Millaista rahoitusta on tarjolla? EU:n Luova Eurooppa -ohjelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Millaista rahoitusta on tarjolla? EU:n Luova Eurooppa -ohjelma"

Transkriptio

1 Millaista rahoitusta on tarjolla? EU:n Luova Eurooppa -ohjelma EU:n Luova Eurooppa & visuaaliset taiteet Hanna Hietaluoma-Hanin & Riikka Koivula Luova Eurooppa / Kulttuuri Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO

2 Päivän tavoite on ymmärtää... miksi Luova Eurooppa -ohjelma on olemassa miten ideasta työstetään Luova Eurooppa -hanke minkälainen prosessi tuen hakeminen ja hankkeen toteuttaminen on mistä saada lisätietoja ja neuvoja kun haluaa lähteä liikkeelle oman hankeidean kanssa

3 Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Toimii EU:n Luova Eurooppa -ohjelman kansallisena koordinaattorina ja Kulttuurin alaohjelman yhteyspisteenä (Creative Europe Desk) hallinnoi ja tiedottaa myös EU:n koulutus-, kansalaistoiminta-, nuoriso- ja urheiluohjelmista pohjoismaiset Nordplus-ohjelmat Suomen valtion apurahaohjelmat ja kansainvälinen harjoittelu Suomen kielen ja kulttuurin opetus ulkomaisissa yliopistoissa YK:n apulaisasiantuntijat

4 Luova Eurooppa -ohjelma ( ) rahoittaa kulttuuria ja luovia aloja 1,46 mrd. Median alaohjelma 56 % Kulttuurin alaohjelma 31 % Monialainen toimintalinja 13 % Euroopan kulttuuriperinnön sekä kulttuurisen ja kielellisen moninaisuuden vaaliminen Kulttuurialan ja luovien alojen kilpailukyvyn vahvistaminen Kuvat: 1) EC kuvapalvelut 2) Sirkus Aikamoinen, CasCas Ahti Kaukoniemi 3) Mood Gasometer / Julius von Bismarck, Richard Wilhelmer, New Media Facades Frank Hülsbömer

5 Miksi Luova Eurooppa? alan toimijoiden kansainvälisten valmiuksien kasvattaminen eurooppalaisten teosten levitys ja toimijoiden liikkuvuus yleisöpohjan laajentaminen mm. erityisryhmiä huomioimalla

6 Kulttuurin alaohjelman painopisteet Kansainvälisten valmiuksien vahvistaminen Rajat ylittävä levitys ja liikkuvuus Osaamisen kehittäminen (erit. digitalisaatio, yleisötyö ja uudet toimintamallit) Kansainvälinen yhteistyö ja työurien kansainvälistäminen kansainvälistymis- ja verkostoitumismahdollisuudet Kv. kiertueet, näyttelyt ja tapahtumat kirjallisuuden kääntäminen ja levitys yleisötyö & uudet yleisöt Kuvat: Robot as A Tourisi, Techno-Ecologies Niki Passath Het Spectra Ensemble, RE:New Music Karin Borghouts

7 Kulttuurin alaohjelman tukimuodot Eurooppalaiset yhteistyöhankkeet Pienet yhteistyöhankkeet vähintään kolme järjestäjää kolmesta eri maasta EU-tuki enintään 60 % tai Suuret yhteistyöhankkeet vähintään kuusi järjestäjää kuudesta eri maasta EU-tuki enintään 50 % tai 2 M enimmäiskesto 4 v (48 kk) haettavissa vuosittain lokakuussa vuosittain rahoitetaan korkeintaan 100 yhteistyöhanketta, budjetti vuonna 2015 n. 38 M Kuva: Sirkus Aikamoinen (CasCas) Ahti Kaukoniemi

8 Kirjallisuuden käännöshankkeet Lyhyet käännöshankkeet (max. 2v.) Haku vuosittain helmikuussa Monivuotiset puitesopimukset (3 ja 4 v.) Seuraava haku 2017 Eurooppalaiset verkostot 15 jäsentä, 10 maata Seuraava haku 2016 Eurooppalaiset foorumit 1 koordinaattori, 9 jäsentä Seuraavat haut 2015 ja 2016

9 Kuka voi hakea tukea tai ottaa osaa hankkeisiin? kulttuurialoilla tai luovilla aloilla toimivat organisaatiot myös av-alan organisaatiot voivat ottaa osaa yhteistyöhankkeisiin organisaatioiden on tullut olla olemassa oikeushenkilönä vähintään 2 vuotta Hankkeeseen voi osallistua hankkeen vetäjänä (project leader) yhteisjärjestäjänä (partner) Ohjelmamaat (35 maata) EU-jäsenmaat (28) Albania, Bosnia ja Hertsegovina, Islanti, Makedonia, Montenegro, Norja, Serbia v mukaan mahdollisesti Georgia, Moldova, Turkki ja Ukraina

10 Hankkeiden arviointiperusteet 1. Merkittävyys (35 p) - yhteys ohjelmatavoitteisiin ja -painotuksiin - ulottuvatko hankkeen vaikutukset hanketta (partnerit, elinkaari) laajemmalle 2. sisällön ja toiminnan laatu (25 p) 3. viestintä ja tiedonlevitys (20 p) 4. kumppanuuden laatu (20 p) - hankkeen käytännön toteutus - tulokset ja hankkeen arviointi - yleisötyöstrategia ja toiminnan arviointi kohderyhmän näkökulmasta - viestintästrategia: tiedon jakaminen hankkeesta ja sen tuloksista omalle alalle ja maantieteellisten rajojen yli - järjestäjien yhteistyö käytännön toteutuksen ja jatkuvuuden näkökulmasta (myös maantieteellinen kattavuus)

11 Hankkeita & tilastoja

12 Suomalaisia hankejärjestäjiä Kulttuuri-ohjelma ( ) Suomen sarjakuvaseura: CUNE Comics-in- Residence Programme Teatteri Viirus: Meeting the Odyssey Tutkivan teatterityön keskus: Prospero URB-festivaali: 7steps Kiasma-teatteri: Intersection m-cult: Connecting Cities Designmuseo: Fantasy Design Baltic Circle: Global City, Local City Annantalo: Small size, big citizens Tanssin tiedotuskeskus: keðja Turun amk: Contemporary Self-Portraits ANTI-festivaali: Up to Nature Zodiak: Départs Translocal Oy: DIVO Digital Voices Musiikin aika: Ulysses Tarkemmat tiedot Kulttuuri-ohjelman suomalaishankkeista:

13 Hankkeet aloittain (kpl) Kulttuuri-ohjelma ( ) Kuvataide Kulttuuriperintö Monitaide 7 Musiikki Teatteri Sirkus Muotoilu ja arkkitehtuuri Tanssi Esitystaide Kirjallisuus

14 Kansainvälinen yhteistyö uudistaa ja rikastaa omaa toimintaa Yhteistyöhankkeet tarjoavat uusia mahdollisuuksia kv. liikkuvuuteen ja yhteistyöhön kehittävät ammattitaitoa ja tuovat inspiraatiota omaan työhön lisäävät alan ja oman organisaation näkyvyyttä luovat uusia yhteistyöverkostoja Lue lisää:

15 Tuetut hankkeet Yhteistyöhankkeiden 1. haku (03/2014) Pienet hankkeet 337 hakemusta, tukea 37 hankkeelle (11%) n. 7,3 milj. suomalaisia mukana 5 hankkeessa Suuret hankkeet 74 hakemusta, tukea 21 hankkeelle (28%) n. 33 milj. suomalaisia mukana 8 hankkeessa Yhteistyöhankkeiden 2. haku (10/2014) pienet hankkeet: 460 hakemusta (n. 4 Suomesta) suuret hankkeet: 120 hakemusta (n. 3 Suomesta)

16 Kohti hanketta ja hakemusta EU:n Luova Eurooppa & visuaaliset taiteet Hanna Hietaluoma-Hanin & Riikka Koivula Luova Eurooppa / Kulttuuri Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO

17 Mitä tarvitaan? Idea & innostus Taiteellinen visio Oikeat kumppanit Sopiva osaaminen Käytännön toteutus Kuva: kedja

18 Hankeidea: eurooppalainen ulottuvuus Tavoitteet, toimintamenetelmät ja toiminnan luonne nousevat yli paikallisen, alueellisen ja kansallisen tason Synergia eurooppalaisella tasolla Kokemusten vaihto Yhteistyön laajuus ja jatkuvuus Mieti myös: Kenelle hanke on tarkoitettu? Mihin tarpeeseen se vastaa? Miten hanke liittyy laajempaan eurooppalaiseen kontekstiin?

