EI TIÄL KIÄNNET EIKÄ VIÄNNET

Transkriptio

1 EI TIÄL KIÄNNET EIKÄ VIÄNNET ENSI TAVUN -VOKAALIN DIFONGIUTUMINEN HOLLOLAN MURRERYHMÄN VANHOISSA PITÄJÄNMURTEISSA KRISTINA KROOK Tutkimus Turun yliopisto Kieli- ja knnöstieteiden laitos Suomen kieli ja suomalais-ugrilainen kielentutkimus Suomen kieli 2015

2 Saatavana Turun yliopiston kirjaston verkkojulkaisuna: Kannen kuva: spektrogrammi puhunnoksesta Ei til kinnet eik vinnet (Niilo Nikkari, ent. Koski Hl.) 2

3 SISÄLLYS ALKUSANAT TIIVISTELMÄ 1 JOHDANTO Tutkimuksen tavoite Tutkimusmenetelmt Hollolan murreryhmn yhteydet naapuruston murteisiin Tarkekirjoitus ja merkinnt 25 2 ENSI TAVUN VOKAALIEN JA *ee DIFTONGIUTUMINEN HOLLOLAN MURRERYHMÄSSÄ AIEMPIEN TUTKIJOIDEN MUKAAN Tutkitut murrelhteet Vokaalin diftongiutuminen Vokaalin *ee diftongiutuminen Ptelmi 33 3 ENSI TAVUN VOKAALIEN JA *ee DIFTONGIUTUMINEN HOLLOLAN MURRERYHMÄSSÄ OMIEN TUTKIMUSTENI MUKAAN 3.1 Akustiset tutkimukset Foneettisia perusksitteit Tutkimusmenetelmt Tutkitut pitjnmurteet ja haastateltavat Vokaaleista ja *ee muodostuneiden diftongien kvaliteetti Laskentakaavojen johtaminen sek foneettiset ja foneemiset todentumat Haastateltavien ntmysten tulokset Vokaaleista ja *ee muodostuneiden diftongien kvaliteetti aiempien tutkimustulosten ja omien mittausteni perusteella 56 3

4 3.2 Auditiivinen koe vokaalista muodostuneen diftongin kvaliteetin mrittmiseksi sek vertailu akustisen kokeen tuloksiin Jlkitavujen todistus 63 4 HOLLOLAN MURRERYHMÄN -VOKAALIN DIFTONGIUTUMISEN ALKUPERÄ Aiempien tutkijoiden mukaan Oman hypoteesini mukaan 71 5 HOLLOLAN MURRERYHMÄN -VOKAALISTA MUODOSTUNEEN DIFTONGIN VÄISTYMINEN AVARTUMISEN TIELTÄ 75 6 HOLLOLAN HERRALAN SEUDUN -VOKAALISTA MUODOSTUNEEN DIFTONGIN ERIKOINEN KVALITEETTI Aiempien tutkijoiden esittmi oletuksia Aikaisempiin tutkimuksiin kohdistamaani lhdekritiikki Diftongin e alkuper omien tutkimusteni mukaan Tutkimani murrekokoelmat Emil Keskitalon ja Jaakko Koskisen alkuperiset ksikirjoitteet Herralan, Hahmajrven ja Nskn seudun murre Herralan, Hahmajrven ja Nskn seudun asutus Herralan, Hahmajrven ja Nskn seudun yhteydet naapurustoon Emil Keskitalon ja Juho Mkrisen sukujuuret Ptelmi KATSAUS ITÄMERENSUOMALAISTEN KIELTEN - JA aavokaalien DIFTONGIUTUMISEEN POHDINTA 109 LÄHTEET 111 4

5 KARTAT KUVAT 1 Suomen murrealueet 14 2 Kielenoppaiden kotipaikat 42 3 Hollolan pitjn Herralan, Hahmajrven ja Nskn kylt 85 4 Suomen itmurteiden moa/mua- ja pe/pi-muotojen levinneisyys Suomen murteet (pitjkartta liite 1) Spektrogrammi :n diftongiutumisesta Aino Pihasen puheessa sanoissa pis ps, hit ht ja pih ph (Hollola) 50 2 Spektrogrammi :n diftongiutumisesta Niilo Nikkarin puheessa sanoissa piskysem pi pskysen p (Koski Hl.) 50 3 Spektrogrammi :n diftongiutumisesta Alina Ilolan puheessa lauseessa Ei sit (hattua) phm pantu kum pih. (Asikkala) 51 4 Spektrogrammi :n diftongiutumisesta Sulo Salmen puheessa sanoissa pi p, pih ph, pisi psi ja kin- kntyi (Nastola) 51 5 Spektrogrammi :n diftongiutumisesta Matilda Sukuran puheessa sanassa pissy pssy (Heinola) 52 6 Spektrogrammi :n diftongiutumisesta Hilja Matoniemen puheessa sanoissa kin- knt ja vin- vnt (Lammi) 52 7 Spektrogrammi :n diftongiutumisesta Viljo Pastilan puheessa sanassa pit pt (Padasjoki) 53 8 Spektrogrammi jlkitavun :n diftongiutumisesta Toivo Aholan puheessa sanassa seini sein (Heinola) 65 9 Spektrogrammi jlkitavun ee:n diftongiutumisesta Viljo Pastilan puheessa sanassa priet preet (Padasjoki) Spektrogrammi jlkitavun :n diftongiutumisesta Lauri Lusin puheessa sanassa etimp etmp (Asikkala) Spektrogrammi jlkitavun ee:n diftongiutumisesta Lauri Lusin puheessa sanassa kiel keell (Asikkala) Emil Keskitalon oman murteen taustaa ja diftongin e esiintymisalue 91 5

6 KUVIOT 13a Alkuosa Emil Keskitalon teksti Saha 92 13b Loppuosa Emil Keskitalon teksti Saha Osa Emil Keskitalon teksti Puhiɛmpars Emil Keskitalon teksti Kielimurre 98 16a Alkuosa Emil Keskitalon teksti Herralan seudun asutuksesta b Loppuosa Emil Keskitalon teksti Herralan seudun asutuksesta Osa Emil Keskitalon teksti Loppumietelmi Vokaalikulmio eli vokaalidiagrammi 17 2 Kvaliteettiprosentteja vastaavat foneettiset todentumat, kun diftongin jlkimmisen jsenen F1 on vlill e 45 3 Yrjö Kihulan vokaalidiagrammi (Hollola) 47 4 Alina Ilolan vokaalidiagrammi (Asikkala) 48 5 Hollolan murreryhmn etuvokaalinen illabiaalinen nnesysteemi aiempien tutkijoiden mukaan 57 6 Hollolan murreryhmn etuvokaalinen illabiaalinen nnesysteemi omien tutkimusteni mukaan 58 7 Ppainollisen tavun :n ja jlkitavujen :n paralleelinen kehitys 64 8 Hollolan murreryhmn illabiaalinen ja labiaalinen vokaalisysteemi 72 9 Savolaismurteiden :n ja aa:n diftongiutuminen sek i-, au-, yja au-diftongien reduktio Avartumisen asema (A-indeksi) Hollolan murreryhmss 2000-lukua lhestyttess a ja b Eri diftongikvaliteettien suhteelliset osuudet Hollolan murreryhmss 2000-lukua lhestyttess Diftongien ie- ja i- (<) todentuma-alueet Herralan, Hahmajrven ja Nskn seudun murteen ppainollisen tavun vertikaaliset vokaalikombinaatiot verrattuna murreryhmn muiden murteiden ja Padasjoen murteen vokaalikombinaatioihin 96 6

7 TAULUKOT 1 Vokaalin diftongiutuminen pitjittin aiempien tutkijoiden mukaan 30 2 Ppainollisen tavun vokaalista muodostuneen diftongin jlkikomponentin kvaliteetti 49 3 Vokaalista muodostuneen diftongin ja ie-diftongin kvaliteettien vertailu 54 4 Akustisen ja auditiivisen kokeen vertailu vokaalista muodostuneen 62 diftongin mrittmiseksi 5 Jlkitavujen ja ppainollisen tavun vokaalista muodostuneiden diftongien 2. komponentin foneettisten todentumien vertailu 67 6 Hollolan murreryhmn labiaalisen ja illabiaalisen vokaalisysteemin pitkien vokaalien edellytykset muodostaa klassifikatorisilta piirteiltn puhtaita diftongeja 74 7 Hollolan murreryhmn eri diftongikvaliteettien suhteelliset osuudet 2000-lukua lhestyttess 79 LIITTEET 1 Suomen murteet (pitjkartta liitteet 1a 1c) Kielenoppaat Haastateltaville esitetyt kysymyslauseet ja odotuksenmukaiset vastaukset Haastateltavien lukemat lauseet ja yksittiset sanat Emil Keskitalon sukuselvitys Juho Mkrisen virkatodistus 124 7

8 ALKUSANAT Olen kiitollinen kielenoppailleni, jotka haastattelumatkoillani jaksoivat vsymtt vastata kysymyksiini. Ilmiselvsti he olivat innoissaan pstessn muistelemaan menneen ajan tapahtumia ja vanhaa murretta. Tutustuminen nihin vanhan kansan ihmisiin on avartanut monella tapaa minunkin maailmankuvaani. Sain monesti kuulla koskettaviakin tarinoita siit, miten ennen tultiin toimeen hyvin ankeissa elmntilanteissa. Monet haastattelemani kielenoppaat asuivat ja elivt edelleenkin hyvin vaatimattomissa mökeissn ilman minknlaisia nykyajan mukavuuksia. Silti he kaikki ottivat minut vastaan avosydmisesti. Palasin haastatteluretkiltni aina virkistyneen jokapiviseen leiptyöhöni, opettajan rooliin. Kiitn kannustuksesta ja tuesta erityisesti lisensiaatti Mervi Mustosta, joka aikoinaan patisti minua gradun tekoon ja jonka kanssa kvin nitysmatkoilla Savossa. Tuo gradu, jossa tutkin savolaismurteiden alkuperisen pitkn :n ja aa:n diftongiutumista, johdatti minut kosketuksiin muiden murteiden kanssa, mm. kaakkoishmlisten murreryhmst. murteiden. Tmn Tss innostuksen yhteydess tuloksena syntyi kiinnostuin Hollolan lisensiaatintutkimukseni Hollolan murteiston ppainollisen tavun pitkn :n ja e:n diftongiutuminen. Tm puolestaan johti suomen murteiden diftongien avartumista ksittelevn vitöskirjaani Ensi tavun ie-, yö- ja uo-diftongien avartuminen suomen murteissa, jossa ksittelen myös Hollolan murreryhm. Nyt ksill olevassa tutkimuksessa on siis materiaalia sek lisensiaatintutkimuksestani ett vitöskirjastani, mutta siin on myös sellaista kermni ja nauhoituksiini perustuvaa aineistoa mm. kuvamateriaalia jota en ole kyttnyt lisensiaatintutkimuksessani enk vitöskirjassani. Professori Kari Suomelta olen taas kerran saanut arvokkaita kommentteja sek akustiseen fonetiikkaan ett tutkimusaiheen sisltöön liittyviss kysymyksiss. Hnen positiivinen asenteensa ja kannustava ohjaustapansa ovat olleet tutkimuksen kanssa painivalle ensiarvoisen trkeit. Kiitos Karille. 8

9 Haluan myös kiitt professori Kaisa Hkkist, joka on syventynyt tutkimukseeni ja arvioinut sen julkaisukelpoiseksi. Kaikki piirtmni kuviot perustuvat omiin akustisiin mittauksiini ja laskelmiini. Niiden perustana ovat olleet kentll nauhoittamistani murrenitteist valmistamani spektrogrammit, jotka olen saanut valmistaa Turun yliopiston fonetiikan oppiaineen akustiikan laboratoriossa. Turussa 31. toukokuuta 2015 Kristina Krook 9

10 TIIVISTELMÄ Olen tutkimuksessani Ei til kinnet eik vinnet selvittnyt kaakkoishmliseen Hollolan murreryhmn kuuluvien vanhojen pitjnmurteiden (Hollolan, Nastolan, Heinolan, Asikkalan, Lammin, entisen Koski Hl:n, Krköln ja Padasjoen) ppainollisen ensi tavun pitkn -vokaalin () diftongiutumiseen liittyv problematiikkaa. Pllimmiseksi on noussut :st muodostuneen diftongin jlkikomponentin kvaliteetin mrittminen: i vai ie vai jotakin silt vlilt? Olen selvittnyt kvaliteetin fysikaalisesti akustisen fonetiikan keinoilla sek auditiivisella kokeella. Tutkimus on siis poikkitieteellinen. Kvaliteetin mrittmiseen olen saanut tukea myös selvittmll jlkitavuihin syntyneiden pitkien vokaalien (, ee, öö ja oo) diftongiutumista. Olen ksitellyt myös -vokaalin diftongiutumisen synty. On nimittin esitetty, ett :st muodostunut diftongi olisi alkujaan ollut ie, joka olisi kehittynyt i:ksi sen jlkeen, kun diftongit ie, yö ja uo olivat alkaneet avartua Hollolan murreryhmss, esimerkiksi mies > mis, työ > ty, huone > huane. Kun etuvokaalinen diftongi ie oli avartumassa muotoon i (mies > mis), se olisi muka tartuttanut avartumisen myös :st syntyneeseen ie-diftongiin, joka siis vasta tss vaiheessa olisi muuttunut i:ksi. Tllöin ennen avartumista esimerkiksi sanojen pieni (adj.) ja pieni pni (subst. p) foneettiset toteumat olisivat olleet identtiset ja sanojen ntmykset olisivat sekaantuneet toisiinsa. Avartumisen jlkeen ntmykset olisivat taas sekaantuneet toisiinsa: pini pieni (adj.) pini pni (subst.). Olen osoittanut tutkimuksessani, ett :n muuttuminen i:ksi on Hollolan murreryhmn omintakeisen nnekehityksen tulos eik siis johdu murreryhmn avartumiskehityksest eik se myöskn ole savolaista lainaa, kuten toisaalta on arveltu. Thn tulokseen olen ptynyt tutkimalla murreryhmn labiaalista ja illabiaalista vokaalijrjestelm. Tutkimustulokset perustuvat itse nittmiini murretallenteisiin, jotka olen nauhoittanut vanhoilta kansanihmisilt, joiden puheessa -vokaali on esiintynyt diftongiutuneena, esimerkiksi kint. Akustista mittaamista varten olen suunnitellut erityisen koejrjestelyn, koska on ollut vlttmtönt selvitt erikseen jokaisen haastateltavan omintakeinen vokaalijrjestelm, ennen kuin olen voinut mitata eri nteiden kvaliteetin. Änitteist olen valmistanut yli 500 spektrogrammia eli puheen akustista kuvaa. Niist olen mitannut kunkin haastatellun informantin pitkt vokaalit, joiden perusteella olen piirtnyt heidn yksilölliset vokaalidiagramminsa. Lisksi olen mitannut kultakin informantilta tarkasteltavana olevien diftongien molemmat komponentit. Akustisten kvaliteetinmritysten tuloksia olen viel tarkistanut auditiivisella kokeella, jossa ryhm suomen kielen tutkijoita on mrittnyt kuulemansa perusteella eri diftongien kvaliteetin. Keskeisi tuloksia on se, ett -vokaalista muodostunut diftongi on i ei siis ie ja se, ettei tm kvaliteetti ole diftongien avartumistendenssin aiheuttama. Edelleen on kynyt selvksi, etteivt :st ja ee:st muodostuneiden diftongien foneettiset toteumat ole menneet pllekkin, jolloin ei myöskn ole ollut vaaraa sanojen merkitysten sekaantumisesta. Tutkimus osoittaa myös ppainollisen tavun ja jlkitavujen pitkien vokaalien diftongiutumisen paralleelisuuden. Kiintoisaa on myös ollut havaita, ett lhisukukieliss parilla karjalais- ja vatjalaisalueella sek 10

11 muutamissa viron murteissa -vokaali on edustunut samalla tavalla kuin Hollolan ryhmss. Jlkitavuissa i on pitnyt puoliaan kauemmin kuin ppainollisessa ensi tavussa. Haastateltavien puheessa esiintyy hyvinkin usein viel i jlkitavuissa, vaikka he jo osittain olisivatkin korvanneet sen ppainollisessa tavussa :ll. Tmn tutkimuksen mukaan syyn thn on ollut ppainollisen tavun diftongien avartuminen: kun ie on avartunut i:ksi, se on työntnyt edeltn i:n, joka on muuttunut takaisin :ksi, etteivt sanojen ntmykset olisi sekaantuneet toisiinsa. Tutkimuksen aikana on kynyt aiheelliseksi pohtia myös sit problematiikkaa, joka liittyy Hollolan murreryhmn aa-vokaalin diftongiutumattomuuteen. Olen selvittnyt sit murteiden labiaalisen ja illabiaalisen vokaalisysteemin avulla. Tutkimukseni kohteena on ollut myös Hollolan Herralan seudun -vokaalista kehittyneen diftongin e:n syntyhistoria. Olen osoittanut diftongin vieraslhtöiseksi. Lhdemateriaalina tss ovat olleet Hollolan kunnankirjastosta löytmni vanhat ksikirjoitteet ja asutushistoriaan liittyvt selvitykset. Keskeisiksi henkilöiksi tss ovat nousseet herralalaiset opettaja ja murteenkerj Emil Keskitalo sek suutari Juho Mkrinen eli Heikan Jussi, jotka olivat kirjoituksissaan kiinnittneet huomionsa muusta hollolaisesta puheenparresta poikkeavaan e-ntmykseen. Tutkimukseen liittyv nitemateriaalia silytetn Turun yliopiston kieli- ja knöstieteiden laitoksen suomen kielen ja suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen arkistossa. Avainsanoja: diftongi, diftongiutuminen, pitkt vokaalit, pitkien vokaalien diftongiutu-minen, :n diftongiutuminen, diftongien avartuminen, Hollolan murreryhm, Holloa, Nastola, Heinola, Asikkala, Lammi, Koski Hl, Krköl, Padasjoki, akustinen fonetiikka, spektrogrammi, formantti, frekvenssi, taajuus, Hz, suomen murteet, suomen kieli, hmlismurteet, murteet, nnekehitys, auditiivinen koe, kuuntelukoe, diftongien avartuminen, myöhiskantasuomi 11

12 1 JOHDANTO 1.1 Tutkimuksen tavoite Tss tutkimuksessa tavoitteenani on syventy kaakkoishmlisen murrealueen lnsiryhmn1, ns. Hollolan murreryhmn ppainollisen tavun alkuperisest, foneettisesti pitkst vokaalista muodostuneen diftongin kvaliteettiin. Koska muutamat tutkijat ovat esittneet etuvokaalisen ie-diftongin olevan kytköksiss -vokaalin diftongiutumiseen, tutkin myös ie-diftongin kehityst. Mrittmisen tueksi selvitn myös jlkitavuihin muodostuneiden myöhsyntyisten, foneettisesti pitkien vokaalien (, ee, öö, oo) diftongiutumista. Fred Karlsson ksittelee pitkien vokaalien ja difongien fonemiikkaa ja toteaa, ett pitkt vokaalit ovat fonologisesti kahden identtisen foneemin jonoja, diftongit puolestaan kahden keskenn erilaisen foneemin jonoja. Tt periaatetta myös normatiivinen oikeinkirjoitus noudattaa. (Karlsson 1969: ) Selvitn siis sit kysymyst, ovatko 1800-luvun lopulla syntyneet vanhan kansan ihmiset ntneet esimerkiksi sanan p muodossa pie vai pi ja jlkitavuissa vaikkapa sanan mennn muodossa mennien vai mennin tai jonakin nitten ntmysten vlimuotona. Tllaista murretta tapasin viel 1980-luvulla muutamien haastattelemieni kansanihmisten puheesta. Ilmiö on mielenkiintoinen siksi, ett vastaavasti aa-vokaali on kuitenkin silynyt diftongiutumiselta, esimerkiksi maa, joka puolestaan suomen itisiss murteissa esiintyy muodossa moa tai mua. Pohdin myös :st muodostuneen diftongin alkuper ja tmn diftongin vistymisen syit. Lisksi selvitn Hollolan Herralan seudun erikoista -vokaalin kehityst e:ksi. Tutkittavaan Hollolan murreryhmn kuuluvat kahdeksan pitjn Hollolan, Nastolan, Heinolan, Asikkalan, Lammin, Koski Hl:n (nyk. Hmeenkosken) 2, Krköln ja 1 Kettunen 1930 II: Suomen murteet II = Murrealueet: 50; Kettunen 1940 I = Suomen murteet III A. Murrekartasto: alueet II 9a ja 9s 2 Kytn tss tutkimuksessa nime Koski Hl. siit syyst, ett nitteet ovat posin ja 80luvuilta ja edustavat siis vanhan Kosken pitjn aikoja. 12

13 Padasjoen vanhat murteet (kartta 1: 3d; liite 1a c). Niden pitjien puheenparren erottaminen hmlismurteissa omaksi kaakkoishmlisten murteiden alaryhmksi johtuu mm. juuri edell mainitusta :n diftongiutumisesta, jota ei siis esiinny muualla hmlismurteissa. Hollolan murreryhmn naapurina lnness ovat perihmliset murteet, lounaassa etelhmliset murteet, etelss ja kaakossa niin ikn kaakkoishmlisiin murteisiin kuuluvat Porvoon ja Iitin murreryhmt, koillisessa Etel-Savon murteet ja pohjoisessa Pijt-Hmeen murteet. Olen kolmessa aiemmassa murretutkimuksessani selvittnyt vokaalien diftongiutumiseen liittyvi ilmiöit: Pro gradu -tutkimuksessani ksittelin savolaismurteiden - ja aa-vokaalien diftongiutumista3. Lisensiaatintutkimuksessani selvitin Hollolan murreryhmn ppainollisen tavun diftongiutumistapauksia4. Vitöskirjassani kartoitin suomen murteiden diftongien avartumista5. Kiinnostukseni Hollolan murreryhm kohtaan hersi, kun selvittessni pro gradu -tutkimuksessani savolaismurteiden naapurustojen kielt huomasin, ett hmlismurteiden laitamilla on erikoinen murreryhm, joka poikkeaa muista hmlismurteista muistuttamalla savolaismurteita juuri :n diftongiutumisessa. 3 Krook 1978 I: Alkuperisen pitkn :n ja a:n diftongiutuminen savolaismurteissa 4 Krook 1988: Hollolan murreryhmn ppainollisen tavun pitkn :n ja e:n diftongiutuminen 5 Krook 1999: Ensi tavun ie-, yö- ja uo-diftongien avartuminen suomen murteissa 13

14 Kartta 1 Suomen murrealueet. (Kotimaisten kielten keskus Alue 3d: Hollolan murreryhm. Ks. myös: liite 1a c.) 1 Lounaismurteet 2 Lounaiset vlimurteet 1a Lounaismurteiden pohjoisryhm 1b Lounaismurteiden itryhm 3 Hmlismurteet 3a Yl-Satakunnan murteet 3b Perihmliset murteet 3c Etelhmliset murteet 3d Kaakkoishmlisten murteiden Hollolan ryhm 14 2a Porin seudun murteet 2b Ala-Satakunnan murteet 2c Turun ylmaan murteet 2d Someron murre 2e Lnsi-Uudenmaan murteet

15 3e Kaakkoishmlisten murteiden Porvoon ryhm 3f Kaakkoishmlisten murteiden Kymenlaakson eli Iitin ryhm 4 Etel-Pohjanmaan murteet 5 Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan murteet 5a Keski-Pohjanmaan murteet 5b Pohjois-Pohjanmaan murteet 6 Perpohjan murteet 7 Savolaismurteet 6a Tornion murteet 6b Jllivaaran murteet 6c Kemin murteet 6d Kemijrven murteet 6e Ruijan murteet 7a Pijt-Hmeen murteet 7b Etel-Savon murteet 7c Savonlinnan seudun vlimurteet 7d Pohjois-Karjalan murteet 7e Pohjois-Savon murteet 7f Keski-Suomen murteet 7g Keuruun Evijrven seudun vlimurteet 7h Kainuun murteet 7i Vermlannin murre (ns. metssuomalaisten murre) 8 Kaakkoismurteet 8a Varsinaiset kaakkoismurteet 8b Inkerin suomalaismurteet 8c Lemin seudun vlimurteet 8d Sortavalan seudun vlimurteet Hollolan murreryhmn kuuluvien pitjien alue on jnyt toisaalta savolaisen pitkien vljien vokaalien :n ja aa:n diftongiutumisen ja toisaalta lnsimurteiden avartuneiden6 diftongien puristukseen: idss on sanottu pini pni 7 lnness pini pieni. Ärimmilleen kehittyneen tilanne olisi voinut aikoinaan olla sellainen, ett Hollolan murreryhmn nnejrjestelmss olisi tapahtunut muutos, johon periaatteessa olisi voitu pty kahta tiet: diftongeihin i ja ua olisi psty sek lntisen diftongien avartumisen ett itisen pitkien vljien vokaalien diftongiutumisen tuloksena: Avartumisen aiheuttamana ie > i Diftongiutumisen aiheuttamana tai uo > ua > i aa > ua. Ns. Suur-Hollolasta oli aikoinaan muodostunut eri suunnilta tulevien kauppa- ja matkamiesten kohtaamispaikka. Esimerkiksi ns. Porvoon tie toi vke Pijnteen pohjois- ja itpuolisilta savolaisalueilta aina Rautalammilta, Leivonmelt ja Joutsasta 6 Diftongien avartumisella tarkoitan sit, ett diftongien ie, yö ja uo jlkimmist jsent on ruvettu ntmn entist vljemmin (tllöin niiden F1-formantti on noussut tarkemmin luvussa 2.1). Tm on tyypillist suomen lntisille murteille (Krook 1999: vitöskirjani diftongien avartumisesta). 7 Paikoin, savolaismurteiden laitamilla, esiintyy muoto peni. 15

