Fingrid Neuvottelukunta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Fingrid 2014. Neuvottelukunta 13.3.2015"

Transkriptio

1 Fingrid 2014 Neuvottelukunta

2 2 Toimintaympäristö 2014: Eurooppa EU:lle uudet ilmasto- ja energiatavoitteet vuodelle 2030: kasvihuonekaasupäästöt -40%, uusiutuva energia 27%, energiatehokkuuden parantaminen 27% Energiaturvallisuus keskeiseksi painopistealueeksi EU:n energiapolitiikassa energiaunioni nousi keskusteluun Alueellinen spot-markkinakytkentä eteneni merkittävästi: kattaa jo 75 % kulutuksesta Ensimmäinen verkkokoodi hyväksyttiin: siirtojen hallinnan suuntaviivat (CACM) - muut verkkokoodit viivästyneet Tuuli- ja aurinkovoiman lisääntyminen ja tukijärjestelmät herättivät edelleen paljon kysymyksiä: toimiiko nykyinen markkinamalli? tarvitaanko kapasiteettimarkkinat? onko markkinaehtoiselle liiketoiminnalle lainkaan sijaa?

3 3 Toimintaympäristö 2014: Suomi F Sähkön kulutus suomessa vuonna 2014 oli 83 TWh ja laski hieman (-0,8%) edellisvuoteen verrattuna Nettomääräisesti sähköä tuotiin yli 18 TWh vuonna 2014, yli viidennes kokonaishankinnasta Suuret aluehintaerot Pohjoismaissa Suomen aluehinta muita pohjoismaita korkeampi Sekä pohjoismainen systeemihinta että Suomen aluehinta olivat halvimmillaan sitten vuoden 2007 Sähkön tuonti Venäjältä supistui edellisestä vuodesta ja oli 3,4 TWh; sähkön vienti Venäjälle mahdollista lähtien Suomi vahvasti tuontiriippuvainen Olkiluoto 3 valmistumiseen asti (arvio 2018) NO5 27,1 NO2 27,2 NO3 31,5 NO1 27,3 NO4 31,4 SE2 31,4 SE3 31,6 DK SE4 DK1 31,9 30,7 1 DK2 32,2 DE 32,8 SE1 31,4 18,3 FI 36,0 3,5 EE 37,6 LV 50,1 LT 50,1 3,4 Elspot hinnat [EUR/MWh] ja pääsiirtosuunnat [TWh] vuonna 2014

4 4 Asiakkaiden ja yhteiskunnan hyväksi Varma sähkö min / vuosi / liityntäpiste Kantaverkon häiriöistä aiheutuneet keskeytykset Toimivat markkinat Pullonkaulatunnit Suomen ja Ruotsin välillä % Suomi 83 TWh/a Suomi + Ruotsi 217 TWh/a Asiakastarpeisiin vastaavat palvelut Asiakastyytyväisyys 10 Arvosana Edullinen hinnoittelu /MWh ENTSO-E tariffivertailu 2014* Fingrid Min Keskiarvo Max *ETA-maat, joissa kantaverkkoyhtiöllä sekä 110kV että 400kV infrastruktuuri

5 5 Investoinnit 2014 Painopistealueet Pohjanmaan verkko ja Rautarouvan ajanmukaistaminen Paljon tuulivoiman liittämiseen liittyviä sähköasemaprojekteja Hankkeet etenivät suunnitelman mukaisesti: Estlink 2 Ulvila Kristinestad Hikiä-Forssa Pohjanmaan 400kV verkko Investoinnit yhteensä 130 milj. euroa Jatkettiin työtä työturvallisuuden parantamiseksi työ tuottaa tulosta! Toiminnanohjausjärjestelmästä (ELVIS) ensimmäinen vaihe käyttöön vuodelle 2015 neuvoteltu uusi aikataulu

6 6 Talous 2014 Tulos parani, investoinnit edelleen merkittävät Hyvä tasapaino asiakasnäkökulman ja omistaja-arvon tuottamisen suhteen Kantaverkkomaksut sääntelyn sallimalle tasolle Hintojen nostaminen 30% 2012, 15% 2013 ja 8% 2014 alusta - sääntelymallin tuottotason saavuttamiseksi 50% hinnanalennus joulukuussa 2014 Vuoden 2015 hinnat 2% alle 2014 "normaalitason" Tariffitaso edelleen alhaisimpia Euroopassa Konsernin tilikauden voitto IFRS 106 (91) miljoonaa euroa Kantaverkkotuotot 326 milj. (+1,7%) Pullonkaulatuotot 51 milj. (+130%) Markkinaehtoiset tuotot ja kulut heiluttivat tulosta yhä enemmän Luottoluokitus yhtiöluokitusten kärkipäässä Suomessa Suomen parhaiden yritysten joukossa yhteisöveronmaksajana /MWh milj Kantaverkkomaksut Konsernin tulos (IFRS)

7 7 Vuoden 2014 toimenpiteiden toteutuminen Jatkuvuudenhallinnassa uhkakuvat ja niihin varautuminen päivitetty osallistamalla laajasti koko henkilöstöä tietojärjestelmien ja tietoliikenneyhteyksien toiminta korostunut entisestään Kantaverkossa hyvä käyttövarmuus Siirtoverkon pullonkaulat ja sähkön aluehintaerot puhuttivat asiakkaita Kantaverkkoinvestoinnit aikataulussa ja budjetissa Sääntelymallin osalta kahdenvälistä keskustelua viranomaisen kanssa. Tulevasta tariffirakenteesta saavutettu yhteinen näkemys asiakkaiden kanssa. Uusi asiakastoimintamalli otettu hyvin vastaan asiakaskunnassa Aktiivinen rooli sähkön vähittäismarkkinoiden kehittämisessä: Markkinoiden toimintaa tukevien tiedonvaihtopalveluiden kehittäminen ja ehdotus Suomen tulevaisuuden Datahub-ratkaisusta Suomen parhaat työpaikat tutkimuksessa sijoitus 25.

8 8 Tummia pilviä!

9 9 Agenda 2015 Kantaverkkoregulaatio ja sopimukset Kansainvälisten reservimarkkinoiden luominen Rajasiirtoyhteyksien luotettavuuden parantaminen Markkinatiedonvaihdon kehittäminen (Datahub) "Valot päällä valtakunnassa ja markkinat toiminnassa. Investoinnit turvallisesti ja tehokkaasti." Eurooppalaisten verkkosääntöjen käyttöönotto Liiketoimintaprosessien digitalisointi Johtamisen kehittäminen

10 Fingrid välittää. Varmasti.

Käyttötoimikunta. Ajankohtaiset Reima Päivinen

Käyttötoimikunta. Ajankohtaiset Reima Päivinen Käyttötoimikunta Ajankohtaiset 17.3.2016 Reima Päivinen Fingrid on Suomen 10. paras työpaikka Fingrid on jälleen yksi Suomen parhaista työpaikoista, sijoitus nousi sijalta 25 sijalle 10 keskisuurten yritysten

Lisätiedot

Jukka Ruusunen Neuvottelukunta Fingridin vuosi 2016

Jukka Ruusunen Neuvottelukunta Fingridin vuosi 2016 Jukka Ruusunen Neuvottelukunta 17.3.2017 Fingridin vuosi 2016 Poliittisella tasolla uusia linjauksia Komissio julkisti marraskuussa talvipaketin "Clean Energy for All Europeans", joka määrittelee Euroopan

Lisätiedot

Ajankohtaista. Reima Päivinen. Käyttötoimikunta 25.3.2014

Ajankohtaista. Reima Päivinen. Käyttötoimikunta 25.3.2014 Ajankohtaista Reima Päivinen Käyttötoimikunta 25.3.2014 2 Asiakkaiden ja yhteiskunnan hyväksi Varma sähkö Kantaverkon häiriöistä aiheutuneet keskeytykset 10 8 6 4 2 0 min / vuosi / liityntäpiste 2006 2007

Lisätiedot

Ajankohtaista Suomen kantaverkkoyhtiöstä

Ajankohtaista Suomen kantaverkkoyhtiöstä Ajankohtaista Suomen kantaverkkoyhtiöstä Juha Hiekkala Markkinakehitys Voimaseniorit, Tekniska Salarna, Helsinki 11.2.204 2 Asiakkaiden ja yhteiskunnan hyväksi Varma sähkö Kantaverkon häiriöistä aiheutuneet

Lisätiedot

Talvikauden tehotilanne. Hiilitieto ry:n seminaari Helsinki Reima Päivinen Fingrid Oyj

Talvikauden tehotilanne. Hiilitieto ry:n seminaari Helsinki Reima Päivinen Fingrid Oyj Talvikauden tehotilanne Hiilitieto ry:n seminaari 16.3.2016 Helsinki Reima Päivinen Fingrid Oyj Pohjoismaissa pörssisähkö halvimmillaan sitten vuoden 2000 Sähkön kulutus Suomessa vuonna 2015 oli 82,5 TWh

Lisätiedot

Fingridin vuosi 2015 ja ajankohtaista 3/2016

Fingridin vuosi 2015 ja ajankohtaista 3/2016 Fingridin vuosi 2015 ja ajankohtaista 3/2016 Energiajärjestelmä murroksessa 2015 Uusiutuvan energian voimakas tuki uhkaa markkinaehtoisen toiminnan tulevaisuutta Euroopassa - valittava markkinaehtoisuus

Lisätiedot

Hiilitieto ry:n seminaari / Jonne Jäppinen Fingrid Oyj. Talvikauden tehotilanne

Hiilitieto ry:n seminaari / Jonne Jäppinen Fingrid Oyj. Talvikauden tehotilanne Hiilitieto ry:n seminaari 16.3.2017 / Jonne Jäppinen Fingrid Oyj Talvikauden tehotilanne Sähkömarkkinat 2016 SYS 26,9 NO4 25,0 Sähkön kulutus Suomessa vuonna 2016 oli 85,1 TWh. Kulutus kasvoi noin 3 prosenttia

Lisätiedot

Ajankohtaista. Tasevastaavaseminaari 8.11.2012 Reima Päivinen

Ajankohtaista. Tasevastaavaseminaari 8.11.2012 Reima Päivinen Ajankohtaista Tasevastaavaseminaari Reima Päivinen Poikkeuksellinen alkuvuosi Runsaasti vesivoimaa tarjolla Pohjoismaista Venäjän tuonti vähentynyt merkittävästi Fenno-Skan 2: lisää kapasiteettia, kaapelivika

Lisätiedot

Kantaverkkopalvelut Q1_ Petri Parviainen

Kantaverkkopalvelut Q1_ Petri Parviainen Kantaverkkopalvelut Q1_2016 25.2.2016 Petri Parviainen 2 Kantaverkkopalvelut Ajankohtaista Q1 2016: - Ajankohtaista - Kantaverkon nimeäminen (rajaus) - Myydyt verkonosat - Liittymismaksujen käytäntöjen

Lisätiedot

Suomen ilmasto- ja energiastrategia Fingridin näkökulmasta. Toimitusjohtaja Jukka Ruusunen, Fingrid Oyj

Suomen ilmasto- ja energiastrategia Fingridin näkökulmasta. Toimitusjohtaja Jukka Ruusunen, Fingrid Oyj Suomen ilmasto- ja energiastrategia Fingridin näkökulmasta Toimitusjohtaja Jukka Ruusunen, Fingrid Oyj Käyttövarmuuspäivä Finlandia-talo 26.11.2008 2 Kantaverkkoyhtiön tehtävät Voimansiirtojärjestelmän

Lisätiedot

Ajankohtaista Fingridistä

Ajankohtaista Fingridistä 1 Ajankohtaista Fingridistä Jukka Ruusunen Toimitusjohtaja, Fingrid Oyj Verkkopäivä 9.9.2008 2 Mielenkiintoinen toimintaympäristö! Suomen ilmasto- ja ja energiastrategia Suuret ydinvoimayksiköt Tuulivoima

Lisätiedot

Kapasiteetin riittävyys ja tuonti/vienti näkökulma

Kapasiteetin riittävyys ja tuonti/vienti näkökulma 1 Kapasiteetin riittävyys ja tuonti/vienti näkökulma Kapasiteettiseminaari/Diana-auditorio 14.2.2008 2 TEHOTASE 2007/2008 Kylmä talvipäivä kerran kymmenessä vuodessa Kuluvan talven suurin tuntiteho: 13

Lisätiedot

Ajankohtaista kevät 2016

Ajankohtaista kevät 2016 Hämeenlinna 17.5.2016, Turku 30.5.2016, Pori 15.6.2016 Ajankohtaista kevät 2016 Ohjelma 9.00 Aamukahvi 9.30 Tilaisuuden avaus ja Fingridin ajankohtaiset 10.00 Alueen ja kunnonhallinnan ajankohtaiset 10.15

Lisätiedot

Katsaus vuoteen 2013 ajankohtaista 2014

Katsaus vuoteen 2013 ajankohtaista 2014 Liite x Katsaus vuoteen 2013 ajankohtaista 2014 Toimitusjohtaja 2 Toimintaympäristö 2013: Eurooppa Keskustelu tuuli- ja aurinkovoiman vaikutuksista käyttövarmuuteen ja markkinoiden toimintaan jatkui. Monet

Lisätiedot

Sähkömarkkinat - hintakehitys

Sähkömarkkinat - hintakehitys Sähkömarkkinat - hintakehitys Keskeiset muutokset kuluttajan sähkölaskuun 1.1.2014-1.1.2015 Kotitalouskäyttäjä 5000 kwh/vuosi Sähkölämmittäjä 18000 kwh/vuosi Sähköenergian verollinen hinta (toimitusvelvollisuushinnoilla)

Lisätiedot

Fingrid konsernin toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2011: Investoinnit ennätystasolla, tulos aleni

Fingrid konsernin toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2011: Investoinnit ennätystasolla, tulos aleni 1 (5) Fingrid Oyj Tilinpäätöstiedote klo 11.00 EET Fingrid konsernin toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2011: Investoinnit ennätystasolla, tulos aleni - konsernin liikevoitto 57 (74 vuonna 2010)

Lisätiedot

Siirtokapasiteetin riittävyys ja häiriöt 2015. Tasevastaava iltapäivä 23.11.2015 Timo Kaukonen Suunnittelupäällikkö

Siirtokapasiteetin riittävyys ja häiriöt 2015. Tasevastaava iltapäivä 23.11.2015 Timo Kaukonen Suunnittelupäällikkö Siirtokapasiteetin riittävyys ja häiriöt 2015 Tasevastaava iltapäivä 23.11.2015 Timo Kaukonen Suunnittelupäällikkö Siirrot ja kapasiteetit Pohjois-Ruotsiin 2015 (1.1-10.11.2015) 1 400,00 Råbacken- Stornorrfors

Lisätiedot

Sähkömarkkinoiden tulevaisuus mitä on älykäs muutos? Asta Sihvonen-Punkka

Sähkömarkkinoiden tulevaisuus mitä on älykäs muutos? Asta Sihvonen-Punkka Energiateollisuus ry:n kevätseminaari, Rovaniemi Sähkömarkkinoiden tulevaisuus mitä on älykäs muutos? Sähkömarkkinoiden haasteet Pohjoismaissa pörssisähkö halvimmillaan sitten vuoden 2000 Sähkön kulutus

Lisätiedot

Katsaus käyttötoimintaan. Käyttötoimikunta 21.5.2014 Reima Päivinen Fingrid Oyj

Katsaus käyttötoimintaan. Käyttötoimikunta 21.5.2014 Reima Päivinen Fingrid Oyj Katsaus käyttötoimintaan Käyttötoimikunta Reima Päivinen Fingrid Oyj Esityksen sisältö 1. Käyttötilanne ja häiriöt 2. Tehon riittävyys 3. Järjestelmäreservit 4. Kansainvälinen käyttöyhteistyö 5. Eurooppalaiset

Lisätiedot

Kantaverkkotariffi Strategiset valinnat Verkkotoimikunta

Kantaverkkotariffi Strategiset valinnat Verkkotoimikunta Kantaverkkotariffi 2016 Strategiset valinnat Verkkotoimikunta 31.3.2014 2 Kantaverkkotariffi 2016 - aikataulutus Hankkeen käynnistys Energiavirasto Keskustelu tariffirakenteesta sekä loistehon ja loistehoreservin

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus. Markkinatoimikunta Juha Kekkonen

Ajankohtaiskatsaus. Markkinatoimikunta Juha Kekkonen Ajankohtaiskatsaus Markkinatoimikunta Juha Kekkonen ENTSO-E: Koodien tilanne CACM Capacity allocation and congestion management (CACM) pelisäännöt vuorokausi- ja päivänsisäislle markkinoille ja kapasiteetin

Lisätiedot

Kapasiteettikorvausmekanismit. Markkinatoimikunta 20.5.2014

Kapasiteettikorvausmekanismit. Markkinatoimikunta 20.5.2014 Kapasiteettikorvausmekanismit Markkinatoimikunta 20.5.2014 Rakenne Sähkömarkkinoiden nykytila Hinnnanmuodostus takkuaa Ratkaisuja Fingridin näkemys EU:n nykyiset markkinat EU:n markkinamalli pohjoismainen

Lisätiedot

Sähkömarkkinoiden tilanne nyt mitä markkinoilla tapahtui vuonna 2016

Sähkömarkkinoiden tilanne nyt mitä markkinoilla tapahtui vuonna 2016 Sähkömarkkinoiden tilanne nyt mitä markkinoilla tapahtui vuonna 216 Energiaviraston tiedotustilaisuus 17.1.217 Ylijohtaja Simo Nurmi, Energiavirasto 1 Sähkön tukkumarkkinat Miten sähkön tukkumarkkinat

Lisätiedot

Markkinakehityksen ajankohtauskatsaus. Tasevastaavapäivä 3.11.2011 Petri Vihavainen

Markkinakehityksen ajankohtauskatsaus. Tasevastaavapäivä 3.11.2011 Petri Vihavainen Markkinakehityksen ajankohtauskatsaus Tasevastaavapäivä 3.11.2011 Petri Vihavainen Esityksen sisältö Fingridin strategia sähkömarkkinoiden kehittämisestä Ruotsi Venäjä ENTSO-E Markkinatieto Tehoreservit

Lisätiedot

Siirtojen hallinta 2015

Siirtojen hallinta 2015 Raportti 1 (6) Siirtojen hallinta 2015 1 Yleistä siirto- ja markkinatilanteesta Siirtojen hallinta -raportti on yhteenveto Suomen kantaverkon ja rajajohtoyhteyksien tapahtumista ja toteumista vuodelta

Lisätiedot

Neuvottelukunnan kokous Ajankohtaiskatsaus

Neuvottelukunnan kokous Ajankohtaiskatsaus Neuvottelukunnan kokous Ajankohtaiskatsaus Energia- ja ilmastostrategian linjaukset ovat samansuuntaisia Fingridin näkemysten kanssa Nykyisenkaltaisesta tuulivoiman syöttötariffijärjestelmästä luovutaan

Lisätiedot

Verkkotoimikunnan kokous Torstai 25.2.2016

Verkkotoimikunnan kokous Torstai 25.2.2016 Verkkotoimikunnan kokous Torstai 25.2.2016 09.00-09.10 Verkkotoimikunnan säännöt ja sääntöihin sitoutuminen / Kari Kuusela + kaikki 09.10-09.40 Fingrid ajankohtaiset / Kari Kuusela 09.40-10.00 Asiakastoiminnan

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinakehityksestä. Neuvottelukunta 16.12.2014 Juha Kekkonen

Ajankohtaista markkinakehityksestä. Neuvottelukunta 16.12.2014 Juha Kekkonen Ajankohtaista markkinakehityksestä Neuvottelukunta 16.12.2014 Juha Kekkonen Sisältö Eurooppa: market coupling, verkkokoodit Itämeren alue: Reservimarkkinat, NBS, Suomi: pitkät siirto-oikeudet, Venäjän

Lisätiedot

Siirtojen hallinta 2014

Siirtojen hallinta 2014 Raportti 1 (9) Siirtojen hallinta 2014 1 Yleistä siirto- ja markkinatilanteesta Siirtojen hallinta -raportti on yhteenveto Suomen kantaverkon ja rajajohtoyhteyksien tapahtumista ja toteumista vuodelta

Lisätiedot

Talous ja tariffiasetanta. 5.9.2013 Tom Pippingsköld

Talous ja tariffiasetanta. 5.9.2013 Tom Pippingsköld 1 Talous ja tariffiasetanta 2 Rahoitus Talous 3 Rahoitus 4 Mikä määrittää Fingridin rahoitustarpeet Fingridin strategia - oikea tieto investointiohjelmasta Budjetit ja ennusteet - oikea ja riittävä tieto

Lisätiedot

Sähköjärjestelmän toiminta talven 2013-2014 kulutushuipputilanteessa

Sähköjärjestelmän toiminta talven 2013-2014 kulutushuipputilanteessa Raportti 1 (5) Sähköjärjestelmän toiminta talven 2013-2014 kulutushuipputilanteessa 1 Yhteenveto Talvi 2013-2014 oli keskimääräistä lämpimämpi. Talven kylmin ajanjakso ajoittui tammikuun puolivälin jälkeen.

Lisätiedot

Katsaus vuoteen 2012 ajankohtaista 2013. Jukka Ruusunen Toimitusjohtaja

Katsaus vuoteen 2012 ajankohtaista 2013. Jukka Ruusunen Toimitusjohtaja Katsaus vuoteen 2012 ajankohtaista 2013 Jukka Ruusunen Toimitusjohtaja Toimintaympäristö 2012: Eurooppa Saksan ydinvoimapäätöksen seurauksena Euroopan sähköjärjestelmä koetuksella heti talvella 2012 Tuulivoiman

Lisätiedot

Eurooppalainen markkinakehitys. Tasevastaavapäivä 18.11.2010 Juha Kekkonen

Eurooppalainen markkinakehitys. Tasevastaavapäivä 18.11.2010 Juha Kekkonen Eurooppalainen markkinakehitys Tasevastaavapäivä 18.11.2010 Juha Kekkonen 2 Poliittiset puitteet Lissabonin sopimus EU:lle lisää toimivaltaa energia-asioissa 3. sisämarkkinapaketti Uusia instituutioita:

Lisätiedot

Tammi-maaliskuun 2016 osavuosikatsaus. Fortum Oyj

Tammi-maaliskuun 2016 osavuosikatsaus. Fortum Oyj Tammi-maaliskuun 2016 osavuosikatsaus Fortum Oyj 28.4.2016 Tammi-maaliskuun 2016 tulos Avainluvut (milj. euroa), jatkuvat toiminnot I/2016 I/2015 2015 Edelliset 12 kk Liikevaihto 989 1 040 3 459 3 408

Lisätiedot

Kysyntäjousto Fingridin näkökulmasta. Tasevastaavailtapäivä 20.11.2014 Helsinki Jonne Jäppinen

Kysyntäjousto Fingridin näkökulmasta. Tasevastaavailtapäivä 20.11.2014 Helsinki Jonne Jäppinen Kysyntäjousto Fingridin näkökulmasta Tasevastaavailtapäivä 20.11.2014 Helsinki Jonne Jäppinen 2 Sähköä ei voi varastoida: Tuotannon ja kulutuksen välinen tasapaino on pidettävä yllä joka hetki! Vuorokauden

Lisätiedot

Eurooppalaisten sähkömarkkinoiden kehittyminen. Juha Kekkonen 12.12.2013

Eurooppalaisten sähkömarkkinoiden kehittyminen. Juha Kekkonen 12.12.2013 Eurooppalaisten sähkömarkkinoiden kehittyminen Juha Kekkonen 12.12.2013 Sisältö Säädöskehitys Maantieteellinen integraatio Haasteet Säädöskehitys Aikaväli Kapasiteetin jakomenettely Kapasiteetin laskentamenetelmä

Lisätiedot

Toimintaperiaatteet rajasiirtokapasiteetin varmistamiseksi. Markkinatoimikunnan kokous 2015-10-06 Tuomas Rauhala

Toimintaperiaatteet rajasiirtokapasiteetin varmistamiseksi. Markkinatoimikunnan kokous 2015-10-06 Tuomas Rauhala Toimintaperiaatteet rajasiirtokapasiteetin varmistamiseksi Markkinatoimikunnan kokous 05-0-06 Tuomas Rauhala Rajasiirtoyhteyksien käytettävyyden parantaminen strateginen hanke Aluehinnat < 30 /MWh 30-35

Lisätiedot

Siirtokeskeytyksiä markkinoiden ehdoilla. Jyrki Uusitalo, kehityspäällikkö Sähkömarkkinapäivä 8.4.2013

Siirtokeskeytyksiä markkinoiden ehdoilla. Jyrki Uusitalo, kehityspäällikkö Sähkömarkkinapäivä 8.4.2013 Siirtokeskeytyksiä markkinoiden ehdoilla, kehityspäällikkö Sähkömarkkinapäivä 2 Keskeytykset pienensivät käytettävissä olevaa siirtokapasiteettia 2012 3 000 2 500 Elspot kapasiteettien keskiarvot, MW Fenno-Skan

Lisätiedot

Mistä joustoa sähköjärjestelmään?

Mistä joustoa sähköjärjestelmään? Mistä joustoa sähköjärjestelmään? Joustoa sähköjärjestelmään Selvityksen lähtökohta Markkinatoimijoitten tarpeet toiveet Sähkömarkkinoiden muutostilanne Kansallisen ilmastoja energiastrategian vaikuttamisen

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus. Elokuu 2010

Ajankohtaiskatsaus. Elokuu 2010 Ajankohtaiskatsaus Elokuu 2010 (1/2) Kesän ukkosmyrskyt aiheuttivat myös kantaverkossa häiriöitä. Kantaverkko selvisi myrskyistä selvästi jakeluverkkoja helpommalla 29.7. kaatui yli 10 puuta Imatra Konkapelto

Lisätiedot

Pullonkaulojen hallinta Pohjoismaissa - nykytila - ehdotus 11 tarjous-/hinta-alueesta. Markkinatoimikunnan kokous 22.10 Juha Hiekkala, Jyrki Uusitalo

Pullonkaulojen hallinta Pohjoismaissa - nykytila - ehdotus 11 tarjous-/hinta-alueesta. Markkinatoimikunnan kokous 22.10 Juha Hiekkala, Jyrki Uusitalo Pullonkaulojen hallinta Pohjoismaissa - nykytila - ehdotus 11 tarjous-/hinta-alueesta Markkinatoimikunnan kokous 22.10 Juha Hiekkala, Jyrki Uusitalo 2 Poikkeuksellisen suuret pullonkaulatulot 2008! 90

Lisätiedot

Sähköjärjestelmän toiminta talven 2012-2013 huippukulutustilanteessa

Sähköjärjestelmän toiminta talven 2012-2013 huippukulutustilanteessa Raportti 1 (5) Sähköjärjestelmän toiminta talven 2012-2013 huippukulutustilanteessa 1 Yhteenveto Talven 2012-2013 kulutushuippu saavutettiin 18.1.2013 tunnilla 9-10, jolloin sähkön kulutus oli 14 043 MWh/h

Lisätiedot

Jukka Ruusunen, toimitusjohtaja, Fingrid Oyj. Saavuttaako Suomi tuulivoimatavoitteensa Jari Suominen, puheenjohtaja, Suomen Tuulivoimayhdistys ry

Jukka Ruusunen, toimitusjohtaja, Fingrid Oyj. Saavuttaako Suomi tuulivoimatavoitteensa Jari Suominen, puheenjohtaja, Suomen Tuulivoimayhdistys ry Ohjelma klo 12.30 Ilmoittautuminen ja kahvi klo 13.00 Asiakkaat ja Fingrid Jukka Ruusunen, toimitusjohtaja, Fingrid Oyj klo 13.30 klo 14.00 Saavuttaako Suomi tuulivoimatavoitteensa Jari Suominen, puheenjohtaja,

Lisätiedot

Sähköjärjestelmän toiminta viikon 5/2012 huippukulutustilanteessa

Sähköjärjestelmän toiminta viikon 5/2012 huippukulutustilanteessa Raportti 1 (5) Sähköjärjestelmän toiminta viikon 5/2012 huippukulutustilanteessa 1 Yhteenveto Talven 2011-2012 kulutushuippu saavutettiin 3.2.2012 tunnilla 18-19 jolloin sähkön kulutus oli 14 304 (talven

Lisätiedot

Yhtiön talous ja tariffiasetannan perusteet. Jan Montell, Talous- ja rahoitusjohtaja Neuvottelukunta 21. lokakuuta 2015

Yhtiön talous ja tariffiasetannan perusteet. Jan Montell, Talous- ja rahoitusjohtaja Neuvottelukunta 21. lokakuuta 2015 Yhtiön talous ja tariffiasetannan perusteet Jan Montell, Talous- ja rahoitusjohtaja Neuvottelukunta 21. lokakuuta 2015 Fingrid välittää. Varmasti. Asiakkaat jayhteiskunta Turvaamme yhteiskunnalle varman

Lisätiedot

Käyttörintamalta paljon uutta

Käyttörintamalta paljon uutta Käyttörintamalta paljon uutta Johtaja Reima Päivinen Käyttövarmuuspäivä 24.11.2011 24.11.2011 Käyttövarmuuspäivä 24.11.2011 Kylmän talven kulutushuippu 18.2.2011 Kulutushuippu 18.2.2011 klo 9 10 Suomen

Lisätiedot

HVDC-yhteyksien luotettavuuden parantaminen. Käyttötoimikunnan kokous Tuomas Rauhala

HVDC-yhteyksien luotettavuuden parantaminen. Käyttötoimikunnan kokous Tuomas Rauhala HVDC-yhteyksien luotettavuuden parantaminen Käyttötoimikunnan kokous 05--0 Tuomas Rauhala Rajasiirtoyhteyksien luotettavuuden parantaminen strateginen hanke Aluehinnat < 30 /MWh 30-35 /MWh 35-0 /MWh 0-5

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus. Toimitusjohtaja Jukka Ruusunen. Neuvottelukunnan kokous, Suomalainen klubi 9.9.2008

Ajankohtaiskatsaus. Toimitusjohtaja Jukka Ruusunen. Neuvottelukunnan kokous, Suomalainen klubi 9.9.2008 1 Ajankohtaiskatsaus Toimitusjohtaja Jukka Ruusunen Neuvottelukunnan kokous, Suomalainen klubi 9.9.2008 Taloudellinen näkökulma 2 Asiakas- ja sidosryhmänäkökulma Visio ja strategia Fingridin arvot Sisäisten

Lisätiedot

Fingridin talouden periaatteet. Jan Montell, talous- ja rahoitusjohtaja Kantaverkkopäivä 3.9.2014

Fingridin talouden periaatteet. Jan Montell, talous- ja rahoitusjohtaja Kantaverkkopäivä 3.9.2014 Fingridin talouden periaatteet Jan Montell, talous- ja rahoitusjohtaja Kantaverkkopäivä 3.9.2014 Fingrid välittää. Varmasti. Fingridin keskeiset taloudelliset mittarit ovat kustannustehokkuus, korkea luottoluokitus

Lisätiedot

Fingridin ajankohtaiset

Fingridin ajankohtaiset Kari Kuusela Verkkotoimikunta 15.2.2017 Fingridin ajankohtaiset Sähköjärjestelmän murros laittaa Pohjois- ja Etelä-Suomen väliset siirtoyhteydet lujille! Suomeen 2 100 MW lisää tuulivoimaa vuoteen 2025

Lisätiedot

Fingridin ajankohtaiset. Käyttövarmuuspäivä 2.12.2013 Toimitusjohtaja Jukka Ruusunen

Fingridin ajankohtaiset. Käyttövarmuuspäivä 2.12.2013 Toimitusjohtaja Jukka Ruusunen Fingridin ajankohtaiset Käyttövarmuuspäivä 2.12.2013 Toimitusjohtaja Jukka Ruusunen 2 Erinomainen käyttövarmuus v. 2013 Asiakastyytyväisyys parantunut Asiakastoimintamallia kehitetään Baltian spot-markkinat

Lisätiedot

Tuotantorakenteen muutos haaste sähköjärjestelmälle. johtaja Reima Päivinen Käyttövarmuuspäivä

Tuotantorakenteen muutos haaste sähköjärjestelmälle. johtaja Reima Päivinen Käyttövarmuuspäivä Tuotantorakenteen muutos haaste sähköjärjestelmälle johtaja Reima Päivinen Käyttövarmuuspäivä Tuulivoiman ja aurinkovoiman vaikutukset sähköjärjestelmään sähköä tuotetaan silloin kun tuulee tai paistaa

Lisätiedot

Tuulivoima tilannekatsaus kantaverkon näkökulmasta. Verkkotoimikunta 3.12.2012 Parviainen

Tuulivoima tilannekatsaus kantaverkon näkökulmasta. Verkkotoimikunta 3.12.2012 Parviainen Tuulivoima tilannekatsaus kantaverkon näkökulmasta Verkkotoimikunta 3.12.2012 Parviainen Tuulivoima Suomessa Elokuussa 2012 Suomessa oli toiminnassa 145 tuulivoimalaa, joiden kokonaiskapasiteetti oli 234

Lisätiedot

Hallituksen linjausten vaikutuksia sähkömarkkinoihin

Hallituksen linjausten vaikutuksia sähkömarkkinoihin Hallituksen linjausten vaikutuksia sähkömarkkinoihin Jukka Leskelä Energiateollisuus Energia- ja ilmastostrategian valmisteluun liittyvä asiantuntijatilaisuus 27.1.2016 Hiilen käyttö sähköntuotantoon on

Lisätiedot

EU:n energiapolitiikka työllistää operaatiotutkijoita. Jukka Ruusunen Toimitusjohtaja, Fingrid Oyj

EU:n energiapolitiikka työllistää operaatiotutkijoita. Jukka Ruusunen Toimitusjohtaja, Fingrid Oyj EU:n energiapolitiikka työllistää operaatiotutkijoita Jukka Ruusunen Toimitusjohtaja, Fingrid Oyj FORS-seminaari 2011 - Operaatiotutkimuksella kohti energiatehokkuutta, Aalto-yliopisto, 16.12.2011 EU:n

Lisätiedot

Fingrid välittää. Varmasti.

Fingrid välittää. Varmasti. Fingrid välittää. Varmasti. Fingrid Oyj:n voimansiirtoverkko 1.1.2015 400 kv kantaverkko 220 kv kantaverkko 110 kv kantaverkko tasavirtayhteys muiden verkko Fingrid lyhyesti Sähkö on välttämätön osa kaikkien

Lisätiedot

VN-TEAS-HANKE: EU:N 2030 ILMASTO- JA ENERGIAPOLITIIKAN LINJAUSTEN TOTEUTUSVAIHTOEHDOT JA NIIDEN VAIKUTUKSET SUOMEN KILPAILUKYKYYN

VN-TEAS-HANKE: EU:N 2030 ILMASTO- JA ENERGIAPOLITIIKAN LINJAUSTEN TOTEUTUSVAIHTOEHDOT JA NIIDEN VAIKUTUKSET SUOMEN KILPAILUKYKYYN VN-TEAS-HANKE: EU:N 23 ILMASTO- JA ENERGIAPOLITIIKAN LINJAUSTEN TOTEUTUSVAIHTOEHDOT JA NIIDEN VAIKUTUKSET SUOMEN KILPAILUKYKYYN Seminaariesitys työn ensimmäisten vaiheiden tuloksista 2.2.216 EU:N 23 ILMASTO-

Lisätiedot

SÄHKÖN KANTAVERKKOTOIMINTAA KUVAAVAT TUNNUSLUVUT 2013

SÄHKÖN KANTAVERKKOTOIMINTAA KUVAAVAT TUNNUSLUVUT 2013 SÄHKÖN KANTAVERKKOTOIMINTAA KUVAAVAT TUNNUSLUVUT 2013 viite: EMV määräys sähköverkkotoiminnan tunnusluvuista ja niiden julkaisemisesta 21.12.2011. Yhtiön nimi Fingrid Oyj Sähkön kantaverkkotoiminnan laajuus

Lisätiedot

Pörssitiedote 1 (6) FINGRID OYJ www.fingrid.fi 24.10.2008 FINGRID KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2008. Toimintakatsaus. Voimajärjestelmän käyttö

Pörssitiedote 1 (6) FINGRID OYJ www.fingrid.fi 24.10.2008 FINGRID KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2008. Toimintakatsaus. Voimajärjestelmän käyttö FINGRID KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2008 Pörssitiedote 1 (6) Toimintakatsaus Voimajärjestelmän käyttö Suomessa kulutettiin sähköä heinä-syyskuussa 19,4 terawattituntia (19,9 TWh vastaavana aikana

Lisätiedot

Miten markkinoiden tarpeet otetaan huomioon verkkoinvestoinneissa? Maarit Uusitalo, suunnittelupäällikkö Sähkömarkkinapäivä 8.4.

Miten markkinoiden tarpeet otetaan huomioon verkkoinvestoinneissa? Maarit Uusitalo, suunnittelupäällikkö Sähkömarkkinapäivä 8.4. Miten markkinoiden tarpeet otetaan huomioon verkkoinvestoinneissa? Maarit Uusitalo, suunnittelupäällikkö Sähkömarkkinapäivä 8.4.2013 50 Mistä kantaverkon investointitarpeet tulevat? Riittävä siirtokapasiteetti

Lisätiedot

TEM:n suuntaviivoja sähköverkoille ja sähkömarkkinoille

TEM:n suuntaviivoja sähköverkoille ja sähkömarkkinoille TEM:n suuntaviivoja sähköverkoille ja sähkömarkkinoille Roadmap 2025 -työpaja, 26.3.2015 ylijohtaja Riku Huttunen työ- ja elinkeinoministeriö, energiaosasto E Sähköverkot Sähkömarkkinalaki 2013 Toimitusvarmuustavoitteet

Lisätiedot

Sähkön hinta. Jarmo Partanen jarmo.partanen@lut.fi 040-5066564. J.Partanen www.lut.fi/lutenergia Sähkömarkkinat

Sähkön hinta. Jarmo Partanen jarmo.partanen@lut.fi 040-5066564. J.Partanen www.lut.fi/lutenergia Sähkömarkkinat Sähkön hinta Jarmo Partanen jarmo.partanen@lut.fi 0405066564 1 LUT strategiset painopistealueet Energiatehokkuus* ja energiamarkkinat Strategisen tason liiketoiminnan ja teknologian johtaminen Tieteellinen

Lisätiedot

Voimajärjestelmän tehotasapainon ylläpito. Vaelluskalafoorumi Kotkassa Erikoisasiantuntija Anders Lundberg Fingrid Oyj

Voimajärjestelmän tehotasapainon ylläpito. Vaelluskalafoorumi Kotkassa Erikoisasiantuntija Anders Lundberg Fingrid Oyj Voimajärjestelmän tehotasapainon ylläpito Vaelluskalafoorumi Kotkassa 4-5.10.2012 Erikoisasiantuntija Anders Lundberg Fingrid Oyj Sähköntuotannon ja kulutuksen välinen tasapaino Fingrid huolehtii Suomen

Lisätiedot

Fingridin verkkoskenaariot x 4. Kantaverkkopäivä 2.9.2013 Jussi Jyrinsalo Johtaja

Fingridin verkkoskenaariot x 4. Kantaverkkopäivä 2.9.2013 Jussi Jyrinsalo Johtaja Fingridin verkkoskenaariot x 4 Kantaverkkopäivä 2.9.2013 Jussi Jyrinsalo Johtaja 2 Sisällysluettelo Kantaverkon kymmenvuotinen kehittämissuunnitelma Esimerkki siitä, miksi suunnitelma on vain suunnitelma:

Lisätiedot

SÄHKÖN TOIMITUSVARMUUS

SÄHKÖN TOIMITUSVARMUUS SUOMEN ATOMITEKNILLISEN SEURAN VUOSIKOKOUS 21.2.2007 Eero Kokkonen Johtava asiantuntija Fingrid Oyj 1 14.2.2007/EKN Tavallisen kuluttajan kannalta: sähkön toimitusvarmuus = sähköä saa pistorasiasta aina

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus. Neuvottelukunnan kokous 17.3.2008. Taloudellinen näkökulma. Visio ja strategia Fingridin arvot. Henkilöstön ja osaamisen

Ajankohtaiskatsaus. Neuvottelukunnan kokous 17.3.2008. Taloudellinen näkökulma. Visio ja strategia Fingridin arvot. Henkilöstön ja osaamisen 1 Ajankohtaiskatsaus Neuvottelukunnan kokous 17.3.8 2 Talous Taloudellinen sidosryhmä osaamisen 1 Fingrid-konserni / Voitto ennen veroja 1.-12. Toteuma 6 vs. Toteuma 7 8 7 6 51,5 ETSO -,5 M Inv.hankeet

Lisätiedot

Verkkotoimikunta Ajankohtaista, Verkkoinvestointikatsaus. Kari Kuusela 5.5.2010

Verkkotoimikunta Ajankohtaista, Verkkoinvestointikatsaus. Kari Kuusela 5.5.2010 Verkkotoimikunta Ajankohtaista, Verkkoinvestointikatsaus Kari Kuusela 5.5.2010 2 1. Ajankohtaista 2. Verkkoinvestointikatsaus Fingridin kuulumisia Pohjoismaiset markkinat laajenivat Viroon Estlink-hinta-alue

Lisätiedot

Kansainväliset yhteydet siirtokapasiteetin varmistajina. Kantaverkkopäivä Kari Kuusela, varatoimitusjohtaja, Fingrid Oyj

Kansainväliset yhteydet siirtokapasiteetin varmistajina. Kantaverkkopäivä Kari Kuusela, varatoimitusjohtaja, Fingrid Oyj Kansainväliset yhteydet siirtokapasiteetin varmistajina Kantaverkkopäivä 3.9.2014 Kari Kuusela, varatoimitusjohtaja, Fingrid Oyj Rajasiirtoyhteydet ovat hyvin tärkeitä Suomelle Mitä Fingrid on tehnyt rajasiirtoyhteyksien

Lisätiedot

Martela. Tilinpäätös

Martela. Tilinpäätös Martela Tilinpäätös 3.2.2017 1 TAMMI-JOULUKUU YHTEENVETO 2 Konsernin neljännen neljänneksen liikevaihto laski 8,6 % edellisvuodesta. Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto laski 2,8 %, johtuen erityisesti

Lisätiedot

Mitä sähkömarkkinoiden integraatio merkitsee Suomelle?

Mitä sähkömarkkinoiden integraatio merkitsee Suomelle? Mitä sähkömarkkinoiden integraatio merkitsee Suomelle? Sähkömarkkinapäivä 18.3.2010 Jukka Ruusunen Fingrid Oyj Lissabonin sopimus voimaan 1.12.2009 Sopimus vahvistaa ensimmäistä kertaa eurooppalaiset energiatavoitteet

Lisätiedot

Katsaus käyttövarmuuden hallintaan. Neuvottelukunta 16.5.2013 Reima Päivinen Fingrid Oyj

Katsaus käyttövarmuuden hallintaan. Neuvottelukunta 16.5.2013 Reima Päivinen Fingrid Oyj Katsaus käyttövarmuuden hallintaan Neuvottelukunta Reima Päivinen Fingrid Oyj Esityksen sisältö 1. Siirtotilanne, häiriöt ja siirtokeskeytykset 2. Siirtokeskeytysprosessin kehittäminen 3. Järjestelmäreservit

Lisätiedot

Tuulivoiman vaikutukset voimajärjestelmään

Tuulivoiman vaikutukset voimajärjestelmään 1 Tuulivoiman vaikutukset voimajärjestelmään case 2000 MW Jussi Matilainen Verkkopäivä 9.9.2008 2 Esityksen sisältö Tuulivoima maailmalla ja Suomessa Käsitteitä Tuulivoima ja voimajärjestelmän käyttövarmuus

Lisätiedot

Eurooppalainen markkinaintegraatio ja tulevaisuus. Ritva Hirvonen Fingrid Oyj

Eurooppalainen markkinaintegraatio ja tulevaisuus. Ritva Hirvonen Fingrid Oyj Eurooppalainen markkinaintegraatio ja tulevaisuus Fingrid Oyj From conclusions of European Council 04.02.2011: The EU needs a fully functioning, interconnected and integrated internal energy market. Legislation

Lisätiedot

Fingridin keskustelupaperin julkaisemistilaisuus Scandic Simonkenttä. Sähkömarkkinat korjauksen tarpeessa mitä voimme tehdä?

Fingridin keskustelupaperin julkaisemistilaisuus Scandic Simonkenttä. Sähkömarkkinat korjauksen tarpeessa mitä voimme tehdä? Fingridin keskustelupaperin julkaisemistilaisuus 17.5.2016 Scandic Simonkenttä Sähkömarkkinat korjauksen tarpeessa mitä voimme tehdä? Fingrid edistää vähähiilistä sähköjärjestelmää Huolehdimme sähköjärjestelmän

Lisätiedot

METSÄBIOMASSAN KÄYTTÖ SÄHKÖN JA KAUKOLÄMMÖN TUOTANNOSSA TULEVAISUUDESSA Asiantuntijaseminaari Pöyry Management Consulting Oy

METSÄBIOMASSAN KÄYTTÖ SÄHKÖN JA KAUKOLÄMMÖN TUOTANNOSSA TULEVAISUUDESSA Asiantuntijaseminaari Pöyry Management Consulting Oy METSÄBIOMASSAN KÄYTTÖ SÄHKÖN JA KAUKOLÄMMÖN TUOTANNOSSA TULEVAISUUDESSA Asiantuntijaseminaari - 22.3.216 Pöyry Management Consulting Oy EU:N 23 LINJAUSTEN TOTEUTUSVAIHTOEHDOT EU:n 23 linjausten toteutusvaihtoehtoja

Lisätiedot

Sähköjärjestelmän toiminta talven 2014-2015 kulutushuipputilanteessa

Sähköjärjestelmän toiminta talven 2014-2015 kulutushuipputilanteessa Raportti 1 (6) Sähköjärjestelmän toiminta talven 2014-2015 kulutushuipputilanteessa 1 Yhteenveto Talvi 2014-2015 oli keskimääräistä leudompi. Talven kylmimmät lämpötilat mitattiin tammikuussa, mutta silloinkin

Lisätiedot

Energiavuosi 2009. Energiateollisuus ry 28.1.2010. Merja Tanner-Faarinen päivitetty: 28.1.2010 1

Energiavuosi 2009. Energiateollisuus ry 28.1.2010. Merja Tanner-Faarinen päivitetty: 28.1.2010 1 Energiavuosi 29 Energiateollisuus ry 28.1.21 1 Sähkön kokonaiskulutus, v. 29 8,8 TWh TWh 11 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1 197 1975 198 1985 199 1995 2 25 21 2 Sähkön kulutuksen muutokset (muutos 28/29-6,5 TWh) TWh

Lisätiedot

Verkkotoimikunta Ajankohtaiset. Maaliskuu 2012

Verkkotoimikunta Ajankohtaiset. Maaliskuu 2012 Verkkotoimikunta Ajankohtaiset Maaliskuu 2012 Joustava ja pitkäjänteinen investointistrategia 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 2019 2020 2021 Fenno-Skan 2 Seinäjoki - Tuovila

Lisätiedot

Uuden sähkömarkkinamallin kuvaus ja vaikutusten analysointi. Selvitys Teknologiateollisuus ry:lle

Uuden sähkömarkkinamallin kuvaus ja vaikutusten analysointi. Selvitys Teknologiateollisuus ry:lle Uuden sähkömarkkinamallin kuvaus ja vaikutusten analysointi Selvitys Teknologiateollisuus ry:lle 3.6.2009 Sisältö 1. Työn lähtökohdat 2. Uuden sähkömarkkinamallin toiminnan kuvaus 3. Mallinnuksen lähtöoletukset

Lisätiedot

Tilinpäätös 2006. Erkki Pehu-Lehtonen toimitusjohtaja

Tilinpäätös 2006. Erkki Pehu-Lehtonen toimitusjohtaja Tilinpäätös 26 Erkki Pehu-Lehtonen toimitusjohtaja Liikevaihto 1985-26 7 6 5 4 3 Infrastruktuuri & ympäristö Energia Metsäteollisuus 2 1 Metsäteollisuus, uusinvestoinnit 12 % vuotuinen kasvu 1985 1991

Lisätiedot

Sähköjärjestelmän toiminta talvella

Sähköjärjestelmän toiminta talvella Raportti 1 (11) Sähköjärjestelmän toiminta talvella 216-217 1 Yhteenveto Talvi 216 217 oli keskilämpötiloilta leuto, mutta tammikuun alkuun ajoittui lyhyt kylmä jakso, jolloin saavutettiin talven sähkön

Lisätiedot

Sähkön tukkumarkkinan toimivuus Suomessa. Paikallisvoima ry:n vuosiseminaari 14.3.2012 TkT Iivo Vehviläinen Gaia Consul?ng Oy

Sähkön tukkumarkkinan toimivuus Suomessa. Paikallisvoima ry:n vuosiseminaari 14.3.2012 TkT Iivo Vehviläinen Gaia Consul?ng Oy Sähkön tukkumarkkinan toimivuus Suomessa Paikallisvoima ry:n vuosiseminaari 14.3.2012 TkT Iivo Vehviläinen Gaia Consul?ng Oy Tutki3u sähkömarkkinaa julkisen 6edon pohjalta Selvityksen tekijänä on riippumaton

Lisätiedot

EU:N 2030 ILMASTO- JA ENERGIAPOLITIIKAN LINJAUSTEN TOTEUTUSVAIHTOEHDOT JA NIIDEN VAIKUTUKSET SUOMESSA

EU:N 2030 ILMASTO- JA ENERGIAPOLITIIKAN LINJAUSTEN TOTEUTUSVAIHTOEHDOT JA NIIDEN VAIKUTUKSET SUOMESSA EU:N 23 ILMASTO- JA ENERGIAPOLITIIKAN LINJAUSTEN TOTEUTUSVAIHTOEHDOT JA NIIDEN VAIKUTUKSET SUOMESSA TEM, Energia- ja ilmastostrategian valmisteluun liittyvä asiantuntijatilaisuus 27.1.216 ENSIMMÄISEN VAIHEEN

Lisätiedot

Energiavarastot ja älykkäät järjestelmät

Energiavarastot ja älykkäät järjestelmät Energiavarastot ja älykkäät järjestelmät Energian varastointi TEKES -seminaari 24.5.2016 Tatu Pahkala Kärkihanke 1: Hiilettömään, puhtaaseen, uusiutuvaan energiaan kustannustehokkaasti TAVOITE: Uusiutuvan

Lisätiedot

Uuden sähkömarkkinamallin kuvaus ja vaikutusten analysointi. Selvitys Teknologiateollisuus ry:lle 3.6.2009

Uuden sähkömarkkinamallin kuvaus ja vaikutusten analysointi. Selvitys Teknologiateollisuus ry:lle 3.6.2009 Uuden sähkömarkkinamallin kuvaus ja vaikutusten analysointi Selvitys Teknologiateollisuus ry:lle 3.6.2009 Sisältö 1. Työn lähtökohdat 2. Uuden sähkömarkkinamallin toiminnan kuvaus 3. Uuden sähkömarkkinamallin

Lisätiedot

käsikassara? Toimitusjohtaja Jukka Ruusunen, Fingrid Oyj Sähkömarkkinapäivä

käsikassara? Toimitusjohtaja Jukka Ruusunen, Fingrid Oyj Sähkömarkkinapäivä Kantaverkkoyhtiöstä energiapolitiikan käsikassara? Toimitusjohtaja Jukka Ruusunen, Fingrid Oyj Sähkömarkkinapäivä 21.4.2009 2 Kantaverkkoyhtiön tehtävät Voimansiirtojärjestelmän kehittäminen Luotettava

Lisätiedot

Säätösähkömarkkinat uusien haasteiden edessä

Säätösähkömarkkinat uusien haasteiden edessä 1 Säätösähkömarkkinat uusien haasteiden edessä Johtaja Reima Päivinen, Fingrid Oyj Sähkömarkkinapäivä 21.4.2009 2 Mitä on säätösähkö? Vuorokauden sisäiset kulutuksen muutokset Vastuu: Markkinatoimijat

Lisätiedot

Fingridin talouden periaatteet. Jan Montell, Talous- ja rahoitusjohtaja Neuvottelukunta 28. elokuuta 2014

Fingridin talouden periaatteet. Jan Montell, Talous- ja rahoitusjohtaja Neuvottelukunta 28. elokuuta 2014 Fingridin talouden periaatteet Jan Montell, Talous- ja rahoitusjohtaja Neuvottelukunta 28. elokuuta 2014 2 Fingrid välittää. Varmasti. Fingridin keskeiset taloudelliset tavoitteet ovat kustannustehokkuus,

Lisätiedot

Tammi-maaliskuun 2016 osavuosikatsaus. Fortum Oyj

Tammi-maaliskuun 2016 osavuosikatsaus. Fortum Oyj Tammi-maaliskuun 2016 osavuosikatsaus Fortum Oyj 28.4.2016 Tammi-maaliskuu 2016: Tyydyttävä tulos matalista sähkönhinnoista huolimatta Avainluvut (milj. euroa), jatkuvat toiminnot I/2016 I/2015 2015 Edelliset

Lisätiedot

Ajankohtaiset verkkotoimikunta. 12/2014 Kari Kuusela

Ajankohtaiset verkkotoimikunta. 12/2014 Kari Kuusela Ajankohtaiset verkkotoimikunta 12/2014 Kari Kuusela Verkkotoimikunnan kokous 12.12.2014 9:00-9:30 Verkkotoimikunnan jäsenten valokuvaus 9:30 10:00 Ajankohtaiset kuulumiset Fingridistä / Kari Kuusela 10:00

Lisätiedot

Käyttövarmuuden haasteet tuotannon muuttuessa ja markkinoiden laajetessa Käyttövarmuuspäivä Johtaja Reima Päivinen Fingrid Oyj

Käyttövarmuuden haasteet tuotannon muuttuessa ja markkinoiden laajetessa Käyttövarmuuspäivä Johtaja Reima Päivinen Fingrid Oyj Käyttövarmuuden haasteet tuotannon muuttuessa ja markkinoiden laajetessa Käyttövarmuuspäivä Johtaja Fingrid Oyj 2 Käyttövarmuuden haasteet Sähkön riittävyys talvipakkasilla Sähkömarkkinoiden laajeneminen

Lisätiedot

Pohjoismaisen sähköjärjestelmän käyttövarmuus

Pohjoismaisen sähköjärjestelmän käyttövarmuus Pohjoismaisen sähköjärjestelmän käyttövarmuus 26.11.2003 Professori Jarmo Partanen Lappeenrannan teknillinen yliopisto 1 Skandinaavinen sähkömarkkina-alue Pohjoismaat on yksi yhteiskäyttöalue: energian

Lisätiedot

Fingridin investointiohjelma joustaa: 1,6 plus? Kantaverkkopäivä 1.9.2010 Kari Kuusela Fingrid Oyj

Fingridin investointiohjelma joustaa: 1,6 plus? Kantaverkkopäivä 1.9.2010 Kari Kuusela Fingrid Oyj Fingridin investointiohjelma joustaa: 1,6 plus? Kantaverkkopäivä 1.9.2010 Kari Kuusela Fingrid Oyj 2 Fingridin investointiohjelma joustaa: 1,6 plus? Mittava investointiohjelma ja joustot Onnistumisen avaintekijät

Lisätiedot

Sähkötehon riittävyys osana energiaja ilmastostrategian valmistelua

Sähkötehon riittävyys osana energiaja ilmastostrategian valmistelua Sähkötehon riittävyys osana energiaja ilmastostrategian valmistelua Ylitarkastaja Tatu Pahkala Energiaviraston keskustelutilaisuus kesällä 2017 alkavasta tehoreservikaudesta 20.4.2016 Agenda Hallitusohjelma

Lisätiedot

Itämeren alueen verkkosuunnitelma. Verkkotoimikunta 2.12.2015 Maarit Uusitalo

Itämeren alueen verkkosuunnitelma. Verkkotoimikunta 2.12.2015 Maarit Uusitalo Itämeren alueen verkkosuunnitelma Verkkotoimikunta 2.12.2015 Maarit Uusitalo Itämeren alueen verkkosuunnitelma on osa Euroopan laajuista kymmenvuotista verkkosuunnitelmaa (TYNDP) -Miksi tehdään -Miten

Lisätiedot

Tilinpäätös Erkki Pehu-Lehtonen toimitusjohtaja

Tilinpäätös Erkki Pehu-Lehtonen toimitusjohtaja Tilinpäätös 27 Erkki Pehu-Lehtonen toimitusjohtaja Liikevaihto 1985-27 8 7 6 5 Infrastruktuuri & ympäristö Energia 4 Metsäteollisuus 3 2 1 Metsäteollisuus, uudet investoinnit 12 % vuotuinen kasvu 1985

Lisätiedot

Neuvottelukunnan kokous. Jukka Ruusunen 15.3.2007

Neuvottelukunnan kokous. Jukka Ruusunen 15.3.2007 Neuvottelukunnan kokous Jukka Ruusunen 15.3.2007 1 Jukka Ruusunen 15.3.2007 Tilinpäätös 2006 Asiakastyytyväisyys Ajankohtaista Ympäröivä maailma muuttuu 2 Jukka Ruusunen 15.3.2007 Tilinpäätös 2006 Asiakastyytyväisyys

Lisätiedot

Suomen energiaturvallisuus muuttuvassa maailmassa

Suomen energiaturvallisuus muuttuvassa maailmassa Suomen energiaturvallisuus muuttuvassa maailmassa Tietoisku Strategisen tutkimuksen neuvoston Rakkaudesta tieteeseen tilaisuudessa, Helsinki/Musiikkitalo EL-TRAN & WINLAND 14.2.2017 Profs. Pami Aalto &

Lisätiedot

Asiakastoimintamallin kehittäminen. 11.3.2014 Jussi Jyrinsalo

Asiakastoimintamallin kehittäminen. 11.3.2014 Jussi Jyrinsalo Asiakastoimintamallin kehittäminen Vuonna 2013 kehitettiin asiakastoimintamallia Kehityshankkeita: liityntäprosessi ja liittymisehtojen seuranta asiakaspalautteen keruu ja hyödyntäminen sekä asiakastiedon

Lisätiedot

Suomen energia- ja ilmastostrategia ja EU:n kehikko

Suomen energia- ja ilmastostrategia ja EU:n kehikko Suomen energia- ja ilmastostrategia ja EU:n 2030- kehikko Teollisuusneuvos Petteri Kuuva Ilmasto- ja energiapolitiikan aamupäivä, Rake-sali 27.4.2016 Agenda Strategian valmisteluprosessi EU:n 2030 tavoitteet

Lisätiedot