Eduskunnan puhemiehelle
|
|
- Simo Uotila
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KIRJALLINEN KYSYMYS 162/2010 vp Asevelvollisen työuran pidentäminen varusmiespalvelukseen liittyvillä muutoksilla Eduskunnan puhemiehelle Asevelvollisuuslain 31 :n perusteella palveluksen aloittamisajankohtaa voidaan asevelvollisen hakemuksesta muuttaa, jos se on asevelvolliselle erittäin tarpeellista mm. ammattiin valmistumisen tai opiskelun vuoksi. Yleisiä palvelukseenastumisaikoja on kaksi vuodessa: tammi- ja heinäkuu. Varusmiespalvelusaika on 180, 270 tai 362 päivää sen mukaan, mihin tehtäviin asevelvollinen haluaa kouluttautua tai hänet katsotaan päteväksi. Puolustusvoimien Varusmies kirjasessa linjataan mm., että "kutsuntojen jälkeisenä keväänä ylioppilaaksi kirjoittavia suositellaan hakeutumaan toisen vuoden tammikuun erään. Ellei opiskelu/koulu ole esteenä, suositellaan kutsuntojen jälkeistä tammikuun saapumiserää. Talvierä mahdollistaa myös arvosanojen parantamisen syksyllä tai taloudellisen tilan parantamisen työskentelemällä." Suomessa käydään laajaa keskustelua työurien pidentämisen mahdollisuuksista. Opiskelijajärjestöt ovat esittäneet, että varusmiespalveluksen ajat on sovitettava yhteen lukukausien kanssa, varuskuntiin on järjestettävä tenttimahdollisuuksia ja kotiutumisen yhteyteen on järjestettävä ohjausta opintoihin tai töihin siirtymiseen. Pahimmissa tapauksissa näyttää siltä, että asevelvolliselta kuluu kaksi vuotta elämästään esimerkiksi ylioppilaskirjoitusten jälkeen varusmiespalveluksen suorittamiseen, kun palveluksen suorittaminen ajoittuu kahden lukuvuoden ajalle. Järkevintä työurien pidentämisen kannalta olisi, että varusmiespalvelun suorittamisen ajankohdat kulkisivat yhtenevästi lyhyempien palvelusaikojen osalta oppilaitosten ja yliopistojen lukukausien kanssa. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä, että opiskelijajärjestöjen esitykset työurien pidentämiseen mahdollistuvat myös puolustusvoimien toiminnan osalta (varusmiespalvelun ajoittaminen, tenttimahdollisuudet varuskunnissa sekä opinto-ohjaus ja työnhakupalvelut kotiutumisen yhteydessä)? Helsingissä 5 päivänä maaliskuuta 2010 Kari Kärkkäinen /kd Versio 2.0
2 Ministerin vastaus Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Kari Kärkkäisen /kd näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 162/2010 vp: Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä, että opiskelijajärjestöjen esitykset työurien pidentämiseen mahdollistuvat myös puolustusvoimien toiminnan osalta (varusmiespalvelun ajoittaminen, tenttimahdollisuudet varuskunnissa sekä opinto-ohjaus ja työnhakupalvelut kotiutumisen yhteydessä)? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Maanpuolustusvelvollisuuden täyttämiseen kuuluva asepalvelus merkitsee väistämättä rajoituksia henkilön ajankäyttöön. Asevelvollisuuslakia valmisteltaessa asiaa tarkasteltiin myös kansalaisen näkökulmasta ja säännökset pyrittiin laatimaan niin, että myös asevelvollisen opiskeluun ja henkilökohtaisiin asioihin liittyvät tarpeet tulevat mahdollisimman hyvin huomioon otetuiksi. Varusmiespalvelus aloitetaan pääsääntöisesti tammikuussa tai heinäkuussa. Valtaosa palvelee kuusi tai kaksitoista kuukautta. Useissa tapauksissa palvelus noudattaa siten myös oppilaitosten lukukausirytmiä. Kutsuntavaiheessa asevelvolliselta tiedustellaan sopivinta palveluksen aloittamisaikaa sekä palveluspaikkaa. Useimmiten ainakin toinen toivomuksista voidaan toteuttaa. Palvelukseen määrättäessä pyritään muutenkin ottamaan huomioon asevelvollisen elämäntilanne. Palvelus määrätään aloitettavaksi kolmen kutsuntaa seuraavan vuoden aikana. Senkin jälkeen palveluksen aloittamisajankohtaa voidaan hakemuksesta muuttaa. Palvelusaikana asevelvollisella on lakiin perustuva oikeus saada sosiaaliturvaa koskevaa asiantuntevaa apua palvelukseen liittyvissä asioissa. Varuskunnassa on tätä varten sosiaalikuraattori. Hänen kanssaan voi keskustella myös opiskeluun ja työpaikkaan liittyvistä asioista. Käytännössä myös varusmiestoimikunnat antavat opiskeluun liittyvää opastusta. Joukko-osaston komentajan alaisen varusmiestoimikunnan tehtävänä on osallistua varusmiehen aseman ja palvelusolosuhteiden kehittämiseen. Tentteihin ja pääsykokeisiin osallistumista varten voi käyttää asevelvollisuuslaissa tarkoitettuja lomia. Palvelukseen määrätyn asevelvollisen työ- ja virkasuhteen jatkumisesta säädetään erillisellä lailla. Lain sisällöstä annetaan asevelvolliselle tietoa sekä kutsuntavaiheessa että ennen palveluksen päättymistä. Varuskunnissa ei tiettävästi ole järjestetty tentti- tai pääsykoetilaisuuksia. Sinänsä tähän ei liene estettä, jos jokin oppilaitos haluaa sellaisen järjestää. Asevelvollisuusjärjestelmää ja varusmiespalvelusta kansalaisvelvollisuuden suorittamisena tulee tarkastella kokonaisuutena. Sillä on vaikutuksia opintoihin, työelämään, terveyteen ja näiden kautta talouteen. Sillä on myös merkitystä arvoihin, yhteenkuuluvuuden lisäämiseen ja vastuuntuntoon, mitä ei voida mitata varallisuus- tai muilla konkreettisilla mittareilla. Käytännössä palvelus viivästyttää opintoja. Monelle varus- 2
3 Ministerin vastaus KK 162/2010 vp Kari Kärkkäinen /kd miespalveluksesta on myös suoranaista hyötyä opiskelun ja tulevan työn kannalta. Helsingissä 25 päivänä maaliskuuta 2010 Puolustusministeri Jyri Häkämies 3
4 Ministerns svar Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 162/2010 rd undertecknat av riksdagsledamot Kari Kärkkäinen /kd: Vilka åtgärder har regeringen för avsikt att vidta för att studentorganisationernas framställningar om hur arbetskarriärerna kan förlängas ska blir möjliga också i fråga om försvarsmaktens verksamhet (inledandet av beväringstjänst, tentmöjligheter vid garnisonerna samt studiehandledning och tjänster gällande arbetsansökan i samband med hemförlovningen)? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: Militärtjänsten, som ingår i fullgörandet av försvarsplikten, innebär oundvikligen begränsningar i en persons tidsanvändning. När värnpliktslagen bereddes granskades saken också ur medborgarens perspektiv och man försökte utarbeta bestämmelserna så att också den värnpliktiges behov med anknytning till studier och personliga frågor blir beaktade så väl som möjligt. Beväringstjänsten inleds i regel i januari eller juli. Största delen tjänstgör sex eller tolv månader. I flera fall följer tjänstgöringen därmed också läroinrättningarnas terminsrytm. I uppbådsskedet tillfrågas den värnpliktige om den lämpligaste tiden att inleda tjänstgöringen samt om den lämpligaste tjänstgöringsplatsen. Oftast kan åtminstone det ena önskemålet tillgodoses. När en person förordnas till tjänstgöring försöker man också annars beakta den värnpliktiges livssituation. Det bestäms att tjänstgöringen ska inledas inom de tre år som följer på uppbådet. Också efter detta kan tidpunkten för inledandet av tjänstgöringen ändras på ansökan. Under tjänstgöringstiden har den värnpliktige på lag baserad rätt till sakkunnighjälp i ärenden som har samband med tjänstgöringen och som gäller social trygghet. Vid garnisonen finns en socialkurator för detta ändamål. Med kuratorn kan man också diskutera frågor med anknytning till studier och arbetsplats. I praktiken ger också beväringskommittéerna handledning som anknyter till studierna. Beväringskommittén, som är underställd kommendören för truppförbandet, har till uppgift att delta i utvecklandet av beväringens ställning och tjänstgöringsförhållanden. För att delta i tenter och inträdesförhör kan man använda de permissioner som avses i värnpliktslagen. Bestämmelser om fortbeståndet av arbets- och tjänsteförhållandet för en värnpliktig som förordnats till tjänstgöring ingår i en särskild lag. Om innehållet i lagen informeras den värnpliktige både vid uppbådet och innan tjänstgöringen avslutas. Vid garnisonerna har det såvitt man känner till inte ordnats tent- eller inträdesförhörstillfällen. I sig torde det inte finnas något hinder för detta, om en läroinrättning vill ordna ett sådant. Värnpliktssystemet och beväringstjänsten, som innebär fullgörandet av en medborgarplikt, bör granskas som en helhet. Den har konsekvenser för studier, arbetsliv, hälsa och genom dessa på ekonomin. Den har också betydelse för värderingar, ökande samhörighet och ansvarskänsla, vilka inte kan mätas med några förmögenhetmätare eller andra konkreta mätare. I praktiken fördröjer tjänstgöringen studierna. Många har dock 4
5 Ministerns svar KK 162/2010 vp Kari Kärkkäinen /kd direkt nytta av beväringstjänsten med tanke på studier och kommande arbete. Helsingfors den 25 mars 2010 Försvarsminister Jyri Häkämies 5
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1278/2010 vp Osa-aikaeläkkeellä olevien sairauspäivärahaan liittyvien ongelmien korjaaminen Eduskunnan puhemiehelle Jos henkilö sairastuu osa-aikaeläkkeelle jäätyään, putoavat hänen
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2013 vp Rajatyöntekijöiden oikeus aikuiskoulutustukeen Eduskunnan puhemiehelle Osaamisen kehittäminen ja aikuisopiskelu ovat nykyään arkipäivää. Omaehtoisesti opiskelevat rajatyöntekijät
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 110/2007 vp Alkoholin liikakäyttöön puuttuminen työpaikoilla Eduskunnan puhemiehelle Suomessa saattaa olla Työterveyslaitoksen selvityksen mukaan jopa 500 000 700 000 alkoholin suurkuluttajaa.
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 857/2005 vp Vakuutusmeklaritutkinto Eduskunnan puhemiehelle 1.9.2005 tuli voimaan laki vakuutusedustuksesta (570/2005). Lain 49 :n mukaan siirtymäsäännöksistä säädetään seuraavasti:
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 304/2011 vp Varuskuntien lakkauttamisten vaikutukset kutsuntoihin Eduskunnan puhemiehelle Suomen puolustusvoimien perustehtäviin kuuluu maamme puolustaminen, osallistuminen kriisinhallintatehtäviin
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 85/2011 vp Varhennetun eläkkeen vaikutukset takuueläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Laki takuueläkkeestä tuli voimaan 1.3.2011, ja sen tarkoituksena on ollut turvata Suomessa asuvan
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 159/2012 vp Aikuisen ADHD-potilaan metyylifenidaattilääkityksen korvaaminen Eduskunnan puhemiehelle ADHD aiheuttaa keskittymishäiriötä, se myös hankaloittaa ja vaikeuttaa ihmiselämän
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 345/2013 vp Osasairauspäivärahan maksaminen vuosiloman ajalta Eduskunnan puhemiehelle Sairausvakuutuslain mukaan osasairauspäivärahaa maksetaan vähintään 12 arkipäivän yhtäjaksoiselta
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1231/2010 vp Vuosilomapalkkasäännösten saattaminen vastaamaan Euroopan unionin tuomioistuimen tuomiota C-486/08 Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin tuomioistuin (EUT) on jo 22.4.2010
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 946/2010 vp Adr-ajolupavaatimukset Helsinki-Vantaan lentokentällä Eduskunnan puhemiehelle Autonkuljettajilta vaaditaan adr-ajolupa, mikäli he kuljettavat vaarallisia aineita yli sallittujen
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 986/2009 vp Auton katsastamisen mahdollistaminen Espanjassa Eduskunnan puhemiehelle Huomattava määrä suomalaisia asuu osan vuotta Espanjassa. Monilla on siellä oma Suomessa rekisteröity
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 964/2010 vp Oppilaitosten työharjoittelujaksot Eduskunnan puhemiehelle Ammattikorkeakoulut järjestävät monimuotoopetusta, jossa yhdistellään eri opetuskeinoja joustavasti keskenään.
Till riksdagens talman
KK 496/2009 vp Mikaela Nylander /r ym. SKRIFTLIGT SPÖRSMÅL 496/2009 rd Publicering av platsannonser också i svenska dagstidningar Till riksdagens talman Enligt språklagen är en tvåspråkig myndighet skyldig
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1256/2001 vp Palkansaajan järjestäytymättömyys ammattiliittoihin Eduskunnan puhemiehelle Perustuslaki turvaa oikeuden olla järjestäytymättä ammattiliittoon. Käytännössä valinnanvapautta
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 777/2008 vp Kelan maksamat matkakorvaukset oman auton käytöstä Eduskunnan puhemiehelle Kela korvaa sairauden ja kuntoutuksen vuoksi tehtyjen matkojen kuluja. Kelan toimistosta voi hakea
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1019/2013 vp Poliisin lupapalveluiden ajanvaraus Eduskunnan puhemiehelle Poliisin lupapalveluita varten pitää jatkossa varata aika Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren poliisilaitoksella.
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 97/2009 vp Varusmiesten terveydenhuollon taso Eduskunnan puhemiehelle Keuruun varuskunnassa varusmies sairastui kuumeeseen, ja häntä pidettiin lääkityksen avulla kaksi viikkoa majoitustiloissa.
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 59/2012 vp Ulkomailla äänestämisen helpottaminen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla äänestäminen on suomalaisissa vaaleissa äänioikeutetulle yhtä tärkeä oikeus kuin kotimaassakin oleskeleville
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1012/2010 vp Eläkkeiden maksun myöhästymiset Eduskunnan puhemiehelle Eläkkeiden maksuissa on ollut paljon ongelmia tänä vuonna. Osa eläkeläisistä on saanut eläkkeensä tililleen myöhässä
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 264/2013 vp Eduskunnan suullinen kyselytunti radiossa Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan suullisella kyselytunnilla ministerit vastaavat kansanedustajien kysymyksiin. Kyselytunti mahdollistaa
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2007 vp Kela-korvattavat lääkkeet ja perhekohtainen omavastuu Eduskunnan puhemiehelle Joissakin sairauksissa on se tilanne, ettei Kelan korvauksen piirissä oleva lääke anna sitä
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 281/2011 vp Lapsettomien leskien leskeneläkkeen ikärajojen laajentaminen Eduskunnan puhemiehelle Lapsettomien leskien leskeneläkettä saavat tämänhetkisen lainsäädännön mukaan 50 65-
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 440/2012 vp Taksiautoilijoiden ajoluvan ikäraja Eduskunnan puhemiehelle Taksiautoilijat sekä linja- ja kuorma-auton kuljettajat ovat olennainen osa tieliikennettämme, ja heidän kykynsä
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 820/2013 vp Työosuuskunnassa työskentelevän työttömyysturva Eduskunnan puhemiehelle Työosuuskunta on liiketoimintaa harjoittava yritys ja työorganisaatio, joka on perustettu muodostamaan
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 416/2013 vp Kehitysvamma-alan ammattitutkinnon kelpoisuus sosiaali- ja terveysalalla Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvamma-alan ammattitutkintoon valmistavaa koulutusta tarjotaan useissa
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 76/2006 vp Kelan järjestämän vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen suunnitelman laatiminen Eduskunnan puhemiehelle Kelalla on lakisääteinen velvollisuus järjestää vajaakuntoisten
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 546/2010 vp Kuljettajantutkintojen kilpailuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi kilpailuttaa kuljettajantutkintojen vastaanottamisen 19 maakunnassa,
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 130/2008 vp Työ- ja työkyvyttömyyseläkkeiden maksupäivä Eduskunnan puhemiehelle Työeläkkeen ja työkyvyttömyyseläkkeen maksupäivä on kuukauden ensimmäinen päivä. Tapauksissa, joissa
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1027/2010 vp Kehäradan Ruskeasannan aseman rakentaminen Eduskunnan puhemiehelle Kehärataa ollaan rakentamassa Vantaalle siten, että radan on tarkoitus valmistua vuonna 2014. Kehärata
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 750/2010 vp Varusmiespalveluskelpoisuusluokkien määrittämisen epäyhtenäinen menettely Eduskunnan puhemiehelle Perinteisesti suurin osa varusmiespalvelun keskeyttämisistä tapahtuu palveluksen
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 876/2010 vp Työnantajien Kela-maksun poiston vaikutus työpaikkojen määrään Eduskunnan puhemiehelle Työnantajien Kela-maksu on hallituksen esityksestä poistettu. Hallitus perusteli esityksessään
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 136/2011 vp Takuueläkkeen mukaisen vähimmäiseläkkeen turvaaminen varhennettua eläkettä saaville Eduskunnan puhemiehelle Parhaillaan eduskunnan käsittelyssä oleva takuueläkelain muutos
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 937/2009 vp Lävistyksiä koskeva valvonta ja ohjeistus Eduskunnan puhemiehelle Lävistykset ovat kasvattaneet suosiotaan koristautumisen muotona. Lävistystä tehtäessä vahingoitetaan aina
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 62/2003 vp Pehmytkudosreuman lääkitys Kela-korvauksen piiriin Eduskunnan puhemiehelle Pehmytkudosreuman (fibromyalgian) hoitoon käytettävät lääkkeet eivät kuulu Kelan erityiskorvattavien
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1016/2009 vp Etuuksien leikkautuminen osa-aikaeläkkeelle siirryttäessä Eduskunnan puhemiehelle Työntekijä jäi pysyvästä työsuhteesta osa-aikaeläkkeelle 1. huhtikuuta 2009 alkaen. Myöhemmin
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 648/2002 vp Tupakkalain tulkinta Eduskunnan puhemiehelle Ympäristön tupakansavu luokitellaan syöpävaaralliseksi aineeksi. Tämä merkitsee sitä, että erityisen riskialttiita työntekijöitä,
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 399/2007 vp Kansainvälisen adoption rajoitukset Eduskunnan puhemiehelle Lapseksiottamisesta annettua lakia (153/1985) muutettiin vuonna 1996, jotta Suomessa voitiin saattaa voimaan
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 759/2004 vp Liikunnanopettajien pätevöityminen terveystiedon opettajiksi Eduskunnan puhemiehelle Uuden lain myötä aikaisemmin valmistuneet liikunnanopettajat eivät ole päteviä opettamaan
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 431/2001 vp Yrittäjien asema uudessa aikuiskoulutustuessa Eduskunnan puhemiehelle Työllisyyden hoito on merkittävä osa köyhyyden torjuntaa. Pienyritteliäisyyttä on siten tuettava, jotta
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 220/2009 vp Perhepäivähoitajien palkkaus Eduskunnan puhemiehelle Perhepäivähoitaja on lapsia omassa kodissaan, ryhmäperhepäivähoidossa tai lapsen kotona hoitava henkilö. Perhepäivähoidossa
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 435/2003 vp Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoito Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoidon osalta on ilmennyt ongelmia ympäri Suomea. Monet kunnat
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1094/2013 vp Eläkeläisten kireä verotus Eduskunnan puhemiehelle Kun henkilö jää eläkkeelle, hänen tulotasonsa puolittuu, kun sitä verrataan henkilön työelämästä saamaan palkkaan. Eläkeläisten
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 845/2006 vp Internetin hankkiminen yhteydenpitoon työvoimaviranomaisten kanssa Eduskunnan puhemiehelle Työttömän työnhakijan piti lähettää työvoimaviranomaiselle kuittaus sähköisen
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 622/2013 vp Suomalaisen sukututkimuksen asema EU:n tietosuoja-asetuksessa Eduskunnan puhemiehelle Euroopan komissio on esittänyt uutta asetusta henkilötietojen käsittelyyn. Uudella
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1254/2001 vp Osa-aikalisän myöntämisen perusteet Eduskunnan puhemiehelle Kun osa-aikalisäjärjestelmä aikoinaan otettiin käyttöön, sen yhtenä perusteena oli lisätä työssä jaksamista
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 133/2009 vp Valtion eläkevastuut Eduskunnan puhemiehelle Edellisen hallituksen aikana arvioitiin, että valtionhallinnosta voitaisiin vähentää vuoteen 2011 mennessä 9 650 työpaikkaa.
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2001 vp Kunnan oikeus ilman perillisiä kuolleen henkilön kiinteistöön Eduskunnan puhemiehelle Perintökaaren mukaan ilman perillisiä kuolleen henkilön omaisuuden perii valtio. Omaisuus
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 816/2006 vp Yrittäjän sosiaaliturva EU-maissa Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin alueella työskentelevä yrittäjä (KK-Communication Ltd FI1839803-7 Lappeenranta Finland) ei kuulu
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 612/2003 vp Käsityöläisten arvonlisävero Eduskunnan puhemiehelle Erilaiset maatilatorit toimivat käsityöläisten ja muiden pienten tavarantoimittajien myyntipaikkoina. Nykyinen arvonlisäverojärjestelmä
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 393/2010 vp Kansaneläkelaitoksen puhelinyhteyden ruuhkaisuuden vähentäminen Eduskunnan puhemiehelle Kansaneläkelaitoksen asiakas yritti hoitaa puhelimitse asiaansa Kansaneläkelaitoksella,
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 767/2001 vp Postinjakelu Kangasalan Kuohenmaalla Eduskunnan puhemiehelle Postin toiminta haja-asutusalueilla on heikentynyt. Postin jakaminen myöhään iltapäivällä ei ole kohtuullista.
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2004 vp Asunto-osakeyhtiöiden hallitusten ja osakkeenomistajien ohjeistaminen Eduskunnan puhemiehelle Viime lokakuun alusta voimaan tullut järjestyslaki kumosi kaupunkien omat järjestyssäännöt.
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 910/2012 vp Tarkkaavaisuushäiriöstä kärsivän lääkehoito Eduskunnan puhemiehelle Psykostimulanttien käyttö tarkkaavaisuushäiriön hoidossa on viime vuosina yleistynyt. Esimerkiksi YK:n
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 528/2006 vp Talous- ja velkaneuvonnan valtionosuuden kohdentaminen Enon kunnalle Eduskunnan puhemiehelle Valtion talousarviossa on määräraha talous- ja velkaneuvontaan. Lääninhallitusten
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 140/2007 vp Konkurssipesään peräytettävät velat Eduskunnan puhemiehelle Takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain (758/1991) 10 :ssä säädetään velan maksun peräytymisestä seuraavasti:
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 329/2009 vp Kasvirohdosvalmisteiden myyntikanavan määrittely lääkelaissa Eduskunnan puhemiehelle Luontaistuotealan keskusliitto ry ja Fytonomit ry ovat luovuttaneet 16.4.2009 ministeri
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 22/2008 vp Kaivostoiminnan jatkumisen turvaaminen Sodankylässä Eduskunnan puhemiehelle Sodankylän kunta on ollut hitaasti nousemassa 1990-luvun alun syvästä lamasta. Yhtenä merkittävänä
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 55/2003 vp Biologian opetuksen ajanmukaistaminen peruskouluissa Eduskunnan puhemiehelle Kouluissa opetetaan kehitysoppia biologian tunneilla ainoana tieteenä vastauksena kysymykseen
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 590/2013 vp Poliisimiesten sivutyöluvat ja poliisijohdon palkkataso Eduskunnan puhemiehelle Lähes peräkkäisinä päivinä uutisoitiin ensin poliisimiesten sivutöistä ja niiden laillisuudesta
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 71/2004 vp Ulkomailla työskentelyn vaikutukset kansaneläkkeen viivästymiseen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla työskennelleiden Suomen kansalaisten eläkepäätökset viipyvät usein kuukausikaupalla.
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 219/2013 vp Rakennuslain muuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Hallituksella on suunnitteilla rakennuslain muutos, jossa mm. rakentamisen suunnittelua, rakennustyön johtoa ja rakentamisen
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 680/2009 vp Nuorten akateemisten työttömyyden vähentäminen Eduskunnan puhemiehelle Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden työttömyys on kasvanut keväällä 2009 erityisesti 25 30-vuotiaiden
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 793/2004 vp Uskonnollinen painostus Eduskunnan puhemiehelle Ajatus lähestyvästä poismenosta saa monet ikäihmiset aikaisempaa kiinnostuneemmiksi uskonasioista. Tämä saattaa ikäihmiset
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1368/2010 vp Perheen yrittäjyyden vaikutus kotona asuvan aikuisen lapsen työmarkkinatukeen Eduskunnan puhemiehelle Nykyisin elämänvaiheiden muutoskohdissa nuoret aikuiset saattavat
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 257/2010 vp Inkretiinimimeettien korvattavuus Eduskunnan puhemiehelle Diabeteksen hoito vie jo nyt noin 15 prosenttia Suomen terveydenhuollon menoista ja sairastuneiden määrän arvioidaan
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 696/2009 vp Sotkamon Naapurinvaaran valtaushakemus Eduskunnan puhemiehelle Naapurinvaara on maisemallisesti ja rakennushistoriallisesti arvokas maisema-alue, josta valtioneuvosto on
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 773/2013 vp Lahden alueen äkillisen rakennemuutoksen tukitoimet Eduskunnan puhemiehelle Hallitus nimesi lähes päivälleen vuosi sitten Lahden alueen äkillisen rakennemuutoksen alueeksi.
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 987/2009 vp 72 tunnin viisumivapaus venäläisille turisteille Eduskunnan puhemiehelle Vuonna 2008 Venäjältä tehtiin 2,3 miljoonaa matkaa Suomeen. Näistä 67 % eli 1,6 miljoonaa oli päivämatkoja.
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 101/2011 vp TV-kanavien tasapuolinen näkyvyys kaikkialla Suomessa Eduskunnan puhemiehelle Suomessa television käytöstä peritään televisiolupamaksu, jonka varat käytetään pääasiassa
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 242/2007 vp Tupakkalain soveltaminen takseissa Eduskunnan puhemiehelle Tupakkalain 5 luvun 12 :n mukaan tupakointi on kielletty yleisten kulkuneuvojen sisätiloissa eli mm. takseissa.
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 990/2012 vp Ruotsinkieliset tv-ohjelmat Lapissa Eduskunnan puhemiehelle Lapissa on herättänyt laajaa hämmästystä se, että maakunnassa Yleisradion ruotsinkielinen kanava YLE Fem lähettää
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 95/2006 vp Saamenkieliset ylioppilaskirjoitukset Eduskunnan puhemiehelle Saamen kielen aseman parantamiseksi Suomessa tuli vuonna 1992 voimaan kielilaki. Vuonna 2004 tuli voimaan saamen
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 482/2012 vp Leskeneläkkeen 50 vuoden ikäraja Eduskunnan puhemiehelle Leskeneläkettä koskevat säännökset edellyttävät leskeltä 50 vuoden ikää tietyissä tilanteissa. Kansaneläkelain mukaan
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 823/2012 vp Työharjoittelun suorittaminen etätyönä Eduskunnan puhemiehelle Etätyöstä on puhuttu paljon, mutta ennakko-odotuksiin nähden se on yleistynyt uutena työnteon muotona hitaasti.
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1355/2001 vp Ulkomaaneläkkeiden sairausvakuutusmaksut Eduskunnan puhemiehelle EU:n tuomioistuimen päätös pakottaa Suomen muuttamaan niiden eläkeläisten verotusta, jotka saavat eläkettä
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 352/2002 vp Korvattavat MS-lääkkeet Eduskunnan puhemiehelle MS-tautia sairastavan potilaan taudin kuva ja eteneminen on hyvin yksilöllistä. Hyvin useasti tauti etenee aaltomaisesti
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 412/2010 vp Linja-auton- ja kuorma-autonkuljettajan ammattipätevyyskoulutus Eduskunnan puhemiehelle Laki linja-auton- ja kuorma-autonkuljettajan ammattipätevyydestä (HE 149/2006 vp)
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1024/2004 vp Omakotitalojen saaminen energiansäästöavustusten piiriin Eduskunnan puhemiehelle Hyväksytyn ilmastostrategian mukaan Suomi sitoutuu vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1059/2005 vp Raskaana olevien päihteidenkäyttäjien pakkohoito Eduskunnan puhemiehelle Suomi on saanut kyseenalaisen kunnian sijoittua maailman kymmenen kärkimaan joukkoon alkoholin
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 576/2008 vp Jättiputken hävittäminen luonnosta Eduskunnan puhemiehelle Etelä-Suomeen on levinnyt iholle palovammoja muistuttavat, kivuliaat rakkulat jättäviä jättiputkia. Arvion mukaan
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1058/2004 vp Ulkomailla asuvien henkilöiden Suomesta saatavien tulojen verotus Eduskunnan puhemiehelle Euroopan komissio on viime vuoden lopulla tehdyn päätöksen perusteella kehottanut
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 118/2004 vp Osa-aikaeläkkeeltä vanhuuseläkkeelle siirtyminen Eduskunnan puhemiehelle Vuoden 2005 alussa voimaan tulevan eläkeuudistuksen myötä vanhuuseläkkeelle voi siirtyä 63 68-vuotiaana.
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 565/2007 vp Käytöstä poistettujen kaivojen turvallisuus Eduskunnan puhemiehelle Maassamme on runsaasti yksityisessä ja vapaaajan asutuksen käytössä olevia kaivoja. Määrän on arvioitu
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 501/2002 vp Valtra-traktorituotannon jatkuminen Suolahdessa ja Suomessa Eduskunnan puhemiehelle Suomalaisia Valtra-traktoreita valmistava Partek-konserni on julkisuudessa olevien tietojen
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 712/2013 vp Vammaisten henkilöiden avustajien palkkausjärjestelyn yhdenmukaistaminen Eduskunnan puhemiehelle Vammaisen henkilön avustajan työ on raskasta ja vaativaa, mutta matalasti
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 957/2009 vp Maankäyttö- ja rakennusasetuksen muuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Maankäyttö- ja rakennusasetuksen (895/1999) 14 :ssä säädetään maakuntakaavan vahvistamisesta siten,
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 811/2004 vp Varusteiden hankinta työvoimapoliittisessa koulutuksessa Eduskunnan puhemiehelle Eräs henkilö kirjoittaa huolissaan itsensä ja perheensä tulevaisuudesta. Voidaanko työvoimapoliittiseen
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 77/2011 vp Euroopan vakautusmekanismin sopimusluonnos Eduskunnan puhemiehelle Hallitus on alkukesästä 2011 esittänyt Suomen liittymistä Euroopan vakautusmekanismiin (EVM), ja euroalueeseen
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 447/2010 vp Au pair -ilmoitusten välittämisen jatkaminen työministeriön MOL-palvelussa Eduskunnan puhemiehelle Työministeriön www.mol.fi on työ- ja elinkeinoministeriön ylläpitämä verkkopalvelu,
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 777/2004 vp Työntekijöiden työehtojen heikentyminen ISS:ssä Eduskunnan puhemiehelle Pietarsaaressa sijaitsevassa Snellmanin lihanjalostuslaitoksessa hoidettiin tuotantorakennusten siivoustyö
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 619/2002 vp EU-direktiivi satamapalvelujen järjestämisestä Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unioni on laatimassa direktiiviä satamapalvelujen järjestämisestä. Tämänkin EU-direktiivin
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1376/2010 vp Byetta-lääkkeen korvattavuus tyypin 2 diabetesta sairastaville Eduskunnan puhemiehelle Byettä on pistettävä inkretiini, joka on ollut helmikuun alusta rajoitetusti peruskorvattava
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 371/2012 vp Siviilipalvelusajan lyhentäminen Eduskunnan puhemiehelle Asepalvelusta aiotaan lyhentää 15 vuorokaudella Risto Siilasmaan työryhmän suosituksen mukaisesti. Ensi vuoden helmikuusta
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1322/2010 vp Jälkihuollon järjestäminen yksityisesti sijoitetuille lapsille Eduskunnan puhemiehelle Yksityisesti sijoitetuille lapsille on ollut kunnissa käytännössä vaikea saada jälkihuoltoa,
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 751/2004 vp Osa-aikalisän nykyistä joustavampi käyttö hoivatyössä Eduskunnan puhemiehelle Osa-aikalisä antaa työntekijälle mahdollisuuden lyhentää työaikaansa määräaikaisesti. Työnantajan
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 110/2009 vp Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen aravan rajoituksista vapautuminen Eduskunnan puhemiehelle Hiljattain julkisuudessa kerrottiin Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 498/2013 vp Varusmiesten itsemurhien ehkäiseminen Eduskunnan puhemiehelle Vekaranjärven varuskunnassa tapahtui kolme varusmiehen itsemurhaa vuosina 2010 2011. Lähes neljä vuotta tapahtumien
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 505/2006 vp Linja-autoliikenteen polttoainevero Eduskunnan puhemiehelle Hallitus on vähentänyt joukkoliikenteen tukia, mistä on erityisesti kärsinyt harvaan asuttujen seutujen joukkoliikenne.
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 552/2010 vp kohtuullista- Liikennerikkomusrangaistusten minen Eduskunnan puhemiehelle Tieliikennelaissa säädetään, että vuoden aikana kolme tai kahden vuoden aikana neljä sakkoa saaneelle
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1340/2010 vp Satakunnan rakennemuutoksen aiheuttamien haittojen korvaaminen Eduskunnan puhemiehelle Digia Oyj ilmoitti eilen suunnittelevansa Porin toimipisteensä lakkauttamista. Vaikeuksien