Itse järjestetty lomitus Vuosiloman ja tuettua maksullista lomittaja-apua vastaavan palvelun hakeminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Itse järjestetty lomitus Vuosiloman ja tuettua maksullista lomittaja-apua vastaavan palvelun hakeminen"

Transkriptio

1 Itse järjestetty lomitus Vuosiloman ja tuettua maksullista lomittaja-apua vastaavan palvelun hakeminen Vuosilomaa koskeva hakemus on tehtävä maatalousyrityksittäin kirjallisesti paikallisyksikön määräämän hakuajan kuluessa ja ennen lomituspalveluun kuuluvien töiden aloittamista. Hakemus maksullista lomittaja-apua vastaavasta palvelusta on tehtävä vuosilomahakemuksen yhteydessä. Hakemusta voi täydentää tämän jälkeen. Etukäteen ei tarvitse ilmoittaa vuosiloman ja tuetun maksullisen lomittajaavun ajankohtia. Sijaisavun hakeminen Sijaisapua on haettava kirjallisesti ja ennen lomituspalveluun kuuluvien töiden aloittamista. Jos samalla perusteella myönnettyä sijaisapua on tarpeen jatkaa ilman katkoa, jatkoajan voi hakea myös suullisesti. Jos ilmenee, että sijaisaputyöt on aloitettu jo ennen sijaisapuhakemuksen vireilletuloa, myöntämisen edellytykset eivät täyty. Itse hankitut lomittajat Itse järjestetystä lomituksesta aiheutuneita kustannuksia voidaan korvata vain, jos maatalousyrittäjä on hankkinut lomituspalvelut ennakkoperintärekisteriin merkityltä palvelujen tuottajalta (LPL 25 1 mom.). Lomittaja ei voi enää olla työsuhteessa maatalousyrittäjään. Ennakkoperintärekisterimerkinnän voimassaolon voi tarkistaa Valtiontuen suuntaviivojen mukaan tukeen ei saa liittyä suoria maksuja viljelijälle ja tuki on maksettava lomituspalvelujen tuottajalle. Käytännössä sama taho ei saa hyötyä sekä lomituksen että valtion korvauksen kautta, ei suoraan eikä välillisesti. Lomituspalvelujen tuottajana ei voi toimia: maatalousyrittäjä itse, maatalousyrittäjän perheenjäsen *, saman maatalousyrityksen toinen yrittäjä** tai saman maatalousyrityksen toisen yrittäjän perheenjäsen

2 Lomittajana ei voi toimia: maatalousyrittäjä itse, maatalousyrittäjän perheenjäsen*, saman maatalousyrityksen toinen yrittäjä**, saman maatalousyrityksen toisen yrittäjän perheenjäsen. *Perheenjäseneksi katsotaan LPL:n 25 :n 3 momentin mukaan 1) maatalousyrittäjän tai maatalousyrityksen toisen yrittäjän aviopuoliso (myös rekisteröidyn parisuhteen osapuoli); 2) maatalousyrittäjän tai maatalousyrityksen toisen yrittäjän avopuoliso 3) henkilö, joka elää maatalousyrittäjän taloudessa ja on maatalousyrittäjälle tai maatalousyrittäjän avio- tai avopuolisolle sukua suoraan ylenevässä tai alenevassa polvessa; 4) henkilö, joka elää maatalousyrityksen toisen yrittäjän taloudessa ja on hänelle tai hänen avio- tai avopuolisolleen sukua suoraan ylenevässä tai alenevassa polvessa. **Maatalousyrityksen toisella yrittäjällä tarkoitetaan henkilöä: 1) joka omistaa tai hallitsee (esim. vuokraamalla) maatalousyritystä, tai 2) jolla on maatalousyrityksestä pakollinen MYEL -vakuutus. Itse hankitut lomittajat Palveluja ei siis voi hankkia esimerkiksi maatalousyrittäjän, maatalousyrittäjän perheenjäsenen, maatalousyrityksen toisen yrittäjän tai maatalousyrityksen toisen yrittäjän perheenjäsenen toiminimeltä (yksityinen elinkeinonharjoittaja). Jos palvelun tuottaja on avoin yhtiö tai kommandiittiyhtiö, em. henkilö ei voi olla yhtiössä vastuunalaisena yhtiömiehenä. Jos kyseessä taas on osuuskunta, em. henkilöä ei saa olla määrätty rajattomaan vastuuseen osuuskunnan velvoitteista (käytännössä hyvin harvoissa tilanteissa henkilö on määrätty rajattomaan vastuuseen). Palveluja ei voi hankkia osakeyhtiöltä, jos em. henkilö omistaa joko yksin tai yhdessä toisen säännöksessä mainitun henkilön kanssa vähintään 10 prosenttia osakeyhtiön osakepääomasta tai hänellä on tai heillä on yhdessä vähintään 10 prosenttia osakeyhtiön osakkeiden tuottamasta äänimäärästä.

3 Itse hankitut lomittajat - ns. tilatyöntekijät Jos maatalousyrittäjään/maatalousyritykseen työsuhteessa oleva henkilö tekee lomituksen esimerkiksi toiminimensä kautta, on todennäköistä, että verottaja tulkitsee saadun palkkion palkaksi eikä työkorvaukseksi. Tällöin itse järjestetystä lomituksesta maksettu korvaus on saatu perusteettomasti. (maatalousyrittäjä voi halutessaan hakea ennakkoratkaisua verottajalta) Jos lomittaja on harjoittanut samantyyppistä toimintaa jo aikaisempina vuosina, saadaan verottajan aikaisemmin noudattamasta käytännöstä johtoa, kun arvioidaan, onko kyse palkasta vai työkorvauksesta. Mikäli olosuhteissa ei ole tapahtunut olennaisia muutoksia, voidaan arvioida, että verottaja tulee lopullisessa verotuksessa suhtautumaan maksettavaan korvaukseen samalla tavalla kuin aikaisemmin. Itse järjestetystä lomituksesta maksettava korvaus LPL:n 26 :n mukaan itse järjestetystä lomituksesta maksettava korvaus maksetaan palvelujen tuottajalle. Korvaus on enintään 26,50 euroa (vuoden 2016 tasossa) tunnilta. Jos maatalousyrittäjän ja palvelujen tuottajan sopima hinta on enimmäiseuromäärää pienempi, korvauksena maksetaan vain maatalousyrittäjän ja palvelujen tuottajan sopima hinta. Arvonlisäveroa ja matka- ym. kustannuksia ei korvata. Korvauksen enimmäismäärää tarkistetaan vuosittain palkkakertoimella. Itse järjestetystä lomituksesta maksettava korvaus Korvausta maksetaan vuosiloma- ja sijaisapulomituksissa enintään maatalousyrittäjälle määritellyn lomituspäivän keston mukaan. Lomituspäivän kestoon ei lueta hoitotöitä, jotka vastaavat LPL:n 8 c :ssä tarkoitettuja valvontakäyntejä tai varallaoloa, eikä niistä siis suoriteta itse järjestetyn korvausta. Lomituspäivän kestoa ei voida pidentää itse järjestetyssä lomituksessa. Ts. jos lomittaja on joutunut erityisestä syystä, esimerkiksi eläinten sairastumisen johdosta, ylittämään maatalousyrittäjälle määritellyn lomituspäivän keston, korvausta voidaan maksaa vain lomituspäivän keston mukaiselta tuntimäärältä.

