1. Yhtiö on ostanut tammikuun alussa konttorikalusteita 200 eurolla. Lasku on maksettu pankkitililtä.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1. Yhtiö on ostanut tammikuun alussa konttorikalusteita 200 eurolla. Lasku on maksettu pankkitililtä."

Transkriptio

1 VAHINKOVAKUUTUSYHTIÖ VARMUUS OY PÄIVÄKIRJA Yhtiö on ostanut tammikuun alussa konttorikalusteita 200 eurolla. Lasku on maksettu pankkitililtä. 2. Edellisen vuoden vuokrasaamiset e sekä korkosaamiset e on saatu pankkitilille. Myös menevään jälleenvakuutukseen liittyvä saaminen e on saatu pankkitilille. 3. Maksetaan pankkitililtä vakuutusmaksuverovelka e. 1 / 8

2 4. Yhtiö on maksanut ajalta pankkitililtä seuraavat liikemenot: palkat e, lakisääteiset eläkevakuutusmaksut e, sosiaaliturvamaksut e, vakuutusalan jäsenmaksut 500 e. Lomapalkkavelka on saman suuruinen kuin Asiakkaat ovat maksaneet ajalta pankkitilille verottomia lakisääteisen tapaturmavakuutuksen vakuutusmaksuja e ja verollisia ensivakuutuksen vakuutusmaksuja e. Tammi-marraskuun vakuutusmaksuverot e on maksettu pankkitililtä verottajalle. Saatuihin verottomiin vakuutusmaksuihin sisältyi myöhässä maksettujen laskujen osalta e viivästyskorkoja. 6. Yhtiön pankkitilille on maksettu joukkovelkakirjalainojen korkotuottoja ajalta yhteensä e. 2 / 8

3 7. Yhtiö on maksanut ensivakuutuksen korvauksia e pankkitililtä. Autovahinkojen korvausosastolla on ollut ruuhkaa, minkä johdosta maksamme korvausten viivästyskorkoja e. 8. Yhtiö on saanut pankkitililleen takaisinhaetuista vahingoista regressisuorituksia yhteensä e. 9. Vuoden 2009 avoimista vakuutusmaksusaamisista kirjataan luottotappioksi yhteensä e. 3 / 8

4 10. Kertyneitä maksamattomia joukkovelkakirjalainojen korkotuottoja on e. 11. Yhtiö on saanut pankkitilille omistamistaan pörssiosakkeista osinkoa e. 12. Yhtiön myymistä pörssiosakkeista on saatu pankkitilille rahaa euroa. Myytyjen osakkeiden kirjanpitoarvo oli tilinpäätöksessä e ja käypä arvo e. 4 / 8

5 13. Kirjataan yhtiön jälleenvakuuttajalleen lähettämä tilityslaskelma. Menevän jälleenvakuutuksen tilityslaskelman mukaan: Vakuutusmaksut Palkkiot Korvaukset e 800 e e 14. Yhtiökokous päätti jakaa osinkoa emoyhtiölle euroa. Osinko on maksettu joulukuussa Asiakkaat ovat maksaneet joulukuussa e verottomia vakuutusmaksuja, joiden vakuutuskausi alkaa / 8

6 TILINPÄÄTÖSVIENNIT A. Tilikauden aikana alkaneiden vakuutuskausien vahinkovakuutusmaksuja oli veloittamatta seuraavasti: e vakuutusmaksuverottomia lakisääteisen tapaturmavakuutuksen vakuutusmaksuja ja e vakuutusmaksuverollisia autovakuutuksen vakuutusmaksuja. Aikaisempien vakuutuskausien verottomia vakuutusmaksusaamisia oli vielä avoimena e. B. Vakuutusmaksuvastuun lisäys on e. Varsinaiseen korvausvastuuseen sisältyvä tunnettujen vahinkojen korvausvastuu oli vuoden alussa , joista maksettiin vuoden aikana korvauksia e (sisältyvät kohdan 7 liiketapahtumaan). Lisäksi nostettiin yhden vanhan vahingon korvausvastuuvarausta eurolla. Vuoden lopussa uusien tunnettujen vahinkojen korvausvastuuta lisättiin e. Tasoitusmäärä on e. Jälleenvakuuttajien osuus vakuutusmaksuvastuusta on e ja korvausvastuusta e. C. Pörssiosakkeissa on positiivisia arvostuseroja e ja kiinteistöosakkeissa negatiivisia arvostuseroja 300 e. 6 / 8

7 D. Kirjataan suunnitelman mukaiset poistot ja EVL:n mukaiset enimmäispoistot Suunnitelman mukaiset poistoajat ovat seuraavat: - Tietokoneohjelmalisenssien poistoaika on 10 vuotta (tasapoisto), alkuperäinen hankintameno oli 200 e. - Koneista ja kalustosta poistoaika on 10 vuotta (tasapoisto), alkuperäinen hankintameno oli e ja (sumu-menojäännös tilikauden alussa 800 e). EVL:n mukaiset enimmäispoistot ovat: - tietokoneohjelmalisenssit: tasapoisto 10 vuodessa. - koneet ja kalusto, poisto 25 % menojäännöksestä, EVL-menojäännös oli e. 7 / 8

8 E. Menolajikohtaisesti tilikauden aikana kirjatut liikemenot ja suunnitelman mukaiset poistot jaetaan ja kirjataan (tuloslaskelman) toimintokohtaisille tileille seuraavasti: Vakuutusten hankintamenot 20 % Vakuutusten hoitokulut 40 % Korvaustoiminnon hoitokulut 30 % Sijoitustoiminnon hoitokulut, muut sijoitukset 10 % 8 / 8

1. Maksetaan verottajalle vuoden 2008 joulukuun tilittämätön vakuutusmaksuverovelka 12 000 euroa sekä vuoden 2008 ennakonpidätysvelat 4 000 euroa.

1. Maksetaan verottajalle vuoden 2008 joulukuun tilittämätön vakuutusmaksuverovelka 12 000 euroa sekä vuoden 2008 ennakonpidätysvelat 4 000 euroa. VAHINKOVAKUUTUSYHTIÖ VAKAVARA OY PÄIVÄKIRJA 1.1. 31.12.2009 1. Maksetaan verottajalle vuoden 2008 joulukuun tilittämätön vakuutusmaksuverovelka 12 000 euroa sekä vuoden 2008 ennakonpidätysvelat 4 000 euroa.

