Pro gradu -tutkielma Aluetiede Suunnittelumaantiede ASUKKAAN HELSINKI? TAPAUSTUTKIMUS VUOROVAIKUTTEISUUDESTA KAUPUNKISUUNNITTELUSSA.

Transkriptio

1 Pro gradu -tutkielma Aluetiede Suunnittelumaantiede ASUKKAAN HELSINKI? TAPAUSTUTKIMUS VUOROVAIKUTTEISUUDESTA KAUPUNKISUUNNITTELUSSA Anu Hämäläinen 2010 Ohjaaja: Harry Schulman HELSINGIN YLIOPISTO GEOTIETEIDEN JA MAANTIETEEN LAITOS PL 64 (Gustaf Hällströmin katu 2) Helsingin yliopisto

2 HELSINGIN YLIOPISTO HELSINGFORS UNIVERSITET UNIVERSITY OF HELSINKI Tiedekunta/Osasto Fakultet/Sektion ) Faculty ) Department Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta Maantieteen laitos Tekijä Författare ) Author Anu Hämäläinen Työn nimi Arbetets title ) Title Asukkaan Helsinki? - tapaustutkimus vuorovaikutteisuudesta kaupunkisuunnittelussa Oppiaine Läroämne ) Subject Aluetiede / Suunnittelumaantiede ) Level Pro gradu -tutkielma Tiivistelmä Referat ) Abstract Month and Year huhtikuu 2010 Number of Pages 114 s. + 5 liitettä Tutkimus tarkastelee asukkaiden ja kaupunkisuunnittelun kohtaamista sekä niiden välistä vuorovaikutusta. Perinteisten osallistumismenetelmien lisäksi paine löytää uusia kanavia ja keinoja vaikuttaa omaan elinympäristöön on selvästi lisääntymässä. Suunnitteluvaiheessa tapahtuvan asukkaiden kuulemisen toivotaan vähentävän valitusten ja muistutusten määrää ja näin nopeuttavan kaavoitusprosessia. Kilpailukykyä ja innovatiivisuutta korostava suunnittelukeskustelu on tuonut esille myös ihmisten roolin valintoja tekevinä kuluttajina, loppukäyttäjinä ja osaajina. Tämä kansalaisnäkökulman laajennus täydentää kaavoituksen osallisuuden ajatusta ja lisää painetta kaupunkisuunnittelun vuorovaikutuksen ja käyttäjälähtöisyyden kehittämiseen. Tutkimuksen myötä halutaan tuoda esiin, mitä asukasosallistuminen ja -vaikuttaminen Helsingissä käytännössä ovat. Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston vuonna 2008 avaama info- ja näyttelytila Laituri toimii uusien suunnittelualueiden ja erilaisten vaihtuvien teemojen näyttelytilana, mutta myös viraston viestintäkanavana ja fyysisenä tiedotuspisteenä. Tutkimuksessa nostetaan Laituri tapausesimerkiksi vuorovaikutuksesta asukkaan ja kaavoittajan välillä. Tutkimus jakaantuu kahteen pääteemaan. Tavoitteena on tutkia Laiturin toimintaa ja sen vuorovaikutuksellisuutta sekä asukkaiden että kaavoittajien näkökulmasta. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen ja tutkimusmenetelminä ovat kyselyt, haastattelut ja havainnointi. Tutkimuksen empiirinen aineisto muodostuu kolmesta toisiaan täydentävästä osasta: Laiturin asiakkaiden toimintakysely, Laiturin asiantuntijaringin jäsenille kohdistettu kysely sekä kolmen asiantuntijan haastattelut. Tutkimuskysymysten kautta etsitään vastauksia siihen, tavoitetaanko kaupunkilaiset ja parantuuko kaupunkilaisten osallistumismahdollisuudet Laiturin myötä. Lisäksi selvitetään, miten kaupunkilaisten tieto välittyy kaavoittajalle ja siitä edelleen suunnitteluun. Tutkimus nivoo yhteen suomalaisessa yhteiskunnassa sekä tiedeyhteisössä käytyjä keskusteluja asukasvaikuttamisesta ja siitä, kuinka arjen maailma välittyy tulevaisuuden suunnitelmiin. Tutkimuksen kulmakivinä ovat osallistuminen, vuorovaikutus ja paikallinen tieto kaupunkisuunnittelussa. Teoreettisena lähtökohtana on kommunikatiivisen suunnittelun teoria, jonka tueksi teoriaosio koostuu tutkimuksen kannalta keskeisistä käsitteistä. Tutkimus esittelee Asukkaan Helsinki -käsitteen, joka kuvastaa asukasta asiakas-kansalaisena, joka on aktiivinen tuotekehittelijä osallistuvassa kaupunkisuunnittelussa. Tutkimuksen tulosten mukaan Laiturin asiatuntijat ja suuri osa helsinkiläisistä kokee asukkaan osallistumismahdollisuuksien parantuvan Laiturin myötä. Kuitenkin puolet helsinkiläisistä uskoo asukkaiden tiedon ja ideoiden vaikuttavan melko huonosti lopulliseen suunnitelmaan. Helsinkiläisten mukaan Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston tämänhetkiset käytännöt tukevat vain osittain riittävää vuorovaikutusta. Asiantuntijat kokevat Laiturin roolin ennen muuta tiedonvälittäjänä ja keskustelukanavana kuin varsinaisena paikallisen tiedon kerääjänä. Tutkimustuloksiin perustuen tutkimuksessa esitellään asukasosallistumisen pelikenttä -malli. Mallin mukaan Laituri voidaan nähdä helsinkiläisenä kaupunkisuunnittelun ilmiönä kaupungissa, jossa on verkostokunnan elementtejä. Kaavoittaja on diplomaattinen suunnannäyttäjä, jolla on reflektoivan kaavoittajan ominaisuuksia. Helsinkiläinen asukas on kaupunkielämisen asiantuntija, joka on osallistuva paikallisen tiedon tuottaja. Osallistumismenetelmät ovat yhä suuremmassa määrin segmentoituja ja räätälöityjä kunkin hankkeen ja projektin kohdalla. Tutkimuksen mukaan Asukkaan Helsinki on jatkuvassa muutospaineessa oleva moniarvoinen miljöö, jossa helsinkiläisten arkisten kokemusten tavoittamisen tulisi olla jatkossa yhä vahvemmin osa kaupunkisuunnitteluviraston toimintoja. Avainsanat Nyckelord ) Keywords asukasosallistuminen, vuorovaikutus, kaupunkisuunnittelu, paikallinen tieto, asiantuntijuus, Laituri, Helsinki Säilytyspaikka Förvaringställe Where deposited Kumpulan tiedekirjasto Muita tietoja ) Övriga uppgifter ) Additional information

