Otteita Tg-Jiun tarhareissulta

Transkriptio

1 1 Otteita Tg-Jiun tarhareissulta Kolmas Tg-Jiun tarhareissu puolen vuoden sisällä on nyt takanapäin ja suuret tunteet myllertävät jälleen kerran sisimmässä. Kerron reissumme vaiheita, joskin ne ovat omaan huomiointikykyyni ja muistiini perustuvia. Reissujen aikana tapahtuu aina niin paljon asioita ja yleensä niitä tulee eteen varoittamatta, joten kaikkea ei mitenkään saa edes kattavasti tallennettua. On todella mahtavaa, että reissuillamme on mukana ystäviä, jotka haluavat tulla tarhalle aina uudestaan ja tällä kertaa meitä olikin jo viisi; Anu, Heli, Tanja Jukka ja minä. Anu ja Heli tiesivätkin jo mitä odottaa, mutta Tanjalle tarhakokemus oli vielä uusi. Mukanamme meillä oli viemisinä mm. lisäravinteita, matolääkkeitä, desinfiointiaineita, pantoja, hihnoja, työvaatteita tarhan työntekijöille, otsalamppuja, halogeenivalaisin, jatkojohtoja ym. sekalaista tavaraa. Tarhalle asennettavaksi suunniteltua valvontakamerajärjestelmää emme saaneet mukaamme ja siitä kerron vähän tuonnempana lisää. Ensimmäistä tarhareissua lukuun ottamatta matkamme Tg-Jiuhun ovat tapahtuneet kesäiseen aikaan. Tällä reissulla koimme hyvin konkreettisesti sen, että tarhalla työskenteleminen kylmissä ja talvisissa olosuhteissa on erittäin haasteellista. Vielä ei ollut edes mitenkään talvinen sää, mutta kun raaka syystuuli puhalsi joka päivä tarhan yli saimme esimakua tulevasta. Vaikka Finnair lentääkin nykyään suoraan Suomesta Romaniaan kestää matka aina yhden päivän suuntaansa sillä Bukarestista ajomatka Tg-Jiuhun ja takaisin on aina vähintään se 5 tuntia. Ensimmäisenä matkapäivänämme ehdimme tarhalle illalla hieman ennen kahdeksaa ja tietenkin riensimme ensimmäisenä tarhalle tervehtimään Carmenaa, joka työskenteli vielä Adin ja Vasilen kanssa tarhan varastorakennuksessa ruokkien ja hoitaen siellä majailevia koiria. Ulkona vallitseva syksyisen viileä sää vaikuttaa heti myös hataran varastorakennuksen ilmaan, joka löi vastaamme kosteana ja kalseana. Itse ajattelin ensimmäisenä, että sinne on pakko saada lisää lämmittimiä mahdollisimman pian. Tarhan työmiehestä Vasilesta sen verran, että hän otti kesällä loparit, mutta anoi takaisin töihin marraskuun alussa. Kun olimme tervehtineet Carmenan ja käyneet läpi tällä kertaa varastorakennuksessa majailevat koirat, suuntasimme kohti hotellia, jonne Patrician oli määrä tulla tapaamaan meitä ja tuoda pieni Ceasar Anun hoiviin. Ceasarin tarinahan on jo monille tuttu syyskuiselta tarhareissultamme, jolloin poimimme pikkuisen huoltoasemalta Tg-Jiuhun matkatessamme ja johon Anu kiintyi niin kovasti, että lähti nyt hakemaan Cessen kotiin Suomeen. Kun Patricia oli käynyt hotellillamme, olimme jo pitkän matkapäivän jälkeen aika väsyneitä ja pikaisen illallisen jälkeen simahdimmekin melkoisen nopeasti unten maille. Sunnuntaiaamu valkeni aurinkoisena ja olimme siitä erittäin tyytyväisiä. Patricia tuli meitä vastaan hotellille koska meidän oli määrä käydä ensin paikallisen eläinlääkärin luona tarkistamassa, että mukanamme Suomeen tulevien Ceasarin ja Tashan passit ovat kunnossa. Passit oli määrä viedä vielä paikallisten terveysviranomaisten hyväksyttäväksi ja leimattavaksi. Anu ja minä lähdimme siis Patrician matkaan ja Heli, Tanja sekä Jukka suuntasivat suoraan tarhalle. Kun passit oli tarkastettu kävimme Patrician kanssa useammassa liikkeessä vertailemassa lämpöpattereita ja ostimmekin jo yhden varastorakennukseen. Kun pääsimme Anun kanssa tarhalle lensin suoraa päätä ulkotarhalle halailemaan siellä malttamattomasti odottavia ystäviämme ja jälleennäkemisen riemu toi taas ilon kyyneleet silmiini. Minulla oli ollut koiria valtava ikävä, vaikka edellisestä reissusta oli kulunutkin vain pari kuukautta.

