TUIRE KAIMIO Hevosen kanssa Hevosen käyttäytyminen Valokuvat Minna Tallberg

Transkriptio

1 TUIRE KAIMIO Hevosen kanssa Hevosen käyttäytyminen Valokuvat Minna Tallberg WERNER SÖDERSTRÖM OSAKEYHTIÖ Helsinki

2 Kiitokset Tahdomme erityisesti kiittää kustannustoimittaja Raisa Vuohelaista kirjan kieliasun tarkistamisesta, Katriina Mähöstä oppimis- ja ongelmakäytösosioiden toimittamisesta, Eija Kuuselaa kirjan taittamiseen omistautumisesta, Lindegull ja Torsten Tallbergia, Ritva ja Pekka Valtaa sekä Harri Kaimiota taustatuesta, Kare ja Lassi Kaimiota kärsivällisyydestä sekä varsinkin Tuija Nyrhiä ja Katri Santasaloa kirjan kaikkien tekstien lukemisesta ja asiantuntevasta kommentoinnista. Heidän lisäkseen on kirjan tekoon osallistunut suuri joukko ystäviämme. He ovat auttaneet tekstien asiasisällön tarkistamisessa, testanneet hevosineen harjoitusohjeiden luettavuutta ja toimivuutta, antaneet meidän kertoa kirjan elävästä elämästä poimituissa esimerkeissä hevostensa tarinan ja auttaneet kuvausjärjestelyissä. Tähän kaikkeen he ovat ryhtyneet puhtaasti halusta tehdä jotain hevosten puolesta. Lämpimät kiitoksemme teille kaikille, ilman teitä ei kirjaa olisi olemassa! Tekstien asiasisällön tarkistamisessa ovat auttaneet: Veli-Matti Ahonen, Iris Kaimio, Jutta Koivula, Riikka Käkelä-Rantalainen, Ulla Lindgren-Fagerholm, Anneli Merikoski, Mervi ja Mikko Mäyränpää, Leila Nurmikivi, Kerstin ja Staffan Simberg, Jaana Sipura, Petra Skarra, Katja Suontausta, Marjut Turunen, Esa K. Viitala, Risto Vuoripalo, Gunilla Wahlberg ja Hannele Winter. Kiitokset ansaitsevat lisäksi: Dominique Barthelaix, Jean-Jacques Daures, Nan Ekblom, Susanna Ekman, Maria Fraser-Baggström, Feeja Haarmann, Matti Henttinen, Linda Holmström, Sari Hietanen, Ulla Hulkkonen, Laura Keränen, Hanna-Mari Kiuttu, Martin Kivisoo, Mia Kortman, Heli Kuittinen, Leena Kukko, Prisse Könönen, Hannu Laakkonen (Kytäjän kartano), Erkki Lagerstam (Laukon kartano), Heikki Lehikonen, Jussi Lehikoinen, Jouko Lehtiaho, Anu Leino, Milla Lind, Leena Mantere, Marjut Mäenpää, Johanna Naalisvaara, Nina Nihtilä, Susanne Ojala, Sari Orreveteläinen, Ani Paananen, Kirsi Pelli, Päivi Peusa, Minna Pyykkönen, Nina Pyykönen, Tiina Pärnänen, Reeta Pösö, Ira Ristimäki, Tiina Ristimäki, Maria Rysti, Kiti Santamala, Seppo Sarkola, Riikka Sarvas, Outi ja Antti Savinen, Essi Sinikorpi, Kikka Suomio, Eija Takala, Outi Taivainen, Anders Tallberg, Satu Tanninen, Teivon ravirata, Tarja Teräväinen, Ursula Turtiainen, Eija Valkonen, Laura Valkonen, Salka Viertokangas, Marjatta Vionoja, Nina Vuontisjärvi ja Anna Westerlund sekä kaikki kirjan tekoon tavalla tai toisella osallistuneet. Hevosen kanssa -kokonaisteoksen toimitus Tuire Kaimio, Katriina Mähönen, Minna Tallberg ja Raisa Vuohelainen Alkuperäisteos Hevosen kanssa Tuire Kaimio, Minna Tallberg ja WSOY 2004 Uudistettu laitos kolmessa osassa, osa I: Hevosen kanssa. Hevosen käyttäytyminen Tuire Kaimio, Minna Tallberg ja WSOY 2012 Graafinen suunnittelu Eija Kuusela ISBN Painettu EU:ssa

3 Sisällys Kiitokset 4 Sisällys 5 Näin käytät kirjaa 7 Mikä on hevonen 9 Hevosen alkuperä ja kesyyntyminen 10 Hevosten aistit 12 Näkö-, kuulo-, tunto-, maku- ja hajuaisti 12 Tasapainoaisti ja tasapainon korjausliikkeet 15 Vetopaniikki 16 Tasapainon korjausliikkeen välttäminen 18 Hevonen puhuu kehollaan 22 Ilmeet 23 Eleet 25 Hirnuntaa ja hörinää 30 Laumaelämää 33 Lepäämis- ja nukkumistavat 33 Erilaisia laumoja 34 Kuka on kukin 36 Orimaista käytöstä 37 Tammoja ja varsoja 38 Ihmisen luona 38 Varsan ensikuukaudet 42 Herkkä leimautumisvaihe 44 Vieroittaminen 45 Yksin ei ole hyvä 47 Hevoset, joita hevosseura ei kiinnosta 49 Hevosen seuraeläimet 50 Leikkiä ikä kaikki 52 Synnynnäisesti epäluuloinen 56 Siedättäminen 56 Rento, huolestunut vai jännittynyt? 60 Totuttaminen 61 Flooding 65 Tahaton tottuminen ja siedättyminen 66 Lohduttelu ja rauhoittelu 68 Aivot oppivat ohittamaan pelon 69 Ahtaan paikan kammo 70 Pako on paras puolustus 75 Ainoa laatuaan 86 Sukupuolen vaikutus käyttäytymiseen 91 Tammojen lisääntymiskäyttäytyminen 91 Orin lisääntymiskäyttäytyminen 94 Ruunaaminen eli kastroiminen 97 Hevonen ja ihminen 99 Onko ihminen hevoselle hevonen? 100 Mutkia matkassa 119 Käyttäytyminen hyvinvoinnin mittarina 120 Käytökseen on aina syy 122 Elinolosuhteet vaikuttavat hyvinvointiin, ruokinta 123 Liikunnan puute 124 Ympäristön vaikutus ja eristäminen 125 Hevosen käsittely ja käyttäytyminen ongelmakäytöksen taustalla 126 Pelko ja ristiriidat 127 Stressi 128 Kipua vai huonoa käytöstä? 130 Aggressiivisuus 136 Yliystävällinen käytös 146 Stereotypiat 148 Opittu avuttomuus eli kipuun tottuminen 150 Ylivarovaisuus 156 Opittua käytöstä 158 Ongelmakäytöksen korjaaminen on syiden korjaamista 167 Keskeyttäminen 174 Suojaliikkeet 176 Sammuttaminen 179 Vastaehdollistaminen 180 Miten hevonen oppii? 181 Oppiminen ja muisti 182 Tottuminen 184 Klassinen ehdollistuminen 185 Tunteetkin voivat ehdollistua osaksi toimintaa 187 Pelkoehdollistuminen 188 Latentti oppiminen, ongelmien ratkaiseminen päättelemällä ja mallioppiminen 190 Tekemällä oppiminen 191 Tekemällä oppiminen: keppi vai porkkana? 194 Vahvisteet 195 Rankaisut 206

