CONSTIN PÖRSSILISTAUTUMINEN Marraskuu joulukuu 2015
|
|
- Pekka Hakala
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 CONSTIN PÖRSSILISTAUTUMINEN Marraskuu joulukuu 2015 Tämä ei ole listalleottoesite. Listalleottoesite on saatavilla osoitteessa Constin osakkeeseen sijoittamiseen liittyy useita riskejä, joista monet kuuluvat yhtiön liiketoiminnan luonteeseen ja toimintaympäristöön ja voivat olla merkittäviä. Osakkeeseen sijoittamista harkitsevia kehotetaan tutustumaan huolellisesti listalleottoesitteessä kuvattuihin riskitekijöihin kokonaisuudessaan.
2 Huomautus HUOMIOITAVAA Tämä esitys ei ole tarjous Consti Yhtiöt Oyj:n ( Yhtiö ) arvopapereiden merkitsemiseksi. Tässä esityksessä olevat tiedot eivät muodosta tarjousta myydä tai ostaa arvopapereita missään valtiossa. Mikään valvova viranomainen ei ole hyväksynyt tätä esitystä. Tarjottaviin Yhtiön osakkeisiin sijoittamista harkitsevia kehotetaan tutustumaan Finanssivalvonnan hyväksymään esitteeseen kokonaisuudessaan sekä Yhtiön myöhemmin julkistamiin yhtiötiedotteisiin. Sijoittajan tulee perustaa mahdollinen päätöksensä tässä mainittujen arvopapereiden merkintään tai hankintaan kokonaisuudessaan Finanssivalvonnan hyväksymään esitteeseen eikä tähän esitykseen. Tämä esitys ei sisällä lainopillisia, taloudellisia tai sijoittamista koskevia neuvoja. Kaikki tässä esityksessä esiintyvät ennusteet, arviot, tavoitteet, näkymät ja/tai mielipiteet (sisältäen muttei rajoittuen ennusteisiin liikevaihdosta, kustannuksista, nettotulosta ja osakkeen kurssikehityksestä) sisältävät subjektiivista harkintaa sekä analyysia ja perustuvat tämän esityspäivän mukaiseen Yhtiön parhaaseen harkintakykyyn. Mitään takuuta tai lupausta ei anneta tämän dokumentin sisältämien ennusteiden, arvioiden, tavoitteiden, näkymien ja/tai mielipiteiden toteutumisesta tai kohtuullisuudesta. Tämä esitys saattaa sisältää tulevaisuuteen suuntautuneita lausuntoja. Yhtiö ei sitoudu eikä ole velvollinen päivittämään tulevaisuuteen suuntautuvia lausuntoja tämän esityksen jälkeen tapahtuvien tapahtumien tai olosuhteiden myötä taikka päivittämään tai pitämään ajantasaisena mitään tässä esityksessä olevia tietoja. Tämän esityksen tietojen levittäminen tietyissä maissa voi olla rajoitettua lainsäädännöllä, ja henkilöiden, jotka saavat tietoja tai osan niistä haltuunsa, tulisi selvittää mahdolliset rajoitukset ja noudattaa niitä. Tässä esityksessä olevat tiedot eivät muodosta tarjousta myydä tai ostaa esityksessä tarkoitettuja arvopapereita missään sellaisissa maissa, joissa arvopapereiden tarjoaminen tai myyminen vaatisi esitteen tai dokumentaation laatimista tai olisi laiton ennen arvopapereiden rekisteröimistä tai poikkeusluvan hankkimista tai tiettyjen ehtojen täyttämistä kyseisen maan lainsäädännön mukaisesti. Danske Bank A/S, Helsingin sivuliike ( Danske Bank ) toimii listautumisessa ainoastaan Yhtiön eikä kenenkään muun lukuun, eikä pidä ketään muuta tahoa asiakkaanaan listautumisen yhteydessä eikä ole vastuussa asiakassuhteen nojalla kenellekään muulle kuin Yhtiölle, eikä anna listautumiseen tai mihinkään tässä esityksessä viitattuun järjestelyyn liittyviä neuvoja. Danske Bank ei hyväksy minkäänlaista vastuuta tai anna minkäänlaista suoraa tai epäsuoraa takuuta tämän esityksen sisällöstä, mukaan lukien sen täsmällisyydestä tai täydellisyydestä tai minkään sen sisältämän tiedon oikeellisuudesta taikka mistään sen esittämästä tai sen puolesta esitetystä lausumasta Yhtiön, uusien osakkeiden ja listautumisen osalta, eikä mikään tässä esityksessä ole eikä muodosta lupausta tai vakuutusta nykyisestä tai tulevasta. Tämän esityksen sisältämä tieto ei ole tarjous arvopapereiden myymiseksi Yhdysvalloissa eikä esityksessä tarkoitettuja arvopapereita saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa ellei niitä ole rekisteröity Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (United States Securities Act of 1933, muutoksineen) ja sen nojalla annettujen säännösten tai määräysten mukaisesti tai ellei rekisteröintivelvollisuudesta ole poikkeusta. Arvopapereita ei myydä julkisesti Yhdysvalloissa. Tämän esityksen sisältämä tieto ei ole tarkoitettu julkistettavaksi tai levitettäväksi suoraan tai välillisesti Yhdysvalloissa, Kanadassa, Uudessa-Seelannissa, Australiassa, Japanissa, Hongkongissa, Singaporessa tai Etelä-Afrikassa. Yhtiö ei tarjoa osakkeita yleisölle missään muussa Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa kuin Suomessa. Missään muussa Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa kuin Suomessa ei ole tämän esityksen päivämäärään mennessä ryhdytty toimiin, jotka vaatisivat esitteen julkistamista arvopapereiden tarjoamiseksi. Arvopapereita voidaan tarjota jäsenvaltioissa ainoastaan Direktiivin 2003/71/EC tarkoittamissa tilanteissa, jotka eivät vaadi esitteen julkistamista. Tässä esityksessä esitetyt tiedot on suunnattu ainoastaan (i) henkilöille, jotka ovat Iso-Britannian ulkopuolella tai (ii) Iso-Britannian vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act) vuoden 2005 määräyksen (Order 2005) ("Määräys") 19 (5) artiklan (Financial Promotion) mukaisille sijoitus-alan ammattilaisille tai (iii) Määräyksen 49 (2) artiklan mukaisille yhtiöille, joilla on korkea varallisuusasema (high net worth entity), taikka muille henkilöille, joille asiakirja voidaan laillisesti tiedottaa (kaikki tällaiset henkilöt jäljempänä "asiaankuuluvat tahot"). Ne sijoitusmahdollisuudet, joihin tämä esitys liittyy, ovat tarjolla vain asiaankuuluville tahoille ja vain he voivat osallistua tällaisiin sijoitusmahdollisuuksiin. Kenenkään, joka ei ole asiaankuuluva taho, ei tule toimia tämän asiakirjan perusteella tai luottaa sen sisältöön. 1
3 CONSTI LYHYESTI 2
4 Consti on yksi Suomen johtavista korjausrakentamiseen ja teknisiin palveluihin keskittyneistä yhtiöistä Consti lyhyesti Yksi johtavista suomalaisista korjausrakentamiseen ja taloteknisiin palveluihin keskittyneistä yrityksistä Laaja palveluvalikoima kattaa linjasaneerauksen, korjausurakoinnin, julkisivusaneerauksen sekä muiden vaativien rakennuskohteiden rakennus- ja suunnittelupalveluita Palveluita tarjotaan sekä asuintaloille että toimitiloille Toiminnot ovat keskittyneet suurimpiin suomalaisiin kasvukeskuksiin, etenkin eteläiseen ja läntiseen Suomeen Constin pääkonttori sijaitsee Helsingissä ja se työllistää yli 900 henkilöä Yhtiön suurin omistaja on kotimainen pääomasijoittaja Intera minkä lisäksi yhtiötä omistaa sen johto ja muu avainhenkilöstö Kattava palvelutarjonta Suomen kasvukeskuksissa Liikevaihto liiketoiminta-alueittain, 2014 Talotekniikka Korjausurakointi Julkisivut 25% 33% 44% Liikevaihdon maantieteellinen jakauma, ) Tampere & Pirkanmaa Helsinki & Uusimaa 12% Muut 8% 80% Turku Tampere Oulu Lahti Porvoo Helsinki 1) Liikevaihdon maantieteellinen jakauma on laskettu projektiin osallistuneen yksikön toimipaikan mukaan Lähde: Consti 3