2 2

3 Jossakin vaiheessa iltapäivällä Carmena ja Jukka lähtivät hakemaan tarhalle olkia läheisestä Rovinarin kaupungista. Anu, Heli ja Tanja olivat touhuamassa varastorakennuksessa ja minä jatkoin kuulumisten vaihtamista tarhan koirien kanssa. Välillä istuin pitkät tovit häkkien sisällä koppien katoilla jutellen niitä näitä tusinan verran koiria sylissäni ja vähintään saman verran ympärilläni. Tarkkaavaisempaa kuulijakuntaa on vaikeaa löytää. 3 Kun maltoin irtautua myöhemmin iltapäivällä tarhan sisältä ulos, tulivat Carmena ja Jukkakin olkien hakureissulta ja paalien purkaminen autosta alkoi. Sen jälkeen Adi ja Vasile jo heti kiikuttivatkin olkia koirien koppeihin lämmikkeiksi. Sitten olikin edessä jo koirien ruokinta-aika ja työmiehet kantoivat ruokasäkkejä varastorakennuksesta tarhan edustalle. Varastorakennuksen pari seinustaa oli lattiasta kattoon täynnä kuivamuonasäkkejä, joten ruokalähetykset Brigitte Bardotin säätiöltä ovat onneksi jatkuneet eli PAFin kummikoiratoiminnan ja BB:n säätiön avun turvin tarhan koirien ruoan saanti on ainakin turvattu. Ilta alkoi jo hämärtää ja meidän oli aika suunnata taas hotellille siistiytymään ja syömään hieman välipalaa, sillä myöhemmin illalla oli tarkoitus mennä vielä Patrician ja Mihain kotiin vierailulle ja katsomaan hääkuvia. Hotellille saavuttuamme meillä oli niin nälkä, että välipala taisi muuttua ihan kunnon illalliseksi ja kun Patricia ja Mihaikin olivat laittaneet meille iltapalaa kotonaan, niin olo oli kyllä todella kylläinen päivän päätteeksi. Patrician ja Mihain kotona katselimme hääkuvia, joita oli otettu yli 700. Romaniassa hääpäivä alkaa siviiliosuudella ja sen jälkeen on kirkollinen osuus. Patricia ja Mihai olivat valinneet kirkolliseen osuuteen pidemmän kaavan ja se olikin sitten kestänyt lähes 1,5 tuntia eli hääpari oli seissyt alttarin edessä tuon ajan. Patricia kertoi, että kun tuli hetki, jolloin pappi mursi heille leipää, oli Patricia pyytänyt sitä vielä lisää koska oli ollut vähällä pyörtyä nälästä. Häitä oli juhlittu virallisten osuuksien jälkeen seuraavaan aamuun saakka.

