Työsuunnitelman muutos lukuvuodelle / Leppätien koulu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Työsuunnitelman muutos lukuvuodelle / Leppätien koulu"

Transkriptio

1 Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet Suomenkielinen koulutusjaosto Työsuunnitelman muutos lukuvuodelle / Leppätien koulu SIVVLK 114 Sivistysvaliokunta/Bildningsutskottet Valmistelija/Beredare: sivistysjohtaja/bildningsdirektör, Suvi-Päivikki Hiipakka, suvi-paivikki.hiipakka(at)sipoo.fi Sipoon kunnan hallintosäännön mukaan sivistysvaliokunta hyväksyy kunnan koulujen lukuvuoden työ-ja loma-ajat. Perusopetuslain mukaan (23. Lukuvuosi) lukuvuosi alkaa 1 päivänä elokuuta ja päättyy 31 päivänä heinäkuuta. Lukuvuodessa on 190 työpäivää. Lukuvuoden työpäivistä vähennetään kuitenkin muuksi arkipäiväksi kuin lauantaiksi sattuva itsenäisyyspäivä, loppiainen tai vapunpäivä. Lukuvuoden koulutyön päättymisajankohdasta säädetään asetuksella. Perusopetusasetuksen mukaan (7. Koulutyön päättymisajankohta) lukuvuoden koulutyö päättyy viikon 22 viimeisenä arkipäivänä. Lukuvuonna itsenäisyyspäivä ja vapunpäivä on tiistai ja loppiainen perjantai. Koulutyötä tulee siis tehdä 187 arkipäivää. Sipoon peruskouluissa ja Sibbo gymnasiumissa syysloman pituus on ollut kaksi päivää ja kouluvuosi on aloitettu samaan aikaan kuin Helsinki, Espoo ja Vantaa. Lauantaityöpäiviä on vältetty, koska siivous, ruokailu ja koulukuljetuksia ei silloin ole mahdollista järjestää. Joululoman pituus on ollut kaksi viikkoa. Pyhäpäivien sijoittuessa tiistaille tai torstaille, koulut ovat valinnaisesti saaneet tehdä sisään jonkun valiokunnan määräämän välipäivän ja esimerkiksi yläkouluissa taksivärkkipäivä on voitu yhdistää syyslomaan. Sipoon lukio on noudattanut Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän työ- ja lomapäiviä. Enligt Sibbo kommuns förvaltningsstadga fastställer bildningsutskottet läsårets lov- och arbetstider för kommunens skolor. Enligt lagen om grundläggande utbildning (23 Läsåret) börjar läsåret den 1 augusti och avslutas den 31 juli. Läsåret har 190 arbetsdagar. Läsårets arbetsdagar minskas dock med självständighetsdagen, trettondagen och första maj när dessa infaller på en annan vardag än lördag. Bestämmelser om tidpunkten då läsårets skolarbete avslutas ges genom förordning. Enligt förordningen om grundläggande utbildning (7 Tidpunkten då skolarbetet avslutas) avslutas läsårets skolarbete den sista vardagen vecka 22.

2 Läsåret infaller självständighetsdagen och första maj på en tisdag och trettondagen på en fredag. Därmed bör läsåret omfatta 187 skoldagar. Grundskolorna och Sibbo gymnasium i Sibbo har haft ett två dagar långt höstlov och läsåret har inletts samtidigt som i Helsingfors, Esbo och Vanda. Lördagsarbetsdagar har undvikits för att städning, bespisning och skolskjutsar inte kan ordnas då. Jullovet har varit två veckor långt. Då helgdagarna infallit på en tisdag eller torsdag har skolorna valfritt kunnat jobba in en mellandag som fastställts av utskottet och i högstadiet har dagsverksdagen kunnat kombineras med höstlovet. Sipoon lukio har följt Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymäs lovoch arbetsdagar. Sivistysjohtajan ehdotus Työ- ja lomapäivät kunnan koulutoimeen kuuluvissa peruskouluissa ja Sibbo gymnasiumissa lukuvuonna : Syyslukukausi: Syysloma: Kevätlukukausi: Talviloma: (viikko 8) lomapäiviä. Koulupäiviä yhteensä 187. Bildningsdirektörens förslag Skol- och lovdagarna i de skolor som tillhör kommunens grundläggande undervisning och Sibbo gymnasium läsåret : Höstterminen: Höstlov: Vårterminen: Sportlov: (vecka 8) Skol- och lovdagarna vid Sipoon lukio följer Keudas arbets- och lovdagar. Skoldagar sammanlagt 187. Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Beslut Föredragandes förslag godkändes enhälligt.

3 KOULJAOS 59 Suomenkielinen koulutusjaosto Valmistelija/Beredare: opetusjohtaja Jari Alasmäki, jari.alasmaki(at)sipoo.fi Sipoon kunnan hallintosäännön mukaan sivistysvaliokunta hyväksyy kunnan koulujen lukuvuoden työ- ja loma-ajat. Sivistysvaliokunta on hyväksynyt Sipoon kunnan Koulutuspalveluihin kuuluvissa peruskouluissa ja Sibbo gymnasiumissa työ- ja loma-ajoiksi lukuvuonna : Syyslukukausi: Syysloma: Kevätlukukausi: Talviloma: (viikko 8) lomapäiviä. Koulupäiviä on yhteensä 187. Sivistysvaliokunnan päätöksessä ei ole mainintaa koulujen mahdollisuudesta järjestää lauantaityöpäivää tai -päiviä lukuvuonna Koulujen työsuunnitelmia hyväksyessään koulutusjaosto keskusteli koulujen mahdollisuudesta lauantaityöpäivään, koska selkeä tarve tähän on esitetty useammasta koulusta. Lähtökohtana on aiempina vuosina ollut, että lauantaityöpäivästä ei saa aiheutua kuljetus-, ruokahuolto- tai muita kustannuksia. Näin ollen lähtökohtana on se, että vanhemmat vastaavat kuljetusoppilaiden koulukyytien järjestämisestä. Ruokahuoltoyksiköllä on valmiudet järjestää kouluruokailu myös lauantaina. Ylimääräisiä kustannuksia tästä ei aiheudu, koska vastaavasti korvaavana lomapäivänä ei näin synny ruokahuoltokustannuksia Mikäli koulun toiminnan kannalta on perusteltua pitää lauantaityöpäivä, tulee tätä anoa erikseen koulutusjaostolta ja jaosto käsittelee asian työsuunnitelmamuutoksena. Opetusjohtajan ehdotus Koulutusjaosto esittää sivistysvaliokunnalle, että se tekee muutoksen lukuvuoden työ- ja loma-aikoihin siten, että kouluille annetaan mahdollisuus järjestää lukuvuonna yksi tai kaksi lauantaityöpäivää ja korvaavat lomapäivät olisivat näin ja/tai Opetusjohtajan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. _