Lisätiedot

1. Yhtiö on ostanut tammikuun alussa konttorikalusteita 200 eurolla. Lasku on maksettu pankkitililtä.

1. Yhtiö on ostanut tammikuun alussa konttorikalusteita 200 eurolla. Lasku on maksettu pankkitililtä. HENKIVAKUUTUSOSAKEYHTIÖ SÄÄSTÖ PÄIVÄKIRJA 1.1. 31.12.2011 1. Yhtiö on ostanut tammikuun alussa konttorikalusteita 200 eurolla. Lasku on maksettu pankkitililtä. 2. Edellisen vuoden vuokrasaamiset 4.000

Lisätiedot

SHV-TUTKINTO KIRJANPIDON KOE B-OSA TILINPÄÄTÖSTEHTÄVÄ 2005

SHV-TUTKINTO KIRJANPIDON KOE B-OSA TILINPÄÄTÖSTEHTÄVÄ 2005 SHV-TUTKINTO KIRJANPIDON KOE B-OSA TILINPÄÄTÖSTEHTÄVÄ 2005 1. Laadi tilikartta ohessa olevaa tilikartta-lomaketta käyttäen. Tilien ryhmittelyn ja nimien tulee vastata virallisen tuloslaskelman, taseen

Lisätiedot

5. Laadi tuloslaskelma ja tase tilinpäätöksessä materiaalissa jaettua asetuksen mukaista tuloslaskelma- ja tasekaavamallipohjaa käyttäen.

5. Laadi tuloslaskelma ja tase tilinpäätöksessä materiaalissa jaettua asetuksen mukaista tuloslaskelma- ja tasekaavamallipohjaa käyttäen. SHV-TUTKINTO KIRJANPIDON KOE B-OSA TILINPÄÄTÖSTEHTÄVÄ 22.5.2008 1. Laadi tilikartta ohessa olevaa tilikartta-lomaketta käyttäen. Tehtävässä käyttävien tilien nimien ja ryhmittelyn tulee vastata virallisen

Lisätiedot

5. Laadi tuloslaskelma ja tase tilinpäätöksessä 31.12.2008 materiaalissa jaettua asetuksen mukaista tuloslaskelma- ja tasekaavamallipohjaa käyttäen.

5. Laadi tuloslaskelma ja tase tilinpäätöksessä 31.12.2008 materiaalissa jaettua asetuksen mukaista tuloslaskelma- ja tasekaavamallipohjaa käyttäen. SHV-TUTKINTO KIRJANPIDON KOE B-OSA TILINPÄÄTÖSTEHTÄVÄ 27.5.2009 1. Laadi tilikartta ohessa olevaa tilikartta-lomaketta käyttäen. Tehtävässä käyttävien tilien nimien ja ryhmittelyn tulee vastata virallisen

Lisätiedot

Kirjanpito ja laskentatoimi B-osa

Kirjanpito ja laskentatoimi B-osa Tehtävän pisteytys: Maksimimäärä on 40 pistettä + rahoituslaskelma 10 pistettä. Tentissä jaettava materiaali: Päiväkirja 1.1. 31.12.x1 Tilinpäätösviennit 31.12.x1 Tase 31.12.x0 Tilikartta Pääkirjalomakkeita

Lisätiedot

1/7. SHV -tentti, 14.5.2013. B-osa. Tehtävän pisteytys: maksimipistemäärä on 40 Pistettä.

1/7. SHV -tentti, 14.5.2013. B-osa. Tehtävän pisteytys: maksimipistemäärä on 40 Pistettä. 1/7 SHV -tentti, 14.5.2013 B-osa. Tehtävän pisteytys: maksimipistemäärä on 40 Pistettä. Tentissä jaettava materiaali: Päiväkirja 1.1. 31.12.x1 Tilinpäätösviennit 31.12.x1 Tase 31.12.x0 Tilikartta Pääkirjalomakkeita

Lisätiedot

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAKUUTUSTALOUS

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAKUUTUSTALOUS VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAKUUTUSTALOUS VAKUUTUSTUTKINTO 169. SUORITUSTILAISUUS VAKUUTUSTALOUS 13.1.2014 Kysymyksiin 2-4 edellytetään essee-tyyppisiä vastauksia. Tilinpäätöstehtävä 5 tehdään

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös ELENIA PALVELUT OY 1.1.2016-31.12.2016 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma

Lisätiedot

Liite 1 TULOSLASKELMA. I Vakuutustekninen laskelma Vahinkovakuutus 1)

Liite 1 TULOSLASKELMA. I Vakuutustekninen laskelma Vahinkovakuutus 1) 4060 N:o 1415 Liite 1 TULOSLASKELMA I Vakuutustekninen laskelma Vahinkovakuutus 1) Vakuutusmaksutuotot Vakuutusmaksutulo Jälleenvakuuttajien osuus Vakuutusmaksuvastuun muutos Jälleenvakuuttajien osuus

Lisätiedot

Toimitusjohtajan allekirjoitus

Toimitusjohtajan allekirjoitus LIITE 1 YHTEENVETO VASTUUVELAN KATTEESTA Vakuutuskassan nimi Vakuutuskassan VVV:n rekisterinumero Tilikausi 1. Vastuuvelka Vakuutuskassalain 83 :n mukaisesti vastuuvelan katteena oleva omaisuus Omaisuuslaji

Lisätiedot

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAKUUTUSTALOUS

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAKUUTUSTALOUS VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAKUUTUSTALOUS VAKUUTUSTUTKINTO 171. SUORITUSTILAISUUS VAKUUTUSTALOUS 15.9.2015 Kunkin tehtävän maksimipistemäärä on 4 pistettä. Kokeen läpäisemiseksi vaaditaan vähintään

Lisätiedot

Liikennevakuutuksen maksututkimus

Liikennevakuutuksen maksututkimus Ohje 1 (5) Viimeisin muutos 13.6.2013 Liikennevakuutuksen maksututkimus VN-tiedonkeruussa kerätään tietoa vahinkovakuutusyhtiön liikennevakuutuksesta. Tietoja käytetään Finanssivalvonnan suorittamaan valvontaan

