10. Yleissivistävä koulutus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "10. Yleissivistävä koulutus"

Transkriptio

1 S e l v i t y s o s a : 10. Yleissivistävä koulutus Yhteiskunnallinen vaikuttavuus Varhaiskasvatuksen ja yleissivistävän koulutuksen (päivähoito, esiopetus, perusopetus, lisäopetus, lukiokoulutus, taiteen perusopetus ja aamu- ja iltapäivätoiminta) kehittämisen lähtökohtana on kasvatuksen ja koulutuksen perusturvan takaaminen ja vahvistaminen kaikille asuinpaikasta, kielestä ja taloudellisesta asemasta riippumatta koko maan kattavasti sekä laadukkaan päivähoidon alueellinen turvaaminen työn ja perheen yhteensovittamiseksi. Varhaiskasvatus koostuu hoidon, opetuksen ja kasvatuksen kokonaisuudesta. Lähtökohtana on laaja-alaiseen, monitieteiseen tietoon ja tutkimukseen sekä pedagogisten menetelmien hallintaan perustuva kokonaisvaltainen näkemys lapsen kasvusta, kehityksestä ja oppimisesta. Tavoitteena on päivähoidon, koulu- ja oppilaitosverkon toimintakyvyn, alueellisen saavutettavuuden ja vaikuttavuuden kehittäminen. Esiopetuksella varmistetaan laadukas kasvatuksen ja opetuksen jatkumo päivähoidosta perusopetukseen. Perusopetusta kehitetään koko ikäluokalle yhteisenä, tasavertaiset edellytykset turvaavana opetuksena. Perusopetuksen lähtökohtina ovat laadukas ja turvallinen lähikoulu sekä yhtenäinen peruskoulu. Lukioverkkoa sekä taiteen perusopetuksen oppilaitosverkkoa kehitetään ottaen huomioon laajempi alueellinen koulutustarve ja -tarjonta. Toisen asteen koulutuksen palvelukykyä edistetään. Toiminnan keskeinen on sivistyksellisten perusoikeuksien turvaaminen jokaiselle lapselle, oppilaalle ja opiskelijalle hänen kykyjensä ja erityisten tarpeidensa mukaan. Varhaiskasvatuksella luodaan vahvaa perustaa lapsen persoonallisuuden sekä taitojen, kykyjen ja arvopohjan tasapainoiselle kasvulle, kehitykselle, elinikäiselle oppimiselle sekä hyvinvoinnille ja terveydelle. Tavoitteena on vahvistaa varhaiskasvatuksen sekä esi- ja perusopetuksen jatkumoa sekä kehittää koulua lasten ja nuorten oppimista ja hyvinvointia edistäväksi yhteisöksi. Tämä saavutetaan turvaamalla ammattitaitoinen ja laadukas varhaiskasvatus, opetus, riittävä ohjaus ja tukitoimet, oppilas- ja opiskelijahuolto sekä turvallinen hoito- ja oppimisympäristö. Lasten ja nuorten hyvinvointia vahvistetaan varhaiskasvatuksesta alkaen. Esi- ja perusopetus sekä lukiokoulutus toteutetaan laadukkaasti ja tuloksellisesti siten, että oppilaat ja opiskelijat saavuttavat jatko-opintojen edellyttämät valmiudet ja koulutuksen keskeyttäminen vähenee. Koulutuksellista tasa-arvoa edistetään. Yhteiskunnallista vaikuttavuutta kuvataan kansallisilla ja kansainvälisillä inti- ja tutkimustuloksilla. Toiminnallinen tuloksellisuus Varhaiskasvatuslain valmistelua jatketaan. Tiivistetään varhaiskasvatuksen yhteistyötä sosiaali- ja terveyshuollon kanssa. Päivähoidon asiakasmaksut huomioidaan talousvuoden aikana. Parannetaan peruskoulun edellytyksiä toimia kaikkien lasten oppivelvollisuuskouluna huomioimalla koulujen toimintaympäristö. Varmistetaan tasa-arvoisen ja tasalaatuisen perusopetuksen saatavuus myös jatkossa. Tavoitteena on, että päivähoidon ja perusopetuksen rahoitus jatkossa perustuisi nykyistä enemmän toimintaympäristöä kuvaaviin indikaattoreihin, joita perusopetuksen osalta ovat muun muassa kunnan maahanmuuttajien väestöosuus, aikuisväestön koulutustaso sekä työttömyysaste. Valtionosuuksien määräytymisperusteet tarkistetaan valtionosuusuudistuksen yhteydessä. Lukiokoulutuksen rahoitusperusteet uudistetaan. Uudistuksella turvataan lukiokoulutuksen laatua ja saavutettavuutta ikäluokkien pienentyessä. Suunnataan voimavaroja varhaiskasvatuksen, esi- ja perusopetuksen, lukiokoulutuksen sekä taiteen perusopetuksen laadun vahvistamiseen. Ryhmäkokoja pienennetään. Tuetaan aamu- ja iltapäivätoiminnan tarjontaa perusopetuksen luokan oppilaille sekä erityistä tukea tarvitseville. Suunnataan voimavaroja koulun kerhotoiminnan tukemiseen. Lasten ja nuorten luku- ja kirjoitustaitoa vahvistetaan jatkamalla valtakunnallista Lukuinto-ohjelmaa. Vahvistetaan koulua lasten emotionaalisten ja sosiaalisten taitojen kehittäjänä sekä tehostetaan toimia koulukiusaamisen vähentämiseksi. Lisätään suvaitsevaisuus- ja tapakasvatusta koulujen toiminnassa. Vahvistetaan kouluhyvinvointia toimeenpanemalla suunnitelmallisuutta ja ennaltaehkäisevää koko yhteisön toimintaa koskeva oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Vahvistetaan koulujen ja oppilaitosten turvallisuutta ja työrauhaa. Parannetaan avohoidossa olevien oppivelvollisten oikeutta osallistua perusopetukseen ja tarvittaessa sairaalaopetukseen sekä turvataan huostaan otettujen ja sijoitettujen lasten oikeus perusopetukseen. Vahvistetaan kaikkien oppilaiden ja opiskelijoiden osallisuutta sekä vakiinnutetaan oppilas- ja opiskelijakunnat kaikkiin peruskouluihin ja toisen asteen oppilaitoksiin. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 1