4 SIVVLK 92 Sivistysvaliokunta/Bildningsutskottet Valmistelija/Beredare: sivistysjohtaja/bildningsdirektör Suvi-Päivikki Hiipakka, suvi-paivikki.hiipakka(at)sipoo.fi Sivistsyvaliokunta päätti hyväksyä suomenkielisen koulutusjaoston ehdotuksen lukuvuoden työ- ja loma-ajoista. Mahdolliset muutokset tehdään täydennyksinä Sipoon kunnan peruskoulujen ja Sibbo gymnasiumin lukuvuoden työsuunnitelmiin jotka koulutusjaostot hyväksyvät. lomapäiviä. Beslut Bildningsutskottet beslutade godkänna finska utbildningssektionens förslag om lov- och arbetstiderna läsåret Möjliga ändringar görs som komplettering till Sibbo kommuns grundskolors och Sibbo gymnasiums arbetsplanerna för läsåret som utbildningssektionerna godkänner. Skol- och lovdagarna vid Sipoon lukio följer Keudas arbets- och lovdagar. KOULJAOS 66 Suomenkielinen koulutusjaosto Valmistelija/Beredare: opetusjohtaja Jari Alasmäki, jari.alasmaki (at) sipoo.fi Leppätien koulu esittää, että koulutusjaosto hyväksyy muutoksen Leppätien koulun työsuunnitelmaan lukuvuodelle seuraavasti: 1) Koulun työpäivä olisi lauantai , jolloin koulu, kielikylpyesikoulut ja vanhempainyhdistys yhdessä järjestävät Isänpäivämyyjäiset (perinne, joka ollut käytössä koko koulun olemassaoloajan). Vastaavasti korvaava vapaapäivä olisi maanantai ) Toinen lauantaityöpäivä olisi , silloin järjestämme Unicef-tapahtuman yhdessä kotien kanssa (myös tämä on koulun perinne, keräämme varoja kehitysmaiden lapsille). Korvaavan vapaapäivän pitäisimme maanantaina Vuosia näin toimineina tiedämme, ettei näistä järjestelyistä saa aiheutua kuljetus-, ruokahuolto- tai muita kustannuksia. Järjestämme oppilaiden ruokailun entisen tavan mukaan tilaamalla eväät lauantaityöpäiviksi, eväiden jakelun hoidamme itse. Kuljetus järjestyy huoltajien avustuksella, koska he osallistuvat tapahtumiin yhdessä lastensa kanssa. Niille lapsille, joiden vanhemmat eivät voi osallistua, järjestämme kimppakuljetuksia yhdessä huoltajien kanssa. Näillä järjestelyillä päivät ovat sujuneet hyvin ja uskomme niin tapahtuvan tänä lukuvuonnakin.

5 Opetusjohtajan ehdotus Koulutusjaosto hyväksyy Leppätien koulun lukuvuoden työsuunnitelmamuutoksen siten, että koulun lauantaityöpäiviä ovat sekä Nämä työpäivät korvaavat ja lomapäivät. Esittelijän ehdostus hyväksyttiin yksimielisesti.

Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet 101 17.12.2018 110 18.12.2018 7 22.01.2019 Lukuvuoden 2019-2020 työ- ja loma-ajat Sipoon

Lisätiedot

Lukuvuoden 2009-2010 työ- ja lomapäivät / Skol- och lovdagarna läsåret 2009-2010

Lukuvuoden 2009-2010 työ- ja lomapäivät / Skol- och lovdagarna läsåret 2009-2010 Kunnanhallitus/Kommunstyrelsen 100 31.03.2009 Lukuvuoden 2009-2010 työ- ja lomapäivät / Skol- och lovdagarna läsåret 2009-2010 SIVLTK 120 Sivistyslautakunta/Bildningsnämnden 17.12.2008 Valmistelija/Beredare:

Lisätiedot

Aika/Tid , Klo/Kl. 17:30-18:30 Paikka/Plats Kuntalan kokoushuone 2 (KEKE) / Sockengården mötesrum 2 (KEKE)

Aika/Tid , Klo/Kl. 17:30-18:30 Paikka/Plats Kuntalan kokoushuone 2 (KEKE) / Sockengården mötesrum 2 (KEKE) 10/2015 1 Aika/Tid 08.12.2015, Klo/Kl. 17:30-18:30 Paikka/Plats Kuntalan kokoushuone 2 (KEKE) / Sockengården mötesrum 2 (KEKE) Osallistujat/Deltagare Nimi/Namn Klo/Kl. Tehtä vä/uppg Läsnä/Närv. Suuronen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 153. 153 Lukuvuoden 2016-2017 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja 153. 153 Lukuvuoden 2016-2017 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa 23.09.2015 Sivu 1 / 1 3991/12.01.00/2015 153 Lukuvuoden 2016-2017 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa 23.09.2014 Sivu 1 / 1 3815/12.01.00/2014 177 Lukuvuoden 2015-2016 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa 28.09.2016 Sivu 1 / 1 3739/2016 12.01.00.00 151 Lukuvuoden 2017-2018 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh.

Lisätiedot

-2, SIV-SU :00

-2, SIV-SU :00 -2, SIV-SU 2018-12-05 16:00 Kokouskutsu Keskiviikkona 5.12.2018 klo 16.00, kokoushuone Panama (ent. Mårdin ruokala, Alholminkadulta vasemmalle alas kellariin Päättäjät Varsinaiset jäsenet Henkilökohtaiset

Lisätiedot

Lukuvuoden työajat

Lukuvuoden työajat Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 127 Lukuvuoden 2017-2018 työajat Asianro 895/12.00.01/2016 Sivistysjohtaja Matti Sivonen 22.11.2016: Perusopetuslain 23 :n mukaan lukuvuosi alkaa 1. päivänä elokuuta ja

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA NRO 10/2017 Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala Maunulan ala-asteen 1 (6) johtokunta

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA NRO 10/2017 Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala Maunulan ala-asteen 1 (6) johtokunta HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA NRO 10/2017 Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala SIVU Maunulan ala-asteen 1 (6) johtokunta KOKOUSAIKA TIISTAI 3.10.2017 KLO 17.37-19.14 KOKOUSPAIKKA Maunulan ala-aste Puheenjohtaja

Lisätiedot

Kauniaisten suomenkielisen esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion työ- ja loma-ajat lukuvuonna

