EU:n rakennerahastokausi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "EU:n rakennerahastokausi"

Transkriptio

1 EU:n rakennerahastokausi Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Satakunnan maakuntaohjelma Viveka Lanne, Satakuntaliitto

2 Manner-Suomen rakennerahasto-ohjelma Yksi valtakunnallinen ohjelma Molemmat rahastot ESR ja EAKR Valmistellaan ja toteutetaan kahdella alueella: 1) Etelä- ja Länsi-Suomi ja 2) Itä- ja Pohjois-Suomi Pääosin alueellisesti toteutettavaa hanketoimintaa Rahoittajina ELY-keskukset ja maakunnan liitot Muiden rahoittajien (Tekes, Finnvera) asemaa tarkastellaan myöhemmin MYR:n roolia hankepäätöksissä vahvistetaan

3 EAKR PK-yritysten kilpailukyky Yrittäjyyden edistäminen helpottamalla uusien ideoiden taloudellista hyödyntämistä ja tukemalla uusien yritysten luomista Uusien liiketoimintamallien ja mahdollisuuksien synnyn tukeminen, erityisesti kansainvälistymisen tarpeisiin Uusimman tiedon ja osaamisen hyödyntäminen T&K&I-toiminnan infrastruktuurin parantaminen, alan huippuosaamisen kehittäminen ja etenkin Euroopan laajuisia etuja tuottavien osaamiskeskusten edistäminen Älykäs erikoistuminen tutkimuksen ja innovaatioiden edistäjänä Ympäristön korkea laatu ja luonnonvarojen kestävä käyttö Vähähiilisen talouden edistäminen Pk-yritysten energiatehokkuuden ja uusiutuvien energiamuotojen käytön edistäminen Kaupunkialueiden vähähiilisten strategioiden edistäminen

4 ESR Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus Työnhakijoiden ja työvoiman ulkopuolella olevien työllistyvyys Työntekijöiden, yritysten ja yrittäjien mukautuminen muutoksiin Koulutus, ammattitaito ja elinikäinen oppiminen Työelämäyhteistyö ja työssä oppiminen Sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta Aktiivinen osallisuus

5 Komission neuvottelupositio: Suomen keskeiset haasteet Suomen kilpailukyvyn heikkeneminen Rakennemuutos, erityisesti metsä- ja ICT-sektoreilla tarvitaan elinkeinorakenteen monipuolistamista ja tutkimus- ja innovaatioperustan laajentamista/vahvistamista Väestön nopea ikääntyminen käyttämätön työvoimareservi käyttöön työurien pidentäminen (=työllisyysaste ) Kriittisen massa puute (niin tutkimus- ja innovaatiotoiminnassa kuin yritystoiminnassa) Pitkäaikaistyöttömyys, nuorisotyöttömyys ja syrjäytyminen Korkea energiankulutus Luonnonvarojen kestävä käyttö Itämeren ja erit. Suomenlahden tila

6 EU:n komissio: rahoituksen prioriteetit Suomessa ) Innovatiivinen ja kilpailukykyinen liiketoimintaympäristö ja tutkimusympäristö 2) Työmarkkinoille osallistumisen lisääminen (parempi työllisyys, sosiaalinen osallisuus ja koulutus) 3) Ympäristöystävällinen kasvu tukemalla resurssien kestävää ja tehokasta käyttöä

7 Erityiskysymyksiä (TEM:n ehdotuksia ei vielä lopullisia päätöksiä) Suurten kaupunkiseutujen kehittäminen (EAKR 5%:n korvamerkintä) Teema: Uusimman tiedon ja osaamisen hyödyntäminen kaupunkien uudistumiskykyä tukevalla tavalla Kytkentä kasvusopimuksiin Kilpailullinen hakeutuminen, kaupungit hakeutuvat mukaan verkostoina Kans. päätöksellä valitaan yksi verkosto, jossa tulisi olla 3 5 kaupunkiseutua Välittävänä toimielimenä yksi maakunnan liitto tai ELY-keskus, joka organisoi kaupunkikehittämisen teemahaut Kaupunkien muodostama verkosto esivalitsee rahoitettavat hankkeet, jotka se esittää rahoittajalle (EY-asetuksen edellyttämä sub-delegointi) Paikallinen kehittäminen Toteutetaan hallinnollisesti mahd. kevyellä menettelyllä osana rakennerahasto-ohjelman normaalia toimintaa Ei LEADER-tyyppisiä toimintaryhmiä rakennerahastovaroilla, mutta mahdollista rahoittaa esim. kehittämiskoordinaattoreita kaupunkialueille Yhteisölähtöinen paikallinen kehittäminen EAKR:ssa TL 3 ja ESR:ssa TL 7

8 Aikataulusta Alueellisen suunnitelman 1. luonnos Korjattu luonnos Maakuntien keskustelu ja palaute 11-12/2012 Täydennetty luonnos (vaikutusten arviointi) Kuuleminen vk 4 /2013 > Kumppanuussopimuksen valmistelu alkuvaiheessa Neuvottelut komission kanssa alkavat lähiaikoina Suomen rahoitusosuus EU:n huippukokous 1/2013?? Manner-Suomen ohjelman valmistelu alkaa 12/2012 Alueellisen suunnitelman viimeistely kevät 2013 Manner-Suomen ohjelma valmis kesä-syksy 2013

9 Kansainväliset ohjelmat Satakunta mukana Central Baltic alueiden välisessä ohjelmassa (nyt Botnia Atlantica), sihteeristö Turussa Suomi mukana valtioiden välisessä Itämeri-ohjelmassa, Satakunta kansallisessa työryhmässä Suorat puiteohjelmat, erityisesti Horizon 2020 tutkimusohjelma Satakunta ja Etelä-Pohjanmaa mukana EU:n maaseutupolitiikan innovaatiokumppanuudessa Satakunta mukana EU:n veden innovaatiokumppanuudessa

10 Satakunnan maakuntaohjelma Maakuntaohjelmassa yhteen sovitetaan alueen tahtotila sekä kansalliset ja EU-politiikan aluekehittämistavoitteet MYR Viveka Lanne

11 Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) käynnistyskirje Laadinta aloitetaan nykyisen aluekehityslain mukaisesti huomioitava valmistelussa oleva uusi laki, tulossa voimaan ? Aikataulu aikaistettu 2015>2014 varmistetaan kansallisen ja EU-politiikan yhteensovittaminen

12 TEM:huomioitavaa Valtakunnalliset alueiden kehittämisen tavoitteet > ohjelmien vaikutus uusiin? Keskeinen tausta-aineisto uuden hallituksen aluekehittämisen linjauksiin Maakunnan eri osat, erityisesti saaristo- maaseutu- ja kaupunkialueet Kaupunkien kasvusopimukset, muut mahd. erityissopimukset Maakuntien yhteistoiminta-alueen tavoitteet, maakuntien muu yhteistyö Nykyisten maakuntaohjelmien arviointitulokset

13 TEM:vaikutusten arviointi Toimenpiteiden vaikutukset ympäristöön, tasa-arvoon, yritystoimintaan ja eri ihmisryhmien asemaan Lisäksi on otettava huomioon sukupuolten tasa-arvon edistäminen SOVA lain mukainen ympäristöarviointi ja siihen liittyvä tiedottaminen ja kuuleminen