4 4 Kun lähdimme Patrician ja Mihain luota takaisin hotellille, oli maa peittynyt valkoiseen lumeen. Mihai kertoi, että hän muistaa vain yhden vuoden, jolloin Tg-Jiuhun olisi satanut lunta jo marraskuussa ja siitä on kauan. Meidän vuokraautossamme ei ollut talvirenkaita ja tietysti pieni pelko hiipi sisimpään siitä kuinka selviydymme ajomatkasta Tg- Jiusta Bukarestiin mikäli ilma kylmenisi kovasti öiksi ja tiet olisivat jäässä kun paluumatkamme alkaisi. Maanantaina sää ei ollut enää aurinkoinen, vaan ilma oli pilvinen ja viileän kostea. Ryhmämme suuntasi ensin tutuksi tulleeseen supermarkettiin ostamaan tarhalle tarpeellista tavaraa ja olimme myös päättäneet hankkia tarhan varastorakennukseen lämmittimiä. Meillä olikin haasteellinen urakka löytää kosteutta keräävä lämpöpuhallin jostakin paikallisesta liikkeestä, mutta vaikka eräs ystävällinen paikallinen nuori mies yrittikin auttaa meitä sellaista löytämään ja kuljetti meitä liikkeestä toiseen, jouduimme lopulta tyytymään pelkkiin lämpöpuhaltimiin. On uskomatonta kuinka paljon aikaa saa Tg-Jiussa kulumaan etsiessä jotakin sellaista mikä Suomessa olisi helposti ja nopeasti löydettävissä. Kun vihdoin pääsimme tarhalle, veimme ostoksemme varastorakennukseen ja aloimme viritellä puhaltimia paikoilleen. Olin ostanut jatkojohtoja jo Suomesta viemisiksi ja ne olivatkin nyt kovasti tarpeen, jotta saimme puhaltimia sijoitetuksi tasaisin välein. Sitten oli edessä varastorakennuksen siivousta ja pentuhäkkien desinfiointia. Jossakin välissä sitten kukin meistä kävi tietenkin seurustelemassa myös ulkotarhan asukkien kanssa. Yritimme tehdä parhaamme mukaan pieniä hoitotoimenpiteitä kun niiden tarvetta ilmaantui. Mitään suurempia operaatioita ei tarhalla ollut mahdollista tehdä eikä varustuksiimme mahtunutkaan kovin suurta liikkuvaa klinikkaa. Ulkona häkkejä desinfioidessaan Anu oli nähnyt pienen tumman hahmon viipottavan tienposkessa ja sitä seurattuaan todennut sen koiranpennuksi. Märkä pentu pääsikin pian Tanjan takin sisälle lämmittelemään ja kiintymys puolin ja toisin taisi syntyä oitis. Tanja kävi vielä lähistöllä tarkistamassa löytyisikö pentuja lisää, mutta useampia karvapalloja ei näkynyt.

5 5 Carmena oli lähdössä iltapäivällä kolmen aikaan ruokkimaan kotinsa lemmikkejä sekä vastapäisellä tontilla asustelevaa kymmentä koiraa. Jukka ja minä lupasimme tulla vähän ajan kuluttua perässä, jotta voisimme tervehtiä myös Carmenan lemmikkejä. Carmena oli myös kertonut kuulleensa edellisenä iltana vastapäisen tontin aidan takaa pentujen ääntä ja käyneensä katsomassa mitä löytäisi. Hän ei kuitenkaan ollut pimeässä nähnyt kuin yhden pienen hahmon ja halusi nyt valoisaan aikaan avullamme hakea mahdollisen hylätyn pentueen turvaan. Tanja lähti mukanamme Carmenan luo ja matkalla poikkesimme ostamaan Tanjan pienelle suojatille eläintarvikekaupasta oman boksin ja herkkuruokaa. Kaupan täti palveli meitä ystävällisesti vaikka varmasti meistä lähtevä haju oli erikoinen ja ehkäpä jonkun mielestä jopa luotaantyöntävä. Meistähän se oli jo