1) tehtävä hallintoneuvostolle esitys

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1) tehtävä hallintoneuvostolle esitys"

Transkriptio

1 1 (6) KIIKOISTEN OSUUSPANKIN OHJESÄÄNTÖ 1 OHJESÄÄNNÖN PERUSTA JA TARKOITUS 2 HALLITUKSEN TEHTÄVÄT Osuuspankin sääntöjen mukaan hallintoneuvoston on vahvistettava pankin toimintaa koskeva ohjesääntö asioista, jotka ovat laajakantoisia ja periaatteellisesti tärkeitä sekä päätettävä toimitusjohtajan ja hallituksen välisestä tehtävänjaosta. Ohjesäännön tarkoituksena on vahvistaa periaatteet, joilla pankkia hoidetaan asiantuntevasti ja huolellisesti osuuskunta- ja osuuspankkilakien ja sääntöjen mukaisesti sekä tehokkaasti ja kannattavasti osana OP-Pohjola-ryhmää. Hallintoneuvosto vahvistaa myös pankin vakavaraisuuden hallintaa koskevat periaatteet. Hallituksen tehtävänä on osuuspankin toiminnan johtaminen, lainsäädännön, sääntöjen ja hallintoneuvoston vahvistamien ohjeiden mukaan. Hallituksen on huolehdittava, että pankin liiketoiminta on jatkuvan menestymisen turvaamiseksi suunnitelmallista, tehokasta ja kannattavaa, toimintaympäristön muutoksiin sopeutuvaa ja riskeiltään hallittua. Hallituksen on huolehdittava sisäisen valvonnan riittävyydestä. Hallituksen jäsenellä on erityinen velvollisuus valvoa pankin etua ja edistää sen kehitystä. Hallituksen on huolehdittava siitä, että pankissa noudatetaan OP-Pohjolaryhmän yhteistoimintaperiaatteita. Hallituksen on 1) tehtävä hallintoneuvostolle esitys ohjeiksi asioissa, jotka ovat laajakantoisia ja tärkeitä; pankin vakavaraisuuden hallintaa koskevista periaatteista; pankin toimitusjohtajan valinnasta ja vapauttamisesta; pankin toimitusjohtajan sijaisen määräämiseksi 2) vahvistettava pankin arvot, strategia ja toimintasuunnitelmat sekä pankin lyhyen ja pitkän aikavälin tavoitteet sekä palkitsemisjärjestelmät ja seurattava säännöllisesti niiden toteutumista 3) vahvistettava pankin vakavaraisuuden hallintaa koskevat ja muut toimintaohjeet

2 2 (6) 4) huolehdittava, että pankin omat varat kattavat pankin liiketoiminnan arvioidut riskit sekä lainsäädännön edellyttämän vakavaraisuusvaatimuksen 5) valvottava, että pankilla on lainsäädännön ja liiketoiminnan edellyttämä riittävä maksuvalmius 6) vahvistettava pankin riskienhallinnan periaatteet ja riskirajat 7) arvioitava pääomapuskurin tarve sekä vahvistettava pankin pääomasuunnitelma ja omien varojen ennakoiva varautumissuunnitelma 8) päätettävä liiketoiminnan seurannan, riskienhallinnan, sisäisen valvonnan ja tarkastuksen sekä compliance-toiminnan organisoimisesta ja toteuttamistavasta 9) päätettävä eturistiriitatilanteiden tunnistamiseen ja hallittavuuteen liittyvistä menettelytavoista 10) huolehdittava siitä, että pankin kaikkien toimipaikkojen tarkastus suoritetaan viranomaisten ja OPK:n ohjeiden mukaisesti 11) päätettävä raportoinnista, jolla hallitus säännöllisesti seuraa pankin toimintaa, taloudellisen pääoman ja omien varojen kehitystä, liiketoiminnan tavoitteiden saavuttamista sekä riskitilannetta 12) valvottava, että vakavaraisuuden hallintaa koskevia periaatteita ja menettelytapoja sovelletaan kaikissa pankin määräysvaltaan kuuluvissa yhteisöissä 13) vahvistettava pankin jatkuvuus- ja valmiussuunnitelmat 14) laadittava ja annettava hallintoneuvoston käsiteltäväksi tilinpäätös ja konsernitilinpäätös sekä toimintakertomus 15) huolehdittava edustajiston /osuuskunnan kokouksen ja hallintoneuvoston päätösten täytäntöönpanosta 16) päätettävä jäsen- ja lisäosuushakemusten hyväksymisestä tai hyväksymismenettelystä ja hyväksymisen edellytyksistä sekä jäsenten erottamisesta 17) vahvistettava jäsenetujen periaatteet sekä valvottava omistajajäsenten etua 18) annettava oikeudet pankin toiminimen kirjoittamiseen sääntöjen mukaisesti sekä annettava tarvittaessa toiminimen kirjoittamista koskevat sisäiset ohjeet 19) vahvistettava toimitusjohtajan esityksestä pankin johtamisjärjestelmä ja organisaatio sekä tarvittavien toimikuntien toimenkuvat ja kokoonpanot ja nimettävä pankin johtoryhmän jäsenet 20) päätettävä toimitusjohtajan palkkaeduista ja toimisopimuksen muista ehdoista

3 3 (6) 3 HALLITUKSEN KOKOUKSET 21) otettava ja erotettava toimitusjohtajan esityksestä toimihenkilöt ja määrättävä heidän palkkaetunsa ellei hallitus ole määräämissään rajoissa antanut näitä toimenpiteitä valitsemansa toimikunnan, toimitusjohtajan tai nimeämiensä toimihenkilöiden tehtäväksi 22) päätettävä pankin toimipaikkojen perustamisesta ja lakkauttamisesta 23) vahvistettava pankin kiinteistöjä ja kiinteistöyhtiöitä koskevat suunnitelmat 24) päätettävä kiinteistön sekä vuokraoikeuden ja rakennusten ostamisesta, myymisestä, vaihtamisesta ja panttaamisesta 25) vahvistettava periaatteet pankin muun omaisuuden hankinnasta ja luovuttamisesta 26) päätettävä pankin vakuutuspolitiikasta 27) päätettävä liiketoiminnan kannalta merkittävien uusien tuotteiden ja palveluiden käyttöönottamisesta sekä toimintojen ulkoistamisesta 28) päätettävä merkittävimmistä kehittämishankkeista 29) huolehdittava viranomaisten ja OPK:n ohjeiden mukaisesti siitä, että pankin kirjanpito ja varainhoito on asianmukaisesti järjestetty 30) päätettävä pankin kulujen hyväksymismenettelystä 31) käsiteltävä ja päätettävä pankin toimintaa koskevien viranomaisten kannanottojen, tarkastuskertomusten ja huomautusten sekä merkittävien vahinkotapahtumien ja havaittujen uusien riskien edellyttämistä toimenpiteistä 32) laadittava vuosittain hallituksen toimintasuunnitelma sekä arvioitava vuosittain omaa toimintaansa 33) huolehdittava siitä, että pankki noudattaa OPK:n osuuspankkien puolesta tekemiä sopimuksia sekä muita pankkien välisiä sopimuksia 34) päätettävä muistakin pankin hallintoa ja hoitoa koskevista asioista, jotka eivät kuulu edustajiston/osuuskunnan kokouksen tai hallintoneuvoston päätäntävaltaan tai jotka tämän ohjesäännön mukaan eivät ole toimitusjohtajan tehtävänä taikka joita hallitus ei ole määräämissään rajoissa antanut valitsemansa toimikunnan, toimitusjohtajan tai määräämiensä toimihenkilöiden tehtäväksi. Hallituksen kokous pidetään hallituksen määrääminä päivinä ja muulloinkin, milloin hallituksen puheenjohtaja katsoo sen tarpeelliseksi tai kun toimitusjohtaja tai hallituksen jäsen sitä puheenjohtajalta pyytää. Hallituksen jäsenen esteellisyydestä hallituksen kokouksessa on voimassa, mitä osuuskuntalain 5 luvun 10 :ssä on säädetty. Jos hallituksen jäsen on tietyssä asiassa esteellinen, tulee hänen itse ilmoittaa esteellisyydestään hallitukselle ja esteellisyys tulee merkitä pöytäkirjaan. Esteellinen jäsen ei voi osallistua asian käsittelyyn.

