Tietokoneohjelmat ja Marxin tavarateoria

Transkriptio

1 Tietokoneohjelmat ja Marxin tavarateoria Author : admin Onko tietokoneohjelma tavara? Millaisia käsitteitä ja ongelmia kohtaamme ohjelmoinnin, hakkeroinnin, omistusmuodon ja kapitalismin välillä? Tietokoneohjelmien avoimuuden puolesta, hop in! 1. Johdanto Lienee selvää, että elämme erilaisessa maailmassa kuin Karl Marx kehitellessään tavarateoriaansa Pääoma-teoksessa. Poliittisen taloustieteen edustajana Marxin motivaatio on makrotason kapitalismianalyysi, mutta Pääomaa ja erityisesti sen tavaraa käsittelevää ensimmäistä lukua voi lähestyä myös rajatummasta näkökulmasta. Pääoman alussa Marx rakentaa filosofisen teorian tavaramuodosta, joka on perustavan laatuinen edellytys kapitalistiselle yhteiskunnalle ja pääomien kasautumiselle. Hän rakentaa analyysinsä Adam Smithin ja David Ricardon työarvoteorian päälle jalostaen heidän näkemyksiään ja kritisoiden heidän väärintulkitsijoitaan, "vulgaaritaloustieteilijöitä". Pääomassa käsiteltävät tavarat ovat konkreettisia esineitä, kuten määrätty määrä liinakangasta tai kahvia. Nykyajan jälkiteollisille yhteiskunnille on tyypillistä, että markkinoilla vaihdetaan palveluita tai informaatiota, jotka ovat vähemmän käsinkosketeltavia. Tämän kirjoituksen motiivina on siis katsoa, mihin tuo lähes 150 vuotta vanha teoria pystyy, kun tarkastellaan jotain erityisesti nykyajalle tyypillistä tavaraa, nimittäin tietokoneohjelmia. Miksi tietokoneohjelmien ja Marxin (oletetut) liitoskohdat ovat kiinnostavia? Selkeä kimmoke on kolmen viime vuosikymmenen aikana toiminut ohjelmien lähdekoodin avoimuutta vaativa yhteiskunnallinen liike, joka on syntynyt eräänlaisena vastareaktiona ohjelmien tekijänoikeusjärjestelmän avulla tapahtuvaa kaupallistumista ja tavaramuotoistumista vastaan. Samalla, etenkin internetin yleistymisen ja kaistanleveyksien suurentumisen myötä on hieman samassa hengessä problematisoitu tekijänoikeusjärjestelmän mielekkyys ylipäätään. Tästä näkyvimpinä esimerkkeinä ovat tietenkin ruotsalainen torrent-tiedostojen seurantapalvelin The Pirate Bay[1] oikeudenkäynteineen sekä Euroopan parlamenttiin asti noussut Piraattipuolue,[2] sekin ruotsalaislähtöinen. Lähden liikkeelle esittelemällä Pääoman tavara- ja arvoteorian pääpiirteet niiltä osin, kuin katson sen tässä tarpeelliseksi. Toisessa osassa erittelen tietokoneohjelmia olioina ja erityisesti kapitalistiseen tavaramuotoon sopivina olioina sekä esittelen Richard Stallmanin kehittelemän copyleft-ajattelun vaikutuksia tavaramuotoistumiselle. 2. Tavara ja arvo Marxin Pääomassa Tavara on ensi kädessä ulkonainen esine, olio, joka ominaisuuksillaan tyydyttää jonkinlaisia ihmisen tarpeita. Asiaan ei vaikuta näiden tarpeiden luonne, esim. se, aiheuttaako ne vatsa vai mielikuvitus. Kysymys ei ole tässä myöskään siitä, millä talla olio tyydyttää ihmisen tarvetta: välittömänä elinhyödykkeenä. ts. kulutusesineenä, vaiko välillisesti tuotantovälineenä. (Marx 1974, 45.) Näin tavara määritellään Pääoman ensimmäisellä sivulla. Marx huomauttaa myös, että tavaroiden erilaisten käyttötapojen keksiminen on historiallista toimintaa. Tämä tarkoittaa samalla sitä, että sama materiaalinen olio voi olla toisissa yhteiskunnissa hyödyllinen ja toisissa taas ei. Käytännössä siis tavaroiden hyödyllisyysaste vaihtelee yhteiskunnasta toiseen. Marxille ominainen materialistinen perusvire kuitenkin säilyy (tavalla, joka monille sosiologisille katsantokannoille on turhan vieras). On ilmeistä, että mikä tahansa ei voi olla miten tahansa hyödyllistä, vaan kulttuuristen tekijöiden ja henkilökohtaisten 1 / 6

