Otteita Tg-Jiun tarhareissulta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Otteita Tg-Jiun tarhareissulta"

Transkriptio

1 1 Otteita Tg-Jiun tarhareissulta Kolmas Tg-Jiun tarhareissu puolen vuoden sisällä on nyt takanapäin ja suuret tunteet myllertävät jälleen kerran sisimmässä. Kerron reissumme vaiheita, joskin ne ovat omaan huomiointikykyyni ja muistiini perustuvia. Reissujen aikana tapahtuu aina niin paljon asioita ja yleensä niitä tulee eteen varoittamatta, joten kaikkea ei mitenkään saa edes kattavasti tallennettua. On todella mahtavaa, että reissuillamme on mukana ystäviä, jotka haluavat tulla tarhalle aina uudestaan ja tällä kertaa meitä olikin jo viisi; Anu, Heli, Tanja Jukka ja minä. Anu ja Heli tiesivätkin jo mitä odottaa, mutta Tanjalle tarhakokemus oli vielä uusi. Mukanamme meillä oli viemisinä mm. lisäravinteita, matolääkkeitä, desinfiointiaineita, pantoja, hihnoja, työvaatteita tarhan työntekijöille, otsalamppuja, halogeenivalaisin, jatkojohtoja ym. sekalaista tavaraa. Tarhalle asennettavaksi suunniteltua valvontakamerajärjestelmää emme saaneet mukaamme ja siitä kerron vähän tuonnempana lisää. Ensimmäistä tarhareissua lukuun ottamatta matkamme Tg-Jiuhun ovat tapahtuneet kesäiseen aikaan. Tällä reissulla koimme hyvin konkreettisesti sen, että tarhalla työskenteleminen kylmissä ja talvisissa olosuhteissa on erittäin haasteellista. Vielä ei ollut edes mitenkään talvinen sää, mutta kun raaka syystuuli puhalsi joka päivä tarhan yli saimme esimakua tulevasta. Vaikka Finnair lentääkin nykyään suoraan Suomesta Romaniaan kestää matka aina yhden päivän suuntaansa sillä Bukarestista ajomatka Tg-Jiuhun ja takaisin on aina vähintään se 5 tuntia. Ensimmäisenä matkapäivänämme ehdimme tarhalle illalla hieman ennen kahdeksaa ja tietenkin riensimme ensimmäisenä tarhalle tervehtimään Carmenaa, joka työskenteli vielä Adin ja Vasilen kanssa tarhan varastorakennuksessa ruokkien ja hoitaen siellä majailevia koiria. Ulkona vallitseva syksyisen viileä sää vaikuttaa heti myös hataran varastorakennuksen ilmaan, joka löi vastaamme kosteana ja kalseana. Itse ajattelin ensimmäisenä, että sinne on pakko saada lisää lämmittimiä mahdollisimman pian. Tarhan työmiehestä Vasilesta sen verran, että hän otti kesällä loparit, mutta anoi takaisin töihin marraskuun alussa. Kun olimme tervehtineet Carmenan ja käyneet läpi tällä kertaa varastorakennuksessa majailevat koirat, suuntasimme kohti hotellia, jonne Patrician oli määrä tulla tapaamaan meitä ja tuoda pieni Ceasar Anun hoiviin. Ceasarin tarinahan on jo monille tuttu syyskuiselta tarhareissultamme, jolloin poimimme pikkuisen huoltoasemalta Tg-Jiuhun matkatessamme ja johon Anu kiintyi niin kovasti, että lähti nyt hakemaan Cessen kotiin Suomeen. Kun Patricia oli käynyt hotellillamme, olimme jo pitkän matkapäivän jälkeen aika väsyneitä ja pikaisen illallisen jälkeen simahdimmekin melkoisen nopeasti unten maille. Sunnuntaiaamu valkeni aurinkoisena ja olimme siitä erittäin tyytyväisiä. Patricia tuli meitä vastaan hotellille koska meidän oli määrä käydä ensin paikallisen eläinlääkärin luona tarkistamassa, että mukanamme Suomeen tulevien Ceasarin ja Tashan passit ovat kunnossa. Passit oli määrä viedä vielä paikallisten terveysviranomaisten hyväksyttäväksi ja leimattavaksi. Anu ja minä lähdimme siis Patrician matkaan ja Heli, Tanja sekä Jukka suuntasivat suoraan tarhalle. Kun passit oli tarkastettu kävimme Patrician kanssa useammassa liikkeessä vertailemassa lämpöpattereita ja ostimmekin jo yhden varastorakennukseen. Kun pääsimme Anun kanssa tarhalle lensin suoraa päätä ulkotarhalle halailemaan siellä malttamattomasti odottavia ystäviämme ja jälleennäkemisen riemu toi taas ilon kyyneleet silmiini. Minulla oli ollut koiria valtava ikävä, vaikka edellisestä reissusta oli kulunutkin vain pari kuukautta.

2 2

3 Jossakin vaiheessa iltapäivällä Carmena ja Jukka lähtivät hakemaan tarhalle olkia läheisestä Rovinarin kaupungista. Anu, Heli ja Tanja olivat touhuamassa varastorakennuksessa ja minä jatkoin kuulumisten vaihtamista tarhan koirien kanssa. Välillä istuin pitkät tovit häkkien sisällä koppien katoilla jutellen niitä näitä tusinan verran koiria sylissäni ja vähintään saman verran ympärilläni. Tarkkaavaisempaa kuulijakuntaa on vaikeaa löytää. 3 Kun maltoin irtautua myöhemmin iltapäivällä tarhan sisältä ulos, tulivat Carmena ja Jukkakin olkien hakureissulta ja paalien purkaminen autosta alkoi. Sen jälkeen Adi ja Vasile jo heti kiikuttivatkin olkia koirien koppeihin lämmikkeiksi. Sitten olikin edessä jo koirien ruokinta-aika ja työmiehet kantoivat ruokasäkkejä varastorakennuksesta tarhan edustalle. Varastorakennuksen pari seinustaa oli lattiasta kattoon täynnä kuivamuonasäkkejä, joten ruokalähetykset Brigitte Bardotin säätiöltä ovat onneksi jatkuneet eli PAFin kummikoiratoiminnan ja BB:n säätiön avun turvin tarhan koirien ruoan saanti on ainakin turvattu. Ilta alkoi jo hämärtää ja meidän oli aika suunnata taas hotellille siistiytymään ja syömään hieman välipalaa, sillä myöhemmin illalla oli tarkoitus mennä vielä Patrician ja Mihain kotiin vierailulle ja katsomaan hääkuvia. Hotellille saavuttuamme meillä oli niin nälkä, että välipala taisi muuttua ihan kunnon illalliseksi ja kun Patricia ja Mihaikin olivat laittaneet meille iltapalaa kotonaan, niin olo oli kyllä todella kylläinen päivän päätteeksi. Patrician ja Mihain kotona katselimme hääkuvia, joita oli otettu yli 700. Romaniassa hääpäivä alkaa siviiliosuudella ja sen jälkeen on kirkollinen osuus. Patricia ja Mihai olivat valinneet kirkolliseen osuuteen pidemmän kaavan ja se olikin sitten kestänyt lähes 1,5 tuntia eli hääpari oli seissyt alttarin edessä tuon ajan. Patricia kertoi, että kun tuli hetki, jolloin pappi mursi heille leipää, oli Patricia pyytänyt sitä vielä lisää koska oli ollut vähällä pyörtyä nälästä. Häitä oli juhlittu virallisten osuuksien jälkeen seuraavaan aamuun saakka.