4 4 (6) Hallitus on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan lukien enemmän kuin puolet sen jäsenten koko lukumäärästä on saapuvilla. Asiassa ei kuitenkaan saa tehdä päätöstä, ellei, mikäli mahdollista, kaikille hallituksen jäsenille ole varattu tilaisuutta osallistua asian käsittelyyn. Jos hallituksen jäsen on estynyt saapumasta kokoukseen, hänen on ensi tilassa ilmoitettava siitä hallituksen puheenjohtajalle tai sihteerille. Mikäli asian kiireellisyyden tai muun syyn vuoksi on tarpeen pitää hallituksen kokous puhelimia tai muita viestintävälineitä hyväksikäyttäen, hallitus voi tehdä päätöksensä tällä tavoin edellyttäen, että hallituksen jäsenillä on päätöksenteon aikana mahdollisuus keskinäiseen yhteydenpitoon ja, että kokouksesta laaditaan pöytäkirja. Hallintoneuvoston puheenjohtaja voi olla hallintoneuvoston valvontatehtävän toteuttamiseksi päätöksentekoon osallistumatta läsnä hallituksen kokouksissa käsiteltäessä tärkeitä tai laajakantoisia asioita. 4 HALLITUKSEN PÄÄTÖSTEN KIRJAAMINEN 5 TOIMITUSJOHTAJAN TEHTÄVÄT Hallituksen kokouksista laaditaan pöytäkirja, johon merkitään läsnä ja poissa olleet hallituksen jäsenet ja muut läsnäolijat, tehdyt päätökset, laajakantoisissa ja epätavallisissa asioissa perusteluineen ja erimielisyyden sattuessa tapahtuneet äänestykset. Pöytäkirja tarkastetaan seuraavassa kokouksessa. Hallituksen puheenjohtaja, sihteeri ja vähintään yksi hallituksen siihen valitsema jäsen allekirjoittavat pöytäkirjan ja päätöksiä sisältävät liitteet. Luottopäätösten dokumentoinnissa noudatetaan OPK:n kulloinkin voimassa olevia toimintaohjeita. Pöytäkirjat numeroidaan juoksevasti kalenterivuosittain ja säilytetään luotettavalla tavalla. Sama koskee päätöksiä sisältäviä pöytäkirjan liitteitä. Mikäli hallitus on tämän ohjesäännön mukaisesti antanut luottojen ja pankkitakausten myöntämisen tai muita toimivaltaansa kuuluvia tehtäviä määräämissään rajoissa valitsemalleen toimikunnalle, toimitusjohtajalle tai nimeämilleen toimihenkilöille, on näiden tekemien päätösten kirjaamisessa noudatettava soveltuvin osin mitä hallituksen päätösten kirjaamisesta on edellä todettu. Osuuspankin toimitusjohtajan tehtävänä on hoitaa pankin päivittäistä hallintoa hallintoneuvoston ja hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten mukaisesti. Toimiin, jotka pankin toiminnan laajuus ja laatu huomioon ottaen ovat epätavallisia tai laajakantoisia, toimitusjohtaja saa ryhtyä vain, jos hallitus on hänet siihen valtuuttanut tai hallituksen päätöstä ei voida odottaa aiheuttamatta pankin toiminnalle olennaista haittaa. Viimeksi mainitussa tapauksessa on hallitukselle niin pian kuin mahdollista annettava toimenpiteestä tieto. Toimitusjohtaja vastaa siitä, että pankin toiminta on hallituksen vahvistamien toimintasuunnitelmien mukaisesti tehokasta ja kannattavaa, toimintaympäristön muutoksiin sopeutuvaa ja riskeiltään hallittua. Toimitusjohtajalla on oikeus edustaa pankkia sellaisessa asiassa, joka kuuluu hänen tehtäviinsä.

5 5 (6) Toimitusjohtajan tehtävänä on, 1) tehdä tarvittaessa hallitukselle ehdotukset pankin strategian tarkistamisesta sekä tarvittavista toiminnallisista ja taloudellisista suunnitelmista 2) vastata vakavaraisuuden hallinnan käytännön toimenpiteiden toteuttamisesta, päivittäisestä sisäisestä valvonnasta hallituksen vahvistaminen toimintaohjeiden ja menettelytapojen mukaisesti 3) laatia hallitukselle esitys pääomasuunnitelmaksi ja omien varojen ennakoivaksi varautumissuunnitelmaksi 4) huolehtia siitä, että pankilla on liiketoiminnan edellyttämä riittävä maksuvalmius 5) raportoida hallitukselle säännöllisesti pankin liiketoiminnasta, riskinkantokyvystä ja riskitilanteesta 6) antaa hallitukselle tiedoksi pankin toimintaa koskevat viranomaisten kannanotot, tarkastuskertomukset ja huomautukset sekä merkittävät vahinkotapahtumat ja havaitut uudet riskit 7) vastata pankin sisäisestä ja ulkoisesta tiedottamisesta 8) esittää hallituksen vahvistettavaksi pankin organisaatio sekä tehdä esitys tarvittavien toimikuntien toimenkuvista ja kokoonpanoista 9) tehdä hallitukselle esitykset sen täytettäväksi kuuluviin toimiin valittavista henkilöistä ja heidän palkkaeduistaan sekä huolehtia henkilöstön kehittämisestä 10) tehdä hallitukselle ehdotus pankin ja sen konsernin tilinpäätöksen perusteiksi ja tilinpäätöksen laatimiseksi ja voiton käyttämisestä tai tappion kattamisesta 11) huolehtia hallituksen vahvistamien sisäistä valvontaa ja riskienhallintaa koskevien sisäisten menettelytapojen ja toimintaohjeiden mukaisista toimitusjohtajalle kuuluvista tehtävistä 12) esittää hallitukselle jäsenten erottamista koskevat asiat ja vastata siitä, että jäsenistä pidetään luetteloa sillä tavoin kuin osuuskuntalaissa on säädetty 13) vastata siitä, että pankille otetaan riittävät vakuutukset hallituksen vahvistaman vakuutuspolitiikan mukaisesti 14) vastata pankin laskentatoimesta ja varainhoidosta lain ja annettujen ohjeiden mukaisesti sekä seurata pankin verotusta ja ryhtyä sen johdosta tarpeellisiin toimenpiteisiin 15) huolehtia siitä, että pankin kaikkien toimipaikkojen sisäinen valvonta ja tarkastus suoritetaan OPK:n antamien ohjeiden mukaisesti 16) vastata siitä, että pankilla on kirjalliset luotonmyöntämisohjeet ja että niitä noudatetaan 17) vastata pankin saatavien perimistoimenpiteistä

6 6 (6) 6 ERINÄISET MÄÄRÄYKSET 18) vastata siitä, että kulujen hyväksymisessä noudatetaan hallituksen vahvistamaa menettelyä 19) vastata siitä, että pankin liiketoiminta on järjestetty turvallisuus- ja varmuusnäkökohdat huomioon ottaen 20) vastata siitä, että viranomaisille tehdään säädetyt ilmoitukset 21) huolehtia siitä, että pankissa noudatetaan osuuspankin toimintaa koskevia ohjeita 22) huolehtia myös muista hallituksen vahvistamien riskienhallintaa koskevien ja muiden toimintaohjeiden mukaan toimitusjohtajalle kuuluvista tehtävistä Hallitus voi vahvistamassaan työnjaossa siirtää osan toimitusjohtajan tehtävistä pankin toimihenkilöiden tehtäviksi. Lisäksi toimitusjohtaja voi antaa toimivaltaansa kuuluvia tehtäviä hoidettavaksi nimeämilleen toimikunnille tai henkilöille. Toimitusjohtajan tulee antaa näiden päätöksentekoa varten ohjeet ja valvoa ohjeiden noudattamista. Mikäli osuuspankilla on yksi tai useampi johtaja, hallitus määrää toimitusjohtajan esityksestä vahvistamassaan toimenkuvauksessa heidän tehtävänsä ja oikeudesta edustaa pankkia. Hallituksen jäsenellä on läsnäolo- ja puheoikeus hallintoneuvoston kokouksissa. Hallituksen jäsenen vahingonkorvausvastuusta on voimassa mitä osuuspankkilaissa on erikseen säädetty. Ennen kuin toimitusjohtajan toimi täytetään tai toimitusjohtaja vapautetaan tehtävästään, on asiasta hankittava OPK:n lausunto.

