KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 3/ YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 3/2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 3/ YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 3/2016"

Transkriptio

1 KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 3/ Aika Tiistai klo Paikka Hirvijärven leirikeskus, Hirvitie 50, Karttula Kokoonpano ja läsnäolo Matti Jantunen, puheenjohtaja 34 valtuutettua Kokouksen avaus Puheenjohtaja toivotti kokouksen osanottajat tervetulleeksi ja avasi kokouksen. Kirkkoherra Matti Pentikäinen piti alkuhartauden. Veisattiin virsi KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkojärjestyksen 8 luvun 5 :n mukaan kutsu asialuetteloineen on lähetettävä kirkkovaltuuston jäsenille viimeistään viikkoa ennen kokousta, ja pidettävä ilmoitus seurakunnan ilmoitustaululla viikon ajan ennen kokousta. Yhteisen kirkkovaltuuston kokouksesta on asetettu ilmoitus keskusrekisterin ja jokaisen seurakunnan ilmoitustaululle Kirkkovaltuuston jäsenille on lähetetty esityslista liitteineen Puheenjohtaja pyysi toimittamaan nimenhuudon. Nimenhuudossa todettiin, että läsnä oli 35 valtuutettua 51:stä. Nimenhuudon aikana todettiin, että valtuutetuista olivat ilmoittaneet olevansa tilapäisesti estyneitä saapumasta kokoukseen liitteestä A ilmenevät valtuutetut. Kirkkovaltuusto hyväksyi esteet. Kokous todettiin laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 43 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA, PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS JA NÄHTÄVÄNÄOLO Pöytäkirjan tarkastusvuorossa ovat Jukka Pulkkinen ja Teemu Soini. Tarvittaessa pöytäkirjantarkastajat toimivat myös ääntenlaskijoina. Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Jukka Pulkkinen ja Taina Tammekann. Pöytäkirja tarkastetaan välittömästi kokouksen jälkeen ja se pidetään nähtävänä hallintovirastossa viraston aukioloaikana. 44 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN Esityslista hyväksyttiin kokouksen työjärjestykseksi. 45 PUIJON SEURAKUNNAN I KAPPALAISEN VIRAN LAKKAUTTAMINEN Seurakuntayhtymän asettama Puijon seurakunnan säästövelvoite edellyttää muutamista viroista luopumista vuoteen 2021 mennessä. Seurakuntayhtymän linjauksen mukaan palvelussuhteiden vähentä-

2 KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 3/ minen tapahtuu luonnollisen poistuman kautta. Seurakuntaneuvosto on päivittänyt Puijon seurakunnan säästösuunnitelman, jonka mukaan I kappalaisen virka lakkautetaan viran tullessa avoimeksi. Seurakuntaneuvosto on päättänyt pyytää tuomiokapitulilta, että se jättäisi Puijon seurakunnan I kappalaisen viran julistamatta haettavaksi saakka. Papin virkoja perustettaessa on ajateltu, että yhtä virkaa kohden on noin 3000 seurakunnan jäsentä. Puijon seurakunnassa on luvulta lähtien ollut viisi papin virkaa. Sen jälkeen seurakunnan väkiluku on laskenut hitaasti noin 3000 henkilöllä. Tällä hetkellä seurakunnassa on noin jäsentä. Vaikka seurakunnan alueelle on rakennettu uusia asuntoja erityisesti Puijonlaaksoon ja Pihlajalaaksoon, ei se ole vaikuttanut väkimäärään ratkaisevasti. Kaupungin ennusteiden perusteella on oletettavaa, ettei seurakunnan väkiluku kasva merkittävästi, vaikka täydennysrakentaminen jatkuu. On perusteltua edetä säästösuunnitelman mukaisesti ja esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle I kappalaisen viran lakkauttamista lukien. Puijon seurakunnan seurakuntaneuvosto käsitteli asiaa Seurakuntaneuvosto esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle, että I kappalaisen virka lakkautetaan lukien. Lapsivaikutusten arviointi: I kappalainen on ollut lähetys- ja diakoniatyön pappi. Papiston työnjako on jatkossa suunniteltu siten, että lapsija perhetyöstä vastaavan papin tehtävät eivät muutu ja nuorisopapin tehtävänkuvaan lisätään jonkin verran aikuistyötä. I kappalainen on hoitanut vuosittain yhden rippikoulun, joka siirtyy toisten pappien hoidettavaksi vuorotellen. Näin ollen viran lakkauttamisella ei ole juurikaan vaikutusta seurakunnan lapsi- ja nuorisotyöhön. Kirkkolain 11 luvun 2 :n mukaan virkojen perustamisesta ja lakkauttamisesta päättää yhteinen kirkkovaltuusto. Yhteinen kirkkoneuvosto käsitteli asiaa Kirkkoneuvosto päätti esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle Puijon seurakunnan I kappalaisen viran lakkauttamista. - että Puijon seurakunnan I kappalaisen vaativuusryhmän 602 virka lakkautetaan lukien. Kirkkovaltuusto hyväksyi Puijon seurakunnan I kappalaisen vaativuusryhmän 602 viran lakkauttamisen lukien.

3 KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 3/ POUKAMAN LEIRIKESKUKSEN EMÄNNÄN VIRAN LAKKAUTTAMINEN Poukaman leirikeskuksen emäntä Elisa Heikkinen on jäämässä vanhuuseläkkeelle Emännän virka on perusteltua muuttaa työsuhteeksi ja virka lakkauttaa. Kirkkolain 11 luvun 2 :n mukaan virkojen perustamisesta ja lakkauttamisesta päättää yhteinen kirkkovaltuusto. Yhteinen kirkkoneuvosto käsitteli asiaa Kirkkoneuvosto päätti esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle, että Poukaman leirikeskuksen emännän vaativuusryhmän 402 virka lakkautetaan lukien. - että Poukaman leirikeskuksen emännän vaativuusryhmän 402 virka lakkautetaan lukien. Kirkkovaltuusto hyväksyi Poukaman leirikeskuksen emännän vaativuusryhmän 402 viran lakkauttamisen lukien. 47 MÄNNISTÖN SEURAKUNNAN EMÄNNÄN VIRAN LAKKAUTTAMINEN Männistön seurakunnan emäntä on jäämässä vanhuuseläkkeelle Emännän virka on perusteltua muuttaa emäntä-siivoojan työsuhteeksi ja virka lakkauttaa. Kirkkolain 11 luvun 2 :n mukaan virkojen perustamisesta ja lakkauttamisesta päättää yhteinen kirkkovaltuusto. Yhteinen kirkkoneuvosto käsitteli asiaa Kirkkoneuvosto päätti esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle, että Männistön seurakunnan emännän vaativuusryhmän 402 virka lakkautetaan lukien.. - että Männistön seurakunnan emännän vaativuusryhmän 402 virka lakkautetaan lukien. Kirkkovaltuusto hyväksyi Männistön seurakunnan emännän vaativuusryhmän 402 viran lakkauttamisen lukien. 48 NILSIÄN ALUESEURAKUNNAN SEURAKUNTAMESTARIN VIRAN LAKKAUTTAMINEN Seurakuntamestari Juhani Hakkarainen on jäänyt eläkkeelle Nilsiän alueseurakunnan seurakuntamestarin virasta Seurakuntamestarin virka on perusteltua yleisen linjauksen mukaan muuttaa työsuhteeksi ja virka lakkauttaa. Kirkkolain 11 luvun 2 :n mukaan virkojen perustamisesta ja lakkauttamisesta päättää yhteinen kirkkovaltuusto.

4 KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 3/ Yhteinen kirkkoneuvosto käsitteli asiaa Kirkkoneuvosto päätti esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle, että Nilsiän alueseurakunnan seurakuntamestarin vaativuusryhmän 402 virka lakkautetaan lukien. - että Nilsiän alueseurakuntaan sijoitettu seurakuntamestarin vaativuusryhmän 402 virka lakkautetaan lukien. Kirkkovaltuusto hyväksyi Nilsiän alueseurakunnan seurakuntamestarin vaativuusryhmän 402 viran lakkauttamisen lukien. 49 ATK-SIHTEERIN VIRAN LAKKAUTTAMINEN Atk-sihteeri Eeva-Kaisa Eskelinen on jäämässä eläkkeelle Tilalle on perusteltua palkata työsopimussuhteinen rekisterisihteeri ja lakkauttaa virka. Kirkkolain 11 luvun 2 :n mukaan virkojen perustamisesta ja lakkauttamisesta päättää yhteinen kirkkovaltuusto. Yhteinen kirkkoneuvosto käsitteli asiaa Kirkkoneuvosto päätti esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle, että keskusrekisteristä lakkautetaan atk-sihteerin vaativuusryhmän 501 virka lukien Kirkkoneuvosto ehdottaa yhteiselle kirkkovaltuustolle, - että keskusrekisteristä lakkautetaan atk-sihteerin vaativuusryhmän 501 virka lukien. Kirkkovaltuusto hyväksyi atk-sihteerin vaativuusryhmän 501 viran lakkauttamisen lukien. 50 EMÄNTÄ-VAHTIMESTARIN VIRAN LAKKAUTTAMINEN Emäntä-vahtimestari Leena Kukkonen on jäämässä eläkkeelle lukien. Seurakuntayhtymässä noudatettavan käytännön mukaan virka on perusteltua lakkauttaa ja muuttaa palvelussuhde työsuhteeksi. Kirkkolain 11 luvun 2 :n mukaan virkojen perustamisesta ja lakkauttamisesta päättää yhteinen kirkkovaltuusto. Yhteinen kirkkoneuvosto käsitteli asiaa Kirkkoneuvosto päätti esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle, että emäntä-vahtimestarin vaativuusryhmän 402 virka lakkautetaan lukien. Kirkkoneuvosto ehdottaa yhteiselle kirkkovaltuustolle, - että emäntä-vahtimestarin vaativuusryhmän 402 virka lakkautetaan lukien.