4 Korvauksen hakeminen ja maksaminen Maatalousyrittäjä hakee korvausta jälkikäteen Korvausta on haettava kirjallisesti paikallisyksiköltä lomitusajankohtaa seuraavien kahden kalenterikuukauden kuluessa. Käytännössä jokaisen yksittäisen lomituspäivän korvauksen vanheneminen on aina tarkasteltava erikseen. Esimerkki 6-2: Sijaisapulomitus kestää Sijaisapua haettaessa on huomattava, että esim tehdyn sijaisapulomituksen osalta korvauksen hakemisen määräaika päättyy ja 1.9. tehdyn sijaisapulomituksen osalta määräaika päättyy Korvaus voidaan myöntää, vaikka sitä ei ole haettu määräajassa, jos korvauksen epääminen myöhästymisen vuoksi olisi kohtuutonta. Korvauksen hakeminen ja maksaminen Lomituksen suorittaneen palvelun tuottajan on osoitettava ja lähetettävä laskunsa aina suoraan lomitetulle maatalousyrittäjälle. Hakemukseen liitetään kopio palvelujen tuottajan palvelun myynnistä antamasta laskusta. Sijaisapumaksusta ja tuettua maksullista lomittaja-apua vastaavasta palvelusta perittävästä maksusta on laskutettava maatalousyrittäjää. Ehdollisen päätöksen perusteella ei korvausta voida maksaa. Maatalousyrittäjä vastaa itse toimeksiannostaan Maatalousyrittäjä on velvollinen korvaamaan palvelun tuottajalle ne kustannukset, joita valtion korvaus ei kata, mm: arvonlisäveron osuuden mahdolliset viivästyskorkoseuraamukset siltä osin kuin lomittajan tekemät todelliset työtunnit ylittävät valtion korvaamien työtuntien määrän.

5 Kysymys: Itse järjestetty lomitus ja ns. kevytyrittäjät Onko laskutuspalveluyritys katsottava ennakkoperintärekisteriin merkityksi palvelun tuottajaksi? SLP Group OSK (Ukko.fi), Eezy Osk ja Suomen e-tunnus Oy, ym. LPL:n mukaan itse järjestetystä lomituksesta aiheutuneita kustannuksia voidaan korvata vain, jos maatalousyrittäjä on hankkinut lomituspalvelut ennakkoperintärekisteriin merkityltä palvelun tuottajalta. Lomituspalvelulaki ei suoraan estä lomituspalveluiden hankkimista laskutuspalveluyritykseltä Jos lomittaja on harjoittanut samantyyppistä toimintaa jo aikaisempina vuosina, saadaan verottajan aikaisemmin noudattamasta käytännöstä johtoa, kun arvioidaan, onko kyse palkasta vai työkorvauksesta. Mikäli olosuhteissa ei ole tapahtunut olennaisia muutoksia, voidaan arvioida, että verottaja tulee lopullisessa verotuksessa suhtautumaan maksettavaan korvaukseen samalla tavalla kuin aikaisemmin. Maatalousyrittäjä voi pyytää verottajalta ennakkopäätöksen. Kysymys: Itse järjestetty lomitus, kun odotetaan pvr-päätöstä 1. Maatalousyrittäjä hakee sijaisapua esim. isyyspäivärahan perusteella 2. Hakemuksen tultua paikallisyksikköön, voi maatalousyrittäjä ostaa lomituspalvelun ennakkoperintärekisteriin merkityltä palvelun tuottajalta 3. Paikallisyksikkö antaa ehdollisen päätöksen sijaisapuhakemukseen 4. Maatalousyrittäjän on haettava korvausta itse järjestämästään sijaisavusta kahden seuraavan kalenterikuukauden kuluessa lomituksen alkamisesta (jos haluaa korvauksen kaikilta päiviltä) 5. Saatuaan päätöksen isyyspäivärahasta, maatalousyrittäjä toimittaa sen paikallisyksikköön 6. Vasta nyt voi paikallisyksikkö tehdä lopullisen päätöksen sijaisavusta 7. Vasta tämän jälkeen paikallisyksikkö voi tehdä korvauspäätöksen ja maksaa korvauksen palvelun tuottajalle sekä laskuttaa maatalousyrittäjää sijaisavusta Maatalousyrittäjä vastaa laskusta palvelun tuottajalle. Mm viivästyskorko ja muistutusmaksu tulevat hänen maksettavakseen.

Lomituspalvelujen Päivityspäivät 2015. Itse järjestetty lomitus Esitetyt muutokset

Lomituspalvelujen Päivityspäivät 2015. Itse järjestetty lomitus Esitetyt muutokset Lomituspalvelujen Päivityspäivät 2015 Itse järjestetty lomitus Esitetyt muutokset 2 Esitetty 1 Lain tarkoitus Maatalousyrittäjän lomituspalvelujen tarkoituksena on tukea maatalousyrittäjän sosiaaliturvan

Lisätiedot

Lomituspäivän kesto, lomittajan tehtävät, varallaolo ja valvontakäynnit. Lomituspalveluiden Päivityspäivät 2016

Lomituspäivän kesto, lomittajan tehtävät, varallaolo ja valvontakäynnit. Lomituspalveluiden Päivityspäivät 2016 Lomituspäivän kesto, lomittajan tehtävät, varallaolo ja valvontakäynnit Lomituspalveluiden Päivityspäivät 2016 2 koskee sekä kunnan lomituspalveluja käyttäviä että itse järjestettyä lomitusta koskee vain

Lisätiedot

Lomituspalvelujen estyminen. Lomituspalvelujen Päivityspäivät 2016

Lomituspalvelujen estyminen. Lomituspalvelujen Päivityspäivät 2016 Lomituspalvelujen estyminen Lomituspalvelujen Päivityspäivät 2016 2 Esitetyt muutokset - Maksujen maksamattomuus LPL 30 b - Lomituspalvelujen estyminen maksamattomien maksujen vuoksi Lomituspalvelujen

Lisätiedot

Laki. turkistuottajien lomituspalveluista annetun lain muuttamisesta

Laki. turkistuottajien lomituspalveluista annetun lain muuttamisesta Laki turkistuottajien lomituspalveluista annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan turkistuottajien lomituspalveluista annetun lain (1264/2009) 2 :n 5 kohta ja 15, muutetaan 1,

Lisätiedot

Lomituspalvelulain muutokset Lomituksen ajankohtaispäivät MTK Etelä-Pohjanmaa Päivi Wallin/ Elina Montonen

Lomituspalvelulain muutokset Lomituksen ajankohtaispäivät MTK Etelä-Pohjanmaa Päivi Wallin/ Elina Montonen Lomituspalvelulain muutokset 2016 Lomituksen ajankohtaispäivät MTK Etelä-Pohjanmaa 26.-28.1.2016 Päivi Wallin/ Elina Montonen 2 Lomituspalvelulaki muuttui 1.1.2016 Lakimuutosten tavoitteena on saattaa

Lisätiedot

Vuosiloman ja maksullisen lomittajaavun hakeminen ja päätöksen tekeminen. Lomituspalvelujen Päivityspäivät 2016

Vuosiloman ja maksullisen lomittajaavun hakeminen ja päätöksen tekeminen. Lomituspalvelujen Päivityspäivät 2016 Vuosiloman ja maksullisen lomittajaavun hakeminen ja päätöksen tekeminen Lomituspalvelujen Päivityspäivät 2016 2 Vuosiloman ja maksullisen lomittaja-avun hakeminen 18 1 ja 2 momentti - Paikallisyksikön

Lisätiedot

Esitys lomituspalvelulain muutoksista 1.1.2016. Päivi Wallin Lomituksen ajankohtaisseminaari 10.11.2015 Varsinais-Suomi

Esitys lomituspalvelulain muutoksista 1.1.2016. Päivi Wallin Lomituksen ajankohtaisseminaari 10.11.2015 Varsinais-Suomi Esitys lomituspalvelulain muutoksista 1.1.2016 Päivi Wallin Lomituksen ajankohtaisseminaari 10.11.2015 Varsinais-Suomi 2 Hallituksen esitys lomituspalvelulaeiksi annettu eduskunnalle Hallitus antoi esityksen

Lisätiedot

Laki. maatalousyrittäjien lomituspalvelulain muuttamisesta

Laki. maatalousyrittäjien lomituspalvelulain muuttamisesta Laki maatalousyrittäjien lomituspalvelulain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan maatalousyrittäjien lomituspalvelulain (1231/1996) 7 e, 7 g, 7 h, 8 a ja 16, sellaisina kuin ne ovat,

Lisätiedot

HE 182/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjien lomituspalvelulain väliaikaisesta muuttamisesta

HE 182/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjien lomituspalvelulain väliaikaisesta muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjien lomituspalvelulain väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalousyrittäjien lomituspalvelulaissa

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Maatalousyrittäjien lomituspalvelut. Maaseutupalvelut.