1) tehtävä hallintoneuvostolle esitys

1) tehtävä hallintoneuvostolle esitys 1 (6) HALSUAN OSUUSPANKKI OHJESÄÄNTÖ 1 OHJESÄÄNNÖN PERUSTA JA TARKOITUS 2 HALLITUKSEN TEHTÄVÄT Osuuspankin sääntöjen mukaan hallintoneuvoston on vahvistettava pankin toimintaa koskeva ohjesääntö asioista,

Lisätiedot

1 (8) LIPERIN OSUUSPANKIN OHJESÄÄNTÖ

1 (8) LIPERIN OSUUSPANKIN OHJESÄÄNTÖ 1 (8) LIPERIN OSUUSPANKIN OHJESÄÄNTÖ Ohjesaantö 2006 2 (8) Liperin Osuuspankin ohjesääntö vahvistettu hallintoneuvoston kokouksessa 28 päivänä helmikuuta 2006 Esko Jokiniemi Hallintoneuvoston puheenjohtaja

Lisätiedot

Hallituksen jäsenen vahingonkorvausvastuusta säädetään laissa.

Hallituksen jäsenen vahingonkorvausvastuusta säädetään laissa. 1 (6) Vahvistettu hallintoneuvostossa 05.11.2015 OSUUSPANKIN OHJESÄÄNTÖ 1 Ohjesäännön tarkoitus Osuuspankin sääntöjen mukaan hallintoneuvoston on vahvistettava pankin toimintaa koskeva ohjesääntö asioista,

Lisätiedot

HELSINGIN OP PANKKI OYJ OHJESÄÄNTÖ 1 (6) HELSINGIN OP PANKKI OYJ:N OHJESÄÄNTÖ

HELSINGIN OP PANKKI OYJ OHJESÄÄNTÖ 1 (6) HELSINGIN OP PANKKI OYJ:N OHJESÄÄNTÖ HELSINGIN OP PANKKI OYJ OHJESÄÄNTÖ 1 (6) 12.2.2009 HELSINGIN OP PANKKI OYJ:N OHJESÄÄNTÖ Ohjesäännön tarkoitus on vahvistaa menettelytavat, joilla pankkia hoidetaan asiantuntevasti ja huolellisesti lakien

Lisätiedot

TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa

TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa 1 2 TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa 11.12.2012 3 4 5 6 7 I LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Soveltamisala Sen lisäksi,

Lisätiedot

Selvitys Kurun Osuuspankin hallinnointi- ja ohjausjärjestelmästä vuodelta 2015

Selvitys Kurun Osuuspankin hallinnointi- ja ohjausjärjestelmästä vuodelta 2015 Selvitys Kurun Osuuspankin hallinnointi- ja ohjausjärjestelmästä vuodelta 2015 1 Sisällys 1 Sovellettavat säännökset... 3 2 OP Ryhmän rakenne... 3 3 Osuuskunnan kokous... 3 4 Hallintoneuvosto... 4 Puheenjohtaja,

Lisätiedot

Yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä TOKYO Student association of the School of Art and Design.

Yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä TOKYO Student association of the School of Art and Design. Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat TOKYO ry Hallituksen työjärjestys I luku Yleisiä säännöksiä 1 Soveltamisala. Sen lisäksi, mitä Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat TOKYO ry (TOKYO ry) säännöissä

Lisätiedot

Joulukuun kokouksessa nimeämisvaliokunta tekee esityksen hallituksen erovuoroisten jäsenten valinnasta ja hallituksen jäsenten palkkioista.

Joulukuun kokouksessa nimeämisvaliokunta tekee esityksen hallituksen erovuoroisten jäsenten valinnasta ja hallituksen jäsenten palkkioista. 1(6) Osuuskauppa Maakunta 13.9.2016 Kajaani HALLINTONEUVOSTON TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty hallintoneuvoston kokouksessa 13.9.2016 Osuuskauppa Maakunnan säännöissä määriteltyjen tehtäviensä hoitamista varten

Lisätiedot

FRAME-SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT. 1 Säätiön nimi ja kotipaikka. Säätiön nimi on FRAME-säätiö ja sen kotipaikka on Helsinki. 2 Tarkoitus

FRAME-SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT. 1 Säätiön nimi ja kotipaikka. Säätiön nimi on FRAME-säätiö ja sen kotipaikka on Helsinki. 2 Tarkoitus FRAME-SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 (5) 1 Säätiön nimi ja kotipaikka Säätiön nimi on FRAME-säätiö ja sen kotipaikka on Helsinki. 2 Tarkoitus Säätiön tarkoituksena on suomalaisen visuaalisen taiteen aseman vahvistaminen

Lisätiedot

Selvitys Merimaskun Osuuspankin hallinnointi- ja ohjausjärjestelmästä vuodelta 2016

Selvitys Merimaskun Osuuspankin hallinnointi- ja ohjausjärjestelmästä vuodelta 2016 Selvitys Merimaskun Osuuspankin hallinnointi- ja ohjausjärjestelmästä vuodelta 2016 1 Sisällys 1 Sovellettavat säännökset... 3 2 OP Ryhmän rakenne... 3 3 Osuuskunnan kokous... 3 4 Hallintoneuvosto... 4

Lisätiedot

HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS

HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS 17.2.2016 HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS :n (jäljempänä Yhtiö ) hallitus on hyväksynyt tämän työjärjestyksen osana konsernin hallinto- ja ohjausjärjestelmää. Työjärjestys ohjaa hallituksen työskentelyä ja täydentää

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN SÄÄSTÖPANKKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT. Säätiön nimi on Etelä-Karjalan Säästöpankkisäätiö ja sen kotipaikka on Lappeenranta.

ETELÄ-KARJALAN SÄÄSTÖPANKKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT. Säätiön nimi on Etelä-Karjalan Säästöpankkisäätiö ja sen kotipaikka on Lappeenranta. ETELÄ-KARJALAN SÄÄSTÖPANKKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 Säätiön nimi ja kotipaikka Säätiön nimi on Etelä-Karjalan Säästöpankkisäätiö ja sen kotipaikka on Lappeenranta. 2 Säätiön tarkoitus Säätiön tarkoituksena on

Lisätiedot

PIRKANMAAN OSUUSKAUPAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS

PIRKANMAAN OSUUSKAUPAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS Osuuskaupan hallintoneuvosto on vahvistanut osuuskaupan sääntöjen mukaan tämän hallituksen työjärjestyksen 26.9.2017. Työjärjestystä on muutettu viimeksi hallituksen kokouksessa 24.8.2017. Tämä työjärjestys

Lisätiedot

Henkilö ei saa osallistua sellaisten sopimusten tai asioiden käsittelyyn, joista hänellä on odotettavissa olennaista henkilökohtaista etua.

Henkilö ei saa osallistua sellaisten sopimusten tai asioiden käsittelyyn, joista hänellä on odotettavissa olennaista henkilökohtaista etua. HÄMEENLINNAN ELÄKKEENSAAJAT RY Taloussääntö Yleisiä määräyksiä 1 Yhdistyksen hallinnossa, varojen hoidossa, kirjanpidossa ja tilinpäätöstä tehtäessä on noudatettava yhdistyslain, kirjanpitolain ja -asetuksen

Lisätiedot

Sovitut toimintatavat

Sovitut toimintatavat Green Building Council Finland Sovitut toimintatavat 4.4.2013 Toimielimet Vuosikokous Valitsee hallituksen ja sen puheenjohtajan sekä vaalitoimikunnan, sääntömuutokset Hyväksyy vuosittain toimintasuunnitelman

Lisätiedot

Osuuskunnan hallituksen ja toimitusjohtajan oikeuksista, vastuusta ja velvollisuuksista. Coop Finland ry:n juhlaseminaari 30.10.

Osuuskunnan hallituksen ja toimitusjohtajan oikeuksista, vastuusta ja velvollisuuksista. Coop Finland ry:n juhlaseminaari 30.10. Osuuskunnan hallituksen ja toimitusjohtajan oikeuksista, vastuusta ja velvollisuuksista Coop Finland ry:n juhlaseminaari 30.10.2009 Jukka Pötry 1 Osuuskunnan hallinto - normatiivinen - päämäärät OSUUSKUNTALAKI

Lisätiedot

Keskinäisen Vakuutusyhtiö Fennian hallituksen työjärjestys

Keskinäisen Vakuutusyhtiö Fennian hallituksen työjärjestys Keskinäisen Vakuutusyhtiö Fennian hallituksen työjärjestys Työjärjestyksen tarkoitus 1. Tämän työjärjestyksen tarkoituksena on ohjeistaa Fennian hallituksen käytännön työskentelyä. Vakuutusvalvontaviraston

Lisätiedot

Vakuutusosakeyhtiö Henki-Fennian hallituksen työjärjestys 1 (5)

Vakuutusosakeyhtiö Henki-Fennian hallituksen työjärjestys 1 (5) Vakuutusosakeyhtiö Henki-Fennian hallituksen työjärjestys 1 (5) 2 (5) Työjärjestyksen tarkoitus 1. Tämän työjärjestyksen tarkoituksena on ohjeistaa Henki-Fennian hallituksen käytännön työskentelyä. Vakuutusvalvontaviraston

Lisätiedot

Selvitys Jokioisten Osuuspankin hallinnointi- ja ohjausjärjestelmästä vuodelta 2015

Selvitys Jokioisten Osuuspankin hallinnointi- ja ohjausjärjestelmästä vuodelta 2015 Selvitys Jokioisten Osuuspankin hallinnointi- ja ohjausjärjestelmästä vuodelta 2015 1 Sisällys 1 Sovellettavat säännökset... 3 2 OP Ryhmän rakenne... 3 3 Edustajisto [tai:] Osuuskunnan kokous... 3 4 Hallintoneuvosto...

Lisätiedot

Selvitys Rääkkylän Osuuspankin hallinnointi- ja ohjausjärjestelmästä vuodelta 2015

Selvitys Rääkkylän Osuuspankin hallinnointi- ja ohjausjärjestelmästä vuodelta 2015 Selvitys n Osuuspankin hallinnointi- ja ohjausjärjestelmästä vuodelta 2015 1 Sisällys 1 Sovellettavat säännökset... 3 2 OP Ryhmän rakenne... 3 3 Edustajisto... 3 4 Hallintoneuvosto... 4 Nimitysvaliokunta...

Lisätiedot

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus 8.9.2014 Järjestöpäivät 5.-6.9.2014 Liittokokous joka 3. vuosi - valitsee liittovaltuustoedustajat Liittovaltuusto 34 yhdistysten edustajaa 10 muuta edustajaa

Lisätiedot

Selvitys Kärkölän Osuuspankin hallinnointi- ja ohjausjärjestelmästä vuodelta 2015

Selvitys Kärkölän Osuuspankin hallinnointi- ja ohjausjärjestelmästä vuodelta 2015 Selvitys Kärkölän Osuuspankin hallinnointi- ja ohjausjärjestelmästä vuodelta 2015 1 Sisällys 1 Sovellettavat säännökset... 3 2 OP Ryhmän rakenne... 3 3 Edustajisto [tai:] Osuuskunnan kokous... 3 4 Hallintoneuvosto...

Lisätiedot

Selvitys Posion Osuuspankin hallinnointi- ja ohjausjärjestelmästä vuodelta 2017

Selvitys Posion Osuuspankin hallinnointi- ja ohjausjärjestelmästä vuodelta 2017 Selvitys Posion Osuuspankin hallinnointi- ja ohjausjärjestelmästä vuodelta 2017 1 Sisällys 1 Sovellettavat säännökset... 3 2 OP Ryhmän rakenne... 3 3 Osuuskunnan kokous... 3 4 Hallintoneuvosto... 4 Nimitysvaliokunta...

Lisätiedot

Hallituksen tehtävät ja vastuut. AYY:n yhdistyskoulutus 3.12.2014 @ Design Factory Otto Palonen

Hallituksen tehtävät ja vastuut. AYY:n yhdistyskoulutus 3.12.2014 @ Design Factory Otto Palonen Hallituksen tehtävät ja vastuut AYY:n yhdistyskoulutus 3.12.2014 @ Design Factory Otto Palonen Agenda Hallituksen asema Hallituksen tehtävät Mitä hallitus ei saa tehdä Vastuu Pelisäännöt Toimintaohjeita

Lisätiedot

Kassan hallintoelimet ovat kassan edustajiston kokous, valtuuskunta, jota jäljempänä kutsutaan valtuustoksi ja hallitus.

Kassan hallintoelimet ovat kassan edustajiston kokous, valtuuskunta, jota jäljempänä kutsutaan valtuustoksi ja hallitus. 4 LUKU KASSAN HALLINTO 9 Hallintoelimet Kassan hallintoelimet ovat kassan edustajiston kokous, valtuuskunta, jota jäljempänä kutsutaan valtuustoksi ja hallitus. 10 Kassan edustajiston kokous Kassan ylintä

Lisätiedot

Selvitys Honkilahden Osuuspankin hallinnointi- ja ohjausjärjestelmästä vuodelta 2015

Selvitys Honkilahden Osuuspankin hallinnointi- ja ohjausjärjestelmästä vuodelta 2015 Selvitys Honkilahden Osuuspankin hallinnointi- ja ohjausjärjestelmästä vuodelta 2015 1 Sisällys 1 Sovellettavat säännökset... 3 2 OP Ryhmän rakenne... 3 3 Osuuskunnan kokous... 3 4 Hallintoneuvosto...

Lisätiedot

SUOMEN LUOTTO-OSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT

SUOMEN LUOTTO-OSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT Kysytty 27-01-2013. Voimassa 27-12-2012 lähtien SUOMEN LUOTTO-OSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT 1 TOIMINIMI JA KOTIPAIKKA Osuuskunnan toiminimi on Suomen Luotto-osuuskunta, ruotsiksi Finlands Kreditandelslaget ja sen

Lisätiedot

PIRKANMAAN OSUUSKAUPAN HALLINTONEUVOSTON TYÖJÄRJESTYS

PIRKANMAAN OSUUSKAUPAN HALLINTONEUVOSTON TYÖJÄRJESTYS Pirkanmaan Osuuskaupan sääntöjen kohdan 16 mukaisesti hallintoneuvosto on kokouksessaan 26.9.2017 hyväksynyt itselleen tämän työjärjestyksen, joka täydentää osuuskuntalain ja osuuskaupan sääntöjen määräyksiä.

Lisätiedot

Selvitys Vehmersalmen Osuuspankin hallinnointi- ja ohjausjärjestelmästä vuodelta 2015

Selvitys Vehmersalmen Osuuspankin hallinnointi- ja ohjausjärjestelmästä vuodelta 2015 Selvitys Vehmersalmen Osuuspankin hallinnointi- ja ohjausjärjestelmästä vuodelta 2015 1 Sisällys 1 Sovellettavat säännökset... 3 2 OP Ryhmän rakenne... 3 3 Edustajisto [tai:] Osuuskunnan kokous... 3 4

Lisätiedot

16.12.2013. I.1 Hallituksen työjärjestys ja toimitusjohtajan tehtävät. 1. Raskone Oy:n hallintoelimet. 1.1. Yhtiökokous

16.12.2013. I.1 Hallituksen työjärjestys ja toimitusjohtajan tehtävät. 1. Raskone Oy:n hallintoelimet. 1.1. Yhtiökokous 16.12.2013 I.1 Hallituksen työjärjestys ja toimitusjohtajan tehtävät 1. Raskone Oy:n hallintoelimet 1.1. Yhtiökokous Osakeyhtiölain mukaan ylintä päätäntävaltaa osakeyhtiössä käyttää yhtiökokous, joka

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA ISÄNNÖITSIJÄN VELVOLLISUUDET - AOYL ja hyvä hallintotapa. Lakimies, VT Sirkka Terho Suomen Kiinteistöliitto ry

HALLITUKSEN JA ISÄNNÖITSIJÄN VELVOLLISUUDET - AOYL ja hyvä hallintotapa. Lakimies, VT Sirkka Terho Suomen Kiinteistöliitto ry HALLITUKSEN JA ISÄNNÖITSIJÄN VELVOLLISUUDET - AOYL ja hyvä hallintotapa Lakimies, VT Sirkka Terho Suomen Kiinteistöliitto ry ISÄNNÖITSIJÄN TEHTÄVÄT yhtiön juokseva hallinto laissa ei yksityiskohtaisesti

Lisätiedot

VIHDIN RAKENNUSKULTTUURISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT ( ht) 1 Säätiön nimenä on Vihdin rakennuskulttuurisäätiö. 2 Säätiön kotipaikka on Vihti.

VIHDIN RAKENNUSKULTTUURISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT ( ht) 1 Säätiön nimenä on Vihdin rakennuskulttuurisäätiö. 2 Säätiön kotipaikka on Vihti. Kh 5.5.2014 91 liite 3 VIHDIN RAKENNUSKULTTUURISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT (28.11.2013 ht) 1 Säätiön nimenä on Vihdin rakennuskulttuurisäätiö. 2 Säätiön kotipaikka on Vihti. 3 Säätiön tarkoituksena on edistää Vihdin

Lisätiedot

Selvitys Simpeleen Osuuspankin hallinnointi- ja ohjausjärjestelmästä vuodelta 2015

Selvitys Simpeleen Osuuspankin hallinnointi- ja ohjausjärjestelmästä vuodelta 2015 Selvitys Simpeleen Osuuspankin hallinnointi- ja ohjausjärjestelmästä vuodelta 2015 1 Sisällys 1 Sovellettavat säännökset... 3 2 OP Ryhmän rakenne... 3 3 Osuuskunnan kokous... 3 4 Hallintoneuvosto... 4

Lisätiedot

Varkauden kehittämisyhdistys Potkuri ry:n. Säännöt. 27.5.2013 perustamiskokouksen hyväksymät säännöt

Varkauden kehittämisyhdistys Potkuri ry:n. Säännöt. 27.5.2013 perustamiskokouksen hyväksymät säännöt 1 Varkauden kehittämisyhdistys Potkuri ry:n Säännöt 27.5.2013 perustamiskokouksen hyväksymät säännöt 2 Varkauden kehittämisyhdistys Potkuri ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Varkauden

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen.

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen. IKAALISTEN NUORISO-ORKESTERIN TUKI RY SÄÄNNÖT Yleistä 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on

Lisätiedot

YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty Porin seurakuntien yhteisessä kirkkovaltuustossa /36

YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty Porin seurakuntien yhteisessä kirkkovaltuustossa /36 YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ Hyväksytty Porin seurakuntien yhteisessä kirkkovaltuustossa 13.9.2006/36 Vahvistettu Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulissa 15.11.2006 1 LUKU Kokoonpano 1 Yhteiseen

Lisätiedot

Osuuskunnan toiminimi on Suomen Luotto-osuuskunta, ruotsiksi Finlands Kreditandelslaget ja sen kotipaikka on Helsinki.

Osuuskunnan toiminimi on Suomen Luotto-osuuskunta, ruotsiksi Finlands Kreditandelslaget ja sen kotipaikka on Helsinki. SUOMEN LUOTTO-OSUUSKUNTA 1 (5) 16.4.2013 SUOMEN LUOTTO-OSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT 1 TOIMINIMI JA KOTIPAIKKA Osuuskunnan toiminimi on Suomen Luotto-osuuskunta, ruotsiksi Finlands Kreditandelslaget ja sen kotipaikka

Lisätiedot

NORDIC ALUMINIUM OYJ:N SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ

NORDIC ALUMINIUM OYJ:N SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 1(5) NORDIC ALUMINIUM OYJ:N SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ (CORPORATE GOVERNANCE STATEMENT) Tämä selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä on käsitelty Nordic Aluminium Oyj:n hallituksen kokouksessa

Lisätiedot

Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt

Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt (s. 1/6) Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt I 1 Yhdistyksen nimi on Osakuntien Yhteisvaltuuskunta Nationernas Samdelegation ry, ja sen tarkoituksena on toimia

Lisätiedot

Nykyinen (voimassa 27.12.2012 lukien) (Päätettäväksi varsinaisessa osuuskunnan kokouksessa 16.4.2013. Voimaan mahdollisimman pian.

Nykyinen (voimassa 27.12.2012 lukien) (Päätettäväksi varsinaisessa osuuskunnan kokouksessa 16.4.2013. Voimaan mahdollisimman pian. 16.4.2013 SUOMEN LUOTTO-OSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT Nykyinen (voimassa 27.12.2012 lukien) Muutosehdotus (Päätettäväksi varsinaisessa osuuskunnan kokouksessa 16.4.2013. Voimaan mahdollisimman pian.) 1 Toiminimi

Lisätiedot

Selvitys Punkalaitumen Osuuspankin hallinnointi- ja ohjausjärjestelmästä vuodelta 2015, tarkastusvaliokunnan käsittely

Selvitys Punkalaitumen Osuuspankin hallinnointi- ja ohjausjärjestelmästä vuodelta 2015, tarkastusvaliokunnan käsittely Selvitys Punkalaitumen Osuuspankin hallinnointi- ja ohjausjärjestelmästä vuodelta 2015, tarkastusvaliokunnan käsittely 26.5.2016. 1 Sisällys 1 Sovellettavat säännökset... 3 2 OP Ryhmän rakenne... 3 3 Osuuskunnan

Lisätiedot

1 Sovellettavat säännökset. Tämä selvitys on luottolaitostoiminnasta annetun lain mukainen selvitys Osuuspankin hallinnointi- ja ohjausjärjestelmästä

1 Sovellettavat säännökset. Tämä selvitys on luottolaitostoiminnasta annetun lain mukainen selvitys Osuuspankin hallinnointi- ja ohjausjärjestelmästä Selvitys Kiikoisten Osuuspankin hallinnointi- ja ohjausjärjestelmästä vuodelta 2015 1 Sisällys 1 Sovellettavat säännökset... 3 2 OP Ryhmän rakenne... 3 3 Osuuskunnan kokous... 3 4 Hallintoneuvosto... 4

Lisätiedot

Ritva Lill-Smeds, jäsen

Ritva Lill-Smeds, jäsen Tarkastuslautakunta 2009-2012 18.05.2010 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 18.05.2010 klo 15.00 19.35 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET Kunnanvirasto Yhteispalvelupisteen kokoustila Lapinjärvi Mats Antas, puheenjohtaja

