Haaksirikko. -seikkailuohjelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Haaksirikko. -seikkailuohjelma"

Transkriptio

1 Haaksirikko -seikkailuohjelma Myötätuulta elämään Kun vastassa on uudenlaisia tilanteita ilman vastauksia, on tartuttava hetkeen ja löydettävä yhdessä ratkaisut. Siitä alkaa seikkailu.

2 Haaksirikko -seikkailuohjelma Palvelun tavoite Seikkailukasvatuksella tarkoitetaan seikkailullisia aktiviteetteja hyödyntävää turvallista, tavoitteellista ja ohjattua toimintaa, joka tähtää kokonaisvaltaiseen ihmisenä kehittymiseen. Sitä käytetään työmenetelmänä monella eri alalla oppilaitoksissa, nuorisotyössä ja kuntoutuksessa. Tavoitteeseen pyritään tarjoamalla ryhmälle aitoja haasteita ja mahdollisuus positiivisesti vaikuttavaan kokemukseen. Seikkailuohjelma on rakennettu Villa Elban mini-haaksirikko -valmennusohjelman pohjalta, jota on toteutettu usean vuoden ajan Myötätuuli-valmennuksessa. Sen pohjalta on kehitetty 1-5 vuorokauden haastavampi Haaksirikko-ohjelma, johon on otettu elementtejä Suomen nuoriso- keskusten K3-seikkailun huolellisesti kehitetystä prosessista. Haaksirikko-ohjelma on saanut vaikutteita intiaanikulttuurista, johon kuuluu mm. Spirit Spot ja Solo-hiljentymisharjoitukset Valmennukset ovat osa sosiaalista nuorisotyötä ja sosiaalisen vahvistamisen palvelukokonaisuutta, joka on Opetus ja kulttuuriministeriön tukemaa toimintaa. Kohderyhmä Myötätuuli- valmennuksen Haaksirikko -valmennusjakso on tarkoitettu nuorille/ryhmille (13 28-vuotiaille) Haaksirikko-ohjelmaa toteutetaan myös erilaisille kansainvälisille ryhmille ja koulutusohjelmana ohjaajille.

3 Haaksirikko-seikkailun kulmakivet SEIKKAILULLISUUS Yllättäviä käänteitä, jotka edellyttävät tilanteenmukaista toimintaa. AITO VASTUU Ryhmä päättää itse ja kantaa vastuun valinnoistaan AIDOT ELEMENTIT Ei pelkkiä pelejä ja leikkejä, vaan aitoja haasteita todellisessa ympäristössä HAASTAVUUS Haasteista selviytyminen vaatii tsemppaamista KOKEMUKSESTA OPPIMINEN Kokemuksien prosessointia ohjataan keskusteluilla kohti oivallusta MUUTOSHERKKYYS Päätökset ja teot vaikuttavat tapahtumien kulkuun KOKONAISVALTAINEN JA INTENSIIVINEN Mukana keho, sydän ja mieli!

4 Palvelun toteutus Valmennus järjestetään nuorisokeskus Villa Elbassa Kokkolassa. Villa Elba sijaitsee meren rannalla ja osa ohjelmista toteutetaan Tankarissa ja muilla lähisaarilla. Villa Elballa on myös vahva osaaminen toiminnallisessa ja kokemuksellisessa pedagogiikassa ja nuorisotyössä. Erityisosaamisen ja toimintaympäristöjen mukaan, mutta päämäärä on sama: tukea nuoren arjenhallintaa. Palvelu toteutetaan tiiviissä yhteistyössä paikallisten ja alueellisten etsivätyön työntekijöiden, Koulutusyhtymän opistojen opettajien, erityisopettajien ja, sekä alueellisen TE-toimiston ja työvoiman palvelukeskuksen toimijoiden kanssa. Palvelun sisältö Valmennus Myötätuuli- valmennuksen Haaksirikko -valmennusjaksolla käydään läpi terveellisiä elämäntapoja, itsenäistymisen vaatimia arjen taitoja, vuorovaikutustaitoja ja sosiaalisia taitoja. Yksi osa valmennusta on elämys- ja seikkailutoiminta, jonka kautta voi kokea onnistumisia ja löytää itsestään uusia kykyjä ja vahvuuksia. Haaksirikko on tavoitteellinen, turvallinen ja joustava viiden päivän kokonaispaketti, jossa on mahdollisuus oppia itsestä, toisista ja ryhmässä toimimisesta. Ohjaajat ovat ryhmän mukana koko seikkailun ajan aamusta iltaan. Haaksirikko-seikkailussa on tavoitteena intensiivinen seikkailuleiri, joka antaa uskoa omiin kykyihin ja ohjaa kohti innostunutta suhtautumista elämään. Kun vastassa on uudenlaisia tilanteita ilman vastauksia, on tartuttava hetkeen ja löydettävä yhdessä ratkaisut. Siitä alkaa seikkailu. Uutuutena Myötätuuli-soolo Sisältää: Ennakkotehtävät Ohjelma tapahtuu Trutklippan-saarella Ryhmän koko max 12 henkilöä Spirit Spot -Hetki aikaa itselle harjoitukset, jonka kautta harjoitellaan yksinoloa Jokainen ryhmäläinen rakentaa itselleen majan, jossa viettää 8h yksinäisyydessä ohjaajien tuella Solon ajaksi annetaan jokin mietittävä teema

5 Toteutusaika HAAKSIRIKKO valmennusjakso on 1-5 päivän mittainen valmennusjakso, yhden päivän kesto on 6-8 tuntia. Toteutetaan sulan veden aikaan. Kustannukset Valmennus on maksuton työpajojen ja etsivän työn ryhmille. Lähettävä taho vastaa valmennuksen matkakuluista. Yritykset maksavat Villa Elban aikuisasiakkaiden hinnan. Valmennus sisältää valmennuksen, ruokailut ja majoituksen ( intensiivivalmennus). Muille ryhmille omavastuuosuus 40 /pvä/osallistuja (sis. lounas, välipalat ja kahvit) ja 80 /vrk/osallistuja (täysihoito). Aktiivinen oppiminen Sosiaalinen tuki Ryhmään palauttaminen Elämyksellisyys ja seikkailutoiminnan kautta tulevat onnistumisen kokemukset Koetun pystyvyyden vahvistaminen Itsetunnon ja minäkäsityksen parantuminen Omien vahvuuksien löytäminen Itsetunnon parantuminen Omien tunteiden käsittely

6 1 päivän haaksirikko 1. päivä 9.00 Alkuinfo + ryhmätehtävä (kerrostalo) 9.30 Joen ylitys (Labyrintti nopeimmille) Majakka- tai tervakaupunki seikkailu Lounas Spirit spot Minihaaksirikko + välipala ja läpikäynti Donitsitehtävä/Lauttatehtävä Ongelmanratkaisua/ryhmätehtävä Palaute + heihei Päivällinen

7 2 päivän haaksirikko 3 päivän haaksirikko 1. päivä Saapuminen + info + ryhmätehtävä (kerrostalo) Joen ylitys Lounas Majakkaseikkailu Välipala + majoittuminen Geokätkentätreeni Ohjelmaa Päivällinen Spirit spot Vapaa-aikaa/pihapelejä Sauna, iltapala, iltanuotio 1. päivä Saapuminen + info + ryhmätehtävä Joen ylitys Lounas Meripelastus/ensiapu Majakka- tai tervakaupunki seikkailu Majoittuminen + minivälipala Mini haaksirikko Päivällinen Spirit spot Vapaa-aikaa/pihapelejä Sauna, iltapala, iltanuotio 2. päivä Aamiainen Info + aamuhetki Lauttatehtävä/Donitsitehtävä/Kanoottikoulu Siivous + pakkaus Lounas Ruokakätköt + Minihaaksirikko Palaute + heihei Jos jatkuu pidempään Ohjelmaa Päivällinen + heihei 2. päivä Aamiainen Pakkaaminen saarelle Siirtyminen majakalle, lähtö veneellä Tutustuminen saareen, soolo ohjeet Lounas Soolo 3h Soolon purku Päivällisen valmistus ja syönti Saaren siivous ja pakkaaminen Lähtö saarelta Tavaroiden purkaminen Iltapala 3. päivä Aamiainen Info + aamuhetki Kanoottikoulu/melonta Siivous + pakkaus Lounas Geokätkentä kokeilu Palaute + heihei Jos jatkuu pidempään Ohjelmaa Päivällinen + heihei