3 HELSINGIN YLIOPISTO HELSINGFORS UNIVERSITET UNIVERSITY OF HELSINKI Tiedekunta/Osasto Fakultet/Sektion ) Faculty ) Department Faculty of Science Department of Geography TekijäFörfattare ) Author Anu Hämäläinen ) Title Inhabitant s Helsinki? - Case Study of Interaction in Urban Planning ) Subject Regional Studies / Planning Geography Master s Thesis ) Level ) Abstract Month and Year April 2010 Sidoantal Number of Pages 114 p. + 5 appendices This study examines the interaction between inhabitants and urban planning. In addition to traditional methods of participation there can be seen an increasing need to find new channels and means to influence on one s environment. Hearing of inhabitants during planning is hoped to decrease the amount of claims and this way to speed up the planning process. Discussion that emphasizes competitiveness and innovativeness in planning has brought out the role of inhabitants as selective consumers and end users. This extension of civil perspective completes the thought of participation in city planning and adds the pressure on developing the interaction and user orientation. The aim of the study is to point out the present situation of inhabitant s participation and influencing in Helsinki. Helsinki City Planning Department opened a new information and exhibiotion hall called Laituri in Laituri provides the latest information about planning projects in Helsinki and temporary exhibitions as well as it operates as communication channel and information point for the department. In this study Laituri is examined as a case study of interaction between citizen and planner. The study is divided into two principal themes. The aim is to research action and interactivity at Laituri from the inhabitants and planners point of view. The qualitative study has inquiries, interview surveys and observation as research methods. Empiricial data of the study consists of three parts which complement each other: Laituri operational research, inquiry directed to the members of Laituri team and interviews of three experts. The aim is to find answers to questions like, does Laituri reach the citizens and will the opportunities to participate improve along Laituri. The study examines also how the local knowledge of inhabitants will come across to planners and further to planning. The study combines discussions of inhabitants influencing in Finnish society and science community. Cornerstones of the study are inhabitant participation, interaction and local knowledge in urban planning. The theory behind the study is communicative planning theory. In addition the theory consists of key concepts. The study introduces a concept of Inhabitant s Helsinki, which reflects the inhabitant as customer-citizen who is an active product developer in participative urban planning. According to the research results the experts of Laituri and majority of inhabitants in Helsinki experience that the inhabitant s possibilities to participate will improve along Laituri. However half of the citizens in Helsinki believe that local knowledge and ideas will only have minor impact on the final plan. According to city dwellers the present practise used by Helsinki City Planning Department supports only partially adequate interaction. The experts of Laituri experience that the role of Laituri is first of all forum of communication and discussion channel instead of effective local data collector. Based on the results the study introduces a model of inhabitant s participation field. According to the model Laituri can be seen as phenomenon in Helsinki urban planning which has the elements of network municipality. The planner is more like diplomatic trend-setter and visionary. The inhabitant of Helsinki is an expert in city living and participative producer of local knowledge. Participation methods are increasingly segmented and tailored in every plan and project. The study argues that Inhabitant s Helsinki is a pluralistic milieu in constant pressure for change. Therefore reaching the everyday life experiencies of inhabitants should be at higher degree in Helsinki City Planning Department s operations. Avainsanat Nyckelord ) Keywords inhabitant participation, interaction, urban planning, local knowledge, expertise, Laituri, Helsinki Säilytyspaikka Förvaringställe Where deposited Kumpula Science Library Muita tietoja ) Övriga uppgifter ) Additional information

4 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO Tutkimuksen rakenne Mistä tutkimuksessa on kyse? TUTKIMUKSEN TAVOITTEET, MENETELMÄT JA AINEISTO Tutkimuksen tavoitteet ja tutkimuskysymykset Menetelmänä laadullinen tapaustutkimus Tutkimuksen aineisto Miten tutkimustuloksia voidaan hyödyntää? TUTKIMUKSEN TEORIA KESKEISTEN KÄSITTEIDEN KAUTTA Keskeiset suunnitteluteoriat Suunnitteluteorioiden alkuvaiheet ja asukkaan roolit Kommunikatiivisen suunnittelun pyrkimyksenä asukkaiden konsensus Erilaisuuden sietäminen agonistisessa suunnitteluteoriassa Osallistumisen ja vuorovaikutuksen avainkäsitteet Osallisen rajaton rooli Kaavaprosessi helsinkiläisittäin Kaupunkilaisten osallistuminen ja vaikuttamismahdollisuudet Vaikuttamista vai osallisuutta? Nimby - tiivistyvä kaupunki kohtaa tihenevän osallisuuden Osallistumis- ja vuorovaikutusmenetelmät Paikallisen tiedon merkitys kaupunkisuunnittelussa Asiantuntijuus kaavoituksessa Kokemuksellisen tiedon ja hiljaisen tiedon ero Hiljaisten ryhmien tieto Asukkaan Helsinki LAITURI TAPAUSTUTKIMUKSENA Mitä, kenelle ja miksi? Missä mennään, Laituri? Laituri mediassa Esimerkkejä Laiturin hollantilaisista vastineista... 60

5 5 LAITURIN TOIMINTAKYSELYN TULOKSET Laiturin toiminta Kaupunkisuunnittelun vuorovaikutteisuus LAITURIN ASIANTUNTIJOILLE KOHDISTETUN KYSELYN TULOKSET Vuorovaikutus ja osallistuminen Vaihtelevat kokemukset osallisista Onko hyvää osallista olemassa? Vuorovaikutus asukkaiden kanssa on mieleistä ja tarpeellista Eri tilanteet vaativat eri menetelmät Tieto ja asiantuntemus suunnittelussa Kaavoittaja on diplomaattinen suunnannäyttäjä "Jokainen kaupungissa asuva on omalla tavallaan kaupunkielämisen asiantuntija" Tilastotieto vs. paikallinen tieto Miten saada asukkaan ääni kuuluviin? Kokemukset Laiturista ASIANTUNTIJOIDEN NÄKEMYKSET LAITURISTA Toteutuuko vuorovaikutus kaupunkilaisten kanssa? Miten tästä eteenpäin? JOHTOPÄÄTÖKSET KIRJALLISUUS LIITTEET

6 1 JOHDANTO Pasilasta joukkoliikenteen, liikuntakulttuurin ja megatapahtumien keskus. Korkeuksiin kohoavia arkkitehtuurin jalokiviä. Ravintoloita, kahviloita, taidetta, suihkulähteitä. Neonvalomainosten runsas käyttö voisi tuoda kaivatun maagisen urbaanitunnelman. Helsinkiläisiltä kysyttäessä, miltä tuleva Keski-Pasila näyttäisi, perusteltuja mielipiteitä tuli lyhyessä ajassa toista sataa. Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto toivoi kaupunkilaisilta ideoita ja ehdotuksia siitä, mitä palveluja ja toimintoja alueella voisi olla. Nyt nämä ehdotukset ovat osana Keski-Pasilan asemakaavan valmistelussa. Asukkaat ovat yhä suuremmassa määrin mukana kaupunkisuunnittelussa. Sparrausklubit, näyttelyt, aluefoorumit, keskustelupalstat ja osallistavat paikkatietojärjestelmät ovat esimerkkejä vaihtoehtoisista osallistumismuodoista suunnittelun eri vaiheissa. Vuonna 2000 voimaan astunut Maankäyttöja rakennuslaki (MRL) on luonut tilanteen, jossa kansalaisilla on yhä enemmän vaikutus- ja osallistumismahdollisuuksia elinympäristöönsä koskevaan päätöksentekoon. Uuden lain myötä toimintatapoja on muutettu, jonka seurauksena voidaan nähdä kulttuurillinen ja yhteiskunnallinen muutos kohti avoimempaa kansalaisyhteiskuntaa. Kaupunkisuunnittelussa asukkaat ovat asuntojen, palveluiden, viherympäristön, liikenteen ja kaupunkitilan käyttäjiä. Suunnittelumaantieteen opintojen lisäksi sivuaineopinnot yhdyskunta- ja kaupunkisuunnittelussa johdattelivat minut yhä useammin pohtimaan asukkaan roolia ja osuutta kaupungin kehityksessä. Ammattikurssin myötä mielenkiinto sekä tietämys aiheesta lisääntyivät. Ryhmämme suunnitteli Saksaan "asukkaan asemakaava" -teemalla uuden, toiminnallisen asuin- ja työpaikka-alueen entiselle joutomaalle. Saksassa asukasosallistuminen on vielä pitkälti lapsen kengissä, mutta missä menee Helsinki? Millainen on tämän päivän asukkaan Helsinki? Suunnittelua kuvataan usein rationaaliseksi, objektiiviseksi ja neutraaliksi yleisen edun päättämiseksi. Suunnittelu on kuitenkin aina subjektiivista, kun ihminen suunnittelee ihmiselle. Missä määrin kaupunkilainen omaa vaikutusmahdollisuuksia tulevaisuuden Helsinkiä suunniteltaessa? If you want to know how the shoe fits, ask the person who is wearing it, not the one who made it. Lainauksen mukaisesti on olennaista kysyä tuotteen loppukäyttäjältä ennemminkin 1

