Riihimäen viheralueohjelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Riihimäen viheralueohjelma"

Transkriptio

1 Riihimäen viheralueohjelma Tekla Khall Kuvaja Tekla Ympla Khall Riihimäellä on käynnistetty viheralueohjelman laatiminen Viheralueohjelman avulla kartoitetaan viherverkon nykytilanne, tunnistetaan kehittämistarpeet ja ehdotetaan kehittämistoimenpiteitä. Riihimäellä ei ole aikaisempaa viheralueohjelmaa. Viheralueohjelma toimii samalla yleiskaavan viher- ja virkistysalueita koskevana osana, jonka vuoksi hallinnollisessa käsittelyssä on mukana myös kaupunginhallitus. Työssä on toiminut konsulttina FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy. Suunnittelutyön ohjausryhmään on nimetty tekniikan ja ympäristön toimialajohtaja, ympäristöjohtaja, kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja, katupäällikkö, kaavoituspäällikkö, liikuntapäällikkö, kaupunginpuutarhuri, yleiskaavaarkkitehti, yleiskaavasuunnittelija, suunnittelija ja ympäristöasiantuntija. Ohjausryhmän puheenjohtajana on toiminut tekniikan ja ympäristön toimialajohtaja, ja projektin hallinnasta on kaupungin puolesta vastannut yleiskaava-arkkitehti. Ohjausryhmä on kokoontunut neljä kertaa. Kuntalaisille järjestettiin karttakysely lähtökohdista ja kehittämistarpeista ja asukastilaisuudet , ja Kaupungin verkkosivuilla toteutettuun karttakyselyyn vastasi 223 henkilöä ja merkintöjä kartalle saatiin yli Liikuntayhdistyksille järjestettiin erikseen helmikuussa 2015 kysely liikuntapaikkojen käytöstä ja yhdistysten tulevaisuuden hankkeista suhteessa maankäyttöön. Viheralueohjelma on tarkoitus asettaa julkisesti nähtäville 14 päivän ajaksi , jonka aikana raportista voi jättää mielipiteitä. Nähtävillä olon yhteydessä pidetään yhteinen yleisötilaisuus kuntalaisille, luottamushenkilöille ja virkamiehille. Viheralueohjelman sisältö Riihimäen viheralueohjelma on pitkän aikavälin yleispiirteinen linjaus viher- ja virkistysalueiden palveluiden kehittämiseksi. Sen tarkoituksena on ohjata viheralueiden suunnittelua, suunnitteluttamista, rakennuttamista, ylläpidon teettämistä ja omaa tuotantoa sekä metsätalousalueiden suunnittelua ja hoitoa. Viheralueohjelman avulla on tarkoitus vahvistaa viheralueverkostoa, viheralueiden määrää, mitoitusta ja tarkastella niiden saavutettavuutta. Viheralueohjelman raportissa esitetään lähtökohdat, viheralueverkoston tavoitteet ja toimenpiteet, jatkosuositukset, toteuttaminen ja seuranta. Karttaesityksiä on hydrologiasta, maiseman arvoista, virkistysalueiden saavutettavuudesta, viheralueista, palveluista, ekologisista yhteyksistä, viherrakenteesta sekä keskustan yhteyksien kehittämistarpeista. Raportin liitteissä esitetään sanastoa ja käsitteitä, lähdeaineistot, puistosuunnitelmat luettelona sekä yleiskaavan 2035 tavoitteita. Viheralueohjelman päätavoitteet ja kehittämiskohteet

2 Viheralueohjelman päätavoitteissa on huomioitu luonnon monimuotoisuuden ja arvokkaiden luontokohteiden säilyttäminen; viherverkoston kehittäminen niin virkistyskäytön näkökulmasta kuin ekologisista lähtökohdista sekä viheralueiden palveluiden turvaaminen ja kehittäminen kaiken ikäisille. Myös ilmastonmuutokseen varautuminen ja siitä aiheutuvien luonnon ääri-ilmiöiden vaikutuksien lieventäminen on nostettu yhdeksi päätavoitteeksi. Riihimäen viherrakenteen perusrunko on määritelty viheralueohjelmassa olemassa olevien vetovoimaisten virkistys- ja viheralueiden sekä tulevaisuudessa potentiaalia omaavien alueiden ympärille. Viherrakenteella tarkoitetaan viher- ja vesialueita ja niiden välisten yhteyksien muodostamaa verkostoa. Ulkoilun ydinalueiksi on määritelty viisi aluetta (Vantaanjoki / Silmäkeneva, Vahteristo, Hatlamminsuo, Sammalistonsuo ja Riutta) sekä retkeilykohteiksi (Vantaanjoki ja Kytäjärvi -alue). Ulkoilun ydinalueilla tarkoitetaan kaupungin keskustaan tukeutuvia laajoja virkistysaluekokonaisuuksia, jotka ovat keskustasta myös jalan saavutettavissa. Retkikohteilla tarkoitetaan laajoja, pääosin luonnontilaisia viher- ja virkistysaluekokonaisuuksia, jotka sijaitsevat kauempana keskustasta. Taajaman viheralueille, ulkoilun ydinalueille ja retkeilykohteille on määritelty viheralueohjelmassa kohdekohtaisia kehittämistavoitteita. Ulkoilun ydinalueiden keskinäisiä yhteyksiä ja yhteyksiä keskustaan halutaan kehittää ja yhtenäistää poistamalla estevaikutuksia ja lisäämällä puuttuvia yhteyksiä. Viherrakenteen kehittämisessä yhtenä tavoitteena on hulevesien luonnonmukainen hallinta puistoissa ja viheralueilla sekä viheralueiden hyödyntäminen tulvien hallinnassa tulvareitteinä. Viheralueohjelman yhteydessä on listattu puuttuvia selvityksiä sekä toimenpidesuosituksia, joilla viheralueiden suunnittelua, hoitoa ja toteutusta voidaan arvioida ja kehittää. Toimenpidesuosituksiin on listattu seuraavat toimenpiteet: nykyisten viherpalveluiden arviointi (riittävyys, laajuus, saavutettavuus, monipuolisuus, mahdolliset päällekkäiset toiminnot, tarkoituksenmukaisuus, puutteet turvallisuudessa ja esteettömyydessä) viheralueiden hoitoluokituksen tarkistaminen, viher- ja virkistysalueiden riittävyystarkastelu (m2/hlö) palvelemaan maankäytönsuunnittelua, puistojen ja viheralueiden luokittelu toiminnalliseen virkistysaluejärjestelmään (keskuspuistot, kaupunkipuistot, asuinaluepuistot sekä lähi- ja ulkoilupuistot). Laadittavia selvityksiä ovat mm. kokonaisvaltainen ulkoilureittisuunnitelma, liikuntapaikkojen maankäytön yleissuunnitelma, selvitys riistan ja muun eläimistön liikkumisesta sekä moottoritien ja radan ylityspaikat, valuma-aluekohtaiset hulevesiselvitykset, pienvesiselvitys sekä metsänhoitosuunnitelma virkistyksen näkökulmasta ohjaamaan metsänhoitoa. Viheralueohjelman toteuttaminen ja seuranta Viheralueohjelma otetaan käyttöön vuoden 2015 aikana kaikilla suunnittelun tasoilla. Päävastuu viheralueohjelman käytäntöön viemisestä ja toteutumisen seurannasta on katu- ja puistoyksiköllä. Kehittämistavoitteista ja toimenpidesuosituksista laaditaan toteutukseen tähtäävät toimenpideohjelmat. Hankkeet pyritään jakamaan suhteellisen tasaisesti ohjelmakausille, jotka vastaavat esim. valtuustokausia.

