OPPILASSIJOITTELU TERVETULOA YLÄASTEELLE YLÄLUOKKIEN PAINOTTEISUUDET. (Kouluslautakunta )

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OPPILASSIJOITTELU TERVETULOA YLÄASTEELLE YLÄLUOKKIEN PAINOTTEISUUDET. (Kouluslautakunta )"

Transkriptio

1 LUKUVUOSI

2 TERVETULOA YLÄASTEELLE Ensi syksynä aloittaa Rovaniemen kaupungissa uuden vaiheen opiskelussa noin 590 peruskoulun 7. luokan oppilasta. Monet asiat muuttuvat siirryttäessä alaluokilta yläluokille. Tulee uudet opettajat ja uusia luokkakavereita sekä uusia oppiaineita ja lisää valinnaisaineita. Perusluokkasi jakautuu entistä useammin pienimmiksi opetusryhmiksi. Alakoulussa olet opiskellut kokoajan omassa tutussa luokassasi, yläluokilla perusopetusryhmän (vastaa suurin piirtein 6. luokkaasi) lisäksi eri oppiaineissa on useita erilaisia opetusryhmiä ja oppitunnit pidetään suurimmaksi osaksi kutakin oppiainetta varten tarkoitetussa erikoisluokassa. Alaluokilla sinulla on ollut oma luokanopettaja ja kenties muutama aineenopettaja. Yläluokilla sinulla on luokanopettajaa vastaava luokanvalvoja ja eri oppiaineissa niihin erikoistuneet aineenopettajat. YLÄLUOKKIEN PAINOTTEISUUDET Rovaniemen kaupungin yläasteiden painotteisuudet ovat koulujen sisäisiä valinnaisuuksia, joihin voivat hakeutua vain ko. yläasteille sijoitetut oppilaat. Ainoastaan Rantavitikan peruskoulun kuvataidepainotteiseen opetukseen voidaan hakea kaikilta alakouluilta. Lisätietoja kuvataidepainotteisesta opetuksesta antaa rehtori Tiina Mölläri puh Oppilaan on tehtävä päätös mennessä, hakeutuuko hän kuvataidepainotteiseen Rantavitikan peruskouluun. Oppilaan, joka päättää hakeutua kuvataidepainotteiseen opetukseen, tulee palauttaa valintalomake huoltajan allekirjoituksella varustettuna omalle opettajalleen perjantaihin mennessä. Valintalomakkeita saa oman alakoulun opettajalta tai fi/palvelut/lomakkeet/koulutus-ja-opiskelu. Kuvataidepainotteisuuden valintakoe järjestetään keskiviikkona , klo Pääsykokeen perusteella valituksi tullut oppilas sijoitetaan Rantavitikan peruskouluun. Valinta on sitova eikä oppilaalle varata muuta koulupaikkaa. Kunta ei korvaa mahdollisesta koulukuljetuksesta aiheutuvia kustannuksia kuvataidepainotteisuuden valinneille oppilaille. Lapin urheiluakatemia on Rovaniemellä toimiva oppilaitosten ja yhteistyötahojen verkosto, jonka tavoitteena on urheilijoiden opiskelun ja urheilu-uran tuloksekas yhdistäminen. Urheiluakatemian keskeisimpiä tehtäviä on huippu-urheilijoiden ja huipulle pyrkivien urheilijoiden valmennuksen tehostaminen sekä urheilijoiden opiskelun tukeminen. Yläkouluakatemia on tarkoitettu vuotiaille huippu-urheilu-uraa suunnitteleville nuorille eri lajien harrastajille. Akatemiaan voi hakeutua kaikilta yläluokkien kouluilta. Akatemiatoiminta on leirimuotoista toimintaa. Lukuvuodesta alkaen akatemiatoiminta koskee myös 7.-luokkalaisia. Kaikille avoin haku on tammi helmikuussa Lisätietoja yläkouluakatemista saa Vesa Tauriaiselta puh , OPPILASSIJOITTELU (Kouluslautakunta ) ENSISIJAINEN OPPILAAKSIOTTO Rovaniemen kaupungin perusopetus palvelut on jaettu neljään alueeseen, jotka toimivat pääsääntöisesti myös oppilaaksiottoalueina. Yhtenäisissä peruskouluissa Rantavitikan peruskoulu, Korkalovaaran peruskoulu, Muurolan peruskoulu, Ounasjoen peruskoulu, Ounasrinteen peruskoulu, Ounasvaaran peruskoulu, Lapin yliopiston harjoittelukoulu ja Yläkemijoen koulu, oppilaat siirtyvät saman koulun 7. luokille. Alakemijoen alue Alueella toimii Rantavitikan peruskoulu ja Muurolan peruskoulu. Viirinkankaan koulun oppilaat siirtyvät Rantavitikan peruskouluun. Alakorkalon koulun, Hirvaan koulun ja Rautiosaaren koulun oppilaat siirtyvät Muurolan peruskouluun. Keskustan-Ounasjoen alue Alueella toimivat Korkalovaaran peruskoulu, Ounasjoen peruskoulu ja syksystä 2017 alkaen myös Harjoittelukoulu muuttuu yhtenäiseksi peruskouluksi, jonka kuudesluokkalaiset siirtyvät Harjoittelukoulun 7. -luokan oppilaiksi. Harjoittelukouluun on mahdollisuus hakea siirtoa 7. -luokalle samaan tapaan kuin kaupungin kouluillakin. Vaaranlammen ja Ylikylän koulujen oppilaat siirtyvät Korkalovaaran peruskouluun. Meltauksen ja Nivankylän koulujen oppilaat siirtyvät Ounasjoen peruskouluun. 2

3 Ounasvaaran alue Alueella toimii Ounasvaaran peruskoulu ja syksystä 2017 alkaen myös Ounasrinteen koulu aloittaa yhtenäisenä peruskouluna. Kaukon, Koskenkylän ja Taipaleen koulujen oppilaat siirtyvät Ounasvaaran peruskouluun. Saarenkylän alue Alueella toimii Napapiirin yläasteen koulu ja Yläkemijoen koulu. Nivavaaran koulun, Saaren koulun, Syväsenvaaran koulun ja Vikajärven koulun oppilaat siirtyvät Napapiirin yläasteelle. TOISSIJAINEN OPPILAAKSIOTTO Koulutuksen järjestäjä voi osoittaa toisen lähikoulun, jos oman oppilasalueen yläluokkien koulu ei pysty tarjoamaan oppilaalle hänen tarvitsemaansa erityistä tukea (erityisopetuspäätös), A2-kielivalinnan mukaista opetusta, lähikoulu ei sovellu oppilaalle terveydellisistä syistä (osoitetaan lääkärin tai psykologin lausunnolla), opetusryhmien koko on liian suuri tai opetustiloja on puutteellisesti. Oppilaiden, jotka ovat alaluokkien aikana muuttaneet asumaan tai siirtyneet käymään koulua toiselle alueelle, tulee 7. luokalle siirryttäessä siirtyä omaa asuinpaikkaansa lähinnä olevaan yläasteen kouluun. Jos oppilas kuitenkin haluaa edellä mainitussa tapauksessa jatkaa toisen alueen yläasteella, tulee tästä tehdä koulupaikkahakemus mennessä, lomake löytyy /Koulutus ja opiskelu. Harjoittelukoulun musiikkiluokkalaisten ei tarvitse tehdä hakemusta, vaikka Harjoittelukoulu ei olisikaan oman alueen yläkoulu. Mikäli oppilaalle myönnetään hakemuksesta koulupaikka, kunta ei järjestä oppilaalle koulukuljetusta. KIELITARJONTA A1-kieli (ala-asteella alkanut yhteinen kieli) on yleensä englanti, A2 kielitarjonta (ala-asteella alkanut vapaaehtoinen kieli), B2 -kieli aloitetaan 8. luokalla ja ryhmä perustetaan jos valitsijoita on riittävästi. (Taulukko 1.) KOULUKULJETUS Rovaniemen kaupungin koulukuljetusperiaatteet on hyväksytty koulutuslautakunnassa ja ne löytyvät kokonaisuudessaan kaupungin kotisivuilta. Kuljetus järjestetään perusopetuksen 1 10 luokan oppilaalle ilman erillistä hakemusta, jos koulumatka on yli Taulukko 1: Kielitarjonta 3,0 km (1 2 lk) tai yli 5,0 km (3 10 lk). Oppilaan huoltaja voi hakea erikseen koulukuljetusta koulumatkan vaikeuden, vaarallisuuden tai oppilaan terveydellisen tilanteen perusteella erillisellä kuljetushakemuslomakkeella, mikäli em. koulumatka raja ei täyty. Koulumatkojen vaikeuden, vaarallisuuden ja rasittavuuden arvioinnissa huomioidaan aina oppilaan ikä ja tarvittaessa myös terveydellinen tilanne. Koulumatkan rasittavuuden määrittelyn yhteydessä huoltajan on toimitettava mahdolliset lääkärintodistukset tai muut asiantuntijan lausunnot koulukuljetuksen myöntämisen perusteiksi. Huoltajan hakiessa em. perustein koulukuljetusta, hänen tulee täyttää koulukuljetushakemus ja toimittaa se liitteineen oppilaan koululle. Siirtymävaiheessa hakemus toimitetaan yläkouluun. Koulukuljetushakemus: A1 -KIELI A2 -KIELI B2 -KIELI Korkalovaaran peruskoulu englanti ruotsi, saksa, ranska, venäjä saksa, ranska, venäjä Lapin yliopiston harjoittelukoulu englanti ruotsi, saksa, ranska, venäjä, saame saksa, ranska, venäjä Muurolan peruskoulu englanti saksa, venäjä Napapiirin yläaste englanti ruotsi, saksa, ranska, saame ja venäjä saksa, ranska, venäjä Ounasjoen peruskoulu englanti ruotsi ja saksa saksa Ounasrinteen koulu englanti ruotsi, venäjä, saksa, ranska venäjä, saksa, ranska Ounasvaaran peruskoulu englanti ruotsi, saksa, ranska, venäjä, espanja saksa, ranska Rantavitikan peruskoulu englanti ruotsi, saksa, ranska, venäjä saksa, ranska Yläkemijoen koulu englanti 3

