Kohti hyvää taidegrafiikan kurssia

Transkriptio

1 Kohti hyvää taidegrafiikan kurssia Lahden ammattikorkeakoulu Muotoilu- ja taideinstituutti Taiteen perusopettajan pedagogiset erikoistumisopinnot Erikoistumistyö Toukokuu 2011 Aleksi Martikainen

2

3 sisällyluettelo 1. Johdanto 2. Mitä Taidegrafiikka on 2.1 Metalligrafiikan historiaa 2.2 Suomessa 2.3 Tänä päivänä 3. Mitä taidegrafiikka on minulle 3.1 Millainen olen taidegraafikkona 4. Miksi opettajaksi 4.1. Yhteisöllisyys 5. Havaintoja kuvataideopetuksesta 5.1 Millaisena näen hyvän kurssin 5.2 Millaisilla kursseilla olen ollut 5.3 Harjoittelun merkitys Päiväkirjamerkintöjä 6. Kohti hyvää taidegrafiikan kurssia 6.1 Kurssin suunnittelu Harjoittelun pohjalta Kurssin laajuus 6.2 Luennon suunnittelu mitä taidegrafiikka on Teokset Ammatillisuus 7. Kurssi 7.1 Kuinka opetan 7.2 Aikataulu 7.3 Luento 7.4 Tekniikat 7.5 Tehtävät 8. lopuksi 9. Lähteet

4 VALAISTUMINEN II 2010, Aleksi Martikainen

5 1. Johdanto Erikoistumistyössäni pyrin vastaamaan kysymykseen, miksi teen grafiikkaa. Mikä grafiikassa kiehtoo ja miksi haluan opettaa sitä muille? Pyrin tuomaan esille itseni lisäksi toisten taidegraafikoiden ajatuksia ja tietoa mitä he ajattelevat taidegrafiikasta ja sen asemasta muiden taiteenlajien joukossa. Tarkoitukseni on ymmärtää paremmin grafiikan olemusta ja sitä kautta lähteä luomaan pohjaa hyvälle taidegrafiikan kurssille. Suunnittelen kurssin itseäni varten tulevaisuutta silmällä pitäen. En lähde kasvattamaan kurssia täydelliseksi ihannekurssiksi, vaan tarkoitukseni on rakentaa kurssi minkä pitämiseen itselläni on edellytykset. Suunnittelen kurssia ensisijaisesti kuvataiteen ammattiopintoihin hakeutuville nuorille. Opetan sitä minkä osaan ja missä olen hyvä, mutta toivon kurssin myös haastavan minua opettajana ja taiteilijana. Pohdittaessa erikoistumistyön aihetta ryhmässä, tuli esille kysymys, miksi graafikko tekee grafiikkaa? Tajusin etten ole kauheasti pohtinut tätä kysymystä omalla kohdallani, enkä ole kuullut taidegrafiikoiden puhuvan asiasta, muutamaa lausetta enempää. Ehkä tässä vaiheessa on minunkin syytä pohtia tätä kysymystä omalla kohdalla hiukan enemmän. Olen keskittynyt grafiikkaan täysin, vaikka välillä olen selkeästi kaivannut omaan tekemiseen jotain muutakin. Olen huomannut että tekninen puoli kiinnostaa minua grafiikassa, mutta jollei se anna lisäsisältöä omalle tekemiselle tai taiteelle, se on turhaa. Olen alusta alkaen ollut innostunut grafiikasta, mutta taidekouluissa grafiikka on vain osa kuvataiteen opetusta. Esittämääni kysymykseen on mahdollisesti jäänyt kaipaamaan vastausta esimerkiksi moni maalari. Heidän tekniikkansa on maalaus, joten miksi grafiikkaa? Toivon löytäväni erikoitumistyössäni jonkinlaisen vastauksen, miksi haluan opettaa grafiikkaa? Mitä annettavaa taidegrafiikalla on taiteelle? 5

6 2. mitä taidegrafiikka on Tässä kappaleessa käyn läpi taidegrafiikan eri tekniikat sekä katsauksen kuinka se on saavuttanut nykyisen tasavertaisen asemansa veistotaiteen ja maalaustaiteen rinnalla. Pohdin kuinka laaja käsite taidegrafiikka on tämä päivänä. Perinteinen taidegrafiikka lasketaan kolmeen ryhmään: Syväpaino1, kohopaino2, laakapaino3. Lisäksi grafiikkaan kuuluu serigrafia4 ja valotusmenetelmät, kuten polymeerigravyyri5. Myös installaatiot ovat esillä grafiikan näyttelyissä. Historiaosiossa keskityn itselleni tutuimpaan, syväpainografiikkaan Metalligrafiikan historiaa Metalligrafiikan historia liittyy tiukasti kirjapainoon kirjankuvitustehtävänsä vuoksi. Teollistumisen myötä painomenetelmät ovat muuttuneet, mutta käsityönä toteutettu metalligrafiikan vedostaminen on säilynyt melko samanlaisena 1400-luvulta nykypäivään. (Majara-Delaere 2009, 5) Syväpaino keksittiin samoihin aikoihin 1400-luvun puolivälissä kultaseppien keskuudessa, kun he halusivat säilyttää paperille painetun mallin kaivertamastaan työstään. Prässin ja painovärin keksimisen myötä syväpaino eriytyi kultaseppien työstä omaksi alakseen. (Majara-Delaere 2009, 17, 18) Metalligrafiikka6 eli voimakkaimmin erityisesti Pariisissa 1600-luvulta alkaen alan ammattilaisten tuodessa tietotaitonsa sinne eri puolilta Eurooppaa. Ranskan kohotessa suurvallaksi 1600-luvulla olivat valtaapitävät ymmärtäneet grafiikan merkityksen ideoiden levittäjänä ja taidetta ja grafiikkaa suosittiin valtionpäämiehiä myöten. (Majara-Delaere 2009, 21) Kirjapainon kehittymisen myötä 1500-luvun lopulla kuparikaiverruksista7 tuli kannattavaa kaupallista toimintaa ja 1600-luvulle tultaessa metalligrafiikka oli paljon käytetty tekniikka grafiikanlehtien ja kirjojen kuvitusten painamisessa, siitäkin huolimatta että se oli tekniikkana kallis. Jäljennösgrafiikan8 yleistyessä alettiin tavoitella tehokkuutta ja syntyi omat ammattikunnat grafiikan eri työvaiheille: Kuvan piirtäjä, kuvan kaivertaja, tekstien kaivertaja ja vedostaja. Lisäksi tuottaminen, myynti, ja markkinointi eriytyi KOLME PUUTA 1643, Rembrandt Harmenszoon van Rijn (Shim, Whiteley & Karttunen & Valkonen 2004, 71) 1 SYVÄPAINOGRAFIIKKA Yleisnimitys niille tekniikoille, joissa painoväri on vedostettaessa laattaan tehdyissä syvennyksissä. esim. kuivaneula, etsaus, akvatinta. 2 KOHOPAINO Tekniikat missä laatan koholle jääneet kohdat muodostavat painokuvan. 3 LAAKAPAINO Taidegrafiikassa käytetty laakapaino tekniikat ovat litografia ja offsetlitografia. 4 SERIGRAFIA eli Silkkipaino. Painomenetelmä jossa kuva saadaan aikaan puristamalla väriaine lastalla osittain peitetyn, suojatun tai muutoin käsitellyn silkkikankaan läpi paperille. (Hannula 2011) 5 POLYMEERIGRAVYYRI Valotustekniikka ja syväpainomenetelmä, jossa kuva-aihe siirretään valottamalla se rasterin kanssa fotopolymeerilevylle. Laatta kestää hyvin vedostamista. Alunperin kirjapainomenetelmä. 6 METALLIGRAFIIKKA Yleisnimitys taidegrafiikalle jonka laattamateriaalina käytetään metallia. Pääsääntöisesti syväpainomenetelmiä. (Hannula 2011) 7 KUPARIKAIVERROS eli Kuparipiirros. Syväpainomenetelmä, jossa kuva kaiverretaan erilaisilla kaiverrustyökaluilla kuparilaatalle. Vanhin metalligrafiikan tekniikoista. 8 JÄLJENNÖSGRAFIIKKA lähinnä maalaustaidetta toisintavaa grafiikkaa. Graafikko valmistaa laatan taiteilijan tekemän piirustuksen tai maalauksen mukaan. Jäljennösgrafiikka ei edellytä taiteilijan valvontaa, mutta on aitoa taidetta olematta originaaligrafiikkaa9. (Majara-Delaere ) 9 ORIGINAALIGRAFIIKKA Originaaligrafiikan aihe on taiteilijan itsensä valitsema. Taiteilija työstää laatan tai laatat itse (Majara-Delaere ) 10 GRAFIIKANLAATTA Levy mihin grafiikan teos tehdään. Useimmiten metallia, kuten kupari, alumiini tai sinkki. 6