5 Vahvaa orgaanista kasvua vakiintuneella toimintamallilla voimakkaan yritysostokauden jälkeen Constin muodostuminen yritysostojen kautta ja nopea tulopohjan kasvu Integraatiovuosi Vakiintuneen toimintamallin hyödyntäminen; nopea orgaaninen kasvu ja parantunut kannattavuus Liikevaihto (EURm) Oikaistu liikevoittoprosentti ennen liikearvon poistoja 1) ,2% 3,6% 83 2,2% (FAS) 2009 (FAS) 2010 (FAS) 2011 (FAS) 2012 (FAS) 2013 (IFRS) 2014 (IFRS) 1) Oikaistu liikevoitto muodostuu liikevoitosta pois lukien kertaluonteiset erät, jotka ovat a) rakennejärjestelyiden ja listautumisen suunniteluun liittyvät kulut, ja b) IFRS standardien käyttöönottoon liittyvät kulut Lähde: Consti 4
6 Constilla on kattava korjausrakentamisen ja teknisten palveluiden tarjonta kiinteistöjen koko elinkaarelle Talotekniikka ( CTT ) Julkisivut ( CJU ) Korjausurakointi ( CKU ) Tarjonta Toimitilojen ja julkisten rakennusten talotekniset asennukset, mm: LV-, IV-, ja sähköurakointi Sprinkleriurakointi Tele- ja datayhteystyöt Automaatio- ja energiatekniikka Asuinrakennusten putkiremontit Julkisivuseinien saneeraukset Katto-, parveke- ja ikkunasaneeraukset Pihakansien, parkkihallien saneeraus, ulkoalueiden kunnostus Lasi- ja betonirakenteiden saneeraus Asuintalojen jälkirakennetut hissit ja lisäkerrokset Vuokra-asuintotalojen peruskorjaukset Muiden kuin asuinrakennusten saneeraushankkeet Hotelli- ja ravintolatilojen sekä muiden liike- tai toimitilojen peruskorjaukset ja laajennukset Rakennusten käyttötarkoituksen muutokset Arvokohteiden entisöinti Servicetoiminta Kaikkiin kolmeen liiketoiminta-alueeseen sisältyy Service-toimintaa, jota seurataan omana kokonaisuutenaan Service-toiminta sisältää palvelu-urakointia sekä sopimusasiakkaille toteutettavat tekniset huolto- ja ylläpitopalvelut Lähde: Consti 5
7 CONSTI SIJOITUSKOHTEENA 6
8 Consti sijoituskohteena Optimaalinen asema mahdollistaa kasvavan korjausurakointimarkkinan hyödyntämisen Orgaanisen kasvun ja vahvan kassavirran tukema taloudellinen profiili 4 Rakenteellisten tekijöiden tukema houkutteleva kasvumarkkina 1 Constilla on selkeä suunnitelma kannattavan kasvun jatkamiseksi 3 2 Consti on yksi johtavista korjausrakentamiseen ja teknisiin palveluihin keskittyneistä yrityksistä Suomessa Lähde: Consti 7
9 1 Korjausrakentamisen markkina kasvaa tasaisesti ja Consti toimii sen nopeimmin kasvavissa segmenteissä Suomen korjausrakentamisen markkina, E EURmrd Korjausrakentaminen (reaali) Uudisrakentaminen (reaali, indeksoitu) Suomen BKT (reaali, indeksoitu) 07 Historiallinen keskimääräinen vuosikasvu, Nimelliskasvu 4,1% / v. 09 Reaalikasvu 2,0% / v. 11,7 Ennustettu keskimääräinen vuosikasvu, Reaalikasvu 2,5% / v ) Seutukunta, joka sisältää ympäröiviä kuntia 2) Jyväskylän, Kuopion, Vaasan ja Lappeenrannan seutukunnat, jotka sisältävät ympäröiviä kuntia Lähde: Suomen Pankki, EuroConstruct, Tilastokeskus, VTT 2015 Korjausrakennusmarkkinan kasvu segmenteittäin, keskimääräinen vuosittainen kasvu (reaalinen) Kasvu maantieteellisesti Kasvu asiakasryhmittäin Helsinki 1) 3,3% Tampere, Turku, Oulu 1) 3,1% Muut kasvukeskukset 2) 2,9% Muut 1,7% Asuntoosakeyhtiöt 3,5% Vuokraasunnot Yritykset Julkiset tilaajat 2.5% koko markkina 2,6% 2,3% 2,4% Kotitaloudet ja muut 2,1% = Consti läsnä - = Ei läsnäoloa Constin läsnäolo
10 1 Korjausrakentamisen markkinaa ajavat useat houkuttelevat ajurit ja trendit Rakennuskannan ikääntyminen Energiatehokkuus Miljoona m ,7 19,3 6,7 6,6 11,0 12, Suomen rakennuskanta vuosikymmenittäin 50 vuoden iän saavuttavat rakennukset (noin): ~2015 ~ ~ ,2 50,8 15,5 18,9 35,6 31, ,7 29,4 34,3 53,2 52, , ,0 59,7 21,3 23,0 35,7 36, Asuinrakennukset Toimitilat ,3 9,4 7,0 4,4 17,0 2, Other Muut Kaupungistuminen ja korjausrakentamisen keskittyminen kasvukeskuksiin Rakennusten käyttötarkoitusten muutokset Talotekniikan ja automaation merkityksen kasvu Rakennusvuosi Lähde: Tilastokeskus 9
11 Consti sijoituskohteena Optimaalinen asema mahdollistaa kasvavan korjausurakointimarkkinan hyödyntämisen Consti on yksi johtavista korjausrakentamiseen ja teknisiin palveluihin keskittyneistä yrityksistä Suomessa Lähde: Consti 10
12 Consti LTR Pylon Hämeen Laaturem. Kenno- Rakenne Wareco Remonttipartio YIT Lemminkäinen Skanska NCC SRV Lujatalo Hartela Peab Jatke Fira Caverion Suomi Are EMC Talotekniikka Aro Systems Bravida 1) 2 Yksi johtavista korjausurakointiin ja teknisiin palveluihin keskittyneistä yrityksistä hajautuneella markkinalla 2 Huolto- ja korjausurakointiin keskittyneet yritykset 200 Suuret rakennusliikkeet 200 Talotekniikkaan erikoistuneet yritykset EURm Korjausurakoinnin liikevaihto 2014 (EURm) EURm EURm Suomen toiminnan liikevaihto 2014 (EURm) n.a. Talotekniikka Julkisivut Korjausurakointi ( ) ( ) Consti erottuu kilpailijoistaan kattavalla palvelutarjonnalla 1)14 kuukauden liikevaihto Lähde: Asiakastieto, Rakennuslehti, Yritysten vuosikertomukset 11
13 2 Kattava korjausurakoinnin palvelutarjonta ja keskittyminen Suomen kasvukeskuksiin 2 Constin tarjonta Talotekniikka Julkisivut Korjausurakointi Myynnin maantieteellinen jakauma 1) ja toimipisteet Tampere & Pirkanmaa 12% Muut 8% Helsinki & Uusimaa 80% Oulu Constin paikalliset konttorit Huolto ja ylläpito Arvioitu väestönkasvu ) 2014 Lähde: Consti Edistykselliset projektimuodot Perinteiset projektimuodot +10% - +30% 0% - +9,9% -9,9% - 0% -19,9% - -10% -32% - -20% Tampere Lahti Turku Porvoo Helsinki 12
14 2 Monipuolinen asiakaskunta ja vahvat näytöt vaativien projektien toteutuksesta 2 Monipuolinen asiakaskunta (osuus myynnistä, ) ) Valikoituja referenssikohteita Yritykset Kiinteistösijoittajat 21 % 21 % Julkinen sektori 20 % Yksittäiset asuntoosakeyhtiöt ja niiden isännöitsijät Taloyhtiöt 39 % Yhdenkään yksittäisen asiakkaan osuus ei vastannut yli 10 prosenttia Yhtiön liikevaihdosta vuonna ) Ilman eliminointeja, perustuu Constin johdon lukuihin. Luvut eivät täsmää 100 prosenttiin johtuen pyöristämisestä Lähde: Consti As Oy Risto Rytin tie 28 (2014) 53 asuntoa Linjasaneeraus Palkinto Vuoden paras putkiremontti Oy Kaisaniemenkatu 1 (2015) Kattava katto ja julkisivujen kunnostus sekä pihakansien korjaus Ostoskeskus Puuvilla (2014) m 2 LVI-järjestelmien asennus As Oy Vihtilä (2013) 105 asuntoa Laaja LVIjärjestelmien uusiminen Scandic Park (2015) 365 hotellihuonetta Hotellihuoneiden, aulan sekä ravintolan uusiminen Stora Enso pääkonttori (2013) Kattava LVISsaneeraus ja energiatehokkuuden parantaminen 13
