Hyvässä hoidossa. Magneettitutkimusten uudet hinnat s. 6 2/2015. Väsymys voi johtua raudanpuuteesta. Eroon suonikohjuista s. 6

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hyvässä hoidossa. Magneettitutkimusten uudet hinnat s. 6 2/2015. Väsymys voi johtua raudanpuuteesta. Eroon suonikohjuista s. 6"

Transkriptio

1 2/2015 Magneettitutkimusten uudet hinnat s. 6 Väsymys voi johtua raudanpuuteesta s. 3 Eroon suonikohjuista s. 6 Leikkauksen jälkeinen kivunhoito s. 7

2 Meillä mietittyä Mukana työn muutoksessa Kun valmistuin lääkäriksi Helsingin yliopistosta 70-luvulla, työterveyshuolto oli opetuksessa sivuutettu pienin maininnoin. Ensimmäisessä työpaikassani kuitenkin tarvittiin työterveyslääkäriä ja minua pyydettiin mukaan työterveyshuoltoon. Onneksi kokeneista työterveyshoitajista oli aloittelevalle työterveyslääkärille erityisen paljon apua. Tuohon aikaan työpaikoilla altistuttiin jatkuvasti liuotinaineille, melulle, asbestille ja kivipölylle. Kuulo- tai hengityssuojaimia ei ollut käytössä. Myöskään työsuojeluorganisaatioita ei ollut kuin kaikkein suurimmilla työpaikoilla. Työterveyshuollon piti opastaa perusasioita, kuten suojainten käyttöä, vaarallisten aineiden säilytystä, kohdeimurien hankkimista ja ehdottaa toimenpiteitä melun vähentämiseksi. Myös työasennoissa oli tuolloin paljon korjaamista. Työterveyslääkärin työ oli enimmäkseen ammattitautien ja muiden työperäisten sairauksien ehkäisyä ja mahdollisimman varhaista toteamista. Nykyään työterveyshuoltoa ohjaavat hyvä työterveyshuoltokäytäntö sekä muut lait ja asetukset. Nykyään työterveyslääkärin työ on enemmänkin työntekijän psyykkisen ja fyysisen työkyvyn tukemista ja työyhteisön hyvinvointiin vaikuttamista. Työterveyslääkärin työ on kiinteämpää yhteistyötä työnantajan kanssa työn riskien arvioinnissa. Yhdessä tehdään työtä työyhteisön hyvinvoinnin eteen, työn ja sen ympäristön terveellisyyden ja turvallisuuden parantamisessa sekä työntekijän työ- ja toimintakyvyn edistämisessä työuran eri vaiheissa. Tehtyjen toimenpiteiden vaikutukset eivät näy heti. Työterveyshuoltopainotteinen sairaanhoito kuuluu oleellisena osana työterveyslääkärin työhön. Sairaanhoitokäyntien kautta lääkäri saa tietoa jaksamisesta ja kuormittumisesta. Hyvä parannus on ollut KELA:n 30, 60, ja 90 päivää -sääntö, jossa työnantajan pitää ilmoittaa työterveyshuoltoon, kun työntekijälle on kertynyt sairauspoissaoloja 30 päivää. Tarkoituksena on reagoida mahdollisimman varhain sairauspoissaoloihin työnantajan ja työntekijän välisissä varhaisen tuen keskusteluissa ja tarvittaessa työterveyshuollon toimenpitein. Yhdessä mietitään, onko työtä mahdollista keventää, tarvitaanko terveysongelmien vuoksi kuntoutusta tai uudelleen koulutusta, pystyykö työntekijä palaamaan osasairauspäivärahan turvin töihin. Kun työnantajan kanssa asetetaan yhteiset tavoitteet, joihin pyritään ja yhdessä seurataan niiden toteutumista, päästään vaikuttavaan työterveyshuoltoon ja työnantaja saa panoksilleen vastinetta. Tällä hetkellä minua huolestuttaa sote-uudistus. Työterveyshuollon asemaa siinä ei ole selkeästi määritelty. Myös KELA vaikuttaa jatkossakin päätöksillään paljon työterveyshuollon toimintaan. Työterveyslääkärin näkökulmasta julkisen terveyden- ja työterveyshuollon yhteistyötä pitää tehostaa. Pitää yhdessä miettiä, mitkä tehtävät kumpikin ottaa hoitaakseen. Julkisen puolen henkilöstöpula ei ratkea sillä, että aletaan romuttaa hyvin toimivaa työterveyshuoltoa. Työterveyslääkärin työ on jatkossakin yhteistyötä työnantajan kanssa yhdessä sovittujen päämäärien saavuttamiseksi. Projektiluonteiset työt, jolloin työtä tehdään kotona ja vapaa- aikana sekä matkatyön suuntautuminen hyvinkin kauaksi aiheuttavat haasteita työntekijöiden jaksamiseen, sairastavuuteen sekä vaativat työterveyslääkäriltä valppautta. Jotta työterveyslääkäri saa käsityksen uuden asiakasyrityksen työntekijöiden jaksamisesta ja työilmapiiristä, kuluu siinä oma aikansa. Tehtyjen toimenpiteiden vaikutukset eivät näy heti. Pitkäjänteinen työterveysyhteistyö on hyödyksi sekä työnantajalle että sen koko henkilöstölle. ANJA RENFORS työterveyshuollon erikoislääkäri Kesäaika Ajankohtaista Porissa Porin Lääkäritalossa laboratorio sekä kuvantaminen palvelevat kesäaikana klo Ulko-ovet avautuvat kesäaikana klo 8. Sairaalan kesäsulku Sairaalamme on suljettuna viikoilla 29 ja 30 ( ). Uudet vastaanottajat Porissa vastaanoton aloittivat gynekologi Inge Nömm ja sisätautien erikoislääkäri, diabeteslääkäri Kirsi Sävelä. Työterveyshuollossa aloittaa työterveyspsykologi, työnohjaaja Mia Koivu. Kirjoituskilpailu Kerro meille, kun olit meillä. Porin Lääkäritalo viettää tänä vuonna 45-vuotisjuhlavuottaan ja haluaisimme kuulla asiakkaidemme tarinoita yhteisen matkamme varrelta. Julkaisemme tarinoita pitkin vuotta lehdessämme ja kotisivuillamme. Tarinasi voi olla lyhyt tai pitkä, hauska tai koskettava, kunhan se on sinun tarinasi. Vuoden lopussa palkitsemme kolme tarinaa, muista siis jättää myös yhteystietosi ja nimimerkki, jolla kirjoitus voidaan julkaista. Kirjoitukset voit toimittaa: Porin Lääkäritalo Oy Noora Aaltonen Itsenäisyydenkatu 33, Pori tai sähköpostilla Tässä lehdessä voit tutustua yhteen lukijatarinaan s. 6. Kaikki palvelut saman katon alta! Nopeasti vastaanotolle. Laboratorio- ja röntgentutkimukset lääkärikäynnin yhteydessä. Itsenäisyydenkatu Pori Ajanvaraus puhelimitse numerosta ja netissä 24/7 2 2/2015 Porin Lääkäritalo

3 Raudanpuutteesta monenlaisia oireita Raudanpuute on väestössä yleistä. Fertiili-ikäisistä naisista jopa 5 %:lla arvellaan olevan raudanpuutteisia kuukautisten vuoksi tapahtuvan raudanmenetyksen johdosta. Miehillä raudanpuute on huomattavasti harvinaisempaa. Raudanpuutteen diagnoosi on jokseenkin helppoa, potilas on aneeminen, jos veren hemoglobiinipitoisuus on alentunut (naiset B-Hb alle 120 g/l, miehet alle 130 g/l). Piilevän raudanpuutteen havaitseminen on vaikeaa, koska rautavarastot saattavat huveta olemattomiin eikä punaisessa verenkuvassa (hemoglobiinipitoisuus ja muut punasoluarvot) nähdä välttämättä muutoksia. Näin on jopa %:lla potilaista. Tällöin epäily raudanpuutteesta voi syntyä potilaan esitietojen tai oireiden perusteella. Oireet voivat olla hyvin monimuotoisia ja jäljitellä oireita, joita esiintyy esimerkiksi kilpirauhasen vajaatoiminnassa. Perustutkimukset raudanpuutetta epäiltäessä ovat verenkuva sekä ferritiini- ja transferriinireseptoripitoisuuden määritys verikokeesta. Nämä määritykset paljastavat piilevän raudanpuutteen ja rautavarastojen tilan. Raudanpuute on hoidettava Naispotilaalla runsaat kuukautiset esitiedoissa viittaavat vahvasti raudanpuutteen mahdollisuuteen eikä verikokeella todetun raudanpuutteen syiden lisäselvityksiä yleensä tarvita. Muilla potilailla - miehillä ja vaihdevuodet ohittaneilla naisilla - raudanpuutteen syy on aina selvitettävä. Syitä voivat olla esimerkiksi toistuvat verenluovutukset, verenvuoto suolistoon särkylääkkeiden käytöstä tai muista syistä johtuen tai keliakia. Suolistoverenvuodon epätavallinen syy on suoliston hyvän- ja pahanlaatuiset kasvaimet. Kun raudanpuute on todettu ja sen syy selvitetty, potilaan tulee käyttää rautaa riittävän kauan. Anemiapotilaan rautavarastojen korjaantuminen kestää suun kautta otettavalla rautalääkityksellä keskimäärin 6-9 kuukautta, kun hoitona on kaksi rautatablettia á 100 mg päivässä. Korjaantumista seurataan toistuvin verikokein. Rautaa sisältävät valmisteet voivat aiheuttaa ylävatsavaivoja kuten kipua, vatsan turvotusta, pahoinvointia, närästystä, ummetusta ja ripulia sekä metallin makua suussa. Ulosteet värjäytyvät usein tummiksi tai mustiksi, myös hampaiden värjäytyminen on mahdollista. Yliherkkyysreaktiot ovat harvinaisia. Maha-suolikanavan haittojen ilmetessä valmistetta kannattaa yrittää vaihtaa, koska yksilöllisiä eroja valmisteiden siedettävyydessä on henkilöstä toiseen. Osalla potilasta vatsavaivat ovat kuitenkin niin voimakkaita, että ne estävät kaikkien suun kautta otettavien rautavalmisteiden käytön. Tällaisissa tilanteissa on mahdollista korvata rautavarastot antamalla rautaa suoneen. Omatoimisia, kuukausia kestäviä rautakuureja ilman laboratoriokontrolleja on syytä välttää, koska niihin saattaa liittyä liiallisen raudan kertymisen mahdollisuus. Raudan liiallinen kertyminen elimistöön on vahingollista. ESA SOPPI LKT, sisätautiopin dosentti Ajanvaraus p. (02) Raudanpuutteen oireita mm. Väsymys Heikotus ja huimaus Kalpeus Hajamielisyys ja keskittymiskyvyn puute Päänsärky Hermostuneisuus Masennus Ahdistuneisuus Käsien ja jalkojen kylmyys Levottomat jalat Lihasheikkous Ihon kuivuminen Kynsien halkeilu Hiusten haurastuminen ja hiustenlähtö Heikentynyt yleiskunto ja suorituskyky Ruokahaluttomuus Painon lasku tai nousu Kielen arkuus tai kirvely Palan tunne kurkussa tai nielemisvaikeudet Hengästyminen ja hengenahdistus Rautalääkityksellä eroon oireista Nuori naispotilas oli tuntenut itsensä vuosia väsyneeksi, mutta viime vuoden aikana oireet olivat pahentuneet edelleen. Lisäksi hänellä oli alkanut ilmetä mielialan ajoittaista laskua, hiusten harvenemista, energian puutetta, hengenahdistusta levossa ja unen tarpeen lisääntymistä. Muutama painokilokin oli tullut lisää. Potilas oli ollut terve eikä hän tupakoinut. Kuukautiset olivat kuitenkin olleet vuosia hyvin runsaat. Potilaalta tarkistettiin kilpirauhaskokeet, jotka olivat normaalit, sekä verenkuva ja veren ferritiinipitoisuus rautavarastojen arvoimiseksi (taulukko 2; Aikapiste 0 kk). Hemoglobiini oli lievästi alentunut, mutta samaa tasoa kuin se oli ollut kaksi vuotta aiemmin terveystarkastuksen yhteydessä. Sen sijaan ferritiinipitoisuus oli voimakkaasti alentunut. Tästä johtuen aloitettiin tablettimuotoinen rautalääkitys 100 mg:n tabletilla kahdesti päivässä. Seitsemän kuukautta rautalääkityksen aloittamisesta potilaan kaikki oireet olivat hävinneet ja veriarvot olivat korjautuneet. Häntä ohjeistettiin käyttämään rautaa samalla annoksella vielä kahden kuukauden ajan ja arvot tarkistettiin 3 kuukautta rautalääkityksen lopettamisen jälkeen. Arvot olivat edelleen hyvät. Testi/Aika 0 kk + 3 kk + 5 kk + 7 kk + 12 kk B-Hb (g/l) E-MCV (fl) P-Ferrit (mg/l)