Lisätiedot

Liite 1 TULOSLASKELMA. Vakuutustekninen laskelma

Liite 1 TULOSLASKELMA. Vakuutustekninen laskelma 3225 TULOSLASKELMA Liite 1 Vakuutustekninen laskelma Vakuutusmaksutuotot Vakuutusmaksutulo Jälleenvakuuttajien osuus Vakuutusmaksuvastuun muutos Jälleenvakuuttajien osuus Muut vakuutustekniset tuotot 1)

Lisätiedot

Liikennevakuutuksen maksututkimus

Liikennevakuutuksen maksututkimus Ohje 1 (5) Viimeisin muutos 1.1.2016 VN Liikennevakuutuksen maksututkimus VN-tiedonkeruussa kerätään tietoa vahinkovakuutusyhtiön liikennevakuutuksesta. Tietoja käytetään Finanssivalvonnan suorittamaan

Lisätiedot

Koneet ja Suunnitelma- Vakuutus- Vapaaehtoisten Jälleenhankinta- Poistoeron kalusto poistot Pankkitili korvaukset var. muutos varaus muutos Poistoero

Koneet ja Suunnitelma- Vakuutus- Vapaaehtoisten Jälleenhankinta- Poistoeron kalusto poistot Pankkitili korvaukset var. muutos varaus muutos Poistoero Liite 2 Esimerkki jälleenhankintavarauksen tekemisestä ja sen käyttämisestä hankintamenon kattamiseen Kirjanpitovelvollisen tuotantokone tuhoutuu. Koneen tuhoutumisesta saadulla vakuutuskorvauksella katetaan

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISPERIAATTEET Konsernitilinpäätökseen on yhdistelty kaikki konserni- ja osakkuusyritykset. Konsernitilinpäätöstä laadittaessa

Lisätiedot

Liikennevakuutuksen maksututkimus

Liikennevakuutuksen maksututkimus Ohje 1 (6) Viimeisin muutos 31.12.2015 VN Liikennevakuutuksen maksututkimus VN-tiedonkeruussa kerätään tietoa vahinkovakuutusyhtiön liikennevakuutuksesta. Tietoja käytetään Finanssivalvonnan suorittamaan

Lisätiedot

3298 N:o Liite 1 TULOSLASKELMA. I Vakuutustekninen laskelma-vahinkovakuutus 1)

3298 N:o Liite 1 TULOSLASKELMA. I Vakuutustekninen laskelma-vahinkovakuutus 1) 3298 N:o 1236 TULOSLASKELMA Liite 1 I Vakuutustekninen laskelma-vahinkovakuutus 1) Vakuutusmaksutuotot Vakuutusmaksutulo Jälleenvakuuttajien osuus Vakuutusmaksuvastuun muutos Jälleenvakuuttajien osuus

Lisätiedot

N:o Vakuutusmaksutuotot Vakuutusmaksutulo Jälleenvakuuttajien osuus Vakuutusmaksuvastuun muutos Jälleenvakuuttajien osuus

N:o Vakuutusmaksutuotot Vakuutusmaksutulo Jälleenvakuuttajien osuus Vakuutusmaksuvastuun muutos Jälleenvakuuttajien osuus N:o 614 1933 TULOSLASKELMA Liite 1 I Vakuutustekninen laskelma Vahinkovakuutus 1) Vakuutusmaksutuotot Vakuutusmaksutulo Jälleenvakuuttajien osuus Vakuutusmaksuvastuun muutos Jälleenvakuuttajien osuus 2)

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISPERIAATTEET Konsernitilinpäätökseen on yhdistelty kaikki konserni- ja osakkuusyritykset. Konsernitilinpäätöstä laadittaessa

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISPERIAATTEET Konsernitilinpäätökseen on yhdistelty kaikki konserni- ja osakkuusyritykset. Konsernitilinpäätöstä laadittaessa

Lisätiedot

Tuloslaskelma POHJANTÄHTI KESKINÄINEN VAKUUTUSYHTIÖ KONSERNI KONSERNI

Tuloslaskelma POHJANTÄHTI KESKINÄINEN VAKUUTUSYHTIÖ KONSERNI KONSERNI Tuloslaskelma POHJANTÄHTI KESKINÄINEN VAKUUTUSYHTIÖ KONSERNI KONSERNI Vakuutustekninen laskelma: 1.1-31.12 1.1-31.12 Vakuutusmaksutuotot Vakuutusmaksutulo 84 266 002,40 83 790 874,31 0,6 % Jälleenvakuuttajien

Lisätiedot

Lakisääteisen tapaturmavakuutuksen analyysi

Lakisääteisen tapaturmavakuutuksen analyysi Ohje 1 (12) Viimeisin muutos 31.12.2014 VJ Lakisääteisen tapaturmavakuutuksen analyysi VJ-tiedonkeruussa kerätään tietoa vahinkovakuutusyhtiön lakisääteisestä tapaturmavakuutuksesta. Taulukko käsittää

Lisätiedot

140/2016. Liite 1 TULOSLASKELMA

140/2016. Liite 1 TULOSLASKELMA Liite 1 TULOSLASKELMA I Vakuutustekninen laskelma Vahinkovakuutus Vakuutusmaksutuotot Osuus sijoitustoiminnan nettotuotosta Muut vakuutustekniset tuotot Korvauskulut Maksetut korvaukset Korvausvastuun

Lisätiedot

Muut tuotot Muut kulut Ylijäämä (alijäämä) varsinaisesta toiminnasta Tilinpäätössiirrot Vapaaehtoisten varausten muutos

Muut tuotot Muut kulut Ylijäämä (alijäämä) varsinaisesta toiminnasta Tilinpäätössiirrot Vapaaehtoisten varausten muutos 2396 N:o 839 Liite 1 TULOSLASKELMA Vakuutustekninen laskelma Vakuutusmaksutulo Lakisääteisten eläkkeiden kannatusmaksut Muiden eläkkeiden kannatusmaksut Muiden eläkkeiden jäsenmaksut Sijoitustoiminnan

Lisätiedot

Emoyhtiön. Liiketoiminnan muut tuotot muodostuu tilikaudella 2012 tutkimushankkeisiin saaduista avustuksista.

