Vaihtoraportti. University of Economics, Prague. Kevätlukukausi K84461 / Lauri Putkinen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vaihtoraportti. University of Economics, Prague. Kevätlukukausi 2013. K84461 / Lauri Putkinen"

Transkriptio

1 Vaihtoraportti University of Economics, Prague Kevätlukukausi 2013 K84461 / Lauri Putkinen

2 1. Valmistautuminen / opiskelujen alku Yksi varsin miellyttävä asia Prahassa vaihtokohteena on sinne lähdön helppous. EU-maana viisumeita tai muita asiakirjoja ei tarvitse haalia: passi povitaskuun ja menoksi. Koulun puolesta kurssien esivalinnat pyydetään tekemään n. kuukautta ennen opiskelujen alkua. Tämän tarkoituksena on tosin vain rajata lopullisia valittavissa olevia kursseja oppilaiden kiinnostuksen mukaan, joten mistään sitovista valinnoista ei ole kyse. Opiskelujen alkaessa kurssivalinnat ovat auki n. 1-2vkoa, jonka aikana voi käydä tutustumassa kursseihin, jonka jälkeen lyödään lopulliset valinnat järjestelmään. Huomioitava seikka on, että tämän jakson jälkeen kurssit ovat lukossa ja mahdolliset ylimääräiset tai roikkumaan jääneet kurssit näkyvät reputettuina opinto-otteella, jos niitä ei huomaa poistaa. Ennen vaihtoon lähtöä myös paikallinen tutor järjestelmä, Buddy System, ottaa yhteyttä ja pyytää täyttämään perustietoja siitä millaista vastaanottoa Prahassa toivoo. Jokaiselle vaihto-opiskelijalle on lähtökohtaisesti tarjolla oma Buddy, joka hakee tarvittaessa lentokentältä, vastaa peruskysymyksiin ja auttaa alkuun esimerkiksi koulun asuntolassa, dormeilla. Systeemi toimii hyvin ja tekee Prahaan saapumisesta äärimmäisen vaivatonta. Paikalliset saavat buddyna olosta pisteitä omaan vaihtohakuunsa ja ovat lähes poikkeuksetta motivoituneita auttamaan uusia tulokkaita. Kenties olennaisin asia, joka täytyy päättää ennen vaihtoon lähtöä on hommatakko oma kämppä (kämppisten kanssa) vai lähteäkkö neuvostoaikaiseen opiskelija-asuntolaan, jossa huoneen joutuu jakamaan toveriopiskelijan kanssa. Itsestäni samassa huoneessa toisen henkilön kanssa asuminen tuntui hieman haasteelliselta, joten ajattelin etsiväni oman huoneiston. Tämä visio meni kuitenkin hieman mönkään ja päädyin jälki-ilmoittautumaan asuntola-asukiksi. Tätä päätöstä en hetkeäkään katunut sillä huima enemmistö vaihto-opiskelijoista oli päätynyt samaan ratkaisuun ja dormeilla asuminen oli sosiaalisen elämän kannalta erittäin hyvä ratkaisu. Toki huoneen jakaminen edellyttää tiettyä venymistä ja ei varmasti kaikille sovi, mutta rohkaisen

3 pitämään mielen avoimena vaikka tuntuisikin, että vanha ei enää moiseen taivu. Dormeilta on raitiovaunulla n min matka koululle ja 20-25min matka keskustaan, joten sijainti on varsin ok. Dormeilla asuminen on toki myös edullisempaa, lukukausi (4kk) maksoi yhteensä n e. Tosin alhaisesta asumiskustannuksesta johtuen KELA maksaa alennettua asumistukea toisin kuin kalliimmassa vuokra-asunnoissa asuville, mutta säästöä syntyy silti. Keskustasta huoneen vuokrasta isommassa kimppakämpässä voi odottaa maksavansa arviolta e/kk, jossa tietenkin etuina on sijainti, yksityisyys ja esim takuuvarmasti paremmat ruoanlaitto/hengailu -mahdollisuudet. 2. Opiskelu Opiskelu ei Prahassa itselläni noussut isoon rooliin vaikka tarvittavat opintopisteet toki tuli suoritettua. Tämä on varmasti jonkin verran kurssisidonnaista, mutta uskallan väittää, että Aallon vaatimustasoon nähden vaadittava työmäärä on VSÈ:ssä huomattavasti pienempi. Kevätlukukausi alkoi viikon orientaatiolla 11.2 varsinaisten kurssien alkaessa Valittavia (englanninkielisiä) kursseja oli määrällisesti paljon, joskaan itse en äärimmäisen mielenkiintoisia kursseja onnistunut löytämään. Tästä johtuen nappailin suht. koht helpon oloisia kursseja (taktiikka johon olin tyytyväinen). Kandikursseja oli tarjolla enemmän, mutta myös Graduate tason kursseja oli kiitettävästi. VSÉ:n erikoisuus ovat ns. Intensiivi kurssit joita käydään esim kolme kokonaista päivää peräkkäin 3 ECTS:n arvoisesti. Näitä ja normaaleja kursseja yhdistelemällä saa työviikkoon mukavasti ilmaa. Vaikka lukukausi virallisesti jatkuu kesäkuun loppuun, vaihto-opiskelijoiden koulutaival oli käytännössä ohi toukokuun puolivälissä, jolloin vaihtareille pidettiin tentit viimeisillä luennoilla / heti luentojakson jälkeen. Systeemi toimi hyvin ja mahdollisti muutaman reissuviikon kesän kynnyksellä esim toukokuun loppuun jääville. Joillain kursseilla pidettiin myös midterm kokeita, joita itselleni osui kohdalle vain yksi. Nämä ajoittuivat jonnekkin maaliskuun lopulle. Tässä lyhyesti suorittamani kurssit kommenttien saattelemana:

4 2SM411 / Asia in International Relations - in English ( 6 ECTS, master level) Opettaja: Vladimíra Knotková Arviointi: Suullinen tentti (+mahdollisuus kirjoittaa term paper) Omasta mielestäni lukuvoden mielenkiintoisin kurssi. Käy läpi Aasian maiden suhteita toisiinsa ja muuhun maailmaan erinäisten sosio-ekonomisten mittareiden kautta. Hyvää yleistietoa tarjolla ja asiantunteva professori puikoissa. Lipsahtaa tosin aika kauaksi business kursseista: muut kurssilla olijat tuntuivat olevan joko vaihtareita tai kansainvälisen politiikan / valtiotieteiden opiskelijoita. Toiseksi paras arvosana on mahdollista saada pelkästään suullisella tentillä, johon kysymykset annetaan etukäteen. Kysymykset ovat tosin laajoja ja niitä on paljon, joten hieman työtä joutuu tekemään, ellei ole harvinaisen valveutunut yksilö. Mikäli haluaa parhaan arvosanan voi vielä kirjoittaa n. 8 sivun term paperin, jota en itse kokenut tarpeelliseksi. IP_338 / Doing Business in Russia - in English (3 ECTS, master level, intensive) Opettaja: venäläistynyt ranskalaisherrasmies Arviointi: 20min tentti Intensiivikurssi, joka käytiin kolmena peräkkäisenä päivänä 8h kerrallaan. Mielenkiintoinen kurssi ja karismaattinen professori, joka oli perillä opettamastaan aiheesta. Venäjän kansainvälisestä roolista ja venäläisestä mielenmaisemasta (liiketoiminnassa) kiinnostuneille kelpo pläjäys. Mikäli tunneilla kuuntelee ja osallistuu keskusteluun on viimeisen päivän koe äärimmäisen helppo. 3PS665 / Entrepreneurship and New Business Venturing (7 ECTS, master level) Opettaja: Tsekkiläinen yrittäjä ja akateemikko. Arviointi: Yrittäjän haastattelun pohjalta 5 sivun essee, business plan ryhmätyö & tentti.