7 kuin suunnittelijalta, millainen tuote käytännössä on, mutta myös, mitä hän tuotteelta odottaa tai haluaa. 1.1 Tutkimuksen rakenne Ensimmäisessä johdantoluvussa lukijalle selvitetään tutkimuksen rakenteen lisäksi, mistä tutkimuksessa on kyse. Toisessa luvussa hänelle esitellään tutkimukselle asetetut tavoitteet alustavien kysymysten avulla. Kysymykset tiivistetään kahteen tutkimuskysymykseen. Luvussa esitellään myös tutkimuksen aineisto ja käytetyt menetelmät. Luvun lopuksi pohditaan etukäteen tutkimustulosten mahdollista hyödynnettävyyttä. Kolmannessa luvussa taustoitetaan tutkimuksen teoriaa keskeisten käsitteiden avulla. Kappaleeseen on koottu nimenomaan tämän tutkimuksen kannalta oleelliset käsitteet ja alan termit, olettaen kuitenkin lukijan hallitsevan kaupunkisuunnittelun perustiedot. Käsitteiden selventämisessä ja rajaamisessa on kiinnitetty huomiota aikaisempaan tutkimuskirjallisuuteen. Pääpaino käsitteiden tulkinnassa on kohdistettu pikemminkin suomalaiseen kuin ulkomaalaiseen kirjallisuuteen. Onhan tutkimuksessa kyse nimenomaan kotimaisesta vuorovaikutuksesta ja osallistumisesta kaupunkisuunnittelussa. Helsinkiläisiä kaupunkisuunnittelun piirteitä on joissakin kohdin korostettu, koska tutkimus sijoittuu Helsinkiin. Neljännessä luvussa käydään yksityiskohtaisesti läpi tapaustutkimuksen kohde Laituri. Luku koostuu sekä Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston (Ksv) että Laiturin verkkosivujen materiaalista ja tutkijan havainnoinneista tutkimuskaudella Luvussa käydään läpi Laiturin prosesseja ja nykyisiä käytäntöjä. Otsikot kertovat nimensä mukaisesti, mistä kappaleissa on kyse. Luvun lopussa on haettu kansainvälistä vertailtavuutta vastaavanlaisista kaupunkisuunnittelun näyttelytiloista Amsterdamissa, missä tutkija teki omakohtaisia havainnointeja syksyllä Viidennessä ja kuudennessa luvussa käydään läpi kahden toteutetun kyselytutkimusten tulokset. Luvussa viisi puretaan Laiturin näyttelykävijöille suunnatun kyselyn tulokset yksityiskohtaisesti. Luku on jaettu kahteen kappaleeseen kyselyn aihepiirien mukaisesti: Laiturin toiminta ja kaupunkisuunnittelun vuorovaikutteisuus. 2

8 Sama rakenne toistuu kuudennessa luvussa, jossa käsitellään Laiturin asiantuntijaringille kohdistetun kyselyn tuloksia teemoittain. Asiantuntijoiden kokemukset ja näkemykset vuorovaikutuksesta ja osallisuudesta sekä tiedosta ja asiantuntemuksesta suunnittelussa käydään läpi pitkälti suorin lainauksin. Tavallisuudesta poiketen, luvussa verrataan tutkimuksen tuloksia suomalaisen väitöskirjatutkimuksen tuloksiin, tutkimuskysymysten vertailtavuuden vuoksi. Kokemukset Laiturista - kappaleessa kootaan yhteen asiantuntijoiden mietteitä Laiturin toiminnasta. Molemmissa luvuissa kyselyiden tulokset tiivistetään ja analysoidaan lyhyesti. Seitsemäs luku päättää tutkimuksen empiirisen osan. Luvussa käydään läpi kolmen asiantuntijan näkemyksiä Laiturista. Tehtyjen haastattelujen myötä pohditaan, toteutuuko vuorovaikutus kaupunkilaisten kanssa Laiturilla, ja kuinka tästä jatketaan eteenpäin. Viimeisessä luvussa vedetään yhteen tutkimuksen johtopäätökset ja esitetään mahdollisia kehitysehdotuksia. Kirjallisuusluetteloon on koottu kaikki lähteet, joihin viitataan tutkimuksessa. Haastatteluja, tilastoja, artikkeleita tai Internetlähteitä ei ole eritelty erillisteoksista niiden vähäisyyden vuoksi. Pro gradu - tutkielman loppuun on liitetty molempien toteutettujen kyselyjen kannalta keskeiset dokumentit lisäämään tutkimuksen avoimuutta ja läpinäkyvyyttä. 1.2 Mistä tutkimuksessa on kyse? Pro gradu -tutkielman alkuluvuissa esitellään tutkimuksen viitekehystä. Ontologia esittää kysymyksiä todellisuuden luonteesta, kuten mikä on tutkittavan ilmiön luonne, sekä mitä voidaan pitää todellisena. Epistemologia käsittelee tietämisen alkuperää ja luonnetta sekä tiedon muodostamista. Se, mikä asema arvoilla on ilmiön ymmärtämisessä, on keskeinen epistemologinen kysymys. Teleologia esittää kysymyksiä tutkimuksen perimmäisestä tarkoituksesta. Mitä varten tutkimus tehdään ja kuinka se lisää tietoamme tutkittavalla alueella. (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2005: 121) Tässä tutkimuksessa on kyse asukkaiden ja kaupunkisuunnittelun kohtaamisesta sekä niiden välisestä vuorovaikutuksesta. Virallisen osallistumisen ja vuorovaikutuksen lisäksi on varsinaisten kaavaprosessien ulkopuolella runsas määrä epämuodollista vuorovaikutusta erilaisten verkostojen sekä median kautta. Paine löytää pe- 3

9 rinteisten osallistumismenetelmien lisäksi uusia kanavia ja keinoja vaikuttaa omaan elinympäristöön on selvästi lisääntymässä. Tämän tutkimuksen myötä halutaan tuoda esiin, mitä asukasosallistuminen ja -vaikuttaminen käytännössä ovat. Siihen, tukeeko tämänhetkinen Helsingin kaupunkisuunnittelun käytäntö riittävää vuorovaikutusta ja demokratian toteutumista, ei varsinaisesti oteta kantaa, mutta toive löytää tehokkaita osallistumisen muotoja niin asukkaan kuin kaavoittajan kannalta on tutkimuksen taustalla. Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto avasi kesällä 2008 info- ja näyttelytila Laiturin Helsingin ydinkeskustaan. Laituri toimii paitsi uusien suunnittelualueiden ja erilaisten vaihtuvien teemojen näyttelytilana, myös viraston viestintäkanavana ja fyysisenä tiedotuspisteenä. Tässä tutkimuksessa esitetään kysymyksiä uuden ilmiön luonteesta, siitä mikä on todellista ja mitä voidaan pitää todisteina (ontologia). Laki velvoittaa vuorovaikutteisuuteen ja osallisten kuuntelemiseen, mutta se ei ole ainoa syy, miksi Helsinki on panostanut uuteen ja merkittävän suureen näyttelytilaan. Tämän hetkinen kaavaprosessi valitusmenettelyineen on varsin raskas, ja suunnitteluvaiheessa tapahtuvan asukkaiden kuulemisen toivotaan vähentävän valitusten ja muistutusten määrää ja näin nopeuttavan kaavoitusprosessia. Samalla pyritään nostamaan esiin asioita, jotka monesti ilmenevät vasta osallistumis- ja arviointisuunnitelman laadinnan jälkeen. Tämä siitäkin huolimatta, että asukkaiden toiveet, ideat sekä kokemuksellisen tiedon määrä voi olla runsasta, ja yhden suunnitelman kohdalla toteutuksessa on rajalliset mahdollisuudet. Laituri ei ole osa virallista kaavaprosessia, mutta Laituri on nähtävissä mahdollisuutena toimia tarvittavan vuorovaikutuksen kanavana. Tutkijat Staffans sekä Väyrynen (2009) ovat todenneet, että kilpailukykyä ja innovatiivisuutta korostava suunnittelukeskustelu on tuonut esille ihmisten roolin valintoja tekevinä kuluttajina, loppukäyttäjinä sekä osaajina. Tämä kansalaisnäkökulman laajennus täydentää kaavoituksen osallisuuden ajatusta ja lisää painetta kaupunkisuunnittelun vuorovaikutuksen ja käyttäjälähtöisyyden kehittämiseen. Virtuaalimaailma, joka ei tunne paikkoja tai etäisyyksiä, on tutkijoiden mukaan menneisyyttä. Harva enää väittää, ettei paikalla olisi merkitystä. Päinvastoin - paikoilla on entistä suurempi merkitys, paikoilla kilpaillaan. Ideologisista ja teoreettisista eroistaan huolimatta osallisuus julkishallinnossa ja kuluttajuus markkinoilla vahvistavat kehi- 4