5 KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 3/ Kirkkovaltuusto hyväksyi emäntä-vahtimestarin vaativuusryhmän 402 viran lakkauttamisen lukien. 51 JÄRVI-KUOPION SEURAKUNNAN SEURAKUNTAMESTARIN VIRAN LAKKAUTTAMINEN Seurakuntamestari Helena Hautaniemi on jäämässä eläkkeelle lukien. Seurakuntayhtymässä noudatettavan käytännön mukaan virka on perusteltua lakkauttaa ja muuttaa palvelussuhde työsuhteeksi. Kirkkolain 11 luvun 2 :n mukaan virkojen perustamisesta ja lakkauttamisesta päättää yhteinen kirkkovaltuusto. Yhteinen kirkkoneuvosto käsitteli asiaa Kirkkoneuvosto päätti esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle, että Järvi-Kuopion seurakunnan seurakuntamestarin vaativuusryhmän 402 virka lakkautetaan lukien. Kirkkoneuvosto ehdottaa yhteiselle kirkkovaltuustolle, - että Järvi-Kuopion seurakunnan seurakuntamestarin vaativuusryhmän 402 virka lakkautetaan lukien. Kirkkovaltuusto hyväksyi Järvi-Kuopion seurakunnan seurakuntamestarin vaativuusryhmän 402 viran lakkauttamisen lukien. 52 KERTOMUS KUOPION TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNAN TESTAMENTTIRAHASTOJEN TOIMINNASTA VUODELTA 2015 Kuopion tuomiokirkkoseurakunnalla on kaikkiaan kahdeksan testamenttirahastoa. Vuonna 2012 seitsemän testamenttirahastoa yhdistettiin kahdeksi rahastoksi. Vanhustyön rahastoon yhdistettiin Enni Saxbomin rahasto, Rakel Väinölän rahasto ja Kerttu Heikkisen rahasto. Diakoniatyön rahastoon yhdistettiin Helmi Tuhkasen rahasto, Irene Kauton rahasto, Anna-Liisa Siltasalon rahasto ja Hilma Hiltusen rahasto. Lahja Koposen testamenttirahasto jäi omaksi rahastoksi, koska rahaston hallinta on jaettu diakoniakeskuksen ja Tuomiokirkkoseurakunnan kesken. Yhdistetyille rahastoille hyväksyttiin uudet säännöt. Testamenttirahastojen varojen käytöstä vastaa ja rahastojen hoitokuntana toimii Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan diakoniatyön johtokunta. Sääntöjen mukaan rahastojen kirjanpidon ja maksuliikenteen hoitaa seurakuntayhtymän hallintovirasto yhtymän taloussäännön mukaisesti. Rahastojen tilintarkastus suoritetaan niin kuin seurakuntayhtymän tilintarkastuksesta on säädetty. Yhteisen kirkkovaltuuston tekemän periaatepäätöksen mukaan rahastojen hoitokunnan on vuosittain annettava selvitys yhteiselle kirkkovaltuustolle varojen käytöstä edelliseltä vuodelta. Selvitys annetaan tiedoksi myös Tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvostolle.

6 KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 3/ Diakoniatyön vastuuryhmä/johtokunta on kokouksessaan hyväksynyt liitteen 1 mukaisen selvityksen Tuomiokirkkoseurakunnan testamenttirahastojen varojen käytöstä vuodelta Tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvosto käsitteli selvitystä testamenttirahastojen varojen käytöstä Seurakuntaneuvosto päätti antaa selvityksen tiedoksi yhteiselle kirkkoneuvostolle ja kirkkovaltuustolle. Yhteinen kirkkoneuvosto käsitteli kertomusta Kirkkoneuvosto päätti antaa kertomuksen tiedoksi yhteiselle kirkkovaltuustolle. - että kertomus Tuomiokirkkoseurakunnan diakoniarahastojen toiminnasta vuodelta 2015 merkitään tiedoksi. Kirkkoneuvoston ehdotus hyväksyttiin. 53 KERTOMUS AILI PARVIAISEN TESTAMENTTIRAHASTON TOIMINNASTA VUODELTA 2015 Kuopion tuomiokirkkoseurakunnalla on Aili Parviaisen testamenttirahasto. Rahaston nimi on Aili Parviaisen testamenttirahasto. Rahasto muodostuu Aili Parviaisen Kuopion tuomiokirkkoseurakunnalle päivätyllä testamentilla määräämästä omaisuudesta ja sen tuotosta. Rahaston hoitokuntana toimii ja sen hallintoa hoitaa tuomiokirkkoseurakunnan lähetystyön ja kansainvälisen diakoniatyön vastuuryhmä. Rahaston varojen käyttämisestä testamentin määräämään tarkoitukseen päättää Tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvosto Tuomiokirkkoseurakunnan lähetystyön ja kansainvälisen diakonian vastuuryhmän esittämällä tavalla. Rahaston kirjanpidon ja maksuliikenteen hoitaa seurakuntayhtymän hallintovirasto taloussäännön määräysten mukaisesti. Rahaston tilintarkastus suoritetaan niin kuin seurakuntayhtymän tilintarkastuksesta on säädetty. Yhteisen kirkkovaltuuston tekemän periaatepäätöksen mukaan rahaston hoitokunnan on vuosittain annettava selvitys yhteiselle kirkkovaltuustolle varojen käytöstä edelliseltä vuodelta. Selvitys annetaan tiedoksi myös Tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvostolle. Selvitys on esityslistan liitteenä 2. Tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvosto käsitteli selvitystä testamenttirahaston varojen käytöstä Seurakuntaneuvosto päätti antaa selvityksen tiedoksi yhteiselle kirkkovaltuustolle. Yhteinen kirkkoneuvosto käsitteli kertomusta Kirkkoneuvosto päätti antaa kertomuksen tiedoksi yhteiselle kirkkovaltuustolle.

7 KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 3/ että kertomus Aili Parviaisen testamenttirahaston toiminnasta vuodelta 2015 merkitään tiedoksi. - Kirkkoneuvoston ehdotus hyväksyttiin. 54 LISÄMÄÄRÄRAHAN MYÖNTÄMINEN KIINTEISTÖHALLINTOON. Yhteinen kirkkoneuvosto päätti myydä seurakuntayhtymän omistamat Talo Oy Suokatu 31:n osakkeet. Taloyhtiö on myynyt kaikki osakkeet YIT-yhtymälle Myynnin seurauksena NNKY ja Diakoniakeskus joutuivat siirtymään väistötiloihin Suokatu 22:een. Tulliportinkatu 25:n tiloista tehtiin viiden vuoden vuokrasopimus Trevian Asset Management Oy:n kanssa, 9.300,00 :n kuukausivuokralla. Tilojen ottaminen NNKY:n ja Diakoniakeskuksen käyttöön edellytti tilojen perusteellista korjaamista. Hankkeelle saatiin lainvoimainen rakennuslupa Tämä hanke ei kuitenkaan edennyt. Yhteinen kirkkoneuvosto käsitteli asiaa Kirkkoneuvosto päätti, että tehty vanha viiden vuoden vuokrasopimus puretaan ja tehdään uuden omistajan kanssa 12 vuoden vuokrasopimus 24,18 /kk/m2 vuokralla. Lisäksi kirkkoneuvosto päätti, että rakennuksen omistaja teettää kokonaisuudessaan tilan peruskorjauksen ja tämä huomioidaan vuokran määrässä ja vuokrattaviin tiloihin siirtyvät Diakoniakeskus ja NNKY. Tulliportinkatu 25 tilojen peruskorjaaminen ei ole toteutunut suunnitellusti. Yhtenä syynä on ollut, ettei vuokranantajan kanssa ole päästy yksimielisyyteen korjaustöiden rahoituksesta. Tulliportinkadun kiinteistön omistaja etsi uutta omistajaa kiinteistölle, mutta kiinteistön myynti ei ole toteutunut. Yhteinen kirkkoneuvosto käsitteli asiaa jälleen Kirkkoneuvosto päätti, että seurakuntayhtymä luopuu Tulliportinkatu 25 tilojen vuokraamisesta. Tähän vaikutti myös se, että NNKY oli ilmoittanut, etteivät ko. tilat enää kiinnosta yhdistystä. Kirkkoneuvosto päätti lisäksi, että Trevian Asset Managementin kanssa jatketaan neuvotteluja vuokrasopimuksen purkamisesta ja mahdollisista vahingonkorvauksista samoin kuin neuvotteluja NNKY:n tilakysymyksen ratkaisemiseksi. Kirkkoneuvosto päätti myös, että diakoniakeskukselle pyritään löytämään tilat ensisijaisesti seurakuntayhtymän omista kiinteistöistä. Vuokrasopimuksen purkamisesta on tämän jälkeen neuvoteltu. Neuvotteluissa on ollut mukana seurakuntayhtymän palkkaama asianajaja. Myös yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtaja ja yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja ovat osallistuneet neuvotteluihin. Vuokrasopimuksen jatkamisen vaihtoehtoina ovat olleet uuden, pitkäaikaisen vuokrasopimuksen tekeminen tai ko. tilojen ostaminen seurakuntayhtymälle. Seurakuntayhtymän edustajien yksimielinen linjaus on ollut, että seurakuntayhtymän kannalta toimivin vaihtoehto on vuokrasopimuksen purkaminen. Vuokranantaja on valmis purkamaan määräaikaisen, vuoden

