Pronssinen ansiomerkki Riitta Tuikka, Pasi Koivunen, Kari Hartikainen, Marko Kiiski, Juhani Herraniemi, Vitri Keijo, Koljonen Henna, Mäntynen Aaro

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pronssinen ansiomerkki Riitta Tuikka, Pasi Koivunen, Kari Hartikainen, Marko Kiiski, Juhani Herraniemi, Vitri Keijo, Koljonen Henna, Mäntynen Aaro"

Transkriptio

1 Suomen Laikajärjestö VUOSIKOKOUS 2016 Finska Laikaklubben ry PÖYTÄKIRJA AIKA klo 15:00-16:20. PAIKKA Posio, Kirikeskus 1 Kokouksen avaus Suomen Laikajärjestön puheenjohtaja Jukka Tuikka avasi kokouksen klo 15:00. ja toivotti kokousväen tervetulleeksi vuosikokoukseen Posiolle. Puheessaan hän toi esille, että kunniajäsen Markku Loimela perusti Laikayhdistyksen vuonna 1981 ja rotujärjestöoikeudet Laikajärjestö sai vuonna Näin ollen on alkanut järjestön 35. toimintavuosi. Taloudellisesti järjestöllä on ollut hyvä viimevuosi. Koirien rekisteröintimäärät laikaroduissa ovat pysyneet pääsääntöisesti ennallaan. Myös Laikajärjestön jäsenmäärä 1250 jäsentä on vakiintunut tasolleen. Kasvattajilla on tärkeä rooli jäsenmäärän kasvattamisessa, kun he liittävät uusia pennun ostajia järjestön jäseneksi. Puheen lopussa Jukka Tuikka korosti myös vapaaehtoistyön merkitystä järjestötoiminnassa. 2 Tervehdykset Lapin Kennelpiirin tervehdyksen toi Jyrki Pitkänen. Suomen Harmaa Hirvikoirajärjestön tervehdyksen toi Pentti Tolonen Suomen Pystykorvajärjestön tervehdyksen toi Jukka Puominen Suomen Ajokoirajärjestön tervehdyksen toi Matti Palojärvi Idän Suurriistakoirat ry:n tervehdyksen toi Ilpo Mikkonen Suojarannan kennelin tervehdyksen toi Jouko Hanhela. 3 Järjestön ja jaostojen palkitsemiset Kultainen ansiomerkki Juha Kotiranta Hopeinen ansiomerkki Pekka Kuismin, Jukka Tuikka, Kimmo Tuikka, Henna Kivinummi, Jouko Hanhela Pronssinen ansiomerkki Riitta Tuikka, Pasi Koivunen, Kari Hartikainen, Marko Kiiski, Juhani Herraniemi, Vitri Keijo, Koljonen Henna, Mäntynen Aaro Kasvattajapalkinnot: Kennel Huntersheart, Anna Enges

2 Kennel Riistavietin, Jarmo Poikela Kennel Siltamiehen, Titi Broman Järjestön Mestaruuskokeiden voittajat: Hirvimestari itäsiperianlaika uros Uralin Pyry, omistaja Heikki Rahikainen Narttumestari itäsiperianlaika narttu Ruska, omistaja Antti Kiviniemi Juniorimestari itäsiperianlaika uros Riistavietin Jätkä, omistaja Sami Front Lintumestari itäsiperianlaika narttu Siltamiehen Debbie Harry, omistaja Titi Broman Mejämestari venäläis-eurooppalainen laika narttu Kivitaskun Wilma, omistaja Kalervo Tarvainen Riistalaika: Venäläis-eurooppalainen laika uros Granitsan Obraztonii, HIRV1 80p + LINT AVO3 47p., omistaja Pasi Koivunen Muotovaliot: itäsiperianlaika narttu Suojarannan Lilliputti, omistaja Jouko Hanhela itäsiperianlaika narttu Naavan Midas, omistajat Soile ja Kimmo Kattainen venäläis-eurooppalainen laika narttu Pihkatapin Granitsa, omistaja Kati Huovila itäsiperianlaika narttu Helkalan Mizzy, omistaja Hannu Halonen Käyttövaliot: itäsiperianlaika narttu Riistavietin Dana, omistaja Raimo Pussinen itäsiperianlaika uros Urpon Brage, omistajat Tiina Loimupalo ja Jan Billgren itäsiperianlaika uros Katajatöyrän Hiski, omistaja Janne Mäkinen itäsiperianlaika narttu Helkalan Mizzy, omistaja Hannu Halonen itäsiperianlaika uros Naavan Midas, omistajat Soile ja Kimmo Kattainen itäsiperianlaika narttu Huntersheart Grusha, omistaja Pasi Kinnunen itäsiperianlaika uros Trivialis Alokin Kasakka, omistaja Teijo Karvonen itäsiperianlaika narttu Riistavietin Halla, omistaja Jarmo Poikela Pohjoismaiden käyttövalio itäsiperianlaika uros Urpon Brage, omistajat Tiina Loimupalo ja Jan Billgren Ottelulautanen: Riistavietin kennel, omistaja Jarmo Poikela Vuoden positiivinen laikavaikuttaja Haataja Vesa Tekojen Malja 35-vuotis juhlavuoden kunniaksi Pulkkinen Voitto Jaostot palkitsivat viime vuonna menestyneitä koiria. 4 Kokouksen järjestäytyminen Puheenjohtaja Juha Kotiranta Sihteeri Marjo Halonen Ääntenlaskijat Kari Hartikainen ja Jarmo Poikela Pöytäkirjantarkastajat Vesa Haataja ja Jouko Hanhela

