Tällä johtajan päätöksellä vahvistetaan oheisen liitteen mukaiset Itä-Suomen yliopiston

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tällä johtajan päätöksellä vahvistetaan oheisen liitteen mukaiset Itä-Suomen yliopiston"

Transkriptio

1 JOHTAJAN PÄÄTÖS 12/ PÄÄTÖS SOVELTAMISOHJEISTA AVOIMESSA YLIOPISTOSSA SIVUTOIMISILLE TUNTIOPETTAJILLE MAKSETTAVISTA OPETUSPALKKIOISTA JA TUNTITYÖKORVAUKSISTA. Tällä johtajan päätöksellä vahvistetaan oheisen liitteen mukaiset Itä-Suomen yliopiston avoimen yliopiston opetuksessa opettajille alkaen maksettavat opetuspalkkiot ja tuntityökorvaukset sekä niiden soveltamisohjeet. Palkkiot pohjautuvat Itä- Suomen yliopiston rehtorin päätöksen 79/2011. Tätä päätöstä voidaan täydentää tai siitä voidaan poiketa, mikäli päätöksen soveltaminen johtaa ennakoimattomista syistä opettajan kannalta kohtuuttomaan tilanteeseen tai poikkeusmenettelyn katsotaan olevan avoimen yliopiston toiminnan tuloksellisuuden kannalta perusteltua. Esko Paakkola Aducaten johtaja Valmistelija Jakelu Terhi Keltanen rehtori, akateeminen rehtori avoimen yliopiston henkilöstö avoimen yliopiston yhteistyöoppilaitokset

2 2(5) Soveltamisohjeet Itä-Suomen yliopiston avoimen yliopiston opetuksessa maksettavista opetuspalkkioista ja tuntityökorvauksista. Palkkiot pohjautuvat Itä-Suomen yliopiston rehtorin päätöksen 79/2011.

3 3(5) MUU OPETUS Ohjaus: - Verkko-ohjaus ajallisesti rajatuilla verkkokursseilla. 1 t/opiskelija palkkaryhmän E mukaan. Palkkioihin lisätään henkilöstösivukulut - Verkko-ohjaus ajallisesti rajatuilla verkkokursseilla (opintojakson kesto ajallisesti useita kuukausia ja opettajalla aktiivinen rooli verkko-opetuksessa) 2 t/opiskelija palkkaryhmän E mukaan. Palkkioihin lisätään henkilöstösivukulut - Verkko-ohjaus (esim. non stop-verkko-opinnot) tuntikirjanpitoon perustuen palkkaryhmän E mukaan. Palkkioihin lisätään henkilöstösivukulut. TUNTIOPETUS JA MUU RYHMÄLLE ANNETTAVA OPETUS Kerroin 1,5: - Ryhmälle annettava opetus (harjoitukset, seminaarit, tuutorointi, pienryhmäohjaus tmv.), joka ei sisällä tehtävän korjausta. Palkkaryhmä määräytyy tutkinnon mukaan. Palkkioihin lisätään henkilöstösivukulut. - Suunnittelutyö (opintojakson toteutuksen, tehtävien, oppimateriaalien yms suunnittelua ja tuottamista tai päivittämistä). Palkkaryhmä määräytyy tutkinnon mukaan ja korvattava enimmäistuntimäärä sovitaan etukäteen opettajan kanssa. Korvattava tuntimäärä perustuu opettajan arvioon. Palkkioihin lisätään henkilöstösivukulut. Kerroin 2 - Ryhmälle annettava opetus (harjoitukset, seminaarit), joka sisältää tehtävän korjauksen. Palkkaryhmä määräytyy tutkinnon mukaan. Palkkioon sisältyy korvaus kaikesta annettuun opetustehtävään liittyvästä oheis- ja valmistelutyöstä. Palkkioihin lisätään henkilöstösivukulut. - Luento-opetus, joka ei sisällä tehtävän korjausta Palkkioon sisältyy korvaus kaikesta annettuun opetustehtävään liittyvästä oheis- ja valmistelutyöstä. Palkkioihin lisätään henkilöstösivukulut. Kerroin 2,5: - Luento-opetus, kieli- ja viestintä opetus, joka sisältää tehtävän korjauksen (luento, tentin tai tehtävän laadinta ja korjaus ja 1-2 uusintaa). Palkkaryhmä määräytyy tutkinnon mukaan. Palkkioon sisältyy korvaus kaikesta annettuun opetustehtävään liittyvästä oheisja valmistelutyöstä. Palkkioihin lisätään henkilöstösivukulut.

4 4(5) - Acp tai videoluennot, joka ei sisällä tehtävän korjausta (ryhmä omalla kampuksella sekä etäryhmiä). Palkkaryhmä määräytyy tutkinnon mukaan. Palkkioon sisältyy korvaus kaikesta annettuun opetustehtävään liittyvästä oheis- ja valmistelutyöstä. Palkkioihin lisätään henkilöstösivukulut. Kerroin 3: - Etäluennot (acp, videoneuvottelu), joka sisältää tehtävän korjauksen (luento, tentin tai tehtävän laadinta ja korjaus ja 1-2 uusintaa). Palkkaryhmä määräytyy tutkinnon mukaan. Palkkioon sisältyy korvaus kaikesta annettuun opetustehtävään liittyvästä oheis- ja valmistelutyöstä. Palkkioihin lisätään henkilöstösivukulut. Kerroin 3,5: Luentotallenteet (äänitiedostot tai videotallenteet) palkkio sisältää valmistelu- sekä tallennetyön. Palkkaryhmä määräytyy tutkinnon mukaan. Palkkioon sisältyy korvaus kaikesta annettuun tehtävään liittyvästä oheis- ja valmistelutyöstä. Palkkioihin lisätään henkilöstösivukulut. Avoin yliopisto saa tallenteiden käyttöoikeuden. Palkkioon sisältyy opetustuntien kolminkertainen määrä korjattavia tenttejä tai muita korjaustehtäviä. Jos korjattavia tenttejä on enemmän, maksetaan ylimenevältä osalta kuulustelun tarkistamisen mukainen palkkio/opiskelija.

