Lasten ja nuorten palvelualueen johtaja Marju Taurula. Yhteyshenkilö: Kasvun tuen johtaja Leena Rauhala, puh
|
|
- Merja Toivonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1. Rekisterinpitäjä Järvenpään kaupungin lasten ja nuorten lautakunta Hallintokatu 2, PL Järvenpää 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö Lasten ja nuorten palvelualueen johtaja Marju Taurula Yhteyshenkilö: Kasvun tuen johtaja Leena Rauhala, puh Rekisterin nimi KASVATUS- JA PERHENEUVONNAN REKISTERI 4. Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus / rekisterin käyttötarkoitus Kasvatus- ja perheneuvonnalla tarkoitetaan asiantuntija-avun antamista kasvatus- ja perheasioissa sekä lapsen myönteistä kehitystä edistävää sosiaalista, psykologista ja lääketieteellistä tutkimusta ja hoitoa. (Sosiaalihuoltolaki 19 ). Kasvatus- ja perheneuvonnan palveluja ovat: ohjaus- ja neuvonta hoidot lyhytterapiat psykoterapiat ostoterapioiden valmistelu lääkehoidon tarpeen arviointi ja seuranta kriisityö tutkimukset perheasioiden sovittelu Rekisterin käyttötarkoituksena on yllämainittujen tehtävien suorittaminen. Lisäksi rekisteriä käytetään palveluiden suunnitteluun sekä tutkimus- ja tilastotarkoituksiin. Kasvatus- ja perheneuvonnassa työskentelevien terveydenhuollon ammattihenkilöiden tekemät merkinnät ovat potilastietoja ja ne muodostavat kasvatus- ja perheneuvonnan rekisterin osarekisterin. Ostopalveluiden osalta Järvenpään lasten ja nuorten lautakunta toimii rekisterinpitäjänä. Palveluntuottajien ylläpitämät rekisterit ovat kasvatus- ja perheneuvonnan rekisterin osarekistereitä. Sosiaalihuoltolaki 3 luku (710/1982) Sosiaalihuoltoasetus (607/1983) Henkilötietolaki 1-3 luku (523/1999) Laki potilaan asemasta ja oikeuksista 1 luku (785/1992) Asetus viranomaisen toiminnan julkisuudesta ja hyvästä tiedonhallintatavasta 2 luku (1030/1999)
2 5. Rekisterin tietosisältö SOSIAALIHUOLLON ASIAKASTIEDOT Sähköisesti tallennetut tiedot tallennetaan Pegasosasiakastietojärjestelmään asiakkaan henkilö-, perhe- ja yhteystiedot asiakkaan vastaanottotiedot asiakaskontaktit ja toimenpidetiedot asiakastyöhön liittyvät muistiinpanot, suunnitelmat ja sopimukset Manuaalisesti tallennetut tiedot yhteenvedot lausunnot ja lähetteet kaikki perheasioiden sovittelua koskevat tiedot kuvataideterapeutin aineisto kuvatallenteet asiakkaan luvalla kuvatuista asiakaskäynneistä asiakkaan suostumukset POTILASTIETOJEN OSAREKISTERI Sähköisesti tallennetut tiedot tallennetaan Pegasosasiakastietojärjestelmään asiakkaan/potilaan nimi, syntymäaika, henkilötunnus, perhetiedot, kotikunta, yhteystiedot, huoltajan/yhteyshenkilön tiedot, asumistiedot asiakkaan/potilaan vastaanottotiedot asiakas/potilaskontaktit ja toimenpidetiedot asiakas/potilastyöhön liittyvät muistiinpanot, suunnitelmat ja sopimukset tiedot asiakkaan/potilaan terveydentilasta laboratorio- ja röntgentutkimuspyynnöt ja vastaukset Manuaalisesti tallennetut tiedot: asiakkaan/potilaan suostumukset muut paperimuodossa olevat potilasasiakirjat Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista 1 luku (812/2000) Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen
3 sähköisestä käsittelystä 1 ja 2 luku (159/2007) Laki potilaan asemasta ja oikeuksista 4 luku (785/1992) SosTMA potilasasiakirjoista (298/2009) 6. Säännönmukaiset tietolähteet Tiedot saadaan ja niitä ylläpidetään asiakkaan ja/tai hänen edustajansa ilmoittamien tietojen sekä toimintayksikössä syntyvien tietojen perusteella. Henkilön tietoja voidaan saada viranomaisilta ja muilta tahoilta joko asiakkaan kirjallisella suostumuksella tai nimenomaisen lain säännöksen perusteella. Tietoja tulee aina ensisijaisesti pyytää asiakkaalta itseltään. Asiakkaalla tulee olla tieto, mikäli tiedot hankitaan nimenomaisen lain säännöksen perusteella. Väestötietojärjestelmästä saadaan henkilötietoja teknisen käyttöyhteyden avulla (Väestötietolaki 29 ). Uudenmaan alueella on käytössä aluetietojärjestelmä (Navitas-viitetietohakemisto). Se on yhtenäinen käyttöliittymä sairaaloiden, terveyskeskusten sekä palveluun liittyneiden sosiaalihuollon toimintayksiköiden ja yksityisten palveluntuottajien potilastietoihin. Sen kautta kasvatusja perheneuvonnassa työskentelevät terveydenhuollon ammattihenkilöt saavat nähdä muissa hoitoyksiköissä kirjattuja tietoja, jos asiakas on antanut kasvatus- ja perheneuvonnalle kirjallisen suostumuksen tietojen katseluun. Järvenpään terveyskeskuksen potilasrekisterin tietojen katsomiseen tarvitaan myös asiakkaan suostumus. Tietoja voidaan katsoa ainoastaan työtehtävien ja asiakassuhteen hoitamisen edellyttämässä laajuudessa. Mikäli tietoja hankitaan teknisen käyttöyhteyden avulla muista henkilörekistereistä, tulee tähän saada asiakkaan lupa. Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista 3-4 luku (812/2000) Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä 3 luku (159/2007) Laki potilaan asemasta ja oikeuksista 4 luku (785/1992) Laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta 4-7 luku (621/1999) 7. Säännönmukaiset tietojen luovutukset Asiakaslain mukaisesti yksittäisen henkilön tietoja voidaan luovuttaa muille tahoille asiakkaan suostumuksella tai nimenomaisen lain säännöksen perusteella. Jos henkilöllä ei ole edellytyksiä arvioida annettavan suostumuksen merkitystä, tietoja