8 4 päivän haaksirikko 1. päivä Saapuminen + info + ryhmätehtävä Joen ylitys Lounas Majakka- tai tervakaupunki seikkailu Majoittuminen + välipala Geokätkentä treeni/ valokuvasuunnistus 1h Ohjelmaa 1h Päivällinen Spirit spot Vapaa-aikaa/pihapelejä Sauna, iltapala, iltanuotio 2. päivä 8.00 Aamiainen 8.30 päivän ohjelman läpikäynti 9.00 Donitsi/Lautta Lounas Spirit spot 1h Meripelastus/ensiapu Välipala Mini haaksirikko Päivällinen Ohjelmaa 1h Sauna Iltapala 3. päivä Aamiainen Pakkaaminen saarelle Siirtyminen majakalle, lähtö veneellä Tutustuminen saareen, soolo ohjeet Lounas Soolo 4h Päivällisen valmistus ja syönti Ohjelmaa 1,5h + soolon purku Iltapala 4. Päivä Aamiainen Siivous + pakkaus 9.00 Lähtö saarelta Kamppeitten purku Lounas Ohjelmaa 1h Pakkaaminen Palaute + heihei Jos jatkuu pidempään Ohjelmaa Päivällinen + heihei

9 5 päivän haaksirikko 1. päivä Saapuminen + info + ryhmätehtävä Joen ylitys Lounas Majakka- tai tervakaupunki seikkailu Majoittuminen + välipala Geokätkentä treeni/ valokuvasuunnistus 1h Ohjelmaa 1h Päivällinen Spirit spot Vapaa-aikaa/pihapelejä Sauna, iltapala, iltanuotio 2. päivä 8.00 Aamiainen 8.30 päivän ohjelman läpikäynti 9.00 Donitsi/Lautta Lounas Spirit spot 1h Meripelastus/ensiapu Välipala Mini haaksirikko Päivällinen Ohjelmaa 1h Sauna Iltapala 3. päivä Aamiainen Pakkaaminen saarelle Siirtyminen majakalle, lähtö veneellä Tutustuminen saareen, soolo ohjeet Lounas Soolo 4h Päivällisen valmistus ja syönti Ohjelmaa 1,5h + soolon purku Iltapala 4. Päivä Aamiainen Siivous + pakkaus 9.00 Lähtö saarelta Kamppeitten purku Lounas Ohjelmaa 1h Pakkaaminen Ohjelmaa 5. Päivä Aamiainen + Yhteinen aamuhetki Varustehuoltoa 9.00 Pakkaamista Palaute Loppupiiri + Hei hei LOUNAS

10 Tervetuloa nuorisokeskus Villa Elbaan! Majoittuminen Majoittuminen tapahtuu tulopäivänä klo 14 jälkeen ja mökit luovutetaan lähtöpäivänä klo 12 mennessä. Näistä ajoista voidaan mahdollisuuksien mukaan poiketa leirin ohjelman sujuvoittamiseksi. Merimiesaitat ja mökit Merimiesaitoissa on kussakin neljä kerrossänkyä, tilaa on siis kahdeksalle yöpyjälle. Merimiesaitoissa on keittiö, TV, WC ja suihku sekä langaton verkkoyhteys. Mökeissä 3-6 on kaksi neljän hengen huonetta ja niiden välissä on keittiö/oleskelutila. Mökeissä on minikeittiö, 2 x WC + suihkut, TV, langaton verkkoyhteys. Huoneissa on kerrossängyt.mökit on nimetty vanhojen Kokkolassa purjehtineiden laivojen mukaan. Vanha Villa Tunnelmallinen Vanha Villa on alueen vanhin huvilarakennus. Yläkerrassa on neljä huonetta, joissa on majoitustilaa 12 henkilölle. Alakerrassa on olohuone, ruokailu/kokoustila, keittiö ja WC. Suihkutilat löytyvät viereisestä saunarakennuksesta. Merikeskus Majoitustilaa on 1-2 hengelle. Rakennuksessa on minikeittiö, TV, WC sekä suihku. Majoittumisjärjestys Ilmoitamme teille ennen leirikouluanne mitkä majoitustilat on varattu teidän käyttöönne. Samalla lähetämme teille myös listan majoittumisjärjestyksestä. Voitte suunnitella majoituksenne joko etukäteen tai täyttää listan vasta täällä ollessanne. Majoittumislista on palautettava Infoon saapumispäivänänne. Listaan on kirjoitettava kaikkien majoittujien, myös aikuisten, nimet. Päärakennuksen käyttö ja yöpäivystys Päärakennus lukitaan viimeisen työntekijän lähtiessä, tavallisesti klo välillä. Villa Elba ei järjestä yöpäivystystä, vaan leirin mukana olevien aikuisten tulee vastata ryhmästään myös yön aikana. Alueen vartioinnista vastaa vartiointiliike P. Isoaho Avaimet Jokaiseen mökkiin annetaan sopimuksen mukaan 1-2 avainta. Lisäksi opettajalle voidaan antaa yön ajaksi yleisavain, jolla pääsee kaikkiin mökkeihin. Jos yöpymässä on useita leirikouluja yhtä aikaa, sopikaa keskenänne kenellä yleisavain on. Kadonneesta mökin avaimesta veloitetaan 50 / avain.

11 Nuorisokeskus Villa Elba on yksi kymmenestä opetus- ja kulttuuriministeriön valvomasta ja tukemasta valtakunnallisesta nuorisokeskuksesta. Valtakunnallisilla nuorisokeskuksilla on yleishyödyllinen ja yhteiskunnallinen tehtävä tukea lasten ja nuorten kasvua ja kehitystä. Villa Elbassa me tarjoamme turvallisen toimintaympäristön sekä asiantuntevaa palvelua nuorille ja kasvattajille. Tässä oppaassa pyrimme vastaamaan useimpiin keskukseemme ryhmän kanssa tulevan opettajan / kasvattajan /ryhmänvetäjän mieltä askarruttaviin kysymyksiin, jotka ovat tulleet esille liittyen leirikouluun tai leiriin valmistautumiseen ja leirikoulussa tai leirillä olemiseen. Pihapiiri ja vapaa-aika Turvallisuus Jokaisessa mökissä on mökkikansio, joka sisältää majoitustilojen järjestyssäännöt sekä toimintaohjeet hätätilanteiden varalta. Olkaa hyvä ja tutustukaa niihin yhdessä ryhmänne kanssa. Majoitustiloissa on palohälytinjärjestelmä, josta palon sattuessa lähtee automaattisesti hälytys paloasemalle. Paloturvallisuuden takaamiseksi ja väärien hälytysten välttämiseksi kiinteistöissämme on kielletty tupakointi ja kaikenlainen tulenteko. Jos haluatte käyttää takkaa tai polttaa kynttilöitä, sopikaa ensin asiasta henkilökuntamme kanssa. Tahallisista aiheettomista palohälytyksistä aiheutuvat kustannukset joudumme laskuttamaan vahingon aiheuttajalta. Villa Elban alueelle pääsee vapaasti joten suosittelemme, että pidätte majoitustilojen ovet lukittuina mökistä poissa ollessanne. Merimiesaitoissa 1 ja 2 on lukollisia varustekaappeja. Saunat ja uiminen Villa Elban alueella on kaksi saunaa. Saunarakennuksessamme Elban Helmessä on 15- hengen sähkösauna ja pukuhuone. Helmessä on myös takkahuone, jonka voi varata ryhmille illanviettoa varten. Uimarannan vieressä on historiallinen Laiturisauna, jonka puulämmitteisiin löylyihin mahtuu kerrallaan 6-7 henkilöä. Olkaa hyvä ja lukitkaa saunarakennus käytön jälkeen henkilökunnalta saamienne ohjeiden mukaisesti. Uiminen on sallittua Vanhan Villan eteläpuolella olevalla uimarannalla. Ranta on matala, tasaisesti syvenevä ja hiekkapohjainen. Uima-alue on kesäaikaan rajattu puomilla. Nuorisokeskus Villa Elba ei vastaa ryhmien uimavalvonnasta. Laiturilta hyppääminen on ehdottomasti kielletty. Sulan maan aikaan Elban Helmen rakennuksen takana on ulkosuihkuja, joita voi käyttää ilman ennakkovarausta. Kanttiini Infosta voi ostaa pieniä matkamuistoja ja luonnontutkimisvälineitä. Keittiöltä voi ostaa makeisia, limsaa ja jäätelöä. Näillä myyntipisteillä ei ole varsinaisia aukioloaikoja, pyytäkää henkilökuntaa tarvittaessa paikalle.