3 Viheralueohjelma on tavoitteellinen, ohjaava dokumentti. Siinä esitettyihin toimenpide-ehdotuksiin sitoutuminen tapahtuu hallintokuntien talousarvioiden laatimisen yhteydessä. Viheralueohjelman toteutumista seurataan vuosittain erikseen perustetun ohjausryhmän toimesta. Mittarit viheralueohjelman toteutumisen seurantaan määritellään toimenpideohjelmissa. Tavoitteiden tarkistus ja viheralueohjelman toteutumisen tarkistus toteutetaan neljän vuoden välein yleiskaavan tarkastelun yhteydessä. Ohjausryhmä esittää tarvittavia tarkistuksia. Mahdolliset muutokset liitetään yleiskaavan tarkistuksen vaiheisiin. Liitteet: Riihimäen viheralueohjelma , raportti (vv, si) Ehdotus/katupäällikkö Tekninen lautakunta esittää, että kaupunginhallitus asettaa Riihimäen viheralueohjelman nähtäville 14 päivän ajaksi mielipiteiden esittämistä ja lausuntojen pyytämistä varten ja että kaupunginhallitus pyytää lausunnot viheralueohjelmasta Riihimäen kaupungin tekniseltä lautakunnalta, ympäristölautakunnalta ja sivistyslautakunnan kulttuuri- ja vapaa-aikajaostolta mennessä. Ehdotus hyväksyttiin. Khall (ht) Ehdotus/KJ: Kaupunginhallitus päättää hyväksyä teknisen lautakunnan esityksen. Ehdotus hyväksyttiin. Lisäksi kaupunginhallitus päätti yksimielisesti Riku Bitterin ehdotuksesta todeta, että viheralueohjelma hyväksytään vasta yleiskaavan käsittelyn yhteydessä lopullisesti. Kuvaja Kaupunginhallitus on pyytänyt kulttuuri- ja vapaa-aikajaostolta lausunnon Riihimäen viheralueohjelmasta vuosille Viheralueohjelma on laadittu laajalla valmistelupohjalla ja lopputulos on laadukas. Kulttuuri- ja vapaa-aikajaoston alaisten toimintojen, liikunnan ja kulttuurin, näkökulma on työssä hyvin esillä. Lausunnolla olevaa viheralueohjelmaa tulee täydentää siinä mainituilla ulkoilureitti- ja liikuntapalvelujen maankäyttöselvityksillä. Näissä selvityksissä tulee yleiskaavatyöhönkin liittyen ottaa kantaa myös ns. melua aiheuttaviin liikuntapaikkoihin (mm. ammunta ja moottoriurheilu). Ehdotus/ vt. kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Kulttuuri- ja vapaa-aikajaosto päättää antaa Riihimäen viheralueohjelmasta vuosille yllä olevan lausunnon. Ehdotus hyväksyttiin. Tekla

4 Riihimäen viheralueohjelma , yleiskaavan viher- ja virkistysalueita koskeva selvitys on valmistunut ja kaupunginhallitus pyytää asiasta teknisen lautakunnan lausuntoa mennessä. Viheralueohjelman raportti on pidetty julkisesti nähtävillä ja aiheesta on pidetty yleisötilaisuus Hämeen Ammattikorkeakoulun tiloissa Riihimäellä. (si, vv) Ehdotus/tekninen johtaja: Tekninen lautakunta esittää lausuntonaan kaupunginhallitukselle Riihimäen viheralueohjelmasta seuraavaa: Riihimäen viheralueohjelmalla on kaksi roolia: ensimmäisenä toimia yleiskaavan viher- ja virkistysalueita koskevana osana (maankäytön suunnittelun näkökulma), ja toisena ohjata Riihimäen viheralueiden tarkempaa suunnittelua, rakentamista ja ylläpitoa. Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden mukaan taajamia eheytettäessä parannetaan elinympäristön laatua. On huolehdittava siitä, että viheralueista muodostuu yhtenäisiä kokonaisuuksia. Ekologisten yhteyksien säilymistä suojelualueiden sekä tarpeen mukaan niiden ja muiden arvokkaiden luonnonalueiden välillä edistetään. Yleiskaavaa laadittaessa on maankäyttö- ja rakennuslain mukaan otettava huomioon virkistykseen soveltuvien alueiden riittävyys. Viheralueohjelmaa ohjaavat myös kaupunkistrategian, ilmastostrategian ja yleiskaavan rakennesuunnitelman tavoitteet ja toimenpiteet. Viheralueohjelman maankäytön suunnittelua koskevia tehtäviä ovat mm. kokonaisvaltaisen ulkoilureittisuunnitelman laatiminen, liikuntapaikkojen maankäytön yleissuunnitelmien laatiminen, valumaaluekohtaisten hulevesiselvitysten laatiminen, selvitys riistan ja muun eläimistön liikkumisesta sekä moottoritien ja rautatien ylityspaikat. Riihimäen nykyisten viheralueiden ja puistojen kehittäminen on jatkuvaa työtä, joka ei voi pysähtyä odottamaan yleiskaavan hyväksymistä. Raportissa mainitut toimenpidesuositukset, jotka eivät ole sidottuna yleiskaavaan ovat nykyisten viherpalveluiden arviointi, hoitoluokituksen tarkistaminen, viher- ja virkistysalueiden riittävyyden tarkastelu sekä puistojen ja viheralueiden toiminnallinen luokittelu. Yleiskaavan luonnosvaiheessa ekologisia yhteyksiä täydennetään kaavakarttaan. Usmin-Arolammin-Monnin ekologinen yhteys ja yli-/alikulku sisältyy yleiskaavan rakennesuunnitelmassa tarkempaa selvitystä tarkoittavan merkinnän alueelle. Vantaanjoen kaupunkiin tukeutuva osuus ja siihen liittyvä Silmäkenevan ulkoilun ydinalue nähdään merkityksellisenä kaupunkitulvien ja hulevesien hallitsemisen kannalta. Vantaanjoen retkeilyalueelle on esitetty kehittämisen periaatteet viheralueohjelmassa. Yleiskaavan rakennesuunnitelmassa Silmäkenevan aluetta ei ole erikseen osoitettu kehitettäväksi ulkoilun ydinalueeksi, mutta Vantaanjokeen liittyy kehittämismerkintä ja -tavoitteita. Viheralueohjelman selvitys Metsänhoitosuunnitelma virkistyksen näkökulmasta ohjaamaan metsänhoitoa muutetaan raportissa Metsien virkistyskäytön yleissuunnitelmaksi. Metsäsuunnitelma ja puistometsäsuunnitelma ovat omia erillisiä lakisääteisiä asiakirjoja, jotka on säädetty Metsälaissa 4 a ( /1085). Metsäsuunnitelmalla tarkoitetaan metsäkiinteistön puuvaroja ja tilaa, luontoarvoja sekä hoitoa ja käyttöä