14 TEM:Tavoitteet ja tunnusluvut Muuttoliike ja väestö Kilpailukyky (bkt, liikevaihto, yritykset, vienti, tulotaso) Talouden tasapaino (kuntien vuosikate, valtion menot/asukas) Työllisyys Alueen sisäiset erot (tulotason ja ikärakenteen keskihajonta kunnissa) Osaaminen (tutkinnon suorittaneet, julkinen sektori ja 3 suurinta toimialaa työpaikoista) Elinympäristön laatu ja aluerakenne (uusiutuva energia, fosfori- ja typpikuormitus) + EU-ohjelmien ja ELYjen indikaattorit

15 Maakuntaohjelman valmistelu Satakunnassa Valmistelu Satakuntaliitto, prosessin ohjaus maakuntahallitus, päätöksenteko maakuntavaltuusto, seuranta ja evästys maakunnan yhteistyöryhmä (MYR, kolmikanta kunta, valtio- ja järjestösektori) Periaatteena kattava sidosryhmäyhteistyö; avoimet tilaisuudet, kommentointi-mahdollisuudet, räätälöidyt kyselyt, työryhmät, olemassa olevat foorumit Ohjelmien ohjelma > runsaasti olemassa olevaa ja valmisteilla olevaa aineistoa koottavaksi ja yhteen sovitettavaksi Satakuntaliitto.fi/maakuntaohjelma

16 Satakunnan maakuntaohj elma Kannustava yhteisöllisyys Puhdasta elinvoimaa Ihmislähtöisiä ratkaisuja Satakunnan tulevaisuuskäsikirja 2035 Mittarit, arviointi Satakunnan osaamisprofiili S3 EU EAKR, ESR, EMR, EKTR, Itämeriohjelma, Central Baltic, puiteohjelmat Kansallinen Valtio, ELY, tekes, INKA, Kunnat Tulokset

17 Alustava aikataulu Osallistumis- ja arviointisuunnitelma tekeillä > maakuntahallitus asettaa nähtäville Edellisen maakuntaohjelman arviointi ja suositukset valmistuvat tammi-helmikuussa 2013 Ensimmäinen raakaluonnos maakuntaohjelmasta loppukeväästä 2013 Uusi maakuntavaltuusto > prosessin ja sisältöluonnoksen esittely Avoin kommentointiaika kesän yli > tarkennus ja täydennys syksyllä 2014 MH, lausunnot, MV päätöksenteko joulu 2013 / kevät 2014 riippuen maakuntaohjelman, EU-ohjelmakauden ja lainvalmistelun etenemisestä

18 Maakuntaohjelman arvioinnista Kuuden länsi-suomalaisen maakunnan yhteinen: Satakunta, Etelä-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Keski-Suomi, Pirkanmaa, Varsinais-Suomi Tekijä Ramboll Oy maakuntakohtaisia ja yhteisiä vaikuttavuus- ja menetelmä johtopäätöksiä Satakunnassa web kyselyyn 30 vastausta + 4 haastattelua

19 MAAKUNTAOHJELMA TUNNETAAN HYVIN (ERITTÄIN HYVIN + MELKO HYVIN N. 75%) Erittäin hyvin 14,2 Melko hyvin 60,4 Melko huonosti 22,1 Erittäin huonosti 3,

20 VAIKUTTAMINEN OMAN ALUEEN KEHITTÄMISEEN MAAKUNTAOHJELMAN KAUTTA (%) Kyllä 67,9 En 32,

21 Maakuntaohjelman kehittämiskohteiden tärkeys pidemmällä aikavälillä, 2013 jälkeen, Keskiarvo Maakuntaohjelmaa valmisteltaessa Satakunnassa tulisi.. kehittää ja käyttää soveltuvia seurantaan ja arviointiin liittyviä menetelmiä huomioida maaseudun ja kaupungin välinen vuorovaikutus 3,34 3,53 varmistaa valmistelun osallistavuus 3,51 huomioida ohjelman merkitys edunvalvonnassa kansallisesti 4,13 turvata käytännön hyödyt ja vaikuttavuus 4,53 sitouttaa alueelliset toimijat maakuntaohjelman valmisteluprosessiin 3,89 varmistaa osuvien ja oleellisten painopisteiden valinta 4,58 etsiä rohkeammin uusia ja innovatiivisia näkemyksiä maakunnan kehittämiseen 4,14 0 0,5 1 1,5 2 2,5 3 3,5 4 4,5 5 Muuta: lisätä suunnitelmallista ennakointityötä 5=täysin samaa mieltä, 1=täysin eri mieltä

22 TEEMOJA, JOITA EHDOTETTU MUKAAN SEURAAVAAN MAAKUNTAOHJELMAAN ENERGIA JA YMPÄRISTÖ: ympäristöliiketoiminta; kestävän kehityksen mukainen toiminta; puhdas ympäristö ja puhdas vesi tukemaan maakunnan kehitystä, ei asettamaan rajoja; Luonnontuotealan huomioiminen maakunnan rikkautena; ympäristön suojelu ja luonnon monimuotoisuuden turvaaminen; uusiutuva energia ym.; Energia-asiat ja turvetuotanto; biotalouden kehittäminen; Metsävarojen tehokkaampi käyttö maakunnassa; Tuulienergia; energiateollisuus; KOULUTUS JA TUTKIMUS: Koulutuksen ja työelämän vastaavuus; Korkeakoulut, erityisesti yliopistokoulutuksen turvaaminen; Koulutusinfrastruktuuri; Kulttuuri; yrittäjyyskasvatus; kouluasteiden tasapainoinen kehittäminen; Koulutuksen kehittäminen; Koulutus, tutkimus ja yhteistyö - selkeä strategia, miten menestyä koulutusjärjestelmien murroksessa; Liiketoimintalähtöinen tutkimus, yritysten johtamisen uudet tavat; Satakunta LVI-rakentamisen osaamisen ja tutkimuksen kärkipaikaksi Suomessa

23 TEEMOJA, JOITA EHDOTETTU MUKAAN SEURAAVAAN MAAKUNTAOHJELMAAN RAKENTEET: Kuntarakenne tukemaan maakunnan kehitystä, näennäiset verorajat pois maakunnan hyväksi; maakunnallinen yhdyskuntatekninen järjestelmä/toimintasuunnitelma; työssäkäyntialueisiin perustuva kunta-/yhteistoimintarakenne SAAVUTETTAVUUS: Liikenneverkko (rautatiet ja maantiet kuntoon); Liikenneyhteydet; Liikennejärjestelmä; tieverkon kokonaisselvitys (on muutakin kuin vt 8); liikenne (8-tie); Liikenneyhteyksien edunvalvonta (Myös raideliikenne) YHTEISTYÖ: Yliopiston ja maakunnan yhteistyön kehittäminen; Maakunnallisen yhteistyön koordinointi; Kuntarajat ylittävä yhteistyö; yhteistyötoiminnan kehittäminen ja nykyaikaistaminen; ihmiset, osallisuus ja yhdessä tekeminen