15 Consti sijoituskohteena Optimaalinen asema mahdollistaa kasvavan korjausurakointimarkkinan hyödyntämisen 4 1 Constilla on selkeä suunnitelma kannattavan kasvun jatkamiseksi 3 2 Lähde: Consti 14
16 3 Constin toiminta-alueilla markkinakasvu keskimääräistä vahvempaa 3 Markkinakasvu Orgaaniset toimenpiteet Yritysostot 5% 4% 3% 2% 1% 0% Suomen korjausmarkkinan kasvu, ja E 4,1% 2,0% Historiallinen markkinakasvu ) Nimellinen kasvu 2,5% Ennustettu markkinakasvu E 1) Reaali-kasvu Constin fokusalueet 3,3% Helsinki 2) 3,1% Tampere, Turku, Oulu 2) Vahvojen markkina-ajureiden odotetaan tukevan voimakasta markkinakasvua myös tulevaisuudessa Constin liiketoiminta keskittyy vahvasti Suomen kasvukeskuksiin, erityisesti eteläiseen ja läntiseen Suomeen Constin ydinliiketoiminta-alueilla Uudellamaalla ja Pirkanmaalla korjausurakointia ajaa kaupunkien suuri ja 1980-luvuilla rakennettu rakennuskanta voimakas muuttoliike näille alueille 1) Keskimääräinen vuotuinen kasvu; 2) Seutukunta, joka sisältää ympäröiviä kuntia Lähde: EuroConstruct Country report ; VTT
17 3 Nykyisen markkina-aseman hyödyntäminen ja koko tarjonnan laajentaminen Suomen kasvukeskuksiin 3 Markkinakasvu Orgaaniset toimenpiteet Yritysostot Constin tarjonta Korjausurakoinnin markkinakoko, 2014 ( mrd) CTT CJU CKU Service Helsinki and Uusimaa Tampere and Pirkanmaa - Turku 0,7 - - Oulu 0, Lahti 0, Muut 1,0 3, kasvukeskukset 1) 1,0 Hyvän markkina-aseman hyödyntäminen ja kasvaminen nykyisillä markkina-alueilla vahvan aseman ja pitkän kokemuksen liiketoiminnoissa - Taloyhtiöiden putkiremontit - Taloyhtiöiden julkisivukorjaukset - Vaativat hotelli- ja ravintolasaneeraukset Toiminnan laajentaminen Suomen kasvukeskuksissa ja täyden palvelutarjonnan toimittaminen näillä alueilla Yritysostoja kasvun tueksi Yhtiöllä on 16 onnistunutta yritysostoa vuosina ) Jyväskylän, Kuopion, Vaasan ja Lappeenrannan seutukunnat, jotka sisältävät ympäröiviä kuntia Lähde: Consti, VTT 2015 = Consti läsnä - = Ei paikallista läsnäoloa 16
18 3 Constin tarjonnan vahvistaminen ja Serviceliiketoiminnan jatkuva kasvattaminen 3 Markkinakasvu Orgaaniset toimenpiteet Yritysostot Constin tarjonta Korjausurakoinnin markkinakoko, 2014 ( mrd) CTT CJU CKU Service Helsinki and Uusimaa Tampere and Pirkanmaa - Turku 0,7 - - Oulu 0, Lahti 0, Muut 1,0 3, kasvukeskukset 1) 1,0 A B C Palvelutarjonnan vahvistaminen ja täydentäminen nykyisillä liiketoiminta-alueilla A - Taloautomaatio (CTT) B - Lasirakentaminen (CJU) B - Kattojen korjaushankkeet (CJU) C Service-toiminnan kasvattaminen edelleen liikevaihdon keskimääräinen vuotuinen kasvu vuosien välillä oli +17% Yritysostoja kasvu tueksi Yhtiöllä on 16 onnistunutta yritysostoa vuosina ) Jyväskylän, Kuopion, Vaasan ja Lappeenrannan seutukunnat, jotka sisältävät ympäröiviä kuntia Lähde: Consti, VTT 2015 = Consti läsnä - = Ei paikallista läsnäoloa 17
19 3 Jatkuva asiakassuhteiden vahvistaminen ja teknologiainnovaatioihin panostaminen 3 Markkinakasvu Orgaaniset toimenpiteet Yritysostot Liikevaihto avainasiakkailta vuosina , EURm Asiakastyytyväisyys (1=min, 5=max) 1) Uudet korjausrakentamisen menetelmät ja teknologiset innovaatiot % / v. 81,2 113, Nykyaikaiset putkiremontit (sujutus, pinnoitteet) Consti Ideal Putki- ja kylpyhuoneremontti TM 50 48, (FAS) 2013 (FAS) 2014 (FAS) 1 5 Flowalltekniikkaseinä Lisäkerrosrakentaminen Vahvat asiakassuhteet tukevat ristiinmyyntiä eri liiketoiminta-alueilla ja kasvua edistyksellisissä projektimuodoissa Uudet teknologiat pyrkivät tarjoamaan nopeamman toteutuksen sekä pienemmät kustannukset ja asumishaitat asiakkaalle 1) Rakentamisen Laatu Ry 1-9/2015 tutkimus, asiakkaiden antamat arvosanat Lähde: Consti 18
20 3 Jatkuva operatiivisen toiminnan ja tehokkuuden parantaminen 3 Myynnin jakauma Projektinhallinta ja hankinta Kiinteiden kulujen hallinta Mahdollisuudet hyvään kannattavuuteen vahvan aseman liiketoiminnoissa Palvelutarjonnan täydentäminen kannattavuutta tukevilla alueilla - Taloautomaatio - Lasirakentaminen - Kattojen korjaushankkeet - Kasvua Service liiketoiminnassa Kannattavuuden tukeminen edistyksellisten projektimuotojen myötä Projektinhallinta Riskienhallinnan syventäminen ja järjestelmällisyys Projektinjohdon parhaita käytäntöjä Parantamalla projektinjohdon ja -ohjauksen työkaluja Hyödyntämällä teollisen tuotannon mahdollisuuksia Hankinta Keskittämällä edelleen hankintoja Järkeistämällä toimitusketjuja Kustannustenhallintaohjelma liittyen - työterveyspalveluihin - vakuutuksiin - tietoliikennepalveluihin - vuokriin Potentiaalia kiinteiden kulujen osuuden laskuun liiketoiminnan kasvaessa Lähde: Consti 19
21 Consti sijoituskohteena Optimaalinen asema mahdollistaa kasvavan korjausurakointimarkkinan hyödyntämisen Orgaanisen kasvun ja vahvan kassavirran tukema taloudellinen profiili Lähde: Consti 20
22 4 Vahva orgaaninen kasvu ja parantunut kannattavuus 4 Liikevaihto, (EURm) Oikaistu liikevoitto 1), YTD (EURm) Oikaistu liikevoitto (EURm) +23% / v. 171,9 215,9 +24% / v. 181,2 Oikaistu liikevoitto (% liikevaihdosta) 7,9 141,9 146,1 5,5 4,7 5,9 3,1 2,2% 3,2% 3,6% 3,2% 3,2% 2012 (FAS) 2013 (IFRS) 2014 (IFRS) 2014 Q1-Q3 (IFRS) 2015 Q1-Q3 (IFRS) 2012 FAS 2) 2013 IFRS 2014 IFRS 2014 Q1-Q3 (IFRS) 2015 Q1-Q3 (IFRS) Vahva orgaaninen kasvu Parantunut kannattavuus 1) Oikaistu liikevoitto muodostuu liikevoitosta pois lukien kertaluonteiset erät, jotka ovat a) rakennejärjestelyiden ja listautumisen suunniteluun liittyvät kulut, ja b) IFRS standardien käyttöönottoon liittyvät kulut; 2) Ennen konserniliikearvon poistoja Lähde: Consti 21
23 4 Vahvan kassavirran mahdollistava liiketoimintamalli ja vahva tase 4 Vahva kassavirta Taseen tunnuslukuja ( ) 127% 57% 160% 146% 102% 5,5 6,8-1, (FAS) 4,0 6,0-2, (IFRS) 15,7 17,9-2, (IFRS) 8,9 10,5-1, Q1-Q3 (IFRS) Operatiivinen rahavirta ennen rahoituskuluja ja veroja -2, Q1-Q3 (IFRS) Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin käyttöomaisuushyödykkeisiin 7,2 9,4 88,6% Velkaantuneisuusaste EUR 19,4m Nettovelka 30,6% Omavaraisuusaste % = kassavirtasuhde 1) Liiketoimintamalli mahdollistaa vahvan kassavirran Vahva tase 1) Laskettu jakamalla vapaa kassavirta käyttökatteella. Vapaa kassavirta muodostuu operatiivisesta kassavirrasta ennen rahoituskuluja ja veroja vähennettynä investoinneilla aineellisiin ja aineettomiin käyttöomaisuushyödykkeisiin Lähde: Consti 22