Emoyhtiön. Liiketoiminnan muut tuotot muodostuu tilikaudella 2012 tutkimushankkeisiin saaduista avustuksista. Emoyhtiön LIITETIEDOT Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot: 1.1. 31.12.2013 1.1. 31.12.2012 1) Liikevaihto Vuokrat 136 700 145,50 132 775 734,25 Käyttökorvaukset 205 697,92 128 612,96 Muut kiinteistön tuotot

Lisätiedot

Ravintola Gumböle Oy

Ravintola Gumböle Oy Ravintola Gumböle Oy Gumbölentie 20 02770 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 2463691-9 TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2023 asti Tilinpäätöksen toteutti: Gumböle Golf

Lisätiedot

VAKUUTUSOSAKEYHTIÖ GARANTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE

VAKUUTUSOSAKEYHTIÖ GARANTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VAKUUTUSOSAKEYHTIÖ GARANTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1.-31.12.2015 Försäkringsaktiebolaget Garantia Garantia Insurance Company Ltd Kluuvikatu 3 Glogatan 3 Kluuvikatu 3 PL 600, 00101 Helsinki PB 600, 00101

Lisätiedot

Vakuutusyhtiön toiminta ulkomailla

Vakuutusyhtiön toiminta ulkomailla Ohje 1 (5) Viimeisin muutos 11.11.2011 VH Vakuutusyhtiön toiminta ulkomailla VH-tiedonkeruussa kerätään vuosittaisia tietoja henki- ja vahinkovakuutusyhtiöiden ulkomaisista rahavirroista. Tiedot kerätään

Lisätiedot

Suomen Shakkiliitto ry, Tilinpäätös Suomen Shakkiliitto ry

Suomen Shakkiliitto ry, Tilinpäätös Suomen Shakkiliitto ry Suomen Shakkiliitto ry Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 1 SUOMEN SHAKKILIITTO RY Hiomotie 10 00380 HELSINKI Kotipaikka HELSINKI Y-tunnus 1106880-1 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 6 Liitetiedot 8

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2005 1 (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2005 1 (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2005 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2005

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2007 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2007

Lisätiedot

Aineettomiin hyödykkeisiin sisältyvät atk-ohjelmat on aktivoitu välittömään hankintamenoon ja niistä on tehty suunnitelman mukaiset poistot.

Aineettomiin hyödykkeisiin sisältyvät atk-ohjelmat on aktivoitu välittömään hankintamenoon ja niistä on tehty suunnitelman mukaiset poistot. Suomen Keskusta rp VÄLITILINTILINPÄÄTÖKSEN 1.1.-30.6.2010 LIITETIEDOT TILINPÄÄTÖKSEN LAADINTAPERIAATTEET Välitinpäätös on tilintarkastamaton. Välitilinpäätöstietojen vertailukelpoisuus Välitilinpäätös

Lisätiedot

Liite 1 TULOSLASKELMA

Liite 1 TULOSLASKELMA N:o 1268 3467 Liite 1 TULOSLASKELMA Vakuutustekninen laskelma Maksutulo Lakisääteisten eläkkeiden kannatusmaksut Muiden eläkkeiden kannatusmaksut Vakuutustoiminnan luovuttamiset Sijoitustoiminnan tuotot

Lisätiedot

N:o 89 257. Liite 1 KONSERNITULOSLASKELMA

N:o 89 257. Liite 1 KONSERNITULOSLASKELMA N:o 89 257 Liite 1 KONSERNITULOSLASKELMA I Luottolaitos- ja sijoituspalvelutoiminnan laskelma 1 Korkotuotot Korkokulut Rahoituskate Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista Palkkiotuotot Palkkiokulut

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Liite 1

TULOSLASKELMA Liite 1 N:o 203 623 TULOSLASKELMA Liite 1 Vakuutustekninen laskelma Vakuutusmaksutulo Lakisääteisten eläkkeiden kannatusmaksut Muiden eläkkeiden kannatusmaksut Muiden eläkkeiden jäsenmaksut Vastuun siirrot Sijoitustoiminnan

Lisätiedot

Tasekirja. Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 1.1.-31.12.2011

Tasekirja. Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 1.1.-31.12.2011 Tasekirja Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 1.1.-31.12.2011 2 Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys Tase 2011 Vastaavaa Pysyvät vastaavat Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto 327,37 452,01

Lisätiedot

TULOSLASKELMA 10. Helsingin Vihreät ry. Y-tunnus 0832062-3 01.01.2010 01.01.2009-31.12.2010-31.12.2009

TULOSLASKELMA 10. Helsingin Vihreät ry. Y-tunnus 0832062-3 01.01.2010 01.01.2009-31.12.2010-31.12.2009 TULOSLASKELMA 10 01.01.2010 01.01.2009-31.12.2010-31.12.2009 VARSINAINEN TOIMINTA Yleinen järjestötoiminta 3000 Avustukset 1 147,90 821,70 3005 Kohdeavustukset, Vihreä liitto 12 456,72 11 475,00 3006 Saadut

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISPERIAATTEET Konsernitilinpäätökseen on yhdistelty kaikki konserni- ja osakkuusyritykset. Konsernitilinpäätöstä laadittaessa

Lisätiedot

Virati-yhteistyöryhmän vakuutustiedonkeruun raportointiohjeistus

Virati-yhteistyöryhmän vakuutustiedonkeruun raportointiohjeistus Ohjeistus 1 (134) 10.11.2010 Virati-yhteistyöryhmän vakuutustiedonkeruun raportointiohjeistus Sisällys VA Tuloslaskelma- ja tasetaulukot... 2 VB Tilinpäätöksen liitetietotaulukot... 17 VC Tunnuslukutaulukot...

