OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA"

Transkriptio

1 Kuopion kaupunki Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut Asemakaavoitus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TULLIPORTINKATU 27, LASITALO (työnumero 314) ASEMAKAAVAN MUUTOS

2 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 ALUEEN SIJAINTI Tulliportinkatu 27 asemakaavan muutosalue sijaitsee Kuopion keskustassa, 4. kaupunginosassa (Multimäki), torilta noin 100metriä koilliseen. Asemakaava-alueen sijainti ja kaavarajaus on esitetty kansilehdellä. MITÄ ON TEKEILLÄ (Suunnittelutehtävän tavoitteet ja sisältö) Keskustan kortteliin 8 laaditaan asemakaavan muutos, jossa tutkitaan alueen mahdollisuudet täydennysrakentamiseen. Talo Oy Kuopion Tulliportinkatu 27 on hakenut asemakaan muutosta tontin osalta. Asemakaavoituksen käynnistämistä koskeva sopimus on allekirjoitettu Tavoitteena on, että alueelle saadaan rakennettua lisää liiketiloja ja asumista. Samalla ratkaistaan koko korttelin osalta pysäköinti ja sovitaan koko korttelissa liiketilojen välisistä yhteyksistä. Tavoitteena on, että alueelle muodostuva täydennysrakentaminen on rakentamistavaltaan ympäristöön sopivaa ja joudattaa rakentamisen korkeuden osalta toteutunutta kadun varren räystäslinjan korkeutta. Tavoitteena on, että kortteli muodostaa toimivan ja viihtyisän asuinliikekorttelin, joka täydentää osaltaan keskustan palvelutarjontaa. KAAVOITUSTILANNE Kuopion seudun maakuntakaava on vahvistettu ympäristöministeriössä Maakuntakaavassa alue on osoitettu keskustatoimintojen alueeksi (C). Alueella on voimassa keskeisen kaupunkialueen yleiskaava, joka on vahvistunut Alue on osoitettu keskustatoimintojen alueeksi, pääkeskukseksi, joka varataan liike-, toimisto- ja palvelutiloille, ympäristöhäiriöttömille työpaikkatoiminnoille ja asumiselle. Kuopion seudun maakuntakaava, Ympäristöministeriön vahvistama , alue on osoitettu keskustatoimintojen alueeksi (C ). Strategisessa maankäytönsuunnittelussa on valmisteltu keskustan Master Plan, jossa alue on nähty kauppakeskuksena, tavaratalona ja hotellina.

3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2 SUUNNITTELUALUEEN NYKYTILANNE Alue on kokonaisuudessaan rakennettua kaupunkiympäristöä. Kiinteistön omistaja on Talo-osakeyhtiö Kuopion Tulliportinkatu 27 (Lasitalo), kiinteistön Keilatalo Oy ja kiinteistön Kiinteistö Oy Kuopion Puijonkatu 29 omistaja on Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen. Puijonkatu 29 on rakennettu alkujaan pankiksi ja se on käyttänyt sille osoitetusta kem² rakennusoikeudesta kem², keilatalo on käyttänyt kem² sille osoitusta kem² rakennusoikeudesta ja lasitalo on käyttänyt 1763 kem² tontille osoitetusta kem² rakennusoikeudesta. Alueella oleva rakentaminen on toteutunut eri vuosikymmeninä luvuilla. Lasitalo on hyvä esimerkki1960-luvun liikerakentamisesta, pankkikiinteistö (SYP) 1980-luvun pankkien lyhyestä kultakaudesta ja keilatalo 1990-luvun taitteen varhaisesta kauppakeskusrakentamisesta. MITÄ VAIKUTUKSIA KAAVAHANKKEELLA ON Rakentamisella on vaikutuksia rakennettuun ympäristöön ja kaupunkikuvaan. Alueelle syntyy kaavamuutoksen myötä uusia työpaikkoja ja asuntoja. Yritysvaikutukset ovat positiiviset. Alue on osa keskustan palvelurakennetta. Täydennysrakentaminen vahvistaa keskustan asemaa liike- ja asuinalueena. Asemakaavan liikenteelliset haittavaikutukset tulevat olemaan vähäiset. Kevyen liikenteen yhteyksiä parannetaan Puijonkadun kevyenliikenteen laatukäytävän rakentamisella. Pysäköintiä voidaan sijoittaa kortteliin kellaritiloihin ja lisäksi torin pysäköintilaitokseen tai Vuorikadulle rakennettavaan pysäköintitaloon. Keskustan täydennysrakentamisella on positiiviset ilmastopoliittiset vaikutukset, koska sen katsotaan vähentävän yksityisautoilun tarvetta. VIRANOMAISYHTEISTYÖ Ohjaavana viranomaisena on Pohjois-Savon ELY-keskuksen Ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue, jolle osallinen voi MRL 64 :n perusteella esittää neuvottelun käymistä tämän OAS:n riittävyydestä, mikäli pitää neuvot-