4 saa antaa hänen laillisen edustajansa suostumuksella. Viranomaisille, joilla on lain nojalla oikeus rekisterin tietoihin, niitä luovutetaan pyynnöstä. Luovutuksen pyytäjän on osoitettava lain kohta, jonka perusteella tietoja pyytää. Tietojen luovutuksesta tulee tehdä merkintä rekisteriin Tietoja luovutetaan valtakunnallisiin rekistereihin tutkimus-, suunnittelu- ja tilastotarkoituksia varten. Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista 3-4 luku (812/2008) Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä 3 luku (159/2007) Laki potilaan asemasta ja oikeuksista 4 luku (785/1992) Laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta 4-7 luku (621/1999) Henkilötietolaki 1 luku (523/1999) 8. Tietojen siirto EU:n tai Euroopan talousalueen ulkopuolelle Henkilötietojen luovutukseen Euroopan Unionin ulkopuolisiin maihin tarvitaan pääsääntöisesti asiakkaan suostumus. Lisäksi tulee varmistaa tietosuojan riittävä taso sen maan osalta, johon tietoja siirretään. Henkilötietolaki 5 ja 8 luku (523/1999) 9. Rekisterin suojauksen periaatteet Rekisterin tiedot ovat salassa pidettäviä. Tietoja käsittelevät tai katselevat työntekijät ovat salassapito- ja vaitiolovelvollisia. Salassapito- ja vaitiolovelvollisuus jatkuu myös palvelussuhteen päätyttyä. Kasvatus- ja perheneuvonnan asiakirjoihin sisältyviä tietoja saavat ilman asiakkaan suostumusta käyttää tai muuten käsitellä vain asianomaisessa toimintayksikössä tai sen toimeksiannosta asiakkaan asian käsittelyyn tai siihen liittyviin tehtäviin osallistuvat henkilöt. Manuaalinen aineisto Aineistot säilytetään lukituissa tiloissa ja arkistoidaan arkistolain ja -asetuksen mukaisesti asiakohtaisiin kansioihin. Sähköisesti tallennettu aineisto Järvenpään kaupungin ylläpitämät laitteistot ja ohjelmistot on suojattu ja varmistettu tietoturvasäännösten mukaisesti. Järvenpään
5 kaupungin tietohallinnon palvelukeskus vastaa tältä osin tietoturvan toteutumisesta. Tietojärjestelmiä käyttävillä työntekijöillä on työtehtävien mukaan määritellyt käyttöoikeudet sekä järjestelmäkohtaisesti henkilökohtaiset käyttäjätunnukset ja salasanat. Järjestelmien salasanat on vaihdettava säännöllisesti. Työsuhteen päättyessä käyttöoikeudet passivoidaan. Työntekijät ovat allekirjoittaneet tietojärjestelmien käyttöä koskevan tietosuojasitoumuksen. Rekisteritietojen käsittelyä ja katselua seurataan ja valvotaan käyttölokitietojen avulla. Lasten ja nuorten palvelualueella on nimettynä seuranta- ja valvontatehtävää varten tietosuojavastaava (Seppo Oksa). Ostopalvelut Hankittaessa palveluja ulkopuolisilta palveluntuottajalta, huolehditaan tietoturvan- ja tietosuojan toteutumisesta palveluntuottajan kanssa tehtävässä sopimuksessa. Palveluntuottajan tulee toimittaa rekisteriseloste oman toimintansa osalta. Rekisteriselosteesta tulee ilmetä, että sopimuksen piiriin kuuluvien asiakkaiden asiakastiedot ovat erillään palveluntuottajan muusta rekisteristä ja että tietoja käyttävät vain ne henkilöt, jotka tarvitsevat niitä palvelujen toteuttamiseksi. Palveluntuottaja huolehtii rekisterinpidosta ostopalvelun osalta kaupungin lukuun. Järvenpään lasten ja nuorten lautakunta rekisterinpitäjänä päättää Järvenpäätä koskevien tietojen käsittelyssä noudatettavasta menettelystä ja tietojen luovuttamisesta. Rekisteröidyn informoinnin toteutuksesta vastaavat kasvun tuen palvelut ja palveluntuottaja kumpikin omalta osaltaan. Palveluntuottaja huolehtii ja vastaa siitä, että palveluja annettaessa ja toiminnassa muutenkin noudatetaan salassapidosta, vaitiolovelvollisuudesta, tietosuojasta ja - turvasta sekä salassa pidettävien tietojen luovuttamisesta annettuja voimassa olevia säädöksiä. Palveluntuottaja huolehtii ja vastaa siitä, että palveluntuottajan tietoliikenneyhteydet ovat ulkopuolisilta suojatut. Palveluntuottaja sitoutuu siihen, että sopimuksen päättyessä tai purkautuessa potilastiedot siirretään Järvenpään kasvatus- ja perheneuvonnan rekisteriin. Kuolleitten
6 Tietosuojaseloste 1/6 asiakkaitten asiakirjat tulee siirtää kuitenkin viimeistään kuolinvuoden lopussa. Jokaisella sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen antajalla tulee olla nimettynä tietosuojavastaava. Henkilötietolaki 6 luku (523/1999) Laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta 5-6 luku (621/1999) Asetus viranomaisen toiminnan julkisuudesta ja hyvästä tiedonhallintatavasta 1-2 luku (1030/1999) 10. Tarkastusoikeus ja tarkastusoikeuden toteuttaminen Henkilötietolain 26 :n perusteella jokaisella on oikeus saada tietää, mitä häntä koskevia tietoja kasvatus- ja perheneuvonnan rekisteriin on talletettu tai ettei rekisterissä ole häntä koskevia tietoja. Alaikäisellä on oikeus tarkastaa itseään koskevat tiedot, jos hän ikäänsä, kehitystasoonsa ja asian laatuun nähden ymmärtää asian merkityksen. Huoltajalla on oikeus tarkastaa hänen lapsiaan koskevat tiedot, jos lapsen ei voida katsoa iän ja kehitystason perusteella ymmärtävän asian merkitystä. Edunvalvojan tarkastusoikeutta arvioidaan sen mukaan, minkälainen määräys hänelle on annettu. Henkilötietolain 27 :n mukaan tarkastusoikeutta ei ole, jos tiedon antamisesta saattaisi aiheutua vakavaa vaaraa rekisteröidyn terveydelle tai hoidolle taikka jonkun muun oikeuksille. Tietojen tarkastuspyyntö tulee tehdä kasvatus- ja perheneuvonnan yksikköön tai Järvenpään kaupungin kirjaamoon omakätisesti allekirjoitetulla erillisellä lomakkeella. Asiakkaalle annetaan tilaisuus tutustua tietoihin toimintayksikössä tai tiedot annetaan kirjallisesti. Tarkastusoikeus toteutetaan viivytyksettä. Tarkastuspyynnön epäämisestä rekisterin vastuuhenkilö antaa kirjallisen kieltäytymistodistuksen, jossa mainitaan syyt, joiden vuoksi tarkastusoikeus on evätty. Asianomainen voi saattaa epäämisen tietosuojavaltuutetun ratkaistavaksi. Henkilötietolaki 6 luku (523/1999)
7 11. Tiedon korjaaminen ja tiedon korjaamisen toteuttaminen Henkilötietolain 29 :n mukaan kasvatus- ja perheneuvonnan rekisterissä oleva, käsittelyn tarkoituksen kannalta virheellinen, tarpeeton, puutteellinen tai vanhentunut henkilötieto on oikaistava, poistettava tai täydennettävä. Korjauspyyntö tulee tehdä omakätisesti allekirjoitetulla kirjallisella pyynnöllä siihen toimintayksikköön, missä kirjaus on tehty. Pyynnössä tulee yksilöidä mitä tietoja vaaditaan korjattavaksi ja millä perusteella. Korjaaminen toteutetaan viivytyksettä. Virheen korjaamisesta ilmoitetaan sille, jolta virheelliset tiedot on saatu tai jolle tiedot on luovutettu. Korjauspyynnön epäämisestä rekisterin vastuuhenkilö antaa kirjallinen todistuksen, jossa mainitaan syyt, joiden vuoksi korjauspyyntö on evätty. Asianomainen voi saattaa epäämisen tietosuojavaltuutetun ratkaistavaksi. Henkilötietolaki 6 luku (523/1999)
2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö
4.3.2013 1. Rekisterinpitäjä Järvenpään kaupunki Hallintokatu 2, PL 41 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö 04401 Järvenpää Lasten ja nuorten palvelualueelle perhesosiaalityön palveluihin
Palvelutarpeen arvioinnin rekisteri
Tietosuojaseloste 1/5 1. Rekisterinpitäjä Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunta Peltolantie 2 D, 01300 Vantaa 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö Perhepalvelut: perhepalvelujen johtaja
Lapsen huolto- ja tapaamisoikeuden rekisteri
Tietosuojaseloste 1/5 1. Rekisterinpitäjä Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunta Peltolantie 2 D, 01300 Vantaa 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö Perhepalvelujen johtaja Maritta Pesonen
Kasvatus- ja perheneuvonnan rekisteri
Tietosuojaseloste 1/6 1. Rekisterinpitäjä Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunta Peltolantie 2 D, 01300 Vantaa 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö Perhepalvelujen johtaja Maritta Pesonen
Rekisteri kuntaan sijoitetuista lapsista
Tietosuojaseloste 1/5 1. Rekisterinpitäjä Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunta Peltolantie 2 D, 01300 Vantaa 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö Perhepalvelujen johtaja Anna Cantell-Forsbom
sosiaalipalvelupäällikkö Arja Tolttila Heikinkuja 4 04600 MÄNTSÄLÄ puhelin (vaihde) 019 264 5000 puhelin (vaihde) 019 264 5000
TIETOSUOJASELOSTE - yhdistetty rekisteriseloste ja informointiasiakirja - Henkilötietolaki (523/99) 10 ja 24 1. Rekisterinpitäjä Mäntsälän kunta, Heikinkuja 4 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö
Kasvatus- ja perheneuvonnan rekisteri
Tietosuojaseloste 1/7 1. Rekisterinpitäjä Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunta Peltolantie 2 D, 01300 Vantaa 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö Perhepalvelujen johtaja Anna Cantell-Forsbom
Peltolantie 2 D, Vantaa puh.(09) vastuuhenkilö (palveluntuottaja täyttää) yhteyshenkilö ja yhteystiedot: (palveluntuottaja täyttää)
Tietosuojaseloste 1/5 1. Rekisterinpitäjä Vantaan terveyskeskus Peltolantie 2 D, 01300 Vantaa puh.(09) 83911 2. Osarekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö vastuuhenkilö yhteyshenkilö ja yhteystiedot:
Ottolapsineuvonnan asiakasrekisteri
Tietosuojaseloste 1/5 1. Rekisterinpitäjä Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunta Peltolantie 2 D, 01300 Vantaa 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö Perhepalvelujen johtaja Maritta Pesonen
Peltolantie 2 D, Vantaa puh. (09) vastuuhenkilö (palveluntuottaja täyttää) yhteyshenkilö ja yhteystiedot: (palveluntuottaja täyttää)
Tietosuojaseloste 1/5 1. Rekisterinpitäjä Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunta Peltolantie 2 D, 01300 Vantaa puh. (09) 83911 2. Osarekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö vastuuhenkilö yhteyshenkilö
Järvenpään lasten ja nuorten lautakunta. Järvenpään kaupunki Hallintokatu 2, PL Järvenpää p. keskus
1. Rekisterinpitäjä Järvenpään lasten ja nuorten lautakunta Järvenpään kaupunki Hallintokatu 2, PL 41 04401 Järvenpää p. keskus 09 21 797 2. Osarekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö Lasten
Aikuissosiaalityön rekisteri
Tietosuojaseloste 1/6 1. Rekisterinpitäjä Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunta Peltolantie 2 D, 01300 Vantaa 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö Perhepalvelujen johtaja Anna Cantell-Forsbom

Valvottujen tapaamisten rekisteri
Tietosuojaseloste 1/5 1. Rekisterinpitäjä Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunta Peltolantie 2 D, 01300 Vantaa 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö vs. perhepalvelujen johtaja Anna Cantell-Forsbom
Rekisteri kuntaan yksityisesti sijoitetuista lapsista
Tietosuojaseloste 1/5 1. Rekisterinpitäjä Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunta Peltolantie 2 D, 01300 Vantaa 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö Perhepalvelujen johtaja Maritta Pesonen
TIETOSUOJASELOSTE. yhdistetty rekisteriseloste ja informointiasiakirja. Henkilötietolaki (523/99) 10 ja 24. Pvm: päivitetty 17.5.