4 4 Kun lähdimme Patrician ja Mihain luota takaisin hotellille, oli maa peittynyt valkoiseen lumeen. Mihai kertoi, että hän muistaa vain yhden vuoden, jolloin Tg-Jiuhun olisi satanut lunta jo marraskuussa ja siitä on kauan. Meidän vuokraautossamme ei ollut talvirenkaita ja tietysti pieni pelko hiipi sisimpään siitä kuinka selviydymme ajomatkasta Tg- Jiusta Bukarestiin mikäli ilma kylmenisi kovasti öiksi ja tiet olisivat jäässä kun paluumatkamme alkaisi. Maanantaina sää ei ollut enää aurinkoinen, vaan ilma oli pilvinen ja viileän kostea. Ryhmämme suuntasi ensin tutuksi tulleeseen supermarkettiin ostamaan tarhalle tarpeellista tavaraa ja olimme myös päättäneet hankkia tarhan varastorakennukseen lämmittimiä. Meillä olikin haasteellinen urakka löytää kosteutta keräävä lämpöpuhallin jostakin paikallisesta liikkeestä, mutta vaikka eräs ystävällinen paikallinen nuori mies yrittikin auttaa meitä sellaista löytämään ja kuljetti meitä liikkeestä toiseen, jouduimme lopulta tyytymään pelkkiin lämpöpuhaltimiin. On uskomatonta kuinka paljon aikaa saa Tg-Jiussa kulumaan etsiessä jotakin sellaista mikä Suomessa olisi helposti ja nopeasti löydettävissä. Kun vihdoin pääsimme tarhalle, veimme ostoksemme varastorakennukseen ja aloimme viritellä puhaltimia paikoilleen. Olin ostanut jatkojohtoja jo Suomesta viemisiksi ja ne olivatkin nyt kovasti tarpeen, jotta saimme puhaltimia sijoitetuksi tasaisin välein. Sitten oli edessä varastorakennuksen siivousta ja pentuhäkkien desinfiointia. Jossakin välissä sitten kukin meistä kävi tietenkin seurustelemassa myös ulkotarhan asukkien kanssa. Yritimme tehdä parhaamme mukaan pieniä hoitotoimenpiteitä kun niiden tarvetta ilmaantui. Mitään suurempia operaatioita ei tarhalla ollut mahdollista tehdä eikä varustuksiimme mahtunutkaan kovin suurta liikkuvaa klinikkaa. Ulkona häkkejä desinfioidessaan Anu oli nähnyt pienen tumman hahmon viipottavan tienposkessa ja sitä seurattuaan todennut sen koiranpennuksi. Märkä pentu pääsikin pian Tanjan takin sisälle lämmittelemään ja kiintymys puolin ja toisin taisi syntyä oitis. Tanja kävi vielä lähistöllä tarkistamassa löytyisikö pentuja lisää, mutta useampia karvapalloja ei näkynyt.

5 5 Carmena oli lähdössä iltapäivällä kolmen aikaan ruokkimaan kotinsa lemmikkejä sekä vastapäisellä tontilla asustelevaa kymmentä koiraa. Jukka ja minä lupasimme tulla vähän ajan kuluttua perässä, jotta voisimme tervehtiä myös Carmenan lemmikkejä. Carmena oli myös kertonut kuulleensa edellisenä iltana vastapäisen tontin aidan takaa pentujen ääntä ja käyneensä katsomassa mitä löytäisi. Hän ei kuitenkaan ollut pimeässä nähnyt kuin yhden pienen hahmon ja halusi nyt valoisaan aikaan avullamme hakea mahdollisen hylätyn pentueen turvaan. Tanja lähti mukanamme Carmenan luo ja matkalla poikkesimme ostamaan Tanjan pienelle suojatille eläintarvikekaupasta oman boksin ja herkkuruokaa. Kaupan täti palveli meitä ystävällisesti vaikka varmasti meistä lähtevä haju oli erikoinen ja ehkäpä jonkun mielestä jopa luotaantyöntävä. Meistähän se oli jo maailman luonnollisin asia. Kun saavuimme Carmenan kotiin, oli meitä vastassa taas tuttuja märkiä kuonoja ja kirkkaita silmiä. Carmenan kodin lemmikkien joukko oli pienentynyt hieman koska Patricia oli ottanut kotiinsa joitakin kodin koirista ja viisi Carmenan kotona toipunutta koiraa oli viety totuttelemaan elämää tarhalla. Lemmikkejä oli kuitenkin jäljellä vielä parisenkymmentä. Sitten menimmekin Carmenan jäljessä ruokkimaan vastapäisen tontin asukkeja ja Carmena sekä Jukka kiipesivät pian korkean verkkoaidan yli etsimään mahdollisia hylättyjä pentuja. Eikä mennyt aikaakaan, kun he palasivat sylissään neljä nälkäistä ja viluissaan olevaa pientä hylättyä äiditöntä poloista. Otimme Tanjan kanssa pikkuiset vastaan aidan yli ja kiedoin oitis kaksi hytisevää pentua fleecetakkini sisään lämpiämään Tanjan lämmitellessä toista kahta pentua. Tanjan arvion mukaan pennut olivat 6-7 viikon ikäisiä. Päätimme aika pian ottaa pennut ensihoitoon hotelliin, sillä olihan meillä siellä tilapäinen majoituskin Tashan kuljetusboksin muodossa.

6 Kävimme siis hakemassa Anun ja Helin tarhalta ja suuntasimme viiden pennun kanssa hotellille. Onneksi pikkuiset oli helppo salakuljettaa hotellin vastaanoton läpi. Heli ja Tanja majoittivat pennut huoneeseensa ja ahneesti syötyään pikkuiset nukahtivatkin pian tyytyväisinä lämpimään pesään. 6

