Työ- ja elinkeinoministeriön lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 (HE 143/2016 vp)

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Työ- ja elinkeinoministeriön lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 (HE 143/2016 vp)"

Transkriptio

1 Eduskunnan hallintovaliokunta TEM/296/ /2016 Viite: Eduskunnan hallintovaliokunnan lausuntopyyntö Työ- ja elinkeinoministeriön lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 (HE 143/2016 vp) Tausta Eduskunnan hallintovaliokunta on pyytänyt kirjallista asiantuntijalausuntoa hallituksen esityksestä valtion talousarvioksi vuodelle Lausuntopyyntö koskee teemoja valtion henkilöstöpolitiikka, hallinnon kehittäminen, julkisen hallinnon ict-toiminnan kehittäminen, alue- ja rakennepolitiikka sekä kotouttaminen. Työ- ja elinkeinoministeriö nostaa lausunnossaan esille pyydettyihin teemoihin liittyen 1) pääluokan määrärahojen yleiskuvan, 2) alue- ja rakennerahastopolitiikan sekä 3) kotouttamisen. Yleistä Työ- ja elinkeinoministeriön pääluokan määrärahoiksi vuodelle 2017 esitetään 2,928 mrd. euroa, jossa on vähennystä 8 miljoonaa euroa vuoden 2016 varsinaiseen talousarvioon verrattuna. Kuvio. Työ- ja elinkeinoministeriön pääluokan määrärahat (1 000 ).

2 Vaikka pääluokan määrärahojen loppusumma on lähestulkoon kuluvan vuoden varsinaisen talousarvion tasolla, on pääluokan sisällä merkittäviä määrärahojen tasomuutoksia. EU-rakennerahastojen maksatusmäärärahat kasvavat 115 milj. eurolla, kun ohjelmakauden hankkeiden maksatukset kiihtyvät aiempiin vuosiin verrattuna. Kuntien kotouttamiskorvauksiin esitetään lisäystä 59 milj. euroa, joka aiheutuu erityisesti viime vuonna kasvaneesta maahanmuuttajien määrästä. Hallitusohjelman mukaisesti on tarkoitus ottaa käyttöön uusi päästökaupan epäsuorien kustannusten kompensaatiotuki, joka lisää pääluokan menoja 43 milj. eurolla. Uusiutuvan energian tuotantotuen arviomäärärahaksi ehdotetaan 273,4 milj. euroa, joka on 39 milj. euroa kuluvan vuoden talousarviota korkeammalla tasolla. Lisäys aiheutuu tukijärjestelmään hyväksyttyjen toimijoiden kasvusta sekä muutoksista metsähakkeen tukitasossa ja päästöoikeuden hinnassa. Julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden määrärahaksi ehdotetaan 422,2 milj. euroa, joka on 163,2 milj. euroa vähemmän kuin kuluvan vuoden varsinaisessa talousarviossa. Määrärahan tason pudotus johtuu pääosin siirroista, kun 151 milj. euroa siirretään STM:n pääluokkaan osana työttömyysetuuksien aktiivikäytön laajentamista ja 7 milj. euroa OKM:lle käytettäväksi maahanmuuttajien perusopetukseen ja valmistavaan opetukseen. Innovaatiorahoituskeskus Tekesin avustusten maksatusmäärärahat laskevat 56 milj. eurolla johtuen aiemmin hallitusohjelman yhteydessä sovituista avustusvaltuuksien leikkauksista: Tekesin avustusvaltuudeksi ehdotetaan 240,5 milj. euroa, joka on 0,5 milj. euroa kuluvan vuoden talousarviota vähemmän. Viennin jälleenrahoituslainojen arviomäärärahaan ehdotetaan varattavaksi ensi vuodelle 24 milj. euroa vähemmän kuin kuluvalle vuodelle: tason lasku aiheutuu muutoksista valuuttakursseissa ja luottojen suojauskuluissa. Kuvio. Työ- ja elinkeinoministeriön pääluokan määrärahat politiikkalohkoittain (1 000 euroa). Kotouttaminen; Hallinto; Energiapolitiikka; Alueiden kehittäminen ja rakennerahastopolitiikka; Elinkeino- ja innovaatiopolitiikka; Yritysten toimintaympäristö, markkinoiden sääntely ja työelämä; Työllisyys- ja yrittäjyyspolitiikka;

