Ristiretkien viimeinen linnake murtui

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ristiretkien viimeinen linnake murtui"

Transkriptio

1 KESKIAIKA Ristiretkien viimeinen linnake murtui Akko oli viimeinen kaupunki, joka oli ristiretkien lopputuoksinassa yhä kristittyjen käsissä. Italialaiset kauppiaat, vallanhimoiset ristiritarit ja paikallishallitsijat ryhtyivät taistelemaan keskenään kaupungin mutkaisilla pikkukaduilla, mikä lopulta johti Akkon tuhoon. 30 Historia Tämä PDF-tiedosto on tarkoitettu yksityiseen käyttöön. Sitä ei saa jakaa tulosteena, liitteenä eikä linkkinä verkossa (esim. sähköpostilla tai Facebookissa)

2 SHUTTERSTOCK Palestiina/1256 Jerusalemin kuningaskunta oli syntynyt eurooppalaisten ristiretkien tuloksena. Voittoisan alun jälkeen valtakunta menetti suurimman osan alueistaan, ja jäljelle jäi vain Akkon satamakaupunki. Tämä PDF-tiedosto on tarkoitettu yksityiseen käyttöön. Sitä ei saa jakaa tulosteena, liitteenä eikä linkkinä verkossa (esim. sähköpostilla tai Facebookissa) Jerusalemin kuningaskunta Akko Print: cyt Status: PDF PROCES Layout: cyt Red.sek: emk Ristiretkeläiset keskittyivät 1200-luvulla kahinoimaan enemmän keskenään kuin muslimeja vastaan.

3 KESKIAIKA ELSE CHRISTENSEN Kaikki paheet rehottivat Akkossa, jonne kulkeutui Euroopasta prostituoituja, huijareita ja rikollisia. AKG-IMAGES Kristinuskon sanoma unohtui Akkossa asuneet eurooppalaiset vähät välittivät sodasta muslimeja vastaan. vät arkkivihollisinaan Pyhällä maalla, vaan joukko oli pukeutunut eurooppalaisittain. Mylvinnän seasta erottui italiankielisiä sanoja. Hyökkääjät tulivat Akkon kaupungin sisältä, Genovalle kuuluvasta naapurikaupunginosasta. Genovalaiset potkivat ovet säpäleiksi ja tunkeutuivat koteihin, joiden asukkaat olivat hämmennyksen vallassa. Huonekalut pirstoutuivat, kun armottomat tunkeutujat etsivät arvotavaroita. Hetken koteja ryösteltyään genovalaiset suuntasivat kulkunsa sataman suuntaan kohti venetsialaisten kauppalaivoja, jotka olivat täynnä silkkiä, mausteita ja muita kalleuksia. Miehistö ei ehtinyt saada aluksiaan vesille, kun laivoihin nousseet genovalaissotilaat jo alkoivat paiskoa tynnyreitä ja arkkuja maihin. Genova ja Venetsia olivat pitkään kilpailleet rajusti Välimeren kaupankäynnin hallinnasta. Aamuisen hyökkäyksen myötä kilpailu kuitenkin muuttui avoimeksi sodaksi, joka osaltaan johti kristityn Akkon valtakauden päättymiseen. Vaurautta silkkitieltä Vuonna 1256 Akkon tilanne oli kriittinen ilman sotaakin. 75 vuotta aiemmin Synti kukoisti Akkossa Vaikka Akko oli ristiretkeläisten hallinnassa, se oli oikea paheiden pesä. Ranskalainen piispa Jacques de Vitry totesi saavuttuaan kaupunkiin vuonna 1216: Se on uusi Babylon, täynnä häpeällistä turmelusta. Akkoon oli tullut kristittyjä kaikkialta Euroopasta. Tulijoiden joukossa oli monia kotimaastaan karkotettuja rikollisia, joiden oli helppo sulautua suuren kaupungin humuun. Jotkin valtiot myös karkottivat kaupunkiin muun muassa prostituoituja, jotka tarjosivat Akkossa palveluksiaan pyhiinvaeltajille, sotilaille ja italialaisille merimiehille. Piispa de Vitryn mukaan kaupunki oli lihan himojen tyyssija. Italialaiset kaupunkivaltiot Mitkä: Genova, Pisa, Venetsia Tavoite: Kauppiaat halusivat ostaa idän eksoottisia tuotteita, sillä mausteista, sokerista ja silkistä sai Euroopassa hyvät voitot. Eräänä aamuyönä vuonna 1256 miltei kaikki Akkon satamakaupungin venetsialaisen osan asukkaat olivat yhä unessa, eikä kukaan huomannut vaimeaa ääntä, joka kantautui kaupungin toiselta laidalta. Kun meteli voimistui ja läheni, uniset ihmiset alkoivat heräillä. Ikkunaluukut lävähtivät auki, ja hämmästyneet venetsialaiset koettivat arvailla äänen alkuperää. Pian metelistä alkoi erottua kiihtyneitä huutoja, askelten töminää ja aseiden kalistelua, mutta silloin oli jo liian myöhäistä. Kaupunkilaiset eivät olleet varautuneet puolustautumaan, eikä kaduilla ollut vartijoita vihollisten varalta. Kaupunginmuurin torneille ja lukituille porteille oli matkaa korttelikaupalla. Kaikki joutuivatkin suuren hädän ja hämmingin valtaan, kun aseistettu joukko vyöryi katuja pitkin. Tunkeutujat eivät olleet muslimeja, joita kristityt pitisatamakaupunki oli ollut osa vahvaa ristiretkeläisten valtakuntaa, johon kuului Jerusalemin pyhä kaupunki ja jonka maa-alueet ulottuivat pitkälle itään. Lähi-idän muslimihallitsijat pelkäsivät Euroopan kristittyjä ritariarmeijoita. Suuruuden ajat olivat kuitenkin takana, ja vaikka ristiretkeläiset yhä kutsuivat maataan Jerusalemin kuningaskunnaksi, Raamatun pyhä kaupunki oli menetetty. Jäljellä oli enää Välimeren rannan pieni maakaistale, jota vahvat muslimivaltiot ympäröivät ja koillisesta lähestyvät mongolit uhkasivat. Akko oli nyt tuon pienen palestiinalaisen erillisalueen pääkaupunki, ja laivat toivat sen satamaan Italiasta vielä viimeisiä hurskaita ja luottavaisia pyhiinvaeltajia taistelemaan kristityn Jerusalemin puolesta. Paluumatkoillaan laivat oli lastattu täyteen idän eksoottista kauppatavaraa. Akko oli sotilaallisesta painostuksesta huolimatta säilyttänyt asemansa itäisen Välimeren tärkeimpänä kauppasatamana. Sinne saapui karavaaneja Arabian niemimaalta ja silkkitietä pitkin Intiasta ja Kiinasta saakka, ja Akkon kauppiaat rikastuivat. Kilpailevat kaupunkivaltiot Kun kiinnostus ristiretkeläisten valtiota kohtaan oli Keski-Euroopassa jo hiipumassa, vauraat italialaiset kaupunkivaltiot halusivat edelleen pitää kiinni Akkosta. Oli lähinnä Venetsian, Genovan ja Pisan ansiota, että Palestiinassa oli vielä olemassa kristitty kuningaskunta. Avulla oli toki hintansa: italialaiset vaativat itselleen tiettyjä etuja. Akkossa jokaisella kaupunkivaltiolla oli oma kaupunginosa, jonka sisällä asukkaat noudattivat kotivaltionsa lakeja. Italialaisten välinen kilpailu oli osa akkolaisten arkea, ja ajoittain seuraukset SHUTTERSTOCK 32 Historia Tämä PDF-tiedosto on tarkoitettu yksityiseen käyttöön. Sitä ei saa jakaa tulosteena, liitteenä eikä linkkinä verkossa (esim. sähköpostilla tai Facebookissa)