5 koskevaa suunnitelmaa. Riihimäen viher- ja luontoalueista saadaan viheralueohjelman toimenpidesuosituksien ja selvityksien avulla merkittävä määrä tietoa sekä paikkatietoa eri hallintoyksiköiden toimesta. On erittäin tärkeää, että tietoa hyödynnetään kaikilla suunnittelun tasoilla, se on järkevästi saatavilla ja helposti käytettävässä muodossa. Tiedon hallintaa ja hyödynnettävyyttä voidaan parantaa viherrekisteri -tietojärjestelmän käyttöönotolla. Viheralueohjelma tulisi lopullisesti hyväksyä yleiskaavan yhteydessä niiltä osin kuin se liittyy yleiskaavaan. Viheralueohjelman tavoitteiden tarkistus ja toteutuminen saadaan näin synkronoitua yleiskaavan kanssa samaan tahtiin. Ehdotus hyväksyttiin seuraavilla tarkennuksilla: Tekninen lautakunta korostaa, että Viheralueohjelmasta tulee käydä esille, että se on ohjeellinen pitkäntähtäimen suunnitelma ja tehtävät selvitykset ja toteuttaminen tehdään osana vuosittaista kaupungin normaalia toimintaa. Päätöksenteossa on huomioitava kaupungin taloudelliset resurssit. Ja päätti lisätä myös lauseen, että virkamiestyöryhmä seuraa vuosittain ohjelman toteutumista. Ympla Riihimäen viheralueohjelma on valmistunut ja kaupunginhallitus pyytää asiasta ympäristölautakunnan lausuntoa mennessä. Riihimäen viheralueohjelmalla on kaksi roolia: ensimmäisenä toimia yleiskaavan viher- ja virkistysalueita koskevana osana (maankäytön suunnittelun näkökulma), ja toisena ohjata Riihimäen viheralueiden tarkempaa suunnittelua, rakentamista ja ylläpitoa. Viheralueohjelma on esityslistan OHESSA. (em) Ehdotus/ympäristöjohtaja: Ympäristölautakunta toteaa lausuntonaan seuraavaa: Viheralue ohjelma tukee erinomaisesti kaupungin lakisääteistä velvollisuutta edistää luonnon- ja maisemansuojelua alueellaan. Tämä velvoite konkretisoituu myös kaupunginvaltuuston hyväksymässä Riihimäen kaupungin ympäristöpolitiikassa, jonka yhtenä päämääränä on luonnon monimuotoisuudesta ja luonnonvaroista huolehtiminen. Viheralueohjelmaa ohjaavat myös kaupunkistrategian, ilmastostrategian ja yleiskaavan rakennesuunnitelman tavoitteet ja toimenpiteet. Ympäristölautakunta pitää tärkeänä, että viheraluesuunnitelma otetaan pikaisesti käyttöön ja että jatkotoimenpiteisiin myös sitoudutaan. Luonnonsuojelun edistämisen lisäksi lainsäädäntö edellyttää kaupungilta jo nykyisin mm. hulevesien suunnitelmallista hallintaa kaupungin viheralueilla. Riihimäki on Kanta-Hämeen ainoa merkittävä tulvariskialue, joten suunnitelmassa esitetyillä valuma-aluekohtaisilla hulevesitarkasteluilla on jo kiire. Suunnitelman toteutusta ei voi siten kaikilta osin siirtää yleiskaavan hyväksymisen yhteyteen. Jatkotoimenpiteenä esitetty pienvesiselvitys on Riihimäellä tekemättä ja lainsäädännöllä jo nykyisin suojellut luonnontilaiset lähteet ja pienvedet on kartoittamatta. Tällaiset rauhoitetut kohteet on syytä tunnistaa, jotta ne osataan huomioida lainsäädännön edellyttämällä tavalla hulevesien hallinnan lisäksi myös

6 kaupungin viheralueiden ja metsien hoidossa sekä maankäytön suunnittelussa. Pienvesiselvityksen toteuttaminen on luontevaa toteuttaa osana valuma-alueittaisia hulevesiselvityksiä. Työ tulee aikatauluttaa ja suunnitella resurssien varmistamiseksi. Kaupungin viheralueiden ja metsien hoitotoimien suunnittelu ja toteutus sekä viheralueohjelman ylläpito edellyttää ajantasaista tietoa alueiden luonto- ja virkistysarvoista. Ympäristölautakunnan tehtävänä on olla selvillä ympäristöntilasta sekä edistää luonnon- ja maisemansuojelua alueellaan. Ympäristölautakunnan vastuulla on myös Vahteriston luonnonsuojelualueen hoito- ja käyttösuunnitelman laadinta vuoden 2017 loppuun mennessä yhdessä Hämeen Ely -keskuksen kanssa. Työn pohjaksi vuonna 2016 on tarkoitus toteuttaa Vahteriston liito-oravakartoitus. Riihimäen linnustoselvitys valmistui vuoden 2014 lopulla ja se on otettu huomioon viheralueohjelman laadinnassa. Riihimäen arvokkaita luontokohteita inventoidaan ja seurataan myös jatkossa ympäristölautakunnan toimesta ja myönnettyjen määrärahojen puitteissa. Ympäristönsuojeluyksikkö on myös suunnitellut ja toteuttanut luontopolkuja arvokkaisiin luontokohteisiin (Hatlamminsuo, Käräjäkoski, Riutta, Vahteristo ja Hirvijärvi). Polkujen taulujen kunnossapito on ympäristönsuojeluyksikön vastuulla, polkupohjien ja pitkospuiden kunnossapito sen sijaan kuuluu puisto- ja liikuntatoimelle, kuten ohjelmassa todetaankin. Myös rakennusvalvontayksiköllä on tehtäviä liittyen viheralueisiin; Asemakaava-alueella tapahtuva puunkaato tai muu vastaava kaupunkikuvaa muuttava toimenpide edellyttää yleensä maisematyölupaa, jota haetaan rakennusvalvontayksiköltä. Tulevassa yleiskaavassa voidaan edellyttää maisematyölupaa myös asemakaava-alueen ulkopuolisilla alueilla tehtävistä toimenpiteistä, esim. avohakkuista. Lisäksi asemakaava-alueelle sijoitettu ympäristötaideteos saattaa vaatia lupia rakennusvalvonnalta. Jotta viheralueita osataan jatkossa hoitaa ja käyttää niin, että luonnon monimuotoisuus lisääntyy, tulee viheralueiden luontoarvoja kartoittaa ja seurata. Luontoarvot on tunnistettava myös metsien hoitotoimenpiteiden suunnittelun yhteydessä. Luontotiedon hallinta onkin tärkeä osa viheralueohjelman toteutusta ja siinä on kehitettävää kaupungin hallinnon sisällä. Ympäristönsuojelun lisäksi luontotietoa syntyy esim. kaavoituksen ja metsänhoitosuunnitelmien laadinnan yhteydessä. Myös luontoharrastajat ja Ely-keskus toimittaa kaupungille tietoja uhanalaisten lajien esiintymisestä. Luontotiedon hallinnasta on jatkossa tarpeen sopia selkeät menettelytavat, jotta ajantasainen tieto on kaikkien tarvitsevien yksiköiden saatavilla. Lisäksi lautakunta esittää seuraavia tarkennuksia raporttiin: Sivun 7 kuvasta puuttuu Peltosaaren onkipaikka. Sivulla 9 mainitun arvokkaan linnustoalueen Silmäkenevalla voisi tarkentaa koskemaan Silmäkenevaa Herajoen ja Vantaanjoen risteysalueella. Sivulla 16 mainitaan virheellisesti Paalijoen kanjonin luonnonsuojelualue. Alue on luonnoltaan ja linnustoltaan arvokas alue, mutta se ei ole enää maakuntakaavassa luonnonsuojelualueena, ainoastaan kallioperä on kaavassa suojeltu (MYg-merkintä). Riihimäen linnustoselvityksen loppuraportin voi lisätä lähteisiin ja poistaa selvityksen aiemmat kohdekuvaukset. Ehdotus hyväksyttiin.

