Turun yliopisto. Lääketieteellinen tiedekunta. Hoitotieteen laitos. Virpi Sulosaari. Medication competence of nursing students in Finland

Transkriptio

1 Turun yliopisto Lääketieteellinen tiedekunta Hoitotieteen laitos Virpi Sulosaari Medication competence of nursing students in Finland (Sairaanhoitajaopiskelijoiden lääkehoidon osaaminen) Lectio Precursoria Arvoisa kustos, arvoisa vastaväittäjä, arvoisat kuulijat olemme tänään kokoontuneet tarkastelemaan väitöstutkimustani, jonka keskiössä on sairaanhoitajaopiskelijan lääkehoidon osaaminen ja siihen yhteydessä olevat tekijät. Väitöstutkimukseni tavoitteena oli tuottaa tietoa lääkehoidon opetuksen kehittämiseen potilasturvallisuuden kannalta keskeisellä sairaanhoitajan ammatillisen osaamisen alueella. Miksi koin tärkeänä valita juuri tämän aiheen? Perustelut juontavat juurensa sairaanhoitajan uralleni. Toimin vuosia lääkehoidon näkökulmasta vankkaa lääkehoidon perus- ja erityisosaamista vaativissa hematologian ja syöpätautien yksiköissä. Lääkehoito muodosti tehtävänä merkittävän osan päivittäisestä työstäni joko suoraan kuten esimerkiksi solunsalpaajien annostelemisen laskimon kautta tai välillisesti kuten lääkkeen annostelun yhteydessä tapahtuvan potilaan ohjaamisen, hoitoon sitoutumisen tukemisen ja lääkehoidon vaikutusten arvioimisen. Lääkehoidon toteuttaminen ja ohjaus tapahtui moniammatillisessa yhteistyössä potilaan hoidosta vastanneen hematologin tai syöpälääkärin, lähihoitajan ja muiden terveydenhuollon ammattilaisten kanssa, oli olennainen osa työtäni, ja koin sen tärkeäksi tehtäväkseni. Tänä päivänä moniammatilliseen tiimiin on liittynyt tervetulleena lisänä myös osastofarmaseutit. Vaativissa erikoissairaanhoidon yksiköissä kuten syöpätautien klinikalla, tarvitaan paljon lääkehoitoon liittyvää erityisosaamista ja se tunnistetaan varsin hyvin. Itse oivalsin vasta myöhemmin kuinka paljon erityisosaamista tarvitaan myös perusterveydenhuollon yksiköissä, joissa hoidetaan mm. monisairaita ja -lääkittyjä vanhuksia. Sairaanhoitajat eivät tule aina ajatelleeksi tehtävänsä vaativuutta ja omaa merkitystään lääkärin työparina. Tänä päivänä digitaalisten yhteyksien lisääntyessä sairaanhoitaja on yhä enemmän myös lääkärin aistit potilaan hoidon tarpeen arvioimisessa ja kliinisessä tutkimisessa. Esimerkiksi monissa avoterveydenhuollon yksiköissä ja vanhusten tehostetun palveluasumisen palveluissa lääkäri tekee usein lääkehoitoon liittyviä päätöksiä sairaanhoitajan välittämien tietojen varassa.

2 Sairaanhoitajan uran ja terveystieteiden maisterikoulutuksen jälkeen siirryin hoitotyön opettajaksi, ja luontevasti erilaiset kliinisen hoitotyön opintojaksot, täydennyskoulutustehtävät ja kehittämishankkeet muodostuivat osaksi työtäni, mukaan lukien lääkehoito erilaisista näkökulmista. Opettajana toimiessani minua alkoi yhä enemmän kiinnostaa kuinka yhtenäistä lääkehoidon opetus suomalaisissa ammattikorkeakouluissa on, siitä kun ei juurikaan tutkimustietoa Suomesta ollut saatavilla, ja kansainvälisestikin varsin niukasti. Erityisesti minua alkoi kiinnostamaan miksi sairaanhoitajaopiskelijoiden ja vastavalmistuneiden sairaanhoitajien lääkehoidon osaamisessa oli samankaltaisia puutteita, vaikka opiskelija oli suomalaisesta, australialaisesta, italialaisesta tai englantilaisesta korkeakoulusta valmistunut tai valmistuvassa oleva. Koulutusjärjestelmät ja opetus vaihtelevat eri maissa, joten se ei yksin voinut selittää osaamisen puutteita. Halusinkin ymmärtää paremmin niitä tekijöitä, jotka voisivat selittää lääkehoidon osaamista. Tämän tiedon avulla voisimme ehkä kehittää vaikuttavampia opetusmenetelmiä tulevaisuudessa. Koin lääkehoidon osaamisen olevan laaja-alainen, vaativa, ja potilasturvallisuuden kannalta keskeinen sairaanhoitajan ammatillisen osaamisen alue, ja halusinkin tarkastella sitä myös monipuolisemmin kuin aikaisemman tutkimuksen perusteella oli useimmiten tehty. Miksi juuri sairaanhoitajien lääkehoidon osaaminen ja sen riittävä kehittyminen peruskoulutuksen aikana on tärkeää? Turvallinen, taloudellinen, tehokas ja tarkoituksenmukainen lääkehoito on osa sairaanhoitajien päivittäisiä työtehtäviä. Lääkehoito on samalla myös yksi riskialttiimmista sairaanhoitajan tehtävistä, sillä useiden suomalaisten ja kansainvälisten tutkimusten perusteella terveydenhuollon haittatapahtumista merkittävä osa liittyy lääkehoitoon, ja siinä tehdyt erehdykset voivat johtaa vakaviin seurauksiin. Lääkehoitoon liittyvistä poikkeamista moni oli estettävissä usein varsin yksinkertaisin keinoin. Lääkehoitoon liittyviin haittatapahtumiin ovat yhteydessä monet organisaatioon, toimintatapoihin ja yksilöön liittyvät tekijät, mutta puutteita on todettu myös sairaanhoitajan ja sairaanhoitajaopiskelijan osaamisessa. Erityisesti on tuotu esille puutteita lääkelaskennan ja farmakologian osaamisessa. Toisaalta lääkehoidon turvallisuuteen keskeisesti liittyvä lääkehoidon ohjaus myös edellyttää sairaanhoitajalta hyvää tietoperustaa farmakologiasta, soveltavasta farmakologiasta, lääkehoidon toteuttamisesta ja vaikuttavista ohjausmenetelmistä. Tätä osaamista on kuitenkin vähemmän tutkittu. Lääkehoito on olennainen osa erilaisten sairauksien hoitoa sekä avo- että laitoshoidossa. Lääkehoito on yleisin terveydenhuollossa tapahtuva sairauden hoitoon käytettävä interventio. European Directorate for the Quality of Medicines & Health Care (EDQM), suomalaisen lääkepolitiikan ja lääkeinformaatiostrategian mukaan parhaimman mahdollisen hoitotuloksen ja lääkettä käyttävän potilaan parhaan mahdollisen elämänlaadun saavuttamisen tulee olla kaikkien terveydenhuollossa toimivien eri ammattilaisten yhteinen tavoite yhteistyössä potilaan ja hänen läheistensä kanssa. Uusia, yhä tehokkaampia ja toteutukseltaan vaativampia

3 lääkkeitä tulee markkinoille ja yhä vakavammin sairaita sekä moniongelmaisempia potilaita voidaan hoitaa lääkehoidon keinoin. Lääkehoitoon liittyvää informaatiota on yhä runsaammin saatavilla ja vaatimus kyvylle tunnistaa luotettavat ja tarkoituksenmukaiset lääketiedon lähteet lisääntyy. Väestön ikääntyminen, erilaisten hoito- ja terveysteknologioiden kehittyminen, pitkälle räätälöityjen hoitojen ja kroonisten sairauksien määrän kasvu lisäävät jatkossakin korkeasti koulutettujen sairaanhoitajien tarvetta. Kliiniset asiantuntijatehtävät, laajavastuiset sairaanhoitajavastaanotot ja sairaanhoitajien laajentunut tehtävänkuva lääkkeenmääräämiseen ovat muuttamassa hoitotyön perinteistä työkenttää ja asettavat myös lisääntyviä vaatimuksia sairaanhoitajien lääkehoidon osaamiselle. Sairaanhoitajan lääkehoidon osaaminen muodostuu teoreettisesta, käytännöllisestä ja päätöksenteon osaamisesta erilaisissa hoitotyön toimintaympäristöissä. Lääkehoidon osaaminen tulee esille potilaan lääkehoitoprosessin kaikissa vaiheissa lääkehoidon tarpeen tunnistamisesta vaikutuksen arviointiin. Lääkehoidon osaamiseen liittyvät myös sairaanhoitajan yksilölliset ominaisuudet sekä hänen arvonsa ja asenteensa. Sairaanhoitajan tulee tuntea hyvin lääkehoitoa ohjaava lainsäädäntö, noudattaa lääkehoidosta annettuja ohjeita sekä omata vahva ammattietiikka. Lääkehoidon osaamisen perusta kehittyy sairaanhoitajan peruskoulutuksessa, myöhemmin työkokemus ja osallistuminen täydennyskoulutukseen syventävät lääkehoidon osaamista hoitotyön eri erityisalueilla. Lääkehoidon osaaminen ei ole pysyvä kerran hankittu taito, vaan se edellyttää sitoutumista jatkuvaan oman osaamisen päivittämiseen ja kehittämiseen kuten aikaisemmissa tutkimuksissa on osoitettu. Ammattikorkeakoulujen tehtävä on mahdollistaa ja varmistaa sairaanhoitajaopiskelijan riittävä lääkehoidon osaamisen kehittyminen. Kansainvälisissä tutkimuksissa on osoitettu hoitohenkilökunnan koulutustason olevan yhteydessä potilaskuolleisuuteen, sairastavuuteen ja terveydenhuollon haittatapahtumiin. Myös nämä tutkimukset tuovat esille sairaanhoitajien korkeatasoisen koulutuksen merkityksen. Lääkehoidon opetuksen ammattikorkeakouluissa tulee vastata sairaanhoitajan lääkehoidon osaamisvaatimuksiin mahdollistaen teoreettisen, käytännöllisen ja päätöksenteon osaamisen kehittymisen sairaanhoitajan tutkintoon johtavan koulutuksen aikana. Kansainvälisesti lääkehoidon opetuksen laajuuden ja sisällön on todettu kuitenkin vaihtelevan, ja valmistuvien sairaanhoitajaopiskelijoiden lääkehoidon osaamisessa on havaittu puutteita sekä kansallisissa että kansainvälisissä tutkimuksissa.

4 Tänään tarkastettava väitöskirja koostuu kahdesta integroidusta kirjallisuuskatsauksesta, joissa kuvattiin tutkimuskohteena ollut sairaanhoitajan lääkehoidon perusosaaminen ja aiemmin tunnistetut sairaanhoitajaopiskelijan lääkehoidon osaamiseen yhteydessä olevat, sekä empiirisestä tutkimusosasta, jossa tutkittiin lääkehoidon opetuksen sisältöä ja laajuutta valtakunnallisella hoitotyön koulutusohjelmien koulutuspäälliköille ja opettajille kohdistetulla kyselyllä, sekä arvioitiin kyselytutkimuksessa sairaanhoitajaopiskelijoiden lääkehoidon osaamista opintojen alku- ja loppuvaiheessa ja tunnistettiin osaamisen yhteydessä olevia tekijöitä. Ensimmäisen kirjallisuuskatsauksen perusteella voidaan todeta lääkehoidon osaamisen olevan erittäin kompleksinen sairaanhoitajan ammatillisen osaamisen alue, joka äskettäin Sairaanhoitajaliiton ja Terveysalan ammattikorkeakouluverkoston julkaisemassa Sairaanhoitajan ammatillisen osaamisen kuvauksissa on integroitu laajempaan kliinisen osaamisen alueeseen, johon se luontevasti kuuluukin. Lääkehoidon osaamiseen liittyy myös ammatilliseen osaamiseen yleisesti integroituvia alueita kuten vuorovaikutustaidot ja kyky moniammatilliseen yhteistyöhön. Toisen kirjallisuuskatsauksen perusteella voidaan todeta hoitotieteellisen koulutustutkimuksen painottuneen vahvasti matematiikan ja lääkelaskennan osaamisen tarkasteluun ja niihin yhteydessä olevien tekijöiden tunnistamiseen. Lääkelaskennan ja perusmatematiikan osaaminen on toki tärkeä osaamisalue, mutta silti se on vain yksi osa sairaanhoitajan lääkehoidon osaamista. Myös lääkehoidon opetuksessa oli todettavissa painotusta lääkelaskennan opettamiseen. Kirjallisuuskatsauksen päivityksen yhteydessä voidaan todeta tilanteen olevan edelleen samansuuntainen, mutta mm. simulaatiopedagogiset menetelmät ovat laajentamassa myös osaamisen tarkastelua monipuolisemmaksi. Väitöstutkimuksessa todettiin lääkehoidon opetuksen laajuuden vaihtelevan ammattikorkeakouluissa. Todellisen laajuuden arviointi osoittautui kuitenkin tässä tutkimuksessa hyvin haasteelliseksi. Edellä mainitussa Sairaanhoitajaliiton ja Terveysalan ammattikorkeakouluverkoston julkaisussa ei oteta kantaa lääkehoidon opintojen laajuuteen opintopisteinä. Julkaisussa tämä opetusalue on määritelty osaksi 105 opintopisteen kokonaisuutta, jossa esimerkiksi potilaan psykososiaalinen tukeminen sekä toimenpiteet ja diagnostiset tutkimukset saavat tavallaan saman painoarvon lääkehoidon osaamisen kanssa. Osaamisen alueita on kuitenkin haasteellista arvottaa. Olennaista olisi kuitenkin pystyä osoittamaan potilasturvallisuuden kannalta keskeisten opintosisältöjen laajuus. Tämän päivän opetussuunnitelmat ovat luonteeltaan pitkälti sisältöjen osalta integroituja, ja myös tämä tekee haasteelliseksi arvioida kompetenssiperustaiseen opetussuunnitelmaan pe-

5 rustuvan sairaanhoitajakoulutuksen tuloksellisuutta osaamistavoitteiden saavuttamisessa. Ammattikorkeakoulujen toteuttama lääkehoidon opetus oli väitöstutkimuksen perusteella sisällöltään kuitenkin varsin monipuolista ja opiskelijoiden lääkehoidon osaamista (erityisesti lääkelaskentaosaamista) arvioitiin säännöllisesti. Kaikissa ammattikorkeakouluissa oli opiskelijalla käytettävissä kansallinen lääkehoitopassi, jonka tarkoituksena on tukea teoriaopetuksen ja kliinisen harjoittelun integroitumista sekä varmentaa lääkehoidon osaamisen riittävä kehittyminen koulutuksen aikana. Ammattikorkeakouluissa on kuitenkin hyvä pohtia myös keinoja vastata paremmin lääkehoidon opetuksen sisällöissä yhteiskunnallisiin ja kansanterveydellisiin haasteisiin. Opetuksen ajantasaisuuden vaade edellyttää läheistä yhteistyötä työelämän kanssa. Myös terveydenhuoltoalan ammattilaisten kansainvälisen liikkuvuuden näkökulmasta, on sairaanhoitajakoulutuksen opetuksen tarkastelu tarpeellista. Tarvitaankin sekä kansallista että kansainvälistä yhteistyötä lääkehoidon opetuksen kehittämiseksi. Tässä väitöstutkimuksessa sairaanhoitajaopiskelijan lääkehoidon osaamista pyrittiin arvioimaan monipuolisesti. Tutkimuksessa käytettiin arviointimenetelminä tietotestiä, lääkelaskentatehtäviä ja lyhyitä potilastapauksia. Lääkehoidon osaamiseen yhteydessä olevia tekijöitä tarkasteltiin kolmesta näkökulmasta: 1) yksilölliset tekijät, 2) kliiniseen oppimisympäristöön ja 3) ammattikorkeakouluun liittyvät tekijät. Lääkehoidon teoreettista osaamista arvioivassa tietotestissä opiskelijat vastasivat keskimäärin 72 prosenttiin kysymyksistä täysin oikein; lääkelaskuissa keskiarvotulos oli 74 % oikein ja potilastapauksista 57 % valitsi parhaan mahdollisen toimintatavan. Potilastapauksissa kuitenkin suurin osa 7 lukukauden opiskelijoista (91 %) saavutti minimitason. Tutkimuksen tulosten perusteella lääkehoidon teoreettinen osaaminen on parantunut hieman sitten Grandell-Niemen (2005) tutkimuksen. Lääkelaskennan osaamisessa on edelleen puutteita ja lääkehoidon teoreettista tietoperustaa sekä lääkeohjausosaamista tulee vahvistaa opetuksen keinoin. Toki tuloksia arvioitaessa on huomioitava tutkimusmenetelmään liittyvät rajoitteet. Tulosten perusteella sairaanhoitajaopiskelijan osaamista selittivät eniten yksilölliset tekijät. Lääkehoidon osaaminen oli kehittynyt myönteisesti opintojen alusta, vaikkakin tilastollisia eroja potilastapauksien ratkaisua lukuun ottamatta oli vain vähän. Lääkehoidon osaamiseen yhteydessä olevien tekijöiden välillä oli eroa opintojen alussa ja lopussa. Opintojen alkuvaiheessa opiskelijan aikaisempi opintomenestys oli yhteydessä lääkehoidon osaamiseen, kun taas opintojen loppuvaiheessa siihen olivat yhteydessä opiskelijan kyky oppimisen itsesäätelyyn sekä opiskelumotivaatio. Vaikeudet oppimisen säätelyssä olivat yhteydessä kaikkiin lääkehoidon osaamisen alueisiin. Nykypäivän tietoyhteiskunnassa sairaanhoitajaopiskelijoilta vaaditaan hyvää kykyä oman oppimisen säätelyyn muun muassa olennaisen opintosisällön tunnistamiseksi informaatiotulvasta. Tarvitaankin menetelmiä, jolla tukea oppimisen itsesäätelyä, ja tunnistaa ne opiskelijat joilla on siinä vaikeuksia.

6 Valmistumassa olevat opiskelijat arvioivat lääkehoidon oppimismahdollisuudet ja ohjauksen kliinisessä harjoittelussa hyväksi. Kliininen oppimisympäristö on olennainen lääkehoidon osaamisen kehittymisessä, ja harjoittelua ohjaavalla sairaanhoitajalla on tärkeä merkitys. Kliinisessä oppimisympäristössä opiskelija saa mahdollisuuksia soveltaa oppimaansa tietoa käytäntöön ja ymmärtää lääkehoito sairaanhoitajan tehtävänä ja osana potilaan kokonaishoitoa. Lääkehoidon osaamisen eri alueet olivat keskenään vahvasti yhteydessä toisiinsa. Tämä tulos tukee lääkehoidon opetuksen suunnittelemista integroiduksi kokonaisuudeksi. Tämä väitöstutkimus on esimerkki suomalaisesta hoitotieteellisestä koulutustutkimuksesta. Tutkimuksen kohteena oleva lääkehoidon osaaminen linkittyy vahvasti kliiniseen hoitotyöhön ja hoidon laatuun sosiaalija terveydenhuollossa. Tämän väitöstutkimuksen tulokset tukevat lääkehoidon opetuksen sekä osaamisen tutkimusta ja kehittämistä kansallisesti ja kansainvälisesti.