2 Vahvistetaan lukiokoulutuksen laatua. Käynnistetään toisen asteen koulutuksen palvelukyvyn ja yhteistyön vahvistamisen toimenpideohjelma. Lukiokoulutuksen valtakunnallisia tavoitteita ja tuntijakoa koskeva valtioneuvoston asetus uudistetaan. Käynnistetään lukion opetussuunnitelman perusteiden valmistelu siten, että ne voidaan ottaa käyttöön Käynnistetään maahanmuuttajien ja muiden vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus. Tuotetaan lukiokoulutuksen järjestäjien käyttöön opinto-ohjauksen laatukriteerit. Ylioppilastutkintoa kehitetään tukemaan koulutuksen yleissivistäviä tavoitteita ja mahdollistamaan tutkinnon laajempi hyödyntäminen korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa. Tutkinnon toisesta äidinkielen kokeesta kehitetään yleissivistystä sekä tiedon käsittelyä ja pätevyyden innin taitoja mittaava koe. Valmistellaan tieto- ja viestintätekniikan asteittaista käyttöönottoa tutkinnon suorittamisessa. Tuetaan oppimisympäristöjen kehittämistä ja monipuolistamista sekä kehitetään vuorovaikutteisten oppimisympäristöjen pedagogiikkaa ja edistetään opetushenkilöstön osaamista. Edistetään taiteen perusopetuksen maanlaajuista saatavuutta, monipuolisuutta ja laatua. OECD:n PISA-tutkimuksen tulokset Suomen osalta ja vuodelle ) Lukutaito Matematiikka Luonnontiede ) Tutkimuksen tekovuodet. Tietojen julkistamisvuodet ovat 2001, 2004, 2007, 2010 ja. Päivähoitoon osallistuvien sekä yleissivistävän koulutuksen oppilasmäärät, opetustunnit ja ohjaustunnit vuosina Päivähoito Esiopetus 1) Perusopetus Lisäopetus Vaikeimmin kehitysvammaiset oppilaat Muut vammaisoppilaat Maahanmuuttajien valmistava opetus Joustavan perusopetuksen oppilaat (enintään) Sisäoppilaitoksen oppilaat Vieraskielisten oppilaiden äidinkielen ja suomi/ruotsi toisena kielenä sekä heidän muun opetuksensa tukeminen (enintään) Nuorten lukiokoulutus Aikuisten lukiokoulutus josta yli 18-vuotiaat aikuislukioiden/-linjojen aineopiskelijoiden suorittamien lukion pakollisten ja syventävien/ valinnaisten kurssien lukumäärien perusteella lasketut opiskelijat Taiteen perusopetus musiikkioppilaitosten tunnit muun taiteen perusopetuksen tunnit Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 2

3 Aamu- ja iltapäivätoiminta osallistuvat lapset ohjaustunnit ) Esi- ja perusopetuksen lukemat ovat vuoden syksyn tietoja. Ylioppilastutkintoon osallistuu vuonna noin kokelasta, ja heidän idaan suorittavan yhteensä noin koetta. 01. Valtion yleissivistävän koulutuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa. Määrärahaa saa käyttää myös: 1) Eurooppa-koulujen opettajien ja hallintohenkilökunnan palkkaus- ja eräiden muiden menojen maksamiseen 2) valtion yleissivistävien oppilaitosten kansainvälistämiseen, maahanmuuttajien täydentävään opetukseen, valtion yleissivistävien erityiskoulujen palvelu- ja kehittämiskeskustoimintaan sekä avustuksina oppimisympäristöjen kehittämiseen ja monipuolistamiseen 3) Helsingin eurooppalaisen koulun toiminnasta aiheutuvien menojen maksamiseen. S e l v i t y s o s a : Suomalais-venäläinen koulu ja Helsingin ranskalais-suomalainen koulu toimivat esi-, perusja lukio-opetuksen kouluina. Koulut kehittävät kulttuuriyhteyksien ja verkottumisen kautta koulujen kielten- ja kulttuuriopetusta. Valtion yleissivistäviä erityiskouluja kehitetään. Helsingin eurooppalaisen koulun tehtävänä on tarjota Eurooppa-koulujen opetussuunnitelmiin perustuvaa opetusta. Oppilasmäärät Helsingin ranskalais-suomalainen koulu Suomalais-venäläinen koulu Valtion yleissivistävät erityiskoulut Eurooppa-koulut (suomalaiset oppilaat) Koulukotien perusopetus Helsingin eurooppalainen koulu Yhteensä Ohjaustoiminnan tunnusluvut Ohjaustoiminta kentällä ohjauskäyntejä oppilaita Tilapäinen opetus ja kuntoutus Tukijaksopäivät Tukijaksojen oppilaat Lukion suorittamista edistävä opetus Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 3

4 (Mikael-koulu) oppilaita Henkilötyövuodet Helsingin ranskalais-suomalainen koulu 72,6 76, Suomalais-venäläinen koulu 84,5 84, Valtion yleissivistävät erityiskoulut 651,8 631,4 644,5 639,5 EU:n Eurooppa-koulut 31,7 34, Helsingin eurooppalainen koulu 47,0 55, Yhteensä 887,6 881,1 892,5 886,5 Määrärahan itu käyttö (euroa) Kielikoulut Valtion yleissivistävät erityiskoulut Koulukotien perusopetus EU:n Eurooppa-koulut Helsingin eurooppalainen koulu Yhteensä Toiminnan menot ja tulot varsinainen talous esitys Bruttomenot Bruttotulot Nettomenot Siirtyneet erät edelliseltä vuodelta siirtyneet seuraavalle vuodelle siirtyneet Kuntien rahoitusosuus valtion yleissivistävän lukiokoulutuksen kustannuksiin, euroa, on otettu huomioon momentin mitoituksessa. Hallinnonalan rakenteen uudistaminen -90 Hallituksen menosäästöpäätös -766 Jyväskylän näkövammaisten koulun väliaikaisten tilojen vuokrauksen päättyminen -200 Jyväskylän uuden koulun kalustaminen Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 4

5 Lukiokoulutuksen menosäästö (siirto momentille ) -103 Tuottavuustoimet -90 Palkkausten tarkistukset 170 Raamisopimuksen mukaisten koulutusrahojen keskittäminen -121 Yhteishankintojen lisääminen (HO) -91 Yhteensä talous talous tilinpäätös Ylioppilastutkintolautakunnan toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa. S e l v i t y s o s a : Toiminnan menot ja tulot varsinainen talous esitys Bruttomenot Bruttotulot Nettomenot Siirtyvät erät siirtynyt edelliseltä vuodelta 5 siirtynyt seuraavalle vuodelle 603 Nettobudjetoitavat tulot kertyvät ylioppilastutkintolautakunnan suoritteista perittävistä maksuista annetun opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksen (908/2010) mukaan. Lukiokoulutuksen koekohtaisten maksujen pitäminen ennallaan (siirto momentilta ) 44 Yhteensä 44 talous talous tilinpäätös Yleissivistävän koulutuksen ja lasten päivähoidon kehittäminen (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) yleissivistävän koulutuksen ja lasten päivähoidon sekä niihin liittyvien kokeilu-, tutkimus-, kehittämis- ja intihankkeista aiheutuvien suunnittelu-, käynnistämis- ja toimintamenojen sekä avustusten maksamiseen 2) EU:n ja OECD:n hyväksymien muiden kuin rakennerahastoista rahoitettavien tutkimus- ja koulutushankkeiden maksamiseen 3) enintään yhtä henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen. S e l v i t y s o s a : Koepankin ylläpito (siirto momentille ) -45 Päivähoidon ja yleissivistävän koulutuksen strateginen kehittäminen (siirto momentille ) (LTA I ) -152 Yhteensä -197 talous I lisätalous talous tilinpäätös Valtionosuus ja -avustus yleissivistävän koulutuksen käyttökustannuksiin (määräraha) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää: Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 5

