TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2345(INI) Lausuntoluonnos Clare Moody (PE582.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2345(INI) Lausuntoluonnos Clare Moody (PE582."

Transkriptio

1 Euroopan parlamentti Budjettivaliokunta 2015/2345(INI) TARKISTUKSET 1-32 Clare Moody (PE v01-00) kansalaisjärjestöille EU:n talousarviosta myönnettävän rahoituksen valvonnasta (2015/2345(INI)) AM\ doc PE v01-00 Moninaisuudessaan yhtenäinen

2 AM_Com_NonLegOpinion PE v /17 AM\ doc

3 1 Monika Vana 1 kohta 1. korostaa, että kansalaisjärjestöt ovat tärkeitä EU:n kumppaneita, joilla on hyödyllinen rooli EU:n toimintapolitiikkojen ja ohjelmien toteuttamisessa kaikissa toimintalohkoissa, muun muassa humanitaarisen avun tarjoamisessa EU:ssa ja sen ulkopuolella, kehitysyhteistyössä, koulutuksessa, kulttuurissa, naapuruuspolitiikassa ja ympäristöasioissa; 1. korostaa, että kansalaisjärjestöt ovat tärkeitä EU:n kumppaneita, joilla on hyödyllinen rooli EU:n toimintapolitiikkojen ja ohjelmien toteuttamisessa kaikissa toimintalohkoissa, muun muassa humanitaarisen avun tarjoamisessa EU:ssa ja sen ulkopuolella, kehitysyhteistyössä, naapuruuspolitiikassa, koulutuksessa, nuoriso- ja kulttuuripolitiikassa, sosiaalisessa osallisuudessa ja terveydenhuollossa, kuluttajien oikeuksissa ja ympäristöasioissa; korostaa, että suurin osa kansalaisjärjestöjen rahoituksesta menee edellä mainittujen toimintalohkojen konkreettisten hankkeiden tukemiseen ja toteuttamiseen; 2 Eider Gardiazabal Rubial, Terry Reintke, Eva Paunova, Brando Benifei 1 kohta 1. korostaa, että kansalaisjärjestöt ovat tärkeitä EU:n kumppaneita, joilla on hyödyllinen rooli EU:n toimintapolitiikkojen ja ohjelmien toteuttamisessa kaikissa toimintalohkoissa, muun muassa humanitaarisen avun tarjoamisessa EU:ssa ja sen ulkopuolella, kehitysyhteistyössä, koulutuksessa, kulttuurissa, naapuruuspolitiikassa ja ympäristöasioissa; 1. korostaa, että kansalaisjärjestöt ovat tärkeitä EU:n kumppaneita, joilla on keskeinen rooli yhteyden saamisessa kansalaisiin ja heidän äänensä esille tuomisessa. katsoo, että ne ovat elintärkeitä kumppaneita EU:n toimintapolitiikkojen ja ohjelmien kehittämisessä ja toteuttamisessa kaikissa toimintalohkoissa, muun muassa koulutuksessa, nuorisokulttuurissa, AM\ doc 3/17 PE v01-00

4 ihmisoikeuksissa, terveydenhuollossa, kuluttajien oikeuksissa, kehitysyhteistyössä, naapuruuspolitiikassa, ympäristöasioissa ja humanitaarisen avun tarjoamisessa EU:ssa ja sen ulkopuolella; 3 Victor Negrescu 1 kohta 1. korostaa, että kansalaisjärjestöt ovat tärkeitä EU:n kumppaneita, joilla on hyödyllinen rooli EU:n toimintapolitiikkojen ja ohjelmien toteuttamisessa kaikissa toimintalohkoissa, muun muassa humanitaarisen avun tarjoamisessa EU:ssa ja sen ulkopuolella, kehitysyhteistyössä, koulutuksessa, kulttuurissa, naapuruuspolitiikassa ja ympäristöasioissa; 1. korostaa, että kansalaisjärjestöt ovat tärkeitä EU:n kumppaneita, joilla on hyödyllinen rooli EU:n toimintapolitiikkojen ja ohjelmien toteuttamisessa kaikissa toimintalohkoissa, muun muassa humanitaarisen avun tarjoamisessa EU:ssa ja sen ulkopuolella, kehitysyhteistyössä, koulutuksessa, kulttuurissa, tutkimuksessa ja innovoinnissa, naapuruuspolitiikassa ja ympäristöasioissa; 4 Ivan Jakovčić 1 kohta 1. korostaa, että kansalaisjärjestöt ovat tärkeitä EU:n kumppaneita, joilla on hyödyllinen rooli EU:n toimintapolitiikkojen ja ohjelmien toteuttamisessa kaikissa toimintalohkoissa, muun muassa humanitaarisen avun 1. korostaa, että kansalaisjärjestöt ovat tärkeitä EU:n kumppaneita, joilla on hyödyllinen rooli EU:n toimintapolitiikkojen ja ohjelmien toteuttamisessa kaikissa toimintalohkoissa, muun muassa humanitaarisen ja PE v /17 AM\ doc

5 tarjoamisessa EU:ssa ja sen ulkopuolella, kehitysyhteistyössä, koulutuksessa, kulttuurissa, naapuruuspolitiikassa ja ympäristöasioissa; sosiaalisen avun tarjoamisessa EU:ssa ja sen ulkopuolella, kehitysyhteistyössä, koulutuksessa, kulttuurissa, naapuruuspolitiikassa ja ympäristöasioissa; Or. hr 5 Pina Picierno 1 a kohta (uusi) 1 a. panee merkille, että talouskriisi ja leikkaustoimet sekä koko EU:n laajuinen maksukriisi ovat vaarantaneet kansalaisjärjestötoiminnan toteuttamisen ja kestävyyden aikana, jolloin humanitaarisen avun, sosiaalisen osallistamisen, työllistämistukien, koulutuksen ja kulttuurin kehittämisen, kehitysyhteistyön ja ympäristönsuojelun alojen hankkeet ovat koko ajan elintärkeämpiä; Or. it 6 Monika Vana 1 b kohta (uusi) 1 b. huomauttaa, että osa rahoituksesta on suunnattu mielipidevaikuttamiseen, joka on pieni mutta tärkeä vastapaino suuryritysten edunvalvontaryhmille; AM\ doc 5/17 PE v01-00

6 7 Sophie Montel 1 c kohta (uusi) 1 c. toteaa kuitenkin, että eräät kansalaisjärjestöt voivat toimia kokonaisten maiden vakautta horjuttavana tekijänä; Or. fr 8 Victor Negrescu 2 kohta 2. muistuttaa, että kansalaisjärjestöjen oikeudellisen määritelmän puute on ongelma komissiolle sen pyrkiessä tuottamaan luotettavaa tietoa kansalaisjärjestöjen rahoituksesta; painottaa, että on tärkeää saada tietoja kansalaisjärjestöjen roolin laajuudesta EU:n ohjelmissa, hakumääristä ja tuloksista; kehottaa komissiota ottamaan huomioon tämän seikan osana tuloksiin keskittyvää talousarviota koskevaa toimintasuunnitelmaa ja varmistamaan, että tiedot ovat mahdollisimman yksinkertaisia ja avoimia; 2. muistuttaa, että kansalaisjärjestöjen oikeudellisen määritelmän puute on ongelma komissiolle sen pyrkiessä tuottamaan luotettavaa tietoa kansalaisjärjestöjen rahoituksesta; painottaa, että on tärkeää saada tietoja kansalaisjärjestöjen roolin laajuudesta EU:n ohjelmissa, hakumääristä ja tuloksista; kehottaa komissiota ottamaan huomioon tämän seikan osana tuloksiin keskittyvää talousarviota koskevaa toimintasuunnitelmaa ja varmistamaan, että tiedot ovat mahdollisimman yksinkertaisia ja avoimia käyttämällä rahoituksen avoimuutta koskevaa järjestelmää, josta saa tietoja edunsaajan tyypistä, voittoa tavoittelemattomasta luonteesta, rahoituksen tarkoituksesta (hankekohtainen vai toiminnallinen) sekä sopimuksen tyypistä; PE v /17 AM\ doc

