ProAgria Maatalouden Laskentakeskus Oy
|
|
- Asta Härkönen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 2015 Vuosikertomus ProAgria Maatalouden Laskentakeskus Oy
2 Biotalouden ja ICT -alan asiantuntemus kohtaavat Maatalouden Laskentakeskus Oy on ohjelmistotalo, jossa kohtaavat biotalouden ja ICT-alan asiantuntemus. Toiminnassamme korostuu vahvasti pitkäaikainen taustamme maatalousalan jalostus- ja neuvontaorganisaatioiden sekä maanviljelijöiden hallinnoimana yrityksenä. Olemme asiakkaillemme pitkäaikainen kumppani, jonka tuottama lisäarvo syntyy uusista ratkaisuista, ohjelmistoista ja palveluista alan eri toimijoiden tarpeisiin. Teknologia- ja liiketoimintasektorin osaamisen lyömätön yhdistelmä mahdollistaa edelläkävijän roolin informaatioteknologian hyödyntämisessä koko maatalouselinkeinon kilpailukyvyn vahvistamiseksi. Palvelumme ovat elintarvikeketjussa tärkeässä roolissa. Tuotamme ketjun osapuolille alkutuotannon ja siihen kytkeytyvien yritysten, yhteisöjen ja julkishallinnon tarpeisiin räätälöityjä tietojärjestelmiä, ohjelmistoja ja palveluja. Taloustutkimuksen vuonna 2015 tekemän tutkimuksen mukaan yritysasiakkaamme pitävät Laskentakeskusta hyvämaineisena, rehellisenä ja uskottavana yhteistyökumppanina, joka tuottaa korkealaatuisia palveluja edistämään suomalaisen alkutuotannon kilpailukykyä. Olemme luotettavia ja toimintavarmoja kumppaneita ja ymmärrämme asiakkaamme toimintaa ja tarpeita. Hallitus Ja TOIMITUSJOHTAJA Merja Keisala Yrityksen hallitus Puheenjohtaja Merja Keisala, Alavus Varapuheenjohtaja Tiina Mitikka, Iitti Minna-Mari Kaila, Hyvinkää Juha Korkeaoja, Kokemäki Antti Latva-Rasku, Helsinki Juha Nuutila, Helsinki Niclas Sjöskog, Pedersöre Frans Westerlund, Nurmijärvi Toimitusjohtaja Christian Jurvanen Tiina Mitikka 2
3 Toimivat ICT-ratkaisut biotalouteen PALVELUT YRITYKSILLE OHJELMISTOT REKISTERI- JA ASIAKASPALVELUT Digitaaliset palvelut Tietojärjestelmät ja integraatiot Mobiilipalvelut Projektitoimitukset ja avaimet käteen -ratkaisut Laadunvarmistus ja testaus It-infra / pilvipalvelut Nautakarjatalouden ohjelmistot Lammas - ja vuohitalouden ohjelmistot Viljelyohjelmistot Talousohjelmistot Viranomaisten rekisteri- ja asiakaspalvelut Maitotilaneuvonnan rekisterija asiakaspalvelu Maatalousohjelmistojen tuki- ja neuvontapalvelut Naudan- ja sianjalostuksen rekisteripalvelut LASKENTAKESKUS LYHYESTI perustettu 1986 työtekijöitä 108 liikevaihto 9,45 Me vuonna 2015 biotalousalan ICT-ratkaisujen edelläkävijä omistajina maatalouden neuvonta-, jalostus- ja etujärjestöt toimitilat Vantaan Jokiniemessä Microsoft Gold Certified Partner Asiakastieto: Suomen Vahvimmat Kauppalehti: Menestyjäyritys Omistajat ProAgria Keskusten Liitto ry 500 Faba Osk 500 Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK 100 osakkeita yhteensä Yhtiön johto Toimitusjohtaja FM Christian Jurvanen Varatoimitusjohtaja Agr. Vesa Sandvik 3
4 Toimitusjohtajan katsaus Toimintavuosi 2015 oli haastava, mutta samalla palkitseva. Vuoden aikana toimintaa uudistettiin ja myös sopeutettiin niin toimialalla vallitsevaan markkinatilanteeseen kuin tuleviin haasteisiin vastaamiseksi. Ruuantuotannon digitalisaatio edellyttää yritykseltä uudenlaista osaamista, resurssia ja samalla innovatiivisempaa ja rohkeampaa toimintakulttuuria. Maatilaohjelmistojen osalta toimintavuonna otettiin merkittäviä edistysaskelia. Keväällä luovuttiin suunnitelman mukaisesti vanhasta viljelysuunnitteluohjelmiston PC versiosta ja siirrettiin maatilayrittäjät ja ProAgria:n asiantuntijat uudemman WebWisu:n käyttäjiksi. WebWisu ohjelmiston merkitsevyyttä kuvaa se, että ohjelmistolla suunniteltiin noin puolet koko Suomen peltopinta-alasta. Joulukuussa toteutui lisäksi liiketoimintakauppa, jolla Bitcomp oy:n kanssa jaettu Wakka taloushallinto-ohjelmistotuoteliiketoiminta siirtyy yritykselle vuoden 2016 aikana. Muutos mahdollistaa entistä suurempien panosten kohdistamisen ohjelmiston kehittämiseen ja edesauttaa WebWakka - ohjelmiston integroimista osaksi Minun Maatilani kokonaisuutta. Tärkein saavutus oli kuitenkin uuden Minun Maatilani - Ammu, Elmer ja Pihvi ohjelmiston valmistuminen ja julkaisu aikataulussa. Saamamme palautteen perusteella tiedämme jo, että meillä on moderni ja toimiva maatilaohjelmistokokonaisuus ja kehitysalusta, jonka pohjalta voimme realisoida visiomme tuotannon eri osa-alueet ja talouden yhdistävästä digitaalisesta maatilaohjelmistoratkaisusta. Pohjoismaisesti tärkein kehitysaskel oli yhteispohjoismaisen lypsyasemien ja robottien tiedonsiirtoon tarkoitetun Nordic Cattle Data Exchange (NCDX) palvelun ja tiedonsiirtostandardin valmistuminen. Yritys