Kauniaisten suomenkielisen esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion työ- ja loma-ajat lukuvuonna Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta 57 26.10.2017 70 14.12.2017 Kauniaisten suomenkielisen esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion työ-

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 197. 197 Lukuvuoden 2014-2015 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja 197. 197 Lukuvuoden 2014-2015 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa 25.09.2013 Sivu 1 / 1 4015/12.01.00/2012 197 Lukuvuoden 2014-2015 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Marjo Tuoriniemi,

Lisätiedot

MARTTILAN KUNTA ESITYSLISTA 8/2016. Keskiviikkona klo Mellilän kunnantalo, Loukeentie 24, Mellilä

MARTTILAN KUNTA ESITYSLISTA 8/2016. Keskiviikkona klo Mellilän kunnantalo, Loukeentie 24, Mellilä 1 KOKOUSAIKA Keskiviikkona 14.12.2016 klo 18.30 KOKOUSPAIKKA Mellilän kunnantalo, Loukeentie 24, 32300 Mellilä SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Jäsenet Varajäsenet ( ) Korimäki Eeva, pj. Valta Anne ( ) Häkkinen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Nuorisovaltuusto 22.09.2015 Sivu 1 / 1. 80 Koulujen lukuvuoden 2016 17 työ- ja loma-ajat. Nuorisovaltuuston lausunto

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Nuorisovaltuusto 22.09.2015 Sivu 1 / 1. 80 Koulujen lukuvuoden 2016 17 työ- ja loma-ajat. Nuorisovaltuuston lausunto Nuorisovaltuusto 22.09.2015 Sivu 1 / 1 80 Koulujen lukuvuoden 2016 17 työ- ja loma-ajat. Nuorisovaltuuston lausunto Selostus Juha Nurmi tulee pyytämään lausuntoa nuorisovaltuustolta, koskien koulujen työ-

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2016-2017

Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2016-2017 Sivistyslautakunta 84 28.10.2015 Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2016-2017 728/12.00.01/2015 Sivistyslautakunta 84 Varhaiskasvatus Varhaiskasvatuksessa

Lisätiedot

Valmistelija ja esittelijä: sivistysjohtaja Pekka Hirvonen, puh ,

Valmistelija ja esittelijä: sivistysjohtaja Pekka Hirvonen, puh , KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirjanote 1 Perusopetuksen ja lukion lukuvuoden 2018-2019 työpäivät 19/12.00.01/2017 Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta 20.12.2017 109 Perusopetuslain 23 :n mukaan perusopetuksessa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 682/2010 vp Peruskoulujen lukuvuoden alkuajankohdan siirtäminen osana Sivistysmaakunta-hanketta Eduskunnan puhemiehelle Etelä-Savossa on alkamassa Sivistysmaakuntahanke, jossa julkisuudessa

Lisätiedot

Minna Saikkonen edustaja. Muut läsnäolijat *Sari Keinonen alakoulun rehtori

Minna Saikkonen edustaja. Muut läsnäolijat *Sari Keinonen alakoulun rehtori JYVÄSKYLÄN NORMAALIKOULU PÖYTÄKIRJA 1/2010 Johtokunta Alakoulu, opettajainhuone, III krs Pitkäkatu 8 klo 18.00-20.38 torstai 18.3.2010 Päätöksentekijät *Tapani Lehto Sirkku Laurila Sami Kalaja * Eero Tolvanen

Lisätiedot

Aloite iltapäivätoiminnan yhtenäistämisestä ja toimintaa koordinoivasta henkilöstä/yhteisen Sipoomme valtuustoryhmä. Aloite merkittiin tiedoksi.

Aloite iltapäivätoiminnan yhtenäistämisestä ja toimintaa koordinoivasta henkilöstä/yhteisen Sipoomme valtuustoryhmä. Aloite merkittiin tiedoksi. Valtuusto 54 09.05.2011 Aloite iltapäivätoiminnan yhtenäistämisestä ja toimintaa koordinoivasta henkilöstä/yhteisen Sipoomme valtuustoryhmä 1395/00.00.09/2010 KV 89 Valtuusto 27.9.2010 Yhteisen Sipoomme

Lisätiedot

Leppätien koulun tilaohjelman muutos / Ändring av rumsprogrammet för Leppätien koulu

Leppätien koulun tilaohjelman muutos / Ändring av rumsprogrammet för Leppätien koulu Sivistysvaliokunta/ 10 16.01.2012 Bildningsutskottet Kunnanhallitus/Kommunstyrelsen 60 14.02.2012 Leppätien koulun tilaohjelman muutos / Ändring av rumsprogrammet för Leppätien koulu KOULJAOS 37 Suomenkielinen

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen työ- ja loma-ajat lukuvuonna

Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen työ- ja loma-ajat lukuvuonna Sivistyslautakunta 81 26.10.2016 Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2017-2018 625/12.00.01/2016 Sivistyslautakunta 26.10.2016 81 Varhaiskasvatus

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Pöytäkirja nro 9 / 2013 Sivistyslautakunta

Kosken Tl kunta Pöytäkirja nro 9 / 2013 Sivistyslautakunta Kosken Tl kunta Pöytäkirja nro 9 / 2013 Sivistyslautakunta 115 Kokousaika Keskiviikko 12.12.2013 klo 18-18.39 Kokouspaikka Koskisali, Hämeentie 12, Koski TL Saapuvilla olleet jäsenet varajäsenet Jalli

Lisätiedot

66 09.06.2010. KOULJAOS 37 Suomenkielinen koulutusjaosto 22.4.2009 Valmistelija/Beredare: opetusjohtaja Jari Alasmäki jari.alasmaki(at)sipoo.

66 09.06.2010. KOULJAOS 37 Suomenkielinen koulutusjaosto 22.4.2009 Valmistelija/Beredare: opetusjohtaja Jari Alasmäki jari.alasmaki(at)sipoo. Valtuusto 34 26.04.2010 Suomenkielinen koulutusjaosto 51 02.06.2010 Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet 66 09.06.2010 Leppätien koulun uudisrakennuksen luonnospiirustukset 198/05.06.02/2009 KOULJAOS

Lisätiedot

Pirjo Rintala, puheenjohtaja Pirkko Korhonen Päivi Kamppi, varapuheenjohtaja Katariina Wargelin Anna-Maija Tuuliainen Anne Kilpeläinen Vexi Virtanen

Pirjo Rintala, puheenjohtaja Pirkko Korhonen Päivi Kamppi, varapuheenjohtaja Katariina Wargelin Anna-Maija Tuuliainen Anne Kilpeläinen Vexi Virtanen JYVÄSKYLÄN NORMAALIKOULU Johtokunta Alakoulun opettajanhuone, 3. krs Pitkäkatu 8 klo 18.00-20.12 PÖYTÄKIRJA 1/2014 torstai 13.3.2014 Päätöksentekijät Muut läsnäolijat Allekirjoitukset Pirjo Rintala, puheenjohtaja