4 JOUSTAVA PERUSOPETUS - käytännöllisyyttä ja toimintaa peruskouluun Joustavassa perusopetuksessa voi suorittaa peruskoulun toiminnallisesti tutustumalla samalla työelämään. Tavoitteena on nuoren opiskelumotivaation vahvistuminen ja jatko-opintoihin sitoutumisen tukeminen. Joustavassa perusopetuksessa vuorottelevat työpaikkaopiskelu ja lähiopetusjaksot koululla. Nuorella on mahdollisuus suorittaa peruskoulun oppimäärää osin työpaikkaopiskeluna ja tutustua näin myös erilaisiin ammatteihin ja työtehtäviin. Opiskelussa korostuu elämyksellisyys ja toiminnallisuus. Opettajan lisäksi joustavassa perusopetuksessa työskentelee nuorisotyöntekijä, joka osaltaan tukee nuoren koulunkäyntiä yhteistyössä kotien sekä muiden mahdollisten tukiverkostojen kanssa. Joustava perusopetus on suunnattu luokille 8 9, ja sinne on mahdollista hakea 7. vuosiluokan kevätlukukaudella 2018 käynnistyvän haun yhteydessä. Joustavan perusopetuksen ryhmiä on kaikilla perusopetusta järjestävillä koulualueilla. KOULUNVAIHTOHAKEMUKSET Koulunvaihtohakemukset toimitetaan Koulutuspalveluihin helmikuun 15. päivään mennessä, lomake löytyy ja opiskelu Postiosoite: Koulupalvelukeskus PL Rovaniemi Käyntisosoite: Hallituskatu 7, Rovaniemi. Lisätietoja: erityisopetuksen koordinaattori Irmeli Vähäaho p , etunimi.sukunimi@rovaniemi.fi. KORKALOVAARAN PERUSKOULU Miehentie 12, Rovaniemi Rehtori Mari Vuorisalo Apulaisrehtori Minna Lilja-Kuistio Apulaisrehtori Veli-Matti Oinas Koulusihteeri Merja Sarajärvi Opinto-ohjaaja Tuulikki Koivisto Opinto-ohjaaja Milja Lukkarila Opinto-ohjaaja Sari Ylinampa Koulumme toiminnan arvopohjana ovat oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo. Ammattitaitoisen perusopetuksen lisäksi sitoudumme yhteisöllisyyteen, osallisuuteen ja toisen ihmisten kunnioittamiseen. Koulun eettiset toimintaperiaatteet ovat: Jokainen oppilas on ainutkertainen. Suhtaudumme oppilaisiimme tasa-arvoisesti ja oikeudenmukaisesti sekä tuemme heidän kasvuaan yhteiskuntamme jäseninä. Tuemme oppilaiden opintietä ja kehitystä yhteistyössä huoltajien ja sidosryhmien kanssa. Pidämme huolta yhteistyöstä oppilaiden huoltajien kanssa siitä, että kaikille oppilaille kuuluvat samat oikeudet ja velvollisuudet. Arvostamme oppilaittemme ja työtovereidemme tekemää vastuullista työtä ja muistamme kannustaa toisiamme. Korkalovaaran peruskoulu on yhtenäinen peruskoulu, jossa on vuosiluokat 1 9. MUUROLAN PERUSKOULU Koulukaari 2-4, Muurola Rehtori Reino Eero Koulusihteeri Teija Määttä Opinto-ohjaaja Hanna Pötsönen Yhdessä kasvaen turvallisella opinpolulla. Toiminta-ajatuksessa on kiteytetty se, että korostamme koulumme yhteisöllisyyttä, turvallisuutta ja kasvua omat juuret tunnistavassa ympäristössä ja pyrkimystä nimenomaan sellaiseen yhteisöllisyyteen, jossa hyvät tavat näkyvät arjessa. Toiminta-ajatus kiteyttää myös laaja-alaisen oppimiskäsityksen jatkumona, kodin, koulun ja muun yhteiskunnan muodostamana opinpolkuna. Jokainen koulun henkilökuntaan kuuluva toimii kasvattajana ja sitoutuu yhdenmukaiseen toimintaan oppilaan parhaaksi. 4

5 Muurolan peruskoulu on yhtenäinen peruskoulu, jossa on vuosiluokat 1 9. NAPAPIIRIN YLÄASTE Asematie 3, Saarenkylä Rehtori Hannu Virkkunen Apulaisrehtori Markku Pekkala Koulusihteeri Marjaana Polojärvi Opinto-ohjaaja Minna Laakso Opinto-ohjaaja Anne Mutka Koulun kotisivut: Koulumme tavoitteena on kasvattaa oppilaita hyvään itsetuntoon; kannustamalla opiskeluun, ohjaamalla omien vahvuuksien löytämiseen, ohjaamalla realistisen minäkuvan muodostumiseen, opettamalla kestämään kritiikkiä ja pettymyksiä. Koulumme haluaa kasvattaa toisten ihmisten kunnioittamiseen; korostamalla hyvän käytöksen merkitystä ihmissuhteissa, opettamalla yhteistyökykyä ja toisten huomioimista, ohjaamalla hyväksymään erilaisia ihmisiä ja kulttuureja. OUNASJOEN PERUSKOULU Kairatie 75, Rovaniemi Rehtori Harri Törmänen Koulusihteeri Tarja Luusua Opinto-ohjaaja Sari Ylinampa Ounasjoen yhtenäisessä peruskoulussa noudatetaan hyviä tapoja ja annetaan arvo toisen työlle. Koulun sisäiselle ilmapiirille on ominaista oppilaiden äänen kuuleminen ja läheinen yhteistyö kotien ja muiden oppilasta lähellä olevien tahojen kanssa. Yhteistyötä tehdään tiiviisti Ounasjoen peruskoululle oppilaitaan lähettävien alakoulujen kanssa tavoitteena mahdollisimman yhtenäisen opintopolun rakentaminen. Ounasjoen peruskoulu on yhtenäinen peruskoulu, jossa on vuosiluokat 1 9. OUNASRINTEEN KOULU Matkajängäntie 5, Rovaniemi Rehtori Jorma Kauttio jorma.kauttio@rovaniemi.fi Kielitarjonta kaupungin kieliohjelmana mukaan. Syksyllä 2017 koulumme nykyiset 6. luokkalaiset aloittavat ensimmäisinä yläkoululaisina 7. luokalla, muita luokka-asteita ei tällöin vielä ole. He jatkavat A2-venäjän opiskelua, muita A2-kieliryhmiä 7. luokilla ei ole. Kasvatamme ja opetamme turvallisessa lähikoulussa oppilaista itsetunnoltaan vahvoja, vastuullisia ja hyvin käyttäytyviä lapsia ja nuoria. Kaikkeen opetukseen liittyen painotetaan jatkuvasti hyviä ja kauniita käytöstapoja ja yhteisten sääntöjen noudattamista. OUNASVAARAN PERUSKOULU Poropolku 7, Rovaniemi Rehtori Kari Ollila Apulaisrehtori Mikko Holma Koulusihteeri Tarja Rautio Opinto-ohjaaja Sinikka Kuukasjärvi-Kanto Opinto-ohjaaja Tuija Ristimella Kasvatamme ja opetamme turvallisessa lähikoulussa oppilaista itsetunnoltaan vahvoja ja vastuullisia ja hyvin käyttäytyviä lapsia ja nuoria. 5

6 RANTAVITIKAN PERUSKOULU YLÄKEMIJOEN KOULU LAPIN YLIOPISTON HARJOITTELUKOULU Yliopistonkatu 6, Rovaniemi Rehtori Tiina Mölläri Vararehtori Heikki Mäntyniemi Vararehtori Juha Kantola Koulusihteeri Sirkka-Liisa Ylitervo Opinto-ohjaaja Milka Lampela Rantaviirin kouluissa me kaikenikäiset kasvamme, opimme ja toimimme yhdessä toisiamme kunnioittaen turvallisessa ympäristössä. Rantavitikan peruskoulussa oppilaalla on mahdollisuus edetä kuvataidepainotteista koulupolkua. Rantavitikan peruskoulu on yhtenäinen peruskoulu, jossa on vuosiluokat 1 9. Rantavitikan peruskouluun on mahdollisuus hakea kuvataidepainotteiseen opetukseen mennessä. Valintalomakkeita saa oman alakoulun opettajalta tai rovaniemi.fi/fi/palvelut/lomakkeet/koulutus-ja-opiskelu. Vanttauskuru 5, Vanttauskoski Vs. rehtori Marko Kerttula Koulusihteeri Aino Ollonen Apulaisrehtori/Opinto-ohjaaja Ritva Tuomi Koulun työn suunnittelun pohjana on koulun toiminta-ajatus Maaseudulta rohkeasti elämään ; korostetaan maaseudun arvoa kotiseutuna, eri-ikäisten oppilaiden erilaisia lahjakkuuksia, itsenäistä työskentelyä, vastuunottoa itsestä, muista ja ympäristöstä sekä oppilaiden sosiaalisten taitojen kehittymistä eri- ikäisten ja erilaisten ihmisten kohtaamisessa koulun toimintaympäristössä. Yläkemijoen koulu on yhtenäinen peruskoulu, jossa on vuosiluokat 1 9. Pohjolankatu 23, Rovaniemi Rehtori Heikki Ervast Koulusihteeri Anneli Venäläinen sähköposti: etunimi.sukunimi@ulapland.fi Lapin yliopiston harjoittelukoulu on Yliopistolain ( 88) mukaista opettajankoulutustehtävää suorittava perusopetuksen yksikkö. Harjoittelukoulu on Lapin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan itsenäinen tulosvastuullinen yksikkö, jolla on perusopetus- ja opettajankoulutustehtävien lisäksi tutkimus-, kokeilu- ja kehittämistehtäviä. Yläkoulutoiminnassa painottuu uusien pedagogisten menetelmien kokeilu ja kehittäminen. Alakoulun musiikkiluokkatoiminta muuttuu yläkoululla valinnaisuuden kautta tapahtuvaksi musiikin painottamiseksi oppiaineen valinneille. 6

TERVETULOA YLÄASTEELLE

TERVETULOA YLÄASTEELLE LUKUVUOSI 2019 2020 TERVETULOA YLÄASTEELLE Ensi syksynä aloittaa Rovaniemen kaupungissa uuden vaiheen opiskelussa noin 660 peruskoulun 7. luokan oppilasta. Monet asiat muuttuvat siirryttäessä alaluokilta

Lisätiedot

TERVETULOA KOULUUN lukuvuosi 2016-2017

TERVETULOA KOULUUN lukuvuosi 2016-2017 TERVETULOA KOULUUN lukuvuosi 2016-2017 Tervetuloa kouluun syksyllä 2016 Lapsen ilmoittaminen kouluun Vuonna 2009 syntyneet lapset aloittavat koulunkäyntinsä lukuvuoden 2016-2017 alussa. Ensi syksynä noin

Lisätiedot

ROVANIEMEN KOULUTUSPALVELUT

ROVANIEMEN KOULUTUSPALVELUT 1 ROVANIEMEN KOULUTUSPALVELUT 1.4.2016 Käyntiosoite: Postiosoite: Sähköpostiosoitteet: Hallituskatu 7, 1 kerros PL 8216, 96101 (PL-osoite ei ole käytössä kouluilla) etunimi.sukunimi@rovaniemi.fi Verkkolaskut:

Lisätiedot

ROVANIEMEN KOULUTUSPALVELUT

ROVANIEMEN KOULUTUSPALVELUT 1 ROVANIEMEN KOULUTUSPALVELUT 29.8.2017 Käyntiosoite: Postiosoite: Sähköpostiosoitteet: Hallituskatu 7, 1 kerros PL 8216, 96101 (PL-osoite ei ole käytössä kouluilla) etunimi.sukunimi@rovaniemi.fi Laskutusosoite:

Lisätiedot

Ruokapalvelut TOIMISTO: Jaakonkatu 3, 4.krs. Puhtauspalvelut TOIMISTO: Pohjolankatu 2

Ruokapalvelut TOIMISTO: Jaakonkatu 3, 4.krs. Puhtauspalvelut TOIMISTO: Pohjolankatu 2 1 RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUT 2018 sähköposti kaikille: etunimi.sukunimi@rovaniemi.fi PALVELUPÄÄLLIKKÖ MARJA-KAISA MÄNTYLÄ 040 740 0512 016 322 8850 Ruokapalvelut TOIMISTO: Jaakonkatu 3, 4.krs RUOKAPALVELUOHJAAJA

Lisätiedot

RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUT Ruokapalvelut TOIMISTO: Jaakonkatu 3, 4krs. Puhtauspalvelut TOIMISTO: Pohjolankatu 2

RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUT Ruokapalvelut TOIMISTO: Jaakonkatu 3, 4krs. Puhtauspalvelut TOIMISTO: Pohjolankatu 2 RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUT 2016 1 sähköpostit kaikille: etunimi.sukunimi@rovaniemi.fi; PALVELUPÄÄLLIKKÖ MARJA-KAISA HUOTARINEN 040 740 0512 016 322 8850 Ruokapalvelut TOIMISTO: Jaakonkatu 3, 4krs RUOKAPALVELUOHJAAJA

Lisätiedot

RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUT Ruokapalvelut TOIMISTO: Jaakonkatu 3, 4krs. Puhtauspalvelut TOIMISTO: Pohjolankatu 2 KESKUSTAN ALUE

RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUT Ruokapalvelut TOIMISTO: Jaakonkatu 3, 4krs. Puhtauspalvelut TOIMISTO: Pohjolankatu 2 KESKUSTAN ALUE RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUT 2016 sähköpostit kaikille: etunimi.sukunimi@rovaniemi.fi; 1 PALVELUPÄÄLLIKKÖ MARJA-KAISA HUOTARINEN 040 740 0512 016 322 8850 Ruokapalvelut TOIMISTO: Jaakonkatu 3, 4krs RUOKAPALVELUOHJAAJA

Lisätiedot

RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUT puhelinluettelo 2015

RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUT puhelinluettelo 2015 RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUT puhelinluettelo 2015 1 Laskutusosoite: Rovaniemen kaupunki, Ruoka- ja puhtauspalvelut sarjanumero 16802118 Verkkolaskutusoperaattori Tieto Oyj Välittäjätunnus 003701011385 OKOYFIHH

Lisätiedot

Opas 3. luokalle siirtyvälle

Opas 3. luokalle siirtyvälle Kuopion kaupunki, kasvun ja oppimisen palvelualue Opas 3. luokalle siirtyvälle Lukuvuosi 2014-2015 Valinnat 2. luokan kevätlukukaudella Oppilas valitsee 2. luokan kevätlukukauden alussa ensimmäisen vieraan

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016 Ilpo Tervonen, 18.8.2015 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Hillatien koulussa on turvallinen ja kaikkia kannustava työskentely-ympäristö,

Lisätiedot

Kielten opiskelu Oulussa

Kielten opiskelu Oulussa Kielten opiskelu Oulussa Kielten nimitykset Varhennettu leikinomainen ja toiminnallinen kielenopetus 1. tai 2. luokalla (koulukohtainen) A-kieli (A1) on peruskoulun ensimmäinen vieras kieli, joka alkaa

Lisätiedot

Toisluokkalaisen. opas. Lukuvuosi 2015 2016. Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta

Toisluokkalaisen. opas. Lukuvuosi 2015 2016. Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta Toisluokkalaisen opas Lukuvuosi 2015 2016 Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta Nyt on aika valita ensimmäinen vieras kieli! Ensimmäisen vieraan kielen eli A-kielen opiskelu aloitetaan

Lisätiedot

RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUALUE 2014

RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUALUE 2014 RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUALUE 2014 1 Ruokapalvelut TOIMISTO: Jaakonkatu 3, 4krs RUOKAPALVELUPÄÄLLIKKÖ marja-kaisa.huotarinen@rovaniemi.fi MARJA-KAISA HUOTARINEN 040 740 0512 016 322 8850 merja.ahonen@rovaniemi.fi

Lisätiedot

Tutustumisilta 6.luokkalaisten huoltajille ja nuorille

Tutustumisilta 6.luokkalaisten huoltajille ja nuorille Tutustumisilta 6.luokkalaisten huoltajille ja nuorille Tervetuloa Hatanpään kouluun (rehtori) miksi lähikoulu? koulun käytänteet koulun tuki oppilaalle Liikuntapainotus sisältö ja hakumenettely (Mikko

Lisätiedot

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014 TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014 Lielahden koulu tänään Oppilaita on yhteensä 577-264 oppilasta vuosiluokilla 1-6 - 313 oppilasta vuosiluokilla 7-10 Luokkia - 7. luokkia

Lisätiedot

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma SISÄLLYS 1 Ohjauksen järjestämisen rakenteet, sisällöt, tavoitteet ja toimintatavat... 4 1.1 Vuosiluokat 1-2... 4 1.1.1 Tavoitteet... 4 1.1.2 Sisällöt

Lisätiedot

OPISKELU URHEILULUOKILLA 7-9 SEKÄ HAKUMENETTELY KEVÄÄLLÄ 2018

OPISKELU URHEILULUOKILLA 7-9 SEKÄ HAKUMENETTELY KEVÄÄLLÄ 2018 OPISKELU URHEILULUOKILLA 7-9 SEKÄ HAKUMENETTELY KEVÄÄLLÄ 2018 URHEILULUOKKA Lukuvuodesta 2017-2018 lähtien Kastellin koulu on mukana Suomen Olympiakomitean koordinoimassa valtakunnallisessa urheiluyläkoulukokeilussa

Lisätiedot

KEMPELEEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN OPPILAAKSI OTTAMISEN PERIAATTEET

KEMPELEEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN OPPILAAKSI OTTAMISEN PERIAATTEET KEMPELEEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN OPPILAAKSI OTTAMISEN PERIAATTEET Palveluvaliokunta 8.9.2015 Kunnanhallitus 21.9.2015 Johdanto Kunta on velvollinen järjestämään kunnassa asuville oppivelvollisuusikäisille

Lisätiedot

Orimattilan kaupungin opetuspalvelut

Orimattilan kaupungin opetuspalvelut Orimattilan kaupungin opetuspalvelut Opas kouluun ilmoittautumisesta Orimattilan sivistyspalvelukeskus 15.1.2016 Tervetuloa Orimattilan perusopetuksen oppilaaksi! Suomessa vakinaisesti asuvat lapset ovat

Lisätiedot

Toisluokkalaisen. opas. Lukuvuosi 2014 2015. Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta

Toisluokkalaisen. opas. Lukuvuosi 2014 2015. Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta Toisluokkalaisen opas Lukuvuosi 2014 2015 Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta Nyt on aika valita ensimmäinen vieras kieli! 1. 6. luokilla opiskellaan yhtä tai kahta kieltä äidinkielen

Lisätiedot

PARKANON YHTENÄISKOULU

PARKANON YHTENÄISKOULU PARKANON YHTENÄISKOULU Koulu- ja kulttuurikampus Kaarna, Satakunnankatu 36, 39700 Parkano TIEDOTUSLEHTI PERUSOPETUKSEN 7. LUOKKIEN OPPILAILLE JA NÄIDEN HUOLTAJILLE KESÄKUU 2019 REHTORIN TERVEHDYS Yläluokille

Lisätiedot

Liite 1: Oppilasmäärät alueen kouluissa Liite 2: Laskentamallin perusteet ja koulujen sijainti alueella

Liite 1: Oppilasmäärät alueen kouluissa Liite 2: Laskentamallin perusteet ja koulujen sijainti alueella Keskusta-Ounasjoen palveluverkkoselvitys Liite 1: Oppilasmäärät alueen kouluissa Liite 2: Laskentamallin perusteet ja koulujen sijainti alueella Koulutuslautakunta 17.12.2015 148 Ylikylän Vennivaaran alueen

Lisätiedot

RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUKESKUS 2013

RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUKESKUS 2013 RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUKESKUS 2013 1 Ruokapalvelut TOIMISTO: Jaakonkatu 3, 4krs PALVELUPÄÄLLIKKÖ marja-kaisa.huotarinen@rovaniemi.fi MARJA-KAISA HUOTARINEN 040 740 0512 016 322 8850 merja.ahonen@rovaniemi.fi

Lisätiedot

Opas 3. luokalle siirtyvälle

Opas 3. luokalle siirtyvälle Kuopion kaupunki, kasvun ja oppimisen palvelualue Opas 3. luokalle siirtyvälle Lukuvuosi 2016 2017 Valinnat 2. luokan kevätlukukaudella Oppilas valitsee 2. luokan kevätlukukauden alussa ensimmäisen vieraan

Lisätiedot

Vuosaaren koulujen yhdistyminen

Vuosaaren koulujen yhdistyminen Vuosaaren koulujen yhdistyminen Kaupunginvaltuusto on päättänyt, että Vuosaaren alueella kahdeksan peruskoulua yhdistyvät neljäksi peruskouluksi 1.8.2017 alkaen seuraavasti: Heteniityn ala-asteen koulu

Lisätiedot

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 14.1.2013

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 14.1.2013 TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu Lielahden koulu Oppilaita on yhteensä 607 - yläkoulussa 324 - alakoulussa 283 Luokkia - 7. luokkia 5 kpl, 106 oppilasta - 8. luokkia 5 kpl, 106 oppilasta

Lisätiedot

Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue!

Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Kielivalinta Tulevaisuuden valinta: pääomaa tulevaa varten. Nykypäivänä englannin osaaminen on lähtökohta mitä kieliä valitaan sen

Lisätiedot

Tervetuloa koulutulokkaiden tilaisuuteen

Tervetuloa koulutulokkaiden tilaisuuteen Tervetuloa koulutulokkaiden tilaisuuteen Koulupolku alkaa Koulunkäynnin aloittaminen on iso asia lapsen ja koko perheen elämässä. Koulutulokkaat odottavat innolla, ehkä hieman jännittäen koulun alkamista

Lisätiedot

A2-kieli. Puolalan koulussa

A2-kieli. Puolalan koulussa A2-kieli Puolalan koulussa Mikä on A1-kieli? A1-kieli on ensimmäinen vieras kieli, joka alkaa 1. luokalta, ns. varhennettu kielenopetus. A1-kieli on kaikille oppilaille yhteinen aine. A1-kieli on Puolalan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 174. 174 Perusopetuksen lukuvuoden 2016-2017 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset

Espoon kaupunki Pöytäkirja 174. 174 Perusopetuksen lukuvuoden 2016-2017 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset 21.10.2015 Sivu 1 / 1 4433/12.01.02/2015 174 Perusopetuksen lukuvuoden 2016-2017 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN RYHMÄKOKO- JA OPPILASVALINTAKRITEERIT NAANTA- LISSA

PERUSOPETUKSEN RYHMÄKOKO- JA OPPILASVALINTAKRITEERIT NAANTA- LISSA Naantalin kaupunki, perusopetus Sivu 1 / 5 PERUSOPETUKSEN RYHMÄKOKO- JA OPPILASVALINTAKRITEERIT NAANTA- LISSA Sisällys 1. Oppilaan lähikoulun määräytyminen ja ryhmäkokosuositus... 1 1.1. Oppilaaksi ottaminen

Lisätiedot

Talvisalon koulu. Urheiluluokka

Talvisalon koulu. Urheiluluokka Talvisalon koulu Urheiluluokka 2019-2020 Talvisalo on olympiakomitean urheiluyläkoulu Yksi 25:stä koulusta Suomessa Toteuttaa toimintaa olympiakomitean suositusten mukaisesti Valtakunnallinen soveltuvuuskoe

Lisätiedot

KÄSIKIRJA KUUDESLUOKKALAISELLE 2016

KÄSIKIRJA KUUDESLUOKKALAISELLE 2016 KÄSIKIRJA KUUDESLUOKKALAISELLE 2016 Mikä sitten muuttuu? Yläkouluun tullessasi opiskelu muuttuu entistä itsenäisemmäksi. Opiskelu saattaa tuntua aluksi vapaammalta, mutta oma vastuusi asioiden hoitamisesta

Lisätiedot

Loimaan kaupunki. Lähikoulun osoittaminen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet. Koulutuslautakunta / Liite 3a

Loimaan kaupunki. Lähikoulun osoittaminen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet. Koulutuslautakunta / Liite 3a Loimaan kaupunki Lähikoulun osoittaminen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet 2017 Koulutuslautakunta 24.11.2016/ Liite 3a Sisältö 1. Lainsäädännölliset lähtökohdat 3 2. Ensisijainen koulupaikka eli lähikoulu

Lisätiedot

Tietoa 7. luokalle siirtymisestä oppilaalle ja huoltajille. Lukuvuosi luokkalaisen opas

Tietoa 7. luokalle siirtymisestä oppilaalle ja huoltajille. Lukuvuosi luokkalaisen opas 6. Tietoa 7. luokalle siirtymisestä oppilaalle ja huoltajille. Lukuvuosi 2018 2019 - luokkalaisen opas Tervetuloa Sisällys 4 5 Tärkeät päivämäärät, lomakkeet ja lisätietoa 6 7 Miten 7. luokalle siirrytään?

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Joustavan perusopetuksen toiminta Perusopetuslain mukaan kunta voi järjestää päättämässään laajuudessa perusopetuksen 7-9 vuosiluokkien yhteydessä

Lisätiedot

ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS

ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS www.nurmijarvi.fi ELOKUU 7. luokkalaisten ryhmäyttämiset syyskuun SYYSKUU Vanhempainilta 7. luokkalaisten huoltajille lokakuun loppuun Alueen vastaava nuoriso-ohjaaja

Lisätiedot

Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä

Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä JOPO Joustava perusopetus 1/2 Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä Uudenmaankatu 17 Rehtori Janne Peräsalmi 05800 Hyvinkää Vehkojan koulu 0400-756276 janne.peräsalmi@hyvinkää.fi

Lisätiedot

Tiivistelmä Munkkivuoren ala-asteen koulun koulukohtaisesta opetussuunnitelmasta

Tiivistelmä Munkkivuoren ala-asteen koulun koulukohtaisesta opetussuunnitelmasta Tiivistelmä Munkkivuoren ala-asteen koulun koulukohtaisesta opetussuunnitelmasta MUNKKIVUOREN ALA-ASTEEN KOULUSSA LUODAAN MEIDÄN KOULU -HENKEÄ Koulussa arvostetaan kaikkia niin lapsia kuin aikuisia. Koulussa

Lisätiedot

Hyvä rehtori, luokanvalvoja tai oppilaanohjaaja sekä oppilaat ja huoltajat VUOKATTI-RUKA URHEILUAKATEMIAN VALTAKUNNALLINEN YLÄKOULULEIRITYS

Hyvä rehtori, luokanvalvoja tai oppilaanohjaaja sekä oppilaat ja huoltajat VUOKATTI-RUKA URHEILUAKATEMIAN VALTAKUNNALLINEN YLÄKOULULEIRITYS Hyvä rehtori, luokanvalvoja tai oppilaanohjaaja sekä oppilaat ja huoltajat VUOKATTI-RUKA URHEILUAKATEMIAN VALTAKUNNALLINEN YLÄKOULULEIRITYS Valtakunnallinen yläkoululeiritys on osa Suomen Olympiakomitean

Lisätiedot

Koulutuslautakunta. Valtuustoseminaari

Koulutuslautakunta. Valtuustoseminaari Koulutuslautakunta Valtuustoseminaari 16.9.2013 VARHAISKASVATUS Kaupungin päiväkoteja 32 Ostopalvelupäiväkoteja 13 Perhepäivähoitajia 45 Kaupungin ryhmäperhepäiväkoteja 3 Avointa päiväkotitoimintaa 6 toimipisteessä

Lisätiedot

Yhtenäiskoulu. Louhentie 3 00610 HELSINKI PL 3312 00099 HELSINGIN KAUPUNKI. www.ynk.edu.hel.fi YHTENÄISKOULU. opas. peruskoulun.

Yhtenäiskoulu. Louhentie 3 00610 HELSINKI PL 3312 00099 HELSINGIN KAUPUNKI. www.ynk.edu.hel.fi YHTENÄISKOULU. opas. peruskoulun. Yhtenäiskoulu Louhentie 3 00610 HELSINKI PL 3312 00099 HELSINGIN KAUPUNKI www.ynk.edu.hel.fi YHTENÄISKOULU opas peruskoulun luokille 7 9 Yhtenäiskoulun 7. - 9. luokkien tuntijako Vuosiluokka 7 8 9 Kaikille

Lisätiedot

Esite Kouvolan kuudesluokkalaisille 2013 TERVETULOA ERIKOISLUOKALLE

Esite Kouvolan kuudesluokkalaisille 2013 TERVETULOA ERIKOISLUOKALLE Esite Kouvolan kuudesluokkalaisille 2013 TERVETULOA ERIKOISLUOKALLE SIIRTYMINEN YLÄKOULUUN / ERIKOISLUOKALLE HAKEUTUMINEN Yläkouluun siirtyminen Jokaisella oppilaalle määritellään lähikoulu osoitteen mukaan.