3 Alue- ja rakennerahastopolitiikka Alueiden kehittäminen ja rakennerahastopolitiikka tukevat kasvupolitiikan toimeenpanoa. Alueiden kehittämistoimintaa suuntaavat lain alueiden kehittämisestä ja rakennerahastotoiminnan hallinnoinnista (7/2014) lisäksi valtioneuvoston hallituskaudeksi määrittelemät alueiden kehittämisen painopisteet. Aluekehittämispäätöksessä vuosille linjatut alueiden kehittämistoimien painopisteet ovat uudistamisella kasvua, elinvoimaa alueiden verkostoitumisesta ja hyvinvointia kumppanuuksilla. Painopisteitä tarkentavat ministeriöiden hallinnonalaansa varten määrittelemät alueiden kehittämisen tavoitteet ja keskeiset toimenpiteet sekä maakuntien liittojen valmistelemat maakuntasuunnitelmiin perustuvat maakuntaohjelmat ja niiden toimeenpanosuunnitelmat. Maakuntaohjelma ja sen joka toinen vuosi laadittava toimeenpanosuunnitelma ilmaisevat alueen kehittämistavoitteet ja toimenpiteet niiden saavuttamiseksi. Kansallisia tavoitteita tukee EU:n rakennerahastokaudeksi laadittu Suomen rakennerahasto-ohjelma "Kestävää kasvua ja työtä ". Valmisteilla oleva maakuntauudistus muuttaa laajasti hallintoa sekä toimintatapoja ja edellyttää muutoksia myös alueiden kehittämisessä noudatettavaan suunnittelujärjestelmään. Työ- ja elinkeinoministeriö on käynnistänyt aluekehittämisjärjestelmän kokonaisvaltaisen uudistamisen ja valmistelee tarvittavat lakimuutokset yhteistyössä eri ministeriöiden, aluehallinnon ja muiden alueiden kehittämisen kannalta merkittävien tahojen kanssa. Aluekehittämisjärjestelmän uudistamisen yhteydessä käsitellään aluekehittämisen suunnittelua, toimintatapoja ja toimijoiden roolia. Maakuntauudistuksen myötä valtion ja maakuntien suhdetta ja toimintatapoja rakennetaan osin uudelleen. Uudistuksen jälkeen alueiden kehittämisestä vastaavat maakunnat ja valtio. Maakunnat vastaavat alueensa strategisesta kehittämisestä yhteistyössä keskeisten toimijoiden kanssa. Valtiolla on jatkossakin vahva intressi alueiden elinvoiman ja kasvun ja sitä kautta koko Suomen menestymisen edistämisessä. Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelman rahoitus kohdentuu työllisyyden edistämiseen, rakenteellisen työttömyyden vähentämiseen ja työelämän laadun parantamiseen, työvoiman saatavuuden varmistamiseen, osaamisen ja uuden tiedon hyödyntämiseen, pkyritysten kasvumahdollisuuksien parantamiseen, uusiutuvan energian ja tehokkuuden lisäämiseen sekä sosiaalisen osallisuuden edistämiseen. Syyskuun puoliväliin 2016 mennessä rakennerahasto-ohjelmassa oli käynnistynyt runsaat hanketta, joihin oli varattu julkista rahoitusta (EU, valtio, kunnat ja muu julkinen rahoitus) yhteensä n. 925 miljoonaa euroa, joka on lähes 40 % ohjelman rahoituskehyksestä. Julkista rahoitusta oli maksettu hankkeille syyskuun puoliväliin mennessä lähes 180 miljoonaa euroa. 3

4 Vuoden 2017 talousarviossa uusia myöntämisvaltuuksia ehdotetaan momentille (EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin) yhteensä 379 miljoonaa euroa, josta 93 % kohdistuu Suomen rakennerahasto-ohjelmaan. Lisäksi momentille on budjetoitu Euroopan alueellinen yhteistyö -tavoitteen (EAY) ja Euroopan naapuruuden välineen rajayhteistyöosion (ENI CBC) valtion rahoitusosuus sekä Vähävaraisten avun toimenpideohjelman (FEAD) EU:n ja valtion rahoitusosuudet. Alueellista rahoitusta koskevat osuudet (pl. kestävä kaupunkikehittäminen) vuonna 2017 ovat yhteensä 292,5 milj. euroa. Valtakunnallisten teemojen rahoitusosuus vuonna 2017 on yhteensä 38,5 milj. euroa. Euroopan sosiaalirahaston (ESR) rahoitus tarjoaa mahdollisuuksia vastata pakolaistilanteen haasteisiin ja maahanmuuttajien kotouttamiseen. EAKR:lla osarahoitettavissa hankkeissa kiinnitetään huomiota uusia työpaikkoja, erityisesti uusia t&k&i-työpaikkoja, synnyttävän toiminnan aktivointiin. EAKR:n rahoituksesta 25 prosenttia tulee käyttää vähähiilisen talouden edistämiseen. Rakennerahastovaroja ennakkobudjetoidaan vuosina Tällä on vaikutusta vuosien 2017 ja 2018 rahoitukseen siten, että vuosina 2017 ja 2018 rahoitusta on suunnattavissa ohjelmakaudelle määriteltyä vuosittaista perustasoa enemmän. Rahoituksen aikaistamisella pyritään mm. varmistamaan ohjelman tulostavoitteiden saavuttaminen sekä täysimääräinen ohjelman rahoituskehysten käyttö ml. tulostavoitteisiin perustuva suoritusvarauksen osuus. Pk-yritysaloiteohjelma Pk-yritysaloiteohjelman toimenpideohjelma Suomen takausohjelma kasvuyritysten rahoituksen saatavuuden parantamiseksi on hyväksytty valtioneuvostossa ja Euroopan komissiossa Suomi rahoittaa pk-yritysaloiteohjelmaa yhteensä 40 milj. eurolla (EUosuus 20 milj. euroa ja valtion osuus 20 milj. euroa). Osuudet on vähennetty rakennerahasto-ohjelman rahoituksesta komission hyväksyttyä ohjelmanmuutoksen Suomen hallitus on tehnyt sopimuksen EIP-ryhmän (Euroopan investointipankki ja Euroopan investointirahasto) ja Euroopan komission kanssa pk-yritysten tukemista koskevan aloitteen täytäntöönpanosta Suomessa. Aloitteen myötä Suomeen odotetaan tarjottavan 400 miljoonaa euroa uutta rahoitusta pk-yrityksille. 4