3 5 Todetaan kokouksen päätösvaltaisuus Todettiin kokous päätösvaltaiseksi ja laillisesti koolle kutsutuksi. 6 Todetaan osallistumisluettelo ja vahvistetaan äänimäärät Todettiin osallistumisluettelo. Paikalla 48 jäsentä ja käytettävissä on 144 ääntä. 7 Asialistan hyväksyminen työjärjestykseksi Asialista hyväksyttiin kokouksen työjärjestykseksi. 8 Hyväksytään toimintakertomus vuodelta 2015 ( LIITE 1., 1.1., 1.2, 1,3., 1.4., 1.5., 1.6., 1.7., 1.8.) Järjestön toimintakertomus, jaostojen toimintakertomukset ja JTO:n seuranta, sekä muiden toimikuntien toimintakertomukset. Toimintakertomukset vuodelta 2015 hyväksyttiin sellaisenaan. 9 Esitetään tilinpäätös eli tuloslaskelma ja tase kuluneelta vuodelta 2015 ( LIITE 2., 2.1), esitetään toiminnantarkastajien lausunto ja vahvistetaan tilinpäätös. Rahastonhoitaja Elisa Tuikka esitteli vuosikokoukselle tuloslaskelman ja taseen. Kokouksen puheenjohtaja Juha Kotiranta luki toiminnantarkastajien lausunnon. Vuosikokous vahvisti tilinpäätöksen. 10 Päätetään vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille tilivelvollisille. Vuosikokous päätti myöntää vastuuvapauden hallitukselle ja muille tilivelvollisille. 11 Päätetään jäsenmaksujen suuruudesta vuodelle 2017 Hallitus esittää, että jäsenmaksut pidetään samana mitä vuonna 2016 Vuosijäsen 30 Yhdistysjäsen 45 Ainaisjäsen 300 Perhejäsen 10 (ei sisällä lehteä) Nuorisojäsen 15 alle 18v. (sisältää lehden) Kasvattajan liittäessä kaikki pentujen ostajat samalla kertaa järjestön jäseniksi; hinta 15 / jäsen ensimmäinen vuosi sisältää lehden. Vuosikokous hyväksyi hallituksen esityksen jäsenmaksujen suuruudesta vuodelle Määrätään toimihenkilöiden sekä hallituksen jäsenten matkakorvaukset ja palkkiot Hallituksen esitys: Matkakorvaus 0,20 / km Pj:n ja sihteerin palkkio 620 Rahastonhoitajan ja jäsensihteerin palkkio 620

4 Vuosikirjan tallentajan palkkio 700 Palkkiot sisältävät työnantajan maksut Vuosikokous hyväksyi hallituksen esityksen toimihenkilöiden sekä hallituksen jäsenten matkakorvauksista ja palkkioista. 13 Hyväksytään toimintasuunnitelma vuodelle 2016 ( LIITE 3., 3.1., 3.2., 3.3., 3.4., 3.5.) Järjestön toimintasuunnitelma, jaostojen toimintasuunnitelmat sekä muiden toimikuntien toimintasuunnitelmat Vuosikokous hyväksyi esitetyt toimintasuunnitelmat sellaisenaan. 14 Hyväksytään tulo- ja menoarvio vuodelle 2016 ( LIITE 4.) Vuosikokous hyväksyi rahastonhoitaja Elisa Tuikan esittämät tulo- ja menoarvion vuodelle Valitaan vuodeksi järjestölle puheenjohtaja, joka samalla toimii hallituksen puheenjohtajana Järjestön puheenjohtajaksi valittiin Jukka Tuikka. 16 Suoritetaan hallituksen jäsenten ja varajäsenten vaali erovuoroisten tilalle Erovuorossa Varajäsenet Kesti Hannu Pulkkinen Voitto Nummela Jarno Karjalainen Mika Kivinummi Henna Kesti Tommi Hallituksen varsinaisiksi jäseniksi ehdotettiin seuraavia henkilöitä: Hannu Kesti, Voitto Pulkkinen ja Jarno Nummela. Edellä mainitut valittiin yksimielisesti. Varajäseneksi esitettiin Mika Karjalainen, Marjo Halonen ja Toni Koljonen. Edellä mainitut valittiin yksimielisesti. 17 Valitaan kaksi toiminnantarkastajaa ja heille varamiehet Toiminnantarkastajiksi valittiin Titi Broman ja Jouko Päivärinta ja heidän varamiehiksi Harri Hakala ja Timo Säilynoja. 18 Valitaan edustaja ja hänelle varaedustaja SKL:n yleiskokoukseen ja valtuustoon kaudelle SKL:n yleiskokoukseen ja valtuustoon kaudelle edustajaksi valittiin Harri Mäkinen ja varalle Jukka Tuikka. 19 Käsitellään hallituksen tekemät esitykset vuosikokoukselle, käsitellään jäsenten tekemät kirjalliset esitykset vuosikokoukselle, mitkä on jätetty hallitukselle vähintään kolme viikkoa ennen vuosikokousta (LIITTEET 5., 6., 7., 8., 9.)

5 19.1 Hallituksen esitys vuosikokoukselle näyttelyissä käyttöluokkaan pääsemiseksi (LIITE 5.) Vuosikokous hyväksyi hallituksen esityksen Antti Paloheimon esitys KARH KVA (LIITE 6.) - Hallituksen esitys KARH KVA (LIITE 9.) 19.3 Antti Paloheimon esitys KARH-J (LIITE 8.) - Hallituksen esitys KARH-J (LIITE 9.) 19.4 Antti Paloheimon esitys ilves- ja villisikataipumuskoe (LIITE 7.) - Hallituksen esitykset ilves- ja villisikataipumuskokeisiin (LIITE 9.) 20 Käsitellään muut esille tulevat asiat, joista voidaan keskustella, mutta ei tehdä päätöksiä Ei esille tulleita asioita. 21 Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja Juha Kotiranta kiitti kokousväkeä ja päätti kokouksen klo 16:20. Juha Kotiranta Puheenjohtaja Marjo Halonen Sihteeri Jouko Hanhela Pöytäkirjantarkastaja Vesa Haataja Pöytäkirjantarkastaja

Suomen Laikajärjestö VUOSIKOKOUS 2014

Suomen Laikajärjestö VUOSIKOKOUS 2014 Suomen Laikajärjestö VUOSIKOKOUS 2014 Finska Laikaklubben ry PÖYTÄKIRJA AIKA 1.3.2014 klo 15.00-16.57 PAIKKA Sievi, Urjanlinna 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja Harri Mäkinen avasi vuosikokouksen Tervehdykset

Lisätiedot

Puheenjohtaja Jukka Tuikka avasi kokouksen klo 13:18 ja toivotti kokousväen tervetulleeksi vuoden ensimmäiseen hallituksen kokoukseen.