7 kustantajien toiminnaksi. (Majara-Delaere 2009, 18,19) Grafiikan kaupan kehittyessä laatoista otettiin maksimaalinen määrä vedoksia, toisin kuin nykyään luvun puoliväliin saakka suuri osa metalligrafiikasta oli arkipäiväistä käyttögrafiikkaa ja vedosmäärät saattoivat olla 3000 kappaletta. Grafiikan originaalisuus ei ennen 1800-lukua koskaan noussut pohdinnan aiheeksi, sillä kuusisataavuotisesta historiastaan grafiikka on ollut muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta (Dürer, Rembrandt, Callot, Goya) käyttögrafiikkaa ja epäitsenäistä, maalaustaidetta palvelevaa jäljennösgrafiikkaa (Majara-Delaere 2009, 32). Ero nykypäivään on merkittävä. Suuren ostajakunnan hävitessä grafiikkaa vedostetaan nykyään käytännössä pienelle keräilijöiden joukolle. Vedosmäärät ovat usein huomattavasti alle 100 kappaletta. (Majara-Delaere 2009, 31) Fotomekaanisten menetelmien yleistymiseen 1800-luvun puoliväliin saakka taidegrafiikka ja kaikki muut painotuotteet toteutettiin samoilla painomenetelmillä. Valokuvauksen myötä metalligrafiikka kävi tarpeettomaksi käyttögrafiikan tuottajana. Metalli- grafiikka alettiin nähdä itsenäisenä taiteen muotona. Ranskassa taidegrafiikka haluttiin nostaa taiteilijoiden toimesta itsenäiseksi taiteenlajiksi. Ilmapiiri kannusti henkilökohtaisten kokeilujen etsimiseen ja siten taidegrafiikan uudistamiseen. Tavoitteena arvostettu asema taiteessa maalauksen ja kuvanveiston rinnalla. (Majara-Delaere 2009, 33) Kuitenkin, tämän päivän Ranskassa suuri yleisö ei tunne metalligrafiikan kovinkaan hyvin. Grafiikka on leimattu köyhien taitteeksi, eikä se vieläkään nauti yleisön silmissä samanlaista arvostusta kuin muut kuvataiteen lajit (Majara-Delaere 2009, 43). Ennen taidegrafiikan eriytymistä omaksi taiteenalakseen grafiikanlaatta10 tehtiin kuparikaivertajan toimesta taiteilijan ohjeiden mukaan. Nyt taiteilijat tekivät itse laattansa kun mahdollisuudet kokeilevammalle grafiikalle oli olemassa. (Majara-Delaere 2009, 33) Taidegrafiikka koettiin siten maalareiden, eikä kaivertaja-graafikoiden alaksi (Majara-Delaere 2009, 34). 7

8 Painotekniikan kehittyessä, taidegraafikoille tuli tarve erottaa koneellinen painotuote käsityönä toteutetusta grafiikan lehdestä ja korostaa vedoksen harvinaisuutta ja arvoa koneelliseen massatuotteeseen verrattuna. Kulutustavarasta alkoi muotoutua taideteos. (Majara-Delaere 2009, 37) 1700-luvulla Ranskassa grafiikan vedostajat kuuluivat ammattikuntiin. Vedostajat olivat merkittävä osa grafiikanteoksen syntyä. Vuorovaikutussuhdetta taiteilijan ja vedostajan välillä on pidetty tärkeänä tähän päivään saakka. (Majara-Delaere 2009) Suomessa metalligrafiikan vedostamisella ei ole samanlaisia perinteitä luvulle saakka ammatin harjoittajia ei meillä ollut. Taidegrafiikan tuli ehdottomasti olla taiteilijan itsensä vedostamaa. Vasta värigrafiikan ja vedosten suuren koon yleistyessä taiteilijat alkoivat käyttää vedostajia apunaan. (Majara-Delaere 2009, 6) 2.2 Suomessa Suomeen taidegrafiikka alkoi rantautua ulkomaalaisten grafiikan harjoittajien ja ammattilaisten myötä 1870-luvulla. Grafiikan tekeminen oli kuitenkin pitkään harrastuksenomaista. Suomen kuvaamataiteiden kulkiessa jatkuvasti eteenpäin, voitosta voittoon, graafillinen taide oli kauan vielä kokonaan syrjäisessä ja alhaisessa asemassa, ammattilaisten käsissä, ilman korkeampia taiteellisia päämääriä (Okkonen, Puokka 1946, 9). Taidegrafiikan asema ja tekeminen oli vielä luvun lopulla harrastamisen asemassa ja koostui taidemaalareiden yksittäisistä grafiikan kokeiluista. Kirjassa Suomen taidegrafiikka, on professori Onni Okkonen (1946, 9) maininnut Akseli Gallen-Kallelan Suomen taidegrafiikan merkkihenkilöksi. Okkosen mukaan Gallen-Kallela kohotti vaatimattoman am- KALMAN KUKKA 1895, Akseli Gallen-Kallela (Okkonen, Puokka 1946, 58) 8

9 matillisen grafiikanharjoituksen todelliseksi taiteeksi, taiteeksi sanan yksilöllisessä ja kansallisessa merkityksessä Kuitenkin hän vielä toteaa että Gallen-Kallelalla asemasta: Merkittävämpi vaikutus sillä on ollut yksityisiin graafikoihin vasta pidemmälle 1900-luvulle ehdittäessä (Okkonen, Puokka 1946, 16) luvun alun taiteilijoiden kiinnostus oli grafiikkaan oli ohimenevää kokeilua. Kysymyksessä oli eräänlainen muotisuuntaus, jonka tulokset osittain jäivät vastaavalle tasolle (Okkonen, Puokka 1946, 21) luvulle tultaessa taidegrafiikka oli kuitenkin jo hyväksytty taidemuoto. Turun Taideyhdistyksen piirustuskoulussa aloitettiin säännöllinen grafiikan opetus vuonna Vuonna 1931 perustettiin Suomen graafilliset taiteilijat ja piirtäjät, myöhemmin Suomen Taidegraafikot. Tällöin myös yhteistyö muiden pohjoismaiden graafikoiden kanssa tiivistyi. Toisen maailmansodan aikana taiteen tekeminen hiljeni, mutta ei kuitenkaan täysin tyrehtynyt luvulle mentäessä taidegrafiikka oli yhä maalaustaiteen varjossa, mutta useat ryhmä- ja yhteisnäyttelyt tekivät grafiikkaa tunnetuksi isommalle yleisölle luvulla grafiikka sai hyvin näkyvyyttä, mutta silloinkaan grafiikkaa ei Suomessa pidetty hienostuneena keräilytaiteena, vaikka monissa muissa maissa se oli hyväksytyn aseman jo saavuttanut (Tuomaala 2011) luvun sanotaan olevan Suomen taidegrafiikan kulta-aikaa. Aihemaailma oli pelkistettyä ja niukkaa ja värimaailma mustaa, kuitenkin 80-luvulle tultaessa grafiikan tekeminen vapautui ja uskallettiin kokeilla grafiikan rajoja. Graafikko Tuula Lehtinen on kirjoittanut näin. Taidegrafiikan maailma mullistui 1980-luvun kuluessa täydellisesti. Hiljainen, pienimuotoinen taiteenlaji murtautui irti pahvikehyksistään osallistuakseen tasavertaisena ilmaisumuotona taidekeskusteluun. Kaikki taidegrafiikkaa kohtaan tunnetut ennakkoluulot ja -odotukset tuntuivat silloin enemmän voimanlähteiltä kuin esteiltä. Aikana, jolloin maalarit uhkasivat menettää uskonsa maalaamiseen, taidegraafikot löysivät omista menetelmistään rajattomat määrät uusia mahdollisuuksia. Sitä kahdenkymmenen vuoden viivettä, mikä suomalaisella taidegrafiikalla oli kansainväliseen grafiikan maailmaan, vedostettiin umpeen valon nopeudella. (Lehtinen, Luukanen & Vuorikoski 1994, 70) Taidegrafiikan vakiintunutta asemaa suomalaisessa taidekentässä kuvaa hyvin tieto, että tällä hetkellä Suomessa löytyy grafiikan ammattivedostajia enemmän kuin Pariisista. Pariisi oli 1600-luvulta aina luvulle metalligrafiikan kansainvälinen keskus luvun talouden hiipumisen ja grafiikan kiinnostuksen laskemisen myötä on ammattimaisten vedostajien lukumäärä laskenut hurjasti. Ranskan valtion alaisuudessa työskentelee kuusi vedostajaa ja yksityisillä pajoilla työskentelee enää alle kymmenen vedostajaa. Tänä päivänä Suomessa on lähes 20 ammattivedostajaa ja yksi metalligrafiikkaan erikoistunut vedostuspaja, Himmelblau, joka yksinään työllistää 6-8 vedostajaa. Pariisissa ei ole 1980-luvun jälkeen ollut yhtäkään näin suurta pajaa. (Majara-Delaere 2009, 108) Taidegraafikkona pidän hienona asiana että grafiikka on saavuttanut näkyvän aseman suomalaisessa taiteessa. Grafiikkaa pidetään yhdenvertaisena suhteessa maalaustaiteeseen ja kuvanveistoon, mutta pitää muistaa että grafiikkaan kuuluu erottamattomana osana bisnes. Teknisen luonteensa puolesta grafiikka on alunperinkin tehty monistettavaksi, jotta mahdollisimman moni pystyisi itselleen taideteoksen ostamaan. Suomessa ostava yleisö on taidegrafiikan löytänyt, mutta taiteellisessa mielessä täydellinen grafiikan kaupallistaminen on myös arveluttavaa. Kuten Tuula Lehtinen kirjoittaa: Myyntimenestyksen kokenut taidegraafikko saattaa olla aika vaikeassa tilanteessa. On helppo lähteä grafiikkabisneksen ehdoilla tuottamaan juuri sitä mitä yleisö on tottunut haluamaan. Entä sitten jos se mitä itse haluaa tehdä onkin taidetta joka helposti löytää tiensä kotien seinille? Lehtinen muistuttaa että kaupallisen ja ei kaupallisen taiteen raja on hankala. Tosiasia kuitenkin on että markkinoita tyydyttämään syntyy vuosittain valtava määrä vedoksia. (Lehtinen 2011) 9