Oma Häme. Tehtävä: Maatalousyrittäjien lomituspalvelut. Maaseutupalvelut. Oma Häme Maaseutupalvelut Tehtävä: Maatalousyrittäjien lomituspalvelut www.omahäme.fi Tehtävien nykytilan kartoitus Maatalousyrittäjän lomituspalvelujen tarkoituksena on tukea maatalousyrittäjän sosiaaliturvan

Lisätiedot

Ajankohtaista maatalouslomituksesta. 22.11.2011 Saarijärvi Päivi Wallin

Ajankohtaista maatalouslomituksesta. 22.11.2011 Saarijärvi Päivi Wallin Ajankohtaista maatalouslomituksesta 22.11.2011 Saarijärvi Päivi Wallin 2 Sisältö Paikallisyksiköiden yhdistymisten taustatekijät Lomituspalvelulain muutokset vuoden 2011 alussa palvelusuunnitelma ja tilakohtainen

Lisätiedot

Lomituspalvelujen Päivityspäivät 2015. Sijaisapuperusteet ja sijaisapumaksu Esitetyt muutokset

Lomituspalvelujen Päivityspäivät 2015. Sijaisapuperusteet ja sijaisapumaksu Esitetyt muutokset Lomituspalvelujen Päivityspäivät 2015 Sijaisapuperusteet ja sijaisapumaksu Esitetyt muutokset 2 Esitetty oikeus sijaisapuun 5. Oikeus sijaisapuun Sijaisapuun on oikeutettu maatalousyrittäjä, joka sijaisavun

Lisätiedot

Maatalousyrittäjien lomituspalvelulaki 1231/ Ajantasainen lainsäädäntö - FINLEX... Sivu 1/27

Maatalousyrittäjien lomituspalvelulaki 1231/ Ajantasainen lainsäädäntö - FINLEX... Sivu 1/27 Maatalousyrittäjien lomituspalvelulaki 1231/1996 - Ajantasainen lainsäädäntö - FINLEX... Sivu 1/27 Finlex Finlex Lainsäädäntö Ajantasainen lainsäädäntö Vuosi 1996 20.12.1996/1231 Seurattu SDK 1753/2015

Lisätiedot

SYDÄN-SAVON LOMITUSPALVELU

SYDÄN-SAVON LOMITUSPALVELU SYDÄN-SAVON LOMITUSPALVELU 1 (5) Lomituspalveluiden tarkoitus on turvata maatalousyrityksen keskeytymätön toiminta yrittäjän lomaajaksi. MYEL-vakuutetuilla kotieläinyrittäjillä on oikeus 26 maksuttomaan

Lisätiedot

HE 112/2015 VP - HALLITUKSEN ESITYS LAEIKSI MAATALOUSYRITTÄJIEN LOMITUSPALVELULAIN JA TURKISTUOTTAJIEN LOMITUSPAVELUISTA ANNETUN LAIN MUUTTAMISESTA

HE 112/2015 VP - HALLITUKSEN ESITYS LAEIKSI MAATALOUSYRITTÄJIEN LOMITUSPALVELULAIN JA TURKISTUOTTAJIEN LOMITUSPAVELUISTA ANNETUN LAIN MUUTTAMISESTA LAUSUNTO 964401 v. 3 1(5) 18.11.2015 Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle HE 112/2015 VP - HALLITUKSEN ESITYS LAEIKSI MAATALOUSYRITTÄJIEN LOMITUSPALVELULAIN JA TURKISTUOTTAJIEN LOMITUSPAVELUISTA

Lisätiedot

Melan tarkastusraportissa pyytämät lisäselvitykset

Melan tarkastusraportissa pyytämät lisäselvitykset Melan tarkastusraportissa pyytämät lisäselvitykset Tarkastuskohde : Lomituspäivän kesto Toimenpide: Paikallisyksikköä kehotetaan kiinnittämään huomiota seuraaviin asioihin: Lomittajan ja maatalousyrittäjän

Lisätiedot

Opettajalle. Maatalouslomitus (otsikkodia 1) Lomituksen tarkoituksena on (dia 2)

Opettajalle. Maatalouslomitus (otsikkodia 1) Lomituksen tarkoituksena on (dia 2) 1 Opettajalle Maatalouslomitus (otsikkodia 1) Lomituksen tarkoituksena on (dia 2) Maatalouslomitus on ainutlaatuinen järjestelmä maailmassa. Yrittäjistä lomitusta on tarjolla vain maatalousyrittäjille!

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 15/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjien lomituspalvelulain 26 ja 28 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalousyrittäjien

Lisätiedot

Opas yrittäjälomittajille

Opas yrittäjälomittajille Lomituksen Sysmän paikallisyksikön Opas yrittäjälomittajille Yrittäjyyden edistäminen maatalouslomituksessa alueiden välinen Leader-hanke Hyvä yrittäjälomittaja, hienoa, että olet tullut yrittäjänä mukaan

Lisätiedot

LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE /118

LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE /118 LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE 17.1.1991/118 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1. (19.12.2008/996) 1 Maatalousyrittäjän eläkelaissa (1280/2006)

Lisätiedot

LOMITUSTIEDOTE 2016 TOIMIPISTEET

LOMITUSTIEDOTE 2016 TOIMIPISTEET TOIMIPISTEET TILAKÄYNNIT - Päätoimipiste on Vehmaan kunnanvirasto - 1.4.2016 alkaen Kiukaisiin jää yksi päivystyspäivä viikossa keskiviikkoisin klo 10 15 - Perustelut: Tiimityö ei ole mahdollista, jos

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA LOMITUSPALVELUISTA

AJANKOHTAISTA LOMITUSPALVELUISTA AJANKOHTAISTA LOMITUSPALVELUISTA Ostopalvelulomituksesta Sijaisavusta Non-sote valmistelusta Päijät- Hämeessä Maatalousyrittäjälle annetaan lomituspalveluja niin, että 1. Paikallisyksikkö osoittaa hänelle

Lisätiedot

Yhtiön MYELvakuuttaminen. Seija Karhula

Yhtiön MYELvakuuttaminen. Seija Karhula Yhtiön MYELvakuuttaminen Seija Karhula 28.3.2017 2 Mela-turva kattaa eri elämäntilanteet vanhuus tapaturma MYEL - vakuutus - työtulo sairaus lomitus kuolemantapaus 3 3 Vanhuuseläke Osa-aikaeläke 1.1.2017

Lisätiedot

Ajankohtaista Melasta. Lomituksen ajankohtaispäivä Seinäjoella 18.2.2013 Elina Montonen