Puheenjohtaja Jukka Tuikka avasi kokouksen klo 13:18 ja toivotti kokousväen tervetulleeksi vuoden ensimmäiseen hallituksen kokoukseen. Suomen Laikajärjestö - Finska Laikaklubben r.y. Isokankaantie 114 62800 VIMPELI PÖYTÄKIRJA 1/16 HALLITUKSEN KOKOUS AIKA 29.1.2016 klo 13:18 17:10 PAIKKA LÄSNÄ POIS Kuopio, Hotelli Iso-Valkeinen Pekka Kuismin,

Lisätiedot

Suomen Laikajärjestö Finska Laikaklubben r.y. Retkeilijäntie 18 a Kuopio TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016

Suomen Laikajärjestö Finska Laikaklubben r.y. Retkeilijäntie 18 a Kuopio TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 Suomen Laikajärjestö Finska Laikaklubben r.y. Retkeilijäntie 18 a 2 70200 Kuopio TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 Yleistä Rotujärjestöstä on oltu yhteydessä Suomen Kennelliittoon ja muihin rotujärjestöihin

Lisätiedot

Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4

Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4 Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4 Reposelän ampumarata 90910 Kiiminki 25.3.2013 klo 18.00. Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus. Yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Heikki Pitkänen

Lisätiedot

Suomen Laikajärjestö Finska Laikaklubben r.y. Isokankaantie Vimpeli TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

Suomen Laikajärjestö Finska Laikaklubben r.y. Isokankaantie Vimpeli TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Suomen Laikajärjestö Finska Laikaklubben r.y. Isokankaantie 114 62800 Vimpeli TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Yleistä Rotujärjestöstä on oltu yhteydessä Suomen Kennelliittoon ja muihin rotujärjestöihin

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous /4

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous /4 Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2012 1/4 Virpiniemen ylämaja 90810 Kiviniemi 27.3.2012 klo 18.00. Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus. Puheenjohtaja avasi kokouksen klo: 18.34 Ennen kokouksen

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen SUOMEN KARTOITTAJAYHDISTYS SKY ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Paikka Rakennusmestarien toimitila Kajaaninkatu 16, Oulu Valtakirjojen tarkastus on kokoushuoneessa klo 15.45. Aika 3.3.2016 klo 16.15

Lisätiedot

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta 1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja

Lisätiedot

VUOSIKOKOUS. 7 Vuoden 2018 toimintakertomuksen, myös jalostustoimikunnan (liite 2), tilinpäätöksen (liite 3) ja toiminnantarkastajien

VUOSIKOKOUS. 7 Vuoden 2018 toimintakertomuksen, myös jalostustoimikunnan (liite 2), tilinpäätöksen (liite 3) ja toiminnantarkastajien PÖYTÄKIRJA Aika la 16.03.2019 klo 12.04 13.28. Paikka Hotelli Alba, Ahlmaninkatu 4, 40100 Jyväskylä 1 Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja avasi kokouksen klo 12.04. 2 Valitaan kokoukselle puheenjohtaja.

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 Aika 10.4.2016 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 23 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 BEST WESTERN Hotel Samantta Välitie 1 90830 Haukipudas 7.3.2015 klo: 15.00. Kokouspöytäkirja Kokouksen alussa palkittiin ansioituneet koirat ja

Lisätiedot

3 Esityslistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi Esityslista hyväksyttiin kokouksen työjärjestykseksi sellaisenaan.

3 Esityslistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi Esityslista hyväksyttiin kokouksen työjärjestykseksi sellaisenaan. Suomen Laikajärjestö - 1(5) Finska Laikaklubben r.y. Isokankaantie 114 62800 VIMPELI PÖYTÄKIRJA 1/14 HALLITUKSEN KOKOUS AIKA 24.1.2014 klo 13:00 klo 17:12 PAIKKA Kuopio Hotelli Iso-Valkeinen LÄSNÄ Harri

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Aika 9.4.2017 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 22 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Sääntömääräinen vuosikokous

Sääntömääräinen vuosikokous Aika lauantaina 24.02.2018 klo 15.00 Paikka Läsnä Matkailutila Surkeenjärvi, Korpilahti 16 jäsentä (luettelo liitteenä) Suomen Eurasier Kerho ry:n sääntöjen 15 :ssä mukaan mainitut asiat: 1. KOKOUSEDUSTAJIEN

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 1/6 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 Aika 15.4.2018 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 20 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Suomen Laikajärjestö Finska Laikaklubben r.y. Isokankaantie 114 62800 Vimpeli

Suomen Laikajärjestö Finska Laikaklubben r.y. Isokankaantie 114 62800 Vimpeli Suomen Laikajärjestö Finska Laikaklubben r.y. Isokankaantie 114 62800 Vimpeli Yleistä TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Rotujärjestöstä on oltu yhteydessä Suomen Kennelliittoon ja muihin rotujärjestöihin

Lisätiedot

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS PÖYTÄKIRJA 1 (5) SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS Aika Lauantai 24.4.2010 klo 9.30-11.35 Paikka Sokos Hotel Lappee, kokoustila Saimaa, Brahenkatu 1, Lappeenranta Läsnä Liitteen mukaan

Lisätiedot

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

Suomen Laikajärjestö Finska Laikaklubben r.y. Isokankaantie Vimpeli TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014

Suomen Laikajärjestö Finska Laikaklubben r.y. Isokankaantie Vimpeli TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 Suomen Laikajärjestö Finska Laikaklubben r.y. Isokankaantie 114 62800 Vimpeli TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 Yleistä Rotujärjestöstä on oltu yhteydessä Suomen Kennelliittoon ja muihin rotujärjestöihin

Lisätiedot

SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ - FINSKA SPETSKLUBBEN RY

SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ - FINSKA SPETSKLUBBEN RY SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ - FINSKA SPETSKLUBBEN RY VUOSIKOKOUS 19.3.2015 KLO 13.30 Vantaa ESITYSLISTA 1. KOKOUKSEN AVAUS Puheenjohtaja Eila Lautanen avasi kokouksen klo 13.45 ja toivotti osallistujat tervetulleiksi.

Lisätiedot

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi. ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Paikka Järjestötalo, Paulan Sali, Seinäjoki Aika Ke 25.5.2016 klo 18.00 - Läsnä VUOSIKOKOUS 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri,

Lisätiedot

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(5) VUOSIKOKOUS 31.3.2015 Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Paikka Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B Osallistujat Fordell Pertti Juntunen Raija Kauppinen Esko Kallio

Lisätiedot

SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY

SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY VUOSIKOKOUS 15.3. 2014 klo 14.00 Rovaniemi, Hotelli Santa Claus, Korkalonkatu 29 PÖYTÄKIRJA 1 24 1. KOKOUKSEN AVAUS Suomen Pystykorvajärjestön puheenjohtaja

Lisätiedot

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Ma 6.2.2017 klo 17.00 Paikka: Marttaliiton kokoustila, Malminrinne 1 B, 7 krs. VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13 Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous torstaina 28.2.2013 klo 17-19:30. Paikka: Uudenmaan Marttojen 6.krs Sali, Lapinlahdenkatu 3, Helsinki. VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA

Lisätiedot

Iin seudun Rhy:n Vuosikokous

Iin seudun Rhy:n Vuosikokous Iin seudun riistanhoitoyhdistys PÖYTÄKIRJA Pokholmintie 30 95100 KUIVANIEMI Puh 0400-936 333 Email ii@rhy.riista.fi 23.2.2016 Iin seudun Rhy:n Vuosikokous Aika: 23.2.2016 klo 18.00-20:15 Paikka: Läsnä:

Lisätiedot

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 KAUPAN ESIMIESVETERAANIT RY VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Aika 1.9.2015 kello 18.30 Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 Läsnä Liitteessä 6 mainitut 43 henkilöä 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa. Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21.

Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa. Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21. Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous 11.2.2019 klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21. 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja

Lisätiedot

Suomen Laikajärjestö Finska Laikaklubben r.y. Katinsillantie LAMMI TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012

Suomen Laikajärjestö Finska Laikaklubben r.y. Katinsillantie LAMMI TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 Suomen Laikajärjestö Finska Laikaklubben r.y. Katinsillantie 81 16900 LAMMI TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 Yleistä Rotujärjestöstä on oltu yhteydessä Suomen Kennelliittoon ja muihin rotujärjestöihin asioiden

Lisätiedot

Yhdistyksellä normaali toiminta vuosi, Jyväskylän KV-näyttely saatiin kunnialla läpi huolimatta huonosta ajankohdasta metsästysaikana.

Yhdistyksellä normaali toiminta vuosi, Jyväskylän KV-näyttely saatiin kunnialla läpi huolimatta huonosta ajankohdasta metsästysaikana. KESKI-SUOMEN PUNA-MUSTAT PYSTYKORVAYHDISTYS RY VUOSIKOKOUSPÖYTÄKIRJA AIKA 15.3.2018 klo 18.00 PAIKKA Äänekoski, Vanha Riihelä, Riiheläntie 64 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Pertti Saarenketo

Lisätiedot

Päätösesitys: Valitaan kokouksen puheenjohtaja. Päätös: Puheenjohtajaksi valittiin Leo L Norja Seinäjoelta.

Päätösesitys: Valitaan kokouksen puheenjohtaja. Päätös: Puheenjohtajaksi valittiin Leo L Norja Seinäjoelta. EVANKELINEN LÄHETYSYHDISTYS ELY ry VUOSIKOKOUS PÖYTÄKIRJA Kokousaika: Lauantai 30.3.2019 klo 10-12.15 Paikka: Seinäjoki, seurakuntakeskuksen sali Läsnä: 57 henkeä, nimilista liite 1 1 Kokouksen avaus Päätösesitys:

Lisätiedot

SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY

SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY VUOSIKOKOUS 16.3. 2013 klo 14.00 Tampereella, Hotelli Rosendahlissa, Pyynikintie 13 PÖYTÄKIRJA 1 24 1. KOKOUKSEN AVAUS Suomen Pystykorvajärjestön puheenjohtaja

Lisätiedot

1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A

1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013 Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Paikka Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A Osallistujat Käsitellyt asiat: Laatikainen Sinikka Fordell

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017 AIKA 22.11.2017, klo 18:00 PAIKKA Jakun koulu Paikalla 12 osallistujaa. Aluksi oli kahvitarjoilu. 1 KOKOUKSEN AVAUS Jakkukylän kyläyhdistyksen puheenjohtaja

Lisätiedot

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa LAPIN KULLANKAIVAJAIN LIITTO RY PÖYTÄKIRJA 1 (5) VUOSIKOKOUS 2010 Aika: lauantai 27.3.2010 klo 14.00-16.12 Paikka: Siidan auditorio, Inari Läsnä: 52 jäsentä (liite 1) 1 Kokouksen avaus ja läsnäolevien

Lisätiedot

OAJ:N PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry:n VUOSIKOKOUS

OAJ:N PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry:n VUOSIKOKOUS 1 OAJ:N PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry:n VUOSIKOKOUS Aika: Keskiviikko 24.3.2010 kello 18.00 Paikka: Osallistujat: Pataravintola Mylly, Pirkkala OAJ:n Pirkkalan paikallisyhdistyksen jäsenet. Paikalla oli

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous 12.3.2008 Kiimingin Reposelässä.

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous 12.3.2008 Kiimingin Reposelässä. Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous 12.3.2008 Kiimingin Reposelässä. KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus. - kokouksen avauksen suoritti Timo Tiiro 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja,

Lisätiedot

2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat samalla ääntenlaskijoina.

2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat samalla ääntenlaskijoina. Läsnä: Mia Satamo Mari Toivonen Anna Loimaranta Ainu Sulonen Anneli Jylhä Satu Sipponen Jaana Juvonen Mirika Hyöty Liisa Parviainen Elisa Reunanen Tapio Mäkinen Pasi Satamo Sini-Maria Allén-Perkko Sari

Lisätiedot

Päätösesitys: Hallituksen puheenjohtaja Pekka Knuutti avaa kokouksen Päätös: Esityksen mukaan

Päätösesitys: Hallituksen puheenjohtaja Pekka Knuutti avaa kokouksen Päätös: Esityksen mukaan EVANKELINEN LÄHETYSYHDISTYS ELY ry VUOSIKOKOUS PÖYTÄKIRJA Kokousaika: Lauantai 16.4.2016 klo 14.30 Paikka: Tampere, Kalevan kirkon srk-sali Läsnä: Osallistujalista pöytäkirjan liitteenä 1 Kokouksen avaus

Lisätiedot

KAUPAN ESIMIESVETERAANIT ry VUOSIKOKOUS. Paikka Baltic Princess laiva matkalla Helsingistä Tallinnaan Kokoustila 5 krs Aika 22.8.2012 alkaen klo 19.

KAUPAN ESIMIESVETERAANIT ry VUOSIKOKOUS. Paikka Baltic Princess laiva matkalla Helsingistä Tallinnaan Kokoustila 5 krs Aika 22.8.2012 alkaen klo 19. KAUPAN ESIMIESVETERAANIT ry VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Paikka Baltic Princess laiva matkalla Helsingistä Tallinnaan Kokoustila 5 krs Aika 22.8.2012 alkaen klo 19.00 Läsnä osanottajaluettelossa mainitut 55

Lisätiedot

Pykälä Käsiteltävä asia Sivu

Pykälä Käsiteltävä asia Sivu 1 (6) Elin: Vuosikokous Aika: 19.11.2014 klo 18.00 Paikka: Etelä-Pohjanmaan Elinkeinotalo, Huhtalantie 2, 60200 Seinäjoki Esityslista Pykälä Käsiteltävä asia Sivu 1 Kokouksen avaus 2 2 Kokouksen järjestäytyminen

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA Aika: 2.-3.12.2017, alkaen lauantaina 2.12. klo 14:00 Paikka: Allianssi-talo, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS Esitys: Eurooppanuorten

Lisätiedot

Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen. Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1.

Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen. Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1. PÖYTÄKIRJA 1(6) VARSINAINEN KOKOUS V. 2011 Aika 24.5.2011 klo 18.30 19.40 Paikka Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1. 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

Vielä kerran tervetuloa ja totean kokouksen avatuksi. (kop) Voitaneen todeta kokous päätösvaltaiseksi. Todetaan (kop)

Vielä kerran tervetuloa ja totean kokouksen avatuksi. (kop) Voitaneen todeta kokous päätösvaltaiseksi. Todetaan (kop) KÄSIKIRJOITUS Hyvinkään Venlan kaupunginosayhdistyksen vuosikokoukseen AIKA 11.06.2010, PAIKKA Hyvinkää, ASIALISTA: 1. Kokouksen avaus (kop, kop, kop) Hyvät ystävät. Tervetuloa Hyvinkään Venlan kaupunginosayhdistyksen

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin ESITYSLISTA 6.10.2015 1(6) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 15.11.2015 kello 9.00. Paikka Kokoustila Snellman & Kallavedet, Scandic Hotelli, Satamakatu 1, 70100 Kuopio I KOKOUKSEN

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN KOKOUSKUTSU 28.3.2013 Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN Sokos Hotel Vuokattiin, Kidekuja 2, Vuokatti lauantaina huhtikuun 20. päivänä 2013 klo 14.00 Kokouksessa

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa.

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. ESITYSLISTA 12.10.2018 1(5) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 18.11.2018 kello 9.00. Paikka Scandic Laajavuori Laajavuorentie 30, 40740 Jyväskylä I KOKOUKSEN AVAAMINEN II KOKOUKSEN

Lisätiedot

Puheenjohtaja Jukka Tuikka avasi kokouksen klo 13:00. 3 Esityslistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi

Puheenjohtaja Jukka Tuikka avasi kokouksen klo 13:00. 3 Esityslistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi Suomen Laikajärjestö - 1(5) Finska Laikaklubben r.y. Isokankaantie 114 62800 VIMPELI PÖYTÄKIRJA 3/14 HALLITUKSEN KOKOUS AIKA 30.5.2014 klo 13:00 15:32 PAIKKA LÄSNÄ Vuokatin Urheiluopisto, Vuokatti Jukka

Lisätiedot

PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA 1/4 Hausjärvi

PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA 1/4 Hausjärvi PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA 1/4 Hausjärvi PÖYTÄKIRJA PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA vesiosuuskunnan varsinainen kokous 2017 Aika: 27.05.2017 kello 13.00 Paikka: Haminankylän Kotipirtti Läsnä: Paikalla oli 19

Lisätiedot

JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) TYÖTTÖMYYSKASSA

JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) TYÖTTÖMYYSKASSA JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) KASSAN VARSINAINEN KOKOUS Aika: Perjantai 25. 11. 2016, klo 9.00 Paikka: Radisson Blu Seaside Hotel, Ruoholahdenranta 3, 00180 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS JA

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen.

1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen. KOLHON KYLÄYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA Marko Lipsonen 2.1.2013 YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS Aika 27.11.12, KLO 19.00 Paikka Osuuspankin kokoustilat Läsnä Läsnäolijoista erillinen liite Käsitellyt asiat: 1. Kokouksen

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN AVAUS Airiston kalastusalueen hallituksen puheenjohtaja Olavi Sahlstén toivotti osanottajat tervetulleiksi ja avasi kokouksen.

1 KOKOUKSEN AVAUS Airiston kalastusalueen hallituksen puheenjohtaja Olavi Sahlstén toivotti osanottajat tervetulleiksi ja avasi kokouksen. Aika: 29.4. 2009 kello 18:00 Paikka: Merimaskun koulu, Iskolantie 9 Merimasku 1 KOKOUKSEN AVAUS Airiston kalastusalueen hallituksen puheenjohtaja toivotti osanottajat tervetulleiksi ja avasi kokouksen.

Lisätiedot

Pöytäkirja. 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Vesa Välimäki avasi kokouksen ja toivotti jäsenet tervetulleeksi.

Pöytäkirja. 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Vesa Välimäki avasi kokouksen ja toivotti jäsenet tervetulleeksi. Pöytäkirja Jalasjärven Alapään Eränkävijät Ry Vuosikokous 22.02.2009 Aika 13.00 14.20 Paikka Seuran Maja Läsnä 39 jäsentä 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Vesa Välimäki avasi kokouksen ja toivotti

Lisätiedot

Puheenjohtaja Jukka Tuikka avasi kokouksen klo 12.18.

Puheenjohtaja Jukka Tuikka avasi kokouksen klo 12.18. Suomen Laikajärjestö - Finska Laikaklubben r.y. Isokankaantie 114 62800 VIMPELI PÖYTÄKIRJA 3/15 HALLITUKSEN KOKOUS AIKA 27.6.2015 klo 12:18 15:17 PAIKKA LÄSNÄ POISSA Viitasaari, Viitasaaren ABC Jukka Tuikka,

Lisätiedot

OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu

OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu SYYSKOKOUS 2013 Aika maanantai 23.10.2013 klo 18.00 Paikka Läsnä OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu Osallistujaluettelo liitteenä 1 Kokouksen avaus Yhdistyksemme puheenjohtajan Pasi

Lisätiedot

KEMISTIKILTA Ry 1 (4) VUOSIKOKOUS Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunta PL Espoo FAX (09)

KEMISTIKILTA Ry 1 (4) VUOSIKOKOUS Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunta PL Espoo FAX (09) KEMISTIKILTA Ry 1 (4) VUOSIKOKOUS Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunta PÖYTÄKIRJA Aika: 11.2.2009 16:16 Paikka: Kemian tekniikan rakennuksen luentosali Ke 2 Läsnäolijat: Liite 1 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

4 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN JA ÄÄNTENLASKIJOIDEN VALINTA. Pöytäkirjan tarkastajiksi ja ääntenlaskijoiksi valittiin Olli Dahl ja Pekka Paaso.