4 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3 telua tarpeellisena. Tähän osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan kohdistuvia kannanottoja voi toimittaa myös kaupunkiympäristön palvelualueen asiakaspalveluun (valtuusto-virastotalon pääaula) tai suoraan kaupunkiympäristön suunnittelupalveluihin asemakaavoitukseen. Aluetta käsiteltiin museoviraston kanssa pidetyssä viranomaisneuvottelussa. Alueen paikallisten historiallisten arvokkaiden tavoitteiden säilymistä ohjaa tarpeen mukaan Kuopion kulttuurihistoriallinen museo. Asemakaavan aloituskokous pidettiin Asemakaavan valmisteluaineistosta pyydetään lausunnot keskeisiltä viranomisilta ja kaavaan eri vaiheita käsitellään ELY-keskuksen kanssa järjestettävissä neuvotteluissa tai kuukausikokouksien yhteydessä. TARVITTAVAT SELVITYKSET JA VAIKUTUSARVIOINNIT Kaavan aloituskokouksessa on sovittu, että rakennuttajakonsultti laatii Lasitalosta selvityksen tai inventointikortin, jonka perusteella on arvioitavissa Lasitalon rakennushistoriallinen arvo. Asemakaavatyön aikana selvitetään edellyttääkö suunnittelu myös muita mahdollisia asemakaavallisia selvityksiä. KAAVOITUKSEN KULKU, ARVIOITU AIKATAULU JA PÄÄTÖKSENTEKO Asemakaavoituksen vuosien työohjelmissa on varauduttu kaavatyöhön. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) asetetaan nähtävänä vireilletulokuulutuksen nähtävänäolon yhteydessä kaupunkiympäristön palvelualueen asiakaspalvelussa Suokatu 42 (valtuusto-virastotalon pääaula) ja internetissä, jolloin siihen voi esittää mielipiteitä. Asemakaavan muutostyö on käynnistetty ja valmisteluaineisto on tavoitteena asettaa nähtäville ja lausunnoille loppuvuodesta Lasitalon tontin rakentamissuunnitelman ja laajemmin koko korttelin osalta yleissuunnitelman laatii arkkitehtitoimisto Riitta Korhonen Oy. Valmisteluvaiheen nähtävänä oloaikana järjestetään yleisötilaisuus. Valmisteluaineistosta neuvotellaan myös ELY-keskuksen Ympäristö ja luonnonvarat - vastuualueen kanssa. Asemakaavan muutosehdotus on tarkoitus valmistua keväällä Ehdotus käsitellään kaupunkirakennelautakunnassa ja asetetaan sen jälkeen julkisesti nähtäville 30 vuorokauden ajaksi, jolloin on tilaisuus muistutusten esittämiseen. Ehdotuksesta pyydetään tarvittavat lausunnot. Tavoiteaikataulun mukaan kaupunginvaltuusto hyväksyy kaavaehdotuksen 2014.

5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 4 Kaavan nähtävänä oloista kuulutetaan Kuopion Kaupunkilehdessä sekä kirjeellä ulkopaikkakuntalaisille maanomistajille ja niille, jotka ovat sitä pyytäneet. Lisäksi aineisto on nähtävänä internetissä Muistutuksen tehneille, jotka ovat ilmoittaneet osoitteensa, ilmoitetaan kunnan perusteltu kannanotto esitettyyn mielipiteeseen kaupunkirakennelautakunnan käsittelyn jälkeen. OSALLISET Viranomaiset Kuopion kaupunki: Kunnallistekninen suunnittelu Konsernipalvelu / Strateginen maankäytön suunnittelu Kuopion Vesi Liikelaitos Kuopion Energia Liikelaitos Maaomaisuuden hallinta / Tonttipalveluyksikkö Pohjois-Savon pelastuslaitos / Aluepelastuslautakunta Kuopion alueellinen rakennusvalvonta / Kaupunkikuvatyöryhmä / Kuopion alueellinen rakennuslautakunta Konsernipalvelu/Talous- ja strategiapalvelu Kaupunkirakennelautakunta Muut viranomaiset: Pohjois-Savon ELY-keskus, Ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue Pohjois-Savon liitto Kuopion kulttuurihistoriallinen museo Muut Alueen maanomistajat Naapurikiinteistöt Keskustan kehittämisyhdistys DNA Oy TeliaSonera Oyj Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa täydennetään suunnittelun kuluessa.

6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5 YHTEYSTIEDOT Kaavatyö tehdään kaupunkiympäristön suunnittelupalveluissa asemakaavoituksessa, jossa työtä hoitaa kaavoitusarkkitehti Pauli Sonninen. Asemakaavoitus: Asemakaavapäällikkö Martti Lätti, Ulla Korhonen sijalla saakka puh: Martti / Ulla s-posti: martti.latti@kuopio.fi ulla.korhonen@kuopio.fi Suokatu 42, PL 1097, Kuopio Kaavoitusarkkitehti Pauli Sonninen puh: s-posti: pauli.sonninen@kuopio.fi Suokatu 42, PL 1097, Kuopio Liikenne: Suunnitteluinsinööri Paula Liukkonen puh: s-posti: paula.liukkonen@kuopio.fi Suokatu 42, PL 1097, Kuopio ELY-keskus, Ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue: Ylitarkastaja Heli Ek puh: s-posti: heli.ek@ely-keskus.fi Sepänkatu 2 B, PL 1049, Kuopio LIITTEET 1. Ote ajantasa-asemakaavasta 2. Ote osayleiskaavasta 3. Ote maakuntakaavasta 4. Master Plan (luonnos) 5. Ilmakuva alueesta