10 Olen taidegraafikko, osittain tietoiseksi myös siksi, että tiedostan taidegrafiikan mahdollisuudet myyvänä tuotteena. Otan omassa työskentelyssäni tietyssä määrin huomioon sen mistä ostava yleisö pitää. Pidän itseäni kuitenkin taiteilija. Teosten myyminen edes auttaa omaa uraa ja kannustaa eteenpäin, mutta lähtökohtaisesti teen taidetta itseäni varten en yleisöä. Kuitenkin yhden teoksen kohdalla vedosmäärien ollessa yli sadan on selvää, että grafiikantyön taustalla vaikuttaa bisnes. Maalaustaiteen ja kuvanveiston rinnalla asemansa saavuttanut perinteinen käsityönä tehty grafiikka on noussut vuosien saatossa käyttögrafiikan asemasta taidegrafiikaksi. Kuitenkin monistettavuutensa ansiosta grafiikka on edelleen kaikkien saatavilla ja toteuttaa näin suurilta osin alkuperäistä tarkoitustaan kaikille tarkoitettuna käyttögrafiikkana Tänä päivänä Taidegraafikoiden juhlanäyttelyssä Murrosikä Salon taidemuseossa Pessi Rautio huomioi Taide -lehdessä (Rautio 2011, 31) että perinteinen painografiikka on näyttelyssä pienessä roolissa. Näyttelyn on juryttänyt valokuvaaja Stefan Bremer. Bremer edustaa varmastikin tuoretta näkökulmaa edustaessa eri taidemuotoa. Uskoisin hänen valinneen näyttelyyn sellaista taidetta, mitä hän itse haluasi nähdä ja mistä hän pitää, ilman että valinnoissa painaisi graafikon mieli ja historia. Rautio on huomioinut tämän kirjoituksessaan. Hän ottaa ensimmäiseksi esille Jaakko Rönkön, Reijo Kärkkäisen ja Sami Pennasen installaatio teokset, mitkä eivät sisällä ollenkaan grafiikkaa. Hän tiivistää tämän suuntauksen näin. Mutta oireellista on, että yksikään näistä isoista teoksista ei ole grafiikkaa siinä mielessä että niissä jotakin monistettaisiin laatalle jollekin pinnalle. Nämä ovat uniikkitöiden koosteita. Ei tahdo löytyä kuvaa, joka olisi toistamisen arvoinen, kuvia tulee aina vain uusia. (Rautio 2011, 33) Rautio kuitenkin muistuttaa, että näyttelystä myös löytyy perinteistä taidegrafiikkaa. Näyttely ei kuitenkaan suorastaan syrji perinteisin grafiikan tekniikoin tehtyjä töitä (Rautio 2011, 33). Esimerkkinä Rautio mainitsee Ari Pelkosen puupiirrokset, joita hän kuvailee iskevän tehokkaiksi vailla grafiikkaan yhdistettyä sisäänpäinkäänteisyyttä (Rautio 2011, 34). En ymmärrä täysin mitä Rautio tällä tarkoittaa, mutta selvästikin perinteisellä grafiikalla on jokin negatiivinen, ahdasmielinen leima. Aivan kuin avarakatseisempi asenne grafiikkaa kohtaan olisi suositeltavaa ja perinteisen grafiikan edustajat olisivat vain jäänne menneiltä ajoilta, jotka eivät suostu astumaan tähän päivään? Pessi Rautiolla tuntuisi kuitenkin olevan positiivinen asenne grafiikkaa kohtaan. Hän selkeästi tiedostaa käsityksen grafiikasta laajentuneen pois pelkästä painografiikasta, kaikeksi mahdolliseksi. Hän kuitenkin haluaa poimia muutaman esimerkin perinteisen grafiikan edustajista ja tuo selkeästi esille että perinteinen vedos toimii sellaisenaan, ilman mitään ylimääräistä. Samassa Taide -lehden numerossa kirjoitetaan Tallinnan grafiikantriennaalista. Näyttely antaa kansainvälisesti laajemman kuvan nykygrafiikasta, kun näyttelyyn on kelpuutettu vain muutama suomalainen graafikko. Artikkelissa Seppo Heiskanen kirjoittaa Joku perinteisten menetelmien kannattaja voisi jo sanoa, että grafiikka-sanan voisi poistaa näyttelyn nimestä. Mukana on toki perinteistä grafiikkaa, mutta videot, valokuvat ja erilaiset installaatiot hallitsevat (Heiskanen 2011, 38). Näyttää siis siltä, että nykyisin taidegrafiikka voidaan käsittää hyvin laajana asiana. Rajoittajana on vain taiteilijan mielikuvitus. Taidegrafiikka onkin muotoutunut aina teknisten aikaansaannosten myötä. Grafiikan historia on kirjapainossa ja aina tekniikan kehittyessä graafikot ovat valjastaneet menetelmiä taiteeseen sopiviksi. Kuten Heiskanen huomioi digitaalinen kuvankäsittely ja painotyö on entisestään yleistynyt (Heiskanen 2011, 40). Tallinnan triennaali tarjoaa yleisölle nykyaikaisemmat grafiikan tekniikat, mutta huomioi edelleen perinteiset menetelmät. Näyttely jättää kysymyksen Mihin taidegrafiikassa ollaan menossa - vai ollaanko mihinkään suuntaan (Heiskanen 2011, 38). 10

11 Grafiikan nykyolemusta pohdittaessa on jo usean vuoden ajan useissa kirjoituksissa nostettu esille uuden teknologian, kuten valokuvan ja digitaalisen kuvankäsittelyn käyttöä. Kuitenkin keskustelu ja huomio kiinnittyvät yhä edelleen näiden kahden, perinteisen ja uusien tekniikoiden, olemassaoloon. Se että keskustelu koko ajan säilyy ja pysyy grafiikan kehityksessä, mielestäni kertoo, että nykyaikaiset tekniikat ovat jo hyväksyttyjä ja normaali tapa tehdä taidegrafiikkaa. Taidegrafiikassa uusien tekniikoiden nopeasta omaksumisesta kertoo 1994 ilmestynyt Peilikuvia -kirja, missä valokuviin pohjautuvista valotusmenetelmistä kirjoitetaan näin: Valotusmenetelmiä käytetään useimmiten haluttaessa yhdistää perinteisin menetelmin tehtyihin kuviin yksityiskohtia valokuvista. Niiden käyttö sellaisenaan on harvinaista ja johtaakin alueille, joita ei enää voida pitää taidegrafiikan piiriin kuuluvina. (Lehtinen, Luukanen & Vuorikoski 1994, 152) Tämä alle kaksikymmentä vuotta sitten kirjoitettu teksti kertoo, että keskustelu grafiikan olemuksesta on askarruttanut aina ja kuinka taidegrafiikan kehittyessä ja uusiutuessa ja kansainvälisten grafiikantriennaalien näyttäessä tietä on Peilikuvia kirjan lainattu teksti jo vanhentunutta ajattelua. Perinteiset menetelmät, kuten syväpainografiikka, puupiirros11 tai litografia12 ei ole vain jäänne menneestä, vaan edelleen elinvoimainen tärkeä osa taidegrafiikkaa. Nämä kaksi taidegrafiikan alalajia kulkevat yhdessä ja molemmilla, uudella ja vanhalla, on omat edustajansa ja kannattajansa alati eteenpäin menossa olevassa taiteen alassa. 11 PUUPIIRROS kohopaino menetelmä, missä puulaattaa veistetään talttojen ja veitsen avulla. Kaiverrettu alue jää vedostettaessa ilman väriä. Kaivertamattomat kohdat, koho kohdat, muodostavat vedostetun kuvan. 12 LITOGRAFIA eli Kivipaino tai kivipiirros. tekniikka missä painolaattana toimii kalkkikivilaatta. 11

12

13 3. Mitä taidegrafiikka on minulle Taidegrafiikassa on voimakas käsityön leima. Se painottuu voimakkaasti tekniseen tekemiseen ja sen osaamiseen. Taiteellinen anti jää helposti tekniikan varjoon. Parhaimmillaan tekniikan ollessa jo hallussa on onneksi mahdollista päästä hienoihin yksityiskohtia pursuaviin teoksiin, joiden aikaan saaminen on mahdollista vain grafiikassa. Esimerkiksi todella hentoa ja tarkkaa viivaa on vaikea kuvitella toistettavan maalauksessa samalla tarkkuudella kuin grafiikassa. Itse tunnen, että teknisen osaamisen lisääntyessä, ei ole tarvetta käyttää kaikkia mahdollisia tekniikoita työssä vaan on hienoa oivaltaa miten vähäeleisyydessä, pienissä hienovaraisissa muutoksissa on teoksen voima, eikä teoksesta tarvitse aina näkyä graafikon tekninen taituruus. Taidegraafikko Pentti Kaskipuro on sanonut näin: Minulle grafiikka on intiimiä taidetta, enkä tunne tarvetta jättikokoihin. Suurella koolla voidaan ehkä voittaa jotain, mutta vastaavasti menetetään jotain sellaista, mikä ainakin minulle on tärkeää. Musta on minulle kaikista väreistä tärkein. Kaskipuro kertoo kokeilleensa muutaman kerran värigrafiikkaa, mutta omien sanojensa mukaan mitään oleellista lisää ei väri näihin töihin antanut, mutta niitä oli ehkä helpompi myydä. (Lehtinen, Luukanen & Vuorikoski 1994, 44) Grafiikan ominaisuus on sen teknisyys, sitä kautta myös tekniikan suomat vahingot antavat teokselle ja työskentelylle lisää sisältöä. Usein teokseen tulee uutta sisältöä ja pohdittavaa juuri vahinkojen kautta ja näin teos tai teoksen tekninen tyyli muotoutuu uuteen suuntaan. Grafiikan tekemisessä on omaleimaista teoksen näkeminen vasta sen valmistuttua. Maalauksessa siveltimen jäljen voi nähdä saman tien, mutta grafiikassa voi kuitenkin vain arvailla, miltä lopullinen teos näyttää. SIENEN VARJO 1993, Pentti Kaskipuro (Lehtinen, Luukanen & Vuorikoski 1994, 44) 13

14 Taidegraafikko Elina Luukanen on sanonut epäonnistumisen olevan tavallisia, Akvatintan1 sävyt ovat liian tummat tai väri käyttäytyy painattaessa toisin kuin on kuvitellut. Korjailu vie kuvasta raikkauden, johon pyrin, ja siksi teen monesti laatan useaan kertaan. Ehkä vasta neljäs laatta lopulta onnistuu - aina ei sekään. (Suhonen 2000, 8) Tämä seikka onkin iso osa omaa viehtymistäni grafiikkaan. Useasti saan pettyä lopputulokseen, laatan ollessa liikaa jotain muuta mitä sen haluaisin olevan, mahdollisesti syövytysten2 mennessä pilalle, mutta parhaimmillaan vedokseen on saattanut välittyä hienoja yksityiskohtia joita ei ole osannut kuvitellakaan ja syövytysten osuessa nappiin, tunne on palkitseva. Grafiikassa itse teos, laatta mihin kuva on kaiverrettu tai muutoin tehty, ei juuri koskaan ole esillä. Tämä taidonnäyte jää taiteilijan varastoihin ja katsoja näkee vain painotuotteen. Tästä painotuotteesta on muodostunut taideteos. Vedoksia voi olla useampia ja ne ovat keskenään samanlaisia, toistensa kopioita. Taiteilijan mahdollinen mestarinäyte, vaivalla ja osaamisella tehty uniikki teos, kuparilaatta, jää ilman tunnustusta. Vedosta on totuttu pitämään taideteoksena, mutta kaikki graafikon opittu tieto ja teknisyys on nähtävissä alkuperäisenä vain laatan pinnalla. Yleisö näkee vain taiteilijan tekemästä taideteoksesta sen painetun kopion, vedoksen joka usein voi olla erillisen henkilön vedostama. Voisikin ajatella, että grafiikassa syntyy kaksi taideteosta, joista vain toinen pääsee esille ja saa ansaitsemansa arvostuksen. Taidenäyttelyissä käydessäni en ole koskaan päässyt näkemään itse grafiikanlaattaa. Olen ajatellut toteuttaa tämän joskus omassa näyttelyssäni. Saisiko näyttely tästä lisäsisältöä? Tämän grafiikalle ominaisen ylimääräisen työvaiheen, laatan tekemisen, vuoksi graafikko on tietyssä määrin pakotettu pysymään työsuunnitelmassaan. Näin maalaukselle ominainen teoksen muotoutuminen, tai suunnitelman täysi muuttaminen, työskentelyn kuluessa on grafiikassa välillä mahdotonta. Graafikon on usein suunniteltava teos tarkasti ennen laatan työstämisen aloittamista. Tämä voi olla osana syynä tietyn taiteellisen herkkyyden katoamiseen, kun pitäydyttävä tekniikan vaatimassa kaavassa. Toisinaan kaavamainen työskentely voikin rajoittaa luovuutta ja taiteellinen ote kärsii ja tekninen tekeminen nousee pääosaan teoksessa. Olen huomannut, että arvostan grafiikassa välillä liikaa teknistä taituruutta ja teoksen sisältö voi jäädä ilman huomiota. Maalauksia katsellessani en pohdi kuinka taiteilija on toteuttanut maalauksen, mikä on hänen tekniikkansa, vaan luon mielipiteen teoksesta perustuen tunteeseen. Pidänkö teoksesta vai en. Grafiikassa jään usein pohtimaan, kuinka taiteilija on onnistunut luomaan tietyn jäljen. Teoksen kokonaisilme saattaa toisinaan jäädä itselläni toisarvoiseksi. Ehkä grafiikassa välillä kaipaisinkin enemmän irrottelua, irrottautumista tietyn kaavan toistamisesta. Tämän takia kaipaan maalaamista ja tarkoitukseni on viedä omaa työskentelyäni hieman maalauksen omaiseen suuntaan. Tulevalla kurssillani haluan yrittää ottaa maalauksen tai sen elementtejä mukaan työskentelyyn. Tämä avaisi oppilaalle mahdollisuuksia tai antaisi ainakin hyvän kuvan grafiikan mahdollisuuksista, eikä aina vain keskityttäisi tarkan kaavan toteutumista alusta loppuun. 1 AKVATINTA Levylle tehdään maaliruiskulla hieno pistemäinen pinta/ rasteri. Nesteenä käytetään vesiliukoista akvatinta-nestettä. Tämän jälkeen syövytyshapon kestävää peittolakkaa käyttämällä voidaan säädellä laatan syöpymistä hapossa. Akvatintan avulla aikaiseksi saadaan värisävyjä valkoisesta kohti mustaa. 2 SYÖVYTYS Syväpainografiikassa laatta syövytetään syövytyshapossa. Metalligrafiikan eniten käytetty happo on rautakloridi. 3 GRAFIIKANPAJA Taidegraafikoiden yhteinen työhuone 14