5 Kotouttaminen Valtion kunnille osoittamaan korvaukseen kotouttamisesta ehdotetaan 221 milj. euroa vuodelle Arviomääräraha on lähes 59 milj. euroa enemmän kuin kuluvan vuoden varsinaisessa talousarviossa. Määrärahan mitoitus perustuu sisäministeriön elokuun 2016 arvioihin kansainvälistä suojelua saavien henkilöiden määristä, jotka on otettu huomioon sekä momentilla (Valtion korvaukset kotouttamisesta) että momentilla (Julkiset työvoima- ja yrityspalvelut) kotoutumiskoulutuksen osalta. o vuonna 2016 oleskelulupa myönnetään henkilölle (aiempi arvio ) o vuonna 2017 oleskelulupa myönnetään henkilölle (aiempi arvio ) o myös perheenyhdistämisenä saapuvien perheenjäsenten määrä on aiempaa arviota pienempi (v n > 1 000, v n > 1 000) Mitoitusperusteena on käytetty vuonna 2015 maksettujen kustannusten perusteella laskettuja yksikkökustannuksia. Momentin (Valtion korvaukset kotouttamisesta) määrärahan 59 milj. euron kasvu johtuu korvausten piirissä olevien henkilöiden määrän kasvusta. Vuonna 2017 laskennallisten korvausten piirissä arvioidaan olevan yhteensä henkilöä, vuonna 2016 yhteensä henkilöä. Valtio korvaa kunnalle pakolaisten vastaanotosta aiheutuvat kustannukset laskennallisen perusteen tai todellisten kustannusten mukaan. Kunnalle korvataan todellisten kustannusten mukaan toimeentulotuesta aiheutuneet kustannukset enintään kolmen vuoden ajalta, sosiaali- ja terveydenhuollon erityiskustannuksia enintään 10 vuoden ajalta, tulkkauksen järjestäminen ilman aikarajaa sekä ilman huoltajaa tulleiden alaikäisten huollosta aiheutuneet kustannukset siihen saakka kunnes nuori täyttää 21 vuotta. Perustoimeentulotuen maksaminen siirtyy kunnilta kansaneläkelaitoksen hoidettavaksi alkaen. Ilman huoltajaa tulleiden lasten, jotka ovat hakeneet kansainvälistä suojelua, huolenpito järjestetään oleskeluluvan myöntämisen jälkeen perheryhmäkodissa tai muuten tarkoituksenmukaisella tavalla. Uusia perheryhmäkoti- tai tukiasumisyksikköpaikkoja arvioidaan tarvittavan yli seitsemän kertaa aiempaa enemmän. Yhden perheryhmäkotipaikan kustannukset ovat vaihdelleet eurosta euroon/vuosi. Momentin lisäksi EU:n AMIF-rahastosta rahoitetun SYLVIAhankkeen puitteissa kunnille on suunnattu lisätukea pakolaisten vastaanottoon noin 3 milj. euroa vuosien osalta ja vuosina rahoitus on noin 5,3 milj. euroa. Momentin (Julkiset työvoima ja yrityspalvelut) määrärahasta työvoimakoulutuksena järjestettävään kotoutumiskoulutukseen arvioidaan 5

6 käytettävän 98,1 milj. euroa vuonna Määrärahalaskelma perustuu oletukseen, että koulutukseen osallistuu keskimäärin henkilöä. Kotoutumiskoulutukseen osallistuu oleskeluluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden lisäksi myös muilla perusteilla oleskeluluvan saaneita henkilöitä (esim. perheside, pakolaiskiintiö). Työvoimakoulutuksena järjestettävän kotoutumiskoulutuksen määrärahatilanne on vuonna 2016 ollut hyvällä tasolla ja koulutuksiin on pääsyt ilman merkittäviä viiveitä. Osaltaan tähän on vaikuttanut se, että kotoutumiskoulutukseen myönnettiin vuoden 2016 II LTA:ssa lisämäärärahaa ennakoidun tarpeen vuoksi, mutta myös se, että oleskeluluvan saavien turvapaikanhakijoiden määrä jää arviota pienemmäksi ja päätöksiä ei ole kyetty tekemään aiemmin arvioidussa aikataulussa. ELY-keskusten ja TE-toimistojen henkilöstöä on lisätty, mutta vuonna 2017 lisäresurssien määrä tulee laskemaan. Vuonna 2016 TE-toimistoihin on lisämäärärahoilla voitu palkata kotouttamiseen liittyviin tehtäviin 40 htv:tä ja vuonna 2017 lisäresurssit ovat 13,4 htv:tä. ELY-keskuksiin on vuonna 2016 saatu palkattua lisäresursseja 16 htv:tä ja vuoden 2017 TAE:n mukaan lisäresursseja voidaan palkata 6 htv:tä. Taulukko. Turvapaikanhakijat vuonna 2015 ja 2016 ja myönnetyt oleskeluluvat Kansalaisuus Tp-hakijat 2015 Tp-hakijat Oleskeluluvat kv-suojelua hakeneille Afganistan Irak Somalia Syyria Eritrea Muut Yhteensä

Talousarvioesitys 2017

Talousarvioesitys 2017 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Momentille myönnetään 357 458 000 euroa. a saa käyttää: 1) EU:n ohjelmakauden

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 565

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016

Talousarvioesitys 2016 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Momentille myönnetään 242 324 000 euroa. a saa käyttää: 1) EU:n ohjelmakauden

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015) Momentille myönnetään 242

Lisätiedot

Talousarvioesitys (50, osa) Alueiden kehittäminen ja rakennerahastopolitiikka

Talousarvioesitys (50, osa) Alueiden kehittäminen ja rakennerahastopolitiikka 50. (50, osa) Alueiden kehittäminen ja rakennerahastopolitiikka S e l v i t y s o s a : Alueiden kehittämistoimintaa suuntaavat lain alueiden kehittämisestä ja rakennerahastotoiminnan hallinnoinnista (7/2014)

Lisätiedot

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Yritys- ja alueosasto

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Yritys- ja alueosasto TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Yritys- ja alueosasto 2.2.2017 KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2017 Suomen rakennerahasto-ohjelma

Lisätiedot

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Alueet ja kasvupalvelut -osasto

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Alueet ja kasvupalvelut -osasto TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Alueet ja kasvupalvelut -osasto 8.2.2018 KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2018 Suomen rakennerahasto-ohjelma

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonala

Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonala Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonala Pääluokan määrärahojen kehittyminen 4 000 000 3 748 242 (1 000 ) 3 500 000 3

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Työ- ja elinkeinoministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 895 000 euroa. Lisäksi momentin perusteluja

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2016

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2016 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Päätösehdotus Liite 2 Yritys- ja alueosasto 10.3.2016 Jakelussa mainituille KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA

Lisätiedot

05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus

05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus 05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus S e l v i t y s o s a : EU:n ohjelmakauden 2000 2006 sekä ohjelmakauden 2007 2013 rakennerahasto-ohjelmia rahoittavan Euroopan sosiaalirahaston toimenpiteillä

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018

Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018 Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018 Valtiovarainvaliokunnan työ- ja elinkeinojaosto 22.9.2017 Talousjohtaja Mika Niemelä 1000 euroa Pääluokan määrärahojen kehitys 3 500

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2015

Asiakirjayhdistelmä 2015 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 131/2014 vp (15.9.2014) Momentille myönnetään 444

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2017

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2017 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Päätösehdotus Liite 2 Yritys- ja alueosasto 2.2.2017 Jakelussa mainituille KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA

Lisätiedot

Talousarvioesitys (50, osa) Alueiden kehittäminen ja rakennerahastopolitiikka

Talousarvioesitys (50, osa) Alueiden kehittäminen ja rakennerahastopolitiikka 50. (50, osa) Alueiden kehittäminen ja rakennerahastopolitiikka S e l v i t y s o s a : Alueiden kehittämistoimintaa suuntaavat lain alueiden kehittämisestä ja rakennerahastotoiminnan hallinnoinnista (7/2014)

Lisätiedot

50. Alueiden kehittäminen ja rakennerahastopolitiikka

50. Alueiden kehittäminen ja rakennerahastopolitiikka 50. Alueiden kehittäminen ja rakennerahastopolitiikka S e l v i t y s o s a : Alueiden kehittämistoimintaa suuntaavat lain alueiden kehittämisestä ja rakennerahastotoiminnan hallinnoinnista (7/2014) lisäksi

Lisätiedot

70. (32.30, osa, ja 26.98, osa) EU:n rakennerahastojen ohjelmien toteutus

70. (32.30, osa, ja 26.98, osa) EU:n rakennerahastojen ohjelmien toteutus 70. (32.30, osa, 34.05 ja 26.98, osa) EU:n rakennerahastojen ohjelmien toteutus S e l v i t y s o s a : Kansallisen rakennerahastostrategian yleisenä tavoitteena on vahvistaa sekä kansallista että alueellista

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvioesitys; JTS:n pääkohdat TEM, pääluokka 32. Eduskunta, valtiovarainvaliokunta Budjettineuvos Eero Murto

Vuoden 2016 talousarvioesitys; JTS:n pääkohdat TEM, pääluokka 32. Eduskunta, valtiovarainvaliokunta Budjettineuvos Eero Murto Vuoden 2016 talousarvioesitys; JTS:n pääkohdat TEM, pääluokka 32 Eduskunta, valtiovarainvaliokunta 13.10.2015 Budjettineuvos Eero Murto TEM TAE 2016 politiikkalohkoittain (1 000 ) Kotouttaminen; 143 655

Lisätiedot

HE 112/2011 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 38/2011 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 112/2011 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 38/2011 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ HE 112/2011 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 38/2011 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten

Lisätiedot

Kehykset Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 (kunnat ja kuntatalous)

Kehykset Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 (kunnat ja kuntatalous) Kehykset 2017-2020 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 (kunnat ja kuntatalous) Hallintovaliokunta (HaV) VNS 3/2016 vp Julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017 2020 Yleistä Pääluokan määrärahataso

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Työ- ja elinkeinoministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentilta vähennetään 6 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Määrärahan

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Työ- ja elinkeinoministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentilta vähennetään 6 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Määrärahan

Lisätiedot

TAE 2017 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33

TAE 2017 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 TAE 2017 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Hallintovaliokunta (HaV) HE 134/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle vuoden 2017 talousarvioksi 7.10.2016 Yleistä Pääluokan loppusumma 14,6 mrd. euroa,

Lisätiedot

Lakiuudistuksen tilannekatsaus

Lakiuudistuksen tilannekatsaus Lakiuudistuksen tilannekatsaus Työseminaari 16.4.2013 Tarja Reivonen TEM / Alueosasto Lakiuudistuksen sisältö ja organisointi Yhdistetään ja uudistetaan: Laki alueiden kehittämisestä (1651/2009) ja rakennerahastolaki

Lisätiedot

Ohjelmakausi TEM Maaliskuu 2012

Ohjelmakausi TEM Maaliskuu 2012 Ohjelmakausi 2014-2020 TEM Maaliskuu 2012 Hallituksen linjaukset Rakennerahastouudistuksesta 2014+ (1) Hallitusohjelma Alueiden suunnittelu- ja päätöksentekojärjestelmää kehitetään siten, että kansallinen

Lisätiedot

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Yritys- ja alueosasto

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Yritys- ja alueosasto TYÖ JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Yritys ja alueosasto 10.3.2016 EUROOPAN ALUEELLINEN YHTEISTYÖ TAVOITETTA 2014 2020 TOTEUTTAVIEN RAJAT YLITTÄVÄN YHTEISTYÖN OHJELMIEN VUODEN 2016 VALTION RAHOITUSOSUUDEN

Lisätiedot

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Yritys- ja alueosasto

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Yritys- ja alueosasto TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Yritys- ja alueosasto 2.3.2017 EUROOPAN ALUEELLINEN YHTEISTYÖ -TAVOITETTA 2014 2020 TOTEUTTAVIEN RAJAT YLITTÄVÄN YHTEISTYÖN OHJELMIEN VUODEN 2017 VALTION RAHOITUSOSUUDEN

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2016 Työllisyys- ja yrittäjyyspolitiikka Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta 8.10.

Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2016 Työllisyys- ja yrittäjyyspolitiikka Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta 8.10. Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2016 Työllisyys- ja yrittäjyyspolitiikka Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta 8.10.2015 Ylijohtaja Tuija Oivo TEM, työllisyys- ja yrittäjyysosasto

Lisätiedot

Asia: VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille

Asia: VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 19.5.2016 Lausunto Ylitarkastaja Paula Karjalainen 050 456 0865 paula.karjalainen@tem.fi Eduskunnan valtiovarainvaliokunnalle Asia: VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvioesitys ja vuosien julkisen talouden suunnitelma Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriö

Vuoden 2016 talousarvioesitys ja vuosien julkisen talouden suunnitelma Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriö Vuoden 2016 talousarvioesitys ja vuosien 2016-2019 julkisen talouden suunnitelma Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriö Talousvaliokunta Talousjohtaja Mika Niemelä 8.10.2015 TAE2016: TEM politiikkalohkoittain

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ KASELY 1306/05.13.05/2013 SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja Luumäen kunta (jäljempänä kunta)

Lisätiedot

TAE 2017 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33

TAE 2017 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 TAE 2017 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Valtiovarainvaliokunta, kunta- ja terveysjaosto (KuTJ) HE 134/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle vuoden 2017 talousarvioksi 26.9.2016 Yleistä Pääluokan

Lisätiedot

Kunnille pakolaisten vastaanotosta maksettavat korvaukset

Kunnille pakolaisten vastaanotosta maksettavat korvaukset Kunnille pakolaisten vastaanotosta maksettavat korvaukset 1. Laskennallinen korvaus Alle 7-vuotiaat 6 845 / hlö / vuosi 7 -vuotta täyttäneet 2 300 / hlö / vuosi Maksetaan kolmen vuoden ajan 2. Korvaus

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ [Diaarinumero] SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja Kouvolan kaupunki (jäljempänä kaupunki) sopivat

Lisätiedot

Asia: HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle

Asia: HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 17.10.2017 Lausunto Maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen 029 50 47112 sonja.hamalainen@tem.fi 1/6 Eduskunnan työ- ja elinkeinojaostolle Asia: HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ X:n elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja [kunta/kaupunki] (jäljempänä kunta/kaupunki) sopivat kotoutumisen edistämisestä

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELYkeskus) ja Lapuan kaupunki jäljempänä kaupunki) sopivat kotoutumisen

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 02. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 559 000 euroa. Momentin

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 210 000 euroa. S e l v i t y

Lisätiedot

Pääluokka 32.70 Kotoutuminen ja maahanmuuttajien työllistyminen

Pääluokka 32.70 Kotoutuminen ja maahanmuuttajien työllistyminen Kristina Stenman maahanmuuttojohtaja Työllisyys- ja yrittäjyysosasto 050-396 0160 Kristina.Stenman@tem.fi 19.10. Eduskunnan valtiovarainvaliokunnalle T Asia: Hallituksen esitys 30/ vp Valtion talousarvio

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Työ- ja elinkeinoministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 300 000 euroa. Lisäksi momentin perusteluja

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä Alueiden kehittäminen ja rakennerahastopolitiikka

Asiakirjayhdistelmä Alueiden kehittäminen ja rakennerahastopolitiikka 50. Alueiden kehittäminen ja rakennerahastopolitiikka Talousarvioesitys HE 131/2014 vp (15.9.2014) S e l v i t y s o s a : Alueiden kehittämistoimintaa suuntaavat lain alueiden kehittämisestä ja rakennerahastotoiminnan

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN VAIKUTUKSIA LAKIIN KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ. Maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen Työllisyys- ja yrittäjyysosasto

MAAKUNTAUUDISTUKSEN VAIKUTUKSIA LAKIIN KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ. Maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen Työllisyys- ja yrittäjyysosasto MAAKUNTAUUDISTUKSEN VAIKUTUKSIA LAKIIN KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen Työllisyys- ja yrittäjyysosasto HE:N ALUEKEHITYKSESTA JA KASVUPALVELUSTA VALMISTELU LINKITTYY LAIN

Lisätiedot

Kauniaisten kaupungin kotouttamisohjelma on hyväksytty kaupunginvaltuustossa 14.10.2013.

Kauniaisten kaupungin kotouttamisohjelma on hyväksytty kaupunginvaltuustossa 14.10.2013. SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja Kauniaisten kaupunki (jäljempänä kaupunki) sopivat kotoutumisen

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä Kotouttaminen

Asiakirjayhdistelmä Kotouttaminen 70. Kotouttaminen Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015) S e l v i t y s o s a : Vahvistetaan kotoutumisen edistämisestä annetun lain (1386/2010) toimeenpanoa tavoitteena tukea ja edistää maahanmuuttajien

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma EU:n rakennerahasto-ohjelmakauden info- ja koulutustilaisuus 14.11.2013 Valtion virastotalo Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma EU-koordinaattori Mika Villa, Varsinais-Suomen

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja Kemin kaupunki (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumisen edistämisestä

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ 1. KOTOUTUMISEN EDISTÄMINEN PAIKALLISTASOLLA

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ 1. KOTOUTUMISEN EDISTÄMINEN PAIKALLISTASOLLA HAMELY/195/05.13.05/2010 SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja Heinolan kaupunki sopivat kotoutumislain

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle vuoden 2016 toiseksi lisätalousarvioksi. Valtiovarainvaliokunta Talousjohtaja Mika Niemelä 31.5.

Hallituksen esitys eduskunnalle vuoden 2016 toiseksi lisätalousarvioksi. Valtiovarainvaliokunta Talousjohtaja Mika Niemelä 31.5. Hallituksen esitys eduskunnalle vuoden 2016 toiseksi lisätalousarvioksi Valtiovarainvaliokunta Talousjohtaja Mika Niemelä 31.5.2016 Terrafame Group Oy:n lisäpääomitus Terrafame Group Oy:n pääomitukseen

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ POPELYxxx/2015 SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELYkeskus) ja Utajärven kunta (jäljempänä kunta) sopivat

Lisätiedot

HE 336/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kotoutumisen

HE 336/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kotoutumisen HE 336/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kotoutumisen edistämisestä annetun lain 45 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kotoutumisen edistämisestä

Lisätiedot

Pääluokka 26 SISÄMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 26 SISÄMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 26 SISÄMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Sisäministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 14 857 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Päätösosa

Lisätiedot

Kehys Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33

Kehys Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Kehys 2017-2020 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta VNS 3/2016 vp Julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017 2020 20.4.2016 Yleistä Pääluokan määrärahataso nousee

Lisätiedot

Kehys Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33

Kehys Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Kehys 2017-2020 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 VaV kunta- ja terveysjaosto (KutJ) VNS 3/2016 vp Julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017 2020 Yleistä Pääluokan määrärahataso nousee 13,8 mrd.

Lisätiedot

TAE 2018 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33

TAE 2018 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 TAE 2018 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Hallintovaliokunta (HaV) HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle vuoden 2018 talousarvioksi - Kuntatalous ja maakuntauudistuksen valmistelu 28.9.2017

Lisätiedot

Miten maakuntia jatkossa kehitetään? Työ- ja elinkeinoministeriö Mari Anttikoski 17.1.2013

Miten maakuntia jatkossa kehitetään? Työ- ja elinkeinoministeriö Mari Anttikoski 17.1.2013 Miten maakuntia jatkossa kehitetään? Työ- ja elinkeinoministeriö Mari Anttikoski 17.1.2013 1. Taloustilanne haastaa uudistumaan 2. Maakuntien kehittäminen lyhyellä ja pitemmällä aikajänteellä 3. Maakuntaohjelmien

Lisätiedot

HE 106/2003 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2003 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 89/2003 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 106/2003 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2003 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 89/2003 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 106/2003 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2003 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 89/2003 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen

Lisätiedot

Kehys Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33

Kehys Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Kehys 2018-2021 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Sosiaali- ja terveysvaliokunta (StV) VNS 4/2017 vp Julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2018 2021 8.5.2017 Yleistä Pääluokan määrärahataso nousee

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja [kunta/kaupunki] (jäljempänä kunta/kaupunki) sopivat kotoutumisen

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja Kempeleen kunta (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumisen

Lisätiedot

HE 208/2013 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2013 VIIDENNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 208/2013 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2013 VIIDENNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI HE 208/2013 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2013 VIIDENNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta päättäisi

Lisätiedot

Valtioneuvoston tavoitepäätöksen valmistelu

Valtioneuvoston tavoitepäätöksen valmistelu Valtioneuvoston tavoitepäätöksen valmistelu Veijo KAVONIUS Aluekehitysjohta Työ- elinkeinoministeriö Alueiden kehittämisyksikkö Haikko 15.3.2011 Lakiuudistuksen (Laki alueiden kehittämisestä 1651/2009)

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Sosiaali- ja terveysministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 30 970 000 euroa. Vähennys

Lisätiedot

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Erityisasiantuntija Sari Mutka

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Erityisasiantuntija Sari Mutka TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Erityisasiantuntija 10.1.2018 Sari Mutka JULKISTEN TYÖVOIMA- JA YRITYSPALVELUJEN MÄÄRÄRAHOJEN JA TYÖVOIMAKOULUTUKSEN MYÖNTÄMISVALTUUDEN JAKO SEKÄ PALKKATUETTUUN

Lisätiedot

Kehys Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33

Kehys Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Kehys 2017-2020 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Sosiaali- ja terveysvaliokunta (StV) VNS 3/2016 vp Julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017 2020 18.4.2016 Yleistä Pääluokan määrärahataso nousee

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Luonnos/Malli POPELYXXXXXXXX SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELYkeskus) ja ---- kunta/kaupunki (jäljempänä

Lisätiedot

Rakennerahastotoiminnan ajankohtaiskatsaus. Työ- ja elinkeinoministeriö Alueiden kehittämisyksikkö

Rakennerahastotoiminnan ajankohtaiskatsaus. Työ- ja elinkeinoministeriö Alueiden kehittämisyksikkö Rakennerahastotoiminnan ajankohtaiskatsaus Työ- ja elinkeinoministeriö Alueiden kehittämisyksikkö Ohjelmien edistymistilanne 2.3.2011 2 10 9 8 7 6 5 4 3 10 9 8 7 6 5 4 3 Varattu (%) Sidottu (%) Maksettu

Lisätiedot

Kehys Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33

Kehys Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Kehys 2018-2021 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta (TyV) VNS 4/2017 vp Julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2018 2021 12.5.2017 Yleistä Pääluokan määrärahataso

Lisätiedot

Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu

Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu Raahe 7.2.2013 Ohjelmapäällikkö Päivi Keisanen Mitä rakennerahastot ovat? EU:n ja valtion alueiden kehittämiseen tarkoitettua rahoitusta Tavoitteena vähentää alueiden

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja Kittilän kunta (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumisen edistämisestä

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus.

Oma Häme. Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus. Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät www.omahäme.fi Tehtävien nykytilan kartoitus Vastuu alueiden kehittämisestä on ALKE-lain perusteella

Lisätiedot

50. (32.50, 20, osa ja 30, osa) Alueiden kehittäminen ja rakennerahastopolitiikka

50. (32.50, 20, osa ja 30, osa) Alueiden kehittäminen ja rakennerahastopolitiikka 50. (32.50, 20, osa ja 30, osa) Alueiden kehittäminen ja rakennerahastopolitiikka S e l v i t y s o s a : Alueiden kehittäminen ja rakennerahastopolitiikka tukevat kasvupolitiikan toimeenpanoa. Alueiden

Lisätiedot

HE 146/2009 vp laiksi alueiden kehittämisestä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

HE 146/2009 vp laiksi alueiden kehittämisestä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi HE 146/2009 vp laiksi alueiden kehittämisestä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Hallintovaliokunta 14.10.2009 Hallitusneuvos Tuula Manelius Neuvotteleva virkamies Tarja Reivonen Työ- ja elinkeinoministeriö

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ INFOTILAISUUS

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 aikataulua 23.1 Suomen rakennerahasto-ohjelma hyväksytty valtioneuvostossa ja toimitettu loppukeväästä komission käsittelyyn,

Lisätiedot

50. (32.50, 20, osa ja 30, osa) Alueiden kehittäminen ja rakennerahastopolitiikka

50. (32.50, 20, osa ja 30, osa) Alueiden kehittäminen ja rakennerahastopolitiikka 50. (32.50, 20, osa ja 30, osa) Alueiden kehittäminen ja rakennerahastopolitiikka S e l v i t y s o s a : Alueiden kehittäminen ja rakennerahastopolitiikka tukevat kasvupolitiikan toimeenpanoa. Alueiden

Lisätiedot

Alaikäisten ilman huoltajaa tulleiden kotouttaminen

Alaikäisten ilman huoltajaa tulleiden kotouttaminen Alaikäisten ilman huoltajaa tulleiden kotouttaminen 10.12.2015 Yksin tulleet alaikäiset Suomessa 2006-2015 Yksintulleiden turvapaikanhakijalasten määrä on kasvanut voimakkaasti tänä vuonna 2006 2007 2008

Lisätiedot

HE 54/2016 vp. Esitykseen sisältyvät lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun ne on hyväksytty ja vahvistettu.

HE 54/2016 vp. Esitykseen sisältyvät lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun ne on hyväksytty ja vahvistettu. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi alueiden kehittämisestä ja rakennerahastotoiminnan hallinnoinnista annetun lain 1, 4 ja 13 :n muuttamisesta sekä alueiden kehittämisen ja rakennerahastohankkeiden

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Mynämäen kunta SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Sopimus SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja Kauhavan kaupunki (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumislain

Lisätiedot

Liite 6, Rovaniemen kaupungin saamat pakolaiskorvaukset vuosina

Liite 6, Rovaniemen kaupungin saamat pakolaiskorvaukset vuosina 36 Liite 6, Rovaniemen kaupungin saamat pakolaiskorvaukset vuosina 2008-2012 Korvaus 2012 2011 2010 2009 2008 Laskennallinen 649 645 816 519 841 709 630 813 480 158 korvaus Toimeentulotuki 522 620 917

Lisätiedot

Ohjelmakausi 2014-2020

Ohjelmakausi 2014-2020 Hämeen liiton EAKR-info 11.6.2014 Osmo Väistö, Hämeen liitto Ohjelmakausi 2014-2020 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020, Suomen rakennerahasto-ohjelma Rakennerahasto-ohjelman rahoitus vuonna 2014 Kanta-Hämeessä

Lisätiedot

Valtion I kotouttamisohjelma

Valtion I kotouttamisohjelma Valtion I kotouttamisohjelma 7.6.2012 Lähtökohdat Maahanmuutto Suomeen kasvaa ja monipuolistuu: Nyt 170 000 ulkomaan kansalaista Vuonna 2020 Jo 330 000 ulkomaan kansalaista Yli puolet kaikista maahanmuuttajista

Lisätiedot

Kotouttamisen sopimukset ja kuntakorvaukset (Laki kotoutumisen edistämisestä 1386/2010) Keski-Suomen ELY-keskus, Sari Jokinen, 12.1.