24 TEEMOJA, JOITA EHDOTETTU MUKAAN SEURAAVAAN MAAKUNTAOHJELMAAN YRITTÄJYYDEN TUKEMINEN: toimeentulo (yrittäjyys ja yritysten tukeminen); hoiva-hyvinvointialan yrittäjyys; Lisää innovaatioita ja yrittämistä; Teollisen ekologian tunnistaminen ja tunnustaminen; energiaja metallitoimialat; meriteknologian ja logistiikan toimintaedellytysten turvaaminen ja kehittäminen; teollisuuden uusiutuminen; pk-yritysten toiminnan ja toimintaedellytysten kehittäminen ja toimialakentän monipuolistaminen yrityshenkisyys: perinteisten teollisuusyritysten menestys ja merenkulun uusi nousu pohjoisilla vesillä; ruoantuotannon edellytysten parantaminen; ruokaketjun kehitys; Osaavan työvoiman saatavuuden turvaaminen; palveluelinkeinojen kehittäminen Osaaminen, Maakunnallinen ennakointi ja osaamistarpeiden ennakointi; Valitut osaamiskärjet ja selkeä maakunnallinen profiloituminen Asuminen, matkailu Terveys ja hyvinvointi Globaali kauppa

25 Täydennyksiä haastatteluista: SWOTtiivistelmä Vahvuudet Valmistelun osallistavuus ja avoimuus Organisaatioiden yksituumaisuus ja toimiva yhteistyö (maakunnan liitto, ELY, kehitysyhtiöt, Porin yliopistokeskus ja Satakunnan AMK) Sisällölliset TKI-edistysaskeleet (esim. energian alueella, OSKE) Yritysten kansainvälistyminen Myönteistä kehitystä: Energia Työperäinen maahanmuutto Saavutettavuuden parantamiseksi tehty lobbaus (valtatie 8) Elintarvikeklusteri (lähiruoka) Elämystuotanto Hyvinvointiteknologian living lab PK-yritystoiminnan hyvä kehitys Tutkimusyhteistyö Heikkoudet Riittämätön priorisointi ja tavoitteiden yhteismitallisuuden puute, toiveiden tynnyri Selkeän mitattavissa olevan tavoitetilan puuttuminen, mittariosaamisen puute Tavoitteiden hajanaisuus ja ristiriitaisuus Toiminnan hajanaisuus Tekstin virkamiesmäisyys ja profiloimattomuus Vähäinen TKI-intensiteetti Puuttuva rohkeus tehdä valintoja Valmisteluprosessin laatu välittyi riittämättömästi toteutukseen Konkretian puute ja sirpaleisuus Ohjelmien erilaiset aikajänteet Sisäänpäinlämpiävyys ja itseriittoisuus

26 Täydennyksiä haastatteluista: SWOTtiivistelmä Mahdollisuudet Valmisteluvaiheen hyvät ideat ja niiden konkretisoiminen Ennakoinnin uudet aloitteet (ENSA aikuiskoulutuksen laadullisen arvioinnin alueella ja Sataviisari, maakunnallinen ennakointiportaali) Sidosryhmätyö Satakunta on kuin Suomi pienoiskoossa, siksi se on erinomainen testausalusta Pienyritysosaaminen (mallia E- ja Pohjanmaalta) Maakunnan reuna-alueiden parempi kuuntelu Yritysten äänen parempi kuuleminen Satakunnassa yksi parhaimmista elinkeinoelämän järjestöistä, joka aktiivisesti koko ajan mukana Uhat Työvoiman uusintamisen epäonnistuminen (ikääntyminen ja koulutuspaikkojen vähentäminen) Kansallisen ja alueellisen tason puutuva dialogi, valmistelutilanteen epäselvyys (EYU- ohjelmat ja INKA) ja maakunnan liiton passiivisuus (maakunta vs. keskuskaupunkiproblematiikka ja kysymys saadaanko OSKEsta kaikki hyödyt siirrettyä?) Kansallisen aluepolitiikan puute (ei resursseja toteuttaa, hyvä suunnittelu edellyttäisi toteutuakseen vastintahoa eli resursseja) Nykyinen suunnittelujärjestelmä (liitolla omat suunnitelmansa, kansallisella tasolla omansa, ELYllä vielä omat, lisäksi näillä eri aikajänteet) Institutionalisoidumpi toimintamalli TKI-toiminnan tehostamiseksi, ulkopuolisen asiantuntemuksen käyttäminen tarvittaessa

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 25.10.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Mari Kuparinen 16.11.2012

Lisätiedot

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 25.10.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Aluekehitysjohtaja Varpu

Lisätiedot

EU:n rakennerahastokausi 2014-2020

EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 30.11.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Mari Kuparinen 17.1.2013

Lisätiedot

EU:n rakennerahastokausi 2014-2020

EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Lähtökohdat, Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma ja rahoitus Mari Kuparinen 25.3.2013 Manner-Suomen rakennerahasto-ohjelma 2014 2020 (HALKE 23.3.2012) Yksi

Lisätiedot

EU:n rakennerahastokausi 2014-2020

EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Lähtökohdat, sisältö ja rahoitus Mari Kuparinen 3.6.2013 Manner-Suomen rakennerahasto-ohjelma 2014 2020 (HALKE 23.3.2012) Yksi valtakunnallinen ohjelma Molemmat rahastot

Lisätiedot

Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Kestävää kasvua ja työtä EU 2014-2020 Tilannekatsaus Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 1 Kestävää kasvua ja työtä EU 2014-2020 Tilannekatsaus Sisältörunko Ohjelman

Lisätiedot

Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu. Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja

Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu. Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja Komission esitykset tulevan rakennerahastokauden osalta

Lisätiedot

15.1.2014 Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto

15.1.2014 Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto Rakennerahasto-ohjelman valtakunnalliset hankkeet 15.1.2014 Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto Rahoituksen jakautuminen (pl. alueellinen yhteistyö) Valtakunnalliset teemat EAKR ESR

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 3.4.2014

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 3.4.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 3.4.2014 Uuden ohjelmakauden lähtökohdat Eurooppa 2020 strategia kestävästä, älykkäästä ja

Lisätiedot

Rakennerahastotoiminnalla kestävää kasvua ja työtä

Rakennerahastotoiminnalla kestävää kasvua ja työtä Rakennerahastotoiminnalla kestävää kasvua ja työtä Alue- ja rakennepolitiikan ajankohtaispäivä 13.11.2013 Congress Paasitorni, Helsinki Aluekehitysjohtaja Kaisa-Leena Lintilä 13.11.2013 2 Etunimi Sukunimi

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ INFOTILAISUUS

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 aikataulua 23.1 Suomen rakennerahasto-ohjelma hyväksytty valtioneuvostossa ja toimitettu loppukeväästä komission käsittelyyn,

Lisätiedot

Suomen rakennerahasto-ohjelman EAKR-painotukset ja Etelä-Karjalan maakuntaohjelma

Suomen rakennerahasto-ohjelman EAKR-painotukset ja Etelä-Karjalan maakuntaohjelma Suomen rakennerahasto-ohjelman 2014 2020 EAKR-painotukset ja Etelä-Karjalan maakuntaohjelma Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus Satu Sikanen 13.3.2014 Rakennerahasto-ohjelmassa esitettyjä kehittämishaasteita

Lisätiedot

EU:n tuleva rr-ohjelmakausi Eira Varis Aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

EU:n tuleva rr-ohjelmakausi Eira Varis Aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto EU:n tuleva rr-ohjelmakausi 2014-2020 Eira Varis Aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Aluepolitiikka 2014-2020 Euroopan komission rahoituskehysehdotus 10/2011 336 miljardia euroa, 5,3%

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 11.3.2014

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 11.3.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 11.3.2014 Uuden ohjelmakauden lähtökohdat Eurooppa 2020 strategia kestävästä, älykkäästä

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma EU:n rakennerahasto-ohjelmakauden info- ja koulutustilaisuus 14.11.2013 Valtion virastotalo Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma EU-koordinaattori Mika Villa, Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Maakunnan suunnittelujärjestelmä