7 Khall Viheralueohjelmaraportin nähtävillä olon aikana on saatu lausunnot kulttuuri- ja vapaa-aikajaostolta, tekniseltä lautakunnalta ja ympäristölautakunnalta. Nähtävillä olon aikana annettiin yksi mielipide. Viheralueohjelman laatimisprosessin ohjausryhmä on lisännyt liitteenä olevaan raporttiin aiheelliseksi katsomansa palautteet. Vastineet annetaan sellaisiin mielipiteisiin, joiden perusteella ei tehty lisäyksiä raporttiin. Raporttiin tehdyt muutokset / lisäykset lausunnoista ja mielipiteistä - Selvitys metsän hoitosuunnitelma virkistyksen näkökulmasta muutettiin Metsien virkistyskäytön yleissuunnitelmaksi - Paikkatiedon hallitusta keräämisestä ja tiedon ajan tasalla pitämisestä lisättiin maininta kappaleeseen 4 Jatkosuositukset - Viheralueohjelman hankekorit (raportin liite 3) lisättiin selkeyttämään mitä selvityksiä, suunnitelmia ja projekteja viheralueohjelma synnyttää. Hankkeille tehtiin myös karkea alustava aikataulu, josta selviää mitkä on syytä tehdä yleiskaavan luonnosvaiheessa (2015), ehdotusvaiheessa (2016) ja mitkä yleiskaavan hyväksymisen jälkeen (2017). Projektit -nimellä olevat hankkeet eivät liity yleiskaavan aikatauluun, vaan ovat puistoyksikön hankkeita. - Viheralueohjelman kahta roolia korostettiin tiivistelmässä: ensimmäisenä on toimia yleiskaavan viher- ja virkistysalueita koskevana osana (maankäytön suunnittelun näkökulma), ja toisena ohjata Riihimäen viheralueiden tarkempaa suunnittelua, rakentamista ja ylläpitoa. - Tiivistelmään lisättiin korostus siitä, että viheralueohjelmassa esitetyt hankkeet ovat tässä vaiheessa strategisella tasolla. Hankkeiden suunnitteluun ja toteuttamiseen sitoudutaan, kun hallintokunnat varautuvat niihin talousarvioissa. Viheralueohjelma on ohjeellinen pitkäntähtäimen suunnitelma ja tehtävät selvitykset sekä toteuttaminen tehdään osana kaupungin vuosittaista normaalia toimintaa. - Ohjausryhmä muutettiin seurantaryhmäksi - Raporttiin lisättiin ympäristölautakunnan lausunnossaan esittämät neljä asiatarkennusta: Bad-Segebergin lammen onkipaikan merkintä palvelukarttaan, arvokkaan linnustoalueen sijaintia on tarkennettu koskemaan Vantaanjoen ja Herajoen risteysaluetta Silmäkenevalla, Paalijoen kanjonin merkintä luonnonsuojelualueena poistettu, sillä aluetta ei ole enää merkitty luonnonsuojelualueeksi maakuntakaavassa sekä linnustoselvityksen lisäys lähdeluetteloon. - Termistöön lisättiin käsite hallittu hoitamattomuus luonnonsuojeluyhdistyksen lausunnon johdosta. - Raporttiin lisättiin luonnonsuojeluyhdistyksen esittämät sanalisäykset viheralueiden laadusta saavutettavuus kohdassa, luontoarvojen säilyttämisestä kaupunkirakenteen tiivistämistarpeen yhteydessä sekä luontoarvojen löytämisestä ja kehittämisestä ulkoilun ydinalueiden keskeisissä kehittämistarpeissa. Vastineet Riihimäen seudun luonnonsuojeluyhdistys ry esittää liitteenä olevassa mielipiteessään sanalisäyksiä raporttiin ja kommentteja karttaesityksiin, Peltosaaren virkistyskeidasta kuudenneksi ulkoilun ydinalueeksi sekä tarkennuksia tarvittaviin selvityksiin ja suunnitelmiin.

8 1. Viheralueohjelmassa olisi syytä merkitä kaupungin omistamien metsien sijainti kartalle. Sekä muuttaa jatkosuositus metsänhoitosuunnitelma virkistyksen näkökulmasta muotoon virkistyksen ja luontoarvojen näkökulmasta. 2. Karttaesitys saavutettavuudesta ei huomioi estevaikutuksia. Mukaan tulisi liittää kartta, jossa radan vaikutus on huomioitu. 3. Lisäys kuudenneksi ulkoilun ydinalueeksi Riutan, Vahteriston, Hatlamminsuon, Sammalistonsuon ja Vantaanjoen joukkoon: Peltosaaren virkistyskeidas (kosteikkopuisto, liikuntapuisto, ja Bad Segebergin puisto, palstaviljelmät ja auringonkukkapellot). 4. Retkeilyalueista puuttuu maininta Paalijärven alueesta, jota olisi tärkeä kehittää. 5. Viherkäytäviin esitetty minimileveys 30 metriä on liian pieni. 6. Kaupunki voisi laatia METSO-kohteiden laajentamisselvityksen. 7. Muut asiat - Varuskunnan paahdealueen luontoselvityksen täydentäminen - Hatlamminmäen ja Lempivaaran lisääminen retkeilyreitistöön - Tarkistuksia mitoituksiin keskuspuiston kokoluokan osalta viheralueiden toiminnalliseen luokitteluun - Liito-oravaselvityksien uusiminen - Kokonpuisto luonnonsuojelualueeksi (valtuustoaloite). Vastine: 1. Kaupungin metsät on esitetty virkistysalueiden saavutettavuuskartassa, ja ne on esitetty tarkemmin Riihimäen metsänsuunnitelmassa ja puistometsäsuunnitelmassa. Metsänhoitosuunnitelma virkistyksen näkökulmasta on muutettu raportissa teknisen lautakunnan lausunnon mukaisesti Metsien virkistyskäytön yleissuunnitelmaksi. Metsälain 4a mukainen metsäsuunnitelma huomioi myös luontoarvot. 2. Saavutettavuuskartassa ei ole huomioitu junaradan estevaikutuksia, mutta kartan kuvatekstissä on mainittu, ettei esityksessä niitä ole huomioitu. Karttaa on aiheellista päivittää estevaikutuksien osalta raportin seuraavalla tarkistuskierroksella. 3. Pohjois-Peltosaaren alueelle on maankäytönpaineita, jotka ratkaistaan yleiskaavassa. Ulkoilun ydinalue on viheralueohjelmassa määritelty virkistysaluekokonaisuudeksi, jossa ympäröivä maisema ja luonto ovat keskeisessä asemassa. Peltosaaren virkistyskeidas on ihmisen muovaama kaupunkirakenteen sisällä oleva alue, joka ei täytä ulkoilun ydinalueen kriteerejä. 4. Paalijärven alue on käsitelty osana Kytäjärven retkeilykohdekokonaisuutta. 5. Keskuspuiston viherkäytävän 30 metrin minimileveydellä tarkoitetaan sellaista mitoitusta, johon mahtuu latu-ura ja kevyenliikenteenyhteys. Tekstin asiayhteydessä mainittua viherkäytävää ei pidä sekoittaa ekologiseen käytävään, jonka minimileveys on 400 metriä. 6. Riihimäelle on laadittu Riihimäen arvokkaiden luontokohteiden kartoitus (Antti Hovi, 2011), jonka yhteydessä on kartoitettu METSO -

