Matkailun suuralueet: LAPPI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Matkailun suuralueet: LAPPI"

Transkriptio

1

2

3

4

5 Matkailun suuralueet: LAPPI Vuoden 2017 sekä aiempien vuosien yöpymistilastojen vertailussa tulee huomioida, että majoitustilaston kohdejoukkoa on tarkistettu ja siihen on lisätty muutamia hotelli- ja hostellitoimialoilla toimivia majoitusliikkeitä vuoden 2017 tammikuun tiedoista alkaen. Muutoksen vaikutus vuodesta 2017 alkaen on noin 2,5 prosenttia yöpymisten kokonaismäärästä. Muutoksesta johtuen tiedot vuodesta 2017 alkaen eivät ole täysin vertailukelpoiset aiempien vuosien kanssa. 28/09/2018 First name Last name 5

6 LAPPI Yöpymisten kehitys vuositasolla 28/09/2018 First name Last name 6

7 Lapissa ulkomaisia yöpymisiä jo 1,6 miljoonaa Ulkomaisten yöpymisten määrä ja osuus kaikista alueen yöpymisistä sekä muutos edellisvuoteen matkailun suuralueilla 2017 Matkailun suuralueista pääkaupunkiseudulla rekisteröitiin eniten ulkomaisia yöpymisiä (2,9 milj.) vuonna 2017, ja niiden osuus oli puolet kaikista alueen yöpymisistä. Kasvua edellisvuoteen oli lähes 19 %*. Järvi-Suomessa sekä rannikko-saaristo -alueella ulkomaisia yöpymisiä kirjattiin reilu miljoona. Molemmilla alueilla ulkomaiset yöpymiset lisääntyivät edellisvuoteen verrattuna Järvi-Suomessa kasvua oli lähes 15 %*. Lapissa ulkomaiset yöpymiset lisääntyivät peräti 22 %* ja määrällisesti yöpymisiä kertyi jo 1,6 miljoonaa. Ulkomaisten yöpymisten osuus oli Lapissa 46 % alueen kaikista rekisteröidyistä yöpymisistä. Ulkomaiset yöpymiset kaikki yöpymiset 5,7 milj. kaikki yöpymiset 5,6 milj. 2,9 milj. 50 % +18,7* % 1,1 milj. 19 % +7,6* % kaikki yöpymiset 7,2 milj. 1,2 milj. 16 % +14,5* % kaikki yöpymiset 3,5 milj. 1,6 milj. 46 % +22,2* % *) Majoitustilaston kohdejoukkoa on tarkistettu ja siihen on lisätty muutamia hotelli- ja hostellitoimialoilla toimivia majoitusliikkeitä vuoden 2017 tammikuun tiedoista alkaen. Muutoksen vaikutus vuodesta 2017 alkaen on noin 2,5 prosenttia yöpymisten kokonaismäärästä. Muutoksesta johtuen tiedot vuodesta 2017 alkaen eivät ole täysin vertailukelpoiset aiempien vuosien kanssa.

8 Lapissa eniten brittejä - Pääkaupunkiseudun matkailijarakenne monipuolisin Positiivinen kehitys ulkomaisten matkailijoiden yöpymismäärissä jatkui pääkaupunkiseudulla jo neljättä vuotta peräkkäin. Vuosi 2017 oli matkailun ennätyksellisen kasvun aikaa ja yöpymiset lisääntyivät peräti 19 prosenttia. Pääkaupunkiseudulla matkailevat saapuvat yhä useammasta maasta. Venäjältä, Kiinasta, Saksasta, Ruotsista, Britanniasta yöpymisiä kertyi kustakin yli , ja tämän lisäksi myös Yhdysvalloista sekä Japanista yöpymisiä kertyi molemmista lähemmäs Näistä maista Venäjä ja Kiina lisäsivät yöpymismääriään pääkaupunkiseudulla eniten, joten ne nousivatkin Saksan ohi listan kärkeen. Lapin huima kasvu jatkui jo toista vuotta peräkkäin. Britit olivat Lapin selkeästi suurin matkailijaryhmä noin yöpymisellään. Saksa ylsi noin yöpymisvuorokauteen, ja myös Ranskasta ja Venäjältä yöpymisiä kirjattiin yli Suurimmista lähtömaista kasvua kertyi eniten Kiinasta, Alankomaista, Belgiasta ja Yhdysvalloista. Useamman heikomman matkailuvuoden jälkeen myös Rannikko/saaristo -alueen sekä Järvi-Suomen yöpymismäärät kääntyivät viime vuonna selvään kasvuun. Rannikko/saaristo -alueella selkeästi suurin lähtömaa oli Ruotsi ja Järvi-Suomessa Venäjä. Molemmilla alueilla näiden maiden lisäksi myös muut tärkeimmät lähtömaat lisäsivät yöpymismääriään. Saksa, Venäjä ja Britannia kuuluivat jokaisen matkailun suuralueen top5 lähtömaan joukkoon % +4 % -3 % +1 % Ulkomaiset yöpymiset matkailun suuralueilla sekä muutos edellisvuoteen +19 % Pääkaupunkiseutu Rannikko ja saaristo Venäjä 8 % 2. Kiina & Hongkong 8 % 3. Saksa 7 % 4. Ruotsi 7 % 5. Britannia 7 % +22 % +3 % +18 % -8 % +3 % -20 % +15 % +4 % +1 % -3 % -2 % -3 %-1 % +8 % -3 % 1. Ruotsi 28 % 2. Saksa 12 % 3. Venäjä 8 % 4. Viro 6 % 5. Britannia 4 % Järvi-Suomi Lappi Top 5 lähtömaat matkailualueittain ja osuus kaikista alueen ulkomaisista yöpymisistä: 2,9 milj. 1,1 milj. 1,2 milj. 1. Venäjä 34 % 2. Saksa 10 % 3. Viro 6 % 4. Ruotsi 5 % 5. Britannia 5 % 1,6 milj. 1. Britannia 18 % 2. Saksa 10 % 3. Ranska 9 % 4. Venäjä 6 % 5. Alankomaat 6 %

9 Ulkomaiset yöpymiset kuukausitasolla matkailun suuralueilla sekä tärkeimpien lähtömaiden osuudet alueen yöpymisistä vuonna Pääkaupunkiseutu Vuosi 2017 top7 & osuus 1. Venäjä 8 % 2. Kiina & Hongkong 8 % 3. Saksa 7 % 4. Ruotsi 7 % 5. Britannia 7 % 6. USA 7 % 7. Japani 6 % Lappi Vuosi 2017 top6 & osuus 1. Britannia 18 % 2. Saksa 10 % 3. Ranska 9 % 4. Venäjä 6 % 5. Alankomaat 6 % 6. Kiina & Hongkong 5 % tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu 0 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Rannikko ja saaristo Vuosi 2017 top5 & osuus 1. Ruotsi 27 % 2. Saksa 12 % 3. Venäjä 8 % 4. Viro 6 % 5. Britannia 4 % tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Järvi-Suomi Vuosi 2017 top4 & osuus 1. Venäjä 34 % 2. Saksa 10 % 3. Viro 6 % 4. Ruotsi 5 % tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu

10 Maakuntien osuudet kaikista yöpymisistä sekä ulkomaisista yöpymisistä Suomessa 2017 Osuus kaikista 21,9 miljoonasta yöpymisestä Suomessa 2017 Suomi = 100 % Osuus ulkomaisista 6,7 miljoonasta yöpymisestä Suomessa 2017 Suomi = 100 % 13 % Lappi Kuusamo 22 % 3 % (Pohj.-Pohjanmaa ilman Kuusamoa) Pohjois-Pohjanmaa 8 % kaikista; 5 % ulkomaisista 2 % (koko maakunta) Keski-Pohjanmaa (5 %) Kainuu Pohjanmaa 4 % (3 %) 1 % Etelä-Pohjanmaa Pohjois-Savo 1 % 2 % 4 % Pohjois-Karjala 2 % 0 % 3 % Keski-Suomi 1 % 1 % Pirkanmaa 5 % 1 % 1 % Kanta-Häme 2 % 3 % 7 % Etelä-Savo 2 % 3 % 3 % 3 % 2 % Satakunta Etelä-Karjala 2 % 1 % 2 % 6 % 1 % 3 % 2 % 29 % Päijät-Häme 1 % Ahvenanmaa 4 % 4 % 1 % 45 % Varsinais-Suomi Uusimaa Kymenlaakso

11 Lapin maakunnan yöpymisistä reilu puolet ja Kuusamossa lähes neljännes rekisteröitiin ulkomaisille matkailijoille Kun tarkastellaan ulkomaisten yöpymisten osuutta kunkin maakunnan kaikista rekisteröidyistä yöpymisistä, niin suhteellisesti eniten ulkomaisia yöpymisiä rekisteröitiin viime vuonna Ahvenanmaalla. Maakunnan kaikista yöpymisistä lähes 60 prosenttia oli ulkomaisia. Lapissa ja pääkaupunkiseudulla ulkomaisten yöpymisten osuus oli noin puolet kaikista yöpymisistä. Kuusamossa ulkomaisia yöpymisiä oli lähes neljännes alueen rekisteröidyistä yöpymisistä. Järvi-Suomen alueella ulkomaisia oli suhteessa kaikkiin rekisteröityihin yöpymisiin eniten Etelä-Karjalassa (33 %). Etelä-Savossa ulkomaisia oli noin viidennes maakunnan kaikista yöpymisistä, kun taas Kainuussa niitä oli vain vajaa kymmenesosa. Ulkomaisten yöpymisten osuus kaikista yöpymisistä maakunnittain 2017 Ahvenanmaa Lappi Uusimaa 1 (vain pk-seutu) Etelä-Karjala Kuusamo Etelä-Savo Pohjanmaa Varsinais-Suomi Uusimaa 2 (ei pk-seutua) Kymenlaakso Päijät-Häme Satakunta Keski-Suomi Pohjois-Karjala Pirkanmaa Pohjois-Pohjanmaa (ei Kuusamoa) Kanta-Häme 24% 23% 22% 20% 20% 19% 19% 18% 15% 15% 15% 14% 11% 33% 51% 50% 59% Pohjois-Savo Keski-Pohjanmaa Kainuu Etelä-Pohjanmaa 11% 11% 9% 5%

12 Ulkomaisten yöpymisten osuus (%) maakunnissa vuonna 2017 Kukin maakunta = 100 % Koko Suomessa kirjattiin yhteensä 6,7 miljoonaa ulkomaista yöpymistä vuonna 2017 Keski-Pohjanmaa Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa 59 % Ahvenanmaa Pirkanmaa Kanta-Häme Satakunta 18 % Varsinais-Suomi 20 % 11 % 22% 5 % 15 % 11 % 47 % 15 % 19 % 51 % (14 %) 19 % Uusimaa 11 % 23 % 24 % 9 % 33 % 15 % Lappi Kuusamo (Pohj.-Pohjanmaa ilman Kuusamoa) Pohjois-Pohjanmaa 17 % (Koko maakunta) Kainuu Etelä-Savo Etelä-Karjala Päijät-Häme Kymenlaakso Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Keski-Suomi Lapin suuralueen yöpymiset ja tärkeimmät lähtömaat 2017 Yöpymiset, lkm Yöpymisten muutos, % Ulkomaiset ,8 Britannia ,2 Saksa ,8 Ranska ,7 Venäjä ,5 Alankomaat ,6 Kiina ja Hong Kong ,2 Norja ,4 Sveitsi ,9 Espanja ,5 Japani ,2 Italia ,6 Israel ,2 Ruotsi ,8

13 Lapin matkailijoista kolme neljästä saapuu Euroopasta Venäjä Skandinavia Muu Eurooppa Aasia Amerikka Oseania Afrikka Ei tiedossa Vaikka matkailu Aasian maista Lappiin on kasvanut muutaman viime vuoden aikana vahvasti, niin kuitenkin selvä enemmistö matkailijoista saapuu edelleen Euroopan alueelta. Lapin matkailun suurimmat matkailijavirrat Eurooppa pois lukien Skandinavia ja Venäjä Yöpymisten muutos 2016 vs Yöpymisten muutos 2017 vs % +19 % Aasia +50 % +29 % Skandinavia -4 % +8 % Venäjä -16 % +9 % Iso-Britannia on Lappiin suuntautuvan matkailun suurin lähtömaa lähes viidennes Lapin ulkomaisista yöpymisistä on viime vuosina rekisteröity britti-matkailijoille.

14 Lappi: Brittien ja venäläisten sekä muiden ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset sekä muutos edellisvuoteen verrattuna Britannia Venäjä Muut ulkomaiset +25 % % % +6 % +9 % +3 % +1 % +9 % % -23 % -6 % +6 % +28 % 0 % +21 % +11 % -2 % -14 % +7 % -38 % +23 % -16 % +15 % +9 %

15 Lappi: Ulkomaiset yöpymiset suurimmilla matkailualueilla 2017 Ulkomaiset yöpymiset Lapin tärkeimmillä matkailualueilla 2017 sekä muutos 2017/2016 Pohjois-Lappi Inari, Sodankylä, Utsjoki Rovaniemi % Kittilä (Levi) % Inari (Saariselkä) Kolari (Ylläs) % +31 % Tunturi-Lappi Enontekiö, Kittilä, Kolari, Muonio Kuusamo Sodankylä % +41 % Itä-Lappi Kemijärvi, Pelkosenniemi, Posio, Salla, Savukoski Muonio Itä-Lappi Enontekiö % +16 % +22 % Torniolaakso Pello, Ylitornio Ruka-Kuusamo Kemi-Tornio Torniolaakso % +33 % Kemi-Tornio Kemi, Tornio, Keminmaa, Simo, Tervola Tarkastelussa vain Rovaniemi; Ranua sisältyy ainoastaan koko Lapin maakunnan lukuihin

16 Lappi: Ulkomaisten yöpymisten kehitys suurimmilla matkailualueilla sekä suurimmat lähtömaat Malesia +112 % Intia +72 % USA +67 % Australia +62 % Kiina & HK +60 % Thaimaa +69 % Itävalta +43 % Taiwan +35 % Singapore +33 % UK +28 % Turkki +27 % Saksa +26 % Suurimmista lähtömaista suhteellisesti nopeimmin kasvaneet 2017 Itävalta +43 % Saksa +39 % Ruotsi +37 % Viro +36 % Australia +36 % Kiina & HK +30 % Alankomaat +22 % Belgia +21 % Kiina & HK +80 % Australia +64 % Italia +34 % Singapore +34 % Belgia +28 % Alankomaat +26 % USA +25 % Norja +138 % Belgia +124 % Ruotsi +46 % Ranska +42 % Alankomaat +42 % UK +39 % Sveitsi +21 % Espanja +201 % Australia +130 % Alankomaat +127 % Belgia +108 % Ranska +57 % Kiina & HK +35 % Alankomaat +161 % USA +114 % Australia +70 % Italia +59 % Saksa +46 % Sveitsi +23 % Belgia +91 % Ranska +14 % Saksa +11 % Itä-Lapin 2017 ulkomaisista yöpymisistä oli puolet Sallassa ja neljännes Pelkosenniemellä Kiina & HK +139 % Espanja +56 % Alankomaat +41 % Italia +39 % Alankomaat +243 % UK +49 % Saksa +17 % Thaimaa +119 % Kiina & HK +49 % Taiwan +28 % 0 Rovaniemi Kittilä (Levi) Inari (Saariselkä) Kolari (Ylläs) Kuusamo Sodankylä Muonio Itä-Lappi Enontekiö Kemi-Tornio Rovaniemi: 1. Kiina (& HK) 10 % 2. UK 9 % 3. Israel 8 % 4. Saksa 8 % 5. Ranska 7 % Kittilä: 1. UK 29 % 2. Saksa 13 % 3. Norja 9 % 4. Ranska 7 % 5. Venäjä 7 % Inari: 1. UK 20 % 2. Ranska 10 % 3. Saksa 9 % 4. Kiina (& HK) 8 % 5. Alankomaat 6 % 6. Japani 6 % Kolari: 1. UK 33 % 2. Sveitsi 17 % 3. Ranska 15 % 4. Saksa 9 % 5. Alankomaat 8 % Kuusamo: 1. Venäjä 32 % 2. UK 18 % 3. Alankomaat 10 % 4. Espanja 6 % 5. Saksa 5 % Sodankylä: 1. UK 15 % 2. Saksa 12 % 3. Ranska 7 % 4. Kiina (& HK) 5 % 5. Alankomaat 5 % Muonio: 1. Saksa 36 % 2. Ranska 24 % 3. UK 11 % Itä-Lappi: 1. Alankomaat 26 % 2. UK 13 % 3. Espanja 12 % 4. Ranska 11 % 5. Venäjä 9 % Enontekiö: 1. UK 35 % 2. Norja 18 % 3. Saksa 11 % 4. Alankomaat 8 % Kunkin matkailukeskittymän tärkeimmät lähtömaat & osuus alueen ulkomaisista yöpymisistä vuonna 2017 Kemi-Tornio: 1. Kiina (& HK) 21 % 2. Saksa 9 % 3. Ruotsi 9 % 4. Norja 8 %

17 Lapin matkailijarakenne selvästi monipuolistunut viime vuosien aikana LAPIN SUURALUE: Ulkomaisten yöpymisten kehitys suurimmilta lähtömarkkinoilta Britannia Saksa Ranska Venäjä Alankomaat Kiina ja Hong Kong Muut ulkomaiset Suurimmat lähtömaat 2017: 1. Britannia 2. Saksa 3. Ranska 4. Venäjä 5. Alankomaat 6. Kiina & Hongkong Yöpymiset suurimmista lähtömaista ovat selvästi lisääntyneet viimeisen kahden vuoden aikana, poikkeuksena Venäjä, mistä kasvua vasta Yllä olevien päämarkkinoiden lisäksi matkailu Lappiin on kasvanut selvästi useasta muustakin maasta ja matkailijarakenne on monipuolistunut useassa Lapin matkailukeskittymässä viime vuosien aikana.

18 Rovaniemellä kiinalaiset nousseet suurimmaksi matkailijaryhmäksi. Samalla kuitenkin voimakasta kasvua yhä useammalta markkinalta. Israel myös tärkeä lähtömarkkina. Kuuden maan osuus kaikista ulkomaisista yöpymisistä 40 %. Kittilässä britit selvästi suurin matkailijaryhmä. Erittäin suurta kasvua Saksasta. Norja myös tärkeä lähtömarkkina. Kuuden maan osuus kaikista ulkomaisista yöpymisistä 63 %, UK:n osuus 29 %. Inarissa britit suurin ryhmä ja yöpymiset selvässä kasvussa. Erittäin voimakasta kasvua kuitenkin myös Kiinasta. Venäjältä yöpymismäärät vähentyneet. Kuuden maan osuus kaikista ulkomaisista yöpymisistä 55 %, UK:n osuus 20 % Rovaniemi Kiina ja Hong Kong Britannia Saksa Ranska Venäjä Alankomaat Muut ulkomaiset

19 Kolarissa britit selvä ykkönen. Voimakasta kasvua myös Ranskasta. Sveitsi myös tärkeä lähtömarkkina. Venäjältä yöpymismäärät vähentyneet. Kuuden maan osuus kaikista ulkomaisista yöpymisistä 68 %, UK:n osuus 33 %. Kuusamossa venäläiset edelleen suurin matkailijaryhmä. Kuitenkin matkailijavirrat muualta kasvaneet selvästi, joten Venäjän dominanssi pienentynyt. Erittäin vahvaa kasvua Alankomaista ja Espanjasta. Espanja jo neljänneksi suurin lähtömaa. Kuuden maan osuus kaikista ulkomaisista yöpymisistä 71 %, Venäjän osuus 32 %. Sodankylässä UK ja Saksa suurimmat lähtömaat. Erittäin voimakasta kasvua myös Alankomaista, Yhdysvalloista sekä Australiasta. Venäjältä yöpymismäärät vähentyneet. Kuuden maan osuus kaikista ulkomaisista yöpymisistä 46 %.

20 Muoniossa Saksa selvä ykkönen. Voimakasta kasvua myös Ranskasta. Venäjältä ja Kiinasta yöpymismäärät vähentyneet. Kuuden maan osuus kaikista ulkomaisista yöpymisistä 76 %, Saksan osuus 36 %, Ranskan 24 %. Itä-Lapissa Alankomaat suurin lähtömaa. Vahvaa kasvua myös Espanjasta, mikä jo kolmanneksi suurin lähtömaa. Venäjältä yöpymismäärät vähentyneet. Kuuden maan osuus kaikista ulkomaisista yöpymisistä 65 %, Alankomaan osuus 26 %. Enontekiössä UK selvästi suurin lähtömaa ja Norja kakkosena. Kasvua UK:n lisäksi erityisesti Alankomaista. Ranskasta, Venäjältä ja Kiinasta sen sijaan yöpymiset vähentyneet. Kuuden maan osuus kaikista ulkomaisista yöpymisistä 61 %, UK:n osuus 35 %. Kemi-Tornion alueella Kiina noussut suurimmaksi lähtömaaksi. Kiinan ohella kasvua erityisesti Japanista, Thaimaasta ja Taiwanista. Ruotsi kolmanneksi ja Norja neljänneksi suurimmat lähtömaat. Yöpymismäärät Alankomaasta vähentyneet. Kuuden maan osuus kaikista ulkomaisista yöpymisistä 40 %, Kiinan osuus 21 %.

21 LAPPI Majoitusmyynti sekä huonekäyttöaste 28/09/2018 First name Last name 21

22 Majoitusmyynti sekä huonekäyttöaste matkailun suuralueilla 2017 Ulk.yöpymisen keskihinta 74 Kot.yöpymisen keskihinta Ulk.yöpymisen keskihinta 58 Kot.yöpymisen keskihinta Ulk.yöpymisen keskihinta 56 Kot.yöpymisen keskihinta Ulk.yöpymisen keskihinta 49 Kot.yöpymisen keskihinta 46

23 Lappi: Ulkomaisen sekä kotimaisen rekisteröidyn yöpymisen keskihinta sekä huonekäyttöaste

24 Lappi: Ulkomaisen sekä kotimaisen rekisteröidyn yöpymisen keskihinta sekä huonekäyttöaste

25 Lappi: Ulkomaisen sekä kotimaisen rekisteröidyn yöpymisen keskihinta sekä huonekäyttöaste

26 Lappi: Huoneen keskihinnan, keskimääräisen myyntitulon ja käyttöasteen kuukausitason kehitys 2017 Huoneen keskihinta, eur RevPar, eur * Huonekäyttöaste, % % 160,00 80,0 140,00 70,0 120,00 60,0 100,00 50,0 80,00 40,0 60,00 30,0 40,00 20,0 20,00 10,0 0,00 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu *) RevPar, eur: Majoituksen keskimääräinen myyntitulo käytettävissä olevaa huonetta kohden 0,0

27 LAPPI Yöpymiset matkan tarkoituksen mukaan 28/09/2018 First name Last name 27

28 Vapaa-ajan matkailijoiden yöpymisten osuudet ulkomaisista yöpymisistä matkailun suuralueilla Lapin suuralueen ulkomaisista yöpymisistä valtaosa on ollut vapaa-ajan matkailijoiden yöpymisiä, kun taas pääkaupunkiseudulla yöpymiset ovat viime vuosina kohdistuneet aikalailla puoliksi vapaa-ajan ja puoliksi työhön liittyvään matkustukseen Järvi-Suomessa noin kaksi kolmesta rekisteröidystä yöpymisestä koski vapaa-ajan matkustusta, ja rannikko/saaristo alueella hieman useampi kuin joka toinen molemmilla alueilla työmatkustuksen osuus on viime vuosina hieman lisääntynyt % Vapaa-ajan yöpymisten osuus kaikista ulkomaisista yöpymisistä suuralueittain Pk-seudun vapaa-ajan yöpymiset, % Rannikko&saariston vapaa-ajan yöpymiset, % Järvi-Suomen vapaa-ajan yöpymiset, % Lapin vapaa-ajan yöpymiset, % Lapin alueella vapaa-ajan matkailun osuus ulkomaisista yöpymisistä pysytteli 80 prosentin tuntumassa lähes koko vuoden poikkeuksena joulukuu, jolloin sen osuus ylsi yli 90 prosentin ja toisaalta toukokuu, jolloin vapaa-ajan matkustuksen osuus jäi 60 prosenttiin Pääkaupunkiseudulla sekä rannikko/saaristo -alueella vapaa-ajan matkailun osuus oli selvästi suurin kesällä, kun taas Järvi-Suomessa se kipusi yli 70 prosentin sekä talvi- että kesäkuukausina % Vapaa-ajan yöpymisten osuus kaikista suuralueen rekisteröidyistä ulkomaisista yöpymisistä vuonna 2017 PÄÄKAUPUNKISEUTU JÄRVI-SUOMI RANNIKKO JA SAARISTO LAPPI JA KUUSAMO tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu

29 Ulkomaisten vapaa-ajan matkailijoiden sekä työmatkalaisten rekisteröidyt yöpymiset matkailun suuralueilla 2017 Vapaa-ajan matkustukseen liittyviä yöpymisiä kertyi selvästi eniten joulukuussa Lapin alueella. Myös tammi-helmikuussa päästiin Lapissa yli yöpymisvuorokauteen. Kaikista ulkomaisista vapaaajan yöpymisistä Suomessa Lapin osuus oli yli puolet joulukuun lisäksi tammi-maaliskuussa. Pääkaupunkiseutu houkutteli sen sijaan ulkomaisia vapaa-ajan matkailijoita eniten heinä-elokuussa, jolloin kuukausittaiset yöpymisvuorokaudet kipusivat niinikään yli :een. Rannikko/saaristo -alueen vapaa-ajan matkailupiikki osui selväsi heinäkuuhun, Järvi-Suomessa heinäelokuu olivat yhtä suosittuja lomamatkailun kannalta. Työmatkustus keskittyi vuoden ympäri enimmäkseen pääkaupunkiseudulle vilkkainta työmatkustus-aikaa olivat kesäkuu sekä elo-syyskuu. Rannikko/saaristo -alueen työmatkustus pysyi melko tasaisena vuoden ympäri joulukuuta lukuun ottamatta. Järvi-Suomen alueella työmatkustukseen liittyvät yöpymiset jäivät rannikko/saaristo aluetta vähäisemmiksi. Lapin alueella myös työmatkustus ajoittui vapaa-ajan matkustuksen tapaan enemmän talvikuukausille Ulkomaisten vapaa-ajan matkailijoiden rekisteröidyt yöpymiset matkailun suuralueilla v PÄÄKAUPUNKISEUTU RANNIKKO JA SAARISTO JÄRVI-SUOMI LAPPI JA KUUSAMO tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Ulkomaisten työmatkalaisten rekisteröidyt yöpymiset matkailun suuralueilla v PÄÄKAUPUNKISEUTU RANNIKKO JA SAARISTO JÄRVI-SUOMI LAPPI JA KUUSAMO tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu

30 LAPPI Yöpymiset talvi- ja kesäkaudella 28/09/2018 First name Last name 30

31 Ulkomaiset yöpymiset matkailun suuralueilla talvi- ja kesäkaudella* 2017 Ulkomaiset yöpymiset sekä niiden muutos edellisvuoteen *) talvikausi kesäkausi ,0 milj. +12 % 0,3 milj. +11 % 0,5 milj. +19 % 1,2 milj. +30 % TALVI 46 % TALVI 18 % TALVI 16 % TALVI 55 % KESÄ 54 % KESÄ 20 % KESÄ 17 % KESÄ 28 % 1,7 milj. +19 % 0,7 milj. +7 % 0,7 milj. +12 % 0,3 milj. +18 % Ulkomaiset sekä Ulkomaiset sekä kotimaiset yöpymiset talvikaudella kotimaiset yöpymiset kesäkaudella Lapin suuralueella ulkomaisten yöpymisten osuus on kotimaisia suurempi talvikaudella, mutta selvästi pienempi kesäkaudella. Talvikaudella Lapissa kirjattiin ulkomaisia yöpymisiä 1,2 milj. ja talvikaudella jo lähes 1,4 milj. Kesäkaudella 2017 päästiin reiluun yöpymisvuorokauteen ja lisäystä edelliskesään kertyi yli yöpymistä.

32 Selvää kasvua niin talvi- kuin kesämatkailussakin Pääkaupunkiseudun kesämatkailun trendi on ollut jo useamman vuoden nouseva ja viime kesänä yöpymiset lisääntyivät peräti 19 %. Myös talven osalta on parin viime vuoden aikana kirjattu selkeää kasvua. Pääkaupunkiseudun yöpymisistä 62 % kohdistui viime vuonna kesäkaudelle. Rannikko/saaristo -alueen kuin myös Järvi-Suomen talvi- ja kesäkaudet kokivat muutaman hiljaisemman matkailuvuoden jälkeen piristyksen viime vuonna, jolloin ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset lisääntyivät selvästi niin talvi- kuin kesäkaudellakin. Molemmilla alueilla matkailu painottuu enemmän kesään Rannikko/saaristo -alueella kesän osuus yöpymisistä oli 68 % ja Järvi-Suomessa 60 %. Päinvastoin kuin muualla Suomessa, Lapin matkailu on selvästi painottunut talveen. Talven osuus yöpymisistä oli vuonna 2017 peräti 79 %. Vaikka kesänkin yöpymismäärät ovat kasvussa, niin viime talvien huimat kasvuluvut ovat entisestään lisänneet Lapin matkailun painottumista talveen Talvikausi 2018: Lähes 1,2 milj. (+14 %) +12 % -4 % +3 % +10 % -6 % Ulkomaiset yöpymiset talvikaudella (marras-huhtikuu) ja muutos edelliskauteen matkailualueittain Talvikausi 2018: Yli 0,3 milj. (0 %) -1 % +2 %-2 % +11 % -7 % Talvikausi 2018: Lähes 0,5 milj. (+3 %) -2 % +1 % -30 % +19 % -10 % Talvikausi 2018: Lähes 1,4 milj. (+11 %) +14 % +9 % 0 %-3 % +30 % % +7 % -3 % +1 % Ulkomaiset yöpymiset kesäkaudella (touko-lokakuu) ja muutos edelliskauteen matkailualueittain % +8 % +3 %-2 % -6 % -3 %-1 % +7 % -15 % +12 % -4 % +18 % +2 % -6 %-4 % +7 % Pääkaupunkiseutu Rannikko ja saaristo Järvi-Suomi Lappi Pääkaupunkiseutu Rannikko ja saaristo Järvi-Suomi Lappi

33 Ulkomaisten yöpymisten osuus (%) Lapin maakunnassa sekä Kuusamossa sesongeittain 2017 TALVIKAUSI KESÄKAUSI 2017 Lapin mk Britannia 23 % Ranska 12 % Saksa 8 % Kiina & HK 6 % Alankomaat 6 % sekä suurimmat lähtömaat ja niiden osuudet alueen ulkomaisista yöpymisistä 60 % 31 % 31 % Kuusamo Venäjä 33 % UK 22 % Alankomaat 12 % 6 % Lapin mk Saksa 24 % Norja 10 % Kuusamo Venäjä 29 % Saksa 18 % (Pohj. Pohjanmaa ilman Kuusamoa 16 %) 10 % (Pohj. Pohjanmaa ilman Kuusamoa 12 %) 8 % 13 % 21 % 6 % 16 % 11 % 17 % 10 % 22 % 5 % 15 % 11 % 14 % 56 % 12 % 23 % 19 % 10 % 20 % 21% 37 % 15 % 16 % 11 % 25 % 20 % 43 % 59 % 49 % 25 % 18 % 30 % 25 %

34 Rekisteröidyt yöpymiset kuukausitasolla & tammi-heinä2018 Lapin suuralueella tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Joulukuussa selvästi eniten ulkomaisia yöpymisiä, Tämän lisäksi ulkomaiset yöpymiset yltäneet yli rajan tammi-maaliskuussa 2018 Hiljaisimmat kuukaudet ovat toukokuu sekä syys-lokakuu Kesäsesongin 2017 (kesä-elo) tärkeimmät lähtömaat olivat Saksa, Norja, Sveitsi, Alankomaat ja Ruotsi. Talvisesongin 2018 (joulu-helmi) selvästi suurin lähtömaa oli Iso-Britannia ja kakkosena oli Ranska. Muut suurimmat lähtömaat olivat Alankomaat, Saksa, Kiina & Hongkong sekä Venäjä.

35 Lappi - talvikausi: Ulkomaisten yöpymisten kehitys suurimmilla matkailualueilla Malesia +80 % Intia +76 % Australia +68 % Espanja +50 % Kiina & HK +30 % Talvikausi (marras-huhtikuu) Viro +56 % Sveitsi +42 % Alankomaat +35 % Taiwan +53 % Espanja +35 % Saksa +34 % Ranska +24 % Australia +23 % Kiina & HK +19 % Belgia +273 % Italia +39 % Espanja +35 % Saksa +27 % Australia +157 % Ruotsi +110 % Kiina & HK +96 % Ranska +46 % Espanja +44 % Belgia +43 % USA +49 % Alankomaat +33 % Ranska +14 % Saksa +9 % UK +9 % Itävalta +62 % Ranska +6 % Italia +162 % Kiina & HK +109 % Saksa +119 % Espanja +39 % Alankomaat +25 % Alankomaat +84 % UK +51 % Norja +28 % Norja +152 % Japani +125 % Espanja +117 % Venäjä +81 % Ranska +70 % 0 Rovaniemi Kittilä (Levi) Inari (Saariselkä) Kolari (Ylläs) Kuusamo Sodankylä Muonio Itä-Lappi Enontekiö Kemi-Tornio Rovaniemi: 1. Kiina (& HK) 12 % 2. UK 10 % 3. Ranska 9 % 4. Israel 9 % 5. Espanja 6 % Kittilä: 1. UK 34 % 2. Ranska 9 % 3. Saksa 8 % 4. Alankomaat 8 % 5. Norja 7 % 6. Venäjä 6 % Inari: 1. UK 24 % 2. Ranska 13 % 3. Kiina (& HK) 9 % 4. Saksa 7 % 5. Japani 6 % 6. Alankomaat 6 % Kolari: 1. UK 33 % 2. Sveitsi 18 % 3. Ranska 17 % 4. Saksa 9 % 5. Alankomaat 9 % 6. Belgia 4 % Kuusamo: 1. Venäjä 30 % 2. UK 20 % 3. Alankomaat 12 % 4. Kiina (& HK) 5 % 5. Espanja 5 % 6. Saksa 4 % Sodankylä: 1. UK 19 % 2. Ranska 10 % 3. Alankomaat 6 % 4. Saksa 5 % 5. Sveitsi 5 % Muonio: 1. Saksa 33 % 2. Ranska 29 % 3. UK 13 % Itä-Lappi: 1. Alankomaat 26 % 2. UK 13 % 3. Espanja 12 % 4. Ranska 10 % 5. Venäjä 9 % 6. Saksa 8 % Enontekiö: 1. UK 45 % 2. Norja 19 % 3. Alankomaat 12 % 4. Ranska 6 % 5. Saksa 5 % Kemi-Tornio: 1. Kiina (& HK) 29 % 2. Thaimaa 8 % 3. Taiwan 7 % 4. Saksa 6 % Kunkin matkailukeskittymän tärkeimmät lähtömaat & osuus alueen ulkomaisista yöpymisistä talvikaudella

36 Lappi - kesäkausi: Ulkomaisten yöpymisten kehitys suurimmilla matkailualueilla Kesäkausi (touko-lokakuu) Intia +234 % Ranska +182 % USA +114 % Taiwan +98 % Saksa +62 % UK +62 % Alankomaat +45 % Australia +44 % Kiina & HK +38 % Japani +26 % Kiina & HK +77 % Espanja +49 % Australia +38 % USA +28 % Japani +24 % Ruotsi +46 % Sveitsi +42 % Saksa +40 % Alankomaat +143 % Ruotsi +87 % USA +84 % Saksa +51 % Alankomaat +100 % Espanja +98 % Ranska +43 % Viro +60 % Ruotsi +7 % Saksa +6 % Alankomaat +53 % Saksa +12 % Norja % Sveitsi +37 % Alankomaat +29 % Saksa +17 % Alankomaat +77 % Ruotsi +36 % 0 Rovaniemi Inari (Saariselkä) Kittilä (Levi) Sodankylä Kuusamo Kemi-Tornio Enontekiö Kolari (Ylläs) Muonio Itä-Lappi Rovaniemi: 1. Saksa 16 % 2. Norja 9 % 3. Kiina (& HK) 7 % 4. USA 5 % 5. Ranska 5 % 6. Japani 5 % Inari: 1. Saksa 19 % 2. Sveitsi 8 % 3. Norja 6 % 4. Ranska 6 % 5. Japani 5 % 6. USA 5 % Kittilä: 1. Saksa 53 % 2. Norja 15 % 3. Ruotsi 8 % 4. Sveitsi 7 % Sodankylä: 1. Saksa 39 % 2. Alankomaat 6 % 3. Sveitsi 4 % 4. Ruotsi 4 % Kuusamo: 1. Venäjä 29 % 2. Saksa 18 % 3. Ranska 6 % 4. UK 5 % 5. Alankomaat 5 % 6. Espanja 5 % Kemi-Tornio: 1. Norja 18 % 2. Ruotsi 17 % 3. Saksa 13 % 4. Viro 10 % 5. Puola 6 % 6. Venäjä 6 % Enontekiö: 1. Norja 22 % 2. Saksa 18 % 3. Ruotsi 13 % 4. Sveitsi 7 % 5. Alankomaat 6 % Kolari: 1. Saksa 20 % 2. Norja 20 % 3. Sveitsi 18 % Muonio: 1. Saksa 41 % 2. Norja 13 % 3. Alankomaat 9 % Itä-Lappi: 1. Alankomaat 25 % 2. Venäjä 14 % 3. Ruotsi 10 % 4. Saksa 10 % Kunkin matkailukeskittymän tärkeimmät lähtömaat & osuus alueen ulkomaisista yöpymisistä kesäkaudella 2017

37 LAPPI Kaikki matkailijat Lapin suuraluuella 28/09/2018 First name Last name 37

38 Matkailijatutkimus ,3 miljoonaa matkaa, +13 % 5 milj. yöpynyttä matkailijaa, +18 % 2,2 milj. lomamatkaa, +7 % 3,3 milj. päiväkävijää, +6 % Matkakohde Suomessa Lapin osalta tulokset ovat suuntaa antavia, sillä haastattelut Lapin lentoasemilla on tehty talvikuukausina. Lapissa matkailevia on tämän lisäksi tavoitettu ympäri vuoden satunnaisesti mm. Helsingin lentoasemalla. VISIT FINLAND MATKAILIJATUTKIMUS 2017 TUTKIMUS-JA ANALYSOINTIKESKUS TAK OY

39 LAPPI: Ulkomaiset matkailijat MATKAN KESTO 1 päivä 5 % 2 päivää 4 % 3 päivää 4 % Kauttakulku 3 % MATKAN TARKOITUS Opiskelu tai koulutus 8 % Työmatka 4 % Muu 1 % Tuttava- tai sukulaisvierailu 7 % 6 päivää tai enemmän 57 % 4-5 päivää 30 % Loma- tai vapaaajanmatka 77 % Haastattelujen lkm: VISIT FINLAND MATKAILIJATUTKIMUS 2017 TUTKIMUS-JA ANALYSOINTIKESKUS TAK OY

40 LAPPI: Ulkomaiset matkailijat PÄIVÄMATKALAISET JA YÖPYVÄT MATKALAISET Päivämatkalaiset 6 % MAJOITUSMUOTO Muu (esim. omassa omistuksessa oleva mökki) 10 % Yöpyvät matkalaiset 94 % Hotelli/motelli 49 % Ystävät ja sukulaiset 9 % Vuokraasunto (sis. Airbnb) 13 % Leirintäalue, vuokramökki 19 % Haastattelujen lkm: VISIT FINLAND MATKAILIJATUTKIMUS 2017 TUTKIMUS-JA ANALYSOINTIKESKUS TAK OY

41 Aktiviteetit ja kiinnostuksen kohteet Lapissa (matkakohteena) Muut talviaktiviteetit ja kokemukset Kävely, vaellus, retkeily luonnossa Suomalainen sauna Rakennukset, linnat, monumentit, museot Talviurheilu Kansallispuistot Suomalaiset makuelämykset Shoppailu Muut ulkoilma-aktiviteetit Kulttuuritapahtumat Suomalaiset (kesä)mökit Urheilutapahtumat Perhekohteet (huvipuistot yms ) Pyöräily, maastopyöräily Konsertit ja musiikkifestivaalit Hyvinvointipalvelut ja hoidot En mitään näistä 6% 7% 5% 4% Koki matkan aikana 52% 46% 49% 52% 31% 30% 44% 42% 27% 21% 13% 13% 16% 18% 15% 10% 3% 16% 20% 19% 15% 10% Kiinnostaa (ei kokenut) 19% 22% 15% 11% 27% 23% 8% 5% Haastattelujen lkm: VISIT FINLAND MATKAILIJATUTKIMUS % 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% TUTKIMUS-JA ANALYSOINTIKESKUS TAK OY

42 LAPPI: Ulkomaiset matkailijat Matkailijat Lapissa Matkaseurue Ydinperhe (saman talouden lapsia) 28% Kesä (toukolokakuu) 27 % Talvi (marrashuhtikuu) 73 % Ystävien kanssa Vain kumppani Yksin 16% 25% 27% Laajennettu perhe (perheenjäseniä talouden ulkopuolelta) 9% Muussa seurueessa 8% Haastattelujen lkm: VISIT FINLAND MATKAILIJATUTKIMUS 2017 TUTKIMUS-JA ANALYSOINTIKESKUS TAK OY

43 LAPPI: Ulkomaiset matkailijat Matkailijoiden ikäryhmä Matkailijoiden ikäryhmä ja sukupuoli 23% 26% 24% 35% 37% Mies Nainen 14% 8% 4% yli 64 12% 10% 2% 2% v v. Yli 64-v. Haastattelujen lkm: VISIT FINLAND MATKAILIJATUTKIMUS 2017 TUTKIMUS-JA ANALYSOINTIKESKUS TAK OY

44 LAPPI: Ulkomaiset matkailijat Matkailijoiden rahankäyttökohteet Ostokset ja elintarvikkeet Ravintolat ja kahvilat Liikkuminen Majoittuminen Huvipalvelut Kulttuuripalvelut Polttoaine Kylpylät ja hyvinvointipalvelut Muu 44% 34% 27% 15% 6% 11% 80% 79% 54% Haastattelujen lkm: Keskimääräinen rahankäyttö Lapissa per matkailija (ulkomaiset) Keskiarvo Ennakkokulut / hlö 181 Majoittuminen (hotellit, yms.) 222 Ravintolat ja kahvilat 115 Ostokset ja elintarvikkeet 199 Liikkuminen (esim. autonvuokra, 62 taksit, julkinen liikenne) Polttoaineet 17 Kulttuuripalvelut (esim. museot, teatteri, 13 konsertit) Kylpylät ja 3 hyvinvointipalvelut Huvipalvelut (esim. laskettelu, 51 huvipuistot, diskot) Muu 11 Yhteensä 874 VISIT FINLAND MATKAILIJATUTKIMUS 2017 TUTKIMUS-JA ANALYSOINTIKESKUS TAK OY

45 Lisätietoa matkailijoista: Visit Finland Matkailijatutkimus Lisätietoa alueiden yöpymisistä: Visit Finland Tilastopalvelu Rudolf

Matkailun suuralueet: JÄRVI-SUOMI

Matkailun suuralueet: JÄRVI-SUOMI Matkailun suuralueet: JÄRVI-SUOMI Vuoden 217 sekä aiempien vuosien yöpymistilastojen vertailussa tulee huomioida, että majoitustilaston kohdejoukkoa on tarkistettu ja siihen on lisätty muutamia hotelli-

Lisätiedot

Matkailun suuralueet sekä maakunnat

Matkailun suuralueet sekä maakunnat Matkailuvuosi 2017 Matkailun suuralueet sekä maakunnat Lähde: Visit Finlandin Rudolf-tilastopalvelu, Tilastokeskus. Luvut perustuvat ennakkotietoihin. Huomioitavaa vuositulosten vertailussa: Majoitustilaston

Lisätiedot

Matkailun suuralueet:

Matkailun suuralueet: Matkailun suuralueet: RANNIKKO JA SAARISTO Vuoden 2017 sekä aiempien vuosien yöpymistilastojen vertailussa tulee huomioida, että majoitustilaston kohdejoukkoa on tarkistettu ja siihen on lisätty muutamia

Lisätiedot

Matkailun suuralueet: Pääkaupunkiseutu

Matkailun suuralueet: Pääkaupunkiseutu Matkailun suuralueet: Pääkaupunkiseutu Vuoden 2017 sekä aiempien vuosien yöpymistilastojen vertailussa tulee huomioida, että majoitustilaston kohdejoukkoa on tarkistettu ja siihen on lisätty muutamia hotelli-

Lisätiedot

Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat. 08/06/2017 First name Last name 2

Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat. 08/06/2017 First name Last name 2 Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat 08/06/2017 First name 7.6.2017 Last name 2 Ulkomaisten yöpymisten määrä ja osuus kaikista alueen yöpymisistä sekä muutos edellisvuoteen matkailun

Lisätiedot

Matkailun kehitys 2018

Matkailun kehitys 2018 20/03/2019 Matkailun kehitys 2018 Lähde: Visit Finlandin Rudolf-tilastopalvelu, Tilastokeskus. Luvut perustuvat ennakkotietoihin. Huomioitavaa vuositulosten vertailussa: Majoitustilaston kohdejoukkoa on

Lisätiedot

Matkailun kehitys maakunnissa

Matkailun kehitys maakunnissa Matkailun kehitys maakunnissa 2014 1.12.2015 PÄÄKAUPUNKISEUTU JÄRVI- SUOMI RANNIKKO JA SAARISTO LAPPI JA KUUSAMO Uusimaa 1 (vain pk- seutu) Lappi Etelä- Karjala Ahvenanmaa Varsinais- Suomi Pirkanmaa Etelä-

Lisätiedot

Matkailun kehitys maakunnissa

Matkailun kehitys maakunnissa Matkailun kehitys maakunnissa 2015 15.3.2015 Helsingin seudulla liki puolet matkailijoista ulkomaisia Ulkomaisten yöpymisten määrä ja osuus kaikista alueen yöpymisistä sekä muutos edellisvuoteen matkailun

Lisätiedot

Matkailun suuralueet: Pääkaupunkiseutu

Matkailun suuralueet: Pääkaupunkiseutu Matkailun suuralueet: Pääkaupunkiseutu Vuoden 2017 sekä aiempien vuosien yöpymistilastojen vertailussa tulee huomioida, että majoitustilaston kohdejoukkoa on tarkistettu ja siihen on lisätty muutamia hotelli-

Lisätiedot

Matkailun kehitys 2016

Matkailun kehitys 2016 Matkailun kehitys 2016 3.5.2017 Lähde: Tilastokeskus. Luvut perustuvat ennakkotietoihin. Kiina jatkoi vahvaan kasvuaan myös piristyi loppuvuotta kohden Suomessa kirjattiin 5 768 000 ulkomaista yöpymistä

Lisätiedot

Matkailun kehitys

Matkailun kehitys Matkailun kehitys 2015 3.3.2015 Lähde: Tilastokeskus. Luvut perustuvat ennakkotietoihin. Venäjä romahti Kiinasta kasvua yli 40 prosenttia Suomessa kirjattiin 5 504 000 ulkomaista yöpymistä vuonna 2015.

Lisätiedot

Matkailun suuralueet sekä maakunnat

Matkailun suuralueet sekä maakunnat Matkailuvuosi 2018 Matkailun suuralueet sekä maakunnat Lähde: Visit Finlandin Rudolf-tilastopalvelu, Tilastokeskus. Huomioitavaa vuositulosten vertailussa: Majoitustilaston kohdejoukkoa on tarkistettu

Lisätiedot

Visit Finland Matkailijatutkimus 2017

Visit Finland Matkailijatutkimus 2017 2 Visit Finland Matkailijatutkimus 2017 Visit Finland tutkimuksia 9 Business Finland, Visit Finland Helsinki 2018 3 Ulkomailla asuvat matkailijat Suomessa 2017 12 miljoonaa ensikertalaista (+ 6 %) 318

Lisätiedot

Talvikuukaudet kasvattivat yöpymisiä ja matkailutuloa Suomeen 2016

Talvikuukaudet kasvattivat yöpymisiä ja matkailutuloa Suomeen 2016 Talvikuukaudet kasvattivat yöpymisiä ja matkailutuloa Suomeen 2016 2 16 14 12 10 12,2 9,7 11,1 8,4 13,5 11,2 8 6,4 6 4,6 4 2 0 Koko vuosi Talvi (Q1 ja Q4) 1,7 0,4 Kesä (Q2- Q3) 1,6 1,8 0,8 0,2 Q1 Q2 Q3

Lisätiedot

Ulkomaiset matkailijat Suomessa ja pääkaupunkiseudulla v. 2015

Ulkomaiset matkailijat Suomessa ja pääkaupunkiseudulla v. 2015 Ulkomaalaiset matkailijat Suomessa ja pääkaupunkiseudulla 2015 Ulkomaiset matkailijat Suomessa ja pääkaupunkiseudulla v. 2015 Tutkimus ja Analysointikeskus TAK Oy 2 Ulkomaalaiset matkailijat Suomessa 2015

Lisätiedot

JÄRVI-SUOMI. Matkailun suuralueet:

JÄRVI-SUOMI. Matkailun suuralueet: Matkailun suuralueet: JÄRVI-SUOMI Vuoden 2017 sekä aiempien vuosien yöpymistilastojen vertailussa tulee huomioida, että majoitustilaston kohdejoukkoa on tarkistettu ja siihen on lisätty muutamia hotelli-

Lisätiedot

Matkailun kehitys

Matkailun kehitys Matkailun kehitys 2014 7.4.2015 Lähde: Tilastokeskus. Luvut perustuvat ennakkotietoihin. Venäläismatkailijoiden katokäänsi ulkomaiset yöpymiset laskuun Suomessa kirjattiin 5 697 300 ulkomaista yöpymistä

Lisätiedot

Ulkomaalaiset matkailijat Suomessa ja Porvoon-Loviisanseudulla vuosina 2014 ja 2015

Ulkomaalaiset matkailijat Suomessa ja Porvoon-Loviisanseudulla vuosina 2014 ja 2015 Ulkomaalaiset matkailijat Suomessa ja Porvoon-Loviisanseudulla vuosina 2014 ja 2015 Jaakko Roponen Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy jaakko@tak.fi 1 750 MATKAT SUOMEEN KESÄKAUDELLA 2015 (TOUKO-LOKAKUU)

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Brittimatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Brittimatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Brittimatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA MATKAILUSTA ISO- BRITANNIASTA SUOMEEN BRITTIMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä ja

Lisätiedot

Lapin matkailu. lokakuu 2016

Lapin matkailu. lokakuu 2016 Lapin matkailu lokakuu 2016 Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat 7,0 prosenttia Lokakuussa 2016 Lapissa yövyttiin 87 tuhatta yötä, joista suomalaiset yöpyivät 65 tuhatta yötä ja ulkomaalaiset 23 tuhatta yötä.

Lisätiedot

REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA KOLME PROSENTTIA EDELLISVUODESTA

REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA KOLME PROSENTTIA EDELLISVUODESTA OULUN MATKAILUTILASTOT VUOSI 2018 REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA KOLME PROSENTTIA EDELLISVUODESTA Vuonna 2018 Oulussa kirjattiin 655 tuhatta yöpymistä, joista suomalaisille 548 tuhatta ja

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Sveitsiläismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Sveitsiläismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Sveitsiläismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA SVEITSILÄISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN SVEITSILÄISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

YHTEENVETO. Joulukuussa 2016 Rovaniemellä yövyttiin yötä, joista suomalaiset ja ulkomaalaiset

YHTEENVETO. Joulukuussa 2016 Rovaniemellä yövyttiin yötä, joista suomalaiset ja ulkomaalaiset 1 YHTEENVETO Rekisteröidyt yöpymiset 25,1 prosentin kasvussa Rovaniemellä Joulukuussa 2016 Rovaniemellä yövyttiin 96 500 yötä, joista suomalaiset 12 800 ja ulkomaalaiset 83 700 yötä. Yhteensä yöpymisten

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Espanjalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Espanjalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Espanjalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA ESPANJALAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN ESPANJALAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT JOULUKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT JOULUKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT JOULUKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät kaksi prosenttia Joulukuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 264 000 yöpymistä, joista suomalaisille 122 500 ja ulkomaalaisille

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Kiinalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Kiinalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Kiinalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA KIINALAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN KIINALAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Belgialaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Belgialaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Belgialaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA BELGIALAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN BELGIALAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Saksalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Saksalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Saksalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA SAKSALAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN SAKSALAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2015*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2015* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 19.2.216/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli joulukuussa noin 1,4 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 6,9

