KÄYTTÖTOIMIKUNNAN KOKOUS 1/2012

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KÄYTTÖTOIMIKUNNAN KOKOUS 1/2012"

Transkriptio

1 1 (5) KÄYTTÖTOIMIKUNNAN KOKOUS 1/2012 Aika Keskiviikko klo 9:30-11:30 Paikka Fingrid Oyj, Helsinki Läsnä Hannu Halminen Boliden Harjavalta Oy Erkki Nuortio Kemijoki Oy Raimo Peltola Fortum Power and Heat Oy Jaakko Puotinen Stora Enso Oyj Ismo Reinikka E.ON Kainuun Sähköverkko Oy Ilona Erhiö Vantaan Energia Sähköverkot Oy Jukka Rajala EPV Alueverkko Oy Reima Päivinen, pj Fingrid Oyj Kimmo Kuusinen, siht Fingrid Oyj Jarno Sederlund Fingrid Oyj (kohta 4) Mikko Koskinen Fingrid Oyj (kohta 5) Jussi Matilainen Fingrid Oyj (kohta 6) Poissa Erkki Tiippana VR-Rata Oy Ab 1 Kokouksen avaus Päivinen avasi kokouksen ja toivotti jäsenet tervetulleeksi. 2 Edellisen kokouksen muistio Todettiin muistiluonnoksen olevan kokouksen kulun mukainen eikä siihen ollut huomautettavaa. Hyväksyttiin muistio. 3 Ajankohtaista asiat Katsauksen aluksi Kuusinen kertoi kantaverkossa olleen lukumääräisesti keskimääräistä enemmän häiriöitä vuonna 2011 johtuen runsaista salamamääristä kesällä. Loppuvuoden myrskyt kaatoivat puita asiakkaiden haarajohdoille aiheuttaen pitkäkestoisia häiriöitä kantaverkkoon. Nämä nostivat häiriöaikaa liittymispistettä kohden sekä vaikuttivat merkittävästi suureen KAH-arvoon vuonna Kuluneen talven tehohuippu oli n MWh/h. Sähkön tuotanto oli suurimmillaan n MWh/h. Sähkön tuotantokapasiteetti yhdessä sähkön tuonnin kanssa riitti kattamaan kulutuksen. Huipputilanteisiin varattua tehoreservikapasiteettia ei tarvinnut ottaa käyttöön. Ruotsista on talvikaudella tuotu sähköä, Viroon taas on pääasiassa viety. Venäjän tuonti on ollut normaalista poiketen vähäisempää, johtuen Venäjän markkinahinnan ml. kapasiteettimaksun vaikutuksesta. Tasavirtayhteyksissä naapurimaihin on ollut useita häiriöitä, viimeisimpänä Fenno-Skan 2:n vikaantuminen ankkurin tekemän vaurion vuoksi. Fenno-Skan 2:lla ollut myös muita

2 2 (5) teknisiä vikoja, ja Fenno-Skan 1:llä oli kahdeksan vikaa vuodenvaihteessa. Fenno-Skan 1:n häiriöihin syynä oli pääasiassa tietoliikenneongelmat. Estlink:llä on vastaavasti ollut ongelmia jäähdytys- ja ohjausjärjestelmissä. Kuusinen kertoi Fingridin uusista kunnonhallintasopimuksista, jotka koskevat sähköasemien, voimajohtojen ja toisiolaitteiden kunnossapitoa. Sopimuskausi on ja sopimusten kokonaisarvo on n. 20 miljoonaan euroa. Fingrid on tehnyt Forssan varavoimalaitoksen käyttö- ja kunnossapitosopimuksen ABB:n kanssa. Myös ko. sopimus on voimassa vuoden 2014 loppuun. Lopuksi Kuusinen kertoi Fingridin uusivan verkkotietojärjestelmänsä. Uuden kantaverkon toiminnanohjaus- ja verkkotietojärjestelmän toimittajaksi on valittu IBM. Sopimuksen arvo on 27 miljoonaa euroa, ja järjestelmä otetaan käyttöön vuoden 2014 aikana. Ohjelmistokokonaisuudella myötävaikutetaan keskeytyssuunnittelun kehittymiseen, häiriöselvitykseen ja sillä pystytään entistä joustavammin ja tehokkaammin hallinnoimaan kantaverkon kunnossapitoa. 4 Fingridin yleisten liittymisehtojen ja voimalaitosten järjestelmäteknisten vaatimusten uusiminen vuonna 2012 Sederlund kertoi yleisten liittymisehtojen (YLE) ja voimalaitosten järjestelmäteknisten vaatimusten (VJV) keskeisimmistä uudistuksista. Näitä YLE:n osalta ovat mm. johtojen puuvarmuuden toteutumisen valvonta, voimajohtoliityntöjen teknisten reunaehtojen täsmennys ja voimalaitosliityntöjen periaatteiden lievennys. Kantaverkon taajuus- ja jännitealueita on täsmennetty. VJV:n muutosten taustalla useita eri tekijöitä, kuten uusiutuvien tuotantomuotojen teknologioiden kehittyminen sekä esiin ovat nousseet kansainväliset kokemukset, toimintamallit ja teknologiaan liittyvät haasteet. VJV:ssä vaatimuksia taustoitetaan ja täsmennetään eri liitteillä nykyistä enemmän. Varsinaisia uusia vaatimuksia ei tule, mutta todentamisella ja dokumentoinnilla on entiseen verrattuna keskeisempi rooli. Tuleva VJV on huomattavasti laajempi sekä yksityiskohtaisempi kuin aiempi asiakirja ja se pyrkii huomioimaan tulevan ENTSO-E:n verkkosäännön (Requirements for Generators) tuomia muutoksia tuotannon liittämisen osalta. Vaatimuksia kohdistetaan eri tavalla riippuen voimalaitoksen kokoluokasta. Syntyneessä keskustelussa nousi esiin CHP-laitosten käsittely. Niitä ei ole erikseen mainittu ENTSO-E:n koodissa, mutta niitä koskevat samat VJV:n vaatimukset kuin muitakin voimalaitoksia. Pyydettiin myös toimittamaan keskeiset muutokset verrattuna vuonna 2007 ilmestyneeseen ja uudistettavaan VJV:iin. 5 ENTSO-E:n Demand Connection Code:n valmistelu Koskinen kertoi verkkosäännön taustoista - kyse on jakeluverkkojen ja teollisuuskulutuksen liittämisehdoista. Ne perustuvat eurooppalaisen regulaattorijärjestön ACER:n puiteohjeen "Electricity Grid Connections" ylätason vaatimuksiin. Menettelymekanismin mukaisesti Euroopan komissiolta on tullut pyyntö alkaa valmistella verkkosääntöä tammikuun alussa. Tuosta päivämäärästä lukien ENTSO-E:llä on vuosi aikaa valmisteluun. Välietappeina on koodin asettaminen julkiseen konsultaatioon tämän