maailman luonnollisin asia. Kun saavuimme Carmenan kotiin, oli meitä vastassa taas tuttuja märkiä kuonoja ja kirkkaita silmiä. Carmenan kodin lemmikkien joukko oli pienentynyt hieman koska Patricia oli ottanut kotiinsa joitakin kodin koirista ja viisi Carmenan kotona toipunutta koiraa oli viety totuttelemaan elämää tarhalla. Lemmikkejä oli kuitenkin jäljellä vielä parisenkymmentä. Sitten menimmekin Carmenan jäljessä ruokkimaan vastapäisen tontin asukkeja ja Carmena sekä Jukka kiipesivät pian korkean verkkoaidan yli etsimään mahdollisia hylättyjä pentuja. Eikä mennyt aikaakaan, kun he palasivat sylissään neljä nälkäistä ja viluissaan olevaa pientä hylättyä äiditöntä poloista. Otimme Tanjan kanssa pikkuiset vastaan aidan yli ja kiedoin oitis kaksi hytisevää pentua fleecetakkini sisään lämpiämään Tanjan lämmitellessä toista kahta pentua. Tanjan arvion mukaan pennut olivat 6-7 viikon ikäisiä. Päätimme aika pian ottaa pennut ensihoitoon hotelliin, sillä olihan meillä siellä tilapäinen majoituskin Tashan kuljetusboksin muodossa.

6 Kävimme siis hakemassa Anun ja Helin tarhalta ja suuntasimme viiden pennun kanssa hotellille. Onneksi pikkuiset oli helppo salakuljettaa hotellin vastaanoton läpi. Heli ja Tanja majoittivat pennut huoneeseensa ja ahneesti syötyään pikkuiset nukahtivatkin pian tyytyväisinä lämpimään pesään. 6

7 Iltaohjelmaan kuului vielä vierailu Patrician ja Mihain toimistolla sekä kotona. Patricia on majoittanut toimistoon yhden sairaan koiran, jonka tilaa hän halusi Tanjan tarkistavan. Toimistolla majaili myös Patrician kadulta pelastama kissa. Kun saavuimme toimistolle yhdeksän jälkeen olivat Patricia ja Diana vielä viimeistelemässä päivän aikana tekemiään Pro Animals Romanian toiminnasta kertovia julisteita, joita on tarkoitus ripustaa eri liikkeisiin ympäri kaupunkia. Katselimme vielä läpi kansion, jonka Patricia oli tehnyt äskettäin Berliinissä pidettyä ICAW:n (The International Companion Animal Welfare) konferenssia varten. Kyseisessä konferenssissa oli ollut edustettuna lukuisia romanialaisia eläinsuojeluyhdistyksiä ja olipa Tg-Jiun tarhan suomalaisia koirakummejakin paikalla ja he olivat tavanneet Patrician konferenssin aikana ja vaihtaneet kuulumisia. 7 Söimme vielä Patrician ja Mihain kotona pizzaa ja keskustelumme rönsyili varmasti sinne tänne tapahtumarikkaiden päivien ansiosta. Olin aiemmin päivällä kertonut Patricialle ajatuksistamme saada käytetty asuntovaunu tarhan eteen ns. taukotuvaksi ja pieneksi varastoksi. Romaniassa asuntovaunut tai autot eivät ole yleisiä, mutta niitä kyllä tuodaan jonkin verran esim. Saksasta. Mihain perheellä on autoalan yritys ja hän käy aika ajoin Saksassa hakemassa autoja asiakkailleen ja keskustelimme illan mittaan myös siitä voisiko Mihai jollakin reissulla tuoda asuntovaunun tarhalle. Mihai ja Patricia olivatkin käyneet jo netissä tutkailemassa asuntovaunujen hintoja Saksassa. Edullisimmillaan hinnat olivat olleet 250 euroa eli nyt odotamme tietysti malttamattomina kuinka pian Mihai saisi vaunun tuotua tarhalle, sillä