2 mielihalujen lisäksi myös tavaraolion materiaalinen kokoonpano vaikuttaa siihen. Hyödyllisellä tavaralla on käyttöarvoa, tai oikeastaan tavara itse on materiaalisena oliona käyttöarvo eli hyödyke. Yhteiskunnissa, joissa on työnjakoa, myös vaihdetaan tavaroita toisiinsa. Sen vuoksi tavaroilla on myös vaihtoarvo, joka ilmenee vaihtotapahtumassa. Marx perustelee abstraktin arvon tai "arvon substanssin" käsitteensä sillä, että yhdellä ja samalla tavaraoliolla voi olla useita eri vaihtoarvoja, kun se vaihdetaan erilaisiin toisiin tavaraolioihin. Marxin omaa esimerkkiä käyttäen yksi nelikko vehnää voi vaihtua määrään x saapasrasvaa, mutta samalla sen vaihtoarvona voi olla esimerkiksi y silkkiä tai z kultaa. Kuitenkin nämä venhänelikon eri vaihtoarvot ovat yhtä suuria ja siten ilmaisevat yhtä ja samaa abstraktia substanssia, joka tuohon määrään vehnää sisältyy. Kun kahden tavaran vaihtosuhde ilmoitetaan yhtälönä 1 nelikko vehnää = määrä x sappasrasvaa", tullaan samalla todenneeksi, että näillä kahdella eri tavaraoliolla on yhtä suuret määrät tuota molemmille yhteistä substanssia eli arvoa tai tavara-arvoa.[3] Tämä abstrakti arvo on se, joka ilmenee vaihtoarvona tavaraa vaihdettaessa. Se ei ole löydettävissä tavaraolion materiaalisesta koostumuksesta vaan siitä yhteiskunnallisesta suhteesta, vaihtosuhteesta, jossa tavaraolio on muihin tavaraolioihin. Toisaalta tavaralla ei voi olla arvoa eikä siten vaihtoarvoakaan, jos se ei ole hyödyllinen kenellekään, eli sillä ei ole käyttöarvoa. (Marx 1974, ) Hyvin abstraktilla tasolla liikkuva analyysi jatkuu, mutta abstraktius kuuluu tässä tapauksessa asioiden luonteeseen. Marx sanoo, että vaihtosuhteelle on luonteenomaista käyttöarvosta abstrahoiminen. Vaihdossa on abstrahoitava käyttöarvosta, koska laadultaan erilaiset käyttöarvot eivät vaihdu toisikseen. Se hyöty, jonka saa kupillisesta kahvia, ei ole vaihdettavissa siihen hyötyyn, jonka saa talvella lämpimistä lapasista. Laadultaan samanlaisten asioiden vaihtaminen taas on järjetöntä miksi vaihtaisin yhden kahvikupillisen toiseen? "Käyttöarvoina tavarat ovat ennen kaikkea laadultaan erilaisia, vaihtoarvoina ne voivat olla vain suuruudeltaan erilaisia, eikä niissä siis ole atomiakaan käyttöarvoa" (Marx 1974, 47). Vaihtaminen voi tapahtua vain yhtä suurille määrille eri laatuisia tavaroita. Määrällisesti yhteismitallisiksi ja siten keskenään vaihdettaviksi tavarat tulevat juuri käyttöarvosta abstrahoimisen myötä. Jokainen hyödyllinen tavara (käyttöarvo) on seurausta inhimillisestä työstä, joka muovaa luonnonmateriaalit ihmisyhteiskunnalle käyttökelpoiseen muotoon. Marx luonnehtii kuuluisasti, että hyödyllinen työ on "kaikista yhteiskuntamuodoista riippumaton ihmisen elinehto, ikuinen luonnonvälttämättömyys, jonka tehtävänä on välittää ainesten vaihduntaa ihmisen ja luonnon välillä ja