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2009. Sivistyslautakunta Tiistai klo

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2009. Sivistyslautakunta Tiistai klo ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2009 Sivistyslautakunta 27.01.2009 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Tiistai 27.01.2009 klo 18.00 18.40 Kunnanviraston kokoushuone Hietala Ritva Mattila

Lisätiedot

Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet

Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet 9/2017 1 Kokouskutsu Möteskallelse Päivämäärä Datum Klo Kl. 17:30 Paikka Plats Kuntalan kh-2 kokoushuone Sipoossa Sibbo 22.11.2017 Antti Skogster sivistysvaliokunnan puheenjohtaja ordförande för bildningsutskottet

Lisätiedot

TORPPARINMÄEN PERUSKOULUN JOHTOKUNNAN KOKOUKSEN pöytäkirja 3 / 2018

TORPPARINMÄEN PERUSKOULUN JOHTOKUNNAN KOKOUKSEN pöytäkirja 3 / 2018 TORPPARINMÄEN PERUSKOULUN JOHTOKUNNAN KOKOUKSEN pöytäkirja 3 / 2018 Aika: maanantaina 1.10.2018 klo 18 Paikka: Ylä-Fallintie 54, 00690 Helsinki Läsnä: Heidi Antinkari, puheenjohtaja Hanna Vieruaho, huoltajajäsen

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 7/2014 Sivistyslautakunta. 101 Sivistyslautakunnan alaisten viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 7/2014 Sivistyslautakunta. 101 Sivistyslautakunnan alaisten viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 2.12.2014 klo 17.30-18.10 Paikka Kunnanvirasto, alakerran kahvihuone Asiat 95 Kokouksen avaaminen 96 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 97 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

SIEVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 1/2018 Sivu 1 julkaistu extranettiin Koululautakunta

SIEVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 1/2018 Sivu 1 julkaistu extranettiin Koululautakunta SIEVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 1/2018 Sivu 1 julkaistu extranettiin 19.01.2018 Koululautakunta Aika: Paikka: Torstai 25.01.2018 kello 19.00 (Kahvit ennen kokousta klo 18.40 alkaen) Lukio. - Kokouksen alussa

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA

KIVIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA ESITYSLISTA Kokousnumero 2/2017 Aika Tiistai klo 17.30 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone KOKOUSKUTSU 07.03.17 Kunnanhallituksen kokoushuone Nro 2/2017 ASIA LIITE 15 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Sisällysluettelo KO, :30, Esityslista 1

Sisällysluettelo KO, :30, Esityslista 1 Sisällysluettelo KO, 17.12.2018 18:30, Esityslista 1-1 Esityslistan kansilehti (kokouskutsu)... 1 2 Koulujen työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2019-2020... 2 3 Päiväkodinjohtajan virka... 3 4 Tiedoksiantoasiat...

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2010. Sivistyslautakunta

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2010. Sivistyslautakunta ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2010 Sivistyslautakunta 26.01.2010 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Tiistai 26.01.2010 klo 18.00 Kunnanviraston kokoushuone Inkinen Anneli Räsänen Jesse

Lisätiedot

12/ Pöytäkirja Protokoll. Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet. Aika/Tid , Klo/Kl. 17:30-20:45

12/ Pöytäkirja Protokoll. Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet. Aika/Tid , Klo/Kl. 17:30-20:45 12/2018 1 Aika/Tid 17.12.2018, Klo/Kl. 17:30-20:45 Paikka/Plats Osallistujat/Deltagare Ravintola Tila, Knutersintie 262, 04130 Sipoo Nimi/Namn Klo/Kl. Tehtä vä/uppg Läsnä/Närv. Skogster Antti 17:30-20:45

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysvlk/socialoch hälsovårdsutsk Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 21 03.03.2014 73 11.03.2014 Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä / Utlåtande

Lisätiedot

Oheismateriaali: sivistyslautakunnan päätös

Oheismateriaali: sivistyslautakunnan päätös Kunnanhallitus 385 21.11.2016 Kunnanhallitus 404 05.12.2016 Sivistyslautakunnan päätös 26.10.2016 81 (Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2017-2018),

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2012 Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2012 Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2012 Kokousaika klo 17.12-17.14 Kokouspaikka Opetusvirasto, Hämeentie 11 A, 3. krs, huone 324 Läsnä Jäsenet Pakarinen, Pia Aaltio, Elina Kokko, Kristiina Laiho, Harri Leoni,

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA

KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA PÖYTÄKIRJA Kokousnumero 2/2017 Aika Tiistai klo 17.30 20.03 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone KOKOUSKUTSU 07.03.17 Kunnanhallituksen kokoushuone Nro 2/2017 ASIA LIITE 15 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Koulukeskus, luokka 22, Lampitie 3, Koski TL

Koulukeskus, luokka 22, Lampitie 3, Koski TL Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 9/2011 108 Kokousaika Torstai 8.12.2011 klo 18-18.47 Kokouspaikka Koulukeskus, luokka 22, Lampitie 3, Koski TL Saapuvilla olleet jäsenet läsnä poissa Jalli Marja pj. :t 103-112

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN NORMAALIKOULU ESITYSLISTA 1/2016 Johtokunta Alakoulun opettajanhuone Pitkäkatu 8, III krs klo torstai

JYVÄSKYLÄN NORMAALIKOULU ESITYSLISTA 1/2016 Johtokunta Alakoulun opettajanhuone Pitkäkatu 8, III krs klo torstai JYVÄSKYLÄN NORMAALIKOULU ESITYSLISTA 1/2016 Johtokunta Alakoulun opettajanhuone Pitkäkatu 8, III krs klo 18.00 torstai 17.3.2016 Päätöksentekijät Pirjo Rintala, puheenjohtaja huoltajien edustaja Pirkko

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 50/2011 vp Koulujen kesälomakauden sijoittelu Eduskunnan puhemiehelle Suomalaisten vuosilomien viettäminen on muuttunut viime vuosikymmeninä. Vuosilomia pidetään enenevässä määrin joustavasti

Lisätiedot

Puistopolun peruskoulu PÖYTÄKIRJA 2017 / 1 1(6) PL Helsingin kaupunki Johtokunta

Puistopolun peruskoulu PÖYTÄKIRJA 2017 / 1 1(6) PL Helsingin kaupunki Johtokunta Puistopolun peruskoulu PÖYTÄKIRJA 2017 / 1 1(6) PL 3719 00099 Helsingin kaupunki Johtokunta 11.10.2017 Puistopolun peruskoulun johtokunnan kokous Aika Keskiviikko 11.10.2017 klo 18.08 20.14 Paikka Läsnä:

