Hyvät yhdistystoimijat!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hyvät yhdistystoimijat!"

Transkriptio

1 YHDISTYSTIEDOTE 2/ / 9 Tiedote on tarkoitettu käsiteltäväksi yhdistyksen hallituksessa. Hyvät yhdistystoimijat! Vuosi on jälleen vierähtänyt ja yhdistysten kevätkokoukset lähestyvät. Liiton kevätkokous on keskiviikkona keskustoimistolla Helsingissä. Tänä keväänä omaishoidossa tapahtuu paljon. Pääministeri Sipilän hallituksen kotihoidon kehittämiseen ja omaishoidon vahvistamiseen tähtäävä kärkihanke on käynnistynyt. Kärkihankkeessa mm. kokeillaan jo aiemmin kehitettyjä toimintamalleja. Tavoitteena on mallien levittäminen ja juurruttaminen koko maahan. Sosiaali- ja terveysministeriössä on valmisteltu muutoksia omaishoitolakiin. Molemmista asioista kerrotaan tässä tiedotteessa. Toivotaan, että sekä kärkihankkeella että lain muutoksilla saadaan parannettua omaishoitajien asemaa ja että omaishoidon vapaiden pitäminen olisi tulevaisuudessa nykyistä helpompaa. Hyvää kevättä! Marja TÄSSÄ TIEDOTTEESSA - Kutsu kevätkokoukseen Helsinkiin Kaisa Parviainen aloitti OmaisOiva-koulutussuunnittelijana Liiton Pohjois-Suomen aluetoimisto on muuttanut - Liiton Tampereen toimisto sulkee ovensa Asiakasraati ja osallistavat menetelmät palveluiden kehittäjänä -koulutus Helsingissä , ilmoittaudu mennessä - Omaishoitomessut Kankaanpäässä Lähellä ja tukena -seminaari Kangasalla 24.5., ilmoittaudu mennessä - Sähköinen reissuvihko tiedon ja kokemusten välittäjänä lyhytaikaishoidossa -tiedotus- ja keskustelutilaisuus Kuopiossa 27.5., ilmoittaudu mennessä - Oivaltava-päivät Kuopiossa , ilmoittaudu mennessä - Omaiset ja omaishoitajat asiantuntijoina -tilaisuus Porissa 7.6., ilmoittaudu 2.6. mennessä - Omaishoitajaparlamentti ja järjestöpäivät Helsingissä , ilmoittaudu mennessä - Ilmaiskonsertti omaishoitajille Helsingissä klo 18, ilmoittaudu mennessä - Ovet-ohjaajakurssi Kuopiossa ja Seinäjoella Maksuton verkkovalmennus omaishoitajille , ilmoittaudu mennessä - Omaishoidossa tapahtuu: Muutoksia omaishoitolakiin - Tutustu liiton strategiaan Omaishoitajille lakineuvontaa - Liiton uusi yhteistyökumppani SCA tarjoaa yhdistyksille materiaalia ja tietoa inkontinenssista - Valtakunnallisen omaishoitajien viikon tapahtumat netissä

2 YHDISTYSTIEDOTE 2/ / 9 - Hae omaishoitajalomalle ja kuntoutuskurssille - Uuden roll upin painoaineistot ovat saatavilla - Suomen omaishoidon verkosto laajenee ja ottaa kantaa Suomen hallituksen säästösuunnitelmiin - ereissuvihko avuksi lyhytaikaishoidon omaisyhteistyöhön Kutsu kevätkokoukseen Helsinkiin Omaishoitajat ja läheiset -liitto ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään keskiviikkona klo 17 Omaishoitajat ja läheiset -liitto ry:n koulutustiloissa osoitteessa Hämeentie 105 A, 1. krs., Helsinki. Kevätkokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Kokousedustajien tulee esittää edustamansa yhdistyksen valtakirja. Liiton hallitus toivottaa yhdistysten edustajat tervetulleiksi. LIITE 1 Omaishoitajat ja läheiset -liiton toimintakertomus 2015 LIITE 2 Omaishoitajat ja läheiset -liiton tasekirja 2015 LIITE 3 Paikallisyhdistysten henkilöjäsenmäärät Kaisa Parviainen aloitti OmaisOiva-koulutussuunnittelijana 1.4. Helsingin keskustoimistolla työskentelevän Kaisan työhön kuuluu mm. Ovet-valmennus, mentorointitoiminta, kumppanuustoiminta sekä OmaisOivan kioski- ja kahvila-toiminnat. Yhteystiedot: Kaisa Parviainen, puh tai kaisa.parviainen@omaishoitajat.fi. Liiton Pohjois-Suomen aluetoimisto on muuttanut Uusi osoite on alkaen Korkalonkatu 18, 2. krs., Rovaniemi. Aluevastaava Johanna Tervalan sähköpostiosoite ja puhelinnumero säilyvät ennallaan. Liiton Tampereen toimisto sulkee ovensa Opastava-hankkeen Porin osahanke sekä Opastava-hankkeen koulutussuunnittelija Marjo Lehtisen määräaikainen työsuhde päättyy. Marjolle tarkoitetut yhteydenotot voi jälkeen lähettää Opastavan projektikoordinaattori Virpi Vepsäläiselle, puh tai virpi.vepsalainen@omaishoitajat.fi Asiakasraati ja osallistavat menetelmät palveluiden kehittäjänä -koulutus Helsingissä , ilmoittaudu mennessä Koulutuksen tavoitteena on antaa valmiuksia asiakasraatitoiminnan suunnitteluun ja toteuttamiseen yhdistystoimijoille, kuntien palveluntarjoajille tai muille omaishoitoperheiden palvelujen kehittämisestä kiinnostuneille. Opastava-hankkeen koordinoiman Turun omaishoidon asiakasraadin työhön voi tutustua osoitteessa Ilmoittaudu mennessä: Virpi Vepsäläinen, puh tai virpi.vepsalainen@omaishoitajat.fi. LIITE 4 Asiakasraati ja osallistavat menetelmät palveluiden kehittäjänä -koulutuksen ohjelma

3 YHDISTYSTIEDOTE 2/ / 9 Omaishoitomessut Kankaanpäässä Messut on tarkoitettu kaikille läheisiään hoitaville, sosiaali- ja terveyspalveluita tarvitseville, sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille ja muille asiasta kiinnostuneille. Messut järjestetään Kankaanpään Opistolla osoitteessa Opistonkatu 5, Kankaanpää. Vapaa pääsy. LIITE 5 Omaishoito avoimin aistein -messuesite Lähellä ja tukena -seminaari Kangasalla 24.5., ilmoittaudu mennessä Liitto järjestää seminaarin omaishoitajan jaksamisesta ja myötätuntouupumuksesta kiinnostuneille. LIITE 6 Lähellä ja tukena -seminaarin ohjelma ja ilmoittautumisohjeet Sähköinen reissuvihko tiedon ja kokemusten välittäjänä lyhytaikaishoidossa -tiedotus- ja keskustelutilaisuus Kuopiossa 27.5., ilmoittaudu mennessä Tilaisuudessa tarjotaan ideoita asiakaslähtöisyyteen ja kokemustiedon hyödyntämiseen palveluiden kehittämisessä. Lisäksi esitellään Opastava-hankkeen Kuopiossa toteutettua pilottikokeilua, jossa kehitettiin sähköistä palvelua omaishoidettavan lyhytaikaishoidon toteutuksen seurantaan ja tiedon välittämiseen omaishoitoperheiden ja lyhytaikaishoitopaikan hoitohenkilökunnan välillä. Tilaisuus on tarkoitettu omaishoitajille, järjestöjen, kuntien, lyhytaikaishoidon palveluntarjoajien, oppilaitosten ja seurakuntien edustajille sekä asiasta kiinnostuneille. Lisätietoja sähköisestä viestintä- ja seurantapalvelusta, ereissuvihkosta, Opastava-hankkeen sivuilta Lisätietoja ja ilmoittautumiset mennessä: Johanna Rahunen, puh tai johanna.rahunen@omaishoitajat.fi. LIITE 7 Sähköinen reissuvihko tiedon ja kokemusten välittäjänä lyhytaikaishoidossa -tilaisuuden ohjelma Oivaltava-päivät Kuopiossa , ilmoittaudu mennessä Oivaltava-päivien ensimmäinen päivä tarjoaa monipuolisia näkökulmia verkostoitumiseen ja yhteistyön tekemiseen eri tahojen kanssa. Toisena päivänä pohditaan verkostojen rakentamisen hyötyjä ja haasteita. Oivaltava-päivät on tarkoitettu liiton paikallisyhdistysten edustajille. Mukaan mahtuu 40 yhdistysten edustajaa (maks. 2 osallistujaa per yhdistys). Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Koulutus on maksuton (sis. lounaat ja kahvit). Majoituksesta osallistujat vastaavat itse. Lisätietoja: Juha Timoskainen, puh tai juha.timoskainen@omaishoitajat.fi.

