Pilvipalvelut. Miksi kutsutaan pilveksi?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pilvipalvelut. www.kaistasavoon.fi. Miksi kutsutaan pilveksi?"

Transkriptio

1 Pilvipalvelut Miksi kutsutaan pilveksi? Pilvipalvelut (cloud computing) ovat saaneet nimensä siitä, että Internetaikakauden arkkitehtuurikuvissa Internetiä kuvaa usein pilvisymboli. Koska pilvipalvelut tuotetaan datakeskuksista ja niitä käytetään Internetin yli, tulevat ne kaavioissa sieltä pilvestä. Termi voi kuulostaa ulkopuolisen korvaan oudolta, mutta IT-alalla se on jo vakiintunut, vaikkakin tarkkuudeltaan se on hieman epämääräinen termi. Myös termiä pilvilaskenta käytetään. Pilvipalveluksi kutsutaan tuotetta tai palvelua joka tallentaa tietoja sekä tiedostoja Internetissä oleville palvelimille. Tallennetut tiedot voivat sijaita yhdessä tai useamassa eripaikassa, eri puolilla maailmaa. Yksi tiedosto voi myös sijaita monessa paikassa yhtä aikaa. Monia pilvipalveluita käytetään huomaamattomasti, esimerkiksi melkein kaikki sähköpostipalvelut toimivat pilvipalveluna.

2 Kuva palvelinsalista. Pilvipalveluissa tiedot tallennetaan palvelimille. Yksi palvelin koostuu kiintolevyistä, joita ohjataan tietokoneista koostuvilla komponenteilla. Tieto varmennetaan yleensä useammalle kiintolevylle yhtä aikaa. Yhdessä palvelinsalissa voi olla satoja tai jopa tuhansia palvelimia.

3 Mitä pilvipalveluilla tehdään? Varmuuskopioidaan tiedostoja, esim. valokuvat Varmuuskopioidaan tietoja, esim. sähköpostiosoitteet, puhelinnumerot, kalenteri Jaetaan tietoja ja tiedostoja Omille laitteille > samat tiedot ja tiedostot useassa laitteessa Muille käyttäjille > jaetaan yhteinen kalenteri, jaetaan valokuvia, muokataan samaa tiedostoa yhtä aikaa yms. Käytetään eri palveluita ja tuotteita joiden toiminta pohjautuu pilveen Nykyiset sähköpostipalvelut ovat pilvipalveluita Nykyään myös monet Internet-sivut ja älypuhelin sovellukset toimivat pilvipalveluna (mm. Facebook) Monet palvelut ovat käyttäjille kokonaan ilmaisia, tarjoavat mm. lisätallennustilaa maksua vastaan Yrityskäyttöön on kokonaan omat palvelut Pilvipalveluiden vaatimukset - Internet tilit Pilvipalvelut vaativat tilin toimiakseen Jokainen palvelu tarvitsee oman tilin

4 Tiliin tarvitaan käytössä oleva sähköpostiosoite Osa palveluista vaatii uuden sähköpostiosoitteen tekemisen (esim. android laitteet gmail-tilin) Salasanan on vahvuudella suuri merkitys Tilitietoihin kannattaa laittaa aina myös kännykkänumero! (salasanan palautusta varten) Pilvipalveluiden vaatimukset - Tilin salasana Salasanalla on suuri merkitys pilvipalvelun käytön turvallisuuteen. Jokaisessa palvelussa on käytettävä eri salasanaa; jos yhden palvelun salasana murretaan, sillä ei pääse käsiksi muihin palveluihin. Turvallisessa salasanassa pitää olla: Vähintään 8 merkkiä Vähintään yksi iso kirjain Vähintään yksi numero Vähintään yksi erikoismerkki Turvallisessa salasanassa ei pidä olla Henkilöturvatunnusta / syntymäaikaa Puhelinnumeroa Sähköpostiosoitteessa olevia sanoja Yleisiä sanoja Pilvipalveluiden vaatimukset - Internet-yhteys Palveluiden käyttöön tarvitaan Internet-yhteys. Monet palvelut eivät tarvitse Internet-yhteyttä koko ajan, tiedot / tiedostot synkronoidaan kun Internetyhteys on käytössä. Kun tiedostoja tallennetaan pilvipalveluihin, silloin yhteyden nopeudesta on hyötyä. Nopeuserot ovat isoja, hitaalla yhteydellä yhden kuvan tallentaminen voi kestää jopa 10 minuuttia nopealla yhteydellä vain muutaman sekunnin

5 Pilvipalveluiden käyttäminen Internet-selaimella Pääsee katsomaan tiedostoja ja tietoja Voi muokata joitakin tiedostoja (mm..doc.xls.ppt) riippuen palvelusta Tietokoneella resurssien hallinnan kautta Kopioidaan tiedosto pilvipalvelun kansioon > tiedosto tallentuu automaattisesti pilveen Tiedostot vievät samalla tilaa myös tietokoneen kovalevyltä Älylaitteilla Ohjelmilla Itse laitteet käyttävät Tuotteiden ja palveluiden kautta Pilvipalveluiden käyttäminen Sähköposti Nykyisiä sähköpostipalveluita voidaan käyttää tietokoneella kahdella eritavalla: o Nettiselaimella kirjautumalla palveluun o Asentamalla sähköposti sähköpostiohjelmaan Yleensä helpoin käyttää ohjelman kautta Kaikkia sähköpostipalveluita ei voi käyttää erillisellä ohjelmalla Windows 10 sähköpostiohjelma näyttää myös tallennetut sähköpostiosoitteet (Microsoftin ja Googlen palvelut)

6 Pilvipalveluiden käyttäminen tietokoneilla Käytetään lähinnä tiedostojen tallennuspalveluina. Tietokoneelle ladataan pilvipalvelun ohjelma, pilvipalvelut näkyvät tietokoneella resurssien hallinnasta. Kun tiedosto kopioidaan pilvipalvelun kansioon, kopioituu se automaattisesti pilveen. Tietokoneen yhdellä käyttäjäprofiililla voi käyttää useita tiedostojen tallennuspalveluita yhtä aikaa (OneDrive, Google Drive yms.). Mutta yhteen palveluun voi olla vain yksi käyttäjä kirjautuneena. Esimerkki: Jos tietokoneetta käyttää 2 ihmistä ja molemmilla on OneDrive käytössä, on heille tehtävä tietokoneelle erilliset käyttäjäprofiilit. Applen icloud palvelun tiedostojen tallennus ominaisuus toimii Windows tietokoneilla vain yhteen suuntaan. Älylaitteella otetut valokuvat tallentuvat tietokoneelle, mutta tietokoneelta ei voi tallentaa kuvia palveluun. icloud palvelu

7 toimii monipuolisemmin Apple Mac tietokoneissa. Muut ominaisuudet toimivat vain Internet-selaimen kautta Windows 10 tallentaa myös asetuksia ja ladattuja ohjelmia Pilvipalvelut ja Windows 10 Tietokoneen käyttäjätilinä toimii Microsoft tili Tietokoneen käynnistäminen vaatii oletusasetuksilla aina salasanan syöttämisen (saa otettua pois käytöstä) One Note muistiinpano-ohjelma OneDrive asennettuna valmiiksi Mahdollistaa käynnistä-valikkoon ohjelmien asennukset Tallentaa käyttäjän asetuksia pilveen Pilvipalvelut - Älylaitteet Älylaitteet tallentavat paljon tietoja pilvipalveluihin, mm. varmuuskopiot, yhteystiedot, valokuvat, videot, ladatut ja ostetut ohjelmat Jos älypuhelin tai tablet menee rikki ja tiliasetukset ovat kunnossa, tiedot eivät häviä laitetta vaihtaessa Tallennettavat asiat riippuvat laitteen valmistajasta ja käyttöjärjestelmästä Helpottaa kuvien ja videoiden tallentamista tietokoneelle > menee käytännössä automaattisesti Monet älylaitteet eivät tallenna kaikkia tietoja niiden omalla Internet-yhteydellä; vaativat kiinteän Internet-yhteyden WLAN verkon. Yleensä ainakin videoiden tallennus pilveen vaatii WLAN verkon