Ajankohtaista Melasta. Lomituksen ajankohtaispäivä Seinäjoella 18.2.2013 Elina Montonen Ajankohtaista Melasta Lomituksen ajankohtaispäivä Seinäjoella 18.2.2013 Elina Montonen 2 Aiheet Mikä lomituspalveluissa puhuttaa? Yhteistyöllä paras lopputulos! Lomituspalvelujen toiminta tunnuslukujen

Lisätiedot

OPAS YRITTÄJÄLOMITTAJILLE. Lomituspalvelujen Sysmän paikallisyksikön. Lomituksen Sysmän paikallisyksikkö

OPAS YRITTÄJÄLOMITTAJILLE. Lomituspalvelujen Sysmän paikallisyksikön. Lomituksen Sysmän paikallisyksikkö Lomituksen Sysmän paikallisyksikkö Lomituspalvelujen Sysmän paikallisyksikön OPAS YRITTÄJÄLOMITTAJILLE Asikkala Hartola Heinola Hollola Hämeenkoski Kuhmoinen Joutsa Kärkölä Luhanka Padasjoki Pertunmaa

Lisätiedot

Tukea maksetaan aktiiviviljelijälle, joka on aloittanut tilanpidon ensimmäistä kertaa sen pääasiallisena yrittäjänä ja jolla on määräysvalta.

Tukea maksetaan aktiiviviljelijälle, joka on aloittanut tilanpidon ensimmäistä kertaa sen pääasiallisena yrittäjänä ja jolla on määräysvalta. 1 (8) Nuoren viljelijän tuki (EU), kevään 2015 koulutuksen taustamateriaali 1. Tukiehdot Tukea maksetaan aktiiviviljelijälle, joka on aloittanut tilanpidon ensimmäistä kertaa sen pääasiallisena yrittäjänä

Lisätiedot

Uusi yritys Perustamisilmoitus ja rekisteröityminen

Uusi yritys Perustamisilmoitus ja rekisteröityminen Uusi yritys ja rekisteröityminen Sanna Koivisto Pirkanmaan verotoimisto Mikä on YTJ? Yritys- ja yhteisötietojärjestelmä Verohallituksen ja Patentti- ja rekisterihallituksen yhdessä ylläpitämä tietojärjestelmä

Lisätiedot

Ammatin harjoittamisen vaihtoehdot taiteellisilla aloilla

Ammatin harjoittamisen vaihtoehdot taiteellisilla aloilla Ammatin harjoittamisen vaihtoehdot taiteellisilla aloilla Ulla Huovinen HAAGA-HELIA amk ulla.huovinen@haaga-helia.fi Työsuhteessa vai yrittäjänä? Työtä tehdään joko työntekijänä tai yrittäjänä Vaikuttaa

Lisätiedot

Yritysmuodot. T:mi OY AY OSK. Anna Airaksinen

Yritysmuodot. T:mi OY AY OSK. Anna Airaksinen Yritysmuodot T:mi OY KY AY OSK Yritysmuoto, eli yhtiömuoto on oikeudellinen muoto, jolla harjoitetaan yritystoimintaa. Suomessa yhtiön pitää rekisteröityä Patentti- ja rekisterihallituksen ylläpitämään

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Sydän-Savon lomituspalvelu 1 (4)

Kuopion kaupunki Sydän-Savon lomituspalvelu 1 (4) SYDÄN-SAVON LOMITUSPALVELU 27.1.2015 1 (4) Lomituspalveluiden tarkoitus on turvata maatalousyrityksen keskeytymätön toiminta yrittäjän lomaajaksi. MYEL-vakuutetuilla kotieläinyrittäjillä on oikeus 26 maksuttomaan

Lisätiedot

Lomitusopas 2 (189) Versionhallinta

Lomitusopas 2 (189) Versionhallinta Lomitusopas Maatalousyrittäjien eläkelaitos (Mela) antaa tämän ohjeen maatalousyrittäjien lomituspalvelulain (1231/1996, jäljempänä LPL) ja maatalousyrittäjien lomituspalveluasetuksen (1333/1996, jäljempänä

Lisätiedot

LOMITUS JA OSTOPALVELUT

LOMITUS JA OSTOPALVELUT LOMITUS JA OSTOPALVELUT Kilpailutuksesta yleistä ja kysymyksiä sekä vastauksia 21.8.2014 Sysmä LOMITUKSEN OSTOPALVELUT / Miksi kilpailutus? Laki julkisista hankinnoista edellyttää kilpailutusta. Hankintojen

Lisätiedot

NUOREN VILJELIJÄN TUKI (EU) RAHOITUSKURIN PALAUTUS

NUOREN VILJELIJÄN TUKI (EU) RAHOITUSKURIN PALAUTUS NUOREN VILJELIJÄN TUKI (EU) RAHOITUSKURIN PALAUTUS Kevät 2015. Yleistä Suora tuki Aktiiviviljelijän määritelmä Rahoituskuri Täydentävät ehdot Suorien tukien 200 euron alaraja Maksetaan koko maassa Haetaan

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 28/2001 vp. Hallituksen esitys laiksi maatalousyrittäjien lomituspalvelulain JOHDANTO.

SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 28/2001 vp. Hallituksen esitys laiksi maatalousyrittäjien lomituspalvelulain JOHDANTO. SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 28/2001 vp Hallituksen esitys laiksi maatalousyrittäjien lomituspalvelulain muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 9 päivänä lokakuuta 2001 lähettänyt

Lisätiedot

5 LOMITUKSEN JÄRJESTÄMISTAVAT... 52 5.1 Valinnan merkitys... 52 5.2 Vaihtoehtojen välisiä eroja... 53 5.2.1 Vuosilomaan sisältyvien pyhäpäivien

5 LOMITUKSEN JÄRJESTÄMISTAVAT... 52 5.1 Valinnan merkitys... 52 5.2 Vaihtoehtojen välisiä eroja... 53 5.2.1 Vuosilomaan sisältyvien pyhäpäivien Lomitusopas Maatalousyrittäjien eläkelaitos (Mela) antaa tämän ohjeen maatalousyrittäjien lomituspalvelulain (1231/1996, jäljempänä LPL) ja maatalousyrittäjien lomituspalveluasetuksen (1333/1996, jäljempänä

Lisätiedot

Mela-turvaa lomitusta tarvitsevalle

Mela-turvaa lomitusta tarvitsevalle Mela-turvaa lomitusta tarvitsevalle Vakuuttavaa hyvinvointia Mela Maatalousyrittäjän Mela-turva Mela eli Maatalousyrittäjien eläkelaitos tukee suomalaisen maatalousyrittäjän ja apurahansaajan hyvinvointia

Lisätiedot

OmavastL LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE /118. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

OmavastL LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE /118. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE 17.1.1991/118 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1. (19.12.2008/996) 1 Maatalousyrittäjän eläkelaissa (1280/2006)

Lisätiedot

VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS RYHMÄHENKIVAKUUTUSTA VASTAAVASTA EDUSTA

VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS RYHMÄHENKIVAKUUTUSTA VASTAAVASTA EDUSTA VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS RYHMÄHENKIVAKUUTUSTA VASTAAVASTA EDUSTA 1 Edun sisältö 2 Edunjättäjä Valtion palveluksessa olleen henkilön kuoltua maksetaan ryhmähenkivakuutusta vastaavaa etua tämän sopimuksen

Lisätiedot

PALVELUSETELIN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JJR-KUNNISSA 1.3.2012 ALKAEN