5 Selkeästi lukukauden työläin kurssi, joka saattoi johtua siitä, että kyseessä on CEMS kurssi. Sparraillaan yrittäjyyteen liittyvien haasteiden kanssa sekä luodaan ryhmissä yritysidea, joka lopulta pitchataan oikeille sijoittajille. Kurssin mielenkiintoisinta antia olivat Tsekkiläiset huippuyrittäjät, jotka valottivat omia kokemuksiaan like-elämästä ja sen ulkopuolelta. Voi suositella jos yrittäminen kiinnostaa, joskin oli kokonaisuutena pienimuotoinen pettymys. 5HD280 / From Kafka to Havel: Introduction into the History and Culture of Czech Lands (3 ECTS, bachelor / master) Lukukauden helpoin ja jopa naurettavin kurssi. Opettajalla tuntui olevan isoja haasteita stand alone power point kalvojen luomisessa ja kurssi keskittyi mitä triviaaleimpiin seikkoihin tsekin mytologiassa / muinaishistoriassa. Nykykulttuurista käytiin läpi lähinnä paikalliset olutbrändit ja kuinka monta tuoppia kukin on juonut yhdeltä istumalta.ei läsnäolopakkoa, jonka vuoksi en alun jälkeen luennoilla käynyt. Lopputentissä kysyttiin mm. mikä yritys valmistaa Prahan raitiovaunut eli kattavaa tietopakettia esim. lähihistoriasta on turha lähteä hakemaan. Helpot pisteet himaan. 4SA526 / New Media and Social Network Services (3 ECTS, master level) Ensimmäinen puolikas lukukautta käytiin läpi eri viestintävälineiden kehitystä kiveen hakkaamisesta kirjapainoon ja oli vaikeaa löytää minkäänlaisia yhteyksiä liiketoiminnan harjoittamiseen. Toisella puolikkaalla päästiin hieman enemmän kiinni sähköiseen viestintään, jolloin kurssi muuttui hieman mielenkiintoisemmaksi. Kokonaisuudessa kurssista jäi kuitenkin huono maku sillä pakollisena osiona täytyy opiskelijoiden auttaa tohtoriopiskelijoita exceltalkoissa, joka ei omaa oppimista edesauttanut millään tavalla. Toinen pakollinen osio oli YouTube videon kuvaus, editointi ja uploaudaus, jonka itse otin lähinnä vitsinä, mutta opettaja ei niinkään. Lisäksi oppilaiden tuli lukea alan kirjallisuutta, jota itse en tehnyt, mutta pääsin kuitenkin kurssista (just ja just) läpi, koska tentti oli helppo.

6 2OP658 / Strategic HR Management (3 ECTS master level) Intensiivikurssi, jossa keskityttiin lähinnä isojen yritysten HR-toimintojen läpikäyntiin. Arvosteluperusteena oli ryhmässä toteutettu case-study, jonka tulokset esiteltiin presentaationa. Opettaja oli P&G:n Tsekin+Slovakian HRjohtaja (nuorehko nainen), joka osasi asiansa. Ok mielenkiintoinen ja helppo kurssi. 3. Vapaa-aika ja muuta Vapaa-aikaa riittää ja sen käyttöön on monia mahdollisuuksia. Todettakoon alkuun ilmeisin: mikäli alkoholin nauttiminen tuntuu vastenmieliseltä ajatukselta Praha ei välttämättä ole ideaalein vaihtopaikka. Kevät 2013 sattui olemaan kylmin 200 vuoteen, mikä käytännössä tarkoitti, että kaupungilla käyskentely / nähtävyyksiin tutustuminen ei ollut mielekästä kunnes huhtikuussa, kun kevät tuli rytinällä. Kun tähän yhdistetään muutama sata toimetonta (kts. Kohta Opiskelu) nuorta ja uskomattoman halvat alkoholihinnat juhlista ja juhlijoista ei ollut pulaa. Esimerkiksi dormeilla asuvat kokoontuivat säännöllisesti n. 50m päässä sijaitsevaan paikalliseen räkälään, Juveen, jossa tutustuttiin vaivattomasti jo ensimmäisten viikkojen aikana kanssaopiskelijoihin ja, josta lähdettiin yhdessä keskustaan ihmettelemään yöelämän tarjontaa. Praha on ehdottomasti bilekaupunki ja oluen juonnin mekka, tuopin hinta vaihtelee alle Eurosta (Juve ynm.) kolmeen (keskustan premium paikat). Ravintolahinnat ovat selkeästi alhaisemmat kuin Suomessa myös ruoan osalta, jos osaa välttää pahimmat turistipaikat.

7 Muita aktiviteettejä toki riittää ja kauniilla kelillä pelkkä kaupungilla käyskentely / kahviloissa+terasseilla norkoilu on miellyttävää. Kulttuuria tarjoaa esim paikallinen black theatre konsepti, ooppera, taidenäyttelyt ja urheilu: sekä jalkapallossa, että jääkiekossa Prahalla on Tsekin huippujoukkueet. Urheilun harrastamiseen löytyy dormeilta säälittävä, mutta halpa ja perusbodaukseen juuri riittävä kuntosali. Prahassa voi toki harrastaa myös mm. Squashia, sulista, kamppailulajeja, uintia yms, hinnat ovat lähellä Suomen tasoa. Suosituimmat urheilumuodot tuntuivat kuitenkin omassa kaveripiirissä olevan lenkkeily ja jalkapallo, joista jälkimmäistä pystyi harrastamaan dormeilla omassa harrasteliigassa. Julkinen liikenne pelaa Prahassa erinomaisesti ja opiskelijan lukukauden mittainen lippu ei montaa kymppiä maksanut. Prahasta pääsee myös kätevästi liikkumaan muualle Tsekkiin tai ympäröiviin maihin bussilla. Student Agency oli luotettava bussifirma: lippujen osto sujui kätevästi netissä ja busseissa oli hyvä palvelu + esim. Wlan, henk.koht viihdekeskukset ja pistorasiat läppäreille yms. Liput esim: Budapest 20e, Berliini 25e Cesky Krumlov 10e. Ps. Teimme kolmen päivän pyöräretken Prahan ympäristössä (mm. Kutna Hora) omalla porukalla, joka oli vaihdon parasta antia, suosittelen. 4. Loppukommentit Summa summarum: Voin ehdottomasti suositella Prahaa vaihtokohteeksi varsinkin, jos yöelämässä hilluminen houkuttaa ja kursseilta ei odota liikoja. Kaunis, siisti ja turvallinen kaupunki yhdistettynä halpaan hintatasoon ja hyvään sijaintiin on kelpo yhdistelmä. Mitä tulee asumismuotoon, valitsisin itse uudestaan opiskelija-asuntolan jo puhtaasti sosiaalisista syistä ja korostan ettei sitä kannata liikaa arastella, suurin osa on samassa tilanteessa. Itselleni vaihto toi taas roppakaupalla uusia kansainvälisiä ystäviä/tuttuja ja mahdollisti reissaamisen Euroopan sisällä. Kaikin puolin positiivinen kokemus.