6 1) opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009) mukaisten valtionosuuksien ja -avustusten maksamiseen 2) enintään euroa edellä mainitun lain 13 :n 3 momentin mukaisille muille kuin oppivelvollisille järjestettävän perusopetuksen aineenopetuksen käyttökustannuksiin 3) enintään euroa avustuksina yksityisten opetuksen järjestäjien käyttökustannuksiin 4) enintään euroa joustavan perusopetuksen käyttökustannuksiin 5) enintään euroa opetus- ja kulttuuriministeriön määräämin perustein opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 44 :n mukaisten avustusten maksamiseen opetustuntikohtaista taiteen perusopetuksen valtionosuutta saaville opetuksen järjestäjille 6) enintään euroa muiden kuin opetustuntikohtaista valtionosuutta saavien taiteen perusopetuksen järjestäjien harkinnanvaraisiin valtionavustuksiin 7) enintään euroa avustuksina muiden kuin tieto- ja viestintäteknisten oppimisympäristöjen kehittämiseen ja monipuolistamiseen sekä koulujen ja oppilaitosten kansainvälistämiseen 8) enintään euroa esi- ja perusopetuksen sekä lukioiden tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön edistämiseen sekä sen hyödyntämisen kehittämiseen ylioppilastutkinnon suorittamisessa ja ylioppilastutkintolautakunnan tieto- ja viestintäteknologiseen varustamiseen 9) enintään euroa esi- ja perusopetuksen, lukiokoulutuksen, taiteen perusopetuksen sekä aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun kehittämiseen ja seurantaan 10) enintään euroa perusopetuksen opetusryhmäkoon pienentämiseen 11) enintään euroa avustuksina koululaisten kerhotoiminnan tukemiseen 12) Suomen, Norjan ja Ruotsin välillä yhteistyöstä ulkomaanopetuksen alalla tehdyn sopimuksen mukaisten menojen maksamiseen 13) enintään euroa opetus- ja kulttuuriministeriön määräämin perustein opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 45 :n mukaisten avustusten maksamiseen täydentävän vieraskielisten oppilaiden äidinkielen ja suomi/ruotsi toisena kielenä -opetuksen sekä heidän muun opetuksensa tukemiseen 14) opetus- ja kulttuuriministeriön määräämin perustein opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 45 :n mukaisten avustusten maksamiseen saamenkielisten ja romanikielisten oppilaiden äidinkielen opetuksen järjestämiseen 15) enintään euroa saamelaiskäräjien käytettäväksi valtionavustuksen maksamiseen saamelaiskäräjistä annetun lain (974/1995) 4 :ssä tarkoitetuille saamelaisten kotiseutualueen kunnille saamenkielisten lasten päivähoitopalveluiden turvaamiseksi 16) rahoituslain 45 :n 1 momentin ja saamenkieliseen ja saamen kielen opetukseen perusopetuksessa, lukiossa ja ammatillisessa koulutuksessa myönnettävän valtionavustuksen perusteista annetun valtioneuvoston päätöksen (191/1999) 4 ja 5 :n mukaisten saamenkielisen ja saamen kielen opetuksen valtionavustuksen maksamiseen 17) EU:n kemikaaliviraston henkilöstön lasten päivähoidon järjestämiseen Suomessa samoin edellytyksin kuin henkilöiden omissa kotikunnissa. Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain mukaisen aamu- ja iltapäivätoiminnan valtionosuuden laskennallisena perusteena käytettävä ohjaustuntien määrä on enintään tuntia. Ohjaustunnin hinta on 26,00 euroa. Valtionosuuden laskennallisena perusteena käytettävä tuntimäärä on musiikin perusopetuksessa enintään ja muussa opetustuntiperusteisen valtionosuuden piiriin kuuluvassa taiteen perusopetuksessa enintään tuntia. S e l v i t y s o s a : Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen (HE 66/) laiksi perusopetuslain (628/1998), lukiolain (629/1998), ammatillisesta koulutuksesta annetun lain (630/1998), ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain (631/1998) ja kunnan peruspalveluiden valtionosuudesta annetun lain (1704/2009) muuttamisesta, jossa täsmennetään työrauhaa, erikoissairaanhoidon piirissä olevien oppivelvollisten perusopetusta, osallisuutta ja oppilaskuntia sekä lastensuojelulain 16 b :n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla sijoitetun perusopetusta saavan oppilaan kuntien välistä korvausta koskevia säännöksiä. Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen (HE 67/) oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi. Hallitus antaa eduskunnalle talousesitykseen liittyvän esityksen opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009) muuttamiseksi siten, että se sisältää vuoden valtionosuusindeksin korottamatta jättämisen, lukiokoulutuksen yksikköhintoja koskevat menosäästöleikkaukset, lukiokoulutukseen maahanmuuttajille ja vieraskielisille opiskelijoille tarkoitetun lukiokoulutukseen valmistavan koulutuksen käynnistämisestä aiheutuvat yksikköhinnan muutokset. Lisäksi eräitä kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain perusteella Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 6

7 määräytyviä perusopetuksen rahoitusperusteita muutetaan menosäästön vuoksi. Määrärahan itu käyttö ja siihen vaikuttavat tekijät (euroa) 1) Laskennalliset kustannukset (opiskelijamäärä * yksikköhinta) kunnallinen lukiokoulutus ( * 6 425,98 ) yksityinen lukiokoulutus (9 549 * 6 664,38, sis. alv.) kunnallinen yli 18-vuotiaana aloittaneiden lukiokoulutus (5 061 * 3 727,07 ) yksityinen yli 18-vuotiaana aloittaneiden lukiokoulutus (1 380 * 3 865,34, sis. alv.) Kuntien rahoitusosuus Perusopetus, vaikeimmin kehitysvammaiset (1 450 * ) Perusopetus, muut vammaisoppilaat ( * ) Maahanmuuttajien valmistava opetus (2 700 * ) Lisäopetus (2 300 * ) Muiden kuin oppivelvollisten esi- ja perusopetus Sisäoppilaitoslisä (600 * ) Koulukotikorotus Aamu- ja iltapäivätoiminnan valtionosuus Opetustuntikohtainen taiteen perusopetuksen valtionosuus Ulkomailla toimivien koulujen valtionosuus Yksityisen opetuksen järjestäjän alkava ja laajenevan toiminnan rahoitus ) Muiden kuin oppivelvollisten perusopetuksen aineenopetus (enintään) ) Avustukset yksityisten opetuksen järjestäjien käyttökustannuksiin (enintään) ) Joustavan perusopetuksen lisä (enintään) ) Avustukset opetustuntikohtaista taiteen perusopetuksen valtionosuutta saaville opetuksen järjestäjille (enintään) ) Avustukset muille kuin opetustuntikohtaista valtionosuutta saaville taiteen perusopetuksen järjestäjille (enintään) ) Muu kuin tieto- ja viestintätekniikan oppimisympäristöjen kehittäminen ja monipuolistaminen sekä koulujen ja oppilaitosten kansainvälistäminen (enintään) ) Esi- ja perusopetuksen sekä lukioiden tietoja viestintätekniikan opetuskäytön edistämiseen ja tieto- ja viestintätekniikan hyödyntämisen edistämiseen ylioppilastutkinnon suorittamisessa sekä ylioppilastutkintolautakunnan tieto- ja viestintäteknologiseen varustamiseen (enintään) ) Perusopetuksen, lukiokoulutuksen ja taiteen perusopetuksen laadun kehittäminen ja seuranta (enintään) ) Perusopetuksen opetusryhmäkoon pienentämiseen (enintään) ) Kerhotoiminnan tukeminen (enintään) ) Ulkomaanopetuksen menot ) Vieraskielisten oppilaiden äidinkielen ja suomi/ruotsi toisena kielenä -opetuksen sekä heidän muun opetuksensa tukeminen (enintään) ) Rahoituslain 45 :n mukaiset avustukset saamenkielisten ja romanikielisten oppilaiden äidinkielen opetuksen järjestämiseen ) Saamenkielisten lasten päivähoitopalveluiden turvaamiseen saamelaisten kotiseutualueen kunnissa (enintään) ) Rahoituslain 45 :n 1 momentin ja saamenkieliseen ja saamen kielen opetukseen perusopetuksessa, lukiossa ja ammatillisessa koulutuksessa myönnettävän valtionavustuksen perusteista annetun valtioneuvoston päätöksen (191/1999) 4 ja 5 :n mukaisten saamenkielisen ja saamen kielen opetuksen valtionavustuksen maksamiseen ) Euroopan kemikaaliviraston henkilöstön lasten päivähoidon tuki Yhteensä Päivähoitopalvelun EU:n kemikaaliviraston henkilöstön lapselle tuottavalla kunnalla on oikeus periä palvelun tuottamisesta aiheutuneiden kokonaiskustannusten ja perheen maksuosuuden välinen erotus Suomen valtiolta. Määrärahan mitoituksessa käytetyt keskimääräiset yksikköhinnat (ei sis. alv) Esi- ja perusopetuksen perushinta Esi- ja perusopetuksen keskimääräinen kotikuntakorvauksen perusosa Lukiokoulutus Taiteen perusopetus 7 300,44 euroa/ asukas 6 159,11 euroa/ asukas 6 425,98 euroa/ opisk. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 7