PALVELUSETELIN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JJR-KUNNISSA 1.3.2012 ALKAEN Yhteislautakunnan liite nro 14 / 26.1.2012 PALVELUSETELIN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JJR-KUNNISSA 1.3.2012 ALKAEN Perusturvan yhteislautakunta 22.1.2009 7 26.1.2012 14 2 Palvelusetelin käyttö JJR-kunnissa Kunnalla

Lisätiedot

Suomen Talousverkko Oy:n franchising-yrittäjien vakuutusratkaisu. if.fi 010 19 15 00

Suomen Talousverkko Oy:n franchising-yrittäjien vakuutusratkaisu. if.fi 010 19 15 00 Suomen Talousverkko Oy:n franchising-yrittäjien vakuutusratkaisu if.fi 010 19 15 00 Suomen Talousverkko suosittaa franchising-yrittäjilleen alla olevan mukaista vakuutusturvaa. Harmaalla merkityt kohdat

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ LUONNOS SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja Salon kaupunki (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumislain

Lisätiedot

Yrittäjäkoulutus. Yritysmuodon merkitys ja yrityksen perustaminen

Yrittäjäkoulutus. Yritysmuodon merkitys ja yrityksen perustaminen 1 Yrittäjäkoulutus Yritysmuodon merkitys ja yrityksen perustaminen 2 YRITYSMUODOT Ammatti- tai elinkeinotoimintaa voi harjoittaa: yksityisenä elinkeinonharjoittajana (= toiminimi, Tmi) - liikkeenharjoittaja

Lisätiedot

HE 112/2015 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalousyrittäjien lomituspalvelulakia ja turkistuottajien lomituspalveluista annettua lakia.

HE 112/2015 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalousyrittäjien lomituspalvelulakia ja turkistuottajien lomituspalveluista annettua lakia. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi maatalousyrittäjien lomituspalvelulain ja turkistuottajien lomituspalveluista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Maaseutuvirasto pyytää tarvittaessa hakijaa täydentämään hakemustaan, ja tekee maksuhakemusta käsiteltyään päätöksen tuen maksamisesta.

Maaseutuvirasto pyytää tarvittaessa hakijaa täydentämään hakemustaan, ja tekee maksuhakemusta käsiteltyään päätöksen tuen maksamisesta. 1(5) LOMAKKEEN 3317 TOIMINTARYHMÄN TOIMINTARAHAN MAKSUHAKEMUKSEN TÄYTTÖOHJE Lnro 3316A EUROOPAN UNIONI Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin Manner-Suomen

Lisätiedot

Maatilayrityksen yhtiöittäminen

Maatilayrityksen yhtiöittäminen Maatilayrityksen yhtiöittäminen Ari Enroth ProAgria Maaseutukeskusten Liitto Peter Österman ProAgria Svenska lantbrukssällskapens förbund 11.10.2007 Maatilojen yritysmuodot vuonna 2006 61 062 yksityiset

Lisätiedot

Kärsämäen kunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.1.2015 ALKAEN

Kärsämäen kunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.1.2015 ALKAEN Liite opetustoimen ltk 152 /1,1.12.2014 Kärsämäen kunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.1.2015 ALKAEN Lasten päivähoidosta perittävät maksut perustuvat sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista

Lisätiedot

MYEL-vakuutetut. keitä ovat maatalousyrittäjien työterveyshuollon asiakkaat? Työterveyshoitajien koulutus 2012

MYEL-vakuutetut. keitä ovat maatalousyrittäjien työterveyshuollon asiakkaat? Työterveyshoitajien koulutus 2012 MYEL-vakuutetut keitä ovat maatalousyrittäjien työterveyshuollon asiakkaat? Työterveyshoitajien koulutus 2012 2 Maatalousyrittäjien eläkelaitos Mela Hoitaa lakisääteistä MYEL-työeläkevakuuttamista. Asiakkaina

Lisätiedot

MAATALOUSYRITTÄJIEN RYHMÄHENKIVAKUUTUKSEN EHDOT. Yleisiä määräyksiä 1

MAATALOUSYRITTÄJIEN RYHMÄHENKIVAKUUTUKSEN EHDOT. Yleisiä määräyksiä 1 RHV/1.1.2017 1 (5) MAATALOUSYRITTÄJIEN RYHMÄHENKIVAKUUTUKSEN EHDOT Yleisiä määräyksiä 1 Näitä ehtoja sovelletaan maatalousyrittäjän eläkelain (1280/2006) 10 :n mukaan vakuutettuun maatalousyrittäjään ja

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 1189. Laki. työkyvyttömyyseläkkeellä olevien työhönpaluun edistämisestä annetun lain muuttamisesta

SISÄLLYS. N:o 1189. Laki. työkyvyttömyyseläkkeellä olevien työhönpaluun edistämisestä annetun lain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2010 Julkaistu Helsingissä 23 päivänä joulukuuta 2010 N:o 1189 1196 SISÄLLYS N:o Sivu 1189 Laki työkyvyttömyyseläkkeellä olevien työhönpaluun edistämisestä annetun lain muuttamisesta.

Lisätiedot

Turkistuottajien lomitusopas

Turkistuottajien lomitusopas Turkistuottajien lomitusopas Maatalousyrittäjien eläkelaitos (Mela) antaa tämän ohjeen turkistuottajien lomituspalveluista annetun lain (1264/2009, LTL) soveltamisesta yhdenmukaisen soveltamiskäytännön

Lisätiedot

Ryhmähenkivakuutusta vastaava etu. Valtiokonttorin korvaama ryhmähenkivakuutusta vastaava etu valtion palveluksessa olleen henkilön omaisille

Ryhmähenkivakuutusta vastaava etu. Valtiokonttorin korvaama ryhmähenkivakuutusta vastaava etu valtion palveluksessa olleen henkilön omaisille Ryhmähenkivakuutusta vastaava etu Valtiokonttorin korvaama ryhmähenkivakuutusta vastaava etu valtion palveluksessa olleen henkilön omaisille RYHMÄHENKIVAKUUTUSTA VASTAAVA ETU Sopimus Valtion palveluksessa

Lisätiedot

Vapaaehtoisen MATA-työtapaturmavakuutuksen

Vapaaehtoisen MATA-työtapaturmavakuutuksen Vapaaehtoisen MATA-työtapaturmavakuutuksen vakuutusehdot Vakuuttavaa hyvinvointia Mela Nämä vakuutusehdot koskevat maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuslain 21 :n 1 momentin mukaista vapaaehtoista työtapaturmavakuutusta.

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän ammatillisen kuntoutuksen laskuttaminen. Milla Kaitola Suunnittelija, Kuntoutusryhmä

Työllistymistä edistävän ammatillisen kuntoutuksen laskuttaminen. Milla Kaitola Suunnittelija, Kuntoutusryhmä Työllistymistä edistävän ammatillisen kuntoutuksen laskuttaminen Milla Kaitola Suunnittelija, Kuntoutusryhmä 23.11.2016 Työllistymistä edistävän ammatillisen kuntoutuksen laskuttaminen Kela maksaa palveluntuottajalle

Lisätiedot

YRITYKSEN PERUSTAMINEN JA YHTIÖMUODOT. Yritystoiminta Pia Niuta

YRITYKSEN PERUSTAMINEN JA YHTIÖMUODOT. Yritystoiminta Pia Niuta YRITYKSEN PERUSTAMINEN JA YHTIÖMUODOT Yrityksen perustaminen Yrityksen perustamisen vaiheet Oma tahto ja halu Liiketoimintasuunnitelman laatiminen Yritysmuodon valinta Yritystoiminnan luvanvaraisuuden