Maakunnan suunnittelujärjestelmä Maakunnan suunnittelujärjestelmä MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAKI ALUEIDEN KEHITTÄMISLAKI Maakuntasuunnitelma Valtakunnalliset alueidenkehittämisen tavoitteet Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Maakuntakaava

Lisätiedot

EU:n rakennerahastokausi Kestävää kasvua ja työtä - ohjelma. Carola Gunell,

EU:n rakennerahastokausi Kestävää kasvua ja työtä - ohjelma. Carola Gunell, EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Kestävää kasvua ja työtä - ohjelma Carola Gunell, 22.5.2014 Paljon muutoksia 2014-2020 kaudella! Ohjelma-alue koostuu kahdesta alueelta: IP-alue ELSA-alue Päätöksenteko

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Keski-Suomen ELY-keskus Ylijohtaja Juha S. Niemelä

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Keski-Suomen ELY-keskus Ylijohtaja Juha S. Niemelä Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Keski-Suomen ELY-keskus Ylijohtaja Juha S. Niemelä Kumppanuussopimus kokoaa rahastojen tulostavoitteet ja yhteensovituksen Landsbygdsutvecklings

Lisätiedot

ESR YHTEENSÄ 2, , ,432 0 EU 1, , ,208 0 Valtio 0, , ,916 0 Kunta 0, , ,308 0

ESR YHTEENSÄ 2, , ,432 0 EU 1, , ,208 0 Valtio 0, , ,916 0 Kunta 0, , ,308 0 Maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma Taulukko täytetään soveltuvin osin erikseen vuosille 2018 ja 2019 19.10.2017 VAIN VALKOISELLA POHJALLA 0:LLA MERKITTYIHIN SOLUIHIN VOI TÄYTTÄÄ LUKUJA LIITE 2 Vuosi:

Lisätiedot

Business as (un)usual rahoittajan näkökulma Ilmi Tikkanen

Business as (un)usual rahoittajan näkökulma Ilmi Tikkanen Business as (un)usual rahoittajan näkökulma 13.8.2013 Ilmi Tikkanen EU hankkeiden vaikuttavuudesta Havaintoja EU:n ohjelmakaudelta 2007 2013 Tuleva EU:n ohjelmakausi 2014 2020 (valmistelu) Etelä-Suomen

Lisätiedot

ESR YHTEENSÄ 2, , ,421 0 EU 1, , ,211 0 Valtio 0, , ,908 0 Kunta 0, , ,303 0

ESR YHTEENSÄ 2, , ,421 0 EU 1, , ,211 0 Valtio 0, , ,908 0 Kunta 0, , ,303 0 Maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma Taulukko täytetään soveltuvin osin erikseen vuosille 2017 ja 2018 9.6.2016 VAIN VALKOISELLA POHJALLA 0:LLA MERKITTYIHIN SOLUIHIN VOI TÄYTTÄÄ LUKUJA LIITE 2 Vuosi:

Lisätiedot

Rakennerahasto-ohjelman 2014 2020 kansallinen ja alueellinen valmistelu. Petri Veijalainen 30.8.2012

Rakennerahasto-ohjelman 2014 2020 kansallinen ja alueellinen valmistelu. Petri Veijalainen 30.8.2012 Rakennerahasto-ohjelman 2014 2020 kansallinen ja alueellinen valmistelu Petri Veijalainen 30.8.2012 Ohjelmarakenne (HALKE 23.3.2012) Yksi aluelähtöinen ohjelma, jossa molemmat rahastot (ESR+EAKR) Ohjelma

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelman tuki alueellisen elinvoimaisuuden vahvistamisessa Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto Kumppanuussopimus kokoaa rahastojen tulostavoitteet

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ aikataulua

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ aikataulua KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 20230 aikataulua 23.1 Suomen rakennerahasto-ohjelma hyväksytty valtioneuvostossa ja toimitettu loppukeväästä komission käsittelyyn,

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena Rakennerahastoasiantuntija Jaana Tuhkalainen, ELY-keskus 11.11.2014 Vähähiilinen talous ohjelmakaudella 2014-2020

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma EAKR-asiantuntijoiden neuvottelupäivä 12.11.2013 Hotelli Arthur, Helsinki Aluekehitysjohtaja Kaisa-Leena Lintilä 12.11.2013 Kumppanuussopimus

Lisätiedot

EU-ohjelmien ohjelmakausi on vaihtunut. Mikä on muuttunut?

EU-ohjelmien ohjelmakausi on vaihtunut. Mikä on muuttunut? EU-ohjelmien ohjelmakausi on vaihtunut. Mikä on muuttunut? Näkökulmia muutoksen hallitsemiseen Sysmässä, Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Rahoitusyksikkö Ohjelmakauden muutos on tuonut

Lisätiedot

Suomen kansallisen rakennerahasto-ohjelman rahoitusmahdollisuudet EUSBSR:n kannalta

Suomen kansallisen rakennerahasto-ohjelman rahoitusmahdollisuudet EUSBSR:n kannalta Suomen kansallisen rakennerahasto-ohjelman rahoitusmahdollisuudet EUSBSR:n kannalta EU:n Itämeri-strategian sidosryhmätilaisuus Ympäristöministeriö, 6.4.2016 Ylitarkastaja Harri Ahlgren Työ- ja elinkeinoministeriö,

Lisätiedot

Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu

Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu Raahe 7.2.2013 Ohjelmapäällikkö Päivi Keisanen Mitä rakennerahastot ovat? EU:n ja valtion alueiden kehittämiseen tarkoitettua rahoitusta Tavoitteena vähentää alueiden

Lisätiedot

EU:n tuleva rr-ohjelmakausi 2014-2020. Eira Varis Aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

EU:n tuleva rr-ohjelmakausi 2014-2020. Eira Varis Aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto EU:n tuleva rr-ohjelmakausi 2014-2020 Eira Varis Aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Aluepolitiikka 2014-2020 Euroopan komission rahoituskehysehdotus 10/2011 336 miljardia euroa, 5,3%

Lisätiedot

Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu. Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö

Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu. Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö Rakennerahastot tähtäävä rakenteiden kehittämiseen EAKR = Euroopan aluekehitysrahasto Yritykset, yhteisöt,

Lisätiedot

Rakennerahastokausi 2014 2020 elinkeinojen kehittämisen vinkkelistä. Ohjelmapäällikkö Päivi Keisanen Pohjois-Pohjanmaan liitto

Rakennerahastokausi 2014 2020 elinkeinojen kehittämisen vinkkelistä. Ohjelmapäällikkö Päivi Keisanen Pohjois-Pohjanmaan liitto Rakennerahastokausi 2014 2020 elinkeinojen kehittämisen vinkkelistä 18.4.2013 Ohjelmapäällikkö Päivi Keisanen Pohjois-Pohjanmaan liitto Mitä rakennerahastot ovat? EU:n ja valtion alueiden kehittämiseen

Lisätiedot

Hämeen liiton rahoitus

Hämeen liiton rahoitus Kanta-Hämeen rahoitus- ja ohjelmapäivä Osmo Väistö 3.4.2014 Hämeen liiton rahoitus Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020, Suomen rakennerahasto-ohjelma Maakunnan kehittämisraha Kanta-Hämeen osuus Suomen rakennerahastoohjelmasta