7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6 Liite 1 Ajantasa-asemakaava Alueella on voimassa Sisäasianministeriön vahvistama asemakaava. Merkintöjen selitys AL3 Liikerakennusten korttelialue Sallitusta kerrosalasta saa enintään 20 % käyttää asuinhuoneistoiksi. Asuntoja ei saa sijoittaa kahteen ensimmäiseen maanpäälliseen kerrokseen. sallitusta liikekerrosalasta saa enintään 20 % sijoittaa kellarikerrokseen, joka on osaksi tai kokonaan maanpinnan alapuolella. Milloin autopaikkojen lähiajan tarve on asemakaavassa määrättyä pienempi, voi maistraatti rakennuslupaa antaessaan myöntää autopaikkojen järjestämisestä lykkäystä, kuitenkin enintään 50 %:lle asemakaavassa määrätyistä autopaikkojen määrästä ja enintään viideksi vuodeksi kerrallaan.

8 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7 Liite 2 Keskeisen kaupunkialueen yleiskaava, joka on vahvistunut Kaavamuutosalueelle kohdistuvien merkintöjen selitys C Keskustatoimintojen alue, pääkeskus Ydinkeskustan alue, joka varataan liike-, toimisto- ja palvelutiloille, ympäristöhäiriöttömille työpaikkatoiminnoille ja asumiselle. Pisteviiva kevyen liikenteen pääyhteys Ruuturasteri Katuaukio, tori

9 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8 Liite 3 Kuopion seudun maakuntakaava, Ympäristöministeriön vahvistama Kuopion seudun maakuntakaavassa alueelle kohdistuu keskustatoimintojen alue - merkintä C Kuopion keskusta-alue Haapaniemen alue mukaan luettuna osoitetaan aluevarauksella C, jolle sijoittuu keskustahakuisia erikoiskaupan ja hallinnon palveluja, vähittäiskaupan suuryksikköjä sekä asumista. Suunnittelumääräys: Alueen käytön suunnittelussa tulee luoda edellytykset korkeatasoisen ja vetovoimaisen keskusta-alueen kehittämiselle sekä kansainvälisten, ylimaakunnallisten ja maakunnallisten toimintojen ja monipuolisen erikoiskaupan palveluiden sijoittamiselle. Suunnittelussa tulee kiinnittää erityistä huomiota alueen kaupunkikuvaan, saavutettavuuteen sekä alueen liittymiseen muuhun kaupunkirakenteeseen.

10 Liite 4 Master Plan (valmisteluvaihe) TULLIPORTINKATU 27, LASITALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9 Master Plan luonnoksessa on alueelle osoitettu kauppakeskus/tavaratalo/hotelli ja Lasitalon tontille uudisrakentamista ja/tai olevan rakennuksen korottamista. Kortteliin kohdistuu myös pysäköintilaitos kohdemerkintä.

11 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10 Liite 5 Ilmakuva alueesta

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuopion kaupunki Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut Asemakaavoitus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KELLOMÄEN PUUTARHA (työnumero 358, asian:o 2931/2015) ASEMAKAAVAN MUUTOS 15.4.2015 OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuopion kaupunki Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut Asemakaavoitus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MÄKIKADUN TUKIKOHTA (työnumero 348, asian:o 4536/2014) ASEMAKAAVAN MUUTOS 17.6.2014 OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuopion kaupunki Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut Asemakaavoitus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KELLOMÄEN PUUTARHA (työnumero 358, asian:o 2931/2015) ASEMAKAAVAN MUUTOS 15.4.2015 / 15.6.2016

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuopion kaupunki Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut Asemakaavoitus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JÄÄHALLIN YMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAN MUUTOS (KUNTOLAAKSO) (työnumero 294, kunnari n:o 3252 / 2008)

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuopion kaupunki Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut Asemakaavoitus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PRESIDENTINKADUN YMPÄRISTÖ (työnumero 351, asian:o 4148/2015) ASEMAKAAVAN MUUTOS 28.5.2015 OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 117 13.04.2015. 117 Asianro 3041/10.02.03/2012

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 117 13.04.2015. 117 Asianro 3041/10.02.03/2012 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 70 8.4.2015 117 Asianro 3041/10.02.03/2012 Asemakaavan muutosehdotus / Talo Oy Kuopion Tulliportinkatu 27 / Multimäki 4-8 tontti 3, 5

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuopion kaupunki Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut Asemakaavoitus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LINJA-AUTOASEMAN YMPÄRISTÖ (työnumero 295, kunnari n:o 5214/2009, D360 919/2012) ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS KAAVOITUSPALVELUT KARLEBY STAD TEKNISKA SERVICECENTRET PLANLÄGGNINGSTJÄNSTER