Universität Liechtenstein Vaduz, Liechtenstein Kevätlukukausi 2013 Laura Rämä

Universität Liechtenstein Vaduz, Liechtenstein Kevätlukukausi 2013 Laura Rämä Universität Liechtenstein Vaduz, Liechtenstein Kevätlukukausi 2013 Laura Rämä SISÄLLYS 1. Saapuminen... 3 2. Orientaatioviikko... 3 3. Koulunkäynti ja kurssit... 4 3.1. Innovation and Technology Management...

Lisätiedot

Vaihto-opiskelujakso Ateenassa keväällä 2018

Vaihto-opiskelujakso Ateenassa keväällä 2018 Vaihto-opiskelujakso Ateenassa keväällä 2018 Miska Konttinen 1 1. JOHDANTO Vietin kevään 2018 Ateenassa vaihto-opiskelujen merkeissä. Yliopistona toimi Athens University of Economics and Business (AUEB).

Lisätiedot

Athens University of Economics and Business Matkaraportti

Athens University of Economics and Business Matkaraportti Athens University of Economics and Business Matkaraportti Eero Kuiri 0421378 1. Johdanto Vietin vaihtokauteni Ateenassa keväällä 2017. Vaihtoyliopistonani toimi Athens University of Economics and Business,

Lisätiedot

ERASMUS 2008 BRNO CZECH REPUBLIC. Suvi-Mari Knuutti Mari Alasalmi

ERASMUS 2008 BRNO CZECH REPUBLIC. Suvi-Mari Knuutti Mari Alasalmi ERASMUS 2008 BRNO CZECH REPUBLIC Suvi-Mari Knuutti Mari Alasalmi Brno Tsekin 2. suurin kaupunki, noin 400 000 asukasta Opiskelijoita lähes neljäsosa asukkaista (80 000) Kaupungissa kolme yliopistoa: Masaryk

Lisätiedot

Kevät 2011, Etelä-Tanskan yliopisto, Odense. Reetta-Mari Tammela RAT8SN2B

Kevät 2011, Etelä-Tanskan yliopisto, Odense. Reetta-Mari Tammela RAT8SN2B Kevät 2011, Etelä-Tanskan yliopisto, Odense Reetta-Mari Tammela RAT8SN2B Valmistelut ja hakeminen Haku Etelä-Tanskan yksikköön tehtiin kokonaisuudessaan yliopistosivuilta löytyvällä lomakkeella kv-toimiston

Lisätiedot

MATKARAPORTTI Brno University of Technology Faculty of Business and Management (http://www.vutbr.cz)

MATKARAPORTTI Brno University of Technology Faculty of Business and Management (http://www.vutbr.cz) MATKARAPORTTI Brno University of Technology 1.2.2006 30.6.2006 Faculty of Business and Management (http://www.vutbr.cz) Kimmo K. kimmo.kokkila (at) tkk.fi K Opiskelu Vaihto-opiskelijoiden lukukausi Brnossa

Lisätiedot

Vaihtopaikasta kiinnostuneet saavat ottaa minuun yhteyttä (pietari pellinen ät aalto fi).

Vaihtopaikasta kiinnostuneet saavat ottaa minuun yhteyttä (pietari pellinen ät aalto fi). Vaihtoraportti Koulutusohjelma: Rakenne- ja rakennustuotantotekniikka Vaihtoyliopisto: KAIST Korean Advanced Institute of Science and Technology Vaihto-ohjelma: Kahdenvälinen vaihtokohde Opetuskieli: Englanti

Lisätiedot

Groningen sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Bremenistä (Saksa), joten halvin vaihtoehto on lentää Tampereelta Bremeniin (Ryanair) ja ottaa

Groningen sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Bremenistä (Saksa), joten halvin vaihtoehto on lentää Tampereelta Bremeniin (Ryanair) ja ottaa Groningen sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Bremenistä (Saksa), joten halvin vaihtoehto on lentää Tampereelta Bremeniin (Ryanair) ja ottaa Bremenistä bussi Groningeniin (Public Express), joka maksaa

Lisätiedot

North2north Winnipeg Kanada

North2north Winnipeg Kanada North2north Winnipeg Kanada WINNIPEG Manitoba provinssin pääkaupunki Kanadan 7. suurin kaupunki Väkiluku 634 000 asukasta Kaupungissa on kaksi yliopistoa University of Winnipeg (n. 9000 opiskelijaa) ja

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kansainväliset palvelut. MATKARAPORTTI Institute of Chemical Technology, Praha Kevät 2014

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kansainväliset palvelut. MATKARAPORTTI Institute of Chemical Technology, Praha Kevät 2014 LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kansainväliset palvelut MATKARAPORTTI Institute of Chemical Technology, Praha Kevät 2014 Ville Rantanen Kemiantekniikka Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Lähtövalmistelut ja

Lisätiedot

Raportti vaihto-opiskelulukukaudesta Grazissa

Raportti vaihto-opiskelulukukaudesta Grazissa Vaihtoraportti Graz 2011 1 Anna Erasmuskohde: Graz Raportti vaihto-opiskelulukukaudesta Grazissa Yleistä Päätin lähteä hieman tavallista myöhemmin vaihto-opiskelemaan: viimeisenä opiskeluvuotenani. Tiesin,

Lisätiedot

Vaihtoraportti. Yleiskuvaus kohteesta. Järjestelyt Suomessa ja kohdemaassa. Käytännön asiat vaihtokohteessa. Opinnot

Vaihtoraportti. Yleiskuvaus kohteesta. Järjestelyt Suomessa ja kohdemaassa. Käytännön asiat vaihtokohteessa. Opinnot Vaihtoraportti Koulutusohjelma: Materiaalitekniikka Vaihtoyliopisto: KU Leuven Ajankohta: 15.9.2014-8.2.2015 Vaihto-ohjelma: Erasmus Opetuskieli: englanti S-posti: michael.saulny@aalto.fi Julkaisuoikeus:

Lisätiedot

Vaihtoraportti University of Economics, Prague (VŠE) Vaihtoraportti

Vaihtoraportti University of Economics, Prague (VŠE) Vaihtoraportti Vaihtoraportti University of Economics, Prague (VŠE) Vaihtoraportti University of Economics, Prague Vysoká škola ekonomická v Praze Kevät 2018 Joni Rönkkö 23.7.2018 1. Ennakkovalmistelut Hain syksyllä

Lisätiedot

Vaihtoraportti Singapore NTU

Vaihtoraportti Singapore NTU Vaihtoraportti Singapore NTU Kemian, bio- ja materiaalitekniikka Nanyang Technological University Kahdenvälinen vaihtokohde 07.01.2016 06.05.2016 SINGAPORE Singapore on hyvin pieni ja tiheästi asuttu viisikymmentä

Lisätiedot

Matkaraportti SKEMA Business School Sophia Antipolis Campus. Keva t Elsa Honkanen

Matkaraportti SKEMA Business School Sophia Antipolis Campus. Keva t Elsa Honkanen Matkaraportti SKEMA Business School Sophia Antipolis Campus Keva t 2019 Elsa Honkanen 1. Johdanto Valitsin vaihtokohteekseni Ranskan Rivieralla sijaitsevan SKEMA Business Schoolin pääosin sen sijainnin