Lisätiedot

Kansallinen CAP27-valmistelu ja yhteensovitus rakennerahastojen kanssa

Kansallinen CAP27-valmistelu ja yhteensovitus rakennerahastojen kanssa Kansallinen CAP27-valmistelu ja yhteensovitus rakennerahastojen kanssa Sisältö - Maaseutu2030 tulevaisuustyö - Yhteisen maatalous- ja maaseutupolitiikan yhdeksän erityistavoitetta - Laajat toimenpiteet

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Infotilaisuus hankehakijoille. Kalevi Pölönen ELY-keskus

Kestävää kasvua ja työtä Infotilaisuus hankehakijoille. Kalevi Pölönen ELY-keskus Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Infotilaisuus hankehakijoille ELY-keskus 22.1.2015 Komission näkemys Suomen kilpailukyvystä Nurkkakuntaisuus uhkaa Merkittävimmät ongelmat jalostusasteessa ja innovaatiotoiminnassa

Lisätiedot

Satakunnan biokaasu- ja energiapäivä Nakkilassa

Satakunnan biokaasu- ja energiapäivä Nakkilassa Satakunnan biokaasu- ja energiapäivä 1.9.2016 Nakkilassa Suomen rakennerahasto-ohjelman Kestävää kasvua ja työtä vähähiiliset hankkeet ja hankehaku Satakunnassa Jyrki Tomberg Satakuntaliitto Esityksen

Lisätiedot

Häme-ohjelma Maakuntasuunnitelma ja maakuntaohjelma. Järjestöfoorum Riihimäki. Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä!

Häme-ohjelma Maakuntasuunnitelma ja maakuntaohjelma. Järjestöfoorum Riihimäki. Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Maakuntasuunnitelma ja maakuntaohjelma Hämeen parasta kehittämistä! Järjestöfoorum 4.9.2017 Riihimäki Maakunnan suunnittelujärjestelmään kuuluvat -maakuntasuunnitelma, -alueiden käytön suunnittelua ohjaava

Lisätiedot

Työpolitiikan rooli alueiden kehittämisessä. Työministeri Lauri Ihalainen Alue- ja rakennepolitiikan ajankohtaispäivät 28.11.2012

Työpolitiikan rooli alueiden kehittämisessä. Työministeri Lauri Ihalainen Alue- ja rakennepolitiikan ajankohtaispäivät 28.11.2012 Työpolitiikan rooli alueiden kehittämisessä Työministeri Lauri Ihalainen Alue- ja rakennepolitiikan ajankohtaispäivät 28.11.2012 Työ & työllisyys lukuja (lokakuu 2012) Työlliset (Tilastokeskus TK): 2 467

Lisätiedot

Ohjelmakausi TEM Maaliskuu 2012

Ohjelmakausi TEM Maaliskuu 2012 Ohjelmakausi 2014-2020 TEM Maaliskuu 2012 Hallituksen linjaukset Rakennerahastouudistuksesta 2014+ (1) Hallitusohjelma Alueiden suunnittelu- ja päätöksentekojärjestelmää kehitetään siten, että kansallinen

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Vähähiilisyys Suomen rakennerahastoohjelmassa

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Vähähiilisyys Suomen rakennerahastoohjelmassa Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Vähähiilisyys Suomen rakennerahastoohjelmassa Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto Turku, 16.5.2014 Uuden ohjelmakauden lähtökohdat Eurooppa 2020 strategia

Lisätiedot

Rakennerahasto-ohjelman alueelliset suunnitelmat. Itä- ja Pohjois-Suomen näkökulma Heikki Ojala Suunnitteluryhmän puheenjohtaja

Rakennerahasto-ohjelman alueelliset suunnitelmat. Itä- ja Pohjois-Suomen näkökulma Heikki Ojala Suunnitteluryhmän puheenjohtaja Rakennerahasto-ohjelman alueelliset suunnitelmat Itä- ja Pohjois-Suomen näkökulma Heikki Ojala Suunnitteluryhmän puheenjohtaja Suunnitelman lähtökohdat Seitsemän maakuntaa Lappi, Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu,

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan maakuntaliiton EAKR-rahoitus

Pohjois-Karjalan maakuntaliiton EAKR-rahoitus Pohjois-Karjalan maakuntaliiton EAKR-rahoitus Ulla-Riitta Pölönen Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 25.1.2018 Kestävää kasvua ja työtä -rakennerahaston toimintalinjat ja erityistavoitteet Kestävää kasvua

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 EAKR-hankehaku Etelä-Suomessa. Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 19.5.2014

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 EAKR-hankehaku Etelä-Suomessa. Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 19.5.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 EAKR-hankehaku Etelä-Suomessa Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 19.5.2014 Uuden ohjelmakauden lähtökohdat Eurooppa 2020 strategia kestävästä, älykkäästä

Lisätiedot

Maakuntaohjelman tilannekatsaus. Maakuntavaltuusto 29.11.2010 Riitta Koskinen, Etelä-Savon maakuntaliitto

Maakuntaohjelman tilannekatsaus. Maakuntavaltuusto 29.11.2010 Riitta Koskinen, Etelä-Savon maakuntaliitto Maakuntaohjelman tilannekatsaus Maakuntavaltuusto 29.11.2010 Riitta Koskinen, Etelä-Savon maakuntaliitto MAAKUNNAN SUUNNITTELUN KOKONAISUUS UUSIUTUVA ETELÄ-SAVO -STRATEGIA Budj. rahoitus MAAKUNTAOHJELMA

Lisätiedot

Maakunnallisten osaamistarvekartoitusten esittelytilaisuus. Mikko Väisänen

Maakunnallisten osaamistarvekartoitusten esittelytilaisuus. Mikko Väisänen Maakunnallisten osaamistarvekartoitusten esittelytilaisuus Mikko Väisänen 11.9.2013 Tulevaisuus hanke, kesto: 1.1.2012-30.6.2014 Hankkeella organisoidaan Pohjois-Pohjanmaan ennakointityötä entistä tiiviimmäksi.

Lisätiedot

Rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020. Toteutusta Päijät-Hämeessä Sinikka Kauranen Hämeen ELY-keskus

Rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020. Toteutusta Päijät-Hämeessä Sinikka Kauranen Hämeen ELY-keskus Rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Toteutusta Päijät-Hämeessä Sinikka Kauranen Hämeen ELY-keskus Yksi ohjelma viisi toimintalinjaa toiminnalle 2.1 (TL 1) Pk-yritystoiminnan kilpailukyky

Lisätiedot

MAAKUNTAOHJELMAN LAADINTA

MAAKUNTAOHJELMAN LAADINTA 7.3.2017 MAAKUNTAOHJELMAN 2018 2021 LAADINTA Maakuntaohjelmat laaditaan nyt voimassaolevan lainsäädännön mukaisesti, mutta laadinnan yhteydessä seurataan maakuntauudistuksen etenemistä ja otetaan se huomioon

Lisätiedot

SATAKUNNAN KULTTUURIFOORUMI

SATAKUNNAN KULTTUURIFOORUMI SATAKUNNAN KULTTUURIFOORUMI 12.3.2014 RAHOITUSMAHDOLLISUUDET OHJELMAKAUDELLA 2014-2020 Jyrki Tomberg Satakuntaliitto ESITYKSEN RAKENNE - Rakennerahasto-ohjelma 2014-2020 - Luova Eurooppa ohjelma - Central

Lisätiedot

Miten maakuntia jatkossa kehitetään? Työ- ja elinkeinoministeriö Mari Anttikoski 17.1.2013