sille olisi todella tarvetta. Keskustelumme sai myös aika yllättävän käänteen, kun kerroimme Patricialle ja Carmenalle Tanjan päässä pyörineistä ajatuksista sen jälkeen kun hän ja Heli olivat ottaneet viisi pientä pentua siipiensä suojaan hotellihuoneeseensa. Tanja oli ehtinyt kiintyä pentuihin jo niin vahvasti, ettei millään kestänyt ajatusta siitä, että pennut vietäisiin tarhalle, jossa ne todennäköisesti menehtyisivät. Tarhan olot ovat niin alkeelliset, ettei siellä voida välttyä pentuja uhkaavilta taudeilta vaikka kuinka hyvää tahtoa olisikin. Edessä oli siis parhaan vaihtoehdon etsiminen sille, että Tanja saisi pennut Suomeen kunhan ne olisivat saaneet kaikki vaadittavat rokotukset ja lääkitykset. Sinä iltana emme vielä päässeet selvyyteen siitä mikä olisi parhain vaihtoehto, mutta seuraava päivä olisi reissumme viimeinen tarhalla ja sen aikana ratkaisu olisi löydettävä. Tiistaiaamuna Helin ja Tanjan silmät olivat ristissä, kun pennut olivat valvottaneet heitä pitkin yötä. Varaäidit vaikuttivat kuitenkin hyvin onnellisilta väsymyksestä huolimatta ja vakuuttivat, että pentujen riemu lämpimässä ja turvassa oli kyllä korvannut unettoman yön rasitukset. Patricia tuli meitä vastaan hotellille ja lähdimme taas liikenteeseen. Olimme päättäneet hankkia vielä yhden lämpöpuhaltimen kun ne vaikuttivat melkoisen tehokkailta ja toimivilta. Jatkojohtoakin oli ostettava lisää. Hajauduimme Tanjan ja minun lähtiessä Patrician mukaan ja muiden painuessa ostoksille. Kävimme toimistolla tarkistamassa sairaan koiran tilanteen ja sen jälkeen Patricia näytti alakerrassa olevaa pientä lämpökeskushuonetta, joka oli yksi vaihtoehto majoittaa edellisenä päivänä löytämämme pennut siihen saakka kunnes ne pääsisivät Suomeen.

8 8 Suuntasimme sitten Patrician kanssa pankkiin tallettaaksemme mukanamme viemämme euroa Pro Animals Romanian tilille. Tällä kertaa asiointi pankissa sujui nopeasti ja pääsimme jatkamaan matkaamme paikallisen eläinlääkärin luo, jolta oli tarkoitus saada Ceasarin ja Tashan passit terveysviranomaisten leimoin varustettuna. Eläinlääkäri ei kuitenkaan ollut paikalla ja jouduimme odottelemaan häntä tovin. Eläinlääkärissä oli jo useita potilaita nesteytyksessä sekä saamassa hoitoja ja eläinlääkärin assistentti sukkuloikin sujuvasti heidän välillään. Lopulta saimme passit ja pääsimme lähtemään tarhalle. Muu ryhmä olikin jo ehtinyt tarhalle ennen meitä ja Anu sekä Heli olivat täydessä työn touhussa. Minä sain tehtäväksi asentaa vielä yhden lämpöpuhaltimen paikoilleen. Tehtävää suorittaessani huomasin, että varastorakennukseen tuleva sähkövoima kuormittui puhaltimien vuoksi niin paljon, että se ei kestäisi enää kovin paljon lisärasitusta. Tarhan varastorakennuksessa tarvitaan päivisinkin valoa ja siellä porisee koko ajan hurjan iso kattila, jossa valmistetaan pennuille sekä sairaille koirille keittopohjaista liharuokaa. Ilmojen kylmetessä on kuitenkin otettava puhaltimien lisäksi käyttöön myös tavallisia lämpöpattereita vähintään öiden ajaksi. Näin ollen tulimme siihen