Lisätiedot

HYVÄ HALLINTOTAPA ASUNTO- OSAKEYHTIÖSSÄ. Asianajaja Timo A. Järvinen

HYVÄ HALLINTOTAPA ASUNTO- OSAKEYHTIÖSSÄ. Asianajaja Timo A. Järvinen HYVÄ HALLINTOTAPA ASUNTO- OSAKEYHTIÖSSÄ Asianajaja Timo A. Järvinen YRJÖNKATU 27 A, 00100 HELSINKI, PUH. (09) 608 822 e-mail: timo.jarvinen@palsalalex.fi Asunto-osakeyhtiön johdon tehtävistä AOYL 54.1

Lisätiedot

1 Säätiön nimi on Saimaan lentoasema säätiö sr. ja sen kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki.

1 Säätiön nimi on Saimaan lentoasema säätiö sr. ja sen kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki. LUONNOS 17.11.2015 SAIMAAN LENTOASEMA -SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT Säätiön nimi ja kotipaikka Tarkoitus 1 Säätiön nimi on Saimaan lentoasema säätiö sr. ja sen kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki. 2 Säätiön tarkoituksena

Lisätiedot

OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä

OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Tarkoituksen toteuttaminen 4 Toiminnan tukeminen Yhdistyksen nimi on Oulun Insinööriopiskelijat

Lisätiedot

Selvitys Osuuspankki Kantrisalon hallinnointi- ja ohjausjärjestelmästä vuodelta 2017

Selvitys Osuuspankki Kantrisalon hallinnointi- ja ohjausjärjestelmästä vuodelta 2017 Selvitys Osuuspankki Kantrisalon hallinnointi- ja ohjausjärjestelmästä vuodelta 2017 1 Sisällys 1 Sovellettavat säännökset... 3 2 OP Ryhmän rakenne... 3 3 Osuuskunnan kokous... 3 4 Hallintoneuvosto...

Lisätiedot

Selvitys Pielaveden Osuuspankin hallinnointi- ja ohjausjärjestelmästä vuodelta 2015

Selvitys Pielaveden Osuuspankin hallinnointi- ja ohjausjärjestelmästä vuodelta 2015 Selvitys Pielaveden Osuuspankin hallinnointi- ja ohjausjärjestelmästä vuodelta 2015 1 Sisällys 1 Sovellettavat säännökset... 3 2 OP Ryhmän rakenne... 3 3 Osuuskunnan kokous... 3 4 Hallintoneuvosto... 4

Lisätiedot

ARVOPAPERIMARKKINAYHDISTYS RY 1 (3)

ARVOPAPERIMARKKINAYHDISTYS RY 1 (3) ARVOPAPERIMARKKINAYHDISTYS RY 1 (3) HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n (jäljempänä AMY tai yhdistys ) hallitus (jäljempänä hallitus ) noudattaa toiminnassaan tätä työjärjestystä sen

Lisätiedot

Osuuskunnan tarjoamia palveluja saavat käyttää hyväkseen muutkin kuin jäsenet, ellei hallitus toisin päätä.

Osuuskunnan tarjoamia palveluja saavat käyttää hyväkseen muutkin kuin jäsenet, ellei hallitus toisin päätä. Osuuskunnan säännöt 1 Toiminimi ja kotipaikka Osuuskunnan toiminimi on Osuuskumma-kustannus ja kotipaikka Tampere. 2 Toimiala Osuuskunnan tarkoituksena ja toimialana on jäsenten talouden tukemiseksi harjoittaa

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 171/2011 Valtioneuvoston asetus. riistahallinnosta

SÄÄDÖSKOKOELMA. 171/2011 Valtioneuvoston asetus. riistahallinnosta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 28 päivänä helmikuuta 2011 171/2011 Valtioneuvoston asetus riistahallinnosta Annettu Helsingissä 24 päivänä helmikuuta 2011 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti,

Lisätiedot

KAINUUN TOISEN ASTEEN KOULUTUSLIIKELAITOKSEN (KAIKU -LIIKELAITOKSEN) JOHTOSÄÄNTÖ

KAINUUN TOISEN ASTEEN KOULUTUSLIIKELAITOKSEN (KAIKU -LIIKELAITOKSEN) JOHTOSÄÄNTÖ KAINUUN TOISEN ASTEEN KOULUTUSLIIKELAITOKSEN (KAIKU -LIIKELAITOKSEN) JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 24.9.2012 57. Voimassa 1.1.2013 alkaen. 1. Yleistä 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan

Lisätiedot

SIPOON VESIHUOLTOLIIKELAITOS

SIPOON VESIHUOLTOLIIKELAITOS SIPOON VESIHUOLTOLIIKELAITOS Johtosääntö Sipoon kunta Sisällys 1 Liikelaitoksen nimi... 2 2 Liikelaitoksen toimiala... 2 3 Johtokunnan kokoonpano... 2 4 Johtokunnan tehtävät ja ratkaisuvalta... 2 5 Esittely...

Lisätiedot

Osuuspankin toiminimi on Ikaalisten Osuuspankki. Sen kotipaikka on Ikaalisten kaupunki. Osuuspankki kuuluu valtakunnalliseen OP-Pohjola-ryhmään.

Osuuspankin toiminimi on Ikaalisten Osuuspankki. Sen kotipaikka on Ikaalisten kaupunki. Osuuspankki kuuluu valtakunnalliseen OP-Pohjola-ryhmään. SÄÄNNÖT 1 Toiminimi ja kotipaikka 2 Toimiala 3 Kuuluminen OP-Pohjola-ryhmään Osuuspankin toiminimi on Ikaalisten Osuuspankki. Sen kotipaikka on Ikaalisten kaupunki. Osuuspankin tarkoituksena on harjoittaa

Lisätiedot

PYÖTSAAREN MAAOSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT

PYÖTSAAREN MAAOSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT 1 PYÖTSAAREN MAAOSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT 1. YLEINEN PÄÄTÖKSENTEKO 1 Osakaskunnan nimi Pyötsaaren maaosakaskunta 2 Kotipaikka Haminan Kaupunki 3 Yhteinen alue Haminan kaupungissa sijaitsevan Vepsun saaren ja

Lisätiedot

Selvitys Lemin Osuuspankin hallinnointi- ja ohjausjärjestelmästä vuodelta 2015

Selvitys Lemin Osuuspankin hallinnointi- ja ohjausjärjestelmästä vuodelta 2015 Selvitys Lemin Osuuspankin hallinnointi- ja ohjausjärjestelmästä vuodelta 2015 1 Sisällys 1 Sovellettavat säännökset... 3 2 OP Ryhmän rakenne... 3 3 Osuuskunnan kokous... 3 4 Hallintoneuvosto... 4 Nimitysvaliokunta...

Lisätiedot

POHJOIS-LAPIN SEURAKUNTAYHTYMÄN YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ

POHJOIS-LAPIN SEURAKUNTAYHTYMÄN YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ POHJOIS-LAPIN SEURAKUNTAYHTYMÄN YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ Hyväksytty Pohjois-Lapin seurakuntayhtymän yhteisessä kirkkovaltuustossa kuuta 2018 päivänä Vahvistettu Oulun hiippakunnan tuomiokapitulissa

Lisätiedot

3 Keskusjärjestön kielinä ovat suomi ja ruotsi. Rekisteröimis- ja pöytäkirjakielenä on suomi.

3 Keskusjärjestön kielinä ovat suomi ja ruotsi. Rekisteröimis- ja pöytäkirjakielenä on suomi. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n säännöt Hyväksytty STTK:n liittokokouksessa 5.-6.11.2009 Nimi, kotipaikka ja kieli 1 1 Yhdistyksen nimi on Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry ruotsiksi Tjänstemannacentralorganisationen

Lisätiedot

1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kankaisten Golf ry ja sen kotipaikka on Masku.