Lisätiedot

Alankomaat, Groningen. Selviytymisopas vaihtoon lähteville

Alankomaat, Groningen. Selviytymisopas vaihtoon lähteville Alankomaat, Groningen Selviytymisopas vaihtoon lähteville Topi Dahlström & Janne Väänänen (LVI4SN) 2007 Matkat Helpoiten pääsee lentämällä Amsterdamiin ja sieltä junalla (n.2h) Groningeniin. Halvimmalla

Lisätiedot

Vaihtoraportti lukuvuosi 2010-2011. Bond University KTA

Vaihtoraportti lukuvuosi 2010-2011. Bond University KTA Vaihtoraportti lukuvuosi 2010-2011 Bond University KTA Henkilötiedot Koulutusohjelma: Kiinteistötalous Vaihtoyliopisto: Bond University Sijainti: Gold Coast, Queensland, Australia Ajankohta: 1.9.2010 30.4.2011

Lisätiedot

ITALIA, Torino. Syksy 2009

ITALIA, Torino. Syksy 2009 ITALIA, Torino Harri Aaltonen Ville Veijola Syksy 2009 KOT7SN2 KOT7SN2 Torino Asukkaita 909 000 Sijaitsee Po-joen varrella Piemonten maakunnassa Pohjois- Italiassa. Torino tunnetaan erityisesti Fiat-autotehtaasta.

Lisätiedot

VAIHTORAPORTTI. Czech Technical University in Prague. Faculty of Nuclear Sciences and Physical Engineering. Vaihto-ohjelma: Erasmus

VAIHTORAPORTTI. Czech Technical University in Prague. Faculty of Nuclear Sciences and Physical Engineering. Vaihto-ohjelma: Erasmus VAIHTORAPORTTI Czech Technical University in Prague Faculty of Nuclear Sciences and Physical Engineering Vaihto-ohjelma: Erasmus Ajankohta: 12.09.2013-5.2.2014 Yleiskuvaus Praha on kaupunkina erittäin

Lisätiedot

Työssäoppimassa Tanskassa

Työssäoppimassa Tanskassa Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa

Lisätiedot

Vaihtoraportti. Yleiskuvaus vaihtokohteesta

Vaihtoraportti. Yleiskuvaus vaihtokohteesta Vaihtoraportti Koulutusohjelma Aallossa: Energia- ja LVI-tekniikka Pääaine: Energiatekniikka Vaihtoyliopisto: Czech Technical University in Prague Vaihdon ajankohta: 10.9.2014 16.1.2015 (syyslukukausi

Lisätiedot

Matkaraportti Kevät 2013

Matkaraportti Kevät 2013 Matkaraportti Kevät 2013 University of Strathclyde Business School Duke of Wellington - patsas K93614 1 Sisällysluettelo 1. Valmistautuminen vaihtoon.... 3 2. Opiskelu vaihtokohteessa...4 2.1 Yleistä kursseista

Lisätiedot

Vaihtoraportti Sheffield Hallam University Sheffield, Iso-Britannia Syyslukukausi

Vaihtoraportti Sheffield Hallam University Sheffield, Iso-Britannia Syyslukukausi Lappeenrannan teknillinen yliopisto Vaihtoraportti Sheffield Hallam University Sheffield, Iso-Britannia Syyslukukausi 2017-18 Aleksi Luukkanen 1. Johdanto Suoritin opiskelijavaihtoni Sheffield Hallam Universityssa,

Lisätiedot

Lappeenrannan teknillinen yliopisto Kansainväliset palvelut. Matkaraportti. Ateena - Syksy Janne Neuvonen Tuta 5

Lappeenrannan teknillinen yliopisto Kansainväliset palvelut. Matkaraportti. Ateena - Syksy Janne Neuvonen Tuta 5 Lappeenrannan teknillinen yliopisto 17.3.2013 Kansainväliset palvelut Matkaraportti Ateena - Syksy 2012 Janne Neuvonen Tuta 5 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Hakeminen vaihto-oppilaaksi... 3 3. Vaihto-opiskelun

Lisätiedot

ESSCA Budapest Kevät 2011

ESSCA Budapest Kevät 2011 1.8.2011 ESSCA Budapest Kevät 2011 Teuvo Heikkinen TUTA Sisältö 1 JOHDANTO... 3 2 UNKARI, BUDAPEST & ESSCA... 4 3 OPISKELU... 5 4 YHTEENVETO... 6 1 JOHDANTO Lähdin opiskelijavaihtoon aikaisemman vaihtokokemukseni

Lisätiedot

Opinnot haltuun: Vaihto-opiskelu ulkomailla. Minna Pekkanen Kansainväliset opiskelijapalvelut

Opinnot haltuun: Vaihto-opiskelu ulkomailla. Minna Pekkanen Kansainväliset opiskelijapalvelut Opinnot haltuun: Vaihto-opiskelu ulkomailla Minna Pekkanen Kansainväliset opiskelijapalvelut Kuka voi lähteä vaihtoon? Vaihtoon voi lähteä kaikista kauppatieteiden kandidaatin ohjelman erikoistumisalueista

Lisätiedot

Kansainvälisty opintojen aikana HAAGA-HELIA. Kansainvälisten asioiden koordinaattori Sonja Valjus

Kansainvälisty opintojen aikana HAAGA-HELIA. Kansainvälisten asioiden koordinaattori Sonja Valjus Kansainvälisty opintojen aikana HAAGA-HELIA Kansainvälisten asioiden koordinaattori Sonja Valjus Kansainväliset taidot osana ammattitaitoa Monipuolinen kielitaito Kulttuurienvälinen viestintä Epävarmuudensietokyky

Lisätiedot

Vaihto-opinnot ulkomailla. Mari Trinidad & opintojen ohjaajat Info

Vaihto-opinnot ulkomailla. Mari Trinidad & opintojen ohjaajat Info Vaihto-opinnot ulkomailla Mari Trinidad & opintojen ohjaajat Info 10.4.2019 Vaihto-opinnoista yleisesti Vaihdossa suoritetut opinnot hyväksytään joko kandidaatin tai maisterin tutkintoihin (ainakin vähintään

Lisätiedot

Kingston 05/06. Vuosi Erasmus-opiskelijana

Kingston 05/06. Vuosi Erasmus-opiskelijana Kingston 05/06 Vuosi Erasmus-opiskelijana Sisält ltö Johdanto (Erasmus-ohjelma) Yleistä Valmistelut Rahoitus Ennen lähtl htöä Asuminen Opiskelu Vapaa-aika aika Loppusanat Johdanto Socrates Erasmus on Euroopan

Lisätiedot

MATKARAPORTTI Sheffield Hallam University Syksy 2017

MATKARAPORTTI Sheffield Hallam University Syksy 2017 MATKARAPORTTI Sheffield Hallam University Syksy 2017 Sanna Ruusunen Sheffield Sheffield on Englannin viidenneksi suurin teollisuuskaupunki Pohjois-Englannissa, Etelä- Yorkshiressä. Asukkaita mäkisessä

Lisätiedot

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007 Matti Talala& Jarkko Jakkula MIKSI? Hollannin menestyneet kamppailu-urheilijat saivat meidän kiinnostuksen heräämään Eindhovenia kohtaan. Olisihan se hienoa mennä opiskelijavaihtoon

Lisätiedot

St. Petersburg State University of Economics and Finance

St. Petersburg State University of Economics and Finance St. Petersburg State University of Economics and Finance Matkaraportti 2013-2014 Simo Rantanen Matti Heinonen Johdanto Viisumikutsu lähetetään jokaiselle FINEC:n vaihto-opiskelijalle ja saapumispäivämäärä

Lisätiedot

Vaihtoraportti. National University of Singapore, NUS Syksy Evelina Bäck. Kemian tekniikan koulutusohjelma

Vaihtoraportti. National University of Singapore, NUS Syksy Evelina Bäck. Kemian tekniikan koulutusohjelma Vaihtoraportti National University of Singapore, NUS Syksy 2015 Evelina Bäck Kemian tekniikan koulutusohjelma Kahdenva linen vaihtosopimus, opetuskielena englanti. Raportin saa julkaista www-sivuilla.

Lisätiedot

VAIHTORAPORTTI: University of Economics Prague, Vysoká škola ekonomická v Praze

VAIHTORAPORTTI: University of Economics Prague, Vysoká škola ekonomická v Praze Vaihtoraportti University of Economics, Prague (VŠE) Kaisa Nikku VAIHTORAPORTTI: University of Economics Prague, Vysoká škola ekonomická v Praze Sanna Erola 9.5.2016 0420625 Sisällysluettelo 1. JOHDANTO...3

Lisätiedot

SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG. Heikki Lauronen kevät-kesä 2010

SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG. Heikki Lauronen kevät-kesä 2010 SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG Heikki Lauronen kevät-kesä 2010 Valmistelut Hochschule Offenburg Offenburg Gengenbach Asuminen Opiskelut Yhteydenpito kotimaahan Vapaa-aika Mietteitä vaihdosta Kuvia reissusta

Lisätiedot

Matkaraportti. Noora Äijälä

Matkaraportti. Noora Äijälä Matkaraportti Noora Äijälä Vietin syyslukukauden 2012 Copenhagen Business School:ssa. CBS on yksi Euroopan suurimmista yliopistoista yli 19 000 opiskelijan määrällä ja yliopistolla on pitkä historia aina

Lisätiedot

University of Stellenbosch Business School, Etelä-Afrikka, Kapkaupunki Syksy 2012

University of Stellenbosch Business School, Etelä-Afrikka, Kapkaupunki Syksy 2012 Vaihtoraportti Juho Savola, k90476 University of Stellenbosch Business School, Etelä-Afrikka, Kapkaupunki Syksy 2012 Raportissa tulen kertomaan omia kokemuksia Etelä-Afrikasta ja USB:sta vaihtokohteena.

Lisätiedot

FIRST- ja muita Venäjätilastoja. Saara Korhonen Koordinaattoritapaaminen

FIRST- ja muita Venäjätilastoja. Saara Korhonen Koordinaattoritapaaminen FIRST- ja muita Venäjätilastoja Saara Korhonen Koordinaattoritapaaminen 16.11.2018 Opiskelijaliikkuvuus Yhteensä 2020 saapunutta venäläistä opiskelijaa Yhteensä 950 lähtenyttä suomalaista opiskelijaa Kaikkiaan

Lisätiedot

Kuva 1: Huoneeni, jonka jaoin kahden muun suomalaisen kanssa. Koko asuntola kutsui sitä Finskij Prospektiksi.

Kuva 1: Huoneeni, jonka jaoin kahden muun suomalaisen kanssa. Koko asuntola kutsui sitä Finskij Prospektiksi. Vaihtoraportti Olen Tommi Pensas Sähkötekniikan korkeakoulusta ja opiskelen jo kuudetta vuotta sähkötekniikan koulutusohjelmaa, tarkemmin ottaen tehoelektroniikkaa. Minulla oli aina ollut halu lähtee opintojeni

Lisätiedot

Joonas Hietava. Vaihtoraportti by

Joonas Hietava. Vaihtoraportti by BRNO Czech Republic Vaihtoraportti by Joonas Hietava Alkujännitys Kun sain tietää, tää että lähtö oli varma, oli sisimässä ii äsekaisia kii tunteita. Toisaalta olin todella innoissani, mutta myös pelko

Lisätiedot

MATKARAPORTTI. Vaihto- oppilaana Mannheimin yliopistossa Saksassa Ilari Lyytikäinen. Kati 4

MATKARAPORTTI. Vaihto- oppilaana Mannheimin yliopistossa Saksassa Ilari Lyytikäinen. Kati 4 LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO MATKARAPORTTI Vaihto- oppilaana Mannheimin yliopistossa Saksassa 1.2.2013-14.6.2013 Ilari Lyytikäinen Kati 4 Mannheim ja yliopisto Mannheim sijaitsee Saksan Baden- Würtembergin

Lisätiedot

Suomen suurlähetystö Astana

Suomen suurlähetystö Astana LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kauppakorkeakoulu Talousjohtaminen Suomen suurlähetystö Astana Harjoitteluraportti Elina Hämäläinen 0372524 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. Lähtövalmistelut...

Lisätiedot

Sosiaalinen media vetovoimaisuuden edistäjänä

Sosiaalinen media vetovoimaisuuden edistäjänä Sosiaalinen media vetovoimaisuuden edistäjänä Ville Lehtovirta Aleksin Kaiku Oy 15.11.2012 Paula, taloustoimittaja Anita, asiakas Matti, myyntipäällikkö Teppo, työnhakija Viestintä www.aleksinkaiku.fi

Lisätiedot

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus 7.3.2011 17.4.2011 Joni Kärki ja Mikko Lehtola Matka alkoi Oulaisten rautatieasemalta sunnuntaina 16.3. Juna oli yöjuna, ja sen oli tarkoitus lähteä matkaan

Lisätiedot

Vaihtoraportti. Jarkko Kangas, k87088 Prahan Kevät 2013 (Jos olet laiska, lue edes raportin lopusta tärkeitä tippejä osio) jarkko.kangas@aalto.

Vaihtoraportti. Jarkko Kangas, k87088 Prahan Kevät 2013 (Jos olet laiska, lue edes raportin lopusta tärkeitä tippejä osio) jarkko.kangas@aalto. Vaihtoraportti Jarkko Kangas, k87088 Prahan Kevät 2013 (Jos olet laiska, lue edes raportin lopusta tärkeitä tippejä osio) jarkko.kangas@aalto.fi Lähtövalmistelut ja ensimmäiset kaksi viikkoa Lähtö Tsekkeihin

Lisätiedot

Coventry Tuomas Fordell AUT3SN

Coventry Tuomas Fordell AUT3SN Coventry 2007-2008 Tuomas Fordell AUT3SN Yleistä Coventry on Englannin keskiosassa sijaitseva noin 300 000 asukkaan kaupunki Perinteinen teollisuuskaupunki. Lähialueella mm. Jaguarin, Aston Martinin sekä

Lisätiedot

Matkaraportti Universidad Federico Santa Maria (Kevät / 2017) Valparaíso Chile

Matkaraportti Universidad Federico Santa Maria (Kevät / 2017) Valparaíso Chile Matkaraportti Universidad Federico Santa Maria (Kevät / 2017) Valparaíso Chile Kirjoittajat: Teemu Parviainen Elmo Helokumpu 22.10.2017 JOHDANTO Tämä raportti on kirjoitettu Teemun ja Elmon toimesta. Molemmat

Lisätiedot

Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8

Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8 Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8 Väkiluku 48,5 miljoonaa Pinta-ala 99 313 km 2 Kieli Korea Valuutta Won Aikavyöhyke GMT +8 Pääkaupunki Seoul Presidentti Lee Myung-bak Etelä-Korea University

Lisätiedot

Matkaraportti. Plehanov Russian Academy of Economics kevät 2010

Matkaraportti. Plehanov Russian Academy of Economics kevät 2010 Lappeenrannan teknillinen yliopisto Kv-keskus Matkaraportti Plehanov Russian Academy of Economics kevät 2010 Ilari Sulasalmi Sisällysluettelo Alkuvalmistelut... 3 Moskova ja Venäjä... 3 Asuminen... 3 Yliopisto

Lisätiedot

21 May 15 June In Rovaniemi and Pori www.ramk.fi/summerschool www.samk.fi/summerschool. Levi HL ja JH

21 May 15 June In Rovaniemi and Pori www.ramk.fi/summerschool www.samk.fi/summerschool. Levi HL ja JH 21 May 15 June In Rovaniemi and Pori www.ramk.fi/summerschool www.samk.fi/summerschool TAUSTAA RAMKIN JA SAMKIN YHTEISTYÖLLE KESÄKOULUSSA Magellan verkosto, USA RAMK ja SAMK ainoat korkeakoulut ko. verkostossa

Lisätiedot

tomi.m.hamalainen at aalto.fi Raportin saa julkaista Eötvös Lorand University (ELTE), Budapest, Unkari

tomi.m.hamalainen at aalto.fi Raportin saa julkaista Eötvös Lorand University (ELTE), Budapest, Unkari tomi.m.hamalainen at aalto.fi Raportin saa julkaista Eötvös Lorand University (ELTE), Budapest, Unkari Pääasiallinen opiskelukieli: Englanti Maa: Unkari Vaihto-aika alkoi: 1.syyskuuta 2013 Vaihtoaika päättyi:

Lisätiedot

Umeå School of Business Uumaja, Ruotsi

Umeå School of Business Uumaja, Ruotsi Matkaraportti Umeå School of Business Uumaja, Ruotsi 22.8.2010-14.1.2011 Pasi Puro, KaTi 3 Uumaja Uumaja on noin 76 000 asukkaan kaupunki Pohjois-Ruotsin itärannikolla, Västerbottenin maakunnassa. Suomesta

Lisätiedot

Vaihtoraportti : BOKU, Wien

Vaihtoraportti : BOKU, Wien Vaihtoraportti 2015-2016: BOKU, Wien Master s Programme in Bioproduct Technology laura.tiittanen@aalto.fi (vaihdosta BOKUssa kiinnostuneet saavat ottaa yhteyttä minuun) Raportin saa julkaista nettisivulla.

Lisätiedot

Hankintojen johtaminen

Hankintojen johtaminen Hankintojen johtaminen sähköinen kurssipalaute, syksy 06 Opetus,0 Yleisarvio,8 Opetustapa, Oma panos,8 Osaamistavoitteet,8 Suhteellinen työmäärä,86 OSTO 6 n= C000 Hankintojen johtaminen (060 0608). Yleisarvioni

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT 2015. Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Sosiaali- ja terveysala. Julkinen raportti. Niina Lampi & Juha Salmi. Opiskelijakunta JAMKO

JUPINAVIIKOT 2015. Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Sosiaali- ja terveysala. Julkinen raportti. Niina Lampi & Juha Salmi. Opiskelijakunta JAMKO JUPINAVIIKOT 2015 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Sosiaali- ja terveysala Julkinen raportti Niina Lampi & Juha Salmi Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO 10TUSISÄLLYSLUETTELOU10T... 2 10TUJohdantoU10T...

Lisätiedot

Vaihtokohde. Vaihtoon lähtö

Vaihtokohde. Vaihtoon lähtö Erasmus Vaihtoraportti Grazin teknillinen yliopisto, Graz, Itävalta Syyslukukausi 2011/2012 Opetuskielet: saksa ja englanti Opiskelen Kemian tekniikan korkeakoulussa. Vaihtoon lähtiessäni olin opiskellut

Lisätiedot

MATKARAPORTTI INSTITUT TEKNOLOGI BANDUNG. Kevätlukukausi 2013. Eero Salenius

MATKARAPORTTI INSTITUT TEKNOLOGI BANDUNG. Kevätlukukausi 2013. Eero Salenius MATKARAPORTTI INSTITUT TEKNOLOGI BANDUNG Kevätlukukausi 2013 Eero Salenius 1. Valmistautuminen vaihtoon Ei voi muuta kuin onnitella, jos sinut on valittu Bandungiin vaihtoon. Jos kaipaat vaihdoltasi muutakin

Lisätiedot

Vaihto-opinnot ulkomailla. Mari Trinidad Info

Vaihto-opinnot ulkomailla. Mari Trinidad Info Vaihto-opinnot ulkomailla Mari Trinidad Info 20.4.2017 Vaihto-opinnoista yleisesti Vaihdossa suoritetut opinnot hyväksytään joko kandidaatin tai maisterin tutkintoihin (ainakin vähintään vapaasti valittaviin

Lisätiedot

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN Opiskelijakunta Lamko 2014 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 Tutortuntien suunnittelu... 2 Tutortuntien sisältö... 3 Jokaisella kerralla:... 3 Ensimmäiset tutortunnit... 3 Teemat... 3

Lisätiedot

Insinööritieteiden korkeakoulu Konetekniikan koulutusohjelma

Insinööritieteiden korkeakoulu Konetekniikan koulutusohjelma Insinööritieteiden korkeakoulu Konetekniikan koulutusohjelma Vaihtokohden: Pietarin polyteknillinen yliopisto Vaihtoaika: syyslukukausi 2015 Opetuskieli: Englanti Vaihto-ohjelma: Kahdenvälinen vaihtokohde

Lisätiedot

Matkaraportti SGH Warsaw School of Economics Syyslukukausi

Matkaraportti SGH Warsaw School of Economics Syyslukukausi Matkaraportti SGH Warsaw School of Economics Syyslukukausi 8.9.2017-2.2.2018 Ville Laitinen LUT School of Business and Management 1. Lukukauden aloitus Opiskelin syyslukukauden Puolassa SGH Warsaw School

Lisätiedot

Odense, syksy 2006. Valmistelut

Odense, syksy 2006. Valmistelut Odense, syksy 2006 Valmistelut Kun valmistumiseni rupesi häämöttämään, tajusin että viimeinen mahdollisuus asua ulkomailla läheni samalla. Perheellisellä miehellä kun ei ole juuri mahdollisuuksia työskennellä

Lisätiedot

HARJOITTELU PRAHASSA 1.6.-31.8.2010. Riikka Heikkilä, RAT7SN2

HARJOITTELU PRAHASSA 1.6.-31.8.2010. Riikka Heikkilä, RAT7SN2 HARJOITTELU PRAHASSA 1.6.-31.8.2010 Riikka Heikkilä, RAT7SN2 Tšekin tasavalta Pinta-ala: 78 866 km² Asukasluku: 10 230 000 Pääkaupunki: Praha (1 172 975 as.) Muut suuremmat kaupungit: Brno (367 396 as.),

Lisätiedot

Kansainvälinen harjoittelu. Jukka Inget TTE8SN2 Jaakko Hartikka TTE9SNL

Kansainvälinen harjoittelu. Jukka Inget TTE8SN2 Jaakko Hartikka TTE9SNL Kansainvälinen harjoittelu Jaakko Hartikka TTE9SNL Vaihtoon hakeminen ja alkujärjestelyt Minulla oli kauan ollut sellainen etäinen haave vaihdosta ja usein ajattelin, että olisi mukava lähteä mutta se

Lisätiedot

MATKARAPORTTI University of Surrey Syyslukukausi 1.10.2013-31.1.2014

MATKARAPORTTI University of Surrey Syyslukukausi 1.10.2013-31.1.2014 MATKARAPORTTI University of Surrey Syyslukukausi 1.10.2013-31.1.2014 Joonas Remes SäTe 5 23.3.2014 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 3 2. LÄHTÖVALMISTELUT... 4 2.1. Hakeminen... 4 2.2. Muut valmistelut...