tulokseen, että valvontakamerajärjestelmän kytkeminen tarhalle talvea vasten kuormittaisi todennäköisesti sähkövoimaa niin paljon, ettei se kestäisi rasitusta vaan sähköt saattaisivat mennä oikosulkuun. Mehän emme saaneet mukaamme haluamaamme valvontakamerajärjestelmää vaan tarkoitus oli lähettää se tarhalle postitse jälkikäteen. Nyt mietimme asiaa uudelleen ja yritämme konsultoida tarhan varastorakennuksen hengenvaarallisia sähkövirityksiä elokuussa 2006 korjailleelta suomalaiselta sähkömieheltä mitä meidän kannattaisi tehdä. Viimeinen tarhareissun päivä kallistui iltapäivään ja kukin meistä liikkui tarhalla varmasti enimmäkseen omissa ajatuksissaan sillä haikeus iskee aina hyvissä ajoin. Jossakin vaiheessa iltapäivällä Heli, Tanja ja Jukka lähtivät hotellille, josta Patricia hakisi suojissamme olleet pennut tilapäiseen majoitukseen lämpökeskushuoneeseen, jonka Tanja oli aiemmin päivällä hyväksynyt. Minä ja Anu jäimme tarhalle ja huomasin jossakin vaiheessa olevani äyskäröimässä paljain käsin tarhan takana kulkevan vallihaudan mutakakkamössöä koska siellä ei oikein tuntunut vesi kulkevan ja tarhan ensimmäisen osan viimeisen häkin lattia-alue alkoi olla jo puolittain veden peitossa tukosten vuoksi. Päätin, että seuraavalla kerralla investoimme pariin kunnon lapioon. Kun olin saanut pahimmat tukokset poistettua ajattelin vilkaista tarhan varastorakennuksen alakerrassa olevaa huonetta, joka Patrician mukaan olisi ihanteellinen paikka varastoida kaikkea hyödyllistä, mutta valitettavasti huoneen lattia on veden vallassa. Kun avasin oven huomasin heti Patrician olleen oikeassa ja lattian peitti todellakin puolisääreen ulottuva vesi. Heli, Tanja ja Jukka palasivat takaisin tarhalle ja Carmena vuorostaan lähti ruokkimaan kodin sekä vastapäisen tontin koiria. Lupasimme odottaa tarhalla hänen paluutaan. Tarhan alueella liikuskellessamme huomasimme tarhan ulkopuolella kolme pentua, joiden emo käyskenteli vapaana huolehtien katraastaan. Vähän aikaisemmin Anu oli löytänyt yhden pentueen jäsenistä harhailemata orpona tarhan sisäpuolelta ja olimmekin miettineet päät sauhuten mistä pentu sinne oikein oli tupsahtanut. Kyhäsimme emolle ja pennuille rakennuslavasta, pellistä ja jätesäkeistä sekä oljista oman pienen kodin. Pennuista hyvää huolta pitävä emo ehtikin siinä touhutessamme käydä nappaamassa varastorakennuksesta ison lihakimpaleen ja kiikutti sen lapsilleen päivälliseksi. Adi ja Vasile alkoivat jossakin vaiheessa ruokkia tarhan koiria ja siinä yhteydessä tuli sitten joidenkin koirien välille riitaa ja loppujen lopuksi yksi riitapukareista jouduttiin kantamaan varastorakennukseen paikkailtavaksi. Satojen koirien laumassa ei voida aina välttyä täysin riidoiltak ja varsinkin silloin jos Carmena ei ole paikalla kun koiria ruokitaan tahtoo tulla kähinöitä. Toki koirat uhottelivat välillä ihan muutenkin ja minäkin jouduin muutaman kerran menemään väliin ja nappaamaan pahimpia rettelöitsijöitä niskasta kiinni. Minulle naureskeltiinkin, että huomaa kyllä minkälainen kuri Jukalla kotona on.