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2015. Sivistyslautakunta 10.02.2015 1

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2015. Sivistyslautakunta 10.02.2015 1 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2015 Sivistyslautakunta 10.02.2015 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Tiistai 10.02.2015 klo 18.00 18.55 Kunnanviraston kokoushuone Pystykoski Tero

Lisätiedot

Haapamäki Arsi. Nevanperä Mikko Pietikäinen Petteri. Kortesluoma Sirpa

Haapamäki Arsi. Nevanperä Mikko Pietikäinen Petteri. Kortesluoma Sirpa 30.1.2019 1 (12) Kokousaika ke 30.1.2019 kello 17:30-18:08 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone Osallistujat Jokioja Tiina Puheenjohtaja Annala Hanna Haapamäki Arsi Kortesluoma Sirpa Kuusisto Kosti

Lisätiedot

Sivistyslautakunta KIHNIÖN KUNTA (12) Sivistyslautakunta. Esityslista 1/2019. Kokousaika ke kello 17:30

Sivistyslautakunta KIHNIÖN KUNTA (12) Sivistyslautakunta. Esityslista 1/2019. Kokousaika ke kello 17:30 30.1.2019 1 (12) Kokousaika ke 30.1.2019 kello 17:30 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone Osallistujat Törmä Leila Puheenjohtaja Jokioja Tiina 1. Varapuheenjohtaja Haapamäki Arsi Kortesluoma Sirpa

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2018. Sivistyslautakunta

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2018. Sivistyslautakunta ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2018 Sivistyslautakunta 24.01.2018 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Keskiviikko 24.01.2018 klo 17.30 Kunnanhallituksen kokoushuone Törmä Leila Jokioja

Lisätiedot

Aika/Tid , Klo/Kl. 17:30-18:45 Paikka/Plats Juhlatalo, Uudensillantie 39 / Festsalen, Nybrovägen 39

Aika/Tid , Klo/Kl. 17:30-18:45 Paikka/Plats Juhlatalo, Uudensillantie 39 / Festsalen, Nybrovägen 39 1/2019 1 Aika/Tid 22.01.2019, Klo/Kl. 17:30-18:45 Paikka/Plats Juhlatalo, Uudensillantie 39 / Festsalen, Nybrovägen 39 Osallistujat/Deltagare Nimi/Namn Klo/Kl. Tehtä vä/uppg Läsnä/Närv. Skogster Antti

Lisätiedot

Nuorisovaltuuston yleiskokous, Aika: , klo Paikka: Valtuustosali

Nuorisovaltuuston yleiskokous, Aika: , klo Paikka: Valtuustosali Aika: 18.10.2017, klo 17.00 Paikka: Valtuustosali Läsnäolijat: Alli Toivanen, Joel Vanhanen, Jonas Papathemelis, Meija Saarinen, Natalia Romanoff, Niko Toivonen, Nicole Latini, Niklas Salmela, Nora Nevalainen

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2011. Sivistyslautakunta

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2011. Sivistyslautakunta ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2011 Sivistyslautakunta 25.01.2011 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Tiistai 25.01.2011 klo 18.00 19.05 Kunnanviraston kokoushuone Inkinen Anneli

Lisätiedot

SIEVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 1/2017 Sivu 1 julkaistu extranettiin Koululautakunta

SIEVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 1/2017 Sivu 1 julkaistu extranettiin Koululautakunta SIEVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 1/2017 Sivu 1 julkaistu extranettiin 20.01.2017 Koululautakunta Aika: Paikka: Keskiviikko 25.01.2017 kello 19.00 KH huone Kokoukseen kutsutut: Koululautakunnan jäsenet Huhtala

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Esityslista nro 8 / 2014 Sivistyslautakunta

Kosken Tl kunta Esityslista nro 8 / 2014 Sivistyslautakunta Kokousaika Keskiviikko 10.12.2014 klo 18 Kokouspaikka Marttilan koulu, Metsäniityntie 11 Saapuvilla olleet jäsenet varajäsenet Jalli Marja pj. :t 90- Tamminen Tiina Hämäläinen Risto vpj. :t 90- Nummela

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro 3/ (5) MEILAHDEN YLÄASTEEN JOHTOKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro 3/ (5) MEILAHDEN YLÄASTEEN JOHTOKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro 3/2018 1 (5) Aika 1.10.2018 klo 17.00 Paikka Meilahden yläasteen opettajanhuone Läsnä: Luottamusmiesjäsenet Leo Bonsdorff Hanna Paatela Tytti Karhu Arto Sevón Tua Tapper

Lisätiedot

Vapaa-ajanjaosto/Fritidssektionen Vapaa-ajanjaosto/Fritidssektionen Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet

Vapaa-ajanjaosto/Fritidssektionen Vapaa-ajanjaosto/Fritidssektionen Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet Vapaa-ajanjaosto/Fritidssektionen 8 03.02.2011 Vapaa-ajanjaosto/Fritidssektionen 85 01.11.2011 Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet 98 21.11.2011 Sipoon kunnan osallistuminen vapaan sivistystyön rakenteita

Lisätiedot

kunnanviraston kokoushuone

kunnanviraston kokoushuone Jämijärven kunta Sivistyslautakunta KOKOUSKUTSU Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika to 19.11.2015 klo 18.30 Paikka kunnanviraston kokoushuone Käsiteltävät asiat 36 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Nimi/Namn Klo/Kl. Tehtä vä/uppg

Nimi/Namn Klo/Kl. Tehtä vä/uppg 11/2016 1 Aika/Tid 21.11.2016, Klo/Kl. 17:30-18:55 Paikka/Plats Osallistujat/Deltagare Kuntala, kh-2 kokoushuone Nimi/Namn Klo/Kl. Tehtä vä/uppg Läsnä/Närv. Suuronen Juha 17:30-18:55 puh.joht./ordf. Sundman

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista 2/ Sivistyslautakunta Aki Jauhojärvi Johanna Jäntti Emma Lehtonen Markku Rauhala Katriina Sieppi

Muonion kunta Esityslista 2/ Sivistyslautakunta Aki Jauhojärvi Johanna Jäntti Emma Lehtonen Markku Rauhala Katriina Sieppi Muonion kunta Esityslista 2/2019 1 Sivistyslautakunnan kokous Aika Tiistaina 29.1.2019 klo 18.00 Paikka kunnantalon valtuustosali Läsnä Petri Sinikumpu puheenjohtaja Mikael Heikkilä varapuheenjohtaja Aki

Lisätiedot

Tässä Laki taiteen perusopetuksesta kokonaisuudessaan.