Lisätiedot

Tervetuloa koulutulokkaiden tilaisuuteen

Tervetuloa koulutulokkaiden tilaisuuteen Tervetuloa koulutulokkaiden tilaisuuteen Koulupolku alkaa Koulunkäynnin aloittaminen on iso asia lapsen ja koko perheen elämässä. Koulutulokkaat odottavat innolla, ehkä hieman jännittäen koulun alkamista

Lisätiedot

Tervetuloa kouluun. Tervetuloa kouluun

Tervetuloa kouluun. Tervetuloa kouluun Tervetuloa kouluun 2018 2019 Tervetuloa kouluun Opas uusille oppilaille ja Lukuvuosi heidän huoltajilleen 2016-2017 ASKOLAN KUNTA Askolan kunta Sivistystoimi Sivistystoimi Tärkeitä päivämääriä Kouluun

Lisätiedot

Uudenkaupungin koulukuljetus- ohjeistus

Uudenkaupungin koulukuljetus- ohjeistus Uudenkaupungin koulukuljetus- ohjeistus Perusopetuslaissa ja Uudenkaupungin kaupungin koulutoimen periaatepäätöksissä määritellään ne ehdot joiden mukaan kunta järjestää oppilaalle koulukuljetuksen. Muiden

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN RYHMÄKOKO- JA OPPILASVALINTAKRITEERIT NAANTA- LISSA

PERUSOPETUKSEN RYHMÄKOKO- JA OPPILASVALINTAKRITEERIT NAANTA- LISSA Naantalin kaupunki, perusopetus Sivu 1 / 5 PERUSOPETUKSEN RYHMÄKOKO- JA OPPILASVALINTAKRITEERIT NAANTA- LISSA Sisällys 1. Oppilaan lähikoulun määräytyminen ja ryhmäkokosuositus... 1 1.1. Oppilaaksi ottaminen

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI SÄRKELÄN KOULU TYÖSUUNNITELMA

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI SÄRKELÄN KOULU TYÖSUUNNITELMA KEMIJÄRVEN KAUPUNKI SÄRKELÄN KOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2014-2015 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Särkelässä tehdään työtä iloisessa kouluhengessä lähtökohtana kotiympäristö ja jokaisen yksilölliset kyvyt.

Lisätiedot

Koulumatka mitataan kotipihalta koulun tai päiväkodin pihalle lyhintä mahdollista kulkukelpoista reittiä (pyörä- ja kävelytiet mukaan lukien) pitkin.

Koulumatka mitataan kotipihalta koulun tai päiväkodin pihalle lyhintä mahdollista kulkukelpoista reittiä (pyörä- ja kävelytiet mukaan lukien) pitkin. 1 ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUSPERIAATTEET (KULJETUSSÄÄNTÖ) 1.8.2011 ALKAEN YLEISET PERIAATTEET Perusopetuslain 32 :n mukaan koulumatkoilla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen, mikäli - perusopetusta

Lisätiedot

Eräitä oppilaan arvioinnin yleisiä kysymyksiä. Kielitivolin koordinaattoritapaaminen Helsinki Opetusneuvos Kristiina Ikonen

Eräitä oppilaan arvioinnin yleisiä kysymyksiä. Kielitivolin koordinaattoritapaaminen Helsinki Opetusneuvos Kristiina Ikonen Eräitä oppilaan arvioinnin yleisiä kysymyksiä Kielitivolin koordinaattoritapaaminen Helsinki 5.11.2010 Opetusneuvos Kristiina Ikonen Oppilaan arvioinnin merkitys ja tehtävä opetussuunnitelman perusteissa

Lisätiedot

Kontiolahden koulu

Kontiolahden koulu Kontiolahden koulu 18.3.2017 MIKÄ ON JOPO-LUOKKA? Opetus joustaa ei oppilas JOPO (joustava perusopetus) on työelämäpainotteinen ja toiminnallinen tapa suorittaa peruskoulun yhdeksäs vuosiluokka. Tavoitteena

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 190. 190 Perusopetuksen lukuvuoden 2015-2016 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset

Espoon kaupunki Pöytäkirja 190. 190 Perusopetuksen lukuvuoden 2015-2016 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset 22.10.2014 Sivu 1 / 1 4277/12.01.02/2014 190 Perusopetuksen lukuvuoden 2015-2016 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

YLI-MAARIAN KOULUN ESITTELYTILAISUUS

YLI-MAARIAN KOULUN ESITTELYTILAISUUS YLI-MAARIAN KOULUN ESITTELYTILAISUUS 11.1.2018 - MONITOIMITALO YPSILON JA YLI-MAARIAN KOULU - YLI-MAARIAN KOULUSSA 7. - 9. LUOKALLA - OPETUSSUUNNITELMAAN LIITTYVÄT UUDET TUULET OSALLISUUS, HYVINVOINTI

Lisätiedot

Kirkonkylän yhtenäiskoulu. 7lk. Info

Kirkonkylän yhtenäiskoulu. 7lk. Info Kirkonkylän yhtenäiskoulu 7lk. Info Ohjelma Klo 12.45 Klo 13.10 Info (Yleistä, Valinnaisaineet) Luokkiin (Luokanohjaajat) 19.10.2018 Alatunniste tähän 4 Yleistä 19.10.2018 Alatunniste tähän 5 YHTENÄISEN

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Koululaisten iltapäivätoiminta. Toimintasuunnitelma. Rovaniemen kaupungin koulutuslautakunta / 6

Rovaniemen kaupunki Koululaisten iltapäivätoiminta. Toimintasuunnitelma. Rovaniemen kaupungin koulutuslautakunta / 6 Rovaniemen kaupunki Koululaisten iltapäivätoiminta Toimintasuunnitelma 2008 2009 Rovaniemen kaupungin koulutuslautakunta 16.1.2008/ 6 1. Toiminnan lähtökohdat 2. Toiminnan tavoitteet 3. Sisällölliset painotukset

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA Lukuvuodelle 2014-2015 Isokylän Koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Isokylän koulu tarjoaa muuttuvassa yhteiskunnassa tarvittavia tietoja, taitoja ja valmiuksia sekä tukee

Lisätiedot

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN Illan ohjelma: Valinnaisuus Pikkolassa Luokanvalvojan tapaaminen Luokanvalvojat: 7A Antti Korpinen 7B Leena Mäyry-Ylinen 7C Milla Ojala 7D Mari Johansson 7E Tommi Roininen 7F

Lisätiedot

Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet

Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet Sivistyslautakunta 24.11.2016 103 www.nurmijarvi.fi Perusopetuslain 4 :n mukaan kunta on velvollinen järjestämään perusopetusta sen alueella

Lisätiedot

Valinnaisaineet Järvenperän koulussa. Info huoltajille

Valinnaisaineet Järvenperän koulussa. Info huoltajille Valinnaisaineet Järvenperän koulussa Info huoltajille 17.1.2018 Tervetuloa Ohjelma 17.45- Mahdollisuus kahvitteluun 18.00-18.30 Luokat 7ABC: Info valintojen tekemisestä, auditoriossa Luokat 7DEF: Tutustumista

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET 1.8.2013 alkaen 1. Lainsäädäntöä 2. Oppilaan vakituinen asuinpaikka 3. Koulumatka 4. Tien vaarallisuus 5. Yksittäinen taksikuljetus

Lisätiedot

Hailuodon peruskoulu Maahanmuuttajaoppilaan ohjaussuunnitelma

Hailuodon peruskoulu Maahanmuuttajaoppilaan ohjaussuunnitelma Hailuodon peruskoulu Maahanmuuttajaoppilaan ohjaussuunnitelma Ohjaus ennen opintojen alkua Ohjaus maahanmuuttajaoppilaan opintojen alkaessa TEHTÄVÄ TEHTÄVÄN SISÄLTÖ JA AJOITUS VASTUUHENKILÖT MUUTA Oppilaan

Lisätiedot

Skenaariot Meilahden ja Pikku Huopalahden kouluverkon kehittämiseksi

Skenaariot Meilahden ja Pikku Huopalahden kouluverkon kehittämiseksi Skenaariot Meilahden ja Pikku Huopalahden kouluverkon kehittämiseksi Haaste ja reunaehdot Meilahden ja Pikku Huopalahden alueen kouluverkkotarkastelussa keskitytään erityisesti seuraaviin haasteisiin.