8 opetustuntikohtainen valtionosuus 74,66 euroa/ opetustunti Aamu- ja iltapäivätoiminta 26,00 euroa/ ohjaustunti Valtionosuuden mitoituksessa huomioon otettu kuntien rahoitusosuus sisältää euroa kuntien osuutena lukiokoulutuksesta harjoittelukouluissa ja valtion yleissivistävissä oppilaitoksissa. Kertaluonteinen vähennys -704 Laskennallisten tekijöiden vaikutus lukiokoulutuksen rahoitukseen, mistä yksikköhinnan leikkaus 4,2 % Lukiokoulutukseen valmistava koulutus 400 Lukiokoulutuksen koekohtaisten maksujen pitäminen ennallaan (siirto momentille ) -44 Lukiokoulutuksen menosäästöt, kohdistus valtion ylläpitämiin oppilaitoksiin (siirto momentilta ) 103 Opiskelijamääräennusteen muutos, aamu- ja iltapäivätoiminta Opiskelijamääräennusteen muutos, maahanmuuttajien valmistava opetus Oppilaskuntien vakiinnuttaminen peruskouluihin (siirto momentille ) -333 Vähennys kohdasta 9) -44 Yksikköhinnan tarkentuminen, kohdistus lukiokoulutukseen 79 Tasomuutos Yhteensä talous talous tilinpäätös Määrärahaa saa käyttää opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009) mukaisten perusopetuksen, lukiokoulutuksen ja taiteen perusopetuksen perustamishankkeiden valtionavustusten sekä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (635/1998) nojalla myönnettyjen perusopetuksen, lukiokoulutuksen, taiteen perusopetuksen ja ammatillisen koulutuksen perustamishankkeiden valtionosuuksien maksamiseen. Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena. Määrärahasta maksetaan myös jälkirahoitteisina myönnettyjen valtionosuuksien ja -avustusten vuosieriin lain mukaan lisättävät korot. Valtuus Vuonna saa myöntää valtionavustusta yleissivistävän koulutuksen perustamishankkeille siten, että hankkeista aiheutuvat valtionavustukset ovat yhteensä enintään euroa. Valtionavustuksista enintään euroa saa myöntää toteutusaikaisena. S e l v i t y s o s a : Myönnettävillä valtionavustuksilla idaan voitavan rakentaa tai peruskorjata tilat oppilaalle. Määrärahan itu käyttö (euroa) Vuonna myönnettävät valtionavustukset yleissivistävä koulutus Ennen vuotta myönnetyt valtionosuudet ja -avustukset avustukset yleissivistävän koulutuksen hankkeisiin jälkirahoituserien korot avustukset ammatillisen koulutuksen ja ammattikorkeakoulujen hankkeisiin jälkirahoituserien korot Yhteensä Valtionosuus ja -avustus oppilaitosten perustamiskustannuksiin (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään euroa. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 8

9 Myönnetyistä valtionosuuksista ja -avustuksista idaan valtiolle aiheutuvan menoja seuraavasti (milj. euroa) Vuonna myönnettävät valtionavustukset yleissivistävät oppilaitokset - 0,7 0,7 0,7 3,0 Ennen vuotta myönnetyt valtionosuudet ja -avustukset yleissivistävät oppilaitokset 34,8 28,9 24,2 18,0 9,5 jälkirahoituserien korot 3,8 4,0 2,6 1,4 0,6 Yhteensä 38,6 33,6 27,5 20,1 13,1 Menosäästö (HO) Yhteensä talous talous tilinpäätös Valtionavustus järjestöille (kiinteä määräraha) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää avustusten maksamiseen kodin ja koulun yhteistyöstä huolehtiville järjestöille, Kerhokeskus - Koulutyön tuki ry:lle, koulun vapaan harrastustoiminnan tukemiseen, Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liitto ry:lle, Ympäristökasvatuksen seura ry:lle, Kesälukioseura ry:lle, Suomi-koulujen Tuki ry:lle ja Suomi-koulujen toimintaan ja kehittämiseen sekä kotiperuskoulu/ hemgrundskola -toimintaan, sekä eräiden vaihto-oppilasjärjestöjen ja lukiolaisten tiedeolympiatoiminnan tukemiseen. S e l v i t y s o s a : Kertamenon poistuminen -275 Yhteensä -275 talous talous tilinpäätös Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 9

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 30. Valtionosuus ja -avustus yleissivistävän koulutuksen käyttökustannuksiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 844 023 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää:

Lisätiedot

10. Yleissivistävä koulutus

10. Yleissivistävä koulutus Talousesitys HE 95/ vp (17.9.) 10. Yleissivistävä koulutus Yhteiskunnallinen vaikuttavuus Yleissivistävän koulutuksen (päivähoito, esiopetus, perusopetus, lisäopetus, lukiokoulutus, taiteen perusopetus

Lisätiedot

10. (29.10, osa) Yleissivistävä koulutus

10. (29.10, osa) Yleissivistävä koulutus S e l v i t y s o s a : Yhteiskunnallinen vaikuttavuus 10. (29.10, osa) Yleissivistävä koulutus Yleissivistävän koulutuksen (esiopetus, perusopetus, lisäopetus, lukiokoulutus, taiteen perusopetus ja aamu-

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä Yleissivistävä koulutus

Asiakirjayhdistelmä Yleissivistävä koulutus 10. Yleissivistävä koulutus Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) S e l v i t y s o s a : Yhteiskunnallinen vaikuttavuus Varhaiskasvatuksen ja yleissivistävän koulutuksen (päivähoito, esiopetus,

Lisätiedot

10. Yleissivistävä koulutus

10. Yleissivistävä koulutus S e l v i t y s o s a : 10. Yleissivistävä koulutus Yhteiskunnallinen vaikuttavuus Varhaiskasvatuksen ja yleissivistävän koulutuksen (päivähoito, esiopetus, perusopetus, lisäopetus, lukiokoulutus, taiteen

Lisätiedot

10. Yleissivistävä koulutus

10. Yleissivistävä koulutus S e l v i t y s o s a : 10. Yleissivistävä koulutus Yhteiskunnallinen vaikuttavuus Varhaiskasvatuksen ja yleissivistävän koulutuksen (päivähoito, esiopetus, perusopetus, lisäopetus, lukiokoulutus, taiteen

Lisätiedot

Talousarvioesitys Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus

Talousarvioesitys Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus 10. Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus S e l v i t y s o s a : Yhteiskunnallinen vaikuttavuus Varhaiskasvatuksen ja yleissivistävän koulutuksen (esiopetus, perusopetus, lisäopetus, lukiokoulutus,

Lisätiedot

Talousarvioesitys Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus

Talousarvioesitys Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus 10. Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus S e l v i t y s o s a : Yhteiskunnallinen vaikuttavuus Varhaiskasvatuksen ja yleissivistävän koulutuksen (esiopetus, perusopetus, lisäopetus, lukiokoulutus,

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2015

Asiakirjayhdistelmä 2015 30. Valtionosuus ja -avustus yleissivistävän koulutuksen käyttökustannuksiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 131/2014 vp (15.9.2014) Momentille myönnetään 741 056 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää:

Lisätiedot

40. Yleissivistävä koulutus

40. Yleissivistävä koulutus 40. Yleissivistävä koulutus S e l v i t y s o s a : Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen perustuu valtioneuvoston 4.12. hyväksymään koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan vuosille 2008.