Lisätiedot

KEHITYSTRENDIT. Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy

KEHITYSTRENDIT. Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy SATAKUNNAN MATKAILUN TUOREIMMAT KEHITYSTRENDIT 22.9.21 21 Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy lähdeaineistona Tilastokeskuksen majoitustilastot

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Hollantilaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Hollantilaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Hollantilaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA HOLLANTILAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN HOLLANTILAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA KOLME PROSENTTIA EDELLISVUODESTA

REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA KOLME PROSENTTIA EDELLISVUODESTA OULUN MATKAILUTILASTOT VUOSI 217 REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA KOLME PROSENTTIA EDELLISVUODESTA Vuonna 217 Oulussa kirjattiin 64 tuhatta yöpymistä, joista suomalaisille 58 tuhatta ja ulkomaalaisille

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Ranskalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Ranskalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Ranskalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA RANSKALAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN RANSKALAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2015*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2015* 35 59 639 569 64 87 653 149 659 86 611 992 595 984 698 285 72 239 87 16 763 769 696 936 Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 215* 17.3.216/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten

Lisätiedot

Ulkomaiset matkailijat Suomessa ja Kymenlaaksossa

Ulkomaiset matkailijat Suomessa ja Kymenlaaksossa Ulkomaiset matkailijat Suomessa ja Kymenlaaksossa Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy tuhatta matkaa 2 Ulkomaalaiset matkailijat Suomessa 2015 ULKOMAALAISET MATKAILIJAT SUOMESSA ASUINMAITTAIN 3 000 2

Lisätiedot

REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA YHDEKSÄN PROSENTTIA EDELLISVUODESTA

REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA YHDEKSÄN PROSENTTIA EDELLISVUODESTA OULUN MATKAILUTILASTOT VUOSI 217 REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA YHDEKSÄN PROSENTTIA EDELLISVUODESTA Vuonna 217 Oulussa kirjattiin 635 tuhatta yöpymistä, joista suomalaisille 533 tuhatta ja

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 Lapin liitto 19.8.2010 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 0 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 31.12

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 Lapin liitto 25.6..2014 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 4 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2013

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 Lapin liitto 27.1.2015 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 4 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2013

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Amerikkalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Amerikkalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Amerikkalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA AMERIKKALAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN AMERIKKALAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

YHTEENVETO. 1 Matkailutilasto, marraskuu 2016 Rovaniemi. Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät 38,7 prosenttia Rovaniemellä

YHTEENVETO. 1 Matkailutilasto, marraskuu 2016 Rovaniemi. Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät 38,7 prosenttia Rovaniemellä 1 Matkailutilasto, marraskuu YHTEENVETO Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät 38,7 prosenttia Rovaniemellä ssa Rovaniemellä yövyttiin 43 000 yötä, joista suomalaiset 21 000 ja ulkomaalaiset 22 000 yötä.

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 218* 9.3.218/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli tammikuussa 218 noin miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 3,1

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Italialaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Italialaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Italialaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA ITALIALAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN ITALIALAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 218* 5.1.218/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli elokuussa 218 noin 2,3 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli,8

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Venäläismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Venäläismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Venäläismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA VENÄLÄISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN VENÄLÄISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä ja

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018* Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli joulukuussa 218 noin 1,8 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 2,8 prosenttia enemmän kuin joulukuussa 217. Kotimaisten

Lisätiedot

1 Matkailutilasto marraskuu 2016 Kaakko 135. Rekisteröidyt yöpymiset nousivat 24,0 prosenttia Kotka-Haminan seudulla

1 Matkailutilasto marraskuu 2016 Kaakko 135. Rekisteröidyt yöpymiset nousivat 24,0 prosenttia Kotka-Haminan seudulla 1 Rekisteröidyt yöpymiset nousivat 24,0 prosenttia Kotka-Haminan seudulla Marraskuussa 2016 Kotka-Haminan seudulla yövyttiin 9 800 yötä, joista suomalaiset 7 500 ja ulkomaalaiset 2 400 yötä (venäläiset

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015 Lapin liitto 6.11.2015 LÄHDE: Tilastokeskus Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015 Kunta / Seutukunta 31.12.2014 V u o s i 2 0 1 5 k u u k a u s i t t a i s e t e n n

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Japanilaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Japanilaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Japanilaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA JAPANILAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN JAPANILAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

Väkilukuindeksin kehitys Lapin seutukunnissa (e)

Väkilukuindeksin kehitys Lapin seutukunnissa (e) indeksin kehitys Lapin seutukunnissa 1994-30.6.2014(e) 110,0 105,0 indeksi v. 1994 = 100 indeksi 30.6.2014 Rovaniemen seutu; 104,6 100,0 95,0 90,0 85,0 Tunturi-Lappi; 90,6 Kemi-Tornio; 90,3 LAPPI; 89,8

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2015*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2015* 36 92 639 569 64 87 653 149 659 86 611 992 595 984 698 285 72 239 87 16 763 769 Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 215* 25.3.215/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 Lapin liitto 25.3.2013 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 3 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2012

Lisätiedot

Matkailutilasto Elokuu 2016

Matkailutilasto Elokuu 2016 Matkailutilasto Elokuu 2016 1 YHTEENVETO Yöpymiset laskivat 4,7 prosenttia Oulussa Elokuussa 2016 Oulussa yövyttiin 57 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 44 000 yötä ja ulkomaalaiset 13 000 yötä (venäläiset

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 218* 7.12.218/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli lokakuussa 218 noin 1,6 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 Lapin liitto 22.10.2013 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 3 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2012

Lisätiedot

Matkailutilasto Lokakuu 2016

Matkailutilasto Lokakuu 2016 Matkailutilasto Lokakuu 2016 1 YHTEENVETO Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat 4,0 prosenttia Oulussa Lokakuussa 2016 Oulussa yövyttiin 49 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 43 000 yötä ja ulkomaalaiset

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 218* 8.11.218/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli syyskuussa 218 noin 1,7 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2015*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2015* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 215* 21.8.215/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli kesäkuussa 215 noin 2, miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli

Lisätiedot

Matkailutilasto Syyskuu 2016

Matkailutilasto Syyskuu 2016 Matkailutilasto Syyskuu 2016 1 YHTEENVETO Rekisteröidyt yöpymiset nousivat 6,6 prosenttia Oulussa Syyskuussa 2016 Oulussa yövyttiin 50 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 41 000 yötä ja ulkomaalaiset

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 218* 1.1.219/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli marraskuussa 218 noin miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli prosenttia

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 Lapin liitto 23.4.2010 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 0 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 31.12

Lisätiedot

Matkailutilasto Heinäkuu 2016

Matkailutilasto Heinäkuu 2016 Matkailutilasto Heinäkuu 2016 1 YHTEENVETO Yöpymiset vähenivät 4,9 prosenttia Oulussa Heinäkuussa 2016 Oulussa yövyttiin 80 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 61 000 yötä ja ulkomaalaiset 19 000 yötä

Lisätiedot

Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat viisi prosenttia. Kasvua sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 23 miljoonaa euroa

Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat viisi prosenttia. Kasvua sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 23 miljoonaa euroa HELSINGIN MATKAILUTILASTOT MARRASKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat viisi prosenttia Marraskuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 273 000 yöpymistä, joista suomalaisille 152 000 ja ulkomaalaisille

Lisätiedot

Matkailutilasto Marraskuu 2016

Matkailutilasto Marraskuu 2016 Matkailutilasto kuu 2016 1 YHTEENVETO Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät Oulussa 4,4 prosenttia kuussa 2016 Oulussa yövyttiin 42 000 yötä, joista suomalaiset 36 000 ja ulkomaalaiset 6 200 yötä. Yhteensä

Lisätiedot

Matkailutilasto Kesäkuu 2016

Matkailutilasto Kesäkuu 2016 Matkailutilasto Kesäkuu 2016 1 YHTEENVETO Yöpymiset vähenivät 7,5 prosenttia Oulussa Kesäkuussa 2016 Oulussa yövyttiin 49 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 37 000 yötä ja ulkomaalaiset 12 000 yötä

Lisätiedot

Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät viisi prosenttia. Kasvua työmatkalaisten yöpymisissä. Majoitusmyynti 25 miljoonaa euroa

Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät viisi prosenttia. Kasvua työmatkalaisten yöpymisissä. Majoitusmyynti 25 miljoonaa euroa HELSINGIN MATKAILUTILASTOT SYYSKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät viisi prosenttia Syyskuussa 2016 Helsingissä kirjattiin lähes 308 000 yöpymistä, joista suomalaisille 133 000 ja ulkomaalaisille

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 217* 15.6.217/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli huhtikuussa 217 noin miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 6,7

Lisätiedot

Matkailutilasto Joulukuu 2016

Matkailutilasto Joulukuu 2016 Matkailutilasto Joulukuu 2016 1 YHTEENVETO Rekisteröidyt yöpymiset 3,6 prosentin kasvussa Oulussa Joulukuussa 2016 Oulussa yövyttiin 43 000 yötä, joista suomalaiset 34 000 ja ulkomaalaiset 9 400 yötä.