Lisätiedot

KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ PAIMION KAUPUNKI KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Valtuuston hyväksymä: 13.12.2012 94 Voimaantulopäivämäärä: 1.1.2013 Valtuuston muuttama 25.4.2013 56 1 Soveltamisala Kaupungin

Lisätiedot

MAATALOUDEN RAKENNETUET Nuoren viljelijän aloitustuki. Varsinais-Suomen ELY-keskus 2015

MAATALOUDEN RAKENNETUET Nuoren viljelijän aloitustuki. Varsinais-Suomen ELY-keskus 2015 MAATALOUDEN RAKENNETUET Nuoren viljelijän aloitustuki Varsinais-Suomen ELY-keskus 2015 Sivu 1 9.6.2015 ALKUVOIMAA ALOITUSTUESTA Nuoren viljelijän aloitustuki helpottaa elinkeinon siirtymistä sukupolvelta

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja Pöytyän kunta (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumislain

Lisätiedot

HITAS-ASUNTOJEN ARVONTAOHJE

HITAS-ASUNTOJEN ARVONTAOHJE 1 (5) HITAS-ASUNTOJEN ARVONTAOHJE Ohjeen tarkoitus Tämä ohje on tarkoitettu uusien -asunto-osakkeiden (jäljempänä -asuntojen) myyjille ja hakijoille/ostajille. Ohjeen tarkoitus on myös kohdentaa perheasunnot

Lisätiedot

Miten jaksat, millä maksat mitä Mela tarjoaa työhyvinvoinnin tueksi? Pirjo Saari Työhyvinvointitiimi

Miten jaksat, millä maksat mitä Mela tarjoaa työhyvinvoinnin tueksi? Pirjo Saari Työhyvinvointitiimi Miten jaksat, millä maksat mitä Mela tarjoaa työhyvinvoinnin tueksi? Pirjo Saari Työhyvinvointitiimi Työhyvinvointipalvelut Sujuvaa ja turvallista työtä Suojaintietoiskut Suojainnäyttelyt Työturvallisuuskilpailut

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Mynämäen kunta SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjien lomituspalvelulain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan uudistettaviksi maatalousyrittäjien lomituspalvelulain sijaisapua koskevat säännökset.

Lisätiedot

A V E R ETÄMYYNNIN ENNAKKOTIEDOT / KOSKEE HELPMEANS-VERKKOKAUPAN ASIAKKAIDEN TOIMEKSIANTOSOPIMUKSIA AVER ASIANAJOTOIMISTO OY

A V E R ETÄMYYNNIN ENNAKKOTIEDOT / KOSKEE HELPMEANS-VERKKOKAUPAN ASIAKKAIDEN TOIMEKSIANTOSOPIMUKSIA AVER ASIANAJOTOIMISTO OY A V E R 1 (5) ETÄMYYNNIN ENNAKKOTIEDOT / KOSKEE HELPMEANS-VERKKOKAUPAN ASIAKKAIDEN TOIMEKSIANTOSOPIMUKSIA 1 Osapuolet 1.1 (jäljempänä asiakas ) 1.2 Aver Asianajotoimisto Oy Fredrikinkatu 25 A 24 00120

Lisätiedot

Tätä ohjetta sovelletaan ennen alkaneisiin työsuhteisiin. Tampereen työllistämistuen myöntämisen edellytykset työnantajalle

Tätä ohjetta sovelletaan ennen alkaneisiin työsuhteisiin. Tampereen työllistämistuen myöntämisen edellytykset työnantajalle Tätä ohjetta sovelletaan ennen 1.10.2016 alkaneisiin työsuhteisiin. TAMPEREEN TYÖLLISTÄMISTUKI Tampereen työllistämistuen tavoitteena on edistää yksilöllisiä erityispalveluita tarvitsevien työnhakijoiden

Lisätiedot

Mela-turva. Maatalousyrittäjien eläkelaitos 2015

Mela-turva. Maatalousyrittäjien eläkelaitos 2015 Mela-turva Maatalousyrittäjien eläkelaitos 2015 2 Mela-turva kattaa eri elämäntilanteet vanhuus tapaturma MYEL - vakuutus - työtulo sairaus lomitus kuolemantapaus 3 Mela-turvan etuudet Mela-sairauspäiväraha

Lisätiedot

Terveydenhuollon ammattihenkilö yrittäjänä

Terveydenhuollon ammattihenkilö yrittäjänä Terveydenhuollon ammattihenkilö yrittäjänä Suomen Fysioterapeutit Katri Partanen Suomen Fysioterapeutit Fysioterapia-alalla on vankka perinne yrittäjänä toimimisesta Liitossa lähes 2000 yrittäjäjäsentä:

Lisätiedot

PERUSOPETUSLAIN MUKAISEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN ASIAKASMAKSUT JA MAKSUHUOJENNUSPERIAATTEET LUKUVUONNA 2015-2016

PERUSOPETUSLAIN MUKAISEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN ASIAKASMAKSUT JA MAKSUHUOJENNUSPERIAATTEET LUKUVUONNA 2015-2016 1 Tiedote huoltajille PERUSOPETUSLAIN MUKAISEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN ASIAKASMAKSUT JA MAKSUHUOJENNUSPERIAATTEET LUKUVUONNA 2015-2016 LIITTEENÄ HAKEMUS ILTAPÄIVÄTOIMINNAN ASIAKASMAKSUN PUOLITTAMISESTA

Lisätiedot

Yhall Yhall Yhall Yhall Yhall

Yhall Yhall Yhall Yhall Yhall Yhall 17.5.2011 97 Yhall 21.5.2013 98 Yhall 29.10.2013 185 Yhall 10.12.2013 250 Yhall 17.6.2014 140 PALVELUSETELIN YLEISET LINJAUKSET Palvelusetelin yleiset linjaukset perustuvat 1.8.2009 voimaan tulleeseen

Lisätiedot

Laki. ennakkoperintälain muuttamisesta

Laki. ennakkoperintälain muuttamisesta Laki ennakkoperintälain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan ennakkoperintälain (1118/1996) 21, 32, 33, 33 a, 33 b ja 36, 4 luku, 47 ja 49 53 sekä 7 luku, sellaisina kuin niistä ovat

Lisätiedot

vuotta yrittäjän tapaturmavakuutus Tuoteseloste voimassa 1.1.2016 alkaen

vuotta yrittäjän tapaturmavakuutus Tuoteseloste voimassa 1.1.2016 alkaen 120 vuotta yrittäjän tapaturmavakuutus Tuoteseloste voimassa 1.1.2016 alkaen SISÄLLYSLUETTELO Tämä tuoteseloste on tarkoitettu avuksesi tutustuessasi työtapaturma- ja ammattitautilain mukaiseen vapaaehtoiseen

Lisätiedot

TYÖTTÖMYYSVAKUUTUSMAKSUJA KOSKEVA OHJEISTUS VUONNA 2004

TYÖTTÖMYYSVAKUUTUSMAKSUJA KOSKEVA OHJEISTUS VUONNA 2004 TYÖTTÖMYYSVAKUUTUSRAHASTO 1 (15) 20.11.2003 TYÖTTÖMYYSVAKUUTUSMAKSUJA KOSKEVA OHJEISTUS VUONNA 2004 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ 3 2 MAKSUVELVOLLISET 4 Pääsääntö 4 Poikkeukset maksuvelvollisuuteen 4 a)

Lisätiedot

4 mom. Lomapalkan ja lomarahan maksamisen ajankohta sekä kuolinpesälle maksettava lomakorvaus ja lomaraha määräytyy 117 :n mukaisesti.