Miten maakuntia jatkossa kehitetään? Työ- ja elinkeinoministeriö Mari Anttikoski 17.1.2013 Miten maakuntia jatkossa kehitetään? Työ- ja elinkeinoministeriö Mari Anttikoski 17.1.2013 1. Taloustilanne haastaa uudistumaan 2. Maakuntien kehittäminen lyhyellä ja pitemmällä aikajänteellä 3. Maakuntaohjelmien

Lisätiedot

Tulossuunnittelu 2016-2019 Kaakkois-Suomen ELY-keskus. Strategiset valinnat

Tulossuunnittelu 2016-2019 Kaakkois-Suomen ELY-keskus. Strategiset valinnat Kaakkois-Suomen ELY-keskus Strategiset valinnat Tulossopimusesityksen pitkän aikavälin strategiset tavoitteet Rajallinen määrä asioita Linjassa hallitusohjelman ja sen kärkihankkeiden kanssa Linjassa maakuntaohjelmien

Lisätiedot

ERM-Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa

ERM-Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa ERM-Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa 5.2.2016 AIKO Hallitukselle on tärkeää, että koko Suomen erilaiset voimavarat saadaan hyödynnettyä kasvun ja työllistymisen varmistamiseksi. Siksi

Lisätiedot

MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET 2014+ HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ. 14.5.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto

MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET 2014+ HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ. 14.5.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET 2014+ HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ 14.5.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto 1 Sisältö 1) Näkökulmia maakunnan heikkoudet, uhat, vahvuudet ja mahdollisuudet 2) Haluttu muutos

Lisätiedot

Aluekehityksen tilannekuvan ja valtion ja maakuntien aluekehittämiskeskustelujen 2018 valmistelu. Alueiden uudistumisen neuvottelukunta

Aluekehityksen tilannekuvan ja valtion ja maakuntien aluekehittämiskeskustelujen 2018 valmistelu. Alueiden uudistumisen neuvottelukunta Aluekehityksen tilannekuvan ja valtion ja maakuntien aluekehittämiskeskustelujen 2018 valmistelu Alueiden uudistumisen neuvottelukunta 17.11.2017 Aluekehityksen tilannekuva Aluekehityksen tilannekuva on

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan ELY keskuksen ESR ja EAKR hankkeet ja niiden suuntaaminen

Pohjois-Pohjanmaan ELY keskuksen ESR ja EAKR hankkeet ja niiden suuntaaminen Pohjois-Pohjanmaan ELY keskuksen ESR ja EAKR hankkeet ja niiden suuntaaminen 1.9.2011 Riitta Ilola Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Strategiayksikkö, Riitta Ilola 6.9.2011 1

Lisätiedot

Rakennerahastojen ohjelmakausi 2014 2020

Rakennerahastojen ohjelmakausi 2014 2020 Rakennerahastojen ohjelmakausi 2014 2020 Manner-Suomen rakennerahasto-ohjelma Rahoitus ja toimintalinjat 28.5.2013/ 4.6.2013 Rakennerahastojen rahoitus Suomessa (vuoden 2011 hinnoin) 2014-2020 2007-2013

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ELY nuorten maakunnassa; miten maakuntaohjelma näkyy ELY-keskuksen toiminnassa Ylijohtaja Matti Räinä 26.2.2013 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-,

Lisätiedot

EU:N TULEVAN RR- OHJELMAKAUDEN VALMISTELU

EU:N TULEVAN RR- OHJELMAKAUDEN VALMISTELU EU:N TULEVAN RR- OHJELMAKAUDEN 2014-2020 VALMISTELU Mervi Nikander/ohjelmapäällikkö Lapin liitto Rahoituksesta Euroopan komission rahoituskehysehdotus pienentää saatavaa rahoitusta Taisto Saari / Stora

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus.

Oma Häme. Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus. Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät www.omahäme.fi Tehtävien nykytilan kartoitus Vastuu alueiden kehittämisestä on ALKE-lain perusteella

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus 9.10.2018 Varattu ja maksettu julkinen (EU+valtio+kunta ja muu julkinen) Lähde: RR-tietopalvelu 30.8.2018 Toimintalinja Kehys (rahoituksen pääosa), euroa

Lisätiedot

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen strategisen tulossuunnitelman valmistelu

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen strategisen tulossuunnitelman valmistelu Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen strategisen tulossuunnitelman valmistelu Johtaja Juha S. Niemelä, Keski-Suomen TE-keskus MYR-seminaari seminaari, 10.9.2009 1 Toimintaympäristön

Lisätiedot

ERM- Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa

ERM- Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa ERM- Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa 2.9.2016 ERM ennakoidun rakennemuutoksen varautumissuunnitelma Ennakoidun rakennemuutoksen (ERM) hallinta tarkoittaa elinkeinoja aktiivisesti uudistavaa

Lisätiedot

Toimeenpanosuunnitelman valmisteluprosessi: Uudenmaan EAKR-hakujen teemat

Toimeenpanosuunnitelman valmisteluprosessi: Uudenmaan EAKR-hakujen teemat Maakunnan yhteistyöryhmän 40 08.06.2015 sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä 31 15.06.2015 Toimeenpanosuunnitelman valmisteluprosessi: Uudenmaan EAKR-hakujen teemat MYRS 08.06.2015 40 Maakunnan yhteistyöryhmä

Lisätiedot

EU:n tuleva ohjelmakausi Eira Varis Aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

EU:n tuleva ohjelmakausi Eira Varis Aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto EU:n tuleva ohjelmakausi 2014-2020 Eira Varis Aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Aluepolitiikka 2014-2020 Euroopan komission rahoituskehysehdotus 10/2011 336 miljardia euroa, 5,3% vähennys

Lisätiedot

Ohjelmakausi 2014-2020

Ohjelmakausi 2014-2020 Hämeen liiton EAKR-info 11.6.2014 Osmo Väistö, Hämeen liitto Ohjelmakausi 2014-2020 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020, Suomen rakennerahasto-ohjelma Rakennerahasto-ohjelman rahoitus vuonna 2014 Kanta-Hämeessä

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma 2014-2020 RAHOITUSINFO

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma 2014-2020 RAHOITUSINFO Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma 2014-2020 RAHOITUSINFO EU-rahoituspäällikkö 5.6.2014 1. ESR:N VALTAKUNNALLISET KEHITTÄMISOHJELMAT 2. ESR TOIMINTALINJAT 3. RAHOITUS (JA HAKEMINEN)

Lisätiedot

EAKR-rahoitusta alueiden vähähiilisiin ratkaisuihin

EAKR-rahoitusta alueiden vähähiilisiin ratkaisuihin EAKR-rahoitusta alueiden vähähiilisiin ratkaisuihin Kuntien 9. ilmastokonferenssi Kuntatalo, Helsinki 16.5.2018 Harri Ahlgren Työ- ja elinkeinoministeriö Alueet ja kasvupalvelut osasto Koheesiopolitiikka

Lisätiedot

Rakennerahastojen ohjelmakausi

Rakennerahastojen ohjelmakausi Rakennerahastojen ohjelmakausi 2014 2020 Manner-Suomen rakennerahasto-ohjelma Rahoitus ja toimintalinjat 28.5.2013 Rakennerahastojen rahoitus Suomessa (vuoden 2011 hinnoin) 2014-2020 2007-2013 123 Perusrahoitus

Lisätiedot

Miniseminaari Lauri, Mikonkatu 4

Miniseminaari Lauri, Mikonkatu 4 Miniseminaari 14.1.2010 Lauri, Mikonkatu 4 Heikki Aurasmaa Alivaltiosihteeri Suomen EAKR- ja ESR-rahoitus kolmena ohjelmakautena (ei sisällä Interreg- eikä alueellisen yhteistyön ohjelmia; 1995-99 ja 2000-2006