4 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN JA ÄÄNTENLASKIJOIDEN VALINTA. Pöytäkirjan tarkastajiksi ja ääntenlaskijoiksi valittiin Olli Dahl ja Pekka Paaso. Kuivaniemen Osakaskunta PÖYTÄKIRJA Kuivaniemen Osakaskunnan vuosikokous 2016 Aika: 24.4.2016 klo 12.36-16:08 Paikka: Kuivaniemen nuorisoseuran talo Läsnä: 34 osakasta, 27 274 ääntä. 1 AVAUS Hoitokunnan

Lisätiedot

SOSIAALITAITO OY SOCIALKOMPETENS AB

SOSIAALITAITO OY SOCIALKOMPETENS AB PÖYTÄKIRJA SOSIAALITAITO OY SOCIALKOMPETENS AB VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2008 Aika: 14.5.2008 klo 13.30 14.25 Paikka: Järvenpää-talo, Hallintokatu 4, 04400 Järvenpää Läsnä: kunta osallistuja äänimäärä Hyvinkään

Lisätiedot

9) esitetään ja hyväksytään riistanhoitoyhdistyksen vuoden 2014 toimintakertomus

9) esitetään ja hyväksytään riistanhoitoyhdistyksen vuoden 2014 toimintakertomus 1) kokouksen avaaminen Rhy:n puheenjohtaja Asko Autio avasi kokouksen. Asko kertoi ajankohtaisista tapahtumista rhy:ssä. Vuoden 2014 pienpetokilpailun palkitut olivat 1 Ari hautakangas, 26 pienpetoa 2.

Lisätiedot

SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITON KYMEN PIIRI RY

SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITON KYMEN PIIRI RY 1 ESITYS: AIKA: PAIKKA: SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITON KYMEN PIIRI RY PIIRIN 64:N TOIMINTAVUODEN TYÖJÄRJESTYKSEKSI 22.03.2018 KLO 18.00 valtakirjat klo 17 alkaen IMATRAN KYLPYLÄ; Purjekuja 2, 55420 Imatra 1.

Lisätiedot

V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi , klo 18.00

V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi , klo 18.00 Tarinagolf Oy V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi 13.5.2019, klo 18.00 Läsnä: Ääniluettelon mukaisesti 5 osakkeenomistajaa edustaen: 98 A osaketta ja 1960 ääntä 0 B osaketta

Lisätiedot

Espoon Palloseuran Jääkiekko ry

Espoon Palloseuran Jääkiekko ry Espoon Palloseuran Jääkiekko ry:n vuosikokous Aika: 31. elokuuta 2009 klo 18:00 Paikka: Espoonlahden Omnian auditorio 1. Kokouksen avaus Olli Koskimies avasi kokouksen klo 18:00. 2. Valitaan kokoukselle

Lisätiedot

SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY

SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY VUOSIKOKOUS 18.3. 2017 klo 13:30 Hotelli Mesikämmen, Karhunkierros 150, ÄHTÄRI PÖYTÄKIRJA 1 24 1. KOKOUKSEN AVAUS Etelä-Pohjanmaan Pystykorvakerhon puheenjohtaja

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2007

PÖYTÄKIRJA. Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2007 PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2007 Aika: Keskiviikko 21.2.2007 klo 17.00 Paikka: Sähkö- ja tietoliikennetekniikan osaston sali S4 Paikalla: Valtuusto:

Lisätiedot

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA. 4 Hyväksytään kokouksen työjärjestys Työjärjestys hyväksyttiin muutoksitta.

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA. 4 Hyväksytään kokouksen työjärjestys Työjärjestys hyväksyttiin muutoksitta. F.C. Barcelona Fan Club Finland n:o 1426 www.fcbarcelonafinland.com PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 2011 1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA 1 Kokouksen avaus Jari Pekkola toivotti jäsenet tervetulleeksi

Lisätiedot

SUOMEN NUORISOVALTUUSTOJEN LIITTO NUVA RY:N VÄLI-SUOMEN PIIRI RY.

SUOMEN NUORISOVALTUUSTOJEN LIITTO NUVA RY:N VÄLI-SUOMEN PIIRI RY. Aika: 24.11.2012, klo 13.00 Paikka: ABC Seinäjoki, Vekaratehtaankatu 13, 60100 Seinäjoki Asia nro Liite nro 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Hyväksyttiin kokoukselle jaettu työjärjestys noudatettavaksi.

Hyväksyttiin kokoukselle jaettu työjärjestys noudatettavaksi. KOTILAISTEN SUKUSEURA R.Y. PÖYTÄKIRJA VUOSISUKUKOKOUS 2013 Aika Lauantai 15.6.2013 kello 14.00 16.15 Paikka Kokoushotelli Gustavelund Kirkkotie 36, 01430 Tuusula Osanottajat Läsnäololuettelo liitteenä,

Lisätiedot

Tapani Saarinen toivotti syyskokoukseen osallistuneet johtokunnan puolesta tervetulleiksi ja avasi syyskokouksen klo 18:05.

Tapani Saarinen toivotti syyskokoukseen osallistuneet johtokunnan puolesta tervetulleiksi ja avasi syyskokouksen klo 18:05. Kangasalan Melojat ry TYÖJÄRJESTYS Kangasalan Melojien syyskokous Aika: 22.11.2016 klo 18:00 Paikka: Vesaniemen takkahuone, Kangasala 1 Kokouksen avaus Tapani Saarinen toivotti syyskokoukseen osallistuneet

Lisätiedot

Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto

Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2011 Aika: Keskiviikkona 10.10.2011 kello 18.00 Paikka: Opinkiven sauna, Keskussairaalantie

Lisätiedot

ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010

ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010 Ala-Ounasjoen Erästäjät PÖYTÄKIRJA Johtokunta Rovaniemi 17.2.2010 ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010 AIKA 17.2.2010 klo 18.00 PAIKKA Toimitalo, Erästäjänpolku OSALLISTUJAT Seuran jäseniä 25 liitteenä

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2006

PÖYTÄKIRJA. Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2006 PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2006 Aika: Maanantai 20.02.2006 klo 18.00 Paikka: Sähkö- ja tietoliikennetekniikan osaston sali S1 Paikalla: Valtuusto: Matti

Lisätiedot

VUOSIKOKOUS Oulaisten yritystalo

VUOSIKOKOUS Oulaisten yritystalo VUOSIKOKOUS 20.2.2016 Oulaisten yritystalo - 2 - VUOSIKOKOUS 20.2.2016, Oulaisten yritystalo (Revonkatu 1, 86300 Oulainen), klo 14.00 (valtakirjojen tarkastus alkaa klo 13.00) ASIALISTA 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS

PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS Aika Maanantai 22.5.2017 klo 12.00 (mahdollisuus oppilaitoslounaaseen klo 11.15 11.50) Paikka Tampereen yhteiskoulun lukio, auditorio, Hallituskatu 32, Tampere

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin ESITYSLISTA 13.10.2017 1(6) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 19.11.2017 kello 9.00. Paikka Palmgren-konservatorio Rautatienpuistokatu 7, 28130 Pori I KOKOUKSEN AVAAMINEN II KOKOUKSEN

