ALUEELLINEN TERVEYS- JA HYVINVOINTITUTKIMUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ALUEELLINEN TERVEYS- JA HYVINVOINTITUTKIMUS"

Transkriptio

1 ALUEELLINEN TERVEYS- JA HYVINVOINTITUTKIMUS Medicine is a social science, and politics is nothing but medicine at a larger scale (Rudolf Virchow, 1848) Pidämme huolta itsestämme ja toisistamme -tavoitteena terveys ja hyvinvointi / Kaikkonen Risto 1 TAUSTA Terveyden ja hyvinvoinnin alueellisia ja kunnallisia seurantatietoja tarvitaan Kunnat tarvitsevat väestöryhmittäistä tietoa palvelutarpeen arviointia, toimien kohdentamista, resurssien ohjausta ja tavoitteiden toteutumisen seurantaa varten. Lainsäädäntö velvoittaa kunnat seuraamaan väestönsä terveydentilaa ja siihen vaikuttavia tekijöitä väestöryhmittäin. Nykyinen tilanne on huono Väestökyselytietoihin perustuvia tietoja esimerkiksi elintavoista ja kansalaisten omista kokemuksista ei useimmiten ole saatavissa kuntatasolla tai edes aluetasolla. Saatavilla olevat lähinnä rekistereihin perustuvat seurantatiedot eivät yleensä kuvaa tilannetta väestöryhmittäin. Kansallisissa terveysohjelmissa seurattaviksi esitettyjä osoittimia on runsaasti, ja samaa ilmiötä koskevat seurantasuositukset ovat keskenään osin ristiriitaisia. Seurantaosoittimien tulkinnassa tarvittava asiantuntemus on monissa kunnissa riittämätön. Näistä syistä kunnat eivät nykyisin suoriudu lakisääteisestä velvoitteestaan seurata väestönsä terveyttä. Kunnat tarvitsevatkin tukea terveys- ja hyvinvointiseurannan järjestämisessä Pidämme huolta itsestämme ja toisistamme -tavoitteena terveys ja hyvinvointi / Kaikkonen Risto 2

2 Alueellinen terveys- ja hyvinvointitutkimus ATH Kerätään seurantatietoa sellaisista terveyden edistämistoimien suuntaamisen ja vaikuttavuuden arvioinnin kannalta keskeisistä ilmiöistä, joista ei saada tietoa rekistereistä Kehitetään samalla kyselyn eri vaiheiden teknistä toteutusta käsityötä minimoivalla ja nopeaan raportointiin tähtäävällä tavalla Luodaan kunnille/kuntayhtymille edellytykset: seurata väestönsä ja sen osaryhmien terveyttä ja terveyteen vaikuttavia tekijöitä, verrata omia tietojaan muiden alueiden tietoihin koko maan tilanteeseen asetettuihin tavoitteisiin Pidämme huolta itsestämme ja toisistamme -tavoitteena terveys ja hyvinvointi / Kaikkonen Risto 3 Alueellinen terveys- ja hyvinvointitutkimus ATH Tavoitteena suunnittelua ja arviointia palvelevan tietopohjan vahvistaminen alueilla ja kunnissa ATH vastaa aikuisväestön alueellisen terveys- ja hyvinvointiseurannan selkärankana lain velvoitteisiin (Kansanterveyslaki, Terveydenhuoltolaki) politiikkaohjelmien linjauksiin (mm. TEPO, TEROKA) KASTE-ohjelman toimeenpanoon ATH:ssa kehitetään THL:n toimialojen yhteistyönä laitoksen väestötutkimusmetodologiaa joustavammaksi ja tehokkaammaksi, jotta voidaan vastata hyvin muuttuviin haasteisiin vähentäen tiedonkeruun kustannuksia, kohentaen tiedon laatua ja edistäen tulosten nopeaa raportointia. Tiivis yhteistyö myös THL:n, TTL:n ja TK:n välillä Pidämme huolta itsestämme ja toisistamme -tavoitteena terveys ja hyvinvointi / Kaikkonen Risto 4

3 ATH toteutus pähkinänkuoressa Toteutus yhden-neljän vuoden välein Paperi- ja weblomake Kiinteä perusosa ja alueiden valittavissa olevat lisämodulit Otoskoko aluetta kohden 3000 asukasta, mikäli kuvataan väestöryhmittäistä tilannetta (lainvelvoite) Alueyksikkö voi olla mikä tahansa, kunta, kuntayhtymä, maakunta, SHP Mikäli aluetta verrataan vain toiseen alueeseen otoskoko aluetta kohden 1000 asukasta Esimerkiksi kaupunkien/alueiden segregoituminen yms. Koulutus ja ammattitiedot otokseen Kohdennetut tavat reaaliaikaiseen kadon paikkaamiseen Täydentävää tiedonkeruuta mm. puhelimitse / tekstarein Rekisteriseuranta, paneeliasetelmat mahdollisia Tulosten nopea raportointi Tulokset raportoidaan terveytemme.fi pohjalla Pidämme huolta itsestämme ja toisistamme -tavoitteena terveys ja hyvinvointi / Kaikkonen Risto 5 ATHn sisältö pähkinänkuoressa Sisällön suunnittelussa: Hyödynnetty kansallisia tutkimuksia: mm. AVTK, EVTK, Terveys2000, HYPA Käytetty kansainvälisiin mittareita: mm. WHOQOL, SF-36, Tehty asiantuntijaharkintaan perustuvaa tarpeenmäärittelyä Toteutettu kysymysmuotoilujen tarkkaa pohdintaa eri työryhmien toimesta. Mitään ei hyväksytä ilman sisältötyöryhmän siunausta Kehitelty minisurveylaboratoriotoimintaa Pidämme huolta itsestämme ja toisistamme -tavoitteena terveys ja hyvinvointi / Kaikkonen Risto 6

4 ATHn toteutus pähkinänkuoressa Ajatuksena toteuttaa yhden neljän vuoden välein Alueden kannalta poliittisdemokraattiset ja taloudelliset perusteet, hallitus ja valtuustokaudet Mahdollista tehdä myös keskivaiheen tarkasteluita Mahdollista tehdä myös seurantaa ns. paneeliasetelma Ensimmäisellä kierroksella vuonna 2010 otoskoko Turku Kainuun Pohjois-Pohjanmaan 2 st. yht Budjetti Alueilla vain toimintaan liittyviä pakollisia kustannuksia, joita pyritään kehittämistyöllä alati leikkaamaan THL vastaa asiantuntemuksesta ja kehittämistyöstä Pidämme huolta itsestämme ja toisistamme -tavoitteena terveys ja hyvinvointi / Kaikkonen Risto 7 ATH organisaatio Tutkimuksen johtajat Seppo Koskinen, ylilääkäri, yksikönpäällikkö, TA1, VETH-yksikkö Erkki Vartiainen, tutkimusprofessori, ylijohtaja TA2. Vastuututkija Risto Kaikkonen Sisältötyöryhmä: linjaa toimintaa ja hyväksyy lomakkeen Pientyöryhmät: otos ja rekisterit, hyvinvointi- tausta ja elinolokysymykset, toiminta- ja työkyky, terveys ja elintavat, tapaturmat ja väkivalta, palvelut Prosessityöryhmä: linjaa kehitystyötä ja hyväksyy etenemistä Pientyöryhmät: väestötutkimusten metatiedot, Web-lomake ja tekstiviestitiedonkeruu, raportointi, prosessin konkretisoimisryhmä Mukana noin THL:n, TTL:n ja TK:n 40 asiantuntijaa, panos on suuri Työskentely ekstranetissä, jonne tutkimus dokumentoidaan Pidämme huolta itsestämme ja toisistamme -tavoitteena terveys ja hyvinvointi / Kaikkonen Risto 8

5 ATH lomakkeet Peruslomake sukupuolittain ja kolmella kielellä vuotiaat vuotiaat 75+ -vuotiaat Valinnaisia lisämoduliehdotuksia tulevaisuudessa Toiminta ja työkyky Työolot Mielenterveys Tapaturmat ja väkivalta Liikunta Sosiaalinen pääoma Hoidon tarpeen ja tyydyttyminen (DONAU-moduli) Päihteet ja riippuvuudet Elämänlaatu15D-lisämoduli Palvelut Pidämme huolta itsestämme ja toisistamme -tavoitteena terveys ja hyvinvointi / Kaikkonen Risto 9 Toteutetut fokusryhmät Ylivieskassa ja Kajaanissa Esitestattiin lomaketta Paperiversiota ja WEB-lomaketta Saatiin palautetta: Kyselystä yleisesti Yksittäisistä kysymyksistä Koko esitestauksen prosessista Esitestaajat pystyivät vaikuttaa mittavan tutkimuksen suunnitteluun ja tulevaan toteutukseen Pidämme huolta itsestämme ja toisistamme -tavoitteena terveys ja hyvinvointi / Kaikkonen Risto 10

6 Mitä tämä tarkoittaa tulevaisuudessa Indikaattorit, osoittimet Hyvinvointikertomukset Arviointimallit/kehikot Seurantajärjestelmät Trendit Vaihtuvat kiinnostuksen kohteet Nopea raportointi ja reagointimahdollisuus Muiden tutkimusasetelmien kytkentä Pidämme huolta itsestämme ja toisistamme -tavoitteena terveys ja hyvinvointi / Kaikkonen Risto 11 Kiitos mielenkiinnostanne! Terveytemme.fi Pidämme huolta itsestämme ja toisistamme -tavoitteena terveys ja hyvinvointi / Kaikkonen Risto 12

ALUEELLINEN TERVEYS- JA HYVINVOINTITUTKIMUS, ATH

ALUEELLINEN TERVEYS- JA HYVINVOINTITUTKIMUS, ATH ALUEELLINEN TERVEYS- JA HYVINVOINTITUTKIMUS, ATH Risto Kaikkonen, vastuututkija Alueellinen terveys- ja hyvinvointitutkimus, ATH 1 Alueellinen terveys- ja hyvinvointitutkimus, ATH 2 TAUSTA Terveyden ja

Lisätiedot

ATH laajeni kansalliseksi vuosina

ATH laajeni kansalliseksi vuosina Helsinki 18.12.2014 Terveyden edistämisen suunnittelun työkaluja ja tietolähteitä johtamisen ja kehittämistyön tukena: Esittelyssä Alueellisen terveys- ja hyvinvointitutkimuksen (ATH) tulospalvelun käyttö

Lisätiedot

Väestötutkimustieto kuntien hyte-tiedon lähteenä - FinSote tutkimus

Väestötutkimustieto kuntien hyte-tiedon lähteenä - FinSote tutkimus Terve Kunta -verkostopäivä 10.4.2019 Hollola Väestötutkimustieto kuntien hyte-tiedon lähteenä - FinSote tutkimus Suvi Parikka, kehittämispäällikkö, THL FinSote-tulokset/Parikka Esityksen sisältö Mikä on

Lisätiedot

Turvallisuuden ja hyvinvoinnin erot maalla ja kaupungissa - ATH-tutkimuksen tuloksia, Kaupunki-maaseutu -luokitus

Turvallisuuden ja hyvinvoinnin erot maalla ja kaupungissa - ATH-tutkimuksen tuloksia, Kaupunki-maaseutu -luokitus Joensuu 28.1.2016 28.1.2016 Turvallisuuden ja hyvinvoinnin erot maalla ja kaupungissa - ATH-tutkimuksen tuloksia, Kaupunki-maaseutu -luokitus Jukka Murto, kehittämispäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin

Lisätiedot

Alueellinen terveys- ja hyvinvointitutkimus - paikka- ja aluetietojen käyttö sekä aineiston hyödyntämisen mahdollisuudet

Alueellinen terveys- ja hyvinvointitutkimus - paikka- ja aluetietojen käyttö sekä aineiston hyödyntämisen mahdollisuudet Alueellinen terveys- ja hyvinvointitutkimus - paikka- ja aluetietojen käyttö sekä aineiston hyödyntämisen mahdollisuudet Jukka Murto THL, Perttu Saarsalmi THL THL/ATH/2016 1 Alueellinen terveys- ja hyvinvointitutkimus,

Lisätiedot

Alueellisen terveys- ja hyvinvointitutkimuksen (ATH) hyödyntäminen hyvinvointikertomustyössä

Alueellisen terveys- ja hyvinvointitutkimuksen (ATH) hyödyntäminen hyvinvointikertomustyössä Alueellisen terveys- ja hyvinvointitutkimuksen (ATH) hyödyntäminen hyvinvointikertomustyössä Hankekoordinaattori Eeva Elomäki Hankekoordinaattori Sari Turunen Perusterveydenhuollon yksikkö, PKSSK ATH-tutkimus

Lisätiedot

FINSOTE- TULOKSIA MAAKUNNITTAIN

FINSOTE- TULOKSIA MAAKUNNITTAIN FINSOTE- TULOKSIA MAAKUNNITTAIN Vertaisfoorumi 9.5.2019 Jyväskylä Suvi Parikka, Timo Koskela, Noora Marjeta 9.5.2019 FinSote-tutkimus 2018 / Parikka, Koskela, Marjeta 1 ESITYKSEN SISÄLTÖ FinSote-tutkimuksen

Lisätiedot

Miten THL voi tukea kuntia ja alueita terveydenedistämistyössä

Miten THL voi tukea kuntia ja alueita terveydenedistämistyössä Miten THL voi tukea kuntia ja alueita terveydenedistämistyössä Erkki Vartiainen, professori, ylijohtaja 29.10.2013 Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen päivä 2013 1 Työkaluja Terveyden edistämisen aktiivisuuden

Lisätiedot

Maahanmuuttajien terveys- ja hyvinvointitutkimus. Tutkimusprofessori Seppo Koskinen, THL

Maahanmuuttajien terveys- ja hyvinvointitutkimus. Tutkimusprofessori Seppo Koskinen, THL Maahanmuuttajien terveys- ja hyvinvointitutkimus Tutkimusprofessori Seppo Koskinen, THL Ulkomaalaistaustaisten suomalaisten määrä kasvaa nopeasti 1990 2011 Ulkomailla syntyneitä 65 000 266 000 (5 %) Vieraskielisiä

Lisätiedot

27.11.2015 Alueellinen terveys- ja hyvinvointitutkimus - paikka- ja aluetietojen käyttö sekä aineiston hyödyntämisen mahdollisuudet

27.11.2015 Alueellinen terveys- ja hyvinvointitutkimus - paikka- ja aluetietojen käyttö sekä aineiston hyödyntämisen mahdollisuudet 27.11.2015 Alueellinen terveys- ja hyvinvointitutkimus - paikka- ja aluetietojen käyttö sekä aineiston hyödyntämisen mahdollisuudet Jukka Murto ja Perttu Saarsalmi, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 4.12.2015

Lisätiedot

Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 4.2.2015 Johtaja Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö Hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Millaiseksi ikääntynyt väestö kokee toimintakykynsä ja palvelutarpeensa ennen vanhuspalvelulain voimaantuloa?

Millaiseksi ikääntynyt väestö kokee toimintakykynsä ja palvelutarpeensa ennen vanhuspalvelulain voimaantuloa? Helsinki 13.11.2013 Millaiseksi ikääntynyt väestö kokee toimintakykynsä ja palvelutarpeensa ennen vanhuspalvelulain voimaantuloa? Jukka Murto, tutkija 15.11.2013 THL / Murto 11/2013 1 Vanhuspalvelulain

Lisätiedot

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari 28.9.2017 Vuokatti, Katinkulta Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja, sote - ja maakuntauudistuksen valmisteluryhmän varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Tilasto- ja seurantatietoja alueittain ja väestöryhmittäin Hyvinvointiklinikka / Terveytemme.fi

Tilasto- ja seurantatietoja alueittain ja väestöryhmittäin Hyvinvointiklinikka / Terveytemme.fi Hyvinvointiklinikka Terveytemme.fi Tilasto- ja seurantatietoja alueittain ja väestöryhmittäin 26.4.2018 Hyvinvointiklinikka / Terveytemme.fi 1 Seuraavat THL:n väestötutkimus- ja rekisteriaineistot hyödyntävät

Lisätiedot

Alueellinen terveys- ja hyvinvointitutkimus (ATH) Etelä- Karjalassa

Alueellinen terveys- ja hyvinvointitutkimus (ATH) Etelä- Karjalassa Lappeenranta 15.1.2015 Alueellinen terveys- ja hyvinvointitutkimus (ATH) Etelä- Karjalassa Jukka Murto, tutkija THL THL / Murto15.1.2015 1 www.thl.fi/ath THL / Kaikkonen, Murto, Pentala 1/2014 2 ATH-tutkimuksessa

Lisätiedot

Terveyden edistäminen Kainuussa

Terveyden edistäminen Kainuussa Terveyden edistäminen Kainuussa Kainuulaiset järjestöt 4.12.2013 Terveyteen vaikuttavat tekijät Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen kunnassa ja kuntayhtymässä Järjestöt, yhdistykset Terveyden edistämisen

Lisätiedot

Lounais-Suomen alueen hyvinvointikertomus 2015 Satakunta ja Varsinais-Suomi -

Lounais-Suomen alueen hyvinvointikertomus 2015 Satakunta ja Varsinais-Suomi - Lounais-Suomen alueen hyvinvointikertomus 2015 Satakunta ja Varsinais-Suomi - Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 20.4.2015 1 Terveydenhuoltolaki 12 Kunnan on seurattava asukkaittensa terveyttä

Lisätiedot

KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ

KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät Helsinki, Selvityshenkilöraportti 14.8.2015 3) Itsehallintoalueiden ja kuntien

Lisätiedot

Tiedolla johtaminen kuntien hyvinvoinnin, terveyden ja mielenterveyden edistämisessä

Tiedolla johtaminen kuntien hyvinvoinnin, terveyden ja mielenterveyden edistämisessä Tiedolla johtaminen kuntien hyvinvoinnin, terveyden ja mielenterveyden edistämisessä Heli Hätönen, TtT, Erityisasiantuntija HYVINVOIVA JA TERVE POHJANMAA Luodaanko tiedolla johtamisella hyvinvointia? 16.09.2013

Lisätiedot

Lasten terveys, hyvinvointi ja palvelut (LTH) -tiedonkeruu

Lasten terveys, hyvinvointi ja palvelut (LTH) -tiedonkeruu Lasten terveys, hyvinvointi ja palvelut (LTH) -tiedonkeruu 1. LTH-TIEDONKERUUN TAUSTA Alle kouluikäisistä lapsista ja heidän perheistään ei säännöllistä ja kattavaa seurantatietoa STM:n toimeksianto THL:lle:

Lisätiedot

Kokemuksia maakuntien ja valtion välisten ohjausneuvottelujen tietopohjasta ja KUVA-hankkeen toimeenpanoehdotukset

Kokemuksia maakuntien ja valtion välisten ohjausneuvottelujen tietopohjasta ja KUVA-hankkeen toimeenpanoehdotukset Kokemuksia maakuntien ja valtion välisten ohjausneuvottelujen tietopohjasta ja KUVA-hankkeen toimeenpanoehdotukset Päivi Hämäläinen Hankejohtaja, STM 1 27.2.2019 Hankejohtaja LT Päivi Hämäläinen, STM TAUSTA

Lisätiedot

TIETOA JA TIETOTARPEITA VAMMAISUUDESTA

TIETOA JA TIETOTARPEITA VAMMAISUUDESTA TIETOA JA TIETOTARPEITA VAMMAISUUDESTA Päivi Nurmi-Koikkalainen Johtava asiantuntija paivi.nurmi-koikkalainen@thl.fi @paivink VAMMAINEN VAI EI? 21.8.2018 Päivi Nurmi-Koikkalainen 2 TIETOA JA TIETOTARPEITA

Lisätiedot

Miten suomalaiset voivat?

Miten suomalaiset voivat? Miten suomalaiset voivat? Alueellinen terveys- ja hyvinvointitutkimus Paikka- ja aluetietojen käyttö sekä aineiston hyödyntämisen mahdollisuudet Jukka Murto THL, kehittämispäällikkö THL/ATH/2016 1 Alueellinen

Lisätiedot

HYVINVOINTIKERTOMUKSEN MITTARIT

HYVINVOINTIKERTOMUKSEN MITTARIT HYVINVOINTIKERTOMUKSEN MITTARIT Liikunnan palveluketju vahvaksi 26.5.2015 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Motto: Hyvin suunniteltu on jo puoleksi tehty 2 26.5.2015 Terveydenhuoltolaki 1326/2010, 12

Lisätiedot

Tavoitteiden saavuttaminen = Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistyminen + taloudelliset säästöt

Tavoitteiden saavuttaminen = Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistyminen + taloudelliset säästöt Mitä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen (HYTE) talo sisältää? Tavoitteiden saavuttaminen = Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistyminen + taloudelliset säästöt Hyvinvoinnin ja terveyden sekä niitä

Lisätiedot

Ehkäisevän työn merkitys Kainuussa Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja

Ehkäisevän työn merkitys Kainuussa Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja Ehkäisevän työn merkitys Kainuussa 9.11.2015 Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja Kainuun tunnuslukuja Sosioekonomiset erot terveydessä ja sen taustatekijöissä ovat Kainuussa

Lisätiedot

Minimitietosisällön määrittely kunnan ja maakunnan hyvinvointikertomuksiin

Minimitietosisällön määrittely kunnan ja maakunnan hyvinvointikertomuksiin Minimitietosisällön määrittely kunnan ja maakunnan hyvinvointikertomuksiin taustaa minimitietolistauksille 21.2.2018 21.2.2018 tapani.kauppinen@thl.fi @TapaniKa 1 Taustaa: laki Laki sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Terveydenhuoltolaki ja terveyden edistäminen - mitä muutoksia yhteistoiminta-alueilla?

Terveydenhuoltolaki ja terveyden edistäminen - mitä muutoksia yhteistoiminta-alueilla? Terveydenhuoltolaki ja terveyden edistäminen - mitä muutoksia yhteistoiminta-alueilla? YHTEISTOIMINTA-ALUEVERKOSTON XIV TAPAAMINEN 17.2.2011 Helsinki Neuvotteleva virkamies Kerttu Perttilä, STM 1 2.3.2011

Lisätiedot

Verkostoituvan ja moniammatillisen työotteen merkitys ja haasteet terveyden edistämisessä

Verkostoituvan ja moniammatillisen työotteen merkitys ja haasteet terveyden edistämisessä Verkostoituvan ja moniammatillisen työotteen merkitys ja haasteet terveyden edistämisessä TERVEEMPI ITÄ-SUOMI (TERVIS) aloitusseminaari, Kuopio 17.05.2013 Heli Hätönen, TtT, Eritysasiantuntija Terveyskäyttäytymisen

Lisätiedot

Hyvinvointikertomus uuden terveydenhuoltolain toteuttajana

Hyvinvointikertomus uuden terveydenhuoltolain toteuttajana Hyvinvointikertomus uuden terveydenhuoltolain toteuttajana Hyvinvointikertomukset ja strategiat elämään! Työkokous, Rovaniemi 22.3.2011 Terveempi Pohjois-Suomi Suvi Helanen, hankesuunnittelija Mitä laeissa

Lisätiedot

Hyvinvointijohtaminen Salossa. Marita Päivärinne

Hyvinvointijohtaminen Salossa. Marita Päivärinne Hyvinvointijohtaminen Salossa Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kunnassa Tavoitteita tulevaisuuden kunnan ja maakunnan väliselle yhteistyölle hyvinvoinnin edistämisessä SALON HYVINVOINTIKERTOMUS vuosilta

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin ja palveluiden tietopohja uudistuu ja vahvistuu

Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin ja palveluiden tietopohja uudistuu ja vahvistuu Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin ja palveluiden tietopohja uudistuu ja vahvistuu Lapsen oikeuksien ajankohtaispäivä 14.11.2017 9.11.2017 1 Lasten, nuorten ja perheiden kansalliset, säännölliset

Lisätiedot

Hyvinvointikertomukset Lapin kunnissa

Hyvinvointikertomukset Lapin kunnissa Hyvinvointikertomukset Lapin kunnissa ja sähköisen hyvinvointikertomuksen malli 12.5.2011 Lapin johtavien lääkäreiden päivät Tuula Kokkonen Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen valvonta ja ohjaus Etelä-Suomen aluehallintovirastossa

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen valvonta ja ohjaus Etelä-Suomen aluehallintovirastossa Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen valvonta ja ohjaus Etelä-Suomen aluehallintovirastossa Ehkäisevän päihdetyön, ja terveyden edistämisen sekä lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisemisen yhteistyöpäivä

Lisätiedot

LAKI EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN JÄRJESTÄMISESTÄ: Hyvät Käytännöt

LAKI EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN JÄRJESTÄMISESTÄ: Hyvät Käytännöt Ehkäisevän päihdetyön, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ja lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisemisen yhteistyöpäivä Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan toimijoille LAKI EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN JÄRJESTÄMISESTÄ:

Lisätiedot

Sähköisen hyvinvointikertomus

Sähköisen hyvinvointikertomus Sähköisen hyvinvointikertomus Sähköinen hyvinvointikertomus Tiedolla johtamisen työväline» Käyttäjinä pääasiassa kunnat ja kuntayhtymät Tuottaa vertailevaa tietoa strategiatyöhön sekä toiminnan ja talouden

Lisätiedot

Elämänhallinta kuntayhteisöissä yhteistoiminta-alueella. Niina Lehtinen

Elämänhallinta kuntayhteisöissä yhteistoiminta-alueella. Niina Lehtinen Elämänhallinta kuntayhteisöissä yhteistoiminta-alueella Niina Lehtinen Tavoite Vastaus kysymykseen Mitkä kuntien toimenpiteet vaikuttavat niin, että ihmiset kykenevät vahvistamaan elämänhallintataitojansa?

Lisätiedot

PALTAMON TYÖLLISTÄMISMALLI

PALTAMON TYÖLLISTÄMISMALLI PALTAMON TYÖLLISTÄMISMALLI Terveys- ja hyvinvointivaikutusten arviointi 09.02.2009 Seppo Koskinen, Riitta-Liisa Kokko, Tuija Martelin ja projektiryhmä TAUSTA Pitkäaikaistyöttömyys, syrjäytyminen ja suuret

Lisätiedot

Hyvinvointikertomukset ja -strategiat elämään

Hyvinvointikertomukset ja -strategiat elämään Hyvinvointikertomukset ja -strategiat elämään Työkokouspäivä 22.3.2011 Avauspuheenvuoro Yksikön päällikkö Riitta Pöllänen Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto, Peruspalvelut, oikeusturva

Lisätiedot

Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna kunta - sote yhteistyössä

Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna kunta - sote yhteistyössä Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna kunta - sote yhteistyössä Kainuun sote - kunnat / Saara Pikkarainen/ terveyden edistämisen erikoissuunnittelija Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä /Saara

Lisätiedot

Pirkanmaan alueellinen. hyvinvointikertomus Lausuntopyynnön esittelyn tueksi

Pirkanmaan alueellinen. hyvinvointikertomus Lausuntopyynnön esittelyn tueksi Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2017 2020 Lausuntopyynnön esittelyn tueksi TAVOITE: TERVEYSEROJEN KAVENTAMINEN Linjaa terveyden edistämisen alueellisen koordinaation painopisteet Pirkanmaalla

Lisätiedot

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki 28.8.2017 Martta October 1 28.8.2017 Esityksen nimi / Tekijä 2 Väkivallan ehkäisy

Lisätiedot

PÄTEVÄ on kätevä - terveyden edistämisen johtamisen ja suunnittelun oma portaali

PÄTEVÄ on kätevä - terveyden edistämisen johtamisen ja suunnittelun oma portaali PÄTEVÄ on kätevä - terveyden edistämisen johtamisen ja suunnittelun oma portaali 6.9.2011 -päätösseminaari Tamperetalo Marita Päivärinne projektisuunnittelija, TtM Minna Pohjola projektipäällikkö, th ylempi

Lisätiedot

Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen

Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen Kohti sähköistä hyvinvointikertomusta Alueellinen koulutus Ylä-Savon kunnille ja yhteistoiminta-alueille Iisalmi 25.10.2011 Ulla

Lisätiedot

ROMANIEN HYVINVOINTITUTKIMUS: tutkimuksen sisältö ja tutkimusryhmä. Seppo Koskinen ja työryhmä

ROMANIEN HYVINVOINTITUTKIMUS: tutkimuksen sisältö ja tutkimusryhmä. Seppo Koskinen ja työryhmä ROMANIEN HYVINVOINTITUTKIMUS: tutkimuksen sisältö ja tutkimusryhmä Seppo Koskinen ja työryhmä Mikä on Roosa? Roosa on Romanien hyvinvointitutkimus. Se on osa laajempaa DIAKin (Diakonia ammattikorkeakoulun)

Lisätiedot

Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus

Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus Terveyden edistämisen neuvottelukunta 9.10.2015 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Sisältö Lainsäädäntöperusta Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2012

Lisätiedot

Valtion ja kuntien hyvinvointityö

Valtion ja kuntien hyvinvointityö Valtion ja kuntien hyvinvointityö Neuvotteleva virkamies Heli Hätönen 1.6.2016 1 2 1.6.2016 2 Valtakunnallinen aluehallintovirasto Yhteinen ICT Maakuntien tehtävät ja uusi sote-rakenne Valtio Sote-linjaukset:

Lisätiedot

Terveysseuranta ja alueellisen terveysseurannan kehittäminen Ylilääkäri Tiina Laatikainen Kansanterveyslaitos

Terveysseuranta ja alueellisen terveysseurannan kehittäminen Ylilääkäri Tiina Laatikainen Kansanterveyslaitos Terveysseuranta ja alueellisen terveysseurannan kehittäminen Ylilääkäri Tiina Laatikainen Kansanterveyslaitos 1.4.2008 Kansanterveyslaki (25/11/2005) 3 LUKU Kunnan kansanterveystyö 14 Kansanterveystyöhön

Lisätiedot

Perheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kansallisesti ja kansainvälisesti

Perheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kansallisesti ja kansainvälisesti Perheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kansallisesti ja kansainvälisesti Heli Hätönen Neuvotteleva virkamies Sosiaali ja terveysministeriö 1 13.9.2017 Pysyvä muutos 2 13.9.2017 Etunimi Sukunimi

Lisätiedot

Terveys 2011 -tutkimus

Terveys 2011 -tutkimus Terveys 2011 -tutkimus Seppo Koskinen ja työryhmä 13.05.2011 Terveys 2000 -tutkimus, v. 2000 2001 tehtiin suomalaista aikuisväestöä edustavalle 10 000 hengen otokselle KTL:n, Stakesin, TTL:n, STM:n, Kelan,

Lisätiedot

Mitä vammaisuudesta voidaan sanoa väestötutkimusten perusteella?

Mitä vammaisuudesta voidaan sanoa väestötutkimusten perusteella? Vammaispalveluiden neuvottelupäivät Helsinki, 20.1.2017 Mitä vammaisuudesta voidaan sanoa väestötutkimusten perusteella? Päivi Sainio, Katri Sääksjärvi, Päivi Nurmi- Koikkalainen, Sanna Ahola ja Seppo

Lisätiedot

Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen

Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2017-2020 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2017 2020 TAVOITE: TERVEYSEROJEN KAVENTAMINEN Linjaa terveyden edistämisen

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä

Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä Seinäjoki 8.9.2016 Juha Mieskolainen LSSAVI Juha Mieskolainen, Länsi- ja Sisä Suomen aluehallintovirasto 1 LSSAVIn päihdehaittojen ehkäisyn ja terveyden edistämisen

Lisätiedot

THL:n uudet tehtävät ja tiedon tarve. Sote-tietopohja -hankekokonaisuuden kick-off

THL:n uudet tehtävät ja tiedon tarve. Sote-tietopohja -hankekokonaisuuden kick-off THL:n uudet tehtävät ja tiedon tarve Sote-tietopohja -hankekokonaisuuden kick-off 21.3.2017 22.3.2017 1 THL:n uudet sote-laissa suoraan määritellyt tehtävät 30 Palvelujen saatavuuden ja rahoituksen riittävyyden

Lisätiedot

THL:n sote-tietopohjan kehittäminen

THL:n sote-tietopohjan kehittäminen THL:n sote-tietopohjan kehittäminen 2017-2018 Pekka Kahri, THL 21.3.2017 21.3. 2017 1 Sote-tietopohja projektin esivalmistelu (tammi-maaliskuu 2017) Valmisteltu hankesuunnitelmaa 2017-18 Esittely kustannus-

Lisätiedot

THL:n väestötutkimukset

THL:n väestötutkimukset THL:n väestötutkimukset 2018 2027 Luonnos käsiteltäväksi VTR-sisältötyöryhmässä 11.10.2017 Tavoitteet Sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävä hyvinvointipolitiikka tarvitsee hyvät, ajantasaiset tiedot

Lisätiedot

Kunta hyvinvoinnin edistäjänä

Kunta hyvinvoinnin edistäjänä Kunta hyvinvoinnin edistäjänä Verkostoseminaari Hallitusneuvos Eeva Mäenpää, VM 1 Elinvoiman, hyvinvoinnin ja osallisuuden edistäminen tulevaisuuden kunnan perustyötä 2 Hyvinvoinnin edistäminen kuntalaissa

Lisätiedot

Hyvinvoinnin monet kasvot mitä kohti mennään?

Hyvinvoinnin monet kasvot mitä kohti mennään? Hyvinvoinnin monet kasvot mitä kohti mennään? Tuula Partanen Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaattori Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Hyvinvoinnin ja terveyden edistämien Hyvinvoinnin

Lisätiedot

SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS

SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS www.hyvinvointikertomus.fi Keitele, Pielavesi, Tervo, Vesanto 30.3.2012 Ulla Ojuva, 044 417 3836, ulla.ojuva@isshp.fi Mervi Lehmusaho, 044 711 3913, mervi.lehmusaho@kuh.fi

Lisätiedot

Sairastavuuden ja hyvinvoinnin seurannan indikaattorit - alueellisen terveysseurannan kehittäminen Ylilääkäri Tiina Laatikainen Kansanterveyslaitos

Sairastavuuden ja hyvinvoinnin seurannan indikaattorit - alueellisen terveysseurannan kehittäminen Ylilääkäri Tiina Laatikainen Kansanterveyslaitos Sairastavuuden ja hyvinvoinnin seurannan indikaattorit - alueellisen terveysseurannan kehittäminen Ylilääkäri Tiina Laatikainen Kansanterveyslaitos Hiiden alueen hyvinvointiseminaari 30.8.2007 31.8.2007

Lisätiedot

LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ

LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ HYVINVOINTIJOHTAMISELLA ONNISTUMISEN POLUILLE JA HYVÄÄN ARKEEN LAPISSA KOULUTUS 2.4.2014 Sinikka Suorsa Vs.suunnittelija

Lisätiedot

Työpaja: Lapsiperheiden palvelujen uudistus kuka on keskiössä

Työpaja: Lapsiperheiden palvelujen uudistus kuka on keskiössä Työpaja: Lapsiperheiden palvelujen uudistus kuka on keskiössä Marja-Liisa Partanen ylijohtaja, Valvira Hyte-päivät 4.-5.10.2012 Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, Oulu HYTE 4.10.2012 Oulu 1 Sosiaali-

Lisätiedot

Kunta hyvinvoinnin edistäjänä uusien haasteiden edessä

Kunta hyvinvoinnin edistäjänä uusien haasteiden edessä Kunta hyvinvoinnin edistäjänä uusien haasteiden edessä Tuulia Rotko, kehittämispäällikkö Poikkihallinnollinen johtaminen seminaari, Tampere 11.2.2015 Kuntien yhteiskunnalliset roolit Verkostojen solmukohta

Lisätiedot

TERVEYDEN EDISTÄMISEN AJANKOHTAISET ASIAT. Pirkanmaan ja Keski-Suomen kuntayhdyshenkilöiden verkostopäivä

TERVEYDEN EDISTÄMISEN AJANKOHTAISET ASIAT. Pirkanmaan ja Keski-Suomen kuntayhdyshenkilöiden verkostopäivä TERVEYDEN EDISTÄMISEN AJANKOHTAISET ASIAT Pirkanmaan ja Keski-Suomen kuntayhdyshenkilöiden verkostopäivä 24.9.2015 Juha Mieskolainen ESITYKSEN RAKENNE Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen valvonta Hyvinvointikertomusten

Lisätiedot

THL:n rooli sote-muutoksen toimeenpanossa. POHJOIS-SUOMEN SOTE-KUNTAKOKOUS 5.2.2015, OULU Markku Pekurinen, johtaja, tutkimusprofessori

THL:n rooli sote-muutoksen toimeenpanossa. POHJOIS-SUOMEN SOTE-KUNTAKOKOUS 5.2.2015, OULU Markku Pekurinen, johtaja, tutkimusprofessori THL:n rooli sote-muutoksen toimeenpanossa POHJOIS-SUOMEN SOTE-KUNTAKOKOUS 5.2.2015, OULU Markku Pekurinen, johtaja, tutkimusprofessori Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä

Lisätiedot

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi maakuntien perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi maakuntien perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi maakuntien perhekeskushankkeissa THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki 31.5.2017 Martta October 1 Työpaja 8: Väkivallan ehkäisy Klo 11 12 työpajan

Lisätiedot

Terveempi ja Liikkuvampi Kainuu 24.2.2014. Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja

Terveempi ja Liikkuvampi Kainuu 24.2.2014. Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja Terveempi ja Liikkuvampi Kainuu 24.2.2014 Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä Lain tarkoitus 1 : 1) edistää ja ylläpitää

Lisätiedot

Sote ja THL. Sairaaloiden hoitotoiminnan tuottavuus- ja vaikuttavuusseminaari Kehittämispäällikkö Nina Knape

Sote ja THL. Sairaaloiden hoitotoiminnan tuottavuus- ja vaikuttavuusseminaari Kehittämispäällikkö Nina Knape Sote ja THL Sairaaloiden hoitotoiminnan tuottavuus- ja vaikuttavuusseminaari 10.-11.11.2016 Kehittämispäällikkö Nina Knape 10.11.2016 Sote ja THL / Nina Knape 1 THL tukenut aktiivisesti sote-uudistuksen

Lisätiedot

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4. Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.2018 Satakunnan maakuntauudistuksen tarkennettu toimintasuunnitelma ajalle

Lisätiedot

Sote-uudistus: mikä muuttuu ja missä mennään?

Sote-uudistus: mikä muuttuu ja missä mennään? Sote-uudistus: mikä muuttuu ja missä mennään? Lähisuhde- ja perheväkivallan, ehkäisevän päihdetyön sekä terveyden edistämisen yhdyshenkilöiden verkostopäivä Seinäjoki kehittämispäällikkö Jaana Markkula

Lisätiedot

Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja

Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja 9.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

Sähköinen hyvinvointikertomus rikosten ehkäisyn työvälineenä. Ville Nieminen, Suomen Kuntaliitto

Sähköinen hyvinvointikertomus rikosten ehkäisyn työvälineenä. Ville Nieminen, Suomen Kuntaliitto Sähköinen hyvinvointikertomus rikosten ehkäisyn työvälineenä Ville Nieminen, Suomen Kuntaliitto Sähköinen hyvinvointikertomus Tiedolla johtamisen työväline» Käyttäjinä pääasiassa kunnat ja kuntayhtymät

Lisätiedot

AIKAA LAPSELLE. Keski-Pohjanmaan kuntien ja Kruunupyyn kunnan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma

AIKAA LAPSELLE. Keski-Pohjanmaan kuntien ja Kruunupyyn kunnan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma AIKAA LAPSELLE Keski-Pohjanmaan kuntien ja Kruunupyyn kunnan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2020-2024 NYKYTILANNE Nykyinen AIKAA LAPSELLE hyvinvointisuunnitelma on laadittu vuosille 2015-2019

Lisätiedot

Miten menee Etelä-Pohjanmaa?

Miten menee Etelä-Pohjanmaa? Päivähoitoikäisten lasten terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen Etelä-Pohjanmaalla Ilo kasvaa liikkuen varhaiskasvatuksen liikkumis- ja hyvinvointiohjelma Miten menee Etelä-Pohjanmaa? 13.10.2016 Asiantuntijatyöryhmä

Lisätiedot

TURVALLISESTI JÄRVENPÄÄSSÄ. erikoissuunnittelija Tero Seitsonen Lasten ja nuorten & Sivistyksen ja vapaa-ajan palvelualueet

TURVALLISESTI JÄRVENPÄÄSSÄ. erikoissuunnittelija Tero Seitsonen Lasten ja nuorten & Sivistyksen ja vapaa-ajan palvelualueet TURVALLISESTI JÄRVENPÄÄSSÄ erikoissuunnittelija Tero Seitsonen Lasten ja nuorten & Sivistyksen ja vapaa-ajan palvelualueet ALUEELLINEN TERVEYS- JA HYVINVOINTITUTKIMUS Yleistä Toteutettiin vuosien 2013-2015

Lisätiedot

FSD2438 Terveyden edistämisen barometri 2009: kunnat

FSD2438 Terveyden edistämisen barometri 2009: kunnat KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2438 Terveyden edistämisen barometri 2009: kunnat Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata

Lisätiedot

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Terveyden edistämisen neuvottelukunta 2009-2013 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Alueellinen TED-työryhmä (2010) Kuntakierros 2009 Kuntien toiveet Terveyden edistämisen neuvottelukunta 2009 Alueellinen

Lisätiedot

FSD2439 Terveyden edistämisen barometri 2009: jäsenjärjestöt

FSD2439 Terveyden edistämisen barometri 2009: jäsenjärjestöt KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2439 Terveyden edistämisen barometri 2009: jäsenjärjestöt Kyselylomaketta hyödyntävien tulee

Lisätiedot

Miten tiedon hyödyntämistä voisi kehittää?

Miten tiedon hyödyntämistä voisi kehittää? Miten tiedon hyödyntämistä voisi kehittää? Kohti sote-johtamisen valtakunnallisia tietopalveluja Tietojohtaminen sosiaali- ja terveydenhuollossa seminaari 6.6.2016 6.6.2016 6.6.2016 Esityksen nimi / Tekijä

Lisätiedot

Kuntoutuksen hyödyn arvioinnin ja raportoinnin kehittämisprojekti. Sari Miettinen Projektipäällikkö

Kuntoutuksen hyödyn arvioinnin ja raportoinnin kehittämisprojekti. Sari Miettinen Projektipäällikkö Kuntoutuksen hyödyn arvioinnin ja raportoinnin kehittämisprojekti Sari Miettinen Projektipäällikkö Kehittämisprojektin lähtökohdat MITÄ & MILLOIN? Kehittää nykyinen toimintamalli sellaiseksi, joka tuottaa

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Kanta-Hämeessä. Kanta-Hämeen maakuntatilaisuus Auli Anttila, projektiasiantuntija

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Kanta-Hämeessä. Kanta-Hämeen maakuntatilaisuus Auli Anttila, projektiasiantuntija Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Kanta-Hämeessä Kanta-Hämeen maakuntatilaisuus 29.5.2018 Auli Anttila, projektiasiantuntija THL: Kanta-Hämeen sosiaali- ja terveyspalvelujen asiantuntija-arvio 2018

Lisätiedot

Kaikki hyöty irti terveydenhuoltolaista - hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Kaikki hyöty irti terveydenhuoltolaista - hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Kaikki hyöty irti terveydenhuoltolaista - hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Terveyskeskusten johdon neuvottelupäivät 10.2.2011 Kuntatalo Johtaja Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Sosiaalihuollon tutkimuksen lähestymistavat, sisällöt ja haasteet

Sosiaalihuollon tutkimuksen lähestymistavat, sisällöt ja haasteet Sosiaalihuollon tutkimuksen lähestymistavat, sisällöt ja haasteet Anu Muuri, VTT, dosentti ja yksikön päällikkö/thl 12.3.2013 Anu Muuri 1 12.3.2013 THL 12.3.2013 THL THL:n strategiset linjaukset 1. Väestön

Lisätiedot

Toivo-ohjelmaan liittyvä keskeinen lainsäädäntö. Hallituksen esitysten mukaisesti Mikko Huovila / STM OHO DITI

Toivo-ohjelmaan liittyvä keskeinen lainsäädäntö. Hallituksen esitysten mukaisesti Mikko Huovila / STM OHO DITI Toivo-ohjelmaan liittyvä keskeinen lainsäädäntö Hallituksen esitysten mukaisesti / STM OHO DITI Keskeisimmät tiedolla johtamiseen, ohjaukseen ja valvontaan liittyvät tehtävät ja velvoitteet hallitusten

Lisätiedot

Laajassa hyvinvointikertomuksessa, laajassa hyvinvointisuunnitelmassa sekä vuosisuunnitelmassa 2019 olevat indikaattorit

Laajassa hyvinvointikertomuksessa, laajassa hyvinvointisuunnitelmassa sekä vuosisuunnitelmassa 2019 olevat indikaattorit Laajassa hyvinvointikertomuksessa, laajassa hyvinvointisuunnitelmassa sekä vuosisuunnitelmassa 2019 olevat indikaattorit Indikaattorit on valittu sen perusteella, että ne huomioidaan HYTE-kertoimessa.

Lisätiedot

Kouluterveyskyselyn 2015 tuloksia

Kouluterveyskyselyn 2015 tuloksia Kouluterveyskyselyn 2015 tuloksia Lasten terveyskäräjät 1.12.2015 Anni Matikka THL Kouluterveyskysely Tuottaa kattavasti seurantatietoa 14-20 vuotiaiden terveydestä ja hyvinvoinnista Paikallisen päätöksenteon

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto NRO 5/2011 Kokousaika klo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta

Kaupunginvaltuusto NRO 5/2011 Kokousaika klo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta HAAPAVEDEN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU Kaupunginvaltuusto NRO 5/2011 Kokousaika 19.9.2011 klo 19.00 Kokouspaikka Kaupungintalo Käsiteltävät asiat Asia nro Liite nro Asia Sivu Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Hyöty irti verkkoportaaleista: Etsitkö tukea hankesuunnitteluun, vaikuttamistyöhön ja arviointiin?

Hyöty irti verkkoportaaleista: Etsitkö tukea hankesuunnitteluun, vaikuttamistyöhön ja arviointiin? Hyöty irti verkkoportaaleista: Etsitkö tukea hankesuunnitteluun, vaikuttamistyöhön ja arviointiin? Opi hyödyntämään TEAviisarin, Hyvinvointikompassin ja Terveytemme -verkkopalvelujen tietoa väestön hyvinvoinnista,

Lisätiedot

Mitä eteläkarjalaisille kuuluu? - EKSOTEn alueellisen terveys- ja hyvinvointi (ATH) tutkimuksen tulokset

Mitä eteläkarjalaisille kuuluu? - EKSOTEn alueellisen terveys- ja hyvinvointi (ATH) tutkimuksen tulokset Lappeenranta 20.03.2013 Mitä eteläkarjalaisille kuuluu? - EKSOTEn alueellisen terveys- ja hyvinvointi (ATH) tutkimuksen tulokset Jukka Murto, tutkija Risto Kaikkonen, kehittämispäällikkö 22.3.2013 THL

Lisätiedot

YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen

YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen Miten lisätä hallintokuntien välistä yhteistyötä ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa ja kuntien liikuntapalveluketjuja

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA KULTTUURI TEA HANKKEESTA. Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain infotilaisuus 1

AJANKOHTAISTA KULTTUURI TEA HANKKEESTA. Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain infotilaisuus 1 AJANKOHTAISTA KULTTUURI TEA HANKKEESTA Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain infotilaisuus 1 KULTTUURI TEA HANKE MIKSI? Tiedontuotannon ja tietovarannon kehittäminen opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Keuruu, Multia ja Petäjävesi elinvoimapaja

Keuruu, Multia ja Petäjävesi elinvoimapaja Keuruu, Multia ja Petäjävesi elinvoimapaja 26.3.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 30 23.01.2017 Kunnanhallitus 104 19.04.2017 Kunnanvaltuusto 21 27.04.2017 Aluehallintoviraston (AVI) ohjauskirje 3.1.2017 Hyvinvoinnin ja Terveyden edistämisestä/rautavaaran kunnan laajan

Lisätiedot

Case: Hyvinvointikertomus ja kirjastot. Tietojohtaminen kirjastossa-koulutuspäivät Johanna Selkee Suomen Kuntaliitto

Case: Hyvinvointikertomus ja kirjastot. Tietojohtaminen kirjastossa-koulutuspäivät Johanna Selkee Suomen Kuntaliitto Case: Hyvinvointikertomus ja kirjastot Tietojohtaminen kirjastossa-koulutuspäivät 7.11.2016 Johanna Selkee Suomen Kuntaliitto Hyvinvoinnin ja elinvoiman edistäminen Kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia

Lisätiedot

Ajankohtaista ennakkoarvioinnista Terve Kunta verkostolle

Ajankohtaista ennakkoarvioinnista Terve Kunta verkostolle Ajankohtaista ennakkoarvioinnista Terve Kunta verkostolle 23.3.2017 23.3.2017 tapani.kauppinen@thl.fi @TapaniKa 1 Taustaksi: Ennakkoarvioinnissa vertailtaan eri päätösvaihtoehtojen hyte-vaikutuksia 1 vaikutus

Lisätiedot

TerPS kehittää ja pilotoi:

TerPS kehittää ja pilotoi: a) Koordinaatio osio b) Kehittämisen osio Maakunnallisten ja alueellisten hyvinvointirakenteiden kehittäminen viestintä koulutus esiselvitys seuranta ja arviointi HyTE työkalut kunnille www.terps.fi Hyvien

Lisätiedot

HYTE-KERROIN TALOUDELLINEN KANNUSTIN KUNTIEN HYTE- TYÖHÖN. Timo Ståhl KKI-päivät 2019, Lahti

HYTE-KERROIN TALOUDELLINEN KANNUSTIN KUNTIEN HYTE- TYÖHÖN. Timo Ståhl KKI-päivät 2019, Lahti HYTE-KERROIN TALOUDELLINEN KANNUSTIN KUNTIEN HYTE- TYÖHÖN Timo Ståhl KKI-päivät 2019, Lahti SISÄLTÖ Tausta Miksi kannustin kunnille? Mitä indikaattoreita mukana? Miten lasketaan? Kuinka paljon sinun kuntasi

Lisätiedot

Näkemyksiä yhteistyön edistämisestä. Eija Peltonen, johtava hoitaja, TtT, PSSHP Kysteri

Näkemyksiä yhteistyön edistämisestä. Eija Peltonen, johtava hoitaja, TtT, PSSHP Kysteri Näkemyksiä yhteistyön edistämisestä Eija Peltonen, johtava hoitaja, TtT, PSSHP Kysteri 6.6.2019 Esityksen sisältö Tausta näkemyksilleni Tiedolla johtamisen ja raportoinnin kehittäminen maakunnan valmistelutyö

Lisätiedot

TYÖPAJATYÖSKENTELY. Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Tampere

TYÖPAJATYÖSKENTELY. Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Tampere TYÖPAJATYÖSKENTELY Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Tampere 27.10.2016 Sini Männistö ja Juha Mieskolainen 1 TYÖPAJATYÖSKENTELY: TEEMA Palautetaan mieleen aamupäivän

Lisätiedot