8 Pilvipalvelun valinta Osa palveluista on sisällytetty johonkin laitteeseen tai ohjelmistoon Android laitteet Google tili (Google Drive) Applen iphonet ja ipadit icloud Windows 10 ja Windows mobile laitteet (mm. lumia älypuhelimet) Microsoft tili (OneDrive) Tarpeen mukaan Käyttötarkoitus Tallennustila Hinnoittelu Internet-palvelut, esim Facebook Yleisiä pilvipalveluita Microsoft Yleisnimi Microsoft-tili Sähköpostipalvelun osoitteen päätteitä: outlook.com ja hotmail.com (myös: live.com, live.fi, hotmail.fi) Microsoft tilin voi tehdä millä tahansa toimivalla sähköpostiosoitteella Itse sähköpostin toiminta säilyy sen omalla palvelulla Pilvitallennustila toimii suoraan osoitteella: Sähköposti ja muut palvelut osoitteella: (pääsee myös tallennustilaan) Uuden tilin luominen samassa osoitteessa Yleisiä pilvipalveluita Google Yleisnimi Google tili Sähköpostipalvelun osoitteen pääte: gmail.com Google tilin luominen vaatii gmail.com sähköpostiosoitteen tekemisen Pilvitallennustila toimii suoraan osoitteella Sähköposti ja muut palvelut osoitteella: (pääsee myös tallennustilaan) Uuden tilin luominen samassa osoitteessa

9 Yleisiä pilvipalveluita Apple Yleisnimi Apple ID tili Käytetään myös nimiä: icloud, itunes Store Sähköpostipalvelun osoitteen pääte: icloud.com Apple ID tilin voi tehdä millä tahansa toimivalla sähköpostiosoitteella Itse sähköpostin toiminta säilyy sen omalla palvelulla Tilin hallintaan pääsee osoitteessa: Uuden tilin luominen samassa osoitteessa Ei sisällä samanlaista tiedostojen tallennuspalvelua kuin Googlella ja Microsoftilla

10 Vertailu yleisistä palveluista Microsoft Google Apple Dropbox OneDrive Google Drive icloud Dropbox Ilmainen tallennustila 15 Gt 15 Gt 5 Gt 2 Gt Mahdollisuus ansaita lisää ilmaista tilaa Kyllä Ei Ei Kyllä Saatavuus Windows, Mac, Android, Windows, Mac, Android, Windows, Mac, ios Windows, Mac, Linux, ios ios Android, ios Maksulliset vaihtoehdot 100 Gt - 1,99 /kk 100 Gt - 1,99 $/kk 20 Gt - 0,99 /kk 1 Tt - 9,90 / kk Palveluun kuuluu myös - Sähköposti - Toimisto-ohjelmien nettiselain versiot (Microsoft Office) 200 Gt - 3,99 / kk 1 Tt - 9,99 $/kk 200 Gt - 3,99 /kk TAI 99 / vuosi 1 Tt - 7,00 / kk 10 Tt - 99,99 $/kk 500 Gt - 9,99 /kk 20 Tt - 199,99 $/kk 1 Tt - 19,99 /kk 30 Tt - 299,99 $/kk - Sähköposti - Sähköposti - Toimisto-ohjelmien nettiselain versiot (Google Apps) HUOM - 1Tt palveluun kuuluu Office 365 työpöytä sovellukset - Varmuuskopiomalla kameran kuvat saa 15Gt lisää ilmaista tallennustilaa - Käytännössä vaatii toimiakseen Applen laitteen (ipad, iphone tai Mac -tietokoneen)

11 Ilmaisia pilviohjelmistoja jotka toimivat Internet selaimella Microsoft OneDrive Microsoft Office ohjelmien Internet-pohjaiset versiot Word, Excel, Powerpoint Tallentaa tiedostot muotoon: docx, xlsx, pptx Tarvitsee jatkuvan Internet-yhteyden Muokattavat tiedostot oltava tallennettuna OneDriveen Google Gmail Googlen toimisto-ohjelma, toimii Google Driven kautta Docs, Sheets, Slides Tallentaa tiedostot muotoon: gdoc, gsheet, gslide > Eivät aukea Microsoft Office tuotteilla

12 Esimerkkejä muista pilvipalveluista Dropbox tiedostojen tallennus Voidaan käyttää tietokoneella ja Internet-selaimella, älylaitteilla ohjelmalla Evernote muistiinpanot Käytetään asentamalla ja kirjautumalla ohjelmaan OneNote muistiinpanot Tulee Windows 10 mukana, toimii myös ohjelmalla kaikilla älylaitteilla Monet Internet sivustot, joihin kirjaudutaan ja tallennetaan kuvia ja tekstiä. Esimerkkinä Facebook Valvontakameroita Kuvaa voidaan katsoa ja tallentaa tietokoneella ja älylaitteilla Ulkoisia verkkokiintolevyjä Voidaan käyttää ohjelmalla myös kodin ulkopuolella IPTV palvelut (Elisa Viihde, Sonera Viihde, DNA TV, Maxivision, Watson) Televisioon kytkettävä digiboksi, joka kytketään vain modeemiin. Myös tallennuspalvelut. Tarvitsevat käytännössä kiinteän laajakaistan Yle Areena, MTV Katsomo, Fox Play, Ruutu Chromebook läppärit Vaativat käytännössä koko ajan Internet-yhteyden, käyttöjärjestelmä latautuu pilvestä Verkkotulostimia Esim. HP:n verkkotulostimilla voi tulostaa mistä vain Pelikonsolien moninpelit Verkkopelit Elokuvapalvelut Netflix, Viaplay, HBO yms. Musiikkipalvelut Spotify

13 Tietoturvasta Eniten tietoturva-aukkoja on tietokoneen oheisohjelmissa sekä Windowsissa Kannattaa välillä tarkistaa, että kaikki Windowsin päivitykset on asennettu Oheisohjelmien tarkistus. Javan poisto, Adobe Flash Playerin ja Readerin päivittäminen Nettisurffailun tietoturvan parantaminen Nettiselaimeen asennettavalla Adblock lisäosalla pystyy estämään jo aika paljon Kannattaa välillä tarkistaa, että Virustorjunta ohjelman on päivitetty Tietokoneen käyttäminen Ei kannata avata epäilyttäviä sähköpostin liitteitä Ei kannata klikkailla liian hyviä tarjouksia nettisivuilla Todella tarkkana kun asentaa ilmaisia ohjelmia, monen ohjelman mukana tulee paljon muuta törkyä Tietoturva Älylaitteet Älylaitteet eivät tarvitse virustorjunta yms. ohjelmia Jos laite ilmoittaa viruksesta, se on todennäköisesti ilmaisessa ohjelmassa pyörivä mainos

14 Hyödyllisiä linkkejä Internet termistöä: Kymmensormijärjestelmäkurssi: Televisio-ohjelmia: Tietoturva tiedotteet viestintävirasto: Ilmainen virusturvatarkistus: Mainosohjelmien / haittaohjelmien poistaminen: AdwCleaner:

15 Muuta hyödyllistä Windows 10 käsinasennus: Suora linkki https://www.microsoft.com/fi-fi/software-download/windows10 Tai Google haun kautta: - Google hakuun Windows 10 päivitys - Avaa linkki: Windows 10 versiopäivitys: Windows 10:ksi päivittäminen - Klikkaa linkkiä Katso lisätietoja (kohdassa 4) --- > Lataa ja suorita asennustyökalu (MediaCreationTool) - Vanhemmat tietokoneet 32-bittinen versio - Uudemmat tietokoneet 62-bittinen versio HUOM! Jos tietokoneessa on 2Gt keskusmuistia, kannattaa aina asentaa 32- bittinen versio! Windows 10 käynnistäminen ilman salasanaa: - Avaa Käynnistä-Valikko - Kirjoita netplwiz > Enter - Ota täppi pois kohdasta: Tietokoneen käyttäminen vaatii käyttäjänimen ja salasanan > OK Tämän jälkeen on vielä otettava salasana kysely pois käytöstä tietokoneen herätessä lepotilasta: - Avaa Käynnistä-Valikko - Avaa Asetukset - Avaa kohta Tilit - Avaa kohta Kirjautumisasetukset - Vaihda kohtaa Vaadi sisäänkirjautumista: Ei koskaan

Langattoman kotiverkon mahdollisuudet

Langattoman kotiverkon mahdollisuudet Langattoman kotiverkon mahdollisuudet Tietoisku 5.4.2016 mikko.kaariainen@opisto.hel.fi Lataa tietoiskun materiaali netistä, kirjoita osoite selaimen osoitelokeroon: opi.opisto.hel.fi/mikko Tietoverkot

Lisätiedot

Office 2013 ohjelman asennus omalle työasemalle/laitteelle. 3.2.2015 Esa Väistö

Office 2013 ohjelman asennus omalle työasemalle/laitteelle. 3.2.2015 Esa Väistö Office 2013 ohjelman asennus omalle työasemalle/laitteelle 3.2.2015 Esa Väistö Sisällysluettelo 2 (8) Office2013 ProPlus asennus opiskelijoille ja opettajille... 3 Asennus Windows työasemaan... 3 Asennus

Lisätiedot

Pilvipalvelujen tietoturvasta

Pilvipalvelujen tietoturvasta Pilvipalvelujen tietoturvasta It-palveluiden tilaisuus 20.3.2015 Matti Levänen Mitä pilvipalvelut ovat? Pilvipalvelu on toimintamalli, jolla tarjotaan helposti käyttöön otettavaa ja skaalautuvaa tietotekniikkaresurssia.

Lisätiedot

PÄIVITÄ TIETOKONEESI

PÄIVITÄ TIETOKONEESI PÄIVITÄ TIETOKONEESI SAMPOLAN KIRJASTO TIETOTORI Sammonkatu 2 33540 Tampere 040 800 7816 tietotori.sampola@tampere.fi PÄIVITÄ TIETOKONEESI 2(16) Sisällys 1. Mihin päivityksiä tarvitaan?... 3 1.1. Windowsin

Lisätiedot

Mirva Jääskeläinen Espoon kaupungin työväenopisto

Mirva Jääskeläinen Espoon kaupungin työväenopisto Mirva Jääskeläinen Espoon kaupungin työväenopisto Windows Phonet yleisesti Nokian Lumiat Vanhemmat WindowsPhone 7 Uudemmat WindowsPhone 8 Samsungin Windows Phone mallit HTC:n mallit www.windowsphone.com

Lisätiedot

Office 2013 - ohjelmiston asennusohje

Office 2013 - ohjelmiston asennusohje Office 2013 - ohjelmiston asennusohje Tämän ohjeen kuvakaappaukset on otettu asentaessa ohjelmistoa Windows 7 käyttöjärjestelmää käyttävään koneeseen. Näkymät voivat hieman poiketa, jos sinulla on Windows

Lisätiedot

ohjeita kirjautumiseen ja käyttöön

ohjeita kirjautumiseen ja käyttöön ohjeita kirjautumiseen ja käyttöön Kirjautumisesta Opiskelijat: kirjaudu aina tietokoneelle wilmatunnuksella etunimi.sukunimi@edu.ekami.fi + wilman salasana Opettajat: kirjaudu luokan opekoneelle @edu.ekami.fi

Lisätiedot

Tabletit opetuskäytössä - työpaja

Tabletit opetuskäytössä - työpaja Tabletit opetuskäytössä - työpaja Maakunnallinen lukioveso 27.10.2012 Markus Maunula, FM Centria ammattikorkeakoulu Mitä ovat tabletit? Tabletit opetuksessa Kolme ekosysteemia Sovellukset Sisältö ipad

Lisätiedot

PILVI-OFFICET GOOGLE APPS EVERNOTE. TEKSTI: JUKKA LEHTINEN Neljä toimistoa pilvessä

PILVI-OFFICET GOOGLE APPS EVERNOTE. TEKSTI: JUKKA LEHTINEN Neljä toimistoa pilvessä PILVI-OFFICET GOOGLE APPS EVERNOTE TEKSTI: JUKKA LEHTINEN Neljä toimistoa pilvessä 48 MPC 1/2014 OFFICE 365 ICLOUD Toimisto-ohjelmien käyttö pilvipalveluna on varteenotettava vaihtoehto, jos työtä tekee

Lisätiedot

020 7766 085 Palvelemme arkisin klo. 08:00-17:00

020 7766 085 Palvelemme arkisin klo. 08:00-17:00 020 7766 085 Palvelemme arkisin klo. 08:00-17:00 Windows Phone 8 Nokia Lumia käyttöönotto Sisällysluettelo Uuden puhelimen perusasetukset... 2 ENSI KÄYNNISTYS... 2 MICROSOFT-TILIN LUOMINEN... 3 KIRJAUTUMINEN

Lisätiedot

Tablet-tietokoneen ja älypuhelimen peruskäyttö. 4.11.2014 Jorma Flinkman

Tablet-tietokoneen ja älypuhelimen peruskäyttö. 4.11.2014 Jorma Flinkman Tablet-tietokoneen ja älypuhelimen peruskäyttö 4.11.2014 Jorma Flinkman Wikipedia.fi 2 Mikä ihmeen tabletti? Taulutietokone (tai paneelitietokone tai tabletti engl. tablet personal computer eli tablet

Lisätiedot

Tietoturvavinkkejä pilvitallennuspalveluiden

Tietoturvavinkkejä pilvitallennuspalveluiden Tietoturvavinkkejä pilvitallennuspalveluiden turvallisempaan käyttöön 11/2014 Sisällysluettelo Johdanto... 3 1 Mikä on pilvipalvelu?... 3 2 Mikä on pilvitallennuspalvelu?... 3 3 Ovatko pilvipalvelut turvallisia?...

Lisätiedot

Windows 8.1:n vaiheittainen päivitysopas

Windows 8.1:n vaiheittainen päivitysopas Windows 8.1:n vaiheittainen päivitysopas Windows 8.1:n asennus ja päivitys Päivitä BIOS, sovellukset ja ohjaimet ja suorita Windows Update Valitse asennustyyppi Asenna Windows 8.1 Käy Samsungin päivitystukisivust

Lisätiedot

Office 365:n käyttäminen iphonessa tai ipadissa

Office 365:n käyttäminen iphonessa tai ipadissa Office 365:n käyttäminen iphonessa tai ipadissa Pikaopas Sähköpostien tarkistaminen Määritä iphone tai ipad lähettämään ja vastaanottamaan Office 365 -sähköpostia. Tarkista kalenteri missä tahansa Voit

Lisätiedot

Tuplaturvan tilaus ja asennusohje

Tuplaturvan tilaus ja asennusohje Tuplaturvan tilaus ja asennusohje 1. Kirjaudu lähiverkkokauppaan omilla tunnuksillasi tai luo itsellesi käyttäjätunnus rekisteröitymällä Lähiverkkokaupan käyttäjäksi. a. Käyttäjätunnus on aina sähköpostiosoitteesi.

Lisätiedot

Office 365:n käyttäminen Windows Phonessa

Office 365:n käyttäminen Windows Phonessa Office 365:n käyttäminen Windows Phonessa Pikaopas Tarkista sähköposti Määritä Windows Phone lähettämään ja vastaanottamaan Office 365 -sähköpostia. Tarkista kalenteritiedot missä liikutkin Windows Phoneen

Lisätiedot

Office 365:n käyttäminen Android-puhelimessa

Office 365:n käyttäminen Android-puhelimessa Office 365:n käyttäminen Android-puhelimessa Pikaopas Tarkista sähköposti Määritä Android-puhelin lähettämään ja vastaanottamaan Office 365-sähköpostia. Tarkista kalenteritiedot missä liikutkin Android-puhelimeen

Lisätiedot

LATAA JA ASENNA - ILMAISOHJELMIA INTERNETISTÄ

LATAA JA ASENNA - ILMAISOHJELMIA INTERNETISTÄ LATAA JA ASENNA - ILMAISOHJELMIA INTERNETISTÄ SAMPOLAN KIRJASTO TIETOTORI Sammonkatu 2 33540 Tampere 040 800 7816 tietotori.sampola@tampere.fi LATAA JA ASENNA 2 Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 Johdanto...

Lisätiedot

DNA Prepaid WLAN Mokkula

DNA Prepaid WLAN Mokkula DNA Prepaid WLAN Mokkula Mokkula käyttää normaalikokoista / suurempaa SIM-korttia. Irrota SIM-kortti kokonaisena ja laita se Mokkulaan alla olevan kuvan mukaisesti. Jos irrotat vahingossa pienemmän SIM-kortin,

Lisätiedot

Moderni älypuhelin. Mobiililaitteide. Testissä. Apple icloud. Tiedot talteen. voi varmuuskopioida helposti pilvipalveluihin.

Moderni älypuhelin. Mobiililaitteide. Testissä. Apple icloud. Tiedot talteen. voi varmuuskopioida helposti pilvipalveluihin. Tiedot talteen TEKSTI: OLLI VÄNSKÄ Apple icloud APPLE ICLOUDIN avulla kaikkiin ios 5 -laitteisiin voi synkronoida saman sisällön ja varmuuskopioida laitteiden tiedot. Palvelu on kiinteä osa uusia ios-laitteita.

Lisätiedot

Siemens Webserver OZW672

Siemens Webserver OZW672 Siemens Webserver OZW67 Climatix IC pilvipalvelu Kytke laite lämpöpumpun ohjaimeen Kytke laite verkkopiuhalla internetiin Mene nettiselaimella Climatix IC palveluun Luo käyttäjätili ja rekisteröi laite

Lisätiedot

Internetin hyödyt ja vaarat. Miten nettiä käytetään tehokkaasti hyväksi?

Internetin hyödyt ja vaarat. Miten nettiä käytetään tehokkaasti hyväksi? Internetin hyödyt ja vaarat Miten nettiä käytetään tehokkaasti hyväksi? Linkit Chrome https://www.google.com/intl/fi/chrome/browser/ Firefox http://www.mozilla.org/fi/ Opera http://www.opera.com/fi Vertailu

Lisätiedot

Sonera Yrityssähköposti. Outlook 2013 lataus ja asennus

Sonera Yrityssähköposti. Outlook 2013 lataus ja asennus Sonera Yrityssähköposti. Outlook 2013 lataus ja asennus Sisältö 1/14 Sonera Yrityssähköpostin käyttöönotto Outlook 2013 -sovelluksella SISÄLLYS Outlook 2013 asennuspaketin lataus... 2 Outlook 2013 asennus...

Lisätiedot

Fiscal INFO TV -ohjelmisto koostuu kolmesta yksittäisestä ohjelmasta, Fiscal Media Player, Fiscal Media Manager ja Fiscal Media Server.

Fiscal INFO TV -ohjelmisto koostuu kolmesta yksittäisestä ohjelmasta, Fiscal Media Player, Fiscal Media Manager ja Fiscal Media Server. PIKA-ALOITUSOPAS Fiscal INFO TV -ohjelmisto koostuu kolmesta yksittäisestä ohjelmasta, Fiscal Media Player, Fiscal Media Manager ja Fiscal Media Server. Fiscal Media Manager -ohjelmalla tehdään kalenteri,

Lisätiedot

Tietokoneiden ja mobiililaitteiden tietoturva

Tietokoneiden ja mobiililaitteiden tietoturva Tietokoneiden ja mobiililaitteiden tietoturva mikko.kaariainen@opisto.hel.fi 8.3.2016 Lataa luennon materiaali, kirjoita osoite selaimen osoitelokeroon: opi.opisto.hel.fi/mikko Tietokoneen suojaus Palomuuri

Lisätiedot

TIETOTURVAOHJE ANDROID-LAITTEILLE

TIETOTURVAOHJE ANDROID-LAITTEILLE TIETOTURVAOHJE ANDROID-LAITTEILLE 7.3.2015 ATK Seniorit Mukanetti ry / Android-kerho 2 1. Mitä teet, jos laite katoaa tai varastetaan Turvatoimet etukäteen: Kirjoita yhteystietosi laitteen takakanteen:

Lisätiedot

WINDOWS 8.1. SAMPOLAN KIRJASTO TIETOTORI Sammonkatu 2 33540 Tampere 040 800 7816 tietotori.sampola@tampere.fi

WINDOWS 8.1. SAMPOLAN KIRJASTO TIETOTORI Sammonkatu 2 33540 Tampere 040 800 7816 tietotori.sampola@tampere.fi WINDOWS 8.1 SAMPOLAN KIRJASTO TIETOTORI Sammonkatu 2 33540 Tampere 040 800 7816 tietotori.sampola@tampere.fi WINDOWS 8.1 2(14) Sisällys Windows 8.1... 3 Microsoft-tili... 5 Aloitusnäyttö... 6 Navigointi

Lisätiedot

Microsoft Office 365 / SharePoint -pilvipalvelu

Microsoft Office 365 / SharePoint -pilvipalvelu Microsoft Office 365 / SharePoint -pilvipalvelu Tämän materiaalin käyttäminen ja muokkaaminen on sallittua tietyin ehdoin. Lue tarkemmat tiedot viimeiseltä sivulta. Mikko Lammi mikko.lammi@tampere.fi 040

Lisätiedot

Työsähköpostin sisällön siirto uuteen postijärjestelmään

Työsähköpostin sisällön siirto uuteen postijärjestelmään Työsähköpostin sisällön siirto uuteen postijärjestelmään edupori.fi/office 365 3.10.2013 Porin kaupunki ATK Tuki Sisällys Johdanto... 2 Edupori.fi sähköpostin määrittäminen Office 365:n Outlook-ohjelmaan

Lisätiedot

10 parasta vinkkiä tietokoneongelmiin

10 parasta vinkkiä tietokoneongelmiin Sisällys 10 parasta vinkkiä tietokoneongelmiin 1 Aseta salasana 2 2 Poista tarpeettomat ohjelmat 3 3 Käytä Järjestelmän määritykset -työkalua 4 4 Paranna suorituskykyä ReadyBoostilla 5 5 Lisää ulkoinen

Lisätiedot

Skype for Business pikaohje

Skype for Business pikaohje Skype for Business pikaohje Sisällys KOKOUSKUTSU... 2 ENNEN ENSIMMÄISEN KOKOUKSEN ALKUA... 4 LIITTYMINEN KOKOUKSEEN SKYPE FOR BUSINEKSELLA... 5 LIITTYMINEN KOKOUKSEEN SELAIMEN KAUTTA... 6 LIITTYMINEN KOKOUKSEEN

Lisätiedot

Windows Phone 8 laitteiden käyttöönotto. Sisällysluettelo

Windows Phone 8 laitteiden käyttöönotto. Sisällysluettelo Windows Phone 8 laitteiden käyttöönotto Tämä ohjeistus on tehty Windows Phone käyttöjärjestelmän versiolle 8.0 ja on tarkoitettu seuraaville päätelaitteille: Nokia Lumia 820 Nokia Lumia 920 Nokia Lumia

Lisätiedot

Office_365_loppukäyttäjän ohje. 15.5.2015 Esa Väistö

Office_365_loppukäyttäjän ohje. 15.5.2015 Esa Väistö Office_365_loppukäyttäjän ohje 15.5.2015 Esa Väistö 2 Sisällysluettelo Kuvaus... 3 Kirjautuminen Office_365:een... 3 Valikko... 4 Oppilaan näkymä alla.... 4 Opettajan näkymä alla... 4 Outlook (Oppilailla)...

Lisätiedot

Verkkoliittymän ohje. F-Secure Online Backup Service for Consumers 2.1

Verkkoliittymän ohje. F-Secure Online Backup Service for Consumers 2.1 Verkkoliittymän ohje F-Secure Online Backup Service for Consumers 2.1 F-Secure Online Backup Service for Consumers -verkkoliittymän ohje... 2 Johdanto... 2 Mikä F-Secure Online Backup Service for Consumers

Lisätiedot

Tuunix Oy Jukka Hautakorpi 30.10.2012

Tuunix Oy Jukka Hautakorpi 30.10.2012 Tuunix Oy Jukka Hautakorpi 30.10.2012 Yritysesittely lyhyesti Tuunix Oy:n palvelut Mikä on pilvipalvelu? Pilvipalveluiden edellytykset Tietoturva ipad ja pilvipalvelut Erilaiset pilvipalvelut lyhyesti

Lisätiedot

Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET

Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Ohjelma Tammi-maaliskuu 2016 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Asiakaskoulutuksista

Lisätiedot

Ohje. ipadia käytetään sormella napauttamalla, kaksoisnapsauttamalla, pyyhkäisemällä ja nipistämällä kosketusnäytön

Ohje. ipadia käytetään sormella napauttamalla, kaksoisnapsauttamalla, pyyhkäisemällä ja nipistämällä kosketusnäytön ipadin käyttö 1. Käynnistä ipad oikeassa yläreunassa olevasta painikkeesta. 2. Valitse alareunasta nuoli Avaa. Vedä sormella nuolesta eteenpäin palkin verran eli pyyhkäise. Tietoturva Käyttöön tarvitaan

Lisätiedot

NÄIN OTAT F-SECURE SAFEN KÄYTTÖÖN

NÄIN OTAT F-SECURE SAFEN KÄYTTÖÖN NÄIN OTAT F-SECURE SAFEN KÄYTTÖÖN 2 REKISTERÖINTI Avaa saamasi SAFE -linkki tai mene ostamastasi tuotepakkauksesta löytyvään osoitteeseen. 2 Täytä lomake ja valitse vahva salasana. Klikkaa Luo käyttäjätili.

Lisätiedot

Verkkoposti selkokielellä

Verkkoposti selkokielellä Petri Ilmonen Verkkoposti selkokielellä Tekijä ja Oppimateriaalikeskus Opike, FAIDD, 2009 Selkokielinen käsikirjoitus: Petri Ilmonen Selkokielen tarkistus: Ari Sainio Kustannustoimitus: Petri Ilmonen Kansikuva

Lisätiedot

Koe uusi. Windows 8 viidessä minuutissa

Koe uusi. Windows 8 viidessä minuutissa Koe uusi Windows Windows 8 viidessä minuutissa Mitä tarvitset Päästäksesi nopeasti alkuun, tulee sinulla olla: Salasana langattomaan verkkoosi Salasana sähköpostitiliisi Tervetuloa! Tervetuloa Windows

Lisätiedot

KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU Tietotekniikan koulutusohjelma / Tietoverkkotekniikka

KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU Tietotekniikan koulutusohjelma / Tietoverkkotekniikka KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU Tietotekniikan koulutusohjelma / Tietoverkkotekniikka Linux pohjaiset pilvipalvelut Linux järjestelmät TI 11/12 TIVE Santeri Kangaskolkka TI 12 Janne Enroos TI 12 Mikä on

Lisätiedot

Kirkkopalvelut Office365, Opiskelijan ohje 1 / 17 IT Juha Nalli 22.12.2015

Kirkkopalvelut Office365, Opiskelijan ohje 1 / 17 IT Juha Nalli 22.12.2015 Kirkkopalvelut Office365, Opiskelijan ohje 1 / 17 Oppilaat saavat vuoden 2016 alusta käyttöönsä oppilaitoksen sähköpostin ja muita palveluita Microsoftin Office365:sta. Oppilaiden sähköposti on muotoa

Lisätiedot

Turvallisempaa tietokoneen ja Internetin käyttöä

Turvallisempaa tietokoneen ja Internetin käyttöä Senioreille ja vähän nuoremmillekin Lisätietoja osoitteessa http://www.palvelen.fi/arkisto/ Mediataitoviikolla 6. helmikuuta 2013 1 Pohjustus 2 Java-ohjauspaneeli Adobe Reader ja Flash Player Internet-selaimista

Lisätiedot

Valtion yhteisen viestintäratkaisun (Vyvi) Työtila- ja Ryhmä-palvelun kirjautumisohje

Valtion yhteisen viestintäratkaisun (Vyvi) Työtila- ja Ryhmä-palvelun kirjautumisohje Valtiokonttori Ohje 1 (5) Valtion IT-palvelukeskus Vyvi Työtila ja Ryhmä kirjautumisohje 11.10.2013 Valtion yhteisen viestintäratkaisun (Vyvi) Työtila- ja Ryhmä-palvelun kirjautumisohje Tässä ohjeessa

Lisätiedot

ANVIA ONLINE BACKUP ASENNUSOPAS 1(7) ANVIA ONLINE BACKUP ASENNUSOPAS 1.0

ANVIA ONLINE BACKUP ASENNUSOPAS 1(7) ANVIA ONLINE BACKUP ASENNUSOPAS 1.0 1(7) ANVIA ONLINE BACKUP Asioita, jotka tulee huomioida ennen asennusta! Koska palvelu sisältää myös sharing-ominaisuuden, on asiakas itse vastuussa millaisia tiedostoja palvelimelle varmuuskopioi ja kenelle

Lisätiedot

SÄHKÖPOSTIN PERUSKURSSI

SÄHKÖPOSTIN PERUSKURSSI SÄHKÖPOSTIN PERUSKURSSI HERVANNAN KIRJASTO TIETOTORI Insinöörinkatu 38 33720 Tampere 040 800 7805 tietotori.hervanta@tampere.fi LIELAHDEN KIRJASTO TIETOTORI Teivaankatu 1, Lielahtikeskus 33400 Tampere

Lisätiedot

JOVISION IP-KAMERA Käyttöohje

JOVISION IP-KAMERA Käyttöohje JOVISION IP-KAMERA Käyttöohje 1 Yleistä... 2 2 Kameran kytkeminen verkkoon... 2 2.1 Tietokoneella... 2 2.2 Älypuhelimella / tabletilla... 5 3 Salasanan vaihtaminen... 8 3.1 Salasanan vaihtaminen Windows

Lisätiedot

Microsoft Security Essentials (MSE) asennuspaketin lataaminen verkosta

Microsoft Security Essentials (MSE) asennuspaketin lataaminen verkosta Etusivu > Tietohallintokeskus > Ohjeet > Tutoriaalit > Virustorjunta (Microsoft Security Essentials) Virustorjunta (Microsoft Security Essentials) Ohjeet Microsoft Security Essentials -virustorjuntaohjelman

Lisätiedot

ANVIA VARMUUSKOPIOINTI 2.3

ANVIA VARMUUSKOPIOINTI 2.3 1(6) ANVIA VARMUUSKOPIOINTI 2.3 Asioita, jotka tulee huomioida ennen asennusta! Koska palvelu sisältää myös sharing-ominaisuuden, on asiakas itse vastuussa millaisia tiedostoja palvelimelle varmuuskopioi

Lisätiedot

TIETOTURVA. Miten suojaudun haittaohjelmilta

TIETOTURVA. Miten suojaudun haittaohjelmilta TIETOTURVA Miten suojaudun haittaohjelmilta TIETOVERKON RAKENNE Koti Reititin tai modeemi Internet Palvelimet - Pankki - S-posti - Lehdet - Tv / elokuvat - Sosiaaliset mediat - Ym. Roisto PARI HYÖKKÄYKSTÄ

Lisätiedot

METROPOLIAN PILVIPALVELUT OPETUKSESSA Google Apps for Education (GAFE)

METROPOLIAN PILVIPALVELUT OPETUKSESSA Google Apps for Education (GAFE) 1 Pepe Vilpas pertti.vilpas@metropolia.fi METROPOLIAN PILVIPALVELUT OPETUKSESSA Google Apps for Education (GAFE) Google Apps for Education (GAFE) on Google-yhtiön sovelluspaketti, joka on suunnattu erityisesti

Lisätiedot

TIETOTURVA TUTUKSI. SAMPOLAN KIRJASTO TIETOTORI Sammonkatu 2 33540 Tampere 040 800 7816 tietotori.sampola@tampere.fi

TIETOTURVA TUTUKSI. SAMPOLAN KIRJASTO TIETOTORI Sammonkatu 2 33540 Tampere 040 800 7816 tietotori.sampola@tampere.fi TIETOTURVA TUTUKSI SAMPOLAN KIRJASTO TIETOTORI Sammonkatu 2 33540 Tampere 040 800 7816 tietotori.sampola@tampere.fi TIETOTURVAN TUTUKSI 2(9) Avast Antivirus - ilmainen virustorjuntaohjelma Lataaminen Internet

Lisätiedot

DNA Welho MatkaTV -palvelu. DNA Welho MatkaTV. Televisio aina mukanasi tabletissa, älypuhelimessa ja tietokoneessa

DNA Welho MatkaTV -palvelu. DNA Welho MatkaTV. Televisio aina mukanasi tabletissa, älypuhelimessa ja tietokoneessa DNA Welho MatkaTV -palvelu DNA Welho MatkaTV Televisio aina mukanasi tabletissa, älypuhelimessa ja tietokoneessa C M Y CM MY CY CMY K 3-1-2-black-cmyk.pdf 1 24.10.2013 17:56:08 Televisio taskuun ja menoksi!

Lisätiedot

Ohjeita tietokoneverkon käyttöön Latokartano-säätiön ja Metsäylioppilaiden asuntosäätiön asuntoloissa

Ohjeita tietokoneverkon käyttöön Latokartano-säätiön ja Metsäylioppilaiden asuntosäätiön asuntoloissa Ohjeita tietokoneverkon käyttöön Latokartano-säätiön ja Metsäylioppilaiden asuntosäätiön asuntoloissa 12.9.2011 Osa 1: Perustietoa verkosta Asuntoloiden sisäverkko on yhdistetty Internettiin NATtaavalla

Lisätiedot

Tervetuloa kursseillemme! Kursseista tietoa myös verkkosivulla lastukirjastot.fi/ajankohtaista

Tervetuloa kursseillemme! Kursseista tietoa myös verkkosivulla lastukirjastot.fi/ajankohtaista Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Kurssiohjelma Loka-joulukuu 2015 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa

Lisätiedot

Mobiilitulostus-/- skannausopas Brother iprint&scanille (ios)

Mobiilitulostus-/- skannausopas Brother iprint&scanille (ios) Mobiilitulostus-/- skannausopas Brother iprint&scanille (ios) Sisällysluettelo Ennen Brother-laitteen käyttöä... Kuvakkeiden selitykset... Tavaramerkit... Johdanto... Lataa Brother iprint&scan App Storesta...

Lisätiedot

Apple iphone 4 puhelimen käyttöönotto:

Apple iphone 4 puhelimen käyttöönotto: Apple iphone 4 puhelimen käyttöönotto: Ennen vanhan puhelimesi käytöstä poistoa, pidäthän huolen, että olet synkronisoinut yhteystietosi Exchange palvelimelle! iphone 4 yhdellä silmäyksellä Purettuasi

Lisätiedot

DNA Mokkula 4G LTE WLAN S

DNA Mokkula 4G LTE WLAN S PIKAOPAS DNA Mokkula 4G LTE WLAN S Virtapainike Navigaatiopainike WPS-painike LCD-näyttö Ulkoisen antennin liitin Micro USB-portti Paketin sisältö Mokkulan lisäksi: Litium-ioniakku Seinälatausadapteri

Lisätiedot

Käyttöoppaasi. F-SECURE PSB E-MAIL AND SERVER SECURITY http://fi.yourpdfguides.com/dref/2859688

Käyttöoppaasi. F-SECURE PSB E-MAIL AND SERVER SECURITY http://fi.yourpdfguides.com/dref/2859688 Voit lukea suosituksia käyttäjän oppaista, teknisistä ohjeista tai asennusohjeista tuotteelle F-SECURE PSB E-MAIL AND SERVER SECURITY. Löydät kysymyksiisi vastaukset käyttöoppaasta ( tiedot, ohjearvot,

Lisätiedot

Tietoa ja ohjeita Hämäläisten ylioppilassäätiön asuntoloiden laajakaistaverkon käytöstä

Tietoa ja ohjeita Hämäläisten ylioppilassäätiön asuntoloiden laajakaistaverkon käytöstä Tietoa ja ohjeita Hämäläisten ylioppilassäätiön asuntoloiden laajakaistaverkon käytöstä Release 1 versio 4 14.9.2006 Espoon Taloyhtiöverkot Oy, 2006 Sisällysluettelo Osa 1: Perustietoa verkosta...3 Osa

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy Mikkelin Ammattikorkeakoulu Oy Kymenlaakson Ammattikorkeakoulu Oy

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy Mikkelin Ammattikorkeakoulu Oy Kymenlaakson Ammattikorkeakoulu Oy Opiskelijoiden OneDriveohje Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy Mikkelin Ammattikorkeakoulu Oy Kymenlaakson Ammattikorkeakoulu Oy Ohjeen nimi Opiskelijoiden OneDrive-ohje Vastuuhenkilö Mari Jokiniemi

Lisätiedot

Petri Ilmonen. Internet selkokielellä

Petri Ilmonen. Internet selkokielellä Petri Ilmonen Internet selkokielellä 139 banneri Internetsivulla oleva mainos. Bannerissa on yleensä jokin kuva. Se toimii usein linkkinä toiselle sivulle. Se voi olla pysty- tai vaakasuuntainen. e-lippu

Lisätiedot

Turvapaketti Omahallinta.fi ka ytto ohje

Turvapaketti Omahallinta.fi ka ytto ohje Turvapaketti Omahallinta.fi ka ytto ohje 05/2015 Vaihda tämän ohjeen mukaisesti VSP Nettiturva TURVAPAKETTI-palveluun 14.6.2015 mennessä, jotta tietoturvapalvelusi säilyy voimassa! Kirjautuminen Palveluun

Lisätiedot

F-Secure Mobile Security. Android

F-Secure Mobile Security. Android F-Secure Mobile Security Android F-Secure Mobile Security Sisällysluettelo 3 Sisällys Luku 1:Asennus...5 Asentaminen...6 Aktivointi...7 Luku 2:Luottamuksellisten tietojen suojaaminen...9 Anti-Theftin

Lisätiedot

Gree Smart -sovelluksen (WiFi) asennus- ja käyttöohje: Hansol-sarjan ilmalämpöpumput WiFi-ominaisuuksilla

Gree Smart -sovelluksen (WiFi) asennus- ja käyttöohje: Hansol-sarjan ilmalämpöpumput WiFi-ominaisuuksilla 02/2016, ed. 5 KÄYTTÖOHJE Gree Smart -sovelluksen (WiFi) asennus- ja käyttöohje: Hansol-sarjan ilmalämpöpumput WiFi-ominaisuuksilla Maahantuoja: Tiilenlyöjänkuja 9 A 01720 Vantaa www.scanvarm.fi Kiitos

Lisätiedot

Google Appsista yrityksille suunnattuun Office 365 -palveluun. Siirtyminen

Google Appsista yrityksille suunnattuun Office 365 -palveluun. Siirtyminen Google Appsista yrityksille suunnattuun Office 365 -palveluun Siirtyminen Yrityksille suunnattu Office 365 on ulkoasultaan erilainen kuin Google Apps. Kun kirjaudut sisään, näyttöön avautuu oheinen näkymä,

Lisätiedot

Varmuuskopiointi ja palauttaminen Käyttöopas

Varmuuskopiointi ja palauttaminen Käyttöopas Varmuuskopiointi ja palauttaminen Käyttöopas Copyright 2008 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Windows ja Windows Vista ovat Microsoft Corporationin tavaramerkkejä tai rekisteröityjä tavaramerkkejä

Lisätiedot

SÄHKÖPOSTIN PERUSKURSSI. HERVANNAN KIRJASTO TIETOTORI Insinöörinkatu 38 337200 Tampere 040 800 7805 tietotori.hervanta@tampere.fi

SÄHKÖPOSTIN PERUSKURSSI. HERVANNAN KIRJASTO TIETOTORI Insinöörinkatu 38 337200 Tampere 040 800 7805 tietotori.hervanta@tampere.fi SÄHKÖPOSTIN PERUSKURSSI HERVANNAN KIRJASTO TIETOTORI Insinöörinkatu 38 337200 Tampere 040 800 7805 tietotori.hervanta@tampere.fi SÄHKÖPOSTIN PERUSKURSSI 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Kirjautuminen Gmail-postiin

Lisätiedot

OFFICE 365 KOULUKÄYTÖSSÄ. TIIVISTELMÄ Tästä oppaasta löydät ohjeita Office 365 palvelun peruskäyttöön koulutyössä. Office 365 for Education

OFFICE 365 KOULUKÄYTÖSSÄ. TIIVISTELMÄ Tästä oppaasta löydät ohjeita Office 365 palvelun peruskäyttöön koulutyössä. Office 365 for Education Olen saanut opettajalta ihan oman sähköpostiosoitteen, jonka loppu on @eduouka.fi. Voin kirjautua O365 palveluun omalla tunnuksella myös kotona. Tunnus on sama, jolla kirjaudun koulun tietokoneelle. Minulla

Lisätiedot

SÄHKÖPOSTIN PERUSKURSSI. HERVANNAN KIRJASTO TIETOTORI Insinöörinkatu 38 337200 Tampere 040 800 7805 tietotori.hervanta@tampere.fi

SÄHKÖPOSTIN PERUSKURSSI. HERVANNAN KIRJASTO TIETOTORI Insinöörinkatu 38 337200 Tampere 040 800 7805 tietotori.hervanta@tampere.fi SÄHKÖPOSTIN PERUSKURSSI HERVANNAN KIRJASTO TIETOTORI Insinöörinkatu 38 337200 Tampere 040 800 7805 tietotori.hervanta@tampere.fi SÄHKÖPOSTIN PERUSKURSSI 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Kirjautuminen Gmail-postiin

Lisätiedot

DNA Netti. Sisältö. DNA Netti - Käyttöohje v.0.1

DNA Netti. Sisältö. DNA Netti - Käyttöohje v.0.1 DNA Netti DNA Netti on Mokkuloiden yhteysohjelma. Ohjelman avulla voit hallita Mokkulan asetuksia sekä luoda yhteyden internetiin Mokkulan, WLANin tai Ethernet -yhteyden avulla. Sisältö DNA Netti - Testaa

Lisätiedot

Mobiilitulostus-/- skannausopas Brother iprint&scanille (Android )

Mobiilitulostus-/- skannausopas Brother iprint&scanille (Android ) Mobiilitulostus-/- skannausopas Brother iprint&scanille (Android ) Ennen Brother-laitteen käyttöä Huomautusten määritelmät Tämä käyttöopas käyttää seuraavia symboleita ja merkintätapoja: Kuvakkeet sisältävät

Lisätiedot

Lemonsoft SaaS -pilvipalvelu OHJEET

Lemonsoft SaaS -pilvipalvelu OHJEET Lemonsoft SaaS -pilvipalvelu OHJEET Lemonsoft-käyttäjätunnukset Käyttäjätunnukset voit tilata suoraan omalta Lemonsoft-myyjältäsi tai Lemonsoftin asiakaspalvelun kautta. Käyttäjätunnusta tilatessasi ilmoitathan

Lisätiedot

Harjoitus 3 Antti Hartikainen

Harjoitus 3 Antti Hartikainen Harjoitus 3 Antti Hartikainen s1300760 DP13S3A 2. Suunnitellaan ja asennetaan työasema yrityskäyttöön: a. Virtual Box guest additions (selvitä netistä mikä tämä on) b. Office työkalut (valitse itse sopivin

Lisätiedot

VANHEMPIEN KÄYTTÖLIITTYMÄN OHJEET

VANHEMPIEN KÄYTTÖLIITTYMÄN OHJEET VANHEMPIEN KÄYTTÖLIITTYMÄN OHJEET SISÄLLYSLUETTELO 1 SISÄÄNKIRJAUTUMINEN PÄIKKYYN 1 1.1 Käyttäjätunnuksen aktivointi 1 1.2 Sisäänkirjautuminen 2 1.3 Salasanan vaihtaminen 2 1.3.1 Vanhentuva salasana 2

Lisätiedot

Vaasan kansalliset seniorit. Tietotekniikka 2015

Vaasan kansalliset seniorit. Tietotekniikka 2015 Vaasan kansalliset seniorit Tietotekniikka 2015 Tietotekniikan koulutustarve kysely Sähköposti lähti 170 jäsenelle 4.11.2014 Vaikuttaa siltä, että jäsenrekisteristä monilta puuttuu sähköpostiosoite Lomakkeen

Lisätiedot

Tähän ohjeeseen on koottu vanhemmille ja johtokunnalle ohjeet pilvipalveluiden käyttämiseen. Tämä ohje on osa koko Tenavakallion IT dokumenttia.

Tähän ohjeeseen on koottu vanhemmille ja johtokunnalle ohjeet pilvipalveluiden käyttämiseen. Tämä ohje on osa koko Tenavakallion IT dokumenttia. Tenavakallion pilvipalvelut palvelut vanhemmille Tervetuloa Tenavakallion Pilvipalveluiden käyttäjäksi! Tähän ohjeeseen on koottu vanhemmille ja johtokunnalle ohjeet pilvipalveluiden käyttämiseen. Tämä

Lisätiedot

Paperiton näyttösuunnitelma

Paperiton näyttösuunnitelma Paperiton näyttösuunnitelma Käyttöohje opettajalle ja työpaikkaohjaajalle Koonnut: Jarkko Lehmuskenttä Turun sivistystoimiala, Suunnittelu- ja kehittämispalvelut 18.10.2015 Versio 2.0 Ohje on koottu OPH:n

Lisätiedot

Mark Summary Form. Taitaja 2012. Skill Number 205 Skill Tietokoneet ja verkot. Competitor Name

Mark Summary Form. Taitaja 2012. Skill Number 205 Skill Tietokoneet ja verkot. Competitor Name Summary Form Skill Number 205 Skill Tietokoneet ja verkot ing Scheme Lock 24-04-2012 14:06:21 Final Lock 26-04-2012 13:05:53 Criterion Criterion Description s Day 1 Day 2 Day 3 Day 4 Total Award A B C

Lisätiedot

Varmuuskopiointi ja palauttaminen Käyttöopas

Varmuuskopiointi ja palauttaminen Käyttöopas Varmuuskopiointi ja palauttaminen Käyttöopas Copyright 2009 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Windows on Microsoft Corporationin Yhdysvalloissa rekisteröimä tavaramerkki. Tässä olevat tiedot voivat

Lisätiedot

Twitter-yhteisöpalvelu ja sen käyttäminen

Twitter-yhteisöpalvelu ja sen käyttäminen Twitter-yhteisöpalvelu ja sen käyttäminen Twitter on mikroblogipalvelu, eli siellä jaettavat tilapäivitykset ym. ovat lyhyitä ja ytimekkäitä kertomuksia (max. 140 merkkiä per päivitys). Twitterin tilapäivityksiä