5 5(5) ERILLISTEHTÄVÄPALKKIOT TEHTÄVIEN KORJAUS KIRJALLISUUSKUULUSTELUT JA TENTINVALVONTA Oppimistehtävät x 3,80 euroa op /Kuulustelu /opiskelija Oppimistehtävien korjauspalkkiot 1-2 op 7,60 Kysymysten laatiminen 36,00 3 op 11,40 Kuulustelun tarkistami- 4 op 15,20 nen/opiskelija 10,70 5 op 19,00 6 op 22,80 7 op 26,60 8 op 30,40 9 op 34,20 10 op 38,00 kandidaattitason tutkielman tarkistus 57,80 verkkotentti (sisältäen entisen kotitentin) verkkotentti (sisältäen entisen kotitentin) Tentin- ja acp luentojen valvonta ym. järjestelytehtävät- 10,70 /korjauspal./opiskelija 36 / tentinlaadinta Palkkioihin lisätään henkilöstösivukulut 13,20 /t

Rehtorin päätös 68/25/2008 11.6.2008 Opetuksesta ja muista opetukseen liittyvistä tehtävistä maksettavat palkkiot

Rehtorin päätös 68/25/2008 11.6.2008 Opetuksesta ja muista opetukseen liittyvistä tehtävistä maksettavat palkkiot Rehtorin päätös 68/25/2008 11.6.2008 Opetuksesta ja muista opetukseen liittyvistä tehtävistä maksettavat palkkiot Teatterikorkeakoulu vahvistaa uudet sivutoimista tuntiopetusta, opintojen ohjausta, opinnäytteiden

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopiston Avoimen yliopiston opintoinfo torstaina klo alkaen

Itä-Suomen yliopiston Avoimen yliopiston opintoinfo torstaina klo alkaen Itä-Suomen yliopiston Avoimen yliopiston opintoinfo torstaina 25.8.2011 klo 17.30 alkaen Kuopio: L 22, Snellmania Joensuu: AU100, Aurora ACP-videoneuvottelu: http://connect.joensuu.fi/avoin/ Sisältö: Yleistä

Lisätiedot

HUOM! Tämä ohje korvaa 19.4.2016 päivätyn ohjeen. Muutokset on merkitty punaisella

HUOM! Tämä ohje korvaa 19.4.2016 päivätyn ohjeen. Muutokset on merkitty punaisella Jyväskylän yliopisto 28.4.2016 Humanistinen tiedekunta 31.12.2016 asti Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta 1.1.2017 alkaen HUOM! Tämä ohje korvaa 19.4.2016 päivätyn ohjeen. Muutokset on merkitty

Lisätiedot

OSIO C Kokeilu Ammatilliset oppilaitokset

OSIO C Kokeilu Ammatilliset oppilaitokset OSIO C AMMATILLISTEN OPPILAITOSTEN OPETUSHENKILÖSTÖN TYÖAIKAKOKEILUA KOSKEVAT SOPIMUSMÄÄRÄYKSET I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala 1 mom. Näitä sopimusmääräyksiä (2 10 ) sovelletaan jäljempänä mainittujen

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 op) sivuaineopiskelijoiden info

KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 op) sivuaineopiskelijoiden info KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 op) sivuaineopiskelijoiden info lv. 2017-2018 kasvatustieteen perusopintoja koordinoiva opettaja Maarit Koskinen maarit.g.koskinen@jyu.fi Perusopinnot sivuaineopiskelijalle

Lisätiedot

Kaukaa viisaaksi! yleistä Itä-Suomen yliopistosta yleistä avoimesta yliopistoopiskelusta. opintojen suunnittelusta ohjaus- ja neuvontapalvelut

Kaukaa viisaaksi! yleistä Itä-Suomen yliopistosta yleistä avoimesta yliopistoopiskelusta. opintojen suunnittelusta ohjaus- ja neuvontapalvelut Kaukaa viisaaksi! yleistä Itä-Suomen yliopistosta yleistä avoimesta yliopistoopiskelusta opintojen suunnittelusta ohjaus- ja neuvontapalvelut ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Monialainen, kansainvälinen tiedeyliopisto

Lisätiedot

TERVEYSTIETEIDEN LAITOS. Hoitotieteen, hoitotieteen didaktiikan aineopintojen ja terveyshallintotieteen opintojen aikataulut

TERVEYSTIETEIDEN LAITOS. Hoitotieteen, hoitotieteen didaktiikan aineopintojen ja terveyshallintotieteen opintojen aikataulut TERVEYSTIETEIDEN LAITOS Hoitotieteen, hoitotieteen didaktiikan aineopintojen ja terveyshallintotieteen opintojen aikataulut SYKSY 2013 7.5.2013 Mahdollisten muutosten vuoksi aikataulu kannattaa tarkistaa

Lisätiedot

Verkko-opetus osaksi opetusta

Verkko-opetus osaksi opetusta Verkko-opetus osaksi opetusta Adobe Connect Pro (ACP) Lehtori Pasi Laine Soveltaminen käytännössä Verkko-opetuksen aste voi vaihdella suurestikin (parista tunnista kokonaiseen verkkototeutukseen) Jokaiselle

Lisätiedot

Sinulle avoin yliopisto!

Sinulle avoin yliopisto! Sinulle avoin yliopisto! Itä-Suomen yliopiston Avoimen yliopiston yleinen opintoinfo klo 17.30 keskiviikkona 14.8.2013 Joensuu torstaina 15.8. Kuopio torstaina 22.8. etäyhteydessä Sisältö ja illan tavoitteet:

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 op) lv sivuaineopiskelijoiden info

KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 op) lv sivuaineopiskelijoiden info KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 op) lv. 2018 2019 sivuaineopiskelijoiden info Kasvatustieteiden perusopintojen koordinaattori Maarit Koskinen maarit.g.koskinen@jyu.fi JYU. Since 1863. 7.9.18 1 Infon rakenne

Lisätiedot

3 Erityisopetuksen opettajan (erityisluokanopettaja ja erityisopettaja) peruspalkka

3 Erityisopetuksen opettajan (erityisluokanopettaja ja erityisopettaja) peruspalkka 1 OSIO B, LIITE 1 OSIO B PERUSKOULU II II/1 VIRANHALTIJOIDEN PALKKA Tehtäväkohtainen palkka 2 Lehtorin (aineenopettajan) peruspalkka 4 03 04 00 5 Ylempi korkeakoulututkinto ja perus-/lukioopetusta tai

Lisätiedot

Muu työ ammatillisen koulutuksen näkökulmasta SMOL:n jäsenseminaari Haikossa 3.-4.10.14 Markku Ollila

Muu työ ammatillisen koulutuksen näkökulmasta SMOL:n jäsenseminaari Haikossa 3.-4.10.14 Markku Ollila Muu työ ammatillisen koulutuksen näkökulmasta SMOL:n jäsenseminaari Haikossa 3.-4.10.14 Markku Ollila 1 TYÖAIKA (ovtes) Opettajan opetusvelvollisuus on 23 opetustuntia viikossa. Ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

13 Ylioppilaskirjoitusten järjestelytehtävä rehtorin ollessa jäävi

13 Ylioppilaskirjoitusten järjestelytehtävä rehtorin ollessa jäävi 1 OSIO B, LIITE 3 OSIO B AIKUISLUKIO I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala n opetushenkilöstöön sovelletaan seuraavia liitteen 2 määräyksiä: 4 Tohtorilisä 12 Yksityisoppilaan kuulustelu ja ylioppilaskirjoituksiin

Lisätiedot

2 Lehtorin (aineenopettajan) hinnoittelutunnukset ja peruspalkka (ks. palkkaliite) kelpoisuus taikka perusopetusta antavan opettajan kelpoisuus

2 Lehtorin (aineenopettajan) hinnoittelutunnukset ja peruspalkka (ks. palkkaliite) kelpoisuus taikka perusopetusta antavan opettajan kelpoisuus OSIO B Liite 3 Aikuislukio Soveltaminen ja palkka OSIO B LIITE 3 AIKUISLUKIO I SOVELTAMINEN 1 Sovellettavat liitteen 2 sopimusmääräykset Aikuislukion opetushenkilöstöön sovelletaan seuraavia liitteen 2