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. sivu

SISÄLLYSLUETTELO. sivu SISÄLLYSLUETTELO sivu HYVÄT HUOLTAJAT...3 IMATRAN KAUPUNGIN KIELIOHJELMA...5 KOULUPIIRIT...8 KOSKEN KOULU KOSKEN TOIMIPISTE...9 MANSIKKALAN KOULU... 10 VUOKSENNISKAN KOULU (luokat 1-9)... 11 ITÄ-SUOMEN

Lisätiedot

Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet

Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet Sivistyslautakunta 26.10.2017 88 www.nurmijarvi.fi Perusopetuslain 4 :n mukaan kunta on velvollinen järjestämään perusopetusta sen alueella asuville

Lisätiedot

A2-kielen valinnoista ja opetuksesta

A2-kielen valinnoista ja opetuksesta A2-kielen valinnoista ja opetuksesta Kielten nimitykset perusasteella ja lukiossa A-kieli (A1) on peruskoulun ensimmäinen vieras kieli, joka alkaa 2. luokalla. Oulun kaupungissa kaikki oppilaat opiskelevat

Lisätiedot

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan 5.9.2016 Opetussuunnitelma = OPS Opetussuunnitelma on suunnitelma siitä, miten opetus järjestetään. Se on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta. Opetussuunnitelmassa

Lisätiedot

3. luokan kielivalinta

3. luokan kielivalinta 3. luokan kielivalinta A2-kieli Pia Bärlund, suunnittelija Sivistyksen toimiala - Perusopetus 014-266 4889 pia.barlund@jkl.fi 1.2.2016 Yleistietoa Jyväskylässä valittavissa A2-kieleksi saksa, ranska, venäjä

Lisätiedot

Tehtaanpuiston yläasteen koulun johtokunnan kokous 1-5, 10 ja 15

Tehtaanpuiston yläasteen koulun johtokunnan kokous 1-5, 10 ja 15 Tehtaanpuiston yläasteen koulu PL 3714 00099 Helsingin kaupunki Johtokunta PÖYTÄKIRJAOTE 2016 / 4 1(3) 3.10.2016 Tehtaanpuiston yläasteen koulun johtokunnan kokous 1-5, 10 ja 15 Aika Maanantai 3.10.2016

Lisätiedot

TERVETULOA ERIKOISLUOKALLE. Esite kuudesluokkalaisille syksyn 2015 erikoisluokista

TERVETULOA ERIKOISLUOKALLE. Esite kuudesluokkalaisille syksyn 2015 erikoisluokista TERVETULOA ERIKOISLUOKALLE Esite kuudesluokkalaisille syksyn 2015 erikoisluokista Kouvolan kaupunki perusopetus 2014 SIIRTYMINEN YLÄKOULUUN / ERIKOISLUOKALLE HAKEUTUMINEN Yläkouluun siirtyminen Jokaisella

Lisätiedot

Opas valinnaisuuteen. Saarnilaakson koulu

Opas valinnaisuuteen. Saarnilaakson koulu Saarnilaakson koulu Opas valinnaisuuteen Sisällysluettelo 1. Valinnaisuus perusopetuksessa... 2 2. Valinnaiset aineet... 3 3. Taide- ja taitoaineiden valinnaiset tunnit... 3 4. Arviointi... 4 Valinnaiset

Lisätiedot

A1-kielivalinta ja hakeminen painotettuun opetukseen 3. luokalle Hakuaika luokkalaisille ja 2.-luokkalaisten huoltajille

A1-kielivalinta ja hakeminen painotettuun opetukseen 3. luokalle Hakuaika luokkalaisille ja 2.-luokkalaisten huoltajille A1-kielivalinta ja hakeminen painotettuun opetukseen 3. luokalle 2019 Hakuaika 11. 21.1.2019 2.-luokkalaisille ja 2.-luokkalaisten huoltajille Lahden kaupungin koulujen A1-kielitarjonta sekä painotetun

Lisätiedot

Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta:

Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta: Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv. 2018-2019 ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta: Tervetuloa arviointikeskusteluun! Arviointikeskustelun tehtävänä on ohjata ja kannustaa

Lisätiedot

Lukuvuosi Luonnontiede- ja matematiikkaluokka

Lukuvuosi Luonnontiede- ja matematiikkaluokka Mertalan koulun LuMa-luokka Lukuvuosi 2017-2018 Luonnontiede- ja matematiikkaluokka LuMa-luokka tarjoaa ylöspäin eriyttävää opetusta matematiikassa, fysiikassa ja kemiassa vahvan pohjan perusopinnoissa

Lisätiedot

Perjantain koulupolut

Perjantain koulupolut erjantain koulupolut SYVE STADI KOULUPOLUT PE 14.9.2007 B8 HIIDENKIVI B1 PUISTOLA B7 TORPPARINMÄKI (pk+aa+nurkka) B3 KANNELMÄKI B17 YHTENÄISKOULU B9 KARVIAISTIE B4 PELIMANNI 50 B2 JAKOMÄKI (aa+ya) 10 PITÄJÄNMÄKI

Lisätiedot

Valinnaisuus luokilla A2-kieli ja muut valinnaiset aineet

Valinnaisuus luokilla A2-kieli ja muut valinnaiset aineet Valinnaisuus 5.-6. luokilla A2-kieli ja muut valinnaiset aineet Valinnaiset aineet alakoulussa Oppilaalla on yhteensä 2 vvt (vuosiviikkotuntia) valinnaisia aineita sekä 5. luokalla että 6.luokalla. Oppilas

Lisätiedot

Länkipohjan koulun ja Kuoreveden yhtenäiskoulun oppilaaksiottoalueiden rajan tarkastelu

Länkipohjan koulun ja Kuoreveden yhtenäiskoulun oppilaaksiottoalueiden rajan tarkastelu Länkipohjan koulun ja Kuoreveden yhtenäiskoulun oppilaaksiottoalueiden rajan tarkastelu 20.2.2017 Prosessi Kaksi kuntalaisaloitetta koskien oppilaaksiottoalueen muutosta (kuntalaki 23 ); aloitteet pitävät

Lisätiedot

Tilastotietoja perusopetuksesta

Tilastotietoja perusopetuksesta Sisällysluettelo 1. Johdanto 2. Perusopetuksen oppilasmäärä 3. Opetusryhmien koot 4. Erityinen tuki 5. Maahanmuuttajaopetus 6. Kielivalinnat 7. Painotettu opetus 8. Perusopetuksen iltapäivätoiminta 9.

Lisätiedot

LOTILAN KOULU MUSIIKKILUOKAT, KIELET,ERITYISOPETUS. www.edu.lahti.fi/lotila www.wilmalahti.edu.lahti.fi www.soitankoulussa.fi

LOTILAN KOULU MUSIIKKILUOKAT, KIELET,ERITYISOPETUS. www.edu.lahti.fi/lotila www.wilmalahti.edu.lahti.fi www.soitankoulussa.fi LOTILAN KOULU MUSIIKKILUOKAT, KIELET,ERITYISOPETUS www.edu.lahti.fi/lotila www.wilmalahti.edu.lahti.fi www.soitankoulussa.fi Koulu keskellä kylää n n n n Lotilan koulu vuodesta 1955 Musiikkiluokat vuodesta

Lisätiedot

Yläkoulun painotettuun opetukseen hakeminen

Yläkoulun painotettuun opetukseen hakeminen Yläkoulun painotettuun opetukseen hakeminen Keravan kasvatus- ja opetustoimi, syksy 2017 Painotusluokat Koulu Painotus Vuosiluokat Keravanjoen koulu Kansainvälisyys Liikunta Luonnontiede-matematiikka Kurkelan

Lisätiedot

Opettajien tehtäväkohtaisen palkan TVA-perusteet 1.8.2011 lukien

Opettajien tehtäväkohtaisen palkan TVA-perusteet 1.8.2011 lukien Ylöjärven kaupunki Opettajien tehtäväkohtaisen palkan TVA-perusteet 1.8.2011 lukien 1. Laaja-alainen pedagoginen ja/tai muu kunnallinen kehittämistehtävä 1.1. Erityisopetuksen ja/tai oppilashuollon kunnallinen

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2014-2015. Sepänmäen koulu

TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2014-2015. Sepänmäen koulu KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2014-2015 Sepänmäen koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Sepänmäen erityisopetusyksikkö toteuttaa oppilaan yksilöllisistä tarpeista lähtevää kasvatusta tavoitteena

Lisätiedot

MATKUSTAJASTA. Katja Luukaslammi Nuoriso-ohjaaja/ JOPO KULJETTAJAKSI

MATKUSTAJASTA. Katja Luukaslammi Nuoriso-ohjaaja/ JOPO KULJETTAJAKSI MATKUSTAJASTA Katja Luukaslammi Nuoriso-ohjaaja/ JOPO KULJETTAJAKSI JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN ALKU KAUHAJOELLA Joustava perusopetus JOPO -hanke käynnistyi tammikuussa 2006, kun opetusministeriö myönsi määrärahaa

Lisätiedot

Koulutulokkaiden vanhempainaamu

Koulutulokkaiden vanhempainaamu Koulutulokkaiden vanhempainaamu Keskiviikko klo 8.30 10 TERVETULOA! Kilonpuisto - meidän koulumme Perustettu 2003 Yhtenäinen peruskoulu; esikoulu, alakoulu, yläkoulu 672 oppilasta 36 luokkaa (POR) 60 päätoimista

Lisätiedot

Tervetuloa Hannunniitun kouluun!