1. Rekisterinpitäjä Nimi Lempäälän kunnan hyvinvointilautakunta Yhteystiedot (osoite, puhelin) Lempäälän kunta PL 34 37501 Lempäälä TIETOSUOJASELOSTE yhdistetty rekisteriseloste ja informointiasiakirja
TIETOSUOJASELOSTE. yhdistetty rekisteriseloste ja informointiasiakirja. Henkilötietolaki (523/99) 10 ja 24. Pvm: päivitetty 11.5.

TALOUS- JA VELKANEUVONNAN REKISTERI
Tietosuojaseloste -yhdistetty rekisteriseloste ja informaatioasiakirja Henkilötietolaki (523/99) 10 ja 24 1.7.2014 1.Rekisterinpitäjä Nurmijärven kunta, sosiaalitoimi PL 7, 01901 Nurmijärvi 2. Rekisteriasioista
TIETOSUOJASELOSTE. yhdistetty rekisteriseloste ja informointiasiakirja. Henkilötietolaki (523/99) 10 ja 24. Pvm: päivitetty 11.5.
1. Rekisterinpitäjä Nimi Lempäälän kunnan hyvinvointilautakunta Yhteystiedot (osoite, puhelin) Lempäälän kunta PL 34 37501 Lempäälä TIETOSUOJASELOSTE yhdistetty rekisteriseloste ja informointiasiakirja
Tietosuojaseloste 1/7 -yhdistetty rekisteriseloste ja informointiasiakirja Henkilötietolaki (523/99) ja 24
1. Rekisterinpitäjä Järvenpään lasten ja nuorten lautakunta Järvenpään kaupunki Hallintokatu 2, PL 41 04401 Järvenpää p. keskus 09 21 797 2. Osarekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö Lasten
Järvenpään lasten ja nuorten lautakunta. Järvenpään kaupunki Hallintokatu 2, PL 41 04401 Järvenpää p. keskus 09 21 797
1. Rekisterinpitäjä Järvenpään lasten ja nuorten lautakunta Järvenpään kaupunki Hallintokatu 2, PL 41 04401 Järvenpää p. keskus 09 21 797 2. Osarekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö Lasten
sosiaalipalvelupäällikkö Arja Tolttila Heikinkuja MÄNTSÄLÄ puhelin (vaihde)
TIETOSUOJASELOSTE - yhdistetty rekisteriseloste ja informointiasiakirja - Henkilötietolaki (523/99) 10 ja 24 1. Rekisterinpitäjä Mäntsälän kunta, Heikinkuja 4 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö
Laitoshuollon rekisteri
Tietosuojaseloste 1/6 1. Rekisterinpitäjä Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunta Peltolantie 2 D, 01300 Vantaa 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö Vanhus- ja vammaispalvelujen johtaja
Lapsen elatuksen rekisteri
Tietosuojaseloste 1/5 1. Rekisterinpitäjä Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunta Peltolantie 2 D, 01300 Vantaa 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö Perhepalvelujen johtaja Maritta Pesonen
Hallintokatu 2, PL 41, Järvenpää
1 / 5 Tietosuojaseloste Henkilötietolaki (523/99) 10 1. Rekisterinpitäjä Järvenpään kaupunki Hallintokatu 2, PL 41, 04401 Järvenpää 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteystiedot Kotona asumista
Tietosuojaseloste Henkilötietolaki (523/99) 10 ja 24
1 / 6 Tietosuojaseloste Henkilötietolaki (523/99) 10 ja 24 1. Rekisterinpitäjä Järvenpään kaupunki Sosiaali- ja terveyspalvelut Hallintokatu 2, PL 41, 04401 Järvenpää p. keskus 09 21 797 2. Rekisteriasioista
Isyyden selvittämisen rekisteri
Tietosuojaseloste 1/5 1. Rekisterinpitäjä Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunta Peltolantie 2 D, 01300 Vantaa 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö Perhepalvelujen johtaja Maritta Pesonen
Manuaalisesti tallennetut tiedot hakemukset ja niiden liitteet maksu- ja palvelupäätökset
1 / 5 Tietosuojaseloste Henkilötietolaki (523/99) 10 1. Rekisterinpitäjä Järvenpään kaupunki Hallintokatu 2, PL 41, 04401 Järvenpää 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteystiedot Kotona asumista
2. Osarekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö
7.1.2014 1. Rekisterinpitäjä Järvenpään terveyskeskus Hallintokatu 2, PL 41 2. Osarekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö 04401 Järvenpää Lasten ja nuorten palvelualueelle kasvun tuen palveluihin
Tietosuojaseloste Henkilötietolaki (523/99) 10 ja 24
1 / 6 Tietosuojaseloste Henkilötietolaki (523/99) 10 ja 24 1. Rekisterinpitäjä 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteystiedot Järvenpään kaupunki Sosiaali- ja terveyspalvelut Hallintokatu 2, PL
Perhepalvelujen johtaja Maritta Pesonen
1. Rekisterinpitäjä Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunta Peltolantie 2 D, 01300 Vantaa Tietosuojaseloste 1/5 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö Perhepalvelujen johtaja Maritta Pesonen
Järvenpään kaupunki/ lasten ja nuorten palvelualue. Hallintokatu 2, PL 41, 04401 Järvenpää p. keskus 09 21 797
1 / 7 Tietosuojaseloste 1/6 - yhdistetty rekisteriseloste ja informointiasiakirja Henkilötietolaki (523/99) 10 ja 24 3.1.2014 1. Rekisterinpitäjä Järvenpään lasten ja nuorten lautakunta Järvenpään kaupunki/
Tehostetun asumispalvelun rekisteri
Tietosuojaseloste 1/6 1. Rekisterinpitäjä Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunta Peltolantie 2 D, 01300 Vantaa 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö Vanhus- ja vammaispalvelujen johtaja
Isyyden selvittämisen rekisteri
Tietosuojaseloste 1/5 1. Rekisterinpitäjä Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunta Peltolantie 2 D, 01300 Vantaa 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö Perhepalvelujen johtaja Anna Cantell-Forsbom
Tietosuojaseloste 1 (5) - yhdistetty rekisteriseloste ja informointiasiakirja Henkilötietolaki (523/99) 10 ja
Tietosuojaseloste 1 (5) 1. Rekisterinpitäjä Hyvinkään sosiaali- ja terveyslautakunta Kankurinkatu 4-6, 05800 Hyvinkää 2. Rekisteriasioiden vastuuhenkilö Perhe- ja sosiaalipalveluiden johtaja Olli-Pekka
sosiaalipalvelupäällikkö Arja Tolttila Heikinkuja 4 04600 MÄNTSÄLÄ puhelin (vaihde) 019 264 5000
TIETOSUOJASELOSTE - yhdistetty rekisteriseloste ja informointiasiakirja - Henkilötietolaki (523/99) 10 ja 24 1. Rekisterinpitäjä Mäntsälän kunta, Heikinkuja 4 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö
sosiaalipalvelupäällikkö Arja Tolttila Heikinkuja MÄNTSÄLÄ puhelin (vaihde)
TIETOSUOJASELOSTE - yhdistetty rekisteriseloste ja informointiasiakirja - Henkilötietolaki (523/99) 10 ja 24 1. Rekisterinpitäjä Mäntsälän kunta, 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö
Päihdehuollon rekisteri
Tietosuojaseloste 1/7 1. Rekisterinpitäjä Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunta Peltolantie 2 D, 01300 Vantaa 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö Perhepalvelujen johtaja Anna Cantell-Forsbom
Tietosuojaseloste Henkilötietolaki (523/99) 10 ja 24
1 / 6 Tietosuojaseloste Henkilötietolaki (523/99) 10 ja 24 1. Rekisterinpitäjä 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteystiedot Järvenpään kaupunki Sosiaali- ja terveyspalvelut Hallintokatu 2, PL
Järvenpään kaupunki Hallintokatu 2, PL 41, Järvenpää. Jari Savola Aikuisten sosiaalipalvelujen johtaja
1 / 5 Tietosuojaseloste Henkilötietolaki (523/99) 10 1. Rekisterinpitäjä Järvenpään kaupunki Hallintokatu 2, PL 41, 04401 Järvenpää 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteystiedot Jari Savola Aikuisten
Tietosuojaseloste 1/6 -yhdistetty rekisteriseloste ja informointiasiakirja Henkilötietolaki (523/99) ja
1. Rekisterinpitäjä Tietosuojaseloste 1/6 Järvenpään lasten ja nuorten lautakunta Järvenpään kaupunki/ lasten ja nuorten palvelualue Hallintokatu 2, PL 41, 04401 Järvenpää p. keskus 09 21 797 2. Osarekisteriasioista
TIETOSUOJASELOSTE. yhdistetty rekisteriseloste ja informointiasiakirja. Henkilötietolaki (523/99) 10 ja 24. Pvm: päivitetty 18.5.
1. Rekisterinpitäjä Nimi Lempäälän kunnan hyvinvointilautakunta Yhteystiedot (osoite, puhelin) Lempäälän kunta PL 34 37501 Lempäälä TIETOSUOJASELOSTE yhdistetty rekisteriseloste ja informointiasiakirja
Liikkumista tukevat palvelut
Tietosuojaseloste 1/6 1. Rekisterinpitäjä Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunta Peltolantie 2 D, 01300 Vantaa 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö Vanhus- ja vammaispalvelujen johtaja
sosiaalipalvelupäällikkö Arja Tolttila Heikinkuja 4 04600 MÄNTSÄLÄ puhelin (vaihde) 019 264 5000
TIETOSUOJASELOSTE - yhdistetty rekisteriseloste ja informointiasiakirja - Henkilötietolaki (523/99) 10 ja 24 1. Rekisterinpitäjä Mäntsälän kunta, Heikinkuja 4 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö
TIETOSUOJASELOSTE. yhdistetty rekisteriseloste ja informointiasiakirja. Henkilötietolaki (523/99) 10 ja 24. Pvm: päivitetty 6.3.
1. Rekisterinpitäjä Nimi Lempäälän kunnan hyvinvointilautakunta Yhteystiedot (osoite, puhelin) Lempäälän kunta PL 34 37501 Lempäälä TIETOSUOJASELOSTE yhdistetty rekisteriseloste ja informointiasiakirja
TIETOSUOJASELOSTE. yhdistetty rekisteriseloste ja informointiasiakirja. Henkilötietolaki (523/99) 10 ja 24. Pvm:

Vammaispalvelun rekisteri
Tietosuojaseloste 1/6 1. Rekisterinpitäjä Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunta Peltolantie 2 D, 01300 Vantaa 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö Vanhus- ja vammaispalvelujen johtaja
Yhteyshenkilöt: Koulun perhetyö yhteyshenkilö: perhetyön päällikkö Marja Koivuluoma p
1. Rekisterinpitäjä Lasten ja nuorten lautakunta Järvenpään kaupunki/ lasten ja nuorten palvelualue Hallintokatu 2, PL 41, 04401 Järvenpää p. keskus 09 21 797 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteystiedot
Lastensuojelun asiakasrekisteri
Tietosuojaseloste 1/6 1. Rekisterinpitäjä Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunta Peltolantie 2 D, 01300 Vantaa 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö Perhepalvelujen johtaja Maritta Pesonen
Sosiaalisen luototuksen rekisteri
Tietosuojaseloste 1/5 1. Rekisterinpitäjä Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunta Peltolantie 2 D, 01300 Vantaa 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö Perhepalvelujen johtaja Anna Cantell-Forsbom
MAAHANMUUTTOPALVELUT REKISTERI
Tietosuojaseloste -yhdistetty rekisteriseloste ja informaatioasiakirja Henkilötietolaki (523/99) 10 ja 24 28.12.2015 1.Rekisterinpitäjä Nurmijärven kunta, Perhe- ja sosiaalipalvelut, sosiaalipalvelut Sosiaalitoimisto
MÄNTSÄLÄN KUNTA Mustijoen perusturva Laadittu 27.10.2015. sosiaalipalvelupäällikkö Arja Tolttila Heikinkuja 4 04600 MÄNTSÄLÄ
TIETOSUOJASELOSTE - yhdistetty rekisteriseloste ja informointiasiakirja - Henkilötietolaki (523/99) 10 ja 24 1. Rekisterinpitäjä Mäntsälän kunta, Heikinkuja 4 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö
TIETOSUOJASELOSTE. yhdistetty rekisteriseloste ja informointiasiakirja. Henkilötietolaki (523/99) 10 ja 24. Pvm: päivitetty 1.3.
1. Rekisterinpitäjä Nimi Lempäälän kunnan hyvinvointilautakunta Yhteystiedot (osoite, puhelin) Lempäälän kunta PL 34 37501 Lempäälä TIETOSUOJASELOSTE yhdistetty rekisteriseloste ja informointiasiakirja
04401 Järvenpää Lasten ja nuorten palvelualueen Kasvun tuen palvelujen johtaja Leena Rauhala puh
7.1.2014 1. Rekisterinpitäjä Järvenpään kaupungin lasten ja nuorten lautakunta Hallintokatu 2, PL 41 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö 04401 Järvenpää Lasten ja nuorten palvelualueen
Omaishoidon tuen rekisteri
Tietosuojaseloste 1/6 1. Rekisterinpitäjä Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunta Peltolantie 2 D, 01300 Vantaa 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö Vanhus- ja vammaispalvelujen johtaja
TIETOSUOJASELOSTE. yhdistetty rekisteriseloste ja informointiasiakirja. Henkilötietolaki (523/99) 10 ja 24. Pvm:
1. Rekisterinpitäjä Nimi Lempäälän kunnan hyvinvointilautakunta Yhteystiedot (osoite, puhelin) Lempäälän kunta PL 34 37501 Lempäälä TIETOSUOJASELOSTE yhdistetty rekisteriseloste ja informointiasiakirja
Kehitysvammahuollon rekisteri
Tietosuojaseloste 1/7 1. Rekisterinpitäjä Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunta Peltolantie 2 D, 01300 Vantaa 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö Vanhus- ja vammaispalvelujen johtaja
Aikuissosiaalityön asumispalvelujen rekisteri
Tietosuojaseloste 1/6 1. Rekisterinpitäjä Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunta Peltolantie 2 D, 01300 Vantaa 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö Perhepalvelujen johtaja Anna Cantell-Forsbom
TIETOSUOJASELOSTE. yhdistetty rekisteriseloste ja informointiasiakirja. Henkilötietolaki (523/99) 10 ja 24. Pvm: päivitetty 18.5.
1. Rekisterinpitäjä Nimi Lempäälän kunnan hyvinvointilautakunta Yhteystiedot (osoite, puhelin) Lempäälän kunta PL 34 37501 Lempäälä TIETOSUOJASELOSTE yhdistetty rekisteriseloste ja informointiasiakirja
Tietosuojaseloste. Henkilötietolaki (523/99) 10 ja PL 7, Nurmijärvi. Va. Perhe- ja sosiaalipalveluiden päällikkö Suvi Salin
Tietosuojaseloste - yhdistetty rekisteriseloste ja informaatioasiakirja Henkilötietolaki (523/99) 10 ja 24 1.8.2015 1.Rekisterinpitäjä Nurmijärven sosiaali- ja terveyslautakunta PL 7, 01901 Nurmijärvi
Suun terveydenhuollon osarekisteri
1 / 5 Tietosuojaseloste 1/5 - yhdistetty rekisteriseloste ja informointiasiakirja Henkilötietolaki (523/99) 10 ja 24 1.5.2011, henkilömuutokset 23.5.2017 1. Rekisterinpitäjä Järvenpään kaupunki 2. Rekisteriasioista
Järvenpään kaupunki/ lasten ja nuorten palvelualue Hallintokatu 2, PL 41, Järvenpää p. keskus
7 1 (8) 1. Rekisterinpitäjä Järvenpään lasten ja nuorten lautakunta Järvenpään kaupunki/ lasten ja nuorten palvelualue Hallintokatu 2, PL 41, 04401 Järvenpää p. keskus 09 21 797 2. Rekisteriasioista vastaava
Tietosuojaseloste Henkilötietolaki (523/99) 10 ja 24
1 / 7 Tietosuojaseloste Henkilötietolaki (523/99) 10 ja 24 1. Rekisterinpitäjä Järvenpään kaupunki Sosiaali- ja terveyspalvelut Hallintokatu 2, PL 41, 04401 Järvenpää p. keskus 09 21 797 2. Rekisteriasioista
Maahanmuuttajien vastaanottotoiminnan
Tietosuojaseloste 1/6 1. Rekisterinpitäjä Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunta Peltolantie 2 D, 01300 Vantaa 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö Perhepalvelujen johtaja Anna Cantell-Forsbom
Työterveyshuollon potilasrekisteri
Tietosuojaseloste 1/7 1. Rekisterinpitäjä Vantaan terveyskeskus / Vantaan Työterveys liikelaitos Toimipisteet: Tikkurilan toimipiste, Kielotie 11 A, 01300 Vantaa, Myyrmäen toimipiste, Jönsaksentie 4 E,
Tietosuojaseloste Henkilötietolaki (523/99) 10 ja 24
1 / 7 Tietosuojaseloste Henkilötietolaki (523/99) 10 ja 24 1. Rekisterinpitäjä 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteystiedot Järvenpään kaupunki Sosiaali- ja terveyspalvelut Hallintokatu 2, PL
Tietosuojaseloste Henkilötietolaki (523/99) 10 ja 24
1 / 6 Tietosuojaseloste Henkilötietolaki (523/99) 10 ja 24 1. Rekisterinpitäjä Järvenpään kaupunki Sosiaali- ja terveyspalvelut Hallintokatu 2, PL 41, 04401 Järvenpää p. keskus 09 21 797 2. Rekisteriasioista
MÄNTSÄLÄN KUNTA Mustijoen perusturva Laatimispäivä 28.9.2015
TIETOSUOJASELOSTE - yhdistetty rekisteriseloste ja informointiasiakirja - Henkilötietolaki (523/99) 10 ja 24 1. Rekisterinpitäjä Mäntsälän kunta, 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö
Toimeentulotuen rekisteri
Tietosuojaseloste 1/6 1. Rekisterinpitäjä Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunta Peltolantie 2 D, 01300 Vantaa 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö 2.a. Osarekisteriasioista vastaava
Hallintokatu 2, PL 41, Järvenpää. Jari Savola Aikuisten sosiaalipalvelujen johtaja
Henkilötietolaki (523/99) 10 ja 24, 1.5.2011 1 / 5 1. Rekisterinpitäjä Järvenpään kaupunki Hallintokatu 2, PL 41, 04401 Järvenpää 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteystiedot Jari Savola Aikuisten
TIETOSUOJASELOSTE. yhdistetty rekisteriseloste ja informointiasiakirja. Henkilötietolaki (523/99) 10 ja 24. Pvm: päivitetty 6.3.
1. Rekisterinpitäjä Nimi Lempäälän kunnan hyvinvointilautakunta Yhteystiedot (osoite, puhelin) Lempäälän kunta PL 34 37501 Lempäälä TIETOSUOJASELOSTE yhdistetty rekisteriseloste ja informointiasiakirja
TIETOSUOJASELOSTE Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 24 Laatimispäivä yhdistetty rekisteriseloste ja informointiasiakirja
Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä. TIETOSUOJASELOSTE Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 24 Laatimispäivä 1.2.2016 - yhdistetty rekisteriseloste ja informointiasiakirja
Tehostetun asumispalvelun rekisteri
Tietosuojaseloste 1/7 1. Rekisterinpitäjä Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunta Peltolantie 2 D, 01300 Vantaa 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö Vanhus- ja vammaispalvelujen johtaja
Mäntsälän kunta, Mustijoen perusturva. sosiaalipalvelupäällikkö Arja Tolttila Heikinkuja MÄNTSÄLÄ. puhelin (vaihde)
TIETOSUOJASELOSTE - yhdistetty rekisteriseloste ja informointiasiakirja - Henkilötietolaki (523/99) 10 ja 24 1. Rekisterinpitäjä Mäntsälän kunta, 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö
Lastensuojeluilmoitusten rekisteri
Tietosuojaseloste 1/6 1. Rekisterinpitäjä Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunta Peltolantie 2 D, 01300 Vantaa 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö Perhepalvelujen johtaja Maritta Pesonen
Piia Sneck Aikuisten asumispalvelujen palveluesimies Kontiontie 73 Riihimäki puh
Tietosuojaseloste - Yhdistetty rekisteriseloste ja informointiasiakirja Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 24 Päivitetty 5/2018 1. Rekisterinpitäjä Riihimäen kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta PL
Heikinkuja MÄNTSÄLÄ puhelin (vaihde) sosiaalipalvelupäällikkö Arja Tolttila Heikinkuja MÄNTSÄLÄ
TIETOSUOJASELOSTE - yhdistetty rekisteriseloste ja informointiasiakirja - Henkilötietolaki (523/99) 10 ja 24 1. Rekisterinpitäjä Mäntsälän kunta, Heikinkuja 4 04600 MÄNTSÄLÄ puhelin (vaihde) 019 264 5000
TIETOSUOJASELOSTE. yhdistetty rekisteriseloste ja informointiasiakirja. Henkilötietolaki (523/99) 10 ja 24. Pvm: päivitetty 6.3.
1. Rekisterinpitäjä Nimi Lempäälän kunnan hyvinvointilautakunta Yhteystiedot (osoite, puhelin) Lempäälän kunta PL 34 37501 Lempäälä TIETOSUOJASELOSTE yhdistetty rekisteriseloste ja informointiasiakirja
Yhteyshenkilöt: Koulun perhetyö yhteyshenkilö: perhetyön päällikkö Marja Koivuluoma p
1. Rekisterinpitäjä Lasten ja nuorten lautakunta Järvenpään kaupunki/ lasten ja nuorten palvelualue Hallintokatu 2, PL 41, 04401 Järvenpää p. keskus 09 21 797 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteystiedot
TIETOSUOJASELOSTE. yhdistetty rekisteriseloste ja informointiasiakirja. Henkilötietolaki (523/99) 10 ja 24. Pvm: päivitetty
TIETOSUOJASELOSTE yhdistetty rekisteriseloste ja informointiasiakirja Henkilötietolaki (523/99) 10 ja 24 Pvm: päivitetty 28.11.2017 1. Rekisterinpitäjä Nimi Lempäälän kunnan terveyskeskus Yhteystiedot
TIETOSUOJASELOSTE Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 24 Laatimispäivä yhdistetty rekisteriseloste ja informointiasiakirja
Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä. TIETOSUOJASELOSTE Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 24 Laatimispäivä 1.2.2016 - yhdistetty rekisteriseloste ja informointiasiakirja
Kotipalvelun rekisteri
Tietosuojaseloste 1/7 1. Rekisterinpitäjä Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunta Peltolantie 2 D, 01300 Vantaa 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö Vanhus- ja vammaispalvelujen johtaja
TIETOSUOJASELOSTE Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 24 Laatimispäivä yhdistetty rekisteriseloste ja informointiasiakirja
Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä. TIETOSUOJASELOSTE Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 24 Laatimispäivä 01.02.2016 - yhdistetty rekisteriseloste ja informointiasiakirja
Käyntiosoite Kontiontie 73, Riihimäki. Postiosoite PL 125, Riihimäki Puhelin
Tietosuojaseloste - Yhdistetty rekisteriseloste ja informointiasiakirja Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 24 Laadittux, päivitetty 14.5.2018 1. Rekisterinpitäjä Riihimäen kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta
Riihimäen kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta PL 125, Riihimäki