7 9 Eider Gardiazabal Rubial, Terry Reintke, Eva Paunova, Brando Benifei 2 kohta 2. muistuttaa, että kansalaisjärjestöjen oikeudellisen määritelmän puute on ongelma komissiolle sen pyrkiessä tuottamaan luotettavaa tietoa kansalaisjärjestöjen rahoituksesta; painottaa, että on tärkeää saada tietoja kansalaisjärjestöjen roolin laajuudesta EU:n ohjelmissa, hakumääristä ja tuloksista; kehottaa komissiota ottamaan huomioon tämän seikan osana tuloksiin keskittyvää talousarviota koskevaa toimintasuunnitelmaa ja varmistamaan, että tiedot ovat mahdollisimman yksinkertaisia ja avoimia; 2. painottaa, että on tärkeää kerätä tietoja kansalaisjärjestöjen roolin laajuudesta EU:n ohjelmissa, hakumääristä ja tuloksista; kehottaa komissiota tuottamaan säännöllisiä kertomuksia ja varmistamaan, että tiedot ovat mahdollisimman yksinkertaisia ja avoimia; 10 Christofer Fjellner 2 kohta 2. muistuttaa, että kansalaisjärjestöjen oikeudellisen määritelmän puute on ongelma komissiolle sen pyrkiessä tuottamaan luotettavaa tietoa kansalaisjärjestöjen rahoituksesta; painottaa, että on tärkeää saada tietoja kansalaisjärjestöjen roolin laajuudesta EU:n ohjelmissa, hakumääristä ja tuloksista; kehottaa komissiota ottamaan huomioon tämän seikan osana tuloksiin keskittyvää talousarviota koskevaa toimintasuunnitelmaa ja varmistamaan, että tiedot ovat mahdollisimman yksinkertaisia ja avoimia; 2. muistuttaa, että kansalaisjärjestöjen oikeudellisen määritelmän puute on ongelma komissiolle sen pyrkiessä tuottamaan luotettavaa tietoa kansalaisjärjestöjen rahoituksesta; painottaa, että on tärkeää saada tietoja kansalaisjärjestöjen roolin laajuudesta EU:n ohjelmissa, hakumääristä, EU:n talousarviosta vuosittain kansalaisjärjestöille maksettavasta kokonaismäärästä ja tuloksista; kehottaa komissiota ottamaan huomioon tämän seikan osana tuloksiin keskittyvää talousarviota koskevaa AM\ doc 7/17 PE v01-00

8 toimintasuunnitelmaa ja varmistamaan, että tiedot ovat mahdollisimman yksinkertaisia ja avoimia; Or. sv 11 Sophie Montel 2 kohta 2. muistuttaa, että kansalaisjärjestöjen oikeudellisen määritelmän puute on ongelma komissiolle sen pyrkiessä tuottamaan luotettavaa tietoa kansalaisjärjestöjen rahoituksesta; painottaa, että on tärkeää saada tietoja kansalaisjärjestöjen roolin laajuudesta EU:n ohjelmissa, hakumääristä ja tuloksista; kehottaa komissiota ottamaan huomioon tämän seikan osana tuloksiin keskittyvää talousarviota koskevaa toimintasuunnitelmaa ja varmistamaan, että tiedot ovat mahdollisimman yksinkertaisia ja avoimia; 2. muistuttaa, että kansalaisjärjestöjen oikeudellisen määritelmän puute on ongelma komissiolle sen pyrkiessä tuottamaan luotettavaa tietoa kansalaisjärjestöjen rahoituksesta erityisesti silloin, kun rahoitus on peräisin ulkomailta; painottaa, että on tärkeää saada tietoja kansalaisjärjestöjen roolin laajuudesta EU:n ohjelmissa, hakumääristä ja tuloksista; kehottaa komissiota ottamaan huomioon tämän seikan osana tuloksiin keskittyvää talousarviota koskevaa toimintasuunnitelmaa ja varmistamaan, että tiedot ovat mahdollisimman yksinkertaisia ja avoimia; Or. fr 12 Monika Vana 2 kohta 2. muistuttaa, että kansalaisjärjestöjen oikeudellisen määritelmän puute on ongelma komissiolle sen pyrkiessä tuottamaan luotettavaa tietoa kansalaisjärjestöjen 2. painottaa, että on tärkeää saada tietoja kansalaisjärjestöjen roolin laajuudesta EU:n ohjelmissa, hakumääristä ja tuloksista; ymmärtää, että juridisen määritelmän laatiminen PE v /17 AM\ doc

9 rahoituksesta; painottaa, että on tärkeää saada tietoja kansalaisjärjestöjen roolin laajuudesta EU:n ohjelmissa, hakumääristä ja tuloksista; kehottaa komissiota ottamaan huomioon tämän seikan osana tuloksiin keskittyvää talousarviota koskevaa toimintasuunnitelmaa ja varmistamaan, että tiedot ovat mahdollisimman yksinkertaisia ja avoimia; kansalaisjärjestöille saattaa olla vaikeaa ja ongelmallista; kehottaa komissiota ottamaan huomioon tämän seikan osana tuloksiin keskittyvää talousarviota koskevaa toimintasuunnitelmaa ja varmistamaan, että tiedot ovat mahdollisimman yksinkertaisia ja avoimia; 13 Sophie Montel 3 kohta 3. panee tyytyväisenä merkille komission edistymisen viime vuosina varojen yksinkertaisemman ja nopeamman saatavuuden varmistamisessa mutta huomauttaa, että hakuprosessien rationalisointi ja yksinkertaistaminen edellyttävät vielä lisätyötä; panee merkille, että tällaiset parannukset hyödyttäisivät kaikkia osapuolia, lisäisivät vastinetta rahalle ja yksinkertaistaisivat kansalaisjärjestöjen prosesseja; 3. huomauttaa, että hakuprosessien rationalisointi ja yksinkertaistaminen edellyttävät vielä lisätyötä; panee merkille, että tällaiset parannukset hyödyttäisivät kaikkia osapuolia, lisäisivät vastinetta rahalle ja yksinkertaistaisivat kansalaisjärjestöjen prosesseja; Or. fr 14 Victor Negrescu 3 kohta 3. panee tyytyväisenä merkille komission edistymisen viime vuosina 3. panee tyytyväisenä merkille komission edistymisen viime vuosina AM\ doc 9/17 PE v01-00