24 4 Pro forma taloudelliset tiedot Q1-Q Pro forma avainluvut Q1-Q Q1-Q PF Q1-Q3 1) EURt IFRS IFRS Liikevaihto Liiketoiminnan muut tuotot Materiaalit ja palvelut Henkilöstökulut Liiketoiminnan muut kulut Käyttökate Suunnitelman mukaiset poistot Konserniliikearvon poisto 0 0 Liikevoitto Rahoitustuotot ja kulut yhteensä Voitto (tappio) ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja Tilikauden verot Tilikauden voitto (tappio) Laatimisperusta Tilintarkastamaton pro forma -laaja tuloslaskelma päättyneeltä jaksolta on tehty olettaen, että Yhtiön pääomarakenteen muutos ja uudelleenrahoitus olisi toteutettu Pro forma -rahoituskulut sisältävät Nykyisen lainasopimuksen korot Osamaksujen korot Kuluja liittyen taattuihin komissiopalkkioihin Pro forma -oikaisuihin ei sisälly oikaisuja kertaluonteisiin kuluihin Merkittävä lasku uudelleenrahoituksen seurauksena Pro forma -lukujen tuloveroprosentti on n. 20 % 1) Nämä tilintarkastamattomat pro forma -tiedot on esitetty ainoastaan havainnollistamistarkoituksessa. Tilintarkastamattomat pro forma -oikaisut perustuvat pääomarakenteen muutoksen ja velkojen uudelleenrahoitustoimenpiteiden vaikutuksiin. Tilintarkastamaton pro forma -laaja tuloslaskelma päättyneeltä jaksolta on koottu olettaen, että Yhtiön pääomarakenteen muutos ja uudelleenrahoitus olisi toteutettu , eivätkä ne näin ollen kuvaa sitä, mikä Yhtiön todellinen liiketoiminnan tulos on ollut. Tilintarkastamattomien pro forma -tietojen tarkoitus ei ole myöskään ennakoida millainen Yhtiön liiketoiminnan tulos tai taloudellinen asema on tulevaisuudessa. Lähde: Consti 23
25 Constin pitkän aikavälin taloudelliset tavoitteet, osinkopolitiikka ja tulevaisuuden näkymät Taloudelliset tavoitteet 1) Liikevaihdon vuotuinen kasvu keskimäärin vähintään 10 % Oikaistu liikevoittomarginaali yli 5 % Kassavirtasuhde yli 90 % Nettovelan ja oikaistun käyttökatteen suhde alle 2,5x 2) Osinkopolitiikka Tulevaisuuden näkymät 4) Yhtiö pyrkii jakamaan osinkona vähintään 50 % Yhtiön tilikauden voitosta 3) Yhtiö odottaa, että koko vuoden 2015 liikevaihto kasvaa noin 15 % vuoteen 2014 verrattuna 1) Yhtiön taloudelliset tavoitteet perustuvat lukuisille olettamille, kuten muun muassa olettamille Suomen talouden kehityksestä sekä Yhtiön liiketoiminnan kehityksestä. Taloudellisten tavoitteiden pohjana olevat olettamat eivät välttämättä osoittaudu oikeiksi ja Yhtiön todellinen tulos voi poiketa merkittävästi Yhtiön taloudellisesta tavoitteista; 2) Samalla kuitenkin ylläpitäen tehokkaan pääomarakenteen; 3) Ottaen kuitenkin huomioon Yhtiön taloudellisen aseman, kassa-virran sekä kasvumahdollisuudet; 4) Tulevaisuuden näkymät sisältävät tulevaisuutta koskevia lausumia, jotka eivät ole takeita tulevasta taloudellisesta suorituskyvystä. Yhtiön todellinen taloudellinen suorituskyky voi poiketa merkittävästi tulevaisuuteen suuntautuneiden lausumien yhteydessä ilmaistusta Lähde: Consti 24
26 PÖRSSILISTAUTUMINEN LYHYESTI 25
27 Tavoiteltu pörssilistautuminen lyhyesti Suunniteltu listautuminen koostuu osakemyynnistä, jossa olemassa olevat osakkeenomistajat myyvät osakkeitaan, sekä henkilöstöannista Liikkeellelaskija Myyjät Listautumispaikka Alustava hintaväli Listautumisen rakenne Lisäosakeoptio Yleisömyynnin tarjousaika Järjestäjät Consti Yhtiöt Oyj ( Yhtiö ) Intera Fund I Ky ( Instituutiomyyjä ) ja muut osakkeenomistajat (yhdessä Myyjät ) NASDAQ OMX Helsinki EUR 9,50 11,50 osakkeelta Myyjät tarjoavat osakemyynnissä ( Osakemyynnissä ) ostettavaksi alustavasti enintään 4,0 miljoonaa Yhtiön osaketta ( Myyntiosakkeet ) Alustavasti enintään 300,000 osaketta tarjotaan yksityishenkilöille ja yhteisöille Suomessa ( Yleisömyynti ) Alustavasti enintään 3,7 miljoonaa osaketta tarjotaan institutionaalisille sijoittajille Suomessa ja kansainvälisesti ( Instituutiomyynti ) Henkilöstöannissa tarjotaan alustavasti enintään 30,000 uutta Henkilöstöosaketta ja mahdollisissa ylikysyntätilanteissa enintään 70,000 ylimääräistä uutta Henkilöstöosaketta Yhtiön henkilöstölle, hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle Enintään 600,000 osaketta (enintään 15 prosenttia Osakemyynnissä myydyistä osakkeista) Alkaa kello Päättyy arviolta kello Pääjärjestäjä: Danske Bank 26
28 Tarjoushinta ja maksaminen Tarjoushinta Yleisömyynnin myyntihinta sitoumusta annettaessa on alustavan hintavälin enimmäishinta, eli 11,50 euroa myyntiosakkeelta Yleisömyynnin osakekohtainen Myyntihinta ei voi ylittää Alustavan Hintavälin enimmäishintaa Myyntiosakkeista maksetaan sitoumusta annettaessa enimmäishinta 11,50 euroa kerrottuna sitoumuksen mukaisella myyntiosakkeiden määrällä Ostositoumuksen tekeminen ja maksaminen Yleisömyynnin sitoumuksen tulee koskea vähintään 100 ja enintään Myyntiosaketta Sitoumuksen antajalla on oltava arvo-osuustili suomalaisessa tai Suomessa toimivassa tilinhoitajassa Merkintäpaikoista lisätietoa seuraavalla sivulla Maksetun määrän palauttaminen Mikäli sitoumus hylätään tai hyväksytään vain osittain ja/tai mikäli myyntihinta on alempi kuin sitoumuksen tekemisen yhteydessä maksettu hinta, maksettu määrä tai sen osa palautetaan sitoumuksen antajalle hänen sitoumuksessaan ilmoittamalle suomalaiselle pankkitilille arviolta viidentenä (5) pankkipäivänä hinnoittelun jälkeen eli arviolta
29 Merkintäpaikat Lisätietoja listalleottoesitteessä ja markkinointiesitteessä Danske Bankin asiakkaat Danske Bankin konttorit ja Private Banking-konttorit 1) Puh (pankkitunnuksilla) Verkkopankissa pankkitunnuksilla ( Muut kuin Danske Bankin asiakkaat Danske Bankin konttorit Puh (Danske Bankin Sijoituslinja antaa lisätietoja) (verkkomerkintä) 1) Vain Danske Bankin Private Banking -asiakkaille 28
30 Alustava aikataulu klo Yleisömyynnin tarjousaika alkaa klo Henkilöstöanti ja Osakemyynti voidaan keskeyttää aikaisintaan klo (arvio) Yleisömyynnin tarjousaika päättyy (arvio) Osakemyynnin ja Henkilöstöannin lopullinen tulos (arvio) Yleisömyynnissä ostetut Myyntiosakkeet kirjataan sijoittajien arvo-osuustileille (arvio) Osakkeet, pois lukien Henkilöstöosakkeet, tulevat kaupankäynnin kohteeksi Helsingin Pörssin Prelistalla 29