4 Yhdentekevät seuraukset 215 Tekemällä oppimisen eteneminen 216 Muokkaaminen 216 Tavanmuodostus 218 Epäsäännöllinen vahvistaminen 219 Vain pyynnöstä ja aina pyynnöstä 222 Hevonen ihmisen luona 227 Lajilleen sopivissa oloissa hevonen voi hyvin 228 Hevosen perushoito ja sen terveydestä huolehtiminen 229 Ruokinta 235 Ruoansulatus 236 Ähky 237 Väkirehut sairauksien taustalla 238 Hyvät elinolosuhteet 243 Tarhat ja laitumet 243 Ulosteiden välityksellä leviävät taudit ja loiset 244 Pihatto ja käyttöhevoset 246 Tallin ilmanvaihto 247 Luotu liikkumaan 251 Liikkuminen on välttämätöntä hevosen terveydelle 252 Hevosen liike ja sen biomekaniikka 254 Hevosen venytteleminen 260 Perusvenytyksiä 262 Hevosen takajalan liikelaajuuden lisääminen 263 Hevosen hieronta 265 Liikunta ja hyvinvointi 269 Hevosen peruskunnon rakentaminen 271 Artikkeleiden kirjoittajat 277 Lähteet 278 Hakemisto 280

5 Näin käytät kirjaa Aiemmin ilmestynyt kokonaisteos Hevosen kanssa on ilahduttavasti löytänyt tiensä hevosalan ammattilaisten, eläinlääkäreiden ja eläintenkouluttajien hakuteokseksi sekä hevos- ja maatalousalan oppimateriaaliksi. Tähän tarkoitukseen on välillä toivottu mahdollisuutta hankkia pelkkä kirjan alkupuolisko (käyttäytyminen), välillä taas loppupuolisko (käytännön kouluttaminen). Myös hevosten kouluttajat, ratsastajat ja valmentajat ovat toivoneet käytännön koulutusohjeita helpommin mukana kuljetettavassa koossa, kokonaisteoksessa kun on yli kuusisataa sivua. Vaikka toive kuultiin, siihen ei voitu heti vastata. Hevonen on kokonaisuus: sen käyttäytymistä, oppimista ja esimerkiksi elimistön toimintaa ei voi erottaa toisistaan. Ne kaikki vaikuttavat aina, kun hevosen kanssa puuhaillaan tai sitä esimerkiksi koulutetaan, ja nämä kaikki tekijät pitäisi myös osata ottaa huomioon. Hevosen hyvinvoinnin varmistaminen vaatii monipuolisia perustietoja. Kokonaisteos Hevosen kanssa tehtiin ilmeiseen tarpeeseen: maassamme ei ollut sitä ennen julkaistu tutkimustietoon perustuvia laajoja hakuteoksia sen enempää hevosten lajityypillisestä käyttäytymisestä kuin oppimisen lainalaisuuksien hyödyntämisestä käytännön hevoskoulutuksessa. Hevosten totuttamisessa uusiin asioihin on suurta hyötyä tarkasta tiedosta esimerkiksi stressin vaikutuksista ja pakokäyttäytymisestä, ja toisaalta käyttäytymisen syitä pohdittaessa pitäisi osata tunnistaa, onko kyseessä opittu käytös vai esimerkiksi kivusta kertova käyttäytymismuutos. Hyviltäkin käsittely- tai koulutusohjeilta putoaa pohja, jos lukijalla ei ole valmiiksi vankkaa tietoutta hevosesta eläimenä. Siksi kokonaisteosta suunniteltaessa ei tuntunut järkevältä tehdä erikseen käyttäytymisestä kertovaa kirjaa eikä etenkään erikseen pelkkää koulutusopasta. Vaikka luontevasti eri osioihin jakautuvan kirjan julkaisemista useammassa osassa harkittiin jo tuolloin, päädyttiin silti siihen, että kaiken tiedon piti löytyä yksien kansien välistä. Nykyisin tilanne on toinen: yleinen käyttäytymis- ja koulutustietämys on jatkuvasti kohonnut Hevosen kanssa -kokonaisteoksen ilmestymisen jälkeen. Kirjaan suomennettu terminologia on levinnyt yleiseen käyttöön ja mikä parasta: lajityypillisen käyttäytymisen huomioiminen näkyy myös käytännön hevostenpidossa. Hevoskoulutuskursseille osallistujat tuntuvat olevan jo valmiiksi ilahduttavan taitavia ja perillä perusasioista. Yhä useammin näkee hevosia ja ihmisiä, jotka luottavat toisiinsa ja selvästi nauttivat yhdessä puuhailusta. Enää ei ole niin väistämätöntä tarvetta pitää käyttäytymis-, oppimis- ja koulutusosioita kokonaisena teoksena, joten pyyntöihin jakaa kirja helpommin käsiteltäviksi osiksi voidaan vihdoin vastata. Yhdestä teoksesta kolmeksi Kokonaisteos Hevosen kanssa jakautui jo valmiiksi erillisiin osioihin, joita voitiin lukea missä tahansa järjestyksessä. Teoksen käyttäytymistä koskevasta alkupuoliskosta muodostui luontevasti Hevosen kanssa. Hevosen käyttäytyminen. Kirja sisältää aiemmin ilmestyneen kokonaisteoksen Hevosen kanssa sivut 1 136; , Tässä Hevosen kanssa. Hevosen käyttäytyminen -kirjassa perehdytään hevosten lajityypilliseen käyttäytymiseen, hyvinvointiin, ongelmakäyttäytymiseen, hevosen ja ihmisen väliseen suhteeseen sekä siihen, miten hevonen oppii. Tästä kirjasta lukija saa ennen käytännön koulutusohjeisiin siirtymistä kunnolliset perustiedot hevosesta eläimenä. Hevoset ovat kauniita ja hämmästyttävän monimuotoisesti käyttäytyviä eläimiä, joihin tutustuminen voi tarjota ihmiselle huikaisevia hetkiä. Monien lukujen yhteydessä on neuvoja siitä, miten teoriaa voidaan soveltaa arkipäivän tilanteissa. Lisäksi kirjaa värittävät elävästä elämästä olevat esimerkit, joissa kerrotaan, kuinka jonkin hevosen kohdalla vastaavassa tilanteessa toimittiin. Kirja toimii itsenäisenä hakuteoksena, jota on mahdollista lukea kulloinkin tarvittavasta kohdasta. On hevosen kannalta välttämätöntä, että sen kanssa puuhailevan, työskentelevän tai sitä hoitavan ihmisen tiedot hevosten lajityypillisestä käyttäytymisestä ovat ajantasaiset ja tutkittuun tietoon perustuvat. Vaikka koulutusosiot on nyt mahdollista hankkia erikseen, tämän Hevosen kanssa. Hevosen käyttäytyminen -teoksen hankkiminen niiden rinnalle on enemmän kuin suositeltavaa. Alun perin käyttäytymisosiossa sivulla 145 ollut harjoitus (opeta hevonen käyttäytymään kohteliaasti ruoka-aikana) on siirretty muiden koulutusohjeiden yhteyteen teokseen Hevosen kanssa. Hevosen peruskoulutus, sillä kyseiselle harjoitukselle välttämättömien perustaitojen opetus selitetään samassa teoksessa. Myös kokonaisteoksen sivut (Hevonen eläinlääkärin potilaana) ja (Hevonen ja liikenne) löytyvät samasta syystä nyt teoksesta Hevosen kanssa. Hevosen peruskoulutus. Kokonaisteoksen koulutusohjeita sisältävistä osuuksista onkin luotu kaksi käytännön tilanteissa helpommin mukana pidettävää teosta: Hevosen kanssa. Hevosen peruskoulutus ja Hevosen 7