3 3 (5) vuoden toisella neljänneksellä - se käynnistynee ennen kesää. Tavoitteena on lopullinen verkkosääntöluonnos vuoden loppuun mennessä. Verkkosääntö koskee sekä siirto- että jakeluverkkoihin kytkeytyneitä kuluttajia että jakeluverkko-operaattoreita, joilla on merkittäviä rajan yli ulottuvia vaikutuksia. Ilmeisesti kuluttajat tullaan luokittelemaan kulutustyypin tai liittymisjännitteen mukaan, ei välttämättä tehon mukaista luokittelua. Verkkosääntö asettaisi vain toiminnallisia suorituskykyvaatimuksia, ei yksityiskohtaista soveltamisohjetta. Kulutuksen liittymissääntö nivoutuu läheisesti samaan puiteohjeeseen perustuvaan generaattorien verkkosääntöön noudattaen samoja periaatteita ilmoitus- ja tiedonantosekä poikkeuslupamenettelyissä. Kulutuksen liittymiskoodin aihealueita ACER:n puiteohjeen mukaan ovat mm: taajuus- ja jänniterajat, loistehovaatimukset, vaatimukset suojalaitteille, tiedonvaihto ja vaatimustenmukaisuus. Keskustelussa esiin nousi käsite "suljettu jakeluverkko", jonka Koskinen kertoi merkitsevän esim. teollisuuslaitoksen sisäistä verkkoa, joka ei syötä sähköä ulkopuolelleen. Sille ei ole tulossa muista poikkeavia vaatimuksia, vaan on käytetty omaa termiä. Teknisessä mielessä ei ole tulossa uusia vaatimuksia verrattuna kantaverkkosopimukseen tai yleisiin liittymisehtoihin, mutta vaatimusten todentaminen ja dokumentointi tulee poikkeamaan nykyisestä. 6 Fingridin T&K-toiminta Matilainen taustoitti T&K-toimintaa Fingridissä. Toiminnan tarkoituksena on tutkia ja kehittää Fingridin tarpeisiin soveltuvia uusia ratkaisuja sekä käyttöönottaa niistä parhaiksi katsotut. Tavoitteena on luoda pitkällä aikavälillä kustannustehokkaita ja kestäviä ratkaisuja esim. sähkön toimitusvarmuuden ja voimajärjestelmän kehittämiseen sekä ylläpitää ja kehittää henkilöstön ja alan osaamista. Fingridin T&K-toiminta ulottuu kaikille yhtiön kolmelle painopistealueelle: käyttövarmuuden hallinta, siirtokapasiteetin varmistaminen ja sähkömarkkinoiden toiminnan edistäminen. Fingridillä on sidosryhmiensä kanssa menossa useita yhteishankkeita, esim. Kalasatamahanke ja akkupohjainen energiavarasto. Yhteistoimintaa tulisi Matilaisen mukaan edelleen kehittää, sillä aktiivisella ja systemaattisella T&K-yhteistyöllä voidaan saavuttaa enemmän hyviä ideoita, jakaa resursseja ja kustannuksia sekä saavutetaan laajempi osaaminen. Laajempiin T&K-hankkeisiin olisi saatavilla helpommin tukirahoitusta esim. Tekesin tai EU:n tahoilta. Keskustelussa todettiin, että hankkeiden pitäisi sopia reguloituun sähköverkkotoimintaan, olla luonteeltaan teknisiä eivätkä vaikuttaa markkinaehtoiseen toimintaan. Matilainen toivoi asiakkailta aktiivisuutta ja lisääntyvää yhteistyötä järjestettävien työpajojen kautta sekä ottamalla yhteyttä häneen. Lisäksi Fingridillä on käytettävissä erillinen sähköposti T&K-ideointia varten (idealaatikko@fingrid.fi). 7 Käyttötoiminnan kehitysnäkymät Päivän päätteeksi pidettiin yhteisosuus Fingridin neuvottelukunnan kanssa. Päivinen alusti tilaisuutta laajalla katsauksella käyttötoiminnan kehitysnäkymistä. Toimintaympäristön muuttumiseen liittyvinä asioina hän nosti esiin lähialueen

4 4 (5) käyttöhaasteet ja yhteistyön kasvavan kansainvälistymisen. Pohjoismainen sähköjärjestelmä muodostaa jatkossakin käyttötoiminnan perustan, mutta yhteistyö synkronialueiden välillä lisääntyy. ENTSO-E:n verkkosäännöt tulevat harmonisoimaan käyttötoimintaa ottaen kuitenkin huomioon synkronialueiden eroavaisuudet. Lähialueiden käyttöhaasteina on Suomen ja muiden maiden välillä tapahtuvan sähkönsiirron jatkuva vaihtelu markkinatilanteen mukaan, esimerkiksi aiemmin sangen stabiili sähköntuonti Venäjältä vaihtelee täysin markkinatilanteen mukaan. Yhteistyö lähialueiden kanssa on hyvin tiivistä, esimerkiksi Ruotsin kanssa minimoidaan yhdessä siirtohäviöitä tai Venäjältä ja Virosta hankitaan taajuusohjattua käyttöreserviä sekä toimitaan yhteistyössä nopean häiriöreservin suhteen. Teknisinä asioina käsiteltiin taajuuden laatua ja reservejä sekä tehon riittävyyttä. Pohjoismaisen sähköjärjestelmän taajuuden laatu on vuosien saatossa heikentynyt ja riski laajan häiriön realisoitumiseen on kasvanut. Toimenpiteinä taajuuden laadun parantamiseksi Päivinen esitti esim. pörssikaupan ramping-rajoitukset siirtoyhteyksille Keski-Eurooppaan, 15 minuutin tuotantosuunnitelmat ja suurten tuotannonmuutosten porrastus tunninvaihteissa sekä taajuusohjattujen reservien kehittäminen. Viimeksi mainitusta on tulossa uusi reservilaji, ns. LFC, käyttöön koejaksolle Päivinen käsitteli myös tuotantorakenteen muutoksen vaikutuksia käyttötoimintaan. Ydinvoima lisää nopean häiriöreservin tarvetta, sillä suurin kerralla irtoava yksikkö kasvaa Olkiluoto 3 käyttöönoton myötä 1600 MW:iin. Sitä varten on rakennettu järjestelmäsuoja, joka kytkee häiriötilanteessa 300 MW teollisuuskuormaa irti, joten verkkovaikutus eli mitoittava vika on 1300 MW, ja näin ollen nopean häiriöreservin tarve Suomessa kasvaa siten 1300 MW tasolle. Vastaavasti laajamittainen tuulivoima (2500 MW) ei muodosta mitoittavaa vikaa eikä lisää nopean häiriöreservin tarvetta, mutta edellyttää lisää säätösähkökapasiteettia. Tuulivoiman vaikutuksia ei tule arvioida pelkästään kansallisesti, vaan niitä on tarkasteltava myös pohjoismaisella tasolla. Esityksensä loppuosassa Päivinen kävi läpi 2011 loppupuolella olleen talvimyrskyn vaikutuksia kantaverkkoon. Myrsky kaatoi alueverkkojen johdoille puita, mikä aiheutti pitkiä häiriökeskeytyksiä kantaverkkoon. Pitkät häiriökeskeytykset kasvattivat merkittävästi Fingridin käyttötoiminnan häiriöiden tunnuslukuja. Talvimyrskystä saatujen oppien perusteella Fingridissä on aloitettu useita toimenpiteitä häiriöihin varautumiseksi. Näitä ovat esim. häiriöiden määrän vähentäminen haarajohtojen puuvarmuutta varmistamalla, häiriönselvitysajan nopeuttaminen 110 kv johtoerottimien tai katkaisijoiden ja niiden kauko-ohjausten sijoitusperiaatteita tarkastamalla sekä käytönvalvontajärjestelmän viestiyhteyksien varakäynnin nostaminen 12 tuntiin ja yhteyksien kahdentaminen. Oleellisena osana tähän kuuluu kriisiviestinnän toimivuuden varmistaminen ja kehittäminen sekä ylipäätään varautumisen kehittäminen, johon on osaltaan käynnistetty toimenpiteitä jo TOUKO2011-harjoituksen pohjalta. Lopuksi Päivinen kertoi Fingridin valvomotoimintojen yhdistymisen etenevän. Nykyinen voimajärjestelmäkeskus ja Hämeenlinnan verkkokeskus yhdistetään, kun Fingridin päätoimipaikka muuttaa Helsingin Käpylään loppuvuodesta Uuden valvomon nimeksi tulee kantaverkkokeskus. Keskustelussa nostettiin esiin viestiyhteyksien, erityisesti puhelinyhteyden, toimimisen tärkeys. Esitettiin, että energia-alalla pitäisi olla yhteinen äärimmäisen varma järjestelmä

5 5 (5) 8 Muut asiat käytössä. Kokemusten mukaan VIRVE ei takaa pitkää käyttövarmuutta, sillä siinäkin tukiasemaverkko on tiuha. Käyttöajan tulisi olla vähintään kuusi tuntia, mutta siihen ei järjestelmä nykyisellään kykene. Yhä edelleen lienee epäselvyyttä vastuista sähkö- ja teleyhtiöiden välillä tukiasemien sähkönsyötön varmistamisesta. Yhtenä näkökantana nousi esiin, että pitäisi rakentaa verkko, jossa ei vaadita massiivista varasähköjärjestelmää, yksi ratkaisu olisi siirtyä satelliittipuhelimiin. Fingridiltä toivottiin näkyvää roolia asian eteenpäin viemisessä. Ei ollut muita asioita. 9 Seuraava kokous Pidetään maanantaina 4.6. Forssassa, jossa samalla tutustutaan uuteen kaasuturbiinilaitokseen. Tarkempi ohjelma ja järjestelyt seuraavat tuonnempana.

Käyttötoiminnan kehitysnäkymät

Käyttötoiminnan kehitysnäkymät 1 Käyttötoiminnan kehitysnäkymät Neuvottelukunta, Käyttötoimikunta Reima Päivinen Fingrid Oyj 2 Esityksen sisältö 1. Kansainvälinen toimintaympäristö 2. Lähialueen käyttöhaasteet 3. Taajuuden laatu ja

Lisätiedot

Katsaus käyttötoimintaan. Käyttötoimikunta 21.5.2014 Reima Päivinen Fingrid Oyj

Katsaus käyttötoimintaan. Käyttötoimikunta 21.5.2014 Reima Päivinen Fingrid Oyj Katsaus käyttötoimintaan Käyttötoimikunta Reima Päivinen Fingrid Oyj Esityksen sisältö 1. Käyttötilanne ja häiriöt 2. Tehon riittävyys 3. Järjestelmäreservit 4. Kansainvälinen käyttöyhteistyö 5. Eurooppalaiset

Lisätiedot

Katsaus käyttövarmuuden hallintaan. Neuvottelukunta 16.5.2013 Reima Päivinen Fingrid Oyj

Katsaus käyttövarmuuden hallintaan. Neuvottelukunta 16.5.2013 Reima Päivinen Fingrid Oyj Katsaus käyttövarmuuden hallintaan Neuvottelukunta Reima Päivinen Fingrid Oyj Esityksen sisältö 1. Siirtotilanne, häiriöt ja siirtokeskeytykset 2. Siirtokeskeytysprosessin kehittäminen 3. Järjestelmäreservit

Lisätiedot

FINGRID OYJ:N NEUVOTTELUKUNNAN TALVIKOKOUS 2012

FINGRID OYJ:N NEUVOTTELUKUNNAN TALVIKOKOUS 2012 Muistio - luonnos 1 (5) FINGRID OYJ:N NEUVOTTELUKUNNAN TALVIKOKOUS 2012 Aika 7.3.2012 10:00-12:30 Paikka Fingrid Oyj toimitilat, Arkadiankatu 23B, Helsinki Läsnä Pentti Kellokumpu pj. Inergia Oy Heikki

Lisätiedot

Voimajärjestelmän tehotasapainon ylläpito. Vaelluskalafoorumi Kotkassa Erikoisasiantuntija Anders Lundberg Fingrid Oyj

Voimajärjestelmän tehotasapainon ylläpito. Vaelluskalafoorumi Kotkassa Erikoisasiantuntija Anders Lundberg Fingrid Oyj Voimajärjestelmän tehotasapainon ylläpito Vaelluskalafoorumi Kotkassa 4-5.10.2012 Erikoisasiantuntija Anders Lundberg Fingrid Oyj Sähköntuotannon ja kulutuksen välinen tasapaino Fingrid huolehtii Suomen

Lisätiedot

Käyttötoiminnan kuulumiset. Käyttövarmuuspäivä Johtaja Reima Päivinen

Käyttötoiminnan kuulumiset. Käyttövarmuuspäivä Johtaja Reima Päivinen Käyttötoiminnan kuulumiset Käyttövarmuuspäivä 2.12.2013 Johtaja Reima Päivinen Valvomotoimintojen keskittäminen kantaverkkokeskukseen onnistui 2.12.2013 Kantaverkon käyttövarmuus on ollut hyvä 1,20 7 1,00

Lisätiedot

KÄYTTÖTOIMIKUNNAN KOKOUS 4/2014

KÄYTTÖTOIMIKUNNAN KOKOUS 4/2014 Muistio 1 (5) KÄYTTÖTOIMIKUNNAN KOKOUS 4/2014 Aika Tiistai 25.11.2014 klo 9:30-12:00 Paikka Paasitorni, Helsinki Läsnä Hannu Halminen Boliden Harjavalta Oy Mikael Heikkilä Fortum Power and Heat Oy Teppo

Lisätiedot

Katsaus käyttötoimintaan. Neuvottelukunta Reima Päivinen Fingrid Oyj

Katsaus käyttötoimintaan. Neuvottelukunta Reima Päivinen Fingrid Oyj Katsaus käyttötoimintaan Neuvottelukunta 4.6.2015 Reima Päivinen Fingrid Oyj Esityksen sisältö 1. Toimintaympäristö 2. Käyttötilanne ja häiriöt 3. Tehon riittävyys 4. Järjestelmäreservit 5. Voimajärjestelmän

Lisätiedot

Neuvottelukunnan kokous Reima Päivinen. Kantaverkon käyttötoiminnan haasteet

Neuvottelukunnan kokous Reima Päivinen. Kantaverkon käyttötoiminnan haasteet 6.6.2018 Neuvottelukunnan kokous Reima Päivinen Kantaverkon käyttötoiminnan haasteet Häiriökeskeytykset liittymispisteissä 1,20 9 1,00 8 7 0,80 6 kpl 0,60 0,40 5 4 3 min 0,20 2 1 0,00 2008 2009 2010 2011

Lisätiedot

Katsaus yhtiön toimintaan

Katsaus yhtiön toimintaan Asiakohta 4 Katsaus yhtiön toimintaan Neuvottelukunta Liikevaihto ja liiketoiminnan muut tuotot (milj. ) 1-12 2011 1-12 2010 Kantaverkkotulot 210 211 Tasesähkön myynti 146 160 Rajasiirto 22 24 Estlink

Lisätiedot

Käyttövarmuuden haasteet tuotannon muuttuessa ja markkinoiden laajetessa Käyttövarmuuspäivä Johtaja Reima Päivinen Fingrid Oyj

Käyttövarmuuden haasteet tuotannon muuttuessa ja markkinoiden laajetessa Käyttövarmuuspäivä Johtaja Reima Päivinen Fingrid Oyj Käyttövarmuuden haasteet tuotannon muuttuessa ja markkinoiden laajetessa Käyttövarmuuspäivä Johtaja Fingrid Oyj 2 Käyttövarmuuden haasteet Sähkön riittävyys talvipakkasilla Sähkömarkkinoiden laajeneminen

Lisätiedot

Tuotantorakenteen muutos haaste sähköjärjestelmälle. johtaja Reima Päivinen Käyttövarmuuspäivä

Tuotantorakenteen muutos haaste sähköjärjestelmälle. johtaja Reima Päivinen Käyttövarmuuspäivä Tuotantorakenteen muutos haaste sähköjärjestelmälle johtaja Reima Päivinen Käyttövarmuuspäivä Tuulivoiman ja aurinkovoiman vaikutukset sähköjärjestelmään sähköä tuotetaan silloin kun tuulee tai paistaa

Lisätiedot

Ajankohtaista. Tasevastaavaseminaari 8.11.2012 Reima Päivinen

Ajankohtaista. Tasevastaavaseminaari 8.11.2012 Reima Päivinen Ajankohtaista Tasevastaavaseminaari Reima Päivinen Poikkeuksellinen alkuvuosi Runsaasti vesivoimaa tarjolla Pohjoismaista Venäjän tuonti vähentynyt merkittävästi Fenno-Skan 2: lisää kapasiteettia, kaapelivika

Lisätiedot

SÄHKÖN TOIMITUSVARMUUS

SÄHKÖN TOIMITUSVARMUUS SUOMEN ATOMITEKNILLISEN SEURAN VUOSIKOKOUS 21.2.2007 Eero Kokkonen Johtava asiantuntija Fingrid Oyj 1 14.2.2007/EKN Tavallisen kuluttajan kannalta: sähkön toimitusvarmuus = sähköä saa pistorasiasta aina

Lisätiedot

Suomen ilmasto- ja energiastrategia Fingridin näkökulmasta. Toimitusjohtaja Jukka Ruusunen, Fingrid Oyj

Suomen ilmasto- ja energiastrategia Fingridin näkökulmasta. Toimitusjohtaja Jukka Ruusunen, Fingrid Oyj Suomen ilmasto- ja energiastrategia Fingridin näkökulmasta Toimitusjohtaja Jukka Ruusunen, Fingrid Oyj Käyttövarmuuspäivä Finlandia-talo 26.11.2008 2 Kantaverkkoyhtiön tehtävät Voimansiirtojärjestelmän

Lisätiedot

KÄYTTÖTOIMIKUNNAN KOKOUS 2/2011

KÄYTTÖTOIMIKUNNAN KOKOUS 2/2011 1 (5) KÄYTTÖTOIMIKUNNAN KOKOUS 2/2011 Aika Tiistai 14.6.2011 klo 10:00-12:30 Paikka Fingrid Oyj, Helsinki Läsnä Hannu Halminen Boliden Harjavalta Oy Erkki Nuortio Kemijoki Oy Esa Hagman Fortum Power and