KOKKOLAN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS KAAVOITUSPALVELUT KARLEBY STAD TEKNISKA SERVICECENTRET PLANLÄGGNINGSTJÄNSTER KOKKOLAN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS KAAVOITUSPALVELUT KARLEBY STAD TEKNISKA SERVICECENTRET PLANLÄGGNINGSTJÄNSTER ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TONTTI 272-2-1-10, ASUNTO

Lisätiedot

KIVIRANTA, ASEMAKAAVAMUUTOS

KIVIRANTA, ASEMAKAAVAMUUTOS TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 25.2.2016 1(7) KIVIRANTA, ASEMAKAAVAMUUTOS 25.2.2016 Kuva 1: Kaavamuutosalueen sijainti ilmakuvassa TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuopion kaupunki Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut Asemakaavoitus OSALLISTUIS- JA ARVIOINTISUUNNITELA ALJALAHDEN VENEVÄLITYS / SAONKATU JA (työnumero, asian:o / 0) ASEAKAAVAN UUTOS..0, 0..0 ALJALAHDEN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA K KUOPION KAUPUNKI Tekninen virasto Kaavoitusosasto OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TAIVAANPANKONTIE (-- JA ) (työn:o, kunnarin:o / 00) ASEMAKAAVAN MUUTOS 0 a Niuvantie Samoilijantie 0 Kuntokj Retkeilijäntie

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuopion kaupunki Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut Asemakaavoitus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VEHMERSALMI KIRKONKYLÄ (työn:o 334, D360 3138/2012) ASEMAKAAVAN MUUTOS JA ASEMAKAAVA 30.10.2012

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HEINOLAN TYÖPAIKKA-ALUEEN ETELÄOSA JA KOPPISENTIE

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HEINOLAN TYÖPAIKKA-ALUEEN ETELÄOSA JA KOPPISENTIE KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HEINOLAN TYÖPAIKKA-ALUEEN ETELÄOSA JA KOPPISENTIE ASEMAKAAVATYÖN SUUNNITTELUALUE Kaupunginhallitus

Lisätiedot

IVALON ASEMAKAAVAN LAAJENNUS; PUHAKANMUTKAN TEOLLISUUSALUE

IVALON ASEMAKAAVAN LAAJENNUS; PUHAKANMUTKAN TEOLLISUUSALUE IVALON ASEMAKAAVAN LAAJENNUS; PUHAKANMUTKAN TEOLLISUUSALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 5.5.2014 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tontti 8-7-44, Kokkolan Terästalo Oy

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tontti 8-7-44, Kokkolan Terästalo Oy KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tontti 8-7-44, Kokkolan Terästalo Oy ASEMAKAAVAMUUTOSALUEEN LIKIMÄÄRÄINEN SIJAINTI ASEMAKAAVAMUUTOS

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAMUUTOS KOKKOLAN PRISMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAMUUTOS KOKKOLAN PRISMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAMUUTOS KOKKOLAN PRISMA Kokkolan kaupunki Tekninen palvelukeskus Kaupunkiympäristön vastuualue Kaavoituspalvelut PL 43, 67101 Kokkola Puh. (06) 828 9111 Faksi

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Asemakaavan muutos koskien Alavuden kaupungin Salmi 10. kaupunginosan korttelia 10046 ja siihen / Ympäristöpalvelut 20.10.2014 2 / 8 1 Osallistumis- ja

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuopion kaupunki Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut Asemakaavoitus MINNA CANTHIN KATU (työnumero, /0) ASEMAKAAVAN MUUTOS 0..0 MINNA CANTHIN KATU ALUEEN SIJAINTI Suunnittelualue sijaitsee ruutukaavakeskustassa

Lisätiedot

Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Raahen kaupungin 16.kaupunginosan korttelin 64 tontteja 32, 39, 40, 41, 42 ja 43 sekä korttelin 62 tontteja 38 ja 52 koskeva asemakaavan muutos. OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti.

Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAPERNAUMI KORTTELI 43 (OSA) TEKNIIKKAKESKUS Suunnittelualueen sijainti alue sijaitsee Seinäjoen kaupungin n korttelissa 43. Alue sijaitsee Ruukintien varressa Kaasumestarinkadun

Lisätiedot

ASEMAKAAVA 691/AKM MARJATIE Pyhättömän (13) kaupunginosan korttelin 31 tontit 3 ja 10 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9.

ASEMAKAAVA 691/AKM MARJATIE Pyhättömän (13) kaupunginosan korttelin 31 tontit 3 ja 10 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9. 691/AK LIITE 1 ASEMAKAAVA 691/AKM MARJATIE Pyhättömän (13) kaupunginosan korttelin 31 tontit 3 ja 10 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9.2015 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Heinolan

Lisätiedot

KROMITIE, ASEMAKAAVAMUUTOS

KROMITIE, ASEMAKAAVAMUUTOS TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 26.1.2016 1(7) KROMITIE, ASEMAKAAVAMUUTOS 26.1.2016 Kuva 1: Kaavamuutosalueen sijainti ilmakuvassa TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 9

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 9 KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 9 Kaavoituspalvelut 05.10.2011 ¹) Täydennetty 29.9.2015 PERUSTIEDOT ALOITE TAI ASEMAKAAVATYÖN

Lisätiedot

JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215. Vastaanottaja Jalasjärven kunta

JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215. Vastaanottaja Jalasjärven kunta Vastaanottaja Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215 JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI

Lisätiedot

Riihimäen kaupunki Kaavoitusyksikkö. 15.8.2008, päivitetty 16.10.2008, 13.11.2009, 26.2.2010, 30.4.2010 ja 17.3.2014

Riihimäen kaupunki Kaavoitusyksikkö. 15.8.2008, päivitetty 16.10.2008, 13.11.2009, 26.2.2010, 30.4.2010 ja 17.3.2014 Riihimäen kaupunki Kaavoitusyksikkö 15.8.2008, päivitetty 16.10.2008, 13.11.2009, 26.2.2010, 30.4.2010 ja 17.3.2014 LINJA-AUTOASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue / Ympäristöpalvelut 27.01.2015 2 1 n sisältö ja tarkoitus Maankäyttö-

Lisätiedot

Asemakaavan muutos nro 002102, Kuninkaanmäki (97)

Asemakaavan muutos nro 002102, Kuninkaanmäki (97) Asemakaavan muutos nro 002102, Kuninkaanmäki (97) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Hakijat Vantaan kaupungin yrityspalvelut ja Kiint. Oy Mittatie 27 ovat 23.3.2010

Lisätiedot

3.11.2015. Maankäyttöpalvelut

3.11.2015. Maankäyttöpalvelut 1(5) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) (MRL 63 ) Maankäyttöpalvelut Asemakaavan muutos (2314) Asemantie 1-3 Asemakaavan muutos koskee 4. keskustan kaupunginosan rautatiealuetta. 3.11.2015 Osallistumis-

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Kirkkotien asemakaavamuutos

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Kirkkotien asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kirkkotien asemakaavamuutos 1 Sisällys 1. Yleistä... 2 2. Suunnittelu alue... 2 3. Nykytilanne... 3 4. Kaavoitettava alue ja muutoksen tavoitteet... 3 5. Vireilletulo...

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TONTTI 120-61-3, RYTIRINNE 1

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TONTTI 120-61-3, RYTIRINNE 1 KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TONTTI 120-61-3, RYTIRINNE 1 ASEMAKAAVATYÖN SUUNNITTELUALUE KOKKOLAN KAUPUNKI KAAVOITUSPALVELUT

Lisätiedot

Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Dnro 634/2013 9:15 Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutos Riihimäen kaupunki Kaavoitusyksikkö 9.8.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TEHTÄVÄ... 1 2. SUUNNITTELUALUE... 1 3. ALOITE...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuopion kaupunki Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut Asemakaavoitus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KARTTULANLAHDEN YMPÄRISTÖ (työnumero 373, asian:o 1906 / 2016) ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (Drno 20/2016) RUKAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELEISSA 140, 141 JA 142, YLEISELLÄ PYSÄKÖINTIALUEELLA JA NIIHIN LIITTYVILLÄ KATU-, URHEILU-, JA VIRKISTYS-, VESI- SEKÄ RETKEILY- JA ULKOILUALUEILLA

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 2 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5178 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET Kankaanpään keskustan kulttuurikortteli ei ole toteutunut voimassa olevan asemakaavan mukaisesti. Korttelin alueella

Lisätiedot

SYVÄRINRANNAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SYVÄRINRANNAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuopion kaupunki 1/6 KUOPION KAUPUNKI SYVÄRINRANNAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. HANKEKUVAUS alue sijoittuu Tahkovuoren rinnealueen pohjoispuolelle Syvärin rannalle.

Lisätiedot

RAATIHUONEEN KORTTELI, ASEMAKAAVAMUUTOS

RAATIHUONEEN KORTTELI, ASEMAKAAVAMUUTOS TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 5.10.2018 1(6) RAATIHUONEEN KORTTELI, ASEMAKAAVAMUUTOS 5.10.2018 Kuva 1: Kaavamuutosalueen sijainti ilmakuvassa 2 Suunnittelualue Maankäyttö- ja

Lisätiedot

Tampereen Sokoksen asemakaavan muutos

Tampereen Sokoksen asemakaavan muutos 1 (6) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tampere / J.Mäkelä 3.4.2007 TÄMÄ OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ON OLLUT NÄHTÄVILLÄ 13.4.-4.5.2007 Yhdyskuntalautakunnan kuulutuksella 12.4.2007 Asemakaavan

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS 695/AKM VANHA PALOASEMA Supin kaupunginosan (04) Kortteli 7, tontti 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.3.