10 tystä kohti asukas- ja asiakaslähtöisiä toimintamalleja. (Staffans & Väyrynen 2009: 25, 197) Taustalla on myös poliittinen agenda. Helsingillä on tarve kuulla asukkaitaan, jotta suora ja edustuksellinen demokratia toteutuisivat ja jottei muun muassa Schulmanin mainitsema reikäleipäilmiö toteutuisi. Nykyisen kehityksen mukaan hyvätuloisia veronmaksajia pakenee ympäryskuntien pientaloalueille, ja ydinkunta joutuu vastaamaan suurkaupungin haasteista tulopohjan kaventuessa (Schulman 2002: 15). Helsingin kaupungilla ei olisi varaa menettää pääosin koulutettuja lapsiperheitä naapurikuntiin, vaan sen on pyrittävä vastaamaan heidän odotuksiinsa ja toiveisiinsa. Helsingin metropolialue kokee parhaillaan merkittäviä muutoksia ja alueen kaupungit kilpailevat niin asukkaista kuin yrityksistä. Täydennysrakentaminen, tonttipula, keskustan elävöittäminen, Länsimetro, kalliit neliöhinnat ja yksityisautoilu ovat lähes päivittäin median otsikoissa. Tässä yhteydessä esiin tulevat myös uudet hallintakäytännöt (governance) sekä valtaistamisen roolit (empowerment). Kuntalaisten hyvän elämän turvaaminen ja kaupungin taloudellinen menestys eivät kuitenkaan ole toisiaan poissulkevia asioita. On esimerkiksi esitetty, että ne alueet ja kaupungit, joilla on hyvin toimiva kansalaisyhteiskunta ja toimivat poliittishallinnolliset rakenteet, menestyvät myös taloudellisesti parhaiten. (Bäcklund 2007: 22) Tämän tutkimuksen tarkastelun ja näkökulman määrittää pitkälti kommunikatiivinen suunnitteluteoria. Kommunikatiivisen suunnitteluteorian (Forester, Healey, Sager) mukaan tieto ja suunnittelun roolit ovat sosiaalisesti rakennettuja eli käytännössä jako tapahtuu asiantuntijoihin ja maallikoihin. Nähtävissä on, että kommunikaation muodot vaihtelevat. Ei ole oikeaa tapaa puhua, kuvata ja ilmaista itseään. Tällöin herää kysymys, kuinka vuorovaikutusta voidaan kehittää. Valtaa käytetään kommunikaation kautta ja jokaisella osallisella on tähän erilaiset lähtökohdat. Millaisia sitten ovat foorumit ja erilaiset areenat, joissa osalliset voivat kohdata tasavertaisina? Vuorovaikutteista suunnittelua suomalaisessa kaupunkisuunnittelussa on viime aikoina pohdittu laajalti tuoreissa väitöskirjoissa ja tutkimuksissa (Häikiö, Koskiaho, Leino 2001; Staffans 2004; Niemenmaa 2005; Puustinen 2006; Bäcklund 2007; Koskinen 2009). 5

11 Suomessa on selkeästi havaittavissa sekä toimintatapojen että suunnitteluprofession kulttuurinen muutos, joka etsii vielä muotoaan (Puustinen 2006). Lisääntynyt vuorovaikutteisuus kaavoittajien ja kaupunkilaisten välillä hakee vielä osallistumismuotojen ohella sopivia kanavia ja menestyksellisiä reseptejä. Suunnitteluperinteen murroskausi ja tulevaisuuden mahdollisuuksien monenkirjava joukko innostivat aiheeseen lähemmin, minkä seurauksena pro gradu -tutkielman aiheeksi valikoitui kaupunkisuunnittelun vuorovaikutteisuus ja asukasosallistuminen tavallisen helsinkiläisen asukkaan kannalta. Tutkijan ja tutkittavan kohteen välillä vallitsee tiivis suhde, mikä lisää ilmiön ymmärtämistä (epistemologia). Laiturilla kesällä 2008 tehdyn suunnittelumaantieteen työharjoittelun kautta oli mahdollisuus päästä eturivistä havainnoimaan uutta ilmiötä kaupunkisuunnittelun maailmassa. Harjoittelun myötä aiheeseen pääsi tutustumaan pintaa syvemmälle, ja mielenkiinto kohdistui muutamaan ajankohtaiseen kysymykseen. Vaikka kyseessä ei ole varsinaiset tutkimuskysymykset, niistä muodostui tutkimuksen yleinen viitekehys. Miten arkielämän hiljainen tieto ja kritiikki otetaan huomioon helsinkiläisessä kaupunkisuunnittelussa? Entä mitkä ovat ne keinot ja kanavat, joilla tieto päätyy suunnittelijan käyttöön ja hyödyksi? Voiko kaupunkilainen olla todellinen paikkatiedontuottaja? Tutkijan oma ymmärrys osallistumiseen ja vuorovaikutukseen liittyvissä asioissa on tutkimuskauden aikana sekä kasvanut että muokkaantunut. Työelämän mukanaan tuomat kokemukset kaupunkisuunnitteluvirastossa ovat ravistelleet käsityksiä sekä omista näkökulmista että "valmiiksi annetusta tiedosta". Toisaalta tutkijan työskentely tutkittavassa organisaatiossa luo komplementaarisen asetelman sekä tutkimuksen näkökulmiin että tulkintoihin. Ymmärryksen kasvaminen on väistämättä johtanut myös sen tosiasian eteen, että kaupunkisuunnittelun tutkimuskenttä on laaja ja toisinaan vaikeasti konkretisoitavissa arjen maailmaan. 6

12 2 TUTKIMUKSEN TAVOITTEET, MENETELMÄT JA AINEISTO Tutkijan ote tässä tutkimuksessa on semi-kvalitatiivinen. Kvantitatiivinen tutkimus käsittelee perinteisesti fysikaalista, mitattavissa olevaa todellisuutta. Tämän tutkimuksen näyttämönä, jossa ilmiö tapahtuu, toimii Laituri. Määrällisiä asioita ovat muun muassa näyttelyiden kävijämäärät, kilpailuihin osallistuneiden määrät, palautteiden määrä eri aiheista ja eri kanavien kautta, palautteen antajien määrät ja tapahtumien lukumäärä. Määrällisen tiedon sijaan tämän tutkimuksen pääpaino on kuitenkin laadullisessa tiedossa. Lähtökohtana tutkimuksessa on todellisen elämän kuvaaminen mahdollisimman kokonaisvaltaisesti. Tapaustutkimuksen kerronnalle valikoitui näin luonnollisesti tarinallinen ote, joka tuo hyvin esiin prosessin monimuotoisuuden. Sosiaalinen todellisuus ja mentaalisten tilojen maailma koostuvat ajatuksista, muistoista, havainnoista, kokemuksista, tunteista ja uskomuksista. Tutkimuksen kohdealueen eli Laiturin käyttöön liittyvä inhimillinen vuorovaikutus muodostuu kävijöiden kirjavasta kokemusmaailmasta. Kävijöiden kritiikki ja arkipäivän hiljainen tieto muodostavat osan kaupunkilaisten osallistumisen ja osallisuuden näkökulmasta, johon tulisi entistä enemmän kiinnittää huomioita alueidensuunnittelussa. Kvalitatiivinen tieto käsittää ihmisten mielen abstraktit tuotteet kuten kielet, lait, tieteelliset teoriat ja uskonnot. Laituria koskevassa tutkimuksessa kvalitatiiviset asiat ovat alueidenkäyttöön sekä suunnitteluun liittyviä käsitteitä, ihanteita ja utopioita, mutta myös asukkaiden tulevaisuuden tarpeita ja toiveita. 2.1 Tutkimuksen tavoitteet ja tutkimuskysymykset Tämä tutkimus on käytäntöön ja työelämän sovelluksiin tähtäävä. Tästä syystä tutkimukseen halutaan tuoda niin asukkaiden kuin suunnittelijoidenkin näkökulma. Tutkimus onkin jaettu kahteen pääteemaan. Tarkoituksena on tutkia Laiturin toimintaa ja sen vuorovaikutuksellisuutta kolikon molemmin puolin - sekä asukkaiden että kaavoittajien näkökulmasta. Tutkimuksessa pyritään selvittämään, toteutuuko Laiturin toiminta-ajatus käytännössä (teleologia). Tutkimuskysymysten kautta etsi- 7

13 tään vastauksia siihen, mikä Laituri on ja miten se toimii, ketkä ovat sen asiakkaita ja toteutuuko alkuperäinen idea eli tavoitetaanko kaupunkilaiset. Lisäksi halutaan selvittää, miten kaupunkilaisten tieto välittyy kaavoittajalle ja siitä edelleen suunnitteluun. Tutkimuksessa tarkastellaan näyttelytilan avajaisista alkaen prosessin kulkua vuoden ajan (kesä 2008 kesä 2009) sekä havainnoidaan käytännössä, millaisen vastaanoton Laituri saa suurelta yleisöltä. Tutkimuksessa nostetaan Laituri tapausesimerkiksi vuorovaikutuksesta asukkaan ja kaavoittajan välillä. Tutkimusmenetelmiksi molempiin pääteemoihin on valittu kyselyt, haastattelut ja havainnointi. Asukkaan näkökulmassa tavoitteena on kyselyn avulla selvittää, keitä kävijät ovat, ja vastaako Laituri heidän odotuksiaan vuorovaikutteisuudesta ja vaikuttamisen mahdollisuudesta. Näyttelyvieraille suunnatun kyselyn perusteella etsitään perusteluja uuden hankkeen olemassaololle. Seuraaviin alakysymyksiin etsitään vastauksia: kuinka kaupunkilaisten eli osallisten vaikuttamismahdollisuudet Helsingin kaupunkisuunnittelun suhteen parantuvat Laiturin myötä vai parantuvatko ollenkaan. Toteutuvatko vuorovaikutus ja asukkaan vaikuttamismahdollisuudet käytännössä? Tutkimuksessa myös selvitetään kaupunkisuunnittelun eri asiantuntijoiden kokemuksia Laiturista. Kyselyn ja haastatteluiden avulla selvitetään, välittyykö paikallinen asukastieto kaavoittajalle. Kyselytutkimuksen myötä paljastuu, tulevatko asukasnäkökulmat, ideat ja toiveet huomioitua tulevassa suunnittelussa sekä se, kuinka kaupunkisuunnittelijat voivat hyödyntää työssään asukkaiden kanssa tapahtunutta vuorovaikutusta ja missä määrin se tapahtuu. Kyselyn myötä selviää, kokevatko suunnittelijat, että Laiturin osallistumis- ja vuorovaikuttamisen muodot ovat tehokkaita. Tämän tutkimuksen on tarkoitus olla kuvaileva. Koska tarkasteltava kohde on moniulotteinen, myös tutkimukseen sisältyy useampi kuin yksi tarkoitus. Tutkimuksen avulla on tarkoitus kartoittaa, mitä Laiturilla tapahtuu, sekä etsiä uusia näkökulmia tarkastella vuorovaikutteisuutta kaupunkisuunnittelussa. Tutkimuksen yhtenä tavoitteena on esittää tarkkoja kuvauksia tapahtumista Laiturilla ja tuoda esiin ilmiön keskeiset ja kiinnostavat piirteet (Hirsjärvi ym. 2005: ). Laiturin prosesseja ja nykyistä käytäntöä esitellään tarkemmin luvussa 4. 8

14 Edellä esitettyjen aiheeseen johdattelevien alakysymysten perusteella tutkittava aihe on tiivistetty kahteen ydintutkimuskysymykseen: - kuinka asukkaiden osallistumismahdollisuudet parantuvat Laiturin myötä vai parantuvatko ollenkaan? - välittyvätkö paikallinen ja kokemuksellinen tieto sekä ideat ja toiveet Laiturin kautta kaupunkisuunnittelijoille? Tutkimusten tuloksia on tarkoitus verrata kaupunkisuunnittelun ja osallistumisen rooleihin tämän päivän Helsingissä. Tutkimuksen tulosten myötä mahdollisesti ilmenee, onko Helsinki toiminnallaan loistava esimerkki toimivasta vuorovaikutuksesta verrattuna muihin suomalaiskuntiin vai tuleeko se niiden perässä. Tutkimus saattaa myös osoittaa, mitä opittavaa tai kehitettävää vielä olisi, vaikkei se olekaan tutkimuksen varsinainen tavoite. Suunnitteluprofessio ja -perinne elävät murrosvaihetta, ja kansainvälistyvässä kilpailussa, jossa Helsinki on vahvasti mukana, kansalaisyhteiskunnan rooli on yhä merkittävämpi. Pohdittavaksi jää, voidaanko siis puhua asukkaan Helsingistä. 2.2 Menetelmänä laadullinen tapaustutkimus Laadullinen tutkimus sopii tämän tutkimuksen metodologiaksi monessa mielessä. Tutkimuksessa käytetään luonteeltaan kokonaisvaltaista tiedon hankintaa ja siinä on tarkoitus myös paljastaa odottamattomia seikkoja ilmiöstä. Sen vuoksi lähtökohtana ei ole hypoteesien tai teorioiden testaaminen vaan aineiston yksityiskohtainen tarkastelu. Tapausta käsitellään ainutlaatuisena ja aineistoa tulkitaan sen mukaisesti. (Hirsjärvi ym. 2005: 155) Tutkimusmenetelmäksi eli strategiaksi onkin valittu laadullinen tapaustutkimus (Flyvbjerg 2001; Hirsjärvi ym. 2005) sillä se on sopiva menetelmä koota monipuolista tietoa tutkittavasta tapauksesta eli Laiturista. Tapaustutkimus, case study, on yksi kvalitatiivisen metodologian tiedonhankinnan strategioista. Tällainen empiirinen tutkimus on keino tutkia jotakin nykyistä tapahtumaa tai toimivaa ihmistä tietyssä ympäristössä. Tapaustutkimuksen avulla Laiturista saadaan ilmiönä yksityiskohtaista, intensiivistä tietoa. Tutkimuksen kohteena on yksilö, ryhmä sekä prosessi ja aineistoa kerätään useita metodeja käyttämällä. Pyrkimyksenä on kuvailla ilmiötä ja ymmärtää sitä entistä syvemmin. Bent Flyvb- 9

15 jerg (2001) perustelee tapaustutkimuksen paremmuutta sillä, että se tuottaa kontekstiin sidottua tietoa. Ihmisten välisiä toimintoja analysoitaessa on lopulta aina kyse kontekstiin sidotusta tiedosta. Flyvbjergin tutkimat tapaukset osoittavat, että toimijat ovat tilanteessa aina jotakin enemmän kuin sääntöjen ja normien toteuttajia. Hänen mukaansa tapaustutkimuksen tarkoituksena on oppia jotakin ilmiöstä yhden totuuden todistamisen sijaan. (Flyvbjerg 2001: 71 73) Laadullisen tapaustutkimuksen menetelminä tässä tutkimuksessa käytetään kyselyjä, haastatteluja ja havainnointia. Monipuolisen laadullisen tiedon keruu ei kuitenkaan sulje pois tilastollisen aineiston käyttöä. Laiturin näyttelykävijöille suunnattuun, puolistrukturoituun toimintakyselyyn vastasi 133 helsinkiläistä, mikä ylitti tavoitteeksi asetetun 100 vastaajan määrän. Kysely oli nettipohjainen ja siihen oli mahdollisuus vastata Laiturin asiakaspäätteellä tai missä tahansa muualla. Kysely toteutettiin kesäkaudella 2008 kolmen kuukauden aikana. Kaupungin asukkaiden lisäksi tehtiin marras-joulukuussa 2008 erillinen kysely helsinkiläisille kaupunkisuunnittelijoille, jotka työskentelivät Laiturin asiantuntijaringissä. Kysely osoitettiin 27 asiantuntijalle ja tavoitevastausprosentiksi asetettiin 50. Kyselyyn vastasi 14 Laiturin asiantuntijaringin jäsentä, vastausprosentiksi muodostui siis 52. Useista kyselyn eduista huolimatta on tulosten tulkinnassa otettava huomioon kyselyn haitat. Tavallisesti kyselyjen tuloksia pidetään pinnallisina ja näin ollen tutkimuksia teoreettisesti vaatimattomina. Heikkoutena voidaan pitää myös epätietoisuutta siitä, ovatko vastaajat suhtautuneet kyselyyn vakavasti ja ovatko he pyrkineet vastaamaan huolellisesti ja rehellisesti. Vaikka Laiturin toimintakysely on kontrolloitu kysely eli tutkija on henkilökohtaisesti pyytänyt asiakkaita vastaamaan kyselyyn ja informoinut heitä tutkimuksen tarkoituksesta ja vastausohjeista, väärinymmärryksiä on silti vaikea kontrolloida. Ei ole täysin selvää, miten onnistuneita annetut vastausvaihtoehdot ovat olleet vastaajan näkökulmasta. Tämä ongelma on pyritty välttämään Laiturin asiantuntijaringille kohdistetussa kyselyssä siten, että valmiiden vastausvaihtoehtojen sijaan kysely koostuu pääosin avoimista kysymyksistä. Kyselyissä ei myöskään tiedetä, miten hyvin vastaajat ylipäätään ovat selvillä kysyttävästä asiasta. (Hirsjärvi ym. 2005: ) Epävarmuustekijänä voidaan pitää myös sitä, että vastaajien kokemukset Laiturista ovat lyhytaikaisia, niin asiakkaiden kuin asiantuntijaringin jäsenten. Se, ovatko vastaajat arvioineet Laiturin 10

16 toimintaa kokemuksiinsa perustuen vai ennakkokäsitysten pohjalta, on myös yksi epävarmuustekijä tuloksia pohdittaessa. Kolmen Laiturin toiminnassa läheisesti mukana olevan henkilön asiantuntijahaastattelut tehtiin kesällä 2009 eli vuosi Laiturin toiminnan alkamisen jälkeen. Haastattelutilanteissa tutkija esitti kaikille haastatelluille tutkimuksen kaksi ydinkysymystä sekä kysymyksen koskien Laiturin tulevaisuutta, jonka jälkeen keskustelu eteni vapaamuotoisesti. Kysymyksillä haluttiin selvittää Laiturin kehittämisessä kiinteästi mukana olleiden henkilöiden näkemykset nykytilasta ja tulevaisuuden mahdollisuuksista ja haasteista. Asiantuntijahaastattelut nähtiin tarpeellisina, jotta tuloksia voitaisiin peilata toteutettuihin kahteen kyselyyn. Huomioitavaa Laiturin asiantuntijaringin jäsenille osoitetussa kyselyssä on sen vertailtavuus FT Sari Puustisen (2006) väitöskirjatutkimuksen tuloksiin. Kysymysten mallina on käytetty Puustisen teemahaastattelurunkoa ja erityisesti muutamia avoimia kysymyksiä, joiden teema liittyy läheisesti tähän tutkimukseen. Kaavoittajan suhde muihin toimijoihin sekä tieto ja asiantuntemus suunnittelussa -osista on lainattu kysymyksiä, joita Puustinen esitti suomalaisille kaavoittajille muutaman vuoden takaisessa tutkimuksessaan (Puustinen 2006: liite 1). 2.3 Tutkimuksen aineisto Tutkimusaineisto koostuu laajasta kirjosta lähdemateriaalia. Lähdekritiikki on kohdistunut nimenomaan aineiston ajankohtaisuuteen, luotettavuuteen ja käytettävyyteen tässä tutkimuksessa. Koska osallistuminen ja vuorovaikutteisuus kaupunkisuunnittelussa ovat kehittyneet erityisesti 2000-luvun Suomessa suurin harppauksin, on tutkimuksessa ollut aiheellista käyttää mahdollisimman tuoretta lähdemateriaalia. Kotimaiset sekä ulkomaiset kirjalliset tuotokset artikkeleista väitöskirjatasoisiin tutkimuksiin, sähköiset julkaisut ja eri yhteisöjen verkkosivut, seminaarit, lehtiartikkelit, henkilökohtaiset keskustelut, havainnot, luentomateriaalit sekä tutkimusmatkat Alankomaihin ja Saksaan ovat tutkimuksessa käytettyä aineistoa. Merkittävin osa tutkimusaineistoa ovat tutkijan tekemät kaksi kyselyä sekä Laiturin asiakkaille että henkilökunnalle sekä kolmen henkilön asiantuntijahaastattelut. Tutkimuksen koko kuvamateriaali koostuu tutkijan omasta kuva-arkistosta. 11

17 2.4 Miten tutkimustuloksia voidaan hyödyntää? Aluetieteille on perinteisesti ollut ominaista selvittää asian tai ilmiön fyysiset, sosiaaliset sekä psyykkiset sijaintisuhteet. Ihmisten kokemuksellinen tieto sekä yhteiskunnallinen käyttäytyminen yhdessä toimintaympäristön kanssa muodostavat siten hyvin komplementaarisen ympäristön. Aiheeseen liittyvät kulttuuriset ja symboliset arvot antavat merkitystä tutkittavan ilmiön fyysiselle tapahtumapaikalle sekä ihmisten väliselle kanssakäymiselle. Tämänkin tutkimuksen yhteydessä on syytä pohtia, mikä on sen lokaali sekä globaali konteksti. Tutkimuksessa ei lähtökohtaisesti oleteta paikallisen tutkimuskohteen, Laiturin, omaavan globaaleja vaikutuksia. Tutkimuksen globaali konteksti on pikemminkin suunnittelun ja osallistumisen roolit kansainvälistyvässä kilpailussa. Paikallinen konteksti on suunnittelun ja osallistumisen alueellinen kehittäminen, joka on pitkälti kaupunkipolitiikkaa. Kuva 1. Info- ja näyttelytila Laituri sijaitsee vanhalla linja-autoasemalla Narinkkatorin laidalla Kampissa. Tutkimus on käytäntöön ja empiriaan perustuva, kuten jo aiemmin todettiin. Se on pitkälti suunnittelua palveleva tutkimus, joka avaa yksittäisen tapaustutkimuksen 12

18 kautta mahdollisuuden yleistettävyyteen samankaltaisten esimerkkien valossa. Koska tutkimuksen lopullinen tulos on sekä suunnittelua että asukkaita palvelevaa tietoa, oli perusteltua valita lähtökohdiltaan toiminnallinen menetelmä. Tuloksia voidaan soveltaa suoraan käytäntöön. Raportointi on tarkoituksellisesti kansantajuista, jotta se voi palvella monenlaista lukijakuntaa myös tiedeyhteisön ulkopuolella. Samalla avautuu myös lukijalle mahdollisuus tehdä omia johtopäätöksiä tutkimuksen tuloksista: mitä voidaan oppia yhdestä tapauksesta, tässä tutkimuksessa Laiturista. Voidaanko yksittäisen tapaustutkimuksen myötä tehdyillä havainnoilla luodata syvälle ja analysoida moni-ilmeistä ilmiötä yleisellä tasolla? Yleistettävyys onkin ongelmallinen kysymys, sillä tapaustutkimusten tulokset ovat harvoin yleistettävissä. Vaikkei näin olisikaan, tämän tapaustutkimusten myötä Laiturin tuloksista voidaan ottaa oppia kansallisesti, ehkä jopa kansainvälisesti. Tutkimuksen myötä voi mahdollisesti löytyä erilaisia vuorovaikutteisia näyttelytiloja yhdistäviä piirteitä ja kokemuksia. Laituri on pysyvänä kaupunkisuunnittelun näyttelytilana uraa uurtava hanke Suomessa. Tutkimuksen myötä saattaa paljastua puutteita vuorovaikutuksen menetelmissä ja keinoissa, mutta myös hyviä esimerkkejä vuorovaikutuksen onnistumisesta. Tutkimustuloksia on mahdollista hyödyntää sekä muissa kunnissa että Laiturin kehitysraportoinnin tai jatkotutkimuksen muodossa. Tutkimustulokset julkaistaan tiedeyhteisön ulkopuolella Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston käyttöön. 13

19 3 TUTKIMUKSEN TEORIA KESKEISTEN KÄSITTEIDEN KAUTTA Tässä luvussa tarkastellaan tähän tutkimukseen liittyvää teoreettista pohjaa, joka antaa moninaisia näkökulmia lähestyä tutkittavaa, ajankohtaista ilmiötä. Avainkäsitteiden kautta esitellään lähinnä suomalaisessa tiedeyhteisössä 2000-luvulla käytyä keskustelua kaupunkisuunnittelun vuorovaikutteisuudesta. Osallistumiseen liittyvä teoreettinen keskustelu ja osallistumisen käytännöt näyttävät viimeaikaisten suomalaisten tutkimusten mukaan olevan toisinaan verrattain kaukana toisistaan. Valitut käsitteet on rajattu laajasta tutkimusalasta koskemaan juuri niitä aiheita tai teemoja, joita käsitellään tämän tutkimuksen empiirisessä osuudessa. Tutkimuksen tavoitteena ei ole niinkään tutkia ja arvioida millaisia menetelmiä Helsingissä tai muissa suomalaisissa kunnissa käytetään tai tulisi käyttää. Tavoite ei myöskään ole kyseenalaistaa poliittis-hallinnollisia prosesseja tai sitä, onko asukkaiden vahvistuvalle osallistumiselle olemassa paikka osana kunnallishallintoa. Tutkimuksessa ei myöskään pohdita osallistumisen tarkoitusta sinänsä eikä verrata suoran ja edustuksellisen demokratian paremmuutta. Edellä mainittujen teemojen käsitteitä ei ole näin ollen avattu tässä luvussa. Sen sijaan tutkimuksessa keskitytään käsitteisiin, jotka auttavat ymmärtämään, millainen merkitys kaupunkilaisten tuottamalla tiedolla on Helsingin suunnittelussa, ja kuinka se välittyy esimerkiksi Laiturin kautta. Kuinka asukkaan arjen maailma välittyy tulevaisuuden suunnitelmiin? Tämän tutkimuksen kulmakiviä ovat osallistuminen, vuorovaikutus ja paikallinen tieto kaupunkisuunnittelussa. Käsitteet eivät ole itsestäänselvyyksiä, vaan seurauksia yhteiskuntaa ja kaupunkisuunnittelua viimeisten vuosikymmenten ajan ravistaneista tuulista. Osallistumisella tässä tutkimuksessa tarkoitetaan yksilön aktiivista, eriasteista toimintaa yhteisen asumisympäristön suunnitteluprosesseissa. Vuorovaikutuksella ymmärretään tässä tutkimuksessa ihmisten välisen kommunikaation lisäksi jonkinasteisen muutoksen aikaansaamista edellä mainituissa prosesseissa. Vuorovaikuttaminen nähdään pitkälti vaikuttavana osallistumisena asukkaan Helsinki-teeman mukaisesti. Osallistumisen ja vuorovaikutuksen tarpeeseen sekä käyttöön ovat johtaneet ainakin kolme muutosta. Uudenlaisten suunnittelukäytäntöjen myötä kaavoittajan tulee hallita niin kommunikaatiomenetelmät kuin vuorovaiku- 14

20 tusprosessit. Ensimmäinen muuttuja on suunnittelukulttuurin refleksiivisyys ja toinen se, että koko suunnitteluprofessio omaa uuden identiteetin (Puustinen 2006). Esimerkiksi Helsingissä suunnittelun avuksi ovat tulleet vuorovaikutusammattilaiset. Kolmas muuttuja on poliittinen agenda, joka pohjautuu suoralle ja edustukselliselle demokratialle. Uudenlaiset hallintakäytännöt (governance) sekä valtaistaminen (empowerment) ovat mahdollistaneet osallistuvan suunnittelun laillisesti (Lapintie 2009). Yhdyskuntasuunnittelu ja arkkitehtuuri ovat tyypillisiä hallinnan apparaatteja. Tämä moderni vallankäytön tapa viittaa vallankäytön siirtymiseen hierarkkisista ja muodollisista vallankäytön organisaatioista erilaisille instituutioille ja toimijoille (Rajanti 2003: 27). Valtaistaminen taas voi käytännössä olla sitä, kun "asianajajat" eli asuntopolitiikan tai sosiaalipolitiikan työntekijät yrittävät pitää heikoimpien kansalaisten puolia useimmiten paikallisia valtarakenteita vastaan. Heikkoja kansalaisia voivat olla esimerkiksi jonkin asuinalueen asukkaat, tai kyse voi olla ryhmästä, joka ei saa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa ääntään kuuluville ilman ulkopuolista tukea. Esimerkki tällaisesta ryhmästä ovat maahanmuuttajat. Valtaistaminen tulkitaan monessa yhteydessä kansalaisten omaksi toiminnaksi, osallistumiseksi. (Koskiaho 2002: 37 38) Paikallisella tiedolla tässä tutkimuksessa ymmärretään asukkailta eri muodoissa ja menetelmillä kerättävä tai saatava tieto, joka voi olla sekä kokemuksellista että hiljaista tietoa. 3.1 Keskeiset suunnitteluteoriat Tässä kappaleessa esitellään tutkimuksen kannalta keskeiset suunnitteluteoriat. Eri suunnitteluteorioiden vaiheet ovat sovellettavissa tutkimuksen sisältöön asukkaan roolista kaupunkisuunnittelussa. Eri vuosikymmenten saatossa muokkaantunutta asukkaan roolia reflektoidaan tutkimuksen tuloksiin ja tämän päivän käsitykseen asukkaan vaikuttamismahdollisuuksista Suunnitteluteorioiden alkuvaiheet ja asukkaan roolit Yhdyskuntasuunnitteluteorioiden kehityksessä voidaan FT Pia Bäcklundin ja TkT professori Raine Mäntysalon tuoreen tutkimuksen (2009) mukaan tunnistaa neljä pääkehitysvaihetta, jotka muodostavat selkeän jatkumon suunnitteluteoreettisessa 15