Lisätiedot

KÄYTTÖTOIMIKUNNAN KOKOUS 3/2011

KÄYTTÖTOIMIKUNNAN KOKOUS 3/2011 1 (5) KÄYTTÖTOIMIKUNNAN KOKOUS 3/2011 Aika Keskiviikko 28.9.2011 klo 9:30-11:15 Paikka Hilton-hotelli, Helsinki-Vantaan lentokenttä Läsnä Hannu Halminen Boliden Harjavalta Oy Erkki Nuortio Kemijoki Oy

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus. Käyttötoimikunta Reima Päivinen

Ajankohtaiskatsaus. Käyttötoimikunta Reima Päivinen Ajankohtaiskatsaus Käyttötoimikunta 25.11.2014 Reima Päivinen Suomi on rakenteellisesti tuonnin varassa haaste voimajärjestelmän käyttötoiminnalle 1180 MW 1050 MW 280 MW 390 MW Keskimääräinen kaupallinen

Lisätiedot

KÄYTTÖTOIMIKUNNAN KOKOUS 1/2011

KÄYTTÖTOIMIKUNNAN KOKOUS 1/2011 1 (6) KÄYTTÖTOIMIKUNNAN KOKOUS 1/2011 Aika Torstai 17.3.2011 klo 10:00-12:30 Paikka Koulutuskeskus Dipoli, Espoo Läsnä Hannu Halminen Boliden Harjavalta Oy Erkki Nuortio Kemijoki Oy Raimo Peltola Fortum

Lisätiedot

Sähköjärjestelmän toiminta talven 2013-2014 kulutushuipputilanteessa

Sähköjärjestelmän toiminta talven 2013-2014 kulutushuipputilanteessa Raportti 1 (5) Sähköjärjestelmän toiminta talven 2013-2014 kulutushuipputilanteessa 1 Yhteenveto Talvi 2013-2014 oli keskimääräistä lämpimämpi. Talven kylmin ajanjakso ajoittui tammikuun puolivälin jälkeen.

Lisätiedot

Energiantuotannon ja käytön muutosten vaikutukset voimajärjestelmän hallintaan ja kantaverkon kehitystarpeisiin

Energiantuotannon ja käytön muutosten vaikutukset voimajärjestelmän hallintaan ja kantaverkon kehitystarpeisiin Energiantuotannon ja käytön muutosten vaikutukset voimajärjestelmän hallintaan ja kantaverkon kehitystarpeisiin Jussi Jyrinsalo Sähkötutkimuspoolin tutkimusseminaari 18.10.2012 Johdanto Toimitusvarmuuden

Lisätiedot

Sähköjärjestelmän toiminta talven 2012-2013 huippukulutustilanteessa

Sähköjärjestelmän toiminta talven 2012-2013 huippukulutustilanteessa Raportti 1 (5) Sähköjärjestelmän toiminta talven 2012-2013 huippukulutustilanteessa 1 Yhteenveto Talven 2012-2013 kulutushuippu saavutettiin 18.1.2013 tunnilla 9-10, jolloin sähkön kulutus oli 14 043 MWh/h

Lisätiedot

Sähköjärjestelmän toiminta viikon 5/2012 huippukulutustilanteessa

Sähköjärjestelmän toiminta viikon 5/2012 huippukulutustilanteessa Raportti 1 (5) Sähköjärjestelmän toiminta viikon 5/2012 huippukulutustilanteessa 1 Yhteenveto Talven 2011-2012 kulutushuippu saavutettiin 3.2.2012 tunnilla 18-19 jolloin sähkön kulutus oli 14 304 (talven

Lisätiedot

Säätösähkömarkkinat uusien haasteiden edessä

Säätösähkömarkkinat uusien haasteiden edessä 1 Säätösähkömarkkinat uusien haasteiden edessä Johtaja Reima Päivinen, Fingrid Oyj Sähkömarkkinapäivä 21.4.2009 2 Mitä on säätösähkö? Vuorokauden sisäiset kulutuksen muutokset Vastuu: Markkinatoimijat

Lisätiedot

Yleisten liittymisehtojen uusiminen YLE 2017

Yleisten liittymisehtojen uusiminen YLE 2017 Fingridin verkkotoimikunnan kokous Yleisten liittymisehtojen uusiminen YLE 2017 Yleisten liittymisehtojen uusiminen YLE 2017 Yleiset liittymisehdot Yleiset liittymisehdot ja verkkosäännöt Liittymisehtojen

Lisätiedot

Yleiset liittymisehdot (YLE 2012) Voimalaitosten järjestelmätekniset vaatimukset (VJV 2012)

Yleiset liittymisehdot (YLE 2012) Voimalaitosten järjestelmätekniset vaatimukset (VJV 2012) Yleiset liittymisehdot (YLE 2012) Voimalaitosten järjestelmätekniset vaatimukset (VJV 2012) Jarno Sederlund ja Tuomas Rauhala Verkko- ja Käyttötoimikunta 7.3.2012 Sisältö: Yleiset liittymisehdot (YLE 2012)

Lisätiedot

KÄYTTÖTOIMIKUNNAN KOKOUS 2/2015

KÄYTTÖTOIMIKUNNAN KOKOUS 2/2015 Muistio 1 (5) KÄYTTÖTOIMIKUNNAN KOKOUS 2/2015 Aika Keskiviikko 24.6.2015 klo 9.30-11.30 Paikka Kokoustila Havis, Eteläranta 16, Helsinki Läsnä Hannu Halminen Boliden Harjavalta Oy Mikael Heikkilä Fortum

Lisätiedot

Käyttörintamalta paljon uutta

Käyttörintamalta paljon uutta Käyttörintamalta paljon uutta Johtaja Reima Päivinen Käyttövarmuuspäivä 24.11.2011 24.11.2011 Käyttövarmuuspäivä 24.11.2011 Kylmän talven kulutushuippu 18.2.2011 Kulutushuippu 18.2.2011 klo 9 10 Suomen

Lisätiedot

Sähköjärjestelmän toiminta talven 2014-2015 kulutushuipputilanteessa

Sähköjärjestelmän toiminta talven 2014-2015 kulutushuipputilanteessa Raportti 1 (6) Sähköjärjestelmän toiminta talven 2014-2015 kulutushuipputilanteessa 1 Yhteenveto Talvi 2014-2015 oli keskimääräistä leudompi. Talven kylmimmät lämpötilat mitattiin tammikuussa, mutta silloinkin

Lisätiedot

Ajankohtaista Suomen kantaverkkoyhtiöstä

Ajankohtaista Suomen kantaverkkoyhtiöstä Ajankohtaista Suomen kantaverkkoyhtiöstä Juha Hiekkala Markkinakehitys Voimaseniorit, Tekniska Salarna, Helsinki 11.2.204 2 Asiakkaiden ja yhteiskunnan hyväksi Varma sähkö Kantaverkon häiriöistä aiheutuneet

Lisätiedot

Ajatuksia liittymisehtojen valvontaan. Pertti Kuronen

Ajatuksia liittymisehtojen valvontaan. Pertti Kuronen Ajatuksia liittymisehtojen valvontaan Pertti Kuronen 2 Liittymisehtojen seurannalla halutaan varmistaa verkkoon liittyjien kannalta voimajärjestelmän häiriötöntä toimintaa Tavoitteena säilyttää nykyinen

Lisätiedot

Reservien ylläpito tulevaisuudessa

Reservien ylläpito tulevaisuudessa 1 Reservien ylläpito tulevaisuudessa Käyttötoimikunnan kokous 19.9.2008 2 Reservien ylläpito Suomessa - sopimukset Voimalaitosreservit 2005-2010 Irtikytkettävät kuormat 2005-2015 Molemmat sopimukset ovat

Lisätiedot

Käyttörintaman kuulumiset vuoden varrelta. kehityspäällikkö Jyrki Uusitalo Käyttövarmuuspäivä 3.12.2012

Käyttörintaman kuulumiset vuoden varrelta. kehityspäällikkö Jyrki Uusitalo Käyttövarmuuspäivä 3.12.2012 Käyttörintaman kuulumiset vuoden varrelta kehityspäällikkö Jyrki Uusitalo Käyttövarmuuspäivä 3.12.2012 Uudenlainen siirtotilanne Runsaasti vesivoimaa tarjolla Pohjoismaista Venäjän tuonti vähentynyt merkittävästi

Lisätiedot

Neuvottelukunta

Neuvottelukunta 9.9.2008 Fingridin uudet asiakastoimikunnat ja yhtiön kehittyvä sidosryhmätoiminta 2 Fingridin strategian mukaiset päätehtävät Voimajärjestelmän kehittäminen Voimajärjestelmän käyttö Sähkömarkkinat 1 3

Lisätiedot

KÄYTTÖTOIMIKUNNAN KOKOUS 4/2013

KÄYTTÖTOIMIKUNNAN KOKOUS 4/2013 Muistio 1 (5) KÄYTTÖTOIMIKUNNAN KOKOUS 4/2013 Aika Maanantai 2.12.2013 klo 10:00-12:00 Paikka Helsinki, Finlandia-talo, B-sali, kongressisiipi Läsnä Hannu Halminen Boliden Harjavalta Oy Mikael Heikkilä

Lisätiedot

Fingridin varavoimalaitosten käyttö alue- tai jakeluverkkojen tukemiseen. Käyttötoimikunta Kimmo Kuusinen

Fingridin varavoimalaitosten käyttö alue- tai jakeluverkkojen tukemiseen. Käyttötoimikunta Kimmo Kuusinen Fingridin varavoimalaitosten käyttö alue- tai jakeluverkkojen tukemiseen Käyttötoimikunta Kimmo Kuusinen Yleistä Suomen sähköjärjestelmä on mitoitettu yhteispohjoismaisesti sovittujen periaatteiden mukaisesti.

Lisätiedot

KÄYTTÖTOIMIKUNNAN KOKOUS 1/2015

KÄYTTÖTOIMIKUNNAN KOKOUS 1/2015 Muistio 1 (5) KÄYTTÖTOIMIKUNNAN KOKOUS 1/2015 Aika Keskiviikko 18.3.2015 klo 11-15 Paikka Harjavallan vesivoimalaitos UPM:n vieraana Läsnä Hannu Halminen Boliden Harjavalta Oy Mikael Heikkilä Fortum Power

Lisätiedot

KÄYTTÖTOIMIKUNNAN KOKOUS 2/2012

KÄYTTÖTOIMIKUNNAN KOKOUS 2/2012 1 (5) KÄYTTÖTOIMIKUNNAN KOKOUS 2/2012 Aika Maanantai 4.6.2012 klo 13:00-15:00 Paikka Scandic hotelli, Forssa Läsnä Hannu Halminen Boliden Harjavalta Oy Erkki Nuortio Kemijoki Oy Raimo Peltola Fortum Power

Lisätiedot

Ajankohtaista. Käyttötoimikunta Reima Päivinen

Ajankohtaista. Käyttötoimikunta Reima Päivinen Ajankohtaista Käyttötoimikunta 17.6.2013 Reima Päivinen Tärkeimmät ajankohtaiset tapahtumat Sähkömarkkinalain käsittely jatkuu eduskunnassa Fenno-Skan 1 siirtokapasiteettia rajoitettu 400 MW tasolle varotoimenpiteenä,

Lisätiedot

Talvikauden tehotilanne. Hiilitieto ry:n seminaari Helsinki Reima Päivinen Fingrid Oyj

Talvikauden tehotilanne. Hiilitieto ry:n seminaari Helsinki Reima Päivinen Fingrid Oyj Talvikauden tehotilanne Hiilitieto ry:n seminaari 16.3.2016 Helsinki Reima Päivinen Fingrid Oyj Pohjoismaissa pörssisähkö halvimmillaan sitten vuoden 2000 Sähkön kulutus Suomessa vuonna 2015 oli 82,5 TWh

Lisätiedot

Laajamittainen tuulivoima - haasteita kantaverkkoyhtiön näkökulmasta. Kaija Niskala Säteilevät naiset seminaari Säätytalo 17.3.

Laajamittainen tuulivoima - haasteita kantaverkkoyhtiön näkökulmasta. Kaija Niskala Säteilevät naiset seminaari Säätytalo 17.3. Laajamittainen tuulivoima - haasteita kantaverkkoyhtiön näkökulmasta Kaija Niskala Säteilevät naiset seminaari Säätytalo 17.3.2009 2 Kantaverkkoyhtiölle tulevia haasteita tuulivoimalaitoksen liityntä tehotasapainon

Lisätiedot

Luonnos 13.6.2013. Asiakasrajapinnan kehittäminen Liittymisehtojen seuranta 17.6.2013

Luonnos 13.6.2013. Asiakasrajapinnan kehittäminen Liittymisehtojen seuranta 17.6.2013 Luonnos Asiakasrajapinnan kehittäminen Liittymisehtojen seuranta 17.6.2013 2 Liittymisehtojen seurannan kehittäminen Yhteiskunnan toiminnot edellyttävät hyvää sähkön toimitusvarmuutta Käytännön häiriöt

Lisätiedot

Antti Kuusela. Tuotannon ja kulutuksen liittämisen verkkosäännöt

Antti Kuusela. Tuotannon ja kulutuksen liittämisen verkkosäännöt Tuotannon ja kulutuksen liittämisen verkkosäännöt Tuotannon ja kulutuksen liittämisen verkkosäännöt Liittämisen verkkosäännöt Yleiset liittymisehdot ja verkkosäännöt NC RfG implementointisuunnitelma NC

Lisätiedot

Käyttötoiminta tänään

Käyttötoiminta tänään Julkinen Reima Päivinen Neuvottelukunnan kokous 6.6.2019 Käyttötoiminta tänään Talvella 2018 2019 sähkön riittävyys ei ollut uhattuna 28.1.2019 klo 8-9 Kulutus 14 542 MWh/h Tuotanto 10 978 MWh/h Rajasiirrot

Lisätiedot

Käyttötoimikunta Sähköjärjestelmän matalan inertian hallinta

Käyttötoimikunta Sähköjärjestelmän matalan inertian hallinta Käyttötoimikunta Sähköjärjestelmän matalan inertian hallinta Miksi voimajärjestelmän inertialla on merkitystä? taajuus häiriö, esim. tuotantolaitoksen irtoaminen sähköverkosta tavanomainen inertia pieni

Lisätiedot

Ajankohtaiset asiat. Reima Päivinen Käyttötoimikunta

Ajankohtaiset asiat. Reima Päivinen Käyttötoimikunta Ajankohtaiset asiat Reima Päivinen Käyttötoimikunta 25.9.2012 Poikkeuksellinen alkuvuosi Suomen sähkön kulutus -2,5% Runsaasti vesivoimaa tarjolla Pohjoismaista Venäjän tuonti vähentynyt merkittävästi

Lisätiedot

Ajankohtaista. Käyttötoimikunta Reima Päivinen

Ajankohtaista. Käyttötoimikunta Reima Päivinen Ajankohtaista Käyttötoimikunta 20.3.2013 Reima Päivinen Vuosi 2013 alkanut vauhdikkaasti Uusi toimitila Kantaverkkokeskus toiminnassa koko laajuudessaan Asiakastoiminnan kehittäminen aloitettu Satoja tuulivoimahankkeita

Lisätiedot

Joustavuuden lisääminen sähkömarkkinoilla. Sähkömarkkinapäivä 7.4.2014 Jonne Jäppinen, kehityspäällikkö, Fingrid Oyj

Joustavuuden lisääminen sähkömarkkinoilla. Sähkömarkkinapäivä 7.4.2014 Jonne Jäppinen, kehityspäällikkö, Fingrid Oyj Joustavuuden lisääminen sähkömarkkinoilla Sähkömarkkinapäivä 7.4.2014 Jonne Jäppinen, kehityspäällikkö, Fingrid Oyj 74 Tuotannon ja kulutuksen välinen tasapaino on pidettävä yllä joka hetki! Vuorokauden

Lisätiedot

KÄYTTÖTOIMIKUNNAN KOKOUS 3/2014

KÄYTTÖTOIMIKUNNAN KOKOUS 3/2014 Muistio 1 (5) KÄYTTÖTOIMIKUNNAN KOKOUS 3/2014 Aika Maanantai 1.9.2014 klo 10:00-12:00 Paikka Fingrid Oyj, Helsinki, Läkkisepäntie 21 Läsnä Mikael Heikkilä Teppo Härkönen Teuvo Jouhten Pekka Pollari Jukka

Lisätiedot

Fingrid välittää. Varmasti.