Lisätiedot

SATAKUNNAN ALUE-ENNAKOINNIN TOIMINTAMALLIN UUDISTAMINEN SATAKURSSI -HANKE

SATAKUNNAN ALUE-ENNAKOINNIN TOIMINTAMALLIN UUDISTAMINEN SATAKURSSI -HANKE SATAKUNNAN ALUE-ENNAKOINNIN TOIMINTAMALLIN UUDISTAMINEN SATAKURSSI -HANKE Ohjausryhmän kokous 28.9.2017 TKI-FOORUMIT 2018 Sidosryhmien ajankohtaiset näkymät teemaan liittyen ALUE-ENNAKOINNIN TEEMAFOORUMIT

Lisätiedot

Hallitusohjelma ja rakennerahastot. Strategian toteuttamisen linjauksia

Hallitusohjelma ja rakennerahastot. Strategian toteuttamisen linjauksia Hallitusohjelma ja rakennerahastot Strategian toteuttamisen linjauksia Vipuvoimaa EU:lta Rakennerahastokauden 2007 2013 käynnistystilaisuus Valtiosihteeri Anssi Paasivirta Kauppa- ja teollisuusministeriö

Lisätiedot

Rahoitettavan toiminnan painopisteet: EAKR kehittämisrahoitus

Rahoitettavan toiminnan painopisteet: EAKR kehittämisrahoitus Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Rahoitettavan toiminnan painopisteet: EAKR kehittämisrahoitus Ohjelmapäällikkö Soile Juuti Pohjois-Savon liitto Maaliskuu 2014 EAKR-rahoituksen

Lisätiedot

Alueellinen kilpailukyky ja työllisyys tavoite. Pohjois-Suomen toimenpideohjelma 2007-2013 EAKR

Alueellinen kilpailukyky ja työllisyys tavoite. Pohjois-Suomen toimenpideohjelma 2007-2013 EAKR Alueellinen kilpailukyky ja työllisyys tavoite Pohjois-Suomen toimenpideohjelma 2007-2013 EAKR 15.2.2007 Terttu Väänänen Pohjois-Suomen ohjelma- -alue Asukasluku: 634 472 as. Pinta-ala: 133 580 km2 Maakunnat:

Lisätiedot

Yrityksen kehittämisen, kansainvälistymisen ja kasvun rahoitus

Yrityksen kehittämisen, kansainvälistymisen ja kasvun rahoitus Yrityksen kehittämisen, kansainvälistymisen ja kasvun rahoitus Hollola 13.2.2015 Kari Sartamo 18.2.2015 JULKISET RAHASTOT EU kumppanuussopimus kokoaa rahastojen tulostavoitteet ja yhteensovituksen Kestävää

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA 2040 JA MAAKUNTAOHJELMA : MAAKUNTAOHJELMAN KYSELYTUNTI

POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA 2040 JA MAAKUNTAOHJELMA : MAAKUNTAOHJELMAN KYSELYTUNTI POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA 2040 JA MAAKUNTAOHJELMA 2014-2017: MAAKUNTAOHJELMAN KYSELYTUNTI 20.3.2014 Pohjois-Pohjanmaan visio 2040 Pohjoispohjalaiset tekevät tulevaisuutensa Pohjois-Pohjanmaa

Lisätiedot

Rakennerahastot ja kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen kaupunkialueilla. Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto

Rakennerahastot ja kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen kaupunkialueilla. Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto Rakennerahastot ja kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen kaupunkialueilla Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto - yleistä Ohjelman EAKR- ja ESR-rahoitusta ei käytetä yhteisölähtöisen paikalliskehittämisen

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN KEHITTÄMISSTRATEGIA. Itä-Suomen ohjelmallisen kehittämisen kokonaisuus

ITÄ-SUOMEN KEHITTÄMISSTRATEGIA. Itä-Suomen ohjelmallisen kehittämisen kokonaisuus ITÄ-SUOMEN KEHITTÄMISSTRATEGIA Itä-Suomen ohjelmallisen kehittämisen kokonaisuus ITÄ-SUOMEN KEHITTÄMISSTRATEGIA Itä-Suomen kilpailukyky- ja työllisyystavoitteen strategia (EAKR, ESR) Itä-Suomen kilpailukyky-

Lisätiedot

Uudenmaan painotukset EAKR-hakuun

Uudenmaan painotukset EAKR-hakuun Uudenmaan painotukset EAKR-hakuun Syksy 2015 talvi 2016 Mari Kuparinen Kasvun mahdollisuudet Toimiva arki Kestävä luonnontalous Avoimet kehitysympäristöt ja älypalvelut Uusiutuva yritystoiminta Ympäristöliiketoiminta

Lisätiedot

OSAAMISTA JA UUSIA MAHDOLLISUUKSIA. myös uudella ohjelmakaudella?

OSAAMISTA JA UUSIA MAHDOLLISUUKSIA. myös uudella ohjelmakaudella? OSAAMISTA JA UUSIA MAHDOLLISUUKSIA myös uudella ohjelmakaudella? Etelä-Suomen työllisyys llisyys- ja kilpailukyky tavoite Etelä-Suomen EAKR - toimenpideohjelma 2007 2013 EK 5.3.2007 Ohjelman määrälliset

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Hämeen ELY-keskus Pekka Mutanen 7.10.2014

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Hämeen ELY-keskus Pekka Mutanen 7.10.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hämeen ELY-keskus Pekka Mutanen 7.10.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 -ohjelma Sisaltää EAKR Euroopan aluekehitysrahaston ja ESR

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Elinkeinoelämän ja innovaatioympäristöjen kehittäminen ja rahoittaminen. Minna Takala / / versio 0.9

Oma Häme. Tehtävä: Elinkeinoelämän ja innovaatioympäristöjen kehittäminen ja rahoittaminen. Minna Takala / / versio 0.9 Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Elinkeinoelämän ja innovaatioympäristöjen kehittäminen ja rahoittaminen Minna Takala / 20.2.2017 / versio 0.9 Analyysityökaluna Trello

Lisätiedot

Alustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia

Alustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia Kuntamarkkinat 12.9.2013: Mistä rahoitus kunnan päästövähennystoimenpiteisiin? Alustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia Sirkka Vilkamo Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto

Lisätiedot

Keski-Suomen kasvuohjelma

Keski-Suomen kasvuohjelma Keski-Suomen kasvuohjelma Keski-Suomen maakuntaohjelma 2011-2014 Hannu Korhonen Keski-Suomen liitto Lähtökohdat Tavoitteena selkeä ja helppokäyttöinen ohjelma toteuttajille konkreettinen! Taustalla maakuntasuunnitelman

Lisätiedot

Rakennerahastokausi millaista toimintaa rahoitetaan? Timo Ollila ELY-keskus

Rakennerahastokausi millaista toimintaa rahoitetaan? Timo Ollila ELY-keskus Rakennerahastokausi 2014-2020 - millaista toimintaa rahoitetaan? ELY-keskus 22.1.2015 Hankkeita on käynnissä Hakemuksia ELY-keskukselle maakunnassa ESR 43, EAKR 7 kpl, ESR hakemuksista 16% ylialueellisia

