OSALLISTAVAN KOULUSUUNNITTELUN MENETELMIÄ menettelytapoja
|
|
- Anita Kapulainen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 OSALLISTAVAN KOULUSUUNNITTELUN MENETELMIÄ menettelytapoja MUUTTUVA OPPIMAISEMA - tulevaisuuden koulun horisontti II seminaari Oulu Tuulikki Tuominen RYM Sisäympäristö-tutkija Oulun yliopisto Teknillinen tiedekunta Arkkitehtuurin osasto
2 SISÄLTÖ oppilaitos ja suunnittelija osallistaminen " oppilaitosrakentamisessa perustelut case: arviointitutkimus" Oulun Normaalikoulun " alakoulun korjausrakentaminen UBIKO -solussa "
3 RAK
4 esimerkki maankäytön suunnittelun puolelta On huomattu, että asukkaiden esittämistä toiveista suurin osa kuuluu itsestäänselvästi hyvään suunnitteluun. Suunnittelijoiden koulutuksessa on panostettu näiden analysointiin ja arviointiin. (Staffans 2012.) Kuitenkin asukkaat arvioivat juuri näiden tekijöiden puuttuvan suunnittelusta. Monessa tutkimuksessa onkin tehty havainto siitä, miten erilaisia asukkaiden ja suunnittelijoiden näkökulmat ja tiedot ovat. (Esim. Bäcklund 2007, Puustinen 2004, Staffans 2004.)
5 Suomessa osallistamisen ideologiaa sovellettu" julkishallinnon eri aloilla 1990-luvun lopusta lähtien " (mm. Jauhiainen 2012). " Tähän suuntaan on ohjattu lainsäädännöllä. ympäristöalalla - esim. alueiden käyttö ja elinkeinot, ympäristövaikutusten arviointi YVA, sosiaalisten vaikutusten arviointi SVA maankäytön alalla - kaavoitus, esim. osallistumis- ja arviointisuunnitelma OSA sosiaali- ja terveys- - esim. ihmisiin kohdistuvien alalla vaikutusten arviointi IVA MITEN JULKISESSA RAKENTAMISESSA? koulut ja " muut oppilaitosrakennukset?
6 MAANKÄYTTÖ- JA RAKENTAMISLAIN 132/1999 tavoitteena on turvata jokaisen osallistumismahdollisuus asioiden valmisteluun suunnittelun laatu ja vuorovaikutteisuus asiantuntemuksen monipuolisuus sekä avoin tiedottaminen käsiteltävinä olevissa asioissa mom.
7 MRL:SSÄ.ihmisten tulee olla itse mukana kehittämässä ja" päättämässä heitä itseään koskevissa asioissa".kansalaisten ideoilla on oltava todellista vaikutusta.kansalaisilla on oltava lopullinen päätösvalta INSTITUTIONAALISEN OSALLISTUMISEN IDEAALI " vaatii kuuntelevan ja avoimen hallintotavan ja " järjestelmän sekä kansalaisten osallistumisen Ponnikas, J Metsien käytön suunnittelu Ylä-Lapissa kansalaisten osallisuus ja sosiaalisten vaikutusten arviointi. Teoksessa Ympäristösosiologian virrat ja verkostot. Oulun yliopisto, Thule-instituutti.
8 MRL:N OSALLISTAMISTA KOSKEVA SISÄLTÖ alueiden käytön suunnittelu: 1 :n jälkeen KYLLÄ, runsaasti ohjausta osallistamiseen vaikka käytännössä ketterä strateginen maankäytön suunnittelu " ohittaa ketterästi myös lain ilmaiseman osallistamisvaateen julkisen rakentamisen suunnittelu: " EI mainintaakaan osallistamisesta?
9 rakennussuunnittelu
10 John G. Forester" Cornell University AAP / D e p a r t m e n t o f " City and Regional Planning SUUNNITTELU ON TOIVON ANTAMISTA - NÄKÖALOJEN TARJOAMISTA SIIHEN, MIKÄ ON MAHDOLLISTA.
11 SUUNNITTELU ON à tarpeisiin vastaamista à ongelmanratkaisua à muodonantoa tulevaisuudelle Suunnittelun tarpeet, haasteet ja uudet mahdollisuudet perustuvat " ihmisyhteisön toiminnan ja kulttuurin muutoksiin. Syntyvän lopputuloksen pitäisi olla aiempaa tilannetta parempi. Tuloksella poistetaan ongelmia ja ehkäistään uusien syntymistä. Helka-Liisa Hentilä" O u l u n y l i o p i s t o / T T K" Arkkitehtuurin osasto
12 MIKSI OSALLISTAMISTA OPPILAITOSRAKENTAMISESSA? 1. Suunnitellun rakennuksen laatu on korkeampi, kun.paikallinen tieto on sen pohjana..asiantuntijoiden tieto tarkastellaan julkisesti. 2. Päätösten ja tulosten oikeutus on varmempi, kun.potentiaaliset asianosaiset ovat tuoneet " asiansa esille vertaistensa edessä..kaikilla asianosaisilla on " yhtäläiset mahdollisuudet vaikuttaa lopputulokseen. 3. Julkinen osallistuminen tulkitaan osoitukseksi " demokraattisen hallintotavan kunnollisesta toteutuksesta. Webler, T., Kastenholz, H. & Renn, O Public Participation in Impact Assessment: A Social Learning Perspective. Environmental Impact Assessment Review 15:
13
14 kehityksen tavoitteet asiantuntijoilta asianosaiset korkeintaan neuvonantajan roolissa kuunnellaan, muttei kuulla OSALLISTAMINEN EPÄONNISTUU à toiminnallisesti puutteellisia tiloja:.rajoittavat tavoiteltua toimintaa".vähentävät mahdollisuuksia.lisäävät viihtymättömyyttä.heikentävät opettamisen ja oppimisen potentiaalin toteutumista à yhtäläisten oikeuksien murenemista: " suoraa osallistumista, toimintaa ohi institutionaalisen osallistumisen
15 " MIHIN OSALLISTUMISTA? Oppilaitosrakennuksen tilaajalla pitää olla " TILAUKSEN VALMISTELUUN: tavoitteiden asettelusta lähtien.näkemys siitä, mitä ollaan tilaamassa. ".osaamista tutkimusten ja selvitysten tilaamisessa. Mukaillen Helka-Liisa Hentilää
16 " MIHIN OSALLISTUMISTA? SUUNNITTELU- JA RAKENNUSPROSESSIN ARVIOINTIIN TULOKSEN ARVIOINTIIN Suunnittelu on kehittämistoimintaa, koska sillä tähdätään alkutilanteen parantamiseen. Kehittämistoimintaan kuuluu " sekä olevan tilanteen " että saavutetun tuotoksen arviointi. Mukaillen Helka-Liisa Hentilää
17 ESITELLÄÄN SEMINAARISSA case: arviointitutkimus" " Oulun Normaalikoulun " alakoulun korjausrakentaminen UBIKO -solussa " tilaaja: Suomen Yliopistokiinteistöt Oy arkkitehti: Heikki Luminen, Lumiset Oy
18 KIRJALLISUUS Bäcklund, P Tietämisen politiikka. Kokemuksellinen tieto kunnan hallinnassa. Helsingin kaupungin tietokeskus. Helsinki: Yliopistopaino. Hentilä, H.-L Tavoitteena hyvä elinympäristö ja kestävät yhdyskunnat alueidenkäytön suunnittelun haasteita ja kehityssuuntia. Teoksessa Airaksinen, M.. Jauhiainen, J.S Aluekehitys ja maankäyttö- rakennuslain uudistamisen haasteet. Teoksessa Airaksinen, M. Puustinen, S Suomalainen kaavoittajaprofessio ja suunnittelun kommunikatiivinen käänne. Vuorovaikutukseen liittyvät ongelmat ja mahdollisuudet suurten kaupunkien kaavoittajien näkökulmasta. Teknillinen korkeakoulu. Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskus. Julkaisu A34. Espoo: Frenckellin Kirjapaino Oy. Staffans, A Vaikuttavat asukkaat. Paikallinen tieto ja vuorovaikutus kaupunkisuunnittelun haasteina. Espoo: Teknillinen korkeakoulu. Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskus. A 29. Staffans, A MRL ja kansalaisten osallistuminen. Teoksessa Airaksinen, M. Airaksinen M. et al (Toim.) Katsauksia maankäyttö- ja rakennuslain toimivuuteen. Ympäristöministeriön raportteja 4/2012.
OSALLISTAVAAN KOULUSUUNNITTELUUN perusteluja menetelmäkokeilua
OSALLISTAVAAN KOULUSUUNNITTELUUN perusteluja menetelmäkokeilua MUUTTUVA OPPIMAISEMA - tulevaisuuden koulun horisontti II seminaari Oulussa 27.9.2012 Tuulikki Tuominen RYM Sisäympäristö-tutkija Oulun yliopisto
Metsätalous ja kaavoitus Suomen metsäkeskus
Metsätalous ja kaavoitus Suomen metsäkeskus Mika Salmi, Projektipäällikkö 10.10.2017 Metsätalous ja kaavoitus hanke Suomen metsäkeskus Hankeaika on 1.3.2017 31.12.2018 Hanke tukee Kansallisessa metsästrategiassa
Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus. Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Antti Irjala
Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Antti Irjala MRL- kokonaisuudistuksen vaiheita Tietopohjan laajentaminen ja suuntaviivojen valmistelu (esivalmisteluvaihe)
Uudenmaan liitto. Riitta Murto-Laitinen Aluesuunnittelusta vastaava johtaja. Uudenmaan liitto Nylands förbund
1 Uudenmaan liitto Riitta Murto-Laitinen Aluesuunnittelusta vastaava johtaja Ampumaradat ja kaavoitusprosessi CASE-metropolialue Ampumaratojen tulevaisuus seminaari, 5.3.2010 Johtaja Riitta Murto-Laitinen,
OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN
OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUUN KEURUU 18.4.2012 Ritva Schiestl Ympäristölakimies Ritva Schiestl 19.4.2012 Osallistuminen ja vaikuttaminen perustuslain mukaan Kansanvaltaisuus Kansanvaltaan sisältyy
Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus. Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Antti Irjala
Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Antti Irjala Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistuksen valmistelu http://www.ym.fi/mrluudistus Tietopohjan
PUISTO-projekti koululaiset suunnittelun osallisina Lapset kaupungissa -seminaari , Eini Vasu arkkitehti SAFA
PUISTO-projekti koululaiset suunnittelun osallisina Lapset kaupungissa -seminaari 23.9.2016, Eini Vasu arkkitehti SAFA Tausta Lasten ja nuorten osallistumista ympäristön suunnitteluun ja heitä koskevaan
Missä mennään liikuntakaavoituksessa? Leena Soudunsaari Arkkitehtuurin tiedekunta, Oulun yliopisto
Missä mennään liikuntakaavoituksessa? 1.9.2017 Leena Soudunsaari Arkkitehtuurin tiedekunta, Liikuntakaavoitus Arki- ja terveysliikunnan olosuhteiden edistäminen Mitä on liikuntakaavoitus? Ajankohtainen
Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistuksen lähtökohdat. Maanmittauspäivät Matti Vatilo YM
Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistuksen lähtökohdat Maanmittauspäivät 2018 21.3.2008 Matti Vatilo YM Ei helppo nakki rakennuslainsäädännön kivuliaat uudistusvaiheet 1856 Asetus kaupunkien järjestämisen
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 2013 Sodankylä, Kakslauttasen asemakaava ja asemakaavan muutos
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 SODANKYLÄ KAKSLAUTTASEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAKSLAUTTASEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS ASEMAKAAVAKSI JA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAKSLAUTTASEN
KAAVOJA ILMAN HAAVOJA 2
KAAVOJA ILMAN HAAVOJA 2 KANSALAIS- JÄRJESTÖJEN VAIKUTUS- MAHDOLLISUUDET KAAVOITUKSEEN Maankäyttö- ja rakennuslain kokemusten valossa Suomen Kotiseutuliito 1 KOULUTUKSEN PÄÄSISÄLTÖ Katsaus MRL:n pääkohtiin
Selvitykset ja vaikutusten arviointi kaavoituksessa
KAAVOITTAJIEN JA RAKENNUSTARKASTAJIEN NEUVOTTELUPÄIVÄT Selvitykset ja vaikutusten arviointi kaavoituksessa Mikkeli 21.11.2013 Pasi Rajala PÖYRY POWERPOINT 2010 TEMPLATE 1 ESITYKSEN NÄKÖKULMIA Alueidenkäytön
Ylitornio. Alkkulan asemakaavan Laajennus. Alkkulan teollisuusalue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Ylitornio Alkkulan asemakaavan Laajennus. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 26.3.2015 YLITORNIO KUNTA SEITAP OY 2015 Seitap Oy Osallistumis-
Osallisuus. Teemu Surakka OPUS työpajat ja 12.6.
Osallisuus Teemu Surakka OPUS työpajat 10.6. ja 12.6. Kuntalaisten roolit Mikko Wennberg (2009) Osallistava suunnittelu ja käyttäjälähtöiset toimintamallit Kuntalaisten roolit Viranomaiskunta Palvelukunta
ASIAKASOSALLISUUS VARHAISKASVATUKSESSA LASTENSUOJELUPÄIVÄT 29.9.2011. Birgitta Vilpas ja Sylvia Tast
ASIAKASOSALLISUUS VARHAISKASVATUKSESSA LASTENSUOJELUPÄIVÄT 29.9.2011 Birgitta Vilpas ja Sylvia Tast Miksi lähdimme kehittämään toimintaamme tähän suuntaan? Mikä sai meidät pohtimaan asiakkaidemme osallistamista?
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 4.9.2014 VIKBY, ASEMAKAAVAN MUUTOS VIKBYN YRITYSALUEEN KORTTELISSA 7 OAS, asemakaavan muutos Vikbyn yritysalueen korttelissa 7 ~ 2 ~ OAS,
Maankäyttö- ja rakennuslaki pähkinänkuoressa
Maankäyttö- ja rakennuslaki pähkinänkuoressa Alueidenkäytön ajankohtaispäivä 19.4.2017 27.3.2017 Maankäyttö- ja rakennuslaki lyhyesti Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) on alueiden käyttöä ja suunnittelua
Demokratian merkityksen kokonaisuus
Demokratian merkityksen kokonaisuus Asukkaat maakuntauudistuksen keskiöön Maakuntakoulutukset Liisa Häikiö Demokratia: peruslähtökohtia Demokraattinen yhteiskunta on keskeinen, globaalisti jaettu hyvän
LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA 4.4.2016 LEMIN KUNTA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 1 2 SUUNNITTELUALUEEN
Miltä tulevaisuus näyttää?
Muutosten aikajänne lyhenee > Mikä taho kantaa viimekätisen vastuun päätösten pitkäaikaisvaikutuksista Miltä tulevaisuus näyttää? Kaupungistuminen jatkuu > Kasvun ja keskittymisen hallinta vs. hiipuvien
Inari MIELGNJARGAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Inari MIELGNJARGAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.2013 Seitap Oy 2013-2014 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Kaavaprosessi ja kaavojen käsittely Kolarin kunnassa
Kaavaprosessi ja kaavojen käsittely Kolarin kunnassa Maankäyttöinsinööri Kullervo Lauri Maankäyttö- ja rakennuslain tavoite Lain tavoitteena on järjestää alueiden käyttö ja rakentaminen niin, että siinä
maankäyttökonflikteissa conflicts (PERILUC)
Menettelylliset ympäristölliset oikeudet maankäyttökonflikteissa Procedural environmental rights in land use conflicts (PERILUC) Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskus (YTK/ TKK) & Joensuun
KAIKKI MUKAAN! Lasten osallisuus päiväkodissa
KAIKKI MUKAAN! Lasten osallisuus päiväkodissa Aiheita Osallistumisen alkuun Onnistumisen avaimia Osallistumisen hyötyjä ja haasteita Osallisuuden käsitteitä Lasten osallisuus päiväkodissa Keskiössä yhteisössä
OSALLISUUSKARTOITUS JOHDOLLE VUONNA 2011 OSALLISUUSKARTOITUS ASUKKAILLE VUONNA 2013
OSALLISUUSKARTOITUS JOHDOLLE VUONNA 2011 OSALLISUUSKARTOITUS ASUKKAILLE VUONNA 2013 1 KUOPION OSALLISUUSKYSELY ASUKKAILLE 2013 Kaikille Kuopion asukkaille suunnattu Kuopion osallisuuskysely toteutettiin
Maankäyttö- ja rakennuslain toimivuuden arviointi 2013
Maankäyttö- ja rakennuslain toimivuuden arviointi 2013 Maanmittauspäivät 20. 21.3.2013 Seinäjoki Lainsäädäntöneuvos Jyrki Hurmeranta Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) toimivuutta on seurattu jatkuvasti
Utsjoki Tenon Osman ranta-asemakaavan muutos Kortteli 14 rakennuspaikka 5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Utsjoki Tenon Osman ranta-asemakaavan muutos Kortteli 14 rakennuspaikka 5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 07.10.2015 Seitap Oy 2015 Seitap
Salla Vaadinselän Lakilampien ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Salla Vaadinselän Lakilampien ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 26.07.2010 Seitap Oy 2010 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA
LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS HUHTALANTIE VÄLI KOULUKATU-TILHENTIE OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.10.2015 5.10.2015 Lapuan kaupunki Maankäyttö-
Ketterät kaupunkiseudut ja demokratian dilemma
Ketterät kaupunkiseudut ja demokratian dilemma BEMINE: Beyond MALPE-coordination: Integrative Envisioning Tilan ja poliittisen toimijuuden tutkimusryhmä (SPARG) Tampereen yliopisto, Johtamiskorkeakoulu
MRL-kokonaisuudistus. PKS-yhteistyöryhmä Matti Vatilo, YM
MRL-kokonaisuudistus PKS-yhteistyöryhmä 17.8.2018 Matti Vatilo, YM Rakennuslainsäädännön uudistusvaiheet 1856 Asetus kaupunkien järjestämisen ja rakentamisen perusteista 1931 Asemakaavalaki 1945 Laki rakentamisesta
ELY-keskuksen rooli rakentamisessa
ELY-keskuksen rooli rakentamisessa Rakentaminen nopeammaksi -seminaari Kuopio 7.2.2018 Kimmo Huttunen, ympäristölakimies Pohjois-Savon ELY-keskus 7.2.2018 ELY-keskuksen vastuualueet Elinkeinot, työvoima
KAIVOSTOIMINTA JA ALUEIDEN KÄYTÖN SUUNNITTELU HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ
1 KAIVOSTOIMINTA JA ALUEIDEN KÄYTÖN SUUNNITTELU HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ Leena Soudunsaari ja Helka-Liisa Hentilä ARKKITEHTUURIN OSASTO / yhdyskuntasuunnittelu / WP1: ALUEIDEN KÄYTÖN SUUNNITTELUPROSESSIEN JA KÄYTÄNTÖJEN
10 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. työskentelee matkailutapahtuman
Hyväksymismerkinnät 1 (5) Näytön kuvaus Matkailutapahtumien näyttö toteutetaan osallistumalla matkailutapahtuman toimintaan omalla työosuudellaan. Tutkinnon osan tavoitteisiin on osallistua 7 matkailutapahtuman
KAAVOITUSPROSESSI JYVÄSKYLÄSSÄ
KAAVOITUSPROSESSI JYVÄSKYLÄSSÄ Kaupunginvaltuusto 4.9.2017 Leila Strömberg Kaupunginarkkitehti JYVÄSKYLÄSSÄ HYVÄKSYTÄÄN VUOSITTAIN NOIN 30 ASEMAKAAVAA ASEMAKAAVAT HYVÄKSYY 1. KAUPUNGINVALTUUSTO TAI 2.
Kaupunkien kehittäminen
RAKENNUSFOORUMI 4.10.2016 Aalto-auditorio, Sähkötalo, Runeberginkatu 1, Helsinki Kaupunkien kehittäminen muuttuvat tarpeet ja ratkaisut METROPOLISEURA ERKKI AALTO METROPOLISEURA Rakennustietosäätiön Rakennusfoorumi
Muonio. ÄKÄSKERON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 2 ja 6 sekä korttelin 7 rakennuspaikka 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Muonio ÄKÄSKERON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 2 ja 6 sekä korttelin 7 rakennuspaikka 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 19.12.2016 Seitap
Ylitornio. Alkkulan asemakaavan muutos Kortteli 32a OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Ylitornio Alkkulan asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 30.6.2016 YLITORNIO KUNTA SEITAP OY 2016 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
SAVITAIPALEEN KUNTA SAIMAAN ALUEEN YLEISKAAVAMUUTOKSET Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
SAVITAIPALEEN KUNTA SAIMAAN ALUEEN YLEISKAAVAMUUTOKSET 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.12.2017 Savitaipaleen kunta Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 1
Asemakaavan sisällöstä. VARELY / Ympäristövastuualue / Alueiden käyttö / Maarit Kaipiainen
Asemakaavan sisällöstä 11.4.2013 Asemakaava: yksityiskohtaisin kaavataso Asemakaava on yksityiskohtaisin kaavataso. Sillä ohjataan maankäyttöä ja rakentamista paikallisten olosuhteiden, kaupunki- ja maisemakuvan,
Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus
Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus - kuntakokonaisuuden näkökulma Asuntoreformiyhdistyksen seminaari Bottan juhlasali Anne Jarva MRL pelikirjana Julkisen ja yksityisen väliset oikeudet ja vastuut
OSALLISUUS JA DEMOKRATIA KIRJASTOJEN NÄKÖKULMASTA VIRPI LAUNONEN
OSALLISUUS JA DEMOKRATIA KIRJASTOJEN NÄKÖKULMASTA VIRPI LAUNONEN PUHEENVUORON SISÄLTÖ Osallisuus ja demokratia käsitteinä Kirjaston rooli demokratian ja osallisuuden edistäjänä Osallisuuden merkitys kirjastopalvelujen
KITTILÄN KUNTA LEVIN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 35 TONTIN 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Vastaanottaja Kitilän kunta Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä 2.10.2013 KITTILÄN KUNTA LEVIN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 35 TONTIN 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS-
Vaikutusten ennakkoarviointi tulevaisuuden kunnassa
Vaikutusten ennakkoarviointi tulevaisuuden kunnassa Ennakkoarvioinnin uudet mahdollisuudet Maria Salenius Erityisasiantuntija Kuntaliitto Etunimi.sukunimi@kuntaliitto.fi 050-561 0466 OHJELMA 10.00 Ennakkoarvioinnin
Savukoski Pykäläinen-Kuttusoja rantaosayleiskaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Savukoski Pykäläinen-Kuttusoja rantaosayleiskaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 26.05.2011 Seitap Oy 2011 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto ,
Liite A OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 4.9.2014, 3.2.2017 VIKBY, ASEMAKAAVAN MUUTOS VIKBYN YRITYSALUEEN KORTTELEISSA 4, 7 JA 12 OAS, Asemakaavan muutos Vikbyn yritysalueen
Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
SAVITAIPALEEN KUNTA Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.8.2018 Savitaipaleen kunta Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO...
Inari NELLIMÖN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 23 RAKENNUSPAIKKA 1 JA VR-ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Inari NELLIMÖN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 23 RAKENNUSPAIKKA 1 JA VR-ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.2013 Seitap Oy 2013-2014
Muonio. VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Muonio VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 21.2.2017 Seitap Oy 2017 Seitap Oy Osallistumis-
PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAMUUTOKSET LEMIN PUOLEINEN OSA-ALUE. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
I TAIPALSAAREN KUNTA PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAMUUTOKSET LEMIN PUOLEINEN OSA-ALUE Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.11.2018 II SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 1 2 SUUNNITTELUALUE... 2 2.1 Suunnittelualueen
Tornio. Asemakaavan muutos Pirkkiön kaupunginosa Kortteli 58, tontit 1, 2 ja 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Tornio Asemakaavan muutos Pirkkiön kaupunginosa Kortteli 58, tontit 1, 2 ja 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 19.09.2017 Tornion kaupunki Seitap
TAIPALSAAREN KUNTA KONSTUNKAAREN ENERGIALAITOKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
TAIPALSAAREN KUNTA KONSTUNKAAREN ENERGIALAITOKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivitetty 2.6.2017 Hirvikallio Consulting Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I Taipalsaaren
Kaustisen kunta. Kanttorilan asemakaavan muutos korttelissa 153. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS HKM Infra Oy
710 Kaustisen kunta Kanttorilan asemakaavan muutos korttelissa 153 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS HKM Infra Oy Nikolaintie 6 A 62200 KAUHAVA (06) 434 2300 www.hkminfra.fi Sisällysluettelo 1
Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos
Tohmajärven kunta Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos 7.12.2018 1/5 7.12.2018 Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Sisältö 1 Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet... 2 2 Suunnittelualueen
KOLARI, 2. KUNNANOSA KOLARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS YLLÄSJOKISUUN ALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) (10.12.
0 KOLARI, 2. KUNNANOSA KOLARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS YLLÄSJOKISUUN ALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) (10.12.2011) KOLARIN KUNTA SEITAPA OY 2011-2012 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN
LAPPAJÄRVEN KUNTA LEVÄNIEMEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Vastaanottaja Lappajärven kunta
Vastaanottaja Lappajärven kunta Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä 14.2.2011 LAPPAJÄRVEN KUNTA LEVÄNIEMEN ASEMAKAAVA LAPPAJÄRVEN KUNTA LEVÄNIEMEN ASEMAKAAVA Tarkastus 28.4.2011
oppivan kaupunkisuunnittelun konsepti
OPUS-hanke Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa ns. oppivan kaupunkisuunnittelun konsepti, joka perustuu asukkaiden, julkisen sektorin ja yksityisten toimijoiden väliseen yhteistyöhön ( P4-malli ) Malli
YMPÄRISTÖPALVELUT Päätehtävät
YMPÄRISTÖPALVELUT Päätehtävät OMAISUUDEN HALLINTA ja YLLÄPITO RAKENTAMISEN EDELLYTYKSET Palvelualuepäällikkö Petri Joro YMPÄRISTÖPALVELUT MAA- OMAISUUS KADUT JA VIHERALUEET KUNNAN RAKENNUKSET Maankäyttöpäällikkö
RUOKOLAHDEN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS JAAKKIMAN KAMPUKSEN JA SIILOKUJAN ALUEELLA
RUOKOLAHDEN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS JAAKKIMAN KAMPUKSEN JA SIILOKUJAN ALUEELLA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.4.2018 Hirvikallio Consulting Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I Ruokolahden
Ekologiset yhteydet, MRL ja valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet. Nunu Pesu ympäristöministeriö
Ekologiset yhteydet, MRL ja valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Nunu Pesu ympäristöministeriö 27.3.2013 Maankäyttö- ja rakennuslaki MRL 1 Lain yleinen tavoite Tämän lain tavoitteena on järjestää
Pello, Asemakaavan muutos kortteli 144 rakennuspaikka 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 26.5.2016
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Pello, Asemakaavan muutos kortteli 144 rakennuspaikka 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 26.5.2016 Pellon kunta Seitap Oy 2016 Seitap Oy Osallistumis-
RUOKOLAHDEN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN KÄRINGISSÄ KORTTELI 146 LÄHIALUEINEEN
RUOKOLAHDEN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN KÄRINGISSÄ KORTTELI 146 LÄHIALUEINEEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 12.8.2016 Hirvikallio Consulting Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I Ruokolahden
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2019 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa itä-suomun
LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.
LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2014 18.3.2014 Lapuan kaupunki Maankäyttö- ja kiinteistöosasto Poutuntie
KOLARI ÄKÄSLOMPOLON ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 57 RAKENNUSPAIKAT 1,2 JA 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 KOLARI ÄKÄSLOMPOLON ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 57 RAKENNUSPAIKAT 1,2 JA 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 25.10.2010 Seitap Oy 2010 Seitap
Mustikkakankaan teollisuusalueen asemakaavan muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma LUONNOS 26.1.2015
Mustikkakankaan teollisuusalueen asemakaavan muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma LUONNOS 26.1.2015 KAAVAMUUTOKSEN KOHDE, TARKOITUS JA TAVOITTEET Mustikkakankaan teollisuusalue sijaitsee
YRITYSVUOROVAIKUTUKSEN KONSEPTIT JA TOTEUTUS MAL-SUUNNITTELUSSA
Liite 1 YRITYSVUOROVAIKUTUKSEN KONSEPTIT JA TOTEUTUS MAL-SUUNNITTELUSSA Tehtävän määrittelyä ja sparrauskohteiden kuvausta Kati-Jasmin Kosonen, Kimmo Kurunmäki www.mal-verkosto.fi Hankkeen taustaa Selvitys:
Salla Sallatunturin asemakaava Pan Parks Poropuisto alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Salla Sallatunturin asemakaava Pan Parks Poropuisto alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 09.07.2009 Sallan kunta Seitap Oy 2009 Seitap Oy Osallistumis-
Inari. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos Korttelit 79 ja 80 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 25.01.2016
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Inari Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos Korttelit 79 ja 80 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 25.01.2016 Inarin kunta Seitap Oy 2016 Seitap
Maankäyttö- ja rakennuslain uudistuksen lähtökohdat ja tavoitteet. Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Antti Irjala
Maankäyttö- ja rakennuslain uudistuksen lähtökohdat ja tavoitteet Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Antti Irjala Maankäyttö- ja rakennuslain uudistamisen lähtökohtia Tavoitteena on, että
YM- ajankohtaista & suunnittelujärjestelmän uudistaminen. Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Antti Irjala
YM- ajankohtaista & suunnittelujärjestelmän uudistaminen Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Antti Irjala MRL- uudistuksen valmistelun lähtökohtia Lakiin on sen voimassaolon aikana tehty lukuisia
RUOKOLAHDEN KUNTA RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS VIRMUTJOELLA
RUOKOLAHDEN KUNTA RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS VIRMUTJOELLA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.4.2012 Hirvikallio Consulting Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I Ruokolahden kunta 23.4.2011 Rantayleiskaavan
SAVITAIPALEEN KUNTA KUOLIMON YLEISKAAVAN MUUTOKSET Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
SAVITAIPALEEN KUNTA KUOLIMON YLEISKAAVAN MUUTOKSET 2016 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 29.9.2016 Savitaipaleen kunta Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 1 2 SUUNNITTELUALUE...
IMPERIA-hanke Monitavoitearvioinnin käytännöt ja työkalut ympäristövaikutusten arvioinnin laadun ja vaikuttavuuden parantamisessa
IMPERIA-hanke Monitavoitearvioinnin käytännöt ja työkalut ympäristövaikutusten arvioinnin laadun ja vaikuttavuuden parantamisessa Improving environmental assessment by adopting good practices and tools
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA KORTTELI 2502 SEKÄ VIRKISTYSALUE Puustellin alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA KORTTELI 2502 SEKÄ VIRKISTYSALUE Puustellin alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2014 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Kemijärven
Rovaniemen kaupunki Tennilammit ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Rovaniemen kaupunki Tennilammit ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 10.01.2017 Seitap Oy 2017 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Ympäristövaikutusten arviointi
Ympäristövaikutusten arviointi Ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä arvioidaan hankkeen aiheuttamia välittömiä ja välillisiä vaikutuksia jotka kohdistuvat (laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä
Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Asemakaavan muutos nro 002109, Korso Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Hakija Asunto oy Vantaan Kuovikuja 4 Suunnittelualue Korttelin 81384 tontti 6 1 Lähtötiedot
Asunto 2006 Aija Staffans Teknillinen korkeakoulu
URBAN OPPIVA PLANNING KAUPUNKISUUNNITTELU AND EVERYDAY LIFE: JA A LEARNING ASUMISEN PROCESS ARKI Asunto 2006 Aija Staffans Teknillinen korkeakoulu Kaupunkisuunnittelun kehitystarpeet Aluelähtöinen, paikallisuutta
Kaavajärjestelmä ja kaavojen sisältövaatimukset. Keski-Suomen ELY-keskus
Kaavajärjestelmä ja kaavojen sisältövaatimukset Keski-Suomen ELY-keskus 19.04.2017 MRL:N YLEINEN TAVOITE (MRL 1 ) Järjestää alueiden käyttö ja rakentaminen niin, että luodaan edellytykset hyvälle elinympäristölle
Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus ja luontopohjaiset ratkaisut. Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto
Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus ja luontopohjaiset ratkaisut Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto MRL-uudistuksen organisointi Parlamentaarinen seurantaryhmä Lakia valmisteleva
WG1 DEC2011 DOC5a annexe A. Ohjeelliset kuvaimet koulutuksen järjestäjien käyttöön vastakkaisia väittämiä hyväksi käyttäen.
WG1 DEC2011 DOC5a annexe A koulutuksen järjestäjien käyttöön vastakkaisia väittämiä hyväksi käyttäen Toinen luonnos Laatuvaatimukset - suunnittelu järjestäjä kuvata Onko koulutuksen järjestäjällä näyttöä
Hyvinvointia läheltä riittääkö lähiluonto?
Luonnosta voimaa ja hyvinvointia 25.3.2014 Hyvinvointia läheltä riittääkö lähiluonto? Maija Faehnle Suomen ympäristökeskus ja Helsingin yliopisto Ihmisten elämäntyylit, tarpeet, arvostukset moninaisia
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Pitkämön tekojärven tilan 7:391 ranta-asemakaavan muutos
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 16.3.2016 KURIKAN KAUPUNKI Pitkämön tekojärven tilan 7:391 ranta-asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan
KOLARI 2. KUNNANOSA ÄKÄSLOMPOLON ASEMAKAAVAN MUUTOS Kortteli 5 rakennuspaikka 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 KOLARI 2. KUNNANOSA ÄKÄSLOMPOLON ASEMAKAAVAN MUUTOS Kortteli 5 rakennuspaikka 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 23.06.2014 Kolarin kunta -
Liikenneinsinööri Kristiina Kartimo Yleiskaava-arkkitehti Johanna Palomäki Strategiapäällikkö Sirkku Huisko
Lahden strategisen suunnittelun prosessit Strategian maankäytön ja liikkumisen kuva Strategia Yleiskaava SUMP Kestävän liikkumisen ohjelma Palveluverkko Liikenneinsinööri Kristiina Kartimo Yleiskaava-arkkitehti
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OAS 1 (6) TURUNKANKAAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 7.2.2014 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää
Johtamalla muutokseen Opetusalan johtamisen foorumi 5.6.2014. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus
Johtamalla muutokseen Opetusalan johtamisen foorumi 5.6.2014 Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Johtamisen haasteita Oppimistulosten heikkeneminen Valtion talouden tasapainottaminen, julkisten menojen
VIRTAIN KAUPUNKI JÄHDYSNIEMEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Vastaanottaja Virtain kaupunki
Vastaanottaja Virtain kaupunki Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä 8.6.2010 VIRTAIN KAUPUNKI Tarkastus Päivämäärä 8.6.2010 Laatija Jenny Jungar Tarkastaja Hyväksyjä Jouni Laitinen
RAATIHUONEEN KORTTELI, ASEMAKAAVAMUUTOS
TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 5.10.2018 1(6) RAATIHUONEEN KORTTELI, ASEMAKAAVAMUUTOS 5.10.2018 Kuva 1: Kaavamuutosalueen sijainti ilmakuvassa 2 Suunnittelualue Maankäyttö- ja
Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018
1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018 Tekninen lautakunta 25.10.2018 Kunnanhallitus 12.11.2018 Valtuusto 18.12.2018 2 1. Yleistä kaavoituskatsauksesta Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö-
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015. Kirkonniemessä kiinteistöjen 6:129 ja 6:130 asemakaavan muutos ja laajennus
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015 LAPPAJÄRVEN KUNTA Kirkonniemessä kiinteistöjen 6:129 ja 6:130 asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain
Rovaniemen kaupunki Tennilammit ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Rovaniemen kaupunki Tennilammit ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 07.09.2017 Seitap Oy 2017 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Korttelin 4001 asemakaava
Korttelin 4001 asemakaava Kiteen kaupunki 25.10.2017 2 (6) 25.10.2017 Korttelin 4001 asemakaava SISÄLTÖ SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 3 SUUNNITTELUALUEEN KUVAUS JA RAJAUS... 3 SELVITYKSET...
Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus
Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus Korkeakoulujen KOTA -seminaari 20.8.2013 Erikoissuunnittelija, KT Hannele Seppälä, Korkeakoulujen arviointineuvosto Korkeakoulujen yhteiskunnallisen ja alueellisen
Yhteisöllisyys ja tulevaisuuden kunta, hyvinvoinnin rakentuminen? Jenni Airaksinen
Yhteisöllisyys ja tulevaisuuden kunta, hyvinvoinnin rakentuminen? Jenni Airaksinen Kunnat yhteiskunnissa Verkostojen solmukohta Paikallinen identiteetti Hyvinvoinnin tuottaminen Paikallistalous Henna Paananen
Henkilö 7 Osallistuminen ja vuorovaikutus; Satakunta
9. Satakunnan vaihemaakuntakaavan 2 valmisteluvaiheen aineisto oli nähtävillä MRL:n 62 mukaan 1.2.-3.3.2017. OSALLISTUMINEN JA VUOROVAIKUTUS / annetut lausunnot ja mielipiteet sekä niihin laaditut vastineet
Ympäristöministeriö täydennysrakentamisen edistäjänä. Ylijohtaja Helena Säteri Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto
Ympäristöministeriö täydennysrakentamisen edistäjänä Ylijohtaja Helena Säteri Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Lähtökohtia täydennysrakentamiselle - millaisiin tulevaisuuden haasteisiin
LAPUAN KAUPUNKI 15. SIMPSIÖ MÖKKILAMPI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LAPUAN KAUPUNKI 15. SIMPSIÖ MÖKKILAMPI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Sisältö 1. Perustiedot... 1 1.1. Suunnittelualue ja sijainti... 1 1.2. Lähtökohdat ja tavoitteet... 2 1.3. Maakuntakaavan merkinnät