6 Näin käytät kirjaa kanssa. Hevosen jatkokoulutus. Peruskoulutuksessa hevonen totutetaan mm. hoitotoimenpiteisiin, lastaukseen, varusteisiin ja ratsastajaan. Sille myös opetetaan myöhemmän työkäytön ja turvallisen käsittelyn kannalta välttämättömiä taitoja, kuten talutettuna kulkemista, ihmisen lähellä kohteliaasti käyttäytymistä ja eri suuntiin pyynnöstä liikkumista. Teoksessa opitut taidot ovat vankka pohja, jolle koko myöhempi koulutus rakentuu. Jatkokoulutuksessa hevosen taitoja kehitetään edelleen: teoksesta löytyvät ohjeet mm. ratsun ja ravurin työkäytössä tärkeiden taitojen opettamiseen ohjasavuista oikeaan työskentelymuotoon. Kouluratsastuksen perusteista kirjoittaa olympiaratsastaja eversti Christian Carde. Peruskoulutuksen harjoituksia tarvitaan useimpien jatkokoulutuksen harjoitusten ennakkotaitoina, joten kyseiset teokset kannattaa hankkia tässä järjestyksessä. Kaikkien teosten tekstit on tarkistettu ja päivitetty. Kunkin kirjan lopussa olevasta hakemistosta löytyvät termit ja ilmiöt sivuviittauksineen. Kirjan internetsivuilla on lisätietoa kuvissa esiintyvistä hevosista, kirjassa käytettyjen termien sanasto, lisää selventäviä kuvia kirjassa kuvatuista harjoituksista sekä syventävää tietoa joistain kirjan aiheista. Kirjan kotisivuille löydät tiesi myös kirjoittajien sivujen kautta com tai Kuvat Kuvat on otettu kirjaa varten autenttisissa tilanteissa. Satulaan ja ratsastajaan totuttelevat hevoset todella ovat aiheeseen ensi kertaa tutustuvia nuoria hevosia ja harjoitusohjeiden kohdalla kuvatut hevoset opettelevat tehtävää parhaillaan. Kun tekstissä kerrotaan opitusta avuttomuudesta tai valmiustilan kohoamisen yleistymisestä, niiden aiheuttamat muutokset näkyvät selvästi kuvien hevosten käyttäytymisessä ja ilmeissä. Hevosten elekieli ja lajityypilliset käyttäytymismallit pääsevät oikeuksiinsa vapaana suurilla alueilla elävistä hevoslaumoista otetuissa kuvissa. Näin lukijakin saa mahdollisuuden tutustua hevosten vivahteikkaaseen elekieleen, hienovaraisiin ilmeisiin ja monimuotoiseen käyttäytymiseen. Hevosten tarkkailuun niiden luonnollisessa ympäristössä kannattaa käyttää kaikki mahdolliset tilaisuudet. Kirja toimii kuviensa puolesta oppaana hevosten eleisiin ja ilmeisiin. Vaikka se ei voikaan korvata käytännön havainnointia, se voi antaa vihjeitä siitä, mihin kiinnittää huomiota hevosten elehdinnässä. Tekijät Kirjan runsasta asiasisältöä täydentävät muiden kirjoittajien, Marja Bergströmin, Sanna Mattila-Rautiaisen ja Johanna Soinion, artikkelit. Heitä kaikkia yhdistää halu muuttaa maailmaa hevosille paremmaksi paikaksi. Vaikka he kaikki katsovat hevosmaailmaa omasta suunnastaan, teksteistä käy selvästi ilmi, että hevoset ovat käyttölajista riippumatta sittenkin kovin samanlaisia ja niiden hoidossa ja koulutuksessa nojaudutaan samoihin periaatteisiin. Hevosen hyvinvoinnin varmistaminen ja oppimiskyvyn rajojen kunnioittaminen on aina yhtä tärkeää. Artikkeleiden kirjoittajat esitellään kunkin kirjan lopussa. Kun kirjassa on kyse heidän teksteistään, artikkelin kirjoittajan nimi mainitaan erikseen. Kirjoittajista on ollut myös korvaamatonta hyötyä kirjan muiden tekstien asiasisällön tarkistamisessa. Kirjan kuvittanut Minna Tallberg on huolehtinut hevosen ilmeiden ja eleiden kuvailusta myös sanallisesti. Hän on osallistunut laumakäyttäytymiseen liittyvien lukujen kirjoittamiseen, tuonut lukuisat elävästä elämästä kertovat tapaukset lukijoiden ulottuville sekä osallistunut muiden kirjoittajien osuuksien toimittamiseen. Kirjan kaikki muut tekstit ovat Tuire Kaimion käsialaa ja hän on myös toiminut kirjan päätoimittajana. Kirjan termeistä ja sanastosta Samoista ilmiöistä puhutaan monin eri termein niin hevosharrastuksessa kuin psykologiassa ja etologiassakin. Taitavat hevoskouluttajat ovat vuosituhansien ajan onnistuneet kokeilemalla ja hevosia tarkasti havainnoimalla saamaan loistavia tuloksia hevosten koulutuksessa ja työkäytössä jo kauan ennen kuin on tiedetty, mihin toimiviksi osoittautuneet keinot perustuvat. Osaa kirjan termistöstä ei ole aiemmin suomennettu tai sanoista on käytössä useita eri muotoja. Kaikkien tässä kirjassa esiintyvien termien merkitys on pyritty selittämään, ja samaa ilmiötä kutsutaan kaikkialla kirjassa samalla nimellä. Vaikka tässä kirjassa onkin päädytty käyttämään jotain termiä, samaa ilmiötä voidaan nimittää myös toisin. Kirjan internetsivujen sanastossa osa termeistä on mainittu myös englannin kielellä. Näin kirjan aiheista on mahdollista etsiä helposti lisätietoa myös muualta. 8

7 9

8 Hevosen alkuperä ja kesyyntyminen Hevoset ovat eläneet enemmän tai vähemmän kesyinä jo useita tuhansia vuosia. Perinnöllisyystutkimukset osoittavat, että nykyisessä kesyhevoskannassa on säilynyt kaikki se perimän monimuotoisuus, joka oli olemassa jo hevosten esi-isien fossiileissa. Nykyhevosen suonissa virtaa siis useiden villihevoskantojen verta. Ensimmäiset merkit hevosella ratsastamisesta ovat niinkin kaukaa kuin kuudentuhannen vuoden takaa. Siihen saakka hevosen tehtävä oli toimia lähinnä syötävänä lihatuotantoeläimenä. Vaikka nykyhevoset muistuttavatkin ulkonäöltään ja väritykseltään villejä esi-isiään vain osittain, monet lajityypilliset ominaisuudet ovat säilyneet yhä muuttumattomina. Hevosen elimistö ja käyttäytymismallit eivät ole juurikaan muuttuneet kesyyntymisen myötä. Vaikka hevosen asumismuoto ja sen saama hoito voivat vaimentaa joidenkin käyttäytymismallien ilmenemistä, jokaisessa hevosessa on yhä vieläkin sisäänrakennettu kyky selvitä luonnossa. Villiinnyttyään hevoslaumat alkavat pian käyttäytyä tavalla, joka on tyypillistä niille hevosen sukulaislajeille, jotka eivät ole koskaan olleetkaan kesytettyinä. Hevosten kanssa puuhailevien ihmisten on hyvä tutustua hevosten lajityypilliseen elämään jo siksi, että jokaisessa ikänsä tallissa eläneessä hevosessakin ovat uinuvina ne kaikki käyttäytymismallit, joita esiintyy villihevosillakin. Sopiva avainärsyke tai tilanne voi saada hevosen yllättäen käyttäytymään tavalla, jolla sen ei ole nähty ennen käyttäytyvän. Orit tuntevat yhä tarvetta lauman kokoamiseen ja koossa pitämiseen. Tämänkin päivän hevoset saattavat paeta ristiriitatilanteissa, kulkea jonossa turpa kiinni edellisen

9 hännäs sä ja kaivaa lumen alta ruokaa. Hevosen lajityypillisen käyttäytymisen ymmärtäminen ehkäisee ristiriitoja ihmisen ja hevosen välillä ja auttaa löytämään hevosen käytökselle todellisen syyn. Hevonen on lajina kehittynyt selviämään ja voimaan parhaiten juuri siinä ympäristössä, jossa villihevoslaumat ovat eläneet. Nykyisin ei ole käytännön syistä aina mahdollista tarjota hevoselle sellaisia elinoloja, jotka vastaisivat täysin niitä, joissa sen villit esiisät ovat eläneet. Hevosen päivärytmi ja elinolot kannattaa kuitenkin käydä kohta kohdalta läpi lajityypillinen käyttäytyminen mielessä pitäen. Pientenkin asioiden muuttaminen kohti hevoslajille luonnollisempaa voi auttaa vähentämään stressiä (s. 128) ja tehdä hevosen elämästä viihtyisämpää. Vasta lajille tyypillisen käyttäytymisen ymmärtäminen antaa ihmiselle eväitä sen ymmärtämiseen, miten hevonen maailmaa hahmottaa ja miksi se milloinkin käyttäytyy niin kuin käyttäytyy. Hevosten ja ihmisten vuosituhansia kestäneen yhteistaipaleen ajalta on meidänkin päiviimme saakka kantautunut käsityksiä hevosesta eläimenä. Osa vanhan hevostaidon helmistä on tänäkin päivänä yhä kirkkaita. Osa käsityksistä taas pohjautuu aikaan, jolloin ihmisten luonnontietämys ja maailmankuva olivat suuresti nykyajasta poikkeavia. Vanhat uskomukset hevosista ovat yhä niin sitkeästi suusta suuhun leviäviä, että ne ovat osaltaan vaikuttamassa hevosihmisten mielikuvaan hevosista ja niiden sielunelämästä vielä tänäkin päivänä. Niin vaikeaa todellisen tiedon ja vanhojen arvailujen erottaminen toisistaan on, että tutustuakseen hevosille ominaisimpaan käyttäytymiseen on parasta aloittaa puhtaalta pöydältä. Puolivillejä hevoslaumoja elää yhä eri puolilla maailmaa, ihmisiltä karanneina tai ihmisten tietoisesti alueille siirtäminä. Niiden parissa tehdyt kenttätutkimukset ovat auttaneet selvittämään sitä, miten hevoset jo pian vapautumisensa jälkeen elävät laumoissaan synnynnäisten käyttäytymismalliensa ohjaamina. Vaikka ihmisten järjestämissä ympäristöissä elävät hevoset ilmentävät tai ainakin yrittävät ilmentää samoja käyttäytymismalleja, ahtaissa ja osittain epäluonnollisissa oloissa elävien hevosten käytöksen perusteella on mahdotonta saada kuvaa hevosten todellisesta käyttäytymiskirjosta alkuperäisessä muodossaan. Joissain ihmisten luomissa oloissa hevoset käyttäytyvät jopa tavoilla, jotka ovat luonnossa käytännössä tuntemattomia ja hevoselle itselleen vahingollisia (s. 148). Seuraavissa luvuissa perehdytään hevosen lajityypilliseen käyttäytymiseen kenttätutkimusten valossa ja tutustutaan hevosen tapaan hahmottaa ja aistia maailmaa. Vasta tutustuttuamme eläimeen nimeltä hevonen perehdymme hevosen ja ihmisen suhteeseen, hevosen hoitoon ja kouluttamiseen. 11