10 varojen yksinkertaisemman ja nopeamman saatavuuden varmistamisessa mutta huomauttaa, että hakuprosessien rationalisointi ja yksinkertaistaminen edellyttävät vielä lisätyötä; panee merkille, että tällaiset parannukset hyödyttäisivät kaikkia osapuolia, lisäisivät vastinetta rahalle ja yksinkertaistaisivat kansalaisjärjestöjen prosesseja; varojen yksinkertaisemman ja nopeamman saatavuuden varmistamisessa mutta huomauttaa, että hakuprosessien rationalisointi ja yksinkertaistaminen edellyttävät vielä lisätyötä; panee merkille, että tällaiset parannukset hyödyttäisivät kaikkia osapuolia, lisäisivät vastinetta rahalle ja yksinkertaistaisivat kansalaisjärjestöjen prosesseja; kehottaa komissiota yhdenmukaistamaan kansalaisjärjestöjen rahoitusohjelmien suunnittelun ja toiminnan; 15 Victor Negrescu 4 kohta 4. tähdentää, että komissiossa on yhdenmukaistettava standardeja ja menetelmiä sekä järjestelmien yhteentoimivuutta; pitää erityisen tervetulleena muuttoliike- ja sisäasioiden pääosaston ja oikeus- ja kuluttaja-asioiden pääosaston käyttöönottamaa avustusten Priamos-hallinnointijärjestelmää ja katsoo, että sitä olisi laajennettava; 4. tähdentää, että komissiossa on yhdenmukaistettava standardeja ja menetelmiä sekä järjestelmien yhteentoimivuutta; pitää erityisen tervetulleena muuttoliike- ja sisäasioiden pääosaston ja oikeus- ja kuluttaja-asioiden pääosaston käyttöönottamaa ohjelmien, tietojen ja toimien Priamoshallinnointijärjestelmää ja katsoo, että sitä olisi laajennettava; 16 Reimer Böge, Markus Pieper, Tomáš Zdechovský, Ingeborg Gräßle 4 a kohta (uusi) 4 a. kehottaa komissiota PE v /17 AM\ doc

11 varmistamaan, että EU:n rahoittamat kansalaisjärjestöt eivät osallistu toimiin, jotka ovat EU:n etujen vastaisia, kuten mielipiteiden muokkaus unionin politiikkaa vastaan levittämällä tietoisesti valheellisia tietoja; 17 Eider Gardiazabal Rubial, Terry Reintke, Eva Paunova, Brando Benifei 5 kohta 5. kehottaa painokkaasti pidättäytymään yli 20 prosentin yhteisrahoitusvaatimuksista, sillä ne lisäisivät välineellistämisriskiä ja vahingoittaisivat kansalaisjärjestöjen tärkeää puolestapuhujan ja neuvonantajan roolia EU:n politiikassa; 5. kehottaa painokkaasti pidättäytymään yli 20 prosentin yhteisrahoitusvaatimuksista, sillä ne lisäisivät välineellistämisriskiä ja vahingoittaisivat kansalaisjärjestöjen tärkeää puolestapuhujan ja neuvonantajan roolia EU:n politiikassa; toteaa, että toimintamäärärahoilla olisi varmistettava pitempiaikainen rakenteellinen tuki kansalaisjärjestöille, jotka tarjoavat oppimismahdollisuuksia ja osallistumistiloja kansalaisille ja muulle väestölle; 18 Markus Pieper, Ingeborg Gräßle, Reimer Böge, Tomáš Zdechovský 5 kohta 5. kehottaa painokkaasti pidättäytymään yli 20 prosentin yhteisrahoitusvaatimuksista, sillä ne lisäisivät välineellistämisriskiä ja 5. katsoo, että sellaiset yhteisrahoitusvaatimukset, joiden mukaan EU ei saa rahoittaa kokonaisuudessaan kansalaisjärjestön toteuttamaa AM\ doc 11/17 PE v01-00

12 vahingoittaisivat kansalaisjärjestöjen tärkeää puolestapuhujan ja neuvonantajan roolia EU:n politiikassa; toimenpidettä, lisäävät omistajuutta, vastuullisuutta ja tilivelvollisuutta; yhtyy siksi periaatteeseen, jonka mukaan tuensaajan on hankittava osa vaadituista varoista yleensä vähintään 10 prosenttia muista lähteistä; 19 Christofer Fjellner 5 kohta 5. kehottaa painokkaasti pidättäytymään yli 20 prosentin yhteisrahoitusvaatimuksista, sillä ne lisäisivät välineellistämisriskiä ja vahingoittaisivat kansalaisjärjestöjen tärkeää puolestapuhujan ja neuvonantajan roolia EU:n politiikassa; 5. kehottaa painokkaasti pidättäytymään alle 20 prosentin yhteisrahoitusvaatimuksista, sillä ne lisäisivät riskiä EU:n talousarvion tehottomasta käytöstä ja vapaaehtoisorganisaatioiden välineellistämisestä, sillä käytännössä ne lakkaisivat olemasta vapaaehtoisjärjestöjä, ja niitä kohdeltaisiin toimielinten osina; Or. sv 20 Reimer Böge, Markus Pieper, Tomáš Zdechovský, Ingeborg Gräßle 5 a kohta (uusi) 5 a. panee merkille, että kokonsa ja toimialojen mukaan jaettuna kansalaisjärjestöjen kirjo on suunnaton; katsoo, että toimintarahoituksen olisi oltava suhteessa kansalaisjärjestön rahoitusvaroihin, jotta varmistettaisiin yhtäläisten toimintamahdollisuuksien toteutuminen ja vältettäisiin PE v /17 AM\ doc

13 välineellistymistä ja haittoja kansalaisjärjestöjen tärkeälle valistustyölle ja neuvoa-antavalle roolille sekä unionin varojen tehokkaalle käytölle; 21 Monika Vana 5 b kohta (uusi) 5 b. kehottaa tarkastelemaan mahdollisuutta nostaa välillisten kulujen ja katteiden ylärajaa 15 prosenttiin; 22 Sophie Montel 6 kohta 6. korostaa, että kannustimet, joiden mukaan varat joko käytetään tai menetetään, yhdistettyinä rahoituksen alustavan vahvistuksen ja varsinaisen sopimuksen välisiin viipeisiin eivät edistä varainkäytön parantamista, joten tätä olisi vältettävä; Poistetaan. Or. fr 23 Victor Negrescu AM\ doc 13/17 PE v01-00

14 6 kohta 6. korostaa, että kannustimet, joiden mukaan varat joko käytetään tai menetetään, yhdistettyinä rahoituksen alustavan vahvistuksen ja varsinaisen sopimuksen välisiin viipeisiin eivät edistä varainkäytön parantamista, joten tätä olisi vältettävä; 6. korostaa, että kannustimet, joiden mukaan varat joko käytetään tai menetetään, yhdistettyinä rahoituksen alustavan vahvistuksen ja varsinaisen sopimuksen välisiin viipeisiin eivät edistä varainkäytön parantamista, joten tätä olisi vältettävä; kehottaa komissiota arvioimaan järjestelmällisesti kansalaisjärjestöyhteistyönsä tehokkuuden; 24 Victor Negrescu 6 a kohta (uusi) 6 a. vaatii komissiota virtaviivaistamaan eri pääosastojen haku-, täytäntöönpano- ja valvontamenettelyt sekä muokkaamaan ilmoitus- ja valvontavaatimuksia oikeasuhtaisemmiksi määrärahan kokoon nähden ja tehokkuuden parantamiseksi; 25 Sophie Montel 6 b kohta (uusi) 6 b. katsoo lisäksi, että koska kyseiset PE v /17 AM\ doc

15 varat ovat peräisin jäsenvaltioiden veronmaksajilta, kansalaisjärjestöjen olisi oltava avoimempia; katsoo, että niiden olisi julkistettava rahoituslähteensä ja rahoituksen käyttötarkoitukset; Or. fr 26 Victor Negrescu 6 c kohta (uusi) 6 c. korostaa, että poliittista vuoropuhelua komission ja kansalaisjärjestöjen välillä on tehostettava kattojärjestöillä, jotka voivat tehostaa sisältöä koskevaa vuoropuhelua, parantaa täytäntöönpanon laatua ja kiinnittää huomiota rakenteellisiin puutteisiin; 27 Pina Picierno 7 kohta 7. ehdottaa, että komissio tutkii mahdollisuutta, että kirjanpidossa otetaan huomioon pienten kansalaisjärjestöjen vapaaehtoistyöntekijöiden tunnit ja luontoissuorituksina annetut lahjoitukset. 7. ehdottaa, että komissio harkitsisi tulevassa varainhoitoasetusten tarkistuksessa vapaaehtoistyöhön käytetyn ajan ja panoksen sisällyttämistä kirjanpitoon sekä epäsuorien kustannusten katon nostamista toimikohtaisissa avustuksissa ja toimintaavustuksissa; Or. it AM\ doc 15/17 PE v01-00

16 28 Sophie Montel 7 kohta 7. ehdottaa, että komissio tutkii mahdollisuutta, että kirjanpidossa otetaan huomioon pienten kansalaisjärjestöjen vapaaehtoistyöntekijöiden tunnit ja luontoissuorituksina annetut lahjoitukset. 7. ehdottaa, että komissio tutkii mahdollisuutta, että kirjanpidossa otetaan huomioon pienten kansalaisjärjestöjen vapaaehtoistyöntekijöiden tunnit ja luontoissuorituksina annetut lahjoitukset ja varmistetaan, että tämä ei monimutkaista unionin hallinnollista koneistoa, joka on nykyiselläänkin jo hankala. Or. fr 29 Jean-Paul Denanot 7 kohta 7. ehdottaa, että komissio tutkii mahdollisuutta, että kirjanpidossa otetaan huomioon pienten kansalaisjärjestöjen vapaaehtoistyöntekijöiden tunnit ja luontoissuorituksina annetut lahjoitukset. 7. ehdottaa, että komissio tutkii mahdollisuutta, että kirjanpidossa otetaan huomioon pienten kansalaisjärjestöjen vapaaehtoistyöntekijöiden tunnit ja luontoissuorituksina annetut lahjoitukset, koska nämä ovat usein ainoat käytössä olevat resurssit. Or. fr 30 Markus Pieper, Ingeborg Gräßle, Reimer Böge, Tomáš Zdechovský 7 kohta 7. ehdottaa, että komissio tutkii 7. ehdottaa, että komissio tutkii PE v /17 AM\ doc

17 mahdollisuutta, että kirjanpidossa otetaan huomioon pienten kansalaisjärjestöjen vapaaehtoistyöntekijöiden tunnit ja luontoissuorituksina annetut lahjoitukset. mahdollisuutta, että henkilöstökulujen kirjanpidossa käytettäisiin yksinkertaistettuja kustannusvaihtoehtoja. 31 Monika Vana 7 kohta 7. ehdottaa, että komissio tutkii mahdollisuutta, että kirjanpidossa otetaan huomioon pienten kansalaisjärjestöjen vapaaehtoistyöntekijöiden tunnit ja luontoissuorituksina annetut lahjoitukset. 7. ehdottaa, että komissio tutkii mahdollisuutta, että kirjanpidossa otetaan huomioon kansalaisjärjestöjen vapaaehtoistyöntekijöiden tunnit ja luontoissuorituksina annetut lahjoitukset. 32 Monika Vana 7 a kohta (uusi) 7 a. kehottaa tarkastelemaan riitojenratkaisujärjestelmän perustamista, jotta kansalaisjärjestöt eivät joutuisi tekemään kanteluja EU:n oikeusasiamiehelle. AM\ doc 17/17 PE v01-00

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2329(INI)

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2329(INI) Euroopan parlamentti 2014-2019 Budjettivaliokunta 2015/2329(INI) 15.11.2016 TARKISTUKSET 1-37 Lefteris Christoforou (PE589.350v01-00) Kansalaisten Eurooppa -ohjelmasta vuosina 2014 2020 14. huhtikuuta

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2144(INI) Lausuntoluonnos Eider Gardiazabal Rubial

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2144(INI) Lausuntoluonnos Eider Gardiazabal Rubial Euroopan parlamentti 2014-2019 Budjettivaliokunta 2016/2144(INI) 14.11.2016 TARKISTUKSET 1-37 Eider Gardiazabal Rubial (PE594.006v01-00) EU:n varoista sukupuolten tasa-arvoon (2016/2144(INI)) AM\1109766.docx

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 10.12.2014 2014/2075(DEC) TARKISTUKSET 1-19 Marian Harkin (PE541.520v02-00) vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan unionin yleisen

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Lausuntoluonnos Daniel Dalton (PE602.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Lausuntoluonnos Daniel Dalton (PE602. Euroopan parlamentti 2014-2019 Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta 2017/2043(BUD) 5.5.2017 TARKISTUKSET 1-16 Daniel Dalton (PE602.828v02-00) talousarviosta 2018 trilogin neuvotteluvaltuudet (2017/2043(BUD))

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Liikenne- ja matkailuvaliokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Liikenne- ja matkailuvaliokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Liikenne- ja matkailuvaliokunta 28.1.2015 2014/2111(DEC) TARKISTUKSET 1-17 Dominique Riquet (PE544.383v01-00) vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan rautatieviraston talousarvion

Lisätiedot

LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2326(INI) budjettivaliokunnalta. aluekehitysvaliokunnalle

LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2326(INI) budjettivaliokunnalta. aluekehitysvaliokunnalle Euroopan parlamentti 2014-2019 Budjettivaliokunta 2016/2326(INI) 25.4.2017 LAUSUNTO budjettivaliokunnalta aluekehitysvaliokunnalle EU:n koheesiopolitiikan rakentamisesta vuoden 2020 jälkeen (2016/2326(INI))

Lisätiedot

MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0280/

MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0280/ Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0280/2015 1.10.2015 MIETINTÖ neuvoston kannasta esitykseen Euroopan unionin lisätalousarvioksi nro 6/2015 varainhoitovuodeksi 2015, omat varat, ulkoisia

Lisätiedot

LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2144(INI) budjettivaliokunnalta

LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2144(INI) budjettivaliokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Budjettivaliokunta 2016/2144(INI) 16.12.2016 LAUSUNTO budjettivaliokunnalta naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnalle EU:n varoista sukupuolten tasa-arvoon

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/2209(INI) Lausuntoluonnos Liadh Ní Riada (PE v01-00)

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/2209(INI) Lausuntoluonnos Liadh Ní Riada (PE v01-00) EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Budjettivaliokunta 19.3.2015 2014/2209(INI) TARKISTUKSET 1-20 Liadh Ní Riada (PE546.893v01-00) vihreään kasvuun liittyvistä mahdollisuuksista pk-yrityksille (2014/2209(INI))

Lisätiedot

LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2014/2248(INI) budjettivaliokunnalta

LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2014/2248(INI) budjettivaliokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Budjettivaliokunta 2014/2248(INI) 28.9.2016 LAUSUNTO budjettivaliokunnalta perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunnalle Euroopan unionin nykyisen toimielinrakenteen

Lisätiedot

LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2319(INI) budjettivaliokunnalta. talousarvion valvontavaliokunnalle

LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2319(INI) budjettivaliokunnalta. talousarvion valvontavaliokunnalle Euroopan parlamentti 2014-2019 Budjettivaliokunta 2015/2319(INI) 27.4.2016 LAUSUNTO budjettivaliokunnalta talousarvion valvontavaliokunnalle komission asiantuntijaryhmien koostumuksesta ja rekisterin valvonnasta

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Kehitysvaliokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Kehitysvaliokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kehitysvaliokunta 16.12.2014 2014/2075(DEC) TARKISTUKSET 1-7 Linda McAvan (PE541.411v01-00) vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan unionin yleisen talousarvion toteuttamisesta

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 9.12.2014 2014/2155(INI) TARKISTUKSET 1-17 Monica Macovei (PE541.595v01-00) vuosikertomuksesta 2012 EU:n taloudellisten

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Aluekehitysvaliokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Aluekehitysvaliokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Aluekehitysvaliokunta 2014/2040(BUD) 5.9.2014 TARKISTUKSET 1-18 Derek Vaughan (PE537.191v01-00) Euroopan unionin yleisestä talousarviosta varainhoitovuodeksi 2015 kaikki

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Lausuntoluonnos Petr Ježek (PE595.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Lausuntoluonnos Petr Ježek (PE595. Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 20.1.2017 2016/2170(DEC) TARKISTUKSET 1-12 Petr Ježek (PE595.376v01-00) Vastuuvapaus 2015: Euroopan oikeudellisen

Lisätiedot

TARKISTUKSET 1-19. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/2074(BUD) 12.5.2015. Lausuntoluonnos Ildikó Gáll-Pelcz (PE554.

TARKISTUKSET 1-19. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/2074(BUD) 12.5.2015. Lausuntoluonnos Ildikó Gáll-Pelcz (PE554. EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta 12.5.2015 2015/2074(BUD) TARKISTUKSET 1-19 Ildikó Gáll-Pelcz (PE554.943v02-00) vuoden 2016 talousarvioesitystä käsittelevän trilogin

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2351(INI) Lausuntoluonnos Derek Vaughan. PE578.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2351(INI) Lausuntoluonnos Derek Vaughan. PE578. Euroopan parlamentti 2014-2019 Talousarvion valvontavaliokunta 2015/2351(INI) 4.4.2016 TARKISTUKSET 1-15 Derek Vaughan (PE578.531v01-00) EU:n nuorisostrategian 2013 2015 arviointi (2015/2351(INI)) AM\1089505.doc

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta 19.5.2015 2015/2074(BUD) TARKISTUKSET 1-11 Barbara Matera (PE554.835v01-00) talousarviosta 2016 neuvotteluvaltuudet

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2149(INI) Lausuntoluonnos Franz Obermayr (PE602.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2149(INI) Lausuntoluonnos Franz Obermayr (PE602. Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2016/2149(INI) 23.6.2017 TARKISTUKSET 1-13 Franz Obermayr (PE602.824v01-00) perussopimusten määräysten täytäntöönpanosta kansallisten parlamenttien

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Lausuntoluonnos Esteban González Pons (PE595.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Lausuntoluonnos Esteban González Pons (PE595. Euroopan parlamentti 2014-2019 Budjettivaliokunta 2016/2016(INI) 30.1.2017 TARKISTUKSET 1-14 Esteban González Pons (PE595.662v01-00) Kalastuslaivastojen hallinnointi syrjäisimmillä alueilla (2016/2016(INI))

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2017/2044(BUD) Lausuntoluonnos Daniel Dalton (PE604.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2017/2044(BUD) Lausuntoluonnos Daniel Dalton (PE604. Euroopan parlamentti 2014-2019 Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta 2017/2044(BUD) 4.7.2017 TARKISTUKSET 1-11 Daniel Dalton (PE604.889v01-00) Euroopan unionin yleisestä talousarviosta varainhoitovuodeksi

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Lausuntoluonnos Frank Engel (PE602.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Lausuntoluonnos Frank Engel (PE602. Euroopan parlamentti 2014-2019 Kehitysvaliokunta 2017/2036(INI) 26.4.2017 TARKISTUKSET 1-22 Frank Engel (PE602.777v01-00) Neuvoston päätös poliittista vuoropuhelua ja yhteistyötä koskevan Euroopan unionin

Lisätiedot

TARKISTUKSET 4-7. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/0026(COD) Lausuntoluonnos Jean Arthuis (PE v01-00)

TARKISTUKSET 4-7. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/0026(COD) Lausuntoluonnos Jean Arthuis (PE v01-00) EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Budjettivaliokunta 17.3.2015 2015/0026(COD) TARKISTUKSET 4-7 Lausuntoluonnos Jean Arthuis (PE549.406v01-00) ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi Euroopan

Lisätiedot

KANTA TARKISTUKSINA. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2017/2025(INI)

KANTA TARKISTUKSINA. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2017/2025(INI) Euroopan parlamentti 2014-2019 Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta 2017/2025(INI) 4.5.2017 KANTA TARKISTUKSINA naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnalta ulkoasiainvaliokunnalle

Lisätiedot

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 23.1.2017 2016/2159(DEC) TARKISTUKSET 1-18 Petr Ježek (PE595.386v01-00) vastuuvapaudesta 2015: Euroopan unionin

Lisätiedot

TARKISTUKSET 1-4. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/2200(BUD) Mietintöluonnos Barbara Matera (PE v01-00)

TARKISTUKSET 1-4. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/2200(BUD) Mietintöluonnos Barbara Matera (PE v01-00) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Budjettivaliokunta 21.10.2011 2011/2200(BUD) TARKISTUKSET 1-4 Mietintöluonnos Barbara Matera (PE473.788v01-00) ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2320(INI) Lausuntoluonnos Liadh Ní Riada (PE580.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2320(INI) Lausuntoluonnos Liadh Ní Riada (PE580. Euroopan parlamentti 2014-2019 Budjettivaliokunta 2015/2320(INI) 28.4.2016 TARKISTUKSET 1-33 Liadh Ní Riada (PE580.580v01-00) parhaasta tavasta hyödyntää pk-yritysten mahdollisuudet työpaikkojen luontiin

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Budjettivaliokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Budjettivaliokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Budjettivaliokunta 1.10.2014 2014/2064(BUD) TARKISTUKSET 1-13 Mietintöluonnos Patricija Šulin (PE537.331v01-00) ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi

Lisätiedot

TARKISTUKSET 1-15. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/2130(INI) 17.12.2013. Lausuntoluonnos Nuno Melo. PE524.619v01-00

TARKISTUKSET 1-15. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/2130(INI) 17.12.2013. Lausuntoluonnos Nuno Melo. PE524.619v01-00 EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 17.12.2013 2013/2130(INI) TARKISTUKSET 1-15 Nuno Melo (PE524.605v01-00) Lissabonin sopimuksen täytäntöönpanosta

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019. Budjettivaliokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019. Budjettivaliokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Budjettivaliokunta 16.2.2015 2015/2017(BUD) TARKISTUKSET 1-14 Mietintöluonnos Liadh Ní Riada (PE546.865v02-00) Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta (hakemus

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta 2014/2040(BUD) 6.8.2014 TARKISTUKSET 1-10 Danuta Maria Hübner (PE537.156v01-00) Euroopan unionin yleisestä talousarviosta

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2045(INI) Lausuntoluonnos Lefteris Christoforou

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2045(INI) Lausuntoluonnos Lefteris Christoforou Euroopan parlamentti 2014-2019 Budjettivaliokunta 2016/2045(INI) 13.7.2016 TARKISTUKSET 1-26 Lefteris Christoforou (PE585.432v01-00) Euroopan unionin solidaarisuusrahaston vuosikertomuksesta 2014 (COM(2015)0502

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta 2008/2245(INI) 24.2.2009 TARKISTUKSET 1-16 Mietintöluonnos Anna Záborská (PE418.282v01-00) naisten ja miesten välisen