ASEMAKAAVAN MUUTOS 695/AKM VANHA PALOASEMA Supin kaupunginosan (04) Kortteli 7, tontti 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.3. ASEMAKAAVAN MUUTOS 695/AKM VANHA PALOASEMA Supin kaupunginosan (04) Kortteli 7, tontti 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.3.2016 Kaavan muutosalue ja arvioitu vaikutusalue. 1. OSALLISTUMIS- JA

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuopion kaupunki Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut Asemakaavoitus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SAIRAALAKATU 4-8 / Hatsala 6-5-5 ja 6 (Valkeisen sairaala ja Savonian kampusalue) ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

VARKAUDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 16. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9251 TONTILLE 2 ( )

VARKAUDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 16. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9251 TONTILLE 2 ( ) A R K K I T E H T U U R I T O I M I S T O A R K T E S O Y, 10.04.2017 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS 16. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9251 TONTILLE 2 (915-16-9251-2) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (Liite 4) Täydennetty

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 236 11.12.2013. 236 Asianro 2479/10.02.03/2012

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 236 11.12.2013. 236 Asianro 2479/10.02.03/2012 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/2013 1 (1) 236 Asianro 2479/10.02.03/2012 Asemakaavan muutosehdotus / Puijonlaakson etelärinne / Puijonlaakso 12-73 tontit 1...9 Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS HÖYLÄÄMÖNKADUN POHJOISPÄÄ

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS HÖYLÄÄMÖNKADUN POHJOISPÄÄ OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS HÖYLÄÄMÖNKADUN POHJOISPÄÄ Kokkolan kaupunki Tekninen palvelukeskus Kaupunkiympäristön vastuualue Kaavoituspalvelut PL 43, 67101 Kokkola Puh. (06)

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HANGAKSEN PIENTALOALUE

ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HANGAKSEN PIENTALOALUE KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HANGAKSEN PIENTALOALUE ASEMAKAAVATYÖN SUUNNITTELUALUE Aloite on Kokkolan kaupungin. Työn tavoitteena on

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN ANTAMAT LÄHTÖKOHDAT MRL 62, 63 ja 64 SEKÄ MRA 30

MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN ANTAMAT LÄHTÖKOHDAT MRL 62, 63 ja 64 SEKÄ MRA 30 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) LIPERIN KUNTA PYHÄSELÄN TELMONSELÄN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN

Lisätiedot

Talkootie 1. Asemakaavan muutos nro 002227 osoitteessa Talkootie 1

Talkootie 1. Asemakaavan muutos nro 002227 osoitteessa Talkootie 1 Talkootie 1 Asemakaavan muutos nro 002227 osoitteessa Talkootie 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 3.3.2014 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuopion kaupunki Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut Asemakaavoitus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TAHKON JÄÄHALLI (työnumero 357, asian:o 5292 / 2014) ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVAMUUTOKSEN RAJAUS

Lisätiedot

Asemakaavan muutos (2304) Visatie 16-18

Asemakaavan muutos (2304) Visatie 16-18 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(7) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) (MRL 63 ) Maankäyttöpalvelut 11.12.2014, päivitetty 1.6.2015 Asemakaavan muutos (2304) Visatie 16-18 Aloite Asemakaavan

Lisätiedot

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS)

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 6 ) RAUTALAMMIN KUNTA SONKARI-KIESIMÄ RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.6.2016

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.6.2016 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.6.2016 MARMORITIE 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS JA TONTINJAKO NRO 002271 Tontin 92-23-17-4 omistajat hakevat asemakaavan muutosta 002271 (Marmoritie 5) korttelissa 23017.

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 150713 Lippajärvi Asemakaavan muutos Asianumero 4737/10.02.03/2015 18.4.2016 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on lisätä alueen rakennusoikeutta, nostaa kerroslukua ja sallia myös rivitalojen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/7 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Kaava-alueen sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen

Lisätiedot

Janakkalan kunta Turenki 12.9.2014

Janakkalan kunta Turenki 12.9.2014 Janakkalan kunta Turenki 12.9.2014 1 Moisio 1 D:no 287/2014 Asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee Turengin keskustan itäpuolella ja se rajoittuu

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VANHA VEISTÄMÖNTIE 37, HALKOKARI

ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VANHA VEISTÄMÖNTIE 37, HALKOKARI KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VANHA VEISTÄMÖNTIE 37, HALKOKARI ASEMAKAAVATYÖN SUUNNITTELUALUE Markku Mattila ja Johanna Salminen ovat

Lisätiedot

GRAANIN RANNAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

GRAANIN RANNAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MIKKELIN KAUPUNKI tekninen toimi / kaupunkisuunnittelu PL 278, 50101 Mikkeli e-mail: etunimi.sukunimi@mikkeli.fi 0058 GRAANIN RANNAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3.10.2013

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 8009/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 8009/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2017 1 (1) 58 Asianro 8009/10.02.03/2016 Asemakaavan muutosehdotus / Talo Oy Kuopion Tulliportinkatu 27 / Multimäki 4-8 tontit 3, 5 ja 7 Päätöshistoria Kaupunkirakennelautakunta

Lisätiedot

SIUNTIO 14.10.2014 Pickalan Golfkartanon asemakaavan muutos

SIUNTIO 14.10.2014 Pickalan Golfkartanon asemakaavan muutos SIUNTIO 14.10.2014 Pickalan Golfkartanon asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan osana kaavatyön

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RKU Kuopion kaupunki Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut Asemakaavoitus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JÄÄHALLIN YMPÄRISTÖ (työnumero 294, asian:o 3018 / 2012) ASEMAKAAVAN MUUTOS 4.10.2016 OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

Teille osallisena on varattu tilaisuus lausua mielipiteenne kaavamuutoksesta.