Lisätiedot

40. Yleissivistävä koulutus

40. Yleissivistävä koulutus 40. Yleissivistävä koulutus S e l v i t y s o s a : Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen perustuu valtioneuvoston hyväksymään koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan vuosiksi 1999 2004 (VNp

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä Yleissivistävä koulutus

Asiakirjayhdistelmä Yleissivistävä koulutus 10. Yleissivistävä koulutus Talousarvioesitys HE 131/2014 vp (15.9.2014) S e l v i t y s o s a : Yhteiskunnallinen vaikuttavuus Varhaiskasvatuksen ja yleissivistävän koulutuksen (päivähoito, esiopetus,

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus

Asiakirjayhdistelmä Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus 10. Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015) S e l v i t y s o s a : Yhteiskunnallinen vaikuttavuus Varhaiskasvatuksen ja yleissivistävän koulutuksen (esiopetus,

Lisätiedot

Sisukas pärjää aina sijoitettu lapsi koulussa. opetusneuvos Aki Tornberg

Sisukas pärjää aina sijoitettu lapsi koulussa. opetusneuvos Aki Tornberg Sisukas pärjää aina sijoitettu lapsi koulussa opetusneuvos Aki Tornberg Varhaiskasvatus Varhaiskasvatuksen ja päivähoitopalvelujen lainsäädännön valmistelu, hallinto ja ohjaus siirretään sosiaali- ja terveysministeriöstä

Lisätiedot

40. Yleissivistävä koulutus

40. Yleissivistävä koulutus 40. Yleissivistävä koulutus S e l v i t y s o s a : Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen perustuu valtioneuvoston hyväksymään koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan vuosiksi 1999 2004 (VNp

Lisätiedot

Talousarvioesitys (29.10 ja 30, osa) Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus

Talousarvioesitys (29.10 ja 30, osa) Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus 10. (29.10 ja 30, osa) Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus S e l v i t y s o s a : Yhteiskunnallinen vaikuttavuus Varhaiskasvatuksen, yleissivistävän koulutuksen ja vapaan sivistystyön tavoitteena

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. (29.01, osa) Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään

Lisätiedot

Perusopetuksen ajankohtaiskatsaus

Perusopetuksen ajankohtaiskatsaus Perusopetuksen ajankohtaiskatsaus Kuntaliiton sivistyspoliittinen ohjelma Hallitusohjelma Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan talousarvioesitys 2012 Kuntamarkkinat 14.9.2011, Kuntatalo, B 3.8

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot Momentille myönnetään nettomäärärahaa

Lisätiedot

Päätös. Laki. lukiolain muuttamisesta

Päätös. Laki. lukiolain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 170/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi lukiolain sekä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

20. (29.60) Ammatillinen koulutus

20. (29.60) Ammatillinen koulutus Yhteiskunnallinen vaikuttavuus 2. (29.6) Ammatillinen koulutus Ammatillisen koulutuksen päämääränä on vahvistaa työelämän ja yhteiskunnan hyvinvointia ja kilpailukykyä kansainvälistyvässä toimintaympäristössä

Lisätiedot

3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet

3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet 3. PERUSOPETUS 3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet Kunta on velvollinen järjestämään sen alueella asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta sekä oppivelvollisuuden alkamista

Lisätiedot

40. Yleissivistävä koulutus

40. Yleissivistävä koulutus 40. Yleissivistävä koulutus S e l v i t y s o s a : Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen perustuu valtioneuvoston 4.12.2003 hyväksymään koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan vuosille 2003

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016

Talousarvioesitys 2016 30. Valtionosuus kunnille peruspalvelujen järjestämiseen (arviomääräraha) Momentille myönnetään 9 028 453 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain (1704/2009)

Lisätiedot

Laki. Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 150/1998 vp eräiden opetustointa koskevien lakien muuttamisesta. Eduskunta,

Laki. Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 150/1998 vp eräiden opetustointa koskevien lakien muuttamisesta. Eduskunta, EV 92/998 vp - HE 50/998 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen eräiden opetustointa koskevien lakien muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 50/998 vp eräiden opetustointa koskevien

Lisätiedot

Kuntien valtionosuudet v. 2016

Kuntien valtionosuudet v. 2016 Kuntien valtionosuudet v. 2016 Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 Helsinki Kehittämispäällikkö Sanna Lehtonen Suomen Kuntaliitto Miksi valtionosuus muuttuu vuosittain? Vuosittaiset automaattimuutokset» Määräytymistekijöiden,

Lisätiedot

Lukion yksikköhintarahoitus 2019

Lukion yksikköhintarahoitus 2019 Finlands framgång skapas lokalt Lukion yksikköhintarahoitus 2019 10.1.2019 Kyösti Värri Suomen Kuntaliitto @KyostiVarri Lukiokoulutuksen opiskelijamäärät vuosina 2016 2019 (valtion talousarvio 2019) 2016

Lisätiedot

Laki. opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta

Laki. opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta Laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009)

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016

Talousarvioesitys 2016 30. Valtionosuus kunnille peruspalvelujen järjestämiseen (arviomääräraha) Momentille myönnetään 9 121 792 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain (1704/2009)

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuritoimen rahoitus 2020

Opetus- ja kulttuuritoimen rahoitus 2020 Opetus- ja kulttuuritoimen rahoitus 2020 Keskeiset nostot valtiovarainministeriön budjettiesityksestä Lähde: VM Valtion talousarvioesitys 16.8.2019 Päivi Väisänen-Haapanen @HaapaPaivi 11.9.2019 Sivistyspalvelut

Lisätiedot

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Nuorten syrjäytymisen ehkäisy tilannekartoituksesta toimintaan Helsinki14.8.2012 Koulupudokkaat Suomessa (2010) 193 oppilasta

Lisätiedot

LIITE 1 Suunnitelma Opetushallituksen käyttöön asetettavista valtion vuoden 2015 4.2.2015 talousarviomäärärahoista 2012 (eur) 2012 (htv) 2013 (eur) 2013 (htv) 2014 (eur) 2014 (htvarvio) 2015 (eur) 2015

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään

Lisätiedot

Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Helsinki. Heli Jauhola

Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Helsinki. Heli Jauhola Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille 2011 2016 9.2.2012 Helsinki Heli Jauhola Hallitusohjelma ja Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 Hallitusohjelman

Lisätiedot

60. Ammatillinen koulutus

60. Ammatillinen koulutus 60. Ammatillinen koulutus S e l v i t y s o s a : Ammatillisen koulutuksen kehittäminen perustuu valtioneuvoston 4.12. hyväksymään koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan vuosille 2008. Ammatillisen