8 KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 3/ toukokuussa päättyvän, vuokrasopimuksen euron korvausta vastaan. Yhteisen kirkkoneuvoston käsityksen mukaan vuokrasopimus kannattaa purkaa tähän hintaan. Toinen vaihtoehto on lähteä käräjöimään asiassa. Pahimmassa tapauksessa seurakuntayhtymä saattaisi joutua maksamaan ko. tiloista vuokraa toukokuun 2020 loppuun. Tämä tarkoittaisi euron lisäkustannusta. Vuokrasopimuksen purkamisesta on syytä tehdä erillinen sopimus, jossa todetaan, että sopimus puretaan em. korvausta vastaan eikä kumpikaan osapuoli tule sen jälkeen esittämään muita vaatimuksia. Vuoden 2016 talousarviossa ei ole varauduttu em. korvauksen maksamiseen. Näin ollen tarkoitukseen tulee anoa yhteiseltä kirkkovaltuustolta lisämääräraha. Vastaavasti vuoden 2016 talousarvion investointiosaan Diakoniakeskuksen ja NNKY:n tilojen hankintaan varattu euron määräraha jää käyttämättä. Seurakuntayhtymällä on myös johtavien viranhaltijoiden vastuuvakuutus. Parhaillaan on selvityksen alla, onko seurakuntayhtymän mahdollista saada korvausta turhaan maksetuista vuokrista ja vahingonkorvauksesta. Yhteinen kirkkoneuvosto käsitteli asiaa Kirkkoneuvosto päätti, että Tulliportinkatu 25 koskeva vuokrasopimus puretaan ja vuokranantajalle maksetaan euron korvaus ja että vuokrasopimuksen purkamisesta tehdään erillinen sopimus, jossa kumpikin osapuoli sitoutuu olemaan esittämättä muita vaatimuksia. Lisäksi kirkkoneuvosto päätti esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle, että vuoden 2016 talousarvion käyttötalousosaan myönnetään kohtaan Kiinteistöhallinto euron lisämääräraha vahingonkorvauksen maksamiseen. että vuoden 2016 talousarvion käyttötalousosaan, kohtaan Kiinteistöhallinto, myönnetään euron lisämääräraha vuokrasopimuksen purkamisesta aiheutuvan vahingonkorvauksen maksamiseen. Kirkkoneuvoston ehdotus hyväksyttiin. 55 KALLAVEDEN KIRKON KATON PERUSKORJAUKSEEN VARATUN MÄÄRÄRAHAN KÄYTTÖTARKOITUKSEN MUUTTAMINEN Vuoden 2016 talousarviossa on euron määräraha Kallaveden kirkon aulaan sijoitettavan Kastepuu-taideteoksen hankintaan. Kallaveden seurakunnan seurakuntaneuvosto on käsitellyt taideteoksen hankintaa ja Taideteoksen mahdollisesta hankinnasta neuvoteltiin Neuvotteluun osallistuivat kirkkoherra Matti Pentikäinen, kuvataidetoimikunnan puheenjohtaja Marianna Huttunen, kiinteistöjohtokunnan puheenjohtaja Erkki Oinonen, kuvataidetoimikunnan sihteeri Juha Välimäki ja hallintojohtaja Timo Korhonen.

9 KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 3/ Tässä neuvottelussa todettiin, että seurakuntayhtymän hankintaohjeen mukaisesti taidehankinnoissa voidaan pyytää taideprojektin toteutusta suoraan yksittäiseltä taiteilijalta. Kilpailutus taidehankinnoissa on suhteellista ja taloudelliset arvot käyttötarkoitukseen nähden vaikeasti arvioitavissa. Kilpailutuksen sijaan olisi mahdollisuus järjestää julkinen taidekilpailu. Taidekilpailun perustaminen tämän hintaluokan taidehankinnasta todettiin sellaiseksi, että sen järjestäminen vaatisi varautumista luonnosten palkitsemisiin rahallisesti ja taidehankinta-arvioinnin puolueetonta järjestämistä taiteilijoiden edunvalvontajärjestön asiaintuntijoiden taholta, jolloin kustannukset luonnoksista ja asiantuntijoiden palkkioista nostaisivat määrärahan tarvetta helposti moninkertaiseksi. Käydyssä neuvottelussa sovittiin, että taiteilija Pauno Pohjolaisen ehdotus Kallaveden kirkon aulan tilateokseksi voidaan ottaa huomioon ja siihen voi käydä tutustumassa. Matti Pentikäinen, Erkki Oinonen, Marianna Huttunen ja Juha Välimäki tutustuivat taideteokseen Käynnin seurauksena todettiin teoksen kyseiseen tilaan olemukseltaan ja aiheeltaan sopivaksi. Pauno Pohjolaiselta pyydettiin lupaa näyttää hankintapäätöksen tekijöille kuva teoksesta ja hänen sanallinen luonnehdintansa teoksesta. Mahdollisen hankintapäätöksen toteutumisen varalta käytiin teoksen osalta hintaneuvotteluja, joiden tuloksena taiteilija Pohjolainen suostui arvonlisäveron sisällyttämiseen hankintahintaan. Taidetoimikunnan jäsenet arvioivat, että teoksen koko, työvaiheet, materiaalit ja kyseisen taiteilijan hintataso huomioon ottaen hinta on kohtuullinen. Kallaveden seurakuntaneuvosto käsitteli asiaa Seurakuntaneuvosto päätti hankkia Pauno Pohjolaisen Elämänpuu -taideteoksen hintaan euroa. Lisäksi seurakuntaneuvosto päätti esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle, että taidehankinnan rahoitus järjestettäisiin siten, että rahoitukseen voitaisiin käyttää Kallaveden kirkon kattoremontista mahdollisesti säästyviä määrärahoja euroa. Tämä ratkaisu edellyttää, että yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyy määrärahan käyttötarkoituksen muutoksen. Kallaveden seurakunta ei antanut päätöstä tiedoksi hallintovirastolle. Vaikka rahoituspäätöstä ei oltu tehty, aloitettiin taideteoksen asentaminen Kallaveden kirkkoon välittömästi. Tätä ei voi pitää hyvän hallinnon periaatteiden mukaisena ja se ylittää päätöksentekijän toimivallan. On vaikea perustella hankkeen käynnistämistä ennen rahoituspäätöksen tekemistä, koska hankkeen käynnistäminen ennen rahoituksen selvittämistä ei ole ollut millään tavalla välttämätöntä. Yhteinen kirkkoneuvosto käsitteli asiaa Kirkkoneuvosto päätti esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle, että Kallaveden kirkon kattoremontista säästyneestä määrärahasta voitaisiin käyttää euroa Kallaveden kirkon aulan taidehankintaan. Lisäksi kirkkoneuvosto päätti pyytää Kallaveden seurakunnalta kirjallisen selvityksen men-

10 KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 3/ nessä siitä, miksi taideteoksen hankinta on aloitettu ennen rahoituspäätöksen tekemistä. Kallaveden seurakunta on antanut asiasta kirjallisen selvityksen yhteiselle kirkkoneuvostolle. Selvitys on esityslistan liitteenä 3. Kallaveden kirkon vesikaton peruskorjaukseen on varattu vuoden 2016 talousarvion investointiosassa euron määräraha. Tästä määrärahasta on mennessä käytetty euroa. Peruskorjauksen kokonaiskustannukset tulevat olemaan noin euroa. Käyttämättä on siis tällä hetkellä euroa ja käyttämättä jäänee noin euroa. Kirkkojärjestyksen 15 luvun 4 :n mukaan talousarvioon varatun määrärahan käyttötarkoituksen muutoksesta päättää yhteinen kirkkovaltuusto. - että vuoden 2016 talousarvion investointiosassa olevasta, Kallaveden kirkon vesikaton peruskorjaamiseen varatusta määrärahasta, voidaan käyttää euroa Kallaveden kirkon aulan taidehankinnan rahoittamiseen. Kirkkoneuvoston ehdotus hyväksyttiin. 56 SÄRKINIEMEN SEURAKUNTATALON KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUKSEN MUUTTAMINEN Yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyi seurakuntayhtymän kiinteistöstrategian päivityksen vuosille Kiinteistöstrategia sisältää linjaukset säilytettävistä ja myytävistä kiinteistöistä sekä suunnittelujaksolla toteutettavista investoinneista. Yhteinen kirkkovaltuusto päätti, että seuraavat seurakuntayhtymän kiinteistöt laitetaan myyntiin: Kettulan seurakuntakoti, Särkiniemen seurakuntatalo, Kaavin vanha pappila, Niemenpappilan leirikeskus, Nilsiän Pikku Pappila, Syvänniemen pappila, Vehmersalmen rivitalo, Nilsiän Iso Pappila, Nilsiän Kanttorila ja Nilsiän Tiirinlahden leirikeskus. Kiinteistöstrategian toteuttamiseen liittyen yhteinen kirkkovaltuusto päätti tehdä esisopimuksen Särkinimen seurakuntatalon (Kiinteistötunnus ) myynnistä rakennusliike Lapti Oy:lle. Esisopimuksella sovittiin, että tontille haetaan kaavamuutosta, joka mahdollistaa asuinkerrostalon rakentamisen. Kaavamuutos olisi pääsisällöltään: Tonttimerkintä AK ja tavoitetehokkuus e = 0,8 1,0. Rakennusoikeuden määrä tulisi olla k-m2. Ostaja vastaa kaavahankkeen suunnittelemisesta ja eteenpäinviemisestä yhdessä myyjän kanssa. Kaavoitusmaksuista ja kustannuksista vastaa tontin myyjä. Tontilla sijaitsevan seurakuntatalon purkukustannuksista vastaa ostaja. Myyjä vastaa mahdollisista maaperän pilaantuneisuudesta aiheutuvista kustannuksista. Tarjoushinta edellä mainituin ehdoin ja kaavamuutoksen jälkeen on 245,00 /k-m2. Yhteisen kirkkovaltuuston päätös alistettiin

11 KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 3/ kirkkohallituksen vahvistettavaksi. Kirkkohallitus vahvisti kirkkovaltuuston päätöksen ja esisopimus allekirjoitettiin Esisopimus on esityslistan liitteenä 4. Esisopimukseen sisältyy klausuuli, jonka mukaan esisopimus raukeaa ilman erillistä purkusopimusta ja ilman minkäänlaisia taloudellisia tai muita velvoitteita puolin tai toisin, mikäli asemakaavamuutos ei saa lain voimaa viimeistään Mikäli lainvoimaisuus riippuu valitusajoista tai muusta vastaavasta syystä, esisopimus on kuitenkin edelleen voimassa valitusajan tai vastaavan päättymiseen asti. Kuopion kaupunki on sijoittanut Särkiniemen seurakuntatalon tontin kaavoitusohjelmassaan vuodelle Kaupungin henkilöstöresurssivajeesta johtuen kaavoituksen käynnistyminen on viivästynyt alkuperäisestä suunnitelmasta. On mahdollista, että asemakaavaa ei saada kaupunginvaltuuston käsittelyyn ennen Mikäli näin tapahtuu, sopimus raukeaa. Sopimuksen raukeaminen ei ole seurakuntayhtymän edun mukaista. Myös rakennusliike on ilmoittanut pitävänsä tärkeänä, että määräaikaa voidaan jatkaa vuoden 2018 loppuun. Esisopimusta on tarkoituksenmukaista muuttaa siten, että sopimukseen sisältyvää määräaikaa, joka koskee esisopimuksen raukeamista, ellei kaava ole saanut lainvoimaa, jatketaan yhdellä vuodella saakka. Koska kysymyksessä on kiinteän omaisuuden myyntiä koskeva esisopimus, myös sen muuttaminen edellyttää kirkkolain 14 luvun 4 luvun mukaan asiaa koskevan yhteisen kirkkovaltuuston päätöksen alistamista kirkkohallituksen vahvistettavaksi. Yhteinen kirkkoneuvosto käsitteli asiaa Kirkkoneuvosto päätti esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle, että esisopimukseen sisältyvää määräaikaa jatketaan saakka. 1. että rakennusliike Lapti Oy:n kanssa tehtyä Särkiniemen seurakuntatalon (kiinteistötunnus ) myyntiä koskevaa esisopimusta muutetaan siten, että sopimukseen sisältyvää määräaikaa, joka koskee esisopimuksen raukeamista, ellei asemakaava ole saanut lainvoimaa, jatketaan yhdellä vuodella saakka, 2. että yhteisen kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Pekka Niiranen ja hallintojohtaja Timo Korhonen valtuutetaan allekirjoittamaan esisopimus ja 3. että kirkkovaltuuston asiaa koskeva päätös alistetaan kirkkohallituksen vahvistettavaksi. Kirkkoneuvoston ehdotukset hyväksyttiin.