Fingrid välittää. Varmasti. Fingrid välittää. Varmasti. Fingrid Oyj:n voimansiirtoverkko 1.1.2015 400 kv kantaverkko 220 kv kantaverkko 110 kv kantaverkko tasavirtayhteys muiden verkko Fingrid lyhyesti Sähkö on välttämätön osa kaikkien

Lisätiedot

ENTSO-E:n verkkosääntöjen tilanne. Käyttötoimikunta Kimmo Kuusinen

ENTSO-E:n verkkosääntöjen tilanne. Käyttötoimikunta Kimmo Kuusinen ENTSO-E:n verkkosääntöjen tilanne Käyttötoimikunta 25.9.2012 Kimmo Kuusinen Verkkosääntöjen valmisteluaikataulu Taajuudenhallinta ja reservit Käytön suuunnittelu Käyttövarmuusvaatimukset Käyttötoiminnan

Lisätiedot

mihin olemme menossa?

mihin olemme menossa? Asta Sihvonen-Punkka Johtaja, markkinat, Fingrid Oyj @AstaS_P Energiamurros, EUintegraatio ja sähkömarkkinat mihin olemme menossa? ET:n kevätseminaari 16.5.2019 Sibeliustalo, Lahti Sähkö on osa ratkaisua!

Lisätiedot

Reima Päivinen Neuvottelukunta Katsaus käyttötoimintaan

Reima Päivinen Neuvottelukunta Katsaus käyttötoimintaan Reima Päivinen Neuvottelukunta 8.6.2016 Katsaus käyttötoimintaan Esityksen sisältö 1. Toimintaympäristö 2. Käyttötilanne ja häiriöt 3. Tehon riittävyys 4. Järjestelmäreservit 5. Voimajärjestelmän inertia

Lisätiedot

KÄYTTÖTOIMIKUNNAN KOKOUS 2/2014

KÄYTTÖTOIMIKUNNAN KOKOUS 2/2014 Muistio 1 (5) KÄYTTÖTOIMIKUNNAN KOKOUS 2/2014 Aika Keskiviikko 21.5.2014 klo 10:00-12:00 Paikka Helsinki, Villa Jyränkö Läsnä Hannu Halminen Boliden Harjavalta Oy Mikael Heikkilä Fortum Power and Heat

Lisätiedot

Verkkotoimikunta Petri Parviainen. Sähkönsiirtopalvelu Ajankohtaista

Verkkotoimikunta Petri Parviainen. Sähkönsiirtopalvelu Ajankohtaista 21.2.2019 Verkkotoimikunta Petri Parviainen Sähkönsiirtopalvelu Ajankohtaista Ajankohtaista sähkönsiirtopalvelusta 1/2 1. Kantaverkon nimeäminen vuosille 2020 2023 valmisteilla. Fingrid antaa nimeämispäätöksen

Lisätiedot

Reserviasiat. Käyttötoimikunta 26.11.2008. Jarno Sederlund

Reserviasiat. Käyttötoimikunta 26.11.2008. Jarno Sederlund 1 Reserviasiat Käyttötoimikunta 26.11.2008 Jarno Sederlund 2 Tehoreservilain mukainen huippuvoimakapasiteetti Vuonna 2006 tuli voimaan sähkön toimitusvarmuutta turvaava laki Fingridin tehtävänä on järjestelmän

Lisätiedot

Markkinatoimikunta Taajuusohjattujen reservien uudet tekniset vaatimukset

Markkinatoimikunta Taajuusohjattujen reservien uudet tekniset vaatimukset Markkinatoimikunta 12.9.2017 Taajuusohjattujen reservien uudet tekniset vaatimukset 1. Miksi tarvitaan uudet vaatimukset? 2. Millaiset uudet vaatimukset ovat 3. Miten asia etenee jatkossa? Taajuusohjatut

Lisätiedot

Valot päällä pakkasilla tai vesisateilla - tulevan talven tehotilanne -

Valot päällä pakkasilla tai vesisateilla - tulevan talven tehotilanne - 1 Valot päällä pakkasilla tai vesisateilla - tulevan talven tehotilanne - Johtaja Reima Päivinen, Fingrid Oyj Käyttövarmuuspäivä 2 Fingridin tehtävät Siirtää sähköä kantaverkossa Ylläpitää sähkön kulutuksen

Lisätiedot

Voimalaitosten järjestelmätekniset vaatimukset. Viranomaisen puheenvuoro

Voimalaitosten järjestelmätekniset vaatimukset. Viranomaisen puheenvuoro Voimalaitosten järjestelmätekniset vaatimukset Viranomaisen puheenvuoro Energiamarkkinavirasto Mikko Heikkilä 31.10.2012 Keskustelutilaisuus voimalaitosten järjestelmäteknisistä vaatimuksista Finlandia-talo

Lisätiedot

Käyttötoimikunnan kokous Jonne Jäppinen. Ajankohtaiset asiat

Käyttötoimikunnan kokous Jonne Jäppinen. Ajankohtaiset asiat 27.11.2018 Käyttötoimikunnan kokous Ajankohtaiset asiat Häiriöt Fingridin Inkoo-Karjaa 110 kv voimajohdolla häiriö 27.9 klo 12:47, pysyvä johtovika. Sähköt saatiin palautettua voimajohtoon liittyneelle

Lisätiedot

Automaattisten ali- ja ylitaajuussuojausjärjestelmien

Automaattisten ali- ja ylitaajuussuojausjärjestelmien Fingrid Oyj Automaattisten ali- ja ylitaajuussuojausjärjestelmien toteutus Suomessa Järjestelmän varautumissuunnitelma 2 (5) Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Määritelmät... 3 3 Alitaajuudesta tapahtuva

Lisätiedot

Tulossa olevat eurooppalaiset verkkoliityntäsäännöt. Jussi Jyrinsalo Neuvottelukunta

Tulossa olevat eurooppalaiset verkkoliityntäsäännöt. Jussi Jyrinsalo Neuvottelukunta Tulossa olevat eurooppalaiset verkkoliityntäsäännöt Jussi Jyrinsalo Neuvottelukunta 10.9.2013 2 Vuoteen 2014 mennessä valmistuvat verkkosäännöt Markkinat Capacity Allocation & Congestion Management Forward

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus. Toimitusjohtaja Jukka Ruusunen. Neuvottelukunnan kokous, Suomalainen klubi 9.9.2008

Ajankohtaiskatsaus. Toimitusjohtaja Jukka Ruusunen. Neuvottelukunnan kokous, Suomalainen klubi 9.9.2008 1 Ajankohtaiskatsaus Toimitusjohtaja Jukka Ruusunen Neuvottelukunnan kokous, Suomalainen klubi 9.9.2008 Taloudellinen näkökulma 2 Asiakas- ja sidosryhmänäkökulma Visio ja strategia Fingridin arvot Sisäisten

Lisätiedot

Suomen sähköjärjestelmän sähköpulatilanteiden hallinta - ohje sidosryhmille

Suomen sähköjärjestelmän sähköpulatilanteiden hallinta - ohje sidosryhmille Suomen sähköjärjestelmän sähköpulatilanteiden hallinta - ohje sidosryhmille 1 Yleistä 2 Määritelmät 2 Periaatteet 3 Vastuut sähköpulatilanteissa 4 Toimenpiteet ja valmiustilan nostaminen sähkön tuotanto-

Lisätiedot

Julkinen. 1 Jukka Ruusunen. Fingridin neuvottelukunta Ajankohtaista

Julkinen. 1 Jukka Ruusunen. Fingridin neuvottelukunta Ajankohtaista Julkinen Fingridin neuvottelukunta 24.- Ajankohtaista 1 Sähköjärjestelmä ja -markkinat kokevat suuria muutoksia Puhtaan, säätämättömän ja hajautetun tuotannon lisääntyminen yhä enemmän markkinaehtoisesti

Lisätiedot

Reservit. Käyttötoimikunta Vesa Vänskä

Reservit. Käyttötoimikunta Vesa Vänskä Reservit Käyttötoimikunta 3.12.2012 Vesa Vänskä Taajuudenhallinta ja reservit verkkosääntö (LFC & R NC) Yleistä (1/2) verkkosäännön tavoitteena infran ja resurssien tehokas käyttö varmistaa sähköjärjestelmien