31 KIITOS MIELENKIINNOSTA!
CONSTI YHTIÖT OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS
CONSTI YHTIÖT OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Toimitusjohtaja Marko Holopainen SISÄLTÖ Consti lyhyesti Constin vuosi 2015 Markkinanäkymät ja ohjeistus vuodelle 2016 Consti on yksi Suomen johtavia korjausrakentamiseen
CONSTI YHTIÖT OY YHTIÖTIEDOTE , KLO 8.00
CONSTI YHTIÖT OY YHTIÖTIEDOTE 16.11.2015, KLO 8.00 EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALTOIHIN, KANADAAN, UUTEEN-SEELANTIIN, AUSTRALIAAN, JAPANIIN, HONGKONGIIN, SINGAPOREEN
CONSTI YHTIÖT OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Toimitusjohtaja Marko Holopainen
CONSTI YHTIÖT OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Toimitusjohtaja Marko Holopainen SISÄLTÖ Consti lyhyesti Constin vuosi 2016 Näkymät vuodelle 2017 Consti on Suomen johtavia korjausrakentamiseen ja taloteknisiin
CONSTI YHTIÖT OYJ PÖRSSISÄÄTIÖN PÖRSSI-ILTA
CONSTI YHTIÖT OYJ PÖRSSISÄÄTIÖN PÖRSSI-ILTA 6.9.2016 Toimitusjohtaja Marko Holopainen SISÄLTÖ Consti lyhyesti Liiketoimintaympäristö Puolivuosikatsaus 2016 ja tulevaisuuden näkymät Consti on yksi Suomen
Asiakastieto julkistaa suunnitellun listautumisensa alustavan hintavälin
ASIAKASTIETO GROUP OYJ YHTIÖTIEDOTE 13.3.2015, KLO 8.00 Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi suoraan tai välillisesti Australiaan, Kanadaan, Hongkongin Kiinan Kansantasavallan erityishallintoalueelle,
Tuhatta euroa Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 - Q4. Liikevaihto
1 (6) Asiakastieto Group Oyj, pörssitiedotteen liite 5.5.2015 klo 16.00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2014 Tässä liitteessä esitetyt Asiakastieto Group Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset
Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä-Afrikkaan tai Japaniin.
Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä-Afrikkaan tai Japaniin. IXONOS OYJ:N HALLITUS ON PÄÄTTÄNYT NOIN 1,83 MILJOONAN EURON SUUNNATUSTA ANNISTA
Huomioitavaa (1/2) Tämä esitys ei sisällä lainopillisia, taloudellisia tai sijoittamista koskevia neuvoja.
Huomioitavaa (1/2) Tämä esitys ei ole tarjous Detection Technology Oyj:n ( Yhtiö ) arvopapereiden merkitsemiseksi. Tässä esityksessä olevat tiedot eivät muodosta tarjousta myydä tai ostaa arvopapereita
Suunnattu osakeanti Tremoko Oy Ab:lle
Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä-Afrikkaan tai Japaniin. Suunnattu osakeanti Tremoko Oy Ab:lle Digitalist Group Oyj:n ( Digitalist Group
CONSTI YHTIÖT OYJ INDERESIN JA OSAKESÄÄSTÄJIEN YHTIÖILTA
CONSTI YHTIÖT OYJ INDERESIN JA OSAKESÄÄSTÄJIEN YHTIÖILTA 6.10.2016 Toimitusjohtaja Marko Holopainen Talousjohtaja Esa Korkeela SISÄLTÖ Consti lyhyesti Liiketoimintaympäristö Puolivuosikatsaus 2016 ja tulevaisuuden
Valmetin tie eteenpäin
Valmetin tie eteenpäin 31. heinäkuuta 2014 Pasi Laine, toimitusjohtaja Agenda 1 2 Valmetin tie eteenpäin Taloudelliset tavoitteet 2 July 31, 2014 Valmet Valmetin tie eteenpäin: strategia uudelleenhyväksytty
Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin.
IXONOS OYJ PÖRSSITIEDOTE 22.12.2015 klo 12:45 Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin. IXONOSIN RAHOITUKSEN JA TASERAKENTEEN
Ensimmäisen neljänneksen tulos
2018 Ensimmäisen neljänneksen tulos 25.4.2018 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin asioihin liittyvät kannanotot ovat tulevaisuutta koskevia arvioita.
Yritykset investoivat digitalisaatioon - Etteplan vahvasti mukana kasvussa. Juha Näkki, toimitusjohtaja Etteplan Oyj toukokuu 2016
Yritykset investoivat digitalisaatioon - Etteplan vahvasti mukana kasvussa Juha Näkki, toimitusjohtaja Etteplan Oyj toukokuu 2016 Vastuuvapautus Tämän asiakirjan sisältämää tietoa ei ole tarkoitettu julkistettavaksi
Tuotannon virtautus ja nopeutettu korjaaminen Teoriaa, kokemuksia ja oppeja Juha Salminen, Consti Yhtiöt
Tuotannon virtautus ja nopeutettu korjaaminen Teoriaa, kokemuksia ja oppeja Juha Salminen, Consti Yhtiöt LCI-Päivä 2016 TUOTANNON VIRTAUTUS JA TAHTIAIKA LEAN CONSTRUCTION KONFERENSSI, CHICAGO 2016 Kiinnostava
Sijoita Constin pörssilistautumiseen Tarjousaika 30.11. 8.12.2015 UUSI CONSTI SIJOITTAMISEEN www.consti.fi/listautuminen
Sijoita Constin pörssilistautumiseen Tarjousaika 30.11. 8.12.2015 UUSI CONSTI SIJOITTAMISEEN www.consti.fi/listautuminen Markkinointiesite. Tämä ei ole Finanssivalvonnan hyväksymä listalleottoesite. Tässä
VMP Oyj Puolivuosikatsaus. tammi-kesäkuu Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja
VMP Oyj Puolivuosikatsaus tammi-kesäkuu 2018 29.8.2018 Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja Sisältö 1. VMP:n Q2/18 lyhyesti 2. Taloudellinen kehitys 3. Näkymät ja taloudelliset tavoitteet
Pohjola. Suunniteltu merkintäoikeusanti
Pohjola Suunniteltu merkintäoikeusanti 2009 Rajoitusteksti: Tätä asiakirjaa ei saa levittää tai lähettää Yhdysvaltoihin, Australiaan, Kanadaan tai Japaniin. Tässä asiakirjassa esitetyt tiedot eivät ole
Suomen Hoivatilat Oyj hakee kaupankäynnin kohteeksi First North Finland -markkinapaikalle, käynnistää osakeannin ja julkaisee listalleottoesitteen
Suomen Hoivatilat Oyj Yhtiötiedote 3.3.2016 kello 08.00 EET EI JULKAISTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI SUORAAN TAI VÄLILLISESTI KOKONAAN TAI OSITTAIN AUSTRALIASSA, ETELÄ-AFRIKASSA, HONGKONGISSA, JAPANISSA, KANADASSA,
Ylimääräinen yhtiökokous Sponda Oyj. 29.2.2016 Finlandia-talo
Ylimääräinen yhtiökokous Sponda Oyj 29.2.2016 Finlandia-talo Vuonna 2013 julkistetun strategian toteuttaminen jatkuu Sponda on toteuttanut johdonmukaisesti vuonna 2013 julkistettua strategiaansa, jonka
Harvia Oyj Tapio Pajuharju, toimitusjohtaja
Harvia Oyj 29.8.2019 Tapio Pajuharju, toimitusjohtaja Sauna ja spa-markkinan ennustetaan kasvavan 5 % vuoteen 2022 2 Monipuolinen tuotevalikoimamme kattaa kaikki kolme saunatyyppiä ja kaikki saunatarpeet
Silmäasema Oyj:n listautumisanti on ylimerkitty ja listautumisannin lopullinen merkintähinta on 6,90 euroa osakkeelta
Silmäasema Oyj:n listautumisanti on ylimerkitty ja listautumisannin lopullinen merkintähinta on 6,90 euroa osakkeelta Pörssitiedote 8.6.2017, Klo 15.00 EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI YHDYSVALTOIHIN,
Q1/2019 tulos. Pekka Vauramo, Toimitusjohtaja Eeva Sipilä, Talous- ja rahoitusjohtaja Metso
Q1/2019 tulos Pekka Vauramo, Toimitusjohtaja Eeva Sipilä, Talous- ja rahoitusjohtaja 25.4.2019 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin asioihin liittyvät
Listautumisannin merkintäaikaa instituutioannin ja yleisöannin osalta jatketaan
Kotipizza Group Oyj Pörssitiedote 24.6.2015, klo 16.29 EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI SUORAAN TAI VÄLILLISESTI KOKONAAN TAI OSITTAIN AUSTRALIAAN, KANADAAN, HONG KONGIN KIINAN KANSANTASAVALLAN ERITYISHALLINTOALUEELLE,
Daniel Lopez-Cruz, Asiakastiedon hallituksen puheenjohtaja ja Investcorp Groupin johtaja kommentoi:
ASIAKASTIETO GROUP OYJ YHTIÖTIEDOTE 2.3.2015, KLO 8.00 Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi suoraan tai välillisesti Australiaan, Kanadaan, Hongkongin Kiinan Kansantasavallan erityishallintoalueelle,
VMP julkistaa suunnitellun listautumisantinsa alustavan hintavälin
VMP OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 6.6.2018 KLO 9.00 VMP julkistaa suunnitellun listautumisantinsa alustavan hintavälin EI JULKAISTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALTOIHIN, KANADAAN, UUTEEN-SEELANTIIN,
2017 Q4 ja koko vuoden tulos. 1. tammikuuta 31. joulukuuta 2017
2017 Q4 ja koko vuoden tulos 1. tammikuuta 31. joulukuuta 2017 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin asioihin liittyvät kannanotot ovat tulevaisuutta koskevia
VMP Oyj tilinpäätöstiedote Juha Pesola, toimitusjohtaja Pauliina Soinio, vt. talousjohtaja
VMP Oyj tilinpäätöstiedote 2018 28.2.2019 Juha Pesola, toimitusjohtaja Pauliina Soinio, vt. talousjohtaja Sisältö 1. VMP:n Q4/2018 lyhyesti 2. Näkymät ja taloudelliset tavoitteet 3. Taloudellinen kehitys
Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0