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Euroopan sosiaalirahaston ajankohtaiset kuulumiset Rakennerahastoinfo 24.1.2019 Rahoituspäällikkö Riitta Ilola ESR v. 2018 Myönnetty ESR-rahoitus

Lisätiedot

Osallisuutta, osaamista, työtä ja hyvinvointia

Osallisuutta, osaamista, työtä ja hyvinvointia Osallisuutta, osaamista, työtä ja hyvinvointia Euroopan sosiaalirahasto ESR Porvoo 7.2.2019 Hämeen ELY-keskus Merja Rossi Euroopan sosiaalirahasto ESR EU -ohjelman ja Euroopan sosiaalirahaston ESR tavoitteena

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Koulutustarpeen ennakointi ja alueellisten koulutustavoitteiden valmistelu. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus

Oma Häme. Tehtävä: Koulutustarpeen ennakointi ja alueellisten koulutustavoitteiden valmistelu. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Koulutustarpeen ennakointi ja alueellisten koulutustavoitteiden valmistelu www.omahäme.fi 1. Vaikuttavuus (miksi tätä tehtävää tehdään)

Lisätiedot

Satakunnan maakuntaohjelman osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Satakunnan maakuntaohjelman osallistumis- ja arviointisuunnitelma Satakunnan maakuntaohjelman 2014-2017 osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tiivistelmä Satakuntaliitto laatii Satakunnan maakuntaohjelman vuosille 2014-2017. Maakuntaohjelma kokoaa toimenpiteet Satakunnan

Lisätiedot

Hyvinvoinnin tukeminen ESR-rahoituksella

Hyvinvoinnin tukeminen ESR-rahoituksella Hyvinvoinnin tukeminen ESR-rahoituksella 2014-2020 Timo Ollila ELY-keskus timo.ollila@ely-keskus.fi 13.5.2014 Rakennerahastojen Investointistrategia Haasteita, joihin investointistrategian mukaisilla toimilla

Lisätiedot

Ohjelmakauden EAKR ja ESR tilanne. Kymenlaakson Liitto Jussi Lehtinen Maakuntavaltuusto

Ohjelmakauden EAKR ja ESR tilanne. Kymenlaakson Liitto Jussi Lehtinen Maakuntavaltuusto Ohjelmakauden 2007 2013 EAKR ja ESR tilanne Kymenlaakson Liitto Jussi Lehtinen Maakuntavaltuusto 15.12.2014 Kymenlaakson liiton EAKR hanketoiminta ohjelmakaudella 2007 2013 Ohjelmakaudella rahoitusta myönnettiin

Lisätiedot

sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS

sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS Maakunnan yhteistyöryhmän 57 07.10.2015 sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä 50 19.10.2015 Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS 07.10.2015 57 Etelä-Suomen maakunnan liittojen vuoden 2016 EAKR-haku

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelman ohjelman tilannekatsaus

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelman ohjelman tilannekatsaus Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelman ohjelman tilannekatsaus Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman seurantakomitean kokous Turku, 23.5.2016 Ylitarkastaja Hanna-Mari Kuhmonen,

Lisätiedot

ESR:n toimintalinjat ja rahoitettava toiminta

ESR:n toimintalinjat ja rahoitettava toiminta ESR:n toimintalinjat ja rahoitettava toiminta 22.5.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Manner-Suomen rakennerahasto-ohjelma Yksi ohjelma, joka pitää sisällään ESR- ja EAKR- rahoitukset Valtakunnalliset

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan kärkitavoitteet 2016-2017

Keski-Pohjanmaan kärkitavoitteet 2016-2017 Keski-Pohjanmaan kärkitavoitteet 2016-2017 - Ajankohtaista 17.12.2015 - Hallitusohjelman kärkitavoitteet - AIKO-rahoitus - Toimeenpanosuunnitelman tarkistus Maakuntajohtaja, joulukuu 2015 Keski-Pohjanmaan

Lisätiedot

Kasvusopimuskäytäntö, Pohjois-Pohjanmaan liitto 16.10.13. Timo Mäkitalo, tutkimuspäällikkö Claes Krüger, kehittämispäällikkö

Kasvusopimuskäytäntö, Pohjois-Pohjanmaan liitto 16.10.13. Timo Mäkitalo, tutkimuspäällikkö Claes Krüger, kehittämispäällikkö käytäntö, Pohjois-Pohjanmaan liitto 16.10.13 Timo Mäkitalo, tutkimuspäällikkö Claes Krüger, kehittämispäällikkö Kuinka Oulu turvaa elinvoiman ja kasvun muutoksessa? Nuori ikärakenne luo perustan koulutuksen

Lisätiedot

Yritystoiminnan kehittämisedellytykset EU-ohjelmakaudella 2007-2013

Yritystoiminnan kehittämisedellytykset EU-ohjelmakaudella 2007-2013 Yritystoiminnan kehittämisedellytykset EU-ohjelmakaudella 2007-2013 Hallitusohjelma Rakennerahasatokausi 2007-2013 Pirkanmaan TE-keskuksen tulossuunnitelma 2008 Pirkanmaan ennakointipalvelu Tutkimuspäällikkö,

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus Lapin liitto

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus Lapin liitto Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus Lapin liitto 17.3.2017 Ohjelman edistymistilanne 9.3.2017 Valtakunnallisesti Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto ohjelma Varattu ja

Lisätiedot

TYÖTERVEYTTÄ YHDESSÄ TEKEMÄLLÄ ESR HANKE RAHOITTAJAN PUHEENVUORO loppuseminaari Ritva Partinen, STM

TYÖTERVEYTTÄ YHDESSÄ TEKEMÄLLÄ ESR HANKE RAHOITTAJAN PUHEENVUORO loppuseminaari Ritva Partinen, STM TYÖTERVEYTTÄ YHDESSÄ TEKEMÄLLÄ ESR HANKE RAHOITTAJAN PUHEENVUORO 10.10.2018 loppuseminaari Ritva Partinen, STM Yleistä rakennerahastoista Suomi saa EU:lta tukea kahdesta rakennerahastosta: Euroopan aluekehitysrahastosta

Lisätiedot

ELSA-toimijatapaaminen 17.1.2014 Tampere-talo Aluekehitysjohtaja Kaisa-Leena Lintilä TEM, Alueosasto

ELSA-toimijatapaaminen 17.1.2014 Tampere-talo Aluekehitysjohtaja Kaisa-Leena Lintilä TEM, Alueosasto Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - mitä tuleva ohjelma mahdollistaa? ELSA-toimijatapaaminen 17.1.2014 Tampere-talo Aluekehitysjohtaja Kaisa-Leena Lintilä TEM, Alueosasto Kumppanuussopimus kokoaa rahastojen

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Euroopan Sosiaalirahaston rahoitus, rahoitushaku Länsi-Suomessa Rahoitusasiantuntija Keski-Suomen ELY-keskus Mitä rakennerahastot ovat?

Lisätiedot

Kuntien ja maakuntien yhteistyö Satakunnassa Aluekehittäminen: työllisyys- ja yrityspalvelut sekä liikennetehtävät

Kuntien ja maakuntien yhteistyö Satakunnassa Aluekehittäminen: työllisyys- ja yrityspalvelut sekä liikennetehtävät Kuntien ja maakuntien yhteistyö Satakunnassa Aluekehittäminen: työllisyys- ja yrityspalvelut sekä liikennetehtävät Muutosjohtaja Timo Vesiluoma Kuntapäivä 8.5.2018 Esityksen sisältö Kuntien ja maakunnan

Lisätiedot