Muinainen asukas Kauhajoen metsissä

Transkriptio

1 Muinainen asukas Kauhajoen metsissä ARI SIIRIÄINEN Kauhajoen kansallismaisema : kaunis jokilaakso, peltojen takana metsänreuna. Mennäänpä kahdeksan, yhdeksän vuosituhatta ajassa taaksepäin, jolloin ensimmäiset asukkaat saapuvat alueelle. Maisema on aivan toisenlainen. Jääkautinen mannerjää on ilmaston lämpenemisen johdosta perääntynyt Kauhajoen kohdalta kauas kohti luodetta ja alueen on vallannut meri. Rantaviiva noudattelee tasoa, jota nyt, maan kohoamisen seurauksena, edustaa kartalla 120 m:n korkeuskäyrä. Yli puolet Kauhajoen pinta-alasta kunnan pohjoisosa on veden vallassa. Muutama kilometri siitä, mihin historian saatossa paljon myöhemmin rakennetaan Kuhajoen kirkko, työntyy merestä etelään lahti, johon puolestaan laskee pienoinen joki. Metsä ulottuu rantaviivaan asti, mutta tarkemmin katsottuna sen puulajisto poikkeaa nykyisestä oleellisesti: kuusi ei erotu taivasta vasten piirtyvässä metsäprofiilissa, vaan mänty ja koivu ovat valtalajit, ja lepikko ja pajukko tunkeutuvat rantaviivalle asti. Pelloista ei ole tietoakaan. Entä ihminen? Siellä näkyvät asukkaat ujuttelevan yksipuisia ruuhiaan rantavesiä tarkoin tutkaillen ja välillä atrainta kokien nostavan hauen ruuheen. Onki ja kalaverkko on myös mukana. Kun kalamies lipuu kotarantaan, on toinen vähäisen kotakylän mies saapumassa metsästä mukanaan jousella ja nuolella ampumaansa riistaa, ehkä jänis tai majava tai peräti peura. Linnustuskin on saattanut onnistua, ja jos oli saatu kokoon pieni pyyntiryhmä, hirvikin tuli kysymykseen. Voimme sijoittaa tämän näkymän Hyypän kylän Rinta-Könnön talon kohdalle. Sieltä on peltotöissä löytynyt asutuksen merkkejä: kivikirveitä ja -talttoja, kivisen nuijan keskentekoinen aihelma ja pieniä kvartsinkappaleita. Esineet paljastavat tuon varhaisen asutuksen kuuluvan kivikauden alkuvaiheeseen, ja laskelmat maankohoamisesta ja sen aiheuttamasta rantaviivan vetäytymisestä osoittavat iän: 8500 v sitten. Kiviesineet ovat ajalle tyypillisiä standardimuotoja, alkeellisia kirveitä, käyräselkäinen kouruteräinen taltta ja kartionmuotoisella reiällä varustettu pallomainen nuijakivi; kvartsit ovat nahan kaapimista, reiän tekoa tai leikkaamista varten iskettyjä kappaleita ja niiden valmistuksessa syntyneitä iskoksia. Maaperän happamuus on tuhonnut jäljettömiin kaiken muun, puusta, nahasta, sarvesta, luonnonkuiduista, tuohesta ja muusta eloperäisestä materiaalista valmistetut esineet täysin. Metsä antoi siis asukkaille paitsi ravintoa myös raaka-ainetta tarvekaluihin. Samoin kodat asumista ja keittämistä varten rakennettiin puuriu uista ja katettiin vuodilla. Kiinnostava yksityiskohta kotakylän tuokiokuvassa on se, ettei saviastioita näy missään; kaikki nestemäinen aine vedestä lähtien on varastoitu puu- ja nahka-astioihin ja keittäminen hoidettiin puuastioissa nuotiossa kuumennettujen kivien avulla. KIVIKAUTISEN KOTAKYLÄN METSÄSTÄJÄT JA KALAS- TAJAT OLIVAT SEUTUMME ENSIMMÄISIÄ ASUKKAITA JÄÄKAUDEN JÄLKEEN. PIIRTÄNYT SARI MANTILA. 10

2 Edellä lyhyesti kuvattu kivikautinen kulttuurikuva jota arkeologisessa tutkimuksessa kutsutaan esikeraamiseksi tai tärkeän uusmaalaisen löytöalueen mukaisesti Suomusjärven kulttuuriksi pätee koko eteläisen Suomen alueella. Kehitys oli äärimmäisen hidasta. Kauhajoeltakin löytyneet muut asuinpaikat, Keski-Hyypän Pentinmäestä, Kainaston kylän Peurasta ja Koivumäestä ja Luomankylän Korkiamäestä tavatut löydöt toistavat kuvattuja piirteitä. Jotakin lisääkin ne tuovat esinevalikoimaan, mutta se vain vahvistaa sitä vähää, mitä tiedetään esikeraamisesta vaiheesta, sen tekniikasta, elinkeinoista ja sosiaalisista rakenteista. Pentinmäestä on alkeellisten kirveiden lisäksi löytynyt liuskeesta hiottu suiponsoikea keihäänkärki ja varsireiällinen hakku, muilta paikoilta on käyräselkäisiä kourutalttoja ja ajanjaksolle tyypillisiä tasateräisiä talttoja. Korkiamäeltä on kuitenkin sellaistakin esineistöä, joka saattaisi kuulua esikeraamisen jälkeiseen kampakeraamiseen kauteenkin, mutta kun saviastianpaloja ei sieltäkään löytynyt, lienee varminta iätä asutus esikeraamisen kauden lopulle, vuoden taakse. Tähän viittaa sekin, että rantaviiva noudatteli Korkiamäen asutuksen aikaan 90 metrin nykytasoa, mikä edellyttää rannan siirtymisen mukaisesti tuota ikää. Kaikilta edellä luetelluilta paikoilta ovat tutkijat poimineet iskennässä syntyneitä kvartsinkappaleita, joten paikoille on todella muinoin asetuttu asumaan kuinka pitkiksi ajoiksi, on mahdotonta sanoa. Maankuori kohosi noihin aikoihin varsin nopeaan tahtiin, paljon nopeammin kuin nykyään (tuolloin ainakin 2.5 m sadassa vuodessa, nykyisin cm), ja rantaviiva vetäytyi laakeassa maastossa jo yhdenkin sukupolven aikana useita satoja metrejä, mikä pakotti asutuksen etsiytymään aina aika-ajoin uudelle paikalle. Metsämiesten samoillessa riistamailla ja kalamiesten ja hyljestäjien liikuskellessa talvisilla jäillä kiviesineitä saattoi kadota tietymättömiin tai niitä heitet- tiin maastoon uhreiksi jumaluuksille. Tällaisia yksittäisiä esineitä löytyy Kauhajoenkin alueelta runsain mitoin. Paria lukuunottamatta ne kuuluvat edellä kuvattuun esikeraamiseen kauteen. Poikkeukset ovat vaikeasti ajoitettavia, 11

3 ilmeisen pitkäaikaisia esinemuotoja. Kuitenkin yksi niistä, Enon kappalaisen maalta jo viime vuosisadalla löytynyt pienoinen kirves, kuuluu kampakeraamiseen kauteen, joka sijoittuu vuoden taakse. Tuon aikakauden asuinpaikkoja tunnetaan useitakin Kauhajoen pohjoispuolelta, ja näin ollen Enon kirveen hukkaaja on todennäköisesti samoillut sieltä päin etelään pyynnin merkeissä. Kauhajoen arkeologinen löytöaineisto vaikenee esikeraamisen kauden jälkeen useaksi tuhanneksi vuodeksi. Asutus on, kuten sanottu, vetäytynyt pohjoiseen rantaviivan siirtymisen tahdissa, ja Kauhajoen jokivarret ja metsät jäivät takamaaksi, jossa riistaa kyllä oli ja sitä hyödynnettiin, mutta asuinpaikat perustettiin pohjoisille rannikoille. Mutta kivikautisia asukkaita on kuitenkin vielä tulossa. Noin 4500 vuotta sitten kotasavuja nousee jälleen Kauhajoen metsistä. Tällä kertaa asujamisto on aikaisempaa selvästi korkeammalla kulttuuritasolla. He valmistivat upeita varsireiällisiä sotakirveitä kivestä, jota he ehkä kauppavaihdon perusteella saivat etelästä, Satakunnan rannikkoalueilta. Tällaisia ns. venekirveitä arkeologien antama nimitys kirveiden venettä muistuttavan muodon perusteella on Kauhajoen alueelta löytynyt seitsemän. Niistä osa saattaa hyvinkin olla peräisin haudoista, koska monin paikoin ehjät venekirveet ovat lähemmässä tarkastelussa osoittautuneet hauta-antimiksi; haudat ovat olleet maakuoppia, joihin vainaja on asetettu kyyrypolviseen nukkuma-asentoon. Kauhajoellakin kannattaisi venekirveiden löytöpaikat tarkastaa tämä mahdollisuus mielessä. Sotakirveskansa valmisti myös taidokkaita saviastioita, joiden loivasti kaartuvat kaulat he koristivat viivavyöhykkein tai nuorapainantein siitä nimitys nuorakeraaminen kulttuuri ja väestö. Keitä nuorakeraamikot olivat? Tutkijoiden ajatukset eroavat tässä kysymyksessä. Eräät arvelevat, että he olivat tulokkaita Suomenlahden eteläpuolelta ehkä osin Skandinaviastakin ja edustivat uutta väestöainesta, indoeurooppalaista kantabalttia puhuvaa väestöä. Toiset tutkijat ovat kääntyneet sille kannalle, että nuorakeraaminen kulttuuri syntyi kyllä ulkoisten yhteyksien pohjalta, mutta kotoisen alkuperäisväestön piirissä: kontaktit meren yli välittivät tietoa uutuuksista, niin esineellisistä, taloudellisista kuin sosiaalisistakin, joita hanakasti eräänlaisina statussymboleina omaksuttiin kotoisen perinteen tilalle. Kysymys on ratkaisematta ja varmaankaan ei lopullista totuutta asiasta koskaan saada kyse on tutkijoiden näkemyksistä ja selitysmalleista. Itse kallistuisin edellisen mallin kannalle: nuorakeraaminen kulttuuri levisi tulokkaiden tuomana, mutta kulttuurikuvan muutokseen osallistuivat myös suomensukuiset alkuperäiset asukkaat, ne jotka olivat metsissään samonneet aikaisemminkin. Joka tapauksessa uusi kulttuuri mursi vanhan vain Suomen lounaisosassa, linjan Vaasa Tampere Viipuri eteläpuolella; pohjoisemmaksi vaikutteita tihkui vain satunnaisesti. Kauhajoen metsät kuuluvat piirin pohjoiseen periferiaan ja osuvat siihen välimaastoon, joka erottaa lähinnä Kyrönjokilaaksoon keskittyvän ja eteläsuomalaisen asutuskeskittymän toisistaan. Kauhajoelta löytyneet kuusi tai seitsemän venekirvestä ja pari arkisiin askareisiin tarkoitettua yksinkertaista työkirvestä osoittavat alueen kuuluneen nuorakeraamiseen kulttuuripii-riin vaikka asuinsijoja ei ole ainakaan toistaiseksi vielä löytynyt. Nuorakeraamisen kulttuurin kohtalon sinetöi ilmaston huononeminen, joka oli alullaan jo uutuuksien levitessä Suomen puolelle. Jos, kuten arvellaan, elinkeinoissa oli tässä vaiheessa jo mukana ainakin kokeilevassa mielessä maanviljely ja karjanhoito, toimeentulo kävi yhä hankalammaksi. Idän suunnalta metsiin levisi kuusi, ensin yksittäisinä puina ja metsiköinä, mutta ajan myötä yhä tihentyvinä metsinä. Nuorakeraaminen kulttuuri ei sopeutunut muuttuviin luonnonoloihin vaan menetti ominaispiirteensä. Vanhat, nuorakeraamisia innovaatioita edeltäneet esinemuodot ja kalastukseen, metsästykseen ja keräilyyn perustuva talous tulivat taas tarkoituksenmukaisiksi. Syntyi sekakulttuuri, jossa nuorakeraamisia piirteitä erottuu vanhasta kivikautisesta yleiskuvasta; tätä kutsutaan Kiukaisten kulttuuriksi. Tästäkin vaiheesta Kauhajoen löydöt vaikenevat täysin, elleivät sitten kaksi Nirvankylästä löytynyttä esinettä, kirves ja taltta, kuulu siihen. 12

4 SEPPO LAAKSO KUUSEN YLEISTYMINEN 3000 VUOTTA SITTEN OLI MERKKI ILMASTON HUONONEMISESTA, JA KAUHAJOEN METSÄT JÄIVÄT ASUMATTOMIKSI ERÄMAIKSI KIVIKAUDEN JÄLKEEN. KOSKEMATONTA KUUSIMETSÄÄ VINNIÄISLUOMAN TUNTUMASSA. Kivikauden jälkeen Kauhajoen metsät jäivät asumattomiksi erämaiksi, kunnes historiallisen ajan talonpojat vasta 1500-luvulla asettuivat alueelle alkaen raivata jokivarsia viljelykseen. Tuolloin nykyinen kansallismaisema vasta syntyi. Kaikkiaan 2500 vuotta kestäneiden pronssi- ja rautakausien arkeologiset löydöt ovat äärimmäisen niukat ja kertovat jälleen vain satunnaisista eränkävijöistä Kauhajoen aarnimetsissä. Kaksi soikeaa tuluskiveä jollaisia rautakauden turkismetsästäjät ja kaskenpolttajat heittivät uhreina puroihin ja kaskipeltoihin metsästys- ja viljaonnea varmistamaan ovat tästä todisteina. Mistä turkis- ja kaskimiehet samosivat Kauhajoen erämaihin, on vaikea sanoa. Kysymys liittyy koko Pohjanmaan rautakautisen asutuksen ongelmakenttään. Taantuiko Kyrönmaan ja Etelä-Pohjanmaan rannikon varhaisen ja keskisen rautakauden ainakin noin vuoteen 800 jkr jatkunut vankka asutus 800-luvun kuluessa yksittäisten talojen hajaasutukseksi, katosiko asutus peräti kokonaan, vai mikä sen kohtalo oli? Arkeologien aikaisemmin esittämän näkemyksen mukaan maakunta autioitui kokonaan, ja näin ollen ne yksittäiset löydöt, joita alueelta 800-luvun ajalta ja sen jälkeen on mm. Teuvalta, Kurikasta, Töysästä ja Alavudelta löytynyt, osoittaisivat aktiviteettia Hämeen suunnalta. Tämä olisi ymmärrettävissä hyvin alkuna sille asutustoiminnalle, joka Etelä-Pohjanmaan jokivarsia pitkin suuntautui etelästä sittemmin historiallisella ajalla. Mutta toisaalta arkeologien keskuudessa on voittamassa kannatusta ajatus, että asutus ei Etelä-Pohjanmaalta minnekään hävinnyt 800-luvun kuluessa, vaan kysymyksessä on taloudellinen laskusuhdanne yleisen eurooppalaisen kauppaverkoston uudelleenjärjestäytymisen seurauksena, ja tästä johtuva demografinen taantuma Etelä-Pohjanmaalla. Silti asutus jatkui katkeamattomana, vaikkakin siis harventuneena ja ulkoiset kontaktinsa menettäneenä. Näin ollen Kauhajoen erämaissa metsästävät ja mahdollisesti pieniä kaskimaita polttavat samoilijat ovat voineet yhtä hyvin olla eteläpohjalaisia talonpoikia. 13

5 SEPPO LAAKSO MERESTÄ KOHOAVA MAAPERÄ SAA VÄHITELLEN MAANNOSKERROKSENSA, KIVENNÄISMAAN RAPAUTUMINEN ALKAA JA PIONEERIKASVIT VALTAAVAT RANNAN. KAUHAJOKI NOUSI ITÄMEREN SYLISTÄ NOIN VUOTTA SITTEN, SIIS 3000 VUODESSA. 14