Teille osallisena on varattu tilaisuus lausua mielipiteenne kaavamuutoksesta. VANTAAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu Asemakaavoitus 25.9.2006 Maanomistaja / rajanaapuri Asukkaat ja työntekijät Viranomaiset ja yhteisöt Viite: Uusinta ilmoitus kaavoituksen vireilletulosta Asia: ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015 30.9.2015 Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuopion kaupunki Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut Asemakaavoitus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22 SORSASALON ITÄOSA (työnumero xxx, asian:o 3452/2015) ASEMAKAAVA- JA ASEMAKAAVAN MUUTOS 7.5.2015

Lisätiedot

KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 16.5.2012. Tark. 30.11.2012

KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 16.5.2012. Tark. 30.11.2012 V I R R A T KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.5.2012. Tark. 30.11.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY.

Lisätiedot

LAPPARI2018, ASEMAKAAVAMUUTOS

LAPPARI2018, ASEMAKAAVAMUUTOS TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 07.11.2018 1(5) LAPPARI2018, ASEMAKAAVAMUUTOS 07.11.2018 Kuva 1: Kaavamuutosalueen sijainti ilmakuvassa 2 Suunnittelualue Maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NEITSYTMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NEITSYTMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 11.8.2011 tarkistettu 10.2.2012 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kauttua 406 Korttelit 650-600 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite tai hakija Euran kunta Suunnittelualueen

Lisätiedot

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen 1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen kortteli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.11.2015 Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavan nimi: 5. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 540 ASEMAKAAVAN MUUTOS (Pajamäenkatu) Asemakaavan muutos koskee osaa 5.

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA

LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS HUHTALANTIE VÄLI KOULUKATU-TILHENTIE OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.10.2015 5.10.2015 Lapuan kaupunki Maankäyttö-

Lisätiedot

HALLITUSKATU 11: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus Kaavoituksen kohde:

HALLITUSKATU 11: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus Kaavoituksen kohde: TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 18.5.2016 HALLITUSKATU 11: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Asemakaavan laatiminen koskee Tornion kaupungin 1. Suensaaren

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIA 1101 Kunnan kaavatunnus:

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS POHJOISVÄYLÄN (MT 749) JA YKSPIHLAJAN RADAN ERITASORISTEYS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS POHJOISVÄYLÄN (MT 749) JA YKSPIHLAJAN RADAN ERITASORISTEYS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS POHJOISVÄYLÄN (MT 749) JA YKSPIHLAJAN RADAN ERITASORISTEYS Kokkolan kaupunki Tekninen palvelukeskus Kaupunkiympäristön vastuualue

Lisätiedot

Taskilan kaupunginosan korttelin 20 tonttia nro 3 (Suolamännyntie 13) koskeva asemakaavan muutos (Koskelantie, Suolamännyntie, Sumukellontie)

Taskilan kaupunginosan korttelin 20 tonttia nro 3 (Suolamännyntie 13) koskeva asemakaavan muutos (Koskelantie, Suolamännyntie, Sumukellontie) 1(5) Suolamännyntie 13 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Taskilan kaupunginosan korttelin 20 tonttia nro 3 (Suolamännyntie 13) koskeva asemakaavan muutos (Koskelantie, Suolamännyntie, Sumukellontie)

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAUS/583/10.02.03/2014 VP 9/17.3.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TIILIMÄEN (11.) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 15 TONTTI 10 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1643 www.pori.fi/kaupunkisuunnittelu etunimi.sukunimi@pori.fi

Lisätiedot

Kuva 1: Kaavamuutosalueen likimääräinen rajaus ja sijainti

Kuva 1: Kaavamuutosalueen likimääräinen rajaus ja sijainti FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunntelma 1 ( 5 ) TERVON KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Hankekuvaus Asemakaavan muutos koskee kortteleja 9(osa),

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5199 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.3.2018 ASEMAKAAVA MUSIIKKIOPISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), korttelia 21 koskeva asemakaavan

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 24.9.2014 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.1.2017 Asemakaavan muutos 3. kaupunginosa, kortteli 130 tontti 11, Koskikatu OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ilmakuva suunnittelualueesta, suunnittelualue rajattu punaisella viivalla. Pictometry,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1.

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 24.10.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen sijainti osoitettu sinisellä ympyrällä.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SÄRKINIEMEN SRK-TALO JA SAMMALLAHDEN KENTTÄ (työnumero 368, asian:o 8467/2014) ASEMAKAAVAN MUUTOS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SÄRKINIEMEN SRK-TALO JA SAMMALLAHDEN KENTTÄ (työnumero 368, asian:o 8467/2014) ASEMAKAAVAN MUUTOS Kuopion kaupunki Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut Asemakaavoitus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SÄRKINIEMEN SRK-TALO JA SAMMALLAHDEN KENTTÄ (työnumero 368, asian:o 8467/2014) ASEMAKAAVAN MUUTOS

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3. LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2014 18.3.2014 Lapuan kaupunki Maankäyttö- ja kiinteistöosasto Poutuntie

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma NURMEKSEN KAUPUNKI Laamilan 133 kaupunginosan osakorttelin nro 208 asemakaavamuutos (Entisen Laamilan koulun alue) Kuva 1: Kaavamuutoksen tarkastelualue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nurmeksen

Lisätiedot

1 (5) YMPLTK. 24.3.2014 ASEMAKAAVA: Kivilähteen yritysalueen laajennus (Siltatien ympäristö)

1 (5) YMPLTK. 24.3.2014 ASEMAKAAVA: Kivilähteen yritysalueen laajennus (Siltatien ympäristö) YLÖJÄRVI 1 (5) YMPLTK. 24.3.2014 ASEMAKAAVA: Kivilähteen yritysalueen laajennus (Siltatien ympäristö) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Kivilähteen teollisuusalueen

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY-JA ULKOILUALUE ASEMAKAAVASELOSTUS LUONNOS

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY-JA ULKOILUALUE ASEMAKAAVASELOSTUS LUONNOS KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY-JA ULKOILUALUE ASEMAKAAVASELOSTUS LUONNOS Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila Kaavoitusinsinööri 7.3.2016 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuopion kaupunki Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut Asemakaavoitus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SAIRAALAKATU 4-8 / Hatsala 6-5-5 ja 6 (Valkeisen sairaala ja Savonian kampusalue) ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

Janakkalan kunta Tervakoski

Janakkalan kunta Tervakoski Janakkalan kunta Tervakoski 1 Kaartotie, kortteli 146 D:no 46/2015 Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee Tervakosken taajaman eteläosassa, Kaartotien luoteispuolella.

Lisätiedot

NILSIÄN KAUPUNKI, TAHKOVUORI

NILSIÄN KAUPUNKI, TAHKOVUORI Nilsiän kaupunki, Tahkovuori 1 (6) NILSIÄN KAUPUNKI, TAHKOVUORI ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 288 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. HANKEKUVAUS Asemakaavan muutos koskee Tahkovuoren asemakaava-alueen

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5.

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.12.2017 Suunnitelman tarkoituksena on maankäyttö- ja rakennuslain 63

Lisätiedot

Nahkurintori. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.1.2012

Nahkurintori. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.1.2012 Anttilan kaupunginosan asemakaavan muutos, osat kortteleista 20 ja 21 sekä ympäröiviä katualueita Nahkurintori Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.1.2012 KAAVATYÖN TAVOITE Tavoitteena on laatia asemakaavanmuutos,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 14-3 / HAKALAHDENKATU 56 JA JUNGSBORGINKATU 13

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 14-3 / HAKALAHDENKATU 56 JA JUNGSBORGINKATU 13 KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 14-3 / HAKALAHDENKATU 56 JA JUNGSBORGINKATU 13 Ilmakuva lännestä. Asemakaavamuutosalueen likimääräinen

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KETTUFARMINTIEN ITÄPUOLINEN ALUE

ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KETTUFARMINTIEN ITÄPUOLINEN ALUE KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KETTUFARMINTIEN ITÄPUOLINEN ALUE ASEMAKAAVATYÖN SUUNNITTELUALUE Aloite on Kokkolan kaupungin. Työ liittyy

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012

ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012 11.4.2012 ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012 Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9. Puhelin (03)888

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177 EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

Liite 4 / Ymp.ltk / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Liite 4 / Ymp.ltk / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Liite 4 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2014 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskee kortteleita 9, 10, 16 ja 17 sekä katu- ja puistoaluetta

Asemakaavamuutos koskee kortteleita 9, 10, 16 ja 17 sekä katu- ja puistoaluetta LOIMAAN KAUPUNKI 29.4.2016 1( 5) Asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma AK 0183 Torin ympäristö, 1. (Keskusta) kaupunginosa Asemakaavamuutos koskee kortteleita 9, 10, 16 ja 17 sekä katu-

Lisätiedot

PAIMION KAUPUNKI VALTATIE 1:N ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PAIMION KAUPUNKI VALTATIE 1:N ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 249-AK1501 PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus PAIMION KAUPUNKI VALTATIE 1:N ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.3.2015 12.5.2016 Nosto Consulting Oy Osallistumis-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.11.2014 NAANTALIN KAUPUNKI Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien osayleiskaavan muutos I Muutosalue koskee tiloja: Kummeli 529-409-5-3, Kaukoranta 529-409-4-2 Tamminiemi I 529-402-1-40, Tamminiemi II 529-412-1-36,

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma L35 RAJAVARTIOSTONKATU, ASEMAKAAVAN MUUTOS. Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus AO 18.11.2014, 24.2.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma L35 RAJAVARTIOSTONKATU, ASEMAKAAVAN MUUTOS. Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus AO 18.11.2014, 24.2. kuva Ida Fasching 2014 Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus AO 18.11.2014, 24.2.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma L35 RAJAVARTIOSTONKATU, ASEMAKAAVAN MUUTOS YMPÄRISTÖTOIMEN KAAVOITUKSEN YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuopion kaupunki Ympäristö- ja rakennusvalvontapalvelut Alueellinen rakennusvalvonta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KUOPIO RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN 5.4.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 10. 22.6.2010 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Rovaniemen kaupungin 1. kaupunginosan kortteli 10. Oheiselle kartalle on osoitettu

Lisätiedot