Kamux Oyj Liite pörssitiedotteeseen klo 12:00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2016 Tässä liitteessä esitetyt Kamux Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset taloudelliset tiedot osavuosijaksoilta
VMP Oyj osavuosikatsaus tammi syyskuu Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja
VMP Oyj osavuosikatsaus tammi syyskuu 2018 21.11.2018 Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja Sisältö 1. VMP:n Q3/2018 lyhyesti 2. Taloudellinen kehitys 3. Näkymät ja taloudelliset tavoitteet
Elcoteq julkistaa vaihtotarjouksen debentuurilainojensa haltijoille
Elcoteq SE Pörssitiedote 16.4.2010 klo 13.45 EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI, KOKONAAN TAI OSITTAIN, AUSTRALIASSA, KANADASSA, HONGKONGISSA, JAPANISSA, ETELÄ-AFRIKASSA,
ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS
Liiketoimintakatsaus Loka-joulukuu 2018 22.2.2019 2 / 6 ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS 1.10. 31.12.2018 Loka - joulukuu 2018 lyhyesti Konsernin liiketoiminta kehittyi vuoden neljännen kvartaalin aikana
TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE KELLO (5) TALENTUMIN VUODEN 2008 VERTAILULUVUT TALOUDELLISESSA RAPORTOINNISSA
TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.6.2009 KELLO 11.45 1(5) TALENTUMIN VUODEN VERTAILULUVUT TALOUDELLISESSA RAPORTOINNISSA Talentum Oyj:n ydinliiketoimintaan kuulumattomien liiketoimintojen myyminen vuoden aikana
Q3/2018 tulos. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso
Q3/2018 tulos Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja 26.10.2018 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin asioihin liittyvät kannanotot
VMP Oyj osavuosikatsaus. tammimaaliskuu Juha Pesola, toimitusjohtaja Hannu Nyman, talousjohtaja Pauliina Soinio, Group Controller
VMP Oyj osavuosikatsaus tammimaaliskuu 2019 22.5.2019 Juha Pesola, toimitusjohtaja Hannu Nyman, talousjohtaja Pauliina Soinio, Group Controller Sisältö 1. VMP ja toimintaympäristö 2. Taloudellinen kehitys
TULOSINFO Q3/
TULOSINFO Q3/2018 6.11.2018 TULOSINFO Q3/2018 TOIMITUSJOHTAJA AKU VIKSTRÖM KASVUTARINA JATKUU 7 9/2018 RAVINTOLALIIKETOIMINTA Liikevaihto 66,2 MEUR Kasvua 99,5 % Käyttökate 6,4 MEUR (9,7 %) Kasvua 30,3
Puolivuositulos January 1 June 30. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso
Puolivuositulos 2018 January 1 June 30 Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja 26.7.2018 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin
Sitoudumme puhtaaseen veteen. Yhtiökokous 16.3.2010 Harri Kerminen, toimitusjohtaja
Sitoudumme puhtaaseen veteen Yhtiökokous 16.3.2010 Harri Kerminen, toimitusjohtaja HUOMAUTUS Tämä esitys ei ole osakkeiden myyntitarjous tai ostopyyntö missään maassa kenellekään henkilölle, jolle sellaisen
ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS
Liiketoimintakatsaus Heinä-syyskuu 2018 29.10.2018 2 / 5 ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS 1.7. 30.9.2018 Heinä-syyskuu 2018 lyhyesti Liikevaihto heinä-syyskuussa kasvoi 22 % ja käyttökate 66 % edellisen
Pro forma -taloudelliset tiedot Alma Median ja Talentumin suunniteltua yhdistymistä varten
Alma Media Oyj Pörssitiedote 14.10.2015 klo. 16.25 Pro forma -taloudelliset tiedot Alma Median ja Talentumin suunniteltua yhdistymistä varten Tätä pörssitiedotetta ei saa julkaista tai levittää, kokonaan
27. elokuuta Sami Asikainen Toimitusjohtaja Smile Henkilöstöpalvelut Oy
27. elokuuta 2018 Sami Asikainen Toimitusjohtaja Smile Henkilöstöpalvelut Oy Huomautus Tämän esityksen sisältämä tieto ei ole tarkoitettu julkistettavaksi tai levitettäväksi suoraan tai välillisesti Yhdysvalloissa,
Aspo suunnittelee hybridilainan liikkeeseenlaskua ja ilmoittaa tarjouksesta ostaa takaisin liikkeessä olevaa hybridilainaa
Etusivu Ajankohtaista Aspo-konsernin tiedotteet Pörssitiedotteet Aspo suunnittelee hybridilainan liikkeeseenlaskua ja ilmoittaa tarjouksesta ostaa takaisin liikkeessä olevaa hybridilainaa ASPO Oyj PÖRSSITIEDOTE
Harvia Oyj Osavuosikatsaus
Harvia Oyj Osavuosikatsaus tammi maaliskuu 2019 7.5.2019 Tapio Pajuharju, toimitusjohtaja Ari Vesterinen, talousjohtaja Sisältö 1. Tammi maaliskuu 2019 lyhyesti 2. Harvian strategia 3. Taloudellinen kehitys
Tarjottavien osakkeiden merkintähinta on 3,90 euroa Tarjottavalta osakkeelta. Merkintäaika alkaa klo 9.30 ja päättyy klo
EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI SUORAAN TAI VÄLILLISESTI AUSTRALIAAN, ETELÄ-AFRIKKAAN, HONGKONGIIN, JAPANIIN, KANADAAN, SINGAPOREEN, UUTEEN-SEELANTIIN TAI YHDYSVALTOIHIN TAI MISSÄÄN MUUSSA MAASSA,
Sitoudumme puhtaaseen veteen. Harri Kerminen, toimitusjohtaja 9.2.2010
Sitoudumme puhtaaseen veteen Harri Kerminen, toimitusjohtaja 9.2.2010 HUOMAUTUS Tämä esitys ei ole osakkeiden myyntitarjous tai ostopyyntö missään maassa kenellekään henkilölle, jolle sellaisen tarjouksen
Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2015. Marco Levi toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.10.2015
Ahlstrom Tammi-syyskuu 215 Marco Levi toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.1.215 Sisältö Heinä-syyskuu 215 Liiketoiminta-aluekatsaus Taloudelliset luvut Tulevaisuuden näkymät Sivu 2 Heinä-syyskuu
Titanium Oyj Yhtiötiedote kello 08.00
Titanium Oyj Yhtiötiedote 21.9.2017 kello 08.00 TITANIUM OYJ KÄYNNISTÄÄ LISTAUTUMISANNIN, JULKAISEE ESITTEEN JA HA- KEE YHTIÖN OSAKKEET KAUPANKÄYNNIN KOHTEEKSI NASDAQ FIRST NORTH FINLAND -MARKKINAPAIKALLE
Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0
EFECTE OYJ Yhtiön taloudelliset tiedot 30.9.2017 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta (Luvut euroina, ellei toisin ilmoitettu) Konsernin Tuloslaskelma 1.1.2017 30.9.2017 1.1.2016 30.9.2016 LIIKEVAIHTO
Suunnattu osakeanti Cresense Oy:n yrityskaupan loppukauppahinnan maksamiseksi, osakemerkintöjen hyväksyminen
Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä-Afrikkaan tai Japaniin. Suunnattu osakeanti Cresense Oy:n yrityskaupan loppukauppahinnan maksamiseksi, osakemerkintöjen
VMP Oyj. Nasdaq Avoimet Ovet Juha Pesola, CEO
VMP Oyj Nasdaq Avoimet Ovet 18.3.2019 Juha Pesola, CEO VMP:n visiona on auttaa työantajia ja työntekijöitä menestymään muuttuvassa työelämässä. VMP Oyj tarjoaa kattavan valikoiman henkilöstöpalveluita
Altia Oyj:n listautumisen yhteydessä tarjotut osakkeet ylimerkittiin ja lopullinen. merkintähinta on 7,50 euroa osakkeelta
PÖRSSITIEDOTE Altia Oyj:n listautumisen yhteydessä tarjotut osakkeet ylimerkittiin ja lopullinen merkintähinta on 7,50 euroa osakkeelta Altia Oyj Pörssitiedote 22.3.2018 kello 14.55 Julkaistu 22.03.2018-14:55
Smart way to smart products. Etteplan Q2/2014: Kannattavuus parani
Etteplan Q2/2014: Kannattavuus parani Toimitusjohtaja Juha Näkki 13.8.2014 Toimintaympäristö 4-6/2014 Teknisten suunnittelupalveluiden ja teknisen dokumentoinnin ensimmäisen vuosineljänneksen lopussa alkanut
Altia Oyj Pörssitiedote kello 14.50
Altia Oyj Pörssitiedote 22.3.2018 kello 14.50 EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, KOKONAAN TAI OSITTAIN, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI AUSTRALIAAN, KANADAAN, HONGKONGIIN KIINAN KANSANTASAVALLAN ERITYISHALLINTOALUEELLE,
Toimitusjohtajan katsaus
Toimitusjohtajan katsaus Katsaus vuoden 2015 keskeisiin teemoihin Informaation arvo kasvaa Oikea-aikaisen tiedon hyödyntäminen elintärkeää jokaisella toimialalla Fyysisen ja digitaalisen maailman yhdistyminen
Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010
Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Tilinpäätös 11/2008 10/2009 tiivistelmä 1/2 Liikevaihto 15,41 milj. euroa (18,40 milj. euroa), laskua 16 % Liikevoitto -0,41 milj. euroa (0,74
BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00
Julkaistu: 2003-02-13 08:06:55 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIKAUDELTA
Etteplan Q2/2013: Kysyntätilanne jatkui haastavana
Etteplan Q2/2013: Kysyntätilanne jatkui haastavana Toimitusjohtaja Juha Näkki 15.8.2013 Toimintaympäristö Q2/2013 Etteplanin keskeisten asiakkaiden tilauskannat olivat katsauskaudella keskimäärin laskusuunnassa.