Lisätiedot

30. Aikuiskoulutus. 2010 toteutuma

30. Aikuiskoulutus. 2010 toteutuma 30. Aikuiskoulutus S e l v i t y s o s a : Tämän luvun momenteilta rahoitetaan ammatillista lisäkoulutusta, oppisopimuskoulutusta, vapaata sivistystyötä, sivistys- ja neuvontajärjestöjä, opetustoimen henkilöstökoulutusta

Lisätiedot

4.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet

4.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet 4. LUKIOKOULUTUS 4.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet Opetus- ja kulttuuriministeriö voi myöntää kunnalle, kuntayhtymälle, rekisteröidylle yhteisölle tai säätiölle luvan lukiokoulutuksen

Lisätiedot

Tarkennuksia toimitettaville tiedoille

Tarkennuksia toimitettaville tiedoille Tarkennuksia toimitettaville tiedoille Laskennalliseen perusteen laskeminen talous- ja toimintatilastosta (peruspalvelujen vos) Valtionosuuksien perustana käytettävät perushinnat saadaan kustannustenjaon

Lisätiedot

3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet

3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet 3. PERUSOPETUS 3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet Kunta on velvollinen järjestämään sen alueella asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta sekä oppivelvollisuuden alkamista

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 10. Yleissivistävä koulutus 01. Valtion yleissivistävän koulutuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 1 300 000

Lisätiedot

3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet

3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet 3. PERUSOPETUS 3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet Kunta on velvollinen järjestämään sen alueella asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta sekä oppivelvollisuuden alkamista

Lisätiedot

Valtion vuoden 2015 talousarvioesityksen painopisteet. Opetus- ja kulttuuritoimi Marja Lahtinen vt. johtaja, opetus ja kulttuuri

Valtion vuoden 2015 talousarvioesityksen painopisteet. Opetus- ja kulttuuritoimi Marja Lahtinen vt. johtaja, opetus ja kulttuuri Valtion vuoden 2015 talousarvioesityksen painopisteet Opetus- ja kulttuuritoimi Marja Lahtinen vt. johtaja, opetus ja kulttuuri Opetus- ja kulttuuritoimen valtion määrärahaesitys 2015 Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp Hallituksen esitys laeiksi perusopetuslain, opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain sekä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain

Lisätiedot

Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa

Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa Valtakunnalliset Vapaan sivistystyön päivät 2018 Sivistys, kulttuuri ja seikkailu Tiina Silander Uusi lukio tukee ja innostaa! Lukiouudistus on

Lisätiedot

3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet

3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet 3. PERUSOPETUS 3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet Kunta on velvollinen järjestämään sen alueella asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta sekä oppivelvollisuuden alkamista

Lisätiedot

3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet

3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet 3. PERUSOPETUS 3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet Kunta on velvollinen järjestämään sen alueella asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta sekä oppivelvollisuuden alkamista

Lisätiedot

Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki. Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö

Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki. Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 29.4.2010 Helsinki Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö HE 109/2009 laiksi perusopetuslain muuttamisesta on edelleen eduskunnan käsiteltävänä voimaantulo?

Lisätiedot

Maahanmuuttajille järjestettävä perusopetus. FT Leena Nissilä Opetusneuvos, yksikön päällikkö Opetushallitus

Maahanmuuttajille järjestettävä perusopetus. FT Leena Nissilä Opetusneuvos, yksikön päällikkö Opetushallitus Maahanmuuttajille järjestettävä perusopetus FT Leena Nissilä Opetusneuvos, yksikön päällikkö Opetushallitus Väestötilastoja *Ulkomaiden kansalaisia 183 133 henkilöä eli 3,4 prosenttia väestöstä. *Suurimmat

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016. 30. Aikuiskoulutus

Talousarvioesitys 2016. 30. Aikuiskoulutus 30. Aikuiskoulutus Tämän luvun momenteilta rahoitetaan ammatillista lisäkoulutusta, oppisopimuskoulutusta, vapaata sivistystyötä, sivistys- ja neuvontajärjestöjä, opetustoimen henkilöstökoulutusta sekä

Lisätiedot

Talousarvioesitys Nuorisotyö

Talousarvioesitys Nuorisotyö 91. Nuorisotyö S e l v i t y s o s a : Opetus- ja kulttuuriministeriö vastaa nuorisotyön ja -politiikan yleisestä kehittämisestä ja nuorisopolitiikan yhteensovittamisesta valtakunnan tasolla. Tukenaan

Lisätiedot

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2014

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2014 Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2014 A-kohdan täyttävät seuraavat tiedonantajat: Järjestäjätason yhteystiedot ilmoitetaan koulutuksen ja opetuksen järjestäjistä, jotka antavat esiopetusta,

Lisätiedot

20. Ammatillinen koulutus

20. Ammatillinen koulutus S e l v i t y s o s a : Yhteiskunnallinen vaikuttavuus 20. Ammatillinen Ammatillisen koulutuksen päämääränä on vahvistaa työelämän ja yhteiskunnan hyvinvointia ja kilpailukykyä kansainvälistyvässä toimintaympäristössä

Lisätiedot

Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman tavoitteet vuosiksi 2011-2016. Tapio Kosunen Valtiosihteeri

Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman tavoitteet vuosiksi 2011-2016. Tapio Kosunen Valtiosihteeri Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman tavoitteet vuosiksi 2011-2016 Tapio Kosunen Valtiosihteeri 30-vuotiaiden koulutustaso sukupuolen mukaan, 2009 Hallitusohjelman painopistealueet Köyhyyden,

Lisätiedot

20. Ammatillinen koulutus

20. Ammatillinen koulutus Talousesitys S e l v i t y s o s a : Yhteiskunnallinen vaikuttavuus 20. Ammatillinen Ammatillisen koulutuksen päämääränä on vahvistaa työelämän ja yhteiskunnan hyvinvointia ja kilpailukykyä kansainvälistyvässä

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2014 Laki. opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2014 Laki. opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2014 1410/2014 Laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2014

Lisätiedot

3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet. Vuonna 2009 perus- ja esiopetuksen valtionosuuden/rahoituksen saajia on 432.

3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet. Vuonna 2009 perus- ja esiopetuksen valtionosuuden/rahoituksen saajia on 432. 3. PERUSOPETUS 3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet Kunta on velvollinen järjestämään sen alueella asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta sekä oppivelvollisuuden alkamista

Lisätiedot

Valtionosuusuudistus 2010 perusopetuksen näkökulmasta

Valtionosuusuudistus 2010 perusopetuksen näkökulmasta Valtionosuusuudistus 2010 perusopetuksen näkökulmasta Laki kuntien peruspalvelujen valtionosuudesta 1704/2009 ja asetus 1732/2009 Laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta 1705/2009 ja asetus 1766/2009

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 02. Opetushallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä

Lisätiedot

Ajankohtaista sivistystoimen taloudesta

Ajankohtaista sivistystoimen taloudesta Ajankohtaista sivistystoimen taloudesta Kuntaliiton näkökulma Sivistystoimen talouspäälliköt ry Kuntatalo 9.-10.6.2016 Kuntien valtionosuudet osana Suomen valtionapujärjestelmää 11 mrd. (11,7 mrd. v. 2016)

Lisätiedot

Opetushallituksen näkymiä romanien koulutukseen

Opetushallituksen näkymiä romanien koulutukseen Opetushallituksen näkymiä romanien koulutukseen Leena Nissilä Opetusneuvos, yksikön päällikkö Opetushallitus 9.11.2011 Avoin, oikeudenmukainen ja rohkea Suomi Eri uskonnot ja yhteisöt ovat arvokkaita moraalisen