12

13 Meripelastusseura on Myötätuuli-valmennuksen yhteistyökumppani. Valmennukseen voidaan sisällyttää maksullinen Meripelastuskoulutus. Suomen Meripelastusseuran nuorisotoiminnan tavoitteena on tarjota nuorille mielekästä ja haastavaa toimintaa sekä meripelastusaatteen että turvallisen vesillä liikkumisen parissa. Toiminta suunnitellaan nuorten lähtökohdista eri ikävaiheet huomioon ottaen siten, että jokaiselle osallistujalle järjestetään innostavia ja palkitsevia hetkiä. Meripelastuskoulutus: Menomatkan aikana lyhyt koulutus alukselta pelastautumisesta (tilanteessa toimiminen, varusteet, hätämerkit) Saaren lähistöllä pelastautuminen uppoavalta alukselta pelastuslauttaan Pelastajien saapuminen ja toiminta sekä tilanteen päättyminen haaksirikkoisten kuljettamisella saareen

14 Haaksirikko-ohjelmasta on tehty esittelytraileri, jonka voit käydä katsomassa nettipalvelu LIME TV:ssä ( tai Nuorisokeskus Villa Elban kanavalla YouTubessa

15

16 Nuorisokeskus Villa Elba Sannanrannantie Kokkola (06) Lisätiedot ja varaukset: Päivi Myllykangas Sosiaalisen nuorisotyön koordinaattori Olemme myös Facebookissa: Myötätuulivalmennus Päivi Myllykangas Opetus- ja kulttuuriministeriö tukee valtakunnallisten nuorisokeskusten nuorisotyötä veikkausvoittovaroista.

Haaksirikko. -seikkailuohjelma

Haaksirikko. -seikkailuohjelma Haaksirikko -seikkailuohjelma Myötätuulta elämään Kun vastassa on uudenlaisia tilanteita ilman vastauksia, on tartuttava hetkeen ja löydettävä yhdessä ratkaisut. Siitä alkaa seikkailu. Haaksirikko -seikkailuohjelma

Lisätiedot

INTENSIIVIVALMENNUS MYÖTÄTUULI-VALMENNUKSESSA

INTENSIIVIVALMENNUS MYÖTÄTUULI-VALMENNUKSESSA PEREHDYTYSOPAS Tuemme nuorten kasvua ja kehitystä. INTENSIIVIVALMENNUS MYÖTÄTUULI-VALMENNUKSESSA Stöd för ungdomars uppväxt och utveckling. Promoting good life for children and young people. www.snk.fi

Lisätiedot

Suomen nuorisokeskukset Tuemme nuorten kasvua ja kehitystä

Suomen nuorisokeskukset Tuemme nuorten kasvua ja kehitystä Suomen nuorisokeskukset Tuemme nuorten kasvua ja kehitystä Eija Pietilä 16.1.2015 Oulu Yhteiskunnallinen tehtävä Suomen nuorisokeskukset edistävät lasten ja nuorten hyvinvointia tukemalla ja ohjaamalla

Lisätiedot

Keto-Mökit. www.kouvolanmatkatoimisto.fi. Mökit

Keto-Mökit. www.kouvolanmatkatoimisto.fi. Mökit Keto-Mökit Mökit KELO - 1,5-kerroksinen kelohirsinen mökki, jonka pinta-ala on 78 m². Mökissä on tilaa 6-8 henkilölle. Alakerrassa olohuone, makuuhuone, keittiö, sähkösauna, wc ja veranta. Tulikivitakka.

Lisätiedot

Nuorisokeskus Anjala on yksi kymmenestä opetus- ja kulttuuriministeriön tukemasta ja valvomasta valtakunnallisesta nuorisokeskuksesta.

Nuorisokeskus Anjala on yksi kymmenestä opetus- ja kulttuuriministeriön tukemasta ja valvomasta valtakunnallisesta nuorisokeskuksesta. on yksi kymmenestä opetus- ja kulttuuriministeriön tukemasta ja valvomasta valtakunnallisesta nuorisokeskuksesta. n elämyksellinen, turvallinen ja luonnonläheinen kartano- ja joenrantamiljöö sijaitsee

Lisätiedot

MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA

MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA 23.-27.7.2018 MPT moottorikerho järjestää trial- urheiluleirin lajin juniori ja nuoriso harrastajille Raaseporissa, Kisakeskuksen urheiluopistolla.

Lisätiedot

MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA 27.-31.7.2015

MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA 27.-31.7.2015 MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA 27.-31.7.2015 MPT moottorikerho järjestää trial- urheiluleirin lajin juniori ja nuoriso harrastajille Raaseporissa, Kisakeskuksen urheiluopistolla.

Lisätiedot

Elämyksellisiä luontoon, ympäristöön ja seikkailuun liittyviä ohjelmia eri-ikäisille ympäri vuoden! Tule meille oppimaan ja viihtymään!

Elämyksellisiä luontoon, ympäristöön ja seikkailuun liittyviä ohjelmia eri-ikäisille ympäri vuoden! Tule meille oppimaan ja viihtymään! Elämyksellisiä luontoon, ympäristöön ja seikkailuun liittyviä ohjelmia eri-ikäisille ympäri vuoden! Tule meille oppimaan ja viihtymään! LEIRIKOULUT JA PÄIVÄRETKET MEREN RANNALLA 2016 Nuorisokeskus Villa

Lisätiedot

Mainio kokous- ja juhlapaikka Lohjalla, rauhallisen Hormajärven rannalla. Kanneljärven Opisto

Mainio kokous- ja juhlapaikka Lohjalla, rauhallisen Hormajärven rannalla. Kanneljärven Opisto Kanneljärven Opisto Mainio kokous- ja juhlapaikka Lohjalla, rauhallisen Hormajärven rannalla Meillä kokoonnutaan ja viihdytään Tervehdys Kanneljärven Opistolta Kanneljärven Opisto on toisen asteen oppilaitos,

Lisätiedot

LISÄARVOA NUORISOTYÖLLE Valtakunnallinen nuorisokeskusverkosto uudisti strategiansa. Alueelliset nuorisotyöpäivät Helena Vuorenmaa 14.8.

LISÄARVOA NUORISOTYÖLLE Valtakunnallinen nuorisokeskusverkosto uudisti strategiansa. Alueelliset nuorisotyöpäivät Helena Vuorenmaa 14.8. LISÄARVOA NUORISOTYÖLLE Valtakunnallinen nuorisokeskusverkosto uudisti strategiansa Alueelliset nuorisotyöpäivät Helena Vuorenmaa 14.8.2014 Esityksen runko 1. Valtakunnalliset nuorisokeskukset ja Suomen

Lisätiedot

Leirikoulut ja päiväretket

Leirikoulut ja päiväretket Leirikoulut ja päiväretket meren rannalla 2018 Elämyksellisiä luontoon, ympäristöön ja seikkailuun liittyviä ohjelmia eri-ikäisille ympäri vuoden! Tule meille oppimaan ja viihtymään! Nuorisokeskus Villa

Lisätiedot

Nuorten elämänhallinnan tukeminen luontoliikunnan avulla

Nuorten elämänhallinnan tukeminen luontoliikunnan avulla Nuorten elämänhallinnan tukeminen luontoliikunnan avulla Tanja Liimatainen 1. SEIKKAILUKASVATUS Seikkailukasvatus tähtää ihmisenä kehittymiseen Seikkailukasvatuksella tarkoitetaan seikkailullisia aktiviteetteja

Lisätiedot

Suomen. Nuorisokeskukset

Suomen. Nuorisokeskukset Nuorisokeskukset Tuemme nuorten kasvua ja kehitystä valtakunnalliset Nuorisokeskukset 10 keskusta Koko kattava verkosto Yhteinen toimipiste ja yhdistys Helsingissä linnassa Taustaa ETYK-kokous 1975: miten

Lisätiedot

Immo Parvianen NUOLI/NV. Nuorisokeskukset - nuorisolain uudistus 18.12.2014

Immo Parvianen NUOLI/NV. Nuorisokeskukset - nuorisolain uudistus 18.12.2014 Nuorisokeskukset - nuorisolain uudistus 18.12.2014 1 Nuorisokeskukset Nykylaissa 12 : valtionavustukset toiminta ja rakentaminen tulosperusteisuus: nuorisokäyttö ja toiminta-ajatus yleishyödyllisyys, ylijäämä

Lisätiedot

Kokouspalvelut vaihtoehdot ja hinnasto

Kokouspalvelut vaihtoehdot ja hinnasto Kokouspalvelut vaihtoehdot ja hinnasto Länsi-Suomen opistolla tilaisuudet onnistuvat. JÄRJESTÄ KOKOUS OPISTON TILOISSA Viihtyisät tilat historiallisessa rakennuksessa sekä luonnonkaunis ympäristö sopivat

Lisätiedot

Nuorisokeskus Anjala on yksi yhdeksästä opetus- ja kulttuuriministeriön tukemasta ja valvomasta valtakunnallisesta nuorisokeskuksesta.