4 mom. Lomapalkan ja lomarahan maksamisen ajankohta sekä kuolinpesälle maksettava lomakorvaus ja lomaraha määräytyy 117 :n mukaisesti. 109 Lomapalkkaa, lomakorvausta ja lomarahaa koskeva yleismääräys 1 mom. Virkapalkat/kuukausipalkat 2 mom. Tuntipalkat 1) Viranhaltijan/kuukausipalkkaisen työntekijän vuosilomapalkka määräytyy 110 :n mukaisesti,

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 12.6.2012 Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala 1 2 Kokouspalkkiot 1 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset 1 4 Vuosipalkkiot

Lisätiedot

MAATALOUDEN RAKENNETUET Nuoren viljelijän aloitustuki. Varsinais-Suomen ELY-keskus 2012

MAATALOUDEN RAKENNETUET Nuoren viljelijän aloitustuki. Varsinais-Suomen ELY-keskus 2012 MAATALOUDEN RAKENNETUET Nuoren viljelijän aloitustuki Varsinais-Suomen ELY-keskus 2012 ALKUVOIMAA ALOITUSTUESTA Nuoren viljelijän aloitustuki helpottaa elinkeinon siirtymistä sukupolvelta toiselle ja takaa

Lisätiedot

Työkorvaus ja matkakustannusten korvaaminen

Työkorvaus ja matkakustannusten korvaaminen Työkorvaus ja matkakustannusten korvaaminen Ylitarkastaja Sari Wulff / Verohallinto Sari Wulff 1 Palkan ja työkorvauksen eroja Työstä maksettu korvaus voi olla palkkaa muuta työstä maksettua korvausta

Lisätiedot

Työelämä 2020 monimuotoisen työyhteisön mahdollisuudet 11.6.2014 Ritva Sillanterä, Satakunnan ELY-keskus

Työelämä 2020 monimuotoisen työyhteisön mahdollisuudet 11.6.2014 Ritva Sillanterä, Satakunnan ELY-keskus Työelämä 2020 monimuotoisen työyhteisön mahdollisuudet 11.6.2014 Ritva Sillanterä, Satakunnan ELY-keskus Palkkatuki (vamman tai sairauden perusteella) Työolosuhteiden järjestelytuki Ritva Sillanterä 11.6.2014

Lisätiedot

RAJAVARTIOLAITOKSEN MUUTTO- JA SIIRTOKUSTANNUSTEN KORVAAMISTA KOSKEVA SOPIMUS

RAJAVARTIOLAITOKSEN MUUTTO- JA SIIRTOKUSTANNUSTEN KORVAAMISTA KOSKEVA SOPIMUS 29.11.2002 TARKVES MUUTTOSOP (VM 4.3.2003) Päivitetty 1.3.2009 LIITE 4 1 ( 4 ) RAJAVARTIOLAITOKSEN MUUTTO- JA SIIRTOKUSTANNUSTEN KORVAAMISTA KOSKEVA SOPIMUS 1 Soveltamisala 2 Yleistä Tämän sopimuksen määräyksiä

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta 2010 N:o Laki. N:o työttömyysturvalain 2 luvun 1 a :n muuttamisesta

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta 2010 N:o Laki. N:o työttömyysturvalain 2 luvun 1 a :n muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2010 Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta 2010 N:o 1159 1169 SISÄLLYS N:o Sivu 1159 Laki työttömyysturvalain 2 luvun 1 a :n muuttamisesta...................................

Lisätiedot

12.7.2013 Paikallisyksikköraportti. Paikallisyksikkö Ypäjä. Tarkastuspäivä 8.11.2012 Tarkastaja Marja Antola. Kh 24.9.

12.7.2013 Paikallisyksikköraportti. Paikallisyksikkö Ypäjä. Tarkastuspäivä 8.11.2012 Tarkastaja Marja Antola. Kh 24.9. Kh 24.9.2013 139 LIITE 40 12.7.2013 Paikallisyksikköraportti Paikallisyksikkö Ypäjä Tarkastuspäivä 8.11.2012 Tarkastaja Marja Antola Tarkastuksen kohteena olleen yksikön kuvaus Lausunto Ypäjän paikallisyksikkö

Lisätiedot

1. Toimeksiantaja(t) Nimi: Osoite: Puhelin / sähköposti: Päävastuullinen lakimies: Vastapuoli / asian osallinen:

1. Toimeksiantaja(t) Nimi: Osoite: Puhelin / sähköposti: Päävastuullinen lakimies: Vastapuoli / asian osallinen: TOIMEKSIANTOSOPIMUS 1. Toimeksiantaja(t) Nimi: Osoite: Puhelin / sähköposti: 2. Toimeksisaaja Asianajotoimisto Tammer-Juristit Oy (y-tunnus 1053452-4) Aleksis Kiven katu 11 C, 33100 Tampere Puh. 010 346

Lisätiedot

Yritysinfo 19.5.2014. Haaga-Helia. Yritysneuvoja Hannele Kostiainen YritysHelsinki

Yritysinfo 19.5.2014. Haaga-Helia. Yritysneuvoja Hannele Kostiainen YritysHelsinki Yritysinfo 19.5.2014 Haaga-Helia Yritysneuvoja Hannele Kostiainen YritysHelsinki Luennon aiheet YritysHelsingin palvelut Yrityksen perustamisen vaiheet Sähköinen liiketoimintasuunnitelma Yritysmuodot YritysHelsinki?

Lisätiedot

NUOREN VILJELIJÄN TUKI Jussi Joutsiniemi. Materiaali perustuu esityshetkellä käytettävissä oleviin tietoihin.

NUOREN VILJELIJÄN TUKI Jussi Joutsiniemi. Materiaali perustuu esityshetkellä käytettävissä oleviin tietoihin. NUOREN VILJELIJÄN TUKI 2016 Jussi Joutsiniemi Materiaali perustuu esityshetkellä käytettävissä oleviin tietoihin. Vuoden 2016 haku Vuonna 2015 tukea hakeneilla ikärajaa ei enää tarkasteta Uudet hakijat

Lisätiedot

Sopeutumisraha SOPEUTUMISRAHA 1 (5) 21.4.2015. Sopeutumisraha koskee vuonna 2011 ensimmäistä kertaa edustajantoimeen valittuja.

Sopeutumisraha SOPEUTUMISRAHA 1 (5) 21.4.2015. Sopeutumisraha koskee vuonna 2011 ensimmäistä kertaa edustajantoimeen valittuja. SOPEUTUMISRAHA 1 (5) Sopeutumisraha Sopeutumisraha koskee vuonna 2011 ensimmäistä kertaa edustajantoimeen valittuja. Jos kansanedustaja ei ole edustajantoimen päättyessä saavuttanut eläkeikää, hänellä

Lisätiedot

MAATALOUSLOMITTAJIA KOSKEVAT ERITYISMÄÄRÄYKSET

MAATALOUSLOMITTAJIA KOSKEVAT ERITYISMÄÄRÄYKSET LIITE 13 MAATALOUSLOMITTAJIA KOSKEVAT ERITYISMÄÄRÄYKSET 1 Soveltamisala ja sovellettavat määräykset Lomittajilla tarkoitetaan myös turkistuottajien lomituspalvelulaissa (1264/2009) tarkoitettuja paikallisyksikön

Lisätiedot

Palkkioiden maksaminen & yhdistyksen verotus. Taloudenhoitajakoulutus 6.2.2015/ RS Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry

Palkkioiden maksaminen & yhdistyksen verotus. Taloudenhoitajakoulutus 6.2.2015/ RS Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry Palkkioiden maksaminen & yhdistyksen verotus Taloudenhoitajakoulutus 6.2.2015/ RS Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry 1. ENNAKONPIDÄTYS Yhdistys on velvollinen toimittamaan suorittamastaan palkasta