1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kankaisten Golf ry ja sen kotipaikka on Masku. 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kankaisten Golf ry ja sen kotipaikka on Masku. 2 Tarkoitus ja sen toteuttaminen Yhdistyksen tarkoituksena on edistää toiminta-alueellaan golfurheilun harrastus-

Lisätiedot

4 Jäsenen eroaminen Ilmoitus osuuskunnasta eroamisesta on tehtävä hallitukselle kirjallisesti.

4 Jäsenen eroaminen Ilmoitus osuuskunnasta eroamisesta on tehtävä hallitukselle kirjallisesti. 1 Toiminimi ja kotipaikka Osuuskunnan toiminimi on Osk ja sen kotipaikka on Tampere. 2 Toimiala Osuuskunnan tarkoituksena ja toimialana on jäsentensä ammatin ja talouden tukemiseksi harjoittaa mainostoimistopalveluja.

Lisätiedot

Selvitys Tuupovaaran Osuuspankin hallinnointi- ja ohjausjärjestelmästä vuodelta 2015

Selvitys Tuupovaaran Osuuspankin hallinnointi- ja ohjausjärjestelmästä vuodelta 2015 Selvitys Tuupovaaran Osuuspankin hallinnointi- ja ohjausjärjestelmästä vuodelta 2015 1 Sisällys 1 Sovellettavat säännökset...3 2 OP Ryhmän rakenne...3 3 Edustajisto kokous...3 4 Hallintoneuvosto...4 Nimitysvaliokunta...5

Lisätiedot

Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että ulkoinen ja sisäinen valvonta yhdessä muodostavat kattavan valvontajärjestelmän.

Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että ulkoinen ja sisäinen valvonta yhdessä muodostavat kattavan valvontajärjestelmän. TAIVALKOSKEN KUNTA TARKASTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty valtuustossa 15.11.1996 57 Voimaantulo 1.1.1997 1 luku Valvontajärjestelmä 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään

Lisätiedot

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY 1 EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY Hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa 25.11.2004 ja kevätkokouksessa 10.2.2005. Merkitty Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin 5.5.2006. 1 Nimi, kotipaikka ja

Lisätiedot

HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 11.11.2008 84 Noudatetaan 1.1.2009 alkaen 1 Toimiala Tässä johtosäännössä määritellään vesihuoltolaitoksen, sen johtokunnan ja toimitusjohtajan

Lisätiedot

Valvontajärjestelmä. Tarkastuslautakunta

Valvontajärjestelmä. Tarkastuslautakunta 1 Keski-Pohjanmaan liiton hallintosääntö 1.1.2011 30 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Ulkoinen valvonta järjestetään toimivasta johdosta riippumattomaksi. Ulkoisesta valvonnasta vastaavat tarkastuslautakunta

Lisätiedot

Hämeenkyrö Pöytäkirja 4/ ( 9) Tarkastuslautakunta

Hämeenkyrö Pöytäkirja 4/ ( 9) Tarkastuslautakunta Hämeenkyrö Pöytäkirja 4/2019 1 ( 9) Aika 09.04.2019, klo 12:30-15:40 Paikka Kunnanviraston 1. kerroksen neuvotteluhuone Käsitellyt asiat 16 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 17 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

TYRNÄVÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 32

TYRNÄVÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 32 TYRNÄVÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 32 Tarkastuslautakunta 2013-2016 28.09.2015 AIKA 28.09.2015 18:00-19:35 PAIKKA Lautakuntien huone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 22 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN 34 23 TILINTARKASTAJAN

Lisätiedot

KESKUSTAN VALTUUSTORYHMÄN OHJESÄÄNTÖ

KESKUSTAN VALTUUSTORYHMÄN OHJESÄÄNTÖ KESKUSTAN VALTUUSTORYHMÄN OHJESÄÄNTÖ (malli) Hyväksytty Keskustan kunnallisasiain neuvottelukunnassa 18.4.2012 ja vahvistettu puoluehallituksessa 27.4.2012 Valtuustoryhmän tarkoitus 1 kunnan / kaupungin

Lisätiedot

Omistajaohjaus ja kuntien yhtiöt 10.04.2013 PIETARSAARI. Pasi Pönkä lakimies, varatuomari pasi.ponka@kuntaliitto.fi

Omistajaohjaus ja kuntien yhtiöt 10.04.2013 PIETARSAARI. Pasi Pönkä lakimies, varatuomari pasi.ponka@kuntaliitto.fi Omistajaohjaus ja kuntien yhtiöt 10.04.2013 PIETARSAARI Pasi Pönkä lakimies, varatuomari pasi.ponka@kuntaliitto.fi tilintarkastajat yhtiön johto yhtiökokous hallintoneuvosto hallitus toimitusjohtaja yhtiöoikeudellinen

Lisätiedot

MALLI Sähköosuuskuntien säännöt ovat yhtenevät lukuun ottamatta nimeä ja kotipaikkaa.

MALLI Sähköosuuskuntien säännöt ovat yhtenevät lukuun ottamatta nimeä ja kotipaikkaa. 1(5) MALLI Sähköosuuskuntien säännöt ovat yhtenevät lukuun ottamatta nimeä ja kotipaikkaa. Tyrnävän kirkonkylän Sähköosuuskunta SÄÄNNÖT 1 Toiminimi ja kotipaikka Osuuskunnan toiminimi on Tyrnävän kirkonkylän

Lisätiedot

Inarin kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

Inarin kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 0 Inarin kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Valtuusto / /2017 1 Sisällysluettelo 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala...2 2. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tavoite ja tarkoitus;

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT

LASTEN JA NUORTEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT SÄÄNNÖT 2 LASTEN JA NUORTEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Säätiön nimi on Lasten ja nuorten säätiö Barn och ungdomsstiftelsen. Säätiön kotipaikkakunta on Helsinki. 2 Tarkoitus Lasten ja nuorten

Lisätiedot

HALLITUKSEN TEHTÄVÄT JA VASTUUT. AYY:n yhdistyskoulutus Design Factory Otto Palonen

HALLITUKSEN TEHTÄVÄT JA VASTUUT. AYY:n yhdistyskoulutus Design Factory Otto Palonen HALLITUKSEN TEHTÄVÄT JA VASTUUT AYY:n yhdistyskoulutus 8.12.2011 @ Design Factory Otto Palonen Hallituksen asema Yhdistyksellä on oltava hallitus, johon kuuluu vähintään kolme jäsentä Hallituksen on lain

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET PKSSK:SSA

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET PKSSK:SSA POHJOIS-KARJALAN SAIRAANHOITO- JA SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄ Johtoryhmä 7.4.2015 Yhtymähallitus 27.4.2015 SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET PKSSK:SSA Sisällys 1. Lainsäädäntö 3 2. Soveltamisala

Lisätiedot

Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt

Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y. ja siitä käytetään näissä säännöissä nimitystä AKI. AKIn kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

AVILON OYJ:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi Yhtiön toiminimi on Avilon Oyj, englanniksi Avilon Plc. 2 Kotipaikka Yhtiön kotipaikka on Valkeakoski. 3 Toimiala Yhtiön toimialana on harjoittaa joko suoraan taikka

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET

SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET P A I M I O N K A U P U N K I SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 12.2.2015 11 Voimaan 1.3.2015 alkaen 1 Sisällysluettelo Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala... 3 Sisäisen valvonnan

Lisätiedot

Hyvinkään Keilailuliitto ry:n säännöt

Hyvinkään Keilailuliitto ry:n säännöt Hyvinkään Keilailuliitto ry:n säännöt 1 Yhdistyksen, jota näissä säännöissä kutsutaan liitoksi, nimi on Hyvinkään Keilailuliitto ry. Sen kotipaikka on Hyvinkään kaupunki. 2 Liiton tarkoituksena on johtaa

Lisätiedot

Riskienhallinta. Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Tela

Riskienhallinta. Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Tela Riskienhallinta Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Tela Twitter: @MinnaLehmuskero Mihin riskienhallintaa tarvitaan? Riskienhallinta on osa sisäistä valvontaa. Riskienhallinnan tavoitteena on eläkkeensaajien

