VUOSIKERTOMUS 2015 KUUROJEN LÄHETYS 60 VUOTTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VUOSIKERTOMUS 2015 KUUROJEN LÄHETYS 60 VUOTTA"

Transkriptio

1 VUOSIKERTOMUS 2015 KUUROJEN LÄHETYS 60 VUOTTA Kuurojen Lähetys De Dövas Mission ry.

2 2 Kuurojen Lähetys ry täytti 60 vuotta vuonna 2015 Juhlakeräys: AFRIKAN KUUROILLE OIKEUKSIA vuosina Kuurojen opetus on alkanut saada enemmän jalansijaa Kuurojen Lähetyksen kohdemaissa Eritreassa ja Tansaniassa. Vielä kuitenkin työtä riittää, jotta kaikki kuurot pääsisivät opetuksen piiriin ja koulujen toiminnat vakiintuisivat. Tule mukaan edistämään kuurojen tasa-arvoista elämää kehitysmaissa, tue Kuurojen Lähetyksen tekemää työtä. Apusi on arvokasta, toimi nyt ja lahjoita! Keräystili: Turun Seudun OP; OKOYFIHH, FI Keräyslupa POL , lupa voimassa , myönnetty koko Suomen alueella Ahvenanmaata lukuunottamatta. Kerätyt varat käytetään vuosien aikana Kuurojen Lähetyksen tukemien Eritrean ja Tansanian kuurojenkoulujen hyväksi. Käytännön toimeenpanija: Kuurojen Lähetys ry

3 3 Puheenjohtajan mietteitä Lähetystyötä ei voi tehdä yksin. Sitä tehdään aina yhdessä, vaikka oltaisiin eri puolilla maailmaa. Eritrean Ev.-Lut. kirkon presidentti Yosief Arayan sanoi, että kuurot ovat kirkolle tärkeitä. Kirkon presidentti Araya sanoi myös, että he tekevät Eritreassa työtä Kuurojen Lähetyksen puolesta ja me täällä Suomessa heidän puolestaan. Ne rahat, jotka te olette keränneet Kuurojen Lähetykselle, muuntuvat Asmaran ja Eritrean kouluissa käsiksi, jotka viittovat lapsille, leipovat injera-leipää, hankkivat ruokaa, hoitavat puutarhaa, ajavat autoa, kättelevät vieraita ja tarjoavat maailman parasta kahvia! Me täällä Suomessa keräämme rahaa, että nuo kädet voisivat jatkaa työtään. Rukoilemme, että kädet jaksaisivat. Rukoilemme, että huonosta sadosta huolimatta leipää riittäisi. Rukoilemme, että kädet pysyisivät edelleen työssä kouluissa. Oli sydäntä lämmittävää kuunnella ja katsella, kuinka Asmaran ja Kerenin kouluilla muisteltiin Elsie Roosia, Anni Kauppista, Sirkka-Liisa Hämäläistä ja muita suomalaisia, jotka ovat olleet kouluilla työssä. Heidän työnsä siunaus kantaa edelleen Kerenin ja Asmaran kouluissa.

4 4 Toiminnanjohtajan katsaus Vuosi 2015 oli Kuurojen Lähetyksen juhlavuosi, jolloin käänsimme katseemme kuurojen lähetystyöhön 60 vuoden ajalle. Hämmästyneenä sai todeta, että tämä pieni, sitkeä lähetysyhdistys on pitänyt pintansa ja tehnyt suuria tekoja muun muassa rakentamalla kuuroille omia kouluja Afrikkaan. Pieni, uskollinen kannattajajoukko, joka on saanut vuosien saatossa uusia jäseniä, on halunnut tukea Afrikassa kuurojen lasten koulutusta ja mahdollisuutta saada tietoa elävästä Jumalasta. Uusi historiakirjamme Savimajasta kouluun oikeus omaan kieleen kertoo elävästi menneiden vuosien tarinaa. Kerenin kuurojenkoulu täytti myös 60 vuotta ja johtaja Medhin Yohannes ihmetteli ääneen Ystävyytemme ja yhteistyömme on kestänyt jo kuusikymmentä vuotta, jatkukoon se edelleen. Kuurojen Lähetyksessä me toivomme, että lähetystyön kipinä edelleen säilyy ihmisten mielessä ja sydämessä.

5 5 KUUROJEN LÄHETYS 60 VUOTTA RAKKAUDESTA VIITTOMAKIELEEN SEINÄJOKI Seinäjoelle kokoontui yli 150 Kuurojen Lähetyksen ystävää ja tukijaa juhlimaan 60 vuotta täyttävää kuurojen Lähetystä. Vilkas viittomakielinen keskustelu täytti Seinäjoen seurakuntakeskuksen tilat, tavattiin ystäviä, katsottiin Kuurojen Lähetyksen taipaleesta rakennettua näyttelyä, muisteltiin ja naurettiin.

6 6 Iltajuhlan juonsi Kuurojen Lähetyksen varapuheenjohtaja Jaana Aaltonen. Elsie Roos (Tuula Haarala-Räisänen) kertoi työstään Kerenin kuurojenkoulun aikoinaan. Birgitta Wallvik kertoi historiikin kirjoittamisesta ja arkistoista löytyneistä mielenkiintoisista tarinoista. Savimajasta kouluun oikeus omaan äidinkieleen Kuurojen Lähetyksen 60-vuotis historiikki julkistettiin.

7 7 Juhlapuheita pitivät Seinäjoen seurakunnan kirkkoherra Jukka Salo, Seinäjoen kaupungin edustaja Kari Homi, Suomen Lähetysseuran edustaja Rolf Steffansson sekä entiset Kuurojen Lähetyksen lähetystyöntekijät Silja ja Taisto Leino ja Almaz Mulugheta. Kuurojen Lähetyksen kohdekouluista näytettiin videoesityksiä. Viittomakielisiä esityksiä nähtiin myös Seinäjoen kuurojen ja Vaasan kuurojen yhdistyksen kuoroissa, nykyajan pilkahduksen toi Stand-Up koomikko Gavin Lilley, joka hauskuutti yleisöä kertomalla britin näkökulmasta suomalaiseen saunaan ja arkielämään.

8 8 Kuurojen Lähetyksen standaarit ojennettiin Maila Yli-Mäyrylle ja Timo Brännforssille pitkäaikaisesta työstä kuurojen lähetystyön hyväksi. Alakuvassa Vaasan kuurojen yhdistyksen viittomakuoron esitys Rukous, Albert Tallroth.

9 9 Sunnuntaina vietettiin juhlamessua Lapuan Ristin kirkossa. Saarnaajana oli piispa Simo Peura. Rakkaus etsii keinot toteutuakseen. Käännä sinäkin katseesi vähäiseen niin kuin Kristus on katsonut sinua.