4 Tarkista vakuutuksesi! Eroon Suonikohjut ovat merkki laskimoiden vajaatoiminnasta. Ensimmäinen merkki vajaatoiminnasta ovat ihonalaiset laskimolaajentumat, suonikohjuista Suonikohjut ovat hyvin tavallinen ja yleinen vaiva, eritoten naisilla. Aikuisväestöstä jopa 80 prosentilla on lieviä muutoksia alaraajoissa. Suonikohjut ovat usein perinnöllinen vaiva, eikä niiden syntyä voi ehkäistä, eikä niitä voi myöskään hoitaa lääkkeillä. On kuitenkin olemassa tehokkaita hoitomuotoja, joilla jo syntyneistä suonikohjuista voi päästä eroon. Suonikohjuhoitoja tekevät Porissa verisuonikirurgi Pertti Aarnio verisuonikirurgi Jorma Hannukainen Ruiskutushoitoja tekee Raumalla LL Veikko Nikulainen Suonikohjut ovat usein kivuliaita ja aiheuttavat turvotusta sekä painontunnetta alaraajoihin. Lisäksi oireina voi olla myös kutinaa, levottomat jalat tai jopa säärihaava. Suonikohjut ovat seurausta alaraajojen laskimopaineen kohoamisesta, minkä syynä on perinnöllisen häiriön aiheuttama laskimon seinämän heikkous. Myös ikä ja naisilla aiempi raskaus tai synnytys voivat lisätä riskiä suonikohjuihin. Suonikohjut ovat merkki laskimoiden vajaatoiminnasta. Ensimmäinen merkki vajaatoiminnasta ovat ihonalaiset laskimolaajentumat, kertoo thorax- ja verisuonikirurgian erikoislääkäri Pertti Aarnio. Suonikohjutaudin selvittäminen Suonikohjujen aiheuttamat oireet sopivat myös moniin muihin sairauksiin. Ensimmäisellä lääkärikäynnillä onkin perusteellisesti tutkittava syyt suonikohjuisissa alaraajoissa esiintyvien oireiden taustalla. Muita alaraajaoireita aiheuttavia sairauksia ovat esimerkiksi iskias, valtimoverenkierron häiriöt sekä nivelkivut. Suonikohjujen oireet pahenevat ajan myötä, mutta kuinka nopeasti on yksilöllistä. Vastaanotolla suonikohjutaudin tutkimus alkaa aina säären ja nilkan alueen huolellisella tunnustelulla ja ihon 4 2/2015 Porin Lääkäritalo

5 tarkastuksella. Mikäli iholla on laskimotautiin viittaavia pigmentti- tai ihonalaisen rasvakudoksen muutoksia, ihottumaa tai säärihaava, lääkäri selvittää verenkierron häiriön luonteen sekä kirurgisen hoidon tarpeen ja valitsee oikean hoitomuodon. Hoitomuodon valinnan tueksi tarvitaan yleensä myös ultraäänitutkimus, muistuttaa Pertti Aarnio. Hoito haitan mukaan Usein ensimmäinen suonikohjujen hoitomuoto on kompressiohoito, joka toteutetaan tukisukan avulla. Puristushoito onkin alaraajan laskimoiden vajaatoiminnan perusväline. Kompressio ei kuitenkaan paranna suonikohjuja pysyvästi, vaan lievittää vain niiden oireita. Se saattaa myös hieman ehkäistä kudosmuutosten syntyä. Jos potilas kuitenkin on vähäoireinen, eivätkä suonikohjut ole vielä muodostuneet esteettiseksi haitaksi, voidaan tukisukkaa hyvin käyttää myös pidempiaikaisesti. Usein potilaat kuitenkin toivovat tehokkaampaa hoitoa. Näitä hoitomuotoja ovat esimerkiksi ruiskutus- ja vaahtoruiskutushoidot, laserhoito sekä suonikohjuleikkaus. Sopiva hoitomuoto valitaan yhdessä potilaan kanssa keskustellen. Ruiskutushoidolla nopeita tuloksia Varsinaisista operatiivisista suonikohjuhoidoista kevyin versio on suonikohjujen ruiskutushoito, jossa laajentuneeseen vialliseen suoneen ruiskutetaan suonen sisäkalvoa tuhoavaa ainetta. Ruiskutushoito soveltuu erityisesti pieniin suonikohjuihin. Vaahtoruiskutushoidossa aineen joukkoon sekoitetaan ilmaa, jolloin aine muuttuu vaahtomaiseksi. Vaahtoruiskutushoitoa käytetään, kun hoidetaan alaraajan isoja suonirunkoja. Ruiskutushoidot ovat kestoltaan melko nopeita toimenpiteitä, ja ne voidaan useimmiten tehdä jopa ilman puudutusta. Ruiskutushoidoissa jatkohoitona on yleensä tukisukka. Toimenpiteen jälkeisen jatkohoidon kesto riippuu toimenpiteen laajuudesta, mutta ruiskutushoidoista parantuminen on yleensä nopeaa. Laseroinnilla pysyvämpiä tuloksia Porin Lääkäritalossa on aloitettu suonikohjujen laserhoidot. Suonikohjujen laserhoidossa viedään laserkuitu suonta pitkin nivustaipeeseen saakka. Laserilla suonikohju kuumennetaan ja suoni tukkeutuu siitä kohtaa välittömästi. Näin käsitellään koko tarvittava alue. Laserointia käytetään yleensä päärungon hoitona. Alue puudutetaan suonen ympäriltä koko matkalta. Laseroinnilla suoni saadaan tehokkaasti tukittua ja lopputulos on varmempi ja tarkempi kuin ruiskutushoidoissa. Laserointi tulee myös vähentämään leikkaustarvetta huomattavasti, sillä se on potilasystävällisempi toimenpide, Pertti Aarnio muistuttaa. Laseroinnin jälkihoitona käytetään myös kompressiota ja parantuminenkin on suhteellisen nopeaa. Tulokset ovat nähtävillä parhaiten muutamien viikkojen päästä. Leikkaushoito vaikeisiin tapauksiin Uusien hoitomuotojen ohella tarvitaan edelleen kirurgiaa vaikeissa tapauksissa. Erityisesti jos suonet ovat hyvin laajat tai suonikohjut ulottuvat nivustaipeen seudulle, saadaan suonet parhaiten tukittua leikkaushoidolla. Myös jos päärunko on jo mennyt tukkoon, eikä laserin vaatimaa kuitua saada vietyä suonen sisällä, on leikkaus ainut vaihtoehto. Leikkaus on myös välttämätöntä, jos alaraajoihin tulee nivustaipeeseen ulottuva pinnallinen laskimotukkotulehdus, joka voi edetä syvään laskimoon. Tällainen tilanne vaatii yleensä Suonikohjut vaivana Nelikymppiselle Kaijalle suonikohjut ovat olleet tuttu vaiva vuosien ajan. Ensimmäisen kerran suonikohjuja ilmestyi 30-vuotiaana raskauden jälkeen. Silloin alkoi ilmetä hyvin pieniä pinnallisia suonikohjuja vasemmassa jalassa. Parin vuoden kuluttua nämä pienetkin suonikohjut alkoivat kuitenkin haitata esteettisessä mielessä, etenkin kesällä. Hän päättikin yhdessä verisuonkirurgin kanssa, että suonikohjut hoidetaan ruiskutushoidolla. Suonikohjut näkyivät selvästi, enkä oikein kehdannut ihmisten ilmoilla liikkua Havainnekuvat: Biolitec sääret paljaana. Enemmän se on ehkä oman pään sisällä, eli eipä sitä muiden suonikohjut itseä haittaa, Kaija muistelee. Viime vuonna eli vuosia ensimmäisen ruiskutushoidon jälkeen Kaija alkoi huomata uusien suonikohjujen ilmestyvän, mutta nyt ne toivat mukanaan myös oireita. Istumatyötä tekevän Kaijan jalka alkoi työpäivän päätteeksi turpoilemaan ja väsymään ja hän hakeutui uudelleen lääkäriin. Verisuonikirurgi tutki ultraäänellä säärtä ja havaitsi takaisinvirtausta runkosuonessa ja näin päädyttiin uuteen ruiskutushoitoon. Hoito tehtiin lopputalvesta 2015, Kaija kertoo. Laseroinnilla suoni saadaan tehokkaasti tukittua ja lopputulos on varmempi ja tarkempi kuin ruiskutushoidoissa. Ruiskutushoito oli Kaijan mukaan nopea toimenpide, eikä sattunut eikä tuntunut oikeastaan miltään. Kaija ei katsonut tarvitsevansa sairaslomaa hoidon jälkeen, joten hän palasi töihin toimenpidettä seuraavana päivänä. Jatkohoitona käytettiin koko jalan pituista tukisukkaa Lääkärin mukaan sain palata töihin, kunhan muistin liikkua. kiireellisen leikkaushoidon. Pysyvää kompressiohoitoa tarvitaan, mikäli raajassa on ollut syvää laskimoläppää vioittanut tukos, sillä läppää ei voi yleensä korjata. Leikkaushoidossa parantuminen vie kauemmin aikaa. Puristushoitoa saatetaan tarvita jopa neljän viikon ajan verenvuodon ja kivuliaiden mustelmien estämiseksi. Myös esteettinen haitta Suonikohjut eivät oireile kaikilla, mutta ne saatetaan kokea myös esteettisenä haittana. Esteettisestä näkökulmasta suonikohjuja hoidetaan vain yksityisissä hoitolaitoksissa. Erityisesti ruiskutushoidot sopivat myös esteettisien haittojen poistamiseen. Usein kuitenkin potilaalla esiintyy jo oireitakin, kun hän tulee ajatelleeksi suonikohjujen hoidattamista. Useat potilaat ovat jo kokeilleet tukisukkahoitoa ennen vastaanotolle tulemista, mikä tietysti nopeuttaa mahdollisten hoitojen aloittamista, Pertti Aarnio kertoo. NOORA AALTONEN Lisätietoja: toimenpide p viikon verran kokoaikaisesti ja sen jälkeen kolme viikkoa päivisin. Liikunta on tärkeää hoidon jälkeen, koska hoidon jälkeen on riski saada laskimotukos. Lääkärin mukaan sain palata töihin, kunhan muistin liikkua. Tukisukan kanssa oli itse asiassa parempi olla, koska ilman sitä hoitokohta hieman aristi, Kaija toteaa. Hoidettu kohta on jo paremman näköinen, vaikka lopulliset tulokset näkyvätkin parhaiten noin puolen vuoden kuluttua. Tänä kesänä Kaija voikin siis vapaasti vilautella sääriään golfviheriöillä.