9 Ja jälleen kerran oli aika jättää hyvästit Tg-Jiun tarhan asukeille. Yritin kovasti nieleskellä kyyneleitä, sillä niin sydäntä raastavaa oli ajatella tulevaa ankaraa talvea ja sitä kuinka koirat pärjäävät. Tarhalla on lukuisia lyhytkarvaisia koiria, joita varmasti pakkanen puree. Olin huomannut tiistaina juoma-astioissa olevan veden olevan jo jäässä. 9 Päivä oli jo pimennyt ja koirat olivat omissa häkeissään, kun saimme ensimmäistä kertaa tilaisuuden hakea Tashatyttösen tarhan ulkopuolelle. Tasha oli määrä salakuljettaa vielä illalla hotellille koska meidän piti lähteä aamuyöstä ajamaan kohti Bukarestia ehtiäksemme paluulennolle Suomeen. Onneksi Tasha on kultainen tyttö ja ystävämme kahden vuoden ajalta ja näin luottamus välillämme oli jo valmiiksi olemassa eikä tyttönen epäröinyt hetkeäkään kun kutsuin häntä nimeltä, kaappasin syliini ja uusi elämä saattoi alkaa. Hyvästelimme vielä Adin, joka on todella hieno nuori mies. Adi opiskelee vielä työpäivänsä päätteeksi yliopistotasoista tutkintoa viitenä iltana viikossa. Adista tulee ensi syksynä opettaja, mutta hän haaveilee erikoispoliisin urasta. Tiistai-iltana olimme niin väsyneitä, että Heli ja Tanja menivät nukkumaan jo ennen yhdeksää. Carmenan ja Patrician tullessa meitä hyvästelemään jaksoimme me muut olla juuri ja juuri hereillä. Anu livahti pian Ceasarin kanssa unten maille ja minä, Jukka ja Tasha jäimme vielä hetkeksi hyvästelemään Carmenaa ja Patriciaa. Carmena kertoi myös päivän tapahtumista tarhan ulkopuolella eli iltapäivällä oli Tg-Jiussa tapahtunut eläinrääkkäystapaus, joka kohdistui hevoseen. Asiasta oli paikallisella tv-kanavallakin dokumenttia. Carmena kertoi, että häntä oli myös haastateltu asian vuoksi ja Carmena oli surullinen sen suhteen, että ihmiset eivät ymmärrä mitä kaikkea Pro Animals Romanian harteille lykätään, sillä heillä ei kuitenkaan ole virkavallan kaltaisia oikeuksia esim. lopettaa kärsivää eläintä. Toivotaan, että Pro Animals Romanian ja poliisiviranomaisten välillä heti matkamme jälkeen allekirjoitettu yhteistyösopimus auttaisi eläinsuojelurikosten uhreja saamaan nopeammin esim. lopun kärsimyksilleen silloin kun se on välttämätöntä ja kiireellistä. Ja ennen kaikkea saamaan eläinrääkkäysten tekijät vastuuseen teoistaan. Keskustelimme hetken myös uuden tarhan projektista ja Carmena sekä Patricia kertoivat, että rakennusprojektiin tarvittaisiin mukaan sellainen paikallinen henkilö, jolla olisi riittävästi asiantuntemusta ja halua johtaa projektin edistymistä. Carmenalla ja Patricialla on päivittäin niin paljon tekemistä, että täysipainoinen tarhaprojektin eteenpäin vieminen ei ole ollut mahdollista. Ymmärrämme asian täydellisesti, olemmehan reissujemme aikana jo lukuisaan otteeseen todenneet miten työntäyteisiä ja täynnä yllättäviä ja reagointia vaativia tilanteita päivittäin eteen tulee. Projektin eteenpäin viemiseen tarvitaan myös sitä taloudellista tukea ja takuita siitä, että sitä tulee tasaisesti niin kauan kuin tarha on valmis. PAFi yrittää tehdä edelleen kaiken mahdollisen uuden tarhan eteen. Se vain tuntuu välillä pisaralta meressä. Paluu Tg-Jiusta Bukarestiin sujui hyvin ja olimme lentokentällä ajoissa. Kävimme ulkoiluttamassa Ceasaria ja Tashaa ja siirryimme lentokenttähalliin. Totesimme heti, että lentomme on yli tunnin myöhässä ja ylimääräistä odottelua lentokentällä oli luvassa. Istahdimme lentokenttähallin penkeille hetkeksi Ceasar ja Tasha sylissämme ja johan lentokentän eläinlääkäri olikin siinä meidän edessä viittoillen Heliä mukaansa. Helin hän taisi muistaa syyskuiselta reissulta, jolloin Heli toi Grian ja Klenkan tarhalta kotiinsa. Lähdin Helin kanssa eläinlääkärin ohjaamana pieneen huoneseen, jossa saimme vvielä yhdet viralliset leimat Ceasarin ja Tashan passeihin. Koirien lähtö Romaniasta kirjattiin myös isoon paksuun kirjaan. Tällä kertaa meidän ei tarvinnut riidellä eläinlääkärin kanssa muodollisuuksista eikä leimojen saaminen maksanut mitään.

10 10 Mutta sitten oli vielä yksi jännitysmomentti edessä. Syyskuussahan olimme epätietoisia viimeiseen hetkeen saakka siitä mitä koirien kuljettaminen Finnairin suorilla lennoilla Bukarestista Suomeen maksaisi. Olimme varautuneet tuolloin 18,5 euroon per kilo, mutta selvisimme 5 eurolla per kilo. Kun nyt marssin Jukan kanssa Finnairin Bukarestin agentin tiskille meille kerrottiin heti, että koirien tuominen kustantaisi sitten 18,5 euroa per kilo. Onneksi minulla oli edelliskertaisesta maksusta annettu kuitti mukana ja saimmekin ihan kunnon sanaharkan aikaiseksi virkailijan kanssa siitä mikä olisi oikea kuljetushinta. Lopulta virkailija taipui ja velotti meiltä 5 euroa per kilo, mutta sanoi että he olivat tehneet syyskuussa virheen ja että seuraavalla kerralla koiria Suomeen mahdollisesti tuodessamme veloitus on ehdoton 18,5 euroa per kilo. PAFiltahan aina välillä tiedustellaan voisiko yksityisesti hakea Tg-Jiun tarhalta koiran Suomeen. Se on edelleen mahdollista, mutta käytännössä hyvin työlästä ja kustannukset moninkertaiset verrattuna siihen mitä koiran adoptoiminen Suomessa toimivien kodittomia koiria välittävien yhdistysten kautta. Nyt odotamme kovasti, että Patricia ja Mihai tulisivat alkuvuodesta visiitille Suomeen ja pikkuhiljaa mielissämme kytee jo ajatus seuraavasta Tg-Jiun tarhamatkasta ensi keväänä. Haaveilen myös, että saisimme rekka-autolastillisen hyödyllistä tavaraa viedyksi Tg-Jiun tarhalle. Paikallinen puutavara on kallista ja esim. koppien tekijät kiven takana. Kestäville kopeille olisi vain niin kovasti tarvetta, niin kuin paljon muullekin. Kuviakin reissumme aikana otettiin, mutta kerta kerran jälkeen tuntuu vahvemmin siltä, että mukana pitäisi olla ihan ammattikuvaaja. Jokaista otettua kuvaa kohden pitäisi ottaa vähintään yksi varakuva, jotta onnistumisprosentti olisi kutakuinkin hyvä. Neljänsadan koiran ja erilaisten tilanteiden täysipainoinen kuvaaminen on todella haastavaa. Käyn kuvia pikkuhiljaa läpi ja lähettelen sitten ajan kanssa kuvia myös kummikoirista. Sitä en voi enää luvata, että kaikki noin 250 kummikoiraa olisivat osuneet kameran linssin eteen tunnistettavasti. Kuvia häntien ja kuonojen päistä kyllä on läjäpäin. Matkaterveisin Kiia