19 Hankeidea: pidä mielessä Luovan Euroopan tavoitteet ja prioriteetit Uudet Alan kilpailukyky Uudet (liike)toimintamallit Yleisötyö & uudet yleisöt Osaamisen kehittäminen Uusien digitaalisten mahdollisuuksien hyödyntäminen Muista myös Rajat ylittävä liikkuvuus & levitys Toiminnan korkeatasoisuus Kumppanuuden laatu Jatkuvuus Viestintä & tulostenlevitys (myös verkko ja some)

20 Miten löydän ulkomaiset kumppanit? Hyödynnä omia verkostoja: - aiemmat yhteistyökumppanit - oman alan kansainväliset verkostot - henkilökohtaiset kontaktit Pyydä mukaan toimijoita: - joilla on hankkeessa tarvittavaa osaamista - joilla on samanlaiset päämäärät - jotka voivat tuoda hankkeeseen mielenkiintoisia sisältöjä - joilla on taloudelliset mahdollisuudet osallistua Luova Eurooppa -yhteyspisteet välittävät kumppanihakuja Italian yhteyspisteen kumppaninhakutietokanta: Kuva: Downtown 251 / ANTI-festivaali (A Space for Live Art) Heidrun Lohr

21 Hanke tehdään yhteistyössä yhteistyö hankkeen kaikissa vaiheissa: suunnittelu, toteutus (ml. rahoitus), tulosten hyödyntäminen suunnitteluvaiheessa: riittävä budjetointi hankehallintoon ja matkustukseen tarpeeksi kasvokkain tapaamisia järjestäjien kesken menettelytavoista sovitaan kirjallisesti jo hakuvaiheessa (yhteistyösopimus) kumppanuuden laatu yksi arviointikriteeri Kuva: Meeting the Odyssey Jonatan Sundström

22 Hakuprosessi & arviointi

23 Hakuprosessi kaikki organisaatiot rekisteröityvät osallistujaportaaliin ja saavat omat osallistujakoodin (PIC) Hakuohjeet ja -materiaalit julkaistaan heinäkuussa hankkeen vetäjä lataa sähköisen hakulomakkeen (pdf) ja budjettilomakkeen (Excel) Hakemuksen liitteeksi tarvitaan lisäksi yksityiskohtainen hankekuvaus järjestäjien välinen yhteistyösopimus ja mandaatit joukko liitteitä koskien järjestäjien taloudellista asemaa ja toimintakykyä Sähköinen hakemus ja postitse toimitettavat liitteet toimitetaan Brysseliin mennessä Tulokset julkaistaan maalis-huhtikuussa 2016 Hankkeet voivat alkaa touko-joulukuussa 2016

24 Budjetissa huomioitavaa Tukea voi hakea mm. erilaisiin hankkeen toteutukseen liittyviin kuluihin, matkoihin, henkilöstökuluihin sekä viestintään ja tulostenlevitykseen Muuta rahoitusta tarvitaan 40% tai 50% Hanke ei saa tuottaa voittoa Riittävä budjetointi hankehallintoon EU-tuki on koko hankkeelle myönnetty tuki: tuen jakautumisesta sovitaan jo hakemuksessa Pienissä hankkeissa tuki maksetaan etupainotteisesti (70%), loput loppuraportin hyväksymisen jälkeen Laajoissa hankkeissa maksuaikataulu riippuu tuen suuruudesta ja hankkeen pituudesta

25 Kokemuksia arviointityöstä Mihin arvioija kiinnittää huomiota? hakemus jäsennelty ja selkeä, myös kieliasultaan visuaalisuus: selkeät kaaviot ja diagrammit, kuvat hakemus vastaa esitettyihin kysymyksiin hakemuksen realistisuus hyvä ja toimiva kumppanuus hankkeen ja hakemustekstin yhteys ohjelman tavoitteisiin ja painotuksiin viestintä ja tulostenlevitys keskeinen osa hanketta

26 Palautetta ensimmäisiltä hakukierroksilta Hakemus painottaa edellisen ohjelmakauden tavoitteita, uusia politiikkatason tavoitteita ei ole huomioitu Liian vähäinen valmisteluaika: hakemuksen laatu, yhteistyön laatu Yleisötyöstrategia puuttuu kokonaan tai väärinymmärretty -> ei ole sama asia kuin viestintästrategia tai tulostenlevitysstrategia

27 Lisätietoja CIMOn Luova Eurooppa -yhteyspiste Hanna Hietaluoma-Hanin (p ) Riikka Koivula (p ) Ajankohtaisista tilaisuuksista ja hauista tietoa uutiskirjeessämme Hakumateriaalit Euroopan komissio

EU-rahoitusta luovien alojen kv. yhteistyöhön Luova Eurooppa Erasmus+ Kansalaisten Eurooppa

EU-rahoitusta luovien alojen kv. yhteistyöhön Luova Eurooppa Erasmus+ Kansalaisten Eurooppa EU-rahoitusta luovien alojen kv. yhteistyöhön Luova Eurooppa Erasmus+ Kansalaisten Eurooppa Luovien alojen rahoituspäivä Turussa 18.9.2014 Riikka Koivula Luova Eurooppa / Kulttuuri Kansainvälisen liikkuvuuden

Lisätiedot

Luova Eurooppa (2014 2020)

Luova Eurooppa (2014 2020) Luova Eurooppa (2014 2020) Lahti 12.5.2014 Riikka Koivula Luova Eurooppa / Kulttuuri Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Luova Eurooppa -ohjelma (2014-2020) rahoittaa luovia aloja 1,46

Lisätiedot

EU:n Luova Eurooppa -ohjelma (2014 2020) Kulttuurin alaohjelma. Pirkanmaan kulttuurifoorumi 4.12.2013. Riikka Koivula CIMOn Kulttuurin yhteyspiste

EU:n Luova Eurooppa -ohjelma (2014 2020) Kulttuurin alaohjelma. Pirkanmaan kulttuurifoorumi 4.12.2013. Riikka Koivula CIMOn Kulttuurin yhteyspiste EU:n Luova Eurooppa -ohjelma (2014 2020) Kulttuurin alaohjelma Pirkanmaan kulttuurifoorumi 4.12.2013 Riikka Koivula CIMOn Kulttuurin yhteyspiste Luova Eurooppa Yhdistää 3 nykyistä ohjelmaa: Kulttuuri,

Lisätiedot

EU:n Luova Eurooppa -ohjelma (2014 2020) Kulttuurin alaohjelma. Musiikkitalo 2.12.2013. Aarne Toivonen CIMOn Kulttuurin yhteyspiste

EU:n Luova Eurooppa -ohjelma (2014 2020) Kulttuurin alaohjelma. Musiikkitalo 2.12.2013. Aarne Toivonen CIMOn Kulttuurin yhteyspiste EU:n Luova Eurooppa -ohjelma (2014 2020) Kulttuurin alaohjelma Musiikkitalo 2.12.2013 Aarne Toivonen CIMOn Kulttuurin yhteyspiste Luova Eurooppa Kulttuurin alaohjelma Median alaohjelma Monialainen toimintalinja

Lisätiedot

Luova Eurooppa ( ) Kulttuurin alaohjelma

Luova Eurooppa ( ) Kulttuurin alaohjelma Luova Eurooppa (2014 2020) Kulttuurin alaohjelma 19.5.2015 Lappeenranta Valtakunnalliset museopäivät Hanna Hietaluoma-Hanin CIMO Luova Eurooppa / Kulttuuri EU tarjoaa monta väylää kansainväliseen yhteistyöhön

Lisätiedot

EU:n Luova Eurooppa (2014-2020)

EU:n Luova Eurooppa (2014-2020) EU:n Luova Eurooppa (2014-2020) Infoiltapäivä kulttuurin ja luovien alojen kansainvälisistä rahoitusmahdollisuuksista Oulu 4.6.2015 Hanna Hietaluoma-Hanin, Luova Eurooppa / Kulttuuri CIMOn EU-ohjelmaperhe

Lisätiedot

Erasmus+ Luova Eurooppa Kansalaisten Eurooppa 2014-2020. Mauri Uusilehto Vastaava asiantuntija

Erasmus+ Luova Eurooppa Kansalaisten Eurooppa 2014-2020. Mauri Uusilehto Vastaava asiantuntija Erasmus+ Luova Eurooppa Kansalaisten Eurooppa 2014-2020 Mauri Uusilehto Vastaava asiantuntija 19.5.2014 Erasmus+ panostaa koulutukseen, nuorisoon sekä urheiluun ja liikuntaan Erasmus+ -ohjelmabudjetti

Lisätiedot

Luova Eurooppa (2014 2020) Kulttuurin alaohjelma

Luova Eurooppa (2014 2020) Kulttuurin alaohjelma Luova Eurooppa (2014 2020) Kulttuurin alaohjelma Yhteistyöhankkeiden hankeklinikka CIMO 20.5.2014 Hanna Hietaluoma-Hanin & Riikka Koivula Luova Eurooppa / Kulttuuri Tervetuloa hankeklinikalle! 13.00 Esittäytyminen

Lisätiedot

EU:n Luova Eurooppa -ohjelma (2014 2020) rahoitusvälineenä

EU:n Luova Eurooppa -ohjelma (2014 2020) rahoitusvälineenä EU:n Luova Eurooppa -ohjelma (2014 2020) rahoitusvälineenä Etelä-Pohjanmaan kulttuuri kansainvälistyy seminaari Seinäjoki 26.11.2013 Riikka Koivula CIMOn Kulttuurin yhteyspiste Anna hankeidean johtaa oikean

Lisätiedot

EU-rahoitusta kansainväliseen toimintaan

EU-rahoitusta kansainväliseen toimintaan EU-rahoitusta kansainväliseen toimintaan Infoiltapäivä kulttuurin ja luovien alojen kansainvälisistä rahoitusmahdollisuuksista Tampere 11.5.2016 Hanna Hietaluoma-Hanin CIMO / Luova Eurooppa, Kulttuuri

Lisätiedot

Kulttuurialan eurooppalaista yhteistyötä

Kulttuurialan eurooppalaista yhteistyötä Kulttuurialan eurooppalaista yhteistyötä LUOVA EUROOPPA KULTTUURIN ALAOHJELMA 2014 2020 Luova Eurooppa Kulttuurin alaohjelma EU:n Luova Eurooppa -ohjelma tukee luovien alojen eurooppalaista toimintaa ja

Lisätiedot

Lisäksi yli oppilaitosta ja organisaatiota voi tehdä yhteistyötä kansainvälisten kumppaniensa kanssa.

Lisäksi yli oppilaitosta ja organisaatiota voi tehdä yhteistyötä kansainvälisten kumppaniensa kanssa. 0 Erasmus+ -ohjelma kattaa vuodet 2014 2020. Tänä aikana yli 4 miljoonaa nuorta, opiskelijaa ja aikuista voi kouluttautua, opiskella, harjoitella tai työskennellä vapaaehtoisena ulkomailla ohjelman tuella.

Lisätiedot

Tukea eurooppalaiselle kulttuuriyhteistyölle EU:N KULTTUURI-OHJELMA

Tukea eurooppalaiselle kulttuuriyhteistyölle EU:N KULTTUURI-OHJELMA Tukea eurooppalaiselle kulttuuriyhteistyölle EU:N KULTTUURI-OHJELMA 2007 2013 Euroopan unioni tukee eurooppalaista kulttuuriyhteistyötä alan oman Kulttuuri-ohjelman (Culture Programme 2007 2013) kautta.

Lisätiedot

Erasmus+ Kansalaisten Eurooppa Luova Eurooppa. Mauri Uusilehto Vastaava asiantuntija Kansainvälistymispalvelut

Erasmus+ Kansalaisten Eurooppa Luova Eurooppa. Mauri Uusilehto Vastaava asiantuntija Kansainvälistymispalvelut Erasmus+ Kansalaisten Eurooppa Luova Eurooppa Mauri Uusilehto Vastaava asiantuntija Kansainvälistymispalvelut Miksi hanke? Työkalu Lisäresurssi Sidos- ja kohderyhmien sitouttaminen Organisaation ja henkilöstön

Lisätiedot

EU:n Luova Eurooppa -ohjelma ( ) Kulttuurin alaohjelma

EU:n Luova Eurooppa -ohjelma ( ) Kulttuurin alaohjelma EU:n Luova Eurooppa -ohjelma (2014-2020) Kulttuurin alaohjelma Riikka Koivula Luova Eurooppa -yhteyspiste / Kulttuuri Opetushallituksen kansainvälistymispalvelut Paths Crossing / HIAP ry. Karel Koplimets

Lisätiedot

EU:n Luova Eurooppa -ohjelma ( ) Kulttuurin alaohjelma

EU:n Luova Eurooppa -ohjelma ( ) Kulttuurin alaohjelma EU:n Luova Eurooppa -ohjelma (2014-2020) Kulttuurin alaohjelma Hanna Hietaluoma-Hanin Luova Eurooppa -yhteyspiste / Kulttuuri Opetushallituksen kansainvälistymispalvelut Paths Crossing / HIAP ry. Karel

Lisätiedot

Erasmus+ EU ohjelma koulutukselle, nuorisolle ja urheilulle

Erasmus+ EU ohjelma koulutukselle, nuorisolle ja urheilulle Erasmus+ EU ohjelma koulutukselle, nuorisolle ja urheilulle ERASMUS+- OHJELMA Yhdisti EU:n seitsemän koulutusja nuoriso-ohjelmaa sekä sisältää ensimmäistä kertaa myös urheilutoimintoja Kokonaisbudjetti

Lisätiedot

Meeting the Odyssey (katsotaan hankkeen video alussa)

Meeting the Odyssey (katsotaan hankkeen video alussa) Meeting the Odyssey (katsotaan hankkeen video alussa) Koordinaattori: Teatteri Viirus (Helsinki) Partnerit: 11 toimijaa 8 maassa Myönnetty EU-tuki: 1,2 milj. Kesto: 2013-2017 (48 kk) Hankeesimerkki Yhteisöllinen