Lisätiedot

Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot:

Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot: Suomen Yliopistokiinteistöt Oy KONSERNIN LIITETIEDOT Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot: 1.1.-31.12.2015 1.1.-31.12.2014 1) Liikevaihto Vuokrat 144 543 408,84 139 199 578,93 Käyttökorvaukset 209 446,66

Lisätiedot

Liite 1 TULOSLASKELMA. Vakuutustekninen laskelma

Liite 1 TULOSLASKELMA. Vakuutustekninen laskelma 4038 N:o 1413 TULOSLASKELMA Liite 1 Vakuutustekninen laskelma Vakuutusmaksutulo Lakisääteisten eläkkeiden kannatusmaksut Muiden eläkkeiden kannatusmaksut Muiden eläkkeiden jäsenmaksut Vastuun siirrot Sijoitustoiminnan

Lisätiedot

KIINTEISTÖ OY H-SEITSIKKO. Y-tunnus Keski-Pohjanmaan erikoisssairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä 100 % TILINPÄÄTÖS 2011

KIINTEISTÖ OY H-SEITSIKKO. Y-tunnus Keski-Pohjanmaan erikoisssairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä 100 % TILINPÄÄTÖS 2011 KIINTEISTÖ OY H-SEITSIKKO Y-tunnus 1086342-4 Omistusosuudet: Keski-Pohjanmaan erikoisssairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä 100 % TILINPÄÄTÖS 2011 SISÄLLYSLUETTELO Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2

Lisätiedot

Tuloslaskelma 1.1. - 30.6.2010 1 Tase 30.6.2010 2 Kokonaisliikekulut toiminnoittain 1.1. - 30.6.2010 3

Tuloslaskelma 1.1. - 30.6.2010 1 Tase 30.6.2010 2 Kokonaisliikekulut toiminnoittain 1.1. - 30.6.2010 3 KESKINÄINEN ELÄKEVAKUUTUSYHTIÖ ETERA Y-tunnus 0117086-1 OSAVUOSIRAPORTTI 30.06.2010 KESKINÄINEN ELÄKEVAKUUTUSYHTIÖ ETERA Y-TUNNUS 0117086-1 Sivu Tuloslaskelma 1.1. - 30.6.2010 1 Tase 30.6.2010 2 Kokonaisliikekulut

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2008 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2008

Lisätiedot

PRO LUOMU RY TILINPÄÄTÖS

PRO LUOMU RY TILINPÄÄTÖS PRO LUOMU RY TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2016 Pro Luomu ry TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. - 31.12.2016 Sisällys Sivu Toimintakertomus 1-11 Tase 12 Tuloslaskelma 13 Liitetiedot 14 Luettelo kirjanpitokirjoista

Lisätiedot

Joensuun Ravirata Oy. Taseki rja 31.12.2014

Joensuun Ravirata Oy. Taseki rja 31.12.2014 JOENSUUN RAVIRATA OY Joensuun Ravirata Oy Taseki rja 31.12.2014 Y-tunnus 0365190-9 Ravirata Joensuu Joensuun Ravirata Oy Tasekirja 31.12.2014 Sisällysluettelo: 1(8) Tuloslask&ma sivu 2 Tase sivu 3-4 Tilinpäätöksen

Lisätiedot

TASEKIRJA <>

TASEKIRJA <<company_name>> 1 / 14 TASEKIRJA

Lisätiedot

Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot:

Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot: Suomen Yliopistokiinteistöt Oy KONSERNIN LIITETIEDOT Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot: 1.1.-31.12.2014 1.1.-31.12.2013 1) Liikevaihto Vuokrat 139 199 578,93 137 267 442,47 Käyttökorvaukset 416 079,10

Lisätiedot

Hallituksen jäsenten ja toimitusjohtajan palkat ja palkkiot tilikauden aikana , ,00

Hallituksen jäsenten ja toimitusjohtajan palkat ja palkkiot tilikauden aikana , ,00 Konsernin LIITETIEDOT Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot: 1.1. 31.12.2013 1.1. 31.12.2012 1) Liikevaihto Vuokrat 137 267 442,47 133 221 948,96 Käyttökorvaukset 369 976,17 297 155,70 Muut kiinteistön tuotot

Lisätiedot

KANSAN SIVISTYSRAHASTO

KANSAN SIVISTYSRAHASTO Kansan Sivistysrahasto Siltasaarenkatu 6 00530 HELSINKI Y-tunnus 0213501-3 KANSAN SIVISTYSRAHASTO TILINPÄÄTÖS 31.10.2009 SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma 1 Tase 2 Tilinpäätöksen liitetiedot 3-6 Kirjanpitokirjat,

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2010 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 Liitteet: - Tase-erittelyt - Tilintarkastuskertomus

Lisätiedot

1 000 euroa TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO

1 000 euroa TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO Emoyhtiön tilinpäätöksen 1 1 000 euroa 1.1. 31.12.2007 1.1. 31.12.2006 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 301 560

Lisätiedot

2. HENKILÖSTÖÄ JA TOIMIELINTEN JÄSENIÄ KOSKEVAT LIITETIEDOT

2. HENKILÖSTÖÄ JA TOIMIELINTEN JÄSENIÄ KOSKEVAT LIITETIEDOT 1. LIIKEVAIHTO M 2014 % 2013 % Liikevaihto toimialoittain Ympäristöpalvelut 220,6 42,2 217,0 41,5 Teollisuuspalvelut 72,8 13,9 70,7 13,5 Kiinteistöpalvelut 229,1 43,9 235,4 45,0 Yhteensä 522,5 100,0 523,1

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Tilinpäätös VERITAS VAHINKOVAKUUTUS. Hallituksen toimintakertomus vuodelta 2004. Tuloslaskelma. Tase. Tuloslaskelman liitteet

SISÄLLYSLUETTELO. Tilinpäätös VERITAS VAHINKOVAKUUTUS. Hallituksen toimintakertomus vuodelta 2004. Tuloslaskelma. Tase. Tuloslaskelman liitteet VERITAS VAHINKOVAKUUTUS SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös VERITAS KESKINÄINEN VAHINKOVAKUUTUSYHTIÖ Hallituksen toimintakertomus vuodelta 2004 Tuloslaskelma Tase Tuloslaskelman liitteet Taseen liitteet Tulosanalyysi

