Pokkari vai järkkäri?

Transkriptio

1 Kamerat TEKSTI JA KUVAT: JARI TOMMINEN Pokkari vai järkkäri? Kannattaako maksaa nelinumeroinen summa järjestelmäkamerasta, kun pokkarin saa kolminumeroisella? 24 MikroPC 5/2013

2 Ensimmäinen valintatekijä järjestelmäkameran ja taskukameran välillä on koko ja paino. Yhä suurempi osa näppäilykameroista mahtuu helposti paidantaskuun, mutta valtaosa järjestelmistä on edelleen verrattain isoja ja painavia. Ja koko ja paino vain kasvavat, mitä pitkäpolttovälisemmän ja valovoimaisemman objektiivin kameraan liittää. Toki joukkoon mahtuu nykyään myös runkokooltaan häkellyttävän pieniä ja kevyitä, lähes taskukameramaisia laitteita. Niissäkin objektiivin lisääminen voi kuitenkin kasvattaa mittoja huomattavastikin eikä objektiivi painu taskukameroiden tavoin sisään. Tilannetta voi tosin helpottaa hankkimalla kameraan rakenteeltaan äärimmäisen lyhyen, kiinteäpolttovälisen laajakulmaobjektiivin eli pannukakun. Tällaisen kanssa pienimmät peilittömät järjestelmäkamerat pääsevät jo hyvin lähelle taskukameroiden mittoja. Erilaisia etsimiä Perinteisen kaltaisissa järjestelmäkameroissa merkittävä osa koosta ja painosta syntyy etsinrakennelman prismasta ja peilimekanismista. Viime vuosina varsinkin harrastelijalaitteissa ovat yleistyneet peilittömät järjestelmäkamerat, jotka lainaavat rakenteeseensa paljon kompaktikameroilta. Niissä perinteinen tähtäinpeili ja -prisma on jätetty kokonaan pois ja korvattu elektronisella etsimellä (evf). Videoetsin saa kuvainformaationsa suoraan samalta ilmaisinkennolta, jolla varsinainen valokuvakin muodostetaan. Ratkaisulla on se etu, että kuvaaja ainakin periaatteessa näkee etsimessä täsmälleen saman kuvan, joka tallentuu muistikortille. Elektronista etsintä ei myöskään ole enää pakko sijoittaa samaan linjaan optisen akselin kanssa. Muunneltavuus ja varusteet Taskukameran suurin valtti on sen pieni ja tiukasti paketoitu kokonaisuus. Kamera on heti käyttövalmis, kun akku ja muistikortti ovat paikoillaan. Kompaktius on myös suurin rajoite. Taskukameroihin ei ole juurikaan saatavissa lisävarusteita, joiden avulla kameran käyttömahdollisuuksia voisi laajentaa. Muuta- MikroPC 5/

3 Kamerat Järjestelmäkameroiden kuvakennot ovat aivan eri kokoluokassa kuin taskukameroiden kennot. Oheisessa havainnekuvassa ovat vasemmalta oikealle järjestelmäkameran täyden kinokoon kenno (n. 36 mm 24 mm), aps-c-koon kenno (n. 23,6 mm 15,6 mm) ja tyypillisen taskukameran 1/2,3-tuumainen kenno (n. 6,17 mm 4,55 mm). Täyden kinokoon kennon ja taskukameran kennon fotonienkaappauskyvyn erot. Isomman kennon ilmaisimet ovat suurempia ja saavat siksi kerättyä valosta talteen suuremman määrän fotoneja. Isomman kennon signaali-kohina-suhde on merkittävästi pientä kennoa parempi, sillä isompi kerää enemmän valoa eli signaali (vihreä) on selvästi vahvempi samalla kun elektroniikan taustahäiriöt (punainen) ovat samaa luokkaa kuin pienemmässä kennossa. mia poikkeuksia lukuun ottamatta pokkareista puuttuu esimerkiksi erillisen salaman käytön mahdollistava varustekenkä. Useimpiin