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 15.2.218/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli joulukuussa noin 1,7 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 9,4

Lisätiedot

V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Lapin liitto 27.10.2011 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2011 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 1 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2010-30.9.2011

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 17.8./jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli kesäkuussa noin 2,1 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 5,5 prosenttia

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 19.1./jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli elokuussa noin 2,3 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 2,5 prosenttia

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TOUKOKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TOUKOKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TOUKOKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 5 prosenttia Toukokuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 299 000 yöpymistä, joista suomalaisille 135 000 ja ulkomaalaisille 164 000 yötä (venäläiset

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 17.11./jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli syyskuussa noin 1,7 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 4,2 prosenttia

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 19.5.2016 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 Kunta / Seutukunta 31.12.2015 (lopullinen) V u o s i 2 0 1 6 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

Lisätiedot

Ulkomaiset matkailijat pääkaupunkiseudulla v. 2018

Ulkomaiset matkailijat pääkaupunkiseudulla v. 2018 Ulkomaiset matkailijat pääkaupunkiseudulla v. 2018 Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy 2 MUUT KOHTEET JA KULKUTAVAT (PÄÄKAUPUNKISEUTU PÄÄASIALLINEN MATKAKOHDE) 4,9 miljoonaa ulkomaalaista matkailijaa

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 14.9./jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli heinäkuussa noin 3,1 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 2,3 prosenttia

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2016*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2016* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 17.2.217/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli joulukuussa noin 1,5 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 9,6

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 11.8.2016 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 Kunta / Seutukunta 31.12.2015 (lopullinen) V u o s i 2 0 1 6 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 2.1.2017 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 Kunta / Seutukunta 31.12.2015 (lopullinen) V u o s i 2 0 1 6 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t 31.1.

Lisätiedot

V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Lapin liitto 26.1.2012 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2011 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 1 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2010-2011

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HELMIKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HELMIKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HELMIKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 5 prosenttia Helmikuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 218 000 yöpymistä, joista suomalaisille 113 000 ja ulkomaalaisille 104 000 yötä (venäläiset

Lisätiedot

1 Matkailutilasto joulukuu 2016 Kaakko 135. Rekisteröidyt yöpymiset 20 prosentin kasvussa Kotka-Haminan seudulla

1 Matkailutilasto joulukuu 2016 Kaakko 135. Rekisteröidyt yöpymiset 20 prosentin kasvussa Kotka-Haminan seudulla 1 Rekisteröidyt yöpymiset 20 prosentin kasvussa n seudulla Joulukuussa 2016 n seudulla yövyttiin 6 600 yötä, joista suomalaiset 5 000 ja ulkomaalaiset 1 600 yötä (venäläiset 749 yötä). Yhteensä yöpymiset

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT MAALISKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT MAALISKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT MAALISKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 4 prosenttia Maaliskuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 240 000 yöpymistä, joista suomalaisille 118 000 ja ulkomaalaisille 122 000 yötä (venäläiset

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HUHTIKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HUHTIKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HUHTIKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 14 prosenttia Huhtikuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 247 000 yöpymistä, joista suomalaisille 128 000 ja ulkomaalaisille 119 000 yötä (venäläiset

Lisätiedot

Matkailutilasto Helmikuu 2016

Matkailutilasto Helmikuu 2016 Matkailutilasto Helmikuu 2016 SISÄLLYSLUETTELO Yhteenveto... 1 Tiivistelmä... 2 Matkailun avainluvut Oulussa... 3 Yöpymiset kansallisuuksittain... 5 Yöpymiset vertailuseuduilla... 6 Tietoa tilastoista...

Lisätiedot

1 Matkailutilasto syyskuu 2016 Kaakko 135. Rekisteröidyt yöpymiset laskivat 16,1 prosenttia Kotka-Haminan seudulla

1 Matkailutilasto syyskuu 2016 Kaakko 135. Rekisteröidyt yöpymiset laskivat 16,1 prosenttia Kotka-Haminan seudulla 1 Rekisteröidyt yöpymiset laskivat 16,1 prosenttia n seudulla Syyskuussa 2016 n seudulla yövyttiin 11 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 9 200 yötä ja ulkomaalaiset 2 100 yötä (venäläiset 899 yötä).

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015 27.1.2016 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015 Kunta / Seutukunta 31.12.2014 V u o s i 2 0 1 5 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t 31.1. 28.2. 31.3.

Lisätiedot

Matkailutilasto Maaliskuu 2016

Matkailutilasto Maaliskuu 2016 Matkailutilasto Maaliskuu 2016 SISÄLLYSLUETTELO Yhteenveto... 1 Tiivistelmä... 2 Matkailun avainluvut Oulussa... 3 Yöpymiset kansallisuuksittain... 5 Yöpymiset vertailuseuduilla... 6 Tietoa tilastoista...

Lisätiedot

Ulkomaiset matkailijat Kymenlaaksossa 2017

Ulkomaiset matkailijat Kymenlaaksossa 2017 Ulkomaiset matkailijat Kymenlaaksossa 2017 Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy 2 ULKOMAILLA ASUVAT MATKAILIJAT SUOMESSA 2017 Ulkomaalaiset matkailijat Suomessa 12 miljoonaa ensikertalais ta (+ 6 %) 363

Lisätiedot

Kuopion matkailu tilastojen valossa VUONNA 2018

Kuopion matkailu tilastojen valossa VUONNA 2018 Kuopion matkailu tilastojen valossa VUONNA 2018 Lähde: Tilastokeskus. Visiittori.fi. Tilastopalvelu Rudolf. HUOM. Tilastokeskuksen tilastoinnin piiriin kuuluvat majoitusliikkeet, joissa on vähintään 20

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HELSINGIN MATKAILUTILASTOT ELOKUU 2016 Yöpymiset vähenivät vajaan prosentin Elokuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 404 000 yöpymistä, joista suomalaisille 157 000 ja ulkomaalaisille 247 000 yötä. Suomalaisten

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2016*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2016* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 19.1.217/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli marraskuussa noin 1,3 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 4,8

Lisätiedot

Majoitusmyynti alueella kasvoi 14 prosenttia ja oli 27 miljoonaa euroa. Yöpymisen keskihinta kesäkuussa 2016 oli 77,39 euroa (+ 8 %).

Majoitusmyynti alueella kasvoi 14 prosenttia ja oli 27 miljoonaa euroa. Yöpymisen keskihinta kesäkuussa 2016 oli 77,39 euroa (+ 8 %). HELSINGIN MATKAILUTILASTOT KESÄKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 5 prosenttia Kesäkuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 353 000 yöpymistä, joista suomalaisille 138 000 ja ulkomaalaisille 215 000 yötä. Eniten

Lisätiedot

Matkailutilasto Huhtikuu 2016

Matkailutilasto Huhtikuu 2016 Matkailutilasto Huhtikuu 2016 SISÄLLYSLUETTELO Yhteenveto... 1 Tiivistelmä... 2 Matkailun avainluvut Oulussa... 3 Yöpymiset kansallisuuksittain... 5 Yöpymiset vertailuseuduilla... 6 Tietoa tilastoista...

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 27.1.2017 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 Kunta / Seutukunta 31.12.2015 (lopullinen) V u o s i 2 0 1 6 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

Lisätiedot

Taxfree myynti kasvoi, kasvua odotettavissa myös vuodenvaihteen venäläismatkailuun

Taxfree myynti kasvoi, kasvua odotettavissa myös vuodenvaihteen venäläismatkailuun 1 Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät 19,9 prosenttia n seudulla Lokakuussa 2016 n seudulla yövyttiin 10 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 7 800 yötä ja ulkomaalaiset 2 200 yötä (venäläiset 922 yötä).

Lisätiedot

Lapin maahanmuuttotilastoja

Lapin maahanmuuttotilastoja Lapin maahanmuuttotilastoja Meri-Lapin MAKO-verkosto Tornio 16.5.2017 Anne-Mari Suopajärvi/Lapin ELY-keskus kansalaisten osuus väestöstä 31.12.2016 alueittain sekä kunnat, joissa yli 1 000 ulkomaan kansalaista

Lisätiedot

Yöpymiset vähenivät 4 prosenttia. Vähenemistä sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 24 miljoonaa euroa

Yöpymiset vähenivät 4 prosenttia. Vähenemistä sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 24 miljoonaa euroa HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HEINÄKUU 2016 Yöpymiset vähenivät 4 prosenttia Heinäkuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 422 000 yöpymistä, joista suomalaisille 185 000 ja ulkomaalaisille 237 000 yötä. Sekä suomalaisten

Lisätiedot

Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät hieman. Kasvua vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 22 miljoonaa euroa. Tax free myynti kasvoi 12 prosenttia

Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät hieman. Kasvua vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 22 miljoonaa euroa. Tax free myynti kasvoi 12 prosenttia HELSINGIN MATKAILUTILASTOT LOKAKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät hieman Lokakuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 298 000 yöpymistä, joista suomalaisille 159 000 ja ulkomaalaisille 138 000 yötä.

Lisätiedot