Lisätiedot

Työtapaturma- ja ammattitautivakuutuksen analyysi

Työtapaturma- ja ammattitautivakuutuksen analyysi Ohje 1 (9) Viimeisin muutos 1.1.2016 VJ Työtapaturma- ja ammattitautivakuutuksen analyysi VJ-tiedonkeruussa kerätään tietoa vahinkovakuutusyhtiön työtapaturma- ja ammattitautilain (Ty- TAL) mukaisista

Lisätiedot

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3

Lisätiedot

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS)

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) 1 1 000 euroa 1.1. - 31.12.2006 1.1. - 31.12.2005 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 266 897 260 025 Rakennusmateriaaliryhmä

Lisätiedot

TULOSKATSAUS 1.1.-31.12.2005. Veritas-ryhmä. Ennakkotiedot

TULOSKATSAUS 1.1.-31.12.2005. Veritas-ryhmä. Ennakkotiedot TULOSKATSAUS 1.1.-31.12.2005 Veritas-ryhmä Ennakkotiedot Veritas-ryhmä AVAINLUVUT 2005 2004 % Vakuutusmaksutulo, milj. 427,8 397,2 7,7 Sijoitustoiminnan nettotuotot, käyvin arvoin, milj. 219,2 155,8 40,7

Lisätiedot

KANSAN SIVISTYSRAHASTO

KANSAN SIVISTYSRAHASTO Kansan Sivistysrahasto Siltasaarenkatu 6 00530 HELSINKI Y-tunnus 0213501-3 KANSAN SIVISTYSRAHASTO TILINPÄÄTÖS 31.10.2011 SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma 1 Tase 2 Tilinpäätöksen liitetiedot 3-5 Kirjanpitokirjat,

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2009 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2009

Lisätiedot

toimintakertomus/tilinpäätös tilikaudelle talousarvio

toimintakertomus/tilinpäätös tilikaudelle talousarvio Kokouskutsu Kiinteistö Oy Sallan Tähti c/o Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere puh. 0306 870 200 fax 0306 870 227 email: isannointi@holidayclub.fi www. holidayclub.fi/isannointi -----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

KPY Sijoitus Oy. TASEKIRJA Tilikausi Y-tunnus: Kotipaikka: Kuopio

KPY Sijoitus Oy. TASEKIRJA Tilikausi Y-tunnus: Kotipaikka: Kuopio TASEKIRJA Tilikausi 15.5. 31.12. Y-tunnus: Kotipaikka: Kuopio 2 Sisällysluettelo Sivu Toimintakertomus 3 Tase 5 Tuloslaskelma 7 Rahoituslaskelma 8 Liitetiedot 9 Kirjanpitokirjat ja tositelajit 13 Tilinpäätöksen

Lisätiedot

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR n tilinpäätös, FAS Efore Oyj vuosikertomus 2008 1. Liikevaihto markkina-alueittain Asiakkaiden mukaan Suomi 2008 10 544 2007 6 693 Muut EU-maat 25 996 18 241 USA 1 229 194 Muut maat 6 775 8 386 Yhteensä

Lisätiedot

M 2015 % 2014 % Liikevaihto markkina-alueittain Suomi 531,0 98,5 510,1 97,6 Muut maat 8,3 1,5 12,5 2,4 Yhteensä 539,3 100,0 522,5 100,0

M 2015 % 2014 % Liikevaihto markkina-alueittain Suomi 531,0 98,5 510,1 97,6 Muut maat 8,3 1,5 12,5 2,4 Yhteensä 539,3 100,0 522,5 100,0 1. Liikevaihto M 2015 % 2014 % Liikevaihto toimialoittain Ympäristöpalvelut 226,8 42,1 220,6 42,2 Teollisuuspalvelut 73,6 13,6 72,8 13,9 Kiinteistöpalvelut 238,9 44,4 229,1 43,9 Yhteensä 539,3 100,0 522,5

Lisätiedot

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,9 30,7 *Lainojen takaisinmaksut -29,7 0,0 *Omien osakkeiden hankinta -376,2-405,0 0,0 30,7

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,9 30,7 *Lainojen takaisinmaksut -29,7 0,0 *Omien osakkeiden hankinta -376,2-405,0 0,0 30,7 RAHOITUSLASKELMA (1000 euroa) VUODELTA 2014 Liiketoiminnan rahavirta *Myynnistä ja muista liiketoim. tuotoista saadut maksut 1010,4 1044,3 *Maksut liiketoiminnan kuluista -839,9-860,6 *Saadut korot 3,8

Lisätiedot

Nro RAHOITUSTARKASTUS MÄÄRÄYS/LIITE I 106.10 1(10) PL 159, 00101 Helsinki Dnro 9/400/94

Nro RAHOITUSTARKASTUS MÄÄRÄYS/LIITE I 106.10 1(10) PL 159, 00101 Helsinki Dnro 9/400/94 RAHOITUSTARKASTUS MÄÄRÄYS/LIITE I 106.10 1(10) LIITE I TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT Vakuusrahaston tuloslaskelma laaditaan seuraavan kaavan mukaisesti: TULOSLASKELMA 1.1.19xx - 31.12.19xx Varsinainen

Lisätiedot

Metsänhoitoyhdistys TASE VASTAAVAA. Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet Aineettomat oikeudet Muut pitkävaikutteiset menot

Metsänhoitoyhdistys TASE VASTAAVAA. Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet Aineettomat oikeudet Muut pitkävaikutteiset menot TASE VASTAAVAA Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet Aineettomat oikeudet Muut pitkävaikutteiset menot Ennakkomaksut Aineelliset hyödykkeet Maa- ja vesialueet Rakennukset ja rakennelmat Koneet ja kalusto

Lisätiedot

PUOTILAN VENEKERHO RY T A S E K I R J A 2 0 12. Sisällys:

PUOTILAN VENEKERHO RY T A S E K I R J A 2 0 12. Sisällys: PUOTILAN VENEKERHO RY T A S E K I R J A 2 0 12 Sisällys: Tilinpäätös * Tuloslaskelma * Tase * Tase-erittelyjä * Pääkirja * Päiväkirja * Palkkakortisto Helsingissä 15.11.2012 Taisto Johansson TASE VASTAAVAA

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2006 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2006