12 KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 3/ PAPINSALO NO 27 -HUVILATONTIN MYYNTI Anne ja Ossi Sivén ovat tehneet ostotarjouksen n m 2: n määräalasta Mustasalon tilasta, kiinteistötunnus Määräala vastaa seurakuntayhtymän rekisterissä olevaa huvilatonttia Papinsalo no 27. Kohde sijaitsee Papinsalo -nimisessä saaressa. Voimassa oleva 2000 m 2 :n vuokrasopimus päättyy päivätty ostotarjous ja kartta ovat esityslistan liitteenä 5. Yhteinen kirkkovaltuusto on vahvistanut ne periaatteet ja hinnat, joilla seurakuntayhtymän omistamia huvilatontteja tarjotaan ostettavaksi tai vuokrattavaksi nykyisille vuokralaisille. Myytävien tonttien suuruus on 2000 m 2, minkä lisäksi lisämaata voidaan myydä mikäli kaavan tai muun seikan vuoksi se on mahdollista. Kirkkovaltuusto on lisännyt periaatteisiin, että mikäli kiinteistön arvo nousee kaavoituksen tai sen valmistelun tms. seurauksena, arvioidaan kiinteistölle uusi käypä hinta. Vuokrattujen rakennuspaikkojen myynnissä/uudelleen vuokrauksessa noudatetaan samaa käytäntöä kuin aiemmissa vapaa-ajan rakennuspaikoissa on menetelty. Tarkoituksena on tarjota tontteja nykyisten vuokralaisten ostettavaksi. Mikäli ostovaihtoehto ei vuokralaista kiinnosta, on tontteja edelleen mahdollista myös vuokrata. Ostajan kustannettavaksi tulevat lisäksi lohkomiskustannukset. Anne ja Ossi Sivén ovat hyväksyneet kirkkovaltuuston vahvistaman hinnan ja he haluavat ostaa vuokraamansa huvilatontin Papinsalo nro 27, 3000 m 2 hintaan sekä lisämaata n. 500 m 2 Hinta perustuu laillistetun kiinteistövälittäjän arvioon ja vastaa Kuopion seudun huvilatonttien hintoja ja mm. Kuopion kaupungin ja Siilinjärven seurakunnan huvilatonteista perimiä hintoja. Kirkkolain 14 luvun 4 :n mukaan seurakunnan kiinteän omaisuuden myynnistä päättää yhteinen kirkkovaltuusto, jonka päätös on alistettava kirkkohallituksen vahvistettavaksi. Kiinteistö- ja hautaustoimen johtokunta käsitteli asiaa Johtokunta päätti esittää yhteiselle kirkkoneuvostolle määräalan myyntiä esitetyin ehdoin. Yhteinen kirkkoneuvosto käsitteli asiaa Kirkkoneuvosto päätti esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle määräalan myyntiä kiinteistö- ja hautaustoimen johtokunnan esittämin ehdoin. 1. että Anne ja Ossi Sivénille myydään Kuopion ev.lut. seurakuntayhtymän omistamasta Mustasalo -nimisestä tilasta , 3000 m 2 :n määräala, joka vastaa seurakuntayhtymän rekisterissä olevaa huvilatonttia Papinsalo nro 27 seuraavin ehdoin:

13 KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 3/ että 3000 m 2 :n suuruisen määräalan hinta on euroa, - että myytävän, noin 500 m²:n, lisämaan hinta on 3,00 /m 2, - että ostaja vastaa tontin lohkomiskustannuksista, 2. että yhteisen kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Pekka Niiranen ja hallintojohtaja Timo Korhonen valtuutetaan allekirjoittamaan myyntiä koskeva kauppakirja ja 3. että myyntipäätös alistetaan kirkkohallituksen vahvistettavaksi. Kirkkoneuvoston ehdotukset hyväksyttiin. 58 MUSTASALO NO 4 -HUVILATONTIN MYYNTI Timo Pirhonen on tehnyt ostotarjouksen n m 2: n määräalasta Mustasalon tilasta, kiinteistötunnus Määräala vastaa seurakuntayhtymän rekisterissä olevaa huvilatonttia Mustasalo nro 4. Kohde sijaitsee Mustasalo -nimisessä saaressa. Voimassa oleva 2000 m 2 :n vuokrasopimus päättyy päivätty ostotarjous ja kartta ovat esityslistan liitteenä 6. Yhteinen kirkkovaltuusto on vahvistanut ne periaatteet ja hinnat, joilla seurakuntayhtymän omistamia huvilatontteja tarjotaan ostettavaksi tai vuokrattavaksi nykyisille vuokralaisille. Myytävien tonttien suuruus on 2000 m 2, minkä lisäksi lisämaata voidaan myydä, mikäli kaavan tai muun seikan vuoksi se on mahdollista. Kirkkovaltuusto on lisännyt periaatteisiin, että mikäli kiinteistön arvo nousee kaavoituksen tai sen valmistelun tms. seurauksena, arvioidaan kiinteistölle uusi käypä hinta. Vuokrattujen rakennuspaikkojen myynnissä/uudelleen vuokrauksessa noudatetaan samaa käytäntöä kuin aiemmissa vapaa-ajan rakennuspaikoissa on menetelty. Tarkoituksena on tarjota tontteja nykyisten vuokralaisten ostettavaksi. Mikäli ostovaihtoehto ei vuokralaista kiinnosta, on tontteja edelleen mahdollista myös vuokrata. Ostajan kustannettavaksi tulevat lisäksi lohkomiskustannukset. Timo Pirhonen on hyväksynyt kirkkovaltuuston vahvistaman hinnan ja hän haluaa ostaa vuokraamansa huvilatontin Mustasalo nro 4, 2000 m 2 hintaan sekä lisämaata n. 500 m 2 Hinta perustuu laillistetun kiinteistövälittäjän arvioon ja vastaa Kuopion seudun huvilatonttien hintoja ja mm. Kuopion kaupungin ja Siilinjärven seurakunnan huvilatonteista perimiä hintoja. Kirkkolain 14 luvun 4 :n mukaan seurakunnan kiinteän omaisuuden myynnistä päättää yhteinen kirkkovaltuusto, jonka päätös on alistettava kirkkohallituksen vahvistettavaksi.

14 KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 3/ Kiinteistö- ja hautaustoimen johtokunta käsitteli asiaa Johtokunta päätti esittää yhteiselle kirkkoneuvostolle määräalan myyntiä esitetyin ehdoin. Yhteinen kirkkoneuvosto käsitteli asiaa Kirkkoneuvosto päätti esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle määräalan myyntiä kiinteistö- ja hautaustoimen johtokunnan esittämin ehdoin. 1. että Timo Pirhoselle myydään Kuopion ev.lut. seurakuntayhtymän omistamasta Mustasalo-nimisestä tilasta , 2000 m 2 :n määräala, joka vastaa seurakuntayhtymän rekisterissä olevaa huvilatonttia Mustasalo no 4 seuraavin ehdoin: - että 2000 m 2 :n suuruisen määräalan hinta on euroa, - että myytävän, noin 500 m²:n, lisämaan hinta on 3,00 /m 2, - että ostaja vastaa tontin lohkomiskustannuksista, 2. että yhteisen kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Pekka Niiranen ja hallintojohtaja Timo Korhonen valtuutetaan allekirjoittamaan myyntiä koskeva kauppakirja ja 3. että myyntipäätös alistetaan kirkkohallituksen vahvistettavaksi. Kirkkoneuvoston ehdotukset hyväksyttiin. 59 ILMOITUSASIAT Ilmoitusasioita ei ollut. 60 VALITUSOSOITUS Annettiin kirkkolain mukainen valitusosoitus :ään 60. Liite KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN Puheenjohtaja kiitti kokouksen osanottajia ja päätti kokouksen klo Matti Jantunen puheenjohtaja Aarne Blom sihteeri Pöytäkirja tarkastettu ja hyväksytty, Kuopiossa Jukka Pulkkinen Taina Tammekann

KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 3/ YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 3/2018. Pyhän Johanneksen kirkko, Ampujanpolku 2, Kuopio

KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 3/ YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 3/2018. Pyhän Johanneksen kirkko, Ampujanpolku 2, Kuopio KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 3/2018 1 Aika Ti 9.10.2018 klo 18.00 18.18 Paikka Pyhän Johanneksen kirkko, Ampujanpolku 2, Kuopio Kokoonpano ja läsnäolo Matti Jantunen, puheenjohtaja 39 valtuutettua

Lisätiedot

KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 4/ YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 4/2017

KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 4/ YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 4/2017 KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 4/2017 1 Aika Ti 24.10.2017 klo 18.00 18.30 Paikka Keskusseurakuntatalo, koulutussali, Suokatu 22, Kuopio Kokoonpano ja läsnäolo Matti Jantunen, puheenjohtaja