CONSTI YHTIÖT OYJ. Varsinainen yhtiökokous
CONSTI YHTIÖT OYJ Varsinainen yhtiökokous 2.4.2019 CONSTI YHTIÖT OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2.4.2019 Toimitusjohtaja Esa Korkeela 1 2.4.2019 SISÄLTÖ 1. Consti lyhyesti 2. Constin vuosi 2018 3. Näkymät
VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2018
VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2018 VAHVA KASVU JATKUI VUONNA 2017 LIIKEVOITTO NELINKERTAISTUI 3 VUOSI 2017 OLI ERINOMAINEN 11,6 % LIIKEVAIHDON KASVU 21,0 % MYYNTIKATTEEN KASVU 312,1% LIIKEVOITON KASVU YLI 40
TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.4.2012 KELLO 14.00
1 TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.4.2012 KELLO 14.00 TALENTUM MUUTTAA TALOUDELLISEN RAPORTOINNIN SEGMENTTIJAKOA Talentum Oyj muutti tammikuussa 2012 tulosyksikköorganisaatiotaan tukemaan paremmin konsernin
CONSTI YHTIÖT OYJ. Varsinainen yhtiökokous
CONSTI YHTIÖT OYJ Varsinainen yhtiökokous 4.4.2018 CONSTI YHTIÖT OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 4.4.2018 Toimitusjohtaja Esa Korkeela Korjausrakentamisen moniosaaja www.consti.fi SISÄLTÖ Consti lyhyesti Constin
KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja
KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS 2005 27. tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja Strategia KONE tuo asiakkailleen kilpailuetua innovatiivisilla palveluillaan ja ratkaisuillaan. Samalla KONEen tuotteet
Grow Holding AB:n ja Grow Nine AB:n yrityskauppa saatettu päätökseen, suunnattu osakeanti ja vaihtovelkakirjalaina Tremoko Oy Ab:lle
Digitalist Group Oyj Pörssitiedoite 1.6.2018 klo.9.00 Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin. Grow Holding AB:n ja Grow
Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvalloissa, Kanadassa, Australiassa tai Japanissa.
OUTOKUMPU OYJ PÖRSSITIEDOTE 25.9.2006 klo 8.30 1 (8) Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvalloissa, Kanadassa, Australiassa tai Japanissa. OUTOKUMPU TECHNOLOGY OYJ:N OSAKEMYYNTI JA LISTAUTUMINEN
YIT-konsernin tilinpäätös 2001
YIT-konsernin tilinpäätös 21 YIT-YHTYMÄ INSTALLAATIOT 1 OYJ OY 14.2.22 12/21 Konsernirakenne YIT-YHTYMÄ OYJ Reino Hanhinen Konsernijohto Konsernipalvelut YIT RAKENNUS OY Ilpo Jalasjoki YIT INSTALLAATIOT
Puolivuosikatsaus Toimitusjohtaja Timur Kärki Talousjohtaja Petteri Venola
Puolivuosikatsaus 1.1. 30.6. 2018 Toimitusjohtaja Timur Kärki Talousjohtaja Petteri Venola Agenda 1 H1:n kohokohdat 2 Taloudellinen katsaus 3 5 Goforen strategiasta 4 Ohjeistus LIIKEVAIHTO LIIKEVAIHDON
KUTSU TECNOTREE OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN JA SUUNNITELTU OSAKEANTI
EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI, YHDYSVALLOISSA, KANADASSA, AUSTRALIASSA, HONGKONGISSA, ETELÄ-AFRIKASSA TAI JAPANISSA TAI MISSÄÄN MUUSSA VALTIOSSA, JOSSA LEVITTÄMINEN TAI
Rovio Entertainment Oyj julkistaa suunnitellun listautumisantinsa alustavan hintavälin
Rovio Entertainment Oyj julkistaa suunnitellun listautumisantinsa alustavan hintavälin Lehdistötiedote 15.9.2017, Klo 8.00 EI JULKAISTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALLOISSA TAI
LEHDISTÖTIEDOTE 1 (13)
LEHDISTÖTIEDOTE 1 (13) LIITE LISTAUTUMISANNIN YLEISET EHDOT Listautumisannin yleiset ehdot Listautumisanti DNA Oyj, Suomessa perustettu julkinen osakeyhtiö (Yhtiö), pyrkii keräämään osakeannilla noin 50
TALENOM OYJ JUSSI PAASO
TALENOM OYJ JUSSI PAASO PALVELUT Voisiko yrittäjän arjen sujuvuus olla suuryrityksen tasolla? Talenomin palvelut tähtäävät asiakkaan menestykseen ja yrittämisen helppouteen. TILITOIMISTOPALVELUT NEUVONTAPALVELUT
Ahlstromin pro forma -luvut Label and Processing - liiketoimintojen jakautumisen jälkeen
Ahlstrom Oyj PÖRSSITIEDOTTEEN LIITE 19.11.2012 Ahlstromin pro forma -luvut Label and Processing - liiketoimintojen jakautumisen jälkeen Ahlstrom on allekirjoittanut 29.8.2012 Munksjö AB:n pääomistaja EQT:n
Uudistuva kansainvälinen ohjelmistoyhtiö. Yhtiökokous Jari Jaakkola, toimitusjohtaja
Uudistuva kansainvälinen ohjelmistoyhtiö Yhtiökokous 13.3.2014 Jari Jaakkola, toimitusjohtaja Liiketoiminnan kehitys vuonna 2013 Haastava taloudellinen toimintaympäristö läpi koko vuoden. Kilpailu kiristyi
Orava Asuntorahasto Oyj
5/18/2018 1 Orava Asuntorahasto Oyj 1.1.-31.3.2018 5/18/2018 2 Tärkeitä tietoja lukijalle Orava Asuntorahasto Oyj ( Yhtiö ) on laatinut tämän esityksen Yhtiöstä vain taustatiedoksi eikä tätä esitystä tule
Etteplan Q3/2013: Kysyntä y heikkeni
Etteplan Q3/2013: Kysyntä y heikkeni Toimitusjohtaja Juha Näkki 30.10.2013 Ingman Groupista suurin omistaja Omistus 23.11.2012: 25,03 % omistus 16.8.2013: 30,52 % pakollinen julkinen ostotarjous 18.9.