Lisätiedot

Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011

Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Sivu1 (13) Demoyritys Oy Oikotie 8 00200 HELSINKI Y-tunnus: 0000000-0 Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 . 2 Sisällysluettelo Sivu Hallituksen toimintakertomus 3 Tuloslaskelma 4 Tase (vastaavaa)

Lisätiedot

laskuperustekorkoisia ja ns. riskihenkivakuutuksia), yksilöllisiä eläkevakuutuksia, kapitalisaatiosopimuksia sekä sairauskuluvakuutuksia.

laskuperustekorkoisia ja ns. riskihenkivakuutuksia), yksilöllisiä eläkevakuutuksia, kapitalisaatiosopimuksia sekä sairauskuluvakuutuksia. SHV - TUTKINTO Vakavaraisuus 30.9.2010 klo 9-15 1(5) 1. Henkivakuutusosakeyhtiö Tuoni myöntää yksilöllisiä henkivakuutuksia (sijoitussidonnaisia, laskuperustekorkoisia ja ns. riskihenkivakuutuksia), yksilöllisiä

Lisätiedot

3402 N:o 1259. Liite 1 TULOSLASKELMA

3402 N:o 1259. Liite 1 TULOSLASKELMA 3402 N:o 1259 Liite 1 TULOSLASKELMA Korkotuotot Leasingtoiminnan nettotuotot Korkokulut RAHOITUSKATE Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista Samaan konserniin kuuluvista yrityksistä Omistusyhteysyrityksistä

Lisätiedot

Tunnusluvut ja analyysit

Tunnusluvut ja analyysit Tiivistelmä tunnusluvuista Vakuutusmaksutulo 470,2 452,8 458,2 423,6 380,4 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset 1) 454,8 432,0 402,8 370,5 336,0 Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin 159,4 169,2

Lisätiedot

Varsinaisen toiminnan tuotto- / kulujäämä -1 951 104,22-1 758 750,67. Tuotot Jäsenmaksut 39 140,00 37 720,00. Kulut Varainhankinnan kulut 516,19 0,00

Varsinaisen toiminnan tuotto- / kulujäämä -1 951 104,22-1 758 750,67. Tuotot Jäsenmaksut 39 140,00 37 720,00. Kulut Varainhankinnan kulut 516,19 0,00 SUOMEN LUTERILAINEN EVANKELIUMIYHDISTYS RY TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta 1.1.-31.12.2009 1.1.-31.12.2008 Testamentit 140 489,00 275 845,49 Srk:n talousarviomäärärahat 1 203 139,49 1 351 418,02 Vapaaehtoinen

Lisätiedot

Oikeuskanslerinviraston tilinpäätös 2013 Oikeuskanslerinviraston talousarvion toteutumalaskelma Osaston, momentin ja tilijaottelun numero ja nimi Tilinpäätös 2012 Talousarvio 2013 (TA + LTA:t) Tilinpäätös

Lisätiedot

EMMAUS HELSINKI R.Y. EMMAUS HELSINGFORS R.F. T A S E K I R J A 31.12.2008. Visma Services Aleatus Oy Ab

EMMAUS HELSINKI R.Y. EMMAUS HELSINGFORS R.F. T A S E K I R J A 31.12.2008. Visma Services Aleatus Oy Ab EMMAUS HELSINKI R.Y. EMMAUS HELSINGFORS R.F. T A S E K I R J A 31.12.2008 Emmaus Helsinki r.y. - Emmaus Helsingfors r.f. Y-tunnus 0315404-8 TASEKIRJA 31.12.2008 Sivu V U O S I T I L I N P Ä Ä T Ö S Tuloslaskelma

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2011 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 Liitteet: - Tase-erittelyt - Tilintarkastuskertomus

Lisätiedot

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS)

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) Ulkomaan rahan määräisten erien muuntaminen Ulkomaanrahan määräiset liiketapahtumat on kirjattu tapahtumapäivän kurssiin. Tilikauden päättyessä avoimina olevat

Lisätiedot

MYLLYN PARAS -KONSERNI

MYLLYN PARAS -KONSERNI Myllyn Paras -nimisen konsernin emoyhtiö on Myllyn Paras Oy Konserni, kotipaikka Hyvinkää. Edellä mainitun konsernin konsernitilinpäätöksen jäljennökset ovat saatavissa osoitteesta: Verkatehtaankatu 6,

Lisätiedot

Joensuun Ravirata Oy. Tilinpäätös

Joensuun Ravirata Oy. Tilinpäätös t:,?i J.. i*i Joensuun Ravirata Oy Tilinpäätös 31.12.2016 Y-tu nn us 0365190-9 Ravi rata Joensuu Tasekirja 31.12.2016 Tasekirja ja-eritteyt 31.12.2026 Tositeaineisto 31.12.2022 Knjanpitolurjat 31.12.2026

Lisätiedot

MYLLYN PARAS -KONSERNI

MYLLYN PARAS -KONSERNI 8 Myllyn Paras -nimisen konsernin emoyhtiö on Myllyn Paras Oy Hallinto, kotipaikka Hyvinkää. Edellä mainitun konsernin konsernitilinpäätöksen jäljennökset ovat saatavissa osoitteesta: Verkatehtaankatu

Lisätiedot

SUOMEN PARTIOLAISET - FINLANDS SCOUTER RY Y-tunnus Kotipaikka Helsinki TILINPÄÄTÖS SISÄLLYSLUETTELO. sivu

SUOMEN PARTIOLAISET - FINLANDS SCOUTER RY Y-tunnus Kotipaikka Helsinki TILINPÄÄTÖS SISÄLLYSLUETTELO. sivu TILINPÄÄTÖS 31.12.2016 Y-tunnus 0202252-9 Kotipaikka Helsinki TILINPÄÄTÖS 31.12.2016 SISÄLLYSLUETTELO sivu Tuloslaskelma 1 Tase 3 Liitetiedot 4 Tuloslaskelma/talousarvio 9 Tuloslaskelma/toiminnanalakohtainen