Lisätiedot

KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 4/2015 1 YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 4/2015

KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 4/2015 1 YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 4/2015 KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 4/2015 1 Aika Keskiviikko 7.10.2015 klo 18.00 18.25 Paikka Kaavin seurakuntatalo, Kirkkorannantie 1, Kaavi Kokoonpano ja läsnäolo Matti Jantunen puheenjohtaja

Lisätiedot

KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 1 /2014 1 YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1 /2014. Keskusseurakuntatalo, Suokatu 22, 70100 Kuopio

KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 1 /2014 1 YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1 /2014. Keskusseurakuntatalo, Suokatu 22, 70100 Kuopio KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 1 /2014 1 Aika tiistai 14.1.2014 klo 18.00 19.00 Paikka Keskusseurakuntatalo, Suokatu 22, 70100 Kuopio Kokoonpano ja läsnäolo puheenjohtaja Ilkka Raninen valtuutetut

Lisätiedot

KUOPION EV. LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 9/2016 YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 9/2016. Keskusseurakuntatalo, Koulutussali, Suokatu 22, Kuopio

KUOPION EV. LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 9/2016 YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 9/2016. Keskusseurakuntatalo, Koulutussali, Suokatu 22, Kuopio 1 Aika Maanantai 29.8.2016 klo 16.30 18.10 Paikka Kokoonpano ja läsnäolo Keskusseurakuntatalo, Koulutussali, Suokatu 22, Kuopio Reijo Leino puheenjohtaja läsnä Pekka Niiranen varapuheenjohtaja läsnä Upi

Lisätiedot

KUOPION EV. LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 10/2016 YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 10/2016

KUOPION EV. LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 10/2016 YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 10/2016 1 Aika Maanantai 12.9.2016 klo 16.30 17.22 Paikka Kokoonpano ja läsnäolo Keskusseurakuntatalo, Koulutussali, Suokatu 22, Kuopio Reijo Leino puheenjohtaja läsnä Pekka Niiranen varapuheenjohtaja läsnä, poistui

Lisätiedot

RUOKOLAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 Kirkkovaltuusto (6)

RUOKOLAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 Kirkkovaltuusto (6) Kirkkovaltuusto 30.5.2017 1(6) Aika Tiistaina 30.5.2017 klo 18.00 18.42 Paikka Seurakuntatalo Läsnä Hammaren, Terho Hanhisalo, Jorma Hänninen, Jyrki Ijäs, Esko Leppänen, Kari Liimatta, Juhani Luukkonen,

Lisätiedot

ESITYSLISTA 2/2019 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA 2/2019

ESITYSLISTA 2/2019 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA 2/2019 Aika Tiistai klo 18.11 18.25 1 Paikka Kiteen seurakuntakeskus, Kappelintie 4, Kitee Läsnä Kostamo Merja puheenjohtaja Koivuniemi Suvi varapuheenjohtaja Barck Pekka jäsen Hakulinen Hannu-Heikki Hirvonen

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 1 Kirkkovaltuusto 13.02.2012

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 1 Kirkkovaltuusto 13.02.2012 1 1 KOKOUKSEN AVAUS SEKÄ LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 1 KJ 8:5 KL 7:4 Kirkkovaltuuston työjärjestys 1 Kutsu asialuetteloineen on lähetettävä kirkkovaltuuston jäsenille viimeistään viikkoa ennen kokousta

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 8.12.2014 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 11.12.2014-12.01.2015 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 24 Kirkkovaltuusto 3/

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 24 Kirkkovaltuusto 3/ 24 23 KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkovaltuusto 13.6.2016 23 KJ 8:5 KL 7:4 Kirkkovaltuuston työjärjestys 1 Kutsu asialuetteloineen on lähetettävä kirkkovaltuuston jäsenille viimeistään

Lisätiedot

KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 9/2018 YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 9/2018. Keskusseurakuntatalo, koulutussali, Suokatu 22, Kuopio

KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 9/2018 YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 9/2018. Keskusseurakuntatalo, koulutussali, Suokatu 22, Kuopio 1 Aika Ma 17.9.2018 klo 16.30 16.41 Paikka Keskusseurakuntatalo, koulutussali, Suokatu 22, Kuopio Kokoonpano ja läsnäolo Reijo Leino puheenjohtaja läsnä Pekka Niiranen varapuheenjohtaja läsnä Upi Heinonen

Lisätiedot

HANKASALMEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 Sivu 1 / 7 KIRKKOVALTUUSTO Kirkonkylän seurakuntatalo, Pappilantie 4, Hankasalmi

HANKASALMEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 Sivu 1 / 7 KIRKKOVALTUUSTO Kirkonkylän seurakuntatalo, Pappilantie 4, Hankasalmi HANKASALMEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 Sivu 1 / 7 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Keskiviikko 29.8.2018 klo 18.00 18.27 Paikka Kirkonkylän seurakuntatalo, Pappilantie 4, 41520 Hankasalmi Osallistujat Gustafsson

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 1/5 KIRKKOVALTUUSTO

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 1/5 KIRKKOVALTUUSTO ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 1/5 KOKOUSAIKA 24.9.2014 klo 18-18.45 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Lipsanen Eila puheenjohtaja Kuivalainen Eila varapuheenjohtaja Hassinen Arja Puhakka

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 05.10.2016 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 10.10.2016-11.11.2016 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa

Lisätiedot

Seurakuntatalon pieni sali, Parikkalan kunnan Kangaskylässä. Läsnä Neuvonen Timo puheenjohtaja. Eerikäinen Anne

Seurakuntatalon pieni sali, Parikkalan kunnan Kangaskylässä. Läsnä Neuvonen Timo puheenjohtaja. Eerikäinen Anne 15 Aika Maanantai 28.9.2015 klo 18.00 Paikka Seurakuntatalon pieni sali, Parikkalan kunnan Kangaskylässä. Läsnä Neuvonen Timo puheenjohtaja Tykkyläinen Eija varapuheenjohtaja Anttonen Juha Eerikäinen Anne

Lisätiedot

AURAN SEURAKUNTA 2/2015 PÖYTÄKIRJA 14.04.2015

AURAN SEURAKUNTA 2/2015 PÖYTÄKIRJA 14.04.2015 Sivu 1/4 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Tiistai 14.04.2015 klo 18.00 Paikka LÄSNÄ Virastotalo Jarmo Arvola Leena Hafrén Timo Isotalo Pekka Kalmi Outi Leino Kaija Mäki Taina Mäkinen Eila Saari Taru Sahla

Lisätiedot

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 6/ 2017 Kirkkoneuvosto 56-67

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 6/ 2017 Kirkkoneuvosto 56-67 Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 6/ 2017 Kirkkoneuvosto 56-67 Aika Tiistai 16.5.2017 kello 16.00 17.05 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Haapanen Ismo puheenjohtaja Eeva Arja jäsen Husso Leena jäsen Minna Rossi

Lisätiedot

KUOPION PUIJON SEURAKUNTA ESITYSLISTA 4/2016 Taivaanpankontie 3, KUOPIO PÖYTÄKIRJA 4/2016 p SEURAKUNTANEUVOSTO

KUOPION PUIJON SEURAKUNTA ESITYSLISTA 4/2016 Taivaanpankontie 3, KUOPIO PÖYTÄKIRJA 4/2016 p SEURAKUNTANEUVOSTO 1 KUOPION PUIJON SEURAKUNTA ESITYSLISTA 4/2016 Taivaanpankontie 3, 70200 KUOPIO PÖYTÄKIRJA 4/2016 p. 040 4848410 SEURAKUNTANEUVOSTO Aika Keskiviikko 18.5. klo 17.00 18.20 (Kahvitarjoilu klo 16.45) Paikka

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 7 Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA Hannu Luostarinen Pirkko Mensonen Marjut Niemelä Aira Pöllänen

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 7 Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA Hannu Luostarinen Pirkko Mensonen Marjut Niemelä Aira Pöllänen MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 7 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Ke klo 19.00 21.15 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Eevaliisa Tikkanen puheenjohtaja Kari Rytkönen varapuheenjohtaja Matti Loponen Hannu Luostarinen

Lisätiedot

KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 2/2011 1 YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 2/2011. Riistaveden seurakuntatalo, Keskustie 2 Riistavesi

KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 2/2011 1 YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 2/2011. Riistaveden seurakuntatalo, Keskustie 2 Riistavesi KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 2/2011 1 Aika keskiviikko 16.3.2011 klo 17.30 18.00 Paikka Riistaveden seurakuntatalo, Keskustie 2 Riistavesi Kokoonpano ja läsnäolo Ilkka Raninen puheenjohtaja

Lisätiedot

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Kirkkoneuvosto

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Kirkkoneuvosto PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2011 1 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika: Keskiviikko klo 18.00 - Paikka: Seurakuntatalo Läsnäolo: Jäsenet: Läsnä Poissa Hämäläinen Sari Kantola Pentti Varapj Kiljunen Ismo Majuri

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 4/2009 Kirkkovaltuusto KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 4/2009

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 4/2009 Kirkkovaltuusto KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 4/2009 10.12.2009 39 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 4/2009 KOKOUSAIKA torstaina 10. päivänä joulukuuta 2009 kello 19.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET VARAJÄSENET POISSA Seurakuntatalo Markku Haataja Markku Huttunen Eino Piippo

Lisätiedot

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 10/ 2016 Kirkkoneuvosto

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 10/ 2016 Kirkkoneuvosto Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 10/ 2016 Kirkkoneuvosto 116-125 Aika Tiistai 30.11.2016 kello 17.30 17.55 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Haapanen Ismo puheenjohtaja Eeva Arja jäsen, poistui kokouksesta 122

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 4 Kirkkoneuvosto MAANINKA PÖYTÄKIRJA Läsnä Arto Penttinen kirkkoherra, puheenjohtaja

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 4 Kirkkoneuvosto MAANINKA PÖYTÄKIRJA Läsnä Arto Penttinen kirkkoherra, puheenjohtaja MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 4 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Keskiviikko klo 18.30 20.40 Paikka Virastotalo Läsnä Arto Penttinen kirkkoherra, puheenjohtaja Hannu Luostarinen Auli Pääkkönen Marjo Ruokolainen

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 1 Kirkkovaltuusto 1/

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 1 Kirkkovaltuusto 1/ 1 1 KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkovaltuusto 17.3.2014 1 KJ 8:5 KL 7:4 Kirkkovaltuuston työjärjestys 1 Kutsu asialuetteloineen on lähetettävä kirkkovaltuuston jäsenille viimeistään

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5 Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA Hannu Luostarinen Marjut Niemelä. Aira Pöllänen Marjo Ruokolainen

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5 Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA Hannu Luostarinen Marjut Niemelä. Aira Pöllänen Marjo Ruokolainen MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Keskiviikkona klo 19.00 20.20 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Eevaliisa Tikkanen puheenjohtaja Kari Rytkönen varapuheenjohtaja Pauli Hujanen

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 31 Kirkkoneuvosto 3/

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 31 Kirkkoneuvosto 3/ 31 28 KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkoneuvosto 30.05.2016 28 Kokouskutsu asialistoineen on lähetetty kirkkoneuvoston jäsenille sekä kirkkovaltuuston puheenjohtajalle ja varapuheenjohtajalle

Lisätiedot

MÄNTYHARJUN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 2/

MÄNTYHARJUN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 2/ Aika Ti 10.5.2016 klo 18.05 20.20 Paikka Lankaniemen leirikeskus Läsnä Poissa Läsnä Jäsenet: Kristiina Häkkänen Miia Hämäläinen Panu Karjalainen Matti Kemppainen Liisa Kuoksa Pertti Lahti Sari Lantta Jukka

Lisätiedot

Kirkkoneuvosto (8) Paikka Uudenkaupungin seurakuntakeskus Kirjasto, Koulukatu 6

Kirkkoneuvosto (8) Paikka Uudenkaupungin seurakuntakeskus Kirjasto, Koulukatu 6 Kirkkoneuvosto 20.1.2016 1 (8) KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Keskiviikkona 20.1.2016 klo 17.30-19.00 Paikka Uudenkaupungin seurakuntakeskus Kirjasto, Koulukatu 6 Ennen varsinaista kokousta, klo 17.15 alkaen

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro 6

LAMMIN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro 6 Sivu 1 Kokousaika Keskiviikkona 11.10.2017 klo 17-18.15 Kokouspaikka Läsnä Seurakuntatalon kokoushuone Ulvinen Heli, kirkkoherra, puheenjohtaja Huostila Anja, jäsen Huostila Mari, jäsen Kanerva Esa, varajäsen

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 23.1.2017 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 26.01.2017-27.02.2017 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa

Lisätiedot

RUOKOLAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 Kirkkovaltuusto (5)

RUOKOLAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 Kirkkovaltuusto (5) Kirkkovaltuusto 6.8.2018 1(5) Aika Maanantaina 6.8.2018 klo 18.00 18.37 Paikka Seurakuntatalo Läsnä Frosti-Nenonen, Sirpa Hammaren, Terho Hanhisalo, Jorma, varapuheenjohtaja Hellsten, Jaana Hänninen, Jyrki

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 31 Kirkkoneuvosto MAANINKA PÖYTÄKIRJA

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 31 Kirkkoneuvosto MAANINKA PÖYTÄKIRJA MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 31 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Torstai klo 18.00 18.35 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Arto Penttinen kirkkoherra, puheenjohtaja Pauli Hujanen varapuheenjohtaja Hannu Luostarinen

Lisätiedot

2. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestyksen hyväksyminen. 4. Pöytäkirjan tarkistajien valitseminen

2. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestyksen hyväksyminen. 4. Pöytäkirjan tarkistajien valitseminen VIRTAIN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA 16.11.2017 klo 18.00 N JA NEUVOSTON VALOKUVAUS KLO 17.00. KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT Seurakuntatalon yläsali, Rantatie 9, 34800 Virrat 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2013 Kirkkoneuvosto 10.12.2013. Ilmarinen Liisa jäsen Kiukkonen Sirpa jäsen

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2013 Kirkkoneuvosto 10.12.2013. Ilmarinen Liisa jäsen Kiukkonen Sirpa jäsen Aika 10.12.2013 klo 17.30 18.10 Paikka Turengin seurakuntakeskus Läsnä Riikonen Pekka puheenjohtaja Elo Veijo jäsen Ilmarinen Liisa jäsen Kiukkonen Sirpa jäsen Pihkala Isto jäsen Selinummi Aila varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Salon seurakunnan kirkkovaltuusto. Pöytäkirja Esityslista 2/2016

Salon seurakunnan kirkkovaltuusto. Pöytäkirja Esityslista 2/2016 Salon seurakunnan kirkkovaltuusto Pöytäkirja Esityslista 2/2016 Aika: 9.2.2016 klo 19.00 19.30 Paikka: Salon seurakunta, Seurakuntatalo, Juhlasali, Kirkkokatu 6, 24100 Salo Osallistujat: Jäsenet Läsnä

Lisätiedot

Viranomainen TOHMAJÄRVEN EVL SEURAKUNTA Kirkkoneuvosto 8/2017

Viranomainen TOHMAJÄRVEN EVL SEURAKUNTA Kirkkoneuvosto 8/2017 Viranomainen TOHMAJÄRVEN EVL SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU Kirkkoneuvosto 8/2017 Kokousaika Tiistai 3.10.2017 kello 12.30 Kokouspaikka Kemien kirkon kahvio, Tohmajärvi Käsiteltävät asiat 88 Kokouksen avaus 89

Lisätiedot

JÄMSÄN SEURAKUNTA Pöytäkirja 6/ (10)

JÄMSÄN SEURAKUNTA Pöytäkirja 6/ (10) JÄMSÄN SEURAKUNTA Pöytäkirja 6/2019 1 (10) Aika Keskiviikko 12.6.2019 klo 16.00 17.45 Paikka Jämsän seurakuntakeskuksen takkahuone KOKOUKSEN ASIALISTA 76 Kokouksen avaus 3 77 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1 Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1 Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantaina klo 19.00 20.15 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Eevaliisa Tikkanen puheenjohtaja Kari Rytkönen varapuheenjohtaja Raimo Hoffren Pauli

Lisätiedot

MÄNTYHARJUN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 3/

MÄNTYHARJUN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 3/ Aika Tiistai 4.12.2018 klo 18.10 19.50 Paikka Lankaniemen leirikeskus Läsnä Jäsenet: Kristiina Häkkänen Miia Hämäläinen Panu Karjalainen Matti Kemppainen Liisa Kuoksa Pertti Lahti Sari Lantta Jukka Lehtonen

Lisätiedot

taloustoimistossa, Kirkkokatu 8 A ajalla

taloustoimistossa, Kirkkokatu 8 A ajalla Esityslista/pöytäkirja 1/2017 Kirkkovaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Osallistujat: jäsenet Keskiviikko 11.1.2017 klo 18 18.50 Seurakuntatalon monitoimisali, Kirkkokatu 8, 74700 Kiuruvesi Ahponen Pentti

Lisätiedot

3. Työjärjestyksen hyväksyminen. 4. Pöytäkirjan tarkistajien valitseminen. 6. Muut esille tulevat asiat

3. Työjärjestyksen hyväksyminen. 4. Pöytäkirjan tarkistajien valitseminen. 6. Muut esille tulevat asiat VIRTAIN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA 11.9.2017 klo 16.00 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, toimitusten huone KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. Kokouksen avaus ja alkuhartaus 2. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

KUOPION ALAVAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 6/2016 Keihäskatu 5 B PÖYTÄKIRJA 6/2016 p SEURAKUNTANEUVOSTO

KUOPION ALAVAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 6/2016 Keihäskatu 5 B PÖYTÄKIRJA 6/2016 p SEURAKUNTANEUVOSTO Aika Tiistai 20.9.2016 klo 16.30 18.47 Paikka Alavan seurakuntasalissa, Keihäskatu 5 Kokoonpano ja läsnäolo Hannu Koskelainen puheenjohtaja läsnä Upi Heinonen jäsen läsnä Sakari Kainulainen jäsen poissa

Lisätiedot

Kiinteistötoimisto, Verhonkatu 25-27, Hämeenlinna

Kiinteistötoimisto, Verhonkatu 25-27, Hämeenlinna KIINTEISTÖ- JA HAUTAUSTOIMEN JOHTOKUNTA Sivu 1 Kokousaika Tiistai 13.2.2018 kello 18.00 Kokouspaikka Kiinteistötoimisto, Verhonkatu 25-27, Hämeenlinna Läsnä Antti Hieta puheenjohtaja Käsitellyt asiat 1

Lisätiedot

KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 14/2017 YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 14/2017

KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 14/2017 YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 14/2017 1 Aika Ma 18.12.2017 klo 16.30 17.15 Paikka Hotelli Scandic, Satamakatu 1, Kuopio Kokoonpano ja läsnäolo Reijo Leino puheenjohtaja läsnä Pekka Niiranen varapuheenjohtaja poissa Upi Heinonen jäsen läsnä

Lisätiedot

EURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA NRO 7/2015 Sivu 1 Kirkkoneuvosto 10.8.2015

EURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA NRO 7/2015 Sivu 1 Kirkkoneuvosto 10.8.2015 NRO 7/2015 Sivu 1 Kirkkoneuvosto 10.8.2015 KOKOUSTIEDOT AIKA 10.8.2015 Keskiviikko klo 18 18.45 PAIKKA Euran seurakuntakeskus, pieni sali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Kemppainen Jukka, puheenjohtaja Koivunen

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 3/2016 Kirkkovaltuusto

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 3/2016 Kirkkovaltuusto 30.5.2016 1 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA maanantaina 30. päivänä toukokuuta 2016 klo 19.00 kahvitarjoilu 18.30 19.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET SEURAKUNTATALO Aho-Repo Päivi Haataja Markku Honkanen Viljo Huttunen

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 11 Kirkkovaltuusto 01.12.2008 PÖYTÄKIRJA 17.12.2008. Hannu Luostarinen

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 11 Kirkkovaltuusto 01.12.2008 PÖYTÄKIRJA 17.12.2008. Hannu Luostarinen MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 11 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Ke klo 19.00 20.30 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Eevaliisa Tikkanen puheenjohtaja Kari Rytkönen varapuheenjohtaja Pauli Hujanen Matti Loponen

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO KUULUTUS

KIRKKONEUVOSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkoneuvoston 20.09.2016 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 26.09.2016-27.10.2016 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa

Lisätiedot

KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 2/2015 1 YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 2 /2015. Alavan kirkko, seurakuntasali, Keihäskatu 5, Kuopio

KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 2/2015 1 YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 2 /2015. Alavan kirkko, seurakuntasali, Keihäskatu 5, Kuopio KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 2/2015 1 Aika Tiistai 24.3.2014 klo 18.00 18.45. Paikka Kokoonpano ja läsnäolo Kokouksen avaus Alavan kirkko, seurakuntasali, Keihäskatu 5, Kuopio Matti Jantunen

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1 Kirkkoneuvosto 17.01.2011 71750 MAANINKA PÖYTÄKIRJA 26.01.2011

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1 Kirkkoneuvosto 17.01.2011 71750 MAANINKA PÖYTÄKIRJA 26.01.2011 MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Keskiviikko klo 18.30 20.45 Paikka Virastotalo Läsnä Arto Penttinen kirkkoherra, puheenjohtaja Pauli Hujanen varapuheenjohtaja Hannu Luostarinen

Lisätiedot

KUOPION TUOMIOKIRKKOSEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2017 Suokatu 22, KUOPIO PÖYTÄKIRJA 3/2017 p SEURAKUNTANEUVOSTO

KUOPION TUOMIOKIRKKOSEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2017 Suokatu 22, KUOPIO PÖYTÄKIRJA 3/2017 p SEURAKUNTANEUVOSTO Aika Tiistai 28.3.2017 klo 17, kahvit ennen kokousta. Paikka Keskusseurakuntatalo, kerhohuone Samuli, Suokatu 22 C. Kokoonpano ja läsnäolo Ilpo Rannankari puheenjohtaja läsnä Liisa Karjalainen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Ulla Pirilä, kirkkovaltuuston vpj. Antti Viita, talousjohtaja, sihteeri. Matti Koivuluoma, kirkkovaltuuston puheenjohtaja

Ulla Pirilä, kirkkovaltuuston vpj. Antti Viita, talousjohtaja, sihteeri. Matti Koivuluoma, kirkkovaltuuston puheenjohtaja KIRKKONEUVOSTO 1/2015 Sivu 1 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko klo 17-18.35 Paikka: Virastotalon kokoushuone Läsnä: Kari Mantere, pj Matti Antila Eija Harmanen Henry Hautala Heli Kurikka Heikki Lintala Maija-Liisa

Lisätiedot

MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(6) Kirkkoneuvosto 4/2011 10.5.2011. OSALLISTUJAT läsnä poissa

MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(6) Kirkkoneuvosto 4/2011 10.5.2011. OSALLISTUJAT läsnä poissa MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(6) KOKOUSTIEDOT Aika 10.5.2011 klo 17-17.52 Paikka Seurakuntakoti OSALLISTUJAT läsnä poissa Puh. johtaja Vähäsarja Vilho vs. kirkkoherra x Alaoja Raimo jäsen, vpj.

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1 Kirkkoneuvosto 18.02.2008 71750 MAANINKA PÖYTÄKIRJA 03.03.2008

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1 Kirkkoneuvosto 18.02.2008 71750 MAANINKA PÖYTÄKIRJA 03.03.2008 MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Maanantai klo 18.30 20.16 Paikka Virastotalo Läsnä Arto Penttinen kirkkoherra, puheenjohtaja Pauli Hujanen varapuheenjohtaja Petri Jurkka

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 32 Kirkkoneuvosto 26.10.2009 71750 MAANINKA PÖYTÄKIRJA 09.11.2009

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 32 Kirkkoneuvosto 26.10.2009 71750 MAANINKA PÖYTÄKIRJA 09.11.2009 MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 32 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Maanantai klo 18.30 20.55 Paikka Virastotalo Läsnä Arto Penttinen kirkkoherra, puheenjohtaja Pauli Hujanen varapuheenjohtaja Hannu Luostarinen

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 5/2016 Kirkkovaltuusto

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 5/2016 Kirkkovaltuusto 30.11.2016 1 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA Keskiviikko 30. päivä marraskuuta 2016, klo 19.00 kahvitarjoilu 18.30 19.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET SEURAKUNTATALO Aho-Repo Päivi Haataja Markku Honkanen Viljo Huttunen

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 24 Kirkkoneuvosto 05.08.2013 71750 MAANINKA PÖYTÄKIRJA 13.08.2013

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 24 Kirkkoneuvosto 05.08.2013 71750 MAANINKA PÖYTÄKIRJA 13.08.2013 MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 24 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Tiistai klo 18.00 20.40 Paikka Kirkko, hautausmaa ja virastotalo Läsnä Petteri Hämäläinen vt. kirkkoherra, puheenjohtaja Pauli Hujanen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

taloustoimistossa, Kirkkokatu 8 A ajalla

taloustoimistossa, Kirkkokatu 8 A ajalla Esityslista/pöytäkirja 2/2017 Kirkkovaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Osallistujat: jäsenet varajäsenet poissa Muut osallistujat (KJ 8:7 ) Tiistai 21.2.2017 klo 18 18.17 Seurakuntatalon monitoimisali,

Lisätiedot

Kiinteistötoimisto, Verhonkatu 25-27, Hämeenlinna

Kiinteistötoimisto, Verhonkatu 25-27, Hämeenlinna KIINTEISTÖ- JA HAUTAUSTOIMEN JOHTOKUNTA Sivu 1 Kokousaika Tiistai 24.10.2017 kello 18.00 Kokouspaikka Kiinteistötoimisto, Verhonkatu 25-27, Hämeenlinna Läsnä Antti Hieta puheenjohtaja Käsitellyt asiat

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 51 Kirkkovaltuusto 6/

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 51 Kirkkovaltuusto 6/ 51 46 KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkovaltuusto 12.12.2016 46 KJ 8:5 KL 7:4 Kirkkovaltuuston työjärjestys 1 Kutsu asialuetteloineen on lähetettävä kirkkovaltuuston jäsenille viimeistään

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1 Kirkkoneuvosto MAANINKA PÖYTÄKIRJA

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1 Kirkkoneuvosto MAANINKA PÖYTÄKIRJA MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Ti klo 18.30 20.20 Paikka Virastotalo Läsnä Arto Penttinen kirkkoherra, puheenjohtaja Pauli Hujanen varapuheenjohtaja Hannu Luostarinen Marjut

Lisätiedot

SAVONLINNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 Kerimäen kappeliseurakunnan kappelineuvosto 15.4.2015 Sivu 19

SAVONLINNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 Kerimäen kappeliseurakunnan kappelineuvosto 15.4.2015 Sivu 19 kappelineuvosto 15.4.2015 Sivu 19 Kokousaika: Keskiviikko 15.4.2015 klo 16.30 18.50 Kokouspaikka: Kerimäen seurakuntakoti Saapuvilla olleet jäsenet: Lamberg Jani, puheenjohtaja Hannonen Tapani, vara puh.joht.

Lisätiedot

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 4/ 2017 Kirkkoneuvosto 35-45

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 4/ 2017 Kirkkoneuvosto 35-45 Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 4/ 2017 Kirkkoneuvosto 35-45 Aika Tiistai 21.3.2017 kello 16.00 17.05 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Haapanen Ismo puheenjohtaja Eeva Arja jäsen Husso Leena jäsen Minna Rossi

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 13.6.2017 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 19.6.2017-20.7.2017 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa viraston

Lisätiedot

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 8/ 2017 Kirkkoneuvosto 78-86

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 8/ 2017 Kirkkoneuvosto 78-86 Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 8/ 2017 Kirkkoneuvosto 78-86 Aika Keskiviikko 5.7.2017 kello 16.00 18.00 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Haapanen Ismo puheenjohtaja Eeva Arja jäsen Husso Leena jäsen Rossi

Lisätiedot

LUMIJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 Kirkkovaltuusto

LUMIJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 Kirkkovaltuusto Aika ja paikka: Ti 30.1.2018 klo 18.30 seurakuntatalo Asialista: asiat 1 8 (1-8 ) 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. Pöytäkirjantarkastajat ja pöytäkirjanpitäjä 4. Työjärjestyksen

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 13 Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 13 Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 13 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Ke klo 19.00 20.20 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Eevaliisa Tikkanen puheenjohtaja Kari Rytkönen varapuheenjohtaja Ulla Jokinen Hannu Luostarinen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Kannelmäen seurakunnan seurakuntaneuvosto. Aika klo 18:00-19:45 Paikka Seurakuntakeskus, Vanhaistentie 6

PÖYTÄKIRJA. Kannelmäen seurakunnan seurakuntaneuvosto. Aika klo 18:00-19:45 Paikka Seurakuntakeskus, Vanhaistentie 6 Kannelmäen seurakunnan seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA Aika 10.10.2016 klo 18:00-19:45 Paikka Seurakuntakeskus, Vanhaistentie 6 Saapuvilla olleet jäsenet Sakari Enrold, puheenjohtaja Timo Sahi, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

EURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA NRO 6 / 2008. AIKA 10.12.2008 keskiviikkona klo 18.30 21.01

EURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA NRO 6 / 2008. AIKA 10.12.2008 keskiviikkona klo 18.30 21.01 NRO 6 / 2008 Sivu 1 Kirkkovaltuusto 10.12.2008 KOKOUSTIEDOT AIKA 10.12.2008 keskiviikkona klo 18.30 21.01 PAIKKA Euran seurakuntakeskus, pieni sali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Sulonen Ritva, puheenjohtaja

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 2/2017 Kirkkoneuvosto

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 2/2017 Kirkkoneuvosto 1 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA keskiviikkona 15. päivä helmikuuta klo 18:00 Kahvitarjoilu klo 17:30 alkaen KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo/takasali 19 Kokouksen avaus 20 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 7/ 2017 Kirkkoneuvosto 68-77

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 7/ 2017 Kirkkoneuvosto 68-77 Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 7/ 2017 Kirkkoneuvosto 68-77 Aika Tiistai 30.5.2017 kello 16.00 17.10 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Haapanen Ismo puheenjohtaja Eeva Arja jäsen Husso Leena jäsen Minna Rossi

Lisätiedot

SAVONLINNAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA NRO 01/2017 Rantasalmen kappeliseurakunnan PÖYTÄKIRJA SIVU 1 kappelineuvosto

SAVONLINNAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA NRO 01/2017 Rantasalmen kappeliseurakunnan PÖYTÄKIRJA SIVU 1 kappelineuvosto Rantasalmen kappeliseurakunnan PÖYTÄKIRJA SIVU 1 Kokousaika Tiistai 24.01.2017 kello 16.00-17.35 Kokouspaikka Rantasalmen seurakuntatalo Kirkkorinne Läsnä Härmälä Irja Julkunen Pia Korhonen Suvi Lankinen

Lisätiedot

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 3/ 2017 Kirkkoneuvosto 24-34

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 3/ 2017 Kirkkoneuvosto 24-34 Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 3/ 2017 Kirkkoneuvosto 24-34 Aika Torstai 28.2.2017 kello 16.00 17.55 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Haapanen Ismo puheenjohtaja Eeva Arja jäsen Husso Leena jäsen Minna Rossi

Lisätiedot

VESILAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1. jäsen jäsen

VESILAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1. jäsen jäsen VESILAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 Aika: 20.5.2013 klo 17.30-18.00 Paikka: Seurakuntatalo Osallistujat Päätöksen tekijät Henttinen Harri Ali-Löytty Lahja Bergius Panu Forsman Maria Kesola Anneli Luukkaala

Lisätiedot

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 5/ 2017 Kirkkoneuvosto 46-55

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 5/ 2017 Kirkkoneuvosto 46-55 Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 5/ 2017 Kirkkoneuvosto 46-55 Aika Tiistai 4.4.2017 kello 16.00 17.10 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Haapanen Ismo puheenjohtaja Eeva Arja jäsen, poissa Husso Leena jäsen Minna

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2016 Kirkkoneuvosto

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2016 Kirkkoneuvosto Aika 14.6.2016 klo 17.30-18.22 Paikka Turengin seurakuntakeskus Läsnä Riikonen Pekka puheenjohtaja Ahvenjärvi Seppo jäsen Elo Joonas jäsen Ilmarinen Liisa varapuheenjohtaja Lehtonen Riitta jäsen Heikkinen

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 4/2016 Kirkkovaltuusto

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 4/2016 Kirkkovaltuusto 22.9.2016 1 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA torstaina 22. päivänä syyskuuta 2016 klo 19.00 kahvitarjoilu 18.30 19.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET SEURAKUNTATALO Aho-Repo Päivi Haataja Markku Honkanen Viljo Huttunen Markku

Lisätiedot

EURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA NRO 3 / 2010. Kirkkovaltuusto 12.7.2010 Sivu 1. AIKA 12.7.2010 Maanantai klo 17.30 17.52

EURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA NRO 3 / 2010. Kirkkovaltuusto 12.7.2010 Sivu 1. AIKA 12.7.2010 Maanantai klo 17.30 17.52 NRO 3 / 2010 Kirkkovaltuusto 12.7.2010 Sivu 1 KOKOUSTIEDOT AIKA 12.7.2010 Maanantai klo 17.30 17.52 PAIKKA Euran seurakuntakeskus, pieni sali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Sulonen Ritva, puheenjohtaja Koivunen

Lisätiedot

KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 2/ YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 2/2019

KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 2/ YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 2/2019 KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 2/2019 1 Aika Ti 9.4.2019 klo 18.00 18.40 Paikka Keskusseurakuntatalo, koulutussali, Suokatu 22, Kuopio Kokoonpano ja läsnäolo puheenjohtaja Erika Suominen

Lisätiedot

Anna-Mari Karppinen Puheenjohtaja Nelli Kauppi Läsnä Elsi Kemppainen Samuli Kolehmainen

Anna-Mari Karppinen Puheenjohtaja Nelli Kauppi Läsnä Elsi Kemppainen Samuli Kolehmainen TYRNÄVÄN SEURAKUNNAN KIRKKOVALTUUSTON ESITTELYLISTA-PÖYTÄKIRJA 3/2019 Kokousaika torstai 25.4.2019 klo 18.00 Kokouspaikka talo Veli-Matti Hietikko Henna-Leena Isokääntä Anita Junttila Anna-Mari Karppinen

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Pöytäkirja 5/2015 Sivu 1

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Pöytäkirja 5/2015 Sivu 1 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Pöytäkirja 5/2015 Sivu 1 Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvosto Kokouksen aika Ke 3.6.2015 klo 18 19:20 Paikka Väärninsaaren leirikeskus Osallistujat: Jäsenet Varajäsenet

Lisätiedot

RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 Kirkkoneuvosto KIRKKONEUVOSTON KOKOUS

RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 Kirkkoneuvosto KIRKKONEUVOSTON KOKOUS RUSK SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 KIRKKEUVOST KOKOUS Aika: Keskiviikko 31.01.2018 kello 18.00 18.59 Paikka: Ruskon seurakuntakeskus ( Vanhatie 7 Rusko) Kirkkoneuvoston jäsenet Pasi Salminen, kirkkoherra,

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2016 Kirkkoneuvosto

JÄRVENPÄÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2016 Kirkkoneuvosto JÄRVENPÄÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2016 Kirkkoneuvosto AIKA: Tiistai 24.5.2016 klo 17.30 PAIKKA: Kirkonkulman sali 2. krs, Kirkkotie 6 Liite Asia 103 KOKOUKSEN AVAUS... 125 104 LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS...

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2010. KOKOUSAIKA maanantaina 12. päivänä heinäkuuta 2010 kello Kyrönniemen kappeli/opetustila.

KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2010. KOKOUSAIKA maanantaina 12. päivänä heinäkuuta 2010 kello Kyrönniemen kappeli/opetustila. 12.7.2010 20 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2010 KOKOUSAIKA maanantaina 12. päivänä heinäkuuta 2010 kello 19.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET VARAJÄSENET Kyrönniemen kappeli/opetustila Sanna Eskelinen Markku Haataja

Lisätiedot

Paikka Keskusseurakuntatalo, kerhohuone Samuli, Suokatu 22 C.

Paikka Keskusseurakuntatalo, kerhohuone Samuli, Suokatu 22 C. Aika Tiistai 6.6.2017 klo 17 Paikka Keskusseurakuntatalo, kerhohuone Samuli, Suokatu 22 C. Kokoonpano ja läsnäolo Ilpo Rannankari Liisa Karjalainen Iris Asikainen Markku Hyvärinen Merja Leppälä Matti Mänttäri

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 54 Kirkkoneuvosto 5/2010 11.10.2010

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 54 Kirkkoneuvosto 5/2010 11.10.2010 54 52 KOKOUKSEN AVAUS SEKÄ LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Kirkkoneuvosto 11.10.2010 52 Kokouskutsu asialistoineen on toimitettu kirkkoneuvoston jäsenille sekä kirkkovaltuuston puheenjohtajalle

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto N:o 1/2017 Sivu 1

Kirkkovaltuusto N:o 1/2017 Sivu 1 N:o 1/2017 Sivu 1 Aika: 18.1.2017 klo 19 19.35 Paikka: Seurakuntatalo Saapuvilla olleet Jäsenet Hintsala Kirsti Ikäläinen Kirsi Laukkanen Esko Laukkanen Jari poissa, ei varajäsentä Leskinen Antero Muhos

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto 31.5.2017 1 3 25 KOKOUKSEN AVAUS JA ALKUHARTAUS Kärsämäen seurakunnan kirkkovaltuuston työjärjestyksen mukaan kirkkovaltuuston kokouksen alussa pidetään alkuhartaus. Puheenjohtaja avaa

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 23 Kirkkoneuvosto MAANINKA PÖYTÄKIRJA

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 23 Kirkkoneuvosto MAANINKA PÖYTÄKIRJA MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 23 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Torstai klo 18.30 20.10 Paikka Virastotalo Läsnä Arto Penttinen kirkkoherra, puheenjohtaja Pauli Hujanen varapuheenjohtaja Petri Jurkka Marjut

Lisätiedot

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 5/ 2016 Kirkkoneuvosto 52-63. Läsnä Haapanen Ismo puheenjohtaja, sihteeri 52-56

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 5/ 2016 Kirkkoneuvosto 52-63. Läsnä Haapanen Ismo puheenjohtaja, sihteeri 52-56 Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 5/ 2016 Kirkkoneuvosto 52-63 Aika tiistaina 24.5.2016 kello 16.30 17.30 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Haapanen Ismo puheenjohtaja, sihteeri 52-56 Husso Leena jäsen Kytölä

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto Pvm Nro / 2017

Kirkkovaltuusto Pvm Nro / 2017 KOKOUSKUTSU Pvm Nro 2.1.2017 1 / 2017 KOKOUSAIKA Keskiviikko 11.1.2017 klo 18 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo päätysali KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS JA ALKUHARTAUS...2 2 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

K U U L U T U S. Kirkkovaltuuston tarkastettu pöytäkirja on nähtävänä ajalla 14.12.2013-15.01.2014 klo 9-11 ja 11.30-14 kirkkoherranvirastossa.

K U U L U T U S. Kirkkovaltuuston tarkastettu pöytäkirja on nähtävänä ajalla 14.12.2013-15.01.2014 klo 9-11 ja 11.30-14 kirkkoherranvirastossa. K U U L U T U S Suomussalmen seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään Suomussalmen kirkon seurakuntasalissa Salmentie 1 89800 Suomussalmi. keskiviikkona 11.12.2013 klo 17. Kokouksen asialuettelo on

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 50 Kirkkoneuvosto MAANINKA PÖYTÄKIRJA

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 50 Kirkkoneuvosto MAANINKA PÖYTÄKIRJA MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 50 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Maanantai klo 18.00 20.00 Paikka Virastotalo Läsnä Arto Penttinen kirkkoherra, puheenjohtaja Pauli Hujanen varapuheenjohtaja Hannu Luostarinen

Lisätiedot