9 ohjelmaan eli Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelmaan soveltuvia kohteita. 7. Muut asiat kohdassa mainittuja asioita käsitellään tarkemman suunnittelun yhteydessä, eikä strateginen viheralueohjelma ota niihin kantaa tässä vaiheessa. Luontoselvityksiä uusitaan, kun maankäyttö alueella muuttuu. Kulttuuri- ja vapaa-aikajaosto esittää lausunnossaan, että viheralueohjelmassa mainituissa Liikuntapaikkojen maankäytön yleissuunnitelmassa ja kokonaisvaltaisessa ulkoilureittisuunnitelmassa tulee ottaa kantaa ns. melua aiheuttaviin liikuntapaikkoihin (mm. ammunta ja moottoriurheilu). Vastine: Yleiskaavasuunnittelun yhteydessä tutkitaan mahdolliset aluevaraukset melua aiheuttaville liikuntalajeille Riihimäen kaupungin alueella. Selvitystä seudullisesta harrasteampumaradan sijoittamisesta tehdään yhteistyössä naapurikuntien kanssa. Yleiskaavassa ratkaistavat asiat Kaupunginhallitus on päättänyt ( ) että viheralueohjelma hyväksytään lopullisesti vasta yleiskaavan yhteydessä. Viheralueohjelmassa esitettyjä ratkaisuja on jo osittain sisäänkirjoitettu yleiskaavan rakennesuunnitelmaan, joka on hyväksytty kaupunginvaltuustossa ( ). Viheralueohjelmalla on kaksi roolia: ensimmäiseksi toimia yleiskaavaa tukevana selvityksenä sekä toiseksi ohjata viheralueiden tarkempaa suunnittelua, rakentamista ja ylläpitoa. Viheralueohjelma on ohjeellinen pitkäntähtäimen suunnitelma ja tehtävät selvitykset sekä toteuttaminen tehdään osana kaupungin vuosittaista normaalia toimintaa, josta hallintokunnat päättävät erikseen työohjelmien yhteydessä. Viheralueohjelmassa esitetyt maankäyttöön liittyvät ratkaisut hyväksytään lopullisesti yleiskaavan hyväksymisen yhteydessä. Näitä ovat: Viheralueverkostoa koskevat tavoitteet ja toimenpiteet, raportin kohta Riihimäen viherrakenteen perusrunko, jonka muodostaa viisi ulkoilun ydinaluetta ja niiden väliset keskinäiset yhteydet sekä yhteydet keskustan välillä, konseptikaavio on esitetty raportissa sivulla 16 - Ekologisen verkoston tavoitetila ja pääasialliset kehittämiskohdat - Fyysisten ja visuaalisten estevaikutusten vähentäminen erityisesti kaupungin keskustaan tukeutuvien ulkoilun ydinalueiden väliltä ja ratkaisujen esittäminen - Hulevesien luonnonmukainen hallinta viheralueilla ja viheralueiden hyödyntäminen tulvareitteinä Viheralueverkoston kehittäminen osa-alueittain, raportin kohta 3.3 Osa-alueiden kehittäminen perustuu viherrakenteen perusrunkoon, joten tarkempi suunnittelu tukeutuu yleiskaavan ratkaisuihin. Osa-alueet: - Keskustan viher- ja virkistysyhteydet - Ulkoilun ydinalueet (Vantaanjoki/Silmäkeneva, Vahteristo, Hatlamminsuo, Sammalistonsuo ja Riutta) Retkeilykohteet (Vantaanjoki ja Kytäjärven erämaa-alueet)

10 Liitteet: Riihimäen viheralueohjelma , päivätty (vv/si/ht) Ehdotus/KJ: Kaupunginhallitus päättää antaa yllä olevat vastineet saatuihin lausuntoihin ja mielipiteisiin ja päättää esittää Riihimäen viheralueohjelman kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi tavoitteellisena noudatettavaksi. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti Riku Bitterin ehdotuksesta täydennettynä 2. kappaleella: Viheralueohjelmaa voidaan tarvittaessa muuttaa vireillä olevan yleiskaavan laadinnan ja hyväksynnän yhteydessä ja lisäksi toteutuksessa on huomioitava kaupungin taloudelliset resurssit.. Kvalt. 80 Viheralueohjelma löytyy sähköisenä kaupungin verkkosivuilta. ( Valtuusto hyväksyi yksimielisesti kaupunginhallituksen ehdotukseen. Täytäntöönpano päätösote/hallintokunnat Muutoksenhaku ei muutoksenhakuoikeutta (KuntaL 91) Lähempiä tietoja antaa kaupunginlakimies Hannu Tuominen, puh

Riihimäen viheralueohjelma

Riihimäen viheralueohjelma Riihimäen viheralueohjelma 2015-2035 Tekla 28.4.2015 145 Khall. 5.4.2015 192 Riihimäellä on käynnistetty viheralueohjelman laatiminen 9.6.2014. Viheralueohjelman avulla kartoitetaan viherverkon nykytilanne,

Lisätiedot

ELY yleiskaavoituksen ohjaajana ja metsät ELYkeskuksen. Aimo Huhdanmäki Uudenmaan ELY-keskus Elinympäristöyksikön päällikkö

ELY yleiskaavoituksen ohjaajana ja metsät ELYkeskuksen. Aimo Huhdanmäki Uudenmaan ELY-keskus Elinympäristöyksikön päällikkö ELY yleiskaavoituksen ohjaajana ja metsät ELYkeskuksen näkökulmasta Aimo Huhdanmäki Uudenmaan ELY-keskus Elinympäristöyksikön päällikkö 30.8.2013 ELY:n tehtäviä (kytkös metsiin) Alueidenkäyttö, yhdyskuntarakenne

Lisätiedot

Valtion luonnonsuojelu Östersundomissa. Östersundomin yleiskaava ja kaupunkiekologia, Helsinki Laituri, , Antti Below

Valtion luonnonsuojelu Östersundomissa. Östersundomin yleiskaava ja kaupunkiekologia, Helsinki Laituri, , Antti Below Valtion luonnonsuojelu Östersundomissa Östersundomin yleiskaava ja kaupunkiekologia, Helsinki Laituri, 31.5.2011, Antti Below Taustaa Matti Vanhasen II hallituksen ohjelma (19.4.2007): Selvitetään mahdollisuudet

Lisätiedot

Ekologiset yhteydet, MRL ja valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet. Nunu Pesu ympäristöministeriö

Ekologiset yhteydet, MRL ja valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet. Nunu Pesu ympäristöministeriö Ekologiset yhteydet, MRL ja valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Nunu Pesu ympäristöministeriö 27.3.2013 Maankäyttö- ja rakennuslaki MRL 1 Lain yleinen tavoite Tämän lain tavoitteena on järjestää

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa

Lisätiedot

RIIHIMÄEN KAUPUNKI. Kokouspäivämäärä 1. Dno TEKE/11/ /2017. Riihimäen yleiskaava 2035

RIIHIMÄEN KAUPUNKI. Kokouspäivämäärä 1. Dno TEKE/11/ /2017. Riihimäen yleiskaava 2035 1 Dno TEKE/11/10.02.02.00/2017 65 Riihimäen yleiskaava 2035 Khall. 22.5.2017 208 Riihimäen yleiskaava 2035 on laadittu oikeusvaikutteisena ja strategisena yleiskaavana. Tarkoituksena on, että sitä tarkistetaan,

Lisätiedot

Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen

Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LEPPÄVIRRAN KUNTA Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen Kaavaselostus, ehdotus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20689 Kaavaselostus, ehdotus 1

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 28/ (7) Yleisten töiden lautakunta Ka/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 28/ (7) Yleisten töiden lautakunta Ka/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 28/2016 1 (7) 375 Yleisten töiden lautakunnan lausunto valtuutettu Jarmo Niemisen ja 53 muun valtuustoaloitteesta koskien kansallisen kaupunkipuiston perustamista Helsinkiin

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Ympäristölautakunta 24.09.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Ympäristölautakunta 24.09.2015 Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 24.09.2015 Sivu 1 / 1 309/10.03.01/2015 76 Ympäristölautakunnan lausunto Pohjois-Espoon luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelmasta vuosille 2015-2025 Valmistelijat / lisätiedot: Tia Lähteenmäki,

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt Riihimäen maapoliittisen ohjelman Ohjelman periaatteita on noudatettu pääsääntöisesti maankäyttöasioista

Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt Riihimäen maapoliittisen ohjelman Ohjelman periaatteita on noudatettu pääsääntöisesti maankäyttöasioista KV 13.12.2010 109 Riihimäen maapoliittinen ohjelma 2010 Tekla 2.2.2010 37 Tausta Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt Riihimäen maapoliittisen ohjelman 7.1.2003. Ohjelman periaatteita on noudatettu pääsääntöisesti

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (4) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA Kaavan nimi: HIMOSLEHTELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee 40. kaupunginosan katu-

Lisätiedot

KIIHTELYSVAARAN RANTAOSAYLEISKAAVA

KIIHTELYSVAARAN RANTAOSAYLEISKAAVA Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, hyväksytty valtioneuvostossa 31.11.2008 ja tulleet voimaan 1.3.2009 Alueidenkäyttötavoitteiden tehtävä Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ovat osa maankäyttö-