laitteisiin ei myöskään pysty liittämään polttoväliä (kuvakulmaa) muuttavia optisia lisäkkeitä, sillä niistä puuttuvat sopivat liitoskierteet tai muu kiinnityskohta. Järjestelmäkamera sen sijaan koostuu nimenomaan useista komponenteista: kamerarungosta ja erillisistä, vaihdettavista lisäosista. Lisäosia on saatavissa erilaisista objektiiveista salamalaitteisiin, akkukahvoihin, lähikuvausvälineisiin, kaukolaukaisimiin ja suotimiin. Huomattavan osan järjestelmäkameroista voi myös kytkeä suoraan tietokoneeseen niin, että kameraa voi komentaa koneelta käsin ja kuvat tallentuvat suoraan tietokoneen massamuistille. Tarjolla olevien varusteiden määrä ja valikoima riippuu laitteesta, mutta useimmille kameroille löytyy lisävälineitä riippumattomilta valmistajilta, jos merkin oma tarjonta jää kovin suppeaksi. Kenno vaikuttaa kuvanlaatuun Jos järjestelmä- ja taskukameroiden väliltä pitäisi löytää jokin keskeinen, oleellinen tekninen ero, niin se on kuvanlaatu. Yleisesti ottaen järjestelmäkamerat peittoavat pokkarit kuvanlaadussa mennen tullen. Ero ei välttämättä ole ilmiselvä, jos tarkastellaan hyvissä olosuhteissa, alhaisella herkkyydellä otettuja kymppikokoisia kuvia. Sen sijaan, jos kuvataan haastavammissa olosuhteissa, vähässä valossa tai voimakkaissa kontrasteissa, taskukamera tipahtaa nopeasti kyydistä. Tärkeimpänä syynä on MikroPC:nkin sivuilla useasti mainittu ero kuvailmaisinkennojen koossa. Tyypillisen taskukameran kuvakenno on kooltaan pikkusormen kynttä pienempi, usein huomattavastikin. Useimpien järjestelmien kennokoot puolestaan vaihtelevat noin puolikkaasta postimerkistä kokonaiseen. Jos ajatellaan, että molemmissa kameroissa on yhtä paljon kuvapisteitä, nuo pisteet on taskukamerassa sullottu valtavan paljon ahtaampaan tilaan kuin järjestelmäkamerassa. Samalla niistä on myös pitänyt tehdä huomattavasti pienempiä. Esimerkiksi täyden kinokoon (36 mm 24 mm) kennon pikselit ovat pinta-alaltaan 30 kertaa suurempia kuin tyypillisen taskukameran 1/2,3-tuumaisen kennon pikselit, jos niiden kokonaispikselimäärä on sama. Signaali riippuu koosta Pikselien kokoero tarkoittaa tylysti sitä, että taskukameran kenno ei kykene samoissa olosuhteissa keräämään kuin murto-osan kaikista niistä valon fotoneista, jotka järjestelmäkameran kenno pystyy kaappaamaan. 26 MikroPC 5/2013

4 Koska jokainen kaapattu fotoni tarkoittaa hivenen voimakkaampaa signaalia, isompi kenno tuottaa samalla valomäärällä moninkertaisesti voimakkaamman signaalin kuin pienempi kenno. Voimakkuusero ei itsessään välttämättä olisi ongelma, ellei kameran elektroniikassa syntyisi myös sähköisiä häiriöitä. Koska häiriöiden voimakkuus on yleensä suunnilleen samassa suuruusluokassa, pienemmän kennon heikompi signaali merkitsee huonompaa signaali-kohinasuhdetta eli varsinainen kuvainformaatio erottuu huonommin taustakohinasta. Ongelma korostuu kameran ISO-herkkyyslukemaa nostettaessa. Samalla, kun kuvasignaalia vahvistetaan, vahvistetaan myös häiriösignaaleja: kuvan kohina kasvaa. Isommalla kennolla herkkyyttä (vahvistusta) voidaan nostaa paljon enemmän ennen kuin kohina nousee häiritsemään varsinaista kuvainformaatiota. Kohinaa vastaan voidaan taistella erilaisin kohinanvaimennus ja -poistomenetelmin, mutta niiden sivuvaikutuksena on myös pienten kuvayksityiskohtien häviäminen. Runsas kohina vaikuttaa myös kuvan dynamiikkaan (valotusvaraan) ja sävyjen toistoon. Polttovälillä on väliä Eräs merkittävä ero, jota satunnainen näppäilijä ei välttämättä tule panneeksi merkille, mutta jonka edistyneempi harrastaja heti huomaa, on terävyysalueessa. Siis siinä etäisyysvyöhykkeessä, joka toistuu terävänä tarkennuspisteen etu- ja takapuolella. Tyypillisessä taskukameralla otetussa kuvassa on huomattavasti laajempi terävyysalue kuin vastaavassa järjestelmäkameralla otetussa. Pokkarilla onkin paljon vaikeampi ottaa kuvia, joissa kohteen tausta on samalla tavalla sumentunut kuin monissa ammattimaisissa, visuaalisesti miellyttävissä kuvissa. Ensisijainen syy löytyy jälleen kameroiden kuvakennojen kokoeroista. Jotta taskukameran pienelle kennolle ja järjestelmän isolle kennolle saataisiin luotua kuvakulmaltaan samanlaiset kuvat, pitää taskukamerassa käyttää järjestelmään verrattuna merkittävästi lyhytpolttovälisempää objektiivia. Mitä lyhyempi polttoväli, sitä suurempi terävyysalue! Toisaalta juuri tämä ominaisuus tekee pokkareista lähes ihanteellisia lähikuvaukseen. Erillinen salamalaite antaa heikossa valaistuksessa enemmän lisävaloa kuin kameran oma, sisäänrakennettu salama. Tällaista voi käyttää lähes kaikissa järjestelmäkameroissa, mutta vain harvoissa pokkareissa. Järjestelmäkameran superlaajakulmalla saa tallennettua avarat maisemat ja laajat kaupunkinäkymät, telellä taas tavoittaa kauempana olevia yksityiskohtia ja voi sumentaa kohteen levottoman taustan rauhallisemmaksi. MikroPC 5/

5 Kamerat Oheinen kuvapari on otettu samalta etäisyydeltä, samalla rajauksella ja samalla himmenninaukolla f:4,0. Taskukameran kuvassa kaikki keskimmäisen objektiivin teksteistä takana olevaan väriruudukkoon on terävää. Järjestelmäkameran terävyysalue on huomattavasti lyhyempi, ja terävänä kuvassa näkyvät käytännössä vain keskimmäisen objektiivin tekstit. Koska terävyysaluetta riittää ruhtinaallisesti ilman, että objektiivia tarvitsee himmentää tappiin asti, kamera voi käyttää lyhyempää valotusaikaa ja vähentää näin tärähdysvaaraa. Pieni koko rajoittaa valovoimaa Toinen syy on kameroiden ja objektiivien koossa. Kun kameran kokonaispaino ja ulkomitat halutaan pitää mahdollisimman pieninä, se asettaa rajoituksia objektiivin valovoimalle. Toisin sanoen sille, kuinka suuri objektiivin suurin himmenninaukko voi olla (= kuinka pieni aukkoluku voi olla). Mitä suurempaa himmenninaukkoa voidaan käyttää, sitä suppeammaksi terävyysalue voidaan kutistaa. Tämä ei kuitenkaan ole suora ero eri kameratyyppien välillä, sillä myös isoissa järjestelmäkameroissa voidaan käyttää huonovalovoimaisia objektiiveja. Järjestelmäkameroissa on kuitenkin mahdollisuus vaihtaa objektiivia, joten tarvittaessa kameraan voi liittää tarpeeksi suurivalovoimaisen objektiivin. Pokkareissa tätä mahdollisuutta ei ole, vaan kuvaaja on jumissa siihen valovoimaan, joka kameran kiinteällä objektiivilla sattuu olemaan. Erillisoptiikoissa parempi laatu Järjestelmäkameroihin on vaihdettavuuden ansiosta tarjolla myös huomattavasti laajempi skaala eri polttovälisiä objektiiveja. Toisessa päässä valikoimaa ovat jopa kauttaaltaan 180 asteen kuvakulman tarjoavat ympyräkalansilmät ja toisessa jopa mm:n erikoissupertelet, jotka alkavat lähestyä tehokkaita kaukoputkia. Toki monissa taskukameroissakin on nykyään varsin laajalla polttovälialueella toimivia zoom-objektiiveja, mutta ne ovat kuvanlaadun osalta aina kompromisseja. Yleensä pokkarin zoom-objektiivi on optimoitu toimimaan parhaiten polttovälialueen lyhyemmässä päässä, sillä sitä kuitenkin käytetään kaikkein eniten. Tästä seuraa, että kun polttoväliä pidennetään, kuvan terävyys alkaa nopeasti heikentyä. Ja mitä pidemmäksi polttoväliä voidaan venyttää, sitä sumeammaksi kuva muuttuu. Ongelma korostuu objektiivien pienen koon vuoksi, sillä optisten virheiden korjaamiseen kohtuuhinnalla on paljon vähemmän pelivaraa kuin isommilla linssistöillä. Järjestelmäkameroiden vaihdettavat, suppeamman polttovälialueen tai kiinteäpolttoväliset objektiivit voidaan aina suunnitella ja rakentaa niin, ettei havaittaviin kompromisseihin tarvitse turvautua. Paina nappia ja unohda muu Tasku- ja järjestelmäkameroiden välillä on eroa myös siinä, kuinka paljon kuvaaja voi itse vaikuttaa syntyvään kuvaan. Taskukameroissa on suuriakin eroja kuvaajan käytettävissä olevien säätöjen, asetusten ja toimintojen määrässä. Yksinkertaisimmillaan kamera valottaa täysin automaattisesti sallien korkeintaan parin aukon valotuskorjauksen suuntaan tahi toiseen ja herkkyysasetuksen muuttamisen. Automaattisen valkotasapainon lisäksi tarjolla voi olla muutama tavanomaisin kiinteä sävyasetus. Kaikki muu jää kameran päätettäväksi, kenties aihekohtaisen kuvausohjelman ohjeistamana. Muu hallinta rajoittuu kuvaustavan valintaan: normaali, lähikuvaus, kenties video ja tietenkin vihreällä tai sydämenkuvalla merkitty täysautomaattiasento jota ilkeämielisemmät myös tumpeloasennoksi kutsuvat. Täysauto- maatilla kuvaajan osaksi jää oikeastaan vain tähtääminen, zoomaaminen ja laukaisimen painaminen. Kaikki muu on kameran ohjelmiston varassa. Takapenkiltä kuskinpukille Monipuolisemmissa kameroissa, joista harvempi enää mahtuu pokkarikategoriaan, säätöjä ja asetuksia saattaa olla lähes yhtä runsaasti kuin järjestelmissäkin. Oleellisin ero onkin siinä, että valtaosaan näistä toiminnoista pääsee käsiksi vain valikkojen kautta. Oikeissa järjestelmäkameroissa täydellinen hallittavuus on sääntö, ei poikkeus. Markkinoille on tosin tullut joitakin laitteita, joissa on vaihdettavat optiikat, mutta joiden rungon tekniikka ja käytettävyys on pikemminkin lainattu keskisarjan kompakteilta. Nämä tarjoavat monessa suhteessa samankaltaista muunneltavuutta kuin järjestelmätkin, mutta käytön joustavuudessa ja mutkattomuudessa ne häviävät isommilleen mennen tullen. Oleellista varsinaisten järjestelmäkameroiden hallittavuudessa on se, että kaikkiin keskeisiin toimintoihin ja säätöihin pääsee käsiksi suoraan pikapainikkeilla ja komentorullilla. Tämä tekee kameran käyttämisen nopeissa tilanteissa huomattavasti helpommaksi ja joustavammaksi, kun asetuksia ei tarvitse kaivaa valikoista kahden tai kolmen tason syvyydestä. Alkuperäisen kuvan lähteillä Tärkeä ominaisuus lopullisen kuvan hallittavuudessa on myös mahdollisuus kuvata niin sanotussa raakamuodossa. Toisin sanoen kamera tallentaa kennolta tulevan kuvadatan muistikortille täysin käsittelemättömänä. Tavallisesti kamerat tallentavat kuvan kortille kahdeksanbittisenä jpeg-kuvana. Tällöin 28 MikroPC 5/2013

6 Suoraan jpeg-muotoon kuvaavan taskukameran virheellistä valkotasapainoa voi olla vaikea korjata. Tässä keinovaloasetuksella päivänvalossa kuvattu otos toistuu tyypillisen sinisenä. Kuvaa on koetettu korjata kuvankäsittelyohjelmassa, mutta vaikka yleissävy on saatu kohtalaisen lähelle oikeaa, moniin värisävyihin jää silti ikäviä virheitä (liiallista punertavuutta, vihertävyyttä tai sinertävyyttä). Järjestelmäkameralla kuva otettiin raakamuodossa. Vaikka kameran kuvausarvoilla muunnettuna tästäkin kuvasta tulee liian sininen, muunnosvaiheessa tehty valkotasapainokorjaus tuottaa paljon luonnollisemman ja miellyttävämmän lopputuloksen. Tämä johtuu siitä, että muunnostyökalulla on käytettävissään kaikki alkuperäinen kuvainformaatio. kameran ohjelmisto on jo tehnyt kaikki ratkaisut kuvan sävyjen, tarkkuuden ja muiden ominaisuuksien osalta ja siinä sivussa nakannut melkoisen osan alkuperäisestä kuvainformaatiosta taivaan tuuliin. Lopputulos voi olla onnistunut tai sitten ei. Paljon riippuu siitä, minkä verran kuvaaja on voinut vaikuttaa lopputulokseen kuvausvaiheessa. Jälkimmäisessä tapauksessa kuvaajalla on useimmiten varsin vähän tehtävissä tilanteen parantamiseksi jälkikäteen. Raakamuotoon kuvatessa kuvaajalla on käytettävissään kaikki se informaatio, minkä pohjalta kamerakin tekisi omat ratkaisunsa jpegiksi tallentamisen yhteydessä. Tällä kertaa kuvaaja vain pääsee itse muokkaamaan kaikkia muunnokseen vaikuttavia säätöjä ja asetuksia. Oleellista asiassa on se, että raakatiedosto todellakin sisältää kuvan juuri sellaisena kuin se on luettu kennolta: ilman valotuskorjailuja, toistokäyriä, valkotasapainon määrityksiä tai terävöintejä ja reilusti suuremmalla bittimäärällä kuin jpeg-tiedostoon jää jäljelle. Raakakuva mahdollistaa siis paitsi kuvan täsmällisen muokkaamisen juuri halutunlaiseksi, myös selkeästi paremman kuvanlaadun. Raakakuvaus ei kuitenkaan sovi niille, jotka haluavat päästä mahdollisimman helpolla. Se Useimpien taskukameroiden kanssa kuvaaja on enemmän tai vähemmän kameran armoilla. Helppokäyttötila riistää kuvaajalta viimeisenkin sananvallan lopputulokseen. nimittäin vaatii aina jälkitöitä kuvankäsittelyohjelman parissa. Kompaktikameroista vain kourallinen ylemmän sarjan malleja tarjoaa raakakuvan tallennusmahdollisuuden. Järjestelmäkameroissa ominaisuus sen sijaan on vakiovarusteena. MikroPC 5/