Tietosuojaseloste Yhdistetty rekisteriseloste ja informointiasiakirja Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 24 Laadittu 5/2018 1. Rekisterinpitäjä 2. Yhteyshenkilö rekisteriä koskevissa asioissa Riihimäen
Järvenpään kaupunki/ lasten ja nuorten palvelualue Hallintokatu 2, PL 41, Järvenpää p. keskus
1 (7) Tietosuojaseloste - yhdistetty rekisteriseloste ja informointiasiakirja Henkilötietolaki (523/99) 10 ja 24 1. Rekisterinpitäjä Järvenpään lasten ja nuorten lautakunta Järvenpään kaupunki/ lasten
Järvenpään kaupunki/ lasten ja nuorten palvelualue Hallintokatu 2, PL 41, Järvenpää p. keskus
7 1 (7) 9.6.2014 1. Rekisterinpitäjä Järvenpään lasten ja nuorten lautakunta Järvenpään kaupunki/ lasten ja nuorten palvelualue Hallintokatu 2, PL 41, 04401 Järvenpää p. keskus 09 21 797 2. Rekisteriasioista
Olli Keto-Tokoi Elinkeinojohtaja puh
1 / 8 Tietosuojaseloste Henkilötietolaki (523/99) 10 ja 24 1. Rekisterinpitäjä Järvenpään kaupunki Sosiaali- ja terveyspalvelut Hallintokatu 2, PL 41, 04401 Järvenpää p. keskus 09 21 797 2. Rekisteriasioista
TIETOSUOJASELOSTE. yhdistetty rekisteriseloste ja informointiasiakirja. Henkilötietolaki (523/99) 10 ja 24. Pvm: päivitetty 6.3.
1. Rekisterinpitäjä Nimi Lempäälän kunnan hyvinvointilautakunta Yhteystiedot (osoite, puhelin) Lempäälän kunta PL 34 37501 Lempäälä TIETOSUOJASELOSTE yhdistetty rekisteriseloste ja informointiasiakirja
1. Rekisterinpitäjä Riihimäen kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta PL 125, Riihimäki. asioissa
Tietosuojaseloste - Yhdistetty rekisteriseloste ja informointiasiakirja Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 24 Laadittux, päivitetty 17.2.2016 1. Rekisterinpitäjä Riihimäen kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta
aluepäällikkö vs. Ulla Meriläinen puh
1. Rekisterinpitäjä Järvenpään kaupunki Lasten ja nuorten lautakunta Hallintokatu 2, PL 41, 04401 Järvenpää 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteystiedot Varhaiskasvatusjohtaja puh. 040 315 2383
TIETOSUOJASELOSTE. yhdistetty rekisteriseloste ja informointiasiakirja. Henkilötietolaki (523/99) 10 ja 24. Laatimispvm:
TIETOSUOJASELOSTE yhdistetty rekisteriseloste ja informointiasiakirja Henkilötietolaki (523/99) 10 ja 24 Laatimispvm: 23.5.2018 1. Rekisterinpitäjä Nimi Lempäälän kunnan sivistyslautakunta Yhteystiedot
Jari Savola Aikuisten sosiaalipalvelujen johtaja
Henkilötietolaki (523/99) 10 ja 24, 1.5.2011 1 / 6 1. Rekisterinpitäjä Järvenpään kaupunki Lääkärinkuja 1, 04401 Järvenpää 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteystiedot Jari Savola Aikuisten sosiaalipalvelujen
vt. erityisasumisen palvelujen johtaja Johanna Sinkkonen Hallintokatu 2, Järvenpää puh
1. Rekisterinpitäjä Järvenpään kaupunki Hallintokatu 2, PL 41, 04401 Järvenpää 2. Rekisteriasioista vastaava Nimi henkilö ja yhteystiedot vt. erityisasumisen palvelujen johtaja Johanna Sinkkonen Hallintokatu
TIETOSUOJASELOSTE Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 24 Laatimispäivä yhdistetty rekisteriseloste ja informointiasiakirja
Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä. TIETOSUOJASELOSTE Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 24 Laatimispäivä 8.4.2016 - yhdistetty rekisteriseloste ja informointiasiakirja
REKISTERI- JA TIETOSUOJASELOSTE Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 24
REKISTERI- JA TIETOSUOJASELOSTE Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 24 Laatimispäivä: 6.3.2012 Tällä lomakkeella ovat sekä rekisteriselosteen tiedot (HetiL 10 ) että rekisteröidyille annettava informaatio
Yhdistetty rekisteriseloste ja informointiasiakirja
Henkilötietolaki (523/99) 10 ja 24 3.4.2018 Rekisterinpitäjä Rekisteriasioista vastaava henkilö Rekisteriasioiden yhteyshenkilö Rekisterin nimi Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus/rekisterin käyttötarkoitus
Vastaava henkilö: Minna Koivumäki, vanhuspalvelupäällikkö Heikinkuja MÄNTSÄLÄ. puhelin (vaihde)
TIETOSUOJASELOSTE - yhdistetty rekisteriseloste ja informointiasiakirja - Henkilötietolaki (523/99) 10 ja 24 1. Rekisterinpitäjä Mäntsälän kunta, 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö
KOULUKURAATTORIPALVELUJEN REKISTERI
Tietosuojaseloste -yhdistetty rekisteriseloste ja informaatioasiakirja Henkilötietolaki (523/99) 10 ja 24 7.10.2016 1.Rekisterinpitäjä Nurmijärven sosiaali- ja terveyslautakunta Keskustie 2 A, 01900 Nurmijärvi
Vastaava henkilö: Minna Koivumäki, vanhuspalvelupäällikkö Arja Tolttila, sosiaalipalvelupäällikkö. puhelin (vaihde)