siten ylläpitää ihmiselämää" (Marx 1974, 52). Vaihtosuhteelle välttämätön abstrahoiminen tavaran käyttöarvosta tarkoittaa kuitenkin samalla abstrahoimista sen materiaalisesta olemuksesta. Tämän seurauksena myös materiaalisesti ja laadullisesti toisistaan poikkeavat konkreettiset työt yhteismitallistuvat, "ne eivät enää eroa toisistaan, vaan ovat kaikki pelkistetyt yhtäläiseksi ihmistyöksi, abstraktisesti inhimilliseksi työksi" (Marx 1974, 47). Tavaroiden abstrakti ja vaihdossa ilmenevä arvo johtuu niiden siitä luonteesta, että ne ovat abstraktin inhimillisen työn tuotteita. Arvon suuruus voidaan mitata tavaraan sisältyvän työn määrällä, siihen käytetyllä työajalla. Koska ei voi kuitenkaan olla niin, että hitaamman työntekijän valmistama tavara on arvokkaampi kuin nopeamman, Marx tarkentaa, että kyse on keskimääräisestä työajasta. Arvon määrää kussakin yhteiskunnassa se työaika, joka tavaran valmistamiseen siellä keskimäärin tarvitaan, siis yhteiskunnallisesti välttämätön työaika. Tämä välttämätön työaika voi eri yhteiskunnissa olla eripituinen, sillä siihen vaikuttaa tuotantovoimien kehitysaste - mitä tehokkaampi tuotanto, sitä vähemmän aikaa keskimäärin tarvitaan valmistamiseen. Eriteltyään käyttöarvoa, vaihtoarvoa ja arvon substanssia Marx esittää vielä yhden tämän kirjoituksen kannalta olennaisen rajauksen tavaralle. Mikä tahansa hyödyke ei ole tavara, vaan hyödykkeen on oltava markkinoilla, jotta sillä voisi olla arvoa. Yksityinen hyödyllinen olio voi kyllä olla käyttöarvo ja omistajalleen hyvinkin hyödyllinen, mutta jos se ei ole markkinoilla kaupan, se ei ole tavara. Sen sijaan, kuten edellä kävi ilmi, oliolla ei voi olla arvoa (eli se ei voi olla tavara) ilman käyttöarvoa. Tavaramuoto on siis sosiaalinen muoto, joka erityisesti kapitalistisessa yhteiskunnassa säätelee erilaisten hyödyllisten töiden tuloksena syntyneiden hyödykkeiden kiertokulkua. Sen areenana on markkinat ja kiertokulun mahdollistajana (yleisenä vastikkeena) raha. 2 / 6

3 3. Tietokoneohjelmat ja tavaramuoto 3.1 Ohjelmakoodi teoksena, käyttölisenssi tavarana Voidaksemme eritellä tietokoneohjelmia Marxin tavaramuodon toteuttajina, meidän on ensin hieman tarkemmin pohdittava tietokoneohjelma-olioita yleensä. Tietokoneohjelma on joukko käskyjä, joiden mukaan tietokone (useimmiten prosessori) suorittaa tehtäviä. Ohjelmat on kirjoitettu jollain tietyllä ohjelmointikielellä, mikä usein tarkoittaa tavalliseen tekstitiedostoon kirjoitettua lähdekoodia. Tietokone ymmärtää kuitenkin vain niin sanottua konekielistä ohjelmaa, joka koostuu biteistä eli nollista ja ykkösistä. Lähdekoodi on käännettävä konekielelle erillisen kääntäjän avulla, jotta se olisi tietokoneella ajettavissa. Tässä on kuitenkin olennaista, että lähdekoodi ei ole tavara, jota ostetaan ja myydään, vaan maalauksen tai musiikkikappaleen kaltainen teos. Suomen tekijänoikeuslain[4] (1 ) mukaan tietokoneohjelmat ovat tekijänoikeuden alaisia ja kuuluvat siten immateriaalioikeuden piiriin. Niiden kopioiminen, välittäminen ja julkinen esittäminen on kiellettyä muilta kuin tekijänoikeuden haltijalta. Ohjelmista on luvallista tehdä varmuuskopioita ja niihin on luvallista tehdä muutoksia, jotka ovat tarpeellisia ohjelman