Nuorisokeskus Anjala on yksi yhdeksästä opetus- ja kulttuuriministeriön tukemasta ja valvomasta valtakunnallisesta nuorisokeskuksesta. on yksi yhdeksästä opetus- ja kulttuuriministeriön tukemasta ja valvomasta valtakunnallisesta nuorisokeskuksesta. n elämyksellinen, turvallinen ja luonnonläheinen kartano- ja joenrantamiljöö sijaitsee

Lisätiedot

Nuotta-valmennus. toimiva työväline nuoren kohtaamiseen / Heljä Pitkänen, Suomen nuorisokeskusyhdistys ry

Nuotta-valmennus. toimiva työväline nuoren kohtaamiseen / Heljä Pitkänen, Suomen nuorisokeskusyhdistys ry Nuotta-valmennus toimiva työväline nuoren kohtaamiseen / Heljä Pitkänen, Suomen nuorisokeskusyhdistys ry Nuorisokeskukset Nuorisokeskustoiminnan lähtölaukaus oli Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokous

Lisätiedot

Nuotta-valmennus etsivän nuorisotyön ja työpajatoiminnan tukena Suomen Nuorisokeskukset ry / Heljä Pitkänen

Nuotta-valmennus etsivän nuorisotyön ja työpajatoiminnan tukena Suomen Nuorisokeskukset ry / Heljä Pitkänen Nuotta-valmennus etsivän nuorisotyön ja työpajatoiminnan tukena Nuorisokeskukset ry / Heljä Pitkänen Nuorisokeskukset Tuemme nuorten kasvua ja kehitystä Taustaa Nuorisokeskustoiminnan lähtölaukaus oli

Lisätiedot

Asumisen opas Turvallista ja ohjattua arkea ympäri vuorokauden Punaportin toimipaikka

Asumisen opas Turvallista ja ohjattua arkea ympäri vuorokauden Punaportin toimipaikka Asumisen opas Turvallista ja ohjattua arkea ympäri vuorokauden Punaportin toimipaikka Kiipulan ammattiopisto Ammattiopisto Punaportti Tervetuloa asumaan Kiipulan ammattiopiston Punaportin toimipaikkaan

Lisätiedot

Elämyksellisiä luontoon, ympäristöön ja seikkailuun liittyviä ohjelmia eri-ikäisille ympäri vuoden! Tule meille oppimaan ja viihtymään!

Elämyksellisiä luontoon, ympäristöön ja seikkailuun liittyviä ohjelmia eri-ikäisille ympäri vuoden! Tule meille oppimaan ja viihtymään! Elämyksellisiä luontoon, ympäristöön ja seikkailuun liittyviä ohjelmia eri-ikäisille ympäri vuoden! Tule meille oppimaan ja viihtymään! LEIRIKOULUT JA PÄIVÄRETKET MEREN RANNALLA 2017 Nuorisokeskus Villa

Lisätiedot

Seikkailu- ja elämyspedagogiikka Tavoitteet - Missä menet seikkailupedagogiikka?

Seikkailu- ja elämyspedagogiikka Tavoitteet - Missä menet seikkailupedagogiikka? Seikkailu- ja elämyspedagogiikka 16.-17.6.2011 Tavoitteet - Missä menet seikkailupedagogiikka? 1 vai 3 opintopistettä? 1 p = ennakkotehtävä ja osallistuminen kahteen lähipäivään innokkaasti 3 p = edellisten

Lisätiedot

Monden nuoriso ja järjestötalo

Monden nuoriso ja järjestötalo Monden nuoriso ja järjestötalo Sali + kahvio (koko alakerta) Monden salin ja kahvion vuokraaja voi käyttää varaamansa ajan salia, kahviotilaa ja WC tiloja. Monden muiden tilojen, kuten yläkerran käyttö

Lisätiedot

Seikkailu- ja elämyspedagogiikka Tavoitteet - Missä menet seikkailupedagogiikka?

Seikkailu- ja elämyspedagogiikka Tavoitteet - Missä menet seikkailupedagogiikka? Seikkailu- ja elämyspedagogiikka 14.-15.6.2010 Tavoitteet - Missä menet seikkailupedagogiikka? Seikkailu- ja elämyspedagogiikka Kasvu ryhmän jäseneksi, itsetunnon vahvistaminen, sosiaalistuminen yhteiskuntaan,

Lisätiedot

SUOMEN NUORISOKESKUSTEN STRATEGIA

SUOMEN NUORISOKESKUSTEN STRATEGIA SUOMEN NUORISOKESKUSTEN STRATEGIA 2020 NUORISOKESKUSTEN YHTEISKUNNALLINEN TEHTÄVÄ Suomen nuorisokeskukset edistävät lasten ja nuorten hyvinvointia tukemalla ja ohjaamalla heidän kasvuaan ja tarjoamalla

Lisätiedot

Elämyksellisiä luontoon, ympäristöön ja seikkailuun liittyviä ohjelmia eri-ikäisille ympäri vuoden! Tule meille oppimaan ja viihtymään!

Elämyksellisiä luontoon, ympäristöön ja seikkailuun liittyviä ohjelmia eri-ikäisille ympäri vuoden! Tule meille oppimaan ja viihtymään! Elämyksellisiä luontoon, ympäristöön ja seikkailuun liittyviä ohjelmia eri-ikäisille ympäri vuoden! Tule meille oppimaan ja viihtymään! LEIRIKOULUT JA PÄIVÄRETKET MEREN RANNALLA 2015 Nuorisokeskus Villa

Lisätiedot

Villa Concerto kokous-, edustus- ja lomahuvila

Villa Concerto kokous-, edustus- ja lomahuvila Villa Concerto kokous-, edustus- ja lomahuvila Nuotanperä 12, 45160 Kouvola 40 40 30 Tasalattia 365m² Max hlö Seisten Istuen Tilan tyyppi Pinta-ala VILLA CONCERTO Kouvolassa sijaitseva yksityinen edustushuvila

Lisätiedot

SB-Pro pojat -99 ja -00 Eerikkilän leiri 5. 7.9.2014

SB-Pro pojat -99 ja -00 Eerikkilän leiri 5. 7.9.2014 SB-Pro pojat -99 ja -00 Eerikkilän leiri 5. 7.9.2014 Leiri alkaa perjanitaina 5.9. klo 17:00 ja loppuu sunnuntaina 7.9. noin klo 13:30. Eerikkilän urheilukeskuksen osoite on Urheiluopistontie 138, 31370

Lisätiedot

HUHMARI -KESÄRETKI LA 9.6 SU 10.6.2012 1

HUHMARI -KESÄRETKI LA 9.6 SU 10.6.2012 1 HUHMARI -KESÄRETKI LA 9.6 SU 10.6.2012 1 Tänä vuonna autismikirjon aikuisten kesäretki suuntautuu luonnonläheiseen Lomakeskus Huhmariin (Huhmarisentie 43, 83700 Polvijärvi). Lomakeskus Huhmari sijaitsee

Lisätiedot

Hotel Fjalarissa Salossa Osoite: Rinteentie 5, 24240 Salo http://www.fjalar.fi

Hotel Fjalarissa Salossa Osoite: Rinteentie 5, 24240 Salo http://www.fjalar.fi Hyvinvoiva Sinä - Kehon ja Mielen vireyttä ja lepoa pe 1.3.- su 3.3.2013 Tervetuloa nauttimaan hyvinvoinnista! Hotel Fjalarissa Salossa Osoite: Rinteentie 5, 24240 Salo http://www.fjalar.fi Mitä voit saada?

Lisätiedot

MAJA- KANSIO. Ohjeita Pyhäjärven reserviupseerien majan vieraille

MAJA- KANSIO. Ohjeita Pyhäjärven reserviupseerien majan vieraille MAJA- KANSIO Ohjeita Pyhäjärven reserviupseerien majan vieraille SIJAINTI Linkki Google Maps palveluun: https://goo.gl/maps/gvyk9nvxuqm2 Linkki Kansalaisen karttapaikkapalveluun: http://bit.ly/2cjallm

Lisätiedot

SB-Pro pojat -99 ja -00 Eerikkilän leiri

SB-Pro pojat -99 ja -00 Eerikkilän leiri SB-Pro pojat -99 ja -00 Eerikkilän leiri 21. 22.9.2013 Leiri alkaa lauantaina 21.9. klo 9:15 ja loppuu sunnuntaina 22.9. klo 15:00 mennessä. Eerikkilän urheilukeskuksen osoite on Urheiluopistontie 138,

Lisätiedot

Elban Tyhy-ohjelmilla positiivista energiaa!

Elban Tyhy-ohjelmilla positiivista energiaa! Tule tyhyilemään! Elban Tyhy-ohjelmilla positiivista energiaa! Kokkolan ainutlaatuisen linnustoalueen lähimpänä naapurina, arvostamme ja kunnioitamme luontoa ja haluamme jakaa sekä luonnon että ajatusmaailman

Lisätiedot

Seikkailuleirikoulu Turun saaristossa Tarjous no

Seikkailuleirikoulu Turun saaristossa Tarjous no Seikkailuleirikoulu Turun saaristossa Tarjous no. 16805-4 Leirikoulu Metsätähti Tarjous leirikoulusta Turun saaristossa Järjestämme leirikoulun seikkailuohjelmaa keväällä ja syksyllä. Kiitämme mielenkiinnosta

Lisätiedot

Tervetuloa Avioparikurssille 5.-7.8.2016. Hartolan Kuningaskuntaan, Ekon historialliseen kartanoon ja Linna-hotelliin!

Tervetuloa Avioparikurssille 5.-7.8.2016. Hartolan Kuningaskuntaan, Ekon historialliseen kartanoon ja Linna-hotelliin! Tervetuloa Avioparikurssille 5.-7.8.2016 Hartolan Kuningaskuntaan, Ekon historialliseen kartanoon ja Linna-hotelliin! Parempi avioliitto ry järjestää Avioparikurssin Itä-Hämeen opistossa Tainionvirran

Lisätiedot

KESÄN RETRIITTI 2014 JOOGA & CHI KUNG LIIKE, SYDÄN JA LÄSNÄOLO ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS

KESÄN RETRIITTI 2014 JOOGA & CHI KUNG LIIKE, SYDÄN JA LÄSNÄOLO ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS KESÄN RETRIITTI 2014 JOOGA & CHI KUNG LIIKE, SYDÄN JA LÄSNÄOLO ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS (Loppi n.70km Helsingistä) TO-SU 26.6.-29.6.2014 LAADUKKAASTA OHJELMASTA LÖYDÄT eli muutama hyvä syy

Lisätiedot

Juhlapalvelut vaihtoehdot ja hinnasto

Juhlapalvelut vaihtoehdot ja hinnasto Juhlapalvelut vaihtoehdot ja hinnasto Länsi-Suomen opistolla tilaisuudet onnistuvat. JÄRJESTÄ JUHLAT OPISTON TILOISSA Viihtyisät tilat historiallisessa rakennuksessa sekä luonnonkaunis ympäristö sopivat

Lisätiedot

KNoppi Itä-Suomi syksy 2013

KNoppi Itä-Suomi syksy 2013 KNoppi Itä-Suomi syksy 2013 KNoppi I 24. 25.8.2013 Nurmes KNoppi II 21. 22.9.2013 Kuopio KNoppi III 12. 13.10.2013 Joensuu KNOPPI-OHJAAJAKOULUTUS (4) Itä-Suomi syksy 2013 Ajankohta KNoppi I 24. 25.8.2013

Lisätiedot

KESÄRETRIITTI 2012 JOOGA & CHI KUNG TIETOISUUS, SYDÄN JA VAHVAT JUURET ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS. (Loppi n.

KESÄRETRIITTI 2012 JOOGA & CHI KUNG TIETOISUUS, SYDÄN JA VAHVAT JUURET ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS. (Loppi n. KESÄRETRIITTI 2012 JOOGA & CHI KUNG TIETOISUUS, SYDÄN JA VAHVAT JUURET ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS (Loppi n.70km Helsingistä) TO-SU 28.6.-1.7.2012 RETRIITIN TEEMAT JA HARJOITUKSET TORSTAI on

Lisätiedot

Kirkollinen vihkiminen Kummina toimiminen Itsenäisesti ehtoolliselle Äänestäminen seurakuntavaaleissa 16v, ehdolle asettuminen 18v

Kirkollinen vihkiminen Kummina toimiminen Itsenäisesti ehtoolliselle Äänestäminen seurakuntavaaleissa 16v, ehdolle asettuminen 18v Rippikoulu-info Mitä rippikoulu on? - Rippikoulu on kasteopetusta ja siellä käsitellään rippikoulun opetussuunnitelman mukaisia aiheita, joita ovat elämän, uskon ja rukouksen kysymykset - Juuret yli 2000

Lisätiedot

Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016

Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016 Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016 Kempeleen kunta Nuorisopalvelut xx.xx.2015 Johdanto Nuorisotyö ja -politiikka kuuluvat kunnan tehtäviin (Nuorisolaki, Kuntien nuorisotyö ja

Lisätiedot

HELSINGIN NMKY:N RIPPIKOULUT

HELSINGIN NMKY:N RIPPIKOULUT HELSINGIN NMKY:N RIPPIKOULUT Mitä rippikoulu on? Rippikoulu on kasteopetusta Nykyään puolen vuoden mittainen, 80 tuntia Sis. Seurakuntayhteysjakso, leirijakso, konfirmaatio Seurakunnan toimintaan osallistumista

Lisätiedot

Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan!

Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan! Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan! Saapuminen Kotkaan ja majoittuminen Majoitumme Kotkan Original Sokos Hotel Seurahuoneella (Keskuskatu 21, 48100 Kotka, puh: +358 10 7821 000, kotka.seurahuone@sokoshotels.fi)

Lisätiedot

MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA

MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA 23-27.7.2012 MPT moottorikerho järjestää trial- urheiluleirin lajin juniori ja nuoriso harrastajille Raaseporissa, Kisakeskuksen urheiluopistolla.

Lisätiedot

Seuraleiri

Seuraleiri Seuraleiri 2018 31.8.- 2.9.2018 Seuraleirikirje Seuramme lähtee jälleen vuoden tauon jälkeen seuraleirille Kisakallion leirikeskukseen. Kisakallio sijaitsee Lohjalla, Turuntien läheisyydessä noin 40 minuutin

Lisätiedot

Lintuvaaran 6M leirikoulu

Lintuvaaran 6M leirikoulu Lintuvaaran 6M leirikoulu ti 29.8- pe 1.9.2017 TOIMINTASUUNNITELMA Leirikoulun paikka: Lomakeskus Pukkila, Virrat LEIRIKOULUN LUONNE Lomakeskus Pukkilan leirikoulut on erä- ja luonto painotteisia. Leirikoulussa

Lisätiedot

LIIKUNTALEIRIKOULU. Solvallassa 3 VRK LEIRIKOULU SOLVALLASSA

LIIKUNTALEIRIKOULU. Solvallassa 3 VRK LEIRIKOULU SOLVALLASSA LIIKUNTALEIRIKOULU Solvallassa Alhaalta löydätte esimerkkiohjelmia 1 3 vrk leireistä sekä lisätietoja leirien sisällöistä ja hioista. Liitteenä löydätte lisätietoja aktiviteettivalikoimastamme. 3 VRK LEIRIKOULU

Lisätiedot

HELSINGIN NMKY:N RIPPIKOULUT

HELSINGIN NMKY:N RIPPIKOULUT HELSINGIN NMKY:N RIPPIKOULUT Aloitustapahtuma 14.1. Kaikille rippikouluryhmille yhteinen Tutustumista omaan ryhmään, käytännön asioita Tutustumista namikaan, rippikouluun ja hengelliseen musiikkiin Seurakuntayhteysjakso

Lisätiedot

Tervetuloa Naperoleirille Kankaanpäähän ja Pomarkkuun!

Tervetuloa Naperoleirille Kankaanpäähän ja Pomarkkuun! Tervetuloa Naperoleirille Kankaanpäähän ja Pomarkkuun! Naperoleiri 2019 valmistelut ovat käynnissä täydellä tohinalla. Tästä kirjeestä löydät tietoa muun muassa ilmoittautumisesta, kannustusväen majoitusmahdollisuuksista

Lisätiedot

HNMKY Seuraleiri Kisakallio 2015

HNMKY Seuraleiri Kisakallio 2015 HNMKY Seuraleiri Kisakallio 21.- 23.08. HNMKY Seuraleiri 21.-23.08. Kisakallion seuraleirikirje Seuramme lähtee jälleen avaamaan kautta seuraleirille. Leiri järjestetään jälleen Lohjan Kisakalliossa. Seuraleirille

Lisätiedot

JUUAN KUNTA 1 KANNAKSEN LEIRIKESKUS KÄYTTÄJÄN OPAS

JUUAN KUNTA 1 KANNAKSEN LEIRIKESKUS KÄYTTÄJÄN OPAS JUUAN KUNTA 1 KANNAKSEN LEIRIKESKUS KÄYTTÄJÄN OPAS JUUAN KUNTA 2 Sisällysluettelo Käyttötarkoitus ja yleiset ohjeet... 4 Leirikeskuksen käytön varaaminen... 4 Vahingon sattuessa... 4 Varauksen vahvistaminen/peruutus...

Lisätiedot

Äijälän Rustin veneretket

Äijälän Rustin veneretket Äijälän Rustin veneretket Veneemme 360 -asteinen kuva veneen sisätiloista, klikkaa: http://www.paratiisisaari.com/rusti_pure/harmony.html M/y Harmony luxusjahti Elegance 65, 19,6 m, max. 40 hlö M/s Juhana

Lisätiedot

KIRJE LEIRILÄISEN KOTIIN 9.6.2015

KIRJE LEIRILÄISEN KOTIIN 9.6.2015 KIRJE LEIRILÄISEN KOTIIN 9.6.2015 Hei jalkapalloleiriläinen ja leiriläisen vanhempi! Tervetuloa jalkapalloleirille 1. - 3.7. Leirille on ilmoittautunut yli neljäkymmentä innokasta jalkapalloilijaa. Tässä

Lisätiedot

Lähtö linja-autoasemalta, tilausajolaiturilta to 9.6 klo 6.30, Savon Linjan bussilla. Auton pakkaaminen alkaa klo 6.00

Lähtö linja-autoasemalta, tilausajolaiturilta to 9.6 klo 6.30, Savon Linjan bussilla. Auton pakkaaminen alkaa klo 6.00 Lähtö linja-autoasemalta, tilausajolaiturilta to 9.6 klo 6.30, Savon Linjan bussilla. Auton pakkaaminen alkaa klo 6.00 Iso tapahtuma! 850 joukkuetta, 6538 passia 300 pelikenttää, n. 5000 peliä 100 000

Lisätiedot

STRATEGIA Valtakunnallinen työpajayhdistys ry

STRATEGIA Valtakunnallinen työpajayhdistys ry STRATEGIA 2015 2020 Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Valtakunnallinen työpajayhdistys ry (TPY) on työpaja-ammattilaisten vuonna 1997 perustama järjestö. Sen vahvistaa

Lisätiedot

Kyyhkylän kuntoutuskeskus

Kyyhkylän kuntoutuskeskus Kyyhkylän kuntoutuskeskus Malliohjelma Meidän perheen loma Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Saapuminen ja majoittuminen Kyyhkylään Tervetulotilaisuus, info, lomaohjelma, tilojen ja lomajärjestön

Lisätiedot

Kokouspalvelut vaihtoehdot ja hinnasto 2016

Kokouspalvelut vaihtoehdot ja hinnasto 2016 Kokouspalvelut vaihtoehdot ja hinnasto 2016 Länsi-Suomen opistolla tilaisuudet onnistuvat. JÄRJESTÄ KOKOUS OPISTON TILOISSA Viihtyisät tilat historiallisessa rakennuksessa sekä luonnonkaunis ympäristö

Lisätiedot

ILKON KURSSIKESKUS HINNASTO 2015 1

ILKON KURSSIKESKUS HINNASTO 2015 1 ILKON KURSSIKESKUS HINNASTO 2015 1 Hinnat sisältävät alv:n Pienlaskutuslisä 3,00 kun laskuja on enemmän kuin 1 kpl. M = majoitusalv 10% R = ruokapalvelualv 14% T = tila/kokous/palvelualv 24% Täyshoitohinta

Lisätiedot

MTLH / Voimaa vertaisuudesta loma

MTLH / Voimaa vertaisuudesta loma MTLH / Voimaa vertaisuudesta loma TERVETULOA LOMALLE RUNNILLE! Jokainen osallistuu voimiensa ja mielenkiintonsa mukaan ohjelmaan. Antoisaa yhdessäoloa ja rentouttavaa lomaa Spa Hotel Runnissa! ESIMERKKIOHJELMA:

Lisätiedot

HNMKY Seuraleiri Kisakallio 2016

HNMKY Seuraleiri Kisakallio 2016 HNMKY Seuraleiri Kisakallio 2.- 4.9. HNMKY Seuraleiri 2.-4.9. Kisakallion seuraleirikirje Helsingin NMKY:n korisjoukkueet lähtevät jälleen avaamaan kautta perinteiselle seuraleirille. Leiri järjestetään

Lisätiedot

Elämyspedagoginen toiminta vaikeahoitoisten nuorten hoidossa

Elämyspedagoginen toiminta vaikeahoitoisten nuorten hoidossa Elämyspedagoginen toiminta vaikeahoitoisten nuorten hoidossa Sh. Virve Heinämäki Lh. Oskari Koivisto Tampereen yliopistollinen sairaala / Eva-yksikkö Elämyspedagoginen toiminta vaikeahoitoisten nuorten

Lisätiedot

Yleislääketieteen erikoislääkärikouluttajan valmennus

Yleislääketieteen erikoislääkärikouluttajan valmennus Yleislääketieteen erikoislääkärikouluttajan valmennus 2019-2020 Valmennuksen (60h) tavoitteena on, että sen jälkeen osallistuja: - hahmottaa erikoislääkärikoulutuksen rakenteen ja erikoislääkärikouluttajan

Lisätiedot

Salou, Espanja. - Saloun kaupunki sijaitsee n. 100 km Barcelonasta etelään rannikkoa asukasta - Pinta-ala on 15,1 km²

Salou, Espanja. - Saloun kaupunki sijaitsee n. 100 km Barcelonasta etelään rannikkoa asukasta - Pinta-ala on 15,1 km² Salou, Espanja - Saloun kaupunki sijaitsee n. 100 km Barcelonasta etelään rannikkoa - 27 016 asukasta - Pinta-ala on 15,1 km² Majoittuminen - Majoittuminen tasokkaassa 5 tähden lomakylässä - 3 ulkouima-allasaluetta

Lisätiedot

Finland golf Vivian open Pertti Hämälä / Puh

Finland golf Vivian open Pertti Hämälä / Puh Finland golf Vivian open Pertti Hämälä / pera@finlandgolf.fi/pera.hamala@gmail.com Puh. 0500 423 295 VIVIAN OPENIN 10 VUOTIS JUHLAKILPAILU Ryhmäkoko: noin 60 henkilöä Ajankohta: perjantai 7.7. maanantai

Lisätiedot

Tervetuloa Avioparikurssille 25.-27.7.2014

Tervetuloa Avioparikurssille 25.-27.7.2014 Tervetuloa Avioparikurssille 25.-27.7.2014 Hartolan Kuningaskuntaan, Ekon historialliseen kartanoon ja Linna-hotelliin! Parempi Avioliitto ry järjestää Avioparikurssin Itä-Hämeen opistossa Tainionvirran

Lisätiedot

Miten mielenterveyttä vahvistetaan?

Miten mielenterveyttä vahvistetaan? Miten mielenterveyttä vahvistetaan? Psyykkisestä, sosiaalisesta ja fyysisestä kunnosta ja hyvinvoinnista huolehtiminen. Arjen rytmitys. Kuormitus ei ohita voimavaroja. Rasitus vs. lepo. Monipuolinen ravinto

Lisätiedot

1 Pohjois-Karjalan Ammattiopisto Niittylahti 2.2.2010. www.pkky.fi/pko. Suvi Mutanen Kati Lappalainen

1 Pohjois-Karjalan Ammattiopisto Niittylahti 2.2.2010. www.pkky.fi/pko. Suvi Mutanen Kati Lappalainen 1 Pohjois-Karjalan Ammattiopisto Niittylahti Kalake r.y / Seikkailukasvatuspäivät Mikkeli www.pkky.fi/pko p Suvi Mutanen Kati Lappalainen 2 Seikkailukasvatus työhyvinvointia tukemassa? Työpajan ohjelma

Lisätiedot

Lisätietoa majoituksesta

Lisätietoa majoituksesta Lisätietoa majoituksesta Huoneet Kartanon päärakennuksessa Huoneita on yhteensä 11, joista yksi on neljän hengen huone (hinta 95 per vrk), kaksi kolmen hengen (75 vrk), kuusi kahden hengen (60 vrk) ja

Lisätiedot

Kilpailukutsu nuorisonyrkkeilypäiville 20.-21.4.2013 Porvooseen

Kilpailukutsu nuorisonyrkkeilypäiville 20.-21.4.2013 Porvooseen Porvoon nyrkkeilyseura ry. Meritullinkatu 3-7, 06100 Porvoo yhteyshenkilö: Karre Anttonen e-mail: karre@pons.fi puh: 050 46 44 587 Kilpailukutsu nuorisonyrkkeilypäiville 20.-21.4.2013 Porvooseen Kutsumme

Lisätiedot

Majoituspakettihinta (sis. täysihoidon) alkaen /vuorokausi/henkilö on: * Lounaalla ja iltaruokailussa suomalaista kotiruokatyyppistä ruokaa

Majoituspakettihinta (sis. täysihoidon) alkaen /vuorokausi/henkilö on: * Lounaalla ja iltaruokailussa suomalaista kotiruokatyyppistä ruokaa SPORTTIPAKETTI Hinnat voimassa 10.1. 23.12.2014 Henkilömäärä/ryhmän koko vähintään 11 henkeä Majoitus tulopäivänä klo 15.00 jälkeen kylpyläosaston vapaa käyttöoikeus kuntosalin vapaa käyttöoikeus runsaat

Lisätiedot

ALUSTAVA LEIRIKYSELY. Kyselyyn vastasi: Yhdistys/yhteisö: Puhelin: Sähköposti: Osoite: 1. Mistä saitte tiedon mahdollisuudesta järjestää työleiri?

ALUSTAVA LEIRIKYSELY. Kyselyyn vastasi: Yhdistys/yhteisö: Puhelin: Sähköposti: Osoite: 1. Mistä saitte tiedon mahdollisuudesta järjestää työleiri? ALUSTAVA LEIRIKYSELY Mikäli kaipaatte täsmennystä tai mahdolliseen leiriin liittyvät lisäkysymykset askarruttavat mieltänne, vastaamme niihin mielellämme joko puhelimitse 097568 3333 tai osoitteessa leirit@kvtfinland.org.

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMATYÖN ALOITUSSEMINAARIT (Kick off -tilaisuudet)

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMATYÖN ALOITUSSEMINAARIT (Kick off -tilaisuudet) KUTSU LSSAVI/.05.12.01/ 2013 15.02.2013 PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMATYÖN ALOITUSSEMINAARIT (Kick off -tilaisuudet) 04.- 05.04.2013 Tampere, Ahlmanin Kartano, Hallilantie 24 10.-11.04.2013 Ähtäri, Hotelli

Lisätiedot

SAIMAAN LAIVAMATKAT OY KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT LUOSTARIRISTEILYT HOTELLIRISTEILY

SAIMAAN LAIVAMATKAT OY KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT LUOSTARIRISTEILYT HOTELLIRISTEILY RISTEILYT SINISELLÄ SAIMAALLA KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT Lähtö Kuopiosta (ti, to, la) tai Savonlinnasta (ma, ke, pe) klo 9.00. Risteily Heinäveden reittiä pitkin neljän sulkukanavan ja kahden avokanavan kautta

Lisätiedot

klo 16:00-17:15 Saagan joogatunti ei sis. pakettiin

klo 16:00-17:15 Saagan joogatunti ei sis. pakettiin Aika: Ohjelma: Hinta Ke 6.3.2018 Majoituspaketti: - majoittuminen 2 vrk Rinnehuviloissa - aamiaiset torstai ja perjantai - lounas torstai ja perjantai - illallinen keskiviikko ja torstai - 1 x kylpylävierailu

Lisätiedot

Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015

Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015 Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015 Case: Hyvän Olon viikonloppu kurssilaisen palvelupolku Vierumäellä VIERUMÄKI KOTISIVUT www.vierumaki.fi - Paljon informaatiota

Lisätiedot

Etsivä ja ehkäisevä nuorisotyö

Etsivä ja ehkäisevä nuorisotyö Etsivä ja ehkäisevä nuorisotyö Nuorisotoimen monet mahdollisuudet Johtaja Georg Henrik Wrede 1 Nuorisotyön mahdollisuudet - nuorelle Nuorisotyö on harrastamista ja omaa tekemistä lukuisissa järjestöissä.

Lisätiedot

PERHEPESÄ Jorvin sairaala

PERHEPESÄ Jorvin sairaala PERHEPESÄ Jorvin sairaala Tervetuloa Perhepesään ONNEA UUDESTA VAUVASTA JA TERVETULOA PERHEPESÄÄN! Perhepesässä koko perhe saa olla yhdessä ja tutustua rauhassa toisiinsa ympäri vuorokauden. Perhepesässä

Lisätiedot

STARTTIVALMENNUS -mistä on kyse?

STARTTIVALMENNUS -mistä on kyse? STARTTIVALMENNUS -mistä on kyse? Alueelliset työpajapäivät 10.6.2015 Tampere Mea Hannila-Niemelä projektipäällikkö Startti parempaan elämään juurruttamishanke (2012-2016), TPY www.tpy.fi Sisältöä Hankkeesta

Lisätiedot

KESKIAIKAINEN ULVILA KUTSUU

KESKIAIKAINEN ULVILA KUTSUU KESKIAIKAINEN ULVILA KUTSUU Vanhan Musiikin Viikolle 27.7.-2.8.09 Tiedusteluihin vastaavat diplomiurkuri Anne-Marie Grundstén, puh. 050 520 4798. Kulttuurisihteeri Hilpi Toikka-Haldin, puh. (02) 677 4698;

Lisätiedot

Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke

Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke TYLSYYDENTORJUNTAVIRASTO SUOSITTELEE: Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke Pitelet käsissäsi uunituoretta KESÄKIMARA 2018-vihkoa, johon

Lisätiedot

Imatran Kylpylä

Imatran Kylpylä 13.-14.10.2017 Imatran Kylpylä PERJANTAI klo 12.00 13.30 klo 13.45 16.30 klo 13.45 14.45 klo 14.45 klo 15.15 16.15 klo 16.30 klo 18.30 Avaus, kokoustila Ukonniemi - Mitä liikunta minulle merkitsee? Samuli

Lisätiedot

Kalajoen Kylpylähotelli Sani Oy Maaseudun terveys- ja lomahuolto ry

Kalajoen Kylpylähotelli Sani Oy Maaseudun terveys- ja lomahuolto ry Kalajoen Kylpylähotelli Sani Oy Maaseudun terveys- ja lomahuolto ry Meidän perheen loma 5 vrk täysihoito (Muutokset mahdollisia, lopullinen ohjelma käydään läpi tervetuloinfossa!) Sunnuntai klo 14.00 alkaen

Lisätiedot

Jytyn Itä-Suomen alueen Työhyvinvointipäivät

Jytyn Itä-Suomen alueen Työhyvinvointipäivät Jytyn Itä-Suomen alueen Työhyvinvointipäivät Aika ja paikka 6. - 7.5.2017 Scandic Kuopio Satamakatu 1, Kuopio Kohderyhmä Jytyn jäsenet Itä-Suomen alueelta OHJELMA Lauantai 6.5. 09.30-10.15 10.15-10.30

Lisätiedot

Tehtaanjohtajan asuintalo KANTOLA

Tehtaanjohtajan asuintalo KANTOLA Tehtaanjohtajan asuintalo KANTOLA Kantokatu 5, Alvar Aallon Sunila, 48900 Kotka Sijainti kartalla Arkkitehti Alvar Aallon suunnittelema, vuonna 1937 valmistunut tehtaanjohtajan talo Kantola meren rannalla

Lisätiedot

OPINTOPÄIVÄT KALAJOELLA

OPINTOPÄIVÄT KALAJOELLA 1.12.2014 PALOKUNTANUORTEN OHJAAJIEN JA PALOKUNTANAISTEN OPINTOPÄIVÄT KALAJOELLA SPEK Pohjois-Suomi järjestää Pohjois-Suomen ja Lapin pelastusliiton palokuntanuorten ohjaajien ja palokuntanaisten opintopäivät

Lisätiedot

Tyttöjen C14 Unitedin (1998) viimeistelyleiri 12. 14.6. Liikuntakeskus Pajulahdessa ja Piirijoukkue Cup 17. 20.6. Eerikkilän Urheiluopistolla

Tyttöjen C14 Unitedin (1998) viimeistelyleiri 12. 14.6. Liikuntakeskus Pajulahdessa ja Piirijoukkue Cup 17. 20.6. Eerikkilän Urheiluopistolla Tyttöjen C14 Unitedin (1998) viimeistelyleiri 12. 14.6. Liikuntakeskus Pajulahdessa ja Piirijoukkue Cup 17. 20.6. Eerikkilän Urheiluopistolla Uudenmaan piirin C14 tyttöjen United -piirijoukkue kutsutaan

Lisätiedot

Harri Koskenranta 24.2. 2005

Harri Koskenranta 24.2. 2005 FYYSINEN TURVALLISUUS T-110.460 - lukitusturvallisuus Harri Koskenranta 24.2. 2005 SUOJAUKSET UHKAT VAHINGOT 24.2. 2005 T-110.460 Koskenranta 2 TURVALLISUUDEN KEHITTÄMINEN TAVOITETILA FYYSISET KEINOT MENETTELYTAVAT

Lisätiedot

4eventin palvelut Långvikissa

4eventin palvelut Långvikissa 4eventin palvelut Långvikissa Fyysinen hyvinvointi Kehon ikä -kartoitus Lähtölaukaus elämänpituiselle hyvinvointimatkalle Kehon ikä -kartoitus on kokemuksemme mukaan motivoivin yksilötason terveyskunnon

Lisätiedot

Hääjuhlien järjestämisohjeet, menuvaihtoehdot ja hinnasto

Hääjuhlien järjestämisohjeet, menuvaihtoehdot ja hinnasto Hääjuhlien järjestämisohjeet, menuvaihtoehdot ja hinnasto 1.1. 31.12.2015 Etelä-Pohjanmaan Opistolla järjestät onnistuneet juhlat! YLEISTÄ ETELÄ-POHJANMAAN OPISTOSTA Etelä-Pohjanmaan Opisto on yksi Suomen

Lisätiedot

15:00-16:00 Tervetuloa Kuortaneelle! Ohjelman läpikäynti ja talon Luentosali. 16:30 Alueeseen tutustuminen kävellen Lähtö kohtaamispaikalta

15:00-16:00 Tervetuloa Kuortaneelle! Ohjelman läpikäynti ja talon Luentosali. 16:30 Alueeseen tutustuminen kävellen Lähtö kohtaamispaikalta MTLH Voimaa Vertaisuudesta Potilasryhmälomat aikuisille Tulo ja majoittuminen klo 14.00 alkaen OHJELMAMALLI 5 vrk 2018 1. päivä 15:00-16:00 Tervetuloa Kuortaneelle! Ohjelman läpikäynti ja talon Luentosali

Lisätiedot

JHL:N VIRKISTYS- JA ULKOILUTAPAHTUMA 28.-29.8.2010 KALAJOELLA

JHL:N VIRKISTYS- JA ULKOILUTAPAHTUMA 28.-29.8.2010 KALAJOELLA JHL:N VIRKISTYS- JA ULKOILUTAPAHTUMA 28.-29.8.2010 KALAJOELLA JHL:n Kajaanin ja Oulun toimiston alueen jäsenille ja heidän perheilleen. Virkistys- ja ulkoilutapahtuma on kaksipäiväinen. Ohjelman pääpaino

Lisätiedot

Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita

Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita Asuminen vastaanottokeskuksen asunnossa Vastaanottokeskus järjestää sinulle tilapäisen majoituksen

Lisätiedot

Kuvaa ei voi näyttää. Aikidoliiton valmentaja- ja ohjaajakoulutus, tasot 1-3

Kuvaa ei voi näyttää. Aikidoliiton valmentaja- ja ohjaajakoulutus, tasot 1-3 Kuvaa ei voi näyttää. Aikidoliiton valmentaja- ja ohjaajakoulutus, tasot 1-3 Kustaa Ylitalo 2014 2 Aikidoliiton valmentaja- ja ohjaajakoulutus TASOT 1-3 VALMENTAJANA JA OHJAAJANA TOIMIMINEN AIKIDON HARJOITTELIJAN

Lisätiedot

11:50 Kokoontuminen Helsinki-Vantaan lentokentällä T2. 12:00 Lentoliikenne Yhdysvaltoihin, Finnairin viestintäjohtaja Arja Suominen

11:50 Kokoontuminen Helsinki-Vantaan lentokentällä T2. 12:00 Lentoliikenne Yhdysvaltoihin, Finnairin viestintäjohtaja Arja Suominen Ohjelma: TORSTAI 21.8. 11:50 Kokoontuminen Helsinki-Vantaan lentokentällä T2 12:00 Lentoliikenne Yhdysvaltoihin, Finnairin viestintäjohtaja Arja Suominen 12:30 Tutustuminen Finnairin uuteen Premium-loungeen

Lisätiedot

SINUSSA ON ITUA! Sinussa on itua!

SINUSSA ON ITUA! Sinussa on itua! SINUSSA ON ITUA! SINUSSA ON ITUA! Sinussa on itua! on Perhehoitoliiton nuorisotyön ja alueyhdistysten yhdessä toteuttama tutustumistempaus Suomen sijaiskotinuorten, Sinut ry:n toimintaan. Tutustumistempaus

Lisätiedot

Purjehdus elämyksiä Merenkurkussa. Tervetuloa mukaan

Purjehdus elämyksiä Merenkurkussa. Tervetuloa mukaan Purjehdus elämyksiä Merenkurkussa. Tervetuloa mukaan Ammattitaitoinen miehistö Matka toteutetaan miehistön mukaan (rauhallinen tai vauhdikas) Luotettava ja katsastettu vene varusteineen Useita lähtöpaikkoja

Lisätiedot

Nuorten aikuisten osaamisohjelma Satakuntalaisia kokemuksia Työseminaari II, Jyväskylä 25.10.2013

Nuorten aikuisten osaamisohjelma Satakuntalaisia kokemuksia Työseminaari II, Jyväskylä 25.10.2013 Koulutusjohtaja Pauli Kamppi Nao-koordinaattori Jonna Malmivuori Nuorten aikuisten osaamisohjelma Satakuntalaisia kokemuksia Työseminaari II, Jyväskylä Alueellista yhteistyötä Alueellinen yhteistyöryhmä

Lisätiedot

T-110.460 Henkilöturvallisuus ja fyysinen turvallisuus, k-04

T-110.460 Henkilöturvallisuus ja fyysinen turvallisuus, k-04 T-110.460 Henkilöturvallisuus ja fyysinen turvallisuus, k-04 Harri Koskenranta Fyysinen turvallisuus 18.2.2004: Lukitusturvallisuus LUKITUKSEN LÄHTÖKOHDAT Lukitus suunnitellaan tarvetta vastaavaksi eli

Lisätiedot

MYS-kesäretki 3.-5.7.2014 / Porvoo Tirmo Pernaja Kaunissaari Pyhtää Munapirtti

MYS-kesäretki 3.-5.7.2014 / Porvoo Tirmo Pernaja Kaunissaari Pyhtää Munapirtti MYS-kesäretki 3.-5.7.2014 / Porvoo Tirmo Pernaja Kaunissaari Pyhtää Munapirtti Tervetuloa MYS:in vuoden 2014 kesäiselle veneretkelle, joka suuntautuu itäiselle Suomenlahdelle Porvoosta Pyhtäälle. Kokoonnumme

Lisätiedot

Kesänriemut -leiri. Kesätarjotin

Kesänriemut -leiri. Kesätarjotin Kesätarjotin Kesätarjotin on Lahden seudun nuorisopalveluiden ja -toimien kesälomaesite. Vihkosessa esitellään 7 17-vuotiaille järjestettävät lomatoiminnat. Tarjolla on kursseja ja leirejä. Kaikkiin toimintoihin

Lisätiedot