4 YHDISTYSTIEDOTE 2/ / 9 Ilmoittaudu mennessä: Anu Nurmi, puh tai anu.nurmi@omaishoitajat.fi. Kerro ilmoittautuessasi mahdollinen erityisruokavaliosi. LIITE 8 Oivaltava-päivien ohjelma Omaiset ja omaishoitajat asiantuntijoina -tilaisuus Porissa 7.6., ilmoittaudu 2.6. mennessä Tilaisuudessa kerrotaan Opastava-hankkeen kokemuksia kokemusarvioinnista lyhytaikaishoidon kehittämisessä Porissa ja omaisyhteistyön mahdollisuuksista sekä paikallisten yhdistys- ja verkostotoimijoiden työstä omaishoitoperheiden tukena. Ilmoittaudu 2.6. mennessä: Satakunnan Omaishoitajat ja Läheiset ry, puh tai toimisto@sataomaishoitajat.fi. LIITE 9 Omaiset ja omaishoitajat asiantuntijoina -tilaisuuden ohjelma Omaishoitajaparlamentti ja järjestöpäivät Helsingissä , ilmoittaudu mennessä Liiton ja paikallisyhdistysten järjestöpäivät (ent. neuvottelupäivät) pidetään hotelli Arthurissa osoitteessa Vuorikatu 19, Helsinki. Päivien aikana järjestetään Suomen ensimmäinen omaishoitajaparlamentti. Parlamentin jälkeen on järjestöpäivien osallistujille ja omaishoitajaparlamentin kutsuvieraille liiton 25-vuotisjuhlavastaanotto hotelli Arthurissa. Omaishoitajaparlamentissa kyselytunti Parlamentissa pidetään kyselytunti, jonka aiheet koskevat päivitettyjen omaishoidon teesien ajankohtaisia teemoja. Parlamenttiin osallistuvat yhdistysten valitsemat edustajat esittävät kysymyksiä kyselytunnilla ja niihin vastataan ministeriaitiosta. Kyselytunnin aikataulu on tiukka ja siksi kysymyksille ja vastauksille annetaan määräaika. Kyselytunnille pyydetään kysymyksiä paikallisyhdistyksiltä mennessä. Ohjeistus kyselytunnin toteuttamisesta, kysymysten valinnasta, esittämisestä ja kohdentamisesta lähetetään paikallisyhdistyksiin viikolla 16. Liitto toivoo, että mahdollisimman moni parlamenttiin osallistuvista yhdistyksen nimeämistä hallitustoimijoista, yhdistysaktiiveista ja työntekijöistä on tai on ollut omaishoitotilanteessa. Näin saamme parlamenttisaliin ja kyselytunnille omaishoitajien oman äänen. Liitto pyytää, että yhdistykset ilmoittavat kaikki osallistujat yhdellä kertaa. Liitto varaa mahdollisuuden rajata osallistujamäärää. Juhlasalin lehtereille kutsutaan yhteistyötahojen ja sidosryhmien edustajia. Järjestöpäivien majoitus ja hinnat Majoituksen varaa ja maksaa osallistuja itse. Majoitusvaraukset tehdään suoraan hotelli Arthuriin, puh. (09) Liitto on varannut majoituskiintiön nimellä Omaishoitajat. Majoitus tulee varata viimeistään perjantaina 22.7.

5 YHDISTYSTIEDOTE 2/ / 9 Hinnat 85 / vrk / yhden hengen huone 100 / vrk / kahden hengen huone Lisäksi liitto laskuttaa toukokuussa järjestöpäivien osallistumismaksuna 60 / henkilö. Liitto perii jälkeen tulleista peruutuksista 20 peruutusmaksun. Järjestöpäiville ilmoittautuminen Ilmoittaudu mennessä liitteenä olevalla ilmoittautumislomakkeella. Palauta lomake joko sähköpostilla paula.vaisanen@omaishoitajat.fi tai kirjepostilla osoitteeseen Paula Väisänen, Omaishoitajat ja läheiset -liitto ry, Hämeentie 105 A, Helsinki. Lisätietoja: Merja Purhonen, puh tai merja.purhonen@omaishoitajat.fi. LIITE 10 LIITE 11 Omaishoitajaparlamentin ja järjestöpäivien alustava ohjelma Ilmoittautumislomake Ilmaiskonsertti omaishoitajille Helsingissä klo 18, ilmoittaudu mennessä Lions-Club Helsinki-Helsingfors järjestää omaishoitajille ilmaiskonsertin tiistaina klo (sis. väliajan) Savoy-teatterissa, osoitteessa Kasarmikatu 46, Helsinki. Konsertissa esiintyy mm. Fredi. Ennen konserttia on kahvitarjoilu. Lippuja on tarjolla 600 ja ne jaetaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Liitto pyytää, että ilmoittautumiset tehdään paikallisyhdistysten kautta ja että osallistujien nimet ilmoitetaan yhdellä kertaan liittoon. Osallistujat ilmoittaneelle paikallisyhdistyksen yhteyshenkilölle lähetetään tietoa (konsertin muut esiintyjät, kahvitarjoilun alkamisajankohta, lippujen lunastus yms.) elokuussa. Yhteyshenkilö välittää tiedot konserttiin tulijoille. Ilmoita mennessä yhdistyksesi osallistujalista, jossa on osallistujien etu- ja sukunimet, sähköpostitse Anu Nurmelle, anu.nurmi@omaishoitajat.fi. Ovet-ohjaajakurssi Kuopiossa ja Seinäjoella Kurssilla perehdytään Ovet-valmennusmalliin ja ohjaajana toimimiseen. Kurssi antaa tietoa valmennuksen sisällöstä ja työskentelymenetelmistä sekä perustietoa ryhmän ohjaamisesta. Kurssi antaa valmiudet järjestää Ovet-valmennuksia yhteistyössä yhdistyksen, kuntien, seurakuntien ja muiden järjestöjen kanssa. Ovet-ohjaajakurssi on Kuopiossa ja Seinäjoella , tarkemmat paikat varmistuvat myöhemmin. Kurssin hinta (sis. materiaalit, majoituksen ja ruoat) liiton paikallisyhdistyksille on 130 / henkilö, ilman majoitusta 80. Muille 160 / henkilö, ilman majoitusta 110. Matkat maksetaan itse. Kullekin kurssille mahtuu 16 osallistujaa. Ilmoittaudu: Sandra Gehring, puh tai sandra.gehring@omaishoitajat.fi.