Tässä Laki taiteen perusopetuksesta kokonaisuudessaan. Vapaa-ajanjaosto/Fritidssektionen 47 23.05.2018 Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet 58 20.06.2018 Oikaisuvaatimus Sipoon musiikkikoulun opetussuunnitelman hyväksyminen taiteen perusopetuksen piiriin

Lisätiedot

TÖYSÄN KUNTA Pöytäkirja Nro 1/2006 Sivistyslautakunta

TÖYSÄN KUNTA Pöytäkirja Nro 1/2006 Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta 08.02.2006 KOKOUSAIKA 08.02.2006 klo 18.00-20.30 KOKOUSPAIKKA Suutalan koulu KÄSITELLYT ASIAT PYKÄLÄ SIVU 1 KOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AIKAKALENTERI 2006 2007 2 2 PELASTUSSUUNNITELMAT 3 3

Lisätiedot

Aloite nollatoleranssista koulukiusaamiselle/marja Manninen-Ollberg ym.

Aloite nollatoleranssista koulukiusaamiselle/marja Manninen-Ollberg ym. Valtuusto 49 22.05.2017 Aloite nollatoleranssista koulukiusaamiselle/marja Manninen-Ollberg ym. 1569/12.01.03/2016 KV 102 Valtuusto 16.5.2016 Marja Manninen-Ollberg ja 27 muuta valtuutettua jättivät aloitteen

Lisätiedot

Päiväkotien sulkemiset kesällä 2011 / Stängning av daghem sommaren 2011

Päiväkotien sulkemiset kesällä 2011 / Stängning av daghem sommaren 2011 Päivähoitojaosto/ Dagvårdssektionen Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet 11 31.01.2011 28 14.03.2011 Päiväkotien sulkemiset kesällä 2011 / Stängning av daghem sommaren 2011 PHJAOSTO 11 Päivähoitojaosto

Lisätiedot

Puistopolun peruskoulu PÖYTÄKIRJA 2018 / 3 1(5) PL Helsingin kaupunki Johtokunta

Puistopolun peruskoulu PÖYTÄKIRJA 2018 / 3 1(5) PL Helsingin kaupunki Johtokunta Puistopolun peruskoulu PÖYTÄKIRJA 2018 / 3 1(5) PL 3719 00099 Helsingin kaupunki Johtokunta 4.10.2018 Puistopolun peruskoulun johtokunnan kokous Aika Torstai 4.10.2018 klo 18.05 19.41 Paikka Läsnä: Puistopolun

Lisätiedot

Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 41 31.01.2012 7 15.01.2013 Selitys korkeimmalle hallinto-oikeudelle Saariston ja rannikon osayleiskaavan hyväksymispäätöksestä jätetyistä

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Esityslista 9 / 2018 Sivistyslautakunta

Kosken Tl kunta Esityslista 9 / 2018 Sivistyslautakunta Kokousaika Keskiviikko 19.12.2018 klo 18.30 Kokouspaikka Koskisali, Kosken kirjaston yläkerta, Härkätie 12 Saapuvilla olleet jäsenet varajäsenet Jalli Marja pj. :t 105- Hägg Anna Mikkola Laura vpj. :t

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/ Otsikko Sivu 84 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 123

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/ Otsikko Sivu 84 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 123 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2016 120 Kasvatus- ja opetuslautakunta 22.11.2016 AIKA 22.11.2016 klo 18.03-19.33 PAIKKA Peiponpellon päiväkodin ruokasali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 84 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN

Lisätiedot

Sipoo Instituutti, kehittämissuunnitelma vuosille 2009-2013 / Sibbo Institut utvecklingsplan för åren 2009-2013

Sipoo Instituutti, kehittämissuunnitelma vuosille 2009-2013 / Sibbo Institut utvecklingsplan för åren 2009-2013 Sivistysvaliokunta/ 22 11.03.2009 Bildningsutskottet Suomenkielinen koulutusjaosto 72 27.10.2009 Sivistysvaliokunta/ 92 11.11.2009 Bildningsutskottet Suomenkielinen koulutusjaosto 4 02.02.2011 Sipoo Instituutti,

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 8/2013. KOKOUSAIKA Keskiviikko 06.11.2013 klo 18.00-19.02 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT. Kunnantalo LIITE

Sivistyslautakunta 8/2013. KOKOUSAIKA Keskiviikko 06.11.2013 klo 18.00-19.02 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT. Kunnantalo LIITE YPÄJÄN KUNTA Sivistyslautakunta KOKOUSKUTSU 8/2013 KOKOUSAIKA Keskiviikko 06.11.2013 klo 18.00-19.02 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT Kunnantalo LIITE 51 Varhaiskasvatuksen talousarvio vuodelle 2014 52

Lisätiedot

96 23.10.2013 344 05.11.2013 59 04.06.2014 191 17.06.2014 6 28.01.2015

96 23.10.2013 344 05.11.2013 59 04.06.2014 191 17.06.2014 6 28.01.2015 Maankäyttöjaosto/ Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen Maankäyttöjaosto/ Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen Maankäyttöjaosto/ 96 23.10.2013 344 05.11.2013 59 04.06.2014 191 17.06.2014 6 28.01.2015 Pähkinälehdon

Lisätiedot

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 12/ (11 )

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 12/ (11 ) KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 12/2017 1 (11 ) Koulutuslautakunta 22.11.2017 AIKA 22.11.2017 klo 16:00-18:15 PAIKKA Kemin lyseon lukio, Meripuistokatu 22 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 89 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Kunnanhallitus/Kommunstyrelsen 241 30.08.2011

Kunnanhallitus/Kommunstyrelsen 241 30.08.2011 Kunnanhallitus/Kommunstyrelsen 241 30.08.2011 Kunnan ilmoitusten tiedoksisaattaminen vuosina 2011-2012/Selitys Helsingin hallinto-oikeudelle valtuuston päätöksestä jätetyn valituksen johdosta / Sättet

Lisätiedot

Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet 106 12.11.2012

Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet 106 12.11.2012 Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet 106 12.11.2012 Saattoavustus maksuttoman kuljetuksen järjestämistapana Sipoon kunnan peruskoulujen ja esiopetuksen koulukuljetussuunnitelman ja kuljetusperiaatteiden

Lisätiedot

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 7/

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 7/ Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 7/2016 94 Sivistyslautakunta Aika Paikka 18.10.2016 klo 18:00-18:30 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin

Lisätiedot

HÄMEENKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA 10/ Sivistyslautakunta. Taatanaitan Pitopassurit, Juhlatalo Nuuttila

HÄMEENKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA 10/ Sivistyslautakunta. Taatanaitan Pitopassurit, Juhlatalo Nuuttila PÖYTÄKIRJA 10/2016 200 KOKOUSAIKA 15.12.2016 klo 18.19-19.20 KOKOUSPAIKKA Taatanaitan Pitopassurit, Juhlatalo Nuuttila Saapuvilla olleet jäsenet pj Kauko Autio vj Jarkko Härkki poistui klo 19.10 I vpj

Lisätiedot

39 19.05.2015. Aloite merkittiin tiedoksi. Motionen antecknades för kännedom.