Lisätiedot

OPETUSHALLITUKSEN NÄKÖKULMA LUKIOKOULUTUKSEN KEHITTÄMISSUUNNILLE

OPETUSHALLITUKSEN NÄKÖKULMA LUKIOKOULUTUKSEN KEHITTÄMISSUUNNILLE OPETUSHALLITUKSEN NÄKÖKULMA LUKIOKOULUTUKSEN KEHITTÄMISSUUNNILLE Pääjohtaja Aulis Pitkälä Lukio Suomessa tulevaisuusseminaari Helsinki 11.4.2012 LUKIOKOULUTUKSEN KEHITTÄMISEEN ON RIITTÄVÄSTI TIETOA Opetushallitus:

Lisätiedot

Ajankohtaista perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnassa ja koulun kerhotoiminnassa ja toiminnan tulevaisuus 7.2.2013

Ajankohtaista perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnassa ja koulun kerhotoiminnassa ja toiminnan tulevaisuus 7.2.2013 Ajankohtaista perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnassa ja koulun kerhotoiminnassa ja toiminnan tulevaisuus 7.2.2013 Erityisasiantuntija Riitta Rajala, Opetushallitus JOUSTAVA KOULUPÄIVÄ SEMINAARI 23.1.2013

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta /2011 Laki

Julkaistu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta /2011 Laki SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2011 1511/2011 Laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta Annettu Helsingissä

Lisätiedot

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2014

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2014 Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 214 Sivu 1/5 9.1.214 Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 214 A-kohdan täyttävät seuraavat tiedonantajat: Järjestäjätason yhteystiedot ilmoitetaan

Lisätiedot

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2016

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2016 Sivu 1/6 Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2016 A-kohdan täyttävät seuraavat tiedonantajat: Järjestäjätason yhteystiedot ilmoitetaan koulutuksen ja opetuksen järjestäjistä, jotka antavat

Lisätiedot

20. Ammatillinen koulutus

20. Ammatillinen koulutus Talousesitys S e l v i t y s o s a : Yhteiskunnallinen vaikuttavuus 20. Ammatillinen Ammatillisen koulutuksen päämääränä on vahvistaa työelämän ja yhteiskunnan hyvinvointia ja kilpailukykyä kansainvälistyvässä

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN JA PERUSOPETUKSEN LAINSÄÄDÄNTÖMUUTOKSET Jussi Pihkala

VARHAISKASVATUKSEN JA PERUSOPETUKSEN LAINSÄÄDÄNTÖMUUTOKSET Jussi Pihkala VARHAISKASVATUKSEN JA PERUSOPETUKSEN LAINSÄÄDÄNTÖMUUTOKSET 24.3.2015 Jussi Pihkala Yhteisiä tavoitteita - Oppimisen ja koulunkäynnin tuen vahvistaminen Oppilaan oikeus saada perusopetusta - Varhainen tuki

Lisätiedot

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2014

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2014 Sivu /5 Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 204 A-kohdan täyttävät seuraavat tiedonantajat: Järjestäjätason yhteystiedot ilmoitetaan koulutuksen ja opetuksen järjestäjistä, jotka antavat esiopetusta,

Lisätiedot

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2015

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2015 Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 215 Sivu 1/5 3.9.215 Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 215 A-kohdan täyttävät seuraavat tiedonantajat: Järjestäjätason yhteystiedot ilmoitetaan

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SEKÄ KERHOTOIMINNAN AJANKOHTAISPÄIVÄ 23.4.2014 VARKAUS T E R V E T U L O A! Riitta Rajala, Opetushallitus

PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SEKÄ KERHOTOIMINNAN AJANKOHTAISPÄIVÄ 23.4.2014 VARKAUS T E R V E T U L O A! Riitta Rajala, Opetushallitus PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SEKÄ KERHOTOIMINNAN AJANKOHTAISPÄIVÄ 23.4.2014 VARKAUS T E R V E T U L O A! Ajankohtaistilanne perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta ja koulun kerhotoiminta

Lisätiedot

Eduskunnan sivistysvaliokunta

Eduskunnan sivistysvaliokunta Muistio P. Väisänen-Haapanen 14.10.2013 3746/90/2013 Eduskunnan sivistysvaliokunta Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttaminen ja väliaikainen muuttaminen, vapaasta sivistystyöstä

Lisätiedot

Itä-Suomen oppimisen tuen päivät

Itä-Suomen oppimisen tuen päivät Itä-Suomen oppimisen tuen päivät 9. 10.11.2017 Mikkeli AVAUSSANAT Opetustoimen ylitarkastaja Kari Lehtola Itä-Suomen aluehallintovirasto Kari Lehtola, opetustoimen ylitarkastaja 1 Kari Lehtola, opetustoimen

Lisätiedot

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2015

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2015 Sivu 1/ Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 201 A-kohdan täyttävät seuraavat tiedonantajat: Järjestäjätason yhteystiedot ilmoitetaan koulutuksen ja opetuksen järjestäjistä, jotka antavat esiopetusta,

Lisätiedot

INFO: Opetus ja varhaiskasvatus Yleistä Perusopetus Lukiokoulutus Varhaiskasvatus (päiväkotihoito & perhepäivähoito)

INFO: Opetus ja varhaiskasvatus Yleistä Perusopetus Lukiokoulutus Varhaiskasvatus (päiväkotihoito & perhepäivähoito) INFO: Opetus ja varhaiskasvatus Yleistä Perusopetus Lukiokoulutus Varhaiskasvatus (päiväkotihoito & perhepäivähoito) Kuntien tuottavuusvertailu Yleistä Tuottavuusindeksillä kuvataan kuntien kehitystä ajassa.

Lisätiedot

Vantaan kaupungin lausunto

Vantaan kaupungin lausunto Opetus- ja kulttuuriministeriö PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO kirjaamo@minedu.fi, rahoitus@minedu.fi OKM/26/010/2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää Vantaan kaupungilta lausuntoa hallituksen esityksestä

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 10. Yleissivistävä koulutus 34. Valtionosuus ja -avustus oppilaitosten ja päiväkotien perustamiskustannuksiin (siirtomääräraha 3 v) Momentille

Lisätiedot

Valtion talousarvio. Määrärahat: siirto-, arvio- ja kiinteät määrärahat. Valtuusmenettely. Lisätalousarviot

Valtion talousarvio. Määrärahat: siirto-, arvio- ja kiinteät määrärahat. Valtuusmenettely. Lisätalousarviot B 2 Taloushallinto Valtion talousarvio Perusteista säädetään lailla Laki valtion talousarviosta (423/1988) Varainhoitovuodeksi kerrallaan Bruttobudjetointi Poikkeus: nettobudjetointi eräissä tuloissa ja

Lisätiedot

Aineisto Yksikkö/Käsittelijä Avauspvm Lähettäjä/vastaanottaja Otsikko

Aineisto Yksikkö/Käsittelijä Avauspvm Lähettäjä/vastaanottaja Otsikko Keuruun kaupunki Tiedoksitulleet Keuruun yleinen aineisto Asianumero 29//2017 13.01.2017 S/L/S Lähettäjä Yksikköhintapäätös vuodelle 2017 / Esi- ja perusopetus sekä aamu- ja iltapäivätoiminta, päätös opetus-