Kotouttamisen sopimukset ja kuntakorvaukset (Laki kotoutumisen edistämisestä 1386/2010) Keski-Suomen ELY-keskus, Sari Jokinen, 12.1. Kotouttamisen sopimukset ja kuntakorvaukset (Laki kotoutumisen edistämisestä 1386/2010) Keski-Suomen ELY-keskus, Sari Jokinen, 12.1.2016 Turvapaikanhakijat ja kiintiöpakolaiset (Laki kotoutumisen edistämisestä,

Lisätiedot

Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu. Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö

Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu. Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö Rakennerahastot tähtäävä rakenteiden kehittämiseen EAKR = Euroopan aluekehitysrahasto Yritykset, yhteisöt,

Lisätiedot

KUNTAAN OHJAAMISTA KOSKEVAT PYKÄLÄT HALLITUKSEN ESITYKSESSÄ LAIKSI KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ. Kuntaan ohjaamisen valtakunnalliset tavoitteet

KUNTAAN OHJAAMISTA KOSKEVAT PYKÄLÄT HALLITUKSEN ESITYKSESSÄ LAIKSI KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ. Kuntaan ohjaamisen valtakunnalliset tavoitteet KUNTAAN OHJAAMISTA KOSKEVAT PYKÄLÄT HALLITUKSEN ESITYKSESSÄ LAIKSI KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Kuntaan ohjaamisen valtakunnalliset tavoitteet Valtioneuvosto vahvistaa kuntaan ohjaamisen strategiset tavoitteet

Lisätiedot

HE 73/2011 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kotoutumisen

HE 73/2011 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kotoutumisen Hallituksen esitys Eduskunnalle kotoutumisen edistämisestä annetun lain, ulkomaalaislain 91 ja 93 :n sekä kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta annetun lain 7 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentilta vähennetään 61 000 euroa. 2013 IV lisätalousarvio

Lisätiedot

Julkisen talouden suunnitelma vuosille Budjettineuvos Petri Syrjänen / budjettiosasto Puolustusvaliokunnan kuuleminen 17.5.

Julkisen talouden suunnitelma vuosille Budjettineuvos Petri Syrjänen / budjettiosasto Puolustusvaliokunnan kuuleminen 17.5. Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2018 2021 Budjettineuvos Petri Syrjänen / budjettiosasto Puolustusvaliokunnan kuuleminen 17.5.2017 Keskeiset taloutta kuvaavat indikaattorit 2015 2016 2017 2018 2019

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELYkeskus) ja Pyhäjoen kunta (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumisen

Lisätiedot

Marja-Riitta Pihlman

Marja-Riitta Pihlman Marja-Riitta Pihlman Maakuntien kasvupalvelut mahdollistavat kestävän kasvun alueilla Suomen Yrittäjien 25. Kunnallisjohdon seminaari 8.6.2017 ylijohtaja Marja-Riitta Pihlman Jokaisen alueen omat vahvuudet

Lisätiedot

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Työmarkkinaneuvos Raija Saastamoinen

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Työmarkkinaneuvos Raija Saastamoinen TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Työmarkkinaneuvos 10.1.2017 Raija Saastamoinen JULKISTEN TYÖVOIMA- JA YRITYSPALVELUJEN MÄÄRÄRAHOJEN JA TYÖVOIMAKOULUTUKSEN MYÖNTÄMISVALTUUDEN JAKO SEKÄ PALKKATUETTUUN

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelman ohjelman tilannekatsaus

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelman ohjelman tilannekatsaus Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelman ohjelman tilannekatsaus Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman seurantakomitean kokous Turku, 23.5.2016 Ylitarkastaja Hanna-Mari Kuhmonen,

Lisätiedot

Kehyspäätös Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33

Kehyspäätös Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Kehyspäätös 2018-2021 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Hallintovaliokunta (HaV) VNS 4/2017 vp Julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2018 2021 - Maakunta- ja soteuudistuksen toimeenpano, kuntatalous

Lisätiedot

SOPIMUS PAKOLAISTEN KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS PAKOLAISTEN KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ 146/04.03.01/2016 SOPIMUS PAKOLAISTEN KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja Kirkkonummen kunta (jäljempänä kunta/kaupunki)

Lisätiedot

Hallituksen esitys LAKI KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

Hallituksen esitys LAKI KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Hallituksen esitys LAKI KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Kotoutumisen edistämisen suunnittelu sisältyy maakunnan ja kuntien aluekehitystä, hyvinvointia, terveyttä koskevaan suunnitteluun huolehditaan monialaisena

Lisätiedot

Maahanmuutto Pirkanmaalla Ahjolan kansalaisopisto, yleisluento Paula Kuusipalo, Pirkanmaan ELY-keskus / Tampereen yliopisto

Maahanmuutto Pirkanmaalla Ahjolan kansalaisopisto, yleisluento Paula Kuusipalo, Pirkanmaan ELY-keskus / Tampereen yliopisto Maahanmuutto Pirkanmaalla 4.2.2016 Ahjolan kansalaisopisto, yleisluento Paula Kuusipalo, / Tampereen yliopisto Turvapaikanhakijat 31.12.2015 Ulkomaan kansalaiset ja kotouttaminen Kunnan ja ELY-keskuksen

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. (29.01, osa) Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille

Lisätiedot

Yritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020

Yritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020 Yritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020 Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus 13.3.2014 Jouko Lankinen/ Juha Linden Kaakkois-Suomen ELY-keskus 13.3.2014 Sisältö: Yritysrahoituksen suuntaamisen perusteet

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ aikataulua

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ aikataulua KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 20230 aikataulua 23.1 Suomen rakennerahasto-ohjelma hyväksytty valtioneuvostossa ja toimitettu loppukeväästä komission käsittelyyn,

Lisätiedot

Yritysrahoitus ohjelmakaudella Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus Jouko Lankinen Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Yritysrahoitus ohjelmakaudella Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus Jouko Lankinen Kaakkois-Suomen ELY-keskus Yritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020 Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus 11.3.2014 Jouko Lankinen Kaakkois-Suomen ELY-keskus Yritysrahoituksen suuntaamisen perusteet Uusiutuva yritystukilainsäädäntö

Lisätiedot