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0048/7. Tarkistus. Marco Zanni, Stanisław Żółtek, André Elissen ENF-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0048/7. Tarkistus. Marco Zanni, Stanisław Żółtek, André Elissen ENF-ryhmän puolesta 8.3.2018 A8-0048/7 7 Marco Zanni, Stanisław Żółtek, André Elissen Johdanto-osan B kappale B. ottaa huomioon, että vuosien 2014 2020 monivuotinen rahoituskehys osoittautui nopeasti riittämättömäksi pyrittäessä

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019. Liikenne- ja matkailuvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS

EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019. Liikenne- ja matkailuvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Liikenne- ja matkailuvaliokunta 12.3.2015 2015/2011(BUD) LAUSUNTOLUONNOS liikenne- ja matkailuvaliokunnalta budjettivaliokunnalle lisätalousarvioesityksestä nro 1 vuoden

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2074(BUD) Lausuntoluonnos Giovanni La Via. PE557.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2074(BUD) Lausuntoluonnos Giovanni La Via. PE557. Euroopan parlamentti 2014-2019 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 27.5.2015 2015/2074(BUD) TARKISTUKSET 1-19 Giovanni La Via (PE554.828v01-00) vuoden 2016 talousarvioesitystä

Lisätiedot

Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta

Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2016/2151(DEC) 14.12.2016 TARKISTUKSET 1-21 Marian Harkin (PE592.088v01-00) vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan unionin yleisen

Lisätiedot

Budjettivaliokunta MIETINTÖLUONNOS

Budjettivaliokunta MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Budjettivaliokunta 9.10.2013 2013/2227(BUD) MIETINTÖLUONNOS neuvoston kannasta esitykseen Euroopan unionin lisätalousarvioksi nro 8/2013 varainhoitovuodeksi 2013, pääluokka

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019. Budjettivaliokunta ESITYSLISTALUONNOS. Kokous

EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019. Budjettivaliokunta ESITYSLISTALUONNOS. Kokous EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Budjettivaliokunta BUDG(2014)1104_1 ESITYSLISTALUONNOS Kokous Tiistai 4. marraskuuta 2014 klo 9.00 12.00 ja 12.00 12.30 (koordinaattoreiden kokous) Bryssel Kokoushuone: Paul-Henri

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2010/2306(INI) Lausuntoluonnos Jürgen Creutzmann (PE v01-00)

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2010/2306(INI) Lausuntoluonnos Jürgen Creutzmann (PE v01-00) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta 2010/2306(INI) 5.5.2011 TARKISTUKSET 1-24 Jürgen Creutzmann (PE458.564v01-00) eurooppalaisesta elokuvasta digitaaliajalla (2010/2306(INI))

Lisätiedot

Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta

Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta Euroopan parlamentti 2014-2019 Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta 17.12.2015 2015/2187(DEC) TARKISTUKSET 1-6 Barbara Matera (PE571.743v01-00) vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan

Lisätiedot

MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0176/

MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0176/ Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0176/2018 17.5.2018 MIETINTÖ neuvoston kannasta esitykseen lisätalousarvioksi nro 1 varainhoitovuoden 2018 yleiseen talousarvioon oheisasiakirjaksi ehdotukseen

Lisätiedot

LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2147(INI) budjettivaliokunnalta

LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2147(INI) budjettivaliokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Budjettivaliokunta 2016/2147(INI) 26.4.2017 LAUSUNTO budjettivaliokunnalta teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalle Horisontti 2020 -ohjelman täytäntöönpanon arvioinnista

Lisätiedot

12225/16 joh/kr/jk 1 DG B 1C

12225/16 joh/kr/jk 1 DG B 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. syyskuuta 2016 (OR. en) 12225/16 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto N 559 SOC 526 EMPL 347 ANTIDISCRIM

Lisätiedot

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 14.3.2017 2016/0322(NLE) *** SUOSITUSLUONNOS ehdotuksesta neuvoston päätökseksi ulkorajojen ja viisumipolitiikan

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2161(DEC) Lausuntoluonnos Marian Harkin (PE592.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2161(DEC) Lausuntoluonnos Marian Harkin (PE592. Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2016/2161(DEC) 14.12.2016 TARKISTUKSET 1-17 Marian Harkin (PE592.089v01-00) vastuuvapauden myöntämisestä 2015: Euroopan ammatillisen

Lisätiedot

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta PE513.132v01-00 5.6.2013 TARKISTUKSET 1-5 Juan Fernando López Aguilar (PE508.056v01-00) rajatylittävän lainvalvontayhteistyön

Lisätiedot

TARKISTUKSET

TARKISTUKSET EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Budjettivaliokunta Talous- ja raha-asioiden valiokunta 25.3.2015 2015/0009(COD) TARKISTUKSET 1183-1472 Mietintöluonnos José Manuel Fernandes, Udo Bullmann (PE551.765v02-00)

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Talousarvion valvontavaliokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Talousarvion valvontavaliokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Talousarvion valvontavaliokunta 2014/2119(DEC) 6.3.2015 TARKISTUKSET 1-6 Mietintöluonnos Ryszard Czarnecki (PE539.781v01-00) vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan tasa-arvoinstituutin

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Budjettivaliokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Budjettivaliokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Budjettivaliokunta 16.4.2015 2014/2245(INI) LAUSUNTO budjettivaliokunnalta aluekehitysvaliokunnalle investoimisesta työpaikkoihin ja kasvuun: taloudellisen, sosiaalisen ja

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. syyskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. syyskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. syyskuuta 2017 (OR. en) 11929/1/17 REV 1 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Ed. asiak. nro: 9775/17, 9776/17 Asia: N 520 FSTR

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Mietintöluonnos Bart Staes (PE v01-00)

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Mietintöluonnos Bart Staes (PE v01-00) Euroopan parlamentti 2014-2019 Talousarvion valvontavaliokunta 2016/2159(DEC) 7.3.2017 TARKISTUKSET 1-13 Mietintöluonnos Bart Staes (PE593.843v01-00) vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan unionin yleisen

Lisätiedot

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 16.4.2010 2009/2151(INI) TARKISTUKSET 1-12 Antigoni Papadopoulou (PE439.890v01-00) mietinnöstä komission tiedonannosta

Lisätiedot

Liikenne- ja matkailuvaliokunta MIETINTÖLUONNOS

Liikenne- ja matkailuvaliokunta MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Liikenne- ja matkailuvaliokunta 18.2.2013 2012/2296(INI) MIETINTÖLUONNOS kevyiden yksityisajoneuvojen tiemaksu- ja vinjettijärjestelmää Euroopassa koskevasta strategiasta

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/2019(BUD) Lausuntoluonnos László Surján. PE v01-00

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/2019(BUD) Lausuntoluonnos László Surján. PE v01-00 EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Aluekehitysvaliokunta 18.4.2011 2011/2019(BUD) TARKISTUKSET 1-13 László Surján (PE462.573v01-00) vuoden 2012 talousarvioesitystä käsittelevän kolmikantakokouksen neuvotteluvaltuuksista

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Marco Valli, Giulia Moi, Rolandas Paksas, Laura Agea EFDD-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Marco Valli, Giulia Moi, Rolandas Paksas, Laura Agea EFDD-ryhmän puolesta 18.10.2018 A8-0313/2 2 Marco Valli, Giulia Moi, Rolandas Paksas, Laura Agea 1 kohta 1. korostaa, että parlamentti ottaa vuoden 2019 talousarviota käsitellessään täysin huomioon poliittiset painopisteet,

Lisätiedot

TARKISTUKSET 1-6. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Mietintöluonnos Benedek Jávor (PE593.