39 19.05.2015. Aloite merkittiin tiedoksi. Motionen antecknades för kännedom. Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet 39 19.05.2015 Aloite toisen kotimaisen kielen opetuksen aikaistamisesta Sipoon kouluissa/christel Liljeström ym. / Motion om tidigareläggning av det andra inhemska

Lisätiedot

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 1 / 2013

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 1 / 2013 1 KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 1 / 2013 Aika 17.1.2013 klo 19.05 20.02 Paikka Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä Niskala Jorma puheenjohtaja Mustasilta Timo varapuheenjohtaja

Lisätiedot

MARTTILAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/ Sivistyslautakunta Kokousaika Keskiviikkona klo

MARTTILAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/ Sivistyslautakunta Kokousaika Keskiviikkona klo MARTTILAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1 Kokousaika Keskiviikkona 13.12.2017 klo 18.00 18.50 Kokouspaikka Kylämäen hevostila, Hallintie 31, 21490 Marttila Pykälä: 71 72 73 74 75 76 77 Käsiteltävät asiat: Lukuvuoden

Lisätiedot

KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA 2 1 SIVISTYSLAUTAKUNNAN KOKOUSTEN AIKA JA PAIKKA SEKÄ KOOLLEKUTSUMINEN 3

KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA 2 1 SIVISTYSLAUTAKUNNAN KOKOUSTEN AIKA JA PAIKKA SEKÄ KOOLLEKUTSUMINEN 3 KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSKUTSU Sivistyslautakunta 10.2.2012 Kokousaika 9.2.2012 klo 17.00-17.55 Kokouspaikka Konneveden kunnanvirasto Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

Työjärjestyksestä poikkeavia aikatauluja ja / tai koulupäiviä

Työjärjestyksestä poikkeavia aikatauluja ja / tai koulupäiviä Työjärjestyksestä poikkeavia aikatauluja ja / tai koulupäiviä 7.-luokkalaisten ryhmäytyminen (2. kierros) Sompion koulun 7. luokkien yhteistyötaitoja, ryhmähenkeä ja hyvinvointia tuetaan ns. ryhmäytymisillä,

Lisätiedot

Nimi/Namn Klo/Kl. Tehtä vä/uppg

Nimi/Namn Klo/Kl. Tehtä vä/uppg 1/2017 1 Aika/Tid 23.01.2017, Klo/Kl. 17:30-19:20 Paikka/Plats Osallistujat/Deltagare Söderkullan kartano Nimi/Namn Klo/Kl. Tehtä vä/uppg Läsnä/Närv. Suuronen Juha 17:30-19:20 puh.joht./ordf. Sundman Richard

Lisätiedot

Vaihtoehdot kustannusarvioineen ovat seuraavat:

Vaihtoehdot kustannusarvioineen ovat seuraavat: Valtuusto 34 26.04.2010 Suomenkielinen koulutusjaosto 51 02.06.2010 Suomenkielinen koulutusjaosto 01.12.2011 4 Leppätien koulun tilaohjelman muutos 198/05.06.02/2009 KOULJAOS 37 Suomenkielinen koulutusjaosto

Lisätiedot

Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 171 29.05.2012 203 05.06.2012 Alueellinen KUUMA-kuntien yleissivistävän koulutuksen TVT-kehittämishanke yhteistyössä Kuntien Tiera Oy:n kanssa

Lisätiedot

Kirkkonummen linjat Kyrkslätts linjer

Kirkkonummen linjat Kyrkslätts linjer Kirkkonummen linjat Kyrkslätts linjer Linjojen 175-189 merkkien selityksiä Teckenförklaring för linjerna 175-189 M-P = maanantai-perjantai / måndag-fredag L = lauantaisin / lördagar S = sunnuntaisin ja

Lisätiedot

Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 9 29.01.2014 43 11.02.2014 72 27.08.2014 6 09.09.2014

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Pöytäkirja 9 / 2018 Sivistyslautakunta

Kosken Tl kunta Pöytäkirja 9 / 2018 Sivistyslautakunta Kosken Tl kunta Pöytäkirja 9 / 2018 123 Kokousaika Keskiviikko 19.12.2018 klo 18.30 19.16 Kokouspaikka Koskisali, Kosken kirjaston yläkerta, Härkätie 12 Saapuvilla olleet jäsenet varajäsenet Jalli Marja

Lisätiedot

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ (12 )

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ (12 ) KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 (12 ) Koulutuslautakunta 12.01.2016 AIKA 12.01.2016 klo 16:00-18:55 PAIKKA Syväkankaan koulu, Kulmatie 7 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Konneveden kunnantalo

Konneveden kunnantalo KONNEVEDEN KUNTA KOKOUS ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA No 3/2019 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 1 KOKOUSAIKA 14.3.2019 klo 17.00 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo JÄSEN: Antti Waris, pj Henri Hedman, vpj Pirkko Hynninen

Lisätiedot

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 32 SIVISTYSLAUTAKUNTA Nro 4 / 2015 KOKOUSAIKA Ma klo KOKOUSPAIKKA Koivupuhdon koulu

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 32 SIVISTYSLAUTAKUNTA Nro 4 / 2015 KOKOUSAIKA Ma klo KOKOUSPAIKKA Koivupuhdon koulu MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 32 SIVISTYSLAUTAKUNTA Nro 4 / 2015 KOKOUSAIKA Ma 7.12.2015 klo 18.30 20.00 KOKOUSPAIKKA Koivupuhdon koulu Jäsenet: paikalla: Varajäsenet: paikalla: Saukko Piia, pj. x Saukko

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Nro 3/ (6) MEILAHDEN YLÄASTEEN JOHTOKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Nro 3/ (6) MEILAHDEN YLÄASTEEN JOHTOKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Nro 3/2017 1 (6) Aika 10.10.2013 klo 17.00 Paikka Meilahden yläasteen opettajanhuone Läsnä: Luottamusmiesjäsenet Leo Bonsdorff Hanna Paatela Tytti Karhu Arto Sevón Tua Tapper