vastasi NCDX:n teknisestä toteutuksesta ja tulee vastaamaan palvelun teknisestä tarjoamisesta Suomessa, Tanskassa, Ruotsissa ja Norjassa. NCDX tuo kustannustehokkaan, reaaliaikaisen ja uudenaikaisen tavan lypsyautomaation ja neuvonnan tietojärjestelmän väliseen tiedonsiirtoon. Yhtiön talous Vuoden 2015 tulos parani edellisestä vuodesta, vaikka vuosi oli taloudellisesti edelleen vaikeahko. Liikevaihto oli ,15, jossa laskua 0,68 % edelliseen vuoteen (edellisvuonna ,90 ). Liikevoitto oli ,10 (edellisvuonna ,81 ) ja nettotulos ,80 (edellisvuonna ,41 ). Liikevoittoa rasittivat edelleen tuotekehityspanostukset maatilaohjelmistojen uudistamiseen ja jatkokehitykseen, sekä toiminnan uudelleenjärjestelystä koituneet kertaluonteiset kulut. Sijoitusten näkökulmasta vuosi oli yrityksen historian paras ja hyvät rahoitustuotot auttoivat nostamaan nettotuloksen hyvälle tasolle. Verojen määrää alensi vielä tänä vuonna tuotekehityksen verovähennysoikeus. Yrityksen tase pysyi vahvana ja maksuvalmius erinomaisena. Omavaraisuusaste oli 77,4 % (edellisvuonna 73,6 %) ja omaa pääomaa oli ,19 (edellisvuonna ,39 ). Henkilötyövuosissa mitattuna yrityksessä työskenteli keskimäärin 103 henkilöä, jossa laskua edelliseen vuoteen oli kolmetoista henkilöä. Henkilöstön määrän laskun taustalla ovat luontainen poistuma ja vuoden aikana toteutetut sopeuttamistoimet. 4
5 Asiakkailta kerätyn palautteen perusteella yritys on onnistunut vuoden aikana hyvin perustehtävässään, mutta vielä on kehityttävä eteenpäin erityisesti loppukäyttäjille suunnattujen palveluiden ja ohjelmistojen osalta. Kuitenkin 96 % yritysasiakkaista ja 92 % loppukäyttäjistä on vähintään tyytyväisiä toimintaan ja asiakkaat ovat varsin halukkaita suosittelemaan yrityksen palveluita ja tuotteita. Kokonaistyytyväisyys laskentakeskukseen 2015 Yritys- ja yhteisöasiakkaat Maatilayrittäjät ja neuvojat % Tyytymätön Vähemmän Tyytyväinen Hyvin Täysin tyytyväinen tyytyväinen tyytyväinen Hallitus ja yhtiön johto ovat hyvin tyytyväisiä kuluneeseen vuoteen ja erityisesti henkilöstön panokseen. Henkilöstö hoiti työnsä ammattitaitoisesti ja hyvällä motivaatiolla raskaan, mutta samalla antoisan vuoden lävitse. Nettosuositteluindeksi (NSI) 2015 Yritys- ja yhteisöasiakkaat NSI 30 Maatilayrittäjät ja neuvojat % Kriitikot Passiiviset Suosittelijat Nettosuositteluindeksissä (NSI) mitataan asiakkaiden suositteluvalmiutta asteikolla NSI lasketaan vähentämällä suosittelijoiden määrästä kriitikot. NSI 20 on hyvä ja 40 erinomainen. Christian Jurvanen Toimitusjohtaja Tulevan vuoden näkymät Tulevan vuoden tavoitteet ovat aikaisempia vuosia rohkeampia niin sisäisesti kuin ulkoisesti. Ruuantuotannon digitalisaatio etenee nopeasti ja luo uusia mahdollisuuksia lisäarvon tuottamiseen asiakkaille. Vastaavasti se asettaa uusia haasteita omien osaamisalueiden ja toimintakulttuurin kehittämiselle, jotta yritys pystyy hyödyntämään uudet mahdollisuudet yhdessä asiakkaiden kanssa. Sisäisen kehityksen näkökulmasta katse kääntyy digitaalisen liiketoiminnan ja sitä tukevan osaamisen nopeaan kehittämiseen. Vuoden aikana panostetaan mm. mobiili-, verkko- ja paikkatietokompetenssien vahvistamiseen ja uusien osaamisalueiden rakentamiseen mm. Big Data, IoT ja Business Intelligence ratkaisuissa. Keskeisessä roolissa tässä on myös verkostojen ja yhteiskumppanien hakeminen, joko vahvistamaan omaa kompetenssia tai mahdollistamaan uutta liiketoimintaa, joka digitaalisessa maailmassa on useasti verkottunutta; toimijoita, teknologioita ja prosesseja integroivaa. Liiketoiminnallisesti tärkeimmät teemat ovat maatilaohjelmistojen kehittäminen, Pohjoismainen yhteistyö ja liiketoiminta, sekä liiketoiminnan ja verkostojen laajentaminen Suomen sisällä ruokaketjussa. Pohjoismaisesti tärkein tavoite on laajentaa liiketoimintaa, joka edistää yhteistyön syventymisen kautta myös laajemmin tietojärjestelmien, ohjelmistojen ja palveluiden kehitystä. Maatilaohjelmistojen osalta uutta Minun Maatilani - Ammu, Elmer ja Pihvi ohjelmistoa kehitetään edelleen aktiivisesti, sekä käynnistetään uusia merkittäviä kehitysprojekteja, jotka vuosien aikana tähtäävät WebWisu - ohjelmiston laajempaan uudistamiseen, WebWakka - ohjelmiston jatkokehittämiseen, sekä molempien ohjelmistojen saattamiseen osaksi Minun Maatilani -sovellusalustaa. 5