TALENOM OYJ:N PUOLIVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2017 JUSSI PAASO
TALENOM OYJ:N PUOLIVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 217 JUSSI PAASO HUOLENPITÄVÄ JA SELKOKIELINEN Vuonna 1972 perustettu huolenpitävä ja selkokielinen tilitoimisto, joka tekee perinteiset asiat uudella tavalla.
Kamux puolivuosiesitys
Kamux puolivuosiesitys 1.1. 30.6.2017 24.8.2017 Kamuxin kannattava kasvu jatkui strategian mukaisesti 1. Strategia kasvaa Euroopan johtavaksi käytettyjen autojen vähittäiskaupan ketjuksi toimii Jälleen
YHTIÖKOKOUS
YHTIÖKOKOUS 25.4.2018 YHTIÖKOKOUS 25.4.2018 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS: JUHA HELMINEN RAVINTOLATOIMINTA Q1/2017 Tammikuu Rivermax Oy Helmikuu Hernesaaren Ranta, omistusosuus 60 % --> 80 % BeefKing, Lielahti,
Tokmanni-konsernin IFRS 16 Vuokrasopimukset -standardin mukaiset oikaistut vertailutiedot vuodelta 2018
IFRS 16 VUOKRASOPIMUKSET -STANDARDIN KÄYTTÖÖNOTTO TOKMANNISSA 1.1.2019 voimaan astunut IFRS 16 Vuokrasopimukset -standardi käsittelee vuokrasopimusten määritelmää, kirjaamista, arvostamista sekä vuokrasopimuksista
WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN
WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen
Pihlajalinnan listalleottoesite on julkistettu
PIHLAJALINNA OYJ YHTIÖTIEDOTE 25.5.2015, KLO 9.45 EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI, YHDYSVALLOISSA AUSTRALIASSA, KANADASSA, HONGKONGISSA, JAPANISSA, SINGAPORESSA, ETELÄ-
Smart way to smart products Etteplan vuonna 2014: Liikevoitto ja kassavirta paranivat selvästi
Etteplan vuonna 2014: Liikevoitto ja kassavirta paranivat selvästi Toimitusjohtaja Juha Näkki 11.2.2015 Toimintaympäristö vuonna 2014 Vuosi 2014 oli haastava konepajateollisuuden yrityksille lähes koko
GLASTON OYJ ABP PÖRSSITIEDOTE klo GLASTON OYJ ABP:N HALLITUS PÄÄTTI OSAKEANNEISTA TASEEN JA RAHOITUSASEMAN VAHVISTAMISEKSI
Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Australiassa, Etelä-Afrikassa, Hongkongissa, Japanissa, Kanadassa, Yhdysvalloissa tai missään muussa valtiossa, jossa levittäminen tai julkistaminen olisi lainvastaista.
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
Liite puolivuosikatsaus 1.1. 30.6.2018 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2018 1-6/2017 1-12/2017 Liikevaihto, 1000 EUR 17 962 11 561 25 038 Käyttökate, 1000 EUR 4 358 2 024 5 230 Käyttökate, % liikevaihdosta
Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013
HKScan Oyj Pörssitiedote 28.4.2014, klo 11:00 Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013 HKScan on noudattanut 1.1.2014 alkaen uusia IFRS 10 (Konsernitilinpäätös) ja IFRS 11 (Yhteisjärjestelyt) - standardeja.
HUOLENPITÄVÄ JA SELKOKIELINEN. Suomen huolenpitävin ja selkokielisin tilitoimisto, joka tekee perinteiset asiat uudella tavalla.
TILINPÄÄTÖS 2016 HUOLENPITÄVÄ JA SELKOKIELINEN Suomen huolenpitävin ja selkokielisin tilitoimisto, joka tekee perinteiset asiat uudella tavalla. TEKNOLOGINEN EDELLÄKÄVIJÄ Monipuoliset taloushallinnon ohjelmistot
Tikkurila 150 vuotta värien voimaa Pörssi-ilta Tampereella 7.3.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen
Tikkurila 150 vuotta värien voimaa Pörssi-ilta Tampereella 7.3.2013 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat
Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6
2014 2013 2012 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 426,3 475,8 483,3 Liikevoitto/ -tappio milj. euroa -18,6 0,7 29,3 (% liikevaihdosta) % -4,4 0,1 6,1 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä milj.
Smart way to smart products. Etteplan Q3/2014: Liikevaihto kasvoi ja liikevoitto parani
Etteplan Q3/2014: Liikevaihto kasvoi ja liikevoitto parani Toimitusjohtaja Juha Näkki 29.10.2014 Toimintaympäristö 7-9/2014 Kysyntätilanteessa ei tapahtunut merkittäviä muutoksia edelliseen vuosineljännekseen
VACON SAAVUTTI HYVÄN KASVUN JA KANNATTAVUUDEN ENSIMMÄISELLÄ VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2003
VACON OYJ PÖRSSITIEDOTE 29.4.2003 kello 10.00 Osavuosikatsaus tammikuu-maaliskuu 2003 VACON SAAVUTTI HYVÄN KASVUN JA KANNATTAVUUDEN ENSIMMÄISELLÄ VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2003 Tammikuu-maaliskuu yhteenveto
Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS
Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS tuhatta euroa 1.1.-31.12.2010 1.1.-31.12.2009 Liikevaihto 9 862 6 920 Liiketoiminnan muut tuotot 4 3 Aineiden ja tarvikkeiden käyttö ( ) -557-508 Työsuhde-etuuksista
LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017
LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 KONSERNIN KESKEISET AVAINLUVUT (tilintarkastetut) Privanet Group -konserni 1-12/2017 1-12/2016 Muutos 7-12/2017 7-12/2016 Muutos 12kk 12kk 6 kk
LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018
LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018 Privanet Group -konserni 1-12/2018 1-12/2017 Muutos 7-12/2018 7-12/2017 Muutos 12kk 12kk 6 kk 6 kk Liikevaihto, 1000 EUR 8 292 13 971-40,65 % 4
Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2018
Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 218 23.8.218 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Tapio Arimo Sisältö Puolivuosikatsaus 218 Q2/218 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset
Q1-Q4 2013 Q4 2013 Q4 2012
Atria Oyj Tilinpäätös 1.1. 31.12. Toimitusjohtaja Juha Gröhn Atria-konserni Katsaus 1.1.-31.12. Milj. *Kertaluonteiset erät, jotka sisältyvät raportoituun liikevoittoon Q1- Q1- Liikevaihto 360,6 360,6
VMP suunnittelee listautumisantia ja listautumista Nasdaq First North Finland -markkinapaikalle
VMP OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 4.6.2018 KLO 8:00 VMP suunnittelee listautumisantia ja listautumista Nasdaq First North Finland -markkinapaikalle EI JULKAISTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALTOIHIN,
Enintään 22.280.000 uuden Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj:n Osakkeen Suunnatun osakeannin tulos
Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj (LSE: TALV LN; Nasdaq OMX Helsinki: TLV) TÄTÄ TIEDOTETTA EI SAA JULKAISTA TAI MUUTOIN LEVITTÄÄ SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALLOISSA, KANADASSA, JAPANISSA, AUSTRALIASSA,
Smart way to smart products Etteplan Q1: Merkittävä tulosparannus
Etteplan Q1: Merkittävä tulosparannus Toimitusjohtaja Juha Näkki 7.5.2015 Markkinakatsaus 1-3/2015 Vuosi 2015 käynnistyi joulun lomakauden jälkeen hitaasti. Suunnittelupalveluiden ja teknisen dokumentoinnin
Heeros-esittely Satakunnan osakesäästäjät Matti Lattu Heeros Oyj
Heeros-esittely Satakunnan osakesäästäjät 30.3.2017 Matti Lattu Heeros Oyj NOPEASTI KASVAVA TALOUSHALLINNON OHJELMISTORATKAISUJEN TOIMITTAJA Yleistä Heeros perustettiin vuonna 2000 Yhtiö toimittaa taloushallinnon
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2016 1 6/2015 1 12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 10 370 17 218 27 442 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 647 5 205 6 471 Liikevoitto, % liikevaihdosta 6,2 % 30,2 % 23,6 %
Tokmanni Group Oyj Arvopaperimarkkinalain 9 luvun 10 pykälän mukainen ilmoitus omistusosuuden muutoksesta
29.4.2016 Tokmanni Group Oyj Arvopaperimarkkinalain 9 luvun 10 pykälän mukainen ilmoitus omistusosuuden muutoksesta Tokmanni Group Oyj ("Yhtiö") on tänään vastaanottanut Cidron Disco S.à r.l:lta ( Cidron,