4 SHUTTERSTOCK olivat varsin näkyviä. Venetsia ja Genova esimerkiksi kilpailivat siitä, kumpi rakentaisi kaupungin korkeimman tornin. Joskus kilpavarustelu sai vakavampiakin piirteitä. Kun eräs venetsialainen surmasi nuoren genovalaisen vuonna 1250, seurauksena oli levottomuuksia ja rajuja katutappeluita. Myöhemmin genovalaiset käyttivät erään laivan kaappausta tekosyynä takavarikoidakseen kaikki Akkon satamassa olevat venetsialaisalukset. Tilanne ratkaistiin rauhanomaisesti, mutta monet muut kiistat loivat kaupunkiin valtavia jännitteitä, ja pieninkin kipinä olisi saanut italialaiset hyökkäämään toistensa kimppuun. Genovalaisten yllättävä hyökkäys venetsialaiskaupunginosaan Ristiritareiden valtakunta romahti Kristittyjen armeijat olivat vallanneet Jerusalemin, mutta valta vaihtui yhdessä päivässä vuonna 1187, eikä onni kääntynyt uusien ristiretkien myötä. Ensimmäinen ristiretki tehtiin vuonna 1096, jolloin kristityt valtasivat muslimeilta Jerusalemin ja loivat alueelle Jerusalemin kuningaskunnan. Ristiretkeläisten valtakausi Lähi-idässä kesti satakunta vuotta. Vallan mureneminen alkoi vuonna 1187 Hattinin taistelusta, jossa aijubidien dynastian sulttaani Saladin sai murskavoiton kristityistä. Saladin valtasi helposti Jerusalemin, ja koko kristittyjen vuonna 1256 ylitti lajissaan kuitenkin kaikki aikaisemmat vihollisuudet. valtakunta olisi kaatunut, jos Euroopasta ei olisi järjestetty uutta ristiretkeä. Kristittyjen laivasto toisensa jälkeen purjehti Välimeren yli, mutta eurooppalaisjoukot pystyivät vain viivytystaisteluun. Kristityt valtasivat Jerusalemin takaisin, tosin vain lyhyeksi ajaksi luvun puolivälissä ristiritarien valtakunnasta oli jäljellä vain pieniä osia. Euroopassa ei myöskään enää jaksettu kiinnostua epäonnisista ristiretkistä. Valtataistelu roihahti ilmiliekkiin Akkon kaduilla syttynyt sisällissota sai alkunsa vähäpätöisestä omistusoikeutta koskevasta riidasta. Genovalaisten ja venetsialaisten hallitsemien kaupunginosien rajalla sijaitsi Montjoie-niminen kukkula. Sen laella oli Pyhän Sabban luostari, jonka herruutta kumpikin italialaissiirtokunta vaati itselleen. Kiista vietiin kaupunginoikeuteen, mutta Akkon ylin genovalainen virkamies ei halunnut odottaa oikeuden päätöstä. Eräänä aikaisena aamuna koko genovalaisvaruskunta kutsuttiin vaivihkaa koolle, ja pian joukot olivat aloittaneet hyökkäyksen. Sotaväki valtasi Montjoien nopeasti ja jatkoi etenemistään venetsialaisten kortteliin ja sieltä edelleen satamaan. Kolmannen italialaisen kaupunkivaltion Pisan kansalaiset pysyttelivät visusti sivussa, kun genovalaisjoukot ryöstivät Venetsian laivoja. Pian venetsialaiset poistuivat Akkosta. Hyökkäys oli kova kolaus Venetsian kaupunkivaltion kaupankäynnille, mutta vielä pahempaa oli tulossa, sillä italialaisten lisäksi muutkin himoitsivat ristiretkeläisten valtiota. Myös Tyroksen kaupunkia hallitseva Philippe de Montfort oli odottanut sopivaa hetkeä, ja näki nyt tilaisuutensa tulleen. Käyttäen hyväkseen Akkossa vallitsevaa seka- Välimeri Tyros Akko Jerusalem Antiokia Loppu lähellä Kristittyjen valtiosta oli jäljellä enää kapea rantakaistale. Ristiretkeläisten valtio vuonna 1144 Ristiretkeläisten valtio vuonna 1256 Print: cyt Status: PDF PROCES Layout: cyt Red.sek: emk ART ARCHIVE/PICTURE DESK Saladin murskasi ristiritareiden armeijan Hattinin taistelu vuonna 1187 teki miltei lopun kristittyjen armeijasta, kun miestä kaatui. Tämä PDF-tiedosto on tarkoitettu yksityiseen käyttöön. Sitä ei saa jakaa tulosteena, liitteenä eikä linkkinä verkossa (esim. sähköpostilla tai Facebookissa)

5 KESKIAIKA mikä velvoitti myös Akkon pisalaiset tukemaan venetsialaisia, mikäli näiden onnistuisi palata. Elokuussa 1257 Venetsiasta lähti amiraali Lorenzo Tiepolon johtama 14 kaleerin laivasto kohti itää. Peli ei ollut vielä pelattu, vaikka Genova olikin voittanut ensimmäisen erän. Ristiritarit Ketkä: Saksalainen ritarikunta, johanniitat, temppeliritarit Tavoite: Aseistautuneiden munkkien muodollinen tavoite oli taistella muslimeja vastaan. Perimmäinen tarkoitus oli hankkia suosiota ja rahaa tukijoilta. Kauppiaat sotivat ritareita vastaan sortoa Montfort karkotti venetsialaiset Tyroksesta. Alueella olevien kristittyjen välinen voimatasapaino järkkyi, ja ryhmittymät ryhtyivät taistelemaan toisiaan vastaan. Marseillen kauppiaat, jotka olivat jo pitkään olleet genovalaisten vastustajia, liittyivät venetsialaisten rintamaan. Accossa asuvat Barcelonan katalaanit, jotka puolestaan kilpailivat Marseillen kanssa, liittyivät Genovan tukijoihin. Ristiritareiden väkivahva joukko oli tähän saakka pysytellyt sivussa, mutta pian myös he ajautuivat mukaan Pyhän Sabban luostarin raakaan sotaan. Venetsialaisten onnistui taivutella puolelleen aiemmin Genovan kanssa hyvää pataa ollut Pisa. Venetsia ja Pisa solmivat kymmenen vuoden liiton, Amiraali Tiepolon saapuminen yllätti genovalaiset, jotka luulivat jo ajaneensa venetsialaiset kaupungista lopullisesti. Tiepolon kaleerit tunkeutuivat kenenkään estämättä Akkon ulkosatamaan, ja pian venetsialaiset jo räjäyttivät poikki kettingin, joka sulki pääsyn sataman sisäosaan. Maihin noustuaan venetsialaisjoukot sytyttivät tuleen kaikki satamassa olleet Genovan alukset. Tämän jälkeen joukko marssi Montjoien kukkulalla sijaitsevaan Pyhän Sabban luostariin, jonne genovalaiset olivat linnoittautuneet. Matkalla venetsialaisten joukkoihin liittyi vahvistuksia pisalaisten kaupunginosasta. Tiepolon joukot pääsivät aina genovalaisten kaupunginosaan saakka. Genovalaiset olivat kuitenkin ehtineet varautua ja koota 800 kokeneen sotilaan armeijan ja suuren ammusvaraston. Heillä oli myös bal- listaksi kutsuttuja heittokoneita, joiden ampumilla kivillä ja muilla järeillä ammuksilla sai aikaan suurta tuhoa. Venetsialaisten eteneminen katkesi. Amiraali Tiepolon oli ryhdyttävä piirittämään genovalaisia, ja yhdessä pisalaisten kanssa venetsialaiset pystyttivät omat ballistansa. Lopulta järeää asetta oli pystyssä valmiina ampumaan nuolia ja kiviä genovalaisten niskaan. Vajaat sata vuotta myöhemmin kirjoitetun Les Gestes des Chiprois -kronikan mukaan vahvimmilla ballistoilla saattoi laukaista jopa 78-kiloisia Montmusardin esikaupunkialue Katutaisteluiden hirmuase Akkon taisteluissa italialaiset käyttivät rakenteeltaan suurta varsijousta muistuttavia aseita, ns. ballistoja. Niillä kivet ja nuolet saattoi singota matalalle lentoradalle kohti maalia, ja ne sopivat Akkon kapeille kaduille paremmin kuin vastapainokatapultit, joiden ammusten lentorata oli korkeampi. Antiikin aikoina kehitetty ballista oli suosittu ase keskiajan ristiretkillä. Johanniitat tukivat Genovaa pitkään jatkuneessa Pyhän Sabban sodassa. DORLING KINDERSLEY/ ORDER OF THE BLACK PRINCE Nuoli OSPREY PUBLISHING Laukaisin Jänneköysi 34 Historia Tämä PDF-tiedosto on tarkoitettu yksityiseen käyttöön. Sitä ei saa jakaa tulosteena, liitteenä eikä linkkinä verkossa (esim. sähköpostilla tai Facebookissa)

6 Print: cyt Status: PDF PROCES Layout: cyt Red.sek: emk Kristittyjen sotaisa kaupunki Kahden italialaisen kaupunkivaltion välinen kilpailu muutti Akkon sotatantereeksi. Ristiretkeläisten kaupunki oli jaettu neljään osaan, ja arkkiviholliset Genova ja Venetsia ajautuivat keskenään taisteluihin, jotka johtivat sisällissotaan vuonna Raa at sotatoimet etenivät korttelista toiseen. utuma Venetsian liitto uma Genovan liittout Liittolaisten avulla voittoon Sota alkoi luostarista Venetsia taisteli sodan alussa yksin, kunnes sen onnistui liittoutua Pisan kaupunkivaltion ja paikallisten aatelisten kanssa. Kun temppeliritarit ja Saksalainen ritarikunta liittyivät mukaan, Genovan joukot saatiin kaksivuotisen sodan päätteeksi ajetuksi pois Akkosta. Sota alkoi Genovan vallattua Akkon keskellä olevan luostarikukkulan. Johanniittojen ritarikunta tuki genovalaisia järjestämällä näille muonavaroja. Myös naapurikaupungin Tyroksen vahva hallitsija Philip de Montfort tuki genovalaisia. Hallituspalatsi Saksalaisen ritarikunnan linnoitus in ue Johanniittaritareiden linnoitus Ulompi satama Sisempi kaupunginmuuri Venetsialainen osa 1 Sataman sulkuketju Tullikamari Genovalainen osa Sataman sisäosa Pisalainen osa 2 3 PER O. JØRGENSEN/HISTORIA Temppeliritareiden linnoitus Historia Tämä PDF-tiedosto on tarkoitettu yksityiseen käyttöön. Sitä ei saa jakaa tulosteena, liitteenä eikä linkkinä verkossa (esim. sähköpostilla tai Facebookissa) 35

7 KESKIAIKA ammuksia. Laukaus toisensa jälkeen ammuttiin kaupungin rakennuksiin, kunnes taistelualueen talot oli tuhottu. Genovalaisalue tuhoutui pahimmin, mutta myös pisalaisten kauppiaiden suurin torni kaatui. Naapuriapu pelasti genovalaiset Reippaasta maihinnoususta ja rynnäköstä huolimatta Tiepolon joukot eivät pystyneet karkottamaan genovalaisia Akkosta. Piiritetyltä viholliselta ei myöskään ruoka näyttänyt loppuvan. Genovalaisten kaupunginosa rajautui yhdeltä reunaltaan Johanniittain ritarikunnan alueeseen, ja ryhmittymät olivat liittoutuneet keskenään. Vaikka munkkiritarikunnan jäsenet eivät muuten osallistuneet italialaisten keskinäiseen välienselvittelyyn, he toimittivat genovalaisille ruokatarpeita aivan venetsialaisten nenän edessä. Osa ruokatarpeista tuli Tyroksesta Philippe de Montfortilta, joka myös avasi kaupunkinsa sataman genovalaislaivaston käyttöön. Laivat etsivät jatkuvasti aukkoja Akkon venetsialaisten puolustuksesta, ja ne purjehtivat kerta toisensa jälkeen aivan läheltä Akkon satamaa Johanniittojen suurmestari osallistui yritykseen säilyttää Akko kristittyjen käsissä. Yritys epäonnistui. BRIDGEMAN kuin hyökätäkseen, mutta kääntyivät aina takaisin Tyrokseen. Valehyökkäykset ärsyttivät venetsialaisia, joiden oli pakko jatkuvasti olla valmiita puolustautumaan sekä merellä että maissa. Tiepolo päätti siirtää taistelun vihollisleirin puolelle: hän jätti genovalaisten kaupunginosan luo riittävän määrän puolustusjoukkoja ja määräsi loput nousemaan laivoihin, jotka suuntasivat kurssinsa rannikkoa ylös kohti Tyrosta. Genovalaiset eivät olleet osanneet odottaa tällaista käännettä. Kun vihollislaivasto ilmestyi horisonttiin, Tyroksessa olleet 17 kaleeria yrittivät hädissään livahtaa avomerelle sen sijaan, että olisivat asettuneet taistelumuodostelmaan. Tiepolo hyödynsi tilanteen ja suuntasi useita kaleerejaan suoraan kohti genovalaisten johtoalusta, joka antautui ankaran taistelun jälkeen. Myös kolme muuta genovalaislaivaa vallattiin, ja venetsialaiset palasivat voittajina Akkoon mukanaan kolmesataa vankia ja vallatut laivat. Pyhän Sabban luostarista alkanutta sotaa oli jatkunut jo kaksi vuotta, kun osapuolet ryhtyivät helmikuussa 1258 neuvotteluihin puolueettomalla maaperällä. Papisto ja ruhtinaat pelkäsivät, että ristiretkeläisvaltio murenisi, jos kristityt jatkaisivat toistensa tappamista. Saksalaisen ritarikunnan suurmestarin johtamassa kokouksessa sodan osapuolia kehotettiin ilmoittamaan rauhanehtonsa. Neuvottelut johtivat rauhan sijasta kuitenkin umpikujaan, kun Voimat loppuivat Sisällissota heikensi kristittyjen rivejä, eivätkä he enää pystyneet puolustautumaan muslimeja vastaan. Vuonna 1291 Akkon edustalle leiriytynyt suuri egyptiläinen sotajoukko moukaroi kaupunginmuurin maan tasalle. Tämä PDF-tiedosto on tarkoitettu yksityiseen käyttöön. Sitä ei saa jakaa tulosteena, liitteenä eikä linkkinä verkossa (esim. sähköpostilla tai Facebookissa)

8 Kristityt ruhtinaat Ketkä: Arsufin Johannes, Tyroksen Philippe de Montfort, Kyproksen Plaisance, Antiokian Bohemond Tavoite: Muodollisesti Akkoa hallitsi saksalainen poika. Paikalliset hallitsijat kilpailivat päästäkseen valtaan alaikäisen ruhtinaan nimissä. Tiepolo vannoi kiihkeästi, että hänen laivastonsa lähtisi Akkosta kohti Venetsiaa vasta, kun hänellä olisi genovalaisten tornin perustuksista kaivettu kivi. Tiepolon sanat suututtivat Genovan konsulia siinä määrin, että hän vetäisi esiin miekkansa ja sivalsi sen kohti vastustajaansa. Venetsialaisamiraali pelastui vain nopeutensa ansiosta. Sota jatkui Akkossa, mutta ratkaisu oli jo ovella. Sota vei kaupungin puolustuskyvyn Neljä kuukautta epäonnistuneiden rauhanneuvotteluiden jälkeen Philip de Montfort lähti Tyroksesta kohti Akkoa 80 ratsumiehen ja 300 jousimiehen voimin ratkaistakseen sodan. Akkoon päästyään hän aikoi hyökätä venetsialaisia vastaan yhdessä johanniittaritareiden kanssa. Samanaikaisesti mereltä lähestyi Genovan 48-kaleerinen laivasto. Laivasto ankkuroitui Akkon edustalle 23. kesäkuuta Satamassa olleet Venetsian ja Pisan 40 kaleeria olivat tyhjinä, koska niiden miehistö taisteli kaupungissa genovalaisia vastaan. Tiepolo ymmärsi vaaran, kun temppeliritareiden suurmestari kävi hänen luonaan. Temppeliritarit tarjoutuivat asettumaan genovalaisia vastaan vapauttaakseen venetsialaiset merisotaan. Seuraavana aamuna Venetsian ja Pisan alukset olivat merellä rinta rinnan. Laivastot ottivat murskavoiton genovalaisista, jotka menettivät miestä ja suuren määrän aluksia. Loput genovalaislaivat lähtivät karkuun. Montfortin johtamat Tyroksen joukot luopuivat hyökkäyksestä, ja Akkossa tappion kärsineen Genovan konsuli Grimaldi käski joukkonsa pois kaupungista. Vaikka genovalaisten puolustustaistelu Akkossa oli ohi, sota jatkui. Veriset taistelut jatkuivat vuosi toisensa jälkeen itäisellä Välimerellä, ja vuonna 1267 genovalaiset koettivat turhaan vallata kaupunkia takaisin. Yrityksessä tuhottiin tärkeitä puolustusasemia ja menetettiin lukemattomia ihmishenkiä. Erään kronikoitsijan mukaan Pyhän Sabban sota vaati jopa kristityn hengen, ja vaikka luku on todennäköisesti liioiteltu, se kuvaa menetysten laajuutta. Vuonna 1270 sota vihdoin loppui. Akko oli vasta toipumassa, kun Egyptin sulttaani hyökkäsi kaupunkiin vuonna Kaupunkilaiset yrittivät puolustautua, mutta tappio oli jo ennalta sinetöity, sillä pitkä sota oli heikentänyt Akkon muureja. Näin päättyi kristittyjen valtakausi Pyhällä maalla. Lue lisää Christopher Marshall: Warfare in the Latin East , Cambridge University Press, 1992 Georg Caro: Genua und die Mächte am Mittelmeer , bind 1, 1895 Kristitty Akko löytyy yhä Ristiretkeläiset pakenivat Akkosta vuonna 1291, mutta kaupungissa on yhä jälkiä heidän ajoiltaan. Arkeologit ovat löytäneet nykyisin Israelille kuuluvasta Akkosta johanniittaritarien linnoituksen alla olleita holvirakennelmia. Kaivauksissa on löytynyt kuusi peräkkäistä salia, suuri halli, vankityrmä sekä useita muita huoneita. Paikalla voi edelleen aistia tunnelmia kristittyjen välisen väkivaltaisen kaupunkisodan ajoilta. Johanniittojen ajoilta olevien kellareiden ja muiden ristiretkien aikaisten löytöjen vuoksi Unesco nimesi Akkon maailmanperintökohteeksi vuonna luvulla Haifa syrjäytti Akkon aseman satamakaupunkina, mikä edesauttoi Akkon säilymistä, koska teollistuminen ei ole päässyt tuhoamaan vanhoja rakennuksia. 350 metrin pituinen tunneli johti temppeliritareiden linnoituksesta Akkon satamaan. SHUTTERSTOCK Print: cyt Status: PDF PROCES Layout: cyt Red.sek: emk Muslimijoukot piirittivät Akkon Muslimiarmeijan eliittijoukko koostui pelätyistä turkkilaistaustaisista mamelukkiorjista. Piirittäjät ryhtyivät pommittamaan kaupunginmuuria. Suuret katapultit pystyivät lennättämään 225 kilon painoisia kivikuulia jopa 300 metrin päähän. Temppeliritarit järjestivät yöllisen suurhyökkäyksen. Tarkoituksena oli tuhota muslimien katapultit, mutta vaikka kristityt pääsivät vihollisleiriin, he eivät ehtineet sytyttää sotakoneita tuleen ennen kuin heidät pakotettiin perääntymään. Kyproksen kuningas Henrik II 4.5. saapui Akkoon lisäjoukkojen kanssa. Hän ehdotti neuvotteluja nähtyään, että kaupunkia ei voitu pelastaa. Kristittyjen sanansaattaja ehdotti 7.5. aselepoa muslimien egyptiläiselle johtajalle sulttaani Al-Ashraf Khalilille. Sulttaani hylkäsi ehdotuksen ja vaati kristittyjä antautumaan ehdoitta. Puolustajat jättivät uloimmat puolustusrakennelmat, jotka uhkasi vat luhistua piirittäjien niiden alle kaivamien tunnelien vuoksi. Venetsialaiset poistuivat kaupungista laivoilla. Piirittäjät hyökkäsivät kaupunkiin koko murtuneen muurin pituudelta. Päivän kestäneet taistelut vaativat suuren määrän uhreja. Lopulta muslimit pääsivät kaupunkiin. Henrik II pakeni joukkonsa rippeiden kanssa. Laivojen kapteenit vaativat suuria summia viedäkseen kristityt turvaan. Moni etsi suojaa ritarikuntien linnakkeista. Temppeliritareiden linnake oli pitänyt pintansa pitkään, mutta lopulta sekin vallattiin ja kaikki siellä olleet surmattiin. Historia Tämä PDF-tiedosto on tarkoitettu yksityiseen käyttöön. Sitä ei saa jakaa tulosteena, liitteenä eikä linkkinä verkossa (esim. sähköpostilla tai Facebookissa)

3.11.2014. Gangut - Rilax Riilahti 1714. Mikko Meronen, Forum Marinum

3.11.2014. Gangut - Rilax Riilahti 1714. Mikko Meronen, Forum Marinum Gangut - Rilax Riilahti 1714 Mikko Meronen, Forum Marinum 1 Taustaa ja taistelun merkitys Venäjä rakennutti voimakkaan kaleerilaivaston Suuren Pohjan sodan aikana Venäjän laivasto syntyi Pietari Suuri

Lisätiedot

Nehemia rakentaa muurin

Nehemia rakentaa muurin Nettiraamattu lapsille Nehemia rakentaa muurin Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Mary-Anne S. Suomi Kertomus 35/60 www.m1914.org Bible for Children,

Lisätiedot

Saksan ja Neuvostoliiton sopimus

Saksan ja Neuvostoliiton sopimus Saksan ja Neuvostoliiton sopimus Elokuun 23. päivä 1939 Neuvostoliitto ja Saksa ilmoittivat kirjottaneensa hyökkäämättömyysopimuksen Moskovasta jota koko Eurooppa hämmästyi. Sopimuksen tekeminen perustui

Lisätiedot

Suomesta tulee itsenäinen valtio

Suomesta tulee itsenäinen valtio Suomesta tulee itsenäinen valtio Venäjän valtakunta romahtaa ja Suomesta tulee itsenäinen valtio Venäjällä kansan tyytymättömyys tsaari Nikolai II:a kohtaan oli kasvanut koko 1900-luvun alun. Suurin osa

Lisätiedot

Pyhän Johanneksen Hospitaaliritarikunta. Lyhyt esitelmä Johannes Kastajan ritarikunnan historiasta Asko Laite 2017

Pyhän Johanneksen Hospitaaliritarikunta. Lyhyt esitelmä Johannes Kastajan ritarikunnan historiasta Asko Laite 2017 Pyhän Johanneksen Hospitaaliritarikunta Lyhyt esitelmä Johannes Kastajan ritarikunnan historiasta Asko Laite 2017 SMOM Ritarikunnan aikajana Ritarikunnan lähtökohtia Vuonna 623 Paavi Gregorius I valtuutti

Lisätiedot

Gideonin pieni armeija

Gideonin pieni armeija Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija

Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Suomen sota päättyy. Vaaran vuodet

Suomen sota päättyy. Vaaran vuodet Suomen sota päättyy Vaaran vuodet Vaaran vuodet nimitystä on käytetty Suomessa toisen maailmansodan jälkeisestä epävarmasta ajanjaksosta, jolloin Suomen pelättiin muuttuvan kommunistiseksi valtioksi joko

Lisätiedot

Nehemia rakentaa muurin

Nehemia rakentaa muurin Nettiraamattu lapsille Nehemia rakentaa muurin Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa)

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for

Lisätiedot

Tali-Ihantalan ja Vuosalmen torjuntataistelut

Tali-Ihantalan ja Vuosalmen torjuntataistelut Tali-Ihantalan ja Vuosalmen torjuntataistelut Suomen Sotahistoriallinen Seura ry Jatkosodan esitelmäsarjan esitelmä 29.10.2014 Sotahistorioitsija, ye-evl, VTM Ari Raunio Kevään 1944 maavoimat heikommat

Lisätiedot

Kuningas Daavid (2. osa)

Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 21/60 www.m1914.org Bible for Children, PO

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Joosua johtaa kansaa

Nettiraamattu lapsille. Joosua johtaa kansaa Nettiraamattu lapsille Joosua johtaa kansaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Kuningas Daavid (2. osa)

Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for

Lisätiedot

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä Kristinusko (AR) Kristinuskon historia Kristinuskon syntymä Juutalaisuudessa oli kauan jo odotettu, että maan päälle syntyy Messias, joka pelastaa maailman. Neitsyt Maria synnytti pojan Jeesus Nasaretilaisen,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Suomen historia. Esihistoria ( 1300) Ruotsin vallan aika (1300 1809) Venäjän vallan aika (1809 1917) Itsenäinen Suomi (1917 )

Suomen historia. Esihistoria ( 1300) Ruotsin vallan aika (1300 1809) Venäjän vallan aika (1809 1917) Itsenäinen Suomi (1917 ) 2009-2013 Suomen historia Esihistoria ( 1300) Ruotsin vallan aika (1300 1809) Venäjän vallan aika (1809 1917) Itsenäinen Suomi (1917 ) Sotien jälkeinen aika (1945 ) Nykyaika Esihistoria ( 1300) Suomi

Lisätiedot

Hesekiel: Näkyjen mies

Hesekiel: Näkyjen mies Nettiraamattu lapsille Hesekiel: Näkyjen mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 29/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Asuinalue (ruskea tausta) Kalatori Viljatori

Asuinalue (ruskea tausta) Kalatori Viljatori Carcassonne Die Stadt Pelin osat: 70 muuria 2 lyhyttä muuria (käytetään portin vieressä silloin kun tavallinen muuri olisi liian pitkä) 12 tornia 1 portti 32 asukasta - 4 eri väriä 2 kangaspussia kaupunkilaattojen

Lisätiedot

Komea mutta tyhmä kuningas

Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Lyn Doerksen Suomi Kertomus 18/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Hesekiel: Näkyjen mies

Nettiraamattu lapsille. Hesekiel: Näkyjen mies Nettiraamattu lapsille Hesekiel: Näkyjen mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kertomus 26/60.

Nettiraamattu lapsille. Kertomus 26/60. Nettiraamattu lapsille Joona ja iso kala Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Mary-Anne S. Suomi Kertomus 26/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Jehovan todistajien. Tämän kaavion kuvat: Pixabay ja JW.ORG. Kerubit. Kerubi. Jehova Jumala. Kerubit. Serafit. Sana, Logos, Mikael. Demonit.