TARKISTUKSET 1-6. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Mietintöluonnos Benedek Jávor (PE593. Euroopan parlamentti 2014-2019 Talousarvion valvontavaliokunta 2016/2158(DEC) 7.3.2017 TARKISTUKSET 1-6 Mietintöluonnos Benedek Jávor (PE593.845v01-00) Vastuuvapaus 2015: EU:n yleinen talousarvio Euroopan

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2012/2005(INI) Lausuntoluonnos Evgeni Kirilov (PE v01-00)

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2012/2005(INI) Lausuntoluonnos Evgeni Kirilov (PE v01-00) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009 2014 Ulkoasiainvaliokunta 25.5.2012 2012/2005(INI) TARKISTUKSET 1 12 (PE486.143v01-00) yhtenäistä eurooppalaista ilmatilaa koskevan lainsäädännön täytäntöönpanosta (2012/2005(INI))

Lisätiedot

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja B8-1126/2016 19.10.2016 PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS suullisesti vastattavan kysymyksen B8-1803/2016 johdosta työjärjestyksen 128 artiklan 5 kohdan mukaisesti eurooppalaisesta

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/2103(INI) Lausuntoluonnos Corina Creţu (PE v01-00)

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/2103(INI) Lausuntoluonnos Corina Creţu (PE v01-00) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kehitysyhteistyövaliokunta 6.11.2013 2013/2103(INI) TARKISTUKSET 1-10 Corina Creţu (PE519.580v01-00) seksuaalisen hyväksikäytön ja prostituution vaikutuksesta sukupuolten

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2228(INI) Lausuntoluonnos Jens Nilsson (PE589.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2228(INI) Lausuntoluonnos Jens Nilsson (PE589. Euroopan parlamentti 2014-2019 Aluekehitysvaliokunta 2016/2228(INI) 18.10.2016 TARKISTUKSET 1-40 Jens Nilsson (PE589.342v01-00) arktista aluetta koskevasta Euroopan unionin yhdennetystä politiikasta (2016/2228(INI))

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Budjettivaliokunta 2009 2007/0145(COD) 22.4.2008 LAUSUNTOLUONNOS budjettivaliokunnalta kulttuuri- ja koulutusvaliokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0350/1. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0350/1. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta 6.12.2017 A8-0350/1 1 42 kohta 42. katsoo, että vahvan puolustusteollisuuden kehittäminen vahvistaa EU:n teknologista riippumattomuutta; pyytää kehittämään teollisia ja teknologisia resursseja, joita tarvitaan

Lisätiedot

A8-0316/13

A8-0316/13 18.11.2015 A8-0316/13 13 14 kohta 14. muistuttaa, että internetyhtiöillä ja palveluntarjoajilla on lakisääteinen velvollisuus tehdä yhteistyötä jäsenvaltioiden viranomaisten kanssa poistamalla kaikki laiton

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Luke Ming Flanagan GUE/NGL-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Luke Ming Flanagan GUE/NGL-ryhmän puolesta 24.4.2017 A8-0160/21 21 33 kohta 33. toteaa, että erityiskertomusta koskevaa työasiakirjaa laadittaessa komissio oli jo antanut ehdotuksensa rakenneuudistusten tukiohjelman perustamiseksi; panee tyytyväisenä

Lisätiedot

Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta

Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta Euroopan parlamentti 2014-2019 Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta 2015/2353(INI) 26.4.2016 TARKISTUKSET 1-35 Clare Moody (PE580.476v01-00) monivuotisen rahoituskehyksen 2014 2020 vaalien

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Liikenne- ja matkailuvaliokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Liikenne- ja matkailuvaliokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Liikenne- ja matkailuvaliokunta 28.1.2015 2014/2105(DEC) TARKISTUKSET 1-7 Dominique Riquet (PE544.385v01-00) vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan meriturvallisuusviraston

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/2013(BUD) Lausuntoluonnos Victor Boștinaru (PE v01-00)

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/2013(BUD) Lausuntoluonnos Victor Boștinaru (PE v01-00) EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Aluekehitysvaliokunta 2015/2013(BUD) 6.3.2015 TARKISTUKSET 1-14 Victor Boștinaru (PE549.331v01-00) lisätalousarviosta nro 2/2015: maksusitoumusten siirtäminen ja jaettu hallinnointi;

Lisätiedot

OIKAISU Kansalaisten Eurooppa -ohjelmaoppaaseen I LUKU JOHDANTO. I.4 Kansalaisten Eurooppa -ohjelman painopisteaiheet

OIKAISU Kansalaisten Eurooppa -ohjelmaoppaaseen I LUKU JOHDANTO. I.4 Kansalaisten Eurooppa -ohjelman painopisteaiheet OIKAISU Kansalaisten Eurooppa -ohjelmaoppaaseen I LUKU JOHDANTO I.4 Kansalaisten Eurooppa -ohjelman painopisteaiheet Pysyvät painopisteaiheet (sivut 6-8) korvataan seuraavasti: Painopisteaiheet Vuoden

Lisätiedot

TARKISTUKSET 1-8. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2010/0000(INI) Lausuntoluonnos Enrique Guerrero Salom (PE438.

TARKISTUKSET 1-8. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2010/0000(INI) Lausuntoluonnos Enrique Guerrero Salom (PE438. EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kehitysyhteistyövaliokunta 10.2.2010 2010/0000(INI) TARKISTUKSET 1-8 (PE438.237v02-00) ehdotuksesta suositukseksi neuvostolle EU:n painopisteistä YK:n yleiskokouksen 65.

Lisätiedot

Euroopan parlamentti 2015/2127(INI) LAUSUNTO

Euroopan parlamentti 2015/2127(INI) LAUSUNTO Euroopan parlamentti 2014-2019 Budjettivaliokunta 2015/2127(INI) 10.12.2015 LAUSUNTO budjettivaliokunnalta talousarvion valvontavaliokunnalle Euroopan investointipankista (EIP) vuosikertomus 2014 (2015/2127(INI))

Lisätiedot

Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta

Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta Euroopan parlamentti 2014-2019 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 14.12.2016 2016/2175(DEC) TARKISTUKSET 1-12 Giovanni La Via (PE592.295v02-00) Vastuuvapaus 2015:

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2010/0059(COD) budjettivaliokunnalta. kehitysyhteistyövaliokunnalle

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2010/0059(COD) budjettivaliokunnalta. kehitysyhteistyövaliokunnalle EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Budjettivaliokunta 2010/0059(COD) 2.7.2010 LAUSUNTOLUONNOS budjettivaliokunnalta kehitysyhteistyövaliokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi

Lisätiedot

LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0287(COD) budjettivaliokunnalta

LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0287(COD) budjettivaliokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Budjettivaliokunta 2016/0287(COD) 4.4.2017 LAUSUNTO budjettivaliokunnalta teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi

Lisätiedot

LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2351(INI) talousarvion valvontavaliokunnalta

LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2351(INI) talousarvion valvontavaliokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Talousarvion valvontavaliokunta 2015/2351(INI) 21.4.2016 LAUSUNTO talousarvion valvontavaliokunnalta kulttuuri- ja koulutusvaliokunnalle EU:n nuorisostrategian 2013 2015

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Lausuntoluonnos Heidi Hautala (PE576.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Lausuntoluonnos Heidi Hautala (PE576. Euroopan parlamentti 2014-2019 Kehitysvaliokunta 2015/2258(INI) 26.4.2016 TARKISTUKSET 1-34 Heidi Hautala (PE576.996v01-00) vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan YK:n yleissopimuksen (CRPD) täytäntöönpanosta