6 Kirjoituskilpailun satoa Lääkäripäivystys palvelee jokaisena päivänä kesälläkin Varasin netin kautta ajan Paavo Pääkköselle. Pääsin nopeasti hänen vastaanotolleen. Kirjoitin kaikki käyttämäni lääkkeet, sairauden oireet ja jopa ruokailuni tiedoksi hänelle. Jo siinä vaiheessa kun näin hänet, oli tunne, nyt olen OIKEAN LÄÄKÄRIN KÄSISSÄ. Hän luki kirjoittamani sepustuksen. Seuraavaksi hän kysyi: Kuka on todennut tämän kilpirauhasen vajaatoiminnan? Vastasin pokkana; minun suuresti kunnioitamani sisätautien erikoislääkäri, endokrinologi Paavo Pääkkönen. Hän nauroi, että minäkö sen olen todennut, mutta milloin. Sanoin, että loppuvuodesta 1985 Satakunnan keskussairaalassa. Hän kysyi myös, onko suvussa muilla em. sairautta. Ilmoitin, että meitä on kahdeksan tätä sai- Mieheni odotti minua odotushuoneessa ja häntä alkoi naurattamaan kun mamma" tuli melkein tanssien ulos Lääkärin vastaanotolta. rautta potevaa äitini puolen suvussa. Sitten hän ilmoitti, mitkä lääkkeet jätän kokonaan pois ja Thyroxin annostus muuttui totaalisesti. Kerroin lähteväni pian Turkin kotiin ja olen siellä kaksi kuukautta. Hän sanoi, että mene vasta sitten laboratorioon kun palaat Suomeen. Mieheni odotti minua odotushuoneessa ja häntä alkoi naurattamaan, kun mamma tuli melkein tanssien ulos Lää- kärin vastaanotolta. Olin todella helpottunut! Ei ole turha sanonta Porin Lääkäritalosta: HYVÄSSÄ HOIDOSSA. Kaikki sujuu kuin tanssi, ajanvarauksesta alkaen, lääkäri ottaa vastaan sovittuna aikana. Iso kiitos teille kaikille, mutta erityiskiitokset Paavo Pääkköselle! Terveisin nimimerkki Tanssien ulos lääkäristä Arkisin klo 9 11 ja Viikonloppuisin klo Jonotusvastaanotto Magneettitutkimukseen nopeasti ja jonottamatta Tarkistimme kaikkien magneettitutkimusten hintoja! Esimerkkejä uusista hinnoista: Kaula-, rinta-, lannerangan tai pään perusmagneettikuvaus 245,- (390,-*) Olkapään tai ranteen magneettikuvaus tehosteaineella 397,- (625,-*) Polven tai säären laaja magneettikuvaus 265,- (451,-*) *Hinta ennen Kela-korvausta. Sisältää magneettikuvauksen ja radiologian erikoislääkärin lausunnon. Edellyttää erikoislääkärin lähetteen. Hinta voimassa saakka. Itsenäisyydenkatu 33, Pori Ajanvaraus p porinlaakaritalo.fi 6 2/2015 Porin Lääkäritalo

7 Panostusta leikkauksen jälkeiseen kivunhoitoon Älä kärsi kivusta! Leikkauksen jälkeinen kipu on lyhytkestoista kipua, jonka hoitamatta jättäminen voi johtaa pitkäaikaiseen krooniseen kipuun. Porin Lääkäritalon sairaalassa hoitohenkilökunta haluaa tehdä voitavansa leikkauksen jälkeisen kivun kroonistumisen ehkäisyssä. Paras keino kroonistumisen ehkäisyssä on akuutin leikkauksen jälkeisen kivun mahdollisimman hyvä hoito. Hoitosuositus on tuotu Porin Lääkäritalossa käytäntöön opinnäytetyönä. Hoitotyön tutkimussäätiö on antanut suosituksen aikuispotilaan toimenpiteen jälkeisen lyhytkestoisen kivun hoitotyöstä vuonna Tähän näyttöön perustuvaan suositukseen oli kerätty kahdeksan kohtaa hoitotyön keinoja, joilla kipua voidaan hoitaa. Kivunhoidon keinoja ovat potilaan ohjaaminen, kivun mittaaminen ja arviointi, lääkehoidon toteutus, muiden hoitomenetelmien käyttö, kivun hoidon seuranta ja kirjaaminen sekä laadun varmistaminen. Hoitotyön suositus päätettiin Porin Lääkäritalon sairaalassa käydä huolellisesti läpi ja varmistaa, että leikkauksen jälkeinen kipu hoidetaan parhaaseen mah- dolliseen saatavilla olevaan näyttöön perustuen. Kivunhoito Porin Lääkäritalossa Porin Lääkäritalossa hoitosuositus on otettu käyttöön vuoden mittaisen projektin aikana. Hoitosuositus on käyty läpi yhdessä hoitohenkilökunnan sekä anestesialääkärin kanssa. Kuluneen vuoden aikana sairaalan hoitohenkilökunta on tutustunut hoitosuositukseen sekä osallistunut neljään siihen liittyvään koulutustilaisuuteen. Hoitosuositusta on viety eteenpäin yhdessä keskustellen leikkauksen jälkeisen kivunhoidon keinoista ja toteuttamisesta. Koulutustilaisuuksien ja muiden käyttöönottotoimien jälkeen hoitohenkilökuntaa haastateltiin projektin toteutumisesta. Hoitohenkilökunta piti aihetta alusta alkaen tärkeänä, ja kaikilla oli halu kehittää itseään ja toimintaansa. Tärkeänä pidettiin erityisesti sitä, että kaikkien on ollut mahdollista osallistua koulutustilaisuuksiin ja kehittämistyöhön. Haastateltavien mukaan kivunhoito on projektin aikana parantunut ja erityisesti potilaan ohjaukseen on panostettu nyt aiempaa enemmän. Kirjaamista hoitajien mielestä olisi tosin vielä mahdollista parantaa. Haasteina koettiin pienen yksikön etäisyys muihin vastaaviin yksiköihin sekä harvoin käytettyihin kivunhoitomenetelmiin tarvittavien resurssien puuttuminen. Ratkaisuna ehdotettiin entistä vahvempaa yhteistyötä muiden sairaaloiden kanssa ja tutustumiskäyntejä muihin vastaaviin paikkoihin tavoitteena tutustua kivun hoitotyön menetelmiin. Haastatteluiden jälkeen toteutettiinkin tutustumiskäynti Tampereelle vastaavaan yksityiseen sairaalaan. Jo aiemmin käytössä olleen kotisoiton lisäksi aloitettiin toisen kotisoiton soittaminen niille, jotka kertovat kokeneensa kipua ensimmäisen kotisoiton aikaan. Toisen kotisoiton avulla pyritään huolehtimaan entistä paremmin niistä potilaista, joiden kipu ei ole helpottanut kohtuullisessa ajassa leikkauksen jälkeen. Porin Lääkäritalon sairaala aikoo jatkossakin ylläpitää kivunhoidon osaamistaan järjestämällä kivunhoidon koulutusta henkilökunnalle vähintään kerran vuodessa, seuraamalla aktiivisesti kivunhoidon kehitystä tutkimustiedon avulla sekä pitämällä yhteyttä muihin sairaaloihin. Projekti on viety loppuun opinnäytetyönä, jonka on ohjannut yliopettaja Pirkko Routasalo Turun ammattikorkeakoulusta. JENNA PUKKILA sairaanhoitaja, YAMK-opiskelija Lisätietoja: sairaala p. (02)