Lisätiedot

Luova Eurooppa ohjelma ( ) kulttuurille ja luoville aloille

Luova Eurooppa ohjelma ( ) kulttuurille ja luoville aloille Luova Eurooppa ohjelma (2014-2020) kulttuurille ja luoville aloille 11.5.2017 Helsinki Enterprise Europe Network Hanna Hietaluoma-Hanin Vastaava asiantuntija Opetushallitus / Kansainvälistymispalvelut

Lisätiedot

Eurooppalaisen kaunokirjallisuuden edistäminen

Eurooppalaisen kaunokirjallisuuden edistäminen Eurooppalaisen kaunokirjallisuuden edistäminen Kirjallisuuden käännöshankkeet EU:n nykykirjallisuuspalkinto Luova Eurooppa Kulttuurin alaohjelma 2014 2020 Kirjallisuuden käännöshankkeet Kirjallisuuden

Lisätiedot

Arkkitehtuuri EU:n Luova Eurooppa -ohjelmassa ( ) ja ( )

Arkkitehtuuri EU:n Luova Eurooppa -ohjelmassa ( ) ja ( ) Arkkitehtuuri EU:n Luova Eurooppa -ohjelmassa (2014-2020) ja (2021-2027) 3A TALKS: EU:n tuki- ja rahoituspalvelut arkkitehtuurille Arkkitehtuurin tiedotuskeskus, 9.4.2019 Hanna Hietaluoma-Hanin Opetushallitus,

Lisätiedot

ERASMUS+ SPORT ( ) TURKU

ERASMUS+ SPORT ( ) TURKU ERASMUS+ SPORT (2014 2020) 5.3.2018 TURKU Miksi ERASMUS+ SPORT hanke? Työkalu Sidos- ja kohderyhmien sitouttaminen Organisaation ja henkilöstön kehittäminen Verkostoituminen kansainvälisesti Hyvien uusien

Lisätiedot

Yhteistyöhankkeiden hankeklinikka EU:n Luova Eurooppa -ohjelma ( )

Yhteistyöhankkeiden hankeklinikka EU:n Luova Eurooppa -ohjelma ( ) Yhteistyöhankkeiden hankeklinikka EU:n Luova Eurooppa -ohjelma (2014-2020) Opetushallituksen Kansainvälistymispalvelut, Luova Eurooppa -yhteyspiste 10.4.2018 OHJELMA klo 13-14:30 Esittäytymiskierros Kulttuurin

Lisätiedot

EU:n Luova Eurooppa -ohjelma (2014-2020)

EU:n Luova Eurooppa -ohjelma (2014-2020) EU:n Luova Eurooppa -ohjelma (2014-2020) Hanna Hietaluoma-Hanin CIMOn Luova Eurooppa -yhteyspiste 16.6.2016 Anna Jakoaho Mitä Luova Eurooppa tukee? Toimintaa, ei seiniä Tekoja, tietoja, taitoja, osaamisen

Lisätiedot

Yhteistyöhankkeiden hankeklinikka EU:n Luova Eurooppa -ohjelma ( )

Yhteistyöhankkeiden hankeklinikka EU:n Luova Eurooppa -ohjelma ( ) Yhteistyöhankkeiden hankeklinikka EU:n Luova Eurooppa -ohjelma (2014-2020) Opetushallituksen Luova Eurooppa -yhteyspiste 12.6.2019 Tervetuloa! OHJELMA 09.00 Aamukahvi ja esittäytymiskierros 09.30 Luova

Lisätiedot

LUOVA EUROOPPA ( ) Kulttuurin alaohjelma. Ehdotuspyyntö. Ehdotuspyyntö EACEA/34/2018: Tuki eurooppalaisille yhteistyöhankkeille 2019

LUOVA EUROOPPA ( ) Kulttuurin alaohjelma. Ehdotuspyyntö. Ehdotuspyyntö EACEA/34/2018: Tuki eurooppalaisille yhteistyöhankkeille 2019 LUOVA EUROOPPA (2014 2020) Kulttuurin alaohjelma Ehdotuspyyntö Ehdotuspyyntö EACEA/34/2018: Tuki eurooppalaisille yhteistyöhankkeille 2019 HUOMAA: Tämä ehdotuspyyntö edellyttää, että varat ovat käytettävissä

Lisätiedot

SATAKUNNAN KULTTUURIFOORUMI

SATAKUNNAN KULTTUURIFOORUMI SATAKUNNAN KULTTUURIFOORUMI 12.3.2014 RAHOITUSMAHDOLLISUUDET OHJELMAKAUDELLA 2014-2020 Jyrki Tomberg Satakuntaliitto ESITYKSEN RAKENNE - Rakennerahasto-ohjelma 2014-2020 - Luova Eurooppa ohjelma - Central

Lisätiedot

Kulttuuri-ohjelma. EU:n kulttuurin puiteohjelma (2007 2013)

Kulttuuri-ohjelma. EU:n kulttuurin puiteohjelma (2007 2013) Kulttuuri-ohjelma EU:n kulttuurin puiteohjelma (2007 2013) 28.5.2010 Kulttuuriperintöhankkeiden kansainväliset rahoitusmahdollisuudet Vastaava asiantuntija Silja Hakulinen Kansainvälisen liikkuvuuden ja

Lisätiedot

Kansainvälistä ammatillista osaamista Erasmus+ ammatilliselle koulutukselle

Kansainvälistä ammatillista osaamista Erasmus+ ammatilliselle koulutukselle Kansainvälistä ammatillista osaamista Erasmus+ ammatilliselle koulutukselle Erasmus+ ammatilliselle koulutukselle Erasmus+ tukee hankkeita, jotka kehittävät ammatillista koulutusta eurooppalaisessa yhteistyössä.

Lisätiedot

Arvoja, asenteita, tietoa ja taitoa kansainvälisen toiminnan kautta

Arvoja, asenteita, tietoa ja taitoa kansainvälisen toiminnan kautta Arvoja, asenteita, tietoa ja taitoa kansainvälisen toiminnan kautta Kumi-instituutin syysseminaari, Nastopoli Nastola 10.11.2006 Tiina Pärnänen Kansainvälisen henkilövaihdon keskus CIMO Kansainvälisen

Lisätiedot

Nordplus- ja Erasmus+ -ohjelmat. Hilma Ruokolainen Nuoriso- ja kulttuuriyksikkö

Nordplus- ja Erasmus+ -ohjelmat. Hilma Ruokolainen Nuoriso- ja kulttuuriyksikkö Nordplus- ja Erasmus+ -ohjelmat Hilma Ruokolainen Nuoriso- ja kulttuuriyksikkö Nordplus (2012 2016) vahvistaa Pohjoismaiden välistä koulutusyhteistyötä tukea koulutuksen innovatiivisten tuotteiden, prosessien

Lisätiedot

Kansainvälisyys kilpailuetu! CIMOn tarjonta yrityksille

Kansainvälisyys kilpailuetu! CIMOn tarjonta yrityksille Kansainvälisyys kilpailuetu! CIMOn tarjonta yrityksille Anni Kallio CIMO 16.4.2015 CIMOn perustehtävä on edistää suomalaisen yhteiskunnan kansainvälistymistä. Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön

Lisätiedot

(Ilmoitukset) HALLINNOLLISET MENETTELYT KOMISSIO

(Ilmoitukset) HALLINNOLLISET MENETTELYT KOMISSIO 7.6.2008 C 141/27 V (Ilmoitukset) HALLINNOLLISET MENETTELYT KOMISSIO Ehdotuspyyntö 2008 Kulttuuriohjelma (2007 2013) Ohjelmatoimien toteutus: monivuotiset yhteistyöhankkeet, yhteistyötoimet, erityistoimet

Lisätiedot

LUOVA EUROOPPA ( ) MEDIA-ALAOHJELMA EHDOTUSPYYNTÖ. EACEA 26/2016: Eurooppalaisten teosten edistäminen verkossa

LUOVA EUROOPPA ( ) MEDIA-ALAOHJELMA EHDOTUSPYYNTÖ. EACEA 26/2016: Eurooppalaisten teosten edistäminen verkossa LUOVA EUROOPPA (-) MEDIA-ALAOHJELMA EHDOTUSPYYNTÖ EACEA 6/6: Eurooppalaisten teosten edistäminen verkossa. TAVOITTEET JA KUVAUS Tämä ehdotuspyyntöilmoitus perustuu kulttuurialan ja luovien alojen tukiohjelman

Lisätiedot

KA2 Yhteistyöhankkeet

KA2 Yhteistyöhankkeet KA2 Yhteistyöhankkeet Projekti-idean rajaus KA2 ammatilliselle koulutukselle Hanketyöpaja osa I Ryhmäkeskustelu hankeideoista 1. Muodostakaa pienet ryhmät (kolme hankeideaa/ryhmä) 2. Esitelkää projektinne

Lisätiedot

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK tukee tekijänoikeusvaroilla audiovisuaalista kulttuuria myöntää tukea lyhyt-, dokumentti- ja animaatioelokuvien sekä mediataideteosten tuotantoon myöntää

Lisätiedot

KA2 Yhteistyöhankkeet

KA2 Yhteistyöhankkeet KA2 Yhteistyöhankkeet Miten tästä eteenpäin KA2 ammatilliselle koulutukselle Hanketyöpaja osa 1: 27.11.2014 & 15.12.2014 Hakemuksen viimeinen jättöpäivä KA2 Alakohtaiset osaamisyhteenliittymät (SSA): 26.2.2015

Lisätiedot

Jean Monnet -verkostot (poliittiset keskustelut tiedemaailman kanssa)

Jean Monnet -verkostot (poliittiset keskustelut tiedemaailman kanssa) Jean Monnet -verkostot (poliittiset keskustelut tiedemaailman kanssa) Mikä on jean monnet -verkosto? Jean Monnet -verkostot edistävät Eurooppa-opintojen ja -tutkimuksen alan kansainvälisten toimijoiden

Lisätiedot

LUOVA EUROOPPA ( ) MEDIA-ALAOHJELMA EHDOTUSPYYNTÖ. EACEA 30/2018: Eurooppalaisten audiovisuaalisten teosten edistäminen verkossa

LUOVA EUROOPPA ( ) MEDIA-ALAOHJELMA EHDOTUSPYYNTÖ. EACEA 30/2018: Eurooppalaisten audiovisuaalisten teosten edistäminen verkossa LUOVA EUROOPPA (0-00) MEDIA-ALAOHJELMA EHDOTUSPYYNTÖ EACEA 0/08: Eurooppalaisten audiovisuaalisten teosten edistäminen verkossa. TAVOITTEET JA KUVAUS Tämä ehdotuspyyntöilmoitus perustuu kulttuurialan ja

Lisätiedot

Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO. ECVET ja Erasmus+

Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO. ECVET ja Erasmus+ ECVET ja Erasmus+ Mika Saarinen CIMO Ammatillinen koulutus Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Perustehtävä on edistää suomalaisen yhteiskunnan kansainvälistymistä Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Hankesuunnittelun lähtökohdat ja idean rajaus. TOI-työpaja

Hankesuunnittelun lähtökohdat ja idean rajaus. TOI-työpaja Hankesuunnittelun lähtökohdat ja idean rajaus TOI-työpaja 2.12.2010 Ideointi ja työryhmän perustaminen Hankeidean testaus Hankesuunnittelun prosessi Ideointi käynnistyy! Cimon koulutustilaisuus ja konsultointi

Lisätiedot

Luova Eurooppa ( )

Luova Eurooppa ( ) Luova Eurooppa (2014-2020) Yhteistyöhankkeiden hakemustyöpaja Yhteistyöhankkeiden CIMO 21.9.2016 hakemustyöpaja Hanna Hietaluoma-Hanin & Aino Laine Luova Eurooppa / Kulttuuri 3.9.2015 8.9.2015 Tässä esityksessä

Lisätiedot

Euroopan unionin ohjelma kulttuurialan organisaatioille

Euroopan unionin ohjelma kulttuurialan organisaatioille Kulttuuri Euroopan unionin ohjelma kulttuurialan organisaatioille Tanssi musiikki performanssitaide teatteri ooppera ympäristötaide taideteollisuus muotoilu yhteisötaide lastenkulttu EU:n Kulttuuri-ohjelma

Lisätiedot

Verkostot ammatillisen koulutuksen kansainvälistäjänä. Nov- 10

Verkostot ammatillisen koulutuksen kansainvälistäjänä. Nov- 10 Verkostot ammatillisen koulutuksen kansainvälistäjänä Nov- 10 Mitä ja miten tutkittiin? Mikä on verkostoitumisen aste ammatillisen koulutuksen kentällä? Miten verkostot toimivat? Mikä on verkostoitumisen

Lisätiedot

KA2 Yhteistyöhankkeet

KA2 Yhteistyöhankkeet KA2 Yhteistyöhankkeet Projekti-idean määrittely ja rajaus KA2 ammatilliselle koulutukselle Hanketyöpaja osa I Ydinidean merkitys Hyvä ydinidea kiteyttää hankkeen tavoitteet, kohderyhmät, tulokset ja odotetut

Lisätiedot

Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa. Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö

Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa. Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1 17.11.2015 Kansainvälinen Leader-yhteistyö ohjelmakaudella 2007-2013 Missä onnistuttiin?

Lisätiedot

Kansainvälisty kanssamme Muutoksen tuulia muilta mailta Haastateltavina Raija Collin ja Anita Martikainen Torniossa Nina Eskola, CIMO

Kansainvälisty kanssamme Muutoksen tuulia muilta mailta Haastateltavina Raija Collin ja Anita Martikainen Torniossa Nina Eskola, CIMO Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Kansainvälisty kanssamme Muutoksen tuulia muilta mailta Haastateltavina Raija Collin ja Anita Martikainen 27.4.2015 Torniossa Nina Eskola, CIMO Mikä

Lisätiedot

Hanketyöpaja osa KA2 ammatilliselle koulutukselle

Hanketyöpaja osa KA2 ammatilliselle koulutukselle Hanketyöpaja osa 1 2.12.2016 KA2 ammatilliselle koulutukselle Arviointia päivästä Mitä uusia ideoita tai oivalluksia sait päivästä? Mikä oli sinulle tärkeintä päivässä? Minkä konkreettisen asian viet seuraavaksi

Lisätiedot

LIITTEET. asiakirjaan. ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI

LIITTEET. asiakirjaan. ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.5.2018 COM(2018) 366 final ANNEXES 1 to 2 LIITTEET asiakirjaan ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI Luova Eurooppa -ohjelman perustamisesta (2021 2027) ja

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen viestintä- ja vetovoimatoimien tukeminen

Ammatillisen koulutuksen viestintä- ja vetovoimatoimien tukeminen HAKUTIEDOTE 1 (5) Ammatillisen koulutuksen viestintä- ja vetovoimatoimien tukeminen Taustaa Säädösperusta Valtionavustuslaki (688/2001) Valtion talousarvioesitys 2019 Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta

Lisätiedot

Harjoittelu kehitysyhteistyötehtävissä ja kehitys- tai kehittyvissä maissa

Harjoittelu kehitysyhteistyötehtävissä ja kehitys- tai kehittyvissä maissa Harjoittelu kehitysyhteistyötehtävissä ja kehitys- tai kehittyvissä maissa ma 21.5.2012 klo. 14.45-15.30 Tarja Nousiainen CIMO tarja.nousiainen@cimo.fi p. 0295 338 609 Korkeakoulujen kansainvälisten asioiden

Lisätiedot

Yleisten apurahojen hakuohjeet

Yleisten apurahojen hakuohjeet Yleisten apurahojen hakuohjeet 1) Mihin tarkoitukseen rahasto jakaa yleisiä apurahoja? Erilaisia hankkeita tukemalla rahasto haluaa lisätä Suomen ja Norjan välisiä kontakteja sekä lisätä molempien maiden

Lisätiedot

Nordisk kulturkontakt

Nordisk kulturkontakt Nordisk kulturkontakt Pohjoismainen kulttuuripiste Nordic Culture Point Mitkä ovat vahvuutemme? Tukiohjelmat Tapahtumat Kirjasto Foto: Kychan 4 tukiohjelmaa Kulttuuri- ja taideohjelma Pohjoismaiden ja

Lisätiedot

ERASMUS+ -ohjelma. Ylitarkastaja Heidi Sulander

ERASMUS+ -ohjelma. Ylitarkastaja Heidi Sulander ERASMUS+ -ohjelma Ylitarkastaja Heidi Sulander Erasmus+ -ohjelma 2014-2020 Koulutus-, nuoriso- ja urheilualan yhteinen toimintaohjelma, jossa urheilu huomioitu itsenäisenä lukuna. Ohjelman tavoitteet:

Lisätiedot

Hankkeistaminen Webinaari Erasmus + Ammatillinen koulutus (KA1)

Hankkeistaminen Webinaari Erasmus + Ammatillinen koulutus (KA1) Hankkeistaminen Webinaari 24.11.2015 Erasmus + Ammatillinen koulutus (KA1) Ulkopuolisen rahoituksen konteksti AMMATILLISTEN OPPILAITOSTEN KONTEKSTI: STRATEGIAT, LINJAUKSET, KEHITTÄMISTARPEET, RESURSSIT,

Lisätiedot

Erasmus+ KA2 strategiset kumppanuushankkeet. Hakukierros 2014

Erasmus+ KA2 strategiset kumppanuushankkeet. Hakukierros 2014 Erasmus+ KA2 strategiset kumppanuushankkeet Hakukierros 2014 Strategiset kumppanuushankkeet: yhteenvetoa ensimmäisestä hakukierroksesta Hakukierros päättyi 30.4.2014 Hakijoina kaikki koulutusasteet sekä

Lisätiedot

Eväitä hankkeesta tiedottamiselle. Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015

Eväitä hankkeesta tiedottamiselle. Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015 Eväitä hankkeesta tiedottamiselle Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015 Miksi tiedottaa (median kautta)? Tulosten levittäminen on osa hanketta Hankkeen tulokset saadaan nopeasti ja tasapuolisesti

Lisätiedot

Alustava käyttösuunnitelma 2019 vs. 2018

Alustava käyttösuunnitelma 2019 vs. 2018 Alustava käyttösuunnitelma 2019 vs. 2018 TA-tili TA /SEUKO 2 RAHAPELITOIMINNAN VOITTOVARAT TAITEEN EDISTÄMISEEN TA 2018 TAE 2019 29.80.52. MOMENTTI YHTEENSÄ 238 294 000 246 260 000 1) Luova työ ja tuotanto

Lisätiedot

KA2 Yhteistyöhankkeet

KA2 Yhteistyöhankkeet KA2 Yhteistyöhankkeet Projekti-idean rajaus KA2 ammatilliselle koulutukselle hanketyöpaja 31.1.2014 Ryhmäkeskustelu hankeideoista 1. Muodostakaa pienet ryhmät (kolme hankeideaa/ryhmä) 2. Esitelkää projektinne

Lisätiedot

Koulutuksen kansainväliset rahoitusohjelmat. Kemi 3.11.2010 Annikki Pulkkinen

Koulutuksen kansainväliset rahoitusohjelmat. Kemi 3.11.2010 Annikki Pulkkinen Koulutuksen kansainväliset rahoitusohjelmat Kemi 3.11.2010 Annikki Pulkkinen Koulutusohjelmat/EU+muut EU:n LLP-ohjelmat Comenius Erasmus Leonardo da Vinci Grundtvig Poikittaisohjelma Opintovierailut Jean

Lisätiedot

CIMOn Aasia-toiminnot: fokuksessa Kiina

CIMOn Aasia-toiminnot: fokuksessa Kiina d CIMOn Aasia-toiminnot: fokuksessa Kiina Kevätpäivät12.5.2014 Sofia Lähdeniemi 26 May 2013 Esityksen sisältö CIMOn Kiina-ohjelma CIMO Fellowships Finnish government scholarsip pool Maakohtaiset apurahat

Lisätiedot

Erasmus+ liikunnalle ja urheilulle. Terhi Liintola Ohjelma-asiantuntija

Erasmus+ liikunnalle ja urheilulle. Terhi Liintola Ohjelma-asiantuntija Erasmus+ liikunnalle ja urheilulle Terhi Liintola Ohjelma-asiantuntija Erasmus+ tarjoaa Mahdollisuuden pienimuotoisiin kansainvälisiin hankkeisiin, joissa opitaan liikunnasta ja urheilusta nuorisotyön

Lisätiedot

1. Oppilaitoksella on kansainvälisyysstrategia tai se on osa oppilaitoksen strategiaa.

1. Oppilaitoksella on kansainvälisyysstrategia tai se on osa oppilaitoksen strategiaa. Vertaisarviointikriteerit Arviointialue: Kansainvälisyystoiminta ja strategia versio 1.0./13.9.2016 Kansainvälisen toiminnan suunnittelu 1. Oppilaitoksella on kansainvälisyysstrategia tai se on osa oppilaitoksen

Lisätiedot

Itämeren alueen ohjelma 2014-2020 Interreg Baltic Sea Region. Matti Lipsanen Lappeenranta 19.11.2014

Itämeren alueen ohjelma 2014-2020 Interreg Baltic Sea Region. Matti Lipsanen Lappeenranta 19.11.2014 2014-2020 Interreg Baltic Sea Region Matti Lipsanen Lappeenranta 19.11.2014 Euroopan alueellisen yhteistyön (EAY) ohjelma (jälleen Interreg ) Järjestyksessä neljäs Itämeren alueen ohjelma Taustalla EU:n

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 24. heinäkuuta 2009 (OR. en) 11946/09 EUROPOL 49

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 24. heinäkuuta 2009 (OR. en) 11946/09 EUROPOL 49 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 24. heinäkuuta 2009 (OR. en) 11946/09 EUROPOL 49 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EHDOTUS NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI luettelon määrittämiseksi kolmansista valtioista ja organisaatioista,

Lisätiedot

Ajankohtaista Erasmuksen keskitetyistä hankkeista. Erasmus-päivä Ulla Tissari

Ajankohtaista Erasmuksen keskitetyistä hankkeista. Erasmus-päivä Ulla Tissari Ajankohtaista Erasmuksen keskitetyistä hankkeista Erasmus-päivä 17.10.2012 Ulla Tissari Erasmus-keskitetyt toiminnot Erasmus Centralised Actions Maximum EU Grant (75% of total project costs) Minimum/ Maximum

Lisätiedot

CIMO. Elinikäisen oppimisen ohjelma LLP POIKITTAISOHJELMAT

CIMO. Elinikäisen oppimisen ohjelma LLP POIKITTAISOHJELMAT Elinikäisen oppimisen ohjelma LLP POIKITTAISOHJELMAT Comenius Kouluopetus n. 15 % Elinikäisen oppimisen ohjelma Lifelong learning programme LLP Erasmus Korkea-asteen koulutus n. 45 % Leonardo da Vinci

Lisätiedot

Kansainvälistyvä ammatillinen osaaminen

Kansainvälistyvä ammatillinen osaaminen Kansainvälistyvä ammatillinen osaaminen puheenjohtajana yksikön, päällikkö Mika Saarinen, CIMO alustajana ja havainnoijana, opetusneuvos Hanna Autere, OPH Hyvät käytännöt ja toimintamallit (1) Kansainvälistyminen

Lisätiedot

Kansainvälisyyttä pienestä pitäen Erasmus+ yleissivistävälle koulutukselle

Kansainvälisyyttä pienestä pitäen Erasmus+ yleissivistävälle koulutukselle Kansainvälisyyttä pienestä pitäen Erasmus+ yleissivistävälle koulutukselle Erasmus+ yleissivistävälle koulutukselle Erasmus+ tukee hankkeita, joiden tavoitteena on kehittää yleissivistävää koulutusta eurooppalaisessa

Lisätiedot

Mitä uutta hakukierroksella 2018

Mitä uutta hakukierroksella 2018 Mitä uutta hakukierroksella 2018 New Mitä uutta vuoden 2018 ammatillisen koulutuksen kumppanuushankkeiden haussa? Kansalliset painopisteet Budjettivaraus: 30 % (Hyvien käytäntöjen vaihtaminen) Osa Erasmus+

Lisätiedot

Youth in Action. Euroopan unionin. nuorisotoimintaohjelma

Youth in Action. Euroopan unionin. nuorisotoimintaohjelma Youth in Action Euroopan unionin nuorisotoimintaohjelma Youth in Action on matka eurooppalaisuuteen ja omaan itseesi. Haluatko hankkia kansainvälisiä kokemuksia, vaikuttaa omaan elinympäristöösi, saada

Lisätiedot

Kansainvälisty kanssamme

Kansainvälisty kanssamme MAAILMA ON LÄHELLÄSI Kansainvälisty kanssamme Kansainvälisyys kuuluu kaikille Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO on ennakkoluuloton suunnannäyttäjä suomalaisen yhteiskunnan kansainvälistymisessä

Lisätiedot

Mitä Erasmus+ tarjoaa korkeakouluille

Mitä Erasmus+ tarjoaa korkeakouluille Mitä Erasmus+ tarjoaa korkeakouluille Ammattikorkeakoulujen kielten ja viestinnän vastuuopettajapäivät 30.1.2014 Anne Siltala, CIMO anne.siltala@cimo.fi 2/2009 Erasmus+ -ohjelma Erasmus+ kattaa kaikki

Lisätiedot

Inspiraatiota hankeviestintään! Helsinki Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO

Inspiraatiota hankeviestintään! Helsinki Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO Inspiraatiota hankeviestintään! Helsinki 15.9.2016 Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO Miksi tiedottaa? Tulosten levittäminen on osa hanketta Hankkeen tulokset saadaan nopeasti ja tasapuolisesti

Lisätiedot

Mitä Nordplus ohjelmalla on tarjota opiskelijalle?

Mitä Nordplus ohjelmalla on tarjota opiskelijalle? Opiskelijoiden liikkuvuus Pohjoismaissa seminaari 3.12.2009 Kuopio Merja Kuokkanen/Kansainväliset opiskelijapalvelut, Itä Suomen yliopisto, Joensuun kampus Mitä Nordplus ohjelmalla on tarjota opiskelijalle?

Lisätiedot

Yhteistyöhankkeiden hakemustyöpaja

Yhteistyöhankkeiden hakemustyöpaja Yhteistyöhankkeiden hakemustyöpaja EU:n Luova Eurooppa -ohjelma Kulttuurin alaohjelma (2014-2020) OPH Kansainvälistymispalvelut 8.10.2018 Esitys päivitetty 18.10.2018 Huom! Nämä ohjeet eivät korvaa toimeenpanovirasto

Lisätiedot

aikataulut, hakulomake

aikataulut, hakulomake HAKEMINEN aikataulut, hakulomake Kumppanuushanketyöpaja 26.11.2010 TIEDONLÄHTEITÄ JA MATERIAALIA HAKIJOILLE Päätös LLP ohjelmasta Ehdotuspyyntö 2011 2013 LLP Guide 2011 Hakulomakkeet www.cimo.fi/leonardo

Lisätiedot

ERASMUS+ YOUTH IN ACTION

ERASMUS+ YOUTH IN ACTION ERASMUS+ YOUTH IN ACTION 2014-2020 20.2.2014 2/2009 Yksi ohjelma, kolme avainaluetta AVAINTOIMI 1 LIIKKUVUUS AVAINTOIMI 2 YHTEISTYÖHANKKEET AVAINTOIMI 3 NUORISOPOLITIIKAN UUDISTAMINEN Erasmus+ Youth in

Lisätiedot

Sopimus, raportointi ja seuranta

Sopimus, raportointi ja seuranta Aloituskoulutus hakukierroksella 2012 hyväksytyille Leonardo da Vinci -kumppanuushankkeille (Partnerships) 31.8.2012 Sopimus, raportointi ja seuranta Johanna Virta, Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön

Lisätiedot

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet Maaliskuu 2019 Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju 6 Kehittämistehtävä Opetus-

Lisätiedot

Luovien alojen yritystoiminnan kasvun ja kansainvälistymisen kehittämisohjelman toteutuminen

Luovien alojen yritystoiminnan kasvun ja kansainvälistymisen kehittämisohjelman toteutuminen Luovien alojen yritystoiminnan kasvun ja kansainvälistymisen kehittämisohjelman 007-013 toteutuminen Ohjausryhmä ja hankkeiden yhteistapaaminen Helsinki 1.9.009 Kirsi Kaunisharju Kehittämisohjelman strateginen

Lisätiedot

Yleisten apurahojen yhteiset hakuohjeet

Yleisten apurahojen yhteiset hakuohjeet Yleisten apurahojen yhteiset hakuohjeet 1) Mihin tarkoitukseen rahasto jakaa yleisiä apurahoja? Erilaisia hankkeita tukemalla rahasto haluaa lisätä Suomen ja Tanskan välisiä kontakteja sekä lisätä molempien

Lisätiedot

Hae tutkimusrahoitusta Koneen Säätiöltä!

Hae tutkimusrahoitusta Koneen Säätiöltä! Hae tutkimusrahoitusta Koneen Säätiöltä! Tiedeasiamies Kalle Korhonen syyskuu 2015 6.9.15 KONEEN SÄÄTIÖ 1 Koneen Säätiö Koneen Säätiö on itsenäinen ja riippumaton v. 1956 perustettu yleishyödyllinen säätiö

Lisätiedot

Ohjausta palveleva eurooppalainen verkosto

Ohjausta palveleva eurooppalainen verkosto Euroguidance Ohjausta palveleva eurooppalainen verkosto Euroguidance Eurooppalainen Euroguidance-verkosto tukee ohjausalan ammattilaisia kansainväliseen liikkuvuuteen liittyvissä kysymyksissä ja vahvistaa

Lisätiedot

ERASMUS + AMMATILLINEN KOULUTUS (KA1) LIIKKUVUUSHANKKEIDEN LYHYT OPPIMÄÄRÄ

ERASMUS + AMMATILLINEN KOULUTUS (KA1) LIIKKUVUUSHANKKEIDEN LYHYT OPPIMÄÄRÄ ERASMUS + AMMATILLINEN KOULUTUS (KA1) LIIKKUVUUSHANKKEIDEN LYHYT OPPIMÄÄRÄ Webinaari liikkuvuushanketta suunnittelevalle Ideasta projektiksi osa I 24.11.2015 Erasmus+ ohjelman päätoiminnot (Key Actions)

Lisätiedot

Nordplus Kenneth Lundin

Nordplus Kenneth Lundin Nordplus 2012-2016 18.1.2012 Kenneth Lundin Esitys taustaa päätöksestä uudesta ohjelmakaudesta päämäärät toiminnot budjetti ja hallinnointi arviointikriteerit tilastolukuja Pohjoismaiden ministerineuvoston

Lisätiedot

Mitä Erasmus+ tarjoaa ammatilliselle koulutukselle - hakukierros 2017

Mitä Erasmus+ tarjoaa ammatilliselle koulutukselle - hakukierros 2017 Mitä Erasmus+ tarjoaa ammatilliselle koulutukselle - hakukierros 2017 Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Perustehtävä on edistää suomalaisen yhteiskunnan kansainvälistymistä Opetus-

Lisätiedot

ERASMUS+ YOUTH IN ACTION

ERASMUS+ YOUTH IN ACTION ERASMUS+ YOUTH IN ACTION 2014-2020 13.11.2013 2/2009 Alustava Erasmus + -ohjelmasäädöksen käsittelyaikataulu 19.11 Äänestys EP:n täysistunnossa 5.11. Äänestys EP:n CULT valiokunnassa Marraskuun loppu Neuvoston

Lisätiedot

Kansalaisten Eurooppa ideasta hankkeeksi. Mauri Uusilehto Nuoriso- ja kulttuuriyksikkö

Kansalaisten Eurooppa ideasta hankkeeksi. Mauri Uusilehto Nuoriso- ja kulttuuriyksikkö Kansalaisten Eurooppa ideasta hankkeeksi Mauri Uusilehto Nuoriso- ja kulttuuriyksikkö Aamun ohjelma EU:n Kansalaisten Eurooppa -ohjelman esittely Ideasta hankkeeksi Kysymykset ja jatkokeskustelut Kansalaisten

Lisätiedot

Horisontti 2020 mistä on kyse? Marja Nykänen 19.11.2014

Horisontti 2020 mistä on kyse? Marja Nykänen 19.11.2014 Horisontti 2020 mistä on kyse? Marja Nykänen 19.11.2014 Seuraavaksi aiheena: Mikä? Puiteohjelmien kunniakas historia Miksi? Kenelle Horisontti 2020 sopii? Mitä? Horisontin hankerahoituksen filosofia ja

Lisätiedot

Euroopan unionin rahoitusohjelmia. Rahoitustori, Porvoo,

Euroopan unionin rahoitusohjelmia. Rahoitustori, Porvoo, Euroopan unionin rahoitusohjelmia Rahoitustori, Porvoo, 1.2.2018 Sisältö EU:n Kansalaisten Eurooppa, Erasmus+ ja Luova Eurooppa -ohjelmat Taustaa Hanke-esimerkkejä Miten alkuun? Yleistä kansainvälisistä

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0156/153. Tarkistus. Isabella Adinolfi, Rosa D'Amato, Rolandas Paksas EFDD-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0156/153. Tarkistus. Isabella Adinolfi, Rosa D'Amato, Rolandas Paksas EFDD-ryhmän puolesta 21.3.2019 A8-0156/153 153 Johdanto-osan 5 kappale (5) Euroopan kulttuurisen monimuotoisuuden edistäminen edellyttää, että on olemassa kukoistavia ja joustavia kulttuurialoja ja luovia toimialoja, jotka

Lisätiedot

Nordisk kulturkontakt

Nordisk kulturkontakt Nordisk kulturkontakt Pohjoismainen kulttuuripiste Nordic Culture Point Mikä Pohjoismainen kulttuuripiste? Tapahtumia Kirjasto Tukiohjelmia Foto: Kychan Tukiohjelmia kulttuuriyhteistyölle Kulttuuri- ja

Lisätiedot

Harjoittelu ja Erasmus+ globaali liikkuvuus Anni Kallio, OPH

Harjoittelu ja Erasmus+ globaali liikkuvuus Anni Kallio, OPH Harjoittelu ja Erasmus+ globaali liikkuvuus 6.4.2018 Anni Kallio, OPH KA107 Harjoittelujaksojen reunaehdot Harjoittelu alkaa globaalissa liikkuvuudessa 2018 sopimuksista alkaen Sekä saapuville että lähteville

Lisätiedot

Kansainvälistymistavoitteissa kaikki hyvin? Opetusneuvos Tarja Riihimäki

Kansainvälistymistavoitteissa kaikki hyvin? Opetusneuvos Tarja Riihimäki Kansainvälistymistavoitteissa kaikki hyvin? Opetusneuvos Tarja Riihimäki Missä asetetaan/kuka asettaa ammatillisen koulutuksen kehittämisen/kansainvälistymisen tavoitteet? EU EU2020 strategia, ET2020,

Lisätiedot

Miksi tiedottaa (median kautta)?

Miksi tiedottaa (median kautta)? Eväitä hankkeesta tiedottamiselle Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015 Miksi tiedottaa (median kautta)? Tulosten levittäminen on osa hanketta Hankkeen tulokset saadaan nopeasti ja tasapuolisesti

Lisätiedot

Nordplus Aikuiskoulutus 2012-2016. www.nordplusonline.org http://www.cimo.fi/ohjelmat

Nordplus Aikuiskoulutus 2012-2016. www.nordplusonline.org http://www.cimo.fi/ohjelmat Nordplus Aikuiskoulutus 2012-2016 www.nordplusonline.org http://www.cimo.fi/ohjelmat Nordplus ohjelma Koostuu seuraavista alaohjelmista: Nordplus Junior Nordplus Korkeakoulutus Nordplus Aikuiskoulutus

Lisätiedot

EU-rahoitusta kansainvälisyyskasvatushankkeille. www.kehys.fi

EU-rahoitusta kansainvälisyyskasvatushankkeille. www.kehys.fi EU-rahoitusta kansainvälisyyskasvatushankkeille www.kehys.fi EU:n budjetti 2007-2013 Viisi päälohkoa: Yhteensä 974,7 miljardia 1. Kestävä kasvu 433,0 miljardia 2. Luonnonvarojen kestävä kehitys ja suojelu

Lisätiedot

Grundtvigoppimiskumppanuus

Grundtvigoppimiskumppanuus Grundtvigoppimiskumppanuus Perustietoa ja hakuohjeita 18.1.2012 CIMO Tavoite ja toiminta Oppimiskumppanuuden tavoitteena on edistää aikuiskoulutuksen toimijoiden keskinäistä yhteistyötä eri maissa Yhteisen

Lisätiedot

Yhteistyö- ja teemavuosihankkeiden hakemustyöpaja EU:n Luova Eurooppa -ohjelma ( )

Yhteistyö- ja teemavuosihankkeiden hakemustyöpaja EU:n Luova Eurooppa -ohjelma ( ) Yhteistyö- ja teemavuosihankkeiden hakemustyöpaja EU:n Luova Eurooppa -ohjelma (2014-2020) OPH Kansainvälistymispalvelut 10.11.2017 Tervetuloa! OHJELMA klo 9:00-11:30 Verkko: WLAN_GUEST_HAKA6 Login: r75asn

Lisätiedot