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/2148(INI) Lausuntoluonnos Artur Zasada (PE v01-00)

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/2148(INI) Lausuntoluonnos Artur Zasada (PE v01-00) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Liikenne- ja matkailuvaliokunta 14.9.2011 2011/2148(INI) TARKISTUKSET 1-23 Artur Zasada (PE469.889v01-00) aiheesta Kohti kansalaisia hyödyttävää Euroopan unionin avaruusstrategiaa

Lisätiedot

Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta

Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 10.5.2010 2009/2237(INI) TARKISTUKSET 1-18 Esther Herranz García (PE440.189v01-00) Oikeudenmukaiset

Lisätiedot

Ulkoasiainvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle

Ulkoasiainvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Ulkoasiainvaliokunta 16.9.2011 2010/0273(COD) LAUSUNTOLUONNOS ulkoasiainvaliokunnalta kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle ehdotuksesta Euroopan

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2126(BUD)

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2126(BUD) Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 15.7.2015 2015/2126(BUD) LAUSUNTOLUONNOS kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalta budjettivaliokunnalle

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Budjettivaliokunta MIETINTÖLUONNOS

EUROOPAN PARLAMENTTI Budjettivaliokunta MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Budjettivaliokunta 24.10.2014 2014/XXXX(BUD) MIETINTÖLUONNOS neuvoston kannasta esitykseen Euroopan unionin lisätalousarvioksi nro 6/2014 varainhoitovuodeksi 2014, pääluokka

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0287(COD) budjettivaliokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0287(COD) budjettivaliokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Budjettivaliokunta 2016/0287(COD) 25.1.2017 LAUSUNTOLUONNOS budjettivaliokunnalta teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta

Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2016/2167(DEC) 14.12.2016 TARKISTUKSET 1-11 Marian Harkin (PE592.092v01-00) vastuuvapauden myöntämisestä 2015: Euroopan työterveys-

Lisätiedot

15083/15 team/mba/kkr 1 DG C 1

15083/15 team/mba/kkr 1 DG C 1 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2015 (OR. en) 15083/15 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 14. joulukuuta 2015 Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed.

Lisätiedot

10279/17 team/mha/hmu 1 DG C 1

10279/17 team/mha/hmu 1 DG C 1 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. kesäkuuta 2017 (OR. en) 10279/17 DEVGEN 135 ACP 59 RELEX 528 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 19. kesäkuuta 2017 Vastaanottaja:

Lisätiedot

Talous- ja raha-asioiden valiokunta

Talous- ja raha-asioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 10.9.2013 2013/0023(COD) TARKISTUKSET 12-20 Lausuntoluonnos Pablo Zalba Bidegain (PE514.677v01-00) ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Talousarvion valvontavaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunnalle

EUROOPAN PARLAMENTTI Talousarvion valvontavaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunnalle EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Talousarvion valvontavaliokunta 2014/2147(INI) 7.1.2015 LAUSUNTOLUONNOS talousarvion valvontavaliokunnalta maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunnalle hedelmä- ja

Lisätiedot

EU-rahoitusta kansainvälisyyskasvatushankkeille. www.kehys.fi

EU-rahoitusta kansainvälisyyskasvatushankkeille. www.kehys.fi EU-rahoitusta kansainvälisyyskasvatushankkeille www.kehys.fi EU:n budjetti 2007-2013 Viisi päälohkoa: Yhteensä 974,7 miljardia 1. Kestävä kasvu 433,0 miljardia 2. Luonnonvarojen kestävä kehitys ja suojelu

Lisätiedot

Puheenjohtajavaltio esitti tämän jälkeen ehdotuksen neuvoston päätelmiksi eurooppalaisesta oikeusalan koulutuksesta 2.

Puheenjohtajavaltio esitti tämän jälkeen ehdotuksen neuvoston päätelmiksi eurooppalaisesta oikeusalan koulutuksesta 2. EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 19. lokakuuta 2011 (24.10) (OR. en) 15690/11 JAI 743 JUSTPEN 8 JUSTCIV 272 ILMOITUS Lähettäjä: Puheenjohtajavaltio Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto

Lisätiedot

KANTA TARKISTUKSINA. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2239(INI)

KANTA TARKISTUKSINA. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2239(INI) Euroopan parlamentti 2014-2019 Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta 2016/2239(INI) 15.3.2017 KANTA TARKISTUKSINA naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnalta ulkoasiainvaliokunnalle

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/2155(INI) Lausuntoluonnos Pascal Arimont (PE v01-00)

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/2155(INI) Lausuntoluonnos Pascal Arimont (PE v01-00) EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Aluekehitysvaliokunta 17.11.2014 2014/2155(INI) TARKISTUKSET 1-48 Pascal Arimont (PE541.457v01-00) aiheesta Vuosikertomus 2013 EU:n taloudellisten etujen suojaamisesta Petostentorjunta

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Talousarvion valvontavaliokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Talousarvion valvontavaliokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Talousarvion valvontavaliokunta 2014/2040(BUD) 9.9.2014 LAUSUNTO talousarvion valvontavaliokunnalta budjettivaliokunnalle neuvoston kannasta esitykseen Euroopan unionin yleiseksi

Lisätiedot

Istuntoasiakirja. ehdotuksesta neuvoston päätökseksi Euroopan investointipankin perussäännön muuttamisesta (13166/2018 C8-0464/ /0811(CNS))

Istuntoasiakirja. ehdotuksesta neuvoston päätökseksi Euroopan investointipankin perussäännön muuttamisesta (13166/2018 C8-0464/ /0811(CNS)) Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0467/2018 19.12.2018 * MIETINTÖ ehdotuksesta neuvoston päätökseksi Euroopan investointipankin perussäännön muuttamisesta (13166/2018 C8-0464/2018 2018/0811(CNS))

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta 25.2.2015 2014/2151(INI) TARKISTUKSET 1-39 Catherine Stihler (PE546.649v01-00) aiheesta Uuteen yksimielisyyteen teollis- ja tekijänoikeuksien

Lisätiedot

14894/16 team/msu/ts 1 DGD 1C

14894/16 team/msu/ts 1 DGD 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. joulukuuta 2016 (OR. en) 14894/16 JAI 1006 ENFOCUSTOM 203 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 6. joulukuuta 2016 Vastaanottaja:

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 18.3.2015 2014/0185(COD) TARKISTUKSET 7-25 Lausuntoluonnos Jeroen Lenaers (PE544.268v01-00) ehdotuksesta Euroopan

Lisätiedot

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/0418(NLE)

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/0418(NLE) EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 20.10.2014 2013/0418(NLE) *** SUOSITUSLUONNOS esityksestä neuvoston päätökseksi Euroopan unionin

Lisätiedot

14182/16 team/pmm/ts 1 DGG 1A

14182/16 team/pmm/ts 1 DGG 1A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. marraskuuta 2016 (OR. en) 14182/16 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat ECON 1017 BUDGET 37 SAN 379

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI. Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta MIETINTÖLUONNOS

EUROOPAN PARLAMENTTI. Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI l Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta 2014/2257(INI) 19.3.2015 MIETINTÖLUONNOS eurooppalaisesta kansalaisaloitteesta (2014/2257(INI)) Perussopimus-, työjärjestys-

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 11.11.2010 ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010) Asia: Ruotsin Riksdagenin lausunto perusteluineen muutetusta ehdotuksesta Euroopan parlamentin

Lisätiedot