8 Porin Lääkäritalossa Sinua palvelevat Leikkaa talteen! Lääkärit Allergologia Anu Virolainen Anestesiahammashoito Ismo Raitakari Anestesiologia Maarit Lahti Timo Virtanen Nikolai Zaitsev Endokrinologia Paavo Pääkkönen Fysiatria Jarkko Levola Geriatria Kalle Honkanen Maritta Salonoja Gynekologia Johanna Haikonen Merja Huttunen Merja Kosunen Minna Maunola Inge Nömm Sinikka Oksa Outi Pakarinen Satu Pietarinen Kimmo Vihko Outi Yli-Kesti Ari Ylä-Outinen Gynekologiset leikkaukset Reijo Raitala Ihotaudit Jukka Juhela Pertti Viljanen Anu Virolainen Tuula Vuorio Keuhkosairaudet Elina Aalto Matti Pietiläinen Kirurgia Pertti Aarnio Antti Hakkiluoto Jorma Hannukainen Teemu Joutsi Juha Korhonen Harri Mäkelä Tapio Nieminen Jorma Panula Arvo Saarelainen Pekka Salminen Juhani Santavirta Eeva-Liisa Sävelä Matti Sävelä Heli Virtanen Kliininen fysiologia Pekka Varjo Korva-, nenä- ja kurkkutaudit Olli-Pekka Heikkilä Jaana Ilomäki Timo Lahin Raili Laiho-Rekola Hanna Sahlsten Kirsi Ylitalo Käsikirurgia Ilkka Antti-Poika Jorma Panula Lastenkirurgia Juha Korhonen Sari Malmi Lastentaudit Ahti Huida Matti Kesälä Samuli Ylitalo Magneettitutkimukset Timo Raudaskoski Simo Savijoki Muistitutkimukset Maritta Salonoja Neurofysiologia Esa Rauhala Jan Siren Neurologia Tapani Jolma Kirsi Malmberg-Ceder Ortopedia Ilkka Antti-Poika Pertti Eerola Juha Kalliokoski Anti Kukkela Harri Mäkelä Roman Sofer Seppo Suominen Matti Sävelä Plastiikkakirurgia Tapio Nieminen Ira Saarinen Psykiatria Matti Joukamaa Seppo Ojanen Jorma Renfors Marko Sorvaniemi Leena Vahero Psykoterapia Marja-Riitta Neumann Seppo Ojanen Jorma Renfors Leena Vahero Radiologia Elina Heikkilä Timo Lehtonen Reumasairaudet Tapio Ahola Ruuansulatuselinten kirurgia Antti Hakkiluoto Arvo Saarelainen Juhani Santavirta Eeva-Liisa Sävelä Ruuansulatuselinten sairaudet Jukka Korpela Matti Kukola Silmäkirurgia Taina Naatula-Hyyti Ville Paavilainen Ulla Reunanen Hanna Saarela Sisätaudit Tapio Ahola Kalle Honkanen Jukka Korpela Hannu Koskivirta Matti Kukola Paavo Pääkkönen Jouko Remes Maritta Salonoja Esa Soppi Kirsi Sävelä Margarita Tynni Seppo Vanhatalo Sotilaslääketiede Timo Lahin Suu- ja leukakirurgia Ossi Lehmijoki Sydäntaudit Jouko Remes Terveydenhuolto Anu Toivanen Työterveyshuolto Anja Renfors Anna Routama-Paana Janne Vehanen Työterveyslääkärit Marja-Riitta Neumann Anja Renfors Pauli Riikonen Anna Routama-Paana Marja-Riitta Saikkonen Naana Salo Juha Varjo Janne Vehanen Timo Walli Kaija Westergård Jonne Willman Hilkka Ylisassi-Pietiläinen Urheilulääkärit Jussi Kosola Jyrki Levola Timo Nykänen Jonne Willman Urologia Teemu Joutsi Heikki Korhonen Pekka Salminen Verisuonikirurgia Pertti Aarnio Jorma Hannukainen Veritaudit Seppo Vanhatalo Yleislääketiede Esko Karra Pauli Korkeamäki Jyrki Levola Anu Toivanen Yleislääkärit Teija Kauti Jussi Kosola Viljami Laine Marja-Riitta Neumann Timo Nykänen Antton Palomäki Jaana Porri Pauli Riikonen Antti Saivo Naana Salo Timo Toivanen Juha Varjo Jonne Willman Muut asiantuntijat Akupunktio Mervi Gustafsson Juha-Pekka Kallio Mika Kerokoski Pekka Kuoppala Tapio Uusitalo Alaraajafysioterapia Tiina Stenman Fysioterapia Mervi Gustafsson Merja Haavisto Petteri Joukamaa Päivi Joukamaa Juha-Pekka Kallio Mika Kerokoski Pekka Kuoppala Outi Luoma Elina Salin Tiina Stenman Tapio Uusitalo Kristiina Ylistalo Kiropraktiikka Matti Kuuri-Riutta Kuntohoitaja Jorma Pohjonen Lymfaterapia Pekka Kuoppala Marianne Tikkanen Muistitutkimukset Leena Hannula OMT-fysioterapia Mika Kerokoski Paripsykoterapia Heikki Kruus Psykologia Paula Simonen Psykoterapia Tuulikki Ahopelto Marjatta Immonen Anja Järvinen Heikki Kruus Anja Lehtilä Päivi Nieminen Päivi Väkiparta Ravitsemusterapia Roope Mäkelä Seksuaali- ja pariterapia Leena Hannula Seksuaaliterapia Solja Salminen Senioriklinikka Terhi Saari-Hannibal Sosiaalipsykologia Kalervo Nikkilä Syömishäiriöklinikka Toimintaterapia Venla Nordström Työterveyspsykologia Helena Säynäjäkangas Urheiluhieronta Reino Jokiranta Urheiluklinikka Äitiysneuvola Kristiina Kuusisto Outi Porri-Aulapalo Porin Lääkäritalo I Itsenäisyydenkatu 33, Pori I Varaa aikasi numerosta tai Osallistu kyselyyn ja voit voittaa! Ota osaa kyselyyn ja rastita mieleisesi vaihtoehto. Olet mukana arvonnassa, jossa on palkintona aurinkosuojapaketti. Edellisen arvonnan voitti Hento Honkasalo Porista. Voittajalle on ilmoitettu henkilökohtaisesti. Onnea! Hyvässä hoidossa 2/2015 Julkaisija: Porin Lääkäritalo Oy Postita lomake mennessä osoitteeseen Porin Lääkäritalo/arvonta, Itsenäisyydenkatu 33, PORI. Voit vastata kyselyyn myös nettisivuiltamme osoitteessa Nimi Toimitus: Minna Kalliomäki ja Noora Aaltonen Tämän lehden hyödyllisin juttu minulle oli: Mukana työn muutoksessa Raudanpuutteesta monenlaisia oireita Eroon suonikohjuista Panostusta leikkauksen jälkeiseen kivunhoitoon Osoite Puhelin Taitto: Jabadabaduu Kannen pääkuva: Porin Lääkäritalo

3/2015. Hyvässä hoidossa. Aidosti paikallinen. Reseptimme hyvään hoitoon ovat ammattitaito ja ystävällisyys

3/2015. Hyvässä hoidossa. Aidosti paikallinen. Reseptimme hyvään hoitoon ovat ammattitaito ja ystävällisyys 3/2015 Hyvässä hoidossa Aidosti paikallinen Reseptimme hyvään hoitoon ovat ammattitaito ja ystävällisyys Yhteistyö s. 3 Yrittäjyys s. 4 Biomonitorointi s. 6 Meillä mietittyä Hyvinvoiva henkilöstö, hyvinvoiva

Lisätiedot

1/2016. Hyvässä hoidossa. Närästääkö, korventaako? s.4. Polvikipu s. 3. Laboratoriossa s. 6. Lihastasapainokartoitus s. 7

1/2016. Hyvässä hoidossa. Närästääkö, korventaako? s.4. Polvikipu s. 3. Laboratoriossa s. 6. Lihastasapainokartoitus s. 7 1/2016 Hyvässä hoidossa Närästääkö, korventaako? s.4 Polvikipu s. 3 Laboratoriossa s. 6 Lihastasapainokartoitus s. 7 Meillä mietittyä Valinnanvapaus sote-uudistuksessa Valinnanvapauden lisääminen on tulevassa

Lisätiedot

Hyvässä hoidossa. Kaihileikkauksella näkökyky takaisin s. 4 1/2015. Hypnoosi kivun hoidossa s. 6. Tutustu tekijöihin s. 7

Hyvässä hoidossa. Kaihileikkauksella näkökyky takaisin s. 4 1/2015. Hypnoosi kivun hoidossa s. 6. Tutustu tekijöihin s. 7 1/2015 Hyvässä hoidossa Kaihileikkauksella näkökyky takaisin s. 4 Hypnoosi kivun hoidossa s. 6 Tutustu tekijöihin s. 7 Yksinäisyys parisuhteessa s. 3 Meillä mietittyä Sote-soppa paloi pohjaan Sosiaali-

Lisätiedot

Menetelmät. Evidence Based Marketing 4/2008

Menetelmät. Evidence Based Marketing 4/2008 Evidence Based Marketing 4/2008 Success Clinic on yritys, joka tukee ja tehostaa lääkeyritysten myyntiä ja markkinointia. Success Clinicin toteutti elokuussa kyselyn, jossa tutkittiin lääkealan muutoksia

Lisätiedot

4/2014 Hyvässä hoidossa Yrityskylässä s. 6 Varovasti liukkailla Kakkostyypin diabetes Välineet ja muutenkin s. 3 ehkäise riskit s. 4 kunnossa s.

4/2014 Hyvässä hoidossa Yrityskylässä s. 6 Varovasti liukkailla Kakkostyypin diabetes Välineet ja muutenkin s. 3 ehkäise riskit s. 4 kunnossa s. 4/2014 Hyvässä hoidossa Yrityskylässä s. 6 Varovasti liukkailla ja muutenkin s. 3 Kakkostyypin diabetes ehkäise riskit s. 4 Välineet kunnossa s. 7 Meillä mietittyä Onko täällä kilttejä työkavereita? Aika

Lisätiedot

Erikoislääkäriennuste 2030. Lähtökohta, ennustemalli ja keskeiset tulokset

Erikoislääkäriennuste 2030. Lähtökohta, ennustemalli ja keskeiset tulokset Erikoislääkäriennuste 2030 Lähtökohta, ennustemalli ja keskeiset tulokset Kasvatettujen sisäänottojen myötä lääkäreitä valmistuu enemmän 2 Tilastotietoja lääkäreistä ja terveydenhuollosta 2014 Statistics

Lisätiedot

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija Junila Sandra Tampereen Talviuimarit 13:20 4. 26,53 1 Virta Sini Katismaan Avantouimarit 13:20 2. 32,13 2 B Miehet 20-29 v. Heinämäki Janne Apian

Lisätiedot

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri. Tiedot päivitetty: 09.03.2015. Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri. Tiedot päivitetty: 09.03.2015. Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat Taulukko 1. odottavien lukumäärä ja odotusajat Erikoisalat 1-90 % 10 Sisätaudit 155 141 12 2 1,29 19 10E Sisätautien endokrinologia 119 109 8 2 1,68 25 10G Sisätautien gastroenterologia 274 244 30 0 0

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2)

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm lkm

Lisätiedot

Hyvässä hoidossa. Yksilöllistä palvelua Porin Lääkäritalossa. Porin Lääkäritalon tiedotuslehti 2/2011

Hyvässä hoidossa. Yksilöllistä palvelua Porin Lääkäritalossa. Porin Lääkäritalon tiedotuslehti 2/2011 Hyvässä hoidossa Porin Lääkäritalon tiedotuslehti 2/2011 Yksilöllistä palvelua Porin Lääkäritalossa Mistä haluaisit lukea Hyvässä hoidossa -lehdestä? Kerro mielipiteesi Meillä mietittyä Ajankohtaista Terveyspalvelut

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2)

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen SISÄTAUDIT YHTEENSÄ 487 468 17 2 0,4 30 10 Sisätaudit 13 9 3 1 7,7 10 10A Sisätautien

Lisätiedot

2/2014. Hyvässä hoidossa. Ikääntyvän ruokavalio s. 3. Ennaltaehkäise osteoporoosia s. 4. Seniori - liiku itsellesi s. 7

2/2014. Hyvässä hoidossa. Ikääntyvän ruokavalio s. 3. Ennaltaehkäise osteoporoosia s. 4. Seniori - liiku itsellesi s. 7 2/2014 Hyvässä hoidossa Ikääntyvän ruokavalio s. 3 Ennaltaehkäise osteoporoosia s. 4 Seniori - liiku itsellesi s. 7 Meillä mietittyä Älä jä(t)ä yksin Luet pitkästä aikaa Hyvässä hoidossa -lehden teemanumeroa.

Lisätiedot

Hyvässä hoidossa. Porin Lääkäritalon tiedotuslehti 3/2011

Hyvässä hoidossa. Porin Lääkäritalon tiedotuslehti 3/2011 Hyvässä hoidossa Porin Lääkäritalon tiedotuslehti 3/2011 Meillä mietittyä Ajankohtaista Yli 40 vuotta paikallista työterveysosaamista Porin Lääkäritalo huolehtii runsaslukuisen asiakasjoukon työterveyshuollosta

Lisätiedot

PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN TYÖTERVEYSHUOLTO

PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN TYÖTERVEYSHUOLTO PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN TYÖTERVEYSHUOLTO TYÖTERVEYSHUOLLON TAVOITTEET Työterveyshuollon tavoitteena on terveellinen ja turvallinen työympäristö, työhön liittyvien sairauksien ja tapaturmien ehkäisy

Lisätiedot

4/2015. Hyvässä hoidossa. Urheilijan terveys s.3

4/2015. Hyvässä hoidossa. Urheilijan terveys s.3 4/2015 Urheilijan terveys s.3 Neurokirurgiaa s. 4 Kosteuttavat pistokset s. 6 Matkalla maailmalle? s. 7 Meillä mietittyä Vuoteni Porin Lääkäritalolaisena Vuosi sitten henkilöstöpäällikkömme kertoi tällä

Lisätiedot

Lääkärimäärä kasvaa. Lääkärimäärän kehitys vuosina 1900 2015

Lääkärimäärä kasvaa. Lääkärimäärän kehitys vuosina 1900 2015 Lääkärit 2015 Lääkärimäärä kasvaa Suomessa laillistettuja lääkäreitä oli 1.1.2015 yhteensä 27 433. Heistä työikäisiä (alle 65 v.) ja Suomessa asuvia oli 20 403. Yhä useammat muiden EU-maiden lääkärit hankkivat

Lisätiedot

Lääkärimäärä kasvaa. Lääkärimäärän kehitys vuosina 1900 2014

Lääkärimäärä kasvaa. Lääkärimäärän kehitys vuosina 1900 2014 Lääkärit 2014 1 Lääkärimäärä kasvaa Suomessa laillistettuja lääkäreitä oli 1.1.2014 yhteensä 26 872. Heistä työikäisiä (alle 65 v.) ja Suomessa asuvia oli 20 110. Yhä useammat muiden EU-maiden lääkärit

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2)

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm lkm

Lisätiedot

PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN TYÖTERVEYSHUOLTO

PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN TYÖTERVEYSHUOLTO PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN TYÖTERVEYSHUOLTO TYÖTERVEYSHUOLLON TAVOITTEET Työterveyshuollon tavoitteena on terveellinen ja turvallinen työympäristö, työhön liittyvien sairauksien ja tapaturmien ehkäisy

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. 8.2.2013 Terveydenhoitajapäivät/KPMartimo. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. 8.2.2013 Terveydenhoitajapäivät/KPMartimo. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Työ ja liikuntaelinvaivat Terveydenhoitajapäivät 8.2.2013 Kari-Pekka Martimo LT, teemajohtaja Esityksen sisältö Ovatko liikuntaelinvaivat ongelma? Yleistä liikuntaelinvaivoista ja niiden

Lisätiedot

Hyvässä hoidossa. Porin Lääkäritalon tiedotuslehti 1/2010

Hyvässä hoidossa. Porin Lääkäritalon tiedotuslehti 1/2010 Hyvässä hoidossa Porin Lääkäritalon tiedotuslehti 1/2010 Meillä mietittyä Ajankohtaista Porin Lääkäritalo 40 vuotta Tänään tulee kuluneeksi 40 vuotta siitä, kun Porin Lääkäritalon edeltäjä Porin Lääkärikeskus

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2)

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm lkm

Lisätiedot

Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat 30.4.2009

Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat 30.4.2009 Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat 30.4.2009 Sairaanhoitopiirin nimi: HUS SISÄTAUDIT YHTEENSÄ 892 792 98 2 0,2 28 10 Sisätaudit 34 33 1 0 0 8 10A Allergologia

Lisätiedot

07.01.2014/Merja Kronström AURA LÄHETTEET YHT*** Terv.kesk. Muut Työterv. Yksityinen

07.01.2014/Merja Kronström AURA LÄHETTEET YHT*** Terv.kesk. Muut Työterv. Yksityinen AURA 6.. 1 7 10 SISÄTAUDIT 54 3 2 9 68 10C Sydänkeskus 4 3. 3 10 10E Endokrinologia 5.. 2 7 10G Gastroenterologia 5 1. 2 8 10H Hematologia 1 1.. 2 10I Infektiosairaudet. 1. 1 2 10K Kardiologia 15.. 4 19

Lisätiedot

VSSHP, saapuneet lähetteet potilaan kotikunnan mukaan, mukana VSSHP:n jäsenkunnat 01-08 2013 ja 2014

VSSHP, saapuneet lähetteet potilaan kotikunnan mukaan, mukana VSSHP:n jäsenkunnat 01-08 2013 ja 2014 AURA 5 7... 1 1 1 6 9 10 SISÄTAUDIT 34 58 2 5 1 1 6 6 43 70 10C Sydänkeskus 3 3 1 3.. 3. 7 6 10E Endokrinologia 5 6.... 2. 7 6 10G Gastroenterologia 3 8 1... 1 3 5 11 10H Hematologia.. 1 1... 2 1 3 10I

Lisätiedot

Anna-Maija Koivusalo 26.5.15

Anna-Maija Koivusalo 26.5.15 Anna-Maija Koivusalo 26.5.15 Kivuton sairaala projekti vuonna 214 Kivun arviointi projekti Kivuton sairaala toteutettiin yhdeksännen kerran syksyllä 214 pääosin Euroopan kipuviikolla (viikko 42). Mukana

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2)

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm lkm

Lisätiedot

Kansalliset sähköisen potilaskertomuksen tietomääritykset

Kansalliset sähköisen potilaskertomuksen tietomääritykset Kansalliset sähköisen potilaskertomuksen tietomääritykset Terveydenhuollon Atk-päivät 30.5.2006 Kristiina Häyrinen Kuopion yliopisto Terveyshallinnon ja -talouden laitos Rakenteisuuden edut kertaalleen

Lisätiedot

Hyvässä hoidossa. Porin Lääkäritalon tiedotuslehti 3/2010

Hyvässä hoidossa. Porin Lääkäritalon tiedotuslehti 3/2010 Hyvässä hoidossa Porin Lääkäritalon tiedotuslehti 3/2010 Meillä mietittyä Ajankohtaista Luottamuksemme tulevaisuuteen on vahva Porin Lääkäritalon laajennus on valmistunut. Otamme uudet tilat käyttöömme

Lisätiedot

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus 3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa

Lisätiedot

VSSHP, sisäiset lähetteet potilaan kotikunnan mukaan, mukana VSSHP:n jäsenkunnat 01-12 2013, TYKSin organisaatiomuutoksen tähden 2012 ei ole mukana

VSSHP, sisäiset lähetteet potilaan kotikunnan mukaan, mukana VSSHP:n jäsenkunnat 01-12 2013, TYKSin organisaatiomuutoksen tähden 2012 ei ole mukana 01-12, TYKSin organisaatiomuutoksen tähden 2012 ei ole mukana AURA 2 10 SISÄTAUDIT 10 10C Sydänkeskus 6 10E Endokrinologia 5 10G Gastroenterologia 3 10H Hematologia 4 10P Päivystyssisätaudit 1 10R Reumatologia

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2)

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Tampereen TK 90532 Perusterveydenhuollon erikoissairaanhoidon yksikön nimi: Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien

Lisätiedot

Depression tuloksekas vuorovaikutuksellinen hoito ja ongelmien ennaltaehkäisy työterveyshuollossa Mehiläisen toimintamalli

Depression tuloksekas vuorovaikutuksellinen hoito ja ongelmien ennaltaehkäisy työterveyshuollossa Mehiläisen toimintamalli Depression tuloksekas vuorovaikutuksellinen hoito ja ongelmien ennaltaehkäisy työterveyshuollossa Mehiläisen toimintamalli Aku Kopakkala johtava psykologi Masennus on sairaus, joka tappaa aivosoluja -

Lisätiedot

2/2016. Hyvässä hoidossa. Virtaa vaihdevuosiin s.4. Ihonhoitoa kesälläkin s. 3. Geeniperimää selville s. 6. Diabeteshoitoa yksilöllisesti s.

2/2016. Hyvässä hoidossa. Virtaa vaihdevuosiin s.4. Ihonhoitoa kesälläkin s. 3. Geeniperimää selville s. 6. Diabeteshoitoa yksilöllisesti s. 2/2016 Hyvässä hoidossa Virtaa vaihdevuosiin s.4 Ihonhoitoa kesälläkin s. 3 Geeniperimää selville s. 6 Diabeteshoitoa yksilöllisesti s. 7 Meillä mietittyä Käpysoppaa ja mutakakkua Ihan oikeastiko?, neljävuotiaani

Lisätiedot

Opas sädehoitoon tulevalle

Opas sädehoitoon tulevalle Opas sädehoitoon tulevalle Satakunnan keskussairaala Syöpätautien yksikkö / sädehoito 2014 Teksti ja kuvitus: Riitta Kaartinen Pekka Kilpinen Taru Koskinen Syöpätautien yksikkö / sädehoito Satakunnan keskussairaala

Lisätiedot

NAINEN PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI TERVEYS ALKAA TIEDOSTA

NAINEN PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI TERVEYS ALKAA TIEDOSTA NAINEN PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI TERVEYS ALKAA TIEDOSTA 1 RINTAOIREET JA RINTOJEN SEURANTA Nainen huolehdi rintojesi terveydestä. Rintakuvauksiin tullaan yleensä joko oireettomille tehdyn seulontatutkimuksen

Lisätiedot

Lääkärimäärä kasvaa. Lääkärimäärän kehitys vuosina 1900 2016

Lääkärimäärä kasvaa. Lääkärimäärän kehitys vuosina 1900 2016 Lääkärit 2016 Lääkärimäärä kasvaa Suomessa laillistettuja lääkäreitä oli 1.1.2016 yhteensä 28 565. Heistä työikäisiä (alle 65 v.) ja Suomessa asuvia oli 20 970. Maassamme on 262 asukasta yhtä työikäistä

Lisätiedot

3/2014. Hyvässä hoidossa. Lapsipotilaat sairaalassamme s. 4. Läheinen masentuneen tukena s. 3. Allergiat selville s. 7

3/2014. Hyvässä hoidossa. Lapsipotilaat sairaalassamme s. 4. Läheinen masentuneen tukena s. 3. Allergiat selville s. 7 3/2014 Hyvässä hoidossa Lapsipotilaat sairaalassamme s. 4 Läheinen masentuneen tukena s. 3 Allergiat selville s. 7 Rauman Erikoislääkärikeskus s. 6 Meillä mietittyä Pitkäjänteinen työ luo menestystä Olemme

Lisätiedot

Terveystalo Kampin Sport-osaajat

Terveystalo Kampin Sport-osaajat Terveystalo Kampin Sport-osaajat TAPIO KALLIO Ortopedi, liikuntalääketieteen erikoislääkäri, Terveystalon urheilulääketieteen ylilääkäri ja erikoisalajohtaja. Polvitapaturmat, mm. eturistisiteen repeämät,

Lisätiedot

Ibandronat Stada 150 mg kalvopäällysteiset tabletit. 3.11.2014, versio V2.1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Ibandronat Stada 150 mg kalvopäällysteiset tabletit. 3.11.2014, versio V2.1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Ibandronat Stada 150 mg kalvopäällysteiset tabletit 3.11.2014, versio V2.1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot VI.2.1b Tietoa sairauden esiintyvyydestä Vuonna

Lisätiedot

L-S AMkisat ilmapistooli ja -kivääri 2011

L-S AMkisat ilmapistooli ja -kivääri 2011 Turku 05. - 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N 1. Hanna Pitkänen KaA 99 98 98 99 394 28x 2. Elin Liewendahl ÅSSF 99 96 99 100 394 25x 3. Jenni Leppänen V-SA 94 97 97 97 385 4. Hanna Nivus KaA 94 97 96 97 384

Lisätiedot

Hämeen aluemestaruuskilpailut

Hämeen aluemestaruuskilpailut Orimattila 04. - 17:51:29 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N 1. Noora Etula LAS 96 99 94 98 387 2. Katariina Laine HlAS 95 97 92 99 383 19x 3. Saana Tattari HlAS 95 98 95 95 383 17x 10m Ilmakivääri 40 ls,

Lisätiedot

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat 1 (5) Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat Myönnetyt luvat 18.12.2015 Lappeenrannan 5. apteekki apteekkari, farmasian tohtori Hannu Tapani Taipale Loviisan apteekki apteekkari,

Lisätiedot

sairasloma-automaatti?

sairasloma-automaatti? Onko työterveyshuolto sairasloma-automaatti? HENRY FOORUMI 9.11.2010 Anja Hallberg Johtajalääkäri Diacor pähkinänkuoressa Omistaja Helsingin Diakonissalaitos Toimitusjohtaja Anni Vepsäläinen 12 täyden

Lisätiedot

Teht. Pist. Ikä Hyv.

Teht. Pist. Ikä Hyv. Kilpailu: Puumieskesätaitokilpailu 2013 Järjestäjä: Mikkelin Seudun Puumiehet ry Päivämäärä: 21.9.2013, Anttolanhovi, Mikkeli Miesten kilpasarja Ikä Hyv. Pisteet 1 Pekka Repo P-Savo 88 17 72 177 29:10

Lisätiedot

Työterveyshuolto ja sisäilmaongelma

Työterveyshuolto ja sisäilmaongelma Työterveyshuolto ja sisäilmaongelma Riippumaton asiantuntija Terveydellisen merkityksen arvioija Työntekijöiden tutkiminen Työntekijöiden seuranta tth erikoislääkäri Seija Ojanen 1 Yhteys työterveyshuoltoon

Lisätiedot

Hyvässä hoidossa. Porin Lääkäritalon tiedotuslehti 1/2012

Hyvässä hoidossa. Porin Lääkäritalon tiedotuslehti 1/2012 Hyvässä hoidossa Porin Lääkäritalon tiedotuslehti 1/2012 Meillä mietittyä Ajankohtaista Yksilöllistä hoitoa uudistuneen sairaalamme upeissa tiloissa Kovinkaan moni satakuntalainen ei välttämättä tiedä,

Lisätiedot

Työkyvyn palauttaminen ja työhön paluu. Mervi Viljamaa LT, työterveyshuollon erikoislääkäri Dextra Työterveys, Pihlajalinna Oy

Työkyvyn palauttaminen ja työhön paluu. Mervi Viljamaa LT, työterveyshuollon erikoislääkäri Dextra Työterveys, Pihlajalinna Oy Työkyvyn palauttaminen ja työhön paluu Mervi Viljamaa LT, työterveyshuollon erikoislääkäri Dextra Työterveys, Pihlajalinna Oy Esityksen sisältö 1. Työkyvyn palauttamiseen ja työhön paluuseen liittyvät

Lisätiedot

Hyvässä hoidossa. Uniongelmiin apua Porin. Lääkäritalosta 1/2013. s.4. Raskaudet ovat erilaisia s.3. Lääkäritalossa tapahtuu. s.6

Hyvässä hoidossa. Uniongelmiin apua Porin. Lääkäritalosta 1/2013. s.4. Raskaudet ovat erilaisia s.3. Lääkäritalossa tapahtuu. s.6 1/2013 Hyvässä hoidossa Uniongelmiin apua Porin Raskaudet ovat erilaisia s.3 Lääkäritalosta s.4 Lääkäritalossa tapahtuu s.6 Plastikkakirurgian palvelut s.6 Meillä mietittyä Toimintamme monipuolistuu Porin

Lisätiedot

Vastaa seuraaviin kysymyksiin KYLLÄ tai EI, tarkenna pyydettäessä. Lue kysymykset huolellisesti ja ota huomioon kysymysten tarkennuspyynnöt!

Vastaa seuraaviin kysymyksiin KYLLÄ tai EI, tarkenna pyydettäessä. Lue kysymykset huolellisesti ja ota huomioon kysymysten tarkennuspyynnöt! TERVEYSKYSELY Täytä kysely huolellisesti ennen lääkärinvastaanottoa. TAUSTATIEDOT 1. Nimi 2. Sukupuoli 3. Mikä on urheilulajisi Vastaa seuraaviin kysymyksiin KYLLÄ tai EI, tarkenna pyydettäessä. Lue kysymykset

Lisätiedot

Bussiin nousulista ==============

Bussiin nousulista ============== 1/6 Bussiin nousulista ============== Grp. Metallin ao. 148 r.y. Päivitetty lista 28.1.2009 Virkistysviikonloppumatka Kuusamoon 31.1. - 1.2.2009 (la-su/2 pv) "Holiday Club Kuusamon tropiikki" Bussi nro

Lisätiedot

Hyvässä hoidossa. Porin Lääkäritalon tiedotuslehti 4/2010

Hyvässä hoidossa. Porin Lääkäritalon tiedotuslehti 4/2010 Hyvässä hoidossa Porin Lääkäritalon tiedotuslehti 4/2010 Meillä mietittyä Ajankohtaista Tavoitteena asiakaspalvelun kehittäminen Porin Lääkäritalon asiakaspalvelu on saanut uudet ja viihtyisät tilat laajennuksen

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2)

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm lkm

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä) ja odotusajat2i

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä) ja odotusajat2i Taulukko. Hoitoa odottavien lukumäärä) ja odotusajat2i Poikkileikkauspäivä : 3 2 24 Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien ' ) - 9 vrk 9-8 vrk yli 8 vrk yli 8 vrk odotusaika vrk Ikm Ikm

Lisätiedot

Urheilijan terveyskysely

Urheilijan terveyskysely Urheilijan terveyskysely Nimi: Sukupuoli: M N Sotu: Laji(t): Valmentaja(t): Osoite: Sähköpostiosoite: Puhelin: Omalääkäri ja toimipaikka: Lähiomainen + puhelinnumero: Mitkä ovat mielestäsi parhaat saavutuksesi

Lisätiedot

Kansanedustaja Eduskuntaryhmä Päivämäärä ja kellonaika Poissaolon peruste Aalto Touko Vihreä eduskuntaryhmä 22.4.2016 13:00 sairaus Aalto Touko

Kansanedustaja Eduskuntaryhmä Päivämäärä ja kellonaika Poissaolon peruste Aalto Touko Vihreä eduskuntaryhmä 22.4.2016 13:00 sairaus Aalto Touko Kansanedustaja Eduskuntaryhmä Päivämäärä ja kellonaika Poissaolon peruste Aalto Touko Vihreä eduskuntaryhmä 22.4.2016 13:00 sairaus Aalto Touko Vihreä eduskuntaryhmä 21.4.2016 16:00 sairaus Aalto Touko

Lisätiedot

Syöpätautien poliklinikalle tulevan opas

Syöpätautien poliklinikalle tulevan opas Syöpätautien poliklinikalle tulevan opas Satakunnan keskussairaala Syöpätautien yksikkö Päivitys 4/2015 Syöpätautien poliklinikka Sisällys Syöpätautien vastuualue... 3 Potilaana syöpätautien poliklinikalla...

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Ennaltaehkäisyn edistämisen priorisointi - miksi se on niin vaikeaa? Jorma Mäkitalo, Osaamiskeskuksen johtaja Oma ammattihistoria lääket lis Oulun yliopisto 1986 työterveyshuollon erikoislääkäri

Lisätiedot

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA. Työkyvyn edistämisen tuki. Heli Leino Ylilääkäri Työterveyshuollon erikoislääkäri

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA. Työkyvyn edistämisen tuki. Heli Leino Ylilääkäri Työterveyshuollon erikoislääkäri YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA Työkyvyn edistämisen tuki Heli Leino Ylilääkäri Työterveyshuollon erikoislääkäri Suomalaisuus on arvokas asia! Meitä jokaista tarvitaan! Mitkä asiat vaikuttavat työkykyyn?

Lisätiedot

LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN

LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN 41 KABERGOLIINIA SISÄLTÄVIEN LÄÄKEVALMISTEIDEN VALMISTEYHTEENVEDON 4.2 Annostus ja antotapa: Seuraava tieto tulee lisätä sopivalla tavalla:

Lisätiedot

Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero

Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29 Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Kirkkovene miehet 10 km Joukkue ================================== 1. Kuopion Soutajat

Lisätiedot

(pembrolitsumabi) Tietoa potilaille

(pembrolitsumabi) Tietoa potilaille Tietoa KEYTRUDA - valmisteesta (pembrolitsumabi) Tietoa potilaille Tähän lääkkeeseen kohdistuu lisäseuranta. Tällä tavalla voidaan havaita nopeasti uutta turvallisuutta koskevaa tietoa. Voit auttaa ilmoittamalla

Lisätiedot

Hyväksytty johtokunta 9.5.2011 61 TYÖTERVEYSHUOLLON TUOTEHINNAT 1.9.2010

Hyväksytty johtokunta 9.5.2011 61 TYÖTERVEYSHUOLLON TUOTEHINNAT 1.9.2010 Hyväksytty johtokunta 9.5.2011 61 TYÖTERVEYSHUOLLON TUOTEHINNAT 1.9.2010 1 ENNALTAEHKÄISEVÄ TOIMINTA TUOTE HINTA SISÄLTÖ Työpaikkaselvitys 28 e/ alkava ½ tuntia työterveyshoitaja, työfysioterapeutti *

Lisätiedot

SM-RAUTUPILKKI 2011 TUULISPÄÄJÄRVI 16.04.2011 Järjestäjä Ivalon Erämiehet ja TEM S

SM-RAUTUPILKKI 2011 TUULISPÄÄJÄRVI 16.04.2011 Järjestäjä Ivalon Erämiehet ja TEM S Järjestäjä Ivalon Erämiehet ja TEM S MIEHET SIJA NIMI TULOS(g) 1 Tuovinen Aki 3178 2 Karppinen Eino 2705 3 Känsälä Heikki 2303 4 Olkkola Elmo 2250 5 Heinonen Jaakko 1407 6 Heikkinen Jari 1317 7 Marjanen

Lisätiedot

MITEN SUOMALAISET HOITAVAT KIPUJAAN Riitta Ahonen, professori Kuopion yliopisto, sosiaalifarmasian laitos

MITEN SUOMALAISET HOITAVAT KIPUJAAN Riitta Ahonen, professori Kuopion yliopisto, sosiaalifarmasian laitos MITEN SUOMALAISET HOITAVAT KIPUJAAN Riitta Ahonen, professori Kuopion yliopisto, sosiaalifarmasian laitos Miten yleistä kipu on? Mitä kipuja suomalaiset kokevat? Miten suomalaiset hoitavat kipujaan? Käytetäänkö

Lisätiedot

Hoitajan urapolku. Sairaanhoitaja Noora, 28v. Allergia- ja astmahoitaja. Perioperatiivinen hoitaja Petri, 39v. Vastaava hoitaja Kristiina, 42v

Hoitajan urapolku. Sairaanhoitaja Noora, 28v. Allergia- ja astmahoitaja. Perioperatiivinen hoitaja Petri, 39v. Vastaava hoitaja Kristiina, 42v Sairaanhoitajaopiskelija Terhi, 21v Sairaanhoitaja Noora, 28v Allergia- ja astmahoitaja Kirsi, 34v Perioperatiivinen hoitaja Petri, 39v Vastaava hoitaja Kristiina, 42v Laatupäällikkö Teija, 50v Yksikönjohtaja

Lisätiedot

Erikoislääkäriennuste vuoteen 2030. Kirurgian alat

Erikoislääkäriennuste vuoteen 2030. Kirurgian alat Erikoislääkäriennuste vuoteen 2030 Kirurgian alat Erikoislääkärien määrän ennuste vuoteen 2030 Vuoden lopussa 2014 Vuoden lopussa 2030 Matalan erikoistumisen skenaario: Muutos, lkm Korkean erikoistumisen

Lisätiedot

Miten uudet verenkuvan viitearvot toimivat. Pirkko Lammi 2004

Miten uudet verenkuvan viitearvot toimivat. Pirkko Lammi 2004 Miten uudet verenkuvan viitearvot toimivat Pirkko Lammi 2004 Lähtökohdat Jotta sairaus voidaan erottaa terveydestä laboratoriolääketieteen keinoin, on tiedettävä, millaisia arvoja terveet henkilöt saavat.

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 MIEHET 100 m 11,10 Joonas Kokko 2015 200 m 22,55 Joonas Kokko 2015 400 m 48,53 Jukka Latva-Rasku -97 800 m 1.51,78 Pekka Passinen -94 1000 m 2.26,94 Ville Hautala -91 1500

Lisätiedot

TERVEYS ALKAA TIEDOSTA NAINEN PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI

TERVEYS ALKAA TIEDOSTA NAINEN PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI TERVEYS ALKAA TIEDOSTA NAINEN PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI 1 RINTAOIREET JA RINTOJEN SEURANTA Jokaisen naisen on syytä pitää huolta rintojensa terveydestä. Rintakuvauksiin tullaan yleensä joko oireettomille tehdyn

Lisätiedot

N:o 7 39. Liite 1 TOIMINTAKERTOMUS YKSITYISEN TERVEYDEN- JA SAIRAANHOIDON PALVELUT

N:o 7 39. Liite 1 TOIMINTAKERTOMUS YKSITYISEN TERVEYDEN- JA SAIRAANHOIDON PALVELUT N:o 7 39 Liite 1 TOIMINTAKERTOMUS YKSITYISEN TERVEYDEN- JA SAIRAANHOIDON PALVELUT 1. Perustiedot toimintakertomuksesta Mitä vuotta toimintakertomuksessa käsitellään 2. Perustiedot palvelujen tuottajasta

Lisätiedot

Terveyspalvelut ja kuntoutus. Tutkimusprofessori Ilmo Keskimäki, THL

Terveyspalvelut ja kuntoutus. Tutkimusprofessori Ilmo Keskimäki, THL Terveyspalvelut ja kuntoutus Tutkimusprofessori Ilmo Keskimäki, THL Esityksen rakenne Terveystarkastukset ja seulontatutkimukset Avosairaanhoito ja lääkärikäynnit Tyytyväisyys terveyspalveluihin Hoidon

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 30 päivänä tammikuuta 2015. 56/2015 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 30 päivänä tammikuuta 2015. 56/2015 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 30 päivänä tammikuuta 2015 56/2015 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutuksesta sekä yleislääketieteen erityiskoulutuksesta

Lisätiedot

MILLOIN JA MITEN PALLIATIIVISEEN HOITOON ERIKOISTUNUT LÄÄKÄRI VOI PARHAITEN AUTTAA POTILAITAAN?

MILLOIN JA MITEN PALLIATIIVISEEN HOITOON ERIKOISTUNUT LÄÄKÄRI VOI PARHAITEN AUTTAA POTILAITAAN? MILLOIN JA MITEN PALLIATIIVISEEN HOITOON ERIKOISTUNUT LÄÄKÄRI VOI PARHAITEN AUTTAA POTILAITAAN? LL Kaisa Rajala, Palliatiivinen yksikkö, HUS Syöpäkeskus Geriatrian ja yleislääketieteen EL Palliatiivinen

Lisätiedot

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET Lapset alle 6, STL 0,5 km (v) 1. Oskari Kotiaho Vantaan Taksiautoilijat ry 4.11 2. Veera Yletyinen Kuopion Taksiautoilijat ry 6.33 Lapset alle 8, STL 0,5 km (v) 1. Elias Korhonen Ristijärven Taksiautoilijat

Lisätiedot

Kinkkupuulaaki 2014 Kinkkupuulaaki 2013

Kinkkupuulaaki 2014 Kinkkupuulaaki 2013 Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 1. 0 1. Esa Luoma 88 2. 0 2. Kimmo Saarinen 84 3. 0 3. Hannu Haimi 80 4. 0 4. Petri Federley 79 5. 0 5. Pekka Pärssinen 78 6. 0 6. Päivi Jokinen 77 7. 0 Reetta Tuomainen

Lisätiedot

Kohonnut verenpaine (verenpainetauti)

Kohonnut verenpaine (verenpainetauti) Kohonnut verenpaine (verenpainetauti) Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Verenpaine on koholla, kun yläarvo on 140 tai ala-arvo yli 90 tai kumpikin luku on korkeampi. Kohonnut

Lisätiedot

Lähtöaika Nimi Seura Sukupuoli Sarja Painoluokka

Lähtöaika Nimi Seura Sukupuoli Sarja Painoluokka Lähtöaika Nimi Seura Sukupuoli Sarja Painoluokka Lava Erä 1 12.00 1 Riikka Viiala K4 Center naiset LC 1 kg -3 kg 2 Minna Silvennoinen Hakalanmäen Ryhti ry naiset LC 1 kg -3 kg 3 Johanna Soiluaho Tahdonvoiman

Lisätiedot

9.30 9.40 Avaussanat Osmo Tervonen professori, järjestelytoimikunnan puheenjohtaja

9.30 9.40 Avaussanat Osmo Tervonen professori, järjestelytoimikunnan puheenjohtaja SÄDETURVAPÄIVÄT 29. - 30.10.2015 Torstai 29.10.2015 9.30 9.40 Avaussanat Osmo Tervonen professori, järjestelytoimikunnan puheenjohtaja 9.40 10.10 Carl Wegelius-luento 10.10 11.00 Onnellisuus ja hyvinvointi

Lisätiedot

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA 1 YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA Jari Korhonen Liikelaitoksen johtaja, työterveyshuollon erikoislääkäri Joensuun Työterveys Joensuu 26.4.2013 7.5.2013 Jari Korhonen, johtaja, Joensuun Työterveys 2 Mitä

Lisätiedot

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015 LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015 Miehet Yleinen: 1. 55 Jouni Kokkonen Merilapin urheilukalastajat 3361 2. 51 Mika Jaako Merilapin urheilukalastajat 2935 3. 76 Mika Nampajärvi Koillisen kilpakalastajat 2914 4.

Lisätiedot

KAATUMISET JA HUIMAUS. Jouko Laurila geriatrian erikoislääkäri Rovaniemen ikäosaamiskeskus

KAATUMISET JA HUIMAUS. Jouko Laurila geriatrian erikoislääkäri Rovaniemen ikäosaamiskeskus KAATUMISET JA HUIMAUS Jouko Laurila geriatrian erikoislääkäri Rovaniemen ikäosaamiskeskus KAATUMISET JA HUIMAUS Jouko Laurila geriatrian erikoislääkäri Rovaniemen ikäosaamiskeskus Sidonnaisuudet: Mundipharma,

Lisätiedot

Palveluskelpoisuus, kirurgiset sairaudet Jari Autti Ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri

Palveluskelpoisuus, kirurgiset sairaudet Jari Autti Ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri Palveluskelpoisuus, kirurgiset sairaudet Jari Autti Ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri Yleistä Mitään sairautta EI tule jättää hoidettavaksi varusmiespalveluksen aikana Leikkaushoitoja ei pääsääntöisesti

Lisätiedot

Fimea kehittää, arvioi ja informoi

Fimea kehittää, arvioi ja informoi Fimea kehittää, arvioi ja informoi SELKOTIIVISTELMÄ JULKAISUSARJA 4/2012 Eteisvärinän hoito Verenohennuslääke dabigatraanin ja varfariinin vertailu Eteisvärinä on sydämen rytmihäiriö, joka voi aiheuttaa

Lisätiedot

Hyvässä hoidossa. Porin Lääkäritalon tiedotuslehti 4/2010

Hyvässä hoidossa. Porin Lääkäritalon tiedotuslehti 4/2010 Porin Lääkäritalon tiedotuslehti 4/2010 Meillä mietittyä Tavoitteena asiakaspalvelun kehittäminen Porin Lääkäritalon asiakaspalvelu on saanut uudet ja viihtyisät tilat laajennuksen yhteydessä. Kaikki kassapalvelut

Lisätiedot

Anna-Maija Koivusalo 16.4.2014. Kivuton sairaala projekti vuonna 2013

Anna-Maija Koivusalo 16.4.2014. Kivuton sairaala projekti vuonna 2013 Anna-Maija Koivusalo 16.4.214 Kivuton sairaala projekti vuonna 213 Kivun arviointi projekti Kivuton sairaala toteutettiin kahdeksannen kerran syksyllä 213 pääosin viikolla 42. Mukana oli niin erikoissairaanhoidon

Lisätiedot

Tarjoamme terveys-, työterveys-, sairaanhoito- ja diagnostiikkapalveluja lähes 150 toimipaikassa eri puolilla Suomea

Tarjoamme terveys-, työterveys-, sairaanhoito- ja diagnostiikkapalveluja lähes 150 toimipaikassa eri puolilla Suomea Tarjoamme terveys-, työterveys-, sairaanhoito- ja diagnostiikkapalveluja lähes 150 toimipaikassa eri puolilla Suomea Terveystalo Kemijärvi Sairaala Lapponiassa, Sairaalakatu 9, 98100 Kemijärvi Avoinna:

Lisätiedot

Työterveyshuollon palvelusopimuksen sisältö:

Työterveyshuollon palvelusopimuksen sisältö: _ Työterveyshuollon palvelusopimuksen sisältö: Yritysnumero: YRITYKSEN NIMI: Osoite: Laskutus-os: Puhelin: Toimiala: Toimipaikat: Tilikausi: Hallinto/Talous-os: Yhdyshenkilö ja e-mail: Tapaturmavakuutus:

Lisätiedot

Selkäpotilas TYKS:ssa Lähetteen vaatimukset ja potilaan hoito. Alueellinen koulutus 21.4.2016 Katri Pernaa

Selkäpotilas TYKS:ssa Lähetteen vaatimukset ja potilaan hoito. Alueellinen koulutus 21.4.2016 Katri Pernaa Selkäpotilas TYKS:ssa Lähetteen vaatimukset ja potilaan hoito Alueellinen koulutus 21.4.2016 Katri Pernaa Vuonna 2015 n 5000 poliklinikkakäyntiä degeneratiivisten selkäsairauksien vuoksi Näistä viidennes

Lisätiedot

Hyvässä hoidossa. Porin Lääkäritalon tiedotuslehti 2/2010

Hyvässä hoidossa. Porin Lääkäritalon tiedotuslehti 2/2010 Hyvässä hoidossa Porin Lääkäritalon tiedotuslehti 2/2010 Meillä mietittyä Ajankohtaista Uusi sairaala käyttöön syksyllä Vuonna 2001 laajennettu sairaalamme on jo käynyt ahtaaksi. Yksityinen leikkaustoiminta

Lisätiedot

VALITUT PALVELUNTUOTTAJAT

VALITUT PALVELUNTUOTTAJAT Kansaneläkelaitos Dnro 16/331/2010 Satakunnan vakuutuspiiri 21.2.2011 VALITUT PALVELUNTUOTTAJAT Kelan vaikeavammaisten avoterapiapalvelut Satakunnan vakuutuspiirissä 2011 2014 FYSIOTERAPIA Fysikaalinen

Lisätiedot

MTK-PIRKANMAA 1 KUNNALLISVAALIEHDOKKAAT 2012. Akaa Markku Anttila Suomen Keskusta. Hämeenkyrö Anna-Kaisa Immonen Kristillisdemokraatit.

MTK-PIRKANMAA 1 KUNNALLISVAALIEHDOKKAAT 2012. Akaa Markku Anttila Suomen Keskusta. Hämeenkyrö Anna-Kaisa Immonen Kristillisdemokraatit. MTK-PIRKANMAA 1 KUNNALLISVAALIEHDOKKAAT 2012 Akaa Markku Anttila Hämeenkyrö Anna-Kaisa Immonen Kristillisdemokraatit Pekka Hakala Maria Härkki-Santala Tiina Jokela Lauri Korpijaakko Risto Linnainmaa Tero

Lisätiedot

Pakkausseloste: Tietoa käyttäjälle. Lomustine medac 40 mg kapselit, kova

Pakkausseloste: Tietoa käyttäjälle. Lomustine medac 40 mg kapselit, kova Pakkausseloste: Tietoa käyttäjälle Lomustine medac 40 mg kapselit, kova Lue tämä pakkausseloste huolellisesti ennen kuin aloitat lääkkeen ottamisen, sillä se sisältää sinulle tärkeitä tietoja. Säilytä

Lisätiedot

Erikoisalaraportti TYKS. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri Egentliga Finlands sjukvårdsdistrikt. 019 Aura

Erikoisalaraportti TYKS. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri Egentliga Finlands sjukvårdsdistrikt. 019 Aura 019 Aura raportti Kustannukset: Avohoidon kustannukset (euroa) Vuodeosastohoidon kustannukset (euroa) Yhteensä (euroa) 2012 2012 2012 KH KALLIIN HOIDON HYV. 0,00 0,00 0,00 10 SISÄTAUDIT 7 383,55 1 190,62-100,00

Lisätiedot

Kainuun omahoitolomake

Kainuun omahoitolomake Kainuun omahoitolomake Täytäthän ystävällisesti tämän omahoitolomakkeen ennen tuloasi hoitajan tai lääkärin vastaanotolle. Lomake on pohjana, kun yhdessä laadimme Sinulle hoitosuunnitelman, johon kirjaamme

Lisätiedot

neurokirurgia keskussairaala 1 1 0,23 134 neurokirurgia yo-sairaala 166 176 83,19 53 068 neurokirurgia yhteensä 166 177 83,42 53 202

neurokirurgia keskussairaala 1 1 0,23 134 neurokirurgia yo-sairaala 166 176 83,19 53 068 neurokirurgia yhteensä 166 177 83,42 53 202 Erikoissairaanhoidon avo- ja päikikäyttö Erikoisala Sairaalatyyppi Potilaat Käynnit avodrgt Kustannus sisätaudit keskussairaala 2 176 7 703 4 034,75 2 376 421 sisätaudit aluesairaala 10 213 16 547 7 064,99

Lisätiedot

Kuntayhtymän organisaatio ja esimiesten määrääminen vuodelle 2014. Organisaatioon ei esitetä muutoksia vuodelle 2014.

Kuntayhtymän organisaatio ja esimiesten määrääminen vuodelle 2014. Organisaatioon ei esitetä muutoksia vuodelle 2014. Yhtymähallitus 191 16.12.2013 Kuntayhtymän organisaatio ja esimiesten määrääminen vuodelle 2014 356/1.12.120/2013 Yhtymähallitus 191 Kuntayhtymän johtosäännön 2 :n mukaan yhtymähallitus määrää kuntayhtymän

Lisätiedot

HYVINVOINTIA JA ELÄMÄNLAATUA ORTON. - Ihminen on luotu liikkumaan - Anne Ranta, kuntoutuspäällikkö Kirsi Tolvanen, palvelupäällikkö

HYVINVOINTIA JA ELÄMÄNLAATUA ORTON. - Ihminen on luotu liikkumaan - Anne Ranta, kuntoutuspäällikkö Kirsi Tolvanen, palvelupäällikkö HYVINVOINTIA JA ELÄMÄNLAATUA ORTON - Ihminen on luotu liikkumaan - Anne Ranta, kuntoutuspäällikkö Kirsi Tolvanen, palvelupäällikkö Hyvinvoinnin huippuosaaja Suomalainen terveyden ja hyvinvoinnin ainutlaatuinen

Lisätiedot