Lisätiedot

Käyttötoimikunta Jyrki Uusitalo. Talven tehotilanne

Käyttötoimikunta Jyrki Uusitalo. Talven tehotilanne Käyttötoimikunta 27.11. 2018 Jyrki Uusitalo Talven 2018-2019 tehotilanne Talven 2018-2019 tehotilanne Suomi, kylmä talvipäivä kerran kymmenessä vuodessa 2018/2019 1500 MW Tuotantokyky (sisältää tehoreservin)

Lisätiedot

Fingrid Oyj. NC ER:n tarkoittamien merkittävien osapuolien nimeäminen ja osapuolilta vaadittavat toimenpiteet

Fingrid Oyj. NC ER:n tarkoittamien merkittävien osapuolien nimeäminen ja osapuolilta vaadittavat toimenpiteet Fingrid Oyj NC ER:n tarkoittamien merkittävien osapuolien nimeäminen ja osapuolilta vaadittavat toimenpiteet Siltala Jari 1 (8) Sisällysluettelo 1 Johdanto... 2 2 Järjestelmän varautumissuunnitelman kannalta

Lisätiedot

Liisa Haarla Fingrid Oyj. Muuttuva voimajärjestelmä taajuus ja likeenergia

Liisa Haarla Fingrid Oyj. Muuttuva voimajärjestelmä taajuus ja likeenergia Liisa Haarla Fingrid Oyj Muuttuva voimajärjestelmä taajuus ja likeenergia Mikä muuttuu? Ilmastopolitiikka, teknologian muutos ja yhteiskäyttöjärjestelmien välinen integraatio aiheuttavat muutoksia: Lämpövoimalaitoksia

Lisätiedot

Fingridin verkkoskenaariot x 4. Kantaverkkopäivä 2.9.2013 Jussi Jyrinsalo Johtaja

Fingridin verkkoskenaariot x 4. Kantaverkkopäivä 2.9.2013 Jussi Jyrinsalo Johtaja Fingridin verkkoskenaariot x 4 Kantaverkkopäivä 2.9.2013 Jussi Jyrinsalo Johtaja 2 Sisällysluettelo Kantaverkon kymmenvuotinen kehittämissuunnitelma Esimerkki siitä, miksi suunnitelma on vain suunnitelma:

Lisätiedot

Kysyntäjousto Fingridin näkökulmasta. Tasevastaavailtapäivä 20.11.2014 Helsinki Jonne Jäppinen

Kysyntäjousto Fingridin näkökulmasta. Tasevastaavailtapäivä 20.11.2014 Helsinki Jonne Jäppinen Kysyntäjousto Fingridin näkökulmasta Tasevastaavailtapäivä 20.11.2014 Helsinki Jonne Jäppinen 2 Sähköä ei voi varastoida: Tuotannon ja kulutuksen välinen tasapaino on pidettävä yllä joka hetki! Vuorokauden

Lisätiedot

Siirtojen hallinta 2014

Siirtojen hallinta 2014 Raportti 1 (9) Siirtojen hallinta 2014 1 Yleistä siirto- ja markkinatilanteesta Siirtojen hallinta -raportti on yhteenveto Suomen kantaverkon ja rajajohtoyhteyksien tapahtumista ja toteumista vuodelta

Lisätiedot

Vesivoiman rooli sähköjärjestelmän tuotannon ja kulutuksen tasapainottamisessa

Vesivoiman rooli sähköjärjestelmän tuotannon ja kulutuksen tasapainottamisessa Muistio 1 (5) Vesivoiman rooli sähköjärjestelmän tuotannon ja kulutuksen tasapainottamisessa 1 Johdanto Sähköjärjestelmässä on jatkuvasti säilytettävä tuotannon ja kulutuksen tasapaino. Sähköjärjestelmän

Lisätiedot

Jukka Ruusunen Neuvottelukunta Ajankohtaista

Jukka Ruusunen Neuvottelukunta Ajankohtaista Neuvottelukunta Ajankohtaista "Turvaamme yhteiskunnalle varman sähkön ja toimivat markkinat. Tarjoamme asiakastarpeisiin vastaavat palvelut ja edullisen hinnoittelun." Varmaa sähköä Maailman paras kantaverkkoyhtiöbrändi

Lisätiedot

Kapasiteetin riittävyys ja tuonti/vienti näkökulma

Kapasiteetin riittävyys ja tuonti/vienti näkökulma 1 Kapasiteetin riittävyys ja tuonti/vienti näkökulma Kapasiteettiseminaari/Diana-auditorio 14.2.2008 2 TEHOTASE 2007/2008 Kylmä talvipäivä kerran kymmenessä vuodessa Kuluvan talven suurin tuntiteho: 13

Lisätiedot

Jussi Jyrinsalo Verkkotoimikunta Ajankohtaista Sähkönsiirtopalvelun Asiakkaille

Jussi Jyrinsalo Verkkotoimikunta Ajankohtaista Sähkönsiirtopalvelun Asiakkaille Jussi Jyrinsalo Verkkotoimikunta Ajankohtaista Sähkönsiirtopalvelun Asiakkaille Ajankohtaista Sähkön riittävyys ei ollut uhattuna talven pakkasilla Fingrid käynnistänyt tehotariffi selvityksen kohdistuen

Lisätiedot

Pohjoismaisen sähköjärjestelmän käyttövarmuus

Pohjoismaisen sähköjärjestelmän käyttövarmuus Pohjoismaisen sähköjärjestelmän käyttövarmuus 26.11.2003 Professori Jarmo Partanen Lappeenrannan teknillinen yliopisto 1 Skandinaavinen sähkömarkkina-alue Pohjoismaat on yksi yhteiskäyttöalue: energian

Lisätiedot

Jukka Ruusunen Neuvottelukunta Puhtaan energian paketin ja Ollilan raportin tilannekatsaus, verkkosääntöjen implementoinnin tilanne

Jukka Ruusunen Neuvottelukunta Puhtaan energian paketin ja Ollilan raportin tilannekatsaus, verkkosääntöjen implementoinnin tilanne Neuvottelukunta Puhtaan energian paketin ja Ollilan raportin tilannekatsaus, verkkosääntöjen implementoinnin tilanne Puhtaan energian paketin käsittelyvaihe 2 Puhtaan energian paketti Suomen näkökulmasta

Lisätiedot

Hiilitieto ry:n seminaari / Jonne Jäppinen Fingrid Oyj. Talvikauden tehotilanne

Hiilitieto ry:n seminaari / Jonne Jäppinen Fingrid Oyj. Talvikauden tehotilanne Hiilitieto ry:n seminaari 16.3.2017 / Jonne Jäppinen Fingrid Oyj Talvikauden tehotilanne Sähkömarkkinat 2016 SYS 26,9 NO4 25,0 Sähkön kulutus Suomessa vuonna 2016 oli 85,1 TWh. Kulutus kasvoi noin 3 prosenttia

Lisätiedot

Fingrid 2014. Neuvottelukunta 13.3.2015

Fingrid 2014. Neuvottelukunta 13.3.2015 Fingrid 2014 Neuvottelukunta 13.3.2015 2 Toimintaympäristö 2014: Eurooppa EU:lle uudet ilmasto- ja energiatavoitteet vuodelle 2030: kasvihuonekaasupäästöt -40%, uusiutuva energia 27%, energiatehokkuuden

Lisätiedot

Fingridin ajankohtaiset

Fingridin ajankohtaiset Kari Kuusela Verkkotoimikunta 15.2.2017 Fingridin ajankohtaiset Sähköjärjestelmän murros laittaa Pohjois- ja Etelä-Suomen väliset siirtoyhteydet lujille! Suomeen 2 100 MW lisää tuulivoimaa vuoteen 2025

Lisätiedot

Tuulivoiman vaikutukset voimajärjestelmään

Tuulivoiman vaikutukset voimajärjestelmään 1 Tuulivoiman vaikutukset voimajärjestelmään case 2000 MW Jussi Matilainen Verkkopäivä 9.9.2008 2 Esityksen sisältö Tuulivoima maailmalla ja Suomessa Käsitteitä Tuulivoima ja voimajärjestelmän käyttövarmuus

Lisätiedot

Arto Pahkin Käyttötoimikunta Käyttötoiminnan tietojenvaihto asiakkaan ja Fingridin välillä

Arto Pahkin Käyttötoimikunta Käyttötoiminnan tietojenvaihto asiakkaan ja Fingridin välillä Arto Pahkin Käyttötoimikunta 21.6.2016 Käyttötoiminnan tietojenvaihto asiakkaan ja Fingridin välillä Esityksen sisältö 1. Kantaverkkosopimus ja kantaverkkopalveluehdot 2. Siirtokeskeytykset 3. Järjestelmien

Lisätiedot

Kohti eurooppalaista verkkoa

Kohti eurooppalaista verkkoa 1 Kohti eurooppalaista verkkoa Pertti Kuronen Verkkopalvelu 2 Tulevaisuus: eurooppalaiset järjestelmävastaavat ovat yhdistämässä voimiaan ENTSO-E Markkina Käyttö Käyttö Järjestelmän kehittäminen Eurooppalainen

Lisätiedot

Vastine Fingrid Oyj:n voimalaitosten järjestelmäteknisistä vaatimuksista (VJV2013) annettuihin lausuntoihin

Vastine Fingrid Oyj:n voimalaitosten järjestelmäteknisistä vaatimuksista (VJV2013) annettuihin lausuntoihin Energiamarkkinavirasto Lintulahdenkuja 4 00530 Helsinki Kirjeenne Dnro 1155/431/2012 Vastine Fingrid Oyj:n voimalaitosten järjestelmäteknisistä vaatimuksista (VJV2013) annettuihin lausuntoihin Energiamarkkinavirasto

Lisätiedot

Taajuusohjattujen reservien ylläpito tulevaisuudessa. Käyttö- ja markkinatoimikunta 10.6.2009 Anders Lundberg

Taajuusohjattujen reservien ylläpito tulevaisuudessa. Käyttö- ja markkinatoimikunta 10.6.2009 Anders Lundberg Taajuusohjattujen reservien ylläpito tulevaisuudessa Käyttö- ja markkinatoimikunta 10.6.2009 2 Taustaa Reservien ylläpitovelvoitteet sovittu pohjoismaiden järjestelmävastaavien välisellä käyttösopimuksella.

Lisätiedot

Ajankohtaista. Reima Päivinen. Käyttötoimikunta 25.3.2014

Ajankohtaista. Reima Päivinen. Käyttötoimikunta 25.3.2014 Ajankohtaista Reima Päivinen Käyttötoimikunta 25.3.2014 2 Asiakkaiden ja yhteiskunnan hyväksi Varma sähkö Kantaverkon häiriöistä aiheutuneet keskeytykset 10 8 6 4 2 0 min / vuosi / liityntäpiste 2006 2007

Lisätiedot

Valtioneuvoston selonteko kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030

Valtioneuvoston selonteko kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 Toimitusjohtaja Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta Valtioneuvoston selonteko kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 1 Edessä sähköjärjestelmän suurin murros: strategia antaa hyvät

Lisätiedot

Sähköjärjestelmän toiminta talvella

Sähköjärjestelmän toiminta talvella Raportti 1 (10) Sähköjärjestelmän toiminta talvella 2018 2019 1 Yhteenveto Talven 2018-2019 sähkön kulutushuippu toteutui tammikuun viimeisellä viikolla. Sähkön kulutushuippu, 14 542 MWh/h, toteutui maanantaina

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinakehityksestä. Markkinatoimikunta 4.3.2009 Juha Kekkonen

Ajankohtaista markkinakehityksestä. Markkinatoimikunta 4.3.2009 Juha Kekkonen Ajankohtaista markkinakehityksestä Markkinatoimikunta 4.3.2009 Juha Kekkonen 2 Pullonkaulat ongelmana 2008 Yhtenäisen hinta-alueen laajuus tuntitasolla mittattuna 1.1.-31.12.2008 98 % 52 % 14 % 9 % 31.12.2008

Lisätiedot

Verkkotoimikunta Ajankohtaista. Petri Parviainen ja Jarno Sederlund Sähkönsiirto, Fingrid Oyj

Verkkotoimikunta Ajankohtaista. Petri Parviainen ja Jarno Sederlund Sähkönsiirto, Fingrid Oyj Verkkotoimikunta 28.11.2018 Ajankohtaista Petri Parviainen ja Jarno Sederlund Sähkönsiirto, Fingrid Oyj Ajankohtaista sähkönsiirrosta 1/2 1. Uusiutuvan energian tuotantotuen huutokaupan liityntätarjoukset

Lisätiedot

Niklas Löf. Yleisten liittymisehtojen uusiminen, YLE 2017

Niklas Löf. Yleisten liittymisehtojen uusiminen, YLE 2017 Yleisten liittymisehtojen uusiminen, YLE 2017 Yleisten liittymisehtojen uusiminen, YLE 2017 2 Yleiset liittymisehdot Yleiset liittymisehdot ja verkkosäännöt Liittymisehtojen soveltaminen Sähköverkkoon

Lisätiedot

Siirtojen hallinta 2015

Siirtojen hallinta 2015 Raportti 1 (6) Siirtojen hallinta 2015 1 Yleistä siirto- ja markkinatilanteesta Siirtojen hallinta -raportti on yhteenveto Suomen kantaverkon ja rajajohtoyhteyksien tapahtumista ja toteumista vuodelta

Lisätiedot

Siirtokapasiteetin määrittäminen

Siirtokapasiteetin määrittäminen 1 (5) Siirtokapasiteetin määrittäminen 1 Suomen sähköjärjestelmän siirtokapasiteetit Fingrid antaa sähkömarkkinoiden käyttöön kaiken sen siirtokapasiteetin, joka on mahdollinen sähköjärjestelmän käyttövarmuuden

Lisätiedot

Neuvottelukunnan kokous Ajankohtaiskatsaus

Neuvottelukunnan kokous Ajankohtaiskatsaus Neuvottelukunnan kokous Ajankohtaiskatsaus Energia- ja ilmastostrategian linjaukset ovat samansuuntaisia Fingridin näkemysten kanssa Nykyisenkaltaisesta tuulivoiman syöttötariffijärjestelmästä luovutaan

Lisätiedot

15 minuutin tuotantosuunnitelmat. Tasevastaavapäivä Hartwall Areena Jyrki Uusitalo

15 minuutin tuotantosuunnitelmat. Tasevastaavapäivä Hartwall Areena Jyrki Uusitalo 15 minuutin tuotantosuunnitelmat Tasevastaavapäivä 10.11.2009 Hartwall Areena Jyrki Uusitalo aug-95 dec-95 apr-96 aug-96 dec-96 apr-97 aug-97 dec-97 apr-98 aug-98 dec-98 apr-99 aug-99 dec-99 apr-00 aug-00

Lisätiedot

Tuulta tarjolla MW. Kantaverkkopäivä Pertti Kuronen Fingrid Oyj

Tuulta tarjolla MW. Kantaverkkopäivä Pertti Kuronen Fingrid Oyj Tuulta tarjolla 2 000-10 000 MW Kantaverkkopäivä 1.9.2010 Pertti Kuronen Fingrid Oyj 2 Ilmassa suuren kultarynnäkön tuntua... Vuoden 2010 kesällä Suomessa toiminnassa 118 tuulivoimalaa, yhteenlaskettu

Lisätiedot

Valot päällä valtakunnassa

Valot päällä valtakunnassa Valot päällä valtakunnassa Fingrid lyhyesti Sähkö on välttämätön osa kaikkien suoma laisten arkipäivää. Suomi toimii sähköllä. Fingrid on yritys, joka vastaa kantaverkon eli sähkön siirtojärjestelmän toimivuudesta.

Lisätiedot

Tilaisuuden ohjelma

Tilaisuuden ohjelma Tilaisuuden ohjelma 8.1.2014 12.30 Kahvi 13.00 Tilaisuuden avaus - Jussi Jyrinsalo, johtaja 13.05 VJV2013 uudet vaatimukset astuivat voimaan - Antti Kuusela, voimalaitosasiantuntija 14.00 Liityntäehtojen

Lisätiedot

Markkinatoimikunta Ritva Hirvonen. Eurooppalaiset verkkosäännöt

Markkinatoimikunta Ritva Hirvonen. Eurooppalaiset verkkosäännöt Markkinatoimikunta 12.12.2017 Ritva Hirvonen Eurooppalaiset verkkosäännöt Verkkosääntöjen tavoitteet Eurooppalaiset verkkosäännöt liittyvät vuoden 2009 kolmannen energiapaketin toimeenpanoon Erityisesti

Lisätiedot