Rehtori kerhotoiminnan kehittäjänä ja vakiinnuttajana
|
|
- Elina Tarja Koskinen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Rehtori kerhotoiminnan kehittäjänä ja vakiinnuttajana Pertti Määttä Pietari Brahen koulu Kiitoksia kutsusta ja tervetuloa kulkiessanne kuvien Kajaaniin
2 Pietari Brahen koulu Alaluokkien koulu, 550 oppilasta Toimimme kahdessa kiinteistössä, joista toinen on vielä ihan kunnossa ;-) perusopetusta erityisopetusta esiopetusta perusopetukseen valmistavaa opetusta Iltapäivätoimintaryhmiä Kehittävällä otteella, toimivan vanhempainyhdistyksen tuella
3 Kerhotoiminnassa Oppilaana 70-luvulla Mihin kerhoon sinä menet? Opettajana 90-luvulla Meidän täytyy pitäytyä perustehtävässä, ei oikein olisi varaa muuhun. Rehtorina 2000-luvulla Tuo on niin hyvä idea, että yritetään saada se mahtumaan tuntikehykseen. Nyt on taas mahdollista pitää koulukerhoja. Niin, että mitäkö kerhotyö voisi sisältää?
4 Kajaanilainen kerhotoiminta Kerhotoiminnan talous ja kerhomäärät Kuntatason ohjaus Koulutason ohjaus Saimme kutsun Kerhotoiminnan kehittäminen vakiinnuttamishankkeeseen Kasvatamme yhteisöllisyyteen, vastuullisuuteen ja omatoimisuuteen kerhojen kautta.
5 Koulujen kerhotoiminnan kehittämisen tavoitteena on saada aikaan monipuolista, lapsen ja nuoren kasvua tukevaa vapaa-ajan toimintaa, joka vakiintuu osaksi lapsen ja nuoren iltapäivää. Kerhotoiminta on lapselle vapaaehtoista. Kerhonvetäjiä tai vetäjätahoja on aktiivisesti etsittävä, varsinkin jonkin tietyn tarpeen ilmettyä Lukujärjestysteknisesti on pyrittävä huomioimaan kerhojen tarpeita Tarjontaa on oltava enemmän kuin tarvetta, jotta lapselle tulisi reaalisesti mahdollisuus valita. Kaikkinensa on miellettävä, että on kyse lasten parhaaksi toimimisesta ja oman työyhteisön kehittämisestä
6 Koulujen kerhotoimintaa kehitetään siten, että toiminnan piiriin saadaan myös niitä lapsia ja nuoria, joilla ei ole esimerkiksi perheen tuen puuttuessa mahdollisuutta harrastaa säännöllisesti. Näin pyritään siihen, että jokaisella lapsella olisi mahdollisuus ainakin yhteen kerhoharrastukseen läpi perusopetuksen. Oppilashuollosta käsin on oltava näkemys kerhotoiminnan mahdollisuuksiin. (esim. Sensomotorinen kerho, Käräjät-kerho, Voimavaravalmennus) Passiivinen lapsi on haaste Koulukuljetukset ovat haaste Luonteeltaan koululiikunnan ja maksullisen liikuntaharrastamisen väli on löydettävä Koululaisten harrastamisesta on hankittava tietoa
7 Kerhotoiminnan kehittämisessä on tavoitteena myös syventää kodin ja koulun yhteistyömuotoja. Koulut voivat hyödyntää kerhotoiminnan järjestämisessä kolmannen sektorin, koulun muiden sidosryhmien ja eri hallintokuntien osaamista Rehtorin on huolehdittava varsinkin oman koulunsa sidosryhmistä. Koordinaattorilla tai ohjausryhmällä laajemmat ympyrät Koulun tiloja on osattava vapauttaa muidenkin käyttöön Alueelliset erityispiirteet ja tarpeet on huomioitava Tarvekyselyissä, sopimuksissa, suunnitelmissa ja seurannassa on muistettava dialogisuus. Pitää kokeilla erilaisia toteutuksia ja ottaa toisten kokemuksistakin selvää
8 Koulukerho, oman opettajan vetämänä Opettajalle tarjotaan mahdollisuus Toteutus on suunnitelmallista
9 HEI 3-4 LUOKKALAINEN! Tervetuloa askartelukerhoon keskiviikkoisin klo Kerhopaikkana on Lehtikankaan koulu. Ensimmäinen kerhokerta on 22.9, jolloin tapaamme aulassa. Kerhoajat mukailevat koulun loma-aikoja. Kerhossa tutustumme erilaisiin materiaaleihin ja tekniikoihin, askartelemme, maalaamme, piirrämme ja valmistamme hyödyllisiä pikkuesineitä. Tule mukaan kokeilemaan! Kerhon vetäjänä toimii viimeisen vuoden luokanopettajaopiskelija Kati ja apulaisena Iiris. Kerhossa nähdään! Terveisin Kati
10 Hyvä kotiväki! Koulussamme järjestetään kevään aikana osana koulutyötä kymmenen kerran jakso kohdennettua liikuntatoimintaa erityisesti oppilaille, joiden motorisia ja kielellisiä valmiuksia sekä tarkkaavaisuutta, keskittymiskykyä, havaintotoimintaa ja toiminnan suunnittelun taitoja arvioidaan voitavan tukea liikunnan avulla. Tätä toimintaa tarjotaan opettajien arvioiden perusteella yhteensä vain koulun oppilaalle esiopetuksesta sekä luokilta 1A, 1B, 2A ja lk. Toiminta perustuu Jyväskylässä olevan Haukkarannan koulussa laadittuun ja siellä jo useita vuosia käytössä olleeseen HUPSIS -materiaaliin. Toiminnalla on saavutettu hyviä tuloksia lasten valmiuksien tukemisessa. Käytännössä kullakin kerralla järjestetään oppilaille liikunnallinen rata, jonka tehtävissä harjaannutetaan entisiä taitoja ja opitaan uusia. Kerho järjestetään yhteistyönä opettajankoulutuslaitoksen opettajaksi opiskelevien ja ammattikorkeakoulun liikunnanohjaajiksi opiskelevien kanssa niin, että kullakin kerhokerralla paikalla toiminnan vastuuhenkilönä on koulun oma opettaja eli joku opettajista, jonka oppilaita toimintaan osallistuu. Toiminta tapahtuu perjantaisin klo eli koulupäivän aikana Lehtikankaan koulun salissa (sisäliikuntavaatteet mukaan). Kevään kymmenen kertaa ajoittuvat seuraavasti: 29.1., 5.2., 12.2, , 19.3., 26.3., 9.4., ja Lisätietoja antaa apulaisrehtori/erityisopettaja Eija Heikkinen Opiskelijoiden näkökulmasta toiminta on osa heidän opiskeluaan ja heidän tulee valmistaa siitä ryhmissä seminaariesitys. Seminaariesitystä varten opiskelijoiden toiveena on saada videokuvata tunteja. Kuvamateriaalia ei tulla käyttämään missään muussa yhteydessä kuin seminaariesityksissä toiminnan havainnollistamiseksi. Kuvaustoiveen takia pyydämme täyttämään alla olevan kohdan, leikkaamaan sen irti ja palauttamaan sen omalle opettajalle viimeistään tiistaina 26.1.
11 Hei! 4. luokkalaisten vanhempainillassa esiteltiin, millainen pieni projekti oppilailla on ollut yhden oppilaamme äidin Johannan kanssa huhtikuun aikana. Johannan alaa on voimavaravalmennus. Koulussamme hän on pitänyt 4. luokan oppilaille 1-2- kertaa viikossa 45 min tuokioita, joissa omat luokanopettajat ovat olleet mukana (ammatillisuus, eettisyys) ja keskustelut ja toiminta ovat olleet oppilaslähtöisiä sen mukaisesti, mitä asioita lapset ovat itse ottaneet esiin. Toiminnalla on ollut tavoitteena parantaa oppilaiden välistä vuorovaikutusta ja ryhmän toimintaa sekä opettaa toistemme kuuntelemista ja kunnioittamista - näissä taidoissa koulumme 4. luokkalaisilla on vielä paljon kehittymisen varaa, sillä isoissa poikavaltaisissa luokissa olemme jatkuvasti saaneet palata tähän aiheeseen. Päätös Johannan pitämistä tuokioista 4. luokille on tehty yhdessä luokkia opettavien opettajien ja rehtoreiden toimesta. Toiminta on ollut opetussuunnitelman mukaista toimintaa liittyen aihekokonaisuuteen Ihmiseksi kasvaminen. Kodin kasvatustehtävän ensisijaisuudesta lienemme kaikki aivan samaa mieltä, koulun toimet ovat tarkoitetut tätä tehtävää tukemaan ja tukeminen on ollut myös tämän toiminnan tavoite. Näemme vanhemmat ja heidän kanssaan tehtävän yhteistyön koulun toiminnan voimavarana ja toivotamme kaikki tervetulleiksi tukemaan oppilaiden oppimista ja kasvamista oman osaamisensa puitteissa.
12 Tämä toiminta on järjestetty kerhotoiminnan erityisrahoituksella. Kerhotoimintaan kaupunki on saanut nyt kaksi kertaa erillisrahoitusta, jonka turvin olemme kaikille suunnattujen, koulutyön ulkopuolelle ajoitettujen kerhojen lisäksi voineet tarjota tällaisia lyhytkestoisia kohdennettuja kerhoja koulutyön tueksi osana koulupäivää. Tällaiseen toimintaan koulun muulla henkilöstöllä/oppilashuoltohenkilöstöllä ei ole resursseja, ne kohdentuvat toimenkuvan perustehtävään useilla kouluilla. Koulupsykologiahan meillä ei tällä erää edes olekaan, toivottavasti sellaisen saamme tulevana kouluvuonna ja silloinkin hänellä on oma laaja vastuualueensa kaupungin sisällä. Informointi asiasta vanhempien suuntaan tuli koulun suunnasta liian myöhäiseen ajankohtaan, josta olemme pahoillamme. Katsoimme kuitenkin viisaaksi valinnaksi, että asiasta kerrotaan vanhempien läsnä ollessa ja pitäjän itsensä toimesta ja siksi valitsimme ajankohdaksi vanhempainillan. Vanhempainilta mahdollisti myös kysymykset ja keskustelut asiasta ja nimenomaan itse pitäjän kanssa. Tämä informaatio asiasta päätettiin kuitenkin vielä lähettää kaikille 4. luokkalaisten vanhemmille, koska kaikki eivät olleet tilaisuudessa läsnä. Kiitämme kaikista asian tiimoilta saamistamme palautteesta. Tämä edellä kuvattu toiminta on ollut tänä vuonna kokeiluluonteista ja luonnollisesti emme tule sitä vanhempien esittämistä toivomuksista huolimatta enää tämän kevään jälkeen jatkamaan, mikäli se aiheuttaa hämmennystä. On hyvä, että vanhemmat haluavat varmistaa koulutyön olevan tavoitteiden mukaista ja kaikille turvallista, kuten se on ja kuten sen tulee ollakin.
13 Ilman erillisrahoitusta kerhotoiminta loppuu tai vähenee merkittävästi Ilman korvamerkittyä rahaa voisivat säilyä sellaiset kerhot, jotka: ovat järjestäjälle kustannustehokkaita saavat rahoitusta muistakin lähteistä toiminnassa on merkittävästi ennaltaehkäisevä luonne vastaavat erityisen hyvin olemassa olevaan tarpeeseen. vastaavat usean erin tahon tarpeeseen.
14 Kahden kärpäsen iskuja Opettajavetoisissa kerhoissa on opettajan yleistä työhyvinvointia edistävä luonne. Yhteistyökumppanin suunnassa on meillekin merkittävä muu tavoite, kuten: Kajaanin AMK:lle kerhotoiminnasta seuraa lisää alueellista vaikuttavuutta, mikä on heidän kehittämiskohtansa oppilaitoksena. Ja mahdollisesti oppilaitoksen säilymisen edellytys.
15 Kerhotoiminnan erityinen laatu ja kerhotarjoajan etu kohtaavat: Kajaanin kaupunginteatteri kykenee tarjoamaan erityisosaamista kerhotoimintaan ja samalla tutustuttaa uusia teatterikävijöitä toimintaansa Kajaanin tanssi/kainuun musiikkiopisto tarjoaa kouluille laadukasta kerhotoimintaa omalta alaltaan ja saa todennäköisesti samalla maksavia harrastajia Kajaanin Haka/Kajaanin Hokki/KPK tarjoaa kouluille haluttua ja laadukasta palloilukerhoa, sekä saa todennäköisesti samalla jäseniä maksulliseen toimintaansa harrastajina tai katsojina
16 Rehtorille kerhotoiminta on mahdollisuus, joka pitää käyttää. Koulu voi hyvin, kun käytävillä on elämää pitkin päivää.
Kenelle kerho on suunnattu, miten oppilaat ilmoittautuvat ja miten osallistujat valitaan, mikäli halukkaita on enemmän kuin tilaa?
KERHOSUUNNITELMAN TEKEMINEN (Tiedoston voi ladata koulun nettisivun linkeistä) Luettuasi Liite 1 ja 2, vastaa seuraaviin kysymyksiin ja toimita vastaus, eli kerhosuunnitelma, rehtorille Mikä on oppilaskerhon
KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDET LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA
KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDET LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA Lasse Heiskanen Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDENT LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA Perusasteen
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta Kuvaus Hyvin järjestetty aamu- ja iltapäivätoiminta tukee koulun perustehtävää
Perusopetuskysely Koko perusopetus
Perusopetuskysely 2018 Koko perusopetus 31.8.2016 Taustatietoja Kysely toteutettiin ajalla 25.4. 11.5.2018 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4278 oppilaan noin 8400:lle huoltajalle Kyselyyn vastasi
OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen
OSALLISUUS Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen Monipuoliset yhteistyökokemukset Oppilaiden osallistuminen suunnitteluun Oppilaskunta yhteistyön
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Leinolan koulu lv
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Leinolan koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Sammon koulupolku. Kissanmaa - Sampo. lv
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Sammon koulupolku Kissanmaa - Sampo lv. 2017-2018 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 4.9. - 8.12.2017 ja keväällä 8.1. - 11.5.2018. Hip
K e r h o t o i m i n n a n k e h i t t ä m i s s u u n n i t e l ma 2014-2 0 2 0
K e r h o t o i m i n n a n k e h i t t ä m i s s u u n n i t e l ma 2014-2 0 2 0 1 S einäjoen kaupunki Kerhotoiminnan kehittämissuunnitelma 2014 2020 s isällysluettelo 1. Kerhotoiminnan valtakunnalliset
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Olkahisen koulu, Olkahisen ja Sorilan koulutalot. lv
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Olkahisen koulu, Olkahisen ja t lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot
KOULUJEN KERHO-OPAS. syksy 2019
KOULUJEN KERHO-OPAS syksy 2019 ASEMAN KOULU KUUHANKAVEDEN KOULU NIEMISJÄRVEN KOULU RISTIMÄEN KOULU HANKASALMEN KOULUJEN KERHO-OPAS Koulujen kerhotoiminta käynnistyy! Koulujen kerhotoiminnan kehittämisen
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Kissanmaan koulu lv
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Kissanmaan koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja
Nuorisolain uudistaminen koulutoimen näkökulmasta. Oulu
Nuorisolain uudistaminen koulutoimen näkökulmasta Oulu 1.9.2016 1 Nuorisolaki 2 Lain tavoite Tämän lain tavoitteena on: 1) edistää nuorten osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia sekä kykyä ja edellytyksiä
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Lielahden koulu lv
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Lielahden koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja
Perusopetuksen laatukriteerit v. 2011, v ja v Jouni Kurkela Sivistysjohtaja
Perusopetuksen laatukriteerit v. 2011, v. 2013 ja v. 2014 18.11.2014 Jouni Kurkela Sivistysjohtaja Opetusministeriö on 1.3.2010 myöntänyt 10 000 ja 29.12.2011 8000 Tyrnävän kunnalle opetus- ja kulttuuritoimen
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot. lv
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017.
Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen
Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto 11.2.2013 Arja Korhonen Järvenpään kaupunki Arja Korhonen 1 Kolmiportaisen tuen tavoitteena: Oppilaita tuetaan suunnitelmallisesti etenevän ja vahvistuvan
AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA
Muonion kunta AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 3.4.2012 59 Sisällys 1. TOIMINTA-AJATUS JA TOIMINNAN TAVOITTEET... 3 2. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SUUNNITTELU JA SISÄLTÖ...
Perusopetuskysely Kartanon koulu luokat 1-6
Perusopetuskysely 2016 luokat 1-6 31.8.2016 Taustatietoja Kysely toteutettiin ajalla 25.5. -4.6.2016 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4099 oppilaan noin 7500:lle huoltajalle Asteikon arvot :Täysin
Tervetuloa Hannunniitun kouluun!
Tervetuloa Hannunniitun kouluun! Yhdessä kulkien, matkalla kasvaen, kaikesta oppien. - Saara Mälkönen 2015- PERUSOPETUS Perusopetuksen on annettava mahdollisuus monipuoliseen kasvuun, oppimiseen ja terveen
Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA
Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 30.11.2016 2 Sisällys 1. Toiminta-ajatus ja toiminnan tavoitteet 3 2. Aamu- ja iltapäivätoiminnan suunnittelu
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)
KALASTUS OSANA KOULUJEN KERHOTOIMINTAA
KALASTUS OSANA KOULUJEN KERHOTOIMINTAA Ohjeita käytännön toimintaan SUOMEN VAPAA-AJANKALASTAJIEN KESKUSJÄRJESTÖ Taustaa koulukerhoista Koululaisille järjestetyllä kerhotoiminnalla on Suomessa pitkät perinteet.
Keskustelu luokissa. Ohjeen työstänyt: Leena Pöntynen Kuntaliitto ja Ulla Siimes Vanhempainliitto
Keskustelu luokissa Ohjeen työstänyt: Leena Pöntynen Kuntaliitto ja Ulla Siimes Vanhempainliitto Ohjeistus koululle ennen vanhempainiltaa 1. Päättäkää missä tilassa ryhmäosuus pidetään. Suosittelemme luokkiin
Kerhotoiminnan kehittäminen lv Koulutuslautakunta Liite 1
Kerhotoiminnan kehittäminen lv. 2015-2016 Koulutuslautakunta 26.01.2017 Liite 1 1. Yleistä: Koulujen kerhotoimintaa on kehitetty aktiivisesti vuodesta 2008 osana Perusopetus paremmaksi (POP) ohjelmaa.