16 asti juuri niilt alueilta, joiden murteissa esiintyi i:n. (Ks. tmn tutkimuksen lukua 1.3: Hollolan murreryhmn yhteydet naapuruston murteisiin.) Hollolan murreryhmn -vokaalin diftongiutumisesta on havaintoja pasiassa 1920ja 1940-luvuilta. Murteentutkijoiden sek opiskelijoiden ja murrestipendiaattien kiinnostuksen kohteena on ensisijaisesti ollut :st syntyneen diftongin kvaliteetti, mutta myös ilmiön synty on yritetty selvitt. Muodostuneen diftongin kvaliteetista tutkijat ovat kuitenkin olleet eri mielt: toiset ovat kuulleet sen ie:ksi ja toiset i:ksi. Arviot ilmiön alkuperst poikkeavat toisistaan myös. 1.2 Tutkimusmenetelmt Vokaalista muodostuneen diftongin kvaliteetin arviointien horjuvuus on ainakin osaksi selitettviss siten, ett aiempien tutkijoiden mritykset ovat perustuneet subjektiivisiin, korvakuulolta tehtyihin havaintoihin. Juuri tm horjuvuus lissi kiinnostustani. Pstkseni aiempaa objektiivisempiin tuloksiin olen tutkinut diftongien kvaliteettia akustisen fonetiikan menetelmill: tutkin nteit spektrografilla, joka muuttaa puheen akustisen esiintymismuodon graafiseksi kuvioksi, spektrogrammiksi (ks. tmn tutkimuksen kannen kuvaa; tarkemmin luvussa 3.1.1). Spektrogrammista saadaan mritetyksi, mik nne milloinkin on kyseess ja minklainen sen kvaliteetti on diftongeista saadaan mritetyksi komponenttien 8 kvaliteetti. 8 Ensimminen komponentti eli jsen tarkoittaa diftongin ensimmist vokaalia esim. ie-diftongissa i:t ja jlkimminen komponentti diftongin jlkimmist vokaalia ie-diftongissa e:t. 16

17 Esitn tutkimuksessani vokaalit vokaalikulmiossa eli -diagrammissa9, jossa vokaalit sijaitsevat F1:n (F1-formantti10) taajuuden (vljyysasteen) ja F2:n taajuuden (etisyysasteen) mukaan kaikkein etisimpn i- ja y-vokaalit ja taaimmaisimpana uvokaali (kuvio 1). F2 i y u e ö o F1 a Kuvio 1 Vokaalikulmio eli vokaalidiagrammi. Tutkimusmateriaalin olen itse suunnitellut ja nittnyt. Jotta tutkittavien diftongien molemmat komponentit voidaan luotettavasti mitata, niiden on esiinnyttv tietynlaisessa konsonanttiympristöss. Klusiiliympristö (k, p, t) on akustisilta ominaisuuksiltaan tarkoitukseen sopivin, koska niill ei ole viereisiin nteisiin tss diftongien komponentteihin niin suurta vaikutusta kuin muilla konsonanteilla. Arkistomateriaalista on vaikea tavoittaa sek tietyss nneympristöss esiintyvi ett akustisiin mittauksiin soveltuvia diftongeja. Niist on myös vaikea tavoittaa kunkin kielenoppaan vokaalidiagrammin laatimiseksi tarvittavia pitki vokaaleja. (Tarkemmin 9 Vokaalikulmio eli -diagrammi on formanttikoodisto, jossa puhujan vokaalit esitetn kahden alimman formantin (F1 ja F2) taajuuksien (Hz) mukaan. F1:n taajuus vastaa perinteist suppeus vljyys -piirrett ja F2:n taajuus sek etisyys takaisuus -piirrett ett laveus pyöreys -piirrett. Vokaalikulmio kuvaa karkeasti suuonteloa, jossa ylsivu kuvaa kitalakea ja jossa suu on suunnilleen vasemman sivun keskell e:n ja ö:n ntymiskohdassa. 10 Puhuttaessa nivyl vahvistaa eli resonoi tiettyj kurkunp-nen svelkorkeuksia eli taajuuksia. Nit taajuuksia nimitetn nteen formanteiksi: alinta F1:ksi, seuraavaa F2:ksi jne. Kullakin nteell on oma formanttirakenteensa, jonka perusteella puheesta eri nteet erotetaan toisistaan. Trkeimpi tss mieless ovat kaksi alinta formanttia, F1 ja F2. Mit suurempi F1:n taajuus (Hz) on, sit vljempi vokaali on kyseess. Kaikkein vljimpi ovat vokaalit ja a eli niiden F1:n taajuus on korkein. Mit suurempi puolestaan on kakkosformantin F2 taajuus, sit etisemmst vokaalista on kyse eli sen edempn nivylss vokaali ntyy. (Kuvio 1 ja luku ) 17

18 luvussa ) Suunnittelin myös auditiivisen kokeen, koska halusin tutkia, kyvtkö siit saadut tulokset yksiin akustisen kokeen tulosten kanssa (tarkemmin luvussa 3.2). Vokaalista muodostuneen diftongin rinnalle olen ottanut tarkasteltavaksi etuvokaalisen ie-diftongin jlkikomponentin e:n kvaliteetin (esimerkiksi, onko kyseess mies vai mis vai jotakin e:n ja :n vlilt). Nin pyrin selvittmn sit, onko niden diftongien kehitys murteen vokaalisysteemiss paralleelista vai toisensa pois sulkevaa. Jos kehitys on paralleelista eli sen lopputuloksena sek diftongista ie ett :st muodostunut diftongi ovat keskenn identtiset, murteessa tiettyjen sanojen merkitykset olisivat sekaantuneet toisiinsa (tiell tie ja tiell tll ). Jos diftongi ie on avartunut useimpien lnsimurteiden tapaan (till < tiell), murteessa aiheutuisi ongelmia, jos myös :st on muodostunut i (< till tll ). Nin siis ntmys till voisi tarkoittaa sanoja tie tai tll. Muutamat tutkijat vittvt ie-diftongin ja :st muodostuneen diftongin olevan kvaliteetiltaan identtiset: ie-diftongi ei ole avartunut ja :st muodostunut diftongi on sekin ie. Murteen elmn kannalta tllainen sanojen merkityseroja kannattavan foneettisen eron hviminen (tiell tie- ja tiell tll ) ei tunnu loogiselta eik taloudelliselta. Hollolan murreryhmn :n kehitys muodostaa tutkimuksen ensimmisen posan. Tm puolestaan jakaantuu kahteen osaan: teoriajaksoon ja akustisiin mittauksiin. Toisessa posassa selvitn Hollolan Herralan seudun mielenkiintoista ilmiöt: :n muuttumista e:ksi muusta murre-edustuksesta poiketen. Thn on vain yksi tutkija aiemmin kiinnittnyt huomiota Pohdin myös :n diftongiutumisen alkupern liittyvi kysymyksi. Erittin trke kysymys on toistaiseksi jnyt selvittmtt: Miksi aa ei ole diftongiutunut? Yritn etsi myös siihen vastauksen. 18

19 Koska tutkittavat ilmiöt ovat olleet jo melko harvinaisia ja 1980-luvuilla, se on aktivoinut minua etsimn ksiini kaikkia muita mahdollisia lhteit ja tehnyt siten työn kulun monipuoliseksi ja erittin antoisaksi. 1.3 Hollolan murreryhmn yhteydet naapuruston murteisiin Hollolan murreryhmll on ollut yhtlisyyksi sek lounaismurteiden ett savolaismurteiden kanssa, mutta myös kaakkoismurteiden ja karjalan kanssa11. Muutamat nist yhtlisyyksist esiintyvt ryhmn murteissa edelleen. Murreryhmn (Padasjoen murretta lukuun ottamatta) partitiivityyppi vasarat ja emntt on esiintynyt lounaismurteiden rannikkoalueella. Myös ilmiö, jossa sanan loppu- ja -a ovat hvinneet muutamista sijaptteist, on esiintynyt melko yhtenisell alueella lounaasta Kaakkois-Hmeen kautta Kannakselle, esimerkiksi kirkol, kirkolt, kirkkoi, piikan. Edelleen vokaaliyhtymt i, ia, y ja ua ovat assimiloituneet pitkiksi vokaaleiksi ii, yy ja uu lounaismurteista Kaakkois-Hmeen itosan kautta aina savolaismurteiden itiseen ja eteliseen ulkoryhmn ulottuvalla kaistaleella. Sanoista vaska vasikka ja luska lusikka i-vokaali on hvinnyt eli heittynyt sanan keskelt lounaismurteiden itosassa, jossa ne ovat esiintyneet asussa vask ja lusk. Tllaisia sisheittoisia muotoja on esiintynyt etel- ja kaakkoishmlisell alueella, joka on liittynyt Lemin ja Joutsenon vlityksell savolaismurteiden eteliseen ja itiseen ulkoryhmn. Taivutus ruoka : ruat on sekin lounaissuomalaista perua, ja sen alue on jatkunut KaakkoisHmeest savolaismurteiden lounaisen ulkoryhmn puolelle. Lnsisuomalaiseen vaikutukseen viittaavat myös pitkn vokaalin lyheneminen h-nteen edell, esimerkiksi pyhkii ja vahto sek taivutukset mett : mettn ja tarvita : tarvitten. Hollolan murreryhmn sek ppainollisen tavun ett jlkitavujen on diftongiutunut, mik tuntuisi tarjoavan yhtymkohtia savolaismurteisiin ja karjalan kieleen. Kaakkois-Hmeen murteiden taivutustyypin teen : tien alue on ulottunut sekin 11 Olen kielellisi yhteyksi tarkastellut mm. Lauri Kettusen murrekartastosta Suomen murteet III A (Kettunen 1940 I: 4, 5, 9, 29, 39, 49, 53, 59, 63, 125, 131, 153, 154, 158, 169, 173, 175, 183, 197) sek Martti Rapolan ja Eeva Lindénin Kaakkois-Hmeen murteita ksittelevist tutkimuksista. 19

20 Savon, Kannaksen ja Karjalan puolelle. (Hmlismurteiden pohjoisosissa on esiintynyt muoto tehen ja muualla teen.) Edelleen samoilla alueilla persoonapronominit ovat esiintyneet muodossa myö, työ ja hyö. Itisiin yhteyksiin viittaavat myös astevaihtelumuodot hrk : hrn ja nahka : nahan esiintymisalue kattaa myös kaakkoismurteet. Savon ja Kannaksen yhteyksiin viittaavat edelleen loppuheittoiset muodot ks ksi, pur puri ja tul tuli, jotka melkein kaikissa kaakkoishmlisiss murteissa ja Kannaksen lnsirannalla ovat esiintyneet liudentumattomina jlki lopussa alun perin sijainneesta i:st ei puheessa ole kuulunut. Muualla kaakkoismurteissa ja sydnsavolaisissa murteissa edell mainitut loppuheittoiset muodot ovat esiintyneet liudentuneina lopussa ollut i-vokaali on nnettess jttnyt i-vivahteisen jljen sanojen loppukonsonantteihin. Samoihin itisiin yhteyksiin viittaavat aktiivin preesensin yksikön kolmannen persoonan muodot syöp, juop, saap (Padasjoen murretta lukuun ottamatta). Hollolan murreryhmss esiintynyt vhinen diftongien redusoituminen (tyyppi tönn/tnn tynn ja kaoppa/kaappa kauppa ) on vierasta muille hmlismurteille. Se viittaakin savolaismurteisiin lisksi myös lounaismurteisiin. Painottomassa tavuasemassa i-loppuinen diftongi on silynyt konsonanttiin loppuvassa tavussa (umpitavussa), esimerkiksi punain, mutta ei vokaaliin loppuvassa (avotavussa), kuten punasen. Samanlaisesta edustuksesta on jlki kaakkoismurteissa, ja se on kuulunut myös savolaismurteiden ja karjalan erityispiirteisiin. Karjalaisena erityispiirteen voi mainita sk-nneyhtymn vaihtelun, esimerkiksi laskee : lasen, poski : poset ja Koski : Kosel. Tm nneilmiö esiintyy myös virossa. Kaakkoismurteissa ja Suomenlahden saarien murteissa se on myös yleinen. Jlkitavuihin h:n kadottua muodostunut pitk vokaali on diftongiutunut Hollolan murreryhmss, esimerkiksi talohon > taloon > taluo, mnköhön menköön > mnköön > mnkyö, vetehen > veteen > vetie. Tmn ephmlisen piirteen edustus on jatkunut Heinolasta Savitaipaleen kautta itn Laatokan lnsirannalle savon eteliseen ulkoryhmn. Muualla savolaismurteissa se ei ole esiintynyt. Lopuksi 20

21 mainitsen viel sanan sisr sisar, joka viittaa savo-karjalaisuuksiin muoto esiintyy myös Ikaalisten seudulla. Tyypilliset hmlispiirteet ovat kaakkoishmlisiss murteissa vallitsevia, mutta alueen maantieteellinen asema on johtanut kosketuksiin myös muiden murrealueiden kanssa. Yhteiset piirteet lounais- ja savolaismurteiden sek karjalan kanssa ovat kiistattomat. Kaakkoisessa naapurustossa puhutaan kaakkoismurteita, pohjoissivustalla savolaismurteita lounaassa ja etelss tulee vastaan joukko ns. siirtym- ja sekamurteita. Uudet piirteet eivt saavu murteisiin pelkstn asutuksen mukana, vaan niit kulkeutuu liikenteen ja muiden naapurikosketusten vanavedess. Suomenlahden itiset seudut ja Kannas ovat aikoinaan olleet lnsisuomalaisten asuinalueita, ja jo ennen ristiretkien aikaa Kannaksella on asustanut lnsisuomalaiskarjalainen sekavestö. Viikinkiajan löydöt tlt ovat osoittautuneet samanlaisiksi kuin Lnsi-Suomen löydöt. Ne ajoittuvat noin 800-luvulle. Karjalan rautakautinen kulttuuri on lhes vuoteen 1100 ollut tysin sama kuin Lnsi-Suomen vastaava kulttuuri. Asutusvirtaus oli kulkenut Lounais-Suomesta ja Satakunnasta LaatokanKarjalaan. (Kettunen 1930 II: ; 1940 II: 10.) Muutamien kylien nimet osoittavat varhaisimman asutuksen levinneen Kokemenjoen seuduilta Hollolaan ja sen ympristöön noin vuoteen 500 menness. Esimerkiksi Hollolan Ahtialan, Kutajoen, Untilan ja Uskilan kylien nimet esiintyvt kaukana lnness, mm. Kokemenjoen seuduilla. (Kuusi 1937: 12.) Samoilla jljill Lauri Kettusen kanssa on kaakkoishmlisi murteita tutkinut Eeva Lindén, joka ei yhdy Martti Rapolan esittmn ksitykseen siit, ett KaakkoisHmeen pohjimmainen kielellinen kerrostuma olisi karjalaisten tuoma. 12 Lindén esitt, ett Aunusta ja Vienaa myöten on osoitettu kielellisi piirteit, jotka tulevat 12 Martti Rapola net arvelee, ett juuri diftongien edustusta voisi pit trken todisteena siit, ett Kaakkois-Hmeen pohjimmainen kielellinen kerrostuma olisi karjalaisten tuoma. Tm perustuu siihen ptelmn, ett Savon asuttamisen aikoihin karjalaiset olisivat edenneet Suomenlahden rannikkoa ja saaria pitkin lntt kohti aina Porvoon seuduille asti. Rapola sanoo, ett todellisesta karjalaisesta asutuksesta on kysymys, vaikka sen jljet myöhemmin ovat hipyneet hmlisten valloitusretkien jlkeen. (Rapola 1919: 203, 401.) 21

22 ymmrrettviksi vain lnsisuomalaista vaikutusta olettaen. Toisin sanoen se, mik on kaakkoishmlisiss murteissa ja karjalassa yhteist, voisikin johtua siit, ett molemmat ovat olleet samalta suunnalta tulleen lnsisuomalaisen vaikutuksen alaisina. Tt ksityst tukee myös muinaistutkimus, joka on osoittanut Lnsi-Suomesta siirtyneen uudisasukkaita Laatokan-Karjalaan viimeistn 700-luvulla. He ovat kulkeneet Salpausselkien tienoita pitkin itn. Osa vest oli jnyt pysyvsti kulkureitin varrelle, osa taas oli vaeltanut eteenpin. (Lindén 1944: ) Juuri tm voi olla kaakkoishmlisten murteiden lounaismurteisuuksien selitys. Kaakkois-Hmeen murteissa ja karjalassa on toisaalta myös sellaisia yhteisi piirteit, jotka lounaissuomalaisista murteista puuttuvat. Vinö Voionmaa on tutkinut ItHmeen asutuksen alkuper ja arvelee, ett ennen Pijnteen lnsipuolisen hmlisasutuksen vakiintumista alueella olisi vallinnut karjalainen heimovalta hn puhuu suorastaan Novgorodin mahdollisesta valtiollisesta vallasta. Todistukseksi hn esitt monet Venj-liitteiset paikannimet Pijnteen etelpuolelta ja Vesijrven seuduilta. Vaikka yhteydet Hmeen puolella olivat olleet joskus sotaiset, antavat muutamat paikannimet kuitenkin viitteit siit, ett karjalaisten ja hmlisten vlill olisi vallinnut rauhallistakin rinnakkaiseloa. (Voionmaa 1924: 4 13.) Sakari Kuusi toteaa Hollolan pitjn historiassaan, ett samoin kuin hollolalaisten vaikutuspiiri on ulottunut aina Kymen itpuolelle, on karjalaisten vaikutus ulottunut sen lnsipuolelle. Hn viittaa Rapolan tapaan siihen, ett It-Uudenmaan asutus Porvoota myöten olisi ennen 1200-lukua ollut karjalaista. Kun hmliset alkoivat sittemmin työnty merta kohti, murteet joutuivat keskenn kosketuksiin. (Kuusi 1937: 27.) Lindén toteaa lisksi karjalaisten vaikutusalueen ulottuneen aina Hollolan murreryhmn asti. Toisaalta myös Suur-Hollola oli jo aikaisin muodostunut pohjoiseen ja itn valtaansa levittvksi voimakeskukseksi. Nastolan Ruuhijrven muinaislöytöjen perusteella hn pttelee, ett Hollolan seudun ja Karjalan kesken on ollut yhteyksi jo pakanuuden ajan loppupuolella. (Lindén 1944: 23 27, 33, 151.) Monet kaakkoishmliset murrepiirteet viittaavat pohjoiseenkin ilmansuuntaan, nimittin savolaisiin yhteyksiin. Jo vanhastaan hmlisill oli ollut nautintamaita aina 22

23 Kivijrvell ja Pihtiputaalla saakka. Itn erretket olivat ulottuneet aina Rantasalmelle asti. (Kuusi 1937: ) Nill retkill hollolalaiset muiden mukana olivat joutuneet kosketuksiin savolaisten kanssa. Mutta toisensuuntaisiakin yhteyksi on esiintynyt, nimittin pitknvihan puhkeaminen aloitti uuden vaiheen Pohjois-Hmeen uudisasutuksessa. Se toi elmn rauhattomuutta ja epvakaisuutta. Kaikki tm ilmeni suurena uudisasutuksen liikehtimisen mm. Savosta saapui uusia tulokkaita hmlisten ermaille, mihin viittaa savolaisten sukunimien ilmaantuminen veroluetteloihin. Liikkuvuuteen ovat olleet syyn verotaakan lisntyminen ja sotavenotot. Myös Kustaa Vaasan uudisasutuspolitiikka vaikutti asiaan. Tm 1500-luvun kehitys Pohjois-Hmeess alkoi savolaisen asutuksen tunkeutumisella Hmeen errajan yli. Tn ajanjaksona luotiin vankka savolainen pohja nille hmlisalueille. Pijnteen ja Keski-Suomen savolaistuneet alueet olivat työntneet jo 1500-luvun lopulla vestöns lnteen ja eteln Pohjanmaan ja Hmeen suuntiin. (Soininen 1957: ) E. A. Tunkelo osoittaa monien inkerois- ja kaakkoishmlismurteiden yhteisten piirteiden viittaavan asukkaiden vlisiin kosketuksiin. Paikannimistö tarjoaa useita esimerkkej nimist, jotka ovat perisin inkerois-karjalaiselta asuma-alueelta. Tllaisista todisteista on esimerkkin vaikkapa nimi Nastola, jonka kantasana *Nastoi on mm. karjalaisilla hyvin tavallinen. Asikkalan Anianpelto-nimen lhtökohdaksi voi olettaa kantasanaa An a, joka tunnetaan esimerkiksi entisest Raja-Karjalasta. Hollolalainen kyl Hatsina puolestaan lienee saanut nimens inkerilisest Hatsinan kaupungista. (Tunkelo 1954: ) Asutuksen vakiinnuttua suhteet kaupan hallitseviin keskuksiin Turkuun ja Viipuriin voimistuivat ja tiet uusille kielellisille vaikutteille olivat taas avoinna. Jo keskiajasta alkaen on Suur-Hollola ympristöineen ollut vilkkaassa yhteydess kaikkiin ilmansuuntiin. Lnteen Turkuun kulki useitakin teit. Erikoisesti talviteit pitkin kulki kauppiaita aina Savosta ja Karjalasta asti. Itn pin oltiin yhteydess ns. Viipurin tiet pitkin, joka kulki Hmeenlinnasta Tuuloksen, Lammin ja Hollolan kautta Nastolaan, mist edelleen Iitin kautta Viipuriin. Hollolasta erkani koilliseen tst Viipurin tiest 23

24 ns. Suur-Savon tie, jota pitkin kuljettiin eteln ja lnteen Mikkelin ja Savonlinnan seuduilta. (Rapola 1908: ) Eteln kuljettiin Porvoon tiet. Se sai alkunsa Pijnteen pohjoispuolisilta alueilta, mist se vesi ja alavia maita pitkin kulki Asikkalaan ja Hollolaan sek jatkui Mntsln kautta Porvooseen. Tm tie oli erittin vilkkaassa kytöss, ja sit pitkin tiedetn kauppavke kulkeneen Pijnteen itpuolelta Sysmst, Hartolasta, Leivonmelt ja Joutsasta sek lnsipuolelta Jmsst ja Kuhmoisista. Pohjoisesta tiedetn aina rautalammilaisten kulkeneen markkinapaikoille Porvoon tiet. Hollolan murreryhmn pitjt muodostuivatkin varsinaiseksi lntisten ja itisten alueiden ja tietysti samalla murteiden risteysasemaksi. Alueen majapaikoissa oli talvisin erikoisen vilkasta liikett, kun matkamiehi tuli ja meni. Miehi eri pitjist ja seuduilta siin oli puhuen eri murrettaankin. Nin toteaa Jaakko Koskinen Hollolan kunnankirjaston ktköist löytmssni painamattomassa ksikirjoituksessaan It-Hmeen ja Keski-Suomen vanha Porvoon tie. (Koskinen : ) Osa itsuomalaisuuksista selittyy varmasti muuttoliikkeill ja kauppayhteyksill. Mutta miten selitetn :n diftongiutuminen? Useimmat tutkijat pitvt sitkin itsuomalaisuutena. Miksi Hollolan murreryhmss aa ei kuitenkaan ole osallistunut vastaavaan nteenmuutokseen, vaikka niin on tapahtunut itmurteissa? Toisaalta tiedetn, ett samanlaista vestön liikehdint on suuntautunut muuallekin Hmeeseen eik niiden murteissa ole :n diftongiutumista tapahtunut. Esitnkin tuonnempana (luku 4.2) oman hypoteesini :n diftongiutumisen alkuperst ja fonologisista, nnejrjestelmn liittyvist edellytyksist. 24