15 MUSEOKATU 1997, Elina Luukanen (Suhonen 2000, 146) 3.1 Millainen olen graafikkona? Olen ymmärtänyt, että en halua säännöllistä ja jokapäiväistä työtä. En pysty työskentelemään grafiikanpajalla3 päivittäin rutiininomaisesti. Työskentelyssäni tulee jaksoja jolloin pidän parikin kuukautta täydellistä taukoa grafiikasta. Tekemättömyys käy kuitenkin ahdistamaan. Onneksi olen taas jossain vaiheessa pajalla työskentelemässä uusien ideoiden parissa. Työskentelyn sujuessa uppoudun täysin työhöni ja koen välillä valtavaa mielihyvää. Tätä on tapahtunut harvoin, mutta on kuitenkin. Välillä olen halunnut tanssia. Työskentelyäni auttaa pakko. Sovitun näyttelyn lähestyessä minun täytyy käydä työskentelemään. En pidä tätä pakkoa aina kuitenkaan negatiivisena asiana, vaan asiana minkä avulla jaksan eteenpäin, se pot- kii minua eteenpäin vaikka välillä tuntuisi raskaalta. Taitaakin olla yleistä, että harvoin taiteilija jää odottamaan inspiraatiota. Inspiraatiota odotellessa taitaisi näyttely jäädä useasti pitämättä. Vaikka nautin grafiikan tekemisestä, kyllästyn siihen myös nopeasti. Tehdessäni uutta teosta ja pitkä päivä on jo takana, olen miettinyt miksi teen tätä. Miksi olen vedostamassa vaikka väsyttää ja ajatukset ovat aivan muualla. Minulla on vahva tunne että haluan kehittyä. Nähdessäni hienon teoksen, koen että haluan yltää samaan. Ymmärrän että kehittyminen vie aikaa, mutta onneksi tunnen halua nähdä vaivaa päästäkseni samalle tasolle. Koen olevani taidegraafikko ja se on minun työni. Onneksi koen sen itselleni tärkeäksi. 15

16 Miksi sitten valitsin grafiikan? Aloittaessani kuvataideopinnot, olin kyllä kiinnostunut kuvataiteista ja taidegrafiikasta, mutta minulla ei ollut valtavaa intohimoa taidetta kohtaan. Ajattelin katsoa mitä se tuo tullessaan. Nuorempana haaveilin urheilijan urasta. Urheilu on jäänyt, olen ottanut tilalle taiteen. Haluan olla jossain hyvä. Kuvataide ja taidegrafiikkaa on kiinnostavaa. Olkoon haaveitteni ja tavoitteeni kohde kuvataide ja taidegrafiikka. Valitsin grafiikan alunperin ehkä sen eksotiikan takia. En tiennyt siitä käytännössä mitään. Tiesin että teoksesta voi tehdä useamman samanlaisen, sitä voi monistaa. Tämäkin askarrutti aluksi. Onko tämä paperi kopio edes aito taideteos, kun se ei välttämättä ollut edes itse taiteilijan vedostama. Ajattelin myös taidegrafiikassa olevan vähemmän kilpailua. Minun ei tarvitsisi olla niin loistava ja taitava kuin maalareiden, joita alalla on paljon enemmän. Pääsisin ehkä hiukan paremmin esille ja hintansa ansiosta minulla on mahdollisuus elättää itseni grafiikalla. Halusin taiteestani toimeentulon. Kuusi vuotta myöhemmin, olen edelleen samalla tiellä. Pidän taidegrafiikkaa ammattina, jossa on vapaammat työajat, kokonaisvaltainen vapaus. Määrään itse mitä teen. Tämä tuo myös paljon vastuuta omasta elämästä. Pidän edelleen realistisena että voin elättää itseni tällä. Muun muassa tämän takia opiskelen Taiteen perusopettajan pedagogisia erikoistumisopintoja. Haluan pystyä elättämään itseni haluamallani alalla, opettamien on yksi tapa tehdä se. Vähitellen olen kokenut grafiikan tekemisen itselleni tärkeäksi, enkä koe sitä vain ammattina. Haen vielä omaa ilmaisuani ja tekemiseni kuvataiteilijana vielä kehittyy. Minulta kuitenkin löytyy halu ja tarve olla kuvataiteilija ja taidegraafikko. KEIHÄÄNHEITTÄJÄ KATOLLA 2011, Aleksi Martikainen Laatta ja vedos 16

17

18 4. Miksi opettajaksi Olen kartuttanut tietouttani taidegrafiikassa jo sen verran, että mielelläni jaan sitä myös eteenpäin oppilaille. En ehkä halua antaa oppilaalle aina suoria vastauksia kuinka mikäkin pieni jälki on saatu aikaiseksi, vaan pyrin esimerkein kannustamaan oppilasta ottamaan itse selville heitä askarruttavia kysymyksiä ja näin saan heidät kokemaan uusia oivalluksia grafiikan mahdollisuuksista. Tämän toivon luovan intoa jatkaa grafiikan opiskelua. Toivoisin oppilaiden kokevan samanlaisia onnistumisen ja oivaltamisen hetkiä joita itse muistan kokeneeni opetellessani silloin minulle täysin vierasta asiaa, taidegrafiikkaa. Esimerkiksi ymmärrys sävyjen laajasta skaalasta valkoisesta mustaan. Pienen pienillä sävy eroilla saadaan teokseen lisää eloa. Oivalluksen tunne, että voi kokeilla. Kaikki ei olekaan valmiiksi ennalta määrätty. Kuinka lattialle tippuneen laatan naarmuuntuminen onkin käänne kohta uuden teoksen synnylle. Oivallus että käytännössä lähes kaikki on mahdollista, kunhan ymmärtää kokeilla. Tästä grafiikan luonteesta kertoo Lauri Rankan suhtautuminen omaan työskentelyyn. Ehkä minua kiehtoo se uhkapeli, jonka akvatinta -menetelmä tarjoaa. Koskaan kun ei tiedä etukäteen, millainen työstä tulee (Lehtinen, Luukanen & Vuorikoski 1994, 108). Näitä onnistumisia ja oivalluksia koen edelleenkin ja tätä pidänkin yhtenä tärkeimmistä vaikuttavista syistä, miksi taidegraafikko päätyy taidegraafikoksi ja onnistuu pitämään mielenkiinnon yllä työskentelyssä. Tämä pätee varmastikin kaikilla aloilla. Professori Onni Okkonen kirjoittaakin Grafiikka on kuvataiteen haara, jonka menestyksellinen harrastaminen edellyttää tunnollista perehtymistä sen suomiin taiteellisiin mahdollisuuksiin ja sen piiriin kuuluviin teknillisiin kysymyksiin (Okkonen, Puokka 1946, 25). Teknisen tietämyksen lisäksi grafiikan vahva ominaispiirre onkin sen hallittavissa oleva arvaamattomuus ja arvaamattomuuden mahdollistama yllätyksellisyys. Ennen ensimmäistä vedosta on lopputulos taidegrafiikassa aina pieni avoitus. Uskon että opettaminen antaa parhaimmillaan uusia ideoita omaan työskentelyyni ja saan varmasti uusia näkökulmia omaan tapaan tehdä grafiikkaa. 1 LINOLEIKKAUS eli Linopiirros. Kohopainomenetelmä. Kuva-aihe kaiverretaan, veistetään taipuisalle linoleum laatalle samaantapaan kuin puupiirroksessa. (Hannula 2011) JAZZ-TELTTA 1983, Tuula Lehtinen (Siukonen, Tuominen & Toiminen 1997, 49) 18

19 4.1 Yhteisöllisyys Uppoutuessani työskentelyyn haluan oman rauhan ja oman tilan. Teosta työstäessä tai vedostaessa en kaipaa ympärilleni yhtään ylimääräisiä häiriötekijöitä. Haluan että tilanne on omassa hallussani, eikä mikään ulkopuolinen seikka pääse vahingossakaan sotkemaan työskentelyä tai teosta. Oma työhuone olisi ihanteellinen, sillä keskittyäkseni työskentelyyn tarvitsen oman rauhan. Silloin työskentelystä tulee nautinnollista ja laadukasta. Useimpien taidegraafikoiden tapaan työskentelen kuitenkin pääsääntöisesti grafiikanpajalla, missä työskentely omassa rauhassa ei ole aina mahdollista Muutoin kaipaan ympärilleni ihmisiä. Pidän myös ryhmässä työskentelystä ja pidän tärkeänä kuulua johonkin yhteisöön tai ryhmään. Haluan vaikuttaa ryhmässä ja usein ryhmän tai toisen taiteilijan antama tuki on elintärkeää oman jaksamisen kannalta, niin taiteen kuin muunkin elämän suhteen. Taiteen tekeminen on kuitenkin enimmäkseen yksinäistä tekemistä, jonka olen välillä huomannut raskaaksi. Tähän nähden pajat ovat parhaimmillaan oiva paikka nähdä kollegoitaan ja keskustella omista teoksista. Ehkä tämän yhteisöllisyyden, jota huomaan välillä kaipaavani, takia olen miettinyt opettamista hyvänä ja mielekkäänä vaihtoehtona omalla taiteilijauralla. Pidän itseäni ensisijaisesti taidegraafikkona, mutta opettaminen mahdollistaa toimeentulon. Myös toisten taiteilijoiden tai taiteen saralla toimivien ihmisten näkeminen ja heihin tutustuminen tuntuu tärkeältä. Opettaminen on osa tätä kaipaamaani sosiaalisuutta. Opetin tänään 6 tuntia linoleikkausta1, mutta en päässyt puhumaan grafiikasta käytännössä ollenkaan. Kaipaan edes jonkinlaista vertaistukea, kollegaa jonka kanssa jutella teoksista ja taiteesta yleensä. Nuorten oppilaiden kanssa tämä, ei ainakaan yläasteella, meinaa onnistua. Toivon että tulevaisuudessa pääsisin opettamaan enemmän nuoria ja aikuisia joilta löytyy motivaatio taiteeseen omasta takaa ja näin voisin itsekin oppia tunneilla jotain uutta seuratessani oppilaiden työskentelyä. Tämä pitää motivaation korkeammalla opetustyötä ajatellen. Päivä yläasteen kuvaamataidon opettajana tuntuu todellakin työltä. Välillä ihmetyttää kuinka opettajat jaksavat

20 5. Havaintoja kuvataideopetuksesta Tässä kappaleessa otan esille muutaman kuvataidekurssin joissa olen ollut mukana. Näiden kokemusten, oman tietotaidon ja pohdinnan perusteella olen lähtenyt luomaan toimivaa ja itselleni mielekästä kokonaisuutta hyvälle taidegrafiikan kurssille. Havaitsemieni hyvien ja huonojen esimerkkien pohjalta rakennan toimivan kokonaisuuden, missä on hyvä ja selkeä kurssin aloittava luento ja monipuolinen, mutta tiivis katsaus metalligrafiikan teknisiin mahdollisuuksiin. Opetuksen seuraamisen ja kursseilla oppilaana olemisen kokemusten kautta ymmärrän pysyä opetuksessani alueilla jotka hallitsen, eikä kurssi karkaa liian laajaksi ja vaikeasti kokonaisuudeksi. 5.1 Millaisena näen hyvän kurssin Tärkeää hyvässä opetuksessa ja sitä kautta hyvässä kurssissa on positiivinen ja kannustava ilmapiiri. Tähän vaikuttaa niin ryhmän sisäinen henki kuin opettajan asennoituminen opettamiseen. Kuitenkin hyvän kurssin päätavoite on saada oppilaat oppimaan. Kannustava ja positiivinen ilmapiiri ei sulje pois sitä että opettaja saa myös vaatia oppilailtaan paljon. Opettajan ei tulisi tyytyä jo opitun kertaamiseen vaan vaatia oppimaan uutta. Oppilasta ei pidä päästää sieltä missä aita on matalin. Tähän tietysti vaikuttaa kurssin luonne. Onko tarpeeksi aikaa syventyä useaan uuteen asiaan, vai keskitytäänkö oppimaan vain jokin tietty tekniikka ajan ollessa rajallinen. Omaa kurssia suunnitellessani lähden liikkeelle ajatuksesta, että saan suunnitella mieleiseni kurssin, kuitenkin realiteettien antamissa puitteissa. Suunnittelen kurssia joka olisi mahdollista joskus toteuttaa. 5.2 Millaisilla kursseilla olen ollut Olin piirustuskurssilla, joka pidettiin kerran viikossa. Kuitenkin vasta kurssin lopuksi opettaja piti meille kritiikin, missä kävimme läpi kaikkien teokset yksitellen. Itse opettajan antamassa kritiikissä ja neuvoissa ei sinänsä ollut mitään vikaa, vaan kritiikki oli asiallista ja toimivaa palautetta omasta työskentelystä, mutta kritiikin ajankohta oli mielestäni täysin väärä. Kritiikkitilaisuus pidettiin vasta kurssin päättyessä. Emme voineet hyödyntää saamaamme oppia juurikaan, kun seuraava mallipiirustuskurssi oli tiedossa vasta puolen vuoden kuluttua. Opettajan antamat vinkit ennättivät unohtua seuraavan kurssin alkaessa. Kurssi oli kestänyt pitkään, mutta tänä aikana opettaja ei kiertänyt antamassa vinkkejä omaan piirtämiseen, eikä minkään laisia välikatselmuksia pidetty. Hyvän esimerkin toimivasta opetuksesta mallipiirustustunneista koin kurssilla, missä opettaja kävi jokaisella tunnilla kertaalleen keskustelemassa oppilaan kanssa oppilaan piirustuksista. Näin palaute oli välitön ja sen pystyi hyödyntää heti seuraavalla kerralla jopa seuraavassa piirustuksessa. Näin itsekin toimimalla pyrin siihen, että oppilas oppii enemmän ja tehokkaammin ja kurssin lopuksi pidettävässä loppukatselmuksessa on mahdollista oppilaan itsekin nähdä oma kehitys, kurssin alusta kurssin loppuun, paremmin. Vuonna 2007 osallistuin litografia kurssille opiskellessani kuvataiteilijaksi Pohjois-Karjalan Ammattikorkeakoulussa. Kurssi pidettiin Joensuun taidegraafikoiden grafiikanpajalla, missä oli kaksi litografiaprässiä1, eli puitteet oli kunnossa. Valitettavasti opettajamme ei ollut täysin pätevä pitämään tätä kurssia. Hän oli työskennellyt tekniikan parissa aiemminkin, mutta häneltä puuttui tarvittava tietotaito. Tämä tuli ilmi kurssilla syntyneiden ongelmien aikana. Litografia on täysin syväpainografiikasta poikkeava taidegrafiikan laji, tekniikka mikä vaatii syvän perehtymisen että sujuva työskentely olisi mahdollista. Kurssin aikana kaikilla, yhtä oppilasta lukuun ottamatta, vedokset epäonnistuivat. Tunnit olivat vain kerran viikossa ja oli turhauttavaa nähdä kurssin lopuksi töiden epäonnistuminen. Opettaja, teknisen tiedon puutteen takia, ei osannut kertoa missä vaiheessa työskentelyä olimme tehneet väärin, joten emme oppineet edes korjaaman virheitämme. Litografiaa pääsin kokeilemaan uudestaan vuoden 2010 alussa Lahden Taideinstituutin järjestämällä litografian kurssilla. Opettajana toimi graafikko Anna Alapuro. Hänellä litografia oli osana omaa taiteellista työskentelyä, joten arvailujen sijaan opet- 20

21 tajalla oli kurssin aikana aina selkeä tieto kuinka pitää toimia ja mikä mahdollisesti on mennyt pieleen virheen sattuessa. Työskentely oli selkeää ja sitä kautta myös innostunutta. Suuri osa oppilaista sai vedostettua onnistuneita vedoksia. Itselläni ei kärsivällisyys tarkkuutta vaativaan vedostamiseen riittänyt ja omien töiden jälki jäi keskinkertaiseksi. Onnekseni sain kuitenkin osallistua onnistuneelle litografian kurssille ja pääsin näkemään kuinka litografiaa kuuluu tehdä. Aloittaessani kuvataiteen opintoja ammattikorkeakoulussa pääsimme perehtymään puupiirrokseen ja metalligrafiikkaan. Molemmat kurssit olivat mielestäni onnistuneita ja itselleni syntyi innostus grafiikkaa kohtaan. Puupiirroskurssin jälkeen en ole tekniikkaa kokeillut, mutta nyt harjoittelun aikana seuraamani puupiirroskurssin myötä on mahdollista että innostun tätäkin tekniikkaa taas kokeilemaan. Metalligrafiikan kurssilla kävimme läpi perustekniikat: Etsaus2, akvatinta, kuivaneula3 ja pehmeäpohja4. Minulla ei ollut aiempaa kokemusta metalligrafiikasta, joten en osaa sanoa kuinka hyvin kurssi oli toteutettu opettajan näkökulmasta. Toisaalta innostus grafiikkaan syntyi ja metalligrafiikan perustekniikat tuli opittua, joten ensimmäinen kurssini syväpainografiikassa oli onnistunut. Myös puupiirroskurssi oli mielestäni onnistunut ja mukava kurssi. Pääsimme kokeilemaan puun kaivertamista ja tuloksena oli kasa onnistuneita vedoksia. Nyt kuitenkin seuratessani Lahden Kansanopiston puupiirroskurssia, ymmärsin että aiemmin käymäni kurssi oli puutteellinen. Opettajan käyttäessä kyseistä tekniikkaa omassa taiteellisessa työskentelyssä, on opetettavat asiat paremmin hallinnassa ja kokemuksen tuoma laajempi tietotaito, hyvän opettajan kohdalle sattuessa, oppilaan käytössä. Lahden Kansanopiston puupiirroskurssin aloitus oli asia mikä jäi päällimmäisenä mieleeni. Opettajana toiminut taidegraafikko Jouni Salonen näytti selkeästi kurssilla tarvittavat välineet kertoi niiden käyttötarkoituksen. Tämän jälkeen hän esitteli mukanaan olleen puupiirroslaatan ja laatasta otetun vedoksen ja kuinka vaihe vaiheelta päästään kohti lopullista teosta. Tämä kurssin aloitus havainnoi kuinka tärkeää on tuntien huolellinen valmistelu ja suunnittelu, että tunnit saavat selkeän ja ytimekkään aloituksen, yleisen haahuilun ja tietämättömyyden sijaan. Otan tähän kappaleeseen esimerkiksi myös monotypiakurssin5, missä pääsimme, tarkkuutta ja kärsivällisyyttä vaativien tekniikoiden sijasta, kokeilemaan räväkämpää ilmaisua maalauksen avulla. Kurssi pidettiin vuoden 2006 tienoilla, milloin lähes kaikki grafiikassa oli minulle edelleen uutta. Maalasimme öljyväreillä suoraan offsetpellille6. Välillä otimme laatasta vedoksen ja taas jatkoimme laatan työstämistä uuteen suuntaan. Työskentely oli suoraviivaista ja verrattuna metalligrafiikassa vaadittavaan kärsivällisyyteen ja tietyn kaavan rutiinin omaiseen toistamiseen oli montypian tekeminen virkistävää ja eloisaa tekemistä. Tämä kurssi antoi myös käsityksen grafiikan monipuolisista mahdollisuuksista vaikka olenkin keskittynyt omassa työskentelyssä pitkälti perinteisiin metalligrafiikan tekniikoihin, etsaukseen ja akvatintaan. 1 LITOGRAFIAPRÄSSI Erikseen litografiaa varten suunniteltu painokone. 2 ETSAUS eli Viivasyövytys. Kovapohjalla pohjustetulle laatalle kaiverretaan kuva. Syövytyksessä vain kaiverrettu/ piirretty viiva syöpyy. Kovapohja estää laatan muun alueen syöpymisen. 3 KUIVANEULA Kuva piirretään suoraan laattaan. mekaaninen grafiikan tekniikka, missä ei tarvitse käyttää syövytyshappoja. 4 PEHMEÄPOHJA Metalligrafiikan tekniikka missä laatalle telataan maalikerros. Maalin ollessa vielä kosteaa voidaan pintaan piirtää tai prässin avulla painaa kuvioita. Maalin annetaan kuivua, jolloin se on hapon kestävää ja laatta voidaan syövyttää. Tekniikka toistaa tarkasti kaikki yksityiskohdat. 5 MONOTYPIA eli Monotyyppi. Yksivedos. Monotypia on painolaatan avulla tehty ja taidegrafiikkaa muistuttava uniikkiteos. Painolaattana voidaan käyttää esim. kiillotettua kuparia tai pleksiä, jolle haluttu kuva ensin maalataan ja sitten painetaan. (Hannula 2011) 6 OFFSETPELTI Kirjapainossa käytetty metallilevy. Hyödynnetään taidegrafiikassa sen edullisuuden takia. 21

22 5.3. Harjoittelun merkitys Seurasin kuvataiteen opetusta useammassa kuvataidekoulussa. Tuntien seuraaminen liittyi pedagogisten opintojen harjoittelu jaksoon. Jaksoon kuului opetuksen seuraamista ja opettajien avustamista, mutta harjoittelu vaati myös omien tuntien pitämistä. Tämän avulla sain tarvittavaa kokemusta opettaja toimimisesta. Osassa harjoittelua ja omia tunteja mukana oli luokan oma opettaja auttamassa tunnin kulussa, mutta omaan harjoitteluuni kuului myös sijaisuuksia joissa olin yksin vastuussa tunnin suunnittelusta ja sen toteutuksesta. Olen kirjoittanut päiväkirjaa osasta harjoitustunteja ja pohtinut tuntien kulkua ja toimivuutta omaa kurssiani silmällä pitäen. TAITEILIJA OLI PALJASTAA VIIKSENSÄ 2010, Aleksi Martikainen 22

23 Päiväkirjamerkintöjä Sain töitä yllättäen. Minua pyydettiin lastenkuvataidekoulu Taikaan sijaiseksi yhden tunnin ajaksi. Tietysti suostuin. Saan itse keksiä tunnin aiheen. Lapset ovat noin 7-vuotiaita ja tunnin kesto yhteensä 1,5 tuntia. Tunnin aiheen/ tehtävän valinta tuntuu vaikealta. Olen tutustunut ennakolta luokkatilaan ja tiedän suurin piirtein mitä tarvikkeita on käytössäni. Olen jutellut myös koulun opettajan kanssa, tiedän siis millaisia tehtäviä heillä on aiemmin ollut. Tunnin kesto on lyhyt, joten jätän suosiolla ilmeisimmän vaihtoehdon, eli grafiikan. Voin toisin sanoen teettää lapsilla mitä haluan. Jo aiemmin syksyllä pitämäni harjoitustunnin aiheen valinta oli vaikein osuus. Tällöin teetin lapsilla kuivaneulaa tunnin keston ollessa pitempi, mutta silti itse aihe, mitä lapsien tulisi piirtää, oli vaikein. Miksi heidän tulisi tehdä jokin tehtävä ja millä tekniikalla. Osaanko perustella tehtävän annon itselleni tai muille opettajille, sopiiko tehtävä lasten ja nuorten kuvataidekoulujen opetussuunnitelmaan? Lapset ovat noin 7-vuotiaita ja silti pohdin tehtävää. Hehän ovat juuri aloittaneet koulun, opetelleet lukemaan, eivät he voi osata kovinkaan hyvin piirtää tai maalata (tämä ei välttämättä pidä paikkaansa). Annanko heille vain väritys tehtävän vai laitanko heidät askartelemaan. Kuinka tehtävä sopii opetussuunnitelman kokonaisuuteen vai jääkö se vain irralliseksi tehtäväksi kaikkien muiden tehtävien joukossa. Ajatukseni on luoda mahdollisimman hyvä taidegrafiikankurssi, pystynkö hyötymään parin tunnin sijaisuudesta ja poimimaan siitä ajatuksia tulevaan kurssisuunnitelmaan, etenkin kun kyseessä ei tule olemaan grafiikan tunti. Tunnin päätyttyä. Pidin tunnin. Esittelin itseni ja kerroin tunnin aiheen. Tunnin aihe oli: Kivoin asia juuri nyt. Missä haluaisit olla? Lempi asia, harrastus, tilanne. Eli tehtävänanto oli aika laaja ehkä liian epämääräinen noin 7 -vuotiaille. Tekniikkana käytimme vesiliukoisia väriliituja. Paperin koko oli A2 ja oppilailla oli käytössä eri kokoisia siveltimiä ja vettä. Lapset eivät innostuneet aiheesta erityisen paljon. He ottivat paljon mallia toisiltaan ja mielestäni teokset jäivät hiukan keskinkertaisiksi. En ollut saanut luotua heille tarpeeksi mielenkiintoista tarinaa, mikä olisi synnyttänyt heidän mielessään erinäköisiä oivalluksia. Kaikki yhtä lasta lukuun ottamatta piirsivät kesäisen maiseman, ilman mitään henkilökohtaisempaa tarinaa sen takana. Yksi lapsista piirsi kummituslinnan. Sain toki oppilaat työskentelemään ja kaikilta syntyi piirustus / maalaus ja tunti oli rauhallinen, eikä isompia ongelmia tunnin aikana syntynyt. Loppua kohden lasten innostus kuitenkin hiipui ja monella teoksen loppuun tekeminen oli opettajan innostamisen ja suostuttelun takana. Kuinka olisin voinut toimia tosin? Jatkossa ytimekkäämpi ja selkeä aihe. Koulun opettajalta sain kuulla, että ryhmä on uusi, eli ympäristö voi olla hiukan vieras, joten tukea otetaan helposti toisilta oppilailta ja tätä kautta helposti otetaan vaikutteita viereiseltä oppilaalta. Tämä on tietysti ymmärrettävää. Kyllähän ammattiin valmistuneet taiteilijatkin kaipaavat vaikutteita toisilta taiteilijoilta ja taiteilijoiden keskinäinen vertaistuki on elintärkeää itsellänikin. Ehkä minun ei tarvitse siis huolestua tästä asiasta. Jatkossa tunnin aiheen ollessa mielenkiintoisempi oppilaille pyrin kannustamaan ja ohjaamaan oppilaita enemmän yksilöinä heidän oman näköiseen suuntaan? Ajatuksena hyvä, mutta onko mahdollinen? Enhän tunne näitä oppilaita. Tapasin heidät ensimmäistä kertaa, enkä tiedä tulenko opettamaan tätä ryhmää uudestaan. Sikäli oppilaat olivat vasta lapsia, ei heiltä voi odottaa liikaa. Ei heillä ole vielä selkeää käsitystä mitä he haluavat tehdä ja etenkin mikä on heille tärkeää. Tämän tunnin pohjalta voisin kuitenkin perehdyttää oppilaita kohti grafiikkaa ja sen mahdollisuuksia. 23

24 Pidän oppitunnin Lasten kuvataidekoulussa piirustus ja maalaus kurssilaisille. Ajattelin laittaa heidät maalaamaan mallista esineitä, käyttäen nestemäistä tussia. Vaihdan piirrettävää kohdetta noin 5 minuutin välein. Vähitellen lisään sommitelmaan uuden objektin. Loppua kohden otan myös vesivärit käyttöön. Pienen verryttelyn jälkeen tehtävä monipuolistuu ja mahdollisuudet kuvan tekemiselle laajenee. Tarkoitukseni on että oppilaat rentoutuvat ensimmäisten harjoitusten jälkeen ja uskaltavat loppua kohden revitellä kuvaa maalatessa. Lopuksi toteutan heille viimeisen tehtävän missä heillä on enemmän aikaa keskittyä kuvan tekemiseen ja he voivat nyt käyttää oppimiaan asioita viimeisessä teoksessa. Tämän tunnin tehtävää miettiessä olen pyrkinyt yhdistämään sen tulevaan grafiikan kurssiini. Olen ajatellut että tuleva kurssi alkaa grafiikan luennolla, mutta itse grafiikan tekemisen sijaan voisinkin aloittaa kurssilla työskentelyn tällä kyseisellä harjoituksella ja tämän harjoituksen kautta siirryttäisiin vasta grafiikan pariin. Tällä tavoin voidaan hyödyntää piirtämisessä koettuja oivalluksia ja näin voidaan halutessa siirtää mieluiset elementit grafiikkaan. Oppilaalla on heti selkeämpi käsitys mitä hän haluaa grafiikantyöltä ja mitä kohti hän lähtee tavoitteellisesti työskentelemään. Tämä on tietysti ihanne tilanne, mutta ainakin opettajana osaan kertoa ja opastaa oppilasta onko jokin tietty jälki tai asia mahdollinen ja kuinka siihen voitaisiin päästä. Tällaisen menetelmän uskoisin toimivan paremmin hiukan vanhemmille oppilaille, ei ihan pienille lapsille, mutta pidettyäni tunnit (2h 15min) saan jo paremman käsityksen tunnin toimivuudesta taidegrafiikan kurssia ajatellen. Tuntien jälkeen:tunti sujui hyvin. Tunti meni suunnitelman mukaisesti ja lapsetkin pääsivät käsiksi työskentelyyn. Tein tarkan tuntisuunnitelman lähes minuuttiaikataululla. Tunti pysyi melko hyvin aikataulussa ja aikomastani 11 nopeasta piirustus harjoituksesta toteutin kahdeksan. 24

25 7 SYVÄPAINOVÄRIT Grafiikkaa varten suunnitellut öljypohjaiset painovärit. Nykyään myös vesiliukoisia öljyvärejä. CROQUIS-MAALAUS TUNTI Lapset maalasivat tussilla ja vesiväreillä kahden ja viiden minuutin asetelmamaalauksia käyttäen leveitä pensseleitä. Käytin asetelmissa koulun tiloista löytämiäni esineitä, kuten kukkia, kannuja ja pölynimuria. Tein asetelmat aina juuri ennen maalaamisen aloittamista näin piirrettävät esineet paljastuivat oppilaille juuri ennen piirtämistä ja tekemisessä säilyi yllätyksellisyys. Myös käytettävä tekniikka vaihtui aina yllättäen. Näin kokeilin saada maalausjäljestä mahdollisimman monipuolista ja kokeilevaa. Tunnin kuluessa sain kuulla kitinää ja vastusta lasten suusta, mutta kaikki työskentelivät moitteettomasti ja lopputuloksena oli hienoja maalauksia. Näiden nopeiden maalausten pohjalta toteutettiin yksi pitkäkestoisempi maalaus missä oli nähtävistä räväkkää lähestymistä kohteeseen. Kaikki lapset tosin eivät aina ymmärtäneet tehneensä onnistuneita maalauksia, vaikka opettaja olikin erimieltä. Tunti oli onnistunut. Mielestäni se on toimiva myös suunnittelemaani kurssia varten Pidin eilen harjoitustunnin lasten muotoilu- ja kuvataidekoulussa Taikassa 12-vuotiaille. Tuntien kesto oli kolme kertaa 45 min, eli 2,5 tuntia. Opetin heille monotypiagrafiikkaa. Käytimme öljypohjaisia syväpainovärejä7 ja offsetpeltiä. Olin miettinyt, että lapset voisivat tehdä useamman vedoksen ja näin oppia enemmän monotypin mahdollisuuksista. Ajan kulku pääsi kuitenkin taas yllättämään. Onneksi jokainen sai tehtyä valmiin työn, vedosten jäätyä kuitenkin vain yhteen. Sain yllättäen tunnille avustajan, joten vedostamisestakin suoriuduttiin mukavasti. Opetin monotypiaa, minullekin hiukan vierasta tekniikkaa, ensimmäistä kertaa, mutta onneksi tunti meni mukavasti. Tunnin valmistelut hieman epäonnistui, kun huomasin että useimmat painovärit olivat käyttö kelvottomia. Sen lisäksi en tajunnut varautua tarpeeksi siihen että lapsilla ei ole tarpeeksi voimaa vedostaa syväpainoväreillä tavalla miten olen tottunut. Minun olisi pitänyt keksiä tilalle jotkut toiset värit, joita lastenkin olisi helpompi hallita. Minulta meni yli tunti luokan siivoukseen vaikka apuna oli myös luokan oma opettaja Pidän lauantaina yhden päivän kurssin Lahden taidegraafikoiden grafiikanpajalla. Kurssille oli myynnissä lahjakortteja. Tiedän jo tässä vaiheessa, että osa oppilaista tulee olemaan täysin ummikkoja grafiikassa, kun taas osalla taustalla on kuvataiteilijan tutkinto. Kurssin tarkoituksena on perehdyttää ihmisiä metalligrafiikkaan ja sitä kautta lisätä innostusta osallistumaan vaikka kansalaisopistojen kursseille. Itselleni koen tämän haasteena. Kaikki kurssin oppilaat ovat todennäköisesti minua vanhempia. Saanko heidät innostumaan ja uskomaan itseeni, että he todella kuuntelevat minua. Mutta ehkä tärkein kysymys on. Miten itse hyödyn kurssista? Kuinka osaan ottaa hyödyn irti tulevaa grafiikan kurssia silmällä pitäen. Kurssi on yksin minun vastuullani ja se on jännittävä haaste. Tunnit voivat mennä pilalle jo materiaalien puuttumisen takia. Pitää ainakin valmistautua 25