6 Minun Maatilani - Maatilan johtamista tukeva sovellusalusta Laskentakeskuksella on perinteisesti ollut vahva asema nautapuolen ohjelmistoissa kesällä teimme uuden aluevaltauksen ja ostimme Wisu -viljelysuunnitteluohjelmiston ja osan Wakka -talousohjelmistosta. Wakka-ohjelmisto siirtyi kokonaisuudessaan omistukseemme vuoden 2015 lopussa. Näiden ohjelmien avulla pystymme rakentamaan tilakokonaisuutta tukevan sovellusalustan. Tavoitteeksi asetimme erillisten ohjelmien yhdistämisen yhdeksi kokonaisuudeksi, jonka avulla tuottajan on helppo johtaa tilaansa. Näin syntyi Minun Maatilani -sovellusalusta, johon ensimmäiseksi liitettiin uudistuneet verkkopohjaiset nautaohjelmat. Nautaohjelmistot, Elmer, Ammu, Pihvi Kasvinviljely, Wisu Talous, Wakka Uudella Minun Maatilani -alustalla olevat Ammu, Elmer ja Pihvi -versiot valmistuivat vuoden 2015 aikana ja otettiin käyttöön heti seuraavan vuoden alussa. Ennen kuin aloitimme Ammun ja Pihvin uudistamisen, teimme käyttäjille laajan kyselyn saadaksemme selville, mitä toiveita käyttäjillä oli uusille ohjelmille. Kyselyssä nousi kolme asiaa ylitse muiden. Ehdoton ykkönen oli helppokäyttöisyys, toiseksi nousi muokattavuus ja kolmanneksi tuli toimivuus kaikissa päätelaitteissa. Nämä toiveet olivat johtavina asioina, kun suunnittelimme uutta ohjelmaa. 6
7 Uuteen ohjelmaan tuotiin paljon aikaisempaa enemmän grafiikkaa ja tärkeät asiat nostettiin jo etusivulle: Samalla uudistimme toimintatapojamme tavoitteena kuunnella entistä enemmän loppukäyttäjiä. Jo määrittelyvaiheessa perustimmekin kaksi pilottiryhmää, toisen asiantuntijoista ja toisen viljelijäkäyttäjistä. Nämä ryhmät olivat tiiviisti mukana ohjelman kehityksessä määrittelystä aina käyttöönottoon asti, pilotoiden uusia ominaisuuksia ja tuoden ideoita jo ohjelman tekovaiheessa. Uusi toimintatapa mahdollisti jatkuvan vuorovaikutuksen loppukäyttäjien kanssa ja näin heidän toiveensa voitiin huomioida jo ohjelman kehitysvaiheessa. Tavoitteena oli saada aikaan uusi nautapuolen sovellus, joka vastaisi toiminnallisuudeltaan vanhoja ohjelmia, valmiiksi vuoden 2015 aikana ja tuotantoon heti seuraavan vuoden 2016 alussa. Uusi ohjelma tehtiin HTML-tekniikalla. Ohjelma tehtiin responsiiviseksi, eli sama ohjelma toimii pöytäkoneilla, tableteilla ja älypuhelimissa. Tämä vapauttaa käyttäjän toimimaan ajasta ja paikasta riippumatta, sekä navetassa että työpöydän ääressä, kulloisenkin tarpeen mukaan. Uudet tekniikat mahdollistivat myös aivan uudenlaisen raportoinnin, joka antaa käyttäjälle laajat mahdollisuudet varioida omia raporttejaan kulloisenkin tarpeen mukaan. Uuden tekniikan avulla ohjelmasta saatiin myös helppokäyttöinen ja käyttäjää ohjaava ja näin myös virheiden mahdollisuus vähenee. Pitkistä kirjallisista ohjeista luovuttiin ja sen sijaan tehtiin lyhyitä ohjevideoita. Ohjelmassa on myös helppo palautekanava, jonka avulla käyttäjä voi aina halutessaan lähettää toiveita ja parannusehdotuksia ohjelmien kehittäjille. Jatkuva yhteistyö loppukäyttäjien kanssa auttaa kehittäjiä suuntamaan tuotekehityksen oikeisiin ja tarpeellisiin kohtiin. 7
8 Henkilöstö Vuoden 2015 lopussa palveluksessamme oli 108 (2014: 116) osaajaa ja keskimääräinen työuran pituus Laskentakeskuksessa oli 10,6 vuotta. Henkilöstön keski-ikä vuoden lopussa oli 40,7 vuotta, mikä on hieman korkeampi kuin edellisenä vuonna. Naisten osuus henkilöstöstä oli 44%. Lähtövaihtuvuutemme kasvoi lähemmäs ohjelmistoalan keskimääräistä vaihtuvuutta, osin syyskuussa 2015 toteutetuista sopeuttamistoimista johtuen. Vuosi piti sisällään kaksi eläköitymistä, joiden seurauksen talosta poistui 63 vuotta arvokasta työkokemusta Laskentakeskuksesta. Vuosittain toteutettavan työtyytyväisyyskyselyn perusteella henkilöstön kokonaistyytyväisyys oli vuonna 2015 viimevuosien tapaan hyvällä tasolla. Yrityksen aktiivinen virkistystoimikunta organisoi useita virkistystapahtumia, joihin henkilöstö aktiivisesti otti osaa. 8 Vuonna 2015 toteutettiin useita sisäisiä hankkeita, joista keskeisin oli pika- ja kannustepalkkiomallin kehittäminen yritykseen. Malli syntyi työnantajan ja henkilöstön yhteistyönä ja lanseerattiin pilottikäyttöön vuodenvaihteessa Tammikuussa 2015 pilottiin startannut osittaisen etätyön malli lanseerattiin koko henkilöstölle elokuussa 2015 ja vuoden lopussa osittaista etätyötä (1 3pv pv/ vko etätöissä) teki jo lähes puolet henkilöstöstä. Erityisen suosituksi etätyö on koettu pitkämatkalaisten keskuudessa, joilla työmatka-aikaa säästyy vuositasolla parhaimmillaan muutamia satoja tunteja. Tuotannollisista ja taloudellisista sopeutustoimista johtuen vuosi oli yrityksen näkökulmasta poikkeuksellinen. Arvokas yhteistoiminta työnantajan ja henkilöstön välillä jatkui kuitenkin aktiivisena, josta yritys haluaa erityisesti kiittää henkilöstöään.
9 Tuloslaskelma Suomen Maatalouden Laskentakeskus Oy , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,96 LIIKEVOITTO (TAPPIO) , ,81 Rahoitustuotot ja -kulut Tuotot muista pysyvien vastaavien sijoituksista Muut korko- ja rahoitustuotot Korko ja muut rahoituskulut Arvonalennukset vaiht. vast. sijoituksista Rahoitustuotto ja -kulut yhteensä 1 188, , , , , , , , , , , , , , , , , ,41 Rahayksikkö EUR LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana Ulkopuoliset palvelut Materiaalit ja palvelut yhteensä Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot Henkilösivukulut Eläkekulut Muut sosiaalikulut Henkilöstökulut yhteensä Poistot ja arvonalentumiset Suunnitelman mukaiset poistot Poistot ja arvon alentuminen yhteensä Liiketoiminnan muut kulut VOITTO (TAPPIO) ENNEN SATUNNAISIA ERIÄ Satunnaiset erät Satunnaiset kulut Satunnaiset verot Satunnaiset erät yhteensä VOITTO (TAPPIO) ENNEN TILINPÄÄTÖSSIIRTOJA JA VEROJA Tuloverot TILIKAUDEN VOITTO (TAPPIO) 9
10 Tase EUR EUR , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,76 1, , , , ,81 1, , , , , , ,34 VAIHTUVAT VASTAAVAT YHTEENSÄ , ,69 VASTAAVAA YHTEENSÄ , ,75 VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Kehittämismenot Aineettomat oikeudet Keskeneräiset hankinnat Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto Muut aineelliset hyödykkeet Sijoitukset Osuudet omistusyhteysyrityksissä Muut osakkeet ja osuudet PYSYVÄT VASTAAVAT YHTEENSÄ VAIHTUVAT VASTAAVAT Saamiset Lyhytaikaiset Myyntisaamiset Saamiset omistusyhteysyrityksiltä Muut saamiset Siirtosaamiset Rahoitusarvopaperit Muut arvopaperit Rahat ja pankkisaamiset 10
11 Tase EUR EUR , , , , , , , ,39 Lainat rahoituslaitoksilta Saadut ennakot Ostovelat Muut velat Siirtovelat Lyhytaikainen vieras pääoma yhteensä , , , , , , , , , ,36 VASTATTAVAA YHTEENSÄ , ,75 VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA Osakepääoma Edellisten tilikausien voitto (tappio) Tilikauden voitto (tappio) Oma pääoma yhteensä VIERAS PÄÄOMA Lyhytaikainen 11
12 Urheilutie 6, PL 25, VANTAA, p Kuvat: Tiina Kujala, Grafedo Art, ShutterStock Paino: OY FRAM AB, Vaasa 2016
Konsernituloslaskelma
Konsernituloslaskelma ei laadittu 1.1.2017-31.12.2017 1.1.2016-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 26 416 878,43 Liiketoiminnan muut tuotot 1 468 655,80 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden
Konsernituloslaskelma
Konsernituloslaskelma 1.1.2018-31.12.2018 1.1.2017-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 28 729 986,76 26 416 878,43 Valmistus omaan käyttöön 6 810,90 Liiketoiminnan muut tuotot 1 500 810,15 1 468 655,80 Materiaalit
Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25
Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity kaupparekisteriin
KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13)
KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan
Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24
Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity
TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014
TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan Energia Oy Vuosikertomus 2014 Konserni Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2014 1.1. 31.12.2013 LIIKEVAIHTO 128 967 121 379 Valmistus omaan käyttöön 4 869 4 273 Liiketoiminnan
VUOSIKERTOMUS Mtech Digital Solutions Oy
VUOSIKERTOMUS Mtech Digital Solutions Oy 2016 Biotalous ja ICT-alan asiantuntemus kohtaavat Mtech Digital Solutionsons on biotalouteen erikoistunut digitaalisten ratkaisujen toimittaja. Toiminnassamme
KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010
KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010 TOIMINTAKERTOMUS Sivu 1 Yhtiö on Jyväskylän kaupungin tytäryhteisö ja kuuluu Jyväskylän kaupunkikonserniin sen alakonsernina. Yhtiön osakepääoma Jakautuu 864 osakkeeseen. Kaikilla
KONSERNITULOSLASKELMA
KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 5 099 772 4 390 372 Liiketoiminnan muut tuotot 132 300 101 588 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana
Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36
Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity
PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle
PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle PIENYRITYKSEN KULULAJIKOHTAINEN TULOSLASKELMA 1. LIIKEVAIHTO 2. Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutos 3. Valmistus omaan käyttöön 4. Liiketoiminnan
BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase
Tuloslaskelma ja tase 30.6.2018 BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-30.6.2018 1.1.-30.6.2017 1.1.-31.12.2017 Liiketoiminnan muut tuotot * 2 237 121,94 13 879,38 20 466,26 Materiaalit
KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 )
VUOSIKERTOMUS 2018 TULOSTIEDOT KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 01.01.-31.12.2018 01.01.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 129 238 121 109 Valmistus omaan käyttöön 0 14 Liiketoiminnan muut tuotot 989 993 Materiaalit
Suomen Asiakastieto Oy 22.12.2009 14:21:18
Suomen Asiakastieto Oy 22.12.2009 14:21:18 Yrityksen perustiedot Malliyritys Oy Yritystie 5 00100 Helsinki Y-tunnus 011111111 Kaupparekisterinumero Kotipaikka Helsinki Rekisteröity kaupparekisteriin 01.01.2000
TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017
VUOSIKERTOMUS 2017 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2017 1.1. 31.12.2016 LIIKEVAIHTO 121 109 124 180 Valmistus omaan käyttöön 14 673
TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016
VUOSIKERTOMUS 2016 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2016 1.1. 31.12.2015 LIIKEVAIHTO 124 180 124 532 Valmistus omaan käyttöön 673 4 647
Tilinpäätöksen rekisteröinti Registrering av bokslut
PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS PATENT- OCH REGISTERSTYRELSEN Tilinpäätöksen rekisteröinti Registrering av bokslut Kaupparekisteri Handelsregistret Verohallinnosta saapuneet tiedot Uppgifter inkomna från
NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös
NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 7 7 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017 1.1.2016
NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös
NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-6 7 7 1 TULOSLASKELMA 1 000 eur 1.1.2018 31.12.2018
HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS
HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 15 232 079,52 18 934 845,99 Liikennöintikorvaukset 96 887 065,70 91 199 717,21 Infrakorvaukset 76 680 586,12
NIVOS VESI OY. Tilinpäätös
NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2016 31.12.2016
TULOSLASKELMA
TULOSLASKELMA 1000 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 18 935 12 470 Liikennöintikorvaukset 91 200 81 885 Infrakorvaukset 67 110 65 482 Muut myyntitulot 3 392 656 180 637 160 493
NIVOS VESI OY. Tilinpäätös
NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017
TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015
TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2015 1.1. 31.12.2014 LIIKEVAIHTO 124 532 128 967 Valmistus omaan käyttöön 4 647 4 869 Liiketoiminnan
Tilinpäätöksen rekisteröinti Registrering av bokslut
PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS PATENT- OCH REGISTERSTYRELSEN Tilinpäätöksen rekisteröinti Registrering av bokslut Kaupparekisteri Handelsregistret Verohallinnosta saapuneet tiedot Uppgifter inkomna från
NIVOS VESI OY. Tilinpäätös
NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2018 31.12.2018
TASEKIRJA 31.12.2008. FarmiPeli Oy TILINPÄÄTÖS Y-tunnus 2148374-2 27.9.2007 31.12.2008
TASEKIRJA 31.12.2008 Sisällys sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Liitetiedot 4-5 Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista 5 Tositelajit ja säilyttämistapa 5 Tilinpäätöksen allekirjoitus 6 Tilikartta 7 Tasekirja
Toimipaikan osoite Kauppakatu 1 150578-666A 10 10 000 00 020252-666T 110 5 000 20 6606408-2 30 600 00 241280-111C 60 8 989 89
6606441-0 Oy Tyvi-testiaineisto 2008-2011 Ab Yki Yhteyshenkilö Yrityksen katuosoite 12 B 00100 HELSINKI 01032010 28022011 123 Tilitoimistot Toimipaikan osoite Kauppakatu 1 FI2312345600123454 NDEAFIHH Ville
YH Asteri yhdistys YH14
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Pitkäaikaiset Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset saamiset Lyhytaikaiset
DocuSign Envelope ID: EF8C5C4F-C057-48FB-990E-E7027BE878E6. Cleantech Invest Oyj, Tilinpäätös Cleantech Invest Oyj
Cleantech Invest Oyj Toimintakertomus ja tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016 1 CLEANTECH INVEST OYJ Malminrinne 1 B 00180 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 2005438-0 Sisällys Sivu Toimintakertomus
Transkokko Oy - 17124311. Pvm Rating Limiitti
Standard 2014-05-16 10:52 Teppo Testi TRANSKOKKO OY POSTIOSOITE: TESTITIE 17,99999 TESTILÄ, SUOMI Y-TUNNUS. 1712431-1 D&B D-U-N-S NR. 46-111-2222 PUHELIN 99-123456 TILINPÄÄTÖS 201212 A Luottokelpoinen
Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS)
1 1 000 euroa 1.1. - 31.12.2006 1.1. - 31.12.2005 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 266 897 260 025 Rakennusmateriaaliryhmä
1 000 euroa TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO
Emoyhtiön tilinpäätöksen 1 1 000 euroa 1.1. 31.12.2007 1.1. 31.12.2006 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 301 560
Mitä tilinpäätös kertoo?
Kati Leppälä 2018 Mitä tilinpäätös kertoo? Tilinpäätös on yrityksestäsi tilikaudelta eli vuosittain tehtävä laskelma, josta selviää yrityksesi tulos ja varallisuus. Tilinpäätös on osa yrityksen valvontajärjestelmää
1-4/2016 Liikevaihto ,72. Liiketoiminnan muut tuotot 200,00
1-4/2016 Liikevaihto 840 677,72 300, Yleiset myyntitilit 840 677,72 3000, Myynti 840 677,72 Liiketoiminnan muut tuotot 200,00 3980, Muut tuotot 200,00 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat
Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS
Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3
TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009
TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 Liikevaihto 33 202 242,72 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan
SALON RAUTA OY. Yritys valmistaa metallisia portaita ja portteja sekä ruostumattomasta teräksestä mm. postilaatikoita.
SALON RAUTA OY Salon Rauta Oy:n perustivat 1.9.1998 Antti ja Timo Salo. Antti Salo toimii yrityksessä toimitusjohtajana sekä talousjohtajana ja Timo Salo hallituksen puheenjohtajana sekä myyntijohtajana.
VUOSIKERTOMUS Mtech Digital Solutions Oy
2017 VUOSIKERTOMUS Mtech Digital Solutions Oy Suomalaisten viljelijäorganisaatioiden omistama osakeyhtiö. Olemme luotettava ja toimintavarma kumppani ja ymmärrämme asiakkaamme toimintaa ja tarpeita. 111
Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli
TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos
Yhdistys - Asteri mallitilikartta (yh11)
TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos
Yhdistys - Asteri mallitilikartta (Yh13)
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset ja rakennelmat 1120 Koneet ja kalusto Sijoitukset 1200
NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös
NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä 7 sivu 1 2-3 4-6 7 1 TULOSLASKELMA 1.1.2016 31.12.2016 1.1.2015
Testiyritys SQL-Suomalainen Oy - 00000006. Pvm Rating Limiitti
Standard 2014-05-13 12:40 Erja Fasta TESTIYRITYS SQL-SUOMALAINEN OY (L) POSTIOSOITE: SQLKATU 60 60, 99999 KORVATUNTURI, SUOMI Y-TUNNUS. 0000000-6 D&B D-U-N-S NR. 65-200-7816 TILINPÄÄTÖS 201310 AA Hyvä
Winled Oy Ltd, Tilinpäätös Muut pitkävaikutteiset menot ,13 0,00. Koneet ja kalusto , ,67
Winled Oy Ltd, 0806098-0 Tilinpäätös 1.3.2015-29.2.2016 TASE 29.2.2016 28.2.2015 VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Muut pitkävaikutteiset menot 140 589,13 0,00 Aineettomat hyödykkeet yhteensä
Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0
EFECTE OYJ Yhtiön taloudelliset tiedot 30.9.2017 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta (Luvut euroina, ellei toisin ilmoitettu) Konsernin Tuloslaskelma 1.1.2017 30.9.2017 1.1.2016 30.9.2016 LIIKEVAIHTO
Opetusapteekkiharjoittelun taloustehtävät. 12.11.2013 Esittäjän nimi 1
Opetusapteekkiharjoittelun taloustehtävät 12.11.2013 Esittäjän nimi 1 ESIMERKKI APTEEKIN TULOSLASKELMASTA APTEEKIN TULOSLASKELMA Liikevaihto 3 512 895 Kelan ostokertapalkkiot 34 563 Muut tuotot 27 156
KIRJANPITOASETUKSEN 1:3 :N AATTEELLISEN YHTEISÖN JA SÄÄTIÖN TULOSLASKELMA JA TASE -KAAVAT
KIRJANPITOASETUKSEN 1:3 :N AATTEELLISEN YHTEISÖN JA SÄÄTIÖN TULOSLASKELMA JA TASE -KAAVAT Aatteellisen yhteisön ja säätiön tuloslaskelma laaditaan seuraavan kaavan mukaan: Varsinainen toiminta a) Henkilöstökulut
Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9
Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Tilisampo Oy 1 TILINPÄÄTÖS
Kullo Golf Oy TASEKIRJA
Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2011-31.12.2011 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma
Yrittäjän oppikoulu Osa 1 (25.9.2015) Tuloslaskelman ja taseen lukutaito sekä taloushallinnon terminologiaa. Niilo Rantala, Yläneen Tilikeskus Oy
Yrittäjän oppikoulu Osa 1 (25.9.2015) Tuloslaskelman ja taseen lukutaito sekä taloushallinnon terminologiaa Niilo Rantala, Yläneen Tilikeskus Oy Oppitunnin sisältö Tuloslaskelma Mikä on tuloslaskelma?
LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018
LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018 LPOnet Osk Anl 1 Y-tunnus 0129056-4 T U L O S L A S K E L M A 2018 2017 LIIKEVAIHTO 4 528 004,57 LIIKETOIMINNAN MUUT TUOTOT 55 708,20 5 035 225,82 Materiaalit ja palvelut
Oy Höntsy Ab, Tilinpäätös Oy Höntsy Ab
Oy Höntsy Ab Tilinpäätös ajalta 1.7.2016-30.6.2017 1 OY HÖNTSY AB Pirkankatu 53 A 4 33230 Tampere Kotipaikka Tampere Y-tunnus 2352244-2 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Mikroyrityksen liitetiedot 6
AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA
AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2011 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 Liitteet: - Tase-erittelyt - Tilintarkastuskertomus
TULOSLASKELMAN RAKENNE
TULOSLASKELMAN RAKENNE Liiketoiminnan tuotot Toiminnan kulut Liikevoitto VÄHENNETÄÄN Liikevaihdon ansaintaan liittyvät kulut Rahoituserät Satunnaiset erät Tilinpäätösjärjestelyt Tilikauden voitto Verot
EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR
n tilinpäätös, FAS Efore Oyj vuosikertomus 2008 1. Liikevaihto markkina-alueittain Asiakkaiden mukaan Suomi 2008 10 544 2007 6 693 Muut EU-maat 25 996 18 241 USA 1 229 194 Muut maat 6 775 8 386 Yhteensä
Haminan Energian vuosi 2016
VUOSIKERTOMUS Haminan Energian vuosi 2016 Tilinpäätös 2016 30 772t 1 148t 3,7% LIIKEVAIHTO LIIKEVOITTO LIIKEVOITTO-%/lvv TULOSLASKELMA 01.01.-31.12.2016 01.01.-31.12.2015 LIIKEVAIHTO 30 772 043,64 30 229
TASEKIRJA VIRPINIEMI GOLF OY
TASEKIRJA 31.12.2015 VIRPINIEMI GOLF OY Virpiniemi Golf Oy Y-tunnus 1892969-4 kotipaikka OULU TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 01.01.2015 31.12.2015 Sisällys: Sivu Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3-4 Liitetiedot
AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA
AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2010 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 Liitteet: - Tase-erittelyt - Tilintarkastuskertomus
ALAVIESKAN KUNTA VESILAITOKSEN TULOSLASKELMA
ALAVIESKAN KUNTA VESILAITOKSEN TULOSLASKELMA 2016 2015 LIIKEVAIHTO Vesimaksut (ulk.) 259 704,43 245 632,53 Vesimaksut (sis.) 13 532,17 13 569,17 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys
Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (u111)
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset
TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS
Vuosikertomus 2017 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Servican kannalta vuotta 2017 voi kuvata mielenkiintoiseksi. Lähdimme vuoden alkaessa valmistelemaan yhdessä omistajien kanssa Servican yhtiöittämistä vuoden
KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006
KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006 2 Kangasalan Lämpö Oy Tyrnimarjankuja 3 36220 Kangasala Kotipaikka Kangasala Y-tunnus 0510578-4 TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. 31.12.2006 SISÄLLYS SIVU Tuloslaskelma
1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot
1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1.1 Tuloslaskelma, ulkoinen Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Valmistevarastojen muutos +/- Valmistus omaan käyttöön
EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR
n tilinpäätös, FAS 1. Liikevaihto markkina-alueittain Asiakkaiden mukaan Suomi 6 693 9 897 Muut EU-maat 18 241 20 948 USA 194 9 800 Muut maat 8 386 10 290 Yhteensä 33 515 50 935 Liiketoiminnan muut tuotot
ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös
1.1.2018-31.12.2018 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 Tuloslaskelma Liitetieto 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 (EUR) Liikevaihto
Urheiluseura U TULOSLASKELMA. VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot. Kulut. TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset TILIKAUDEN TULOS Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Veroperust. varausten
TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2009 1.1.-31.12.2008 LIIKEVAIHTO 7 800 884,11 7 480 643,09
1. a) Yhtiön nimi: Hevosopisto Oy b) Valtion omistus- ja äänivaltaosuus: 25 % 2. Yhtiöjärjestyksen toimialapykälä Yhtiön toimialana on hevosalan sekä ravi- ja ratsastusurheilun korkeatasoinen koulutustoiminta,
Urheiluseura ry - kaava 3 - Asteri kirjanpidon tulostusmalli
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim. tuotot
Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 88,8 miljoonaa euroa (88,9 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2010).
Tiedote 1 (9) Osuuskunta KPY -konsernin osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2011 Tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 88,8 miljoonaa euroa (88,9 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2010). Konsernin voitto
Gumböle Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4
Gumböle Golf Oy PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Gumböle Golf ry 1 TILINPÄÄTÖS
AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA
AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2008 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2008
ao oo TILII{PAATOS ST$Rurllfr-l-\-@ TTLTKAUSL 1.4.2009-31.3.2010
ao oo TILII{PAATOS oo ST$Rurllfr-l-\-@ TTLTKAUSL 1.4.2009-31.3.2010 Sivu: Tulostethr: I 16.07.10 Jakso: 01.04.2009-31.03.2010 Tuloslaskelma xjl-x"xjfi)ffi XJL.XJL;fiXX LIIKEVAIHTO Valmiiden ja keskenetäisten
Urheiluseura - Asteri Kirjanpidon mallitilipuitteisto
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset
KIINTEISTÖN TULOSLASKELMA
KIINTEISTÖN TULOSLASKELMA Tilikausi Edellinen tilikausi Kiinteistön tuotot Vastikkeet Hoitovastikkeet 0,00 0,00 Hankeosuussuoritukset 0,00 0,00 Kulutusperusteiset vastikkeet 0,00 0,00 Erityisvastikkeet
Yhdistys YH TULOSLASKELMA. Varsinainen toiminta Tuotot. Kulut. Tuotto-/Kulujäämä. Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00
TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Tuotto-/Kulujäämä Varainhankinta Kulut Tuotto-/Kulujäämä Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Tuotto-/Kulujäämä Yleisavustukset
Valmennuksen tuotot. Kansainväliset tuotot. Känsainväliset kulut. Liiketoiminnan tuotot Muut varainhank. tuotot Liiketoiminnan kulut
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.
TULOSLASKELMA LIIKEVAIHTO , ,03
1. a) Yhtiön nimi: Hevosopisto Oy b) Valtion omistus- ja äänivaltaosuus: 25 % 2. Yhtiöjärjestyksen toimialapykälä Yhtiön toimialana on hevosalan sekä ravi- ja ratsastusurheilun korkeatasoinen koulutustoiminta,
AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA
AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2009 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2009
Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 103,0 miljoonaa euroa (88,8 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2011).
Tiedote 1 (9) Osuuskunta KPY -konsernin osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2012 Tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 103,0 miljoonaa euroa (88,8 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2011). Konsernin voitto
VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO
VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO KuntaPro Oy vuonna 2014... 2 Keskeiset tuotanto- ja talousluvut... 3 KuntaPro Oy:n hallinto... 3 Johdon palkitseminen... 3 Henkilöstö... 3 Tuloslaskelma 2014... 4 Tase
Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (U113)
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset ja rakennelmat 1120 Koneet ja kalusto Sijoitukset 1200
1.1.2014 1.1.2013 Rahayksikkö EURO - 30.9.2014-31.12.2013. Vuokrat 1 874 250,38 2 434 565,63 Käyttökorvaukset 55 997,71 76 803,93
Kiint.Oy Peiponaho T U L O S L A S K E L M A Sivu 1 Y-tunnus 9017024-8 1.1.2014 1.1.2013 Rahayksikkö EURO - 30.9.2014-31.12.2013 Vuokrat 1 874 250,38 2 434 565,63 Käyttökorvaukset 55 997,71 76 803,93 LIIKEVAIHTO
NIVOS OY. Tilinpäätös
NIVOS OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Nivos Oy Sepäntie 3 04600 MÄNTSÄLÄ Sisältö Tuloslaskelma, emoyhtiö Tase, emoyhtiö Tuloslaskelma, konserni Tase, konserni Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä
LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017
LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 KONSERNIN KESKEISET AVAINLUVUT (tilintarkastetut) Privanet Group -konserni 1-12/2017 1-12/2016 Muutos 7-12/2017 7-12/2016 Muutos 12kk 12kk 6 kk
Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15
Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 14.8.2003, klo 9.15 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2003 Beltton konserni kasvatti sekä liikevaihtoaan että liikevoittoaan. Konsernin liikevaihto kasvoi
Joensuun Ravirata Oy. Taseki rja 31.12.2014
JOENSUUN RAVIRATA OY Joensuun Ravirata Oy Taseki rja 31.12.2014 Y-tunnus 0365190-9 Ravirata Joensuu Joensuun Ravirata Oy Tasekirja 31.12.2014 Sisällysluettelo: 1(8) Tuloslask&ma sivu 2 Tase sivu 3-4 Tilinpäätöksen
NIVOS OY. Tilinpäätös
NIVOS OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Nivos Oy Sepäntie 3 04600 MÄNTSÄLÄ Sisältö Tuloslaskelma, emoyhtiö Tase, emoyhtiö Tuloslaskelma, konserni Tase, konserni Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä
Hyvigolf Oy TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014. Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0677032-1
Hyvigolf Oy Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0677032-1 TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2024 asti Tilinpäätöksen toteutti: Visma Services Oy Helsinki
Urheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u311)
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.
ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös
ELENIA PALVELUT OY 1.1.2016-31.12.2016 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma
TILINPÄÄTÖS Oikian Solutions Oy
1 / 11 TILINPÄÄTÖS Oikian Solutions Oy Y-tunnus: 01.01.2016-31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 11 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2016-31.12.2016 Sisällysluettelo Tase... 3
SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS
SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2002 > Liikevaihto oli katsauskaudella 4,2 miljoonaa euroa, jossa laskua 13,7 %. > Liiketulos pysyi edellisen tilikauden vastaavan katsauskauden tasolla ja oli 0,2
T U L O S L A S K E L M A Rahayksikkö EURO
Eestinmäen Palvelukeskus Oy T U L O S L A S K E L M A Y-tunnus 0315218-1 1.1.2016 1.1.2015 Rahayksikkö EURO - 31.3.2016-31.3.2015 Vastikkeet 13 621,92 13 621,92 Kiinteistön tuotoista suoritettava arvonlisävero
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0
Imatran Golf Oy, Tilinpäätös Imatran Golf Oy
Imatran Golf Oy Pien- ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-002 1 IMATRAN GOLF OY Golftie 11 55800 Imatra Kotipaikka Imatra Y-tunnus 2209820-5 Sisällys
ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös
ELENIA PALVELUT OY 1.1.2017-31.12.2017 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma
Yh16 - Aatteellinen yhdistys - Asterin malli
TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset Tilikauden tulos Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Verotusper. varausten
AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2005 1 (6) TASEKIRJA
AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2005 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2005
U3 - Urheiluseura (ensin tuotot toiminnanaloittain, sitten kulut toiminnanaloittain)
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.