25 1.4 Tarkekirjoitus ja merkinnt Koska huomioni kohdistuu lhinn vain vokaalien kvaliteetin tutkimiseen, katson aiheelliseksi kytt puolikarkeaa transkriptiota. Pyrin merkitsemn tarkasteltavia ilmiöit koskevat havaintoni mahdollisimman tarkasti, erityisesti nteiden kvaliteetin muutokset. Karkeistan myös muutamien murretekstien litterointia. Nin menettelen siksi, ett liian tarkka transkriptio erikoisine merkkeineen saattaa helposti vied huomion itse tarkasteltavasta ilmiöst. Noudattamieni pperiaatteiden lisksi kytn seuraavia yksittisi merkinttapoja: - Puoliksi avartuneen e-vokaalin merkkin on ɛ. - Havainnollisuuden vuoksi kytn pitkist -, a-, e-, ö- ja o-vokaaleista kahta kirjainmerkki:, aa, ee, öö ja oo. Sen sijaan pitkn vokaalin foneettisena merkkin kytn vaakasuoraa viivaa nteen ylpuolella, esimerkiksi = ǟ. - Merkki vokaalin alla tarkoittaa, ett vokaali on hieman suppeampi kuin vastaava pitk vokaali sen F1-formantin (luku 3.1) arvo on noin 75 % jlkimmisen vastaavasta arvosta. Taulukossa 2 kytn merkin sijasta merkki <, koska sen vaati- ma tila on pienempi kuin merkin. - Merkki vokaalin e alla tarkoittaa, ett vokaali on hieman vljempi kuin pitk vokaali ee noin 25 % suurempi kuin ee:n F1-formantti. - Murreteksteiss esiintyvt ű-kirjaimet korvaan y:ll. - Merkint ǟ > D osoittaa -vokaalin diftongiutumista. - Puolilainausmerkeiss esiintyy murremuodon yleiskielinen vastine tai itmerensuomalaisten kielten suomenkielinen vastine, esim. ti tm, hab haapa (veps). - Tarkasteltavat nteet kursivoin, samoin erisnimet niiden esiintyess ensimmisen kerran tai niiden ollessa senhetkisn tarkastelun kohteina. - Aaltosulkeisiin merkitsen tydennyksen, esimerkiksi Ei sit (hattua) phm pantu, kum pih. - Merkki * sanan edess osoittaa vanhaa, oletettua nneasua, esim. *Nastoi > Nastola. - Nuolenkrki oikealle tai vasemmalle tarkoittaa sit, ett oikean- tai vasemmanpuoleisesta nteest tai sanamuodosta on kehittynyt oikean- tai vasemmanpuoleinen nnetai sanamuoto, esim. > i ja till < tll < *tγln. 25

26 2 ENSI TAVUN VOKAALIEN JA *ee DIFTONGIUTUMINEN HOLLOLAN MURRERYHMÄSSÄ AIEMPIEN TUTKIJOIDEN MUKAAN 2.1 Tutkitut murrelhteet Olen tutkinut Suomen murteiden sanakirjan arkiston (SMSA) kokoelmista kaiken Hollolan ryhmn murteita koskevan materiaalin nhdkseni, olisiko niiss mainintoja :n diftongiutumisesta: - vuosien murrestipendiaattien kerelmt - sananparsikokoelman - kansatieteellisen kokoelman - Hmlis-Osakunnan13 kerelmt - Aamulehden jrjestmn murteiden keruukilpailun materiaalin - Kotikielen seuran vanhoista murrenilevyist litteroidut tekstit - Suomen kansan murrekirjan perustana olevan vuonna 1939 jrjestetyn murteiden keruukilpailun ksikirjoitteet -suomen kielen opiskelijoiden cum laude -kerelmt. Anti oli hyvin vaatimaton: Kaiken kaikkiaan on olemassa kolme keruukertomusta, joissa on maininta :n diftongiutumisesta. Yksi niist on vuoden 1939 keruukilpailuun osallistuneen Emil Keskitalon maininta Hollolan Herralan e-diftongista, jota ksittelen luvussa 6. Kaksi muuta mainintaa ovat cum laude -kerelmist: Vuokko Salomaa sanoo: "Sananalkuinen pitk vokaali on diftongiutunut, esim. pi, pill." Veikko Paakkunainen toteaa, ett pitkt vokaalit, oo, öö ja ee ovat varsin selvsti diftongiutuneet kaikkien hnen murreoppaittensa puheessa. Kvaliteetista hn ei kuitenkaan mainitse mitn. 13 Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan hmlinen osakunta 26

27 2.2 Vokaalin diftongiutuminen Rapola toteaa lnsi- ja itmurteiden rajaa mrittessn, ett savolainen :n diftongiutuminen on pssyt vuotamaan tuon rajan lpi Heinolan, Asikkalan ja Padasjoen kohdalla. Muutos > e on hnen mukaansa tartuttanut Nastolan, Hollolan, Krköln ja Lammin murteet, joissa muutos on saanut paikoin muodon i, paikoin ie, esimerkiksi pi tai pie, mutta vain Padasjoella silynyt muodossa e, esimerkiksi pe. (Rapola 1961: 57 58; 1966: 352.) Seuraavaksi esitn eri tutkijoiden kuuloarvioita ja havaintoja, jotka kuvaavat :st muodostuneen diftongin kvaliteettia: Jurva (1942: ), Kettunen (1930 I: 75, 76 81, 83 88, 89 alaviite 1, 90; 1930 II: 51; 1940 I: 154; 1940 II: 268), Lampi (1969), Lepistö (1946: 5 60), Leino (1886 nrot 7 ja 24), Lindén (1944: 17 17), Lindfors (1893: 7, 33 42), Rapola (1932: ), O. Salminen (Hmliseen osakunnan kerelmt ), Tuomenoja (SMSA:n kokoelmat 1929). Hollola ie ~ iɛ ~ i Rapola: miɛrs, siemisk- ~ siɛmisk- (Paimela)14; piesin, piess, viennettii Lindén: siestettiin, piell, kienne, nienty, pill-, mir Lepistö: pisilkki, himarssi, pih Lampi: silliist sllist, pis, hiltymin, kinty Salminen: Ei si sirien tartu. Nastola ie ~ iɛ ~ i Rapola: til, pille, alapiɛss, piɛltiɛ, piɛsiɛ, viɛns, piesen, viens (Immil) Lindén: piest, siestie, vierks, miri Tuomenoja: pilt, tilkii, ti tm, nis ns, pirmt, ini, piskyi Kettunen: nien (< nn < *nγen) nen Tuomenoja mainitsee, ett i-muodot ovat vanhaa, hviv murretta. 14 sulkeissa kyln nimi 27

28 Heinola ie ~ iɛ Rapola: vier, piell, kienty, sietö, miɛrtty (Korkee) Lindén: kiennin-, sierys-, piestie Lindfors: piet, hiet ht, viens Kettunen: tiel tll, piell, pies pns Kettusen nytteet on sanellut Eeva Lindén15. Lammi ie ~ iɛ ~ i Rapola: tiel ~ tiɛl, kiɛntyy ~ kientyy, piɛs ~ pies Lindén: piesin, riekky, piet, miri Koski Hl. ie ~ iɛ~ i Rapola: hievk hvki, hiejoukko, iɛnt (Huljala) Lindén: piestms, pielittekkin, kientyy, pit, mir Kettunen: pies, ettei jiennyk, pieh, jie-, kiennettiin (myös: p, krittiin) Leino: pill, syypiks, ti tm Jurva: piskyse pi, silitell, mirs Leino mainitsee, ett esiintyy Lammin ja Kosken murteissa aina i:n. Krköl ~ i (P-Krköl) Rapola: kntyy, kintyy (Maavehmaa) Asikkala ie ~ iɛ ~ i Lindén: piellpin, vierks-, ei piessiet Kettunen: niettehn nettehn, tielpin (Kalkkinen), tiel, en nie en ne (Iso-Äiniö) Lindfors: nithie SKM 1953, 216: pille 15 myöhemmin Helsingin yliopiston suomen kielen professori 28

29 Lindfors mainitsee, ettei Heinolan ja Asikkalan murteissa ole :t, vaan ett sit edustaa diftongi. Pkorollisissa tavuissa kuuluu se usein melkein kuin ruotsalainen sanassa vg; esim. hit, nithie Padasjoki e Rapola ei mainitse esimerkkej Padasjoen murteesta, mutta toteaa sen olevan e:n kannalla. Lindén: kennn, pesie, pe Kettunen: venneten, pe, tel Pekka Laaksonen toteaa Hollolan, Heinolan ja Asikkalan murteiden diftongien jvn keskimrin puoliksi avartunutta diftongia hivenen ummistuneemmiksi, joten hn on merkinnyt :st muodostuneen diftongin ie:ksi (Laaksonen 1971: ). Tutkijat huomauttavat, ett diftongiutuneet muodot ovat paikoin olleet vistymss ja on ollut tietoisesti palautumassa nuorten puheeseen, varsinkin murreryhmn etelosissa (Kettunen 1930 II: 51; Rapola 1966: 353). Kaikki edell mainitut tutkijat ovat olleet yksimielisi siit, ett Hollolan murreryhmss vokaali on diftongiutunut. Tosin heidn merkinnöissn esiintyy horjuvuutta. On vaikeaa ptt, osoittaako tm murteiden sisist vaihtelua vai tutkijoiden kuulohavaintojen epvarmuutta sama kuulija on merkinnyt joskus kaksi, jopa kolmekin eri diftongivarianttia. On toisaalta luonnollista, ett korvakuulolta tehdyiss merkinnöiss esiintyy kirjavuutta, koska haastateltavilta kuultuja ilmaisuja ei ole voinut nitt. Toisaalta heit on voitu pyyt toistamaan ntmyksens, mutta nekin tuotokset ovat saattaneet kvaliteetiltaan horjua. Nykyiset nitystekniikat ja akustiset analysointilaitteet takaavat oleellisesti luotettavamman lopputuloksen. Havainnollistan edell esittmni tulokset (taulukko 1). 29