Lisätiedot

Paikka Lahti Vesijärven Auto Oy Myyntimiehentie 2 Aika 31.5.2011 klo 13.00

Paikka Lahti Vesijärven Auto Oy Myyntimiehentie 2 Aika 31.5.2011 klo 13.00 KAUPAN ESIMIESVETERAANIT RY VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Paikka Lahti Vesijärven Auto Oy Myyntimiehentie 2 Aika 31.5.2011 klo 13.00 Läsnä Osanottaja listassa mainitut henkilöt Ennen varsinaisen kokouksen alkua

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA

PÖYTÄKIRJA Sääntömääräinen syyskokous Aika Sunnuntai klo 15.00-17.00 Paikka Vesihelmi, iso kokoustila, 2. kerros osoite: Eteläinen puistokatu 2, 30420 Forssa Ennen kokouksen alkua Forssan kaupungin tervehdys ja katsaus

Lisätiedot

Suonteen kalastusalueen vuosikokous. 26.4.2013 klo 12.00

Suonteen kalastusalueen vuosikokous. 26.4.2013 klo 12.00 Suonteen kalastusalueen vuosikokous 26.4.2013 klo 12.00 PÄYTÄKIRJA SUONTEEN KALASTUSALUEEN VARSINAINEN VUOSIKOKOUS AIKA: Perjantai 26.4.2013 alkaen klo 12.00 PAIKKA: Lamminmäen tila, Joutsa 1. Kokouksen

Lisätiedot

Pöytäkirja 17/03/15 KAPLAAKI RY:N VUOSIKOKOUS. Aika: Tiistai 17.3.2015, klo 12:30 Ylioppilastalon auditorio Läsnä: 34 Kaplaakin jäsenet:

Pöytäkirja 17/03/15 KAPLAAKI RY:N VUOSIKOKOUS. Aika: Tiistai 17.3.2015, klo 12:30 Ylioppilastalon auditorio Läsnä: 34 Kaplaakin jäsenet: KAPLAAKI RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Tiistai 17.3.2015, klo 12:30 Paikka: Ylioppilastalon auditorio Läsnä: 34 Kaplaakin jäsenet: Kaisa Köykkä Jeremias Mäkinen Outi Korpiluoma (poistui kohdassa 10) Jeremias

Lisätiedot

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS ESITYSLISTA Aika: 19.2.2014 klo 18.00 Paikka: Kahvila Nanda Wanha Talo, Savilahdenkatu 12, Mikkeli 1. VUOSIKOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi-Maaria

Lisätiedot

UTSJOEN KIRKONKYLAN YHTEISEN KALAVEDEN OSAKASKUNNAN VARSINAINEN KOKOUS. 1 KOKOUKSEN AVAUS, hoitokunnan puheenjohtaja Mika Aikio.

UTSJOEN KIRKONKYLAN YHTEISEN KALAVEDEN OSAKASKUNNAN VARSINAINEN KOKOUS. 1 KOKOUKSEN AVAUS, hoitokunnan puheenjohtaja Mika Aikio. UTSJOEN KIRKONKYLAN YHTEISEN KALAVEDEN OSAKASKUNNAN VARSINAINEN KOKOUS POYTAKIRJA Paikka: Utsjoen kunnantalo, valtuustosali Aika: 28.03.2015 klo 12:00-15:15 1 KOKOUKSEN AVAUS, hoitokunnan puheenjohtaja

Lisätiedot

2 päätösvaltaisuuden ja laillisuuden toteaminen. Kokous todettiin koolle kutsutuksi sääntöjen määräämällä tavalla ja

2 päätösvaltaisuuden ja laillisuuden toteaminen. Kokous todettiin koolle kutsutuksi sääntöjen määräämällä tavalla ja SYYSKOKOUS Aika 13.11.2014 klo.18.05 20.26 Paikka Paasitorni, Paasivuorenkatu 5 A Läsnä osallistujaluettelo,( liite: 1) 1 kokouksen avaus Ammattiosaston puheenjohtaja Pauli Purmonen avasi kokouksen ja

Lisätiedot

VUOSIKOKOUS (5)

VUOSIKOKOUS (5) Ammattiliitto PRO seniorit ry VUOSIKOKOUS 2017 1(5) Pöytäkirja Aika: Paikka: Keskiviikko 26.4.2017 klo12.30 Vesileppis, Vokkolantie 1, Leppävirta Käsiteltävät asiat: 1. Kokouksen avaus Ammattiliitto Pro

Lisätiedot

LVE ry sääntöjen mukainen vuosikokous pidettiin Lappeenrannan Upseerikerholla, 10.2.2009 klo 19:00.

LVE ry sääntöjen mukainen vuosikokous pidettiin Lappeenrannan Upseerikerholla, 10.2.2009 klo 19:00. LVE ry sääntöjen mukainen vuosikokous pidettiin Lappeenrannan Upseerikerholla, 10.2.2009 klo 19:00. VUOSIKOKOUS Aika 10.2.2009 klo 19.00 Paikka Lappeenrannan Upseerikerho Kokouksen avaus Seuran puheenjohtaja

Lisätiedot

SUOMEN AKVARELLITAITEEN YHDISTYS RY 21.10.2014

SUOMEN AKVARELLITAITEEN YHDISTYS RY 21.10.2014 SUOMEN AKVARELLITAITEEN YHDISTYS R.Y:N SÄÄNNÖT Rekisteröity Patentti- ja rekisterihallituksessa 10.7.2009 ja 14.10.2009 (1 ja 5 ) SUOMEN AKVARELLITAITEEN YHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja toiminta-alue Yhdistyksen

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Pöytäkirja ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 5 ARMATUURI RY 1/

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Pöytäkirja ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 5 ARMATUURI RY 1/ ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 5 ENERGIATEKNIIKAN KILTA PÖYTÄKIRJA ARMATUURI ry Ylioppilastalo Laserkatu 10 53850 Lappeenranta KILLAN YLEISKOKOUS Aika: Keskiviikko klo 16.00 Paikka: Luokka 2208, Lappeenrannan

Lisätiedot

Vuosikokous henkilöä, osanottajalista liitteenä, katso liite 1 (Mauno Mynttisen nimi puuttuu listalta).