Jehovan todistajien. Tämän kaavion kuvat: Pixabay ja JW.ORG. Kerubit. Kerubi. Jehova Jumala. Kerubit. Serafit. Sana, Logos, Mikael. Demonit. Sana, Logos, 2 1 2 Kerubi 8 9 22.01.2016 / JP Tämän kaavion kuvat: Pixabay ja JW.ORG 3 4 5 6 7 sivu 1 Aadam Eeva 10 11 12 Eeva Aadam Kain Aabel Seet Maailmankaikkeus Paratiisi 1. loi pyhän hengen avulla

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (1. osa)

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (1. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (1. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for

Lisätiedot

Miksi juuri Raudusta tuli taistelutanner 1918? Mikä oli Raudun tapahtumien laajempi merkitys?

Miksi juuri Raudusta tuli taistelutanner 1918? Mikä oli Raudun tapahtumien laajempi merkitys? Miksi juuri Raudusta tuli taistelutanner 1918? Mikä oli Raudun tapahtumien laajempi merkitys? Veikko Vaikkinen Rautuseura 4.4.2018 Raudun taistelua tuskin olisi ollut ilman Raasulin rataa. Rata oli rakennettu

Lisätiedot

KOHTI ENSIMMÄISTÄ MAAILMANSOTAA

KOHTI ENSIMMÄISTÄ MAAILMANSOTAA KOHTI ENSIMMÄISTÄ MAAILMANSOTAA KAUNAISET SUURVALLAT Saksa noussut Manner-Euroopan johtavaksi suurvallaksi yhdistynyt Otto von Bismarckin johdolla (Bismarck pyrki rauhoittamaan Euroopan asiat Saksan yhdistämissotien

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Olipa kerran lue linnoihin liittyvät tarinat

Olipa kerran lue linnoihin liittyvät tarinat Olipa kerran lue linnoihin liittyvät tarinat Harmaan linnan ritarit Olipa kerran kolme ritaria ja niillä oli harmaa linna. Linna sijaitsi kukkulan päällä. Linnaan hyökättiin. Sinne hyökkäsi punaiset ritarit,

Lisätiedot

Komea mutta tyhmä kuningas

Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Hesekiel: Näkyjen mies

Hesekiel: Näkyjen mies Nettiraamattu lapsille Hesekiel: Näkyjen mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Joosua johtaa kansaa

Nettiraamattu. lapsille. Joosua johtaa kansaa Nettiraamattu lapsille Joosua johtaa kansaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

PERKELE KIUSAA JEESUSTA

PERKELE KIUSAA JEESUSTA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) PERKELE KIUSAA JEESUSTA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Erämaassa b) Ajallinen yhteys muihin

Lisätiedot

Hesekiel: Näkyjen mies

Hesekiel: Näkyjen mies Nettiraamattu lapsille Hesekiel: Näkyjen mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kertomus 19/60.

Nettiraamattu lapsille. Kertomus 19/60. Nettiraamattu lapsille Paimenpoika Daavid Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 19/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box 3,

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 22/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) GIDEONIN TAISTELU

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) GIDEONIN TAISTELU Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) GIDEONIN TAISTELU 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Gileadin vuorilla b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jatkoa edelliseen

Lisätiedot

Jumala pitää Joosefista huolen

Jumala pitää Joosefista huolen Nettiraamattu lapsille Jumala pitää Joosefista huolen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Suomi Kertomus 8/60 www.m1914.org

Lisätiedot

Keskiajan superase. iski valtavalla voimalla

Keskiajan superase. iski valtavalla voimalla KESKIAIKA Keskiajan superase TREBUCHET AGE/SCANPIX iski valtavalla voimalla Kauhistuttava uusi ase sai keskiajalla linnanherrojen polvet tutisemaan. Aiemmat heittokoneet viskoivat ammuksia linnoitusten

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala pitää Joosefista huolen

Nettiraamattu lapsille. Jumala pitää Joosefista huolen Nettiraamattu lapsille Jumala pitää Joosefista huolen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Prinssistä paimeneksi

Nettiraamattu lapsille. Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Paimenpoika Daavid

Nettiraamattu lapsille. Paimenpoika Daavid Nettiraamattu lapsille Paimenpoika Daavid Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for Children,

Lisätiedot

Komea mutta tyhmä kuningas

Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa Saarna 12.10.2008 Ari Puonti Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään (abad) ja varjelemaan (shamar) sitä.

Lisätiedot

Pikaopas. ALOITA TÄSTÄ! Pelin tavoite: Valmistaudu taisteluun!! Riko kaikki vastustajasi kilvet ja hyökkää vielä kerran voittaaksesi

Pikaopas. ALOITA TÄSTÄ! Pelin tavoite: Valmistaudu taisteluun!! Riko kaikki vastustajasi kilvet ja hyökkää vielä kerran voittaaksesi ALOITA TÄSTÄ! Pelin tavoite: Riko kaikki vastustajasi kilvet ja hyökkää vielä kerran voittaaksesi pelin! Pikaopas Valmistaudu taisteluun!! Sekoita pakkasi. Ota 5 korttia pakkasi päältä. Älä katso niitä.

Lisätiedot

ERILLINEN PATALJOONA 12 SOTAPÄIVÄKIRJA KUHMON RINTAMALTA

ERILLINEN PATALJOONA 12 SOTAPÄIVÄKIRJA KUHMON RINTAMALTA ERILLINEN PATALJOONA 12 SOTAPÄIVÄKIRJA KUHMON RINTAMALTA Alkuperäisestä sotapäiväkirjasta luettavaan muotoon muokannut Matti Halonen 2013 1/5 ERILLINEN PATALJOONA 12 SOTAPÄIVÄKIRJA KUHMON RINTAMALTA Tammikuussa

Lisätiedot

Fysiikan historia Luento 2

Fysiikan historia Luento 2 Fysiikan historia Luento 2 Ibn al- Haytham (Alhazen), ensimmäinen tiedemies Keskiajan tiede Kiinnostus =iloso=iaa ja luonnontiedettä kohtaan alkoi laantua Rooman vallan kasvaessa Osa vanhasta tiedosta

Lisätiedot

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Mary-Anne S. Suomi Kertomus 27/60 www.m1914.org Bible for Children,

Lisätiedot

APOKRYFISET KIRJAT Bel ja Dragon KING JAMES BIBLE Bel ja lohikäärme

APOKRYFISET KIRJAT Bel ja Dragon KING JAMES BIBLE Bel ja lohikäärme www.scriptural-truth.com APOKRYFISET KIRJAT Bel ja Dragon KING JAMES BIBLE 1611 Bel ja lohikäärme Kirja Bel ja lohikäärme [in Daniel] Bel ja lohikäärme, historia Eristyksissä Daniel loppuun. {1:1} ja kuningas

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Joona ja iso kala

Nettiraamattu lapsille. Joona ja iso kala Nettiraamattu lapsille Joona ja iso kala Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Joona ja iso kala