Tervetuloa Hannunniitun kouluun! Tervetuloa Hannunniitun kouluun! Yhdessä kulkien, matkalla kasvaen, kaikesta oppien. - Saara Mälkönen 2015- PERUSOPETUS Perusopetuksen on annettava mahdollisuus monipuoliseen kasvuun, oppimiseen ja terveen

Lisätiedot

Normaalikoulun kielivalintailta Welcome! Willkommen! Bienvenue!

Normaalikoulun kielivalintailta Welcome! Willkommen! Bienvenue! Normaalikoulun kielivalintailta 17.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Kielivalinta Tulevaisuuden valinta: pääomaa tulevaa varten. Kieli ei ole vain kieli. Oheistuotteena kulttuurien tuntemusta ja yleissivistystä.

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN YLÄKOULULEIRITYS KOULU JA OPISKELU

VALTAKUNNALLINEN YLÄKOULULEIRITYS KOULU JA OPISKELU VALTAKUNNALLINEN YLÄKOULULEIRITYS KOULU JA OPISKELU VALTAKUNNALLINEN YLÄKOULULEIRITYS Valtakunnallinen yläkoululeiritys on osa Suomen Olympiakomitean urheiluakatemiaohjelmaa. Yksi leiritystä toteuttavista

Lisätiedot

Pakilan yläasteen koulu

Pakilan yläasteen koulu Pakilan yläasteen koulu 6. luokkien vanhempainilta Rehtori Juha Leino Tukioppilastoiminnan tavoitteet Toiset huomioivat käyttäytymisen edistäminen koulussa Nuorten osallisuuden lisääminen koulussa Ongelmien

Lisätiedot

Kielitaidon merkitys globaalissa taloudessa. Minkälaisia ovat työelämän kielitaitotarpeet nyt ja tulevaisuudessa?

Kielitaidon merkitys globaalissa taloudessa. Minkälaisia ovat työelämän kielitaitotarpeet nyt ja tulevaisuudessa? Kielitaidon merkitys globaalissa taloudessa Markku Koponen Koulutusjohtaja emeritus Elinkeinoelämän keskusliitto EK Kari Sajavaara-muistoluento Jyväskylä Esityksen sisältö Kansainvälistyvä toimintaympäristö

Lisätiedot

ESITE PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVA OPETUS

ESITE PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVA OPETUS ESITE PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVA OPETUS Valmistava opetus - yleistä Oppilas, joka ei vielä osaa suomea tai tarvitsee tukea suomen kielen vahvistamisessa, aloittaa koulunkäyntinsä perusopetukseen valmistavassa

Lisätiedot

Pohjoisen yhteistyöalueen kommentteja perusopetuksen kieliohjelmaluonnoksesta. Laivaseminaari 27.11.2014

Pohjoisen yhteistyöalueen kommentteja perusopetuksen kieliohjelmaluonnoksesta. Laivaseminaari 27.11.2014 Pohjoisen yhteistyöalueen kommentteja perusopetuksen kieliohjelmaluonnoksesta 1 A1-kielenä kaikilla oppilailla alkaa englanti. Nykyiseen tuntijakoon verrattuna vuoden 2016 tuntijaossa yksi vuosiviikkotunti

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. KASKO, 19.5.2015 17:30, Pöytäkirja. 40 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO... 1 Pykälän liite: Tuntijakoesitys 2016...

SISÄLLYSLUETTELO. KASKO, 19.5.2015 17:30, Pöytäkirja. 40 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO... 1 Pykälän liite: Tuntijakoesitys 2016... i SISÄLLYSLUETTELO KASKO, 19.5.2015 17:30, Pöytäkirja 40 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO... 1 Pykälän liite: Tuntijakoesitys 2016... 4 40, KASKO 19.5.2015 17:30 Sivu 2 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO

Lisätiedot

ASIAKIRJAT, JOIHIN YHTENÄISEN PERUSOPETUKSEN KEHITTÄMINEN PERUSTUU

ASIAKIRJAT, JOIHIN YHTENÄISEN PERUSOPETUKSEN KEHITTÄMINEN PERUSTUU ASIAKIRJAT, JOIHIN YHTENÄISEN PERUSOPETUKSEN KEHITTÄMINEN PERUSTUU Perusopetuslaki 628/1998 Perusopetusasetus 852/1998 Valtioneuvoston asetus perusopetuksen yleisistä valtakunnallisista tavoitteista ja

Lisätiedot

Tervetuloa Pukinmäenkaaren peruskouluun! (Uusi koulu alkaen)

Tervetuloa Pukinmäenkaaren peruskouluun! (Uusi koulu alkaen) Tervetuloa Pukinmäenkaaren peruskouluun! (Uusi koulu 1.8.2016 alkaen) Rehtori Leena Hiillos Virka-apulaisrehtori Mikko Kytömäki Yleistietoa koulusta Oppilaita ~ 900 Yhtenäinen peruskoulu, luokka-asteet

Lisätiedot

Kaksikieliseen opetukseen 7. luokalle hakeminen. Lukuvuosi

Kaksikieliseen opetukseen 7. luokalle hakeminen. Lukuvuosi Kaksikieliseen opetukseen 7. luokalle hakeminen Lukuvuosi 2019-2020 Kaksikielinen opetus (suomi-englanti) Tarkoitettu Espoossa asuville suomea äidinkielenään puhuville oppilaille. Osa oppiaineista opetetaan

Lisätiedot

määritelty opetussuunnitelman perusteissa:

määritelty opetussuunnitelman perusteissa: Nousiainen määritelty opetussuunnitelman perusteissa: - edistää lapsen ja nuoren oppimista sekä tasapainoista kasvua ja kehitystä - oppimisen esteiden, oppimisvaikeuksien sekä koulunkäyntiin liittyvien

Lisätiedot

Kielitaidosta on iloa ja hyötyä

Kielitaidosta on iloa ja hyötyä Kielitaidosta on iloa ja hyötyä Kielivalintamateriaalia Tampereen kaupunki Kielivalinta Tulevaisuuden valinta: pääomaa tulevaa varten Kieli ei ole vain kieli. Oheistuotteena kulttuurien tuntemusta ja yleissivistystä.

Lisätiedot

ILMAJOEN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA

ILMAJOEN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA ILMAJOEN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA Suunnitelmassa kuvataan oppilaanohjauksen järjestämisen rakenteet - ohjauksen eettiset periaatteet toimintatavat -vuosikellot alakoulu ja yläkoulu työn

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA Lukuvuodelle 2015-2016 Isokylän Koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Isokylän koulu tarjoaa muuttuvassa yhteiskunnassa tarvittavia tietoja, taitoja ja valmiuksia sekä tukee

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOU- LUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOU- LUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen 1 2 KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOU- LUKULJETUSTEN PERIAATTEET 1.8.2011 alkaen Perusopetuslain 6 :n mukaan opetus tulee kunnassa järjestää siten, että oppilaiden koulumatkat ovat

Lisätiedot

Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma

Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma Luku 16.21 Valinnaisaineet Valinnaisaineiden vuosiluokkakohtaiset tavoitteet, sisällöt, työtavat ja oppimisympäristö sekä arviointi Valmistelijat: Pasi Jolanki,

Lisätiedot