Vuosikokous henkilöä, osanottajalista liitteenä, katso liite 1 (Mauno Mynttisen nimi puuttuu listalta). Mäntsälän Kennel ja Metsästysseura Ry Vuosikokous 2013 25.2.2013 Paikka: Ampumarata Paviljonki Aika: 25.2.2013 klo 18.00 Läsnä: 64 henkilöä, osanottajalista liitteenä, katso liite 1 (Mauno Mynttisen nimi

Lisätiedot

13.9.2012. Varaedustajat: 21 Tino Valo 22 Kari Katajainen 23 Yrjö Kärkkäinen 24 Saara Asikainen

13.9.2012. Varaedustajat: 21 Tino Valo 22 Kari Katajainen 23 Yrjö Kärkkäinen 24 Saara Asikainen ESITYSLISTA 1(7) EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS AIKA 13.9..2012 Klo 17.00 PAIKKA Pasilan toimipiste, tila 1010 KUTSUTUT Varsinaiset edustajat: 1 Juho Karhumäki EPJ 2 Eetu Salminen EVPJ 3 Salla Korhonen este

Lisätiedot

Varsinainen liittokokous

Varsinainen liittokokous Hallitus 8 / 16 LIITTOKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1 (6) Varsinainen liittokokous Aika 11.6.2016 klo 10.00-15.00. Paikka Porin Yliopistokeskus, Pohjoisranta 11, 28101 Pori 1. Liittokokouksen avaus Kuurojen Liitto

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus ja hiljainen hetki. 2 Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri.

1 Kokouksen avaus ja hiljainen hetki. 2 Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri. Ypäjän Riistamiehet ry Pöytäkirja Vuosikokous 8.3.2019 Paikka: Ypäjänkylän Seuraintalo 1 Kokouksen avaus ja hiljainen hetki. Seuran puheenjohtaja Risto Rantanen avasi kokouksen klo 19.03. Kokousväki vietti

Lisätiedot

INKUBIO RY ESPOO 1 (6) PÖYTÄKIRJA

INKUBIO RY ESPOO 1 (6) PÖYTÄKIRJA 02150 ESPOO 1 (6) Inkubio ry:n vuosikokous Aika: 19.03.2013 kello 18.00 Paikka: Otakaari 5, S2 Läsnä: Läsnäolijat on listattu liitteessä 2. 1. Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Mäkelä avasi kokouksen

Lisätiedot

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 19.9.2010 PÖYTÄKIRJA

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 19.9.2010 PÖYTÄKIRJA F.C. Barcelona Fan Club Finland n:o 1426 www.fcbarcelonafinland.com PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 2010 1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 19.9.2010 PÖYTÄKIRJA 1 Kokouksen avaus Jari Pekkola toivotti jäsenet tervetulleeksi

Lisätiedot

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kauko Harjula ja kokouksen sihteeriksi valittiin Kalevi Korhonen.

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kauko Harjula ja kokouksen sihteeriksi valittiin Kalevi Korhonen. Pöytäkirja Metsästysseura Kerä ry:n vuosikokouksesta, joka pidettiin 17.2.2013 klo 12.00 alkaen seuran metsästysmajalla Kovelinlehdossa. Paikalla oli 67 seuran jäsentä. Lista osaottajista on liitteessä

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2016

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2016 Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2016 Kiimingin jäälihalli Jäälintie 6 90900 Kiiminki 1.3.2016 klo 18.00 Kokouspöytäkirja 1. Kokouksen avaus. Puheenjohtaja Harri Sanaksenaho avasi

Lisätiedot

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen. KOKOUSKUTSU Vuosikokous 2016 Aika: 8.3.2016 kello 19.00 Paikka: Sauna Arla, Kaarlenkatu 15, Helsinki ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen: puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan

Lisätiedot

Internet-käyttäjät ikuisesti IKI ry vuosikokous 31.3.2012 Sivu 1. Internet-käyttäjät ikuisesti IKI ry:n vuosikokous 31.3.

Internet-käyttäjät ikuisesti IKI ry vuosikokous 31.3.2012 Sivu 1. Internet-käyttäjät ikuisesti IKI ry:n vuosikokous 31.3. Internet-käyttäjät ikuisesti IKI ry vuosikokous 31.3.2012 Sivu 1 Internet-käyttäjät ikuisesti IKI ry:n vuosikokous 31.3.2012 pöytäkirja 1. Kokouksen avaus '^l/f.vuwj /VfZ»\Af

Lisätiedot

Jäsentiedote 1/ Vuosikokouskutsu. Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen,

Jäsentiedote 1/ Vuosikokouskutsu. Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen, Jäsentiedote 1/2007 7.3.2007 Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen, Suomen Fyysikkoseuran varsinainen kokous on vuosikokous, joka pidetään tänäkin vuonna Fysiikan päivien yhteydessä. Ohessa kokouskutsu ja esityslista

Lisätiedot

Finnish Linux User Group PÖYTÄKIRJA 1 (2) FLUG ry PL 117, FIN-00181 HELSINKI flug-hallitus@xunil.fi 30.04.2003

Finnish Linux User Group PÖYTÄKIRJA 1 (2) FLUG ry PL 117, FIN-00181 HELSINKI flug-hallitus@xunil.fi 30.04.2003 Finnish Linux User Group PÖYTÄKIRJA 1 (2) FLUG ry YHDISTYKSEN KOKOUS Aika 30.04.2003 kello 19:00 Paikka OlutHuone WilliamK, Annankatu 3, Helsinki Läsnä Esko Wessman puheenjohtaja Ilpo Nyyssönen sihteeri

Lisätiedot

Osallistujaluettelo (liite 1) Puheenjohtaja Maiju Savolainen toivotti osallistujat tervetulleiksi ja avasi kokouksen klo 12.12

Osallistujaluettelo (liite 1) Puheenjohtaja Maiju Savolainen toivotti osallistujat tervetulleiksi ja avasi kokouksen klo 12.12 Pienpystykorvat ry Syyskokouksen pöytäkirja Aika: 26.09.2015 Paikka: Paikalla: Pohjois-Hämeen Kennelpiirin toimitilat Tampereentie 484 Lempäälä Minna Ahonen-Vuorinen Erkki Linkohaka Harri Liikkanen Sari

Lisätiedot

Varsinainen liittokokous alkaa

Varsinainen liittokokous alkaa KUUROJEN LIITTO RY ESITYSLISTA 1 (5) Varsinainen liittokokous Aika 6.-7.6.2015 Paikka Valkea Talo, Ilkantie 4, 00400 Helsinki Lauantai 6.6. Lounas klo 11.30-12.30 Kahvi klo 15.00-15.30 8.30 9.30 Edustajavaltakirjojen

Lisätiedot

Forssan Seudun Pöytäkirja 1 / 5 Perussuomalaiset ry. Syyskokous 2017

Forssan Seudun Pöytäkirja 1 / 5 Perussuomalaiset ry. Syyskokous 2017 Forssan Seudun Pöytäkirja 1 / 5 Paikka: Hotelli Koskenniska, Turuntie 1 Forssa Aika: 17.10.2016 klo 19 Paikalla: Jari Kantelus,, Matti Luostarinen,, Tommi Holopainen, Aila Lahtinen, Lisäksi paikalla olivat

Lisätiedot