10 10 ASMARAN KUUROJENKOULU AKRIA ERITREA KUUROJENKOULUN 25-VUOTISJUHLAT Asmaran kuurojenkoulun 25-vuotisjuhlaa vietettiin , vaikka koulu oli silloin jo toiminut 28 vuotta. Koulu halusi kuitenkin, että sekä Saksasta että Suomesta koulua tukeneet tahot tulisivat juhliin mukaan ja siksi juhlat järjestettiin vuonna 2015, kun tukijatahot pääsivät paikalle. Koulun toiminta aloitettiin Asmarassa vuonna 1987 Paradisossa ja sieltä koulu muutti suurempiin tiloihin Akriaan Juhlat alkoivat Asmaran kirkossa, jossa oli sunnuntain jumalanpalvelus ja Eritrean Luterilaisen kirkon presidentti Yosief Araia saarnasi. Kirkkoon saapui paljon ihmisiä ja paikalle oli saapunut myös Kerenin kuurojenkoulun eläkkeelle jäänyt johtaja Zere Bekit, jonka Inkeri Vyyryläinen tapasi ensimmäistä kertaa.

11 11 Juhlat vietettiin koulun pihalle rakennetussa teltassa ja pihamaalle oli tehty näyttely koulun toiminnasta menneitten vuosien ajalta. Koulun oppilaat vanhempineen olivat mukana juhlissa.

12 12 Juhlien ohjelmaa: torvisoittoa, näytelmää kuuroudesta, lastentarhan lasten esitys eri väestöryhmien puvuista.

13 13 Oppilaat olivat harjoitelleet paljon upeita esityksiä. Suomen Kuurojen Lähetyksen puolesta tervehdyksen toivat puheenjohtaja Riitta Kuusi ja toiminnanjohtaja Inkeri Vyyryläinen. He esittivät myös virren Jo joutui armas aika, Riitta Kuusi lauloi ja Inkeri Vyyryläinen viittoi.

14 14 AKRIAN KUUROJENKOULUN ARKEA Aamuhartaus koulussa: viitottiin rukouksia ja lauluja, oppilaat olivat innokkaita pääsemään esiviittojiksi. Hartauden jälkeen oppilaat siirtyivät luokkiin oppitunneille, matematiikkaa, tigrinjaa, englantia yms.

15 15 Akrian kuurojenkoulussa opettajat osaavat viittoa hyvin, joukossa myös kuuroja opettajia. Opetus tapahtuu viittomakielellä. Laskemisessa oppilaat käyttivät sormiaan ja hyvin laskeminen sujui.

16 16 Koululla on myös oma pieni kirjasto, johon kaivattaisiin lisää kuvallisia, englanninkielisiä kirjoja. Eritrealainen kahviseremonia on tyypillistä eritrealaista kulttuuria, tässä yksi opettajista valmistamassa kahvia. Kahvi tarjoillaan pienistä kupeista ja se on vahvaa, mausteena paljon sokeria, joskus myös inkivääriä.

17 17 Kuurojen Lähetys lähettää tukensa kuurojenkouluille Eritrean Luterilaisen kirkon (ELCE) kautta. Kirkon toimistoon pidetään Suomesta tiivistä yhteyttä ja juhlien aikana käytiin myös neuvottelut kirkon työntekijöiden kanssa ja tarkistettiin, että rahat menevät sinne, mihin ne on tarkoitettu eli kuurojen lasten koulunkäynnin tukemiseen. Kuvassa vasemmalta koulun johtaja Medhin Yohannes, kirkon presidentti Yosief Araia ja taloudesta vastaava Temesghen Brhane. Kuurojen Lähetys on tukenut yhdessä Saksan kuurojen lähetyksen kanssa Kerenin ja Asmaran kuurojenkouluja vuonna 2015 yhteensä ,59 ja vielä lisätukea Kuurojen Lähetyksestä 3 570,95.

18 18 KERENIN KUUROJENKOULU ERITREA Kerenin kuurojenkoulu täytti 60 vuotta. 60 vuotta sitten Suomeen perustettiin Kuurojen Lähetys ja opettaja Elsie Roos lähti kohti Kereniä opettamaan kuuroja lapsia. Kerenin kuurojenkoulussa oppilaat asuvat ja käyvät koulua. Luokat ovat 1-5 luokka. Tämän lisäksi on mahdollista jatkaa yksi vuosi käsitöihin valmentavassa luokassa. Koulua johtaa tällä hetkellä Medhin Yohannes, joka on myös Akrian kuurojenkoulun johtaja. Kerenissä on johtava opettaja, joka huolehtii koulun johtamisesta.

19 19 Tytöillä ja pojilla on omat asuinhuoneet, joissa on kerrossängyt ja jokaiselle oppilaalle pieni kaappitila. Asuntolat sekä WC:t ovat todella huonossa kunnossa. Iltaisin ongelmana on se, että sähköt menevät poikki ja kuurot oppilaat joutuvat olemaan pimeässä.

20 20 Koulun seinällä on Elsie Roosin kuva muistuttamassa hänen aloittamastaan työstä kuurojen lasten kouluttamiseksi. Tässä valmistetaan koulun keittiössä eritrealaista rieskamaista leipää Injeraa. Leipätaikinaa hapatetaan yön yli ja sen jälkeen paistetaan. Niitä syödään nimellä wat tai tsehbi kutsutun kastikkeen kanssa tai usein koulussa ihan sellaisenaan.

21 21 Kerenissä yritetään kasvattaa ruokaa oppilaille, mutta valitettavasti kasvattaminen on onnistunut huonosti, koska maasto on niin kuivaa ja veden saanti hankalaa. Koulun alueella kasvaa myös joitakin hedelmäpuita, mm. sitruspuita. Myös Kerenissä opettajat osaavat viittomakielen hyvin ja opetus tapahtuu viittomakielellä. Oppilaat seuraavat silmät tarkkoina opetusta.

22 22 Käsitöiden tekoon valmistavalla luokalla saa hyviä taitoja omaa elinkeinoa varten, sekä tytöt että pojat. Täällä ommeltiin miesten paitoja ja housuja, kudottiin kankaita, valmistettiin erilaisia koristeltuja kankaita. Näistä tuotteista saadaan myyntituloja koululle.

23 23 MWANGAN KUUROJENKOULU, TANSANIA Mwangan kuurojenkoulu on jatkanut toimintaansa entiseen tapaan. Koulu kamppailee koko ajan huononevien rakennustensa kanssa. Tänä vuonna ongelmia on tuottanut erityisesti sähköjen katkeaminen oppilaiden asuntoloista, koska koululla ei ollut rahaa maksaa laskuja. Joulukuun alussa Mwangan alueella oli rankkasade, joka vei kouluun johtavan päätien sillan osittain mennessään. Tämän sillan kautta koululle pystyy ajamaan autoilla. Sateet jatkuivat ja koko silta katosi sateen myötä. Sen vuoksi koululle tulo ja sieltä lähtö ovat erittäin hankalia. Kuurojen Lähetys on tukenut yhdessä Saksan kuurojen lähetyksen kanssa Mwangan kuurojenkoulua vuonna 2015 yhteensä ,00 ja vielä lisätukea Kuurojen Lähetyksestä 820,00.

24 24 NJOMBEN KUUROJEN KESKUS, TANSANIA Vuoden alussa Kuurojen Lähetys lähetti erityistuen Njombeen, jotta Margareth Tozary, kuuro viittomakielen opettaja, pystyi jatkamaan työtään sekä oppilaiden että opettajien viittomakielen opettajana. Tuki meni hänen palkkaansa. Kuvassa Margareth opetustyössä. Koulussa on myös jatkettu tietokoneopetusta opetuksen laadun parantamiseksi lisäämällä opetukseen ICT-ohjelma. Koulu tekee töitä koko Tansaniassa, jotta tietoisuus kuuroudesta ja kuurojen lasten tarpeesta saada kunnollista koulutusta leviää. Myös kuurojen hyväksyminen yhteiskuntaan ja heidän mahdollisuutensa osallistua yhteiskunnan moniin aktiiviteetteihin halutaan saada paremmin ihmisten tietoisuuteen. Koulu pyysi Kuurojen Lähetykseltä rahaa puuttuviin huonekaluihin; tauluihin, hyllyihin ja tuoleihin. Kuurojen Lähetyksen rahakeräyksestä pystyttiin hiukan auttamaan näissä ostoissa. Osa koulussa opiskelleista oppilaista on lähtenyt koulusta. Tähän johtaja Alphonce Ngavatula kertoo olevan useampia syitä: 1. Jotkut lapsista eivät palanneet loman jälkeen kouluun. Kun koulu otti yhteyttä Koulu Toimistoon, sieltä ei löytynyt heidän vanhempiaan /huoltajiaan, joten yhteyttä perheeseen ei saatu. 2. Jotkut lapsista ovat sairastuneen niin, että heitä on suositeltu jäämään lähelle omaisiaan tai sukulaisiaan.

25 25 3. Osa lapsista haluaa lähteä koulusta, koska - vanhemmilla on huono asenne ja käsitys kuuroista ihmisistä. - äärimmäinen köyhyys pakottaa lapset jäämään kotiin, auttamaan kotona töissä tms. -vanhempien ja ympäröivän yhteiskunnan, jossa lapset elävät, tietämättömyys kuurojen lasten erityistarpeista. Njomben kuurojenkoulu pyrkii saamaan viittomakielen kuurojen lasten äidinkieleksi. Se haluaa muodostaa Njomben kuurojenkeskuksesta niin akateemisesti kuin sosiaalisesti viittomakielisen yhteisön. Koulu etsii edelleen uusia projekteja, joiden avulla se voisi saada tuloja koulun tarpeisiin. Njombessa joudutaan myös kamppailemaan sen vuoksi, että rahat eivät riitä. Kuurojen Lähetys on tukenut Njomben kuurojen keskusta vuonna 2015 yhteensä ,00

26 26 KUUROJEN LÄHETYS DE DÖVAS MISSION RY Kuurojen Lähetys toimii koko Suomen alueella. Yhdistyksen tarkoituksena on yhteistoiminnassa Suomen Lähetysseuran kanssa toimia Suomen kuurojen keskuudessa taloudellisen kannatuksen saamiseksi kehitysmaissa toimiville kuurojenkouluille, kehitysmaiden kuurojen elinolosuhteiden parantamiseksi ja kuurojen seurakuntaelämän kehittämiseksi ja tukemiseksi näissä maissa. Yhdistys toimii myös lähetysharrastuksen ja hengellisen elämän elvyttämiseksi omassa maassa ja tukee lähialueiden kuurojen kirkollista työtä. TOIMINTAA VUODELTA 2015 Jäseniä (jäsenmaksu maksettu), joista uusia jäseniä liittyi vuoden aikana Kummisopimuksia, joista uusia sopimuksia tänä vuonna Stipendisopimuksia, joista uusia sopimuksia tänä vuonna 196 (193) (12 kummilasta, 1 kummiluokka) 7 0 Johtokunnan kokouksia 3 Työvaliokunnan kokouksia 2 Historiatyöryhmän kokouksia 1 Kummityöryhmän kokouksia 1 Joint Committeen kokouksia Suomen Lähetysseuran vuosikokousedustaja 1 (järjestettiin Eritreassa) Silja Leino Yhdistyksen standaarin saivat Yhdistys maksoi tukea No 51 Maila Yli-Mäyry No 52 Timo Brännfors Njomben alakoulu, Tansania Njomben yläkoulu, Tansania Mwangan kuurojenkoulu, Tansania Asmaran kuurojenkoulu, Eritrea Kerenin kuurojenkoulu, Eritrea

27 27 VUODEN 2015 TALOUSTIETOJA MENOT JA TULOT VUONNA , ,39 TULOT MENOT KUMMITOIMINTA 2015, tulot yht , ,75 871, , , ,69 YLEISESTI MWANGA NJOMBE KEREN/ASMARA STIPENDIT NJOMBE

28 , , , , , , ,00 KOLEHTITULOT VUOSINA , , , , , ,64 0, JÄSENMÄÄRÄN KEHITYS

29 EUR EUR Asmara/Keren -Eritrea Tuotot , ,42 Kulut , ,00 Mwanga - Tansania Tuotot 60,00 0,00 Kulut , ,00 Njombe - Tansania Tuotot 280,00 797,75 Kulut , ,00 Kulut Henkilöstökulut , ,51 Hallintokulut , ,81 Matka- ja kokouskulut , ,37 Tuotot , ,79 Tuotot 2 870, ,05 Sijoitus- ja rahoitustoiminta yhteensä Siirto rahastosta 5 360, ,00 Siirto rahastoihin ,00

30 Sijoitukset Muut osakkeet ja osuudet , ,22 Sijoitukset yhteensä , ,22 Lyhytaikaiset saamiset Muut saamiset 0,00 0,00 Siirtosaamiset 20,00 0,00 Lyhytaikaiset saamiset yhteensä 20,00 0,00 Rahat ja pankkisaamiset Pankkisaamiset , ,23 Muut rahastot , ,05 Edellisten tilikausien voitto (tappio) , ,59 Tilikauden voitto (tappio) yhteensä -313, ,68 Lyhytaikainen vieras pääoma Ostovelat 76,43 209,3 Siirtovelat 390, ,37 Lyhytaikainen vieras pääoma yhteensä 466, ,67

31 31 KUUROJEN LÄHETYS - DE DÖVAS MISSION R.Y. VUOSIKERTOMUS 2015

32 32 HALLINTO 2015 JOHTOKUNTA Puheenjohtaja: Riitta Kuusi, Mikkeli Varapuheenjohtaja: Jaana Aaltonen, Turku Jäsenet: Pirkko Johansson, Jyväskylä Maija Pulkkinen, Helsinki Marja-Leena Lehtonen, Raisio Hannu Laaksonen, Turku Esko Sänkiniemi, Turku Inkeri Vyyryläinen, sihteeri HISTORIATYÖRYHMÄ Riitta Kuusi, pj. Esko Sänkiniemi Martti Lankonen Esko Päivistö Birgitta Wallvik Inkeri Vyyryläinen, siht. Varajäsenet: Ansa Mielty, Vantaa Tiina Eskelinen, Mikkeli Irma Frondelius, Helsinki KUMMITYÖRYHMÄ Marja-Leena Lehtonen Silja Leino Inkeri Vyyryläinen TYÖVALIOKUNTA JC - JOINT COMMITTEE Riitta Kuusi, pj. Rolf Hörndlein, puh.joht. Saksa Jaana Aaltonen Inkeri Vyyryläinen, rahastonhoit. Esko Sänkiniemi Suomi Inkeri Vyyryläinen, siht. Josef Groβ, jäsen, Saksa. Riitta Kuusi, jäsen, Suomi TILINTARKASTAJAT: Anne Malin (KHT), varalla Vesa Halme (KHT) Seppo Repo (KHT), varalla Paul Vikman (KHT) TOIMINNANJOHTAJA Inkeri Vyyryläinen

33 33 Kuurojen Lähetys - De Dövas Mission ry. YHTEYSTIETOJA Toimisto: Läntinen Pitkäkatu 22 A 3, Turku Toiminnanjohtaja: Inkeri Vyyryläinen Läntinen Pitkäkatu 22 A 3, Turku inkeri.vyyrylainen@kuurojenlahetys.fi Pankkiyhteys: DANSKE BANK IBAN: FI Kotisivut: Kuurojen Lähetys on facebookissa Kuurojenkoulujen osoitteita: School for the Deaf, P.O. Box 2, Keren, Eritrea Asmara School for the Deaf, P.O. Box 905, Asmara, Eritrea School for the Deaf, P.O. Box 115, Hosanna, Ethiopia School for the Deaf, P.O. Box 200, Mwanga-Kilimanjaro, Tanzania School for the Deaf, P.O. Box 693/783, Njombe, Tanzania

34 Kuurojen Lähetyksen tuotteita myynnissä: 34 Kuurojen Lähetyksen 60-vuotis historiikki Savimajasta kouluun oikeus omaan kieleen. Mielenkiintoisia kertomuksia kuurojen lähetystyöstä koko sen historian ajalta. Hinta 25,00 Kuurojen Lähetys täytti 60 vuotta tänä vuonna Vielä mahdollisuus ostaa juhlakoru "Rakkaus". Hopeasepän käsin tekemä hopeinen kaulakoru, yksilöllinen, vain Kuurojen Lähetykselle tehty 60 kpl. Hinta 80. Osta tämä harvinaisuus itselle tai ystävälle! Afrikkalainen ruokakirja, herkullisia ohjeita, joihin löytyy ainekset suomalaisesta ruokakaupasta. Hinta 10

35 35 Huulirasva, Kuurojen Lähetyksen logolla. Hinta 2 Post-in tarramuistilehtiö Hinta 2 Myynnissä kivoja postikortteja, Njomben kuurojenkoulun oppilaiden piirtämiä a 0,50. Myös pääsiäiskortteja. Tilauksiin lisätään postikulut Tilaukset ja tiedustelut: Inkeri Vyyryläinen, inkeri.vyyrylainen@kuurojenlahetys.fi GSM

36 36 TEMA-TEAM

VUOSIKERTOMUS 2014. Kuurojen Lähetys De Dövas Mission ry.

VUOSIKERTOMUS 2014. Kuurojen Lähetys De Dövas Mission ry. VUOSIKERTOMUS 2014 Kuurojen Lähetys De Dövas Mission ry. 2 Kuurojen Lähetys ry täyttää 60 vuotta vuonna 2015 Juhlakeräys: AFRIKAN KUUROILLE OIKEUKSIA Kuurojen opetus on alkanut saada enemmän jalansijaa

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS Kuurojen Lähetys De Dövas Mission ry.

VUOSIKERTOMUS Kuurojen Lähetys De Dövas Mission ry. VUOSIKERTOMUS 2016 Kuurojen Lähetys De Dövas Mission ry. 2 Puheenjohtajan mietteitä Lähetystyötä voisi luonnehtia sanalla uskollisuus. Sitoutuminen johonkin pitkäksi aikaa ei ole nykyaikana kovin yleistä.

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS. Kuurojen Lähetys. De Dövas Mission ry

VUOSIKERTOMUS. Kuurojen Lähetys. De Dövas Mission ry VUOSIKERTOMUS 2013 Kuurojen Lähetys De Dövas Mission ry 2 3 PUHEENJOHTAJAN AJATUKSIA Kieli ja identiteetti - identiteetti ja kieli! Kieli on viittomakieli ja identiteetti kuuron identiteetti. Nämä kaksi

Lisätiedot

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 1.1-31.12.2015 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2011 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 Liitteet: - Tase-erittelyt - Tilintarkastuskertomus

Lisätiedot

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2012

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2012 MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 31.12.2012 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014 TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan Energia Oy Vuosikertomus 2014 Konserni Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2014 1.1. 31.12.2013 LIIKEVAIHTO 128 967 121 379 Valmistus omaan käyttöön 4 869 4 273 Liiketoiminnan

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma 1.1.2018-31.12.2018 1.1.2017-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 28 729 986,76 26 416 878,43 Valmistus omaan käyttöön 6 810,90 Liiketoiminnan muut tuotot 1 500 810,15 1 468 655,80 Materiaalit

Lisätiedot

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 1.1-31.12.2017 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry

TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry 1 / 11 TILINPÄÄTÖS Y-tunnus: 01.01.2018-31.12.2018 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2028 asti 2 / 11 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2018-31.12.2018 Sisällysluettelo Toimintakertomus tilikaudelta

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2010 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 Liitteet: - Tase-erittelyt - Tilintarkastuskertomus

Lisätiedot

Kognitiivisen psykoterapian yhdistys ry TASEKIRJA 1.1.2012-31.12.2012

Kognitiivisen psykoterapian yhdistys ry TASEKIRJA 1.1.2012-31.12.2012 TASEKIRJA 1.1.2012-31.12.2012 31.12.2012 Kognitiivisen psykoterapian yhdistys ry SISÄLLYSLUETTELO Tase 3-4 Tuloslaskelma 5 Liitetiedot 6 Liitetiedot 7-8 Käytetyt kirjanpitokirjat 9 Tililuettelo 10-11 Allekirjoitukset

Lisätiedot

Suomen Shakkiliitto ry, Tilinpäätös Suomen Shakkiliitto ry

Suomen Shakkiliitto ry, Tilinpäätös Suomen Shakkiliitto ry Suomen Shakkiliitto ry Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 1 SUOMEN SHAKKILIITTO RY Hiomotie 10 00380 HELSINKI Kotipaikka HELSINKI Y-tunnus 1106880-1 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 6 Liitetiedot 8

Lisätiedot

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry TOIMINTAKERTOMUS 01.01-31.12.2005 JÄSENET Yhdistyksellä oli vuonna 2005 jäsenmaksun maksaneita jäseniä 121. HALLITUS Alho Maritta Lehtonen Erkki Malin Arvo Mäntylä Taimi

Lisätiedot

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2013

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2013 MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 31.12.2013 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma

Lisätiedot

KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 )

KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) VUOSIKERTOMUS 2018 TULOSTIEDOT KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 01.01.-31.12.2018 01.01.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 129 238 121 109 Valmistus omaan käyttöön 0 14 Liiketoiminnan muut tuotot 989 993 Materiaalit

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma ei laadittu 1.1.2017-31.12.2017 1.1.2016-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 26 416 878,43 Liiketoiminnan muut tuotot 1 468 655,80 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2005 1 (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2005 1 (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2005 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2005

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017 VUOSIKERTOMUS 2017 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2017 1.1. 31.12.2016 LIIKEVAIHTO 121 109 124 180 Valmistus omaan käyttöön 14 673

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016 VUOSIKERTOMUS 2016 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2016 1.1. 31.12.2015 LIIKEVAIHTO 124 180 124 532 Valmistus omaan käyttöön 673 4 647

Lisätiedot

KONSERNITULOSLASKELMA

KONSERNITULOSLASKELMA KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 5 099 772 4 390 372 Liiketoiminnan muut tuotot 132 300 101 588 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana

Lisätiedot

PUOTILAN VENEKERHO RY T A S E K I R J A 2 0 12. Sisällys:

PUOTILAN VENEKERHO RY T A S E K I R J A 2 0 12. Sisällys: PUOTILAN VENEKERHO RY T A S E K I R J A 2 0 12 Sisällys: Tilinpäätös * Tuloslaskelma * Tase * Tase-erittelyjä * Pääkirja * Päiväkirja * Palkkakortisto Helsingissä 15.11.2012 Taisto Johansson TASE VASTAAVAA

Lisätiedot

1 / 10. Iiden ry TILINPÄÄTÖS. Iiden ry. Y-tunnus: Tämä tilinpäätös on säilytettävä

1 / 10. Iiden ry TILINPÄÄTÖS. Iiden ry. Y-tunnus: Tämä tilinpäätös on säilytettävä 1 / 10 15505490 TILINPÄÄTÖS Iiden ry Ytunnus: 15505490 01.01.2017 31.12.2017 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2027 asti 2 / 10 15505490 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2017 31.12.2017 Sisällysluettelo

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2015 1.1. 31.12.2014 LIIKEVAIHTO 124 532 128 967 Valmistus omaan käyttöön 4 647 4 869 Liiketoiminnan

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry

TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry 1 / 11 TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry Y-tunnus: 01.01.2016-31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 11 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2016-31.12.2016 Sisällysluettelo

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2009 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2009

Lisätiedot

YH Asteri yhdistys YH14

YH Asteri yhdistys YH14 TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Pitkäaikaiset Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset saamiset Lyhytaikaiset

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2008 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2008

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Eettisen kaupan puolesta ry

TILINPÄÄTÖS Eettisen kaupan puolesta ry 1 / 8 TILINPÄÄTÖS Eettisen kaupan puolesta ry Y-tunnus: 1.1. 31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 8 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. 31.12.2016 Sisällysluettelo Tase... 3 Tuloslaskelma...

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36

Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36 Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity

Lisätiedot

LOUNAIS-SUOMEN TYÖLLISTÄJÄT LT RY TILINPÄÄTÖS

LOUNAIS-SUOMEN TYÖLLISTÄJÄT LT RY TILINPÄÄTÖS LOUNAIS-SUOMEN TYÖLLISTÄJÄT LT RY TILINPÄÄTÖS 1.1.2016-31.12.2016 LOUNAIS-SUOMEN TYÖLLISTÄJÄT LT RY SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma 1-2 Tase 3 Liitetiedot 4 Luettelo kirjanpidoista ja aineistoista 5 Tilinpäätöksen

Lisätiedot

Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli

Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos

Lisätiedot

Hyvinkään Tennisseura ry. Tilinpäätös

Hyvinkään Tennisseura ry. Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2016 Hyvinkään Tennisseura ry Torikatu 12 05800 HYVINKÄÄ Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0825800-6 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016 Sisällys TULOSLASKELMA... 1 TASE... 2 LIITETIEDOT... 4 TILINPÄÄTÖKSEN

Lisätiedot

KIRJANPITOASETUKSEN 1:3 :N AATTEELLISEN YHTEISÖN JA SÄÄTIÖN TULOSLASKELMA JA TASE -KAAVAT

KIRJANPITOASETUKSEN 1:3 :N AATTEELLISEN YHTEISÖN JA SÄÄTIÖN TULOSLASKELMA JA TASE -KAAVAT KIRJANPITOASETUKSEN 1:3 :N AATTEELLISEN YHTEISÖN JA SÄÄTIÖN TULOSLASKELMA JA TASE -KAAVAT Aatteellisen yhteisön ja säätiön tuloslaskelma laaditaan seuraavan kaavan mukaan: Varsinainen toiminta a) Henkilöstökulut

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Joensuun Jääkarhut ry

TILINPÄÄTÖS Joensuun Jääkarhut ry 1 / 14 TILINPÄÄTÖS Joensuun Jääkarhut ry Ytunnus: 01.01.2016 31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 14 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2016 31.12.2016 Sisällysluettelo Vuosikertomus

Lisätiedot

Saksin Sukuseura ry:n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys:

Saksin Sukuseura ry:n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys: 1/5 Vuosikokouksen 2013 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys: Kokonaisohjelma:

Lisätiedot

TASEKIRJA Tilinpäätös tilikaudelta

TASEKIRJA Tilinpäätös tilikaudelta Kotipaikka: Helsinki TASEKIRJA 30.06.2017 Tilinpäätös tilikaudelta 01.07.2016-30.06.2017 Tilinpäätöksen on toteuttanut Pohjois-Helsingin Tilitoimisto Debet & Kredit Helsinki Sisällysluettelo Toimintakertomus

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Lapinniemi VI KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi VI -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 28.6.2017 alkaen klo 16.30 Tampereen

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Lapinniemi V KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi V -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 28.6.2017 alkaen klo 10.00 Tampereen

Lisätiedot

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase Tuloslaskelma ja tase 30.6.2018 BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-30.6.2018 1.1.-30.6.2017 1.1.-31.12.2017 Liiketoiminnan muut tuotot * 2 237 121,94 13 879,38 20 466,26 Materiaalit

Lisätiedot

Päivään sidotut kolehdit 2015 Kolehti vahvistettu AN kokouksessa Kolehti vahvistetaan AN kokouksessa 5.2.

Päivään sidotut kolehdit 2015 Kolehti vahvistettu AN kokouksessa Kolehti vahvistetaan AN kokouksessa 5.2. Päivään sidotut kolehdit 2015 Kolehti 1.1.-28.2.2015 vahvistettu AN kokouksessa 23.11.2014 Kolehti 1.3.-31.5.2015 vahvistetaan AN kokouksessa 5.2.2015 to 1.1. Uudenvuodenpäivä Jeesuksen nimessä Päihde-

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Lapinniemi I KUTSU Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kiinteistö Oy Lapinniemi I KUTSU Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Lapinniemi I KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi I -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 28.6.2017 alkaen klo 10.00 Tampereen

Lisätiedot

1-4/2016 Liikevaihto ,72. Liiketoiminnan muut tuotot 200,00

1-4/2016 Liikevaihto ,72. Liiketoiminnan muut tuotot 200,00 1-4/2016 Liikevaihto 840 677,72 300, Yleiset myyntitilit 840 677,72 3000, Myynti 840 677,72 Liiketoiminnan muut tuotot 200,00 3980, Muut tuotot 200,00 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Lapinniemi III KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi III -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 28.6.2017 alkaen klo 10.00

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Lapinniemi XIII KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi XIII -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 27.06.2017 alkaen klo 16.30

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Lapinniemi X KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi X -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 27.06.2017 alkaen klo 16.30 Tampereen

Lisätiedot

SPL/P-Suomen piiri ry

SPL/P-Suomen piiri ry TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2017 Säilytettävä vähintään 31.12.2027 asti. Osoite: Rautatienkatu 46 90120 OULU Kotipaikka Oulu Y-tunnus 1000046-9 TILINPÄÄTÖS 31.12.2017 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2017 SISÄLLYS

Lisätiedot

GolfTalma ry, Tilinpäätös GolfTalma ry. Tilinpäätös ajalta Arkistoviite:

GolfTalma ry, Tilinpäätös GolfTalma ry. Tilinpäätös ajalta Arkistoviite: GolfTalma ry Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2018 Arkistoviite: 2018-002 1 GOLF TALMA RY NYGARDINTIE 115-6 04240 TALMA Kotipaikka Sipoo Y-tunnus 0862807-0 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Liitetiedot

Lisätiedot

T A S E K I R JA

T A S E K I R JA Y-tunnus 0928095-0 T A S E K I R JA 31.12.2013 TILIKAUSI 01.01.2013 31.12.2013 Y-tunnus 0928095-0 SISÄLTÖ: VUOSIKERTOMUS 1. 4. TULOSLASKELMA 5. TASE 6. 7. LIITETIEDOT 8. 9. LUETTELO KÄYTETYISTÄ KIRJANPITOKIRJOISTA

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Osakeyhtiö Lapinniemi XVI KUTSU 8.6.2017 Osakeyhtiö Lapinniemi XVI -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 29.6.2017 alkaen klo 10.00 Tampereen

Lisätiedot

SUOMEN JUDOLIITTO RY

SUOMEN JUDOLIITTO RY SUOMEN JUDOLIITTO RY Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-003 1 SUOMEN JUDOLIITTO RY Radiokatu 20 00240 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 0202136-6 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3

Lisätiedot

Toimipaikan osoite Kauppakatu 1 150578-666A 10 10 000 00 020252-666T 110 5 000 20 6606408-2 30 600 00 241280-111C 60 8 989 89

Toimipaikan osoite Kauppakatu 1 150578-666A 10 10 000 00 020252-666T 110 5 000 20 6606408-2 30 600 00 241280-111C 60 8 989 89 6606441-0 Oy Tyvi-testiaineisto 2008-2011 Ab Yki Yhteyshenkilö Yrityksen katuosoite 12 B 00100 HELSINKI 01032010 28022011 123 Tilitoimistot Toimipaikan osoite Kauppakatu 1 FI2312345600123454 NDEAFIHH Ville

Lisätiedot

SPL/P-Suomen piiri ry

SPL/P-Suomen piiri ry TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2014 Säilytettävä vähintään 31.12.2024 asti. Osoite: Rautatienkatu 46 90120 OULU Kotipaikka Oulu Y-tunnus 1000046-9 TASEKIRJA 31.12.2014 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2014

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Lapinniemi XI KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi XI -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 27.06.2017 alkaen klo 16.30 Tampereen

Lisätiedot

AINEELLISET HYÖDYKKEET yhteensä 0, ,78 0,00 SIJOITUKSET OSAKKEET JA OSUUDET

AINEELLISET HYÖDYKKEET yhteensä 0, ,78 0,00 SIJOITUKSET OSAKKEET JA OSUUDET TASE VASTAAVAA Sivu: 1 (2) PYSYVÄT VASTAAVAT AINEELLISET HYÖDYKKEET KONEET JA KALUSTO 1200 Koneet ja laitteet alv 0% 0,00 0,00 9470,78 9470,78 0,00 0,00 12627,69 12627,69 AINEELLISET HYÖDYKKEET yhteensä

Lisätiedot

Pyöräliitto r.y. T A S E K I R J A TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA

Pyöräliitto r.y. T A S E K I R J A TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA T A S E K I R J A 31.12.2015 TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 21.10.2014-31.12.2015 Tämä tilinpäätös on allekirjoitettava ja säilytettävä paperilla 31.12.2025 asti Talouskonsultointi Mertaoja Oy TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA

Lisätiedot

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3

Lisätiedot

LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRI RY:N TILINPÄÄTÖS 2018 TOIMINNANALOITTAIN

LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRI RY:N TILINPÄÄTÖS 2018 TOIMINNANALOITTAIN Päivitetty tilinpäätös 11.3.2019 RY:N TILINPÄÄTÖS 2018 TOIMINNANALOITTAIN ALUERYHMÄ KOULUTUSRYHMÄ AIKUIS- JA LUOTTISRYHMÄ OHJELMARYHMÄ VIESTINTÄ- JA MARKKINOINTIRYHMÄ JÄSENHANKINTARYHMÄ TALOUSRYHMÄ PROJEKTIRYHMÄ

Lisätiedot

Suomen Pesäpalloliitto PPL ry

Suomen Pesäpalloliitto PPL ry Suomen Pesäpalloliitto PPL ry Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2017 Arkistoviite: 2017-001 1 SUOMEN PESÄPALLOLIITTO PPL RY Robert Huberin tie 2 01510 VANTAA Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 0202255-3 Sisällys

Lisätiedot

Amnesty International Suomen osasto ry. y-tunnus TILINPÄÄTÖS

Amnesty International Suomen osasto ry. y-tunnus TILINPÄÄTÖS Amnesty International Suomen osasto ry y-tunnus 0224270-8 TILINPÄÄTÖS 1.1.2017-31.12.2017 Amnesty International Suomen osasto ry Hietaniemenkatu 7 A 00100 Helsinki Kotipaikka: Helsinki Y-tunnus: 0224270-8

Lisätiedot

Varsinaisen toiminnan tuotto- / kulujäämä -1 951 104,22-1 758 750,67. Tuotot Jäsenmaksut 39 140,00 37 720,00. Kulut Varainhankinnan kulut 516,19 0,00

Varsinaisen toiminnan tuotto- / kulujäämä -1 951 104,22-1 758 750,67. Tuotot Jäsenmaksut 39 140,00 37 720,00. Kulut Varainhankinnan kulut 516,19 0,00 SUOMEN LUTERILAINEN EVANKELIUMIYHDISTYS RY TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta 1.1.-31.12.2009 1.1.-31.12.2008 Testamentit 140 489,00 275 845,49 Srk:n talousarviomäärärahat 1 203 139,49 1 351 418,02 Vapaaehtoinen

Lisätiedot

Etiopian kynnyksellä Vammaisten naisten oikeuksien ja toimeentulon edistäminen Kynnyksen ja Marttaliiton hankkeessa, Marttaliitto 2017

Etiopian kynnyksellä Vammaisten naisten oikeuksien ja toimeentulon edistäminen Kynnyksen ja Marttaliiton hankkeessa, Marttaliitto 2017 Etiopian kynnyksellä Vammaisten naisten oikeuksien ja toimeentulon edistäminen Kynnyksen ja Marttaliiton hankkeessa, Marttaliitto 2017 Mitä sinulle tulee mieleen sanasta vammaisuus? Millaisia lähestymistapoja

Lisätiedot

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Vuosikertomus 2017 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Servican kannalta vuotta 2017 voi kuvata mielenkiintoiseksi. Lähdimme vuoden alkaessa valmistelemaan yhdessä omistajien kanssa Servican yhtiöittämistä vuoden

Lisätiedot

TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013

TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013 TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013 TOIMINTAKERTOMUS Yleistä Tarinaharjun Golf Oy:n kahdeskymmeneskuudes toimikausi sujui toimintasuunnitelman mukaisesti. Pelikausi oli vilkas. Tarinan kentillä

Lisätiedot

TILIKARTTA. VASTAAVAA Pysyvät vastaavat Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto. Suomen Kinestetiikkayhdistys ry

TILIKARTTA. VASTAAVAA Pysyvät vastaavat Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto. Suomen Kinestetiikkayhdistys ry TILIKARTTA Suomen Kinestetiikkayhdistys ry 1.1.2016 31.12.2016 VASTAAVAA Pysyvät vastaavat Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto 1200 Koneet ja kalusto Vaihtuvat vastaavat Vaihto-omaisuus Muu vaihto-omaisuus

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Lapinniemi VIII KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi VIII -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 27.06.2017 alkaen klo 11.00

Lisätiedot

VARSINAISEN TOIMINNAN KULUJÄÄMÄ -214 095,11-190 099,44

VARSINAISEN TOIMINNAN KULUJÄÄMÄ -214 095,11-190 099,44 Y-tunnus 0678820-6 2 TULOSLASKELMA Euroina Euroina VARSINAINEN TOIMINTA 1.1.2015-31.12.2015 1.1.2014-31.12.2014 1. Tuotot Työtoimintatuotot 60 408,58 55 222,39 Järjestötoimintatuotot 4 988,00 5 116,00

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Osakeyhtiö Lapinniemi XVII KUTSU 8.6.2017 Osakeyhtiö Lapinniemi XVII -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 29.6.2017 alkaen klo 10.00 Tampereen

Lisätiedot

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13)

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Osakeyhtiö Lapinniemi XIV KUTSU 8.6.2017 Osakeyhtiö Lapinniemi XIV -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 29.6.2017 alkaen klo 10.00 Tampereen

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Lapinniemi IV KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi IV -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 28.6.2017 alkaen klo 16.30 Tampereen

Lisätiedot

MK VASTAAVAA VASTATTAVAA

MK VASTAAVAA VASTATTAVAA Sairaanhoitopiiri yhteensä Aineettomat hyödykkeet Peruspääoma 1 029 977 625,00 962 973 150,00 Aineettomat oikeudet 2 690 352,75 3 732 308,58 Arvonkorotusrahasto 12 500,00 12 500,00 Ennakkomaksut 17 252

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Lapinniemi II KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi II -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 27.06.2017 alkaen klo 13.30 Tampereen

Lisätiedot

Tringa TASE VASTAAVAA

Tringa TASE VASTAAVAA Esitysvaluutta EUR PYSYVÄT VASTAAVAT AINEELLISET HYÖDYKKEET MAA- JA VESIALUEET 1110 Maa- ja vesialueet/liittymisma 2 950,00 2 950,00 2 950,00 2 950,00 RAKENNUKSET JA RAKENNELMAT 1120 Rakennukset ja rakennelmat

Lisätiedot

Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset Muut pysyvät vastaavat. Rahoitusarvopaperit Rahat ja pankkisaamiset

Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset Muut pysyvät vastaavat. Rahoitusarvopaperit Rahat ja pankkisaamiset TASE VASTAAVAA Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset Muut pysyvät vastaavat Omakatteisten rahastojen varat Aktiiviteettirahastojen varat Muiden omakatteisten rahastojen

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Osakeyhtiö Lapinniemi XVIII KUTSU 8.6.2017 Osakeyhtiö Lapinniemi XVIII -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 27.06.2017 alkaen klo 13.30 Tampereen

Lisätiedot

Tringa TASE VASTAAVAA. Kaudelta

Tringa TASE VASTAAVAA. Kaudelta TASE VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT AINEELLISET HYÖDYKKEET MAA- JA VESIALUEET 1110 Maa- ja vesialueet/liittymisma 2 95 2 95 2 95 2 95 RAKENNUKSET JA RAKENNELMAT 1120 Rakennukset ja rakennelmat 4 666,67 4

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Lapinniemi XII KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi XII -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 28.6.2017 alkaen klo 13.30

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Lapinniemi IX KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi IX -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 29.6.2017 alkaen klo 13.30 Tampereen

Lisätiedot

Osakeyhtiö Lapinniemi XIX KUTSU Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Osakeyhtiö Lapinniemi XIX KUTSU Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Osakeyhtiö Lapinniemi XIX KUTSU 8.6.2017 Osakeyhtiö Lapinniemi XIX -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 27.06.2017 alkaen klo 11.00 Tampereen

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24

Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity

Lisätiedot

RI Riistanhoitoyhdistys RI13.WTR

RI Riistanhoitoyhdistys RI13.WTR RI RI13.WTR TASE VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Saamiset Rahat ja pankkisaamiset 31.12.2013 31.12.2012 VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA

Kullo Golf Oy TASEKIRJA Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2011-31.12.2011 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

TAMPERE-TALO TAMPERE HALL TALOUSTIEDOT 2018 // TAMPERE HALL FINANCIAL INFORMATION 2018

TAMPERE-TALO TAMPERE HALL TALOUSTIEDOT 2018 // TAMPERE HALL FINANCIAL INFORMATION 2018 TAMPERE-TALO TAMPERE HALL TALOUSTIEDOT 2018 // TAMPERE HALL FINANCIAL INFORMATION 2018 TIETOJA HENKILÖKUNNASTA Henkilökunnan jakautuminen osastoittain Aulamyynti 6 8 9 Hallinto 7 5 4 IT, kehittäminen,

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA VESIHEINÄ

VESIOSUUSKUNTA VESIHEINÄ Vesiosuuskunta Vesiheinä MIKKELI Rekisteröity 3.9.2003 Y-tunnus 1804597-9 VESIOSUUSKUNTA VESIHEINÄ TILINPÄÄTÖS Tilikausi 1.1. 31.12.2017 Tilinpäätöksen laati Järvi-Suomen Tili ja Isännöinti Ky Tilinpäätös

Lisätiedot

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (yh11)

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (yh11) TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2006 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2006

Lisätiedot

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (Yh13)

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (Yh13) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset ja rakennelmat 1120 Koneet ja kalusto Sijoitukset 1200

Lisätiedot

U1 - Urheiluseura (yhdistyksen kaava) - Asterin malli

U1 - Urheiluseura (yhdistyksen kaava) - Asterin malli TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset TILIKAUDEN TULOS Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Veroperust. varausten

Lisätiedot

TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y.

TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. 1 / 15 TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. Y-tunnus: 01.01.2012-31.12.2012 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2022 asti 2 / 15 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2012-31.12.2012 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Urheiluseura U TULOSLASKELMA. VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot. Kulut. TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00

Urheiluseura U TULOSLASKELMA. VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot. Kulut. TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00 TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset TILIKAUDEN TULOS Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Veroperust. varausten

Lisätiedot

Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. TASEKIRJA

Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. TASEKIRJA TASEKIRJA Tilikausi: 01.01.2010-31.12.2010 Tämä tilinpäätös on allekirjoitettava ja säilytettävä paperilla 31.12.2020 asti. Laatija: Nurmi Susanna Sivu 2(11) Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2010-31.12.2010

Lisätiedot

Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013

Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry Aleksanterinkatu 48 A 00100 Helsinki Kotipaikka: Helsinki Y-tunnus: 1831814-8 TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2023

Lisätiedot

ProCom Viestinnän ammattilaiset ry

ProCom Viestinnän ammattilaiset ry ProCom Viestinnän ammattilaiset ry Pien- ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-003 1 PROCOM VIESTINNÄN AMMATTILAISET RY Kalevankatu 30 00100 Helsinki

Lisätiedot

DocuSign Envelope ID: EF8C5C4F-C057-48FB-990E-E7027BE878E6. Cleantech Invest Oyj, Tilinpäätös Cleantech Invest Oyj

DocuSign Envelope ID: EF8C5C4F-C057-48FB-990E-E7027BE878E6. Cleantech Invest Oyj, Tilinpäätös Cleantech Invest Oyj Cleantech Invest Oyj Toimintakertomus ja tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016 1 CLEANTECH INVEST OYJ Malminrinne 1 B 00180 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 2005438-0 Sisällys Sivu Toimintakertomus

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Suomen Triathlonliitto r.y.

TILINPÄÄTÖS Suomen Triathlonliitto r.y. 1 / 12 TILINPÄÄTÖS Ytunnus: 01.01.2018 31.12.2018 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2028 asti 2 / 12 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2018 31.12.2018 Sisällysluettelo Tase... 3 Tuloslaskelma... 5 Tilinpäätöksen

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25

Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25 Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity kaupparekisteriin

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS TILINPÄÄTÖS

TOIMINTAKERTOMUS TILINPÄÄTÖS TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS 31.12.2016 Suomen Golfseniorit Ry Radiokatu 20 00093 SLU TULOSLASKELMA Rahayksikkö EURO 1.1.-31.12.2016 1.1.-31.12.2015 VARSINAINEN TOIMINTA Varsinaisen toiminnan tuotot

Lisätiedot

ProCom Viestinnän ammattilaiset ry

ProCom Viestinnän ammattilaiset ry ProCom Viestinnän ammattilaiset ry Pien- ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-003 1 PROCOM VIESTINNÄN AMMATTILAISET RY Kalevankatu 30 00100 Helsinki

Lisätiedot

Porslahden venekerho ry

Porslahden venekerho ry 1 Porslahden venekerho ry Y: 2043375-1 TASEKIRJA 01.01.2012-31.12.2012 2 Tasekirjan julkinen osio TASE VASTAAVAA... 3 TASE VASTATTAVAA... 4 TULOSLASKELMA... 5 KÄYTETYT KIRJANPITOKIRJAT... 7 TOSITELAJIT...

Lisätiedot