Lisätiedot

MOOC linjakkaan digiopetuksen muotona. Kokeilu kulttuuriperinnön opetuksessa. PedaForum-päivät, Jyväskylä,

MOOC linjakkaan digiopetuksen muotona. Kokeilu kulttuuriperinnön opetuksessa. PedaForum-päivät, Jyväskylä, MOOC linjakkaan digiopetuksen muotona Kokeilu kulttuuriperinnön opetuksessa PedaForum-päivät, Jyväskylä, 17.8.2016 Visa Immonen Apulaisprofessori Helsingin yliopisto Joanna Veinio Koulutussuunnittelija

Lisätiedot

Kanazawan yliopisto (KUSEP) Kahdenvälinen vaihto: Lokakuu 2014 - Syyskuu 2015

Kanazawan yliopisto (KUSEP) Kahdenvälinen vaihto: Lokakuu 2014 - Syyskuu 2015 Tuomas Mäkinen Sähkötekniikan kandidaattiohjelma Automaatio- ja systeemitekniikka 22. lokakuu 15 Kanazawan yliopisto (KUSEP) Kahdenvälinen vaihto: Lokakuu 2014 - Syyskuu 2015 Opetuskieli: Japani Hain vaihto-opiskelemaan

Lisätiedot

Vaihtoraportti Rooman La Sapienza yliopistosta keva tlukaudelta 2014

Vaihtoraportti Rooman La Sapienza yliopistosta keva tlukaudelta 2014 Vaihtoraportti Rooman La Sapienza yliopistosta keva tlukaudelta 2014 Tässä vaihtoraportissa kerrotaan, millaista oli opiskella Euroopan suurimmassa yliopistossa, joka sijaitsee yhdessä kauimmin asutuista

Lisätiedot

Ulkomaan vaihto-opinnot

Ulkomaan vaihto-opinnot Info 20.4.2017 Ulkomaan vaihto-opinnot LUT School of Business and Management Kauppatieteiden koulutusohjelma Kaija Huotari Opintojen ohjaaja Vaihto-opinnot kauppatieteiden koulutusohjelmassa Suosittelemme

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Irlanti. Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village

Irlanti. Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village Irlanti Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village Lähdin Irlantiin 2.3.2015 suorittamaan työssä oppimistani. Lähteminen pois suomesta jännitti jonkun verran

Lisätiedot

Yhdysvallat Michigan Tehnological University

Yhdysvallat Michigan Tehnological University Lappeenranta University of Technology Kansainväliset palvelut MATKARAPORTTI: Yhdysvallat Michigan Tehnological University Laura Juhola 1. JOHDANTO Vietin syksyn 2014 Michigan Tech yliopistossa Yhdysvalloissa.

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT 2015. Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Matkailu- ja ravitsemisala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja

JUPINAVIIKOT 2015. Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Matkailu- ja ravitsemisala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja JUPINAVIIKOT 2015 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Matkailu- ja ravitsemisala Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja Ilona Palonen Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO Contents

Lisätiedot

Raportti vaihto-opiskelusta

Raportti vaihto-opiskelusta Raportti vaihto-opiskelusta Alexis Troberg, alexistroberg@gmail.com Tietotekniikka Ajankohta: Syyskuu 2013 kesäkuu 2014 Vaihto ohjelma: Eurecom Opintojen opetuskieli: englanti Kohde: Eurecom, Sophia Antipolis,

Lisätiedot

VAIHTORAPORTTI. Tshekit kuuluvat Euroopan unioniin, joten vaihtoa varten ei tarvitse hankkia erinäisiä lupia tai viisumia.

VAIHTORAPORTTI. Tshekit kuuluvat Euroopan unioniin, joten vaihtoa varten ei tarvitse hankkia erinäisiä lupia tai viisumia. VAIHTORAPORTTI Sähkötekniikan korkeakoulu, Aalto yliopisto Czech Technical University in Prague Vaihtoaika: 2.9.2013 31.1.2014 Vaihto-ohjelma: Erasmus Opetuskieli: englanti Sähköposti: elli.leppanen@aalto.fi

Lisätiedot

Palaute orientaatioviikosta Vastauksia yhteensä: 68

Palaute orientaatioviikosta Vastauksia yhteensä: 68 Palaute orientaatioviikosta 19.9.1 Vastauksia yhteensä: Hakukohteeni on 1 1 1 11 Informaatioverkostot Teknillinen fysiikka ja matematiikka Tietotekniikka Tuotantotalous Mikä oli parasta orientaatioviikossa?

Lisätiedot

Vaihtoraportti Nanyang Technological University, Singapore

Vaihtoraportti Nanyang Technological University, Singapore Biotuotetekniikka Nanyang Technological University, Singapore Tammikuu 2014 Toukokuu 2014 GEM Trailblazer vaihto-ohjelma Raportin saa julkaista internetissä nimettömänä Vaihtoraportti Nanyang Technological

Lisätiedot

Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet

Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet Opintoasiain päällikön päätös 1 (1) Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet Aalto-yliopisto tukee perustutkinto-opiskelijoiden kansainvälistä opiskelijavaihtoa

Lisätiedot

Intensiivikurssi uusille opiskelijoille

Intensiivikurssi uusille opiskelijoille Insinöörikoulutuksen ja tietojenkäsittelyn tärkeät päivät 2013 2014 heinäkuu elokuu 26 29 syyskuuta Elokuu 2013 27 30 28 31 elokuu 291 302 313 syyskuu 14 25 36 47 58 69 10 7 11 8 12 9 10 13 11 14 12 15

Lisätiedot

06/07 Darmstadt, Saksa

06/07 Darmstadt, Saksa 06/07 Darmstadt, Saksa Darmstadt Darmstadt sijaitsee Hessenin osavaltiossa, noin 30km päässä Frankfurtista Darmstadt on keskikokoinen kaupunki, jossa on noin 200 000 asukasta Hochschule Darmstadt Vaihtareita

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

KURSSIEN ESIVALINTA LUKUVUODELLE

KURSSIEN ESIVALINTA LUKUVUODELLE KURSSIEN ESIVALINTA LUKUVUODELLE 2019-2020 on tärkein lukiolaisen vaikuttamisen työkalu seuraavan lukuvuoden kurssitarjotin kootaan kurssien esivalinnan antamien tietojen pohjalta valinnat eivät ole sitovia