21 keskustelussa. Suunnitteluteoriat muodostavat toisiaan seuraavia paradigmasiirtymiä, joille on ominaista kriittinen suhde edelliseen teoriaan. Toisen maailmansodan jälkeen vaikuttanut komprehensiivis-rationalistinen suunnitteluteoria pohjautui olettamukseen yhteiskunnan nykytilan hallittavuudesta kattavilla tiedonkeruun menetelmillä. Näkökulmaa vahvisti yhteiskuntatieteissä tuolloin voimakkaasti vaikuttanut positivistinen metodologia, jossa korostuivat tiedon keruun menetelmien tarkkuus, luotettavuus sekä systemaattisuus. Objektiivinen, varma tieto oli tärkeää, ja hallinnon työntekijöiden tehtävä oli pitkälti yleisen edun edistäminen rationalistisilla suunnittelukäytännöillä. Tutkijat kuvaavat John Foresterin (1989) sanoin yhdyskuntasuunnittelijan roolin kiteytyvän faktoihin ja sääntöihin suunnittelijan oli nojauduttava tieteeseen perustuviin faktoihin sekä auktoriteetteihin ja oikeudellisiin velvoitteisiin, jotka suunnittelijan julkinen virka-asema määritti. (Bäcklund & Mäntysalo 2009: 19 20) Sari Puustinen (2006) toteaa suomalaisia kaavoittajia käsittelevässä väitöskirjassaan tällaisen toimenkuvan olevan suomalaisessa suunnittelukäytännössä edelleen vahvasti läsnä. Komprehensiivisrationalistisen suunnittelun mukaisesti vallitsee näkemys asukkaasta alamaisena, jolloin käytännössä asukkaat esittävät mielipiteensä ja koulutetut asiantuntijat esittävät tietoa (Puustinen 2006). Bäcklund ja Mäntysalo (2009) summaavat, että asukkaan tehtävänä oli olla asiantuntijasuunnittelun kohde, ei sen osapuoli. Kyseistä aikakautta on pidetty selittäjänä sille, että asukkaiden tiedontuottajan roolille ei jäänyt tilaa eikä sitä tarvittu julkishallinnon puolesta, sillä yhdyskuntaa suunniteltiin asukkaalle, ei hänen kanssaan. (Bäcklund & Mäntysalo 2009: 19 20) Komprehensiivis-rationalistista suunnitteluteoriaa kohtaan kuitenkin esitettiin kritiikkiä. Bäcklund ja Mäntysalo (2009) nimeävät Charles Lindblomin kritiikin yhdyskuntasuunnittelun teorian kehityksen kannalta yhdeksi merkittävimmistä. Lindblom (1959) väitti julkishallinnon suunnittelijoiden kärsivän ajan ja resurssien puutteesta, jotta he voisivat laatia kattavia selvityksiä pyrkiessään tehtäviensä tiedolliseen hallintaan. Lindblomin mukaan suunnittelijoiden toimintaympäristö on sekä organisatorisesti että kognitiivisesti liian monimutkainen, ja näin ollen suunnittelijoiden on pakko tehdä ratkaisujaan vain osittaiseen tietoon nojautuen. Lindblomin tavoitteena oli realistinen suunnitteluteorian laatiminen ja hän kehotti suunnittelijoita keskittymään lyhyen tähtäimen suunnitteluun, jossa tuli muodostaa uusia 16

22 inkrementtejä, lisäyksiä. Samalla suunnittelun tietopohjaa tuli laventaa ottamalla eri intressiryhmiä mukaan prosessiin täyttämään tiedolliset aukot ja tasapainottamaan suunnittelijoiden rakentaman tietopohjan puolueellisuutta. Lindblom näki, että hyvä suunnittelutulos saataisiin aikaan neuvotteluin ja myönnytyksin. Näin suunnittelupelin ihanteellinen lopputulos oli Pareton optimin mukaan ratkaisu, jossa mahdollisimman monen ryhmän olot paranevat ilman, että kenenkään huonontuvat. Suomalaisessa yhteiskunnassa inkrementalistinen suunnittelu ajankohtaistui 1970-luvun lopulla. Olemassa olevaan yhdyskuntarakenteeseen sovitettiin inkrementtejä, ja muotoutui käsite postimerkkikaavoituksesta. (Lindblom 1959, 1965; Bäcklund & Mäntysalo 2009: 20 22) Inkrementalistisen suunnittelun teoria joutui kuitenkin kommunikatiivisen suunnittelun teoreetikoiden kritiikin kohteeksi. Sitä arvosteltiin sen taipumuksesta korporatismiin. Tore Sagerin mukaan teoria edustaa liian kapeaa käsitystä suunnittelukommunikaatiosta. Inkrementalismi ei pyri yhteisymmärrykseen ja dialogiin vaan rohkaisee kaupankäyntiin ja kompromisseihin. (Sager 1994: 7 20) Bäcklund ja Mäntysalo kuitenkin näkevät, että inkrementalistinen teoria nosti esille tärkeitä näkökulmia tunnistaa tulevaisuuden kehityspiirteitä yhdyskuntasuunnittelussa. Osallisten joukkoa kasvattamalla vaatimus suunnittelun tietopohjan laventamisesta mahdollisti asukkaille roolin paikkatiedon tuottajina. Tutkijat kuitenkin toteavat avoimeksi jääneen sen, millä perusteilla suunnitteluun pääsee mukaan, ja kuka asiasta päättää. (Bäcklund & Mäntysalo 2009: 22) Kommunikatiivisen suunnittelun pyrkimyksenä asukkaiden konsensus Tällä vuosikymmenellä suomalaisessa kaavoituksessa ovat olleet pinnalla toistuvasti käsitteet osallistuminen ja vuorovaikutus. Näiden käsitteiden yhteydessä puhutaan suunnittelun kommunikatiivisesta käänteestä (Staffans 2004; Puustinen 2006; Bäcklund 2007). Kommunikatiivisuutta korostava suunnitteluteoria asettaa keskiöönsä ihmisten elämismaailman ja suunnittelun kohtaamisen. Erot eri teorioiden välillä syntyvät lähinnä pohdittaessa, miksi elämismaailman ja suunnittelun kohtaaminen on tärkeää sekä miten se tapahtuu. (Staffans 2004: 101) 17

23 Kommunikatiivisen, vuorovaikutteisen suunnittelun teorian taustalla voidaan pitää useampaa suunnitteluteoriaa. Davidoffin (1965) laatima advocacy planning teoriassa suunnittelu muistuttaa osaltaan oikeudenkäyntiä, jossa on eri näkökulmia ja intressejä yhden totuuden sijasta. Suunnittelija on teorian mukaan asiantuntija. Friedmannin (1973) transaktiivisen suunnittelun teoriassa suunnittelijan ja toimijan tieto eroavat toisistaan. Saksalainen filosofi ja yhteiskuntatieteilijä Jürgen Habermas loi kommunikatiivisen toiminnan teorian, jonka myötä hän lanseerasi rationaalisuuden ja vuorovaikutteisuuden käsitteet. Habermasilla oli myös dialektinen näkemys yhteiskunnan rakenteesta systeeminä ja elämysmaailmana. (Habermas 1984). Kommunikatiivisen rationaalisuuden toiminnassa on tavoitteena kansalaisten yhteiskunnallisen aktiivisuuden ja vastuun lisääminen kansalaisten omista lähtökohdista. Habermasin mukaan suunnittelutilanteessa päästään yhteisymmärrykseen kommunikaation ja argumentaation avulla. Kommunikaation toimivuutta on kuitenkin kritisoitu siitä, ettei se toimi sellaisessa sosiaalisessa tilassa, jossa asukas pystyisi ilmaisemaan oman kantansa. Habermas on saanut kritiikkiä myös suunnittelun valta-asemien huomioon ottamisen unohtamisesta. (Karppinen et. 2003: 15) Kommunikatiivisen suunnittelun teorian taustalla ovat John Forester (1989), Tore Sager (1994) ja Patsy Healey (1997). Kommunikatiivisen suunnittelun mukaan tieto ja suunnittelun roolit ovat sosiaalisesti rakennettuja, kuten asiantuntijan ja maallikon roolit. Sen mukaan kommunikaation muodot vaihtelevat, eikä ole olemassa oikeata tapaa puhua, kuvata ja ilmaista itseään. Teorian mukaan ei ole välttämättä olemassa vallitsevaa yleistahtoa tai yleistä etua, vaan ainoastaan yhteinen julkinen tila (public sphere). Valtaa käytetään kommunikaation kautta samoin kuin poliittinen yhteisö yksilön sijaan rakentaa tavoitteensa ja toimintansa kommunikaation avulla. Forester (1989, 1999) painottaa monimutkaisia valtasuhteita osallistumistilanteissa. Hän korostaa jatkuvuutta suunnitteluprosesseissa ja pitkäjänteistä osallisuutta, osallistumisen ja neuvottelun yhdistämistä. Foresterin mukaan suunnitteluprosessin käynnistyessä ei kaikilla osapuolilla ole samanlaiset tiedot kaavoitusprosessista yleisesti, jolloin yleinen etu kärsii osallisten tiedon lisääntyessä vasta prosessin myöhemmässä vaiheessa (Niemenmaa 2004: 55 57). Forester on arvostellut inkrementalismia jakamalla suunnitteluongelmat kahteen ulottuvuuteen. Tiedon epävarmuus tai epäselvyys vaatii erilaiset käytännön ratkaisut. Forester (1993) näkee välttämättömänä, että suunnittelija kykenee tekemään eron näiden kahden välil- 18