Lukuvuoden painopistealueet: Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot, kulttuurinen osaaminen ja vuorovaikutustaidot
Kallislahden koulu 1. Koulun tiedot Koulu: Kallislahden koulu Koulumuoto: Alakoulu Opetuskieli: Suomi Opiskelijamäärä: 26 0lk 2 oppilasta 1lk 4 oppilasta 2lk 3 oppilasta 3lk 3 oppilasta 4lk 5 oppilasta
Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma
Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Sisällys 1 Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 1 3 Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset
Uudet opetussuunnitelman perusteet ja vanhempien osallisuus kouluissa
KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖN PARHAAT KÄYTÄNNÖT Yhteenveto 14.11.2016 osallisuusiltapäivästä Uudet opetussuunnitelman perusteet ja vanhempien osallisuus kouluissa - miten voimme vahvistaa kodin ja koulun
Perusopetuskysely Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014
Perusopetuskysely 2016 Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014 Taustatietoja Kysely toteutettiin toukokuun lopulla 2016 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4099 oppilaan 7966:lle huoltajalle
Tiedotustilaisuus koulutulokkaiden vanhemmille keskiviikkona Aineisto osoitteessa:
Tiedotustilaisuus koulutulokkaiden vanhemmille keskiviikkona 22.5.2019 Aineisto osoitteessa: www.lauta.edu.hel.fi Satu Hakulinen, rehtori Saara Kourouma, apulaisrehtori Solveig Korhonen, terveydenhoitaja
Lapsen kehityksen tukeminen esiopetuksessa Toimintaa ohjaavat asiakirjat
Lapsen kehityksen tukeminen esiopetuksessa Toimintaa ohjaavat asiakirjat Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2010 Jyväskylän kaupungin esiopetussuunnitelma 2010 Oppilashuollon strategia Lapsen esiopetuksen
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Lamminpää koulu lv
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Lamminpää koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja
Maahanmuuttajien joustava perusopetus
Maahanmuuttajien joustava perusopetus Maahanmuuttajien joustava perusopetus OPM:n hankkeen toteutus Kontiolahdella OPM:n hankkeen toteutus Kontiolahdella Aija Vartiainen, Kontiolahden koulu, tammikuu 2008
Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen esija perusopetuksessa ja toisen asteen koulutuksessa.
Lasten ja nuorten kanssa työskentelevien mahdollisuudet lihavuuden ehkäisyssä. Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen esija perusopetuksessa ja toisen asteen koulutuksessa. Opetusneuvos Marjaana Manninen,
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Kaarilan koulupolku. Harju - Rahola - Kaarila - Hyhky. lv
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Kaarilan koulupolku Harju - Rahola - Kaarila - Hyhky lv. 2017-2018 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 4.9. - 8.12.2017 ja keväällä 8.1.
KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA
KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä
Koulujen kerhotoiminnan esiselvitys 2010
Koulujen kerhotoiminnan esiselvitys 2010 Sisällysluettelo Kaverin Kanssa Kalaan sivu 1. Tausta 3 2. Kerhojen perustaminen 3 3. Pilottikerhot 4 3.1 Kerhonohjaajat 5 3.2 Rahoitus 5 4. Huomioitavia asioita
TUORSNIEMEN KOULUN TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TUORSNIEMEN KOULU TUORSNIEMEN KOULUN TOIMINTA AJATUS 2010-2016
TUORSNIEMEN KOULUN TOIMINTA AJATUS 2010-2016 Tuorsniemen koulun tehtävänä on tukea oppilaan kokonaisvaltaista kasvua yksilölliset erot huomioon ottaen ja opettaa niitä perustietoja ja taitoja, joita oppilas
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Koiviston koulu lv
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Koiviston koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja
Maailman Suurin Vanhempainilta
Maailman Suurin Vanhempainilta Maailma muuttuu nopeasti, samoin suomalainen koulu. Maailman Suurimman Vanhempainillan tavoitteena on kertoa innostavalla tavalla kaikesta siitä hienosta, mitä suomalaisissa
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Aleksanterin koulu lv
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Aleksanterin koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ. Tesoman koulupolku. Tesoma - Lamminpää. lv
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ Tesoman koulupolku Tesoma - Lamminpää lv. 2019-2020 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 9.9. - 13.12.2019 ja keväällä 13.1. - 8.5.2020. Koulu
Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö
Hyvinvoinnin puolesta Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Johtava lasten liikuttaja Missio Edistää lasten sekä nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla Yli
Kodin tietopaketti lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tuesta. Mitä lapsen vanhempien on hyvä tietää lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tukemisesta?
Kodin tietopaketti lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tuesta Mitä lapsen vanhempien on hyvä tietää lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tukemisesta? - 1 - Mä en osaa! Jos lapsella on oppimisvaikeuksia ja koulunkäynti
Isonkyrön kunnan perusopetus
Isonkyrön kunnan perusopetus Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta 2015-2016 Isonkyrön kunnan peruskoulut järjestävät kerhotoimintaa opetushallituksen myöntämän valtionavustuksen turvin. Tähän lehtiseen
KEHITYSVAMMAISTEN LASTEN PALVELUJEN KEHITTÄMISEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT- TYÖPAJA
KEHAS OHJELMA KEHITYSVAMMAISTEN LASTEN PALVELUJEN KEHITTÄMISEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT- TYÖPAJA 18.3.2015 STM 1 2 Kehitysvammaisia on massamme opetettu yli 100 vuotta Vaikeimmin kehitysvammaiset on vapautettu
Vuosisuunnitelma. Opettajat. Toiminta-ajatus / keskeiset tavoitteet. Koulun perustiedot. Oppilasmäärä luokittain. Tuntikehys.
Harhalan koulu Sivu 1/6 Vuosisuunnitelma Koulun perustiedot Koulu:Harhalan koulu Ylläpitäjä:Kaupungm ylläpitämä koulu Koulumuoto:Ala-asteen koulu Oppilasmäärä luokittain Suunnitelma l. luokka 5 2. luokka
PYHTÄÄN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016
PYHTÄÄN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016 JOHDANTO Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteena on turvata lapselle tuttu ja turvallinen paikka viettää koulun jälkeistä
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Annalan koulu, Annalan ja Karosen koulutalot. lv
13.9.2016 HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Annalan koulu, Annalan ja Karosen koulutalot lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä
Kehittämispäivä Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut
Koulutuksellinen tasa-arvo kehittämishanke 2013-2015 Kehittämispäivä 20.8.2014 Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut Koulutuksellinen tasa-arvo -hankkeessa kehitetään lasten ja nuorten
Kysely huoltajille Järvenpään perusopetuspalveluista 2018
Kysely huoltajille Järvenpään perusopetuspalveluista 2018 1. Lapseni koulu? Anttilan koulu Haarajoen koulu 100% Harjulan koulu (sis.vihtakadun yksikkö) Juholan koulu Järvenpään Yhteiskoulu Kartanon koulu
Vastausten määrä: 87 Tulostettu :39:44
Vastausten määrä: 87 Tulostettu 30.4.2015 8:39:44 Poiminta Koulu = 12 (Riihikallion koulu) Taustatiedot Koulu Riihikallion koulu 87 100% Vastausten määrä: 87 Yleistä 1. Koulun jokapäiväinen toiminta on
Kämmenniemen koulu, Kämmenniemen ja Terälahden koulutalot
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Kämmenniemen koulu, Kämmenniemen ja Terälahden koulutalot lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä
Kämmenniemen koulupolku
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ Kämmenniemen koulupolku Kämmenniemi - Terälahti - Olkahinen - Sorila lv. 2019-2020 8.8.2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 9.9. - 13.12.2019
Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Helsinki. Heli Jauhola
Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille 2011 2016 9.2.2012 Helsinki Heli Jauhola Hallitusohjelma ja Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 Hallitusohjelman
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Opetuksen järjestäjän taso, kevät 2015 Sivistystoimiala
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Opetuksen järjestäjän taso, kevät 2015 Sivistystoimiala 13.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Opetuksen järjestäjän tasolla kyselyyn
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Atalan koulu lv
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Atalan koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja
POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAAN- 1 (5) HOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ Oulun yliopistollinen sairaala Lastenneurologian yksikkö (os.65) 10.2.
POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAAN- 1 (5) Hyvät vanhemmat, Lapsellenne on varattu tutkimusaika OYS:n lastenneurologian yksikköön. Toivomme, että pyydätte opettajaa täyttämään oheisen lomakkeen lapsenne koulunkäynnistä.
Lapinlahden kunta. Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma
Lapinlahden kunta Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Sivistyslautakunta 14.8.2012 Peruspalvelulautakunta xx.xx.2012 Tämä opetussuunnitelma perustuu opetushallituksen määräykseen DNO
Lielahden koulupolku
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Lielahden koulupolku Lentävänniemi - Lielahti lv. 2018-2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018 ja keväällä 7.1. - 10.5.2019.
TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA Lukuvuodelle 2015-2016 Isokylän Koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Isokylän koulu tarjoaa muuttuvassa yhteiskunnassa tarvittavia tietoja, taitoja ja valmiuksia sekä tukee
YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI. Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1
YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1 Iloa lapselle ja nuorelle Vanhempaintoiminta joukkovoimaa hyvän elämän puolesta Vanhempaintoiminta
LUKU 13 VUOSILUOKAT 1-2
LUKU 13 VUOSILUOKAT 1-2 Normaalikoulun paikallinen sisältö 1 SISÄLLYSLUETTELO: LUKU 13 VUOSILUOKAT 1-2 13.3 Vuosiluokkien 1-2 opetus Rauman normaalikoulussa... 3 13.3.1 Siirtyminen esiopetuksesta perusopetukseen
LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖN ROOLI KOULUPÄIVÄN LIIKUNNALLISTAMISESSA
LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖN ROOLI KOULUPÄIVÄN LIIKUNNALLISTAMISESSA Mentorointi Nuoren Suomen ja aluejärjestöjen toteuttamaa Liikkuva koulu ohjelmaan kuuluvaa maksutonta toimintaa Mentoreina aluejärjestöjen
Kämmenniemen koulupolku
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Kämmenniemen koulupolku Kämmenniemi - Terälahti - Olkahinen - Sorila lv. 2018-2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Sammon koulupolku. Kissanmaa - Sampo. lv
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Sammon koulupolku Kissanmaa - Sampo lv. 2018-2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018 ja keväällä 7.1. - 10.5.2019. Koulu
PALAUTE KOULUSTA 1 (6)
1 (6) PALAUTE KOULUSTA Hyvä opettaja, Oppilas on tulossa Satakunnan keskussairaalan lastenneurologian yksikköön tutkimuksiin. Koulutilanteen kartoitus on osa tutkimusta ja yhteistyö opettajan kanssa on
Mitä se tarkoittaa käytännössä?
Mitä se tarkoittaa käytännössä? TUKI-ryhmä Joensuu Tvtryhmä Anu- Hele na ja Katja Aineryhmät Kontiol Anna ja Anne OPS PROSESSINOHJAAJAT Seudun Ops prosessi SATU SIVISTYSJOHTA JAT SEUDUN PEDAGOGINEN RYHMÄ
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Juhannuskylän koulu lv
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Juhannuskylän koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja
Koulun kerhotoiminnan ajankohtaistilaisuus Turvallinen koulupäivä. Erityisasiantuntija Riitta Rajala, Opetushallitus
Koulun kerhotoiminnan ajankohtaistilaisuus 5.10.2012 Turvallinen koulupäivä Erityisasiantuntija Riitta Rajala, Opetushallitus 1 9 VUOSILUOKAT N. 50 000 lasta N. 300 000 lasta Aamu- ja iltapäivätoiminta
Härmälän koulu lv
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Härmälän koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 16.8.2016 12.5.2017. Hip kerhot ovat
KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA
KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä
Nivelvaiheet. Johanna Wahlman Pontuksen päiväkotikoulu, Lappeenranta
Nivelvaiheet Johanna Wahlman Pontuksen päiväkotikoulu, Lappeenranta Pontuksen päiväkotikoulu pähkinänkuoressa 2017 toimintansa aloittanut solumallin koulu - pian kaksivuotias! Eri-ikäiset lapset soluissa
Perusopetuksen laadun huoltajakysely 2014
Perusopetuksen laadun huoltajakysely 0 Tuusulan kunnan perusopetuksen huoltajakysely toteutettiin maaliskuussa 0. Sähköiseen kyselyyn vastasi 8 perusopetuksen.,. ja 9. luokkien oppilaiden huoltajaa. Yleistä,,0,8,,,,,.
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Etelä-Hervannan koulu. lv
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Etelä-Hervannan koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat
POP perusopetus paremmaksi
POP perusopetus paremmaksi Kehittämiskokonaisuudet 2008 Osaamisen ja sivistyksen asialla POP - ohjelman merkitys Perusopetus paremmaksi ohjelmassa pyritään parantamaan erityisesti opetuksen laatua Toimenpiteet
Joustavan perusopetuksen toimintaa ohjaava normisto alkaen. Tarja Orellana
Joustavan perusopetuksen toimintaa ohjaava normisto 1.1.2011 alkaen Tarja Orellana Joustavan perusopetuksen toimintaa määrittävät normiasiakirjat Perusopetuslaki 642/2010 (voimaan 1.1.2011, velvoittaen
Perusopetuskysely Koko perusopetus
Perusopetuskysely 2016 Koko perusopetus 31.8.2016 Taustatietoja Kysely toteutettiin ajalla 22.5. 4.6.2016 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4099 oppilaan noin 7500:lle huoltajalle Asteikon arvot
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Harjun koulu, Harjun ja Kalkun koulutalot. lv
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Harjun koulu, Harjun ja Kalkun koulutalot lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017.
2014-2015. Ruutanan koulun kerho-ohje. Ruutanan koulu Ruutanantie 750 36110 Ruutana
2014-2015 Ruutanan koulun kerho-ohje Ruutanan koulu Ruutanantie 750 36110 Ruutana Sivu 2 / 7 Ruutanan koulun kerho-ohje 1 Yleistä kerhotoiminnasta 1.1 Kerhon tavoitteista, sisällöistä ja ajankohdasta Perusopetuslaki
10. Toiminnan jatkuva kehittäminen ja arviointi
10. Toiminnan jatkuva kehittäminen ja arviointi 10.1 Kuntakohtainen arviointi Uudistuneen perusopetuslain (628/1998) mukaan opetuksen järjestäjän tulee arvioida antamaansa koulutusta ja sen vaikuttavuutta.
PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SEKÄ KERHOTOIMINNAN AJANKOHTAISPÄIVÄ 23.4.2014 VARKAUS T E R V E T U L O A! Riitta Rajala, Opetushallitus
PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SEKÄ KERHOTOIMINNAN AJANKOHTAISPÄIVÄ 23.4.2014 VARKAUS T E R V E T U L O A! Ajankohtaistilanne perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta ja koulun kerhotoiminta
Valitse kyllä tai ei sen mukaan miten ollaan viime lukuvuonna toimittu. Mikäli vastaat ei, perustele halutessasi lyhyesti, miksi näin ei ole tehty.