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään

Lisätiedot

Koulutuksellinen tasa-arvo Ylitarkastaja Anssi Pirttijärvi

Koulutuksellinen tasa-arvo Ylitarkastaja Anssi Pirttijärvi Koulutuksellinen tasa-arvo Ylitarkastaja Anssi Pirttijärvi 6.11.2014 Jyrki Kataisen hallitusohjelma Sukupolvelta toiselle periytyvä köyhyys ja syrjäytyminen on katkaistava. Jokainen ansaitsee reilun alun

Lisätiedot

Koulun kerhotoiminnan ajankohtaistilaisuus Turvallinen koulupäivä. Erityisasiantuntija Riitta Rajala, Opetushallitus

Koulun kerhotoiminnan ajankohtaistilaisuus Turvallinen koulupäivä. Erityisasiantuntija Riitta Rajala, Opetushallitus Koulun kerhotoiminnan ajankohtaistilaisuus 5.10.2012 Turvallinen koulupäivä Erityisasiantuntija Riitta Rajala, Opetushallitus 1 9 VUOSILUOKAT N. 50 000 lasta N. 300 000 lasta Aamu- ja iltapäivätoiminta

Lisätiedot

YLEISSIVISTÄVÄN KOULUTUKSEN UUDISTAMINEN. Johtaja Jorma Kauppinen 22.5.2012, Ressun lukio

YLEISSIVISTÄVÄN KOULUTUKSEN UUDISTAMINEN. Johtaja Jorma Kauppinen 22.5.2012, Ressun lukio YLEISSIVISTÄVÄN KOULUTUKSEN UUDISTAMINEN Johtaja Jorma Kauppinen 22.5.2012, Ressun lukio KOULUN OPETUSSUUNNITELMA ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma KUNNAN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset tarpeet Laatukriteerit

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen uudet perusteet, perusopetuksen päättövaiheessa maahan tulleiden opetusjärjestelyt

Perusopetukseen valmistavan opetuksen uudet perusteet, perusopetuksen päättövaiheessa maahan tulleiden opetusjärjestelyt Perusopetukseen valmistavan opetuksen uudet perusteet, perusopetuksen päättövaiheessa maahan tulleiden opetusjärjestelyt Yksikön päällikkö, opetusneuvos Leena Nissilä Tästä on kyse perusopetuslaissa (628/1998,

Lisätiedot

20. Ammatillinen koulutus

20. Ammatillinen koulutus Talousesitys 20. Ammatillinen S e l v i t y s o s a : Ammatillisen koulutuksen päämääränä on vahvistaa työelämän ja yhteiskunnan hyvinvointia ja kilpailukykyä kansainvälistyvässä toimintaympäristössä parantamalla

Lisätiedot

Vahva peruskunta rakenneuudistuksen lähtökohdaksi toinen aste: lukio- ja ammatillinen koulutus osa kuntien palvelukokonaisuutta

Vahva peruskunta rakenneuudistuksen lähtökohdaksi toinen aste: lukio- ja ammatillinen koulutus osa kuntien palvelukokonaisuutta Vahva peruskunta rakenneuudistuksen lähtökohdaksi toinen aste: lukio- ja ammatillinen koulutus osa kuntien palvelukokonaisuutta Johtaja, opetus- ja kulttuuriyksikkö 24.5.2011 Kuntaliiton hallitusohjelmatavoite

Lisätiedot

Syksyn 2015 perustietokysely

Syksyn 2015 perustietokysely Ammatillisen koulutuksen opiskelijahallinnon koulutuspäivät Syksyn 2015 perustietokysely 3.9.2015 Tampere, 11.9.2015 Oulu, 16.9.2015 Helsinki Antti Markkanen, kouluneuvos Lea Juhola, erityisasiantuntija

Lisätiedot

Palvelu: Hallinto Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%)

Palvelu: Hallinto Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%) KOULUTUSLAUTAKUNTA 70 Toimiala: Sivistyspalvelukeskus/ Palvelu: Hallinto Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%) Vastuuhenkilö: Anu-Liisa Kosonen 2013 2014 2015 2016 2016

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA OPETUSTOIMESTA JA OPISKELUHUOLLOSTA

AJANKOHTAISTA OPETUSTOIMESTA JA OPISKELUHUOLLOSTA AJANKOHTAISTA OPETUSTOIMESTA JA OPISKELUHUOLLOSTA Johtaja Jorma Kauppinen Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät Helsinki 27.11.2014 Lain käsitteet Oppilas- ja opiskeluhuoltolaki Opetussuunnitelman

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA OPETUSSUUNNITELMISTA OPETUKSEN JA KOULUTUKSEN NÄKÖKULMASTA

AJANKOHTAISTA OPETUSSUUNNITELMISTA OPETUKSEN JA KOULUTUKSEN NÄKÖKULMASTA AJANKOHTAISTA OPETUSSUUNNITELMISTA OPETUKSEN JA KOULUTUKSEN NÄKÖKULMASTA Johtaja Jorma Kauppinen Helsinki 16.9.2014 Opiskeluhuollosta hyvinvointia 2014 Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Opetussuunnitelman

Lisätiedot

HE 216/2006 vp. Laissa ei ole säännöksiä ulkomailla järjestettävän lukiokoulutuksen rahoituksen määräytymisestä. 1. Nykytila

HE 216/2006 vp. Laissa ei ole säännöksiä ulkomailla järjestettävän lukiokoulutuksen rahoituksen määräytymisestä. 1. Nykytila HE 216/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opetus-

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 01. Verohallinnon toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 429 907 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös: 1) kansainvälisten

Lisätiedot

Järjestäjäverkon muuttamisen vaikutukset lukiokenttään

Järjestäjäverkon muuttamisen vaikutukset lukiokenttään Järjestäjäverkon muuttamisen vaikutukset lukiokenttään Valtakunnallinen lukioseminaari Pro Lukio ry 1 KESU 2011-16 ja 2. asteen koulutus suuntasiko KESU rakenneuudistusta 2014? Koulutustakuu osana yhteiskuntatakuuta

Lisätiedot

Ohjausta kehittämään

Ohjausta kehittämään Ohjausta kehittämään Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät Messukeskus 18.4.2013 Aulis Pitkälä Opetushallituksen pääjohtaja Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Suomi maailman osaavimmaksi

Lisätiedot

1994 vp - HE 187 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1994 vp - HE 187 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1994 vp - HE 187 Hallituksen esitys EduskunnaJJe laiksi valtionosuutta saavista liikunnan koulutuskeskuksista annetun lain 9 ja 21 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

Esi- ja perusopetuksen rahoituskysely 20.9.2010

Esi- ja perusopetuksen rahoituskysely 20.9.2010 1(7) Esi- ja perusopetuksen rahoituskysely 20.9.2010 Tiedonantajat Esi- ja perusopetuksen rahoituskyselyn täyttävät kaikki Manner-Suomen kunnat sekä esiopetukseen, perusopetukseen ja lisäopetukseen sekä

Lisätiedot

10. VAPAA SIVISTYSTYÖ

10. VAPAA SIVISTYSTYÖ 10. VAPAA SIVISTYSTYÖ 10.1. Rahoitettava toiminta Vapaan sivistystyön oppilaitoksia ovat kansalaisopistot, kansanopistot, opintokeskukset, liikunnan koulutuskeskukset ja kesäyliopistot. Vapaan sivistystyön

Lisätiedot

Laki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti

Laki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti EV 99/1999 vp - HE 91/1999 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen esiopetusta koskevaksi Iainsäädännöksi Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 91/1999 vp esiopetusta koskevaksi lainsäädännöksi.

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 196/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opetus- ja kulttuuritoimen

Lisätiedot