Nettiraamattu. lapsille. Joona ja iso kala Nettiraamattu lapsille Joona ja iso kala Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible for Children,

Lisätiedot

Hyviä ja huonoja kuninkaita

Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

HyväMe- lomaristeily. Kroatiaan Matkan hinta 1445,00. Ilmoittaudu marraskuun 2017 loppuun mennessä

HyväMe- lomaristeily. Kroatiaan Matkan hinta 1445,00. Ilmoittaudu marraskuun 2017 loppuun mennessä HyväMe- lomaristeily Kroatiaan 2018 18. 25.8.2018 Matkan hinta 1445,00 Ilmoittaudu marraskuun 2017 loppuun mennessä Mirja : mirja.hanninen@hyvame.fi puh : 040765528 1 2 HyväMe- ryhmä Makarskassa merenrannalla

Lisätiedot

Saint Honorat: Saari, joka ruokkii Pyhiä TEKSTI: Pentti Olkkonen. Rivieran Suomi-Seuran retki Saint Honorat saarelle

Saint Honorat: Saari, joka ruokkii Pyhiä TEKSTI: Pentti Olkkonen. Rivieran Suomi-Seuran retki Saint Honorat saarelle Saint Honorat: Saari, joka ruokkii Pyhiä TEKSTI: Pentti Olkkonen Rivieran Suomi-Seuran retki Saint Honorat saarelle 16.4.2013 Rooman valtakunta oli suurimmillaan vuonna 117 ja käsitti koko Välimeren ympäristön.

Lisätiedot

Bahá u lláh, Ridván muistio. www.bahai.fi/lamppu

Bahá u lláh, Ridván muistio. www.bahai.fi/lamppu Jumalallinen kevätaika on koittanut... Kiiruhda kaiken luomakunnan edessä ylistämään Jumalasi nimeä ja kaiuttamaan hänen kiitostansa, niin että kaikki luodut virvoittuisivat ja uudeksi muuttuisivat. Bahá

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Leppävaara sisällissodassa 1918

Leppävaara sisällissodassa 1918 Alberga vuosisadan alussa Albergaan kasvanut työväenasutusalue 1905 - Useita työväenliikkeen johtohenkilöitä Sirola, Wuolijoki; Salmelat, Mäkelä Albergan Työväenyhdistys perustettiin 1911 Vallityöt 1914-1917:

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kertomus 11/60.

Nettiraamattu lapsille. Kertomus 11/60. Nettiraamattu lapsille Hyvästi, faarao! Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Lyn Doerksen Suomi Kertomus 11/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Rikas mies, köyhä mies

Rikas mies, köyhä mies Nettiraamattu lapsille Rikas mies, köyhä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Saarna Evankeliumi Johannes Kastaja Elia Jeremia

Saarna Evankeliumi Johannes Kastaja Elia Jeremia Saarna 16.7.2017 Evankeliumi Matt. 16: 13-19 Kun Jeesus oli tullut Filippoksen Kesarean seudulle, hän kysyi opetuslapsiltaan: Kuka Ihmisen Poika on? Mitä ihmiset hänestä sanovat? He vastasivat: Toisten

Lisätiedot

Rising from the Ruins - Euroopan jälleenrakennus toisen maailmansodan jälkeen

Rising from the Ruins - Euroopan jälleenrakennus toisen maailmansodan jälkeen Rising from the Ruins - Euroopan jälleenrakennus toisen maailmansodan jälkeen Näytös 1: Eurooppa, 1945 1. Luen näytelmän ensimmäinen sivu. Korostetut sanat kuvaavat Euroopan tilaa toisen maailmansodan

Lisätiedot

Miekka taottiin sekä kestäväksi että kevyeksi. Risti oli sen ainoa sallittu koriste.

Miekka taottiin sekä kestäväksi että kevyeksi. Risti oli sen ainoa sallittu koriste. Uskonnon historia Ritareiden Kypärä oli taottu yhdestä rautakappaleesta, joten siinä ei ollut hauraita saumoja. Päällysvaate oli aluksi karkea kaapu, kuten munkeilla, mutta myöhemmin topattu kaapu tai

Lisätiedot

PYHITTÄJÄ MARIA EGYPTILÄINEN -KEPPINUKKE

PYHITTÄJÄ MARIA EGYPTILÄINEN -KEPPINUKKE PYHITTÄJÄ MARIA EGYPTILÄINEN -KEPPINUKKE - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan. - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala jää pöytää vasten. - Liimaa

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Daniel vankeudessa

Nettiraamattu lapsille. Daniel vankeudessa Nettiraamattu lapsille Daniel vankeudessa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible for Children,

Lisätiedot

7 Uusi imago [ 44 ] [ 45 ]

7 Uusi imago [ 44 ] [ 45 ] Ville Haapasalo Ville Haapasalo (s. 1972) on Venäjällä suureen suosioon noussut suomalainen näyttelijä ja julkisuuden henkilö. Viime vuosina hän on tullut tunnetuksi myös Suomessa ja muissa pohjoismaissa

Lisätiedot

Englantilaistyyppinen suolalihatynnyri 1800-luvulta.

Englantilaistyyppinen suolalihatynnyri 1800-luvulta. 24 Yleisesti kaikkialla maailmassa käytetty metallivanteilla tuettu puutynnyri. Tällaisissa säilytettiin ja kuljetettiin niin tervaa kuin suolakalaakin peräpohjolasta maailmalle. Englantilaistyyppinen

Lisätiedot

Daniel leijonien luolassa

Daniel leijonien luolassa Nettiraamattu lapsille Daniel leijonien luolassa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

5.4.2011. Mikko Huhtamies 8.8.2008MMikk

5.4.2011. Mikko Huhtamies 8.8.2008MMikk Mikko Huhtamies 8.8.2008MMikk Saaristossa toimiva matalakulkuisten alusten laivasto Avomerilaivasto koostui suurista linjalaivoista Varhaishistoriaa: viikinkilaivastot ja ns. ledung-laitos Ledung, keskiaikainen

Lisätiedot

Sergei Radonezilainen -keppinukke

Sergei Radonezilainen -keppinukke Sergei Radonezilainen -keppinukke - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan (katso mallia ruhtinashahmosta). - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Daniel leijonien luolassa

Nettiraamattu lapsille. Daniel leijonien luolassa Nettiraamattu lapsille Daniel leijonien luolassa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Tänään meillä on kaksi vertausta, jotka kertovat siitä, kuinka Jumala kutsuu kaikkia taivaan hääjuhliin. 1. Kertomuksen

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Rikas mies, köyhä mies

Nettiraamattu lapsille. Rikas mies, köyhä mies Nettiraamattu lapsille Rikas mies, köyhä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Raamatullinen geologia

Raamatullinen geologia Raamatullinen geologia Miten maa sai muodon? Onko maa litteä? Raamatun mukaan maa oli alussa ilman muotoa (Englanninkielisessä käännöksessä), kunnes Jumala erotti maan vesistä. Kuivaa aluetta hän kutsui

Lisätiedot

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi.

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi. Viima Viima Teräs ei ole mikään paha poika, mutta ei hän kilttikään ole. Hänen viimeinen mahdollisuutensa on koulu, joka muistuttaa vähän akvaariota ja paljon vankilaa. Heti aluksi Mahdollisuuksien talossa

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Seurakunta vaikeuksissa

Nettiraamattu lapsille. Seurakunta vaikeuksissa Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan

Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan Tämän sunnuntain teema on " kutsu Jumalan valtakuntaan ". Päivän tekstissä Jeesus itse asiassa esittää kutsun Jumalan valtakuntaan, vaikka tuo kutsu kuulostaakin

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Samuel, Jumalan palvelija

Nettiraamattu lapsille. Samuel, Jumalan palvelija Nettiraamattu lapsille Samuel, Jumalan palvelija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Paimenpoika Daavid

Nettiraamattu. lapsille. Paimenpoika Daavid Nettiraamattu lapsille Paimenpoika Daavid Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Kivipolku Lappeenrannan linnoituksessa

Kivipolku Lappeenrannan linnoituksessa Kivipolku Lappeenrannan linnoituksessa Aloitetaan matkamme yllä olevan kuvan osoittaman muistomerkin luota. Pohditaan ensin hetki Lappeenrannan ja linnoituksen historiaa: Lappeenrannan kaupungin historia

Lisätiedot

Kansakuntien sota. Ranskan suuri vallankumous 1789

Kansakuntien sota. Ranskan suuri vallankumous 1789 Kansakuntien sota janne.malkki@gmail.com Ranskan suuri vallankumous 1789 Liberté, égalité, fraternité alamaisista tulee kansalaisia vallankumouksen esimerkki uhka monarkeille ympäri Eurooppaa vallankumoukselliset

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

B8-0382/2015 } B8-0386/2015 } B8-0387/2015 } B8-0388/2015 } RC1/Am. 5

B8-0382/2015 } B8-0386/2015 } B8-0387/2015 } B8-0388/2015 } RC1/Am. 5 B8-0388/2015 } RC1/Am. 5 5 Johdanto-osan B kappale B. toteaa, että uskonnollisiin ryhmiin, muun muassa kristittyihin, kaikkialla maailmassa kohdistuvien hyökkäysten määrä on kasvanut valtavasti viime kuukausien

Lisätiedot

Kristinuskon historia Suomessa (OT)

Kristinuskon historia Suomessa (OT) Kristinuskon historia Suomessa (OT) Suomesta kristitty maa Ensimmäiset kristilliset vaikutteet rantautuvat Suomeen kaupungin myötä 800-luvulla. Silloin Suomessa oli muinaisusko. Uuden uskonnon tultua suomeen

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen syntymä

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen syntymä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen syntymä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Kati Hämäläinen Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Mohikaanien ja komanssien päälliköt kohtaavat Punaisen joen rannalla. Santana haluaa heittää sotakirveen...

Mohikaanien ja komanssien päälliköt kohtaavat Punaisen joen rannalla. Santana haluaa heittää sotakirveen... VALKOINEN VARAS Rauhansopimuksen valkoisten kanssa piti varmistaa kiowaheimolle, mohikaaneille ja Romansseille säännölliset ruokatäydennykset. Mutta jo kuukausien ajan intiaanit ovat saaneet vain puolet

Lisätiedot

Kinnulan humanoidi 5.2.1971.

Kinnulan humanoidi 5.2.1971. Kinnulan humanoidi 5.2.1971. Peter Aliranta yritti saada kiinni metsään laskeutuneen aluksen humanoidin, mutta tämän saapas oli liian kuuma jotta siitä olisi saanut otteen. Hän hyökkäsi kohti ufoa moottorisahan

Lisätiedot

MATKALLA. Siunattu olkoon Herran nimi nyt ja aina! Hallelujaa! Ylistäkää Herran nimeä, ylistäkää, te Herran palvelijat! Viikon matka Israelissa

MATKALLA. Siunattu olkoon Herran nimi nyt ja aina! Hallelujaa! Ylistäkää Herran nimeä, ylistäkää, te Herran palvelijat! Viikon matka Israelissa MATKALLA Hallelujaa! Ylistäkää Herran nimeä, ylistäkää, te Herran palvelijat! Viikon matka Israelissa Vuosijuhlaa Herran palveluksessa juhlittiin Israelissa. Englannissa vierailimme Arundelin kaupungissa

Lisätiedot

PAPERITTOMAT -Passiopolku

PAPERITTOMAT -Passiopolku PAPERITTOMAT -Passiopolku P a s s i o p o l k u E t a p p i 1 Taistelu perheen puolesta Kotona Nigeriassa oli pelkkää köyhyyttä. Rahaa ei aina ollut ruokaan, saati kouluun. Asuimme koko perhe samassa majassa.

Lisätiedot

6. Ortodoksinen kirkko

6. Ortodoksinen kirkko 6. Ortodoksinen kirkko Ortodoksinen kirkko syntyi kristinuskon jakautuessa vuonna 1054. Johtaja on patriarkka. Siihen kuuluu noin 270 miljoonaa kannattajaa. Suurin osa maailman ortodoksisista paikalliskirkoista

Lisätiedot

Ksenia Pietarilainen -keppinuket

Ksenia Pietarilainen -keppinuket Ksenia Pietarilainen -keppinuket - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti. - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan. - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala jää pöytää vasten. - Liimaa hahmo

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. 40 vuotta

Nettiraamattu lapsille. 40 vuotta Nettiraamattu lapsille 40 vuotta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

USKONNOLLINEN RENENSSANSSI

USKONNOLLINEN RENENSSANSSI S i v u 1 Kurkuman ja kardemumman sukuun kuuluva inkivääri oli suosittu kasvi keskiajalla; sitä arvostettiin makeutensa vuoksi erityisesti säilöttynä. Se oli myös kallista: 1300-luvulla puoli kiloa inkivääriä

Lisätiedot

Simson, Jumalan vahva mies

Simson, Jumalan vahva mies Nettiraamattu lapsille Simson, Jumalan vahva mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Story 36 of 60. www.m1914.org

Story 36 of 60. www.m1914.org Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot Kääntäjä: Kati Hämäläinen Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Suomi Story 36 of 60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box 3, Winnipeg, MB R3C 2G1 Canada

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Jumalan lupaus Abrahamille

Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Jeesus söi viimeisen aterian oppilaittensa kanssa. Aterialla Jeesus otti leivän, mursi siitä palan ja kiitti.

Jeesus söi viimeisen aterian oppilaittensa kanssa. Aterialla Jeesus otti leivän, mursi siitä palan ja kiitti. Viimeinen ateria Jeesus sanoi oppilailleen: - On tullut minun aikani mennä pois. Jeesus tarkoitti, että hän kuolee pian. Oppilailleen Jeesus lupasi: - Minä olen aina teidän kanssanne. Älkää olko surullisia.

Lisätiedot