MIKSI SIIRTOLAISUUS ON MERKITYK- SELLISTÄ?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MIKSI SIIRTOLAISUUS ON MERKITYK- SELLISTÄ?"

Transkriptio

1 006 Peruste # siirtolaisuus MIKSI SIIRTOLAISUUS ON MERKITYK- SELLISTÄ? russell king käännös: tatu ahponen Alkuperäinen teksti on osa Malmön yliopiston MIM-instituutin Willy Brandt working paper -sarjan julkaisua: Russell King (2012) Theories and Typologies of Migration: An Overview and a Primer. Suomennettu ja julkaistu kirjoittajan luvalla.

2 Miksi siirtolaisuus on merkityksellistä? 007 tsikossa esitettyyn kysymykseen on kaksi vastausta, riippuen siitä kumpaa puolta kolikosta tarkastellaan: muuttamista vai paikallaan pysymistä. Toinen näkökulma korostaa muuttoliikettä ihmiskunnan historian peruspiirteenä, joka jatkuu nyt ja tulevaisuudessa (McNeill ja Adams 1978). Näkökulman mukaan matkustamisvaisto on osa ihmisluontoa: siihen kuuluu ruoan, laidunmaan ja resurssien etsimisen tarve, halu matkustaa ja tutkia, mutta myös halu valloittaa ja omistaa. Ihmisten liikkuminen on kuljettanut innovaatioita alueelta toiselle. Viime aikoina tämä ihmisten ainaista liikkumisen tarvetta korostanut kertomus on kokenut uuden käänteen. Stephen Castles ja Mark Miller ovat jo kahdenkymmenen vuoden ajan sanoneet, että elämme muuttoliikkeiden aikakautta (Castles ja Miller 1993; 2009), jolloin kansainvälinen muuttoliike on nopeutunut, globalisoitunut, naisistunut, monimuotoistunut ja lisääntyvässä määrin myös politisoitunut (2009; 10-12). John Urry tarkastelee asiaa eri näkökulmasta. Hänen mukaansa staattisten eli paikallaanpysyvien, perinteisesti länsimaista yhteiskuntaa luonnehtineiden rakenteiden (yhteiskuntaluokka, sijainti ja vakituinen työ) sijaan uusi yhteiskuntaa yleisesti määrittävä luonteenpiirre on liikkuvuus (Urry 2000; 2007). Nykyään voi tuntua siltä, että kaikki ovat liikkeessä (Cresswell 2006). Viimeisimpien YK:n Väestöosaston (UNPD) lukujen mukaan vuonna 2010 maailmassa oli 214 miljoonaa rajan yli muuttanutta, toisin sanoen muualla kuin synnyinmaassaan asuvaa ihmistä. Jos kaikki nämä siirtolaiset sijoitettaisiin yhteen maahan, siitä tulisi maailman viidenneksi suurin maa. 1 Kolikon toinen puoli tarjoaa kuitenkin eri näkökulman. 214 miljoonaa rajan ylittänyttä siirtolaista on vain vähän yli kolme prosenttia maailman väestöstä. Toisin sanoen 97 prosenttia maailman väestöstä ei ole muuttanut synnyinmaastaan pois. 2 On totta, että muuttajien määrä on lähes kolminkertaistunut vuoden 1965 luvuista (75 miljoonaa) ja lähes kaksinkertaistunut vuoden 1985 luvuista (105 miljoonaa). Koska maailmanlaajuinen väestö on kuitenkin kasvanut lähes yhtä nopeasti, muuttajien prosenttiosuus on lisääntynyt vain maltillisesti (osuus oli 2,3 prosenttia vuonna 1965 ja 2,7 prosenttia vuonna 1985). Gunnar Malmberg (1997, 21-22) on kutsunut tätä paikallaanpysymisparadoksiksi ja kiinnittänyt huomiomme 1 Kiinan (1,3 miljardia), Intian (1,1 miljardia), USA:n (304 miljoonaa) ja Indonesian (228 miljoonaa) jälkeen. 2 Jotkut ovat saattaneet tehdä niin ja palata takaisin alkuperäiseen maahansa. Tässä ei myöskään oteta huomioon maiden sisäistä muuttoliikettä, jonka määräksi YK:n Väestöosasto arvioi 740 miljoonaa ihmistä vuonna Monet kansainväliset muuttajat ovat myös maan sisäisiä muuttajia, joko ennen tai jälkeen maasta muuton. King ja Skeldon (2010) tarjoavat perinpohjaisen esityksen eroista (ja väärästä dikotomiasta) maiden sisäisen ja kansainvälisen muuton välillä.

3 008 Peruste # Karoliina Paappa siihen väestön suureen valtaosaan, joka ei muuta palkkojen ja työttömyyserojen veto- ja työntövaikutusten mukaisesti. Taloudellisten mallien ennustusten perusteella heidän pitäisi muuttaa. Paikallaanpysymisparadoksi herättää lisää kysymyksiä: Miksi näin suuri osa maailman väestöstä ei ole muuttanut minnekään? Johtuuko se siitä, että he eivät halua tehdä niin, vai koska sille ei ole tarvetta? Johtuuko se siitä, että heidän juurensa, eli perhesiteensä, työnsä, kulttuurinsa ja sijainnin tuttuus, pitävät heitä tiukasti paikallaan - tuntevatko he yksinkertaisesti jo olevansa kotonaan? Vai voisiko se johtua siitä, että miljoonat ihmiset haluavat muuttaa, mutta eivät kykene siihen? Voisiko syynä olla olla heidät muusta ihmiskunnasta eristävä köyhyys (heillä ei ole passia ja/tai he eivät voi maksaa matkalipun hintaa) tai se, että heidän liikkumiselleen on poliittisia ja institutionaalisia esteitä? Yksi globalisaation ironioista on se, että samalla kun tuotteet, pääoma, tieto, liiketoiminta ja viestintä ovat vapaita virtaamaan rajojen yli, työvoima - tuotannon toinen tärkeä tekijä - ei ole.

