n eaa Nykyinen Saharan autiomaa oli asutuksen kannalta erittäin suotuisaa savannia runsaine jokineen ja järvineen.

Transkriptio

1 JÄLKIÄ AJASSA n eaa Nykyinen Saharan autiomaa oli asutuksen kannalta erittäin suotuisaa savannia runsaine jokineen ja järvineen. n eaa Maailman vanhimpana pidetyn kaupungin Catal Huyukin asuttaminen alkaa Turkissa SUOMEA ASUTETAAN eaa Ensimmäiset asukkaat saapuivat pieninä ryhminä idästä ja etelästä nykyisen Suomen alueelle n vuotta sitten heti kun se mannerjäätikön vetäydyttyä oli mahdollista. Varhaisimpia jääkauden jälkeisiä merkkejä asutuksesta tunnetaan Utsjoelta, Karjalan Antreasta, Lahden Ristolasta, Orimattilasta ja Suomussalmelta. Asutus vakiintui ja kasvoi seuraavien vuosituhansien aikana. Suomen ensimmäiset asukkaat jättivät jälkeensä mm. kvartsista valmistettuja työkaluja ja niiden työstämisessä syntyneitä ohuita kvartsisiruja eli iskoksia. Kuvassa kivikautiselta asuinpaikalta löytynyt kvartsi-iskos. Kuva Marcus Riska/K.H.Renlundin museo Keski- Pohjanmaan maakuntamuseo.

2 Maanviljely, karjanhoito ja keramiikan valmistus alkaa Lähi-Idässä SUOMUSJÄRVEN KULTTUURI n eaa Varhaisinta Suomen alueella vaikuttanutta kulttuuria kutsutaan Suomusjärven kulttuuriksi, joka tunnetaan tietyntyyppisistä kiviesineistä, mm. pallonuijista. Tämän kulttuurin piiriin kuuluivat myös ne asukkaat, jotka saapuivat nykyisen Keski-Pohjanmaan alueelle n vuotta sitten. Maankohoamisen vuoksi merenranta oli tuolloin noin km päässä nykyisestä merenrannasta eli Halsuan, Perhon, Vetelin, Toholammin, Ullavan ja Lestijärven alueella. Nämä varhaiset asukkaat olivat metsästäjiä, kalastajia ja hylkeenpyytäjiä, jotka asettuivat asumaan merenrannan läheisyyteen. Näiltä asuinpaikoilta on löytynyt heidän jälkeensä jättämiään kiviesineitä ja niiden katkelmia. Pallonuijia joiden käyttötarkoitusta ei varmuudella tiedetä, valmistettiin hiekkakivestä ja vuolukivestä. Liuskekivestä valmistettiin talttoja, kirveitä ja keihäänkärkiä ja kvartsista pienempiä esineitä kuten kaapimia, veitsiä ja nuolenkärkiä. Suurin osa Suomen kivikauden asuinpaikkalöydöistä onkin kvartsia. Se on kova materiaali, mikä lohkeaa terävinä pintoina ja soveltuu hyvin erilaisten pienten terävien esineiden raaka-aineeksi. Usein juuri kvartsiesineiden ja niiden valmistamisessa syntyneiden kvartsi-iskosten löytyminen maastosta onkin selvä merkki kivikautisesta asuinpaikasta. Näitä kaikkia kivimateriaaleja oli suhteellisen helppo hankkia lähitienoolta, joko kivenmurikoina tai kallion kvartsisuonista lohkoen. Mitään orgaanista materiaalia kuten puuta, luuta tai nahkaa ei ole heidän ajaltaan säilynyt. Suomusjärvenkulttuuriin kuuluvia pienehköjä kodanpohjia Kälviän Soidinkankaalla. (Kuvassa etualalla Ari Luomala seisoo keskellä kotapohjaa, taustalla Marcus Riska toisessa kotapohjassa. Kuvassa myös Erkki Keskinen, Marja-Liisa Keskinen ja Antti Kyyrö. Kuva Kokkolan seudun opiston arkeologian kurssin syysretkeltä.)

3 Suomusjärvenkulttuurin pallonuija Perhosta, Perhon kotiseutumuseo. Kuva Hans-Peter Schulz/Kotiseudun muisti hanke. Kirjoitustaito opitaan Lähi-Idässä KERAMIIKAN VALMISTUS JA KÄYTTÖ OMAKSUTAAN n 4200 eaa Saviastioiden valmistus keksittiin n eaa Lähi-Idässä, josta se levisi suhteellisen nopeasti yli Euroopan. Suomessa taito opittiin n eaa. Tästä alkoi ns. kampakeraamisen kulttuurin kausi, joka sai nimensä siitä, että astiat koristeltiin kampaleimoin. Saviastioiden koristelutyyli oli aikansa muoti-ilmiö, joka saattoi muodostua laajoillakin alueilla varsin yhtenäiseksi, mutta muuttui ajan myötä. Siten kampakeramiikka voidaan jaotella toinen toistaan seuraaviin tyylivaiheisiin. Näin pienestäkin löytyneestä saviastianpalasesta voidaan päätellä mihin kulttuurivaiheeseen ja aikaan se kuuluu. Vanhinta tyyliä kutsutaan vanhemmaksi varhaiskampakeramiikaksi ja siinä kampaleimakoristelun päälle on painettu kuoppia. Tätä seuraavassa tyypillisessä kampakeramiikassa kuopat ja kampaleimat muodostavat omia vyöhykkeitään, kun taas myöhäiskampakeramiikassa on koristeena pelkästään kuoppia. Varhaiskampakeraamisena aikana kuten muulloinkin kivikaudella ihmiset hakeutuivat mielellään asumaan merenrannan tuntumaan, lähinnä jokisuihin ja suojaisten merenlahtien rannoille. Asutusta oli Keski-Pohjanmaalla erityisesti Vetelin Puusaarenoosilla muinaisella Perhonjoen suulla ja Toholammilla Lestijoen varsilla ja suualueella.

4 Vetelistä löytynyttä vanhempaa varhaiskampakeramiikkaa. Vetelin kotiseutumuseo. Kuva Hans-Peter Schulz/Kotiseudun muisti hanke Kälviän Pahanportaanrämeen kivikautisen asuinpaikan kaivauksissa löytynyttä tyypillistä kampakeramiikkaa. Kuva Marcus Riska/K.H.Renlundin museo Keski-Pohjanmaan maakuntamuseo

5 Varhaiskampakeraamisen kulttuurin liusketalttoja. Vetelin kotiseutumuseo. Kuva Hans-Peter Schulz/Kotiseudun muisti -hanke Stonehenge Britanniassa, Megaliittikulttuurit Länsi- ja Etelä-Euroopassa, pyramideja rakennetaan Egyptissä HYLKEENPYYNTIÄ JA KAUPANKÄYNTIÄ n eaa Ajanjaksolla n eaa tapahtuu selvä muutos Perämeren rannikon asuttamisessa. Ihminen alkoi voimakkaammin muokata elinympäristöään ja muutos näkyy selkeästi arkeologisessa aineistossa muinaisjäännösten määrän nopealla kasvulla ja monipuolistumisella. Asutus muuttui pysyvämmäksi, toimeentulo sitoutui entistä enemmän merenrannan resursseihin, erityisesti hylkeenpyyntiin. Aikaisemmin käytössä olleet kevytrakenteiset kotatyyppiset asumukset korvautuivat tukevilla osittain maahan kaivetuilla tukevilla hirsisasumuksilla. Muinaisiin jokisuihin ja merenlahtiin muodostui jopa ympärivuoden asuttuja kyliä. Näitä tunnetaan mm. Kaustisen Ylijoelta, Alavetelistä ja Kälviältä. Asuinpaikoilta teetetyissä luuanalyyseissä hylkeenluut muodostavat selvän enemmistön. Tuohon aikaan ilmasto oli huomattavasti lämpimämpi kuin nykyään. On arveltu että Pohjanlahden pohjoisosissa olisi tuolloin ollut runsaasti hylkeitä ja niitä olisi pyydetty yli oman tarpeen kaupankäyntiä varten. Hylkeen rasva eli traani ja hylkeennahat ovat olleet myöhemminkin arvokasta kauppatavaraa. Yhteydet merentakaisiin alueisiin lisääntyivät vaihdettavien tavaroiden muodossa ja Pohjanmaallekin on kulkeutunut runsaasti tämän ajan arvoesineitä, piitä ja meripihkaa, joita ei ole luontaisesti Suomen maaperässä ollenkaan. Pii sopi hyvin työkalujen ja metsästysvälineiden kuten kirveiden, talttojen ja nuolenkärkien valmistusmateriaaliksi. Meripihkasta puolestaan tehtiin kauniita koruja ja nappeja. Nämä olivat kuitenkin sen verran arvokkaita esineitä, että vain harvoilla oli niihin varaa. Esineiden raaka-aineina käytettiin edelleen runsaasti kvartsia ja liusketta, jota saatiin lähempää. Tuohon aikaan Perämeren alueen yhteisöt ilmaisivat itseään myös monumentaalisten kivirakenteiden kuten kiviröykkiöiden ja jätinkirkkojen kautta.

6 Nykyään kivikautiset hirsitalot erottuvat maastossa pyöreinä tai soikeina asumuspainanteina. Kuvassa asumuspainanne Kälviän Veneharjulla. Asumuspainanteen sisällä lapinkoira Sammeli. Koiran etupuolella erottuu vielä asumuksen päädyssä ollut kulkuaukko. Kuva Lauri Skantsi/K.H.Renlundin museo Keski- Pohjanmaan maakuntamuseo. Kivikautisen talon rekonstruktio Saarijärven kivikauden kylässä. Kuva Lauri Skantsi/K.H.Renlundin museo Keski-Pohjanmaan maakuntamuseo.

7 Palanutta luuta Kälviän Pahanportaanrämeen kivikautiselta asuinpaikalta. Kuva Marcus Riska/K.H.Renlundin museo Keski-Pohjanmaan maakuntamuseo Liuskeesta valmistettu taltta Kälviän Pahanportaanrämeen kivikautiselta asuinpaikalta. Kuva Marcus Riska/K.H.Renlundin museo Keski-Pohjanmaan maakuntamuseo

8 Heettiläiset keksivät raudan käytön Vähä-Aasiassa. VIERASTA KANSAA SAAPUU ETELÄSTÄ n eaa Suomen alueelle saapui vierasta kansaa etelästä vuoden 2500 eaa tienoilla. Tämän kansan edustamaa kulttuuria kutsutaan vasarakirveskulttuuriksi tai sotakirveskulttuuriksi heidän käyttämiensä veneenmuotoisten reikäkirveiden perusteella. Suomen vasarakirveskulttuuri kuuluu yleiseurooppalaiseen vasarakirveskulttuuri-ilmiöön, jonka ulottui Dnjepr-joelta idästä Rein-joelle länteen ja Alpeilta aina Pohjoismaihin asti. Suomessa vasarakirveskulttuuri levisi maan lounaisosiin rajan kulkiessa Kokkola-Viipuri akselin länsi ja eteläpuolella. Vasarakirveskulttuurin käyttämät esineet, asumukset ja hautaustavat poikkesivat selvästi alkuperäisväestöä edustavien kampakeraamisen kulttuurin ja asbestikeraamisen Pöljän kulttuurin tavoista. Suomessa ilmiö on tulkittu massamuutoksi etelästä, lähinnä Baltian suunnalta. Maahanmuuttajat ja alkuperäisväestö sulautuivat pian yhteen ja muodostivat suhteellisen yhtenäisen vasarakirveskulttuurin. Tämä näkyy asuinpaikoilla, joilta on löydetty sekä kampakeraamisen kulttuurin että vasarakirveskulttuurin esineistöä. On arveltu, että Perämeren kampakeraamiset ja asbestikeraamiset yhteisöt olivat sen verran voimakkaita ja hyvin organisoituneita, että vasarakirveskulttuuri ei levinnyt niiden alueelle vaan pysähtyi nykyisen Pedersören seuduille. Mielenkiintoista onkin huomata että alkuperäisväestön rakentamien jätinkirkkojen eli suurten kivikehävallien, kiviröykkiöiden ja asumuspainannekylien eteläraja kulkee samoilla seuduilla kuin vasarakirveskulttuurin pohjoisraja. Suomen vasarakirveskulttuurin väestö oli ilmeisesti määrältään suhteellisen pieni, mutta heidän vaikutuksensa näkyy vielä tänäänkin arkeologisen esineistön lisäksi myös suomenkielessä ja suomalaisten geeniperimässä. Osa tuhoutuneen jätinkirkon kehävallia Kälviän Kettuharjussa. Jätinkirkkoja pidetään Keski- ja Pohjois- Pohjanmaalla sekä Itä-Suomessa vaikuttaneen Pöljän kulttuurin edustajien rakentamina. Vasarakirveskansa ei ilmeisesti mielellään tunkeutunut kauaksi Pöljän kulttuurin alueille. Jätinkirkkoja esiintyy enimmäkseen vain Pohjanmaan muinaisella rannikkoalueella. Niiden käyttötarkoitusta ei vieläkään varmuudella tiedetä. Niitä on pidetty mm. kulttipaikkoina, hylkeenpyytäjien tukikohtina, muinaislinnoina ja jättimäisinä astronomisina kalentereina Länsi-Euroopan megaliittikulttuurin rakenteiden tapaan. Joka tapauksessa ne liittyvät kulttuuriseen, taloudelliseen ja sosiaaliseen muutosprosessiin Pohjanmaan rannikolla, jolle oli ominaista väkiluvun kasvu, kaupankäynti, asutuksen kiinteytyminen ja sosiaalisen hierarkkisuuden lisääntyminen. Kuva Lauri Skantsi/K.H.Renlundin museo Keski-Pohjanmaan maakuntamuseo.

9 Toisinaan jätinkirkkojen kehävallissa esiintyy pystykiviä, eli Menhir-kiviä. Tällaiset pystykiviä, joskin huomattavasti isompia tunnetaan runsaasti mm. Ranskan ja Britannian ns. megaliittikulttuurien yhteydestä. Kuvassa Menhir-kiviä Purmon Jäknabackenin jätinkirkon kehävallissa. Rooma perustetaan, ensimmäiset olympialaiset järjestetään PRONSSIA IDÄSTÄ JA LÄNNESTÄ eaa Suomessa pronssikauden katsotaan alkaneen n eaa. Pronssia valmistettiin lisäämällä kupariin n. 10 % tinaa. Esineitä valmistettiin pronssista kaatamalla sulaa metallia muotteihin. Pronssi oli arvokasta materiaalia, jota kulkeutui tänne kaupankäynnin kautta ja vain harvoilla oli mahdollisuus omistaa pronssiesineitä. Jo kivikauden lopulla Suomi alkoi jakaantumaan kahteen kulttuurialueeseen, itäiseen ja läntiseen. Pronssikaudella tämä jako käy entistä jyrkemmäksi. Rannikkoalue oli suuntautunut länteen ja sai myös pronssiesineensä siltä suunnalta, kun taas sisämaan ja Pohjois-Suomen kauppasuhteet suuntautuivat itään ja kaakkoon. On mielenkiintoista, että tämä sama alueellinen raja näkyy vielä tänä päivänä niin kansankulttuurissa, murteissa kuin suomalaisten geeneissäkin. Keski-Pohjanmaalla kuten muillakin rannikkoalueilla pronssikausi näkyy tänään parhaiten suurina hautaröykkiöinä. Sen sijaan asuinpaikkoja tunnetaan kivikaudesta poiketen vain muutamia. Alueellamme pronssikauden hautaröykkiöitä esiintyy n metriä meren pinnan yläpuolella, eli pronssikauden rantaalueilla lähinnä Kokkolassa, Kruunupyyssä, Alavetelissä, Kälviällä, Lohtajalla ja Kannuksessa. Pronssikauden alkuvaiheessa röykkiöt olivat suuria ja ne rakennettiin näkyville paikoille korkean mäen tai kallion laelle merenrannan tuntumaan. Keski-Pohjanmaalla suurimmat haudat ovat n metrin läpimittaisia ja noin kaksi metriä korkeita. Vainajan jäänteet asetettiin maanpinnalle, usein kiviarkkuun, kivikehään tai jonkinlaiseen muurirakennelmaan. Myös puisia arkkuja on todennäköisesti ollut käytössä, mutta niitä ei ole säilynyt tähän päivään asti. Hautarakennelman päälle rakennettiin sitten kiviröykkiö. Joistakin keskipohjalaisista röykkiöistä saa sen vaikutelman, ettei niitä rakennettu kerralla valmiiksi. Tällöin ne saattavat hyvin olla jonkinlaisia sukuhautoja, joihin on haudattu monen sukupolven ajan. Tällaisia saattavat olla varsinkin ns. pitkäröykkiöt, joita alettiin rakentaa mahdollisesti jo kivikaudella. Pronssikauden lopulla hautojen koko pienenee eikä niitä enää rakenneta yhtä näkyville paikoille.

10 Keski-Pohjanmaalla pronssikautista asutusta muodostuu myös sisämaahan. Lestijärven rannalta tunnetaan useita pronssikaudelle ajoittuvia asuinpaikkoja ja niiden läheisyydessä Kasalankankaalla on suuri pyyntikuoppajärjestelmä. Asukkaat harjoittivat ilmeisesti metsäpeuran massapyyntiä ja kaupankäynti suuntautui Etelä-Skandinaviaan. Lestijärven Anttilan asuinpaikalta on löytynyt pronssinen keihäänkärki, joka on ilmeisesti peräisin nykyisen Tanskan alueelta. Pronssikautinen hauta, Alavetelin Hietahaudassa. Kuva Marcus Riska/K.H.Renlundin museo Keski- Pohjanmaan maakuntamuseo Pronssikautinen hauta Pedersören Hundrabergillä. Kuva Lauri Skantsi/K.H.Renlundin museo Keski- Pohjanmaan maakuntamuseo.

11 Ns. pitkäröykkiö kivikauden lopulta tai pronssikauden alusta Kannuksen Navettapellonkankaalla. Kuva Marcus Riska/K.H.Renlundin museo Keski-Pohjanmaan maakuntamuseo Kiinan muuri rakennetaan RAUTAA VALMISTETAAN MEILLÄKIN n. 500eaa - 400jaa Rauta osoittautui huomattavasti pronssia paremmaksi materiaaliksi teräaseissa ja työkaluissa, joten se syrjäytti nopeasti pronssin Suomessakin. Silti pronssia käytettiin edelleen koruihin ja muihin esineisiin, joissa kestävyys ja terävyys olivat sivuseikkoja. Lisäksi rautaa voitiin valmistaa paikallisesti suo- tai järvimalmista, eikä sen hankinta ollut siten kaupankäynnin varassa. Keski-Pohjanmaalla on pitkät perinteen raudanvalmistuksessa ja mm. Lohtajalla ja Toholammilla se oli historiallisella ajalla merkittävä elinkeino. Rautakausi jaetaan Euroopan tapahtumien mukaan esiroomalaiseen aikaan (n. 500 eaa-0), vanhempaan roomalaisaikaan (n jaa), nuorempaan roomalaisaikaan ( jaa), kansainvaellusaikaan (n jaa), merovingiaikaan (n jaa), viikinkiaikaan (n jaa) ja ristiretkiaikaan (n jaa). Keski-Pohjanmaalta tunnetaan melko paljon rautakauden alkupuolelle ajoittuvia hautoja. Nämä haudat ovat useimmiten pienehköjä (2-4 metrin läpimittaisia) ja matalia kiviröykkiöitä joita esiintyy n m merenpinnan yläpuolella silloisella merenranta vyöhykkeellä Kokkolassa, Kälviällä, Lohtajalla ja Kruunupyyssä. Yhdessä kalmistossa saattaa olla useita hautoja. Asuinpaikat sijaitsivat todennäköisesti Keski-Pohjanmaallakin kalmistojen läheisyydessä, näin oli tilanne ainakin Etelä-Pohjanmaalla ja Ruotsin puolella. Tämän ajan hautoja on tutkittu Keski-Pohjanmaalla vain muutamia. Parhaiten tunnetaan nuoremmalle roomalaisajalle/kansainvaellusajalle ajoittuva Lohtajan Rajakallion kalmisto. Rajakalliolla on viisi pientä, n. 1,5-2 metrin läpimittaista kiviröykkiötä kalliorotkojen päälle kasattuina. Röykkiöistä on aikoinaan löytynyt palanutta luuta, pronssinen rannerengas ja pronssisormus.

12 Lohtajan Rajakallion kalmistoon kuuluva röykkiö. Kuva Lauri Skantsi/K.H.Renlundin museo Keski- Pohjanmaan maakuntamuseo. Esiroomalaisella ajalla (n. 500 eaa-0) esiintyi Keski-Pohjanmaan rannikkoalueella useita eri hautatyyppejä. Kuvassa Kokkolan Sokojan Palojärvellä sijaitseva hautaröykkiö, joka on rakennettu ison maakiven ympärille. Kuva Lauri Skantsi/K.H.Renlundin museo Keski-Pohjanmaan maakuntamuseo.

13 Kansainvaellukset, Euroopassa sotaista ja levotonta aikaa KYRÖNJOKILAAKSO PUHKEAA LOISTOONSA n jaa Nuoremmalta roomalaisajalta n. 200 luvulta lähtien Pohjanmaa vaurastuu selvästi. Hauta-antimet haudoissa lisääntyvät, mutta toisaalta löytöaineisto keskittyy tietyille paikoille enemmän kuin millään muulla ajanjaksolla. Ajanlaskun alun jälkeisinä vuosisatoina kohtuullisen tasaisesti levittäytynyt rannikkoasutus Raahen ja Porvoon välillä keskittyy nyt muutamille keskusalueille, erityisesti maatalouden kannalta parhaiten tuottaville paikoille, suojaisille rannoille ja jokilaaksoihin. Näille keskusalueille on ominaista runsaammin esineitä sisältävä hautaustapa, jossa tuontiesineet ja aseet yleistyvät. Tämä kertoo myös varallisuuden keskittymisestä ja sosiaalisesta hierarkiasta. Pohjanmaalla tällainen vauras asutuskeskus muodostuu Maalahden, Laihian, Vöyrin, Vähäkyrön ja Isokyrön alueille, joissa vainajien hautaaminen kiviröykkiöihin jatkuu. Kaupankäynti kukoisti ja se kohdistui roomalaisajalla erityisesti Baltian suuntaan. Tuolloin hauta-antimissa korostuvat erilaiset korut ja soljet. Kansainvaellusajalla (n jaa) tämä Pohjanmaan keskusalue oli rikkaimmillaan ja hauta-antimissa korostuivat erityisesti pukuihin kuuluvat koristeet ja korut. Tuolloin kaupankäynnin painopiste siirtyy Baltian sijasta länteen, Skandinaviaan. Merovingiajalla (n jaa) löydöt haudoissa alkavat asteittain vähenemään. Tälle ajalle on tyypillistä polttokenttäkalmistot ja soturisymboliikka. Kiviröykkiöiden sijasta vainajien tuhkatut jäänteet on ripoteltu hauta-antimien kanssa tasaiselle maalle kivien väleihin ja peitetty kivillä ja maalla. Aseiden määrä haudoissa kasvaa voimakkaasti. Haudat sisältävät mm. miekkoja, väkipuukkoja, keihäänkärkiä ja kilvenkupuroita. Löytöjen ja muinaisjäännösten perusteella Keski-Pohjanmaalla asutus näyttää romahtavan edellisiin ajanjaksoihin verrattuna. Varmat tunnetut asuinpaikat, kalmistot ja löydöt puuttuvat tältä ajalta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei asutusta täälläkin olisi ollut. Muutamat hautaröykkiöt voisivat sijaintinsa perusteella olla tämän ajan kalmistoja. Kokkolan Sokojan kylällä Strömmesissä on tutkittu kahta kiviröykkiötä, joiden pohjalta löytyi palanutta luuta. Kyseessä on mahdollisesti kansainvaellusaikainen tai merovingiaikainen kalmisto. Ullavanjärven rannalta on löytynyt muinaissuksi ja reenjalas, jotka ajoittuvat n. 700-luvulle. Viikinkiretket, Venäjän valtakunta perustetaan VIIKINKINKIAIKA ILMAN VIIKINKEJÄ? n jaa Pohjanmaan kukoistuskausi päättyi vuoden 800 tienoilla eikä varmaa syytä tähän tiedetä. Entiset Pohjanmaan keskusalueet Maalahdessa, Vöyrillä, Laihialla, Vähäkyrössä ja Isokyrössä kuihtuivat ja kaupankäynti siirtyi etelämmäksi. Keski-Pohjanmaaltakin tunnetaan hyvin vähän viikinkiaikaisia löytöjä ja ne kaikki ovat löytyneet sisämaasta. Räyringinjärven itäpuolelta on löytynyt pronssinen kupurasolki ja rautakirves, mahdollisesti hautalöytöjä. Halsuanjärven Karhulahdelta on löytynyt 800-luvun pronssinen kaarisolki ja Perhon Pirttijärveltä rautainen keihäänkärki. Ullavanjärven Ahoniemen kalastuspaikka ja Iso Hiidenluodon uhrikivi eli kuppikivi kuulunevat tähän aikakauteen. Viikinkiaikainen rannikkoalue on Keski- Pohjanmaalla yllättävän löydötön ja asutus näyttää painottuneen sisämaahan. Näyttääkin siltä, että viimeistään viikinkiajalla Keski-Pohjanmaan sisämaan järvialueille alkoi muodostua kiinteää asutusta.

14 Vetelistä Räyringinjärven itäpuoleta löytynyt kupurasolki ja kirves, Vetelin kotiseutumuseo. Kuva Hans-Peter Schulz/Kotiseudun muisti -hanke. Tekstit: Lauri Skantsi