10 Hevosten aistit Näköaisti Näkö on hevosen aisteista tärkein. Saaliseläimelle ympäristön tehokas, jatkuva tarkkailu on ollut hengissä pysymisen edellytys. Hevosella on eläinkunnan suurimpiin kuuluvat silmät, joilla hevonen näkee hyvin sivuilleen ja joitain alueita lukuun ottamatta eteensä. Hevosen näkö on hyvä niin päivänvalossa kuin pimeässä, hevonen kykenee erottamaan värejäkin. Vaikka hevosen silmät eivät olekaan tarkkaan työhön erikoistuneet, hevonen pystyy tunnistamaan erilaisia kuvioita ja erottamaan ne toisistaan. Hevonen näkee laajasti ympärilleen, mutta ei esimerkiksi lainkaan suoraan taakseen. Muutaman metrin päähän eteensäkin hevonen näkee vain laskemalla tai kohottamalla päätään. Hevosen silmät ovat sijoittuneet ja muotoutuneet niin, että hevonen näkee parhaiten ympärilleen pään ollessa alhaalla. Kun hevonen haluaa tarkentaa johonkin kohteeseen, se nostaa tai laskee päätään. Ihmiselle yksityiskohtien tarkasta tunnistamisesta on hyötyä, hevosen tapaiselle saaliseläimelle taas sitäkin tärkeämpää on kyky havaita pienetkin liikahdukset ympäristössä. Kuuloaisti Kuulo ei ole aistina hevoselle tärkeydeltään näön veroinen. Silti hevonen kuulee mainiosti ja kääntelee korviaan äänenlähdettä kohti. Hyvin laajan näkökenttänsä ansiosta hevosen ei tarvitse, ainakaan ellei se säikähdä, kääntyä ääntä kohden nähdäkseen, mikä äänen aiheuttaa. Tuntoaisti Hevosen tuntoaisti on erittäin herkkä. Ihmisillä on joskus tapana ajaa kilpailevilta tai näyttelyissä käyviltä hevosilta pois kaikki pään ja turvan pitkät tuntokarvat. Ajeleminen ei ole kuitenkaan suositeltavaa, sillä se muuttaa ratkaisevasti hevosen kykyä aistia 12

11 ympäristöään. Ajelun seurauksena hevosen käytös saattaa muuttua väliaikaisesti, pahimmillaan stressi voi jopa sairastuttaa hevosen. Pieni kipu ei useinkaan näy muutoksena hevosen käyttäytymisessä, saaliseläimen elimistö pyrkii peittämään sairauden oireet niin pitkään kuin se on mahdollista. Samasta syystä hevonen, joka tarhassa tai kävelytettäessä liikkuu epäpuhtaasti, voi näyttää liikkuvan ontumatta muissa tilanteissa adrenaliinitason noustessa. (Ks. kipu, s. 130.) Hevonen ei osaa näytellä ontuvaa. Kivulias hevonen näyttää usein sisäänpäinkääntyneeltä. Se vaihtelee seistessään asentoaan jatkuvasti ja yrittää esimerkiksi puremalla puuta saada kehonsa erittämään kipua lievittäviä endorfiineja. Kipu saa hevosen hikoilemaan, tärisemään ja jopa puremaan kipeää kehonosaansa (se esimerkiksi näykkii vatsaansa). Hevonen ei huuda kipuaan, mutta voi ähkiä, jos kipu on voimakasta. Maku- ja hajuaisti Kyky maistaa ja haistaa tarkasti on tärkeä hevosen hengissä säilymisen kannalta. Useimmat hevoset vaikuttavat tietävän, joko opitusti tai hajun ja maun perusteella, mitkä kasvit kelpaavat syötäväksi. Kuitenkin esimerkiksi orpovarsat, joilta on puuttunut mahdollisuus seurata emän syömisiä lähietäisyydeltä, saattavat aikuisinakin syödä itselleen vaarallisia kasveja. Laiduntamisen tarve tai vatsahaavan aiheuttama kipu saavat joskus esimerkiksi hiekkatarhoissa pidettävät hevoset syömään hiekkaa. Hevosen synnynnäinen tai opittu tapa välttää syömäkelvotonta ruokaa ja juomaa toimii muutenkin vain, jos parempaa ruokaa tai vettä on saatavilla. Poista siksi laitumelta tunnetusti myrkylliset kasvit, jos siellä niitä kasvaa. Hajuaistikin on tärkeässä osassa hevosen valikoidessa, mitä suuhunsa pistää ja millaista vettä juo. Kun hevonen haluaa tutkiskella 13 Kivusta kärsivä hevonen näyttää usein sisäänpäinkääntyneeltä.

12 14 hajua tarkemmin, se saattaa irvistellä ylähuuli ylhäällä (flehmen). Tamma erottaa oman jälkikasvunsa muista varsoista pääosin hajun perusteella. Jotkut tammat on saatu tätä hyväksi käyttäen hyväksymään orpovarsan omakseen kiinnittämällä tamman oman kuolleen varsan turkki orpovarsan ympärille. Sama vaikutus voi olla sillä, että tamman hajuaistin toimintaa häiritään tilapäisesti. Hevoset haistelevat niin toisiaan kuin maassa olevia lantakasojakin. Epäilyttäviä esineitä hevoset tutkivat usein haistelemalla liioitellun perusteellisesti. Nuoret orit käyttävät hajuaistiaan sen selvittämiseen, onko tamma kiimassa. Kokeneet orit taas eivät astumiskäyttäytymistään muuta, vaikka niiden hajuaistia häiritään tilapäisesti. Jos hevonen säikähtää jotain eikä ihminen huomaa säikähtämiseen mitään syytä, syynä saattaa olla myös jokin haju.

13 Tasapainoaisti ja tasapainon korjausliikkeet Tasapainoaisti on hevoselle tärkeä. Jotkut sairaudet tai jopa tapaturmat voivat vaikuttaa hevosen tasapainoaistiin heikentävästi, mutta kovin yleistä se ei ole. Asentoa ja liikettä aistivia reseptoreita eli proprioseptoreita on hevosella nivelissä, lihaksissa, jänteissä ja ihossa. Proprioseptorit tunnistavat, missä asennossa nivel on tai mihin suuntaan se liikkuu ja lähettävät siitä tiedon edelleen aivojen talamuksen alueelle. Sisäkorvan asento- ja liikereseptorit välittävät tietoja pään asennosta ja liikkeistä. Kaikkien näiden reseptorien lisäksi esimerkiksi näköaistilla on tärkeä tehtävänsä hevosen tasapainon säätelyssä. Heti syntymänsä jälkeen varsa harjoittelee pystyssä pysymistä. Kun tasapainon korjausliikkeet ovat muodostuneet tarkalleen sopiviksi, varsa pystyy tekemään vaikka silmät sidottuina täsmälleen oikean korjausliikkeen horjahtaessaan. Aivot säätelevät tasapainon korjausliikkeen voimakkuutta opitusti. Korjausliike on hevosen tahdosta riippumaton. Tämän vastarefleksinäkin tunnetun korjausliikkeen ansiosta hevonen kykenee pysyttelemään pystyssä kivikossa eikä esimerkiksi kaadu kyljelleen aina, kun ihminen sattuu työntämään sitä kyljestä. Sama ilmiö saa aikaan sen, että ihminenkin pysyy pystyssä tullessaan ruuhkabussissa tönityksi tai aidan päällä tasapainoillessaan. Korjausliike on niin refleksinomainen, että ihminenkin huomaa kehonsa tehneen sen siinä vaiheessa, kun korjausliike on jo tapahtunut. Korjausliikkeen suuruus vaihtelee yksilöittäin, mutta tyypillisesti aivot korjaavat aina hieman yli. Nuorallatanssijan liikkeitä hidastetulta videolta katsottaessa ilmiö näkyy selvästi. Juuri, kun tanssija on menettämäisillään tasapainonsa ja kallistumassa toiselle puolelle, aivot antavat keholle viestin heilahtaa vastakkaiseen suuntaan. Korjausliike on sen verran suuri, että keho kallistuu taas hieman toiselle puolelle ja saavuttaa vasta sitten vähitellen täydellisen tasapainotilan. Hevosilla samaa ilmiötä pääsee ihailemaan paitsi epätasaisella alustalla liikuttaessa tai hevosen kompastuessa, myös kaikissa niissä tilanteissa joissa hevonen tuntee höyhenenkevyttä voimakkaampaa painetta, vetämistä tai työntämistä jossain kehonsa osassa. Hevonen saattaa kyllä lajityypillisten käyttäytymismalliensa vuoksi tai opetetusti väistää kohteliaasti ihmisen tieltä tämän lähestyessä. Mutta jos ihminen on jo jonkin aikaa seissyt hevosen sivulla sitä harjaillen ja sitten ilman muutosta kehonsa liikkeessä al- 15

14 Vastarefleksi saa hevosen painautumaan kättä vasten. Jos tasapainotila pysyy järkkyneenä, sekä ihmisen että hevosen aivot ja keho yhteistyössä saattavat yrittää korjausliikkeen säilyttämistä niin pitkään kuin pystyvät tai kunnes tietoinen toiminta ennättää mukaan auttamaan tilanteesta selviytymisessä. Ruuhkabussissa seisovan ihmisen tapauksessa korjausliike pitää ensin huolta siitä, ettei satunnainen tuuppaus suista ihmistä jaloiltaan. Jos työntäminen ei lopu, korjausliikkeen jonkin aikaa jatkuttua ihminen ehtii tietoisestikin havaita tilanteen ja siirtyä seisomaan paikkaan, jossa työntämistä ei enää tunnu. Saman tekee hevonenkin. Hevosen päättelykyky ei välttämättä riitä siihen, että se ymmärtäisi ihmisen hätääntyneiden äänien ja kyljessä tuntuvan yhä suuremman tuuppaamisen välisen riippuvuussuhteen. Jos työntäminen kyljessä vain lisääntyy, aivot antavat keholle viestin entistä suuremman korjausliikkeen tekemisestä. Sen jälkeen hevonen kyllä usein astuu poispäin kyljessään tuntemastaan paineesta, mutta karsinan seinän väliin litistyneen ihmisen kylkiluiden kannalta se voi jo olla myöhäistä. kaakin painaa hevosta sormellaan reidestä saadakseen sen väistämään takaosallaan, hevosen aivot lähettävät keholle viestin tehdä korjausliikkeen pystyssä pysymiseksi. Hevosen aivot ja keho toimivat siinä tilanteessa aivan samoin kuin ihmisenkin ruuhkabussin tönimisissä. Korjausliike on niin refleksinomainen, ettei siinä ole kyse hevosen tietoisesta valinnasta, itsepäisyydestä tai kunnioituksen puutteesta. Pahimmillaan ihminen voi (työntäessään hevosta suunnasta, jota se ei näe), huomata joutuneensa puristuksiin karsinan seinän ja hevosen väliin. Hevosen keho korjaa kevyen työntämisen aiheuttamaa tasapainonmenetystä toiseen suuntaan suuntautuvalla korjausliikkeellä. 16 Vetopaniikki Vastarefleksi on myös usein ainakin osasyyllisenä vetopaniikiksi kutsuttuun tilanteeseen, jossa kiinni sidottu hevonen alkaa vetää paniikinomaisesti päätään ylöspäin paineesta vapautuakseen ja heittäytyy usein samalla koko kehonsa voimalla taaksepäin. Usein vasta riimun pettäminen tai vetosolmun avaaminen pikaisesti laukaisevat tilanteen. Hevonen voi tietenkin kokemattomuuttaankin pyristellä kiinnijoutumista vastaan kuin ansaan joutunut eläin, mutta satimeen se tuntee joutuneensa viimeistään siinä vaiheessa, kun tasapainon korjausliike tulee mukaan kuvaan. Jos hevonen tuntee painetta korviensa takana, se ei suinkaan heti tuiskahda turvalleen vaan säilyttää tasapainonsa korjausliikkeellä.

15 Mitä suurempi niskassa oleva paine on, sitä suurempana korjausliikekin ilmenee. Hevoset ovat vain eläimiä. Vaikka ne olisivat kuinka tottuneita seisomaan kiinnitettyinä, äkillisen äänen kuuleminen voi saada hevosen unohtamaan olevansa kiinni ja heilauttamaan päätään äänen suuntaan. Kun riimunmitta loppuu ja riimun niskahihna painuu voimalla hevosen niskaan, hevosen keho reagoi aivan yhtä refleksinomaisesti korjausliikkeellä kuin missä tahansa tilanteessa tuntiessaan tasapainon horjuvan. Koska korjausliike tässäkin tapauksessa korjaa liikettä vastakkaiseen suuntaan hieman enemmän kuin tasapainoon pääsemiseksi olisi tarpeen, hevonen tuntee niskassaan entistäkin suuremman paineen. Viimeistään tässä vaiheessa tilanne voi laukaista pakoreaktion (s. 75), joka usein ajaa tilanteen todelliseksi vetopaniikiksi. Vetopaniikin ehkäiseminen Vetopaniikin ehkäisemisessä ja vetopaniikkihevosen uudelleenkouluttamisessa avainasemassa on perus teellinen riimun paineesta poispäin myötäämisen opettaminen (koulutusohjeita teoksessa Hevosen peruskoulutus). Liian äkillisen nykäi syn välttämiseksi varsinkin nuorten ja uudelleenkoulutettavien hevosten ta pauksessa on ehdottoman suositeltavaa käyttää joustavaa lenkkiä riimun ja kiinnitykseen käytettävän riimunarun tai ketjujen välissä. 17

16 Tasapainon korjausliikkeen välttäminen Koska vastarefleksin käynnistyminen on vaarana aina, kun hevonen tuntee painetta, eikä tiedä miten vapautua siitä, hevoselta ei pääsääntöisesti kannata pyytää mitään, mitä sille ei ole tietoisesti opetettu. Samasta syystä hevoselle kannattaa opettaa niin sujuva tapa reagoida sen usein elämässään koke maan pyytämiseen tai muuhun paineeseen, että hevonen reagoi oikein ja vain pienellä viiveellä. Oman turvallisuutensa vuok si ihmisen kannattaa uhrata aikaansa ja opettaa etu- ja takapään väistäminen perusteellisesti myös pelkästä kevyestä kosketusmerkistä sellaisellekin hevo selle, joka kunnioittaa ihmisen tilaa väistämällä tämän lähestyessä (ohjeita teoksessa Hevosen peruskoulutus). Jos ihminen joutuu epä huomiossa hevosta hoitaessaan paikkaan, jossa väistämisen pyytäminen kehon kieltä käyttämällä on mahdotonta, väistämisen pyytäminen hevoselle tutulla merkillä saa hevosen siirtymään kauniisti syrjemmälle vailla ihmiselle vaarallisen korjausliikkeen syntymistä. Korjausliikkeen ottaminen huomioon hevosen koulutuksessa Hevosen keho tekee refleksinomaisen, tasapainoa säilyttävän korjausliikkeen kaikissa niissä tilanteissa, joissa hevonen tuntee äkillistä painetta millä tahansa puolella kehoaan. Ilmiö tulee usein vastaan uusia asioita hevoselle opetettaessa. Vain höyhenenkevyt paine voi olla sen verran pieni, ettei keho lähde korjaamaan tasapainoaan lainkaan. Hieman sitä suurempi paine, kuten sormella kylkeen painaminen tai riimunarusta vetäminen, käynnistävät kehossa ensin tahdosta riippumattoman korjausliikkeen. Hevonen siis tuntuu ensin painautuvan painetta vastaan tai lisäävän riimunarun painetta ja vasta sitten antavan periksi oikeaan suuntaan paineesta vapautuakseen. Vastarefleksi on pakoreaktion ohella suurimpia syitä siihen, miksi uusien asioiden opetus hevoselle negatiivista vahvistetta käyttäen (paineen tuottaminen ja sen poistaminen hevosen tehdessä oikein s. 200) kannattaa aina aloittaa lisäämättä painetta yhtään kevyttä suuremmaksi ja vain hevosen oikeaa reaktiota odottaen. Paineen lisääminen tilanteessa, jossa hevonen ei vielä ole oppinut, mitä pitäisi tehdä, käynnistää usein vain entistä suuremman korjausliikkeen ennen paineesta poispäin siirtymistä. Vaikka ihminen saisi suurta voimaa käyttämällä hevosen kertakaikkiaan työnnettyä tai vedettyä oikeaan suuntaan ja palkitsisi hevosen heti sen liikkuessa paineen poistolla, tilanne ei ole koulutuksen tavoitteiden kannalta kovin 18

17 Vastarefleksin tai pakoreaktion estämiseksi on myös tärkeää varmistaa, että hevonen todella osaa painettakin sisältävän merkin. Jos opettamiseen alusta saakka liittyy tai sitä edeltää myös ihmisen kehon kieli, hevonen ei välttämättä koskaan opi kunnolla sitä seuraavaa, varsinaista painetta sisältävää merkkiä. Jos hevonen on tavallisesti aina reagoinut niin hyvin pelkkään istunnalla hidastamiseen, ettei sille ole juuri tarjoutunut mahdollisuutta oppia, mitä ohjista pidättäminen tarkoittaa, ohjien kiristäminen äkkitilanteessa voi aiheuttaa korjausliikkeen, jossa hevonen yrittää säilyttää tasapainonsa painautumalla kuolainta vastaan. Samanlainen tilanne saattaa aiheutua myös, jos hevosta ei koskaan opeteta myötäämään päällään riimun paineelle erikseen, vaan hevosta vain talutetaan ja sen annetaan itsekseen opetella, mitä kannattaisi tehdä. Jos ihmisen kehon kieli liittyy aina taluttamiseen, hevonen oppii riimun kiristyessä vain siirtymään lähemmäs ihmistä, ei suinkaan myötäämään riimun aiheuttamasta paineesta täsmälleen poispäin. hedelmällinen. Hevonen yhdistää saamansa palkinnon eli paineesta vapautumisen sekä siihen, mitä juuri oli palkitsemishetkellä tekemässä, että siihen, miltä siitä palkitsemishetkellä tuntui (s. 187). Suuren paineen käyttö ilman, että hevonen tietää, miten siitä vapaudutaan, voi saada hevosen liittämään liikkeeseen opitusti myös pakoreaktion jännittymisineen (s. 82). Suuri vastarefleksin aiheuttama korjausliike voi jo sinällään saada aikaan sen, että hevosen keho on palkitsemishetkellä jännittyneessä tilassa. Seurauksena on hevonen, joka kyllä vastaa ihmisen pyyntöihin, mutta jännittyy aina niitä toteuttaessaan ja liikkuessaan. Vaikka koulutuksen alkuvaiheissa ja uusia asioita hevoselle esiteltäessä käytettäisiinkin hyvin kevyttä painetta, ihmisen on syytä varautua siihen, että pieni korjausliikkeen poikanen kuitenkin on havaittavissa ennen hevosen liikkumista ja myötäämistä oikeaan suuntaan. Koska ilmiössä ei ole kyse hevosen itsepäisyydestä, kouluttajan kannattaa vain odottaa rauhallisesti kevyt paine ennallaan pitäen hevosen oikeaa reaktiota. Vain runsaiden toistojen myötä hevonen oppii tunnistamaan kevyen paineen vihjeeksi siirtää kehoaan johonkin suuntaan eikä vain satunnaiseksi tönimiseksi tai tasapainon horjuttamiseksi. Kun opitusta tulee tapa, korjausliike vähenee vähitellen lähes huomaamattomaksi ja hevonen liikahtaa heti tavalla, jolla on oppinut vapautumaan tutusta, kevyestä paineesta. Koska hevonen saattaa vähitellen tottua hyvin kevyeen paineeseen ja seistä tyytyväisenä pitkiäkin aikoja siitä välittämättä, voi olla hyvä ajatus tässä vaiheessa lisätä painetta asteittain, kunnes hevonen reagoi. Jos hevosella on riittävästi aikaa huomata jo tuntemansa kevyt paine, paineen lisääminen ei enää käynnistä korjausliikettä vaan nopeuttaa hevosen päätöstä siirtyä siihen suuntaan, missä se tietää saavansa paineen loppumaan. Hevonen säilyttää myös jo oppimansa rennon ja luottavaisen tavan liikkua haluttuun suuntaan. Vastarefleksi saattaa silti käynnistyä aina, kun hevonen kokee painetta, josta ei tiedä miten vapautua. Samoin käy, jos käytetään voimakkaampaa apua kuin mihin hevonen on tottunut tai kevyt paine aloitetaan liian äkillisesti. Tutuissakin tehtävissä vain pyynnön aloittaminen aina ensin kevyesti ja vasta sitten tarpeen mukaan sitä voimistaen saa korjausliikkeen pysymään poissa. Tästä syystä ratsastajan perustaitoihin kuuluu tehdä hevoselle tutut avutkin äkillisyyttä välttäen, pehmeästi aloittaen ja asteittain apua tarpeen vaatiessa voimistaen. Tyhjästä ilmestyvä, heti voimakkaasti pyytävä sivuttainen pohje voi käynnistää korjausliikkeen, jossa hevonen tuntuu painautuvan pohjetta vastaan. Pohkeella pyytämisen voimistaminen tällaisessa tilanteessa vain lisää korjausliikkeen voimaa. Kyseessä ei ole hevosen itsepäisyys tai kunnioituksen puute ihmistä kohtaan vaan tahdosta riippumaton, täysin refleksinomainen tasapainon korjaaminen. 19