Lisätiedot

IL-palvelut Aalto-yliopistossa

IL-palvelut Aalto-yliopistossa IL-palvelut Aalto-yliopistossa IL 3D - ulottuvuudet esiin, IL-opetuksesta IL-palveluihin seminaari 30.11.2010 Virpi Palmgren, Otaniemen kampuskirjasto Anu Kangasaho, Töölön kampuskirjasto Eila Rämö, Arabian

Lisätiedot

Johdanto kauppatieteiden opiskeluun. Tervetuloa! UEF ADUCATE

Johdanto kauppatieteiden opiskeluun. Tervetuloa! UEF ADUCATE Johdanto kauppatieteiden opiskeluun Tervetuloa! Opiskelu avoimessa yliopistossa Kuuntele ja katsele tallenne opiskelusta avoimessa yliopistossa Kuuntele ja katsele tallenne WebOodin käytöstä 20.9.2018

Lisätiedot

Jyväskylän yliopisto Humanistinen tiedekunta

Jyväskylän yliopisto Humanistinen tiedekunta Jyväskylän yliopisto Humanistinen tiedekunta 24.3.2015 Lukuvuoden 2015 2016 työsuunnitelmat YKSITYISKOHTAINEN OHJE SoleTM:n lomakepohja on käytettävissä 30.3.2015. Numerointi vastaa SoleTM:n lomakkeen

Lisätiedot

AIKATAULUJA SYKSYLLÄ 2012

AIKATAULUJA SYKSYLLÄ 2012 TERVEYSTIETEIDEN LAITOS Hoitotieteen, hoitotieteen didaktiikan aineopintojen ja terveyshallintotieteen opintojen AIKATAULUJA SYKSYLLÄ mahdollisten muutosten vuoksi aikataulu kannattaa tarkistaa vielä juuri

Lisätiedot

Jäsenkirje T7/2007 Liite 2. Vuonna 2008 toteutetaan keskitetysti sovitut palkantarkistukset ja yleiskorotus.

Jäsenkirje T7/2007 Liite 2. Vuonna 2008 toteutetaan keskitetysti sovitut palkantarkistukset ja yleiskorotus. ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJAN SOVELTAMISOHJEET Palkantarkistukset ja järjestelyerät Vuosi 2007 Yleiskorotus 1.10.2007 lukien Lokakuun alusta korotetaan työntekijän henkilökohtaista peruspalkkaa tai siihen rinnastettavaa

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 op) lv sivuaineopiskelijoiden info

KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 op) lv sivuaineopiskelijoiden info KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 op) lv. 2019 2020 sivuaineopiskelijoiden info Kasvatustieteiden perusopintojen koordinaattori Maarit Koskinen maarit.g.koskinen@jyu.fi JYU. Since 1863. 10.9.19 1 Infon

Lisätiedot

Lähiopetus Monimuoto-opetus (=puhelinvälit-teisesti ja kirjeitse) Verkko-opetus EduWeb ympäristössä

Lähiopetus Monimuoto-opetus (=puhelinvälit-teisesti ja kirjeitse) Verkko-opetus EduWeb ympäristössä 1 HY/ Päivitetty 19.4.2017 Lehtori Pirkko Raudaskosken opetusura yliopistossa Opettajanurani käynnistyi yliopistossa toimiessani syyslukukausina 1992 ja 1995 Kasvatustieteen laitoksella aikuiskasvatustieteen

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN (YLEINEN JA AIKUISKASVATUSTIEDE) PERUSOPINTOJEN 25 OP OPINTOPOLUT LUKUVUONNA 2015-2016 AVOIMESSA YLIOPISTOSSA VERKKO-OPETUS

KASVATUSTIETEIDEN (YLEINEN JA AIKUISKASVATUSTIEDE) PERUSOPINTOJEN 25 OP OPINTOPOLUT LUKUVUONNA 2015-2016 AVOIMESSA YLIOPISTOSSA VERKKO-OPETUS KASVATUSTIETEIDEN (YLEINEN JA AIKUISKASVATUSTIEDE) PERUSOPINTOJEN 25 OP OPINTOPOLUT LUKUVUONNA 2015- AVOIMESSA YLIOPISTOSSA VERKKO-OPETUS Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) perusopinnot

Lisätiedot

Yleiskirjeen 11/2015 liite 2 OVTES palkat ja palkkiot 1.1.2016 lukien OSIO A Yleinen osa Palkkiot

Yleiskirjeen 11/2015 liite 2 OVTES palkat ja palkkiot 1.1.2016 lukien OSIO A Yleinen osa Palkkiot KT Yleiskirjeen 11/2015 liite 2 OVTES palkat ja palkkiot 1.1.2016 lukien OSIO A Yleinen osa Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 36,05 e/kerta OSIO B Yleissivistävän koulun opetushenkilöstön yhteiset määräykset

Lisätiedot

10 teesiä verkko-opetuksen suunnittelusta. Leena Hiltunen Tutkijatohtori Tietotekniikan Aineenopettajankoulutus

10 teesiä verkko-opetuksen suunnittelusta. Leena Hiltunen Tutkijatohtori Tietotekniikan Aineenopettajankoulutus 10 teesiä verkko-opetuksen suunnittelusta Leena Hiltunen Tutkijatohtori Tietotekniikan Aineenopettajankoulutus Leena.r.k.Hiltunen@jyu.fi Teesi 1: Suunnittele! Aloita pienillä parannuksilla Mieti mikä on

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 op) sivuaineopiskelijoiden info

KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 op) sivuaineopiskelijoiden info KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 op) sivuaineopiskelijoiden info lv. 2015-2016 kasvatustieteen perusopintoja koordinoiva opettaja Anna-Leena Huttunen anna-leena.huttunen@jyu.fi Perusopinnot sivuaineopiskelijalle

Lisätiedot

Avoin yliopisto: PSYKOLOGIA

Avoin yliopisto: PSYKOLOGIA Avoin yliopisto: PSYKOLOGIA 2017-2018 Info 21.8.2017 Avoin yliopisto Jutta Karhu 1. Yleistä opiskelusta 2. Psykologian perusopinnot 3. Psykologian aineopinnot 4. Monimuoto- ja verkkoopiskelu 5. Suorituskäytänteet

Lisätiedot

Rehtoreiden opetusvelvollisuutta ei ole muutettu.

Rehtoreiden opetusvelvollisuutta ei ole muutettu. PALVELULAITOSTEN TYÖNANTAJAYHDISTYS RY JÄSENKIRJE T6/2004 Laine 1.12.2004 Palvelulaitosten työnantajayhdistys ry:n opetustoimen jäsenyhteisöille TYÖEHTOSOPIMUS PALVELULAITOSTEN TYÖNANTAJAYHDISTYKSEN OPETUSALAN

Lisätiedot

PSYKOTERAPEUTTI- KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMINEN JYVÄSKYLÄN YLIOPISTOSSA. Jaakko Seikkula, jaakko.seikkula@jyu.fi Jarl Wahlström, jarl.wahlstrom@jyu.