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNGINTEATTERI - OULUN LÄÄNIN ALUETEATTERI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KAJAANIN KAUPUNGINTEATTERI - OULUN LÄÄNIN ALUETEATTERI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ KAJAANIN KAUPUNGINTEATTERI - OULUN LÄÄNIN ALUETEATTERI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 6.11.2007 71 Muutos: 3 kv 25.2.2013 31 I YLEISTÄ 1 Ylläpitäjä ja nimi Liikelaitoksen

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019 1 KOKOUSAIKA 17.5.2019 klo 9:00 15:00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Hirvinen Esa, puheenjohtaja Niemi Pauli, varapuheenjohtaja Puurula Merja, jäsen Paasovaara Marko, sihteeri, tilintarkastaja

Lisätiedot

Selvitys Toholammin Osuuspankin hallinnointi- ja ohjausjärjestelmästä vuodelta 2015

Selvitys Toholammin Osuuspankin hallinnointi- ja ohjausjärjestelmästä vuodelta 2015 Selvitys Toholammin Osuuspankin hallinnointi- ja ohjausjärjestelmästä vuodelta 2015 1 Sisällys 1 Sovellettavat säännökset... 3 2 OP Ryhmän rakenne... 3 3 Edustajisto... 3 4 Hallintoneuvosto... 4 Nimitysvaliokunta...

Lisätiedot

ALMA MEDIA OYJ:N OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN TYÖJÄRJESTYS NIMITYSTOIMIKUNNAN TARKOITUS JA TEHTÄVÄT

ALMA MEDIA OYJ:N OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN TYÖJÄRJESTYS NIMITYSTOIMIKUNNAN TARKOITUS JA TEHTÄVÄT ALMA MEDIA OYJ:N OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN TYÖJÄRJESTYS 1 NIMITYSTOIMIKUNNAN TARKOITUS JA TEHTÄVÄT 2 Alma Media Oyj:n ( Yhtiö ) osakkeenomistajien nimitystoimikunta ( Toimikunta ) on yhtiön

Lisätiedot

Etelä-Savon kauppakamari ry Södra Savolax handelskammare rf South Savo Chamber of Commerce SÄÄNNÖT

Etelä-Savon kauppakamari ry Södra Savolax handelskammare rf South Savo Chamber of Commerce SÄÄNNÖT Etelä-Savon kauppakamari ry Södra Savolax handelskammare rf South Savo Chamber of Commerce SÄÄNNÖT 1 Kauppakamarin nimi ja kotipaikka Etelä-Savon kauppakamari ry, ruotsiksi Södra Savolax handelskammare

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

IKAALISTEN OSUUSPANKIN SÄÄNNÖT IKAALISTEN OSUUSPANKIN SÄÄNNÖT. Voimassa olevat säännöt. Muutosehdotukset. 3 Kuuluminen OP-Pohjola-ryhmään

IKAALISTEN OSUUSPANKIN SÄÄNNÖT IKAALISTEN OSUUSPANKIN SÄÄNNÖT. Voimassa olevat säännöt. Muutosehdotukset. 3 Kuuluminen OP-Pohjola-ryhmään IKAALISTEN OSUUSPANKIN SÄÄNNÖT Voimassa olevat säännöt IKAALISTEN OSUUSPANKIN SÄÄNNÖT Muutosehdotukset 3 Kuuluminen OP-Pohjola-ryhmään Osuuspankki toimii jäsenenä valtakunnallisessa OP-Pohjola-ryhmässä.

Lisätiedot

1. Hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenten yläikärajaa koskeva yhtiöjärjestyksen määräys poistetaan (6 ja 8 )

1. Hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenten yläikärajaa koskeva yhtiöjärjestyksen määräys poistetaan (6 ja 8 ) 25.2.2015 1 (5) Fennian hallituksen ehdotus 20.4.2015 yhtiökokoukselle koskien yhtiöjärjestyksen muuttamista: Muutosehdotuksien pääasiallinen sisältö on: 1. Hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenten yläikärajaa

Lisätiedot

YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ

YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ Käsittelyt Yhteinen kirkkoneuvosto 23.4.2013 Yhteinen kirkkovaltuusto 10.6.2014 Tämä yhteisen kirkkoneuvoston ohjesääntö tulee voimaan 1.4.2015. Yhteisen kirkkoneuvoston

Lisätiedot

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu. Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Hyvinvointialan liitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Hyvinvointialan liitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. 1 HYVINVOINTIALAN LIITON SÄÄNNÖT 1 Nimi ja paikka Yhdistyksen nimi on Hyvinvointialan liitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. Liitto on Elinkeinoelämän

Lisätiedot

Filha ry. Säännöt. Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Filha ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen tarkoitus

Filha ry. Säännöt. Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Filha ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen tarkoitus Filha ry Säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Filha ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoitus Yleishyödyllisen yhdistyksen tarkoituksena on edistää kansanterveyttä

Lisätiedot

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 19.3.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 19.3.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen Esityslista 19.3.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Miksi säännöt tulisi uudistaa?

Miksi säännöt tulisi uudistaa? Miksi säännöt tulisi uudistaa? Sisältö 1. Mitä laki sanoo osakaskunnista... 1 2. Lain kanssa ristiriidassa olevat kohdat säännöissä... 2 1) osakaskunnan nimi ja kotipaikka sekä osakaskunnalle kuuluva yhteinen

Lisätiedot

SAVONLINNAN OOPPERAJUHLIEN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

SAVONLINNAN OOPPERAJUHLIEN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT SAVONLINNAN OOPPERAJUHLIEN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Savonlinnan Oopperajuhlien Kannatusyhdistys ja sen kotipaikka on Savonlinnan kaupunki. Tarkoitus ja sen

Lisätiedot

Tarkoituksensa toteuttamiseksi säätiö voi

Tarkoituksensa toteuttamiseksi säätiö voi 1( 6) Säätiön hallintoneuvosto on hyväksynyt säännöt 7.12.2015 ja Patentti- ja rekisterihallitus on rekisteröinyt ne 5.2.2016 HELSINGIN DIAKONISSALAITOKSEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Säätiön

Lisätiedot

Atopialiitto ry SÄÄNNÖT 1(6)

Atopialiitto ry SÄÄNNÖT 1(6) Atopialiitto ry SÄÄNNÖT 1(6) 1 Nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen tarkoitus Yhdistyksen nimi on Atopialiitto ry, ruotsiksi Atopiförbundet rf. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. Kokous- ja pöytäkirjakieli

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. 1 Toiminimi ja kotipaikka. Osuuspankin toiminimi on Juvan Osuuspankki. Sen kotipaikka on Juva. 2 Toimiala

SÄÄNNÖT. 1 Toiminimi ja kotipaikka. Osuuspankin toiminimi on Juvan Osuuspankki. Sen kotipaikka on Juva. 2 Toimiala SÄÄNNÖT 1 Toiminimi ja kotipaikka 2 Toimiala Osuuspankin toiminimi on Juvan Osuuspankki. Sen kotipaikka on Juva. 3 Kuuluminen OP-Pohjola-ryhmään 4 Osuuspankkien yhteenliittymä 5 Omistajajäsenyys Osuuspankin

Lisätiedot

Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO. Hallituksen ohjesääntö

Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO. Hallituksen ohjesääntö Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO Hallituksen ohjesääntö 14.11.2017 Sivu 1 / 5 Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan hallituksen ohjesääntö I LUKU Yleistä 1 Soveltaminen

Lisätiedot

Oulun läänin Kiinteistöyhdistys Yhtiön johto

Oulun läänin Kiinteistöyhdistys Yhtiön johto Yhtiön johto Yhtiön johto käsittää hallituksen sekä isännöitsijän Johdon tehtävä Yhtiön hallituksen ja isännöitsijän on huolellisesti toimien edistettävä yhtiön etua (1 luku 1 ) Johdon toimittava: huolellisesti

Lisätiedot

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Yhtymähallitus 23.11.2017 Yhtymävaltuusto 1.12.2017 Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 2(5) Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala...

Lisätiedot