6 YHDISTYSTIEDOTE 2/ / 9 Maksuton verkkovalmennus omaishoitajille , ilmoittaudu mennessä Valmennus koostuu neljästä osa-alueesta, joissa käsitellään omaishoitajuutta, yhteiskunnan tukimuotoja, hoivatyön perusteita ja vertaistukea. Valmennukseen sisältyy itse opiskeltavaa materiaalia, pohdintatehtäviä, verkossa tapahtuvaa keskustelua sekä mahdollisuus henkilökohtaisen päiväkirjan pitämiseen. Osallistujat saavat Minäkö omaishoitaja -ensioppaan ja palveluoppaan, joita käytetään kurssimateriaalina. Valmennuksessa tarvitaan tietokone, internetyhteys ja sähköpostiosoite. Valmennukseen mahtuu 25 osallistujaa. Ilmoittaudu mennessä: sandra.gehring@omaishoitajat.fi. Omaishoidossa tapahtuu: Muutoksia omaishoitolakiin Sosiaali- ja terveysministeriössä valmistellut muutokset omaishoitolakiin ovat lausuntokierroksella. Liitto jättää oman lausuntonsa mennessä. Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa -kärkihankkeen käynnistystilaisuudessa johtaja Päivi Voutilainen ja projektipäällikkö Anja Noro sosiaali- ja terveysministeriöstä esittelivät kärkihankkeen tavoitteet ja aikataulun. Kommenttipuheenvuoron hankesuunnitelmasta käytti liiton aluevastaava, koordinaattori Matti Mäkelä. LIITE 12 Omaishoidossa tapahtuu -tiedote 2/2016 Tutustu liiton strategiaan Liiton uude Liiton uuden strategian painopistealueet ovat edunvalvonta ja vaikuttaminen, omaishoitoperheiden hyvinvoinnin tukeminen, toimintaedellytysten turvaaminen ja kumppanuuksien vahvistaminen. Strategian toteutumisesta kerrotaan mm. liiton vuosikokouksissa ja Lähellä-lehdessä. Strategia on luettavissa osoitteessa Omaishoitajille lakineuvontaa Liitto tarjoaa kokeiluna lakineuvontaa vaikeissa, ennakkotapauksen luonteisissa omaishoidon valitustapauksissa joka tiistai klo numerossa Liitto ei peri puhelusta maksua, mutta puhelinoperaattori laskuttaa puheluista hinnastonsa mukaan. Lakineuvontaa antaa OTL, VTT Yrjö Mattila. Huom! Lakineuvonta ei ole 5.7., 12.7., 19.7., Muissa omaishoidon kysymyksissä voi soittaa liiton neuvontapuhelimeen ma to klo Puhelin hinta on kiinteästä puhelinverkon liittymästä soitettaessa 8,28 snt/puhelu + 5,52 snt/min. ja matkaviestinverkosta soitettaessa 8,28 snt/puhelu + 22,14 snt/min.

7 YHDISTYSTIEDOTE 2/ / 9 Liiton uusi yhteistyökumppani SCA tarjoaa yhdistyksille materiaalia ja tietoa inkontinenssista Liiton uusi yhteistyökumppani Oy SCA Hygiene Products Ab tarjoaa liiton paikallisyhdistyksille ilmaista materiaalia, kuten oppaita ja esitteitä inkontinenssista sekä mahdollisuuden pyytää TENAedustaja kertomaan inkontinenssista ja TENA-tuotteista yhdistysten tilaisuuksiin. Lisätietoja liiton ja SCA:n yhteistyöstä LIITE 13 Tietoa SCA:n ja paikallisyhdistysten yhteistyöstä Valtakunnallisen omaishoitajien viikon tapahtumat netissä Omaishoitajien viikkoa vietetään Viikon avaa valtakunnallinen omaishoitajien kirkkopyhä Pääjuhla järjestetään Vaasan kaupungintalolla Paikallisyhdistysten tapahtumatiedot tulevat liiton nettisivuille valtakunnallinen-omaishoitajien-viikko. Tapahtumia ei julkaista enää Lähellä-lehdessä. Muutoksella tapahtumat saavat aiempaa enemmän näkyvyyttä, koska ne ovat netissä nähtävillä aiemmin kuin lehdessä. Lisäksi yhdistykset voivat ilmoittaa tapahtumista ja lähettää niistä tietoa heti, kun ne ovat varmistuneet. Koska tapahtumatietojen ilmoittaminen ei ole sidottu Lähellä-lehden ilmestymiseen, viime hetkenkin tiedot ehtivät mukaan tapahtumaluetteloon. Lähetä tapahtumatiedot: juha.viitanen@omaishoitajat.fi. LIITE 14 Ohjeet valtakunnallisen omaishoitajien viikon tapahtumien ilmoittamiseen Hae omaishoitajalomalle ja kuntoutuskurssille Omaishoitajalomien ja kuntoutuskurssien tiedot ja hakulomakkeet ovat osoitteessa Hakuohjeet ja lomakkeet: Kaisu Häggqvist, puh tai kaisu.haggqvist@omaishoitajat.fi. Uuden roll upin painoaineistot ovat saatavilla Liitto on tehnyt uuden suomen- ja ruotsinkielisen roll upin. Yhdistyksiä varten roll upeista on tehty painoaineisto, johon yhdistyksen painokelpoinen logo voidaan painossa liittää. Yhdistykset voivat teettää itselleen roll upeja omalla kustannuksellaan valitsemassaan painossa. Lisätietoja ja painoaineistot: Tiina Kokko, puh tai tiina.kokko@omaishoitajat.fi.

8 YHDISTYSTIEDOTE 2/ / 9 Suomen omaishoidon verkosto laajenee ja ottaa kantaa Suomen hallituksen säästösuunnitelmiin Suomen omaishoidon verkostoon kuuluu nyt 15 jäsenjärjestöä. Verkostoon liittyivät maaliskuun vuosikokouksessa Autismi- ja Aspergerliitto, Ikäinstituutti ja Invalidiliitto. Verkosto vastustaa vammaispalveluiden leikkauksia Verkoston jäsenjärjestöt ovat ottaneet kantaa Suomen hallituksen suunnitelmiin leikata vammaispalveluista yli 60 miljoonaa euroa. Hoidettavien palvelujen ja tuen vähentäminen vaikuttaa omaishoitoperheen arkeen ja jaksamiseen. Kannanotto on luettavissa osoitteessa Tule mukaan alueelliseen toimintaan Verkoston alueelliset työryhmät kokoavat yhteen paikallisia omaishoidon toimijoita niin järjestöistä, kunnista kuin seurakunnistakin. Yhteistyön muodot vaihtelevat paikallisten tarpeiden mukaan. Työryhmissä jaetaan tietoa, suunnitellaan ja toteutetaan omaishoitajille virkistys- ja tiedotustapahtumia sekä vaikutetaan omaishoitajien aseman parantamiseksi esim. laatimalla lehtiartikkeleita ja kannanottoja omaishoidon asioista. Ryhmässä tullaan tutuiksi, jolloin kynnys yhteydenottoihin ja yhteiseen tekemiseen madaltuu. Kaikki yhteistyöstä kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan. Tervetuloa mukaan Kainuun työryhmään Kainuun työryhmän ensimmäisessä tapaamisessa oli mukana edustajia Kainuun Omaishoitajat ja Läheiset ry:stä, Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymästä, Kainuun Parkinson-yhdistys ry:stä sekä Kehitysvammaisten Tuki ry:stä. Ryhmä järjestää Kelan palveluista tiedottavan tilaisuuden. Kainuun alueelliseen työryhmään pääsee mukaan ottamalla yhteyttä Kainuun Omaishoitajat ja Läheiset ry:n Aila Tartia-Jaloseen, puh tai toimisto@kainuunomaiset.fi. Lisätietoja: Malla Heino, puh tai malla.heino@omaishoitajat.fi ja ereissuvihko avuksi lyhytaikaishoidon omaisyhteistyöhön Opastava-hankkeen kehittämä ja testaama ereissuvihko on sähköinen viestintä- ja seurantapalvelu lyhytaikaishoidon seurantaan sekä tiedon ja kokemusten välittämiseen hoitohenkilökunnan ja omaishoitoperheiden välillä. Sähköisen palvelun tavoitteena on saada lyhytaikaishoidon palvelut vastaamaan nykyistä paremmin omaishoitoperheiden tarpeita, helpottaa lyhytaikaishoidon seurantaa sekä kehittää omaishoitoperheiden ja hoitohenkilökunnan välistä vuoropuhelua. Sähköisen viestintä- ja seurantatyökalun prototyyppi on kaikkien hyödynnettävissä ja edelleen kehitettävissä henkilökunnan ja asiakasperheiden vuorovaikutuksen tueksi lyhytaikaishoidon tarpeisiin.

9 YHDISTYSTIEDOTE 2/ / 9 Liitteenä olevassa ereissuvihko-esitteessä kerrotaan palvelun tarkoituksesta ja käytöstä. Esitettä voi jakaa omalla alueella esimerkiksi lyhytaikaishoidon palveluntarjoajille, lyhytaikaishoitoa käyttäville asiakasperheille ja kuntien lyhytaikaishoitopalveluista vastaaville tahoille. Lisätietoja: Johanna Rahunen, puh tai johanna.rahunen@omaishoitajat.fi LIITE 15 LIITE 16 Sähköinen viestintä- ja seurantapalvelu ereissuvihko -esite värillinen Sähköinen viestintä- ja seurantapalvelu ereissuvihko -esite mustavalkoinen

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat!

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat! OMAISHOITOTIEDOTE 2/2016 1 / 8 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat! Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoasioista sekä liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta.

Lisätiedot

Hyvät yhdistystoimijat!

Hyvät yhdistystoimijat! YHDISTYSTIEDOTE 3/2016 1 / 6 Tiedote on tarkoitettu käsiteltäväksi yhdistyksen hallituksessa. Hyvät yhdistystoimijat! Kesä on tuloillaan ja yhdistyksissä saattaa kesän aikana olla hiljaista. Omaishoidossa

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat!

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat! OMAISHOITOTIEDOTE 3/2016 1 / 6 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat! Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoasioista sekä liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta.

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, 30.9.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat!

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat! Hyvät omaishoitajien parissa toimivat! Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoasioista sekä liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta. Palautetta tiedotteesta

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, 18.12.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta

Lisätiedot

Hyvät yhdistystoimijat!

Hyvät yhdistystoimijat! 15.4.2015 1 / 6 Tiedote on tarkoitettu käsiteltäväksi yhdistyksen hallituksessa. Hyvät yhdistystoimijat! Vuosi on edennyt pikavauhtia ja taas on kevätkokousten aika. Alkuvuoteen ovat oman suolansa tuoneet

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, 17.6.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat!

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat! Hyvät omaishoitajien parissa toimivat! Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoasioista sekä liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta. Palautetta tiedotteesta

Lisätiedot

Hyvät yhdistystoimijat!

Hyvät yhdistystoimijat! 18.12.2015 1 / 5 Tiedote on tarkoitettu käsiteltäväksi yhdistyksen hallituksessa. Hyvät yhdistystoimijat! Hyvät yhdistystoimijat, Vuoden viimeiset päivät ovat käsillä. Tänäkin vuonna omaishoitajien viikolla

Lisätiedot

Hyvät yhdistystoimijat!

Hyvät yhdistystoimijat! YHDISTYSTIEDOTE 1/2016 1 / 11 Tiedote on tarkoitettu käsiteltäväksi yhdistyksen hallituksessa. Hyvät yhdistystoimijat! Raha-automaattiyhdistyksen rahoituspäätökset on vahvistettu ja se luo raamit tämän

Lisätiedot

Hyvät yhdistystoimijat!

Hyvät yhdistystoimijat! Tiedote on tarkoitettu käsiteltäväksi yhdistyksen hallituksessa. Hyvät yhdistystoimijat! Liiton juhlavuosi on kääntymässä kohti loppuaan, mutta sitä ennen juhlimme vielä valtakunnallista omaishoitajien

Lisätiedot

Apila, Kangasala Ajankohtaista omaishoidossa ja liitossa

Apila, Kangasala Ajankohtaista omaishoidossa ja liitossa Apila, Kangasala 24.5.2016 Ajankohtaista omaishoidossa ja liitossa Lähellä ja tukena -seminaari Tiistai 24.5.2016 klo 13. 16.00 Kuntoutumiskeskus Apila, Reumantie 6, 36200 Kangasala Seminaarin ohjelma

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat!

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat! Hyvät omaishoitajien parissa toimivat! Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoasioista sekä liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta. Palautetta tiedotteesta

Lisätiedot

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt!

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry Kunta- ja seurakunta -kirje 1 (5) Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Tässä kirjeessä kerrotaan ajankohtaista tietoa omaishoidon

Lisätiedot

Hyvät yhdistystoimijat!

Hyvät yhdistystoimijat! Tiedote on tarkoitettu käsiteltäväksi yhdistyksen hallituksessa. Hyvät yhdistystoimijat! Kiitos kaikille omaishoitajaparlamenttiin osallistuneille. Teitte tilaisuudesta ikimuistoisen. Parlamentista saatu

Lisätiedot

Hyvät yhdistystoimijat!

Hyvät yhdistystoimijat! 10.6.2015 1 / 6 Tiedote on tarkoitettu käsiteltäväksi yhdistyksen hallituksessa. Hyvät yhdistystoimijat! Kiireinen kevät alkaa olla takana. Tänä vuonna tapahtuu myös kesäaikana: liitto on näyttävästi mukana

Lisätiedot

Sari Havela Aluevastaava Pohjois- Suomen alue

Sari Havela Aluevastaava Pohjois- Suomen alue Sari Havela Aluevastaava Pohjois- Suomen alue Omaishoito Suomessa Omaishoitaja pitää huolta läheisestään, joka sairaudesta, vammaisuudesta tai muusta erityisestä hoivan tarpeesta johtuen ei selviydy arjestaan

Lisätiedot

Hyvät kuntien ja seurakuntien toimijat!

Hyvät kuntien ja seurakuntien toimijat! 11.3.2015 1 / 9 Hyvät kuntien ja seurakuntien toimijat! Omaishoitajat ja läheiset -liiton kunta- ja seurakuntakirje on nyt omaishoitotiedote. Siinä kerrotaan yleisistä omaishoitoon liittyvistä asioista,

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat!

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat! OMAISHOITOTIEDOTE 1/2016 1 / 6 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat! Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoasioista sekä liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta.

Lisätiedot

Näin homma toimii seminaari Aika: Tiistai klo Paikka: Pääkirjasto Metso, Pirkankatu Tampere

Näin homma toimii seminaari Aika: Tiistai klo Paikka: Pääkirjasto Metso, Pirkankatu Tampere 10.00 Aamukahvi 10.20 Tervetuloa Näin homma toimii seminaari Aika: Tiistai 25.9.2012 klo 10.00-15.30 Paikka: Pääkirjasto Metso, Pirkankatu 2 33101 Tampere 10.30 Omaishoitotilanteen varhainen tunnistaminen

Lisätiedot

Mikä on ereissuvihko?

Mikä on ereissuvihko? ereissuvihko Mikä on ereissuvihko? ereissuvihko tarjoaa asiakasperheille mahdollisuuden: vaikuttaa lyhytaikaishoidon sisältöön ja toteutukseen seurata lyhytaikaishoidon etenemistä vaihtaa tietoja ja kokemuksia

Lisätiedot

Sopimusomaishoitajien valmennus kuntien tehtäväksi alkaen > Ovet-valmennus

Sopimusomaishoitajien valmennus kuntien tehtäväksi alkaen > Ovet-valmennus Sopimusomaishoitajien valmennus kuntien tehtäväksi 1.1.2018 alkaen > Ovet-valmennus Ovet-valmennusta omaishoitajille Omaishoitolan muutos 1.7.2016; valmennus kuntien tehtäväksi 1.1.2018 alkaen Ovet-valmennus

Lisätiedot

9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen)

9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen) Näin homma toimii seminaari sekä Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry 15 - vuotta Aika: Torstai 31.10.2013 Paikka: Wegeliussali, ODL, Albertinkatu 16, 90100 Oulu 9.30 Aamukahvi 10.00 Musiikkiesitys

Lisätiedot

Valtakunnallinen AlueAvain Hanketoiminnan ihanuus ja kurjuus Yhdistysten hallitustoimijoiden ja työntekijöiden koulutuspäivä

Valtakunnallinen AlueAvain Hanketoiminnan ihanuus ja kurjuus Yhdistysten hallitustoimijoiden ja työntekijöiden koulutuspäivä Valtakunnallinen AlueAvain Hanketoiminnan ihanuus ja kurjuus Yhdistysten hallitustoimijoiden ja työntekijöiden koulutuspäivä 27.10.2015 klo 10.00-15.45, Helsinki Valtakunnallinen AlueAvain - Hanketoiminnan

Lisätiedot

Hyvät yhdistystoimijat!

Hyvät yhdistystoimijat! Tiedote on tarkoitettu käsiteltäväksi yhdistyksen hallituksessa. Hyvät yhdistystoimijat! Raha-automaattiyhdistyksen (RAY) historian viimeiset avustusesitykset julkaistiin 15.12. Liiton avustukset pysyvät

Lisätiedot

Hyvät yhdistystoimijat!

Hyvät yhdistystoimijat! 5.12.2014 1 / 6 Tiedote on tarkoitettu käsiteltäväksi yhdistyksen hallituksessa. Hyvät yhdistystoimijat! Kulunut vuosi on ollut omaishoidon kehittämisen kannalta merkittävä. Tänä vuonna valmistui ensimmäinen

Lisätiedot

Varkauden Seudun Omaishoitajat ry/omaisoiva

Varkauden Seudun Omaishoitajat ry/omaisoiva Varkauden Seudun Omaishoitajat ry/omaisoiva tuemme jaksamistasi YHDISTYSTIEDOTE 4/2018 Lämmin tervehdys kylmiin päiviin omaishoitajat ja läheisenne Syksy alkaa olla taputeltu ja sokkomatka ja teatteri

Lisätiedot

Opastava-hanke Virpi Vepsäläinen Projektikoordinaattori, Omaishoitajat ja läheiset liitto ry

Opastava-hanke Virpi Vepsäläinen Projektikoordinaattori, Omaishoitajat ja läheiset liitto ry Opastava-hanke 23.4.2013 Virpi Vepsäläinen Projektikoordinaattori, Omaishoitajat ja läheiset liitto ry OPASTAVA-hanke pähkinänkuoressa Omaishoitajat ja läheiset -liiton ja Mielenterveysomaisten keskusliitto

Lisätiedot

Kehittyvä vanhustyö, Seinäjoki Laki muuttui muuttuuko omaishoitajan arki? Marja Tuomi. Lähellä ja tukena

Kehittyvä vanhustyö, Seinäjoki Laki muuttui muuttuuko omaishoitajan arki? Marja Tuomi. Lähellä ja tukena Kehittyvä vanhustyö, Seinäjoki 2.2.2017 Laki muuttui muuttuuko omaishoitajan arki? Marja Tuomi Esityksen kulku Omaishoitajat ja läheiset liitosta Omaishoito Suomessa Laki omaishoidon tuesta Muutokset lakiin

Lisätiedot

OVET -VALMENNUS MIELENTERVEYSOMAISILLE

OVET -VALMENNUS MIELENTERVEYSOMAISILLE OVET -VALMENNUS MIELENTERVEYSOMAISILLE TIINA SILVONEN JÄRVISEUDUN OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET RY / OMAISOIVA TEIJA MATALAMÄKI FINFAMI ETELÄ-POHJANMAA RY 16.4.2019 FINFAMI ETELÄ-POHJANMAA RY Yksi Suomen

Lisätiedot

1 (7) 16.9.2015/tl. Talousarvio 2016. Talousarvio Talousarvio Tarkennettu alustava 2 015 2016. Varsinainen toiminta. Ay avustus

1 (7) 16.9.2015/tl. Talousarvio 2016. Talousarvio Talousarvio Tarkennettu alustava 2 015 2016. Varsinainen toiminta. Ay avustus 1 (7) 16.9.2015/tl Talousarvio 2016 Varsinainen toiminta Talousarvio Talousarvio Tarkennettu alustava Ay avustus Ray avustukset 795 000 860 000 Palkat 440 000 479 000 Palkkiot, hallitus 6 000 6 000 Eläkekulut

Lisätiedot

Omaiset mukaan toimintakykyä edistävään hoitotyöhön Aluekoordinaattori Pia Järnstedt

Omaiset mukaan toimintakykyä edistävään hoitotyöhön Aluekoordinaattori Pia Järnstedt Omaiset mukaan toimintakykyä edistävään hoitotyöhön 19.5.2016 Aluekoordinaattori Pia Järnstedt 42 500 Omainen, omaishoitaja Kaikki omaiset eivät ole omaishoitajia rooliero vastuunjako; omaishoitajaksi

Lisätiedot

Kehitä ja vaikuta! -klinikka Valtakunnallinen AlueAvain

Kehitä ja vaikuta! -klinikka Valtakunnallinen AlueAvain Kehitä ja vaikuta! -klinikka Valtakunnallinen AlueAvain 19.10.2016 Järjestöt kärkihankkeissa ja omaishoidon palveluiden kehittämisessä Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Lisätiedot

Mikä on ereissuvihko?

Mikä on ereissuvihko? ereissuvihko Mikä on ereissuvihko? Omaishoidettavalle järjestetään hoito omaishoitajan vapaan ajaksi usein kodin ulkopuolisessa hoitopaikassa. ereissuvihko on sähköinen palvelu (prototyyppi) omaishoidettavan

Lisätiedot

Mitä paikallisyhdistykset ja omaishoitajat odottavat tulevaisuudelta. Annikki Pursiainen, pj Mikkelin seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry 30.8.

Mitä paikallisyhdistykset ja omaishoitajat odottavat tulevaisuudelta. Annikki Pursiainen, pj Mikkelin seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry 30.8. Mitä paikallisyhdistykset ja omaishoitajat odottavat tulevaisuudelta Annikki Pursiainen, pj Mikkelin seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry 30.8.2013 Etelä-savolaisten toiveiden tynnyrissä Tulevaisuuden odotuksia

Lisätiedot

Hyvät yhdistystoimijat!

Hyvät yhdistystoimijat! Tiedote on tarkoitettu käsiteltäväksi yhdistyksen hallituksessa. Hyvät yhdistystoimijat! Tänä vuonna muutoksen tuulet puhaltavat sosiaali- ja terveysalalla. Sote-uudistus etenee pikkuhiljaa ja valinnanvapauslakiesitys

Lisätiedot

Omaishoito ja päihteet -seminaari

Omaishoito ja päihteet -seminaari Omaishoito ja päihteet -seminaari 16.1.2018 Omaishoitajaliitto on olemassa, jotta omaishoitoperheen asema paranee on omaishoitajia, heidän läheisiään, paikallisyhdistyksiä ja kansalaisia varten Perustettu

Lisätiedot

Varsinainen toiminta. Tarkennettu Talousarvio Talousarvio 2014 2015. Ay avustus. Tuotot Ray avustukset 754 000 839 000

Varsinainen toiminta. Tarkennettu Talousarvio Talousarvio 2014 2015. Ay avustus. Tuotot Ray avustukset 754 000 839 000 1 (7) 22.9.2014/tl Varsinainen toiminta Tarkennettu Talousarvio Ay avustus Ray avustukset 754 000 839 000 Palkat 414 500 467 500 Palkkiot 12 500 8 000 Eläkekulut 91 000 88 750 Lakisääteiset sos.kulut 27

Lisätiedot

Ovet. Omaishoitajavalmennus. Keinoja omaishoitajan tukemiseksi. Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry www.omaishoitajat.fi

Ovet. Omaishoitajavalmennus. Keinoja omaishoitajan tukemiseksi. Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry www.omaishoitajat.fi Ovet Omaishoitajavalmennus Keinoja omaishoitajan tukemiseksi Minäkö omaishoitaja? Omaishoitotilanteen varhainen tunnistaminen on hoitajan ja hoidettavan etu: antaa omaiselle mahdollisuuden jäsentää tilannetta,

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2 / 2017

JÄSENTIEDOTE 2 / 2017 JÄSENTIEDOTE 2 / 2017 Tervetuloa Jytyliiton jäsenille suunnatulle toimisto- ja hallintotyöntekijöiden KIILA- kuntoutuskurssille 2017 Mikä KIILA kuntoutus (kurssi numero 69310) Kuntoutuksessa saat tukea

Lisätiedot

OMAISHOITAJAT PALVELUIDEN KEHITTÄJINÄ. Opastava-hankkeen kokemuksia Virpi Vepsäläinen, Omaishoitajat ja läheiset - liitto

OMAISHOITAJAT PALVELUIDEN KEHITTÄJINÄ. Opastava-hankkeen kokemuksia Virpi Vepsäläinen, Omaishoitajat ja läheiset - liitto OMAISHOITAJAT PALVELUIDEN KEHITTÄJINÄ Opastava-hankkeen kokemuksia Virpi Vepsäläinen, Omaishoitajat ja läheiset - liitto Opastava-hanke 2012-2017 Tavoitteena: tarpeeseen vastaavat palvelut, omaishoitajien

Lisätiedot

KUNTOUTUSTA JA TUETTUJA LOMIA OMAISHOITAJILLE

KUNTOUTUSTA JA TUETTUJA LOMIA OMAISHOITAJILLE KUNTOUTUSTA JA TUETTUJA LOMIA OMAISHOITAJILLE 26.3.2018 MERJA JÄNTTI TOIMINNANSUUNNITELIJA TALOUDEN JA TOIMINNAN TUKI SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMIALA KELAN KUNTOUTUSKURSSIT KENELLE: KAIKENIKÄISILLE OMAISHOITAJINA

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 06.07.2015 HEINÄKUU 2015 Avoinna tiistaisin ja perjantaisin klo 10-13 Salla Harteelan taulunäyttely Ti 21.7. Päättyy ilmoittautuminen Pöytyän teatterin esitykseen

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry:n strategia ja pitkän tähtäimen suunnitelma 2011-2015 (PTS päivitetty 4.6.2013)

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry:n strategia ja pitkän tähtäimen suunnitelma 2011-2015 (PTS päivitetty 4.6.2013) :n strategia ja pitkän tähtäimen suunnitelma 2011-2015 (PTS päivitetty 4.6.2013) Sisällysluettelo Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry 2 Strategiatyö Omaishoitajat ja Läheiset liitossa Toiminta-ajatus Toimintaa

Lisätiedot

OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET -LIITTO RY TAPAHTUMAKALENTERI 2011

OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET -LIITTO RY TAPAHTUMAKALENTERI 2011 OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET -LIITTO RY TAPAHTUMAKALENTERI 2011 Ajankohta Tilaisuus Paikka Ilmoitt. viim. Alueell./ valtak. kutsu TAMMIKUU 13.1. Työvaliokunta kokoontuu, eduskunta Helsinki 25.1. Hankepoliklinikka

Lisätiedot

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2018

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2018 Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2018 Tietoa yhdistyksille Tämän puheenjohtajille ja sihteereille lähtevän Tietoa yhdistyksille -kirjeen liitteenä ohessa ovat liittokokouskutsu

Lisätiedot

Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä

Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä Seinäjoki 5.4.2011 Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Omaishoitajat ja Läheiset Liitto 14.4.2011 Omaishoito

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 10.11.2016 Tuolijumppa Olohuoneessa torstaisin klo 12.00-12.30 vapaaehtoisemme ohjauksessa ja jumpan jälkeen on kahvittelua, ei osall.maksua! Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry:n juhlaseminaari Kuopio Sandra Gehring

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry:n juhlaseminaari Kuopio Sandra Gehring :n juhlaseminaari Kuopio 23.11. 2011 Sandra Gehring Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry Terveydenhuollon ohjauksessa etusijalla on sairaus, vammaisuus ja kuntoutuminen.

Lisätiedot

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2016

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2016 Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2016 Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2016 Tampereella Tietoa yhdistyksille Hyvä jäsenyhdistys ja tukipiiri, tapaamme toukokuussa

Lisätiedot

18.4. Tampere, 19.4. Kuopio, 24.4. Helsinki ja 26.4. Ylikiiminki

18.4. Tampere, 19.4. Kuopio, 24.4. Helsinki ja 26.4. Ylikiiminki 18.4. Tampere, 19.4. Kuopio, 24.4. Helsinki ja 26.4. Ylikiiminki Liiton ja yhdistyksien sääntöjen tarkastelua / Aluetyö AlueAvaimet: 18.4. Tampere, 19.4. Kuopio, 24.4. Helsinki ja 26.4. Ylikiiminki Liiton

Lisätiedot

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007 Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007 Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 Sekakuoroliitto järjestää perinteiset Sekakuoropäivät ensi maaliskuussa Helsingissä. Tapahtuma alkaa lauantaina

Lisätiedot

Lähellä ja tukena 16.4.2015 Ylihärmä Aluevastaavat Sari Havela ja Pia Järnstedt

Lähellä ja tukena 16.4.2015 Ylihärmä Aluevastaavat Sari Havela ja Pia Järnstedt Lähellä ja tukena 16.4.2015 Ylihärmä Aluevastaavat Sari Havela ja Pia Järnstedt Omaishoito? Omaishoito ja vanhuspalvelulaki Omaishoitoa tuetaan pääasiassa omaishoitolain ja sosiaalihuoltolain perusteella

Lisätiedot

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2017

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2017 Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2017 Tietoa yhdistyksille Tämän puheenjohtajille ja sihteereille lähtevän Tieto yhdistyksille -kirjeen liitteenä ohessa: Liittokokouskutsu,

Lisätiedot

Johanna Rahunen Virpi Vepsäläinen. Omaisyhteistyö ja kokemustiedon hyödyntäminen lyhytaikaishoidossa

Johanna Rahunen Virpi Vepsäläinen. Omaisyhteistyö ja kokemustiedon hyödyntäminen lyhytaikaishoidossa Johanna Rahunen Virpi Vepsäläinen Omaisyhteistyö ja kokemustiedon hyödyntäminen lyhytaikaishoidossa Kokemustiedon hyödyntäminen lyhytaikaishoidon kehittämisessä -case Kuopio Hoidettava Omaishoitaja tai

Lisätiedot

asettavat vaatimuksia monimuotoiselle ja yksilölliselle tukemiselle Omaishoitajat ja Läheiset Liitto 1 www.omaishoitajat.fi

asettavat vaatimuksia monimuotoiselle ja yksilölliselle tukemiselle Omaishoitajat ja Läheiset Liitto 1 www.omaishoitajat.fi Laitoshoitoa vähennetään Tavoitteena, että laitoshoidossa vain 3 % yli 75 vuotiaista omaishoidon tarve kasvaa omaishoitoa ei tueta riittävästi Omaishoidon tuen saajia 39.000; kustannukset noin 170miljoonaa

Lisätiedot

Kanta-Hämeen Järjestöyhteistyö. Meidän Häme hanke ja Hämeenlinnan seudun järjestöyhteistyö Kanta-Hämeen Alueverkosto

Kanta-Hämeen Järjestöyhteistyö. Meidän Häme hanke ja Hämeenlinnan seudun järjestöyhteistyö Kanta-Hämeen Alueverkosto Kanta-Hämeen Järjestöyhteistyö Meidän Häme hanke ja Hämeenlinnan seudun järjestöyhteistyö Kanta-Hämeen Alueverkosto 21.9.2017 Kanta-Hämeessä Yhdistyksiä 3202, Yhdistysrekisteri, Patentti- ja rekisterihallitus

Lisätiedot

Hyvä jäsenyhdistys ja tukipiiri, tapaamme toukokuussa Tampereella!

Hyvä jäsenyhdistys ja tukipiiri, tapaamme toukokuussa Tampereella! Kehitysvammaisten tukiliitto ry:n liittokokous 2013, Hyvä jäsenyhdistys ja tukipiiri, tapaamme toukokuussa Tampereella! Toimitamme tällä kirjeellä teille liittokokouskutsun, tarvittavat asiakirjat ja tiedot

Lisätiedot

Liitto paikallisyhdistysten tukena hanketyössä AlueAvain Helsinki. aluekoordinaattori Pia Järnstedt

Liitto paikallisyhdistysten tukena hanketyössä AlueAvain Helsinki. aluekoordinaattori Pia Järnstedt Liitto paikallisyhdistysten tukena hanketyössä AlueAvain 27.10.2015 Helsinki aluekoordinaattori Pia Järnstedt Tukea yhdistyksen hankkeelle liitosta Liitto tukee yhdistysten erilaisia hankkeita Yhdistyksen

Lisätiedot

Yhdistyksen hyvä käytäntö: Vapaaehtoiset Satakunnassa Seinäjoki Tanja ja Susanna

Yhdistyksen hyvä käytäntö: Vapaaehtoiset Satakunnassa Seinäjoki Tanja ja Susanna Yhdistyksen hyvä käytäntö: Vapaaehtoiset Satakunnassa 6.6.2017 Seinäjoki Tanja ja Susanna MISTÄ VAPAAEHTOISIA SAA? *ON HAASTE!* Vapaaehtoisia: Hallitus Ryhmänohjaajat Porissa, Kankaanpäässä ja Raumalla

Lisätiedot

Hyvät yhdistystoimijat!

Hyvät yhdistystoimijat! 23.9.2015 1 / 9 Tiedote on tarkoitettu käsiteltäväksi yhdistyksen hallituksessa. Hyvät yhdistystoimijat! Vuosi on taas pitkällä ja käsillä on liiton ja paikallisyhdistysten syyskokousten aika. Liiton syyskokouksessa

Lisätiedot

Alkaa klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani

Alkaa klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani Alkaa 11.9.2018 klo 13 14.30, jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, 87100 Kajaani Alkaa 11.9.2018 klo10 11.30, jatkuen 9.10., 6.11. ja 5.12. Paikka: Osuuspankin talo,

Lisätiedot

Ajankohtaista omaishoidossa ja kuulumisia Omaishoitajaliitosta. Pori, Omaishoidon maakuntapäivä Järjestöpäällikkö Merja Purhonen

Ajankohtaista omaishoidossa ja kuulumisia Omaishoitajaliitosta. Pori, Omaishoidon maakuntapäivä Järjestöpäällikkö Merja Purhonen Ajankohtaista omaishoidossa ja kuulumisia Omaishoitajaliitosta Pori, Omaishoidon maakuntapäivä 21.3.2018 Järjestöpäällikkö Merja Purhonen Esityksen teemoja: Ajankohtaista omaishoidossa näkökulmia, omaishoidon

Lisätiedot

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy.

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy. ELOKUU TAPAHTUMAT: To 6.8. Klo 11.00-14.30.Virkistyspäivä Pyhännän Ahvenjärvellä. Mukana Anne Happo, Muistiluotsista. Lähtö Haapaveden toimiston pihalta klo 9.00. Mahdollisuus on nousta matkan varrelta

Lisätiedot

Omaishoito. Salon omaishoitajat ry Mari Ilvonen ja Milka Leppiniemi

Omaishoito. Salon omaishoitajat ry Mari Ilvonen ja Milka Leppiniemi Omaishoito Salon omaishoitajat ry Mari Ilvonen ja Milka Leppiniemi Mitä on omaishoitaminen? Omaishoito mahdollistaa sairastuneen, vammaisen tai iäkkään läheisen hoidon ja hoivan kotona. Omaishoidon taustalla

Lisätiedot

ARVOKAS ELÄMÄ lastensuojelu ja perhehoito vammaisten lasten kehityksen tukena

ARVOKAS ELÄMÄ lastensuojelu ja perhehoito vammaisten lasten kehityksen tukena ARVOKAS ELÄMÄ lastensuojelu ja perhehoito vammaisten lasten kehityksen tukena TOIMINTAA JA TAPAHTUMIA kevät 2013 Hyvä lukija Olemme koonneet tähän vihkoseen kevään 2013 toimintaa. Kevään aikana mm. hankkeen

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry 15.9.2011/tl

Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry 15.9.2011/tl 1 (9) Varsinainen toiminta Ay avustus Ray avustukset 879 000 666 000 1. Perusjärjestötyö a) Edunvalvonta Palkat 57 000 56 000 Lakisääteiset sosiaalikulut 10 000 10 000 Työterveyshuolto 500 500 Luontoisedut

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 19.5.2017 1 Mitä muutosagentti tekee? Alueellisen iäkkäiden yhteen sovitetun palvelukokonaisuuden rakentaminen ja juurruttaminen

Lisätiedot

OmaisOiva-toiminta Kristiina Mustakallio, toiminnanjohtaja

OmaisOiva-toiminta Kristiina Mustakallio, toiminnanjohtaja OmaisOiva-toiminta 2017 Kristiina Mustakallio, toiminnanjohtaja Toiminta-alue ja yhteistyöverkosto Toiminta-alue: Espoon ja Kauniainen Länsi-Uudenmaan suurimmat kunnat: Kirkkonummi, Raasepori, Inkoo, Hanko

Lisätiedot

Lauantai 11.6.2011. Sunnuntai 12.6.2011. Mannerheimin Lastensuojeluliiton varsinainen liittokokous 11.- 12.6.2011 Radisson Blu Hotel, Oulu

Lauantai 11.6.2011. Sunnuntai 12.6.2011. Mannerheimin Lastensuojeluliiton varsinainen liittokokous 11.- 12.6.2011 Radisson Blu Hotel, Oulu Mannerheimin Lastensuojeluliiton varsinainen liittokokous 11.- 12.6.2011 Radisson Blu Hotel, Oulu Alustava ohjelma Lauantai 11.6.2011 9.00 12.30 Ilmoittautuminen ja valtakirjojen tarkastus 10.30 12.00

Lisätiedot

Asiakkaat ja ammattilaiset omaishoitoa kehittämässä

Asiakkaat ja ammattilaiset omaishoitoa kehittämässä Asiakkaat ja ammattilaiset omaishoitoa kehittämässä Perusasiat pähkinänkuoressa Hanketta toteuttavat yhteistyössä Omaishoitajat ja Läheiset -liitto ja Omaiset mielenterveystyön tukena keskusliitto Hankkeen

Lisätiedot

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TAVOITTEET 2 2. HALLITUS JA SEN KOKOONTUMINEN 2 3. JÄSENTOIMINTA 2 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 3 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

YHDISTYSTIEDOTE 6/2011 02.12.2011

YHDISTYSTIEDOTE 6/2011 02.12.2011 Omaishoitajat ja Läheiset-Liitto ry, Närståendevårdare och Vänner-Förbundet rf YHDISTYSTIEDOTE 6/2011 02.12.2011 (tiedote on tarkoitettu käsiteltäväksi yhdistyksen hallituksessa) Elämme vuoden pimeimpiä

Lisätiedot

A - Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous

A - Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous A - Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous 1. 2.4.2017 Silokallion kurssikeskus, Silokalliontie 160, Kullaa A-Kiltojen Liitto ry:n kevätpäiviä vietetään 1. 2.4.2017 Silokallion kurssikeskuksessa

Lisätiedot

Etelä-Savon asiakaslähtöinen palveluohjausverkosto ja osaamiskeskus omais- ja perhehoitoon - OSSI

Etelä-Savon asiakaslähtöinen palveluohjausverkosto ja osaamiskeskus omais- ja perhehoitoon - OSSI Etelä-Savon asiakaslähtöinen palveluohjausverkosto ja osaamiskeskus omais- ja perhehoitoon - OSSI Kainuun osahanke ErinOmainen erityislasten omaishoidon kehittäminen OSSI hanke Tavoitteet Muistisairaan

Lisätiedot

Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt

Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt LIITE 1. VIRTA KAINUUN VIESTINTÄSUUNNITELMA Taulukko 1. Sisäinen viestintä. Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt Koordinaatiohankkeen ja alahankkeiden työntekijät Virta

Lisätiedot

ALUEVIISARI 1 /2014 - ALUETYÖ TIEDOTTAA

ALUEVIISARI 1 /2014 - ALUETYÖ TIEDOTTAA - ALUETYÖ TIEDOTTAA Omaishoitajat ja läheiset -liitto ry:n paikallisyhdistyksiin lähetetään kaksi ALUEVIISARI-tiedotetta vuonna 2014. Tässä ALUEVIISARISSA kerrotaan aluetyöstä, esitellään aluekohtaiset

Lisätiedot

SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET

SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSIA SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N YHTEYSTIEDOT Suomen Monikkoperheet ry, Ilmarisenkatu 17 A, 40100 Jyväskylä

Lisätiedot

Tervetuloa Taloushallinnon päiville! 4. 5.5.2011. Forssa

Tervetuloa Taloushallinnon päiville! 4. 5.5.2011. Forssa Tervetuloa Taloushallinnon päiville! 4. 5.5.2011 Forssa Taloushallinnon koulutus- ja neuvottelupäivät, Forssa Paikka: Scandic Forssa, Hämeentie 7, 30100 Forssa Keskiviikko 4.5.2011 9.30 Ilmoittautuminen

Lisätiedot

Sydämellisesti tervetuloa! SUOMEN KYLÄTOIMINTA RY. Merk. Riitta Bagge,

Sydämellisesti tervetuloa! SUOMEN KYLÄTOIMINTA RY. Merk. Riitta Bagge, 27.10.2008 Suomen Kylätoiminta ry Kylätoiminnan ja Leaderryhmien eduntekijä LEADER-PARLAMENTTI 26.-27.11.2008 Suomen Kylätoiminta ry (SYTY) ja sen Leader-jaosto järjestävät Leader-parlamentin ja neuvottelupäivät

Lisätiedot

Jytyn Itä-Suomen alueen Työhyvinvointipäivät

Jytyn Itä-Suomen alueen Työhyvinvointipäivät Jytyn Itä-Suomen alueen Työhyvinvointipäivät Aika ja paikka 6. - 7.5.2017 Scandic Kuopio Satamakatu 1, Kuopio Kohderyhmä Jytyn jäsenet Itä-Suomen alueelta OHJELMA Lauantai 6.5. 09.30-10.15 10.15-10.30

Lisätiedot

Näe, huomaa, kuule - seminaari Lehmirannan lomakeskus Salo NÄE ja tunnista omaishoidon moninaisuus Järjestöpäällikkö Merja Purhonen

Näe, huomaa, kuule - seminaari Lehmirannan lomakeskus Salo NÄE ja tunnista omaishoidon moninaisuus Järjestöpäällikkö Merja Purhonen Näe, huomaa, kuule - seminaari Lehmirannan lomakeskus Salo 20.4.2018 NÄE ja tunnista omaishoidon moninaisuus Järjestöpäällikkö Merja Purhonen Näe, huomaa, kuule - seminaari 20.4.2018, Lehmirannan lomakeskus,

Lisätiedot

Yhteinen Polku hanke 2009-13

Yhteinen Polku hanke 2009-13 Yhteinen Polku hanke 2009-13 Omaishoitoperheen varhaisen tunnistamisen ja tukemisen malli Joensuun seudulle Omaisyhteistyö seminaari 30.1.2013 Joensuu http://www.jelli.fi/yhteinen-polku-minakoomaishoitaja/tapahtumat-koulutukset

Lisätiedot

OMAISHOIDON MAAKUNTAPÄIVÄT

OMAISHOIDON MAAKUNTAPÄIVÄT OMAISHOIDON MAAKUNTAPÄIVÄT Aika: tiistai 13.3.2018 klo. 9.30-16.00 Paikka: Raatihuone, Raatihuoneenkatu 15, 13100 Hämeenlinna Tilaisuus alkaa klo 9.30 aamukahvilla 10.00 Tervetuloa, aluevastaava Matti

Lisätiedot

Omaishoidon kehittäminen Keski-Suomessa seminaari

Omaishoidon kehittäminen Keski-Suomessa seminaari Omaishoidon kehittäminen Keski-Suomessa seminaari 23.5.2017 Mitä on tärkeää huomioida omaishoidon tuen kehittämisessä Merja Purhonen, järjestöpäällikkö Liiton toiminnan tarkoitus omaishoitoperheen aseman

Lisätiedot

Hyvät yhdistystoimijat!

Hyvät yhdistystoimijat! 19.2.2015 1 / 12 Tiedote on tarkoitettu käsiteltäväksi yhdistyksen hallituksessa. Hyvät yhdistystoimijat! Aurinko on tullut jälleen vuoden pimeimmän vaiheen jälkeen esiin. Auringon ja valon voima on ihmeellinen:

Lisätiedot

Omaishoidon kehittämisen vuorovaikutuksellinen toimintatapa Oulun kaupungissa. Minnamaria Salminen Toiminnanjohtaja Oulun seudun omaishoitajat ry

Omaishoidon kehittämisen vuorovaikutuksellinen toimintatapa Oulun kaupungissa. Minnamaria Salminen Toiminnanjohtaja Oulun seudun omaishoitajat ry Omaishoidon kehittämisen vuorovaikutuksellinen toimintatapa Oulun kaupungissa Minnamaria Salminen Toiminnanjohtaja Oulun seudun omaishoitajat ry Oulun seudun omaishoitajat ry - vuodesta 1998 Oulun seudun

Lisätiedot

22.3.2016. Leirikutsu

22.3.2016. Leirikutsu 22.3.2016 Leirikutsu Lapin ja Pohjois-Suomen pelastusliittojen palokuntanuorten In the Middle of Nowhere leiri järjestetään Sallassa koulukeskuksen alueella 3.-9.7.2016. Leirin järjestävät SPEK Lapin ja

Lisätiedot

Pidämme puolta pidämme huolta

Pidämme puolta pidämme huolta Pidämme puolta pidämme huolta Yhdistyksen toiminnasta vireyttä, virtaa ja vertaistukea 22.10.2013 Pia Järnstedt Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Mihin yhdistykseen kuulut?

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

OLETKO YKSI MEISTÄ? KUULUTKO JOUKKOOMME?

OLETKO YKSI MEISTÄ? KUULUTKO JOUKKOOMME? OLETKO YKSI MEISTÄ? KUULUTKO JOUKKOOMME? Läheiseni on sairastunut, tulevaisuus huolestuttaa minua, mistä saisin tietoa? Tuetko ja avustatko läheistäsi arjessa? Ethän jää pohtimaan asioita yksin, vaan tule

Lisätiedot

VAHVASTI VERTAISTUKEA. koulutus- ja kohtaamispäivät 14. 15.6.2013

VAHVASTI VERTAISTUKEA. koulutus- ja kohtaamispäivät 14. 15.6.2013 VAHVASTI VERTAISTUKEA koulutus- ja kohtaamispäivät 14. 15.6.2013 Jyväskylä, Kansalaistoiminnan keskus Matara www.matara.fi Virtaako voimaa vertaistoiminnasta? Voiko potilas itse olla terveydenhuollon kumppani?

Lisätiedot

18.8.2010. Suomen Kuntaliitto ja Lapin liitto järjestävät Lapin kuntapäivän ajankohtaisista kuntaasioista.

18.8.2010. Suomen Kuntaliitto ja Lapin liitto järjestävät Lapin kuntapäivän ajankohtaisista kuntaasioista. 18.8.2010 Jakelussa mainituille KUTSU LAPIN KUNTAPÄIVÄÄN 22.9.2010 Arvoisa vastaanottaja, Suomen Kuntaliitto ja Lapin liitto järjestävät Lapin kuntapäivän ajankohtaisista kuntaasioista. Tilaisuus järjestetään

Lisätiedot

KEHITTÄJÄASIAKASTOIMINTA

KEHITTÄJÄASIAKASTOIMINTA KEHITTÄJÄASIAKASTOIMINTA Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujenkäyttäjien osallistumista palvelujen suunnitteluun, kehittämiseen ja arviointiin yhdessä työntekijöiden kanssa ASIAKKAIDEN OSALLISTUMISEN

Lisätiedot

HYVÄÄ SYKSYN JATKOA JA TAPAAMISIIN!

HYVÄÄ SYKSYN JATKOA JA TAPAAMISIIN! JÄSENTIEDOTE 3/2015 Kuva: Taina Kaarto 18.9.2015 HYVÄ LUKIJA! Syksy etenee ja olemme saaneet nauttia pitkään lämmöstä sekä kesäkukkien jatkuvasta hehkeästä kukinnasta. Metsän antimet ovat olleet runsaimmillaan

Lisätiedot

Omaishoidon vahvistaminen Etelä-Pohjanmaan maakunnassa. Marita Neiro

Omaishoidon vahvistaminen Etelä-Pohjanmaan maakunnassa. Marita Neiro Omaishoidon vahvistaminen Etelä-Pohjanmaan maakunnassa Mukana kansallisessa sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. Tavoitteena

Lisätiedot

Viisarin lopussa liitteinä on seminaariohjelmia ja AlueAvain esite syksyn ja alkutalven koulutuksista.

Viisarin lopussa liitteinä on seminaariohjelmia ja AlueAvain esite syksyn ja alkutalven koulutuksista. 1 Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry 12.10.2012 Hämeentie 105 A, 00550 Helsinki www.omaishoitajat.fi etunimi.sukunimi@omaishoitajat.fi VIISARI 2 /2012 ALUETYÖ TIEDOTTAA Viisarista 2/2012 löydät ajankohtaisia

Lisätiedot