Laatukortti 13 Koulun kerhotoiminta 1. Suunnittelu Rehtori täyttää Valitse kyllä tai ei sen mukaan miten ollaan viime lukuvuonna toimittu. Mikäli vastaat ei, perustele halutessasi lyhyesti, miksi näin
KAIKKI IHAN KAIKKI toiminta koulussa
KAIKKI IHAN KAIKKI toiminta koulussa Kaikki ihan kaikki toiminnan tavoite Tavoitteena on vaikuttaa positiivisesti yhteisön ilmapiiriin ja erityisesti aikuisten, opettajien, vanhempien ja muun henkilökunnan
Suomen kielen oppija opetusryhmässäni OPH
Suomen kielen oppija opetusryhmässäni OPH 2017-2018 Opettajankoulutuslaitoksen Sat@Oppi järjestää yhteistyössä opettajankoulutuslaitoksen Rauman ja Turun yksiköiden kanssa perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen
11.3. Pedagoginen toimikunta kokoontui laatimaan yhtenäiskoulun toimintakulttuuritekstiä toimintakulttuuriteksti tarkistettiin ja pedagoginen
11.3. Pedagoginen toimikunta kokoontui laatimaan yhtenäiskoulun toimintakulttuuritekstiä. 19.5. toimintakulttuuriteksti tarkistettiin ja pedagoginen toimikunta kokoontui sellaisenaan viimeisen kerran.
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (7) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2013 1 (7) 102 Varhaiskasvatuslautakunnan vastaus musiikin taiteen perusopetuksen toteuttamista Helsingin kaupungin päiväkodeissa koskevaan helsinkiläisten musiikkiopistojen
Ko u l u l a i s t e n LAINSÄÄDÄNTÖ TOIMINTA OHJAAJAT VASTUU
Ko u l u l a i s t e n AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA LAINSÄÄDÄNTÖ TOIMINTA OHJAAJAT VASTUU Monet lapset viettävät pitkiä aikoja ilman aikuisen läsnäoloa. Aamu- ja iltapäivätoiminnan tarkoituksena on ennaltaehkäistä
PYHTÄÄN KUNTA AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE
PYHTÄÄN KUNTA AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2019-2020 JOHDANTO Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteena on tarjota lapselle tuttu ja turvallinen paikka viettää
Lisäopetuksen. opetussuunnitelma
Lisäopetuksen opetussuunnitelma Sivistyslautakunta 14.10.2010 88 www.nurmijarvi.fi 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus... 3 2. Lisäopetuksen tavoitteet...
Vinkkejä vanhempainiltoihin ja vanhempien osallisuuteen
Vinkkejä vanhempainiltoihin ja vanhempien osallisuuteen Suomen Vanhempainliitto 111 vuotta kasvatuskumppanuutta Vanhempainyhdistysten yhteistyöjärjestö 1305 vanhempainyhdistystä Ydintehtävät Tukee vanhempien
OMPELUSEURAT KOULUISSA
OMPELUSEURAT KOULUISSA HETKI ON KÄSILLÄ MARTTOJEN OMPELUSEURAT KOULUISSA 2017 Kohderyhmä: Alakoulut 7-11 vuotiaat, tai 7 8 vuotiaat, joiden opetussuunnitelmaan napin ompelu kuuluu Toteutus: Kädentaitotunnilla
ROMANILASTEN PERUSOPETUKSEN TUKEMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA
ROMANILASTEN PERUSOPETUKSEN TUKEMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA SISÄLLYSLUETTELO 1. Romanioppilaiden määrä ja opetuksen vastuutahot kunnassa 3 2. Romanioppilaan kohtaaminen 4 3. Suvaitsevaisuuden ja hyvien
Auroran opsstrategia
Auroran opsstrategia Auroran opsstrategian on laatinut ops-tiimi, ja siinä on otettu huomioon koulun miljoonat työtehtävät ja opettajien antamat kommentit. kiire kiire kiire Opstyön päämäärät Opetussuunnitelmatyön
Perusopetuksen uudistuvat normit. Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus
Perusopetuksen uudistuvat normit Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus Perusopetuslain muuttaminen Erityisopetuksen strategiatyöryhmän muistio 11/2007 Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan
Yhteinen lapsi yhteiset käytännöt
Yhteinen lapsi yhteiset käytännöt Oppilashuollon kehittäminen Järvenpäässä Hanna Saarinen ja Marja Yliniemi 29.4.2010 Hanna Saarinen, Marja Yliniemi 1 Järvenpää pähkinänkuoressa sijaitsee keskisellä Uudellamaalla
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Takahuhdin koulu lv
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Takahuhdin koulu lv. 2016-2017 MA TI KE TO PE BÄNDIKERHO 4.-6.- luokkalaisille Klo 15.15 16.45 A-talo lk 118 Pelikerho 1.-2.lk. Klo 15.00 15.45. Pelikerho 3.-4.lk. Klo 15.45
Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen
Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa 29.3.2012 Ikaalinen Ohjelma Klo 14-14.20 Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa aluekoordinaattorit Marika Korpinurmi, Mari Silvennoinen