Lisätiedot

RAY MOBIILIASIAKASKORTTI

RAY MOBIILIASIAKASKORTTI 1 RAY MOBIILIASIAKASKORTTI Mobiiliasiakaskortti on matkapuhelimeen ladattava kortti, joka toimii perinteistä muovista asiakaskorttia vastaavana näyttökorttina. Siihen on personoitu asiakkaan nimi, asiakasnumero

Lisätiedot

Sanna Pensonen, suunnittelija. Saamelaisalueen koulutuskeskus Virtuaalikoulu www.sogsakk.fi/virtuaalikoulu

Sanna Pensonen, suunnittelija. Saamelaisalueen koulutuskeskus Virtuaalikoulu www.sogsakk.fi/virtuaalikoulu Sanna Pensonen, suunnittelija Tablettien hyödyntäminen opetuksessa Tablettien hyödyntäminen opetuksessa Tablettitietokoneiden käyttö koulussa vahvistaa lasten ongelmanratkaisutaitoja (Yle uutiset 6.8.14)

Lisätiedot

Nokia Lifeblog 2.5 Nokia N76-1

Nokia Lifeblog 2.5 Nokia N76-1 Nokia Lifeblog 2.5 Nokia N76-1 2007 Nokia. Kaikki oikeudet pidätetään. Nokia, Nokia Connecting People, Nseries ja N76 ovat Nokia Oyj:n tavaramerkkejä tai rekisteröityjä tavaramerkkejä. Muut tässä asiakirjassa

Lisätiedot

VERKON ASETUKSET SEKÄ WINDOWSIN PÄIVITTÄMINEN

VERKON ASETUKSET SEKÄ WINDOWSIN PÄIVITTÄMINEN VERKON ASETUKSET SEKÄ WINDOWSIN PÄIVITTÄMINEN Tämän harjoituksen tarkoituksena on varmistaa verkon asetukset sekä päivittää Windows käyttäen Windows Update -palvelua. Dokumentin lopussa on palautettava

Lisätiedot

Copyright RGF Data. Puhelin / Älypuhelin / Tabletti / Kannettava tietokone / Pöytä-lattiatietokone

Copyright RGF Data. Puhelin / Älypuhelin / Tabletti / Kannettava tietokone / Pöytä-lattiatietokone Puhelin / Älypuhelin / Tabletti / Kannettava tietokone / Pöytä-lattiatietokone Käyttötarkoitus uutiset, keskustelut, kirjoitus, videot Käyttötavat vain kotipöydällä, nojatuolissa Käyttöpaikat koti, työpaikka,

Lisätiedot

Käyttöoppaasi. F-SECURE MOBILE SECURITY 6 FOR ANDROID http://fi.yourpdfguides.com/dref/2859496

Käyttöoppaasi. F-SECURE MOBILE SECURITY 6 FOR ANDROID http://fi.yourpdfguides.com/dref/2859496 Voit lukea suosituksia käyttäjän oppaista, teknisistä ohjeista tai asennusohjeista tuotteelle F-SECURE MOBILE SECURITY 6 FOR ANDROID. Löydät kysymyksiisi vastaukset F-SECURE MOBILE SECURITY 6 FOR ANDROID

Lisätiedot

Langaton koti Monitori

Langaton koti Monitori INSMAT Oy Ennen käyttöä, lue tämä käsikirja huolellisesti varmistaaksesi nopean ja tehokaaan asennuksen. Lopullinen ulkonäkö, väri ja tarvikkeet voivat muuttua ilman erillistä ilmoitusta. Langaton koti

Lisätiedot

2007 Nokia. Kaikki oikeudet pidätetään. Nokia, Nokia Connecting People, Nseries ja N77 ovat Nokia Oyj:n tavaramerkkejä tai rekisteröityjä

2007 Nokia. Kaikki oikeudet pidätetään. Nokia, Nokia Connecting People, Nseries ja N77 ovat Nokia Oyj:n tavaramerkkejä tai rekisteröityjä Nokia Lifeblog 2.5 2007 Nokia. Kaikki oikeudet pidätetään. Nokia, Nokia Connecting People, Nseries ja N77 ovat Nokia Oyj:n tavaramerkkejä tai rekisteröityjä tavaramerkkejä. Muut tässä asiakirjassa mainitut

Lisätiedot

1 www-sivujen teko opetuksessa

1 www-sivujen teko opetuksessa RäsSe, Tekniikka/Kuopio Sivu 1 1 www-sivujen teko opetuksessa 1.1 Yleistä Mitä materiaalia verkkoon? Tyypillisesti verkossa oleva materiaali on html-tiedostoja. Näitä tiedostoja tehdään jollakin editorilla

Lisätiedot

SÄHKÖPOSTIOHJE. Opiskelijoiden Office 365 for Education -palveluun

SÄHKÖPOSTIOHJE. Opiskelijoiden Office 365 for Education -palveluun SÄHKÖPOSTIOHJE Opiskelijoiden Office 365 for Education -palveluun 1 Ohjeen nimi Vastuuhenkilö Sähköpostiohje Järjestelmäasiantuntija Pekka Patrikka Voimaantulo 15.08.2013 Muutettu viimeksi 16.08.2013 Tarkistettu

Lisätiedot

DNA Mokkula 4G WLAN E5372 pikaopas

DNA Mokkula 4G WLAN E5372 pikaopas DNA Mokkula 4G WLAN E5372 pikaopas Mokkula käyttää normaalikokoista / suurempaa SIM-korttia. Irrota SIM-kortti kokonaisena ja laita se Mokkulaan alla olevan kuvan mukaisesti. Jos irrotat vahingossa pienemmän

Lisätiedot

Tablettitietokoneen ostossa huomioitavia seikkoja. Tuulikki Paturi 28.1.2016

Tablettitietokoneen ostossa huomioitavia seikkoja. Tuulikki Paturi 28.1.2016 Tablettitietokoneen ostossa huomioitavia seikkoja Tuulikki Paturi 28.1.2016 Henkilökohtaiset tietokonelaitteet Älypuhelin mukaan Tabletti Mukaan ja kotiin Läppäri kotiin 2 Mikä on tabletti? Yleiskäyttöinen

Lisätiedot

TIETOTURVA TUTUKSI. SAMPOLAN KIRJASTO TIETOTORI Sammonkatu 2 33540 Tampere 040 800 7816 tietotori.sampola@tampere.fi

TIETOTURVA TUTUKSI. SAMPOLAN KIRJASTO TIETOTORI Sammonkatu 2 33540 Tampere 040 800 7816 tietotori.sampola@tampere.fi TIETOTURVA TUTUKSI SAMPOLAN KIRJASTO TIETOTORI Sammonkatu 2 33540 Tampere 040 800 7816 tietotori.sampola@tampere.fi TIETOTURVAN ALKEET 2(9) Avast Antivirus - ilmainen virustorjuntaohjelma Lataaminen Internet

Lisätiedot

Windows Server 2012 asentaminen ja käyttöönotto, Serverin pyörittämisen takia tarvitaan

Windows Server 2012 asentaminen ja käyttöönotto, Serverin pyörittämisen takia tarvitaan Aram Abdulla Hassan Windows Server 2012 asentaminen ja käyttö 1 Windows Server 2012 asentaminen ja käyttöönotto, Serverin pyörittämisen takia tarvitaan Hyper-V ohjelma. Riipu minkälaista Serveria yritämme

Lisätiedot

Kaislanet-käyttöohjeet

Kaislanet-käyttöohjeet päivitetty 25.10.2013 Kaislanet-käyttöohjeet Rekisteröityminen Sisällysluettelo 1. Yleistä Kaislanetistä... 3 1.1 Tekniset vaatimukset Kaislanetin käyttöön... 3 1.2 Kaislanet-helpdesk... 3 2. Rekisteröityminen...

Lisätiedot