käyttämiseksi, mikä tarkoittaa virheiden korjaamista (25 J ). Koodia on myös oikeus tarkastella, kopioida ja kääntää toiseen muotoon, jos se on tarpeellista ohjelman saattamiseksi yhteensopivaksi muiden ohjelmien kanssa (25 k ). Jos tietokoneohjelma-oliot ovat teoksia, jotka omistaa aina tekijä, niin mitä sitten ovat ne tietokoneohjelma-tavarat, joita ostetaan ja myydään markkinoilla? Ostaja ei saa oikeutta ohjelman lähdekoodiin, ainoastaan ohjelman käyttöoikeuden, joka perustuu ostajan ja myyjän väliseen lisenssisopimukseen (EULA, end user license agreement). Näin ollen siis varsinainen tavara ei ole itse ohjelma vaan tuo lisenssi, josta ostaja/käyttäjä maksaa omistajalle saadakseen luvan käyttää ohjelmaa. Tämä seikka jää arkikielessä piiloon, kun puhutaan ohjelma-tavaroista ja niiden markkinoista. Kaikesta huolimatta näyttää siltä, että eriskummallisista ominaisuuksistaan huolimatta kapitalistinen tavaramuoto soveltuu myös tietokoneohjelmiin. Lisenssisopimukset tyydyttävät jonkin ostajan tietyn tarpeen, nimittäin tarpeen päästä käyttämään kyseessä olevaa ohjelmaa, ja he ovat valmiita maksamaan sopimuksen saamisesta. Immateriaaliset sopimukset ovat tavaroina paljon häilyvämpiä kuin Marxin käsittelemät "ulkonaiset esineet", mikä johtaa hämmennykseen. Onkin avartavaa hieman vertailla materiaalisten ja immateriaalisten hyödykkeiden tai resurssien eroja. 3.2 Informaatioresurssit ja materiaaliset resurssit Yksityisomistus on sosiaalinen muoto, jonka yhtenä funktiona on resurssien tehokkaan ja järkevän käytön turvaaminen. Yksityisomistajan intresseissä on sen turvaaminen, ettei hänen omistamansa resurssit hupene tai kulu käyttökelvottomiksi (vrt. yhteisomisteinen laidun, joka tuhoutuu kaikkien ylilaiduntaessa). Hänen etujensa mukaista on myös saada nuo resurssit tuottamaan niin, että hän voi vaihtaa itselleen tarpeettomat resurssit markkinoilla toisten yksityisomistajien tuottamiin resursseihin, mistä on tietenkin molemmille hyötyä. Perinteisesti yksityisomistuksella on siis kaksi erillistä motiivia: resurssien säilyttäminen (ylilaiduntamisen estäminen) sekä uusien resurssien tuottaminen. (Ks. Vadén 2003, ) Tässä katsannossa informaatioresurssit poikkeavat olennaisesti materiaalisista. Lawrence Lessigiä seuraten Tere Vadén tekee erottelun yhtäältä poissulkeviin ja rajoitettuihin resursseihin ja toisaalta poissulkemattomiin ja rajoittamattomiin resursseihin. Laidunmaan kaltaiset poissulkevat ja rajoitetut resurssit tarvitsevat yksityisomistusta molempiin edellä mainittuihin tarkoituksiin: estämään resurssien liikakäyttö ja kannustamaan resurssien tuottamiseen. Informaatio sen sijaan on poissulkematon ja rajoittamaton resurssi - sama informaatio voi yhtä aikaa olla minun ja muiden hallussa. Tähän viitaten on jopa sanottu, että "digitaalinen ruoho kasvaa sitä pidemmäksi, mitä enemmän sitä laidunnetaan" (Vadén 2003, 93). Tällä tietenkin viitataan siihen, että tiedon tehokas lisääntyminen vaatii sen laajaa levinneisyyttä. Informaation säilymiseen tai liikakäytön estämiseen ei tarvita yksityisomistusta. Tekijänoikeusjärjestelmällä on kuitenkin pyritty kannustamaan tekijöitä tuottamaan informaatiota, kuten kirjoja, musiikkia - ja nyttemmin tietokoneohjelmia. 3 / 6

4 3.3 Copyleft ja tietokoneohjelmat vapaina resursseina Ohjelmoinnin ja hakkerismin historia osoittaa, että ohjelmien tekemiselle ja levittämiselle on olemassa kapitalistisen talouden piiriin kuulumattomia sosiaalisia muotoja, vaikka ne tekijänoikeuslainsäädännön tuella taipuvat myös tavaramuotoon. 60- ja 70-luvuilla tietokoneita innokkaasti käyttäneet ja kehittäneet hakkerit ymmärsivät koodin vapauden sananvapauden kaltaiseksi perusedellytykseksi toiminnalleen (Vadén 2003, 88-89). Sen jälkeistä historiaa voidaan tarkastella tavaramuotoistumisen ja sen vastareaktion vuoropuheluna. Kun tietokoneet yleistyivät, tuli mahdolliseksi tehdä ohjelmilla rahaa ja niin kävikin. Nykyisin valtaosa ohjelmakoodista on yritysten omistuksessa. Tätä kehitystä on tukenut myös esimerkiksi Yhdysvaltain lainsäädäntö, jonka mukaan yrityksissä tehtävien ohjelmien tekijänoikeus[5] kuuluu suoraan yrityksille ohjelmoijien sijaan.[6] Jo kaupallistumisen alkuvaiheessa 1980-luvulla aktivisti ja hakkeri Richard Stallman käynnisti GNU-projektin, jonka tavoitteena oli tehdä ohjelmista taas vapaita. Stallmanin keskeinen innovaatio on niin kutsuttu copyleft, joka toimii tekijänoikeuden (engl. copyright) tavoin, mutta päinvastoin. Tere Vadén suomentaakin copyleftin käyttäjänoikeudeksi. Sen tarkoituksena on varmistaa ohjelmistojen vapaus; Stallman määrittelee ohjelmiston vapaaksi, jos se täyttää neljä ehtoa (Stallman 1999, 56): 1. Vapaus käyttää ohjelmistoa mihin tarkoitukseen tahansa 2. Vapaus muokata ohjelmistoa omien tarpeiden mukaiseksi. Käytännössä tämä tarkoittaa vapaata pääsyä lähdekoodiin. 3. Vapaus levittää kirjaimellisia kopioita ohjelmasta ilmaiseksi tai maksua vastaan. 4. Vapaus levittää muokattuja versioita ohjelmasta niin, että koko yhteisö voi hyötyä parannuksista. Copyleft toimii "avoimien lisenssien" avulla, joista tunnetuin on GNU General Public License.[7] Tämä tarkoittaa, että vapaiden ohjelmien käyttösopimukseen sisältyy edellä mainitut vapaudet sillä ehdolla, että myös edelleen välitettyjen ja muokattujen ohjelmien käyttölisenssi sisältää nuo vapaudet. Käytännössä vapaita tai avoimia ohjelmia ei siis voi sulkea. Stallmanin ajatuksessa on tehokkaaseen ohjelmistokehitykseen tähtäävä pragmaattinen puoli. Jokainen yksityisen käyttäjän itseään varten tekemä parannus on potentiaalisesti hyödyllinen myös muille käyttäjille, eikä ohjelman kehitys ole näin riippuvainen minkään rajatun joukon ajatuskapasiteetista. Ensisijaisen tärkeää Stallmanille on kuitenkin käyttäjän oikeus käyttää ja kehittää tarvitsemiaan ohjelmia rajoituksetta. (Ks. esim. Vadén & Stallman 2003.) Edellä käsiteltiin tuottamisen motivoinnin problematiikkaa koskien informaatioresursseja. Tekijänoikeus ja käyttäjänoikeus perustuvat erilaisiin motiiveihin ja pelkoihin. Tekijänoikeudellisen ohjelman tekijää motivoi taloudellinen hyöty, jonka hän saa myydessään käyttölisenssejä muille, mikä vastaa yleisemminkin tuottajan suhdetta tuottamaansa hyödykkeeseen kapitalistisessa tavaratuotannossa. Tavara on tekijälleen arvokas vain siinä määrin, kun hän voi vaihtaa sen rahaksi ja sitä kautta muiksi tavaroiksi. Sen sijaan vapaan ohjelman tekijää (tai muokkaajaa) motivoi lähinnä oma tarve: hän tekee sellaisen ohjelman kuin tarvitsee. Tekijänoikeudellisen ohjelman parantaminen tässä mielessä ei olisi mahdollistakaan, sillä niiden lähdekoodi on suljettu. Molemmissa tapauksissa ohjelmoijilla siis on peruste tehdä työtään, edellisessä vaihtoarvo ja jälkimmäisessä käyttöarvo. Molemmat järjestelmät myös suojaavat tietyiltä erilaisilta uhilta. Tekijänoikeus suojaa resurssin tekijää hänen teoksensa luvattomalta jakelulta, muokkaamiselta ja siten myös tulonmenetykseltä. Käyttäjänoikeus sen sijaan eksplisiittisesti antaa nuo oikeudet käyttäjälle sillä ehdolla, että käyttäjänoikeus säilyy. Pelkona on, ettei yhteisöstä lähtöisin oleva "henkinen pääoma" palaa yksityisomistajalta takaisin hyödyttämään yhteisöä, mistä seuraa fragmentoituminen. (Vadén 2003, 90.) Edellä piirretty kuva avoimesta ohjelmistokehityksestä on nykyään varsin idealisoitu ja vanhanaikainen, sillä useiden ohjelmien kehitystä tehdään ja koordinoidaan pääosin voittoa tavoittelevissa yrityksissä. Tämän huomioiminen ei kuitenkaan 4 / 6

5 muuta eroa perusasetelmassa, sillä avoimella lisenssillä tehdyn ohjelman käyttöoikeuksien myyminen on kategorinen mahdottomuus, eikä se sovellu tulonlähteeksi vapaita ohjelmia kehittäville yrityksille. Sen sijaan tämänkaltaiset yritykset voivat esimerkiksi tehdä tilaustöitä ja tarjota tukipalveluita. Yksittäinen ohjelmoija ei kehitä ohjelmaa nyt omaan tarpeeseensa, vaan hän myy tavalliseen tapaan työvoimaansa yritykselle. Yritystasolla mahdollisuuksia on kaksi. Joko ohjelman kehittäminen hyödyttää yritystä suoraan (käyttöarvo-orientoitunut ohjelmistokehitys) tai sitten yritys tekee ohjelmaa palveluna jollekin toiselle (vaihtoarvo-orientoitunut ohjelmistokehitys). Oli kyseessä sitten yksittäinen ohjelmoija tai yritys, avoimen ohjelmistokehityksen tuloksena on resurssi, joka on periaatteessa jokaisen käytettävissä aivan kuten vaikkapa metsän mustikat ovat jokamiehenoikeuden nojalla jokaisen käytettävissä. Lisäksi avoimet lisenssit tarjoavat ohjelman käyttäjälle olennaisesti vapaammat kädet käyttää ja kehittää ohjelmaa. Näitä voisi pitää avoimen ohjelmistokehityksen moraalisina perusteluina. Pragmaattiselta kannalta on vielä kysyttävä, johtaako avoin kehitys suljettua tehokkaampaan kollektiiviseen ohjelmointiin ja parempiin ohjelmiin. Tere Vadén argumentoi, että omistajuus ja sulkeutuneisuus heikentää ja hidastaa kehitystä systemaattisesti (Vadén 2003, 101), kun tekijät eivät voi seisoa koko ihmiskunnan harteilla, vaan ainoastaan samassa yrityksessä työskentelevien tai työskennelleiden harteilla (emt. 97). Avoimuus sen sijaan suosii tietoteknologian ekologisen potentiaalisen toteutumista, siinä missä omistajuus romahduttaa digitaalisen teknologian käyttökelpoisuuden (emt. 101). Avoimuus näyttäisi sopivan ohjelmien kaltaisille informaatioresursseille niiden luonnollisten ominaisuuksien perusteella, kun taas omistajuus ja tavaramuotoisuus on pakotettava niihin raskaalla kontrollilla ja byrokratialla. 4 Lopuksi Tämän tekstin puitteissa ei tietenkään ole mahdollista käsitellä kattavasti kaikkia tietokoneohjelmien ja kapitalistisen tavaramuodon saati kapitalismin yleensä suhdetta (esimerkiksi pääomien kasautuminen ja Microsoftin kaltaiset monopolit). Joitain kysymyksenasetteluita olen toivottavasti kuitenkin onnistunut selkeyttämään, jos ne olivat hämäriä ensinkään. Tavaramuotoisten ja tekijänoikeudellisten ohjelmien osalta keskeinen huomio on se, että ostaja maksaa tuottajan kanssa tekemästään sopimuksesta, mutta ohjelman omistusoikeus säilyy tuottajalla. GNU-projektin ja siitä osin irrallisen pragmaattisemman avoimen lähdekoodin liikkeen[8] toiminta osoittaa, että tavaramuotoistuminen ei ole yksisuuntainen ja deterministinen prosessi. Gramscilaisittain vapaat ohjelmat tietenkin edustavat tässä mielessä vastahegemoniaa suhteessa tavaramuotoistumiseen. Avoimuudelle on sekä käytännöllisiä tai luonnollisia, että omaehtoiseen, vapauteen perustuvaan yhteisöllisyyteen liittyviä perusteluita. Erityisesti noiden luonnollisten ominaisuuksien selvittämisessä Tere Vadénin kehittelemä Lawrence Lessigin erottelu poissulkeviin ja poissulkemattomiin resursseihin on hyödyllinen. Analyysin - kysymysten kysymisen ja selkeyttämisen - lisäksi kirjoitus on tietokoneohjelmien (ja muiden informaatioresurssien) avoimuuden moraalinen puolustus. Juho Karvinen Kirjallisuutta Marx, Karl (1974) Pääoma. Kansantaloustieteen arvostelua. Moskova: Edistys. Saksankielinen alkuteos Stallman, Richard (1999) The GNU Operating System and the Free Software Movement. Teoksessa DiBona, Ockman, & Stone (toim.) Open Sources: Voices from the Open Source Revolution. (ss ) Sebastopol: O Reilly. 5 / 6

6 Powered by TCPDF ( Revalvaatio.org Vadén, Tere (2003) Teknologiset intressit ja omaehtoiset käyttötavat. Huomioita hakkerietiikasta ja omistajuudesta. Teoksessa Heiskanen & Mäntylä (toim.) MarxIT. Informaatiokapitalismin kriittistä tarkastelua. Karl Marx -seura ry. Vadén, Tere & Stallman, Richard (2003) Hakkeriyhteisö, etiikka ja globalisaatio. Richard M. Stallman Tere Vadénin haastateltavana. Teoksessa Heiskanen & Mäntylä (toim.) MarxIT. Informaatiokapitalismin kriittistä tarkastelua. Karl Marx -seura ry. Viitteet [1] [2] [3] Marx tosin myöhemmin tarkentaa, että mainitusta yksinkertaisesta yhtälöstä eli arvonilmaisusta ei suoraan voi päätellä tuon arvo-nimisen substanssin olemassaoloa. Näkyväksi arvo tulee vasta yleisessä arvomuodossa, jossa kaikkien tavaramaailman tavaroiden arvo ilmaistaan yhdessä ja samassa tavarassa, yleisessä vastikkeessa. (Marx 1974, ) [4] (Kaikki verkko-osoitteet tarkistettu ) [5] Yhdysvaltain järjestelmästä puhuttaessa oikeampi termi olisi copyright. Yhdysvalloissa korostetaan oikeutta kopioida ja levittää teosta ja siellä puhutaan intellektuaalisesta omaisuudesta. Perinteisessä eurooppalaisessa ajattelussa tekijänoikeus on ennen kaikkea moraalinen tunnustus, jota ei voi copyrightin tapaan myydä. [6] Tässä kohdassa on myös hyvä muistaa, kuten Marx Pääomassa, että kapitalismin edellytyksenä on kaksinkertaisesti vapaa työläinen, joka on vapaa sekä orjuudesta että tuotantovälineiden omistuksesta hän omistaa ainoastaan työvoimansa. Ohjelmat ovat monessakin mielessä tuotantovälineitä nykyaikaisessa kapitalismissa. Tämän aihepiirin tarkempi erittely vaatisi kuitenkin tavaramuotoa ja arvoteoriaa kehittyneemmän, pääoman kasautumiseen liittyvän käsitteistön esille ottamista sekä työvoima-tavaran erityisluonteen erittelyä. [7] [8] 6 / 6