7 Iltaohjelmaan kuului vielä vierailu Patrician ja Mihain toimistolla sekä kotona. Patricia on majoittanut toimistoon yhden sairaan koiran, jonka tilaa hän halusi Tanjan tarkistavan. Toimistolla majaili myös Patrician kadulta pelastama kissa. Kun saavuimme toimistolle yhdeksän jälkeen olivat Patricia ja Diana vielä viimeistelemässä päivän aikana tekemiään Pro Animals Romanian toiminnasta kertovia julisteita, joita on tarkoitus ripustaa eri liikkeisiin ympäri kaupunkia. Katselimme vielä läpi kansion, jonka Patricia oli tehnyt äskettäin Berliinissä pidettyä ICAW:n (The International Companion Animal Welfare) konferenssia varten. Kyseisessä konferenssissa oli ollut edustettuna lukuisia romanialaisia eläinsuojeluyhdistyksiä ja olipa Tg-Jiun tarhan suomalaisia koirakummejakin paikalla ja he olivat tavanneet Patrician konferenssin aikana ja vaihtaneet kuulumisia. 7 Söimme vielä Patrician ja Mihain kotona pizzaa ja keskustelumme rönsyili varmasti sinne tänne tapahtumarikkaiden päivien ansiosta. Olin aiemmin päivällä kertonut Patricialle ajatuksistamme saada käytetty asuntovaunu tarhan eteen ns. taukotuvaksi ja pieneksi varastoksi. Romaniassa asuntovaunut tai autot eivät ole yleisiä, mutta niitä kyllä tuodaan jonkin verran esim. Saksasta. Mihain perheellä on autoalan yritys ja hän käy aika ajoin Saksassa hakemassa autoja asiakkailleen ja keskustelimme illan mittaan myös siitä voisiko Mihai jollakin reissulla tuoda asuntovaunun tarhalle. Mihai ja Patricia olivatkin käyneet jo netissä tutkailemassa asuntovaunujen hintoja Saksassa. Edullisimmillaan hinnat olivat olleet 250 euroa eli nyt odotamme tietysti malttamattomina kuinka pian Mihai saisi vaunun tuotua tarhalle, sillä sille olisi todella tarvetta. Keskustelumme sai myös aika yllättävän käänteen, kun kerroimme Patricialle ja Carmenalle Tanjan päässä pyörineistä ajatuksista sen jälkeen kun hän ja Heli olivat ottaneet viisi pientä pentua siipiensä suojaan hotellihuoneeseensa. Tanja oli ehtinyt kiintyä pentuihin jo niin vahvasti, ettei millään kestänyt ajatusta siitä, että pennut vietäisiin tarhalle, jossa ne todennäköisesti menehtyisivät. Tarhan olot ovat niin alkeelliset, ettei siellä voida välttyä pentuja uhkaavilta taudeilta vaikka kuinka hyvää tahtoa olisikin. Edessä oli siis parhaan vaihtoehdon etsiminen sille, että Tanja saisi pennut Suomeen kunhan ne olisivat saaneet kaikki vaadittavat rokotukset ja lääkitykset. Sinä iltana emme vielä päässeet selvyyteen siitä mikä olisi parhain vaihtoehto, mutta seuraava päivä olisi reissumme viimeinen tarhalla ja sen aikana ratkaisu olisi löydettävä. Tiistaiaamuna Helin ja Tanjan silmät olivat ristissä, kun pennut olivat valvottaneet heitä pitkin yötä. Varaäidit vaikuttivat kuitenkin hyvin onnellisilta väsymyksestä huolimatta ja vakuuttivat, että pentujen riemu lämpimässä ja turvassa oli kyllä korvannut unettoman yön rasitukset. Patricia tuli meitä vastaan hotellille ja lähdimme taas liikenteeseen. Olimme päättäneet hankkia vielä yhden lämpöpuhaltimen kun ne vaikuttivat melkoisen tehokkailta ja toimivilta. Jatkojohtoakin oli ostettava lisää. Hajauduimme Tanjan ja minun lähtiessä Patrician mukaan ja muiden painuessa ostoksille. Kävimme toimistolla tarkistamassa sairaan koiran tilanteen ja sen jälkeen Patricia näytti alakerrassa olevaa pientä lämpökeskushuonetta, joka oli yksi vaihtoehto majoittaa edellisenä päivänä löytämämme pennut siihen saakka kunnes ne pääsisivät Suomeen.

8 8 Suuntasimme sitten Patrician kanssa pankkiin tallettaaksemme mukanamme viemämme euroa Pro Animals Romanian tilille. Tällä kertaa asiointi pankissa sujui nopeasti ja pääsimme jatkamaan matkaamme paikallisen eläinlääkärin luo, jolta oli tarkoitus saada Ceasarin ja Tashan passit terveysviranomaisten leimoin varustettuna. Eläinlääkäri ei kuitenkaan ollut paikalla ja jouduimme odottelemaan häntä tovin. Eläinlääkärissä oli jo useita potilaita nesteytyksessä sekä saamassa hoitoja ja eläinlääkärin assistentti sukkuloikin sujuvasti heidän välillään. Lopulta saimme passit ja pääsimme lähtemään tarhalle. Muu ryhmä olikin jo ehtinyt tarhalle ennen meitä ja Anu sekä Heli olivat täydessä työn touhussa. Minä sain tehtäväksi asentaa vielä yhden lämpöpuhaltimen paikoilleen. Tehtävää suorittaessani huomasin, että varastorakennukseen tuleva sähkövoima kuormittui puhaltimien vuoksi niin paljon, että se ei kestäisi enää kovin paljon lisärasitusta. Tarhan varastorakennuksessa tarvitaan päivisinkin valoa ja siellä porisee koko ajan hurjan iso kattila, jossa valmistetaan pennuille sekä sairaille koirille keittopohjaista liharuokaa. Ilmojen kylmetessä on kuitenkin otettava puhaltimien lisäksi käyttöön myös tavallisia lämpöpattereita vähintään öiden ajaksi. Näin ollen tulimme siihen tulokseen, että valvontakamerajärjestelmän kytkeminen tarhalle talvea vasten kuormittaisi todennäköisesti sähkövoimaa niin paljon, ettei se kestäisi rasitusta vaan sähköt saattaisivat mennä oikosulkuun. Mehän emme saaneet mukaamme haluamaamme valvontakamerajärjestelmää vaan tarkoitus oli lähettää se tarhalle postitse jälkikäteen. Nyt mietimme asiaa uudelleen ja yritämme konsultoida tarhan varastorakennuksen hengenvaarallisia sähkövirityksiä elokuussa 2006 korjailleelta suomalaiselta sähkömieheltä mitä meidän kannattaisi tehdä. Viimeinen tarhareissun päivä kallistui iltapäivään ja kukin meistä liikkui tarhalla varmasti enimmäkseen omissa ajatuksissaan sillä haikeus iskee aina hyvissä ajoin. Jossakin vaiheessa iltapäivällä Heli, Tanja ja Jukka lähtivät hotellille, josta Patricia hakisi suojissamme olleet pennut tilapäiseen majoitukseen lämpökeskushuoneeseen, jonka Tanja oli aiemmin päivällä hyväksynyt. Minä ja Anu jäimme tarhalle ja huomasin jossakin vaiheessa olevani äyskäröimässä paljain käsin tarhan takana kulkevan vallihaudan mutakakkamössöä koska siellä ei oikein tuntunut vesi kulkevan ja tarhan ensimmäisen osan viimeisen häkin lattia-alue alkoi olla jo puolittain veden peitossa tukosten vuoksi. Päätin, että seuraavalla kerralla investoimme pariin kunnon lapioon. Kun olin saanut pahimmat tukokset poistettua ajattelin vilkaista tarhan varastorakennuksen alakerrassa olevaa huonetta, joka Patrician mukaan olisi ihanteellinen paikka varastoida kaikkea hyödyllistä, mutta valitettavasti huoneen lattia on veden vallassa. Kun avasin oven huomasin heti Patrician olleen oikeassa ja lattian peitti todellakin puolisääreen ulottuva vesi. Heli, Tanja ja Jukka palasivat takaisin tarhalle ja Carmena vuorostaan lähti ruokkimaan kodin sekä vastapäisen tontin koiria. Lupasimme odottaa tarhalla hänen paluutaan. Tarhan alueella liikuskellessamme huomasimme tarhan ulkopuolella kolme pentua, joiden emo käyskenteli vapaana huolehtien katraastaan. Vähän aikaisemmin Anu oli löytänyt yhden pentueen jäsenistä harhailemata orpona tarhan sisäpuolelta ja olimmekin miettineet päät sauhuten mistä pentu sinne oikein oli tupsahtanut. Kyhäsimme emolle ja pennuille rakennuslavasta, pellistä ja jätesäkeistä sekä oljista oman pienen kodin. Pennuista hyvää huolta pitävä emo ehtikin siinä touhutessamme käydä nappaamassa varastorakennuksesta ison lihakimpaleen ja kiikutti sen lapsilleen päivälliseksi. Adi ja Vasile alkoivat jossakin vaiheessa ruokkia tarhan koiria ja siinä yhteydessä tuli sitten joidenkin koirien välille riitaa ja loppujen lopuksi yksi riitapukareista jouduttiin kantamaan varastorakennukseen paikkailtavaksi. Satojen koirien laumassa ei voida aina välttyä täysin riidoiltak ja varsinkin silloin jos Carmena ei ole paikalla kun koiria ruokitaan tahtoo tulla kähinöitä. Toki koirat uhottelivat välillä ihan muutenkin ja minäkin jouduin muutaman kerran menemään väliin ja nappaamaan pahimpia rettelöitsijöitä niskasta kiinni. Minulle naureskeltiinkin, että huomaa kyllä minkälainen kuri Jukalla kotona on.

9 Ja jälleen kerran oli aika jättää hyvästit Tg-Jiun tarhan asukeille. Yritin kovasti nieleskellä kyyneleitä, sillä niin sydäntä raastavaa oli ajatella tulevaa ankaraa talvea ja sitä kuinka koirat pärjäävät. Tarhalla on lukuisia lyhytkarvaisia koiria, joita varmasti pakkanen puree. Olin huomannut tiistaina juoma-astioissa olevan veden olevan jo jäässä. 9 Päivä oli jo pimennyt ja koirat olivat omissa häkeissään, kun saimme ensimmäistä kertaa tilaisuuden hakea Tashatyttösen tarhan ulkopuolelle. Tasha oli määrä salakuljettaa vielä illalla hotellille koska meidän piti lähteä aamuyöstä ajamaan kohti Bukarestia ehtiäksemme paluulennolle Suomeen. Onneksi Tasha on kultainen tyttö ja ystävämme kahden vuoden ajalta ja näin luottamus välillämme oli jo valmiiksi olemassa eikä tyttönen epäröinyt hetkeäkään kun kutsuin häntä nimeltä, kaappasin syliini ja uusi elämä saattoi alkaa. Hyvästelimme vielä Adin, joka on todella hieno nuori mies. Adi opiskelee vielä työpäivänsä päätteeksi yliopistotasoista tutkintoa viitenä iltana viikossa. Adista tulee ensi syksynä opettaja, mutta hän haaveilee erikoispoliisin urasta. Tiistai-iltana olimme niin väsyneitä, että Heli ja Tanja menivät nukkumaan jo ennen yhdeksää. Carmenan ja Patrician tullessa meitä hyvästelemään jaksoimme me muut olla juuri ja juuri hereillä. Anu livahti pian Ceasarin kanssa unten maille ja minä, Jukka ja Tasha jäimme vielä hetkeksi hyvästelemään Carmenaa ja Patriciaa. Carmena kertoi myös päivän tapahtumista tarhan ulkopuolella eli iltapäivällä oli Tg-Jiussa tapahtunut eläinrääkkäystapaus, joka kohdistui hevoseen. Asiasta oli paikallisella tv-kanavallakin dokumenttia. Carmena kertoi, että häntä oli myös haastateltu asian vuoksi ja Carmena oli surullinen sen suhteen, että ihmiset eivät ymmärrä mitä kaikkea Pro Animals Romanian harteille lykätään, sillä heillä ei kuitenkaan ole virkavallan kaltaisia oikeuksia esim. lopettaa kärsivää eläintä. Toivotaan, että Pro Animals Romanian ja poliisiviranomaisten välillä heti matkamme jälkeen allekirjoitettu yhteistyösopimus auttaisi eläinsuojelurikosten uhreja saamaan nopeammin esim. lopun kärsimyksilleen silloin kun se on välttämätöntä ja kiireellistä. Ja ennen kaikkea saamaan eläinrääkkäysten tekijät vastuuseen teoistaan. Keskustelimme hetken myös uuden tarhan projektista ja Carmena sekä Patricia kertoivat, että rakennusprojektiin tarvittaisiin mukaan sellainen paikallinen henkilö, jolla olisi riittävästi asiantuntemusta ja halua johtaa projektin edistymistä. Carmenalla ja Patricialla on päivittäin niin paljon tekemistä, että täysipainoinen tarhaprojektin eteenpäin vieminen ei ole ollut mahdollista. Ymmärrämme asian täydellisesti, olemmehan reissujemme aikana jo lukuisaan otteeseen todenneet miten työntäyteisiä ja täynnä yllättäviä ja reagointia vaativia tilanteita päivittäin eteen tulee. Projektin eteenpäin viemiseen tarvitaan myös sitä taloudellista tukea ja takuita siitä, että sitä tulee tasaisesti niin kauan kuin tarha on valmis. PAFi yrittää tehdä edelleen kaiken mahdollisen uuden tarhan eteen. Se vain tuntuu välillä pisaralta meressä. Paluu Tg-Jiusta Bukarestiin sujui hyvin ja olimme lentokentällä ajoissa. Kävimme ulkoiluttamassa Ceasaria ja Tashaa ja siirryimme lentokenttähalliin. Totesimme heti, että lentomme on yli tunnin myöhässä ja ylimääräistä odottelua lentokentällä oli luvassa. Istahdimme lentokenttähallin penkeille hetkeksi Ceasar ja Tasha sylissämme ja johan lentokentän eläinlääkäri olikin siinä meidän edessä viittoillen Heliä mukaansa. Helin hän taisi muistaa syyskuiselta reissulta, jolloin Heli toi Grian ja Klenkan tarhalta kotiinsa. Lähdin Helin kanssa eläinlääkärin ohjaamana pieneen huoneseen, jossa saimme vvielä yhdet viralliset leimat Ceasarin ja Tashan passeihin. Koirien lähtö Romaniasta kirjattiin myös isoon paksuun kirjaan. Tällä kertaa meidän ei tarvinnut riidellä eläinlääkärin kanssa muodollisuuksista eikä leimojen saaminen maksanut mitään.

10 10 Mutta sitten oli vielä yksi jännitysmomentti edessä. Syyskuussahan olimme epätietoisia viimeiseen hetkeen saakka siitä mitä koirien kuljettaminen Finnairin suorilla lennoilla Bukarestista Suomeen maksaisi. Olimme varautuneet tuolloin 18,5 euroon per kilo, mutta selvisimme 5 eurolla per kilo. Kun nyt marssin Jukan kanssa Finnairin Bukarestin agentin tiskille meille kerrottiin heti, että koirien tuominen kustantaisi sitten 18,5 euroa per kilo. Onneksi minulla oli edelliskertaisesta maksusta annettu kuitti mukana ja saimmekin ihan kunnon sanaharkan aikaiseksi virkailijan kanssa siitä mikä olisi oikea kuljetushinta. Lopulta virkailija taipui ja velotti meiltä 5 euroa per kilo, mutta sanoi että he olivat tehneet syyskuussa virheen ja että seuraavalla kerralla koiria Suomeen mahdollisesti tuodessamme veloitus on ehdoton 18,5 euroa per kilo. PAFiltahan aina välillä tiedustellaan voisiko yksityisesti hakea Tg-Jiun tarhalta koiran Suomeen. Se on edelleen mahdollista, mutta käytännössä hyvin työlästä ja kustannukset moninkertaiset verrattuna siihen mitä koiran adoptoiminen Suomessa toimivien kodittomia koiria välittävien yhdistysten kautta. Nyt odotamme kovasti, että Patricia ja Mihai tulisivat alkuvuodesta visiitille Suomeen ja pikkuhiljaa mielissämme kytee jo ajatus seuraavasta Tg-Jiun tarhamatkasta ensi keväänä. Haaveilen myös, että saisimme rekka-autolastillisen hyödyllistä tavaraa viedyksi Tg-Jiun tarhalle. Paikallinen puutavara on kallista ja esim. koppien tekijät kiven takana. Kestäville kopeille olisi vain niin kovasti tarvetta, niin kuin paljon muullekin. Kuviakin reissumme aikana otettiin, mutta kerta kerran jälkeen tuntuu vahvemmin siltä, että mukana pitäisi olla ihan ammattikuvaaja. Jokaista otettua kuvaa kohden pitäisi ottaa vähintään yksi varakuva, jotta onnistumisprosentti olisi kutakuinkin hyvä. Neljänsadan koiran ja erilaisten tilanteiden täysipainoinen kuvaaminen on todella haastavaa. Käyn kuvia pikkuhiljaa läpi ja lähettelen sitten ajan kanssa kuvia myös kummikoirista. Sitä en voi enää luvata, että kaikki noin 250 kummikoiraa olisivat osuneet kameran linssin eteen tunnistettavasti. Kuvia häntien ja kuonojen päistä kyllä on läjäpäin. Matkaterveisin Kiia

Tarhamatka 8.-10.10.2010: Vantaa, Virumaa, Toolse, Tallinna, Rapla

Tarhamatka 8.-10.10.2010: Vantaa, Virumaa, Toolse, Tallinna, Rapla Tarhamatka 8.-10.10.2010: Vantaa, Virumaa, Toolse, Tallinna, Rapla Tarhamatka alkoi torstai iltana ja menimme yöpymään rekkuaktiivin luokse Vantaalle, jossa rapsuttelimme useita kotia etsiviä kissoja.

Lisätiedot

KOIRIEN JA KISSOJEN STERILOINTIKAMPANJA TG-JIUSSA ROMANIASSA ELOKUUSSA 2006

KOIRIEN JA KISSOJEN STERILOINTIKAMPANJA TG-JIUSSA ROMANIASSA ELOKUUSSA 2006 KOIRIEN JA KISSOJEN STERILOINTIKAMPANJA TG-JIUSSA ROMANIASSA ELOKUUSSA 2006 Kun aloimme suunnittelemaan sterilointikampanjaa vuoden 2005 lopulla emme olisi kuunaan voineet uskoa kuinka paljon erilaisia

Lisätiedot

Tg-Jiun matka

Tg-Jiun matka Tg-Jiun matka 8.-11.9.2007 Jälleen kerran olemme tehneet matkan Tg-Jiuhun. Reissulla mukana ollut Anu kysyi meiltä paluumatkalla, että miltä matka tuntui verrattuna aikaisempiin matkoihin. Kysymykseen

Lisätiedot

Vierailu Malesian Langkawin saaren löytöeläinkodissa joulukuussa 2009

Vierailu Malesian Langkawin saaren löytöeläinkodissa joulukuussa 2009 Vierailu Malesian Langkawin saaren löytöeläinkodissa joulukuussa 2009 Vieraillessani Langkawin saarella viime vuonna kävin tutustumassa paikalliseen löytöeläinkotiin ja siihen miten kyseisellä saarella

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa 22.-29.4.2018 Su 22.4.2018 Matka lähti Kuopiosta, Rissalan lentoasemalta. Morotettiin porukat ja hypättiin myöhässä olevaan koneeseen. Eväät syötiin suomalaisella

Lisätiedot

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus 7.3.2011 17.4.2011 Joni Kärki ja Mikko Lehtola Matka alkoi Oulaisten rautatieasemalta sunnuntaina 16.3. Juna oli yöjuna, ja sen oli tarkoitus lähteä matkaan

Lisätiedot

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä 6.10. 14.11.2014 Sisustusrakennusalan opiskelijat Anne Kinnunen ja Johanna Laukkanen Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto Ajatuksena oli lähteä työharjoittelujakson

Lisätiedot

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,

Lisätiedot

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Lähdimme Kenian matkalle hyvin varautuneina kohdata erilainen kulttuuri. Olimme jo saaneet kuulla, mihin asioihin on syytä varautua, ja paikan päällä tuntuikin, että

Lisätiedot

Pärnu kodutute loomade VARJUPAIK Löytöeläintarha

Pärnu kodutute loomade VARJUPAIK Löytöeläintarha Pärnu kodutute loomade VARJUPAIK Löytöeläintarha 24.3.-4.4.2014 Kissoja n. 40-50 Koiria n. 15 Koiria ja kissoja löydetään kadulta, metsästä, roskiksista, jätelavoilta... Kissoja pyydystettiin loukkujen

Lisätiedot

Tarhareissu Tg-Jiuhun , osa IV

Tarhareissu Tg-Jiuhun , osa IV Tarhareissu Tg-Jiuhun 7.-15.7.2015, osa IV Seitsemännen reissupäivän aamu valkeni aurinkoisten vuorten rinteillä ilman kukonlauluherätystä. Ja jo pian seitsemän jälkeen olimme Sorinin kanssa ajamassa kohti

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

Savonlinnan seudun erotuomareiden koulutus-/opintomatka

Savonlinnan seudun erotuomareiden koulutus-/opintomatka Savonlinnan seudun erotuomareiden koulutus-/opintomatka 30.3-3.4.2017 Torstai 30.3.2017 Lähdimme klo 17.30 kokeneen tuomarin Juha Raution autolla kohti Vantaata, jossa yövyimme ensimmäisen yön. Ennen lähtöä

Lisätiedot

Maanantai 7.7.2014: Aktiivinen alku viikolle

Maanantai 7.7.2014: Aktiivinen alku viikolle Maanantai 7.7.2014: Aktiivinen alku viikolle Heti kun saavuimme Rantakylään, eräs mummo tuli ilmoittamaan meille, että sitä bingon pelluuta pitää sitte olla! Asukkaille oli tiedotettu etukäteen tulostamme,

Lisätiedot

HAAPSALU. www.rekkurescue.com

HAAPSALU. www.rekkurescue.com HAAPSALU Haapsalun löytöeläintarha sijaitsee samalla tontilla asunnottomien ihmisten asuntolan kanssa. Tarhalla toimii ainoastaan yksi vapaaehtoinen työntekijä. Pahimmillaan tarhan surkeissa oloissa on

Lisätiedot

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa 15.10.-26.11. 2016 Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Kiinnostuin ulkomaan työssäoppimisesta muistaakseni ensimmäisellä luokalla ammattikoulussa, kun opettaja otti

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

Irlanti. Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village

Irlanti. Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village Irlanti Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village Lähdin Irlantiin 2.3.2015 suorittamaan työssä oppimistani. Lähteminen pois suomesta jännitti jonkun verran

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen

Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen Alppilan lukio on järjestänyt yhdessä Espoonlahden ja Kauhavan lukioiden sekä Europaschule Langerwehen kanssa yhdessä Opetushallituksen osin tukeman kurssin

Lisätiedot

Tg-Jiun tarhamatka 10.-14.6.2007

Tg-Jiun tarhamatka 10.-14.6.2007 Tg-Jiun tarhamatka 10.-14.6.2007 Kuvittelin, että mitä useammin kävisin Tg-Jiussa, sitä rutinoidumpi olisin jo kohtaamaan kaiken sen mitä matka eteen tuo ja käsittelemään matkan tapahtumia jälkeenpäin

Lisätiedot

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia / RUOKA LÄMMITTELY 1. Mitä teet aamulla ensimmäiseksi? Entä sen jälkeen? 2. Mihin aikaan syöt yleensä aamupalaa / lounasta / päivällistä / iltapalaa? 3. Mitä teet iltapäivällä? 4. Mitä sinä syöt usein? 5.

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti!

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Ensimmäinen kohteemme tällä viikolla oli Anttolan palvelukeskus. Aloitimme aamun reippaasti pihapeleillä. Yksi asukkaista ymmärsi petanquen idean

Lisätiedot

Hejdå! - Terveisiä Norjasta

Hejdå! - Terveisiä Norjasta Hejdå! - Terveisiä Norjasta. 17.06.2109 Tai oikeastaan tällä hetkellä istun jo autossa ruotsin puolella, matkalla kohti Tulkholmaa. Reissun viimeinen treeni tehtiin juuri Örebrossa joka oli 1,30h juoksu.

Lisätiedot

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA 12. 16.8.2013 Olipa tosi mukava kurssi. Sopivan rauhallinen tempoltaan ja kuitenkin tarpeeksi jokaiselle sopivia aktiviteetteja ja paikka mitä loistavin! Lähdimme

Lisätiedot

JORSAKIN G-PENTUEN KUVIA 0 VRK

JORSAKIN G-PENTUEN KUVIA 0 VRK SIVUSTO Etusivu Jorsakin kenneli Koiramme Pentuboxi Kasvatit Koiratietoa Linkit JORSAKIN G-PENTUEN KUVIA Uusimmat kuvat löydät sivun alalaidasta 0 VRK G-pentueen sivu Sivuston päivitykset Pennut muutaman

Lisätiedot

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION 18. elokuuta kello 14.30 Hki- Vantaan kentällä alkoi tämän vuotinen Twinning vierailumme kaksoiskamariimme Stadeen. Lento lähti 17.30, mutta puheenjohtajamme Jarno

Lisätiedot

From: Ostaja klo 21:51 Millaisessa kunnossa kirja on? Onko se siisti ja säilytetty kuivissa sisätiloissa, eli ei tunkkaisen hajuinen?

From: Ostaja klo 21:51 Millaisessa kunnossa kirja on? Onko se siisti ja säilytetty kuivissa sisätiloissa, eli ei tunkkaisen hajuinen? Downloaded from: justpaste.it/65j Etsin Anni Swanin kirjaa Tottisalmen perillinen. Huuto.netissä niitä oli tarjolla useita, ja useimmat vain muutamalla eurolla. Vanhoja kirjoja on toisinaan säilytetty

Lisätiedot

Cait, oletko sinä vielä siellä? Saatoin

Cait, oletko sinä vielä siellä? Saatoin Ensimmäinen luku Cait, oletko sinä vielä siellä? Saatoin kuulla Caitin hengityksen linjan toisessa päässä, mutta hänen äänensä oli kadonnut kesken lauseen. Haloo? Ulkona oli pimeää, oli myöhäinen ilta

Lisätiedot

EMMAN, HELIN JA KIIAN ROMANIAN REISSU SYYSKUUSSA 2013

EMMAN, HELIN JA KIIAN ROMANIAN REISSU SYYSKUUSSA 2013 EMMAN, HELIN JA KIIAN ROMANIAN REISSU SYYSKUUSSA 2013 Torstai 19.9 Reissumme kohti Tg-Jiuta alkoi torstaina aamuvarhaisella ja edessä oli pitkä taival, ennen kuin saapuisimme perille. Meitä oli kompakti

Lisätiedot

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 Torstaina 4.10. saapuivat osallistujat ympäri Suomea ja Norjan Trondheimista. Illalla kokoonnuimme Kaplaakin kiltahuoneelle, jonne

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 11.6.2018 Piristyspartion toinen viikko lähti käyntiin matkaamalla Rantakylään vanhusten taloille. Kävimme pyytämässä asiakkaita mukaan aamupäivän ohjelmaamme ja saimme kasaan mukavan kokoisen

Lisätiedot

Työssäoppimassa Espanjassa

Työssäoppimassa Espanjassa 1 Johanna Karjalainen M11A Työssäoppimassa Espanjassa 17.2. 3.4.2014 Mistä kaikki lähti? Opettaja kysyi eräänä päivänä koko luokalta ketkä olisi kiinnostuneet lähtemään työssäoppimaan ulkomaille. Totta

Lisätiedot

Emman matkakertomus. 1. päivä reissussa

Emman matkakertomus. 1. päivä reissussa Emman matkakertomus 1. päivä reissussa Aamu alkoi aikaisin klo 4:30 herätyksellä. Pitkän odotuksen jälkeen olo oli epätodellinen, nyt päästäisiin vihdoin Romaniaan, Targu-Jiuhun, mistä olin jo reilu kuukauden

Lisätiedot

Tg-Jiun tarhareissulla koettua 19.-23.3.2008

Tg-Jiun tarhareissulla koettua 19.-23.3.2008 Tg-Jiun tarhareissulla koettua 19.-23.3.2008 Tällä kertaa reissuun lähti viisi innokasta matkajaa; Anu, Carita, Heli, Jukka ja minä. Reissulaisista vain Carita oli ensikertalainen, joskin olimme evästäneet

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

KOTITYÖT. Sanasto ja lämmittely

KOTITYÖT. Sanasto ja lämmittely Sanasto ja lämmittely 1. Teitkö kotitöitä, kun olit lapsi? 2. Saitko viikkorahaa? 3. Miksi siivoat? 4. Onko sulla kengät jalassa sisällä? 5. Tuuletatko kotona? 6. Mihin viet paperiroskat ja lehdet? 7.

Lisätiedot

VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN

VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN 15.1-12.2.2017 TYÖNI Työskentelin Sokos Hotel Olympia Gardenissa respassayhden kuukauden Työkuvaani kuului: Asiakkaiden palveleminen Asiakkaiden laskutus Passien kopioiminen ja

Lisätiedot

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Nyt on jo kevät. Halusimme kertoa, kuinka kulunut talvi meillä sujui. Sää on ollut vaihteleva koko talven. Tällä hetkellä meidän pihalla on aika paljon lunta. Sää oli

Lisätiedot

Matka Kronstadtiin keväällä 2007. Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta

Matka Kronstadtiin keväällä 2007. Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta Matka Kronstadtiin keväällä 2007 Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta Su-Ma, 13-14.5. Tulimme kaikki matkalle lähtijät koulun pihalle sunnuntai-iltana kello kymmenen maissa. Yksi matkalaisista kuitenkin

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä.

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. M istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. Poika meni metsään. Hän katseli ympärilleen ja huomasi satuja

Lisätiedot

Piristyspartio. Viikko 3. Maanantai 15.6.2015 Anttolaa ja Mikkelin siltakemmakat

Piristyspartio. Viikko 3. Maanantai 15.6.2015 Anttolaa ja Mikkelin siltakemmakat Piristyspartio Viikko 3 Maanantai 15.6.2015 Anttolaa ja Mikkelin siltakemmakat Maanantaiaamuna suuntasimme kohti Anttolaa. Vastaanotto oli lämmin sekä ystävällinen ja tunsimme itsemme tervetulleiksi. Aloitimme

Lisätiedot

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Ohessa olemme pyrkineet heijastamaan joitakin tapahtumia ja tunnelmia sukuseuran matkasta. Lyhyellä matkakertomuksellamme tahdomme jakaa hauskan ja antoisan matkamme

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 25.6.2018 Aloitimme neljännen työviikkomme matkustamalla Suomenniemeen, jossa kävimme piristämässä asiakkaita Metsätähden toimintakeskuksella. Aloitimme ohjelman tuttuun tapaan yhteislauluilla,

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

Virolaisten tarhojen esittelyä

Virolaisten tarhojen esittelyä www.rekkurescue.com Virolaisten tarhojen esittelyä Yhteisiä piirteitä Viron löytöeläintarhoille: Tarhat toimivat niukoilla rahavaroilla. Toiminta on paljolti lahjoituksien ja talkootyön varassa. Löytöeläinten

Lisätiedot

Heta ja Oiva hammashoidossa

Heta ja Oiva hammashoidossa Heta ja Oiva hammashoidossa Innokkaana lähdössä Ihana aamu: emäntä varustaa autoon meidän pesän. Harvoin päästään mukaan, mutta aina silloin on tiedossa jotain tosi innostavaa. Ei haitannut, vaikka ei

Lisätiedot

LÄÄKÄRISSÄ TERVEYS JA SAIRAUS

LÄÄKÄRISSÄ TERVEYS JA SAIRAUS LÄÄKÄRISSÄ TERVEYS JA SAIRAUS APTEEKISSA Mitä apteekista voi ostaa? Käytkö sinä usein apteekissa? Mitä sinä ostat apteekista? Taina ottaa vuoronumeron ja istuu penkille. Hänen vuoro tulee. Hän menee tiskille

Lisätiedot

Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi.

Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi. Kaija Grundell Kaohsiung, Taiwan 29.04.2016 Terveiset kesäisen kuumasta Kaohsiungista! Päivälämpötila jo yli +30! Kielenopiskeluni päättyi helmikuun lopussa. Alla kuvassa opettajiani ja takarivissä opiskelutovereita,

Lisätiedot

Miten selviydyt ongelmatilanteista muiden kanssa

Miten selviydyt ongelmatilanteista muiden kanssa Papuri.papunet.net Miten selviydyt ongelmatilanteista muiden kanssa Seuraavilla sivuilla kuvataan erilaisia ikäviä tilanteita. Mitä sinä tekisit? Voit itsekin keksiä hyvän ratkaisun, jota ei mainita tässä

Lisätiedot

Yönyli vaelluksella Karwendelissa.

Yönyli vaelluksella Karwendelissa. Alku Tuntui, että elämä oli jotenkin rullannut samalla urallaan jo tovin. Vaikka kaikki oli toisaalta hyvin oli duunia, koulu, kavereita ja tyttöystävä tuntui minusta siltä, että jotain uupui. Kaipasin

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Tarhareissu 25.-29.9.2015

Tarhareissu 25.-29.9.2015 Tarhareissu 25.-29.9.2015 Toisen tarhareissuni lähtöpäivä oli vihdoin käsillä. Olin vieraillut Pro Animals Romanian tarhalla ensimmäisen kerran pari kuukautta aikaisemmin, heinäkuussa. Pro Animals Finland

Lisätiedot

THAIMAA

THAIMAA THAIMAA 27.1.-23.2.2014 HUA HIN MATKALLA Tämä on yhdenmoinen juhlamatka, sillä se on Askon 100. ulkomaanmatka 2000-luvulla! On siis tullut reissatuksi, mutta silti kyllästymisen merkkejä ei näy ilmassa,

Lisätiedot

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? kaunis pimeä viileä rauhallinen raikas virkistävä ikävä Viihdyn täällä. ruma valoisa lämmin levoton tunkkainen unettava kiinnostava Haluan pois täältä! CC Kirsi

Lisätiedot

JALOSTAMO VIERAILU BRATISLAVAAN 21.4 24.4

JALOSTAMO VIERAILU BRATISLAVAAN 21.4 24.4 JALOSTAMO VIERAILU BRATISLAVAAN 21.4 24.4 Olimme saaneet kutsun entiseltä Porvoon jalostamon johtajalta Miika Eerolalta mahdollisuuden tutustua MOL öljy yhtiön bratislavalaiseen jalostamoon.eerola oli

Lisätiedot

BIDDY BASKET 2015 / New Orleans 11.-20.3.2015

BIDDY BASKET 2015 / New Orleans 11.-20.3.2015 DAY 1 BIDDY BASKET 2015 / New Orleans 11.-20.3.2015 Matka alkoi kun kokoonnuimme Helsinki-Vantaan lentokentälle 04.30. Härski ja Niko pitivät meille pienen palaverin ja aloimme hoitaa lähtömuodollisuuksia.

Lisätiedot

PIENEN PIENI RUSAKONPOIKANEN

PIENEN PIENI RUSAKONPOIKANEN Julkaistu aiemmin Harakanvarpaat 1/07-numerossa. PIENEN PIENI RUSAKONPOIKANEN Joka vuosi ihmiset ottavat turhaan kotiin turvaan rusakon- ja jäniksenpoikasia, koska niitä luullaan kaninpoikasiksi tai että

Lisätiedot

TRAFI, AJOVARMA JA KATSASTUS. Lämmittely. Tykkäätkö autoista? Millaisista? Ajatko paljon? Millä matkustat?

TRAFI, AJOVARMA JA KATSASTUS. Lämmittely. Tykkäätkö autoista? Millaisista? Ajatko paljon? Millä matkustat? Lämmittely Tykkäätkö autoista? Millaisista? Ajatko paljon? Millä matkustat? Mikä Trafi on? Miksi olet käynyt Trafissa? Missä asioissa se palvelee? Menetkö fyysisesti vai netissä? Mikä on Ajovarma? Mitä

Lisätiedot

Pietarin matka. - Sinella Saario -

Pietarin matka. - Sinella Saario - Pietarin matka - Sinella Saario - Matkakuumetta, kirjaimellisesti. Kun astuin Pietariin vievästä junasta ulos, oli tunnelma epätodellinen. Ensimmäinen ulkomaanmatkani oli saanut alkunsa. Epätodellisuutta

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

Valokuvat ja teksti 16.5.2015 Juhani Junna

Valokuvat ja teksti 16.5.2015 Juhani Junna YSTÄVYYS JA YHTEISTYÖSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUS KAMENNOGORSKIN KAUPUNGIN, VIIPURIN PIIRIN, LENINGRADIN ALUEEN, ANTREAN JA VUOKSENRANNAN SÄÄTIÖN SEKÄ KIRVU SÄÄTIÖN KANSSA. VIIPURIN ALUEHALLINNON KABINETISSA,

Lisätiedot

Kansainvälinen harjoittelu. Jukka Inget TTE8SN2 Jaakko Hartikka TTE9SNL

Kansainvälinen harjoittelu. Jukka Inget TTE8SN2 Jaakko Hartikka TTE9SNL Kansainvälinen harjoittelu Jaakko Hartikka TTE9SNL Vaihtoon hakeminen ja alkujärjestelyt Minulla oli kauan ollut sellainen etäinen haave vaihdosta ja usein ajattelin, että olisi mukava lähteä mutta se

Lisätiedot

Mika Toivonen Kuntoutusohjaaja ODL, Norther Oy, Arctic Coaching

Mika Toivonen Kuntoutusohjaaja ODL, Norther Oy, Arctic Coaching Mika Toivonen Kuntoutusohjaaja ODL, Norther Oy, Arctic Coaching Oulun Diakonissalaitos Säätiö sr. Oulun Diakonissalaitos Säätiö sr. (ODL säätiö) perustettiin vuonna 1896 lähimmäisenrakkauden hengessä kouluttamaan

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

OLESKELULUPA PYSYVÄ TOISTAISEKSI VOIMASSA LUPA KANSALAISUUS TURVAPAIKKA PAKOLAINEN VELVOLLISUUS TURVALLISUUS

OLESKELULUPA PYSYVÄ TOISTAISEKSI VOIMASSA LUPA KANSALAISUUS TURVAPAIKKA PAKOLAINEN VELVOLLISUUS TURVALLISUUS Lämmittely / Sanastoa OLESKELULUPA PYSYVÄ TOISTAISEKSI VOIMASSA LUPA KANSALAISUUS TURVAPAIKKA PAKOLAINEN VELVOLLISUUS TURVALLISUUS OIKEUS SIVIILISÄÄTY LAITON LAILLINEN MAAHANMUUTTO HOITAA MAASTAMUUTTO