30 Taulukko 1 Vokaalin diftongiutuminen pitjittin aiempien tutkijoiden mukaan. Padasjoki e Asikkala Lammi ie ~ iɛ ~ i Heinola ie ~ iɛ ~ i ie ~ iɛ Nastola Hollola ie ~ iɛ ~ i Koski Hl. Krköl ie ~ iɛ ~ i ie ~ iɛ ~ i Po: i Et: 2.3 Vokaalin *ee diftongiutuminen Myöhiskantasuomesta periytyneet vokaalit *ee, *öö ja *oo ovat difongiutuneet muodoiksi ie, yö ja uo. Laajalti suomen lnsimurteissa ne ovat edelleen avartuneet, monin paikoin aivan tysin (mis, ty, huano). Koska Hollolan ryhmss todettiin :n diftongiutuneen, haluan selvitt ie-diftongin jlkikomponentin e:n kvaliteetin: Onko diftongi murreryhmss silynyt vai lhtenyt avartumaan? Jos ie on avartunut i:ksi ja myös on kehittynyt i:ksi, tulevat jotkin sanat keskenn homofonisiksi ja merkitykset sekaantuvat: esimerkiksi till tie ja till tll. (Krook 1999.) Muutamat tutkijat vittvt ie-diftongin ja :st muodostuneen diftongin olevan kvaliteetiltaan identtiset: ie-diftongi ei ole avartunut ja :st muodostunut diftongi on sekin ie. Murteen elmn kannalta tllainen merkityseroja kannattavan foneettisen distinktion hviminen ei tunnu jrkevlt eik taloudelliselta. Esitn eri tutkijoiden kuuloarvioita ie-diftongin kvaliteetista: Jurva (1942: ), Kettunen (1930: I: 74 90, 74 alaviite 2, 76 alaviite 2, 83 alaviite 1, 89 alaviite 1; 1940 I: 155), Lampi (1969), Leino (1886 nrot 7 ja 24), Lepistö (1946: 3 60), ), Lindén (1944: 14 16), Rapola (1932: ), Tuominen (1917: 4, 8, 14), Westerlund (1883: 189, 215): 30

31 Hollola ie ~ iɛ ~ i Rapola: viel, pienest, tiet, viɛl, vims Lindén: riepu kierre, tiell Lampi: sielt, viel Lepistö: mieleen, tien, mihi, mis (useimmiten ie) On mielenkiintoista huomata, ett Lampi on tutkimuksensa esimerkkeihin merkinnyt diftongit yö ja uo avartuneiksi, esimerkiksi tyt ja huamenna, mutta siis ie:n silyneeksi. Hn on merkinnyt :st muodostuneen diftongin i:ksi: pis. Tm antaa selvn todisteen siit, ett diftongin ie ja :st muodostuneen i:n todentuma-alueet ovat olleet toisistaan erilln. (Myöhemmin, kun ie on myös avartunut i:ksi yö:n ja uo:n tapaan :st muodostunut i on saanut visty, ks. tmn tutkimuksen lukua 5.) Lepistö puolestaan on kuullut avartumattoman ie-diftongin henkilöilt, joiden puheessa on esiintynyt :st muodostunut i: esimerkiksi viety pis (Jarvala), tiehees -pit (Hatsina), vietiin -pilliist (Utula). Erikoista on, ett vaikka etuvokaalisten sanojen ie on silynyt avartumattomana, takavokaalisten sanojen ie onkin avartunut, ainakin Jarvalassa, esimerkiksi (en) tiel mutta:hiviaraat. Vaikka Rapola sanoo kuulleensa joskus muutaman avartuneen muodon (esimerkiksi edell sana vims), eivt ne kuitenkaan hnen mukaansa muuta ksityst siit, ett murre on avartumatonta, ts. diftongi ie on silynyt ie:n. Hn mainitsee, ett sanaa erityisesti painotettaessa ja hitaasti nnettess diftongi avartuu helposti, mutta normaalissa puheessa niin ei tapahdu. Nastola ie ~ iɛ Rapola: siel, pieneks, tiell, tiɛt Lindén: tie, kielelliisi Kettunen: mies Westerlund: wiel, syö-, nuorii, huoliaksien 31

32 Heinola ie Rapola: sielt Lindén: nielie nielee, miesten Kettunen: mies, mielissie mielissn Tuominen toteaa 1900-luvun alussa, ett diftongit ovat silyneet avartumiselta. Mielenkiintoinen on toteamus, jonka mukaan aukenevien diftongien ntmisess oli suurta horjuvuutta ja epvarmuutta varsinkin nuorten puheessa. Lammi ie ~ iɛ Rapola: tie, miehiɛ, miɛhiɛ Lindén: tiet, mielellien Lindénin havaintojen mukaan Lammin murre eroaa selvsti muista Hollolan ryhmn murteista siin, ett diftongin ie avartumista kyll kuulee joskus, mutta vanhoilla hyvill murteenpuhujilla sellaiset muodot ovat kuitenkin poikkeuksia toisilla niit ei esiinny lainkaan. Koski ie ~ iɛ Rapola: miehet, tie, miɛliɛ mieleen Lindén: vierehemme, miehein, tietvnin Kettunen: viel, miest Leino: sielt, mies, vieres Jurva: pienet, viel Vaikka Rapola on merkinnyt yhden puoliksi avartuneen diftongin, ei hnen mielestn ole pienintkn syyt sanoa ie-diftongin olevan murteessa avartunut. Krköl ie ~ i Rapola: siell Lindén: mieles, pienempi (P-Krköl), vil, vikoovat (E-Krköl) Kettunen: siel, viel, mist, vires Kettunen huomauttaa, ett ie voi kuulua jokseenkin avartumattomana avartuminen ei kuitenkaan ole kehittynyt niin pitklle kuin sishmlisiss murteissa. Tst on pteltv, ett ie on paikoitellen puoliksi avartunut, vaikka Kettunen on 32

33 kyttnyt tysin avartunutta merkint (mist, vires). Lindénin havaintojen mukaan Etel-Krkölss avartuminen on jo suorastaan sntön. Asikkala ie ~ iɛ Rapola: pieni, piɛn Lindén: tiehhaarost Kettunen: pienest, vietiih, tiel Padasjoki ie ~ iɛ ~ i Rapola: mies, vielp, viɛmen, kulontiɛt, Kasnimeks Lindén: vierien Kettunen: vielen, sielt, kielt Padasjoen murre on kahdenlaisen edustuksen puristuksessa toisaalta itisen avartumattomien diftongien, toisaalta lnsimurteiden avartuneiden diftongien. Laaksonen toteaa Hollolan ryhm ksittelevss tutkimuksessaan: Alkuperiset diftongit jvt havaintojen mukaan Hollolan, Nastolan, Heinolan, Asikkalan ja ylltten viel Padasjoenkin kohdalla keskimrin puoliksi avartunutta diftongia hivenen ummistuneemmiksi. Sen sijaan Lammin, Kosken ja Krköln alkuperisten diftongien avartuminen nytt varsin selvlt (Laaksonen 1971: 194). 2.4 Ptelmi Aiempien tutkijoiden havaintojen tulkinta aiheuttaa kuitenkin ongelmia. Heidn arvioistaan on vaikea sanoa, mik on lopultakin jonkin murteen ie-diftongin eksakti kvaliteetti: ie, iɛ vai i luotettavan tuloksen saamiseksi tytyisi tiet, kuinka monta kertaa mikin variantti on esiintynyt. Nyt kyseess ovat vain hajamaininnat eivtk tutkijat ole varmaan edes pyrkineet kuin summittaiseen arvioon. Edelleen pitisi tiet sekin seikka, onko etuvokaalinen ie-diftongi avartunut yht paljon kuin muut diftongit 33