Lisätiedot

KYMIJOEN ULKOILUREITTI YLEISSUUNNITELMAN TARKENNUS

KYMIJOEN ULKOILUREITTI YLEISSUUNNITELMAN TARKENNUS Kouvolan kaupunki Yhdyskuntatekniset palvelut OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KYMIJOEN ULKOILUREITTI YLEISSUUNNITELMAN TARKENNUS Pvm. 18.7.2018 Täyd. Diaari 1857/10.02.01/2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33

RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU MAA- JA METSÄTALOUSALUETTA. P27193 13.5.2015 Kaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden rantaosayleiskaavan 2. osan muutos Kuorasjärvi, pohjoisosa, Kuusikallio

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden rantaosayleiskaavan 2. osan muutos Kuorasjärvi, pohjoisosa, Kuusikallio OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden rantaosayleiskaavan 2. osan muutos Kuorasjärvi, pohjoisosa, 10-405-23-89 Kuusikallio Maankäyttö- ja rakennuslain 63 1 momentin mukaan kaavaa laadittaessa

Lisätiedot

SUODENNIEMEN JYRMYSJÄRVEN ALUEEN UUSI ASEMA- KAAVA

SUODENNIEMEN JYRMYSJÄRVEN ALUEEN UUSI ASEMA- KAAVA SASTAMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA 1/6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUODENNIEMEN JYRMYSJÄRVEN ALUEEN UUSI ASEMA- KAAVA ALUEEN SIJAINTI Uusi asemakaava koskee Sastamalan kaupungin Suodenniemen

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2019 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa itä-suomun

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Karhulan alueen asemakaava 1 (6) 12.8.2019 Kontiolahti, Lehmo Karhulan alueen asemakaava (OAS) n tarkoitus Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen ja

Lisätiedot

Kirkonkylän osayleiskaava

Kirkonkylän osayleiskaava Kirkonkylän osayleiskaava Yleiskaavapäällikkö Anita Pihala 8.6.2016 1 Osayleiskaavatyö alkaa... Miksi? Kirkonkylän kehittämistä varten laaditaan osayleiskaava, jossa ratkaistaan alueen maankäytölliset

Lisätiedot

Stormhälla Stora ja Lilla Tallholmen saarten ja ranta- alueen asemakaava ja asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Stormhälla Stora ja Lilla Tallholmen saarten ja ranta- alueen asemakaava ja asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma H A N G O N K A U P U N K I Stormhälla Stora ja Lilla Tallholmen saarten ja ranta- alueen asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.1.2013 / 6.3.2013 / 27.3.2013/ 31.1.2014/

Lisätiedot

FCG Finnish Consulting Group Oy. Konneveden kunta PUKARAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Kaavaselostus. Ehdotus

FCG Finnish Consulting Group Oy. Konneveden kunta PUKARAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Kaavaselostus. Ehdotus FCG Finnish Consulting Group Oy Konneveden kunta PUKARAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Kaavaselostus Ehdotus FCG Finnish Consulting Group Oy Kaavaselostus I SISÄLLYSLUETTELO 1 Tiivistelmä... 1 1.1

Lisätiedot

Ajankohtaista luonnonsuojelussa

Ajankohtaista luonnonsuojelussa Ajankohtaista luonnonsuojelussa Kaavoituksen ajankohtaispäivä Ruissalo 6.6.2013 Luonnonsuojeluyksikkö, ylitarkastaja Leena Lehtomaa Luontoarvot ja luonnon monimuotoisuus Luonnon monimuotoisuuden vähenemisellä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) JUANKOSKEN KAUPUNKI PUNTINJOKI PAAVOLA-HIIVAMÄKI RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 12.2.2014 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS 1 (6) TURUNKANKAAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 7.2.2014 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 (6) 3.10.2018 Lempyyn osayleiskaavan OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen

Lisätiedot

SATAKUNNAN MAAKUNTAKAAVA Ehdotus 27.4.2009

SATAKUNNAN MAAKUNTAKAAVA Ehdotus 27.4.2009 SATAKUNNAN MAAKUNTAKAAVA Ehdotus 27.4.2009 NAKKILAN TAAJAMAOSAYLEISKAAVAN Tarkistaminen ja laajentaminen 2010 SATAKUNNAN ALUESUUNNITTELUN YHTEISTYÖRYHMÄ 20.1.2011 * KAAVOITUSARKKITEHTI SUSANNA ROSLÖF Satakunnan

Lisätiedot

Mäntsälän jalankulku-, pyöräily- ja ulkoilureittien verkoston kehittämissuunnitelma (KÄPY)

Mäntsälän jalankulku-, pyöräily- ja ulkoilureittien verkoston kehittämissuunnitelma (KÄPY) Tekninen lautakunta 102 13.08.2015 Kunnanhallitus 205 24.08.2015 Kunnanvaltuusto 83 31.08.2015 Kunnanhallitus 254 19.10.2015 Maankäyttölautakunta 125 28.10.2015 Mäntsälän jalankulku-, pyöräily- ja ulkoilureittien

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 11. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 11. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 09.01.2017 Sivu 1 / 1 3213/2016 11.01.02 Ympäristölautakunta 105 8.12.2016 11 Valtuustoaloite suojelualueiden perustamisesta Espoon keskuspuistoon (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon hulevesiohjelma. Katariina Peltola

Espoon hulevesiohjelma. Katariina Peltola Espoon hulevesiohjelma Katariina Peltola 7.11.2017 Hulevesiohjelma Valtuuston ohjeellisena hyväksymä hulevesiohjelma valmistui vuonna 2011. Päivitystyö käynnissä syksyllä 2017 Löytyy Espoon Internet sivuilta:

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, valmisteluvaihe

KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, valmisteluvaihe KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (10) Paananen Susanna Sisällysluettelo 1 TIIVISTELMÄ... 1 1.1 Kaavaprosessin vaiheet...

Lisätiedot

Ihmisen paras ympäristö Häme

Ihmisen paras ympäristö Häme Ihmisen paras ympäristö Häme Hämeen ympäristöstrategia Hämeen ympäristöstrategia on Hämeen toimijoiden yhteinen näkemys siitä, millainen on hyvä hämäläinen ympäristö vuonna 2020. Strategian tarkoituksena

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Teollisuusalueen asemakaavan muutos 1 (5) Leskinen Timo 10.4.2018 Teollisuusalueen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

Luonto kaupunkisuunnittelussa

Luonto kaupunkisuunnittelussa Luonto kaupunkisuunnittelussa Esimerkkejä Turusta Turun kaupunki Kaupunkisuunnittelu Tuuli Vesanto / 11.10.2017 Aiheet: 1. LUONTOARVOT YLEISKAAVOITUKSESSA 2. HULEVEDET JA LUONNON MONIMUOTOISUUS 3. TURUN

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Taalojärven rinteen asemakaava (Seita) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Taalojärven rinteen asemakaava (Seita) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Taalojärven rinteen asemakaava (Seita) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.11.2016 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS

RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS VAMMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA G:\AKVAT\Raivio\OASL1.doc 1/5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS ALUEEN SIJAINTI Asemakaava koskee Raivion kaupunginosan vanhimman osan

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) 1 MITEN VOIN VAIKUTTAA RAKENNUSJÄRJESTYKSEEN? 1 Mikä on rakennusjärjestys Jokaisessa kunnassa tulee olla rakennusjärjestys, mutta sen määräykset voivat olla erilaisia kunnan eri alueilla (MRL 14.1 ). Rakennusjärjestyksen

Lisätiedot

VARKAUDEN KAUPUNKI JÄRVIALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, Ala-Lylyjärvi (VRK 219/2017)

VARKAUDEN KAUPUNKI JÄRVIALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, Ala-Lylyjärvi (VRK 219/2017) OAS 1 (5) Varkauden kaupunki Järvialueen rantaosayleiskaavan muutos, Ala-Lylyjärvi VARKAUDEN KAUPUNKI JÄRVIALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, Ala-Lylyjärvi (VRK 219/2017) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 331-YK1802 PYHÄRANNAN KUNTA PYHÄRANNAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS 2 Kiinteistö 631-405-1-168 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.8.2018 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE

ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10.2.2011 YHTEYSTIEDOT Pälkäneen kunta Osoite: Keskustie 1, 36600 Pälkäne Puh: 03-57911, fax 03 536 1050

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA Länkipohjan teollisuusalueen asemakaava (55. kaupunginosa) Tampereentie Tampere 65 km Jämsä 27 km Hirsikankaantie Suunnittelualue

Lisätiedot

Taajama-alueen osayleiskaavan muutos

Taajama-alueen osayleiskaavan muutos S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A HARTOLAN KUNTA Taajama-alueen osayleiskaavan muutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P21427 annettuihin lausuntoihin I (I) Reinikainen Kuisma Sisällysluettelo 1 Hämeen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIA 1101 Kunnan kaavatunnus:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 94. Tekninen lautakunta 14.10.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 94. Tekninen lautakunta 14.10.2015 Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 14.10.2015 Sivu 1 / 1 309/10.03.01/2015 94 Teknisen lautakunnan lausunto Pohjois-Espoon luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelmasta vuosille 2015-2025 Valmistelijat / lisätiedot: Sini Miettinen,

Lisätiedot

Luoman osayleiskaavan laadinta mitä on tapahtunut?

Luoman osayleiskaavan laadinta mitä on tapahtunut? Luoman osayleiskaavan laadinta mitä on tapahtunut? Luoman Kyläyhdistyksen vuosikokous 16.3.2016 Hannu Valtanen 16.3.2016 H.Valtanen 1 Kunnanvaltuusto 31.8.2015 Hyväksyi kunnan kaavoitusohjelman vuosiksi

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SOMERON KAUPUNKI VALIMOTIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS TYÖNUMERO: 20600874 PÄIVÄYS: 10.8. 2016, TARK. 10.10. 2016 Sweco Ympäristö Oy SOMERON KAUPUNKI Valimotien

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 15. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 15. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 23.01.2017 Sivu 1 / 1 3213/2016 11.01.02 Ympäristölautakunta 105 8.12.2016 Kaupunginhallitus 11 9.1.2017 15 Valtuustoaloite suojelualueiden perustamisesta Espoon keskuspuistoon Valmistelijat

Lisätiedot

Mitä ympäristötietoa tarvitaan kaavoituksen eri tasoilla? Maija Faehnle Suomen ympäristökeskus ja Helsingin yliopisto

Mitä ympäristötietoa tarvitaan kaavoituksen eri tasoilla? Maija Faehnle Suomen ympäristökeskus ja Helsingin yliopisto Ympäristötiedon avautuminen palvelemaan kuntien päätöksentekoa 19.11.2013 Mitä ympäristötietoa tarvitaan kaavoituksen eri tasoilla? Maija Faehnle Suomen ympäristökeskus ja Helsingin yliopisto Hyöty irti

Lisätiedot

Luontoarvot ja luonnonsuojelu Jyväskylässä. Katriina Peltonen Metsäohjelman yhteistyöryhmä

Luontoarvot ja luonnonsuojelu Jyväskylässä. Katriina Peltonen Metsäohjelman yhteistyöryhmä Luontoarvot ja luonnonsuojelu Jyväskylässä Katriina Peltonen Metsäohjelman yhteistyöryhmä 26.4.2017 27.4.2017 Sisältö Miksi ekologinen näkökulma on tärkeä? Mitä kuuluu Suomen metsäluonnolle? Suojelutaso

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (5) Ympäristölautakunta Ypst/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (5) Ympäristölautakunta Ypst/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2013 1 (5) 228 Lausunto kaupunginvaltuutettu Tuomas Rantasen toivomusponnesta viheralueiden ja tärkeiden viheryhteyksien luonto- ja virkistysarvojen säilymisen turvaamisesta

Lisätiedot

Mäntyharjun kunta Kallaveden Riinin ja Korpijärven ranta-asemakaavojen muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Mäntyharjun kunta Kallaveden Riinin ja Korpijärven ranta-asemakaavojen muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 5 ) Mäntyharjun kunta Kallaveden Riinin ja Korpijärven ranta-asemakaavojen muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtö-

Lisätiedot

Juvan kunta Jukajärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Juvan kunta Jukajärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JUVAN KUNTA JUKAJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä

Lisätiedot

Osayleiskaavan aikataulu

Osayleiskaavan aikataulu Arja Sippola 07.08.2014 Osayleiskaavan aikataulu 28.10. Page 1 2014 helmikuu Konsultin valinta ja työn aloitus. SELVITYS- JA TAVOITEVAIHE 2014 maaliskuu OAS:n laatiminen. Kaupunginhallitus pöytäkunnan

Lisätiedot

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi (275) KYLÄ Kirkonkylä ALUE Kuhmontien katualue ja siihen liittyvät virkistysalueet

Lisätiedot

RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221

RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221 Kaavaselostus ASEMAKAAVALLA MUODOSTUU KORTTELI 221. P30129 2.8.2016 Kaavan vireille tulo: Tekninen lautakunta._.2015

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin yleiskaava. Yleiskaavan vaikutusten arviointi

Jyväskylän kaupungin yleiskaava. Yleiskaavan vaikutusten arviointi Jyväskylän kaupungin yleiskaava Yleiskaavan vaikutusten arviointi 24.4.2012 Maankäyttö- ja rakennuslain 39 :n mukaan yleiskaavaa laadittaessa on otettava huomioon: 1. yhdyskuntarakenteen toimivuus, taloudellisuus

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 21.1.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23

kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23 Rovaniemen kaupunki Yleiskaavan muutos kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.04.2013 ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ 2013 2 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

KURJENRAUMAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURJENRAUMAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS 311-RAK1716 NAANTALIN KAUPUNKI KURJENRAUMAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Kaavaehdotus Versio 1.0 18.5.2018 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (11) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot...

Lisätiedot

Raision kaupungin 4. kaupunginosan (Mahittula) moottoriurheilualuetta koskevan asemakaavan hyväksyminen (Palovuori)

Raision kaupungin 4. kaupunginosan (Mahittula) moottoriurheilualuetta koskevan asemakaavan hyväksyminen (Palovuori) Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 40 17.3.2015 Tekninen lautakunta 98 7.6.2016 Kaupunginhallitus 252 19.9.2016 Asianro 955/10.02.03/2014 80 Raision kaupungin 4. kaupunginosan (Mahittula)

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 107-AK1701 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.5.2017 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (8) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 30.5.2018 päivitetty: 15.5.2018, 8.11.2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, ehdotusvaihe

KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, ehdotusvaihe KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (8) S. Paananen, T. Järvinen Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä... 1 1.1 Kaavaprosessin

Lisätiedot

Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 449/ / Päätöshistoria. Tekninen lautakunta 9.6.

Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 449/ / Päätöshistoria. Tekninen lautakunta 9.6. Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Asianro 449/10.02.03/2014 8 Raision kaupungin 5. kaupunginosan (Kuninkoja) asemakaavan ja siihen liittyvän tonttijaon sekä Korinpunojankadun katualueen osaa ja suojaviheraluetta

Lisätiedot

Juvan kunta Rautjärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Juvan kunta Rautjärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JUVAN KUNTA RAUTJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi A-2701 1 (6) A-2701 Asemakaavan muutos 25.4.2018 Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö Lahti.fi A-2701 2 (6) Asemakaavan muutos laaditaan Kiinteistö Oy Lahden Hirsimetsäntie 5 sekä JMK Investment

Lisätiedot

Sivu 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto TUOVILA Asemakaavan muutos Tuovilan koulu

Sivu 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto TUOVILA Asemakaavan muutos Tuovilan koulu Sivu 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 12.9.2016 TUOVILA Asemakaavan muutos Tuovilan koulu Sivu 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Kaavaa laadittaessa tulee

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS 1 (5) TUUSNIEMEN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 8.9.2017 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee

Lisätiedot

RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS

RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU KORTTELIN 33 TONTIT 1, 3, 4 JA 5 SEKÄ

Lisätiedot

ENO-TUUPOVAARA RANTAOSAYLEISKAAVA

ENO-TUUPOVAARA RANTAOSAYLEISKAAVA Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, hyväksytty valtioneuvostossa 31.11.2008 ja tulleet voimaan 1.3.2009 Alueidenkäyttötavoitteiden tehtävä Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ovat osa maankäyttö-

Lisätiedot

Kanta-Hämeen maakuntakaava Simo Takalammi

Kanta-Hämeen maakuntakaava Simo Takalammi Kanta-Hämeen maakuntakaava 2040 Simo Takalammi Maakuntakaavan merkitys MRL:n kaavajärjestelmän korkein kaavataso eli suurpiirteinen Ohjaa yleis- ja asemakaavoitusta Hyvä maakuntakaava on mahdollistava

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Asemakaavan muutos koskien Alavuden kaupungin Salmi 10. kaupunginosan korttelia 10046 ja siihen / Ympäristöpalvelut 20.10.2014 2 / 8 1 Osallistumis- ja

Lisätiedot

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015 Sisällysluettelo 1. Yleistä 2. Maakuntakaava 3. Yleiskaava 4. Asemakaava 5. Rakennusjärjestys 6. Ohjelmoimattomat kaavoitustyöt 7. Kaavoitusohjelma 8. Liitekartat

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS. Kuva: Blom Kartta Oy

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS. Kuva: Blom Kartta Oy Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuva: Blom Kartta Oy ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ

Lisätiedot

Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi

Lisätiedot

Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen

Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A KAAVIN KUNTA Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen Kaavaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P23617 Kaavaselostus 1 (2) Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä...

Lisätiedot

Teollisuusalueen asemakaavan muutos

Teollisuusalueen asemakaavan muutos TUUSNIEMEN KUNTA Teollisuusalueen asemakaavan muutos Kaavaselostus, luonnos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 673-P35521 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Kaavaselostus, luonnos 1 (10) Sisällysluettelo 1 PERUS-

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1. Kemijärven kaupunki, maankäyttö

ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1. Kemijärven kaupunki, maankäyttö ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1 Kemijärven kaupunki, maankäyttö 1 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos 2.kaupunginosan (SÄRKIKANGAS),

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos ja -laajennus 16. kaupunginosan korttelin 6285 tontti 2 sekä viereinen asemakaavaton alue, Nikkarinkuja 5 Ilmakuva suunnittelualueesta Pictometry,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Tekla 2.2.2017 3, liite 1 Tekla 24.5.2017 27, liite 4 OAS 1 (4) ONKIVEDEN NERKOONJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 14.10.2016 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA?

Lisätiedot

FCG Planeko Oy OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 ( 7 ) Hangon kaupunki Kantakaupungin yleiskaava 104-C9376

FCG Planeko Oy OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 ( 7 ) Hangon kaupunki Kantakaupungin yleiskaava 104-C9376 FCG Planeko Oy OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 ( 7 ) HANGON KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63, 64 ) 1 PERUSTIEDOT KAAVAN NIMI: KANTAKAUPUNGIN YLEISKAAVA KAAVA-ALUE: Kaava-alue

Lisätiedot

KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN

KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Liite / Ymp.ltk 16.12.2014 / KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

Valtuustoaloite Riihimäen kaupungin metsätaloussuunnitelman päivittämiseksi

Valtuustoaloite Riihimäen kaupungin metsätaloussuunnitelman päivittämiseksi Valtuustoaloite Riihimäen kaupungin metsätaloussuunnitelman päivittämiseksi Kvalt. 3.3.2014 Khall. 17.3.2014 98 Ympla 25.9.2014 118 Tekla 27.1.2015 33 Khall. 23.2.2015 76 Valtuutettu Kalevi Pullinen ym.

Lisätiedot

Valmistelija: Antti Hirvikallio puh mail:

Valmistelija: Antti Hirvikallio puh mail: Tekninen lautakunta 6 31.01.2013 Kunnanhallitus 59 11.02.2013 Tekninen lautakunta 35 27.06.2013 Kunnanhallitus 148 12.08.2013 Tekninen lautakunta 11 29.04.2015 Kunnanhallitus 70 11.05.2015 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Ote Pirkanmaan ensimmäisestä maakuntakaava

Ote Pirkanmaan ensimmäisestä maakuntakaava Kaavatilanne Kaavatilanne kiinteistöllä 418-424-0003-0088: Ote Pirkanmaan ensimmäisestä maakuntakaava 29.3.2007 Kiinteistö on suurimmalta osin maakuntakaavassa virkistysaluetta (V) ja osaltaan taajamatoimintojen

Lisätiedot

PAUKKUMÄEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012

PAUKKUMÄEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012 J O K I O I N E N PAUKKUMÄEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87)

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) Liite 5 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 8 ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 107-AK1701 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.5.2017 18.4.2018 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Dnro 634/2013 9:15 Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutos Riihimäen kaupunki Kaavoitusyksikkö 9.8.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TEHTÄVÄ... 1 2. SUUNNITTELUALUE... 1 3. ALOITE...

Lisätiedot

JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava

JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (7) JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava ja ranta-asemakaavan muutos, UPM-Kymmene Oyj Osallistumis-

Lisätiedot

NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098

NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098 1 NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Aloite Asemakaava laaditaan yksityisen anomuksesta. Suunnittelualue Suunnittelualue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS 1 (5) Äyskosken ranta-asemakaavan muutos TERVON KUNTA ÄYSKOSKEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1.8.2019 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 382-RAK1814 IKAALISTEN KAUPUNKI KAURARANNAN RANTA-ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.2.2019 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (10) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuvaa ranta-asemakaavan

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin korttelin 27 tontin 1 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.4.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan,

Lisätiedot

KIVEL ÄN R ANTA-AL U E EN J A M ELONSAAR E N AS E M AK AAVA

KIVEL ÄN R ANTA-AL U E EN J A M ELONSAAR E N AS E M AK AAVA Keuruun kaupunki 18.4.2017 Kaavoituspalvelut 1 KIVEL ÄN R ANTA-AL U E EN J A M ELONSAAR E N AS E M AK AAVA A S E M A K A A V A N M U U T O S OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Suunnittelualue Suunnittelualue

Lisätiedot

Pirkanmaan maakuntakaava 2040. Maakuntakaavaluonnos Luonto, retkeily ja virkistys

Pirkanmaan maakuntakaava 2040. Maakuntakaavaluonnos Luonto, retkeily ja virkistys Pirkanmaan maakuntakaava Maakuntakaavaluonnos Luonto, retkeily ja virkistys Maakuntakaavafoorumi Vanha kirjastotalo, Tampere, 19.3.2015 Maakuntakaavaluonnos Valmisteluvaiheen kuuleminen Nähtävilläoloaika

Lisätiedot

KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA

KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA KEURUUN KAUPUNKI KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tämä osallistumis- ja arviointisuunnitelma koskee Keuruun keskustaajaman oikeusvaikutteisen osayleiskaavan laatimistyötä.

Lisätiedot

RAISION KAUPUNKI RAISIOKANJONIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4. KAUPUNGINOSA (MAHITTULA)

RAISION KAUPUNKI RAISIOKANJONIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4. KAUPUNGINOSA (MAHITTULA) RAISION KAUPUNKI RAISIOKANJONIN ASEMAKAAVAN MUUTOS 4. KAUPUNGINOSA (MAHITTULA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI, TEKNINEN KESKUS, MAANK YTT PALVELUT 10.9.2013 Osallistumis-

Lisätiedot