Lisätiedot

NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A 1.1. - 31.12.2011

NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A 1.1. - 31.12.2011 Nuorisotutkimusseura Ry Asemapäällikönkatu 1 00520 Helsinki Y-tunnus 0835106-7 NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A 1.1. - 31.12.2011 Säilytettävä 31.12.2021 asti Nuorisotutkimusseura Ry Asemapäällikönkatu

Lisätiedot

Lakisääteisen tapaturmavakuutuksen analyysi

Lakisääteisen tapaturmavakuutuksen analyysi Ohje 1 (11) Viimeisin muutos 31.12.2015 VJ Lakisääteisen tapaturmavakuutuksen analyysi VJ-tiedonkeruussa kerätään tietoa vahinkovakuutusyhtiön lakisääteisestä tapaturmavakuutuksesta. Taulukko käsittää

Lisätiedot

Kognitiivisen psykoterapian yhdistys ry TASEKIRJA 1.1.2012-31.12.2012

Kognitiivisen psykoterapian yhdistys ry TASEKIRJA 1.1.2012-31.12.2012 TASEKIRJA 1.1.2012-31.12.2012 31.12.2012 Kognitiivisen psykoterapian yhdistys ry SISÄLLYSLUETTELO Tase 3-4 Tuloslaskelma 5 Liitetiedot 6 Liitetiedot 7-8 Käytetyt kirjanpitokirjat 9 Tililuettelo 10-11 Allekirjoitukset

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Tilisampo Oy 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR n tilinpäätös, FAS 1. Liikevaihto markkina-alueittain Asiakkaiden mukaan Suomi 6 693 9 897 Muut EU-maat 18 241 20 948 USA 194 9 800 Muut maat 8 386 10 290 Yhteensä 33 515 50 935 Liiketoiminnan muut tuotot

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 Viking Line -konserni, jonka edellinen tilikausi käsitti ajan 1. marraskuuta 2009 31. joulukuuta 2010, on siirtynyt 1. tammikuuta 2011 alkaen kalenterivuotta vastaavaan

Lisätiedot

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,7 0,0 *Lainojen takaisinmaksut -90,0-90,0 *Omien osakkeiden hankinta 0,0-89,3 0,0-90

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,7 0,0 *Lainojen takaisinmaksut -90,0-90,0 *Omien osakkeiden hankinta 0,0-89,3 0,0-90 RAHOITUSLASKELMA (1000 euroa) VUODELTA 2016 Liiketoiminnan rahavirta *Myynnistä ja muista liiketoim. tuotoista saadut maksut 957,8 989,4 *Maksut liiketoiminnan kuluista -865,2-844,3 *Saadut korot 0,5 0,8

Lisätiedot

Vakka-Suomen Golf Oy

Vakka-Suomen Golf Oy TASEKIRJA Vakka-Suomen Golf Oy Välskärintie 2 D 23500 Uusikaupunki Kotipaikka Uusikaupunki Y-tunnus 1101522-4 Tilikausi 1.1. 31.12.2010 SISÄLLYSLUETTELO TOIMINTAKERTOMUS... 3 TULOSLASKELMA... 5 TASE...

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2015

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2015 TILINPÄÄTÖS 2015 TULOSLASKELMA 2015 2014 Liikevaihto 3 576 109 3 741 821 Valmistus omaan käyttöön 140 276 961 779 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -115 284-96 375 Palvelujen ostot

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 14 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 14 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Isännöinti Kiinteistö Oy Kuusamon Lomaparatiisi Kuusamo Kokouskutsu Varsinainen yhtiökokous Kiinteistö Oy Kuusamon Lomaparatiisi osakkeenomistajat kutsutaan yhtiökokoukseen, joka pidetään 10.5.2017 kello

Lisätiedot

EUFEX YHTEISÖPALVELUT OY TASEKIRJA V-tunnus

EUFEX YHTEISÖPALVELUT OY TASEKIRJA V-tunnus EUFEX YHTEISÖPALVELUT OY TASEKIRJA 01.01.2013-31.12.2013 EUFEX YHTEISÖPALVELUT OY 1 TILINPÄÄTÖS 31.12.2013 Tase Tuloslaskelma Liitetiedot Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista Allekirjoitukset ja tilinpäätösmerkintä

Lisätiedot

VARSINAISEN TOIMINNAN KULUJÄÄMÄ -214 095,11-190 099,44

VARSINAISEN TOIMINNAN KULUJÄÄMÄ -214 095,11-190 099,44 Y-tunnus 0678820-6 2 TULOSLASKELMA Euroina Euroina VARSINAINEN TOIMINTA 1.1.2015-31.12.2015 1.1.2014-31.12.2014 1. Tuotot Työtoimintatuotot 60 408,58 55 222,39 Järjestötoimintatuotot 4 988,00 5 116,00

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2013

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2013 TILINPÄÄTÖS 2013 TULOSLASKELMA 2013 2012 Liikevaihto 3 960 771 3 660 966 Valmistus omaan käyttöön 1 111 378 147 160 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -104 230-104 683 Palvelujen ostot

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND R.Y. Y-tunnus

TILINPÄÄTÖS SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND R.Y. Y-tunnus SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND R.Y. Y-tunnus 0224257-2 TILINPÄÄTÖS 1.1.2015-31.12.2015 sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2 Liitetiedot 3 Luettelo kirjanpitokirjoista ja tositteista 4 Tilinpäätöksen

Lisätiedot

N:o 614 1933. Osuus sijoitustoiminnan nettotuotosta

N:o 614 1933. Osuus sijoitustoiminnan nettotuotosta N:o 614 1933 TULOSLASKELMA Liite 1 I Vakuutustekninen laskelma Vahinkovakuutus 1) Vakuutusmaksutuotot Vakuutusmaksutulo Jälleenvakuuttajien osuus Vakuutusmaksuvastuun muutos Jälleenvakuuttajien osuus 2)

Lisätiedot

toimintakertomus/tilinpäätös tilikaudelle ja talousarvio tilintarkastuskertomus

toimintakertomus/tilinpäätös tilikaudelle ja talousarvio tilintarkastuskertomus Kokouskutsu Kiinteistö Oy Sallan Eraustähti c/o Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere puh. 0306 870 200 fax 0306 870 227 email: isannointi@holidayclub.fi www. holidayclub.fi/isannointi -----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot