ERI KIELI- JA KULTTUURITAUSTAISEN LAPSEN SUOMEN KIELEN OPPIMISEN TUKEMINEN PÄIVÄHOIDOSSA

Transkriptio

1 ERI KIELI- JA KULTTUURITAUSTAISEN LAPSEN SUOMEN KIELEN OPPIMISEN TUKEMINEN PÄIVÄHOIDOSSA Mervi Laine ja Mari Nieminen Opinnäytetyö, syksy 2007 Diakonia-ammattikorkeakoulu Diak Etelä, Helsinki Sosiaalialan koulutusohjelma Sosionomi (AMK)

2 TIIVISTELMÄ Laine, Mervi & Nieminen, Mari. Eri kieli- ja kulttuuritaustaisen lapsen suomen kielen oppimisen tukeminen päivähoidossa. Helsinki, syksy 2007, 65 s, 2 liitettä. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Diak Etelä Helsinki. Sosiaalialan koulutusohjelma, sosionomi (AMK). Opinnäytetyö toteutettiin kehittämishankkeena Helsingin kaupungin päiväkodissa vuonna Kehittämishankkeen tavoitteena oli lisätä eri kieli- ja kulttuuritaustaisten lasten suomen kielen oppimista. Tavoitteena oli tukea lapsia kaksikielisyyteen ja kannustaa heitä käyttämään suomen kieltä erilaisissa päivähoidon vuorovaikutustilanteissa. Lisäksi kehittämishankkeen avulla haluttiin auttaa lapsia integroitumaan päivähoidon vertaisryhmään. Tavoitteena oli myös kehittää vieraskielisten lasten arjen kielellistä oppimisympäristöä päivähoidossa. Kehittämishanke toteutettiin suunnittelemalla ja järjestämällä eri kieli- ja kulttuuritaustaisille lapsille kerhotoimintaa päiväkodissa maalis-toukokuussa Toimintaan osallistui neljä kolmevuotiasta vieraskielistä lasta. Kerhossa käytettiin erilaisia kuvia suomen kielen oppimisen tukena keskusteluissa, peleissä ja leikeissä sekä tunteiden käsittelyssä. Kerhotoimintaa oli seuraamassa kerhossa olevien lasten päivähoitoryhmän kasvattajia. Näin he saivat konkreettista mallia kuvatuen hyödyntämisestä päivähoidon arjessa. Kerholasten suomen kielen oppimista ja vuorovaikutuksen kehittymistä seurattiin koko kerhotoiminnan ajan. Lasten toimintaa havainnoitiin ja jokaisesta kerhokerrasta tehtiin päiväkirjamerkintöjä. Kerholasten hoitoryhmien kasvattajat tekivät lasten suomen kielen tason alku- ja loppuarviot arjen havaintojen perusteella. Arviot tehtiin kyselylomakkeen avulla, jossa selvittiin myös kasvattajien käyttämiä keinoja lasten suomen kielen kehityksen tukemiseksi päivähoitoryhmässä. Lisäksi kasvattajat kartoittivat lasten suomen kielen taidon eri osaalueita puheen ja kielenkehityksen arviointimenetelmällä (Kettu-testillä). Kehittämishankkeen tärkein tulos oli kerholasten suomen kielen taitojen kehittyminen. Kerholasten kehittyminen oli yksilöllistä. Osalla lapsista suomen kielen puheen tuottaminen lisääntyi merkittävästi. Joillakin lapsilla edistyminen näkyi puheen ymmärtämisen kehityksenä ja aktiivisuuden lisääntymisenä pienryhmätoiminnassa. Kehittämishankkeen tuloksena oli myös kerholasten päivähoitoryhmien oppimisympäristön kehittyminen. Kasvatushenkilöstö oli lisännyt kuvatuen käyttöä erilaisissa arjen tilanteissa. Kerholasten kasvatushenkilöstö oli myös ottanut pienryhmätoimintansa suunnittelun pohjaksi kehittämishankkeen kerhotoiminnan mallin. Kehittämishankkeen tulosten perusteella kuvatuki ja pienryhmässä tapahtuva lapsen yksilöllinen huomioon ottaminen edistävät lapsen suomen kielen oppimista. Kiinnostava jatkotutkimusaihe olisi, millä muilla menetelmillä lapsen suomen kielen kehitystä voidaan tukea päivähoidossa. Asiasanat: päivähoito, kehittämishanke, eri kieli- ja kulttuuritaustainen lapsi, kuvatuki, pienryhmätoiminta, kaksikielisyys

3 ABSTRACT Laine, Mervi and Nieminen, Mari Helping foreign language children in day care to learn Finnish. 65 p., 2 appendices. Language: Finnish. Helsinki, Autumn Diaconia University of Applied Sciences. Degree Programme in Social Services. Degree: Bachelor of Social Services. This thesis was done in a kindergarten in Helsinki. It was a development project and was done in The purpose of the study was to help such children speak Finnish whose first language is not Finnish. As these children learn Finnish, it advances their integration in the day care croup. This project was done by organizing language education in a small group for children whose knowledge of Finnish was non-existent or very limited. It was a club where pictures were used to support multilingual skills. People who were working in the kindergarten came to watch and learn how to use pictures in language education. Observations were made about children s lingual development and written down on a diary. People who worked in the kindergarten with these children made notes of the learning progress and answered three questionnaires during the study process. The questionnaires comprised open-ended and multiple choice questions. The results gained through data analysis showed that the children learned to use more Finnish language as to vocabulary, expression and understanding. Also the people who worked in the kindergarten started to use more pictures in their work with children. They also used the same methods in their small group education as were used in the project. The conclusion was that pictures and small group language education help children with another native language to learn Finnish. Keywords: development project, day care, pictures, multilingual, education

4 SISÄLLYS 1 JOHDANTO LAPSEN KIELEN KEHITYS Äidinkielen kehittyminen Kaksikielisyys Kielen merkitys sosiaalisen vuorovaikutuksen kehitykselle PÄIVÄHOITO Eri kieli- ja kulttuuritaustainen lapsi päivähoidossa Kasvattajan rooli lapsen kielen ja vuorovaikutustaitojen kehityksessä SUOMEN KIELEN OPPIMISEN TUKEMINEN PÄIVÄHOIDOSSA Kehittämishankkeen tavoitteet Toiminnan kuvaus Kaverikerhoon osallistuneet lapset Kerhokerran rakenne Kaverikerho ja kerhokertojen sisältö HANKKEEN ARVIOINNISSA KÄYTETYT MENETELMÄT Havainnointi Kyselyt Lasten puheen ja kielenkehityksen arviointimenetelmä (Kettu-testi) TIEDON JAKAMINEN PÄIVÄHOITOHENKILÖSTÖLLE Ohjeistus kuvatuen käyttöön päivähoitoryhmissä Koulutusilta päiväkodin henkilökunnalle TOIMINNAN TULOKSET Sahar Kim Jelena Natalia Kehittämishankkeen vaikutus Kaverikerhon lasten hoitoryhmien toimintaan...47

5 8 TULOSTEN TARKASTELU KEHITTÄMISHANKKEEN EETTISYYS JA LUOTETTAVUUS OMA AMMATILLINEN KEHITTYMINEN...56 LÄHTEET...59 LIITTEET...62 LIITE 1: Kysely kasvatushenkilöstölle lapsen suomen kielen oppimisesta LIITE 2: Kysely kasvatushenkilöstölle omasta sekä ryhmän toiminnasta

6 1 JOHDANTO Olemme kiinnostuneita työskentelystä eri kieli- ja kulttuuritaustaisten lasten ja nuorten parissa, koska se tuo työhömme uusia mielenkiintoisia haasteita. Kielivaikeudet näiden lasten ja nuorten kohdalla ovat osoittautuneet yhdeksi ongelmatekijäksi suomalaiseen koulumaailmaan, kulttuuriin ja yhteiskuntaan sopeutumisessa. Puutteellinen suomen kielen taito vaikeuttaa myös kaverisuhteiden luomista ja ylläpitämistä. Toinen tämän opinnäytetyön tekijöistä työskentelee päiväkodissa varhaiskasvatusikäisten lasten parissa, ja toinen suuntautuu lasten ja nuorten kanssa tehtävään työhön. Opinnäytetyön aihe kiinnosti meitä molempia. Tapaamme työssämme jatkuvasti eri kieli- ja kulttuuritaustaisia lapsia ja nuoria ja haluamme auttaa heitä integroitumaan vertaisryhmäänsä ja samalla suomalaiseen yhteiskuntaan. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa (2003) eri kieli- ja kulttuuritaustaisella lapsella tarkoitetaan maahanmuuttajataustaisten lasten lisäksi myös saamelaisia, romaneja ja viittomakielisiä lapsia. Asiakirjassa painotetaan kulttuurivähemmistöihin kuuluvien lasten mahdollisuutta kasvaa sekä oman kulttuuripiirinsä että suomalaisen yhteiskunnan jäseniksi. (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2003, ) Tässä opinnäytetyössä eri kieli- ja kulttuuritaustaisilla sekä vieraskielisillä lapsilla tarkoitetaan muuta kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvia lapsia. Eri kieli- ja kulttuuritaustaisen väestön määrä on lisääntynyt Helsingissä viime vuosien aikana. Helsingin kaupungin tietokeskuksen mukaan Helsingin asukasmäärästä noin kahdeksan prosenttia oli muuta kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvaa. Kolme vuotta aiemmin vastaava luku oli hieman yli kuusi prosenttia. (Helsingin kaupungin tietokeskus 2007.)

7 7 Eri- kieli ja kulttuuritaustaisten lasten määrä on kasvanut lasten päivähoidossa. Osa vieraskielisistä lapsista ei osaa lainkaan suomen kieltä. Tämä vaikeuttaa päivähoitoon ja ylipäätään suomalaiseen kulttuuriin sopeutumista. Päivähoidon opetus- ja kasvatustyö on uusien haasteiden edessä vieraskielisten lasten puuttuvan tai vajavaisen suomen kielen taidon vuoksi. Toteutimme opinnäytetyömme kehittämishankkeena helsinkiläisessä päiväkodissa. Myös tässä päiväkodissa eri kieli- ja kulttuuritaustaisten lasten määrä on kasvanut koko ajan. Kyseisen päiväkodin johtajan mukaan keväällä 2007 vieraskielisten lasten osuus kaikista päiväkodin lapsista oli noin 25 %, kun vastaava luku kaksi vuotta aiemmin oli noin 5 % (Päiväkodin johtaja 2007). Kyseinen päiväkoti ilmaisi tarpeensa kehittää toimintaansa eri kieli- ja kulttuuritaustaisen lapsen suomen kielen oppimisen tukemisessa. Kehittämishankkeen yhtenä tavoitteena oli saada kuvatuki käyttöön päiväkodin arjessa. Kuvien avulla voidaan tukea vieraskielisen lapsen suomen kielen oppimista. Samoin niiden avulla voidaan käsitellä tunteita, jäsentää päivärytmiä ja helpottaa toimia arjen askareissa. Tavoitteena oli myös helpottaa vieraskielisen lapsen ja kasvatushenkilöstön välistä vuorovaikutusta sekä auttaa vieraskielisen lapsen integroitumista päivähoitoryhmäänsä. Mitä varhaisemmin lapsi oppii oman äidinkielensä lisäksi suomen kielen, sitä helpompi hänen on toimia päivähoitoryhmässä ikäistensä parissa sekä myöhemmin pärjätä koulumaailmassa. Hanke toteutettiin suunnittelemalla ja järjestämällä vieraskielisille lapsille kerhotoimintaa eräässä Helsingin kaupungin päiväkodissa. Kerho toteutettiin keväällä 2007 maalis-toukokuussa pienryhmätuokioina, joihin osallistui neljä eri kieli- ja kulttuuritaustaista lasta. Lapset olivat kolmevuotiaita. Kerhossa käytettiin erilaisia kuvia suomen kielen oppimisen tukena keskusteluissa, peleissä ja leikeissä sekä tunteiden käsittelyssä. Kerhotoimintaa oli seuraamassa kerhossa olevien lasten päivähoitoryhmän kasvattajia. Näin he saivat konkreettista mallia siitä, miten kuvia voi hyödyntää päiväkodin arjessa. Samalla päiväkodin ryhmiin koottiin kuvia helpottamaan vieraskielisten lasten arjen toimintaa ja tukemaan esimerkiksi päivän rakenteen jäsentämistä ja erilaisia vuorovaikutustilanteita.

8 8 2 LAPSEN KIELEN KEHITYS Lapsella on synnynnäinen kyky oppia kieli. Terve lapsi kykenee omaksumaan omassa kasvuympäristössään puhutut kielet. Edellytyksenä ovat biologiset, sosiaaliset ja kognitiiviset valmiudet. Biologinen edellytys on, että lapsella on normaalin kuulon, äänielimien ja aivojen olemassaolo. Kielen kehityksen edellytyksenä on siis, että lapsi pystyy kuulemaan, havaitsemaan, muistamaan, ajattelemaan ja itse tuottamaan puhetta. Lapsen tulee kuulla puhetta, jolloin hän saamansa mallin avulla alkaa myös itse tuottaa puhetta. Lapsen sosiaalisuus tulee esiin tarpeena tulla ymmärretyksi ja haluna ilmaista itseään. Lapsen ollessa vuorovaikutuksessa aikuisen kanssa, puheen lisäksi kehittyvät myös sosiaaliset valmiudet ja keskustelutaidon perusta. Lapsi oppii, mikä on sopiva kielellinen käyttäytyminen eri vuorovaikutustilanteissa ja eri kielten kulttuurikontekstissa. Vuorovaikutuksessa lapsi oppii millaista kielellistä ja ei-kielellistä palautetta ilmein ja elein annetaan hänen kieliympäristössään. Palautteen avulla lapsi tiedostaa myös, mistä aiheista hän voi puhua ja mistä ei. Kognitiivisia valmiuksia tarvitaan kielen vastaanottamiseen ja käsittelyyn aivoissa. Kognitiivinen kehitys tekee lapsen tietoiseksi kielestään tai kielistään ja myös siitä, mitä hänelle omassa kieliympäristössään viestitään. (Hassinen 2005, ) Kieli on lapselle väline uusien asioiden oppimiseen ja havaintojen jäsentämiseen. Lapselle herää halu kuvata sanoin havainnoimiaan ympäristön tapahtumia. Hän haluaa jakaa asioita muiden ihmisten kanssa ja kieli toimii siinä jakamisen välineenä. Lapsi oppii jo hyvin varhaisessa iässä ymmärtämään puhetta, vaikka ei vielä itse kykene tuottamaan sanoja. Sanojen tuottamiseen lapsi tarvitsee taidon sanojen ääntämiseen ja kykyä käyttää sanoja kommunikaation välineenä. (Nurmi, Ahonen, Lyytinen, Lyytinen, Pulkkinen & Ruoppila 2006, ) Leiwon (1989) mukaan lapsi oppii kielen kuullessaan sitä aktiivisesti omassa elinympäristössään. Tärkeää on, että aikuisen ja lapsen välisessä vuorovaikutuksessa puhuttu kieli liittyy olennaisesti ympärillä olevaan ja että lapselle ilmaistaan sanojen tarkoitukset. Puheen tulee olla yksinkertaista ja selkeää sekä

9 9 lauseiden lyhyitä. Lauseissa tulee vaihdella sekä kysymyksiä että vastauksia, ja olla paljon toistoja. (Leiwo 1989, 66.) Myös Lyytinen (1998) korostaa vanhempien ja lapsen välisessä vuorovaikutuksessa tilannesidonnaisuutta ja runsaita toistoja. Vanhempien tulee käyttää puheessaan lyhyitä ja yksinkertaisia lauserakenteita. Vuorovaikutuksessa on tärkeää sen vastavuoroisuus ja suuntautuminen yhteisiin kiinnostuksen kohteisiin. (Lyytinen 1998, 119.) Lapsi ryhtyy kommunikoimaan hoitajansa kanssa heti syntymänsä jälkeen. Lapsi alkaa äännellä ja itkuäänet erottuvat toisistaan. Ääntely saa merkityksen varsin varhaisessa vaiheessa, sillä se muuttuu tavoitteelliseksi ja sosiaaliseksi. Lapsen varhaisen vaiheen kommunikointiin liittyvät myös erilaiset ilmeet, eleet ja liikkeet, kuten otsan rypistely ja suun sekä käsien liikkeet. Noin kolmen kuukauden ikäinen lapsi reagoi ja vastaa hoitajansa puheeseen. Viiden kuukauden ikäisenä lapsi jokeltelee ja tapailee sanojen tavurakenteita puheensa tuottamisessa. (Leiwo 1989, 73, ) Lapsen kielen kehitys etenee vaiheittain. 7 9 kuukauden ikäinen lapsi käyttää vuorovaikutuksessaan monipuolista jokeltelua, kk iässä eleet tulevat ilmaisun tueksi. 1v 6kk ikäisellä lapsella on merkityksellistä sanaa ja hän ymmärtää enemmän sanoja kun pystyy tuottamaan. Tuolloin hän myös noudattaa lyhyitä toimintaohjeita ja kehotuksia. 2-vuotias hallitsee jo 250 merkityksellistä sanaa ja hän käyttää sanayhdistelmiä, joissa sanat taipuvat. 2v 6kk iässä lapsi oppii 10 uutta sanaa joka päivä. Puheessa on eniten substantiiveja ja verbejä, mutta myös adjektiivit, pronominit ja partikkelit yleistyvät. Puheessa esiintyy taivutusmuotoja, preesens- ja imperfektimuotoja, monikon tunnusta ja genetiiviä sekä partitiivia. 3-vuotiaan lapsen puhe on jo lähes kokonaan ymmärrettävää ja 4 5-vuotiaana lapsi hallitsee sanojen taivutusta ja lauseiden muodostamista koskevat perussäännöt. Ilmaisut tarkentuvat muun muassa ajan, paikan ja sijainnin kuvauksessa sekä tarinan kerrontataidoissa. 6-vuotias lapsi hallitsee jo yli sanaa ja ääntäminen on yleiskielen mukaista. Esineiden ja symbolien nimeäminen on sujuvaa. Lapselle tulee oivallus, että sanat muodostuvat äänteistä ja hän havaitsee sanojen äänne-eroja. Lapsi omaksuu vuorovaikutuksen perustaidot, kuten puheen kuuntelemisen, kysymysten esittämisen kuule-

10 10 mastaan, kysymyksiin vastaamisen ja annettujen ohjeiden mukaan toimimisen. (Nurmi ym. 2006, 45.) Leikki-ikäisen lapsen kieli kehittyy monella alueella yhtä aikaa. Hänen sanavarastonsa laajenee ja ääntämisensä tarkentuu koko ajan. Samoin hän oppii sanojen taivutuksen ja lauseiden monipuolisen yhdistämisen. Näin lapsi oppii viestimään ajatuksiaan, tunteitaan ja aikomuksiaan koko ajan monipuolisemmin. Lapsen kielen kehitykseen vaikuttavat merkittävästi kielelliset mallit ja virikkeet, joita hän saa lähiympäristönsä aikuisilta ja toisilta lapsilta. (Viholainen, Poikkeus, Niittynen & Eklund 1999, 6 8.) 2.1 Äidinkielen kehittyminen Äidinkielelle on useita määritelmiä, mutta yleensä äidinkielenä pidetään sitä kieltä, jonka lapsi on oppinut ensin ja johon hän samastuu. Kieli alkaa kehittyä jo kohdussa. Lapsi reagoi kuulemiinsa ääniin, liikkuu levottomasti tai rauhoittuu puhetta kuullessaan. Syntymänsä jälkeen lapsi kääntää päätään kuulemaansa ääntä kohti ja alkaa jäljitellä puhetta ja sen rytmiä. Äidinkielen oppiminen alkaa siis jo varsin varhain, vaikka ensimmäinen sana tuleekin vasta noin vuoden ikäisenä. Sanojen ja niiden merkitysten oppiminen tekee lapselle ympäröivää maailmaa tutuksi. Kielen avulla lapselle siirtyy ympäristönsä tapa katsoa maailmaa. (Skutnabb-Kangas 1988, 38, ) Lapsi oppii melko nopeasti, noin 4 5-vuotiaana niin sanotun arkikielen eli kielen pintasujuvuuden. Hän osaa lähes kaikki äidinkielen äänteet, vain muutamien äänteiden kanssa, kuten s- ja r-äänne, voi olla vaikeuksia. Hän hallitsee lauserakenteet ja puhuu sujuvasti arkikieltä. Ajattelukieli, jota tarvitaan ajattelun välineenä ja ongelmanratkaisussa, kehittyy hitaammin. Noin vuotias alkaa olla ajattelukielessään lähes aikuisen tasolla. Ajattelukieli kehittyy nopeammin niillä lapsilla, joilla on ollut rikas kielellinen kasvuympäristö. Heille on luettu, heitä on kuunneltu ja heidän kanssaan on keskusteltu. Hyvin kehittynyt ajattelukieli viittaa myös menestymiseen koulumaailmassa. (Skutnabb-Kangas 1988, )

11 11 Maahanmuuttajataustaiselle henkilölle on tärkeää oman äidinkielen säilyttäminen. Äidinkieli on ihmiselle side omaan maahan, kulttuuriin ja lähiomaisiin. Sillä on merkitystä myös tiedon, ajattelun ja luovuuden kielenä. Omalla äidinkielellä tunteiden ja ajatusten ilmaiseminen on helpompaa samoin kuin yllättävissä tilanteissa puhuminen. Sanojen kanssa leikittely onnistuu parhaiten omalla äidinkielellä. Erilaiset puheen sävyt, kuten huumori, ironia tai muodollisuus tulevat esiin äidinkielen avulla. Sen avulla voidaan saada myös parhaat lukunautinnot sekä esimerkiksi teatterielämykset. (Räty 2002, 154.) Latomaan mukaan lapsi tarvitsee sekä ajattelun kieltä että tunnekieltä. Ensikielen avulla sisäisten tunteiden ilmaiseminen on helpompaa. Tunnekieli on opittu yleensä äidiltä varhaisten vaiheiden hoivatilanteissa. (Latomaa 2007, 27.) Myös Alitolppa-Niitamo (1993) korostaa äidinkielen säilyttämisen tärkeyttä, koska se on osa lapsen omaa kulttuuriperintöä ja omaa identiteettiä. Lapsen äidinkielen kehitykseen vaikuttaa suuresti vanhempien antama tuki. Isompien lasten kohdalla olisi tärkeää tukea lapsen äidinkielen säilyttämistä myös oman kotikielen opetuksella muun muassa koulussa. (Alitolppa-Niitamo 1993, ) Maahanmuuttajavanhempien kanssa työskentelevien tulee korostaa äidinkielen merkitystä lapsen kehitykselle. Työntekijöiden tulee kannustaa vanhempia käyttämään perheessä omaa äidinkieltään. Ympäristön hyväksyvä ja arvostava asenne jokaisen omaa kieltä ja kulttuuria kohtaan rohkaisee myös lasta käyttämään ja kehittämään omaa äidinkieltään. Näin voidaan tukea lapsen itsetuntoa ja oman identiteettinsä ja taustojensa hyväksymistä. Ympäri maailmaa toteutettujen tutkimusten mukaan toisen kielen oppiminen helpottuu, mikäli lapsi hallitsee hyvin oman äidinkielensä (Räty 2002, 155, 156). Maahanmuuttajavanhempien oman äidinkielen puhuminen lapselle on tärkeää myös siksi, että sen avulla saadaan kaikkein luonnollisin tunneyhteys lapseen. Vieraan kielen puhuminen lapselle ei ole paras mahdollinen esikuva, koska yleensä maahanmuuttajavanhempien kielitaito on puutteellinen eikä samalla tasolla syntyperäisen puhujan kanssa. (Hassinen 2005, ) Myös Skutnabb-Kangas (1988) korostaa äidinkielen merkitystä viestintävälineenä. Se toimii siltana eri sukupolvien välillä. Kertomukset menneistä sukupolvista siirtyvät

12 12 kielen avulla meille, ja me voimme siirtää ne edelleen tuleville sukupolville. Kielen merkitys yhdyssiteenä ihmisten välillä on tärkeä seikka kulttuuriperinnön siirtämisessä. (Skutnabb-Kangas 1988, 13.) Vieraskielisille vanhemmille korostetaan äidinkielen käytön merkitystä, mutta heidän kanssaan tulisi myös keskustella lapsen äidinkielen tasosta. Näin voitaisiin aloittaa mahdolliset tarvittavat tukitoimet riittävän varhaisessa vaiheessa. (Tsempoi, Salah & Huhtiniemi-Anttonen 2004, 6.) Rädyn mukaan oman äidinkielen osaaminen vaikuttaa vieraan kielen oppimiseen (Räty 2002, 158). 2.2 Kaksikielisyys Kaksikielisyys on yleistynyt ja sitä esiintyy kaikkialla maailmassa. Arviolta noin puolet maailman asukkaista käyttää muuta kuin ensikieltään tai on kaksikielinen. (Hassinen 2005, 11.) Kaksikielisyydelle on olemassa useita eri määritelmiä. Kaksikieliseksi voidaan sanoa esimerkiksi ihmistä, joka on oppinut kaksi kieltä ja käyttänyt niitä kommunikoinnissa alusta asti tai joka hallitsee kaksi kieltä yhtä hyvin. (Skutnabb-Kangas 1988, 63.) Hassisen (2005) mukaan kaksikielisyydellä tarkoitetaan sitä, että henkilö on omaksunut kaksi eri kieltä kasvu- tai asumisympäristössään ja käyttää kieliään päivittäin lähes äidinkielen tasolla. Kaksikielinen ihminen pystyy siis aktiivisesti puhumaan, ymmärtämään ja ajattelemaan kahdella kielellä ja myös automaattisesti vaihtamaan niitä. (Hassinen 2005, 9, 21.) Kaksikielisyys voidaan määritellä kolmeen eri kategoriaan kielten omaksumisiän ja -menetelmän, kielten tason ja käyttämisen sekä samastumisen perusteella. Näitä eri kaksikielisyyden muotoja ovat varhaislapsuudessa omaksuttu simultaani eli samanaikainen kaksikielisyys, kolmannen ikävuoden jälkeen alkanut kahden kielen omaksumisen tuloksena kehittyvä suksessiivinen eli peräkkäinen kaksikielisyys ja myöhemmässä iässä, 7-12-vuotiaasta ylöspäin, omaksuttu subordinatiivinen eli alisteinen kaksikielisyys. (Hassinen 2005, 17.)

13 13 Lapsen on mahdollista oppia kaksi kieltä yhtäaikaa, mikäli vanhemmilla on eri äidinkieli ja kumpikin puhuu lapselle omaa äidinkieltään. Enemmistökielen lapsi oppii esimerkiksi siirtymällä kotihoidosta päivähoitoon. Noin 3 4-vuotiaana hänelle on muodostunut kuva itsestään ja ympäröivästä maailmastaan, ja hän voi alkaa siirtää käsitteitä äidinkielestään uuteen kuulemaansa kieleen. (Skutnabb- Kangas 1988, 48.) Hassisen (2005) mukaan lapsi kykenee omaksumaan kaksi kieltä täydellisesti. Kaksikielisyys vaikuttaa myönteisesti lapsen kognitiiviseen kehitykseen. Kognitiivinen kehitys tapahtuu vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Kehitys on asteittaista, koska erilaiset kognitiiviset prosessit mahdollistavat seuraavia prosesseja. Kaksikielisyys kehittyy vain puhumalla ja elämällä monikulttuurisessa ympäristössä, ei pelkästään kieltä opiskelemalla. (Hassinen 2005, 53, 56, 13.) Lapsi omaksuu kielen jäljittelemällä erilaisissa vuorovaikutustilanteissa. Synnynnäinen kielellinen kyvykkyys yksin ei riitä, vaan lapsi tarvitsee ympäristön, jossa hän saa läheisiltään kielellistä mallia. Hän pyrkii matkimaan sitä ja toimimaan vuorovaikutuksessa läheistensä kanssa. Kokonaispersoonallisen kehityksen kannalta kielen omaksuminen on merkityksellistä, koska kielen oppiminen muuttaa lapsen suhdetta muihin ihmisiin. Kielen avulla lapsi pystyy ilmaisemaan itseään. Kielen kautta lapselle avautuu uusi maailma. Jos lapsi omaksuu monta kieltä, hänelle avautuu monta maailmaa. (Hassinen 2005, ) Eri kieli- ja kulttuuritaustainen lapsi elää kahden kulttuurin välissä. Tilanne saattaa tuntua lapsesta ristiriitaiselta, koska uusi elinympäristö ystävineen sosiaalistaa häntä suomalaiseen kulttuuriin. Samanaikaisesti lasta sosiaalistetaan omaan kulttuuriinsa vanhempien ja etnisen yhteisön avulla. Lapsen on tärkeää oppia sekä oma äidinkielensä että valtaväestön kieli. Hän kykenee tähän, jos saa siihen riittävästi tukea ja kannustusta. (Alitolppa-Niitamo 1993, ) Latomaa (2007) muistuttaa kuitenkin, että paras tuki vanhemmilta lapsensa kaksikielisyyteen kasvamisessa on, että he käyttävät systemaattisesti omaa äidinkieltään kommunikoidessaan lapsensa kanssa. Vanhempien tulee välttää ilmaisuja muulla kuin äidinkielellään. Lapsi alkaa helposti käyttää sekakielisiä ilmaisuja, mikäli kuulee niitä ympärillään. (Latomaa, 28.)

14 14 Helsingin kaupungin suomi toisena kielenä (S2) -suunnitelmassa (2005) keskeisenä pidetään lapsen suomen kielen taidon kehittämistä siten, että hän pystyy toimimaan aktiivisesti erilaisissa vuorovaikutustilanteissa. Tarkoitus on edistää lapsen joustavaa kouluun siirtymistä ja äidinkielen kehittymisen rinnalla tukea ja vahvistaa lasta kaksikielisyyteen. Arjen vuorovaikutustilanteet toisten lasten ja kasvattajien kanssa päivähoidossa tukevat eri kieli- ja kulttuuritaustaisen lapsen suomen kielen oppimista. (Helsingin kaupungin suomi toisena kielenä (S2) - suunnitelma 2005, 4.) Myös Maahanmuuttajatyön käsikirjan (2002) mukaan on tärkeää, että enemmistökielenä olevan toisen kielen oppiminen aloitetaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Vieraskielisellä lapsella tulee olla mahdollisuus luonnollisten vuorovaikutustilanteiden ja ohjatun opetuksen avulla oppia suomen kieltä suomenkielisten lasten ja aikuisten kanssa. Tavoitteena on, että vieraskieliset lapset saavuttavat sellaisen suomen kielen taidon, jonka avulla he voivat toimia ja oppia suomalaisessa kieliyhteisössä. (Maahanmuuttajatyön käsikirja 2002, ) Helsingin kaupungin suomi toisena kielenä (S2) -suunnitelma (2005) korostaa lapsen kielellisen tietoisuuden edistämistä. Sen avulla tuetaan lapsen valmiuksia oppia lukemaan ja kirjoittamaan. Riittävän ajoissa opitut toisen kielen perusteet edesauttavat kielen toimimista oppimisen välineenä. Mikäli lapsella ei ole riittävää suomen kielen hallintaa vielä kouluiässä, vaikeuttaa se uusien asioiden ymmärtämistä ja oppimista. Uuden sanan oppimiseen tarvitaan noin toistoa ja uuden kielen omaksumiseen omaa ikätasoa vastaavaksi kuluu noin 5 7 vuotta. (Helsingin kaupungin suomi toisena kielenä (S2) -suunnitelma 2005, 9.) Eri kieli- ja kulttuuritaustaisella lapsella tulee Helsingin kaupungin suomi toisena kielenä (S2) -suunnitelman tavoitteiden mukaan olla mahdollisuus yhdenvertaiseen oppimiseen ja toimimiseen tasavertaisena ryhmän jäsenenä muiden lasten kanssa. Vieraskieliselle lapselle tehdään päivähoidossa kaksikielisyyden suunnitelma yhteistyössä lapsen vanhempien kanssa ja se tarkistetaan vuosittain. Lapsen suomi toisena kielenä opetus päivähoidossa tulee olla suunnitel-

15 15 mallista ja jatkuvaa ja sille on asetettava tavoitteet, joita säännöllisesti tarkistetaan. (Helsingin kaupungin suomi toisena kielenä (S2) -suunnitelma 2005, 13.) Oppimisen kannalta olennainen käsitteiden hallinta tulisi saavuttaa ennen koulun aloittamista. Tehostetun S2-kielen opetus on tärkeää, vaikka lapsi saavuttaakin välttävän arkikielen tason noin vuodessa toimiessaan päiväkodin vertaisryhmässä. Mitä varhaisemmassa vaiheessa vieraskieliset lapset saavat S2- opetusta, sitä aiemmin he voivat tasavertaisina ryhmän jäseninä osallistua suunniteltuun toimintaan ja saavuttavat paremman suomen kielen taidon. (Gyekye 2004, 5 6.) Rädyn (2002) mukaan sosiaalinen kielitaito on vuorovaikutuksen väline. Sen oppiminen tapahtuu noin 2 3 vuodessa. Tämä taito saavutetaan kieltä käyttämällä ja puhumalla. Vaikka sanavarasto on vähäinen ja kielen rakenteet virheellisiä, on arjen vuorovaikutus tällä kielitaidolla mahdollista. Lapsilla sosiaalisen kielitaidon oppiminen tapahtuu yleensä melko nopeasti. Laajan sekä monipuolisen sanavaraston, abstraktien käsitteiden ja erilaisten kielen rakenteiden hallinnan oppiminen vaatii pidemmän ajan. Tällaista kognitiivista kielitaitoa tarvitaan muun muassa opiskeluun, tieteelliseen ajatteluun ja ajatuksenvaihtoon. (Räty 2002, 159.) 2.3 Kielen merkitys sosiaalisen vuorovaikutuksen kehitykselle Sosiaalinen vuorovaikutus on ihmisten välistä toimintaa erilaisissa ympäristöissä. Sosiaalisten taitojen kehittyessä ihminen kehittyy myös yhteiskunnan jäseneksi. Tätä kutsutaan sosialisaatioprosessiksi, joka alkaa jo varhain lapsuudessa. Lapsi oppii erilaisia käyttäytymissääntöjä ja toimintatapoja, jotka kumpuavat yhteiskunnan arvoista ja normeista. Vuorovaikutuksen opettajia ovat muun muassa perhe, koulu ja ystävät. (Kauppila 2005, 19.) Lapsen sosiaaliset taidot kehittyvät monen erilaisen kehitysprosessin myötävaikutuksesta. Hyvä suhde lasta hoitavan vanhemman, yleensä siis äidin, ja lapsen välillä luo perustan sosiaalisten taitojen kehittymiselle. Hyvä äidin ja lapsen välinen vuorovaikutussuhde antaa lapselle muun muassa onnistumisen kokemuksia ja tyydytyksen tunnetta, jotka ovat edellytyksiä lapsen vahvan itsetun-

16 16 non kehitykselle ja positiivisen luottavaisen minäkäsityksen rakentumiselle. (Parkkinen & Keskinen 2005, 5.) Minäkäsitys on jäsentynyt kuva omasta itsestä. Se sisältää menneisyyden, nykyisyyden sekä tulevaisuuden kokemukset ja havainnot yhdistettynä arvoihin, asenteisiin, ihanteisiin ja tunteisiin. Itsetunnolla tarkoitetaan itsensä arvostamista. Minäkäsitykseen ja itsetuntoon liittyy myös identiteetti, jonka avulla yksilö etsii ja jäsentää olemassaoloaan. Ihmisen identiteettiin vaikuttavat myös persoonan ulkopuoliset tekijät, kuten esimerkiksi perhe, työ, ammatti, roolit ja kansallisuus. (Aho 2002, ) Psykoanalyytikot ovat esittäneet, että minäkäsitys ja itsetunto kehittyvät jo varhain lapsuudessa 2 3 vuoden iässä. Uusimpien tutkimusten mukaan minäkäsitys ja itsetunto kehittyvät myöhemmin 6 13 vuoden iässä. Näyttää kuitenkin selvältä, että perusta kehitykselle luodaan jo vauvan ja vanhempien välisessä suhteessa. (Aho 2002, ) Myös Koppinen ym. (1989) korostavat varhaisen vuorovaikutuksen merkitystä lapsen vuorovaikutuksen perustaitojen kehittymiselle. Lapsi oppii keskustelulle ominaisen vastavuoroisuuden, kun vanhempi vastaa hänen ääntelyynsä. Aikuisella on vastuu vuorovaikutuksen synnyttämisestä ja ylläpitämisestä pienempien lasten kanssa. Noin neljävuotias lapsi on aloitteellisempi vuorovaikutuksessaan, mutta hän käyttää vielä paljon ei-kielellistä viestintää. Kouluikään tultaessa lapsen aloitteellisuus edelleen lisääntyy ja vuorovaikutuksen merkitykset monipuolistuvat. Lapsi tekee aikuiselle kysymyksiä, kehotuksia ja ehdotuksia tavoittaakseen päämääränsä. Lasten keskinäisessä vuorovaikutuksessa näkyy, että vuorovaikutuksen perustaidot eivät ole vielä täysin kehittyneet. Lapset käyttävät kommunikoinnissaan ei-kielellisiä viestintämenetelmiä ja saattavat jättää vastaamatta toisen aloitteisiin vuotiaat ymmärtävät saamiensa viestien sisällön ja pyytävät asioihin tarkennuksia sekä tekevät lisäkysymyksiä. (Koppinen, Lyytinen & Rasku-Puttonen 1989, Rouvisen (2007) tekemän tutkimuksen mukaan sosiaaliset taidot ovat merkittäviä vuorovaikutuksen aloittamisessa ja ylläpitämisessä. Ystävyyssuhteet, niiden luominen sekä keskustelutilanteet vaativat sosiaalisia taitoja. Näitä taitoja tarvitaan myös konflikteista selviytymiseen. Sosiaalisten taitojen oppiminen edellyt-

17 17 tää mahdollisuutta harjoitella vuorovaikutusta päiväkodin toiminnoissa. Hyvien tapojen oppiminen ja vastuullisuus kuuluu myös sosiaalisten taitojen oppimiseen. Päiväkodin arjen tilanteissa näiden taitojen harjaannuttaminen on luontevaa. (Rouvinen 2007, 137.) Salmivalli (2000) korostaa vertaisten merkitystä lapsen kehityksessä. Vertaisilla tarkoitetaan henkilöitä, jotka ovat lapsen kanssa kehityksessä suunnilleen samalla sosiaalisella, emotionaalisella tai kognitiivisella tasolla. Vertaisten kanssa omaksutaan erilaisia tietoja, taitoja ja asenteita. Nämä vaikuttavat lasten välittömään sopeutumiseen, mutta myös heidän hyvinvointiinsa pitkälle heidän tulevaisuudessaan. Vertaiset ovat usein ikätovereita, mutta eivät välttämättä kuitenkaan aivan saman ikäisiä. (Salmivalli 2000, 15.) Laineen (2002) mukaan vertaisryhmä on esimerkiksi päiväkotiryhmä, joka muodostuu suunnilleen samanikäisistä ja samantasoisista lapsista. Vertaisryhmässä toimivat, hyvät suhteet ikätovereiden kanssa tukevat päiväkotilapsen kehitystä. Sen sijaan muiden lasten torjunta, kiusaaminen puolin ja toisin, syrjään vetäytyminen tai itsensä yksinäiseksi kokeminen on suuri riski lapsen kehitykselle. (Laine 2002, 13, ) Paanasen (2006) tutkimuksessa lapset kokivat päivähoidossa tärkeimmiksi asioiksi leikit ja kaverit. Sosiaalinen osallisuus tuli esiin lasten ensisijaisena päämääränä toimiessaan omassa vertaisryhmässään. (Paananen 2006, ) Nummela (2005) toi tutkimuksessaan esiin, kuinka eri kieli- ja kulttuuritaustaisten lasten vaikeus päästä mukaan yhteisiin leikkeihin päiväkodissa johtui lähinnä kielivaikeudesta, eli yhteisen kielen puuttumisesta. Maahanmuuttajalasten yleisin erityisongelma oli juuri puutteellinen suomen kieli, ja tämä aiheutti myös suurimman osan muista näillä lapsilla olevista ongelmista. Maahanmuuttajalapset eivät aina kielivaikeutensa vuoksi ymmärtäneet annettuja ohjeita. Tämä aiheutti turhautumista, keskittymisvaikeuksia ja motivaation puutetta sekä samalla vaikeutti mahdollisuutta oppimiseen. Tutkimuksessa tuli myös ilmi, että nämä lapset eivät välttämättä uskalla puhua. (Nummela 2005, 60, 68 69, )

18 18 Kielelliset taidot ja positiiviset sosiaaliset mallit ovat merkittäviä lapsen sosiaalisten taitojen kehittymisessä. Myönteisen minäkäsityksen rakentamiseen vaikuttaa keskeisesti toverisuhteiden laatu. Myös itsetunnon kehittymisen riskitekijänä pidetään negatiivista vuorovaikutusta toverisuhteissa. Lapset tukeutuvat aikuisiin varmistaakseen tulkintansa tunteista ja toisten käyttäytymisestä. Aikuisten antama tuki edesauttaa myönteistä kehitystä sosiaalisten taitojen oppimisessa. (Viholainen ym. 1999, 11.) 3 PÄIVÄHOITO Päivähoitolain mukaan kaikki alle oppivelvollisuusiän olevat lapset voivat saada päivähoitoa (Laki lasten päivähoidosta ). Päivähoidon tulee tarjota turvallisten, lämpimien ihmissuhteiden lisäksi lapsen kehitystä edistävää monipuolista toimintaa. Päivähoidossa tulee huomioida lapsen ikä ja yksilölliset tarpeet ja yleinen kulttuuriperinne huomioon ottaen edistää lapsen kokonaisvaltaista kehitystä. (Laki lasten päivähoidosta a.) Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteissa (2000) mainitaan esiopetussuunnitelman keskeiseksi tavoitteeksi edistää lapsen suotuisia kasvu-, kehitysja oppimisedellytyksiä. Lapsen terveen itsetunnon vahvistamista myönteisten oppimiskokemusten avulla ja mahdollisuutta monipuolisen vuorovaikutukseen muiden ihmisten kanssa pidetään tärkeänä. Oppimisympäristössä tulee huomioida mahdollisuus järjestää lapsen kielen kehitystä tukevaa toimintaa. Maahanmuuttajalasten esiopetuksessa tulee huomioida tuen antaminen suomen/ruotsin kielen opetukseen sekä myös mahdollisuuksien mukaan oman äidinkielen opetukseen. Näin pyritään mahdollistamaan lapsen kahteen kulttuuriin kasvaminen. (Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2000, 7-9, 19.) Varhaiskasvatuksen tavoitteena on edistää lasten tasapainoista kasvua, kehitystä ja oppimista. Varhaiskasvatus on yhteiskunnan järjestämää, valvomaa ja tukemaa. Siihen kuuluu lasten hoito, kasvatus ja opetus tavoitteellisen sekä

19 19 suunnitelmallisen vuorovaikutuksen ja yhteistoiminnan avulla. Leikin merkitys on keskeistä varhaiskasvatuksessa. Varhaiskasvatuksen yhtenä päämääränä on edistää lasten henkilökohtaista hyvinvointia. Tämän avulla lapsen on mahdollista kehittyä omana ainutlaatuisena persoonallisuutenaan. Varhaiskasvatuksessa jokaisen lapsen yksilöllisyyttä tulee kunnioittaa. (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2003, 9 11.) Myös Hujala ym. (1998) määrittelevät varhaiskasvatuksen vuorovaikutusprosessiksi, jossa lapsi on aktiivinen toimija. Prosessissa lapsi tarvitsee elämyksiä, kokemuksellista toimintaa, vuorovaikutusta vertaisryhmänsä kanssa sekä aikuisten tavoitteellista ohjausta. Lapsen perhe ja päivähoito yhdessä toteuttavat varhaiskasvatusta. (Hujala, Puroila, Parrila-Haapakoski & Nivala 1998, 2 3.) 3.1 Eri kieli- ja kulttuuritaustainen lapsi päivähoidossa Päiväkodissa tapahtuvan varhaiskasvatuksen arvopohjaan kuuluu muun muassa huomioida lapsen oikeus omaan kulttuuriin, äidinkieleen ja uskontoon. Lapsella on oikeus turvattuun kasvuun, kehittymiseen ja oppimiseen. Hänellä on myös oikeus tulla ymmärretyksi ja kuulluksi ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti. (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2003, 11.) Varhaiskasvatus tulee järjestää siten, että lapsi saa tukea sosiaalisiin kontakteihinsa siinä lapsiryhmässä, johon hän kuuluu. Vaikka perheellä on vastuu ensisijaisesti lapsen oman äidinkielen ja kulttuurin säilyttämisestä, tulee päiväkodin kuitenkin rohkaista lasta oman äidinkielensä käyttämiseen. Vertaisryhmässä toimiessaan eri kieli- ja kulttuuritaustaisella lapsella on mahdollisuus oppia suomea tai ruotsia, mutta hän tarvitsee tukea ja ohjausta kielen omaksumiseen ja käyttöön. (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2003, 38.) Nummelan tutkimuksessa korostui päivähoidon pienryhmien merkitys maahanmuuttajalasten suomen kielen oppimisen tukena (Nummela 2005, 104).

20 20 Maahanmuuttajalapsi saa päivähoidon avulla tukea kielen, kulttuurin ja asenteiden omaksumiseen. Niinpä päivähoitopalveluiden käyttö olisi maahanmuuttajaperheille suotavaa, vaikka heillä ei varsinaista hoidon tarvetta olisikaan. Päivähoito tarjoaa lapselle sosiaalisia kokemuksia ja malleja sekä ohjaa yhteiselämän pelisäännöissä. Päivähoito tarjoaa lapselle mahdollisuuden kuulua johonkin ryhmään ja opettaa kuinka ryhmässä pärjätään. Päiväkodissa lapsi saa ikätovereidensa seuraa ja ikätasoon sopivia virikkeitä ja haasteita. Päiväkodissa pyritään tukemaan lapsen itsetuntoa ja minäkehitystä tarjoamalla turvallinen kasvuympäristö. Päiväkoti antaa maahanmuuttajalapselle kielellisiä virikkeitä ja tukee suomen kielen kehittymistä. Päivähoidossa lapsi tutustuu suomalaiseen kulttuuriin ja yhteiskuntaan. (Hassinen 2005, ) Päivähoidossa tehdään yhteistyötä vanhempien kanssa ja tuetaan perheitä muun muassa heidän kasvatustehtävässään. Vanhemmille annetaan tietoa suomalaisesta kasvatuskulttuurista ja päivähoidon toimintaperiaatteista ja tavoitteista. Yhteistyö edellyttää molemminpuolista vastavuoroisuutta ja päiväkodin henkilökunnan halua perehtyä eri kulttuureihin. Henkilökunnan tulee ottaa huomioon lasten tarpeet ja vanhempien kasvatusperiaatteet. Kodin uskonnollista ja elämänkatsomuksellista vakaumusta tulee kunnioittaa ja tarjota vanhempien kanssa yhteistyössä yhteisesti hyväksyttyjä arvoja. Lapsen oman äidinkielen, kulttuurin ja elämäntapojen sekä historian arvostaminen näkyy esimerkiksi päiväkodin arkipäivässä, kun lasta rohkaistaan olemaan ylpeä omasta etnisestä kulttuuriperinnöstään ja arvostamaan sitä. Päivähoidon tulee tarjota lapselle turvallisuutta ja tukea lapsen siirtyessä perheen parista päivähoitoon. Vieras ympäristö ja yhteisen kielen puuttuminen tekevät lapsen olon helposti turvattomaksi. Sanaton viestintä on merkittävää. Katseet, ilmeet ja äänensävyt tekevät pienellekin lapselle ymmärrettäväksi ihmisten asenteet ja suhtautumisen, vaikka yhteistä kieltä ei olekaan. (Hassinen 2005, ) Ajankohtaisohjelma A-piste teki vuonna 2006 tutkimuksen, jossa kartoitettiin maahanmuuttajalasten päivähoitoa. Kysely lähetettiin kolmeenkymmeneen kuntaan. Yhteensä 130 päiväkotia 23 eri kunnasta vastasi lähetettyyn kyselyyn. Vastausprosentti oli 76. Kyselyn avulla kartoitettiin muun muassa mikä oli maahanmuuttajalasten prosentuaalinen osuus koko päiväkodin lapsiryhmästä, miten