18 Vastarefleksin ilmenemismuotoja Hevonen ei luonnostaan tiedä, että jokin ihmisen sen kehoon tuottama paine on tarkoitettu merkiksi, joka ei lopu, ennen kuin hevonen tekee oikein. Jos hevoselle ei ole erikseen opetettu, miten mistäkin paineesta vapaudutaan, sen aivot ja keho saattavat jonkin aikaa yrittää korjata tasapainoa painetta vastaan hieman sitä suuremmalla vastaliikkeellä. Tällaisissa tilanteissa kouluttamaton hevonen voi: painautua ihmistä vasten talutettaessa, jos ihminen koskettaa sen lapaa. vetää vastaan ihmisen yrittäessä vetää hevosta riimunarusta eteenpäin. heittäytyä liinoja vastaan, jos niitä käytetään hevosen lastaamiseen etukäteisopetuksetta. heilauttaa päänsä ylös, kun ihminen yrittää kädellään painaa sitä itselleen kätevämpään harjaamiskorkeuteen. Tällaisissa tapauksissa käytöstä ei kannata erehtyä luulemaan hevosen ilkeydeksi. Mistä tahansa käytöksestä voi kuitenkin tulla opittua, jos sitä vahvistetaan eli hevonen esimerkiksi vapautuu kokonaan paineesta vastarefleksin voimasta. Koska suurempi paine saa hevosen yleensä tekemään vain entistä suuremman korjausliikkeen, ihminen voi pian huomata olevansa tilanteessa, jossa hevosen liikkeen vastustaminen on mahdotonta. Ei-toivotun oppimisen kannalta liikkeen vastustamiseen ei kuitenkaan ole yleensä syytä. Pelkkä paineen säilyttäminen ennallaan riittää. Ihminen voi siis hyvin antaa hevosen nostaa päätään riimua laitettaessa ilman, että hän yrittää vastustaa liikettä. Jos kädet pysyvät kevyesti riimussa liikettä vastustamatta, kevyt paine säilyy ennallaan eikä hevosen pään nostelua tule tahattomasti vahvistetuksi. Kun hevonen taas laskee päätään hieman alaspäin, ihminen voi irrottaa sormensa. Useiden toistojen jälkeen vahvistettu käytös lisääntyy. Hevonen alkaa laskea päänsä alas, koska on oppinut sen olevan nopein keino kevyestä paineesta vapautumiseen tässä tapauksessa. Jos riimu yllättäen kiristyy esimerkiksi riimunarusta hevosta puomiin kiinni sidottaessa, ihmiseen päin siirtyminen ei tuota tulosta tai ihminen ei ole edes näkyvillä. Koska hevonen ei opitusti tiedä muuta tapaa vapautua paineesta kuin lähemmäs ihmistä menemisen, vastarefleksi ja pakoreaktio yhdessä voivat aiheuttaa vaarallisen vetopaniikin. Koska sama ilmiö vähän pienimuotoisemmin voi tulla eteen kaikissa niissä tilanteissa, joissa ihmiseen päin siirtyminen ei riitä vastaukseksi riimun kiristymiseen, riimun paineeseen myötäämisen opettamiseen kannattaa jokaisen hevosen kohdalla käyttää aikaa. Kun hevonen on oppinut siirtymään paineesta poispäin, moni lastauksen tai talutuksen ongelmatilanteista häviää. 20 Korjausliikkeen voi laukaista myös tavallista suurempi paine. Jos ratsastaja vetääkin ohjista äkillisesti tai suuremmalla paineella kuin mihin hevonen on tottunut, hevosen aivot voivat antaa viestin korjausliikkeestä vastakkaiseen suuntaan. Kun tämä kuolaimeen pureutuminen yhdistyy pakoreaktioon, ratsastaja voi huomata joutuneensa kyytiin, jonka pysäyttäminen tuntuu mahdottomalta. Hevosen kehon korjausliike päättyy, jos ohjista myödätään vähitellen kokonaan. Etukäteen hyvin opetettu kääntöpysäh dys (ohjeita teoksessa Hevosen jatkokoulutus) toimii tämän jälkeen yleensä turvallisena vaihtoehtona hevosen pysäyttämisessä ja pakoreaktion muuttamisessa rauhallisuudeksi.

19 Korjausliikkeen suuruus vaihtelee Tasapainon korjausliikkeen eli vastarefleksin suuruus tai ylikorjautuvuus vaihtelee hevosyksilöittäin. Jos hevonen tekee suuren korjausliikkeen yhdessä kohtaa, se yleensä myös korjaa tasapainoaan liikaa useissa muissakin tilanteissa. Vetopaniikkiin helposti joutuva hevonen saattaa olla lajitovereitaan alttiimpi myös painautumaan kuolainta vastaan siitä pidätettäessä tai nojautumaan voimakkaasti laitaa vasten kuljetuksen aikana. Monet suomenhevosetkin ovat saaneet itsepäisen maineen tunkiessaan pohjetta vastaan ja pai naessaan ratsastajan kättä vastaan vain siitä syystä, että ratsastaja on alun perinkin käyttänyt niin suurta painetta apujensa käytössä, että kehon tasapainon korjausliike on käynnistynyt. Apujen voimistaminen refleksinomaisen korjausliikkeen jo käynnistyttyä voi saada kehon tekemään entistä suuremman korjausliikkeen. Joillain hevosilla korjausliikkeen ylikorjautuvuus on niin aavistuksenomainen, että liikkeen olemassaoloa ei ihminen aina huomaa. Aina se on kuitenkin olemassa. Sitä vailla hevonen ei pysyisi pystyssä edes muutaman askeleen vertaa kävellessään epätasaisella alustalla. Hevosen vanhetessa tasapainon korjausliike voi vähitellen vähentyä tai käynnistyä hitaammin. Hyvin vanhan hevosen voi olla vaikea säilyä horjahtamatta pystyssä jäästä muhkuraisella maanpinnalla. Tällaisissa tapauksissa hokkikengät voivat olla hevoselle tarpeen, vaikka nuoremmat lajitoverit vallan hyvin pystyssä pysyisivätkin kokonaan kengittä. 21

20 Hevonen puhuu kehollaan Hevoset elehtivät paljon ja ymmärtävät synnynnäisestikin toistensa ilmeitä ja eleitä, ihmiselle hevosen ilmeiden tulkitseminen ei silti ole aina helppoa. Tylsistyneeltä ja rauhalliselta näyttävä hevonen voi itse asiassa olla sulkeutunut ja oppinut avuttomaksi (s. 150). Hampaat irvessä ihmistä lähestyvä hevonen on useimmiten vain aikeissa väistättää ihmisen pois ruokapaikasta (ks. ruokaan liittyvä hyökkäävyys s. 144) eikä suinkaan aikeissa tappaa ihmistä. Hevonen viestii niin ilmeillään, eleillään kuin liikkeilläänkin. Myös hajuilla on merkitystä hevosten kanssakäymisessä. 22