Lisätiedot

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi EP Senioripoliisit Kevätmatka 2017 Tämän matkan valmistelu alkoi jo kuukausia ennen sen toteutumista taustoittamalla matkakohteita ja nyt päädyttiin perinteisesti Viroon ja siihen, että olemme koko ajan

Lisätiedot

POSTPOSITIOT 1. - Kenen vieressä sinä istut? - Istun vieressä. 2. (TUNTI) jälkeen menen syömään. 3. Kirjasto on (TEATTERI) lähellä. 4. (HYLLY) päällä on kirja. 5. Me seisomme (OVI) vieressä. 6. Koirat

Lisätiedot

Paritreenejä. Lausetyypit

Paritreenejä. Lausetyypit Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on

Lisätiedot

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA Lähdimme vappuaamuna 1.5.jännittävälle elokuvamatkalle Irlantiin Kitisenrannan koulun pihalta. Mukana olivat Taneli Juntunen (9b), Joonas Tuovinen (9b),

Lisätiedot

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset!

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset! Vilu Syksy 2016 Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2 Opettajan haastattelu 3 Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5 Tervetuloa ykköset! 8 Kuvarunoja 9 Pääkirjoitus On alkanut uusi lukuvuosi

Lisätiedot

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Ranska, Chamonix TAMMIKUU Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä

Lisätiedot

Pegasosten ja yksisarvisten maa

Pegasosten ja yksisarvisten maa Pegasosten ja yksisarvisten maa Olipa kerran pegasos Lily joka asui perheensä kanssa pilvien päällä. Pegasokset ja yksisarviset ovat sodassa vaikka heillä on sama jumalatar alicorn tamma Alron. Lily ja

Lisätiedot

Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat kuuntelevat ja rakentavat kuvien avulla uudelleen tarinan

Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat kuuntelevat ja rakentavat kuvien avulla uudelleen tarinan Harjoite 5: TARINAN MUODOSTAMINEN Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat kuuntelevat ja rakentavat kuvien avulla uudelleen tarinan Tavoiteltavat osa-alueet: Kognitiivinen taso: P: Aikajärjestys, IR: Sarjan

Lisätiedot

Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden perhetyön ja tehostetun perhetyön sisältöä ja kehittämistä Riikka Mauno

Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden perhetyön ja tehostetun perhetyön sisältöä ja kehittämistä Riikka Mauno Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden perhetyön ja tehostetun perhetyön sisältöä ja kehittämistä 19.9.2018 Riikka Mauno 1 19.9.2018 Riikka Mauno 2 Riikka Mauno 3 Lapsiperheiden sosiaalipalvelut Palvelupäällikkö

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,

Lisätiedot

Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA

Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA Niklas Sillander Luksia Marraskuu, 2015 Matkaan mars! Laukku on pakattu ja kaikki tarvittava varmistettu moneen kertaan olevan mukana joten nyt vain odotellaan kyytiä lentokentälle,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,

Lisätiedot

Islannin Matkaraportti

Islannin Matkaraportti Islannin Matkaraportti Olen aina haaveillut työskentelystä ulkomailla ja koulun kautta sain siihen mahdollisuuden! En itse oikein tiennyt mihin maahan haluaisin mennä mutta päädyin Islantiin koska opettaja

Lisätiedot

Pennusta ratajuoksijaksi

Pennusta ratajuoksijaksi Pennusta ratajuoksijaksi Touhuaminen pennun kanssa Rättileikit mieluisalla lelulla voi aloittaa heti kun pentu tulee kotiin Lopetetaan, kun on hauskinta Mahdollisimman paljon vapaana vaihtelevissa maastoissa

Lisätiedot

3. Miksi rottaa kutsuttiin Ronkeliksi? 4. Mitä rotta söi maanantaisin? 5. Mitä rotta söi tiistaisin? 6. Mitä rotta söi keskiviikkoisin?

3. Miksi rottaa kutsuttiin Ronkeliksi? 4. Mitä rotta söi maanantaisin? 5. Mitä rotta söi tiistaisin? 6. Mitä rotta söi keskiviikkoisin? Rotta Ronkeli Eräällä rotalla oli kummallinen nimi. Rottaa kutsuttiin Ronkeliksi. Ronkeli oli saanut nimensä ruokatavoistaan. Se halusi syödä vain hedelmiä. Maanantaisin rotta söi banaaneja. Tiistaisin

Lisätiedot

The Adult Temperament Questionnaire (the ATQ, 77-item short form) AIKUISEN TEMPERAMENTTIKYSELY

The Adult Temperament Questionnaire (the ATQ, 77-item short form) AIKUISEN TEMPERAMENTTIKYSELY 2007 Mary K. Rothbart, D. E. Evans. All Rights Reserved. Finnish translation: Professor Katri Räikkönen-Talvitie and the Developmental Psychology Research Group, University of Helsinki, Finland The Adult

Lisätiedot

Erling Kagge. Hiljaisuus melun ja kiireen keskellä

Erling Kagge. Hiljaisuus melun ja kiireen keskellä Erling Kagge Hiljaisuus melun ja kiireen keskellä Suomentanut Katriina Huttunen Gummerus I Jos en voi kävellä, kiivetä tai purjehtia pois maailmasta, olen opetellut sulkemaan sen ulkopuolelle. Oppiminen

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Keväinen tarhareissu Tg-Jiuhun 1.-5.4.2015

Keväinen tarhareissu Tg-Jiuhun 1.-5.4.2015 Keväinen tarhareissu Tg-Jiuhun 1.-5.4.2015 Matkan 1. päivä Jo perinteeksi muodostunut keväinen tarhareissumme alkoi unettoman yön merkeissä, kun lentokentällä tuli olla jo kello neljä aamuyöstä. Eli kukaan

Lisätiedot

Työssäoppimassa Espanjan Fuengirolassa

Työssäoppimassa Espanjan Fuengirolassa Työssäoppimassa Espanjan Fuengirolassa Fuengirola Fuengirola on kaupunki eteläisessä Espanjassa, Andalusian maakunnassa. Kaupunki sijaitsee Välimeren rannalla Costa del Solin eli Aurinkorannikon alueella.

Lisätiedot

PAPERITTOMAT -Passiopolku

PAPERITTOMAT -Passiopolku PAPERITTOMAT -Passiopolku P a s s i o p o l k u E t a p p i 1 Taistelu perheen puolesta Kotona Nigeriassa oli pelkkää köyhyyttä. Rahaa ei aina ollut ruokaan, saati kouluun. Asuimme koko perhe samassa majassa.

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki AAMUSTA ILTAAN ON KIINNI. JA YÖTKIN JOSKUS Se menikin sitten sillain,

Lisätiedot

Lennä, kotka, lennä. Afrikkalainen kertomus. Mukaillut Christopher Gregorowski. Lennä, kotka, lennä

Lennä, kotka, lennä. Afrikkalainen kertomus. Mukaillut Christopher Gregorowski. Lennä, kotka, lennä Lennä, kotka, lennä Afrikkalainen kertomus Mukaillut Christopher Gregorowski Lennä, kotka, lennä 5 Muuan maanviljelijä lähti eräänä päivänä etsimään kadonnutta vasikkaa. Karjapaimenet olivat palanneet

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot