Ympäristövastuusta kilpailuetua kaupalle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ympäristövastuusta kilpailuetua kaupalle"

Transkriptio

1 Ympäristövastuusta kilpailuetua kaupalle Juhani Ilmola Ympäristöpäällikkö SOK Vastuullisuusyksikkö 1

2 Mitä pidetään tärkeänä ja mistä tehtävistä yritykset tällä hetkellä huolehtivat Kaikki vastaajat - Keskiarvot Tärkeä T E H T Ä V I E N T Ä R K E Y S Ei tärkeä Yritykset eivät huolehdi Valvoa alihankkijoittensa työntekijöiden työolosuhteita Edistää toiminnallaan sukupuolten rotujen tai uskontojen tasaarvoa Tukea opetusta kouluissa ja yliopistoissa Olla vuorovaikutuksessa kansalaisjärjestöjen kanssa Tärkeys keskimäärin Pyrkiä edistämään toiminnallaan kestävää kehitystä Pyrkiä edistämään toiminnallaan alueellista kehitystä Pyrkiä ennalta estämään ympäristön saastuminen Edistää energiansäästötoime npiteitä Tieteellisen tutkimustoiminnan tukeminen Lahjoittaa rahaa hyväntekeväisyyteen Sponsoroida taidetta ja kulttuuria TEHTÄVISTÄ HUOLEHTIMINEN Tukea nuorison harrastustoimintaa jossakin muodossa Ympäristön saastumisen ennalta estämisestä yritysten koetaan huolehtivan aavistuksen keskimääräistä useammin. Tärkeyteen verrattuna tulos voisi olla kuitenkin vieläkin parempi. Suhteessa tärkeyteen voidaan sanoa, että urheilutapahtumien sponsorointi on ylipainotuksessa. Huolehtimisen taso keskimäärin Sponsoroida urheilutapahtumia Yritykset huolehtivat Lähde: TNS GALLUP OY, Yritykset ja yhteiskuntavastuu

3 Arvot S-ryhmän vastuullisuuden perustana Vastuullista liiketoimintaa... 3

4 S-ryhmän vastuullisuusperiaatteet 1. Olemme asiakasta varten Palkitsemme asiakasomistajat parhailla Bonuksilla Tarjoamme kilpailukykyiset hinnat, laadukkaat tuotteet ja kattavan palveluverkoston Palvelemme asiakkaita rehellisesti ja ystävällisesti sekä toimimme eettisesti Mahdollistamme asiakkaille vastuullisten valintojen tekemisen tarjoamalla turvallisia sekä eettisesti että ympäristön kannalta kestäviä tuotteita ja palveluita 2. Kannamme vastuuta ihmisistä ja ympäristöstä Edistämme työyhteisöjen monimuotoisuutta ja samanarvoisuutta Tarjoamme kannustavan, terveellisen ja turvallisen työympäristön Kehitämme henkilöstömme osaamista ja laadukasta esimiestyötä Parannamme toimintamme energiatehokkuutta ja lisäämme uusiutuvan energian käyttöä Otamme huomioon hankinnoissa ja investoinneissa koko elinkaaren aikaiset kustannukset ja ympäristövaikutukset Vähennämme toiminnassamme syntyvän jätteen määrää 3. Uudistamme jatkuvasti toimintaamme Otamme huomioon tuote- ja palvelutarjonnan kehittämisessä asiakkailta ja muilta sidosryhmiltä saamamme palautteet Kehitämme palveluiden saatavuutta alueellisesti kattavalla palveluverkostolla Käytämme palveluverkostomme kehittämisessä parasta käytettävissä olevaa tekniikkaa ja osaamista 4. Toimimme tuloksellisesti Parannamme S-ryhmän liiketoiminnan kustannustehokkuutta vastuullisella toiminnalla Mittaamme vastuullisuuden suorituskykyä taloudellisilla, sosiaalisilla ja ympäristömittareilla Käytämme toimintamme tuloksia alueellisen hyvinvoinnin kehittämiseen 4

5 Vastuullisuusperiaatteiden jalkautus S-ryhmän strategia ja arvot Vastuullisuusperiaatteet S-ryhmän Vastuullisuusohjelma Toimialakohtaiset vastuullisuusohjelmat Hotellit ja ravintolat Maatalouskauppa Polttonesteenjakelu Marketkauppa Autokauppa Alueosuuskauppojen ja tytäryhtiöiden vastuullisuusohjelmat Toimipaikat Vastuullista liiketoimintaa... 5

6 S-ryhmän energiankäyttö 2009 Sähkön kulutus 1145 GWh S-ryhmä tukkumarkkinoilla Suomen 10 suurimman sähkön loppukäyttäjän joukossa Lämmön ja prosessihöyryn kulutus 537 GWh 380 ha lämmitettyä tilaa, joista noin 75 % myymälöitä ja 15 % hotelleja ja kylpylöitä Kustannukset noin 115 milj. 6

7 S-ryhmän strategia Energiatehokkuustavoite keskimäärin 2 % /vuosi [kwh/brm 2 ] 7 % (2008) 6 % (2009) Uusiutuvan energian tavoite: oma tuotanto vuonna 2015 yhteensä MWh 7

8 Energiatehokkuus Case Prisma 8

9 Etäohjausesimerkkejä Case Prisma Siivoojien ohjeistus: noin 200 MWh sähkönsäästö = noin vuodessa! 9

10 Uusiutuva energia; tuulivoima TuuliWatti Oy on SOK:n ja St1 Oy:n yhteisyritys I tuulivoimala on Porin Tahkoluodossa I tuulivoimalapuiston suunnittelu käynnissä 10

11 Uusiutuva energia; tuulivoima S-ryhmän tavoite: vuonna 2020 viidennes sähköntarpeesta on tuotettu omalla uusiutuvalla energialla, kuten tuulivoimalla. 11

12 Uusiutuva energia: Uusi käyttötavaralogistiikkakeskus, Sipoo Pinta-ala 7,3 ha Tilavuus 1 milj. m 3 Investointi 150 milj. 12

13 Uusiutuva energia: Uusi käyttötavaralogistiikkakeskus, Sipoo Lämmöntuotanto 20 GWh/a Lämpöpumpuilla 50 % Pellettikattiloilla 45 % Öljykattiloilla 5 % Huipputeho 12 MW Kylmäntuotanto 2 GWh/a Jäähdytysteho 1,4 MW (K) tai 1,8 MW (V) 13

14 S-ryhmässä syntyneet jätteet vuonna 2009 Kaatopaikkajäte 33 % Muut jätteet 5 % Ongelmajäte 1 % Pahvijäte 32 % Energiajäte 8 % Biojäte 21 % Vuonna 2009 S-ryhmässä syntyi jätteitä noin tonnia Hyötykäyttöaste 67 % Kustannukset noin15 milj. 14

15 Materiaalitehokkuus arvoketjun eri vaiheissa Teollisuus Logistiikkakeskus Kauppa Asiakas niukka pakkaaminen palautuspakkausten suosiminen biohajoavat pakkaukset materiaalivirrat syntypaikkalajittelu kierrätettävät kuljetusvälineet logistiikka käsittelymenetelmät tilaustoiminnan hallinta & saatavuus menekin arviointi oikeat pakkauskoot varastojen järjestys ja siisteys oikeat varastointi- ja säilytyslämpötilat hävikin hallinta ja seuranta niukka pakkaaminen paluulogistiikan hyödyntäminen ruokalistasuunnittelu menekin arvioiminen oikeat säilytyslämpötilat pakattu tuote/pakkaamaton tuote Jätteiden synnyn ehkäisy Jätemäärien vähentäminen materiaalikulutuksessa, pakkaamisessa, varastoinnissa ja kuljetuksissa sekä tuotteen käytössä Syntyvien jätteiden haitallisuuden vähentäminen Vastuullista liiketoimintaa... 15

16 Kaupan keinoja jätemäärän vähentämiseksi Kuljetusvälineiden kierrätettävyys Tuotteiden myyntikunnostus Myymäläkalusteiden elinkaaren pidentäminen Tilaus-toimitusketjun hallinta > tuotteiden kiertonopeus Hinnanalennuskäytännöt 16

17 Case: Prismojen (3 kpl) jätetilastoja 2009 Kokonaisjätemäärä t Kaatopaikkajätteen määrä 203 t Kaatopaikkajätteen osuus 14 % Hyötykäyttöaste 86 % Jätehuollon kokonaiskustannukset 133 k Kaatopaikkajätteen kustannukset 27 k Jätevero 6 k Kaatopaikkajätteen kustannusosuus 20 % 17

18 Biojätehuolto: Case Inex Partners Oy PT-logistiikkakeskus, Espoo ENNEN: pakatut biojätteet kaatopaikalle ja pakkaamattomat kompostointiin (Espoon Ämmässuo) NYT: kaikki biojätteet Forssaan (Envor Biotechin biokaasulaitos) 18

19 Ympäristövastuu ja kilpailuetu Energiatehokkuus ja energian säästö Uusiutuva energia Materiaalitehokkuus => kierrätettävät kuljetusapuvälineet => pakkausjätteen määrän väheneminen Poisheittohävikin vähentäminen =>Biojätteiden määrän väheneminen Hyötykäyttöasteen parantaminen => Kaatopaikkajätteen määrän väheneminen 19

20 S-ryhmän vastuullinen toiminta on arkipäivän tekoja ja arvovalintoja 20

Vastuullisuus S-ryhmS

Vastuullisuus S-ryhmS Vastuullisuus S-ryhmS ryhmässä Ympärist ristöpäällikkö Juhani Ilmola SOK Vastuullisuusyksikkö 1 Esityksen sisält ltö S-ryhmä lyhyesti S-ryhmän vastuullisen liiketoiminnan kehittäminen Sidosryhmien odotukset

Lisätiedot

Vastuullisuudella ja työhyvinvoinnilla tuottavuutta. SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä Osuuskauppa Hämeenmaan HyviS- Finaalissa 27.1.

Vastuullisuudella ja työhyvinvoinnilla tuottavuutta. SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä Osuuskauppa Hämeenmaan HyviS- Finaalissa 27.1. Vastuullisuudella ja työhyvinvoinnilla tuottavuutta SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä Osuuskauppa Hämeenmaan HyviS- Finaalissa 27.1.2015 S-ryhmän rakenne * Marketkauppa S-RYHMÄN TOIMINNAN TARKOITUKSENA ON

Lisätiedot

TuuliWatti Oy Pohjois-Suomen tuulivoimahanke

TuuliWatti Oy Pohjois-Suomen tuulivoimahanke TuuliWatti Oy Pohjois-Suomen tuulivoimahanke Oulu 7.6.2011 Tilaisuuden ohjelma 10.00 Esitykset ja haastattelut/paneeli 11.00 Lounas Jari Suominen Antti Heikkinen Antti Kettunen Veli-Matti Puutio Esko Tavia

Lisätiedot

Senaatti-kiinteistöt. Yhteiskuntavastuullinen toimija ja toimialansa suunnannäyttäjä

Senaatti-kiinteistöt. Yhteiskuntavastuullinen toimija ja toimialansa suunnannäyttäjä Senaatti-kiinteistöt Yhteiskuntavastuullinen toimija ja toimialansa suunnannäyttäjä Teemme tilaa onnistumiselle Senaatti-kiinteistöt on yksi merkittävimmistä kiinteistöalan toimijoista ja valtionhallinnon

Lisätiedot

Pakkauksen. rooli. SUOMEN PAKKAUSYHDISTYS RY Roger Bagge

Pakkauksen. rooli. SUOMEN PAKKAUSYHDISTYS RY Roger Bagge Pakkauksen rooli Yhteenveto» Hyvä pakkaus täyttää perustehtävänsä: suojaa ja informoi» Tuotteen valmistuksen ympäristökuorma on moninkertainen pakkaukseen verrattuna» Käytetty pakkaus voidaan kierrättää»

Lisätiedot

Jätevirroista uutta energiaa. Ilmastokestävä kaupunki 13.2.2013 Kohti vähähiilistä yhteiskuntaa Markku Salo

Jätevirroista uutta energiaa. Ilmastokestävä kaupunki 13.2.2013 Kohti vähähiilistä yhteiskuntaa Markku Salo Jätevirroista uutta energiaa Ilmastokestävä kaupunki 13.2.2013 Kohti vähähiilistä yhteiskuntaa Markku Salo 1 Etusijajärjestys 1. Määrän ja haitallisuuden vähentäminen 2. Uudelleenkäytön valmistelu 3. Hyödyntäminen

Lisätiedot

Energiatehokkuus logistiikassa ja liikkumisessa 19.4.2011. Saint-Gobain Rakennustuotteet Oy

Energiatehokkuus logistiikassa ja liikkumisessa 19.4.2011. Saint-Gobain Rakennustuotteet Oy Energiatehokkuus logistiikassa ja liikkumisessa 19.4.2011 Saint-Gobain Rakennustuotteet Oy Energiatehokkuus : Case Isover Lyhyt yritysesittely Energiatehokkuustyön taustat Energiatehokas toiminta käytännössä

Lisätiedot

Kestävä kehitys Fortumissa

Kestävä kehitys Fortumissa Kestävä kehitys Fortumissa Fortum For a cleaner world 2 3 Fortum luo arvoa Edistämme YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamista (SDG) Tärkeimmät vaikutuksemme SDG-tavoitteisiin 4 Tekojamme vuonna

Lisätiedot

Ympäristöosaamisesta uutta liiketoimintaa Forssan Envitech alueelle

Ympäristöosaamisesta uutta liiketoimintaa Forssan Envitech alueelle Ympäristöosaamisesta uutta liiketoimintaa Forssan Envitech alueelle Envor Group Toimitusjohtaja Mika Laine Järkivihreä Forssa - Turbonousuun Forssa 19.4.2011 Envor Group Neljä yritystä, vanhin perustettu

Lisätiedot

Jätteen hyödyntäminen tehostuu. Info jätevoimalasta lähialueiden asukkaille Länsimäen koulu 21.5.2013

Jätteen hyödyntäminen tehostuu. Info jätevoimalasta lähialueiden asukkaille Länsimäen koulu 21.5.2013 Jätteen hyödyntäminen tehostuu Info jätevoimalasta lähialueiden asukkaille Länsimäen koulu Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY:n jätehuolto Ruskeasannan Sortti-asemasta ympäristöä säästävä Toimipisteet

Lisätiedot

Tiede palveluyhteiskunnan kehittämisessä

Tiede palveluyhteiskunnan kehittämisessä 1 Tiede palveluyhteiskunnan kehittämisessä Kehitysjohtaja Harri Miettinen Tiedefoorumi 2010 19.5.2010 Kauppa luo varallisuutta yhteiskuntaan Bruttokansantuoteosuudet 2008 14,0 12,8 Metalli- ja elektroniikkateollisuus

Lisätiedot

SUOMEN ULKOASIAINHALLINTO. Ympäristöasiat

SUOMEN ULKOASIAINHALLINTO. Ympäristöasiat SUOMEN ULKOASIAINHALLINTO Ympäristöasiat Visio Ulkoasiainhallinto ottaa ympäristönäkökulmat huomioon kaikessa toiminnassaan tulevina vuosina. Missio Osana yhteiskuntavastuuta tavoitteemme on minimoida

Lisätiedot

Ravintola-alan ympäristöasiat

Ravintola-alan ympäristöasiat Ravintola-alan ympäristöasiat Helsingin ympäristökeskus 03.11.2008 Ympäristökouluttaja Erja Mähönen Miljöönääri Oy Erja.mahonen@miljoonaari.fi Miksi? Laki vaatii - esim. jätelaki Hyvä yrityskansalaisuus

Lisätiedot

Kaupan ja verkkokaupan toimiva logistiikka

Kaupan ja verkkokaupan toimiva logistiikka Kaupan ja verkkokaupan toimiva logistiikka S-ryhmän vähittäiskaupan logistiikka Inex Partners Oy 26.5.2015 INEX PARTNERS OY JOUNI JAAKOLA 1 Inex Partners Oy SOK:n tytäryhtiö Tehtävänä tuottaa S-ryhmälle

Lisätiedot

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä Eko-Kymppi. KAINUUN YMPÄRISTÖOHJELMA 2020 Ympäristöseminaari 9.11.20121

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä Eko-Kymppi. KAINUUN YMPÄRISTÖOHJELMA 2020 Ympäristöseminaari 9.11.20121 Kainuun jätehuollon kuntayhtymä KAINUUN YMPÄRISTÖOHJELMA 2020 Ympäristöseminaari 9.11.20121 Jätehuollon tulevaisuus Kainuussa 2012 Jukka Oikarinen puh. 08 636 611 fax. 08 636 614 www.eko-kymppi.fi info@eko-kymppi.fi

Lisätiedot

Teollisuuden säästöpotentiaalit Säästöpotentiaalit - Pk-teollisuus 1

Teollisuuden säästöpotentiaalit Säästöpotentiaalit - Pk-teollisuus 1 Teollisuuden säästöpotentiaalit 2011-2016 2017 Säästöpotentiaalit - Pk-teollisuus 1 Säästöpotentiaali 2011-2016 Pk-teollisuus, alle 10 GWh/a (54 kohdetta) Nykyinen kulutus TEOLLISUUS, Energiankäyttö

Lisätiedot

Saving Your Energy- Energiatehokkuus liiketoimintana Matti Rae Director, New Technologies

Saving Your Energy- Energiatehokkuus liiketoimintana Matti Rae Director, New Technologies Saving Your Energy- Energiatehokkuus liiketoimintana Matti Rae Director, New Technologies 12.10.2011 Matti Rae, Elinkeinoelämän Ympäristöfoorumi 1 Ensto Group on kansainvälinen perheyritys Henkilöstöä

Lisätiedot

Ympäristövastuu osana elinkeinoelämän kestävää liiketoimintaa

Ympäristövastuu osana elinkeinoelämän kestävää liiketoimintaa Ekotehokkuus ja ympäristövastuullisuus yritystoiminnassa 21.11.2006 Mikkeli Ympäristövastuu osana elinkeinoelämän kestävää liiketoimintaa Ympäristöpäällikkö Juhani Ilmola SOK Kehitystoiminnot 1. Vastuullinen

Lisätiedot

Tekstiilijäte ja jätehuollon tavoitteet. Tekstiilijäte raaka-aineena -seminaari Sirje Stén, ympäristöministeriö

Tekstiilijäte ja jätehuollon tavoitteet. Tekstiilijäte raaka-aineena -seminaari Sirje Stén, ympäristöministeriö Tekstiilijäte ja jätehuollon tavoitteet Tekstiilijäte raaka-aineena -seminaari 4.6.2014 Sirje Stén, ympäristöministeriö Tekstiilijäte osana jätehuoltoa ja sen tavoitteita Tekstiilien uudelleenkäyttö ja

Lisätiedot

Taloudellisen vastuun tavoitteet ja tulokset

Taloudellisen vastuun tavoitteet ja tulokset KESKEISIÄ TAVOITTEITA JA TULOKSIA 07.10.2016 Esittelemme tällä sivulla keskeisiä taloudellisen vastuun, sosiaalisen vastuun ja ympäristövastuun tavoitteita ja tuloksia. Lisää vastuullisuustyömme tuloksia

Lisätiedot

Ekotehokkuus: Toimitilojen käyttö ja ylläpito. Anna Aaltonen Kiinteistö- ja rakentamistalkoot 27.1.2011

Ekotehokkuus: Toimitilojen käyttö ja ylläpito. Anna Aaltonen Kiinteistö- ja rakentamistalkoot 27.1.2011 Ekotehokkuus: Toimitilojen käyttö ja ylläpito Anna Aaltonen Kiinteistö- ja rakentamistalkoot 27.1.2011 Sisältö Ympäristöasioiden hallinta yrityksissä Toimitilojen vaikutus ympäristöön Kiinteistön ympäristösertifioinnit

Lisätiedot

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA YMPÄRISTÖRAPORTTI 2014 KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA Kaukolämpö on ekologinen ja energiatehokas lämmitysmuoto. Se täyttää nykyajan kiristyneet rakennusmääräykset, joten kaukolämpötaloon

Lisätiedot

Outi Pakarinen Biokaasun energia- ja teollisuuskäyttö

Outi Pakarinen Biokaasun energia- ja teollisuuskäyttö 21.11.2016 Outi Pakarinen outi.pakarinen@keskisuomi.fi Biokaasun energia- ja teollisuuskäyttö 1 Biokaasua Voidaan tuottaa yhdyskuntien ja teollisuuden biohajoavista jätteistä, maatalouden sivuvirroista,

Lisätiedot

Rakennuskannan energiatehokkuuden kehittyminen

Rakennuskannan energiatehokkuuden kehittyminen ASIANTUNTIJASEMINAARI: ENERGIATEHOKKUUS JA ENERGIAN SÄÄSTÖ PITKÄN AIKAVÄLIN ILMASTO- JA ENERGIASTRATEGIAN POLITIIKKASKENAARIOSSA Rakennuskannan energiatehokkuuden kehittyminen 19.12.27 Juhani Heljo Tampereen

Lisätiedot

Esityksen laatija 7/4/09 JÄTTEEN POLTON VAIKUTUS KIERRÄTYKSEEN

Esityksen laatija 7/4/09 JÄTTEEN POLTON VAIKUTUS KIERRÄTYKSEEN Esityksen laatija 7/4/09 JÄTTEEN POLTON VAIKUTUS KIERRÄTYKSEEN 30.10.2014 Hyvä ympäristö ei synny sattumalta. Se on yhteinen juttu. Kiertokapula Oy:n tehtävänä on huolehtia mahdollisimman ympäristöystävällisesti

Lisätiedot

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA YMPÄRISTÖRAPORTTI 2015 KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA Kaukolämpö on ekologinen ja energiatehokas lämmitysmuoto. Se täyttää nykyajan kiristyneet rakennusmääräykset, joten kaukolämpötaloon

Lisätiedot

Työpohja 1: Ideointi tulevaisuuden mahdollisuuksista ja potentiaalista

Työpohja 1: Ideointi tulevaisuuden mahdollisuuksista ja potentiaalista Työpohja 1: Ideointi tulevaisuuden mahdollisuuksista ja potentiaalista Tuote palveluna Nyt Tulevaisuuden mahdollisuudet Taloudellinen potentiaali Elinkaaren pidentäminen Verkoston optimointi Digitaaliset

Lisätiedot

HSY - katsaus. Isännöitsijäseminaari 13.11.2014. Raimo Inkinen, toimitusjohtaja

HSY - katsaus. Isännöitsijäseminaari 13.11.2014. Raimo Inkinen, toimitusjohtaja HSY - katsaus Isännöitsijäseminaari 13.11.2014 Raimo Inkinen, toimitusjohtaja 13.11.2014 HSY:n strategia 2020 Visio 2020 : Vastuulliset, tehokkaat ja kehittyvät vesihuolto-, jätehuolto- ja seututietopalvelut

Lisätiedot

Vapaa-ajan asuntojen jätehuolto Ekopassin kriteerit Anne Korhonen, TTS tutkimus

Vapaa-ajan asuntojen jätehuolto Ekopassin kriteerit Anne Korhonen, TTS tutkimus Vapaa-ajan asuntojen jätehuolto Ekopassin kriteerit Anne Korhonen, TTS tutkimus TTS:N ORGANISAATIO TIIMIT KOULUTUSPÄÄLLIKÖT ESKO NOUSIAINEN rehtori/koulutusjohtaja TUKIPALVELUT HALLINTOPALVELUT (Talous

Lisätiedot

Hankinnat ja ympäristö

Hankinnat ja ympäristö Hankinnat ja ympäristö Markus Lukin Helsingin kaupungin ympäristökeskus 27.2.2008 27.2.2008 Markus Lukin 1 Miksi hankintojen ympäristöasiat tärkeitä? o Suorat ympäristövaikutukset vähenevät o Hankintojen

Lisätiedot

TuuliWatti rakentaa puhdasta tuulivoimaa 19.10.2011

TuuliWatti rakentaa puhdasta tuulivoimaa 19.10.2011 TuuliWatti rakentaa puhdasta tuulivoimaa 19.10.2011 Päivän ohjelma 19.10.2011 Jari Suominen,Toimitusjohtaja, TuuliWatti Oy Antti Heikkinen, Toimitusjohtaja, S-Voima Oy Antti Kettunen, Tuulivoimapäällikkö,

Lisätiedot

LEIRITOIMINNAN YMPÄRISTÖKÄSIKIRJA YMPÄRISTÖTOIMINTOJEN KARTOITUSLOMAKE. Järjestävä taho Leirin nimi Vierailun ajankohta 1. LEIRIN PERUSTIEDOT

LEIRITOIMINNAN YMPÄRISTÖKÄSIKIRJA YMPÄRISTÖTOIMINTOJEN KARTOITUSLOMAKE. Järjestävä taho Leirin nimi Vierailun ajankohta 1. LEIRIN PERUSTIEDOT LEIRITOIMINNAN YMPÄRISTÖKÄSIKIRJA YMPÄRISTÖTOIMINTOJEN KARTOITUSLOMAKE Järjestävä taho Leirin nimi Vierailun ajankohta 1. LEIRIN PERUSTIEDOT Osallistujamäärä alle 20 Leirialue nimi (leiriläiset) 2050 koko

Lisätiedot

Talousvaliokunta Maiju Westergren

Talousvaliokunta Maiju Westergren Talousvaliokunta 19.4.2018 Maiju Westergren KOHTI ILMASTONEUTRAALIA ENERGIANTUOTANTOA TAVOITE 1. Hiilidioksidipäästöjen vähentäminen Uusiutuvan ja päästöttömän energian osuuden kasvattaminen Kivihiilen

Lisätiedot

Opiskelijan palveluksessa

Opiskelijan palveluksessa 1 Opiskelijan palveluksessa Ylioppilaskunnan yritystoimintaa Helsingin yliopiston ylioppilaskunta hoitaa liiketoimintaansa HYY Yhtymän kautta. 2 Yhtymän tehtävänä on: - tuottaa voittoa omistajalleen jotta

Lisätiedot

Stormossen Oy. Sähkön, lämmön ja liikennepolttoaineen yhteistuotanto. Leif Åkers

Stormossen Oy. Sähkön, lämmön ja liikennepolttoaineen yhteistuotanto. Leif Åkers Stormossen Oy Sähkön, lämmön ja liikennepolttoaineen yhteistuotanto Leif Åkers Aiheet Ab Stormossen Oy Biokaasun käyttö Suomessa Biokaasun käyttö Stormossenilla Kaasu-/biokaasuvisio Perustettu 1985 Asukkaita

Lisätiedot

Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas. Metsä Group

Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas. Metsä Group Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas 1 Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas Metsäteollisuushistorian suurin investointi Suomessa 1,1 miljardia euroa Sellun tuotanto 1,3

Lisätiedot

ENERGIAA JÄTEVESISTÄ. Maailman käymäläpäivän seminaari - Ongelmasta resurssiksi - 19.11.2014

ENERGIAA JÄTEVESISTÄ. Maailman käymäläpäivän seminaari - Ongelmasta resurssiksi - 19.11.2014 ENERGIAA JÄTEVESISTÄ Maailman käymäläpäivän seminaari - Ongelmasta resurssiksi - 19.11.2014 Watrec Oy palvelutarjonta Ratkaisut 1) Viranomaisprosessit 2) Selvitysprosessit 3) Asiantuntijaarvioinnit Asiantuntijapalvelut

Lisätiedot

Uutta tuulivoimaa Suomeen. TuuliWatti Oy

Uutta tuulivoimaa Suomeen. TuuliWatti Oy Uutta tuulivoimaa Suomeen TuuliWatti Oy Päivän agenda Tervetuloa viestintäpäällikkö Liisa Joenpolvi, TuuliWatti TuuliWatin investointiuutiset toimitusjohtaja Jari Suominen, TuuliWatti Simo uusiutuvan energian

Lisätiedot

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Autoalan toimenpideohjelma

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Autoalan toimenpideohjelma ENEGIATEHOKKUUSsopimukset 2017 2025 Autoalan toimenpideohjelma 1 Sisällys AUTOALAN TOIMENPIDEOHJELMA 2017 Johdanto Liittymistilanne Liittyneiden määrä Liittyneiden energiankäyttö Energiatehokkuustoimenpiteet

Lisätiedot

Katso myös: KAAKKOIS-SUOMEN JÄTETASEKAAVIO KYMENLAAKSON JÄTETASEKAAVIO ETELÄ-KARJALAN JÄTETASEKAAVIO

Katso myös: KAAKKOIS-SUOMEN JÄTETASEKAAVIO KYMENLAAKSON JÄTETASEKAAVIO ETELÄ-KARJALAN JÄTETASEKAAVIO Yhdyskuntajätteiden jätetase (t) v. 212 KAAKKOIS-SUOMEN JÄTETASEKAAVIO Käsittely Jätejae KAS (%) Kymenlaakso (%) Etelä-Karjala (%) TARJONTA T Yhdyskuntaperäinen sekajäte 26 8 23, 3 31 4,3 22 978 54,5 TARJONTA

Lisätiedot

OP Mäntsälän yhteiskuntavastuuohjelma

OP Mäntsälän yhteiskuntavastuuohjelma OP Mäntsälän yhteiskuntavastuuohjelma Paikallisuus ja yhteiskunta Kestävä taloudellinen menestyminen Hyvinvointi ja turvallisuus paikallisesti ja valtakunnallisesti Ympäristö Oman toiminnan ympäristövaikutusten

Lisätiedot

Kohti kiertotaloutta: jätteetön Eurooppa. EU-edunvalvontapäivä 13.2.2015

Kohti kiertotaloutta: jätteetön Eurooppa. EU-edunvalvontapäivä 13.2.2015 Kohti kiertotaloutta: jätteetön Eurooppa EU-edunvalvontapäivä EU:n kiertotalouspaketti Komissiolta 2.7.2014 Kohti kiertotaloutta: jätteetön Eurooppa tiedonanto Direktiiviehdotukset mm. jätedirektiivin

Lisätiedot

Millaiselle jä*eelle mädätys sopii ja miten paljon sitä voi lisätä Suomessa?

Millaiselle jä*eelle mädätys sopii ja miten paljon sitä voi lisätä Suomessa? Millaiselle jä*eelle mädätys sopii ja miten paljon sitä voi lisätä Suomessa? Valtakunnalliset jätehuoltopäivät Helsinki 10.10.2012 Kaisa Suvilampi, VamBio Oy VamBio Oy yritysesi.ely VamBio Oy:n biokaasulaitos

Lisätiedot

Virolahden biokaasulaitokselta biokaasua jakeluverkkoon 12.11.2015

Virolahden biokaasulaitokselta biokaasua jakeluverkkoon 12.11.2015 Virolahden biokaasulaitokselta biokaasua jakeluverkkoon 12.11.2015 Haminan Energia Oy Perustettu 23.3.1901 Maakaasun jakelu aloitettiin 3.12.1982 Haminan Energia Oy:ksi 1.9.1994 Haminan kaupungin 100%

Lisätiedot

Maineesta ja vastuullisuudesta kasvun veturi? 21.11.2013 Case LähiTapiola Johtaja Anu Pylkkänen, Yhteiskuntavastuu ja edunvalvonta

Maineesta ja vastuullisuudesta kasvun veturi? 21.11.2013 Case LähiTapiola Johtaja Anu Pylkkänen, Yhteiskuntavastuu ja edunvalvonta Maineesta ja vastuullisuudesta kasvun veturi? 21.11.2013 Case Johtaja Anu Pylkkänen, Yhteiskuntavastuu ja edunvalvonta Tämä on Suomalainen, vakavarainen finanssiryhmittymä, joka palvelee henkilö-, maatila-,

Lisätiedot

LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN. Kiertokapula 2013

LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN. Kiertokapula 2013 Nuukuusviikko 2013 LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN KÄYTTÖ Nuukuusviikko vko 16 TEEMAVIIKKO, JOLLE ON TÄNÄ VUONNA VALITTU TEEMAKSI LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN KÄYTTÖ NUUKUUSVIIKOLLA NOSTETAAN TÄRKEÄÄ KESTÄVÄN

Lisätiedot

Vantaan Energian sidosryhmäkyselyn yhteenveto

Vantaan Energian sidosryhmäkyselyn yhteenveto Vantaan Energian sidosryhmäkyselyn yhteenveto Sidosryhmäkysely Vantaan Energian sidosryhmäkysely toteutettiin 11.-20.9.2013 Kyselyyn vastasi 445 henkilöä. Vastausprosentti oli 27,6. - Yksityisasiakas 157

Lisätiedot

BIOENERGIASTA VOIMAA ALUETALOUTEEN SEMINAARI 28.10.2014 Kainuun liikennebiokaasutiekartta liikennebiokaasun tuotanto Kainuussa

BIOENERGIASTA VOIMAA ALUETALOUTEEN SEMINAARI 28.10.2014 Kainuun liikennebiokaasutiekartta liikennebiokaasun tuotanto Kainuussa BIOENERGIASTA VOIMAA ALUETALOUTEEN SEMINAARI 28.10.2014 Kainuun liikennebiokaasutiekartta liikennebiokaasun tuotanto Kainuussa Tausta Tiekartta laadittu Oulun yliopiston/kajaanin yliopistokeskuksen toimeksiantona.

Lisätiedot

Energiatehokkuus kannattaa vai kannattaako? Risto Larmio

Energiatehokkuus kannattaa vai kannattaako? Risto Larmio Energiatehokkuus kannattaa vai kannattaako? Risto Larmio Risto Larmio Energiatehokkuusasiantuntija Motivassa 2011 alkaen, työtehtävät mm. pk-teollisuuden energiatehokkuusneuvonta (Teknologia-, Elintarvike-,

Lisätiedot

HAJAUTETUT ENERGIARATKAISUT

HAJAUTETUT ENERGIARATKAISUT HAJAUTETUT ENERGIARATKAISUT 1 5. 2.2012, U LLA A S IKAINEN, ASKO P U HAKKA, EER O A N TIKAINEN, K A R I LEHTOMÄKI Taustaa ISAT-yhteistyöstä: ISAT (Itä-Suomen ammattikorkeakoulut) on Savoniaammattikorkeakoulun

Lisätiedot

Energiatehokkuussopimukset ja uusiutuvan energian rooli tavoitteiden saavuttamisessa Risto Larmio Risto Larmio, Motiva

Energiatehokkuussopimukset ja uusiutuvan energian rooli tavoitteiden saavuttamisessa Risto Larmio Risto Larmio, Motiva Energiatehokkuussopimukset ja uusiutuvan energian rooli tavoitteiden saavuttamisessa Risto Larmio 14.3.2017 Risto Larmio, Motiva Energiatehokkuussopimukset Risto Larmio, Motiva Energiatehokkuussopimukset

Lisätiedot

Kierrätyksestä kiertotalouteen - valtakunnallinen jätesuunnitelma vuoteen Keskustelutilaisuus Ylitarkastaja Sirje Stén

Kierrätyksestä kiertotalouteen - valtakunnallinen jätesuunnitelma vuoteen Keskustelutilaisuus Ylitarkastaja Sirje Stén Kierrätyksestä kiertotalouteen - valtakunnallinen jätesuunnitelma vuoteen 2023 Keskustelutilaisuus 30.5.2017 Ylitarkastaja Sirje Stén 1 Valtakunnallinen jätesuunnitelma Strateginen suunnitelma jätehuollon

Lisätiedot

Viestinnän arjessa vastuullisesti

Viestinnän arjessa vastuullisesti Viestinnän arjessa vastuullisesti Järjestelmällistä työtä ympäristökuormituksen vähentämiseksi 24.8.2010 Mika Ruuskanen Pohjoismaisen Green Edita -ympäristöohjelman johtaja Edita Oyj 1 Viestinnän arjessa

Lisätiedot

Hajautetun energian uudet innovatiiviset ratkaisut

Hajautetun energian uudet innovatiiviset ratkaisut Hajautetun energian uudet innovatiiviset ratkaisut Kuntamarkkinat 9.9.2015 Ilkka Pihlainen Toimialajohtaja, Energia ja ilmasto FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy 18.9.2015 Page 1 Rakennetun ympäristön asiantuntija

Lisätiedot

Esimerkki projektin parhaista käytännöistä: Kainuun bioenergiaohjelma

Esimerkki projektin parhaista käytännöistä: Kainuun bioenergiaohjelma Esimerkki projektin parhaista käytännöistä: Kainuun bioenergiaohjelma Johtaja Jorma Tolonen Metsäkeskus Kainuu Projektipäällikkö Cemis-Oulu Sivu 1 9.12.2011 Esityksen sisältö Kainuun bioenergiaohjelma

Lisätiedot

BioForest-yhtymä HANKE

BioForest-yhtymä HANKE HANKE Kokonaisen bioenergiaketjun yritysten perustaminen: alkaa pellettien tuotannosta ja päättyy uusiutuvista energialähteistä tuotetun lämmön myyntiin Bio Forest-yhtymä Venäjän federaation energiatalouden

Lisätiedot

KOKEMUKSIA LÄMPÖPUMPUISTA KAUKOLÄMPÖJÄRJESTELMÄSSÄ CASE HELEN. Kaukolämpöpäivät Juhani Aaltonen

KOKEMUKSIA LÄMPÖPUMPUISTA KAUKOLÄMPÖJÄRJESTELMÄSSÄ CASE HELEN. Kaukolämpöpäivät Juhani Aaltonen KOKEMUKSIA LÄMPÖPUMPUISTA KAUKOLÄMPÖJÄRJESTELMÄSSÄ CASE HELEN Kaukolämpöpäivät 25.8.2016 Juhani Aaltonen Vähemmän päästöjä ja lisää uusiutuvaa energiaa Tavoitteenamme on vähentää hiilidioksidipäästöjä

Lisätiedot

Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit. Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK

Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit. Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit Gigaluokan muuttujia Kulutus ja päästöt Teknologiamarkkinat

Lisätiedot

Ympäristö ja terveys. Kymenlaakson sairaanhoitopiirissä

Ympäristö ja terveys. Kymenlaakson sairaanhoitopiirissä Ympäristö ja terveys Kymenlaakson sairaanhoitopiirissä 13.11.2009 Eija Enberg 2 13.11.2009 Eija Enberg 3 Ympäristötyön ohjaus Työ aloitettu 1998, ISO 14001 pohjana Ympäristökäsikirja Ympäristötyöryhmä

Lisätiedot

Kiertotalous, cleantech ja yritysvastuu yrityksen näkökulmasta

Kiertotalous, cleantech ja yritysvastuu yrityksen näkökulmasta Kiertotalous, cleantech ja yritysvastuu yrityksen näkökulmasta Ammattilaisen kädenjälki 9.11.2016 Mia Nores 1 Cleantech eli puhdas teknologia Tuotteet, palvelut, prosessit ja teknologiat, jotka edistävät

Lisätiedot

SUOMALAISET YRITYKSET

SUOMALAISET YRITYKSET SUOMALAISET YRITYKSET Suomalaiset yritykset tehostavat aktiivisesti energiankäyttöään. Vapaaehtoisissa energiatehokkuussopimuksissa on mukana yli 600 yritystä ja niiden noin 5000 toimipaikkaa. Yritysten

Lisätiedot

Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet

Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari 1 Energia on Suomelle hyvinvointitekijä Suuri energiankulutus Energiaintensiivinen

Lisätiedot

Orgaanisten lannoitevalmisteiden tuotanto Honkajoen ja Huittisten biokaasulaitoksilla. Viljelijätilaisuudet

Orgaanisten lannoitevalmisteiden tuotanto Honkajoen ja Huittisten biokaasulaitoksilla. Viljelijätilaisuudet Orgaanisten lannoitevalmisteiden tuotanto Honkajoen ja Huittisten biokaasulaitoksilla Viljelijätilaisuudet 12.3.2018 GASUM KEHITTÄÄ POHJOISMAISTA KAASUEKOSYSTEEMIÄ JA EDISTÄÄ KESTÄVÄÄ KEHITYSTÄ Tornio

Lisätiedot

Pirkanmaan Jätehuolto Oy

Pirkanmaan Jätehuolto Oy Pirkanmaan Jätehuolto Oy Pirkanmaan Jätehuolto Oy 17 osakaskuntaa omistavat yhtiön asukaslukujensa mukaisessa suhteessa yhtiö toimii omakustannusperiaatteella n. 60 työntekijää Jätehuollon työnjako Pirkanmaan

Lisätiedot

ENEMMÄN KUIN ENERGIAA

ENEMMÄN KUIN ENERGIAA ENEMMÄN KUIN ENERGIAA Loiste-konsernin avainlukuja 2017 Loiste Oy perustettiin 17.6.2013 Loistekonsernin Avainlukuja avainlukuja (2016) 2017 SOTKAMO 24,23 % KAJAANI 75,77 % Kajaanin omistusosuus 75,77

Lisätiedot

Kotkan Energia Uusiutuvan energian ohjelma

Kotkan Energia Uusiutuvan energian ohjelma Kotkan Energia Uusiutuvan energian ohjelma Niina Heiskanen Avainluvut lyhyesti Kotkan Energia 2013 Kotkan kaupungin kokonaan omistama osakeyhtiö Liikevaihto 43,2 milj. (45,9) Liikevoitto 4,9 milj. (4,2)

Lisätiedot

Yhteenveto jätteiden energiahyötykäyttöä koskevasta gallupista

Yhteenveto jätteiden energiahyötykäyttöä koskevasta gallupista Yhteenveto jätteiden energiahyötykäyttöä koskevasta gallupista 22.9.2006 Käytännön toteuttaminen: Osoitettiin pääkaupunkiseudun 15 vuotta täyttäneelle väestölle Tutkimuksen teki TNS Gallup Aineisto kerättiin

Lisätiedot

Lappeenrannan tiekartta resurssiviisauteen: tavoitetilat 2050 Kestävä hyvinvointi Ei päästöjä Ei jätettä Ei ylikulutusta Resurssiviisas Lappeenranta 2050 Energian tuotanto ja -kulutus Lappeenranta on ilmastoneutraali

Lisätiedot

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA YMPÄRISTÖRAPORTTI 2016 KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA Kaukolämpö on ekologinen ja energiatehokas lämmitysmuoto. Se täyttää nykyajan kiristyneet rakennusmääräykset, joten kaukolämpötaloon

Lisätiedot

Case Oulun Energia: Lähienergian hyötykäyttö

Case Oulun Energia: Lähienergian hyötykäyttö Case Oulun Energia: Lähienergian hyötykäyttö Juhani Järvelä Oulun Energia -konserni Henkilötiedot Nimi: Nykyinen toimi: Työura: Juhani Järvelä Toimitusjohtaja Oulun Energia -konserni Lääketeollisuus Helsinki,

Lisätiedot

Hämeen uusiutuvan energian tulevaisuus (HUE)

Hämeen uusiutuvan energian tulevaisuus (HUE) Hämeen uusiutuvan energian tulevaisuus (HUE) Hämeen ammattikorkeakoulun luonnonvara- ja ympäristöalan osuus Antti Peltola 1. Kuntatiedotus uusiutuvasta energiasta ja hankkeen palveluista Kohteina 6 kuntaa

Lisätiedot

Kainuun bioenergiaohjelma

Kainuun bioenergiaohjelma Kainuun bioenergiaohjelma Kajaanin yliopistokeskus/cemis-oulu Metsäenergia Kainuussa seminaari 20.11.2012 Sivu 1 19.11.2012 Esityksen sisältö Kainuun bioenergiaohjelma 2011-2015 Ohjelman päivitys - Nettikysely

Lisätiedot

Rakennerahastot ja vähähiilisyys. Luontomatkailuseminaari 27.1.2015 Sanna Poutamo

Rakennerahastot ja vähähiilisyys. Luontomatkailuseminaari 27.1.2015 Sanna Poutamo Rakennerahastot ja vähähiilisyys Luontomatkailuseminaari 27.1.2015 Sanna Poutamo Yleistavoitteena vähähiilinen paikallistalous Yritysten tulisi panostaa: - Liiketoimintaosaamiseen - Toimiviin laatujärjestelmiin

Lisätiedot

Suomi ilmastoasioiden huippuosaajaksi ja tekijäksi. Paula Lehtomäki Ympäristöministeri

Suomi ilmastoasioiden huippuosaajaksi ja tekijäksi. Paula Lehtomäki Ympäristöministeri Suomi ilmastoasioiden huippuosaajaksi ja tekijäksi Paula Lehtomäki Ympäristöministeri 2 22.3.2010 Globaali ongelma vaatii globaalin ratkaisun EU on hakenut sopimusta, jossa numerot ja summat ei julistusta

Lisätiedot

BIOKAASUNTUOTANTO SAARIJÄRVI

BIOKAASUNTUOTANTO SAARIJÄRVI BIOKAASUNTUOTANTO SAARIJÄRVI BIOKAASUN TUOTANTO JA HYÖDYNTÄMINEN Biokaasu on hapettoman mätänemisprosessin tulos, jonka lopputuotteena syntyy myös kiinteää mädätysjäännöstä Biokaasu on koostumukseltaan

Lisätiedot

VNS 6/2008 vp Pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategia: Valtioneuvoston selonteko 6. päivänä marraskuuta 2008

VNS 6/2008 vp Pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategia: Valtioneuvoston selonteko 6. päivänä marraskuuta 2008 VNS 6/2008 vp Pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategia: Valtioneuvoston selonteko 6. päivänä marraskuuta 2008 Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta 4.3.2009 Ilmastovastaava Leo Stranius 1 Esityksen

Lisätiedot

Energiatehokkuustoimikunnan mietintö Sirkka Vilkamo Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto

Energiatehokkuustoimikunnan mietintö Sirkka Vilkamo Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto Energiatehokkuustoimikunnan mietintö 9.6.2009 Sirkka Vilkamo Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto Energiatehokkuustoimikunta Laajapohjainen toimikunta energiansäästön ja energiatehokkuuden toimenpiteiden

Lisätiedot

Ympäristölainsäädäntö ajankohtaiset asiat ja tulevaisuuden näkymät

Ympäristölainsäädäntö ajankohtaiset asiat ja tulevaisuuden näkymät Ympäristölainsäädäntö ajankohtaiset asiat ja tulevaisuuden näkymät Ympäristöasiat osaksi vastuullista liiketoimintaa Poke Tarvaala, Saarijärvi 6.11.2013 Elina Linnove Ympäristölakimies Keski-Suomen elinkeino-,

Lisätiedot

Tampereen alueen palvelurakennukset energiatehokkaiksi TAPRE

Tampereen alueen palvelurakennukset energiatehokkaiksi TAPRE Tampereen kaupunkiseudun teknisten palveluiden seutuseminaari 23.3.2011 Tampereen alueen palvelurakennukset energiatehokkaiksi TAPRE Teuvo Aro, AX-Suunnittelu AX-SUUNNITTELU Perustettu 1993 LVI TUTKIMUKSET

Lisätiedot

Bioenergia on maaseudun mahdollisuus Paikalliset ratkaisut -seminaari 11.9.2012 Esittely: Ilpo Mattila MTK

Bioenergia on maaseudun mahdollisuus Paikalliset ratkaisut -seminaari 11.9.2012 Esittely: Ilpo Mattila MTK Bioenergia on maaseudun mahdollisuus Paikalliset ratkaisut -seminaari 11.9.2012 Esittely: Ilpo Mattila MTK 1.1.2007 Osasto / Yksikkö / Etunimi Sukunimi 2 1.1.2007 Osasto / Yksikkö / Etunimi Sukunimi 3

Lisätiedot

VILJASEMINAARI 2012 Kuluttajan ja kaupan odotukset viljatuotteelta

VILJASEMINAARI 2012 Kuluttajan ja kaupan odotukset viljatuotteelta VILJASEMINAARI 2012 Kuluttajan ja kaupan odotukset viljatuotteelta VILLE KIVINEN OSUUSKAUPPA HÄMEENMAA 14.3.2012 SEUROJENTALO SEURALA, HÄMEENKOSKI 1 Osuuskauppa Hämeenmaa 2 Hämeenmaan toiminta-ajatuksena

Lisätiedot

Rauman uusiutuvan energian kuntakatselmus

Rauman uusiutuvan energian kuntakatselmus Rauman uusiutuvan energian kuntakatselmus Tiivistelmä (alustava) Rejlers Oy KUNTAKATSELMUKSEN PÄÄKOHDAT 1) Selvitetään nykyinen energiantuotanto ja -käyttö 2) Arvioidaan uusiutuvan energian tekninen potentiaali

Lisätiedot

Fiblonin tarina Meidän tapamme toimia

Fiblonin tarina Meidän tapamme toimia Fiblonin tarina Meidän tapamme toimia Ainutlaatuinen tapa toimia Fiblonilla on alalla ainutlaatuinen tapa toimia paneudumme asiakkaidemme liiketoimintaan ja kehitämme jatkuvasti uusia, innovatiivisia palvelu-

Lisätiedot

Kokonaisvaltainen energiahallinta Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n kiinteistökannassa

Kokonaisvaltainen energiahallinta Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n kiinteistökannassa Kokonaisvaltainen energiahallinta Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n kiinteistökannassa Aki Havia 4.10.2017 Rakennusten energiaseminaari 2017 1 Suomen Yliopistokiinteistöt Oy 4.10.2017 Rakennusten energiaseminaari

Lisätiedot

Ympäristöjohtaminen pähkinänkuoressa Miten saadaan vihreä tuuli puhaltamaan yrityksessä? Ympäristöystävällinen IT 3.4.2008

Ympäristöjohtaminen pähkinänkuoressa Miten saadaan vihreä tuuli puhaltamaan yrityksessä? Ympäristöystävällinen IT 3.4.2008 Ympäristöjohtaminen pähkinänkuoressa Miten saadaan vihreä tuuli puhaltamaan yrityksessä? Ympäristöystävällinen IT 3.4.2008 Tuula Pohjola Dosentti, TkT Teknillinen korkeakoulu TKK Ilmastonmuutos Kasvihuonekaasut

Lisätiedot

LAATU JA YMPÄRISTÖVASTUU JUUSTOPORTILLA

LAATU JA YMPÄRISTÖVASTUU JUUSTOPORTILLA LAATU JA YMPÄRISTÖVASTUU JUUSTOPORTILLA Juustoportti on kasvanut pienestä maatilajuustolasta lähes sadan hengen meijeri-kahvila-ruoka-alan yritykseksi. Juustoportin yritystoiminta keskittyy viiteen toimipisteeseen.

Lisätiedot

Energiatehokkuustoimikunnan mietintö

Energiatehokkuustoimikunnan mietintö ClimBus-ohjelman päätösseminaari 9.-10.6.2009 Energiatehokkuustoimikunnan mietintö 9.6.2009 Sirkka Vilkamo Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto Energian loppukulutus vuosina 1990 2006 sekä perusurassa

Lisätiedot

Ympäristö huomioon seura-arjessa

Ympäristö huomioon seura-arjessa Ympäristö huomioon seura-arjessa Vastuu ympäristöstä on meidän jokaisen asia Seuratoiminnassa voimme toteuttaa arjen pieniä ja fiksuja valintoja ja samalla olla mukana ilmastotalkoissa. #fiksuseura #ympäristövastuu

Lisätiedot

BIOJALOSTAMOITA POHJOISMAISSA

BIOJALOSTAMOITA POHJOISMAISSA Biojalostamohanke BIOJALOSTAMOITA POHJOISMAISSA Sunpine&Preem Arizona Chemicals SP Processum Fortum Borregaard Forssa UPM Forchem Neste Oil Kalundborg FORSSAN ENVITECH-ALUE Alueella toimii jätteenkäsittelylaitoksia,

Lisätiedot

Mitä on kestävä kehitys? 22.3.2012. Johanna Karimäki

Mitä on kestävä kehitys? 22.3.2012. Johanna Karimäki Mitä on kestävä kehitys? 22.3.2012 Johanna Karimäki Kestävä kehitys Sosiaalinen -tasa-arvo, oikeudenmukaisuus, terveys -yhteisö, kulttuuri Ekologinen -luonnonvarat, luonto, biologinen monimuotoisuus -ilmastonmuutos

Lisätiedot

Kanteleen Voima Oy Biojalostamon tilannekatsaus

Kanteleen Voima Oy Biojalostamon tilannekatsaus Kanteleen Voima Oy Biojalostamon tilannekatsaus 15.9.2017 Kanteleen Voima Oy on lokakuussa 2006 perustettu sähköntuottaja. Yhtiön omistavat 28 yksityis- ja kuntaomisteista suomalaista pientä ja keskisuurta

Lisätiedot

LGT ja yhteiskuntavastuu

LGT ja yhteiskuntavastuu LGT ja yhteiskuntavastuu Voit luottaa siihen, että kannamme vastuumme Kaikki, mitä kuljettajana, toimittajana, työnantajana, yrityksenä, ostajana ja yrityskansalaisena teemme, vaikuttaa ympäröivään maailmaan.

Lisätiedot

Katso myös: KAAKKOIS-SUOMEN JÄTETASEKAAVIO KYMENLAAKSON JÄTETASEKAAVIO ETELÄ-KARJALAN JÄTETASEKAAVIO

Katso myös: KAAKKOIS-SUOMEN JÄTETASEKAAVIO KYMENLAAKSON JÄTETASEKAAVIO ETELÄ-KARJALAN JÄTETASEKAAVIO Yhdyskuntajätteiden jätetase (t) v. 2010 KAAKKOIS-SUOMEN JÄTETASEKAAVIO Käsittely Jätejae KAS (%) Kymenlaakso (%) Etelä-Karjala (%) TARJONTA T Yhdyskuntaperäinen sekajäte 27240 22,2 4743 5,8 22497 55,4

Lisätiedot

Energia- ja ilmastotiekartta 2050 aurinkoenergian osuus

Energia- ja ilmastotiekartta 2050 aurinkoenergian osuus Energia- ja ilmastotiekartta 2050 aurinkoenergian osuus Aurinkoteknillinen yhdistys ry Tominnanjohtaja C.Nyman/Soleco Oy 2.10.2014 Aurinkoteknillinen yhdistys ry 35v Perustettu v 1979 edistämään aurinkoenergian

Lisätiedot

MERKKITEKOJA. Kampanjaesittely

MERKKITEKOJA. Kampanjaesittely MERKKITEKOJA Kampanjaesittely Agenda Merkkien esittelyt Kampanjaesittely Yrityskumppanit Reilu kauppa Kaikilla ihmisillä on oikeus tulla toimeen omalla työllään myös kehitysmaissa. Reilun kaupan visiona

Lisätiedot

Esko Meloni, JLY-Jätelaitos ry. Ratkaiseeko jätteenpolttolaitos pohjoisen jätehuollon?

Esko Meloni, JLY-Jätelaitos ry. Ratkaiseeko jätteenpolttolaitos pohjoisen jätehuollon? Esko Meloni, JLY-Jätelaitos ry Ratkaiseeko jätteenpolttolaitos pohjoisen jätehuollon? Sisältö Yhdyskuntajätteet ja niiden käsittely Kierrätyksestä Jätteenpolton kehitys Suomessa Jätevoimala ja rinnakkaispoltto

Lisätiedot

KIERTOTALOUS käytäntöön

KIERTOTALOUS käytäntöön KIERTOTALOUS käytäntöön Sykli FISS -työpaja 31.1.2017 Teolliset symbioosit toimintamalli Suomessa Työpajan ohjelma 12.30 12.45 Sykli kiertotalouden kouluttajana / LUO Next Step Eeva Hämeenoja, Sykli 12.45

Lisätiedot

Vastuullisuus ei ole makuasia - Paulig. Inspectan asiakastilaisuus 02092014 /Leena Miettinen

Vastuullisuus ei ole makuasia - Paulig. Inspectan asiakastilaisuus 02092014 /Leena Miettinen Vastuullisuus ei ole makuasia - Paulig Inspectan asiakastilaisuus 02092014 /Leena Miettinen 2014 PAULIG GROUP 2014 PAULIG GROUP Niin Pauligin perhe kuin yrityskin ovat läpi historiansa olleet maailmalla

Lisätiedot

Envor Group - historiikki

Envor Group - historiikki Video lyhyt Video pitkä Envor Group - historiikki Envor Recycling Oy perustettu 1964 Metallien ja lasin kierrätys sekä rautakauppa Envor Processing Oy perustettu 1979 Kierrätysjakeiden jatkokäsittely ja

Lisätiedot

Biokaasua Pirkanmaan biojätteistä Biokaasuseminaari UKK-Instituutissa

Biokaasua Pirkanmaan biojätteistä Biokaasuseminaari UKK-Instituutissa Biokaasua Pirkanmaan biojätteistä Biokaasuseminaari UKK-Instituutissa 17.6.2016 Esa Nummela, Pirkanmaan Jätehuolto Oy Pirkanmaan Jätehuolto Oy yhtiö perustettu 1994 17 osakaskuntaa 65 työntekijää Liikevaihto

Lisätiedot