Lisätiedot

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä 6.10. 14.11.2014 Sisustusrakennusalan opiskelijat Anne Kinnunen ja Johanna Laukkanen Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto Ajatuksena oli lähteä työharjoittelujakson

Lisätiedot

Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia

Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia Tule opiskelemaan ruotsin kieltä ja kulttuuria Ruotsin Västeråsiin! Oletko kiinnostunut ruotsin kielen opiskelusta? Haluatko saada tietoa ruotsalaisesta yhteiskunnasta

Lisätiedot

Avoimen yliopiston kauppatieteellisten opintojen alkuinfo 17.8.2015 klo 17.00 Töölön kampus

Avoimen yliopiston kauppatieteellisten opintojen alkuinfo 17.8.2015 klo 17.00 Töölön kampus Avoimen yliopiston kauppatieteellisten opintojen alkuinfo 17.8.2015 klo 17.00 Töölön kampus Kauppatieteellinen ala Väylä - Erillisvalinta Kauppakorkeakoulun kandidaattiohjelmaan - Hakijoille, joilla ei

Lisätiedot

Mikko Niemelä & Jonne Roppola

Mikko Niemelä & Jonne Roppola Mikko Niemelä & Jonne Roppola Tietoa Japanin vaihtokohteista Kv- toimistosta. Kumamoto National College Of Technologyyn voi hakea Tietotekniikan, Automaatiotekniikan ja Hyvinvointitekniikan opiskelijat.

Lisätiedot

Opiskelun aloitusvuosi:

Opiskelun aloitusvuosi: Kurssi: Steroidien kemia - KEMS3 (Kevät 9) Vastaamalla kurssista esitettyihin kysymyksiin, mielipiteesi kurssista ja sen hyödyllisyydestä välittyvät kurssin järjestäjille. Palautetta tullaan käyttämään

Lisätiedot

Islannin Matkaraportti

Islannin Matkaraportti Islannin Matkaraportti Olen aina haaveillut työskentelystä ulkomailla ja koulun kautta sain siihen mahdollisuuden! En itse oikein tiennyt mihin maahan haluaisin mennä mutta päädyin Islantiin koska opettaja

Lisätiedot

University of Limerick, Irlanti 09 12 / 2011 Erasmus

University of Limerick, Irlanti 09 12 / 2011 Erasmus University of Limerick, Irlanti 09 12 / 2011 Erasmus Vaihtoraportti Opiskelen neljättä vuotta teknillisen fysiikan ja matematiikan tutkinto-ohjelmassa ja vietin viime syksyn Irlannissa Limerickin kaupungissa

Lisätiedot

Matkaraportti. Ljubljana, Slovenia. Kevät 2013

Matkaraportti. Ljubljana, Slovenia. Kevät 2013 Contents 1. Valmistautuminen vaihtoon... 2 2. Opiskelu Ljubljanassa... 2 2.1. Yleistä... 2 2.2. Suoritetut kurssit... 3 2.2.1. Slovenian economy... 3 2.2.2. How to do business with China... 4 2.2.3. Managing

Lisätiedot

2 Opintojen kesto ja laajuus

2 Opintojen kesto ja laajuus Wienin yliopisto Fennistiikan BA- opintojen tutkintovaatimukset (epävirallinen, lyhennetty suomennos) Alkuperäiset saksankieliset tutkintovaatimukset on julkaistu Wienin yliopiston ilmoituslehdessä (Mitteilungsblatt

Lisätiedot

Vaihtoraportti: National University of Ireland Maynooth, syksy 2017

Vaihtoraportti: National University of Ireland Maynooth, syksy 2017 Vaihtoraportti: National University of Ireland Maynooth, syksy 2017 Erasmus-vaihto Irlannissa 12.9-17.12.2017 Miro Saarenmaa Aalto-yliopisto, Sähkötekniikan korkeakoulu Sähkötekniikan kandidaattiohjelma,

Lisätiedot

VAIHTOON KTK

VAIHTOON KTK VAIHTOON 2016-2017 KTK 17.11.2015 Päivi Martin, International Coordinator paivi.martin@ulapland.fi MISTÄ ALOITAN? Tutustu tutkintorakenteeseesi ja opinto-oppaaseen Tarkista opintosuoritusotteesi: mitä

Lisätiedot

SUUNTANA VENÄJÄ VAIHTOMAHDOLLISUUDET VENÄJÄLLE

SUUNTANA VENÄJÄ VAIHTOMAHDOLLISUUDET VENÄJÄLLE SUUNTANA VENÄJÄ VAIHTOMAHDOLLISUUDET VENÄJÄLLE Minna Nousiainen, International Coordinator minna.nousiainen@ulapland.fi Kasvatustieteiden tiedekunta FIRST-VERKOSTOT Kenelle: vähintään toisen vuoden perusopiskelijat

Lisätiedot

Dornbirn, Itävalta. Matkaraportti kevät Essi Halttula

Dornbirn, Itävalta. Matkaraportti kevät Essi Halttula Dornbirn, Itävalta Matkaraportti kevät 2018 Essi Halttula Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 1.1 Muutto ja orientaatioviikko... 1 2 Asuminen ja eläminen... 2 2.1 Alue... 3 3 Opiskelu... 4 3.1 Kurssit...

Lisätiedot

Ismo Pänkäläinen. Tieto-, tietoliikenne- ja informaatiotekniikan maisteriohjelma

Ismo Pänkäläinen. Tieto-, tietoliikenne- ja informaatiotekniikan maisteriohjelma Ismo Pänkäläinen ismo.pankalainen@gmail.com Tieto-, tietoliikenne- ja informaatiotekniikan maisteriohjelma Vaihtoyliopisto Université libre de Bruxelles, kevätlukukausi 2016 Erasmus-vaihto, opetus englanniksi

Lisätiedot

Lukuvuosi Moskovan valtiollisessa teknillisessä yliopistossa eli Baumanissa

Lukuvuosi Moskovan valtiollisessa teknillisessä yliopistossa eli Baumanissa MATKARAPORTTI Henry Huusko Lukuvuosi 2015-16 Moskovan valtiollisessa teknillisessä yliopistossa eli Baumanissa 1. JOHDANTO Valitsin vaihtokohteekseni Baumanin teknillisen yliopiston Moskovassa ja vietin

Lisätiedot

Matkaraportti kevät 2013 KTM-vaihto. Rotterdam School of Management Erasmus University

Matkaraportti kevät 2013 KTM-vaihto. Rotterdam School of Management Erasmus University Matkaraportti kevät 2013 KTM-vaihto Rotterdam School of Management Erasmus University Valmistautuminen vaihtoon Hakeminen vaihtoyliopistoon Matkavalmistelut sujuivat osaltani hyvin ilman suurempia ongelmia.

Lisätiedot

Sivuainekokonaisuudet Oulun yliopiston kauppakorkeakoulussa. HuTK sivuaineinfo Johtava koulutusasiantuntija Vuokko Iinatti

Sivuainekokonaisuudet Oulun yliopiston kauppakorkeakoulussa. HuTK sivuaineinfo Johtava koulutusasiantuntija Vuokko Iinatti Sivuainekokonaisuudet 2018-2019 n kauppakorkeakoulussa HuTK sivuaineinfo 5.9.2018 Johtava koulutusasiantuntija Vuokko Iinatti Opinto-oikeudet sivuaineisiin - Lv. 2018-2019 sivuaineopetusta järjestetään

Lisätiedot