4 Miksi siirtolaisuus on merkityksellistä? 009 Karoliina Paappa

5 010 Peruste # SINÄNSÄ KIINNOSTAVA AJATUS MUUTTOLIIKKEIDEN AIKAKAUDESTA TARVITSEEKIN EHDOLLISTAVAN LAUSEKKEEN: MUUTTAMINEN ON MAHDOLLISTA TIETYILLE RYHMILLE, MUTTEI MUILLE. Kokonaisuutena tarkasteltuna ihmiset ovatkin nykyisin vähemmän vapaita liikkumaan kuin sata vuotta sitten. Tämän vuoksi sinänsä kiinnostava ajatus muuttoliikkeiden aikakaudesta tarvitseekin ehdollistavan lausekkeen: muuttaminen on mahdollista tietyille ryhmille, muttei muille. Muuttaminen on ok, jos olet valkoinen, tulet vauraasta Euroopan maasta, Yhdysvalloista tai jostain muusta kehittyneestä maasta, tai jos sinulla on rahaa tai arvokkaita kykyjä hyödynnettäväksi. Jos kuitenkin tulet köyhästä Afrikan tai latinalaisen Amerikan maasta tai tietyistä Aasian osista, voit unohtaa asian. Jørgen Carling on kiinnittänyt huomiota kapverdeläisten muuttohalujen ja heidän tämänhetkisen muuttokyvyttömyytensä väliseen epäsuhtaan. Hän perustaa analyysinsä empiirisiin esimerkkeihin saarivaltion pitkään jatkuneesta maastamuutosta. Kapverdeläisille muuttoliikkeiden aika onkin tarkoittanut pakon saneleman paikallaan pysymisen aikaa. (Carling 2002.) Vielä muutama huomio maahanmuuttajien lukumääristä. UNPD:n esittämä luku, 214 miljoonaa, voidaan nähdä parhaana arviona, mutta se jättää huomiotta kaksi keskeistä tilasto-ongelmaa. Ensinnäkin siirtolaisuuden määrittelyn kriteerit vaihtelevat maasta toiseen. Kriteerien pääasiallinen erottava tekijä on ero kansalaisuuden ja synnyinpaikan tai aikaisemman sijainnin välillä. Jos mittauskriteerinä on kansalaisuus, sen saaminen poistaa ulkomailla siirtolaistilastoista. Toisaalta, vastaanottajamaassa syntyneet maahanmuuttajien lapset niin kutsuttu toinen sukupolvi saattavat pysyä virallisesti ei-kansalaisina jus sanguinis -säännön eli verenperinnön säännön 3 mukaan. Tällöin heidät lasketaan osaksi ulkomaista väestöä tai maahanmuuttajaväestöä, vaikka he itse eivät olisi maahanmuuttajia. Toinen tilasto-ongelma on paperittomien tai epävirallisten siirtolaisten (joita usein kutsutaan laittomiksi siirtolaisiksi ) määrä, joka jo määritelmänsä mukaan ei ole tiedossa. Tämän ryhmän uskotaan kasvavan nopeammin kuin virallisten siirtolaisten 4. Maahanmuuttajien epävirallinen status on rakenteellisten voimien tuote eikä luonnollinen tila. Se johtuu etenkin rajoista, viisumisäännöistä ja muista maahanmuuttajiin kohdistuvista poissulkevista käytännöistä, jotka perustuvat sisäänpääsyä ja ulosjäämistä määrittäviin poliittisiin päätöksiin. (Jurdan ja Düvell 2002: 7). 3 Toim. huom. Tämä tarkoittaa, että lapsi saa maan kansalaisuuden vain, jos vähintään toisella vanhemmista on kansalaisuus. 4 Koska muuttajat ovat rekisteröimättömiä ja lisäksi siirtolaisvirtojen liikkeet sekä heidän statuksensa vaihtelee jatkuvasti, arviot ovat vaikeita. Ghosh (1998: 9-18) tarjoaa arvioita tietyistä osista maailmaa, mutta nämä luvut ovat nykyisin vanhentuneita. King ym. (2010: 74-75) tarjoavat kartan epävirallisten maahanmuuttajien pääasiallisista reiteistä.

6 Miksi siirtolaisuus on merkityksellistä? 011 Bimal Ghosh (1998: 34-35) pitää talouden kysynnän ja tarjonnan epäsuhtaa epävirallisen maahanmuuton esiintymisen pääasiallisena syynä: paine maastamuuttoon ei vastaa laillisia maahantulomahdollisuuksia kohdemaissa. Tätä voidaan pitää perinteisen työntö-vetomaahanmuuttomallin variaationa. Numeroista huolimatta siirtolaisuus on merkityksellistä, koska se muokkaa ja uudistaa yhteiskuntia monimuotoisemmiksi ja monimutkaisemmiksi. Se myös luo jyrkkiä eroja ryhmien välille: niiden, jotka hyväksyvät maahanmuuttajien tarpeen, toivottavat tervetulleeksi heidän taloudellisen ja kulttuurisen antinsa, ja niiden, jotka vastustavat maahanmuuttoa. Jälkimmäinen ryhmä (jonka motiivit ovat poliittisia), liioittelee usein maahanmuuttajien lukumäärää, käyttää latautuneita termejä kuten laittomat maahanmuuttajat ja turvapaikkashoppailijat ja tekee maahanmuuttajista syntipukkeja yhteiskunnan ongelmille rikoksille, huumeille ja työttömyydelle. Näihin maahanmuuton vastaisiin diskursseihin tulee puuttua objektiivisemmalla siirtolaisuuden prosessien analyysilla. Analyysi alkaa ilmiön monimuotoisuuden tunnistamisesta. Kirjoittaja on Sussexin yliopiston maantieteen professori. lähteet: Carling, J. (2002) Migration in the Age of Involuntary Immobility: Theoretical Reflections and Cape Verdean Experiences. Journal of Ethnic and Migration Studies 28(1), Castles, S. & Miller, M.J. (2009) The Age of Migration: International Population Movements in the Modern World (neljäs painos). Palgrave Macmillan, Basingstoke. Castles, S. & Miller, M.J. (1993) The Age of Migration: International Population Movements in the Modern World. Macmillan, Lontoo. Cresswell, T. (2006) On the Move: Mobility in the Modern Western World. Routledge, Lontoo. Ghosh, B. (1998) Huddled Masses and Uncertain Shores. Insights into Irregular Migration. Martinus Nijhoff Publishers, Haag. Jordan, B. and Düvell, F. (2002) Irregular Migration: The Dilemmas of Transnational Mobility. Edward Elgar, Cheltenham. King, R., Black, R., Collyer, M., Fielding, A. & Skeldon, R. (2010) The Atlas of Human Migration. Earthscan, Lontoo. King, R. & Skeldon, R. (2010) Mind the Gap! Integrating Approaches to Internal and International Migration. Journal of Ethnic and Migration Studies 36(10), Malmberg, G. (1997) Time and Space in International Migration, teoksessa Hammar, T., Brochmann, G., Tamas, K. & Faist, T.(toim.) International Migration, Immobility and Development. Multidisciplinary Perspectives. Berg, Oxford, Urry, J. (2007) Mobilities. Polity, Cambridge. Urry, J. (2000) Sociology beyond Society: Mobilities for the 21st Century. Routledge, Lontoo.

Siirtolaisuus RAJAT LIIKKEESSÄ MIKSI SIIRTOLAISUUS ON MERKITYKSELLISTÄ? PAULIN HOUNTONDJI GUY STANDING. yhteiskunnallinen aikakauslehti #1/2014

Siirtolaisuus RAJAT LIIKKEESSÄ MIKSI SIIRTOLAISUUS ON MERKITYKSELLISTÄ? PAULIN HOUNTONDJI GUY STANDING. yhteiskunnallinen aikakauslehti #1/2014 Siirtolaisuus yhteiskunnallinen aikakauslehti #1/2014 RAJAT LIIKKEESSÄ GUY STANDING MIKSI SIIRTOLAISUUS ON MERKITYKSELLISTÄ? PAULIN HOUNTONDJI Paperittomat ovat täydellistä uusliberaalia työvoimaa: joustavaa,

Lisätiedot

Liikkuvuuden haaste kansainvälisten muuttoliikkeiden tutkimukselle. Tuomas Martikainen

Liikkuvuuden haaste kansainvälisten muuttoliikkeiden tutkimukselle. Tuomas Martikainen Liikkuvuuden haaste kansainvälisten muuttoliikkeiden tutkimukselle Tuomas Martikainen Siirtolaisuusinstituutti Siirtolaisuusinstituuttisäätiö perustettu vuonna 1974 Juuret Turun yliopiston kaukosiirtolaisuustutkimuksessa

Lisätiedot

Siirtolaisuus ennen ja nyt. Tuomas Martikainen

Siirtolaisuus ennen ja nyt. Tuomas Martikainen Siirtolaisuus ennen ja nyt Tuomas Martikainen Siirtolaisuusinstituutti Siirtolaisuusinstituuttisäätiö perustettu vuonna 1974 Juuret Turun yliopiston kaukosiirtolaisuustutkimuksessa Ainoa muuttoliikkeiden

Lisätiedot

Paluumuuttaja: Ollapa jo suomalainen Spirit-hanke

Paluumuuttaja: Ollapa jo suomalainen Spirit-hanke Paluumuuttaja: Ollapa jo suomalainen Inkeriläisten alkuperäinen asuinalue sijaitsee nykyään Pietaria ympäröivällä Leningradin alueella Luoteis-Venäjällä. Savosta, Jääskestä, Lappeelta ja Viipurista tulleita

Lisätiedot

Mitä pakolaisuus on? Annu Lehtinen Toiminnanjohtaja Suomen Pakolaisapu

Mitä pakolaisuus on? Annu Lehtinen Toiminnanjohtaja Suomen Pakolaisapu Mitä pakolaisuus on? Annu Lehtinen Toiminnanjohtaja Suomen Pakolaisapu 1 Suomen Pakolaisapu Työtä uutta alkua varten Suomen Pakolaisapu tukee pakolaisia ja maahanmuuttajia toimimaan aktiivisesti yhteiskunnassa

Lisätiedot

Mikä ihmeen Global Mindedness?

Mikä ihmeen Global Mindedness? Ulkomaanjakson vaikutukset opiskelijan asenteisiin ja erilaisen kohtaamiseen Global Mindedness kyselyn alustavia tuloksia Irma Garam, CIMO LdV kesäpäivät 4.6.2 Jun- 14 Mikä ihmeen Global Mindedness? Kysely,

Lisätiedot

Hyvinvointivaltio Suomi tarvitsee maahanmuuttajia. Fatbardhe Hetemaj 18.11.2014

Hyvinvointivaltio Suomi tarvitsee maahanmuuttajia. Fatbardhe Hetemaj 18.11.2014 Hyvinvointivaltio Suomi tarvitsee maahanmuuttajia Fatbardhe Hetemaj 18.11.2014 Suomen väestöllinen huoltosuhde vuosina 1970-2040 Lähde: valtiovarainministeriö Osaamista katoaa valtava määrä Työvoima 2,5

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Harjoituspaketti 2. 17. helmikuuta 2008

Harjoituspaketti 2. 17. helmikuuta 2008 17. helmikuuta 2008 ISLP:n Kansainvälinen tilastotieteellisen lukutaidon kilpailu (International Statistical Literacy Competition of the ISLP) http://www.stat.auckland.ac.nz/~iase/islp/competition Harjoituspaketti

Lisätiedot

IO1.A5 Moduli 3 Maahanmuuttajan kotoutumisteoriaa ja malleja

IO1.A5 Moduli 3 Maahanmuuttajan kotoutumisteoriaa ja malleja IO1.A5 Moduli 3 Maahanmuuttajan kotoutumisteoriaa ja malleja Modulin/osan sisältö Teoreettisia malleja kotoutumisesta maahanmuuttajan uudessa kotimaassa Modulin tavoite on esittää: - kotoutumisen ideat

Lisätiedot

Muuttoliikkeiden ja liikkuvuuden dynamiikkaa historiasta nykypäivään ja tulevaisuuteen Suomessa. Elli Heikkilä

Muuttoliikkeiden ja liikkuvuuden dynamiikkaa historiasta nykypäivään ja tulevaisuuteen Suomessa. Elli Heikkilä Muuttoliikkeiden ja liikkuvuuden dynamiikkaa historiasta nykypäivään ja tulevaisuuteen Suomessa Elli Heikkilä Amerikansuomalaisten ensimmäisen ja toisen sukupolven alueellinen sijoittuminen USA:ssa

Lisätiedot

Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Lapin ELY-alueella

Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Lapin ELY-alueella Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Lapin ELY-alueella Kotouttamisen osaamiskeskuksen ja ELYkeskuksen aluekoulutus Rovaniemi 11.12.214 Villiina Kazi Asiantuntija Yleisiä maahanmuuton suuntaviivoja Maahanmuuttajat

Lisätiedot

GLOBALISAATIO A R K - C T U L E V A I S U U D E N S U U N N I T T E L U R Y H M Ä

GLOBALISAATIO A R K - C T U L E V A I S U U D E N S U U N N I T T E L U R Y H M Ä GLOBALISAATIO ARK-C5005 TULEVAISUUDEN SUUNNITTELU RYHMÄ 1 1.3.2017 GLOBALISAATIO "maapalloistuminen tai maailmanlaajuistuminen" ihmisten ja alueiden jatkuvaa maailmanlaajuista yhtenäistymistä kansainvälisen

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Maahanmuuton ja kotouttamisen tila tänään

Maahanmuuton ja kotouttamisen tila tänään Maahanmuuton ja kotouttamisen tila tänään Integration 2018 -tapahtuma, Helsinki 18.9.2018 Pasi Saukkonen Havaintoja laajasta kokonaisuudesta 18.9.2018 Pasi Saukkonen / Kaupunkitutkimus ja -tilastot 2 Mitä

Lisätiedot

Kansalaisuuden teot ja toiminnot

Kansalaisuuden teot ja toiminnot Kansalaisuuden teot ja toiminnot vastaanottokeskuksessa SOSIAALIPEDAGOGIIKAN PÄIVÄT 2017 PÄIVIKKI RAPO, ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Johdattelua aiheeseen Tuolla vastapäisessä rakennuksessa on teollisuusompelukoneita,

Lisätiedot

Maahanmuuton ja kotouttamisen tila tänään

Maahanmuuton ja kotouttamisen tila tänään Maahanmuuton ja kotouttamisen tila tänään Integration 2018 -tapahtuma, Helsinki 18.9.2018 Pasi Saukkonen Halki, poikki ja pinoon Maahanmuutto on avittanut Ruotsin talouskasvua, sillä se on nuorentanut

Lisätiedot

VTT, Dos. Tiina Silvasti Jyväskylän yliopisto Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos Yhteiskuntapolitiikka

VTT, Dos. Tiina Silvasti Jyväskylän yliopisto Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos Yhteiskuntapolitiikka VTT, Dos. Tiina Silvasti Jyväskylän yliopisto Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos Yhteiskuntapolitiikka Luentorunko Luennon lähtökohdat riittääkö ruoka? Kriisit: Vuosien 2007-2008 ruokakriisi Väestönkasvu

Lisätiedot

Maahanmuuttajaperheiden lasten ja nuorten kotoutuminen Suomeen

Maahanmuuttajaperheiden lasten ja nuorten kotoutuminen Suomeen Maahanmuuttajaperheiden lasten ja nuorten kotoutuminen Suomeen Ulla Hämäläinen Yhteistyökumppanit Laura Ansala Aalto Matti Sarvimäki Aalto / VATT 18.4.2016 Vuosi 2015: turvapaikanhakijoiden määrä kymmenkertaistui

Lisätiedot

Yleistä maahanmuutosta. suurimmat Suomeen muuton syyt: rakkaus työ tai opiskelu humanitaariset syyt. (turvapaikanhakijat, kiintiöpakolaiset)

Yleistä maahanmuutosta. suurimmat Suomeen muuton syyt: rakkaus työ tai opiskelu humanitaariset syyt. (turvapaikanhakijat, kiintiöpakolaiset) Yleistä maahanmuutosta suurimmat Suomeen muuton syyt: rakkaus työ tai opiskelu humanitaariset syyt (turvapaikanhakijat, kiintiöpakolaiset) Suomen väestöstä ulkomaalaisia vuonna 2012 oli n.4 % (195 511henk.)

Lisätiedot

Ajankohtainen tilanne maahanmuuttokysymyksissä Hallintotuomioistuinpäivä Kansliapäällikkö Päivi Nerg, Sisäministeriö

Ajankohtainen tilanne maahanmuuttokysymyksissä Hallintotuomioistuinpäivä Kansliapäällikkö Päivi Nerg, Sisäministeriö Ajankohtainen tilanne maahanmuuttokysymyksissä 2.2.2016 Hallintotuomioistuinpäivä Kansliapäällikkö Päivi Nerg, Sisäministeriö Eurooppa ja maahanmuuttopaineet 1. Tilannekuvaa 2. EU:n toimenpiteet 3. Suomen

Lisätiedot

Kilpailu tulevaisuuden Suomelle

Kilpailu tulevaisuuden Suomelle Kalle Nieminen Asiantuntija, Sitra 28.11.2016 Miksi juuri nyt? Megatrendit 2016 Osaamisen tunnistaminen tulevaisuudessa Ratkaisu 100 Kilpailu tulevaisuuden Suomelle 1 Miten haaste on valittu? 1. 2. 3.

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Ruotsinsuomalaiset ja suomalaiset voimavaroina toisilleen

Ruotsinsuomalaiset ja suomalaiset voimavaroina toisilleen Ruotsinsuomalaiset ja suomalaiset voimavaroina toisilleen Tutkimusjohtaja Elli Heikkilä Siirtolaisuusinstituutti Dynaaminen ruotsinsuomalaisuus -seminaari Turun Kansainväliset Kirjamessut 4.10.2015 1 Muuttovirrat

Lisätiedot

Hannu Niemi / Optula Rikoksentorjunta kunnissa seminaari 21.9.2011. Ulkomaalaiset rikoksentekijöinä ja uhreina

Hannu Niemi / Optula Rikoksentorjunta kunnissa seminaari 21.9.2011. Ulkomaalaiset rikoksentekijöinä ja uhreina Hannu Niemi / Optula Rikoksentorjunta kunnissa seminaari 21.9.2011 Ulkomaalaiset rikoksentekijöinä ja uhreina Maahanmuuttajat 168 000 maahanmuuttajaa (ulkomaan kansalaista) vuonna 2010 Vuonna 1990 vastaava

Lisätiedot

Suomalaistuuko islam? Islamilaistuuko Suomi? Husein Muhammed Lakimies, tietokirjailija Luetaan yhdessä -verkosto Hyvinkää 15.10.

Suomalaistuuko islam? Islamilaistuuko Suomi? Husein Muhammed Lakimies, tietokirjailija Luetaan yhdessä -verkosto Hyvinkää 15.10. Suomalaistuuko islam? Islamilaistuuko Suomi? Husein Muhammed Lakimies, tietokirjailija Luetaan yhdessä -verkosto Hyvinkää 15.10.2011 Väite1: islam suomalaistuu Eurooppalaisiin, varsin maallistuneisiin

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

RAHAPÄIVÄ 20.9.2011 Megatrendien hyödyntäminen. Matti Alahuhta Toimitusjohtaja, KONE Oyj

RAHAPÄIVÄ 20.9.2011 Megatrendien hyödyntäminen. Matti Alahuhta Toimitusjohtaja, KONE Oyj RAHAPÄIVÄ 20.9.2011 Megatrendien hyödyntäminen Matti Alahuhta Toimitusjohtaja, KONE Oyj Agenda Taloudellinen kehitys Johtaminen megatrendejä hyödyntäen Johtaminen tämän päivän epävarmassa ympäristössä

Lisätiedot

Globaalin kehityksen epävarmuus

Globaalin kehityksen epävarmuus Globaalin kehityksen epävarmuus Metsäalan tulevaisuusseminaari, 1.11.2007 Jukka Pirttilä Tutkimuskoordinaattori Palkansaajien tutkimuslaitos Puheen rakenne Kyse talouden globalisaatiosta: kansallisten

Lisätiedot

Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Pirkanmaan ELY-alueella

Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Pirkanmaan ELY-alueella Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Pirkanmaan ELY-alueella Kotouttamisen osaamiskeskuksen ja ELYkeskuksen aluekoulutus 14.1.215 Villiina Kazi Yleisiä maahanmuuton suuntaviivoja Maahanmuuttajat keskittyvät

Lisätiedot

Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Lapin ELY-alueella

Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Lapin ELY-alueella Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Lapin ELY-alueella Kotouttamisen osaamiskeskuksen ja ELYkeskuksen aluekoulutus Rovaniemi 11.12.214 Villiina Kazi Asiantuntija Yleisiä maahanmuuton suuntaviivoja Maahanmuuttajat

Lisätiedot

Hyvästä paras. Miksi jotkut yritykset menestyvät ja toiset eivät?

Hyvästä paras. Miksi jotkut yritykset menestyvät ja toiset eivät? 1 Hyvästä paras Miksi jotkut yritykset menestyvät ja toiset eivät? Nimi: Nina Granqvist Päivämäärä: Teos: Hyvästä paras Kirjailija: Jim Collins Kirjapisteet: 3 2 Jim Collinsin teos Hyvästä paras on noussut

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Luottamusta rakentamassa kotoutumiskentällä. Johanna Leinonen ja Elina Turjanmaa Kaikilla on oikeus kotiseutuun -seminaari, 13.4.

Luottamusta rakentamassa kotoutumiskentällä. Johanna Leinonen ja Elina Turjanmaa Kaikilla on oikeus kotiseutuun -seminaari, 13.4. Luottamusta rakentamassa kotoutumiskentällä Johanna Leinonen ja Elina Turjanmaa Kaikilla on oikeus kotiseutuun -seminaari, 13.4.2018 Esityksen sisältö Kotoutuminen ja luottamus määritelmiä Maahan muuttaneiden

Lisätiedot

Kaikkien osaaminen käyttöön

Kaikkien osaaminen käyttöön Kaikkien osaaminen käyttöön miksi aihe on Sitralle ja Suomelle keskeinen ja miten Sitran Ratkaisu 100 -haastekilpailu vie asiaa eteenpäin? Kalle Nieminen Asiantuntija, Sitra 13.12.2016 Kaikkien osaaminen

Lisätiedot

Sanastoa. Kotopaikka-hanke

Sanastoa. Kotopaikka-hanke Kotopaikka-hanke 16.3.2018 Etnisyys Sanan alkuperä on sanoissa heimo, rotu ja kansa. Etnisyys jaetaan objektiiviseen ja subjektiiviseen etnisyyteen. Objektiivisella etnisyydellä tarkoitetaan ulkoisesti

Lisätiedot

Kuopion muuttoliike 2015 Tilastotiedote 8 /2016

Kuopion muuttoliike 2015 Tilastotiedote 8 /2016 Kuopion muuttoliike 2015 Tilastotiedote 8 /2016 Kuopion viime vuosien hyvä väestönkasvu perustuu muuttovoittoon. Keitä nämä muuttajat ovat? Tässä tiedotteessa kuvataan muuttajien taustatietoja kuten, mistä

Lisätiedot

Miksi jokaisen osaaminen pitäisi saada hyödynnettyä?

Miksi jokaisen osaaminen pitäisi saada hyödynnettyä? 15.3. MAAHANMUUTTAJAT AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA Miksi jokaisen osaaminen pitäisi saada hyödynnettyä? Kalle Nieminen, asiantuntija Miksi jokaisen osaaminen pitäisi saada hyödynnettyä? Megatrendit Kestävyyskriisi

Lisätiedot

Maahanmuuttajat keskittyvät Uudellemaalle

Maahanmuuttajat keskittyvät Uudellemaalle Maahanmuuttajat keskittyvät Uudellemaalle Pohjois-Pohjanmaa; Pohjanmaa; 3,8 Etelä-Pohjanmaa; 1,2 2, Kainuu;,6 Lappi; 1, Keski-Suomi; 2, Pohjois-Savo; 1, Pohjois-Karjala; 2,2 Etelä-Savo; 1,3 Kaakkois-Suomi;,

Lisätiedot

ROMANIT - vanha vähemmistö Romanit ovat lähteneet Intiasta 800-luvulla ja asettuneet Eurooppaan 1300-luvulta alkaen.

ROMANIT - vanha vähemmistö Romanit ovat lähteneet Intiasta 800-luvulla ja asettuneet Eurooppaan 1300-luvulta alkaen. Koulutusaineiston pohdintatehtäviä ROMANIT EUROOPASSA Ihmisoikeudet, liikkuvuus ja lapset 1. OSA: ROMANIT - Vähemmistönä Euroopassa ROMANIT - vanha vähemmistö Romanit ovat lähteneet Intiasta 800-luvulla

Lisätiedot

Jumalan lupaus Abrahamille

Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Monimuotoiset työyhteisöt puhtausalalla - maahanmuuttajat työelämässä Mikko Laakkonen

Monimuotoiset työyhteisöt puhtausalalla - maahanmuuttajat työelämässä Mikko Laakkonen Monimuotoiset työyhteisöt puhtausalalla - maahanmuuttajat työelämässä Mikko Laakkonen 24.9.2019 pam.fi THE BIG PICTURE SIIRTOLAISUUS GLOBAALINA ILMIÖNÄ Sekä vapaaehtoisesti että pakon edessä. Noin 200-250

Lisätiedot

Turvapaikanhakijat Uhka vai mahdollisuus, vai kumpaakin? OIVA KALTIOKUMPU SUOMALAINEN KLUBI PORI

Turvapaikanhakijat Uhka vai mahdollisuus, vai kumpaakin? OIVA KALTIOKUMPU SUOMALAINEN KLUBI PORI Turvapaikanhakijat Uhka vai mahdollisuus, vai kumpaakin? OIVA KALTIOKUMPU SUOMALAINEN KLUBI PORI 10.12.2015 Tilanne tänään Euroopan talous lamassa Suomen talous kestämättömällä tiellä Suomen työttömyys

Lisätiedot

Nuorten pakolaistaustaisten kokemuksia

Nuorten pakolaistaustaisten kokemuksia Nuorten pakolaistaustaisten kokemuksia koulutuksesta ja työelämästä Eveliina Lyytinen Erikoistutkija (evlyyt@utu.fi) Coming of Age in Exile (CAGE) hanke Esityksen sisältö 1. Kotoutumisen teoriaa 2. Coming

Lisätiedot

KONEen tilinpäätös tammikuuta 2008 Matti Alahuhta, pääjohtaja. KONE Corporation

KONEen tilinpäätös tammikuuta 2008 Matti Alahuhta, pääjohtaja. KONE Corporation KONEen tilinpäätös 2007 25. tammikuuta 2008 Matti Alahuhta, pääjohtaja 1 KONE Corporation Q4 Saatujen tilausten ja liikevoiton voimakas kasvu jatkui 10-12/2007 10-12/2006 Hist. muutos Vert. muutos Saadut

Lisätiedot

Maahanmuuton ja kotoutumisen lähitulevaisuuden haasteet. Tuomas Martikainen

Maahanmuuton ja kotoutumisen lähitulevaisuuden haasteet. Tuomas Martikainen Maahanmuuton ja kotoutumisen lähitulevaisuuden haasteet Tuomas Martikainen 10 kansainvälistä trendiä 1. Kv. muuttajien määrä 3,4 % väestöstä (258 milj. 2017) 2. Pakolaisuus kasvaa (2017) - 23 milj. kansainvälisiä

Lisätiedot

Numerologiaa yksinkertaisille

Numerologiaa yksinkertaisille 1.12.2006 Numerologiaa yksinkertaisille Laadustaan tunnetulla Suomi24-palstalla on mainittu, 1 että kampanjaltani putosi pohja pois, koska Suomi on tänä vuonna ottanut vastaan vain 75 kiintiöpakolaista,

Lisätiedot

Pohjoisen. Helsinki Suomessa ja Etelä-Suomessa. pääkaupunkien verkosto. Oulu Pohjois-Suomessa - Pohjoisen keskuksia. Eija Salmi

Pohjoisen. Helsinki Suomessa ja Etelä-Suomessa. pääkaupunkien verkosto. Oulu Pohjois-Suomessa - Pohjoisen keskuksia. Eija Salmi Ihmisten Metropoli Pohjoisen horisontista Helsinki Suomessa ja Etelä-Suomessa - maailman pääkaupunkien verkosto Oulu Pohjois-Suomessa - Pohjoisen keskuksia METROPOLI - KÄSITE Vakiintunut suomalaiseen hallinto-

Lisätiedot

Global Pension Plan TARPEEKSI UNELMOITU! ON AIKA ELÄÄ!

Global Pension Plan TARPEEKSI UNELMOITU! ON AIKA ELÄÄ! TARPEEKSI UNELMOITU! ON AIKA ELÄÄ! GPP on ohjelma, missä hyvin toimeentulevat rahoittajat suunnittelevat investoivansa iäkkäiden ihmisten eläkevakuutuksiin. Siksi GPP etsii 100.000 henkilöä, jotka haluavat

Lisätiedot

Monikulttuuriset yritykset

Monikulttuuriset yritykset Monikulttuuriset yritykset 23.11.2017 Projektijohtaja Markku Lahtinen Helsingin seudun kauppakamari markku.lahtinen@chamber.fi Twitter: @Fondeo COME www.come2.fi Kauppakamari Perustettu 1917 Keskuskauppakamari

Lisätiedot

Uudet suomalaiset vuokralaisina - vuokrasuhteisiin liittyvä lainsäädäntö. Timo Mutalahti Konsernilakimies Y-Säätiö

Uudet suomalaiset vuokralaisina - vuokrasuhteisiin liittyvä lainsäädäntö. Timo Mutalahti Konsernilakimies Y-Säätiö Uudet suomalaiset vuokralaisina - vuokrasuhteisiin liittyvä lainsäädäntö Timo Mutalahti Konsernilakimies Y-Säätiö 1 Ketä ovat suomalaiset? Suomen kansalaisuus voi perustua kansalaisuuslain mukaan vanhemman

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Liiketoimintakatsaus 2007

Liiketoimintakatsaus 2007 Liiketoimintakatsaus 27 Matti Alahuhta, pääjohtaja 1 KONE Corporation Sisältö 1. Liiketoimintakatsaus 27 2. Liiketoimintaa ohjaavat megatrendit 3. Visio ja strategia 4. Uudet kehitysohjelmat 5. Näkymät

Lisätiedot

Sisällys. Johdanto... 11. I Monikulttuurisuus ja maahanmuutto...17. 1 Maastamuutto Suomesta ja maahanmuutto Suomeen... 18

Sisällys. Johdanto... 11. I Monikulttuurisuus ja maahanmuutto...17. 1 Maastamuutto Suomesta ja maahanmuutto Suomeen... 18 Sisällys Johdanto... 11 I Monikulttuurisuus ja maahanmuutto...17 1 Maastamuutto Suomesta ja maahanmuutto Suomeen... 18 Siirtolaisuus ja maastamuutto Suomesta... 18 Maahanmuutto Suomeen...23 Mitä monikulttuurisuus

Lisätiedot

Väestökatsaus. Lokakuu 2015

Väestökatsaus. Lokakuu 2015 Väestökatsaus Lokakuu 2015 Turun ennakkoväkiluku oli lokakuun lopussa 185 747, jossa oli kasvua vuodenvaihteesta 1 923 henkeä. Elävänä syntyneet 1 634 Kuolleet 1 467 Syntyneiden enemmyys 167 Kuntien välinen

Lisätiedot

Global Mindedness kysely. Muuttaako vaihto-opiskelu opiskelijan asenteita? Kv päivät Tampere May- 14

Global Mindedness kysely. Muuttaako vaihto-opiskelu opiskelijan asenteita? Kv päivät Tampere May- 14 Global Mindedness kysely Muuttaako vaihto-opiskelu opiskelijan asenteita? Kv päivät Tampere 13.5. May- 14 Mistä olikaan kyse? GM mittaa, kuinka vastaajat suhtautuvat erilaisen kohtaamiseen ja muuttuuko

Lisätiedot

Maailmantalouden trendit

Maailmantalouden trendit Maailmantalouden trendit Maailmantalouden kehitystrendit lyhyellä ja pitkällä aikavälillä ja niiden vaikutukset suomalaiseen metsäteollisuuteen. Christer Lindholm Maailmantalouden trendit 25.05.2011 1

Lisätiedot

23. Yhteisvaluutta-alueet ja Euroopan rahaliitto (Mankiw&Taylor, Ch 38)

23. Yhteisvaluutta-alueet ja Euroopan rahaliitto (Mankiw&Taylor, Ch 38) 23. Yhteisvaluutta-alueet ja Euroopan rahaliitto (Mankiw&Taylor, Ch 38) 1. Euron synty 2. Yhteisvaluutan hyödyt ja kustannukset 3. Onko EU optimaalinen yhteisvaluutta-alue? 4. Yhteisvaluutta-alueet ja

Lisätiedot

Kommentteja Robert Arnkilin puheenvuoroon Tutkimuksen ja käytännön vuoropuhelu. Keijo Räsänen keijo.rasanen@aalto.fi

Kommentteja Robert Arnkilin puheenvuoroon Tutkimuksen ja käytännön vuoropuhelu. Keijo Räsänen keijo.rasanen@aalto.fi Kommentteja Robert Arnkilin puheenvuoroon Tutkimuksen ja käytännön vuoropuhelu Keijo Räsänen keijo.rasanen@aalto.fi 1. Mitä Robert sanoi, ymmärrykseni mukaan 2. Kommenttieni tausta, osin samanlaisessa

Lisätiedot

Kansanedustajat, syksy 2015

Kansanedustajat, syksy 2015 Kansanedustajat, syksy 215 1. Puolue 1 2 4 Keskusta Kokoomus Kristillisdemokraatit Perussuomalaiset Ruotsalainen kansanpuolue Sosialidemokraatit Vasemmistoliitto Vihreät 4 2. Vastaajan sukupuoli 1 2 Nainen

Lisätiedot

Aihealue: Siirtolaisuus rajoja ja siltoja. Osio 2: Siirtolaisuus kokemuksena ihmiset tarinoiden takana

Aihealue: Siirtolaisuus rajoja ja siltoja. Osio 2: Siirtolaisuus kokemuksena ihmiset tarinoiden takana Aihealue: Siirtolaisuus rajoja ja siltoja Osio 2: Siirtolaisuus kokemuksena ihmiset tarinoiden takana Siirtolaisten elämäntarinat jäävät aivan liian usein piiloon karttojen, kaavioiden ja tilastojen taakse.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Vapaa-ajan asukkaat mökkikuntansa vaikuttajina. Valtakunnalliset kansalaisyhteiskunnan tutkimuksen ja kehittämisen päivät 14.2.

Vapaa-ajan asukkaat mökkikuntansa vaikuttajina. Valtakunnalliset kansalaisyhteiskunnan tutkimuksen ja kehittämisen päivät 14.2. Vapaa-ajan asukkaat mökkikuntansa vaikuttajina Valtakunnalliset kansalaisyhteiskunnan tutkimuksen ja kehittämisen päivät 14.2.2013 Manu Rantanen 18.2.2013 1 Näkökulmat Vaikuttaminen - (vapaa-ajan)asukasosallistuminen

Lisätiedot

PAPERITTOMIEN MAJATALO: MILLAISIA RATKAISUJA ULKOMAALAISTEN ASUNNOTTOMUUTEEN HELSINGISSÄ?

PAPERITTOMIEN MAJATALO: MILLAISIA RATKAISUJA ULKOMAALAISTEN ASUNNOTTOMUUTEEN HELSINGISSÄ? PAPERITTOMIEN MAJATALO: MILLAISIA RATKAISUJA ULKOMAALAISTEN ASUNNOTTOMUUTEEN HELSINGISSÄ? 27.5.2015 Markus Himanen Puh. +358 400 409 596 vapaaliikkuvuus@gmail.com www.vapaaliikkuvuus.net www.facebook.com/vapaaliikkuvuus

Lisätiedot

Siirtolaisuusinstituutti osaamista muuttoliikkeistä, etnisyydestä ja monikulttuurisuudesta. Tuomas Martikainen & Jarno Heinilä

Siirtolaisuusinstituutti osaamista muuttoliikkeistä, etnisyydestä ja monikulttuurisuudesta. Tuomas Martikainen & Jarno Heinilä Siirtolaisuusinstituutti osaamista muuttoliikkeistä, etnisyydestä ja monikulttuurisuudesta Tuomas Martikainen & Jarno Heinilä TAKO-kevätseminaari, Helsinki, 12.2.2018 Miksi täällä tänään? 1. Haluamme tehdä

Lisätiedot

Aamunavaus yläkouluihin, lukioihin ja ammattikouluihin

Aamunavaus yläkouluihin, lukioihin ja ammattikouluihin Aamunavaus yläkouluihin, lukioihin ja ammattikouluihin Punainen Risti on maailmanlaajuinen järjestö, jonka päätehtävänä on auttaa hädässä olevia ihmisiä. Järjestön toiminta pohjautuu periaatteisiin, jotka

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Maanviljelijä ja kylvösiemen

Nettiraamattu lapsille. Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

KV-verkostot tunturissa Megatrendit & Ratkaisu 100 Suomi pärjää vain osaamiselle

KV-verkostot tunturissa Megatrendit & Ratkaisu 100 Suomi pärjää vain osaamiselle KV-verkostot tunturissa Megatrendit & Ratkaisu 100 Suomi pärjää vain osaamiselle Kalle Nieminen, Sitra @nieminenkalle Miten haaste on valittu? 1. 2. 3. Kysyimme suomalaisilta, mikä haaste Suomen on ratkaistava?

Lisätiedot

LIITTEET. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE

LIITTEET. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.2.2014 COM(2014) 96 final ANNEES 1 to 2 LIITTEET asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Seksityö ja maahanmuutto Suomessa. Elani Nassif

Seksityö ja maahanmuutto Suomessa. Elani Nassif Seksityö ja maahanmuutto Suomessa Elani Nassif Tutkimuksen tavoite Ymmärtää miksi ja miten seksityöntekijät ja erityisesti maahanmuuttajat /ulkomaalaiset seksityöntekijät jäävät systeemin ulkopuolelle

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

Globaali muuttoliike ja nuoruus

Globaali muuttoliike ja nuoruus Globaali muuttoliike ja nuoruus tt Yhteiset lapsemme -seminaari Monikulttuuriset nuoret Euroopassa 9.11.2017 Leena Suurpää MAAILMALLA Globaali muuttoliike nuorisoliikkeenä Nuorten määrä maapallolla on

Lisätiedot

Hyvä vanheneminen ja arkielämä: Kysymyksiä ja mahdollisia vastauksia

Hyvä vanheneminen ja arkielämä: Kysymyksiä ja mahdollisia vastauksia IKÄAKATEMIA TO 19.9-2013 FINLANDIA Hyvä vanheneminen ja arkielämä: Kysymyksiä ja mahdollisia vastauksia Jyrki Jyrkämä Professori (em.) Sosiaaligerontologia, sosiologia Gerontologian tutkimuskeskus, JY

Lisätiedot

Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Itä-Suomen ELY-alueella

Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Itä-Suomen ELY-alueella Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Itä-Suomen ELY-alueella Kotouttamisen osaamiskeskuksen ja ELYkeskuksen aluekoulutus Kuopio 21.11.2014 Villiina Kazi Asiantuntija Maahanmuuton määrä kasvaa mutta myös tasaantuu

Lisätiedot

LAUKAAN TILASTOKATSAUS VÄESTÖ

LAUKAAN TILASTOKATSAUS VÄESTÖ LAUKAAN TILASTOKATSAUS VÄESTÖ 1981 1982 1983 1984 1985 1986 1987 1988 1989 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 VÄESTÖN

Lisätiedot

Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista

Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista Ulkomaalaiset Suomessa Yliaktuaari, Tilastokeskus Esityksessäni Hieman historiallista näkökulmaa ulkomaalaisuuteen Ulkomaalaiset Suomessa Ulkomaalaisten hedelmällisyys

Lisätiedot

Työmarkkinat, sukupuoli

Työmarkkinat, sukupuoli Työmarkkinat, maahanmuuttajuus ja sukupuoli VTT Annika Forsander Eurooppalaisen maahanmuuton II maailmansodan jälkeiset vaiheet... Toisen maailmansodan jälkeen alkoi eurooppalaisen muuttoliikkeen ensimmäinen

Lisätiedot

Maahanmuuton tilannekuva. Paasikivi-seuran kokous Kansliapäällikkö Päivi Nerg, Sisäministeriö

Maahanmuuton tilannekuva. Paasikivi-seuran kokous Kansliapäällikkö Päivi Nerg, Sisäministeriö Maahanmuuton tilannekuva Paasikivi-seuran kokous 2.11.2015 Kansliapäällikkö Päivi Nerg, Sisäministeriö 215 miljoonaa maahanmuuttajaa koko maailmassa. Näistä pakolaisia 45,1 miljoonaa Pohjois- ja Etelä-

Lisätiedot

Selvitys: Yritysten näkemyksiä vieraskielisestä työvoimasta, kohdemarkkinoista ja suhdanteista 1/2017

Selvitys: Yritysten näkemyksiä vieraskielisestä työvoimasta, kohdemarkkinoista ja suhdanteista 1/2017 Selvitys: Yritysten näkemyksiä vieraskielisestä työvoimasta, kohdemarkkinoista ja suhdanteista 1/2017 Helsingin seudun kauppakamari COME Chamber of Multicultural Enterprises Tutkimuksesta Kyselyn vastausaika

Lisätiedot

Vapauta Uhri. Ihmiskauppa, prostituutio ja porno

Vapauta Uhri. Ihmiskauppa, prostituutio ja porno Vapauta Uhri Ihmiskauppa, prostituutio ja porno Ihmiskauppa: Sandran tarina Uhrin tyypillinen tarina -Useimmat uhrit saapuvat Kyprokselle samalla tavalla: he ovat vastanneet lehti-ilmoitukseen tai työnvälitysfirman

Lisätiedot

Muslimimiehet diasporassa

Muslimimiehet diasporassa Muslimimiehet diasporassa * sukupuolijärjestelmän keskeisiä piirteitä arabimaailmassa * tapausesimerkki Pohjois - Marokosta * kohtaamisia läntisen hyvinvointivaltion kanssa hegemoninen sukupuoli rajul

Lisätiedot

International Migration Outlook: SOPEMI - 2006 Edition. Kansainvälinen muuttoliikkeen näkymät: SOPEMI vuoden 2006 painos.

International Migration Outlook: SOPEMI - 2006 Edition. Kansainvälinen muuttoliikkeen näkymät: SOPEMI vuoden 2006 painos. International Migration Outlook: SOPEMI - 2006 Edition Summary in Finnish Kansainvälinen muuttoliikkeen näkymät: SOPEMI vuoden 2006 painos Suomenkielinen tiivistelmä Pääkirjoitus Muuttoliikkeen hallinta

Lisätiedot

Bryssel 13. toukokuuta 2011 Nuoret liikkeellä -hanketta koskeva Flash-Eurobarometri

Bryssel 13. toukokuuta 2011 Nuoret liikkeellä -hanketta koskeva Flash-Eurobarometri MEMO/11/292 Bryssel 13. toukokuuta 2011 Bryssel 13. toukokuuta 2011 Nuoret liikkeellä -hanketta koskeva Flash-Eurobarometri Nuorista eurooppalaisista 53 prosenttia muuttaisi ulkomaille töihin Yli puolet

Lisätiedot

Strategiset suunnittelupelit: SimCity ja Civilization

Strategiset suunnittelupelit: SimCity ja Civilization Strategiset suunnittelupelit: SimCity ja Civilization Pekka Hytinkoski HY, Ruralia-instituutti pekka.hytinkoski@helsinki.fi Kaupunginrakennus- ja sivilisaatiosimulaatio (managerointipelit) Will Wright

Lisätiedot

Tarinat johtajan työvälineenä

Tarinat johtajan työvälineenä Tarinat johtajan työvälineenä Tarinatalouden aika Elämme tarinatalouden aikakautta Tuotteitten takana on tarina Steve Jobs ja Apple, Bill Gates ja Microsoft Donald Trump ja presidenttiys Melvin Jones ja

Lisätiedot

Etäisyys katoaa! Purkautuvatko kaupungit? Antti Kurvinen

Etäisyys katoaa! Purkautuvatko kaupungit? Antti Kurvinen Etäisyys katoaa! Purkautuvatko kaupungit? Antti Kurvinen 2.2.2017 Kaupungistumisen perusta taloustieteen näkökulma Jos erikoistumisesta ei ole hyötyä eikä tuotannossa ole mahdollista saavuttaa mittakaavaetuja

Lisätiedot

Siirtolaisuus globalisaation käyttövoimana

Siirtolaisuus globalisaation käyttövoimana Ismo Söderling Siirtolaisuus globalisaation käyttövoimana Julkaistu myös Turun Sanomien yliöartikkelina 15.2.2003 Siirtolaisuusinstituutti Migrationsinstitutet Turku Åbo 2003 http://www.migrationinstitute.fi

Lisätiedot

Maahanmuuttajien integroituminen työmarkkinoille

Maahanmuuttajien integroituminen työmarkkinoille Maahanmuuttajien integroituminen työmarkkinoille Mika Kortelainen, VATT Maahanmuuttajataustaisten nuorten tukeminen työelämään Vantaan ammattiopisto Varia, 25.1.2017 Maahanmuuttajat Suomessa 1980-2012

Lisätiedot

MAAHANMUUTTOON LIITTYVIÄ KÄSITTEITÄ

MAAHANMUUTTOON LIITTYVIÄ KÄSITTEITÄ MAAHANMUUTTOON LIITTYVIÄ KÄSITTEITÄ YHDESSÄ ENEMMÄN MAAHANMUUTTAJAT OSANA YHTEISÖÄ -HANKE KESKI-SUOMEN YHTEISÖJEN TUKI RY Sisällys Alkukartoitus... 1 Etninen tausta... 1 Kansainvälinen suojelu... 1 Kansalaisuus...

Lisätiedot

SAIKA Suomen aineeton pääoma kansallisen talouden ajurina Tulevaisuuden tutkimuskeskus Turun yliopisto

SAIKA Suomen aineeton pääoma kansallisen talouden ajurina Tulevaisuuden tutkimuskeskus Turun yliopisto SAIKA Suomen aineeton pääoma kansallisen talouden ajurina Tulevaisuuden tutkimuskeskus Turun yliopisto SAIKA-tutkimusprojekti 1.11.2009-31.12.2011) Professori Pirjo Ståhle Tulevaisuuden tutkimuskeskus,

Lisätiedot

Kaksi viidestä suomalaisesta on kielteinen maahanmuutolle työntekijät ja opiskelijat toivotetaan tervetulleiksi

Kaksi viidestä suomalaisesta on kielteinen maahanmuutolle työntekijät ja opiskelijat toivotetaan tervetulleiksi TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa.. klo : Kaksi viidestä suomalaisesta on kielteinen maahanmuutolle työntekijät ja opiskelijat toivotetaan tervetulleiksi t ja EU-työntekijät toivotetaan tervetulleiksi, pakolaisia

Lisätiedot

Mistä Hämeenlinnaan muutetaan ja minne täältä muutetaan? Juuso Heinisuo Strategiapäällikkö elinvoima Hämeenlinna

Mistä Hämeenlinnaan muutetaan ja minne täältä muutetaan? Juuso Heinisuo Strategiapäällikkö elinvoima Hämeenlinna Mistä Hämeenlinnaan muutetaan ja minne täältä muutetaan? Juuso Heinisuo Strategiapäällikkö elinvoima Hämeenlinna Väestökehityksen riippuvuudet Asuntojen tarjonta - Asuntokanta - Asuntotuotanto - Ominaisuudet,

Lisätiedot

Piilotettu osaaminen. tunnistammeko kansainväliset osaajat

Piilotettu osaaminen. tunnistammeko kansainväliset osaajat Piilotettu osaaminen tunnistammeko kansainväliset osaajat Työpaikoilla tarvitaan uteliaita ja sitkeitä muutoksentekijöitä. Kansainvälisissä osaajissa on juuri näitä ominaisuuksia. Millaista osaamista työelämä

Lisätiedot

Etnografia palvelumuotoilun lähtökohtana

Etnografia palvelumuotoilun lähtökohtana People-centric problem solving Etnografia palvelumuotoilun lähtökohtana Gemic on strategiseen tutkimukseen, ihmislähtöisiin innovaatioihin ja liiketoiminnan kehittämiseen erikoistunut konsulttitoimisto.

Lisätiedot

Yhteiskuntavastuu kansalaisjärjestötoiminnassa

Yhteiskuntavastuu kansalaisjärjestötoiminnassa Yhteiskuntavastuu kansalaisjärjestötoiminnassa Pentti Lemmetyinen Pääsihteeri Setlementtiliitto Yhteiskuntavastuun käsite Yhteiskuntavastuun käsitettä alettiin Suomessa laajemmin käyttää 1990-luvulla yritystoiminnan

Lisätiedot

Muistatko, miten asiat olivat ennen?

Muistatko, miten asiat olivat ennen? Muistatko, miten asiat olivat ennen? Muistat varmaan ajan, kun jokaisella menestyvällä yrityksellä oli vähintään yksi oma palvelin? Muistat varmaan myös, että palvelimen käyttöönottoprojekti oli lähes

Lisätiedot

Turvapaikanhakija: Perheen pitkä matka uuteen kotimaahan Spirit-hanke

Turvapaikanhakija: Perheen pitkä matka uuteen kotimaahan Spirit-hanke Turvapaikanhakija: Perheen pitkä matka uuteen kotimaahan Afganistanissa on käyty sisällissotaa vuodesta 1978 lähtien. Vuosien saatossa konfliktin osapuolet ovat vaihdelleet, ja siihen on osallistunut myös

Lisätiedot

Useasti Kysyttyä ja Vastattua

Useasti Kysyttyä ja Vastattua 1. Miksen ostaisi tykkääjiä, seuraajia tai katsojia? Sinun ei kannata ostaa palveluitamme mikäli koet että rahasi kuuluvat oikeastaan kilpailijoidesi taskuun. 2. Miksi ostaisin tykkääjiä, seuraajia tai

Lisätiedot