Vesiensuojelun ja vesistökunnostuksen oppimisverkosto (VOPPE)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vesiensuojelun ja vesistökunnostuksen oppimisverkosto (VOPPE)"

Transkriptio

1 Vesiensuojelun ja vesistökunnostuksen oppimisverkosto (VOPPE) VÄLIRAPORTTI

2 1. Hankkeen tausta Vesistöt on vesipolitiikan puitedirektiivin mukaan saatettava hyvään ekologiseen tilaan vuoteen 2015 mennessä. Lounais-Suomen ympäristöstrategian keskeisin tavoite on vesien hyvän tilan saavuttaminen. Satakunnassa on runsaasti vesistöjä, joiden tila vaatii kohennusta. Vesistöihin kohdistuvan ulkoisen kuormituksen vähentämistavoitteita voidaan edistää tehostamalla lainsäädännöllisten ohjauskeinojen (mm. maatalouden ympäristötuki ja sen erityistuki, asetus haja-asutusalueiden jätevesien käsittelystä) toteutumista sekä lisäämällä asukkaiden ja ammattilaisten ympäristötietoisuutta. Hankkeen kohderyhmänä ovat seuraavat ammattilaisryhmät: 1) Suunnittelijat ja urakoitsijat Lainsäädännöllisten ohjauskeinojen ja muiden toimien toteutumisen rajoitteena on osittain pula osaavista suunnittelijoista ja toteuttavista urakoitsijoista. Ongelmia on ilmennyt myös ristiriitaisuuksina suunnitelmien ja käytännön toteutuksen välillä. 2) Kuntien viranomaiset (mm. ympäristölautakunnat) ja toimintaryhmät Kuntatasolla ympäristöasioista päättävien viranomaisten päätöksenteon tueksi tarvitaan tietoa vesiensuojelusta ja erilaisista vesiin kohdistuvan kuormituksen vähentämisvaihtoehdoista ja niiden toimivuudesta. 3) Opettajat Kouluilla on merkittävä rooli lasten ja nuorten ympäristötietoisuuden lisääjänä. Parantamalla opettajien vesiensuojelu- ja vesistökunnostustietoisuutta edistetään heidän mahdollisuuksiaan ottaa vesiasioita opetuksessa huomioon. 2. Hankkeen tavoitteet Hankkeen yleisenä tavoitteena on tehostaa olemassa olevien lainsäädännöllisten vesiensuojeluun liittyvien ohjauskeinojen toteutumista sekä lisätä eri toimijoiden tietämystä vesiensuojeluun ja vesistökunnostukseen liittyvissä asioissa. Hankkeen tavoitteena on kouluttaa vesiensuojelukohteiden ja jätevesijärjestelmien suunnittelijoita ja urakoitsijoita. Koulutusten tavoitteena on entistä parempi yhteistyö suunnittelijoiden ja urakoitsijoiden välillä mm. lisäämällä heidän tietämystään aiheesta ja käymällä läpi suunnittelun ja toteutuksen välisiä ristiriitoja. Opettajien kautta tavoitellaan lasten ja nuorten parempaa tietämystä yleisesti vesiasioista, mutta erityisesti satakuntalaisesta vesiensuojelutyöstä. Hankkeen tuloksena kohderyhmien vesiensuojeluun ja vesistökunnostukseen liittyvä tietoisuus on lisääntynyt. Tämän seurauksena suunnittelijoiden ja urakoitsijoiden yhteistyö paranee, viranomaisten ja toimintaryhmien vesiin liittyvä päätöksenteko helpottuu ja opettajat voivat hyödyntää ajantasaista vesitietoutta opetuksessaan. 3. Hankkeen toteutusaikataulu Hankkeen alkuperäinen toteutusaikataulu oli Hankkeelle haettiin jatkoaikaa asti. Jatkoaika myönnettiin tehdyssä päätöksessä. 2

3 4. Rahoituspäätös ja maksatustiedot Lounais-Suomen ympäristökeskus teki päätöksen hankkeen rahoituksesta (projektikoodi A30504). Lounais-Suomen ympäristökeskukseen toimitettiin muutoshakemus , jossa haettiin korjausta Hämeen ammattikorkeakoulun luontoissuorituksien kirjaamiseksi kohtaan Kuntien rahoitus. Aiemmin heidän osuutensa oli kohdassa Yksityinen rahoitus. Hakemuksen mukainen päätös tehtiin Hankkeen kustannuksiin haettiin muutosta Kustannuksia oli tarpeen siirtää ostopalveluista palkkakuluihin. Koulutuspäivien kulut ovat olleet alhaisemmat kuin ennakkoon arvioitiin, mutta samalla tilaisuuksien järjestämiseen on mennyt enemmän työaikaa kuin ennakolta arvioitiin. Kustannusjakoa oli siten perusteltua muuttaa vastaamaan paremmin toteutuvaa tilannetta. Kustannusten muutos hyväksyttiin tehdyssä päätöksessä. Hanke kuuluu Alueellinen kilpailukyky- ja työllisyystavoitteen Länsi-Suomen EAKR -ohjelmaan. Hankkeen hyväksyttävät kokonaiskustannukset euroa Myönnetty avustus: - EAKR ja valtio euroa Muu rahoitus: - Kuntarahoitus, yksityinen euroa Hankkeen ensimmäistä maksatusta haettiin ajalta , josta Lounais-Suomen ympäristökeskus teki päätöksen Toista maksatusta haettiin ajalta , josta Varsinais-Suomen ELY-keskus teki päätöksen Kolmatta maksatusta haetaan ajalta Kuvaus hankkeen toteutuksesta Hankkeessa suunnitellaan ja toteutetaan eri kohderyhmille räätälöidyt koulutuspaketit. Kaikki koulutuspaketit toteutetaan seminaarien, koulutuspäivien ja retkeilyjen muodossa. Lisäksi hankkeessa laaditaan 1-2 opinnäytetyötä (HAMK), joiden tavoitteena on tuottaa mm. suunnittelijoiden ja urakoitsijoiden koulutusta hyödyttävää tietoa vesiensuojelutoimista. Kohderyhmät: 1) Suunnittelijat ja urakoitsijat Koulutuspaketti sisältää erityisesti seuraaviin teemoihin liittyviä asioita ja koulutuksessa pyritään käytännönläheisyyteen: a. Valuma-aluekunnostuskohteet (erityisesti maa- ja metsätalouden vesiensuojelutoimenpiteet) b. Vesistöjen kunnostus c. Jätevesijärjestelmät 2) Kuntien viranomaiset (mm. ympäristölautakunnat) ja toimintaryhmät Kohderyhmän koulutuspaketti sisältää samoja teemoja kuin suunnittelijoille ja urakoitsijoille laadittava paketti, mutta tieto muokataan kohderyhmän tarpeiden mukaan. 3) Opettajat 3

4 Kohderyhmän koulutuspaketin sisältö muokataan opetuksen tarpeiden mukaisesti. Käytännön opetustyön tueksi laaditaan aineistoa, joka sisältää tietoa mm. vesistä, vesiensuojelusta ja vesistökunnostuksesta. Erityisesti pyritään huomioimaan Satakunnassa tehty vesiensuojelutyö ja sen tulokset. Tiedotus Hanketta on esitelty monipuoliselle kohderyhmälle lukuisissa eri tilaisuuksissa ja hankkeesta on kirjoitettu juttuja. VOPPEn järjestämistä koulutuksista on tiedotettu sähköpostitse suoraan kohderyhmien edustajille sekä omien ja yhteistyökumppaneiden sähköpostilistojen kautta. Suunnittelijoille ja urakoitsijoille lähetettiin myös kirjeitse kutsuja koulutuspäiviin. Pyhäjärviinstituutin nettisivuilla on myös ollut tiedotusta koulutuksista. Tiedotusta on tehty seuraavasti: LOS / vesiensuojeluosasto , Pyhäjärvi-instituutti (Pyhäjärviinstituutin hankkeiden esittely) Pyhäjärvi-instituutin nettisivuilla hanke-esittely ( Nettisivuilta ladattavissa myös A4 kokoinen hanke-esite. Euran kunnan opettajien VESO päivä ja , Pyhäjärvi-instituutti (hankkeiden esittely) SATAVESI Eurajoki-Lapinjoki ryhmä , Eura (Pyhäjärviinstituutin hankkeiden esittely). SATAVESI - Satakunnan ympäristötietoisuus ja kasvatusverkoston kokous , Pyhäjärvi-instituutti (hankkeen esittely). Esitys myös Satakunnan ympäristökoulun internetsivuilla. Pyhäjärven suojeluohjelman johtoryhmä ja valtuuskunta , hanke-esittely Vesi-instituutti vieraili Pyhäjärvi-instituutissa (hanke-esittely) Lounais-Suomen vesiensuojelun Järki yhteistyöseminaari Perniössä , hanke-esittely Pyhäjärven puolesta palstalla Alasatakunnassa ja Auranmaan viikkolehdessä, juttu hankkeesta maaliskuussa Yläneenjoen vesiensuojelutyöryhmän kokous , Pöytyä (hankkeen esittely) Metsähallituksen edustajat vierailivat Pyhäjärvi-instituutissa (Pyhäjärvi-instituutin hankkeiden esittely) Porin metsäopiston opettaja ja ympäristönhoidon opiskelijat vierailulla (hankkeiden esittely) Lounais-Suomen ympäristökeskuksen asiakaslehdessä Ympäristöviesti kevät 2009 juttu hankkeesta. Jätevesiviikko Kuntien viranomaisille suunnatut miniseminaarit Kankaanpäässä ja Säkylässä (hankkeen esittely). LOS:n SATAVESI ohjelman Eurajoki-Lapinjoki -ryhmän kokous Vanajavesitalkoot -seminaari Hämeenlinnassa (Pyhäjärvi-instituutin hankkeiden esittely) Hanketta esiteltiin Pyhäjärven suojelutempauksessa Hanketta esiteltiin Pyhäjärven suojeluyhdistyksen kokouksessa Vastuu ja tietoisuus ympäristöstä. Satakunnan työseminaari , Kankaanpää. Työseminaari valmistelee Satakunnan 4

5 ja Varsinais-Suomen yhteistä kestävän kehityksen kasvatuksen strategiaa. Järvikalapäivä , Hollola (hanke-esittely) Elintarvikealan ja vesiensuojelun hankkeiden ja teemojen esittely ja synergiaetujen tunnistaminen - seminaari , Eurajoki Haja-asutuksen jätevesiasiat kokous , LOS/Turku Euran opettajien kanssa tapaaminen opetusmateriaalista , Kauttua Kasvattajien Itämeri päivät , Helsinki Jätevesikoulutuspäivä suunnittelijoille ja urakoitsijoille , Kauttua Jätevesikoulutuspäivä kuntien viranomaisille Kauttua Yhteistyötapaaminen Satakunnan ympäristökoulun ja SATAVESI-ohjelman kanssa , Kauttua Yhteistyötapaaminen Pyhäjärviseudun ympäristötoimiston kanssa , Säkylä Haja-asutuksen jätevesien käsittely infotilaisuus , Pori Maaseudulta markkinoille messut , Turku Jätevesikoulutuspäivä suunnittelijoille ja urakoitsijoille , Kankaanpään kuntoutuskeskus, Kankaanpää Jätevesikoulutuspäivä kuntien viranomaisille , Kankaanpään kuntoutuskeskus, Kankaanpää SATAVESI - ympäristökasvatusverkoston kokous , Ahlainen, (opettajamateriaalin tilannetiedotus) Koulutusilta osuuskunnan perustajille yhteistyössä Satafoodin ja Lounais- Suomen ympäristökeskuksen kanssa , Kauttua Tapaaminen opettajamateriaalin visualisoinnin opinnäytetyönään tekevän opiskelijan (Petteri Kangas) kanssa , Kauttua Opettajamateriaalin jätevesisisältösuunnittelutapaaminen Biolanin kanssa , Kauttua Tapaaminen opettajamateriaalin visualisoinnista Petteri Kankaan kanssa , Kauttua Jokivarressa hankkeen ohjausryhmän kokous Euran opettajien kanssa tapaaminen opetusmateriaalista , Kauttua Opettajamateriaalin jätevesisisältösuunnittelutapaaminen Biolanin kanssa , Kauttua Haja-asutuksen jätevesiasiat kokous , Valonia/Turku Tapaaminen HAMK:n opinnäytetyöntekijän (Henna Kaunismaa) kanssa kyläsuunnitelmiin liittyvästä opinnäytetyöstä Köyliönjärven ulkoisen kuormituksen vähentäminen (KULKU) hankkeen ohjausryhmän kokous Tapaaminen opettajamateriaalin visualisoinnin opinnäytetyönään tekevän opiskelijan (Petteri Kangas) kanssa , Kauttua Pyhäjärven suojeluohjelman johtoryhmän kokous Pyhäjärvi-luento Pyhäjärviseudun aikuisopistossa (AMV) Haja-asutuksen jätevesiasiat kokous , Varsinais-Suomen ELY/Turku Tapaaminen opettajamateriaalista Petteri Kankaan kanssa , Kauttua 5

6 Hankkeen hallinnointi Hankkeen vastuullisena johtajana toimii Pyhäjärvi-instituutin toiminnanjohtaja Teija Kirkkala ja projektipäällikkönä asiantuntija Marjo Tarvainen. Lisäksi hankkeen toteutukseen osallistuvat Pyhäjärvi-instituutin vesistötoimialapäällikkö Anne-Mari Ventelä, asiantuntija Anna Paloheimo, suunnittelijat Tero Forsman, Henna Ryömä ja Henri Vaarala. Taloushallinnosta vastaa Jaana Luojus. Hankkeen toimistotöistä vastaa Elina Suonpää. Hankkeen tilintarkastukset hoitavat Pyhäjärvi-instituuttisäätiön tilintarkastajat. Hankkeen toteuttamista valvoo ohjausryhmä: Jäsen (varajäsen) Hannu Heikkilä (Jarmo Uimonen) Lounais-Suomen metsäkeskus Elina Liinaharja (Markku Pärssinen) MTK-Satakunta Harri Mattila (pj) (Markku Raimovaara) Hämeen ammattikorkeakoulu Pertti Ollikka (Kimmo Haapanen) Euran kunta Kaj Paavola (vpj) (Jaana Röytiö) Biolan Oy Juha-Pekka Triipponen Varsinais-Suomen ELY Minna Uusiniitty-Kivimäki (sij. Samu Numminen) Varsinais-Suomen ELY/SATAVESI Anne-Mari Ventelä Pyhäjärvi-instituutti Marjo Tarvainen (siht.) Pyhäjärvi-instituutti Ohjausryhmä on kokoontunut , , sähköisesti , , sähköisesti , , sähköisesti ja Hankkeen sisällöllinen eteneminen Hankkeessa järjestetään teemoittain koulutuksia eri kohderyhmille ja tehdään yhteistyötä alueella toimivien muiden organisaatioiden kanssa tilaisuuksien järjestämisessä. Ensimmäisenä on järjestetty jätevesiteemaan liittyviä koulutustilaisuuksia (kts. alla), joiden esityksiä on katsottavissa Pyhäjärvi-instituutin nettisivuilla ( Koulutuspäivissä mukana olleille suunnittelijoille ja urakoitsijoille on annettu osallistumistodistukset. Opettajien VESO-päivät: Euran kunnan opettajille järjestettiin syksyllä 2008 VESO päivä Pyhäjärvi-instituutissa. Yhteensä kahden päivän aikana (23.9. ja ) osallistujia oli noin 100. Päivän aiheena olivat satakuntalaiset vesistöt ja niiden tila. Jätevesiaiheiset koulutustilaisuudet: Hanke osallistui ympäristöministeriön järjestämään erityiseen haja-asutuksen jätevesiasioiden tiedotuskampanjaan. Siihen liittyen toteutettiin mm jätevesiviikko, jonka aikana järjestettiin yhteistyössä Lounais-Suomen ympäristökeskuksen ja paikallisten hankkeiden kanssa kuntien viranomaisille suunnattuja jätevesiseminaareja. Seminaarien keskeisenä aiheena oli ympäristöministeriöltä tuleva ohjeistus jätevesiasetuksen tulkinnasta ja hyvistä käytännöistä sen toimeenpanemiseksi. Satakunnassa järjestettiin kaksi seminaaria, toinen Säkylässä (24.4.) ja toinen Kankaanpäässä (20.4.). Säkylän seminaarissa oli yhteensä 24 osallistujaa ja Kankaanpään seminaarissa 23 osallistujaa. VOPPE järjesti jätevesikoulutuspäivän suunnittelijoille ja urakoitsijoille , Pyhäjärvi-instituutti, Kauttua. Tilaisuuteen osallistui 20 henkilöä. 6

7 VOPPE järjesti jätevesikoulutuspäivän kuntien viranomaisille , Pyhäjärviinstituutti, Kauttua. Tilaisuuteen osallistui 25 henkilöä. VOPPE järjesti jätevesikoulutuspäivän suunnittelijoille ja urakoitsijoille , Kankaanpään kuntoutuskeskus, Kankaanpää. Tilaisuuteen osallistui 29 henkilöä. VOPPE järjesti jätevesikoulutuspäivän kuntien viranomaisille , Kankaanpään kuntoutuskeskus, Kankaanpää. Tilaisuuteen osallistui 32 henkilöä. Yhteistyössä Lounais-Suomen ympäristökeskuksen ja Satafoodin Hajatko-hankkeen kanssa järjestettiin koulutusilta osuuskuntien perustajille , Pyhäjärvi-instituutti, Kauttua. Tilaisuuteen osallistui 14 henkilöä. VOPPE järjesti suunnittelijoille ja urakoitsijoille koulutuspäivän Valuma-alueen vesiensuojelutoimet suunnittelu ja toteutus , Kauttuan Klubi, Kauttua. Tilaisuuteen osallistui 68 henkilöä, joista 39 ilmoitti olevansa suunnittelija ja 8 urakoitsija. (Ohjelma liitteenä) VOPPE järjesti kuntien viranomaisille koulutuspäivän Vesiensuojelu ja vesistökunnostus kuntien mahdollisuudet , Pyhäjärvi-instituutti, Kauttua. Tilaisuuteen osallistui 27 henkilöä. (Ohjelma liitteenä) VOPPE järjesti kuntien luottamushenkilöille ja paikallisille toimintaryhmille koulutusillan Jätevesiasiat kuntoon yhteistyöllä , Pyhäjärvi-instituutti, Kauttua. Tilaisuus jäi kuitenkin toteutumatta osallistujien vähäisyyden vuoksi. Tilaisuus järjestetään myöhemmin uudestaan. VOPPE järjesti kaikille hankkeen kohderyhmille metsätalouden vesiensuojeluun liittyvän retken Retki jäi kuitenkin toteutumatta osallistujien vähäisyyden vuoksi. Ajankohta osoittautui huonoksi. Retki järjestetään myöhemmin uudestaan. VOPPEn järjestämät koulutuspäivät ovat osallistujapalautteen mukaan olleet erittäin onnistuneita. Koulutuksille on ollut selkeästi tarvetta ja niitä toivotaan järjestettävän vielä enemmän. Opettajamateriaali: Opettajille suunnatun materiaalin sisältöä on työstetty yhdessä opettajien ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa. Sisällön painopisteenä on satakuntalaisten vesiasioiden esilletuonti ja paikallisuuden korostaminen. Opettajamateriaaliin on sisällytetty aineistoa alakoulujen, yläkoulujen ja lukioiden käyttöön. Tavoitteena on, että aineistoa voidaan hyödyntää useissa eri oppiaineissa. Teemoina ovat mm. satakuntalaisten vesistöjen esittely, jätevedet ja vesistöjen kunnostus. Materiaali sisältää valmiita tietopaketteja, erilaisia oppilastehtäviä, toiminnallisia vinkkejä sekä linkkilistan netissä oleviin muihin aineistoihin. Materiaali tallennetaan muistitikulle tai muulle vastaavalle tallennusvälineelle. Opetusmateriaalin jätevesiosuuden toteutti hankkeen yhteistyökumppani Biolan Oy. Opetusmateriaalin visualisoinnin toteutti Satakunnan AMK:n opiskelija Petteri Kangas. Säkylän koulut osallistuvat vuonna 2010 sekä VOPPE:n opettajamateriaalin tekemiseen että Satakunnan ympäristökoulun Kulttuuriympäristö koulutuksessa ja kasvatuksessa -hankkeeseen. Hankkeet täydentävät toisiaan viemällä ympäristöön ja vesiensuojeluun liittyviä asioita osaksi eri oppiaineiden opetusta. Säkylän koulut hyödyntävät pilottiluonteisesti VOPPE -hankkeessa tuotettavaa aineistoa. Yhteistyötä koulujen kanssa viedään eteenpäin toimikunnan avulla, johon kuuluu hankkeiden ja koulujen edustajia. Opinnäytetyöt: Hankkeessa toteutetaan kaksi opinnäytetyötä yhteistyössä Hämeen ammattikorkeakoulun kanssa. Toisessa opinnäytetyössä tehdään vesiensuojelukohteen kunnostussuunnitelma (Tiina Rytkönen) ja 7

8 toisessa paneudutaan vesiensuojelupainotteisiin kyläsuunnitelmiin ja suunnitelmien vaikutukseen ja merkitykseen kuntien suunnittelussa (Henna Kaunismaa). Ensimmäinen opinnäytetyöaihe ja tekijä korvautuvat toisella aiheella ja tekijällä johtuen sairaudesta aiheutuneesta olennaisesta työn viivästymisestä. Kyläsuunnitelmatyössä tehdään yhteistyötä Pyhäjärviseutu ry:n Kyläsuunnitelmat Pyhäjärviseudulle -hankkeen kanssa. Lisäksi opettajamateriaalin visualisoinnin on suunnitellut ja toteuttanut Satakunnan ammattikorkeakoulun viestinnän opiskelija (Petteri Kangas) lopputyönään. Työ valmistui keväällä Itsearviointi Hankkeen ohjausryhmä on todennut, että hanke on edennyt päätöksen mukaisesti eikä ole tarvetta hankesuunnitelman muuttamiselle. 8

Vesiensuojelukohteiden inventointi ja kunnostuksen tekniset innovaatiot muuttuvassa ilmastossa (VINKU)

Vesiensuojelukohteiden inventointi ja kunnostuksen tekniset innovaatiot muuttuvassa ilmastossa (VINKU) Vesiensuojelukohteiden inventointi ja kunnostuksen tekniset innovaatiot muuttuvassa ilmastossa (VINKU) VÄLIRAPORTTI 1.1. 31.4.2009 1. Hankkeen tausta Säkylän Pyhäjärvi on Lounais-Suomen merkittävin järvi

Lisätiedot

Satavesi-ohjelma ja Eurajoki-Lapinjoki - vesistöalueryhmän toiminta Alustus keskustelulle

Satavesi-ohjelma ja Eurajoki-Lapinjoki - vesistöalueryhmän toiminta Alustus keskustelulle Satavesi-ohjelma ja Eurajoki-Lapinjoki - vesistöalueryhmän toiminta Alustus keskustelulle Elina Joensuu Johanna Rinne Kati Saarni Sanna Kipinä-Salokannel Alustuksen sisältö Esimerkkihankkeita viime vuosilta

Lisätiedot

Tavoitteet. Toimikaudet. Pyhäjärvi-instituuttisäätiö. Säkylän Pyhäjärven suojeluohjelma

Tavoitteet. Toimikaudet. Pyhäjärvi-instituuttisäätiö. Säkylän Pyhäjärven suojeluohjelma 9.9.11 Pyhäjärvi-instituutti, käytännön vesiensuojelua Lounais-Suomessa Anne-Mari Ventelä Vesistötoimialan päällikkö, Pyhäjärvi-instituutti Akvaattisen ekologian dosentti TY 1 SÄÄTIÖN PERUSTAJAT Euran

Lisätiedot

OPET Ojitusten luonnonmukainen peruskunnostus Hämeessä

OPET Ojitusten luonnonmukainen peruskunnostus Hämeessä OPET Ojitusten luonnonmukainen peruskunnostus Hämeessä 15.6.2012, Ympäristötoimenpiteillä lisää kannattavuutta maatilan toimintaan Huomisen osaajat -hankkeen verkostotapaaminen Sivu 1 20.6.2012 OPET-hankkeen

Lisätiedot

Ojitusten luonnonmukainen peruskunnostus Hämeessä -hanke (OPET-hanke)

Ojitusten luonnonmukainen peruskunnostus Hämeessä -hanke (OPET-hanke) Ojitusten luonnonmukainen peruskunnostus Hämeessä -hanke (OPET-hanke) 29.10.2012, Hämeenlinna Sivu 1 30.10.2012 OPET-hankkeen esittely, Petra Korkiakoski Esityksen sisältö OPET-hankkeen taustat ja tavoitteet

Lisätiedot

VELHO Vesien- ja luonnonhoidon alueellinen ja paikallinen toteuttaminen Lounais-Suomen vesistöalueilla

VELHO Vesien- ja luonnonhoidon alueellinen ja paikallinen toteuttaminen Lounais-Suomen vesistöalueilla VELHO Vesien- ja luonnonhoidon alueellinen ja paikallinen toteuttaminen Lounais-Suomen vesistöalueilla Varsinais-Suomen ELY-keskus, VELHO-hanke Sanna Tikander 1.3.2011 1 VELHO Vesien- ja luonnonhoidon

Lisätiedot

OPET Ojitusten luonnonmukainen peruskunnostus Hämeessä

OPET Ojitusten luonnonmukainen peruskunnostus Hämeessä OPET Ojitusten luonnonmukainen peruskunnostus Hämeessä 20.6.2012, Luonnonmukainen peruskunnostus miniseminaari, Suomen ympäristökeskus Sivu 1 25.6.2012 OPET-hankkeen esittely, Petra Korkiakoski Esityksen

Lisätiedot

Köyliönjärven ja -joen ulkoisen kuormituksen vähentäminen (KULKU)

Köyliönjärven ja -joen ulkoisen kuormituksen vähentäminen (KULKU) KULKU -hankesuunnitelma, 4.11.2008 Köyliönjärven ja -joen ulkoisen kuormituksen vähentäminen (KULKU) Hankesuunnitelma 1.1.2008 31.12.2009 (versio 2, päivitetty 31.10.2008) HANKKEEN TIEDOT Köyliönjärven

Lisätiedot

10:00 1. Avaus ja tervehdyssanat (5 min) Ympäristöpäällikkö Jukka Reko, Pyhäjärviseudun ympäristötoimisto

10:00 1. Avaus ja tervehdyssanat (5 min) Ympäristöpäällikkö Jukka Reko, Pyhäjärviseudun ympäristötoimisto Eurajoki-Lapinjoki -vesistöalueryhmä kokous 1/2011 Aika: Tiistai 11.10.2011 klo 9:30 12:30 Paikka: Säkylän kunnanviraston valtuustosali Rantatie 268, Säkylä Asialista 09:30 Saapuminen ja tulokahvit 10:00

Lisätiedot

Lapin vesistökunnostushanke VESKU OSUUSKUNTA

Lapin vesistökunnostushanke VESKU OSUUSKUNTA Lapin vesistökunnostushanke VESKU OSUUSKUNTA Hankkeen suunnittelu Suunniteluvaiheessa: Laaditaan VESKU-hankkeen hankesuunnitelma Etsitään hankkeelle päätoimijaehdokkaita Etsitään yhteistyökumppanit Määritellään

Lisätiedot

Vesienhoitoa satakuntalaisin voimin

Vesienhoitoa satakuntalaisin voimin Vesienhoitoa satakuntalaisin voimin Johanna Rinne, Varsinais-Suomen ELY-keskus Ravintoketjukunnostus rehevien järvien hoidossa -seminaari keskiviikkona 21.11.2012 Satavesi-ohjelma (2002-) 1/2 Yhteistyötä

Lisätiedot

Satavesi - ohjelma Eurajoki-Lapinjoki vesistöalueryhmän kokous Säkylän kunnanvirasto

Satavesi - ohjelma Eurajoki-Lapinjoki vesistöalueryhmän kokous Säkylän kunnanvirasto Satavesi - ohjelma Eurajoki-Lapinjoki vesistöalueryhmän kokous Säkylän kunnanvirasto 11.10.2011 Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn suunnittelu- ja neuvontahanke 2010-2011 Hannu Mattila Projektineuvoja

Lisätiedot

VELHO. Vesien- ja luonnonhoidon alueellinen ja paikallinen toteuttaminen Lounais-Suomen vesistöalueilla. Elina Joensuu

VELHO. Vesien- ja luonnonhoidon alueellinen ja paikallinen toteuttaminen Lounais-Suomen vesistöalueilla. Elina Joensuu VELHO Vesien- ja luonnonhoidon alueellinen ja paikallinen toteuttaminen Lounais-Suomen vesistöalueilla Elina Joensuu Satavesi-ohjelman Eurajoki Lapinjoki-ryhmän kokous 11.10.2011 Mikä VELHO? VELHO-hanke

Lisätiedot

Pyhäjärvi-instituutin TKI-toiminta Esimerkkejä 10.4.2014

Pyhäjärvi-instituutin TKI-toiminta Esimerkkejä 10.4.2014 Pyhäjärvi-instituutin TKI-toiminta Esimerkkejä 10.4.2014 1 Pyhäjärvi-instituuttisäätiö SÄÄTIÖN PERUSTAJAT Euran kunta Köyliön kunta Säkylän kunta Ahlström Oy HK Ruokatalo Oy Lännen Tehtaat Oy Turun yliopisto

Lisätiedot

Elintarvikeketjun kiertotalouspäivä Tervetuloa! Teija Kirkkala Toiminnanjohtaja

Elintarvikeketjun kiertotalouspäivä Tervetuloa! Teija Kirkkala Toiminnanjohtaja Elintarvikeketjun kiertotalouspäivä 10.3.2016 Tervetuloa! Teija Kirkkala Toiminnanjohtaja 1 Taustaa Satakunnassa sijaitsee yli 3700 maatilaa ja 201 elintarvikealan yritystä, jotka prosessoivat ruokaa vihanneksista,

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN MAASEUTUJAOSTO Sivu 1 PÖYTÄKIRJA N:o 1/2002 MAASEUTUJAOSTON KOKOUS

KESKI-SUOMEN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN MAASEUTUJAOSTO Sivu 1 PÖYTÄKIRJA N:o 1/2002 MAASEUTUJAOSTON KOKOUS KESKI-SUOMEN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN MAASEUTUJAOSTO Sivu 1 PÖYTÄKIRJA N:o 1/2002 KOKOUSTIEDOT MAASEUTUJAOSTON KOKOUS Aika: klo 9.00 12.15 Paikka: Kukkaismäen maaseutumatkailutila, Jämsän Juokslahti,

Lisätiedot

Sopimus Eurajoki-Köyliönjoki -ohjelman perustamisesta (työnimi, tulossa nimikilpailu asukkaille)

Sopimus Eurajoki-Köyliönjoki -ohjelman perustamisesta (työnimi, tulossa nimikilpailu asukkaille) Sopimus Eurajoki-Köyliönjoki -ohjelman perustamisesta (työnimi, tulossa nimikilpailu asukkaille) Turvatakseen tarvittavat Eurajoen hoito- ja kehittämistoimenpiteet ja niiden tarvitseman rahoituksen allekirjoittaneet

Lisätiedot

Ajankohtaista Pyhäjärvi-instituutti

Ajankohtaista Pyhäjärvi-instituutti Ajankohtaista Pyhäjärvi-instituutti 1 Luotettavat tulokset vesistöjen kuormituksen vähentämisessä ja seurannassa 30.06.2014, EAKR-ohjelma, Varsinais- Suomen liitto LSVSY kumppani Kohdealue Yläneenjoki

Lisätiedot

Vesistökunnostusverkoston merkitys Valtakunnallisen vesistökunnostusverkoston avajaisseminaari

Vesistökunnostusverkoston merkitys Valtakunnallisen vesistökunnostusverkoston avajaisseminaari Vesistökunnostusverkoston merkitys Valtakunnallisen vesistökunnostusverkoston avajaisseminaari 26.1.2012 Henri Vaarala, suunnittelija & Anne-Mari Ventelä, dosentti (TY), toimialapäällikkö, Pyhäjärvi-instituutti,

Lisätiedot

Ajankohtaista VELHO-hankkeessa, Satavesi-ohjelmassa ja vesienhoidossa

Ajankohtaista VELHO-hankkeessa, Satavesi-ohjelmassa ja vesienhoidossa Ajankohtaista VELHO-hankkeessa, Satavesi-ohjelmassa ja vesienhoidossa Eurajoki-Lapinjoki-ryhmän kokous 4.10.2012 Köyliössä Johanna Rinne Kati Saarni VELHOn pilottihankkeet Satakunnassa Lapin Saarnijärven

Lisätiedot

Kymenlaakson ympäristökasvatusstrategia tapaaminen

Kymenlaakson ympäristökasvatusstrategia tapaaminen Kymenlaakson ympäristökasvatusstrategia tapaaminen 25.5.2011 Se on mahdollista! Lounais-Suomen ympäristökasvatusstrategiaa toteutetaan jo Miten me sen teimme VALONIA Varsinais-Suomen kestävän kehityksen

Lisätiedot

Vesiensuojelun tehostamisohjelma suunnitelmista toimintaan

Vesiensuojelun tehostamisohjelma suunnitelmista toimintaan Vesiensuojelun tehostamisohjelma 2019 2021 suunnitelmista toimintaan Höytiäisen tulevaisuus yhteinen asia 23.11.2018 Polvijärvi, Huhmari Ylijohtaja Ari Niiranen Periaatteet ja painopisteet Lähtökohtana

Lisätiedot

Hanke alkoi 15.9.2005 ja päättyi 31.10.2007.

Hanke alkoi 15.9.2005 ja päättyi 31.10.2007. JÄRVIPAJA-HANKE 1(3) Osaprojekti A, Kettulan järvien kunnostus Kettulan järvien ystävät ry LOPPURAPORTTI 1. Hankkeen tausta 2 Asetetut tavoitteet Vuonna 2004 vastaperustettu Kettulan järvien ystävät ry

Lisätiedot

Ohjausryhmän kokous nr. 2/10 Maakuntaliitto/ Mikkeli 5.5.2011 klo 13-15. Pöytäkirja. 1. Kokouksen avaus

Ohjausryhmän kokous nr. 2/10 Maakuntaliitto/ Mikkeli 5.5.2011 klo 13-15. Pöytäkirja. 1. Kokouksen avaus Ohjausryhmän kokous nr. 2/10 Maakuntaliitto/ Mikkeli 5.5.2011 klo 13-15 Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus 1.1 Kokouksen puheenjohtajana toimi Markku Kankkunen 1.2 Läsnäolijat: Markku Kankkunen, Eveliina Pekkanen,

Lisätiedot

Ajankohtaista VELHO-hankkeessa, Satavesi-ohjelmassa ja vesienhoidossa

Ajankohtaista VELHO-hankkeessa, Satavesi-ohjelmassa ja vesienhoidossa Ajankohtaista VELHO-hankkeessa, Satavesi-ohjelmassa ja vesienhoidossa Selkämeri-ryhmän kokous 25.9.2012 Johanna Rinne Kati Saarni VELHOn pilottihankkeet Satakunnassa Selkämeren taustakuormituksen mallinnus

Lisätiedot

Pohjois-Satakunta Ikaalinen

Pohjois-Satakunta Ikaalinen Pohjois-Satakunta Ikaalinen 19.3.2015 41700 asukasta Satakunta 25 450 Pirkanmaa 16 250 Toiminta-alue Mitä Leader on? Kannustetaan paikallisia toimijoita omaehtoiseen kehittämistyöhön. Neuvotaan ideoiden

Lisätiedot

Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Verkostosta voimaa!!!

Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Verkostosta voimaa!!! Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Verkostosta voimaa!!! 1.9.2013 31.12.2014 Projektipäällikkö Soile Vahela Esityksen runko 1. Hankkeen taustat, tavoitteet, toimenpiteet ja kohderyhmät. 2.

Lisätiedot

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus Ympäristö- ja luonnonvarat -vastuualue Varsinais-Suomen ELY-keskus / Olli Madekivi 13.4.2010 1 Organisaatio 13.4.2010 2 Ympäristökeskuksesta ELYn

Lisätiedot

OK Ojat kuntoon. Aloitusseminaari Petra Korkiakoski, HAMK

OK Ojat kuntoon. Aloitusseminaari Petra Korkiakoski, HAMK OK Ojat kuntoon Aloitusseminaari Petra Korkiakoski, HAMK Ohjelma 9.00 Avaus ja hankkeen esittely (Petra Korkiakoski ja Teea Niskanen, HAMK) 9.30 Peruskuivatuksen ja metsäojitusten taustaa, nykytilanne

Lisätiedot

Miten saamme vesistöt yhdessä hyvään tilaan? Projektipäällikkö Riina Rahkila, VYYHTI-hanke Vesistökunnostusverkoston seminaari Iisalmi 12.6.

Miten saamme vesistöt yhdessä hyvään tilaan? Projektipäällikkö Riina Rahkila, VYYHTI-hanke Vesistökunnostusverkoston seminaari Iisalmi 12.6. Miten saamme vesistöt yhdessä hyvään tilaan? Projektipäällikkö Riina Rahkila, VYYHTI-hanke Vesistökunnostusverkoston seminaari Iisalmi 12.6.2014 Vesistö on valuma-alueensa summa Kaikki valuma-alueen toiminta

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn järjestäminen

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn järjestäminen Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn järjestäminen Hajatko Tietoa jätevesien käsittelyn järjestämiseen haja-asutusalueella Projektikoodi: A30072 Hajatko - hanke Hankkeen käytännön järjestelyistä vastaa

Lisätiedot

Pyhäjärvi-instituuttisäätiö

Pyhäjärvi-instituuttisäätiö Instituutin tehtävänä on alueensa elintarviketalouden kehittäminen. Kehitystyössä edistetään ympäristön kannalta kestäviä toimintatapoja. Erityiskohteena ympäristöasioissa on vesiensuojelu ja vesistökunnostus.

Lisätiedot

Ajankohtaista YM:ssä Sonja Pyykkönen

Ajankohtaista YM:ssä Sonja Pyykkönen Ajankohtaista YM:ssä 12.2.2019 Sonja Pyykkönen Sisältö Ravinteiden kierrätyksen ja vesien- ja merenhoidon kärkihankkeet Vesiensuojelun tehostamisohjelma Vesienhoitosuunnitelmien ja toimenpideohjelmien

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma 2009

Viestintäsuunnitelma 2009 Viestintäsuunnitelma 2009 maaliskuu 2009 1 Itämerihaaste Turun ja Helsingin kaupungit sitoutuivat julkisesti kesäkuussa 2007 toteuttamaan sellaisia käytännön toimenpiteitä, joilla ne voivat vaikuttaa vesien

Lisätiedot

HIIDENVEDEN KUNNOSTUS 2012-2015 -HANKE TOIMINTASUUNNITELMA 2014

HIIDENVEDEN KUNNOSTUS 2012-2015 -HANKE TOIMINTASUUNNITELMA 2014 HIIDENVEDEN KUNNOSTUS 2012-2015 -HANKE TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 JOHDANTO Kunnostushankkeen hankesuunnitelma päivitettiin vuosille 2013-2015 laaditun hoito- ja kunnostussuunnitelman pohjalta. Vuosina

Lisätiedot

Talousjätevesiasetuksen keskeisiä ongelmia

Talousjätevesiasetuksen keskeisiä ongelmia Tampere 2.12.2008 Jätevesiopas kunnille ja muuta ajankohtaista YM:n työryhmästä Kati Javanainen VALONIA Varsinais-Suomen kestävän kehityksen ja energiaasioiden palvelukeskus Syntynyt V-S Agendatoimiston

Lisätiedot

Varsinais-Suomen ja Satakunnan vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmien 14. kokous

Varsinais-Suomen ja Satakunnan vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmien 14. kokous ASIALISTA 8.9.2015 Varsinais-Suomen ja Satakunnan vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmien 14. kokous Aika: Tiistai 8.9.2015 klo 9:00 Paikka: Videokokous: - kokoushuone Airisto (3 krs.), Itsenäisyydenaukio

Lisätiedot

Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat opas julkaistiin kokemuksia jalkautuksesta

Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat opas julkaistiin kokemuksia jalkautuksesta Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat opas julkaistiin kokemuksia jalkautuksesta Vesihuolto 2014 3.6.2014, Helsinki Projekti-insinööri Henna Luukkonen Suomen Kuntaliitto Vesiosuuskunnat,

Lisätiedot

Turun ammattikorkeakoulun toimenpideohjelma Itämeren suojelemiseksi

Turun ammattikorkeakoulun toimenpideohjelma Itämeren suojelemiseksi Turun ammattikorkeakoulun toimenpideohjelma Itämeren suojelemiseksi Juha Kääriä, FT Tutkimus- ja kehityspäällikkö Tekniikan, ympäristön ja talouden tulosalue Turun ammattikorkeakoulu Ympäristöosaamisohjelma

Lisätiedot

Ajankohtaista VELHO-hankkeessa, Satavesi-ohjelmassa ja vesienhoidossa

Ajankohtaista VELHO-hankkeessa, Satavesi-ohjelmassa ja vesienhoidossa Ajankohtaista VELHO-hankkeessa, Satavesi-ohjelmassa ja vesienhoidossa Kokemäenjoki-ryhmän kokous 8.10.2012 Nakkilassa Johanna Rinne Kati Saarni VELHOn pilottihankkeet Satakunnassa Piilijoen tulvasuojelupenkereiden

Lisätiedot

Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI ( )

Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI ( ) Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI (2012-2014) Yleishyödyllinen kehittämishanke Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta Pohjois-, Keski- ja Etelä-Pohjanmaan alueella Hanketta

Lisätiedot

Ovatko vesistöjen kunnostushankkeet ja hajakuormitusta vähentävät toimenpiteet lisääntyneet vesienhoitosuunnitelmien valmistumisen jälkeen

Ovatko vesistöjen kunnostushankkeet ja hajakuormitusta vähentävät toimenpiteet lisääntyneet vesienhoitosuunnitelmien valmistumisen jälkeen Ovatko vesistöjen kunnostushankkeet ja hajakuormitusta vähentävät toimenpiteet lisääntyneet vesienhoitosuunnitelmien valmistumisen jälkeen Johtava asiantuntija Antton Keto Suomen ympäristökeskus Limnologipäivät

Lisätiedot

Vesistökunnostusverkosto

Vesistökunnostusverkosto Vesistökunnostusverkosto Liisa Hämäläinen, SYKE Vesistöt kuntoon yhteistyöllä 26.11.2014, Oulu Vesistökunnostusverkosto on kaikille avoin yhteydenpitofoorumi, joka välittää tietoa ja kokemuksia vesistöjen

Lisätiedot

Pyhäjärven hoitokalastus

Pyhäjärven hoitokalastus Pyhäjärven hoitokalastus 1995-2015 Anne-Mari Ventelä Vesistötoimialan päällikkö, Pyhäjärvi-instituutti Akvaattisen ekologian dosentti, Turun yliopisto 1 Toimikaudet PYHÄJÄRVEN SUOJELURAHASTO Perusrahoitus

Lisätiedot

Happamien sulfaattimaiden ympäristöriskien vähentäminen Maanviljelijöiden/ ÖSP:n näkökulmasta. Mats Nylund

Happamien sulfaattimaiden ympäristöriskien vähentäminen Maanviljelijöiden/ ÖSP:n näkökulmasta. Mats Nylund Happamien sulfaattimaiden ympäristöriskien vähentäminen Maanviljelijöiden/ ÖSP:n näkökulmasta Mats Nylund Maanviljelyn vesiensuojelun tulevaisuudennäkymät Suomalaiseen maanviljelyyn kohdistuu sekä kansallisia

Lisätiedot

Vesistökunnostusten nykytilanne ja toimenpidetarpeet

Vesistökunnostusten nykytilanne ja toimenpidetarpeet Vesistökunnostusten nykytilanne ja toimenpidetarpeet Vesien kunnostusstrategian (YM 2013) visio Vesienhoitosuunnitelmissa mainittuja kunnostuksia toteutetaan monitavoitteisesti niin, että joissa, järvissä

Lisätiedot

Maaseutuvirasto pyytää tarvittaessa hakijaa täydentämään hakemustaan, ja tekee maksuhakemusta käsiteltyään päätöksen tuen maksamisesta.

Maaseutuvirasto pyytää tarvittaessa hakijaa täydentämään hakemustaan, ja tekee maksuhakemusta käsiteltyään päätöksen tuen maksamisesta. 1(5) LOMAKKEEN 3317 TOIMINTARYHMÄN TOIMINTARAHAN MAKSUHAKEMUKSEN TÄYTTÖOHJE Lnro 3316A EUROOPAN UNIONI Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin Manner-Suomen

Lisätiedot

Maltti metsänhoidossa valtti vesienhoidossa. Miina Fagerlund Kaakkois-Suomen vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmän kokous 9.5.

Maltti metsänhoidossa valtti vesienhoidossa. Miina Fagerlund Kaakkois-Suomen vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmän kokous 9.5. Maltti metsänhoidossa valtti vesienhoidossa Miina Fagerlund Kaakkois-Suomen vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmän kokous 9.5.2018 Esityksen sisältö Hankkeen perustiedot Hankkeen tarve ja tausta Hankkeen

Lisätiedot

Pyhäjärven puolesta artikkelisarja 2009

Pyhäjärven puolesta artikkelisarja 2009 Pyhäjärven puolesta artikkelisarja 2009 Pyhäjärven puolesta artikkelisarja 2009... 1 Tammikuu 2009: Pyhäjärven kalasta, vielä kerran... 2 Helmikuu 2009: Kauttuan kyläsuunnitelmassa paneuduttiin Pyhäjärveen...

Lisätiedot

Pirkanmaan ELY-keskus, Lisää tekijän nimi ja osaso

Pirkanmaan ELY-keskus, Lisää tekijän nimi ja osaso Pirkanmaan ELY-keskus, Lisää tekijän nimi ja osaso 1 Kosteikon perustaminen ja hoito Edistetään vesiensuojelua ja luonnon monimuotoisuutta huoltamalla perustettua kosteikkoa Alueelle, jossa peltoa on yli

Lisätiedot

Pyhäjärvi-instituutti. Vähälä, Päivi Laine, Heikki Mäkinen, Antton Keto

Pyhäjärvi-instituutti. Vähälä, Päivi Laine, Heikki Mäkinen, Antton Keto Anne-Mari Co-authors: Ventelä Vuoden vesistökunnostaja Johtava vesikirppu Jukka Koski- Pyhäjärvi-instituutti Vähälä, Päivi Laine, Heikki Mäkinen, Antton Keto Yhteisillä vesillä ESR-hanke Pyhäjärvi-instituutti

Lisätiedot

HIRVIJOEN SUOJAVYÖHYKKEIDEN JA KOSTEIKKOJEN YLEISSUUNNITELMA

HIRVIJOEN SUOJAVYÖHYKKEIDEN JA KOSTEIKKOJEN YLEISSUUNNITELMA HIRVIJOEN SUOJAVYÖHYKKEIDEN JA KOSTEIKKOJEN YLEISSUUNNITELMA Ympäristö ja luonnonvarat, Vesien tila, Anni Karhunen 25.4.2012 1 YLEISSUUNNITTELU MMM rahoittaa, suunniteltu vuodesta 1999 joka vuosi yksi

Lisätiedot

Vaikuta Lähivesiin Pori

Vaikuta Lähivesiin Pori Vaikuta Lähivesiin Pori 27.9.2018 Vesistöhankkeet Maaseuturahastossa Mitä Leader on? Paikallisten toimijoiden kannustaminen omaehtoiseen kehittämistyöhön Opastetaan tekemään ideoista hankkeita Myönnetään

Lisätiedot

PIKKU KAKEN ALOITUSKOKOUS

PIKKU KAKEN ALOITUSKOKOUS PIKKU KAKEN ALOITUSKOKOUS Joensuun KAKE -hanke Aloituspalaverin tarkoitus Aloituspalaverissa käydään läpi hankesuunnitelma ja rahoituspäätös sekä rahoittajan sekä Joensuun kaupungin ohjeistus osahankkeen

Lisätiedot

Suomen metsäkeskus JULKISET PALVELUT. Hankehaku - Susinevan esimerkki, hankehakulomakkeet Johtava luonnonhoidon asiantuntija Matti Seppälä

Suomen metsäkeskus JULKISET PALVELUT. Hankehaku - Susinevan esimerkki, hankehakulomakkeet Johtava luonnonhoidon asiantuntija Matti Seppälä Suomen metsäkeskus JULKISET PALVELUT Hankehaku - Susinevan esimerkki, hankehakulomakkeet Johtava luonnonhoidon asiantuntija Matti Seppälä Hankehaku esimerkkinä Susineva Jalasjärven Susinevan vesiensuojelun

Lisätiedot

Satakunnan vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmän 10. kokous

Satakunnan vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmän 10. kokous MUISTIO 4.2.2014 Satakunnan vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmän 10. kokous Aika: 4.2.2014 klo 10:00 12:30 Paikka: Satakunnan ELY-keskus, kokoushuone Areena (6 krs.) Valtakatu 12, 28100 Pori Läsnä: Merenkulkualan

Lisätiedot

Karvianjoen pintavesien toimenpideohjelma vuosille 2016-2021 (ehdotus)

Karvianjoen pintavesien toimenpideohjelma vuosille 2016-2021 (ehdotus) Karvianjoen pintavesien toimenpideohjelma vuosille 2016-2021 (ehdotus) Isojärvi Seura ry:n vuosikokous 25.3.2015 Pori Sanna Kipinä-Salokannel, Varsinais-Suomen ELY-keskus Vesienhoidon suunnittelu Vesistöaluekohtainen

Lisätiedot

OHJAUSRYHMÄN 11. KOKOUS MOREENIASSA 18.9.2014. Tampereen rakennuskulttuurin neuvonta- ja koulutuskeskus -projekti

OHJAUSRYHMÄN 11. KOKOUS MOREENIASSA 18.9.2014. Tampereen rakennuskulttuurin neuvonta- ja koulutuskeskus -projekti OHJAUSRYHMÄN 11. KOKOUS MOREENIASSA 18.9.2014 Tampereen rakennuskulttuurin neuvonta- ja koulutuskeskus -projekti ESITYSLISTA Kokouksen avaus Läsnäolijoiden toteaminen Edellisen pöytäkirjan (kokous nro

Lisätiedot

VEERA-hankkeen päätösseminaari Sanna Laanti, projektikoordinaattori

VEERA-hankkeen päätösseminaari Sanna Laanti, projektikoordinaattori 2.11.2016 VEERA-hankkeen päätösseminaari Sanna Laanti, projektikoordinaattori 1 Aurajokisäätiön hallinnoima 2-vuotinen vesiensuojeluhanke Rahoitusta Ympäristöministeriön Ravinteiden kierrätyksen edistämistä

Lisätiedot

Neuvottelukunnan toiminta ja yhteistyösopimuksen esittely

Neuvottelukunnan toiminta ja yhteistyösopimuksen esittely Neuvottelukunnan toiminta ja yhteistyösopimuksen esittely Heidi Heino, yksikön päällikkö Pirkanmaan ELY-keskus 12.12.2018 Ikaalisten reitin vesienhoidon neuvottelukunta Valtakunnallisesti ainutkertainen

Lisätiedot

TEHO:a maatalouden vesiensuojeluun Lounais-Suomessa Pirkko Valpasvuo-Jaatinen Lounais-Suomen ympäristökeskus

TEHO:a maatalouden vesiensuojeluun Lounais-Suomessa Pirkko Valpasvuo-Jaatinen Lounais-Suomen ympäristökeskus TEHO:a maatalouden vesiensuojeluun Lounais-Suomessa Pirkko Valpasvuo-Jaatinen Lounais-Suomen ympäristökeskus Lounais-Suomen ympäristökeskus / Esittäjä 1.4.2009 1 Lounais-Suomen maatalous on voimaperäistä

Lisätiedot

Porin selvitysalueen kuntajakoselvitys Työvaliokunnan 6. kokous

Porin selvitysalueen kuntajakoselvitys Työvaliokunnan 6. kokous Porin selvitysalueen kuntajakoselvitys Työvaliokunnan 6. kokous Aika: 7.2.2014 klo 13.00-15.50 Paikka: Merikarvian kunnatalo Läsnä: Jaana Laitinen-Pesola, pj x Aino-Maija Luukkonen x Pori Leena Jokinen-Anttila

Lisätiedot

Luonnonhoitoa ja vesiensuojelua Paimionjoen ympäristössä

Luonnonhoitoa ja vesiensuojelua Paimionjoen ympäristössä Luonnonhoitoa ja vesiensuojelua Paimionjoen ympäristössä VELHO-hanke Elina Joensuu, projektipäällikkö Paimionjoki-seminaari 15.06.2011 2 1. Mikä VELHO? 2. Toiminnassa 3. Tavoitteina Esityksen sisältö 15.06.2011

Lisätiedot

Metsätalouden luonnonhoitohankkeet ja metsälainsäädäntö. Kitka-Muha-hankkeen seminaari Irmeli Ruokanen Luonnonhoidon asiantuntija

Metsätalouden luonnonhoitohankkeet ja metsälainsäädäntö. Kitka-Muha-hankkeen seminaari Irmeli Ruokanen Luonnonhoidon asiantuntija Metsätalouden luonnonhoitohankkeet ja metsälainsäädäntö Kitka-Muha-hankkeen seminaari 16.12.2014 Irmeli Ruokanen Luonnonhoidon asiantuntija KEMERA-rahoituksen oikeudellinen tausta Kestävän metsätalouden

Lisätiedot

PIKKU KAKEN ALOITUSKOKOUS TAPAHTUMA. Joensuun KAKE -hanke

PIKKU KAKEN ALOITUSKOKOUS TAPAHTUMA. Joensuun KAKE -hanke PIKKU KAKEN ALOITUSKOKOUS TAPAHTUMA Joensuun KAKE -hanke Aloituspalaverin tarkoitus Aloituspalaverissa käydään läpi hankesuunnitelma ja rahoituspäätös sekä rahoittajan sekä Joensuun kaupungin ohjeistus

Lisätiedot

Pyhäjärvi-instituutti - Vesiensuojelua ja elintarviketaloutta. Anne-Mari Ventelä Vesistötoimialan päällikkö Akvaattisen ekologian dosentti (TY)

Pyhäjärvi-instituutti - Vesiensuojelua ja elintarviketaloutta. Anne-Mari Ventelä Vesistötoimialan päällikkö Akvaattisen ekologian dosentti (TY) Pyhäjärvi-instituutti - Vesiensuojelua ja elintarviketaloutta Anne-Mari Ventelä Vesistötoimialan päällikkö Akvaattisen ekologian dosentti (TY) 1 Pyhäjärvi-instituuttisäätiö SÄÄTIÖN PERUSTAJAT Euran kunta

Lisätiedot

10:00 1. Avaus ja tervehdyssanat (5 min) Museonjohtaja Hannu Vartiainen, Rauman merimuseo

10:00 1. Avaus ja tervehdyssanat (5 min) Museonjohtaja Hannu Vartiainen, Rauman merimuseo Selkämeri -vesistöalueryhmä kokous 1/2011 Aika: Torstai 20.10.2011 klo 9:30 12:30 Paikka: Rauman merimuseo Kalliokatu 34, Rauma Asialista 09:30 Saapuminen ja tulokahvit 10:00 1. Avaus ja tervehdyssanat

Lisätiedot

Satakuntaliitto, Pohjoisranta 1, Neuvotteluhuone 1, Pori

Satakuntaliitto, Pohjoisranta 1, Neuvotteluhuone 1, Pori Aika klo 9.00 10.40 Paikka Satakuntaliitto, Pohjoisranta 1, Neuvotteluhuone 1, 28100 Pori Läsnä: Huhtanen Tapio Kallio Reijo, ohjausryhmän puheenjohtaja Karvonen Marja/ Saari Maija Kaunistola Mari Laitinen

Lisätiedot

Riuskanojan ja Hahjärven laskuojan valuma-alueiden ojakunnostukset

Riuskanojan ja Hahjärven laskuojan valuma-alueiden ojakunnostukset Riuskanojan ja Hahjärven laskuojan valuma-alueiden ojakunnostukset 4.6.2014, Hämeenlinna Petra Korkiakoski Sivu 1 4.6.2014 Petra Korkiakoski, OPET-hanke OPET - Ojitusten luonnonmukainen peruskunnostus

Lisätiedot

ELY-keskukselta viime vuonna 11,2 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen

ELY-keskukselta viime vuonna 11,2 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen 10.1.2014 RAHOITUKSEN VUOSIKATSAUS 1.1. - 31.12.2013 ELY-keskukselta viime vuonna 11,2 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen Satakunnan ELY-keskus rahoitti viime vuonna yrityksiä noin

Lisätiedot

PERUSPARANNUSHANKKEEN ESITTELYTILAISUUS NSPY RY

PERUSPARANNUSHANKKEEN ESITTELYTILAISUUS NSPY RY PERUSPARANNUSHANKKEEN ESITTELYTILAISUUS 9.6.2014 1 PERUSPARANNUSHANKE Tarkoittaa yhdistyksen alueen Kesävesijohdon Katujen Katuvalaistuksen Uusimista / Saneeraamista Sähköverkon 2 ESITYKSEN SISÄLTÖ Hankkeen

Lisätiedot

Vesistöhankkeiden avustaminen

Vesistöhankkeiden avustaminen Vesistöhankkeiden avustaminen Vesistöilta Evijärvi 30.8.2013 Marko Aalto Etelä-Pohjanmaan ELY-Keskus Marko Aalto; Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Ympäristö- ja luonnonvarat,

Lisätiedot

OSAAVA SATAKUNNAN SEUDULLINEN TÄYDENNYSKOULUTUSSOPIMUS. 1. Sopijapuolet. 2. Sopimuksen sisältö. 3. Hallinto ja talous

OSAAVA SATAKUNNAN SEUDULLINEN TÄYDENNYSKOULUTUSSOPIMUS. 1. Sopijapuolet. 2. Sopimuksen sisältö. 3. Hallinto ja talous OSAAVA SATAKUNNAN SEUDULLINEN TÄYDENNYSKOULUTUSSOPIMUS 1. Sopijapuolet Tämän täydennyskoulutuksen sopijapuolet ovat kunta ja Porin kaupunki. Tähän sopimukseen sitoutuneet kunnat ovat Pori, Ulvila, Nakkila,

Lisätiedot

TEHO:ssa tuumasta toimeen

TEHO:ssa tuumasta toimeen TEHO:ssa tuumasta toimeen Maatalouden ympäristönsuojelun neuvottelupäivät Turku Projektikoordinaattori Airi Kulmala TEHO-hanke Perustietoa Toimintakausi: 2008-2010 Rahoitus: 2 milj., MMM ja YM Toteutus:

Lisätiedot

Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI

Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI Projektipäällikkö Riina Rahkila Vesienhoidon vapaaehtoinen järjestäytyminen Pohjois Pohjanmaalla seminaari 4.2.2014 VYYHTI hanke Hanke toteutetaan v.

Lisätiedot

Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry

Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry Heikki Holsti Vesistön kunnostusprosessin eteneminen Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry 21.11.2017 Tampere, KVVY Ajatus kunnostustoimien toteuttamisesta saa alkunsa Rantojen umpeenkasvu Kiintoainekuormitus

Lisätiedot

HARA- hanke Minttu Peuraniemi

HARA- hanke Minttu Peuraniemi HARAhanke Minttu Peuraniemi 13.2.2017 Vesienhoitoa vuodesta 1975 aatteellista ja sitä tukevaa liiketoimintaa Tavoitteet vesiensuojelun, ympäristönsuojelun ja ympäristöterveyden edistäminen Jäsenet vesien

Lisätiedot

JÄTEVESINEUVONTAA SATAKUNNASSA JÄNES. Henna Ryömä Pyhäjärvi-instituutti. Laura Virtanen Pyhäjärvi-instituutti

JÄTEVESINEUVONTAA SATAKUNNASSA JÄNES. Henna Ryömä Pyhäjärvi-instituutti. Laura Virtanen Pyhäjärvi-instituutti JÄTEVESINEUVONTAA SATAKUNNASSA JÄNES Henna Ryömä Pyhäjärvi-instituutti Laura Virtanen Pyhäjärvi-instituutti Katja Helenius Satafood Kehittämisyhdistys ry JÄTEVESINEUVONTAA SATAKUNNASSA - JÄNES Rahoitus:

Lisätiedot

10:00 1. Avaus ja tervehdyssanat (5 min) Juhani Oksanen, Kokemäen kaupunginhallituksen jäsen

10:00 1. Avaus ja tervehdyssanat (5 min) Juhani Oksanen, Kokemäen kaupunginhallituksen jäsen Kokemäenjoki-vesistöalueryhmä kokous 1/2011 Aika: Maanantai 7.11.2011 klo 9:30 12:30 Paikka: Kokemäen vanhan yhteiskoulun valtuustosali Tulkkilantie 16 b, Kokemäki Asialista 09:30 Saapuminen ja tulokahvit

Lisätiedot

Ajankohtaista vesihuoltoavustuksista

Ajankohtaista vesihuoltoavustuksista Ajankohtaista vesihuoltoavustuksista Osuuskuntailta 11.11.2009 / 19.11.2009 45 40 35 30 25 20 15 10 5 0 Vesiosuuskuntien määrä kunnittain Satakunta Eura Eurajoki Harjavalta Honkajoki Huittinen Jämijärvi

Lisätiedot

Pirkanmaan Lapen eteneminen. Ohjausryhmän kokous

Pirkanmaan Lapen eteneminen. Ohjausryhmän kokous Pirkanmaan Lapen eteneminen Ohjausryhmän kokous 3.4.2017 1 18.5.2017 Hankkeen etenemisen tilanne Täydennetty ja saatuun valtionavustukseen sopeutettu hankehakemus toimitettu Sosiaali- ja terveysministeriöön

Lisätiedot

Veden vuoro Vesiensuojelun tehostamisohjelma Tarja Haaranen, ohjelmapäällikkö, YM Vaikuta vesiin päivät

Veden vuoro Vesiensuojelun tehostamisohjelma Tarja Haaranen, ohjelmapäällikkö, YM Vaikuta vesiin päivät Veden vuoro Vesiensuojelun tehostamisohjelma 2019-2023 Tarja Haaranen, ohjelmapäällikkö, YM Vaikuta vesiin päivät 27.-28.8.2019 Nyt on veden vuoro Suurten vesialueiden maana kannamme suurta vastuuta vesistä.

Lisätiedot

JÄTEVESI-INFO SÄKYLÄ ETELÄ-SATAKUNNAN YMPÄRISTÖTOIMISTO & PYHÄJÄRVI-INSTITUUTTI

JÄTEVESI-INFO SÄKYLÄ ETELÄ-SATAKUNNAN YMPÄRISTÖTOIMISTO & PYHÄJÄRVI-INSTITUUTTI JÄTEVESI-INFO SÄKYLÄ 13.3.2019 ETELÄ-SATAKUNNAN YMPÄRISTÖTOIMISTO & PYHÄJÄRVI-INSTITUUTTI JÄTEVESI-INFO VESIENSUOJELU, HAJA-ASUTUKSEN JÄTEVESIEN KÄSITTELYLLE ASETETUT VAATIMUKSET JA MÄÄRÄAJAT, POIKKEAMINEN,

Lisätiedot

Työryhmän tapaaminen

Työryhmän tapaaminen Työryhmän tapaaminen 25.1.2019 Aikataulu: klo 9:00-11:30 Virittäytyminen klo 9:00 9:20 Työryhmä mikä se on? 9:20-9:25 Vesienhoidon tehostamisohjelman mahdollisuudet klo 9:25-9:45 Vesienhoidon 3. kausi,

Lisätiedot

MATO-tutkimusohjelman esittely. Mikko Kuussaari Ohjelman koordinaattori LYNET / Suomen ympäristökeskus

MATO-tutkimusohjelman esittely. Mikko Kuussaari Ohjelman koordinaattori LYNET / Suomen ympäristökeskus MATO-tutkimusohjelman esittely Mikko Kuussaari Ohjelman koordinaattori LYNET / Suomen ympäristökeskus Maatalouden ympäristövaikutusten tutkimusohjelma MATO 2016-2020 MMM ja YM rahoittavat ja koordinoivat

Lisätiedot

Tervetuloa ympäristöohjelman kolmanteen työpajaan Pori/Turku

Tervetuloa ympäristöohjelman kolmanteen työpajaan Pori/Turku Tervetuloa ympäristöohjelman kolmanteen työpajaan Pori/Turku 16.12.2013 Työpajan tavoitteet Missä ollaan nyt ja prosessi, jolla edetään Ensimmäisten toimintahaasteiden valinta ja viilaus Ohjelman ja haastekampanjan

Lisätiedot

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen.

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Aika 11.5.2015 klo 17:00 1/5 Paikka Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto, Tuijussuontie 10, Raisio LÄSNÄ: HALLITUS Vainio Kai puheenjohtaja Läsnäolo-oikeutetut - Esittelijä ja sihteeri Tervakangas Matti Tenhunen

Lisätiedot

Puruvesi-seminaari Vesienhoitosuunnitelmien toteuttaminen. Ylijohtaja Pekka Häkkinen Etelä-Savon ELY-keskus

Puruvesi-seminaari Vesienhoitosuunnitelmien toteuttaminen. Ylijohtaja Pekka Häkkinen Etelä-Savon ELY-keskus Puruvesi-seminaari 6.9.2016 Vesienhoitosuunnitelmien toteuttaminen Ylijohtaja Pekka Häkkinen Etelä-Savon ELY-keskus Vesienhoidon lainsäädäntö Laki vesien- ja merenhoidon järjestämisestä (1299/2004) Vesienhoidosta

Lisätiedot

Heinijärven Suojeluyhdistyksen kokemuksia hankeyhteistyöstä

Heinijärven Suojeluyhdistyksen kokemuksia hankeyhteistyöstä Heinijärven Suojeluyhdistyksen kokemuksia hankeyhteistyöstä Seminaari Tammelan kunnan vesistöjen kunnostushankkeista 30.9.2014 Marja Mäkelä, Jouko Elomaa Heinijärvi Matala ja runsasravinteinen humusjärvi

Lisätiedot

ELY-keskukselta viime vuonna 13,6 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen

ELY-keskukselta viime vuonna 13,6 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen 1.3. 2013 RAHOITUKSEN VUOSIKATSAUS 1.1. - 31.12.2012 ELY-keskukselta viime vuonna 13,6 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen Satakunnan ELY-keskus rahoitti viime vuonna 199 yrityshanketta,

Lisätiedot

MAKSATUSPROSESSIKOULUTUS ESR-HANKETOIMIJOILLE

MAKSATUSPROSESSIKOULUTUS ESR-HANKETOIMIJOILLE Tuija Nikkari Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus MAKSATUSPROSESSIKOULUTUS ESR-HANKETOIMIJOILLE Seinäjoki 24.5.2011 Rahoituspäätös ja projektisuunnitelma Rahoituspäätös sisältää päätösasiakirjan

Lisätiedot

Haja-asutuksen talousjätevesiasetuksen 542/2003 toimeenpanosta

Haja-asutuksen talousjätevesiasetuksen 542/2003 toimeenpanosta Haja-asutuksen talousjätevesiasetuksen 542/2003 toimeenpanosta Ympäristönsuojeluviranhaltijat ry:n järjestämät ympäristönsuojelupäivät 2003 2.10.2003 Lammin biologinen asema yli-insinööri Jorma Kaloinen

Lisätiedot

Pk-yrittäjien turvetuotannon kehittäminen hankkeen esittely

Pk-yrittäjien turvetuotannon kehittäminen hankkeen esittely Pk-yrittäjien turvetuotannon kehittäminen hankkeen esittely 7.11.2006 Pudasjärvi, Hotelli Iso-Syöte 14.11.2006 Saarijärvi, Hotelli Summassaari Ari Erkkilä 2 TAUSTA Tutkimus- ja kehitystarpeiden koonti

Lisätiedot

Vesistökunnostuksen edistämismahdollisuudet Leena Leskinen Tiina Käki Timo Turunen Pohjois-Karjalan ELY-keskus

Vesistökunnostuksen edistämismahdollisuudet Leena Leskinen Tiina Käki Timo Turunen Pohjois-Karjalan ELY-keskus Vesistökunnostuksen edistämismahdollisuudet Leena Leskinen Tiina Käki Timo Turunen Pohjois-Karjalan ELY-keskus 23.10.2013 Järviruoko rantojen haitasta liiketoiminnaksi? -työpaja 1 Painopisteet vesistökunnostuksissa:

Lisätiedot

Puroympäristöjen kunnostaminen kokemuksia ja hyviä käytäntöjä

Puroympäristöjen kunnostaminen kokemuksia ja hyviä käytäntöjä Puroympäristöjen kunnostaminen kokemuksia ja hyviä käytäntöjä Paimionjokiseminaari 13.11.2014, Härkälän kartano, Somero : Janne Tolonen, Valonia Esityksen sisältö Puroympäristöjen kunnostaminen 1. Valonian

Lisätiedot

Veli-Pekka Laukkanen Leena Koski. sivu 1. Kokouksen avaus Läsnäolijoiden toteaminen Kokouksen työjärjestys 2

Veli-Pekka Laukkanen Leena Koski. sivu 1. Kokouksen avaus Läsnäolijoiden toteaminen Kokouksen työjärjestys 2 Asialista 2 / 2013 1 (7) LAMPPU2015-hankkeen ohjausryhmän kokous Aika 10.10.2013 klo 12:00 Paikka Lync Ohjausryhmän jäsenet Hankkeen koordinaattori Teeman 5 koordinaattori Pertti Heikkilä Hankkeen koordinaattori

Lisätiedot

Avustushakemus: Hankeavustus

Avustushakemus: Hankeavustus Avustushakemus 1 (9) Lähetetty 31.03.2017 15:46 Avustushakemus: Hankeavustus Nimenkirjoittaja Järjestön nimi MILJA ANNIKA KARJALAINEN SATAKUNNAN YHTEISÖT RY Järjestönumero 7409 Käyttötarkoitus Järjestötoiminnan

Lisätiedot

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen.

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Aika 7.7.2015 klo 12:30 1/5 Paikka Tulihukka-leiri, Mynämäen palloiluhalli, Urheilutie 9, Mynämäki LÄSNÄ: HALLITUS Vainio Kai puheenjohtaja Tervakangas Matti Tenhunen Pertti Ansio Juho Haapala Heikki Haikonen

Lisätiedot

Sote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 5/2016

Sote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 5/2016 Muistio 1 (10) Sote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 5/2016 Aika 9.5.2016 kello 09:00-10:53 Paikka Kauttuan Klubi, Sepäntie 3, 27500 Eura Muistion vakuudeksi Rainer Lehti puheenjohtaja Aino-Maija Luukkonen

Lisätiedot

Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan - VYYHTI 2012-2014

Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan - VYYHTI 2012-2014 Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan - VYYHTI 2012-2014 Hanke toteutetaan Pohjois-, Keski- ja Etelä-Pohjanmaan maakuntien alueella maakuntien välisenä yhteistyöhankkeena. Hanketyyppi: yleishyödyllinen

Lisätiedot