PSYKOTERAPEUTTI- KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMINEN JYVÄSKYLÄN YLIOPISTOSSA. Jaakko Seikkula, jaakko.seikkula@jyu.fi Jarl Wahlström, jarl.wahlstrom@jyu. PSYKOTERAPEUTTI- KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMINEN JYVÄSKYLÄN YLIOPISTOSSA Jaakko Seikkula, jaakko.seikkula@jyu.fi Jarl Wahlström, jarl.wahlstrom@jyu.fi Säädökset ja päätökset Valtioneuvoston asetus terveydenhuollon

Lisätiedot

Johdanto kauppatieteiden opiskeluun UEF ADUCATE

Johdanto kauppatieteiden opiskeluun UEF ADUCATE Johdanto kauppatieteiden opiskeluun Kauppatieteiden opinnoista Suurin osa opinnoista mahdollista suorittaa joustavina verkkoopintoina, opintoihin jatkuva ilmoittautuminen Suoritustapoina esim. oppimispäiväkirja,

Lisätiedot

Opettajan pedagogiset opinnot

Opettajan pedagogiset opinnot Opettajan pedagogiset opinnot Ainedidaktisten opintojen vertailu Opintojen rakenne (60 op) Yliopisto Kasvatustiede Ainedidaktiikka Harjoittelu 27 13 12 28 25 15 12 (+3?) 26 19 21 19 1 Ainedidaktiset kurssit

Lisätiedot

Näkökulmia monimuoto-opetukseen

Näkökulmia monimuoto-opetukseen 1 Näkökulmia monimuoto-opetukseen Tietokoneohjelma on kuin runo, se ei valmistu koskaan Bill Gates Aiheita 2 Lähtötason arviointi Tentti ja/tai tentitön vaihtoehto yhdessä Kotitehtävät vs. luokkaharjoitukset

Lisätiedot

WebOodin opinto-opas ja ilmoittautuminen

WebOodin opinto-opas ja ilmoittautuminen Aloitus Homma alkaa osoitteesta www.helsinki.fi/weboodi. Jos et omista yliopiston atk-tunnuksia, voit hypätä kohdan 1. yli. Voit huoletta tutustua WebOodin saloihin ilman tunnuksiakin. WebOodin opinto-opas

Lisätiedot

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2014 tai keväällä 2015 aloittaneille. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot

Lisätiedot

OVTES palkat ja palkkiot 1.7.2014 lukien

OVTES palkat ja palkkiot 1.7.2014 lukien OVTES palkat ja palkkiot 1.7.2014 lukien Musiikkioppilaitosten tuntiopettajien tuntipalkkioidenn korotusprosentti 0,58 OSIO A Yleinen osa Kansalais- ja kansanopistojen tuntiopettajien tuntipalkkioden korotusprosentti

Lisätiedot

Koulutuksen, tutkimuksen ja yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen tehtäväkokonaisuudet 10.12.2007 Tytti Tenhula

Koulutuksen, tutkimuksen ja yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen tehtäväkokonaisuudet 10.12.2007 Tytti Tenhula Koulutuksen, tutkimuksen ja yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen tehtäväkokonaisuudet 10.12.2007 Tytti Tenhula Tehtäväkokonaisuus KOULUTUS Apukysymyksiä Koulutuksen markkinointi Mm. www-sivut, esitteet,

Lisätiedot

YPE ja TVT opinnot aloitustilaisuus

YPE ja TVT opinnot aloitustilaisuus YPE ja TVT opinnot aloitustilaisuus 2.10. 2007 Ohjelma 13.15-13.25 Tervetuloa ja tavoite 13.25 YPE opintojen esittely 13.40 TVT 8 op opintojen esittely 13.55 Koulutusten kytkennät ja suorittamismallit

Lisätiedot

14 17.02.2016. Seuraavien tehtävien osalta esitetään tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleen määrittely:

14 17.02.2016. Seuraavien tehtävien osalta esitetään tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleen määrittely: Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto 14 17.02.2016 Tiedekunnassa vapautuneiden tehtävien tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleenmäärittelyn hyväksyminen Valmistelija hallintopäällikkö Kari Korhonen

Lisätiedot

1 mom. Rehtorin tehtäväkohtainen palkka määrätään paikallisesti palkkaasteikon puitteissa (ks. palkkaliite).

1 mom. Rehtorin tehtäväkohtainen palkka määrätään paikallisesti palkkaasteikon puitteissa (ks. palkkaliite). OSIO F LIITE 11 LASTEN JA NUORTEN TAIDEKOULU I PALKKA JA TYÖAIKA 1 Rehtorin palkka 1 mom. Rehtorin tehtäväkohtainen palkka määrätään paikallisesti palkkaasteikon puitteissa (ks. palkkaliite). Em. palkka-asteikon

Lisätiedot

Johdanto kauppatieteiden opiskeluun ke klo Tervetuloa! UEF ADUCATE

Johdanto kauppatieteiden opiskeluun ke klo Tervetuloa! UEF ADUCATE Johdanto kauppatieteiden opiskeluun ke 20.9.2017 klo 17.00 Tervetuloa! Opiskelu avoimessa yliopistossa Kuuntele ja katsele tallenne opiskelusta avoimessa yliopistossa Kuuntele ja katsele tallenne WebOodin

Lisätiedot

Verkko-opetuksen laadun arvioinnin kehittäminen Kuopion yliopiston Avoimessa yliopistossa. 12.10.2006 Tiina Pyrstöjärvi

Verkko-opetuksen laadun arvioinnin kehittäminen Kuopion yliopiston Avoimessa yliopistossa. 12.10.2006 Tiina Pyrstöjärvi Verkko-opetuksen laadun arvioinnin kehittäminen Kuopion yliopiston Avoimessa yliopistossa 12.10.2006 Tiina Pyrstöjärvi Pilotin tavoitteena edistää opiskelijan oppimista verkko-opetuksen laadunhallintaa

Lisätiedot

MUSIIKKIOPPILAITOKSET REHTORIT JA APULAISREHTORIT. 1 Peruspalkat, kokemuslisät ja opetustuntimäärä. 1. Peruspalkat 1.4.2013 lukien

MUSIIKKIOPPILAITOKSET REHTORIT JA APULAISREHTORIT. 1 Peruspalkat, kokemuslisät ja opetustuntimäärä. 1. Peruspalkat 1.4.2013 lukien MUSIIKKIOPPILAITOKSET REHTORIT JA APULAISREHTORIT 1 Peruspalkat, kokemuslisät ja opetustuntimäärä Pöytäkirjamerkintä: Palkkamääräysten edessä marginaalissa oleva 6-numeroinen numerosarja on koodi, jota

Lisätiedot

Curriculum Vitae 2016

Curriculum Vitae 2016 Curriculum Vitae 2016 Enni Annika Kiiski (os. Sjöblom) Proviisori, yliopisto-opettaja, jatko-opiskelija Farmasian tiedekunta, HY Farmakologian ja lääkehoidon osasto Kliinisen farmasian ryhmä / Sosiaalifarmasia

Lisätiedot

JULKISALAN KOULUTETTUJEN NEUVOTTELUJÄRJESTÖ JUKO RY

JULKISALAN KOULUTETTUJEN NEUVOTTELUJÄRJESTÖ JUKO RY VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS KUNNALLISEN OPETUSHENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN (OVTES) 2010 2011 ERÄIDEN SOPIMUSMÄÄRÄYSTEN MUUTTAMISESTA 1 Sopimuksen tarkoitus Tällä virka- ja työehtosopimuksella sovitaan

Lisätiedot

LUKIOVIERAILUT 2016 Jyväskylän ammattikorkeakoulu & Jyväskylän yliopisto

LUKIOVIERAILUT 2016 Jyväskylän ammattikorkeakoulu & Jyväskylän yliopisto LUKIOVIERAILUT 2016 Jyväskylän ammattikorkeakoulu & Opiskelijalähettiläät ja vertaistutorit presents Opiskelemaan korkeakouluun Opiskelu yliopistossa ja ammattikorkeakoulussa on joissain suhteissa erilaista.

Lisätiedot

Johdanto kasvatustieteellisen alan perusopintokokonaisuuden (kasvatus ja aikuiskasvatustiede) ja erityispedagogiikan perusopintojen opiskeluun

Johdanto kasvatustieteellisen alan perusopintokokonaisuuden (kasvatus ja aikuiskasvatustiede) ja erityispedagogiikan perusopintojen opiskeluun Johdanto kasvatustieteellisen alan perusopintokokonaisuuden (kasvatus ja aikuiskasvatustiede) ja erityispedagogiikan perusopintojen opiskeluun Sari Hakkarainen, Avoin yliopisto / Aducate Yleistä opinnoista

Lisätiedot

OPINTOPOLKU lukuvuosi

OPINTOPOLKU lukuvuosi OPINTOPOLKU lukuvuosi 2019 2020 Opintojen jakautuminen periodeihin Luokanopettajan opintosuunta, kasvatustiede, Vanhoilla tutkintovaatimuksilla opintoja jatkavat Opetusperiodit Syyslukukausi 2019 Intensiivijakso

Lisätiedot

YHTEENVETO VERKKO-OPETUKSEN PERUSTEET (VOP) -KOULUTUKSESTA syksyllä 2003 SAADUSTA PALAUTTEESTA

YHTEENVETO VERKKO-OPETUKSEN PERUSTEET (VOP) -KOULUTUKSESTA syksyllä 2003 SAADUSTA PALAUTTEESTA 1 Itä-Suomen virtuaaliyliopisto YHTEENVETO VERKKO-OPETUKSEN PERUSTEET (VOP) -KOULUTUKSESTA syksyllä 23 SAADUSTA PALAUTTEESTA Henkilöstökoulutushankkeessa järjestettiin Verkko-opetuksen perusteet (VOP)

Lisätiedot

Kurssipalaute Webropolissa syksy Terhi Skaniakos Strateginen kehittäminen

Kurssipalaute Webropolissa syksy Terhi Skaniakos Strateginen kehittäminen Kurssipalaute Webropolissa syksy 2016 Terhi Skaniakos Strateginen kehittäminen terhi.skaniakos@jyu.fi 040-8053374 KURSSIPALAUTTEEN OHJEET VERKOSSA www.jyu.fi/kurssipalaute Koulutuksen kehittämisen sivu:

Lisätiedot

5 v. 8 v. 10 v. 15 v. 20 v. 2 % 5 % 6 % 4 % 6 %

5 v. 8 v. 10 v. 15 v. 20 v. 2 % 5 % 6 % 4 % 6 % OSIO C Liite 8 Metsä- ja puutalousoppilaitos Soveltaminen ja palkka OSIO C LIITE 8 METSÄ- JA PUUTALOUSOPPILAITOS I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala Metsä- ja puutalousoppilaitoksen opetushenkilöstön palvelussuhteen

Lisätiedot

1 Lehtorin (aineenopettajan) hinnoittelutunnukset ja peruspalkka (ks. palkkaliite) kelpoisuus taikka aiempi vanhemman lehtorin kelpoisuus

1 Lehtorin (aineenopettajan) hinnoittelutunnukset ja peruspalkka (ks. palkkaliite) kelpoisuus taikka aiempi vanhemman lehtorin kelpoisuus OSIO B LIITE 2 LUKIO I VIRANHALTIJOIDEN PALKKA 1 Lehtorin (aineenopettajan) hinnoittelutunnukset ja peruspalkka (ks. palkkaliite) 4 04 04 01 7 Ylempi korkeakoulututkinto ja lukio-opetusta antavan opettajan

Lisätiedot

Opinto-opas: Aineopinnot,

Opinto-opas: Aineopinnot, Opinto-opas: Aineopinnot, 2013-2015 YUNET NUORISOTUTKIMUKSEN AINEOPINNOT (35 op) Valtakunnallisena yliopistoverkostona YUNET järjestää opetusta ja kokoaa yhteen jäsenyliopistojen opetustarjontaa. Aineopintojen

Lisätiedot

KT 8.4.2015 Yleiskirjeen 5/2015 liite

KT 8.4.2015 Yleiskirjeen 5/2015 liite OVTES:n 2014 2016 palkat ja palkkiot 1.7.2015 lukien Yleiskorotuksella 0,4 prosenttia korotetaan 1.7.2015 lukien - hinnoittelutunnuksen mukaisia peruspalkkoja, vähimmäispalkkoja sekä palkka-asteikkojen

Lisätiedot

1 Lehtorin (aineenopettajan) hinnoittelutunnukset ja peruspalkka (ks. palkkaliite) kelpoisuus taikka aiempi vanhemman lehtorin kelpoisuus

1 Lehtorin (aineenopettajan) hinnoittelutunnukset ja peruspalkka (ks. palkkaliite) kelpoisuus taikka aiempi vanhemman lehtorin kelpoisuus OSIO B LIITE 2 LUKIO I VIRANHALTIJOIDEN PALKKA 1 Lehtorin (aineenopettajan) hinnoittelutunnukset ja peruspalkka (ks. palkkaliite) 4 04 04 01 7 Ylempi korkeakoulututkinto ja lukio-opetusta antavan opettajan

Lisätiedot

Avoimen Foorumi Laatutyöryhmä

Avoimen Foorumi Laatutyöryhmä 1 Avoimen Foorumi Laatutyöryhmä Avoimen yliopiston neuvottelupäivät Turku 4. 5.10.2007 Merija Poikela, LaY 2 Ryhmä Avoimen D: osallistuneita info Poikela Merija, LaY, ryhmän vetäjä Finska Jukka, HY, Hassi

Lisätiedot

Opinto- ja opetuspalvelut Syksy Opinto- ja opetuspalveluiden sähköisiä palveluita

Opinto- ja opetuspalvelut Syksy Opinto- ja opetuspalveluiden sähköisiä palveluita Opinto- ja opetuspalvelut Syksy 2012 Opinto- ja opetuspalveluiden sähköisiä palveluita Opinto- ja opetuspalveluiden sähköiset palvelut Moodle-oppimisympäristöt Adobe Connect (AC) Confluence Wiki elomake-lomakeohjelma

Lisätiedot

Opetuksen kehittäminen Koulutuskeskus Salpauksessa. Merja Rui ja Heikki Tuomainen lehtorit, opetuksen kehittäminen Koulutuskeskus Salpaus

Opetuksen kehittäminen Koulutuskeskus Salpauksessa. Merja Rui ja Heikki Tuomainen lehtorit, opetuksen kehittäminen Koulutuskeskus Salpaus Opetuksen kehittäminen Koulutuskeskus Salpauksessa Merja Rui ja Heikki Tuomainen lehtorit, opetuksen kehittäminen Koulutuskeskus Salpaus Pedagoginen johtaminen Salpauksessa Opiskelijat ja työelämä Maarit

Lisätiedot

Palkat ja palkkiot 1.1.2012 lukien

Palkat ja palkkiot 1.1.2012 lukien Palkat ja palkkiot 1.1.2012 lukien OSIO A Yleinen osa Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 35,07 e/kerta OSIO B Yleissivistävän koulun opetushenkilöstön yhteiset määräykset Tehtäväkohtainen palkka Hinnoittelu-

Lisätiedot

ERITYISOPETUKSEN TEHTÄVIIN AMMATILLISIA VALMIUKSIA ANTAVAT OPINNOT, KEVÄT 2016 PÄIVITETTY 1.2.2016

ERITYISOPETUKSEN TEHTÄVIIN AMMATILLISIA VALMIUKSIA ANTAVAT OPINNOT, KEVÄT 2016 PÄIVITETTY 1.2.2016 ERITYISOPETUKSEN TEHTÄVIIN AMMATILLISIA VALMIUKSIA ANTAVAT OPINNOT, KEVÄT 2016 PÄIVITETTY 1.2.2016 Aikataulun lukuohje: Lukujärjestyksessä on ensin mainittu kellonaika, sen jälkeen opintojakso jonka opetuksesta

Lisätiedot

Osio C Liite 6 Taide- ja viestintäkulttuurioppilaitos Soveltaminen ja palkka

Osio C Liite 6 Taide- ja viestintäkulttuurioppilaitos Soveltaminen ja palkka Osio C Liite 6 Taide- ja viestintäkulttuurioppilaitos Soveltaminen ja palkka OSIO C LIITE 6 TAIDE JA VIESTINTÄKULTTUURIOPPILAITOS I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala 1 mom. Taide- ja viestintäkulttuurioppilaitosten

Lisätiedot

VUOSISUUNNITELMA

VUOSISUUNNITELMA 1 JOENSUUN KONSERVATORIO Vuosisuunnitelma VUOSISUUNNITELMA 2017 2018 SYKSY Tilanne 20.9. - ammatillinen koulutus 69 opiskelijaa - musiikkiopisto 520 opiskelijaa - musiikkileikkikoulu 520 opiskelijaa -

Lisätiedot

Kohti matematiikan opettajuutta - aineenopettajaopiskelijoille suunnatut matematiikan opintojaksot

Kohti matematiikan opettajuutta - aineenopettajaopiskelijoille suunnatut matematiikan opintojaksot Kohti matematiikan opettajuutta - aineenopettajaopiskelijoille suunnatut matematiikan opintojaksot 15.8.2018 Simo Ali-Löytty, Terhi Kaarakka ja Elina Viro Sisältö TTY:n aineenopettajakoulutuksen tutkintorakenne

Lisätiedot

TAS perusteet alkaen Seinäjoen Ammattikorkeakoulu Oy

TAS perusteet alkaen Seinäjoen Ammattikorkeakoulu Oy TAS perusteet 1.8.2017 alkaen Seinäjoen Ammattikorkeakoulu Oy Edellinen versio hyväksytty rehtorin päätöksellä 30.4.2015 Muutokset lukuvuotta 2017-2018 koskien YT-neuvottelukunta 14.12.2016 Neuvottelu

Lisätiedot

Sulautuvan opetuksen seminaari, Helsingin yliopisto, Saara Repo, HY, Avoin yliopisto Paavo Pylkkänen, Filosofian laitos, HY ja Skövden

Sulautuvan opetuksen seminaari, Helsingin yliopisto, Saara Repo, HY, Avoin yliopisto Paavo Pylkkänen, Filosofian laitos, HY ja Skövden Sulautuvan opetuksen seminaari, Helsingin yliopisto, 8.3.2012 Saara Repo, HY, Avoin yliopisto Paavo Pylkkänen, Filosofian laitos, HY ja Skövden korkeakoulu, Ruotsi Kurssin esittely Opiskelijapalautteen

Lisätiedot

WebOodin opinto-opas ja ilmoittautuminen

WebOodin opinto-opas ja ilmoittautuminen WebOodin opinto-opas ja ilmoittautuminen ALOITUS... 1 WEBOODIN OPINTO-OPPAAN LÖYTÄMINEN... 1 WEBOODIN OPINTO-OPAS... 2 Opetus-välilehti... 3 Tentit-välilehti... 3 Tutkintorakenteet-välilehti... 4 Opintojaksot-välilehti...

Lisätiedot

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2013 tai keväällä 2014 aloittaneille. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot

Lisätiedot

Johdanto kauppatieteiden opiskeluun ti klo Tervetuloa! UEF ADUCATE

Johdanto kauppatieteiden opiskeluun ti klo Tervetuloa! UEF ADUCATE Johdanto kauppatieteiden opiskeluun ti 10.2.2015 klo 17.00-18 Tervetuloa! Kaikille avoin yliopisto Avoin yliopisto opetus vastaa yliopiston perusopetusta eli avoimessa yliopistossa tehdyt opintosuoritukset

Lisätiedot

ALUE- JA KULTTUURINTUTKIMUS / POHJOIS-AMERIKAN TUTKIMUS

ALUE- JA KULTTUURINTUTKIMUS / POHJOIS-AMERIKAN TUTKIMUS ALUE- JA KULTTUURINTUTKIMUS / POHJOIS-AMERIKAN TUTKIMUS TUTKINTOVAATIMUKSET PERUSOPINNOT PÄÄAINEOPISKELIJALLE (XAK100), 25 op Pakolliset yhteiset opinnot (10 op) Johdatus alue- ja kulttuurintutkimukseen

Lisätiedot

Avoimen yliopiston kurssipalautejärjestelmä. Opettajien perehdytyskoulutus Saara Repo-Kaarento

Avoimen yliopiston kurssipalautejärjestelmä. Opettajien perehdytyskoulutus Saara Repo-Kaarento Avoimen yliopiston kurssipalautejärjestelmä Opettajien perehdytyskoulutus 1.9.2010 Saara Repo-Kaarento Kurssipalautejärjestelmän periaatteet 1/3 Opiskelijapalautetta kerätään Avoimen yliopiston opetuksen

Lisätiedot

5 v. 8 v. 10 v. 15 v. 20 v. 2 % 4 % 6 % 4 % 6 %

5 v. 8 v. 10 v. 15 v. 20 v. 2 % 4 % 6 % 4 % 6 % OSIO C Liite 8 Metsä- ja puutalousoppilaitos Soveltaminen ja palkka OSIO C LIITE 8 METSÄ- JA PUUTALOUSOPPILAITOS I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala Metsä- ja puutalousoppilaitoksen opetushenkilöstön palvelussuhteen

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE 048 1 OPETUSVIRASTO Hallinto- ja kehittämiskeskus Henkilöstö- ja lakipalvelut Elisa Cichoracki 13.6.

HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE 048 1 OPETUSVIRASTO Hallinto- ja kehittämiskeskus Henkilöstö- ja lakipalvelut Elisa Cichoracki 13.6. HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE 048 1 Peruskoulujen rehtoreille ja johtajille Ohje voimassa toistaiseksi PERUSKOULUN YHTEISSUUNNITTELUTYÖAIKA (OVTES 2010-11 osion B liitteen 1 6 ) Yleistä opetuksen yhteissuunnittelusta

Lisätiedot

Syksy 2015 Opintojaksot ja tentit

Syksy 2015 Opintojaksot ja tentit OULUN YLIOPISTO Päivitys: 24. elokuuta 2015 Maantieteen koulutusohjelma Syksy 2015 Opintojaksot ja tentit HUOM: kaikille opintojaksoille ilmoittaudutaan WebOodissa! HUOM: opintojaksojen tarkat aika-, sali-

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 op) sivuaineopiskelijoiden info

KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 op) sivuaineopiskelijoiden info KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 op) sivuaineopiskelijoiden info lv. 2016-2017 kasvatustieteen perusopintoja koordinoiva opettaja Anna-Leena Huttunen anna-leena.huttunen@jyu.fi Perusopinnot sivuaineopiskelijalle

Lisätiedot

Sulautuva, aktivoiva opetus

Sulautuva, aktivoiva opetus Sulautuva, aktivoiva opetus Taina Joutsenvirta Ohjelma.. Mitä on sulautuva opetus? Miten suunnitella sulautuvaa, aktivoivaa opetusta? Oppimistehtävien pohdintaa Blended learning Sulautuva opetus Sulautuva

Lisätiedot

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2013 tai keväällä 2014 aloittaneille. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot

Lisätiedot

Johtaja Satu Helin ja kehittämispäällikkö Merja Karjalainen, Jyväskylän yliopisto Avointen yliopistojen neuvottelupäivät Rovaniemellä 29.-30.9.

Johtaja Satu Helin ja kehittämispäällikkö Merja Karjalainen, Jyväskylän yliopisto Avointen yliopistojen neuvottelupäivät Rovaniemellä 29.-30.9. Sähköinen asiointi ja avoimien työprosessien kehittäminen. Opintohallintojärjestelmä opiskelijoiden ohjauksen ja johtamisen tukivälineenä, esimerkkinä Jyväskylän avoin yliopisto Johtaja Satu Helin ja kehittämispäällikkö

Lisätiedot

Ammattialakohtaisen opintokokonaisuuden toteutussuunnitelma

Ammattialakohtaisen opintokokonaisuuden toteutussuunnitelma Ammattialakohtaisen opintokokonaisuuden toteutussuunnitelma VE08 / Opetuksen suunnittelu ja arviointi / Opsa / 6op / 160h Opintojakson tavoitteena on suunnitella erilaisille opiskelijoille sopiviin oppimisympäristöihin

Lisätiedot

MATEMATIIKAN PERUSKURSSI b

MATEMATIIKAN PERUSKURSSI b MATEMATIIKAN PERUSKURSSI b Anna Kaasinen Itä-Suomen yliopisto Syksy 2016 Anna Kaasinen (Itä-Suomen yliopisto) MATEMATIIKAN PERUSKURSSI b Syksy 2016 0 / 9 MITÄ FLIPPED CLASSROOM ON? Flipped classroom eli

Lisätiedot

Sulautuvalla opetuksella vuorovaikutteisuutta ja laatua farmakologian opiskeluun

Sulautuvalla opetuksella vuorovaikutteisuutta ja laatua farmakologian opiskeluun Sulautuvalla opetuksella vuorovaikutteisuutta ja laatua farmakologian opiskeluun Dosentti Atso Raasmaja Farmakologian & toksikologian osasto Farmasian tiedekunta Helsingin yliopisto atso.raasmaja@helsinki.fi

Lisätiedot

Tämä päätös kumoaa 11.10.2013 tehdyn harjoittelua koskevan päätöksen ja ohjeen (Dnro 1027/12.01/2013).

Tämä päätös kumoaa 11.10.2013 tehdyn harjoittelua koskevan päätöksen ja ohjeen (Dnro 1027/12.01/2013). 1528/12.02.02.00/2015 1 (6) YLIOPISTON RAHOITTAMAA HARJOITTELUA KOSKEVA PÄÄTÖS JA OHJE Tämä päätös kumoaa 11.10.2013 tehdyn harjoittelua koskevan päätöksen ja ohjeen ( 1027/12.01/2013). Päätän yliopiston

Lisätiedot

Teknologiset valinnat

Teknologiset valinnat Teknologiset valinnat Avoimet ja suljetut ratkaisut Lauri Malmi 20.8.2002 20.8.2002 Lauri Malmi 1 Sisältö 1. Lähtökohta: massaopetuksen luonne 2. Teknologian tarve opetuksessa 3. Teknisiä ratkaisuja 4.

Lisätiedot

Kotitalousopettaja koulutus Työjärjestys/1. vsk Syyslukukausi 2003

Kotitalousopettaja koulutus Työjärjestys/1. vsk Syyslukukausi 2003 36 1.9.2003 2.9.2003 KESKI 3.9.2003 Tutkinnon rakenne ja 4.9.2003 Perusruoanvalmistus 5.9.2003 8.15- korvaavuudet ALOITUSINFO Hämäläinen 9.45 ja tuuutoriopettajan ja 224 Kiikka 115 tuutoriopiskelijoiden

Lisätiedot

WebOodin opinto-opas ja ilmoittautuminen

WebOodin opinto-opas ja ilmoittautuminen WebOodin opinto-opas ja ilmoittautuminen ALOITUS... 1 WEBOODIN OPINTO-OPPAAN LÖYTÄMINEN... 1 WEBOODIN OPINTO-OPAS... 3 Opetus-välilehti... 3 Tentit välilehti... 4 Tutkintorakenteet välilehti... 4 Opintojaksot

Lisätiedot

OPINTOPOLKU lukuvuosi

OPINTOPOLKU lukuvuosi OPINTOPOLKU lukuvuosi 2017 2018 Opintojen jakautuminen periodeihin Luokanopettajan koulutus, pääaineena kasvatustiede Opetusperiodit Syyslukukausi 2017 Intensiivijakso 28.8. 3.9. I opetusperiodi 4.9. 22.10.

Lisätiedot

Tervetuloa opiskelemaan LVI-talotekniikkaa!

Tervetuloa opiskelemaan LVI-talotekniikkaa! Tervetuloa opiskelemaan LVI-talotekniikkaa! Talotekniikan insinöörikoulutus tarjoaa sinulle mielenkiintoiset ja monipuoliset työmahdollisuudet sekä hyvät valmiudet ammattitaidon jatkuvaan kehittämiseen.

Lisätiedot

MAISTERIN TUTKINNON PEDAGOGISET OPINNOT (35 OP)

MAISTERIN TUTKINNON PEDAGOGISET OPINNOT (35 OP) MAISTERIN TUTKINNON PEDAGOGISET OPINNOT (35 OP) HUOM! Nämä opinnot ovat vain niille opiskelijoille, jotka ovat suorittaneet kandidaatin tutkinnon pedagogiset opinnot syyslukukaudella 2011! Tasatunnein

Lisätiedot

Yhteiset tutkinnon osat

Yhteiset tutkinnon osat Yhteiset tutkinnon osat 24.5.2018 Tuija Laukkanen Ammatillinen osaaminen Säädökset Laki ammatillisesta koulutuksesta L531/2017 Valtioneuvoston asetus ammatillisesta koulutuksesta A673/2017 Uudet yhteiset

Lisätiedot

OPINTOPOLKU lukuvuosi

OPINTOPOLKU lukuvuosi OPINTOPOLKU lukuvuosi 2019 2020 Opintojen jakautuminen periodeihin Luokanopettajan opintosuunta, kasvatuspsykologia, vanhoilla tutkintovaatimuksilla jatkavat Opetusperiodit Syyslukukausi 2019 Intensiivijakso

Lisätiedot

Lääketieteen videoklippien esittely

Lääketieteen videoklippien esittely Lääketieteen videoklippien esittely Esimerkki Itä-Suomen yliopiston Karelia AMK:n ja Savonia AMK:n yhteistyöstä opetusrintamalla Terveysalan ammattikorkeakouluverkoston yhteistyöpäivä, 20.4.2018 FaT, suunnittelija

Lisätiedot

OVTES vähimmäispalkat ja palkkiot lukien. OSIO A Yleinen osa Palkkiot Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 36,83 e/kerta

OVTES vähimmäispalkat ja palkkiot lukien. OSIO A Yleinen osa Palkkiot Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 36,83 e/kerta OVTES vähimmäispalkat ja palkkiot 1.4.2019 lukien OSIO A Yleinen osa Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 36,83 e/kerta OSIO B Yleissivistävän koulun opetushenkilöstön yhteiset määräykset Tehtäväkohtainen

Lisätiedot

Opinto- ja opetuspalvelut Syksy Opinto- ja opetuspalveluiden sähköisiä palveluita

Opinto- ja opetuspalvelut Syksy Opinto- ja opetuspalveluiden sähköisiä palveluita Opinto- ja opetuspalvelut Syksy 2013 Opinto- ja opetuspalveluiden sähköisiä palveluita Opinto- ja opetuspalveluiden sähköiset palvelut Moodle-oppimisympäristöt Adobe Connect (AC) Confluence Wiki elomake-lomakeohjelma

Lisätiedot

Savonian suomen opinnot

Savonian suomen opinnot Savonian suomen opinnot Mavasuomi B1.2 Muut suomen kurssit suomi Työelämän suomi B1.1 Suullinen suomi suomi B1.2 Pääsykoevalmennus suomi B2 Työkokeilu Suullinen suomi B2 suomi C1 Sairaanhoitajan suomi

Lisätiedot

OVTES vähimmäispalkat ja palkkiot lukien. OSIO A Yleinen osa Palkkiot Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 36,47 e/kerta

OVTES vähimmäispalkat ja palkkiot lukien. OSIO A Yleinen osa Palkkiot Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 36,47 e/kerta OVTES vähimmäispalkat ja palkkiot 1.12.2018 lukien OSIO A Yleinen osa Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 36,47 e/kerta OSIO B Yleissivistävän koulun opetushenkilöstön yhteiset määräykset Tehtäväkohtainen

Lisätiedot

OVTES vähimmäispalkat ja palkkiot lukien. OSIO A Yleinen osa Palkkiot Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 36,47 e/kerta

OVTES vähimmäispalkat ja palkkiot lukien. OSIO A Yleinen osa Palkkiot Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 36,47 e/kerta OVTES vähimmäispalkat ja palkkiot 1.5.2018 lukien OSIO A Yleinen osa Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 36,47 e/kerta OSIO B Yleissivistävän koulun opetushenkilöstön yhteiset määräykset Tehtäväkohtainen

Lisätiedot

Arvioinnin mukauttaminen ja arvioinnista poikkeaminen

Arvioinnin mukauttaminen ja arvioinnista poikkeaminen Arvioinnin mukauttaminen ja arvioinnista poikkeaminen Mukauttaminen ja erityinen tuki (1) Opiskelijalla on oikeus erityiseen tukeen, jos hän oppimisvaikeuksien, vamman, sairauden tai muun syyn vuoksi tarvitsee

Lisätiedot

Opintojen ohjaus. Opetuksen kehityspäällikkö Eeva Kuoppala Opetuksen palvelujohtaja Olli Ervaala

Opintojen ohjaus. Opetuksen kehityspäällikkö Eeva Kuoppala Opetuksen palvelujohtaja Olli Ervaala Opintojen ohjaus Opetuksen kehityspäällikkö Eeva Kuoppala Opetuksen palvelujohtaja Olli Ervaala Taustaa Opintojen ohjaaminen on strategisesti yksi kriittisimmistä prosesseistamme. Laadukkaalla ohjausprosessilla

Lisätiedot

rehtorit ja apulaisrehtorit,

rehtorit ja apulaisrehtorit, AMMATILLINEN AIKUISKOULUTUSKESKUS 1 Soveltamisala 1 LIITE T1 Tätä liitettä sovelletaan ten opetushenkilöstöön, johon kuuluvat rehtorit ja apulaisrehtorit, kokoaikaiset opettajat, osa-aikaiset opettajat,

Lisätiedot

OPINTOPOLKU lukuvuosi

OPINTOPOLKU lukuvuosi OPINTOPOLKU lukuvuosi 2017 2018 Opintojen jakautuminen periodeihin Luokanopettajan koulutus, pääaineena kasvatuspsykologia Opetusperiodit Syyslukukausi 2017 Intensiivijakso 28.8. 3.9. I opetusperiodi 4.9.

Lisätiedot

Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149

Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149 Pöytäkirja 6A/2011 1 (5) Johtokunnan kokous Aika keskiviikko 1.6.2011 klo 9.15 10.15 Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149 Valmistelija Minna Domander, hallintopäällikkö

Lisätiedot

Verkosta potkua terveystieteiden opiskeluun.

Verkosta potkua terveystieteiden opiskeluun. Verkosta potkua terveystieteiden opiskeluun. Kokemuksia verkkotutkinnosta sulautuvan oppimisen näkökulmasta Sulautuva opetus ja oppiminen, 5.-6.3.2015 Helsinki Ari Haaranen, Tiina Rissanen, Susanna Järvelin-Pasanen

Lisätiedot