Lisätiedot

OHJEISTUS PALVELUSETELIÄ HAKEVILLE ASIAKKAILLE

OHJEISTUS PALVELUSETELIÄ HAKEVILLE ASIAKKAILLE OHJEISTUS PALVELUSETELIÄ HAKEVILLE ASIAKKAILLE Yleistä palvelusetelistä: Palveluseteli on yksi kuntien käytössä oleva varhaiskasvatuksen järjestämistapa. Hausjärvellä varhaiskasvatuksen palvelusetelin

Lisätiedot

KIRJAUSMERKINNÄT ELY- keskuksen nimi Vastaanottajan nimi Saapunut, pvm Vireille tulo, pvm

KIRJAUSMERKINNÄT ELY- keskuksen nimi Vastaanottajan nimi Saapunut, pvm Vireille tulo, pvm MAKSUHAKEMUS TEEMAHANKE Lnro 3318 1(5) ROOPAN UNIONI Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin Uusi maksuhakemus Korjaus/täydennys vireillä olevaan maksuhakemukseen

Lisätiedot

assistentti INFO Omainen avustajana Juha-Pekka Konttinen, lakimies assistentti.info INFO sarja nro 2

assistentti INFO Omainen avustajana Juha-Pekka Konttinen, lakimies assistentti.info INFO sarja nro 2 assistentti INFO Omainen avustajana Juha-Pekka Konttinen, lakimies assistentti.info INFO sarja nro 2 Omaisen oikeus toimia avustajana / työntekijänä Perusasetelma on, että vammaisen henkilön (työnantajan)

Lisätiedot

Freelancer verottajan silmin

Freelancer verottajan silmin Sopimus olennainen: Työsopimus -> työsuhde -> palkka ja työlainsäädäntö Ei työsuhdetta -> työkorvaus (poikkeuksena tietyt henkilökohtaiset palkkiot) Työsuhteessa lait ja TES määrittelevät tarkkaan useita

Lisätiedot

Luopumistuki 2011 2014. Maatalousyrittäjien eläkelaitos

Luopumistuki 2011 2014. Maatalousyrittäjien eläkelaitos Luopumistuki 2011 2014 Maatalousyrittäjien eläkelaitos 2 Mela-turva Työikäiselle Mela-sairauspäiväraha Tapaturmakorvaukset (MATA) työaika vapaa-aika Kuntoutus Työkyvyttömyyseläkkeet Lomituspalvelut Varhaiseläkkeet

Lisätiedot

Korvauksen hakeminen ulkomailla

Korvauksen hakeminen ulkomailla Korvauksen hakeminen ulkomailla syntyneistä kustannuksista Sanna Kuorikoski 14.4.2011 Sisältö Korvaushakemus ja valtakirja Tilityksinä haettavat korvaukset ja tilityslomake Tilityksen tekeminen Hakuaika

Lisätiedot

MITÄ TYÖNTEKIJÄN PALKKAAMINEN KÄYTÄNNÖSSÄ TARKOITTAA?

MITÄ TYÖNTEKIJÄN PALKKAAMINEN KÄYTÄNNÖSSÄ TARKOITTAA? MITÄ TYÖNTEKIJÄN PALKKAAMINEN KÄYTÄNNÖSSÄ TARKOITTAA? Palkan maksamisesta aiheutuvat velvoitteet, kustannukset ja niiden maksaminen Tilitoimisto Suomalainen Oy, Sari Suomalainen, KLT Ensimmäinen työntekijä

Lisätiedot

Koulutuskorvausmenettely

Koulutuskorvausmenettely Koulutuskorvausmenettely Laki koulutuksen korvaamisesta Valtion virastojen osalta toimeenpanosta vastaa VM. Koulutuskorvauksen laskennassa keskeisiä tietoja ovat: Palkkakustannus Keskimääräinen päiväpalkka

Lisätiedot

Asevelvollisuus/ Siviilipalvelus

Asevelvollisuus/ Siviilipalvelus Asevelvollisuus/ Siviilipalvelus Sotilasavustuksen tarkoitus Turvata palveluksessa olevan asevelvollisen omaiselle toimeentulo sekä Korvata asevelvolliselle itselleen hänen käytössään olevasta asunnosta

Lisätiedot

Opiskelijana tai tutkijana Yhdysvalloissa -Sosiaaliturvaan kuuluminen

Opiskelijana tai tutkijana Yhdysvalloissa -Sosiaaliturvaan kuuluminen Opiskelijana tai tutkijana Yhdysvalloissa -Sosiaaliturvaan kuuluminen - Opintotuki Leena Ikonen Kela Fulbright Finland, 17.5.2017 2 Sosiaaliturvaan kuuluminen Säännöstausta: oikeus Kelan sosiaaliturvaan

Lisätiedot

Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö, jäljempänä YTHS. Yhteyshenkilön nimi ja virka-asema (tai muu yksilöinti)

Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö, jäljempänä YTHS. Yhteyshenkilön nimi ja virka-asema (tai muu yksilöinti) 1 (5) 1. SOPIJAOSAPUOLET OSTAJA: Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö, jäljempänä YTHS Yhteystiedot: OSTAJAN YHTEYSHENKILÖ: Yhteyshenkilön nimi ja virka-asema (tai muu yksilöinti) (Yhteystiedot, jos poikkeavat

Lisätiedot

Maaseudun kehittämismahdollisuudet Hämeessä ohjelmakaudella 2014-2020. Lassi Hurskainen Hämeen ELY-keskus 18.3.2015 Hämeenlinna 19.3.

Maaseudun kehittämismahdollisuudet Hämeessä ohjelmakaudella 2014-2020. Lassi Hurskainen Hämeen ELY-keskus 18.3.2015 Hämeenlinna 19.3. Maaseudun kehittämismahdollisuudet Hämeessä ohjelmakaudella 2014-2020 Lassi Hurskainen Hämeen ELY-keskus 18.3.2015 Hämeenlinna 19.3.2015 Lahti Esityksen sisältö Kehittämishanketuen hyväksyttävät kustannukset

Lisätiedot

Kuntayhtymä Kaksineuvoinen. Kokouspalkkiosääntö Yhtymähallitus

Kuntayhtymä Kaksineuvoinen. Kokouspalkkiosääntö Yhtymähallitus Kuntayhtymä Kaksineuvoinen Kokouspalkkiosääntö 1.1.2016 Yhtymähallitus 16.12.2015 151 Sisällysluettelo 1 Soveltamisala... 3 2 Kokouspalkkiot... 3 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset... 4 4 Vuosipalkkiot...

Lisätiedot

MAATALOUSLOMITUSTA KOSKEVAT TYÖEHDOT

MAATALOUSLOMITUSTA KOSKEVAT TYÖEHDOT MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO MAATALOUSLOMITUS Annankatu 31-33 C 48, 00100 HELSINKI TIEDOTE 1/2011 Puhelin (09) 725 04 500, Faksi (09) 725 04 511 Sähköposti: info@tyonantajat.fi Kotisivu: www.tyonantajat.fi

Lisätiedot

15.9.2015. Kuinka elää kuvataiteella Neuvontaa ja apua ammatillisiin pulmiin

15.9.2015. Kuinka elää kuvataiteella Neuvontaa ja apua ammatillisiin pulmiin 15.9.2015 Kuinka elää kuvataiteella Neuvontaa ja apua ammatillisiin pulmiin Kuinka elää kuvataiteella Hankkeen aikana Tarjotaan neuvontapalveluita taiteilijoille Järjestetään täydennyskoulutusta Kehitetään

Lisätiedot