Lisätiedot

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 42 SIVISTYSLAUTAKUNTA Nro 6/2016 KOKOUSAIKA To klo KOKOUSPAIKKA Koivupuhdon koulu

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 42 SIVISTYSLAUTAKUNTA Nro 6/2016 KOKOUSAIKA To klo KOKOUSPAIKKA Koivupuhdon koulu MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 42 SIVISTYSLAUTAKUNTA Nro 6/2016 KOKOUSAIKA To 1.12.2016 klo 18.30 19.40 KOKOUSPAIKKA Koivupuhdon koulu Jäsenet: paikalla: Varajäsenet: paikalla: Saukko Piia, pj. x Saukko

Lisätiedot

KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Sivistyslautakunta 1/2019 1

KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Sivistyslautakunta 1/2019 1 KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Sivistyslautakunta 1/2019 1 KOKOUSAIKA Torstai 10.1.2019 klo 17 KOKOUSPAIKKA Nilakan yhtenäiskoulu, Opettajainhuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2017. Sivistyslautakunta

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2017. Sivistyslautakunta ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2017 Sivistyslautakunta 01.02.2017 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Keskiviikko 01.02.2017 klo 17.30 Kunnanviraston kokoushuone Inkinen Anneli Oksanen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki MALMIN PERUSKOULUN JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ 2017

Helsingin kaupunki MALMIN PERUSKOULUN JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ 2017 1 Helsingin kaupunki MALMIN PERUSKOULUN JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ 2017 KOKOUSAIKA Keskiviikko 11.10.2017 kello 18.00 PAIKKA Malmin peruskoulu / TALVELA, Talvelantie 1, luokkahuone nro 31 OSALLISTUJAT Houtsonen

Lisätiedot

10 16.01.2012. Leppätien koulun tilaohjelman muutos / Ändring av rumsprogrammet för Leppätien koulu

10 16.01.2012. Leppätien koulun tilaohjelman muutos / Ändring av rumsprogrammet för Leppätien koulu Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet 10 16.01.2012 Leppätien koulun tilaohjelman muutos / Ändring av rumsprogrammet för Leppätien koulu KOULJAOS 37 Suomenkielinen koulutusjaosto 22.4.2009 Valmistelija/Beredare:

Lisätiedot

Kuhmoisten kunta Pöytäkirja 1/ Yhtenäiskoulun johtokunta Aika klo 16:00-17:15. Käsitellyt asiat

Kuhmoisten kunta Pöytäkirja 1/ Yhtenäiskoulun johtokunta Aika klo 16:00-17:15. Käsitellyt asiat Kuhmoisten kunta Pöytäkirja 1/2019 1 Yhtenäiskoulun johtokunta 24.01.2019 Aika 24.01.2019 klo 16:00-17:15 Paikka Yhtenäiskoulu Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 1

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 Maaniitun koulun johtokunta 21.09.2015 KÄSITELLYT ASIAT Sivu 10 Maaniitun koulun lukuvuosikohtainen työsuunnitelma 2015-2016 3 11 Koulujen työ- ja loma-ajat lukuvuosina

Lisätiedot

Sisällysluettelo KO, :30, Pöytäkirja

Sisällysluettelo KO, :30, Pöytäkirja Sisällysluettelo KO, 17.12.2018 18:30, Pöytäkirja -2 Pöytäkirjan kansilehti (osallistujat)... 1 45 Koulujen työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2019-2020... 2 Liite: Tyopaivat_2019_2020... 3 46 Päiväkodinjohtajan

Lisätiedot

YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Vähäkankaan koulu, Vähäkankaantie 622, YLIVIESKA

YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Vähäkankaan koulu, Vähäkankaantie 622, YLIVIESKA YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 Sivistyslautakunta 12.01.2016 AIKA 12.01.2016 17:00-18:30 PAIKKA Vähäkankaan koulu, Vähäkankaantie 622, 84540 YLIVIESKA KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

Talousarviomuutos 2011/Sivistysvaliokunta / Budgetändring 2011/Bildningsutskottet

Talousarviomuutos 2011/Sivistysvaliokunta / Budgetändring 2011/Bildningsutskottet Kunnanhallitus/Kommunstyrelsen 53 14.02.2012 Talousarviomuutos 2011/Sivistysvaliokunta / Budgetändring 2011/Bildningsutskottet 15/02.02.00/2012 SIVVLK 4 Sivistysvaliokunta/Bildningsutskottet 16.1.2012

Lisätiedot

No 1/2017 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 1. Lautakuntien kokoushuone, kunnantalo. Timo Manninen, pj x Matti Ritvanen - Henri Hedman, vpj x Esa Vihtonen -

No 1/2017 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 1. Lautakuntien kokoushuone, kunnantalo. Timo Manninen, pj x Matti Ritvanen - Henri Hedman, vpj x Esa Vihtonen - KONNEVEDEN KUNTA KOKOUS ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA No 1/2017 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 1 KOKOUSAIKA 23.2.2017 klo 18 19.44 KOKOUSPAIKKA Lautakuntien kokoushuone, kunnantalo JÄSEN: VARAJÄSEN: Timo Manninen, pj

Lisätiedot

74 12.09.2011. Vuoden 2012 talousarvio ja vuosien 2012-2014 taloussuunnitelma / Budget 2012 och ekonomiplan 2012-2014

74 12.09.2011. Vuoden 2012 talousarvio ja vuosien 2012-2014 taloussuunnitelma / Budget 2012 och ekonomiplan 2012-2014 Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet 74 12.09.2011 Vuoden 2012 talousarvio ja vuosien 2012-2014 taloussuunnitelma / Budget 2012 och ekonomiplan 2012-2014 1890/02.01.00/2011 SIVVLK 74 Sivistysvaliokunta/Bildningsutskottet

Lisätiedot

kunnanviraston kokoushuone

kunnanviraston kokoushuone Jämijärven kunta Sivistyslautakunta KOKOUSKUTSU Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika to 29.1.2015 klo 18.30 Paikka kunnanviraston kokoushuone Käsiteltävät asiat 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet 39 19.05.2015 42 18.04.2016 Aloite toisen kotimaisen kielen opetuksen aikaistamisesta Sipoon kouluissa/christel Liljeström

Lisätiedot

Virastotalo. Käsiteltävät asiat

Virastotalo. Käsiteltävät asiat Viranomainen KOKOUSKUTSU Pyhäjoen kunta Sivistyslautakunta 1/2011 Kokousaika Torstaina 13.01.2011 klo 18.00 19.20 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. Virastotalo Kokouksen laillisuus

Lisätiedot