Tervehdys, kanssakulkija!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tervehdys, kanssakulkija!"

Transkriptio

1 Nro 37 Tervehdys, kanssakulkija! Tällä viikolla käydään vieraissa ja luodaan massiivista kassavirtaa. Lisäksi ihmettelemme pörssien sulamista kevään edetessä. Ensi viikolla virittelemme vappunenät, mutta nyt on vielä syytä pysyä skarppina. - Terhi, Jaakko ja Matias On olemassa karkeasti ottaen kahdenlaisia ihmisiä. Toisilla tärkein arvo on turvallisuus. Toisille tärkeintä on vapaus. Nämä kaksi, turvallisuus ja vapaus, ovat kaksi vastakkaista arvoa. Emme voi saada molempia. Kun haluaa edetä merkittävästi, saada aikaan jotakin uutta ja hienoa, sitä tulee pohtineeksi, miten se olisi mahdollista. Unelmoinnin keskellä miettii, miten tasoa voisi nostaa. Usein lasikatto tason nostamiselle on oma mielikuvituksemme ja ajattelumme taso. Eteenpäin pyrkivän ihmisen on reilua tunnustaa itselleen, että se mikä toi tänne, ei vie sinne, minne haluamme päästä. Mikä on nopein tapa nousta uudelle tasolle? Uusi vertaisryhmä. ViikkoRahassa tällä viikolla: Läpimurrot syntyvät vieraiden ihmisten ansiosta Massiivista kassavirtaa Vierailijanurkkaus Markkinanurkkaus 1 ViikkoRaha

2 Miksi niin? Syy on yksinkertainen. Ihmiset viettävät aikaansa samankaltaisten ihmisen seurassa. Työntekijät viihtyvät toimistolla parhaiten muiden työntekijöiden kanssa. Johtajat viihtyvät johtajien kanssa. Yrittäjät viihtyvät parhaiten muiden yrittäjien kanssa. Sijoittajat viettävät mieluiten aikaansa muiden sijoittajien parissa. Me hakeudumme vaistonvaraisesti sellaisten ihmisten luokse, jotka ovat samankaltaisia kuin me itse. Olemme eräänlaisia ihmismagneetteja, koska etsimme aina toista ihmistä, joka jakaa kanssamme tärkeimmät arvomme. Näyttää olevan niin, että eri ihmistyypit eivät pääasiassa pidä toisistaan. Työntekijät eivät tahdo luottaa työnantajiin ja päin vastoin. Sosialisteilla on taipumus mustaleimata sijoittajia ja päin vastoin. Ihmisillä on erilaisia arvoja, ja me hakeudumme luonnostamme sellaisten ihmisten luokse, joiden arvot ovat samankaltaisia kuin omamme. Eri tyyppiset ihmiset myös käyttävät erilaista kieltä keskenään, vaikka äidinkieli olisikin sama. Sijoittaja: "Mistä saisimme tarvittavan pääoman tähän projektiin?" Yksi keino löytää samanhenkisiä ihmisiä on osallistua kursseille ja seminaareihin, joissa tapaa uusia ihmisiä. Monia ihmisiä pääsee tapaamaan yksinkertaisesti niin, että tarjoaa heille lounaan. Kun viettää aikaa uusien ihmisten kanssa, heidän käyttämänsä kieli sanat, sanonnat, asenteet ja keskustelunaiheet tarttuvat helposti. Kiroilu on tästä erinomainen esimerkki. Sillä on tapana tarttua ja siitä on vaikea päästä eroon. Sama koskee muutakin tavaksi muodostunutta kielen käyttöämme ja ajatteluamme. Tapa puhua on tärkeä, koska se muuttaa ihmisen tapaa ajatella. Neurologisten tutkimusten mukaan kieli muuttaa ihmisen aivoja, koska ajattelu tapahtuu nimenomaan kielessä. Tämä on tärkeää. Pitkään jatkuvat ja toistuvat ajattelutavat muokkaavat aivojen hermoratoja. Ei siis ole liioittelua sanoa, että me muutumme kirjaimellisesti samanlaisiksi kuin ne ihmiset, joiden kanssa joko valitsemme tai joudumme olemaan tekemisissä jatkuvasti. Työntekijä: "Haluan paremman palkan ja joustavammat työajat." Yrittäjä: "Ei tahdo millään löytyä hyviä työntekijöitä!" Arvot tarttuvat kielessä ja kokemuksessa. Arvoja ei voi opettaa. Ne siirtyvät kokemuspohjaisesti. Sen vuoksi on tärkeää viettää aikaa sellaisten ihmisten pa- 2 ViikkoRaha

3 rissa, joiden kaltaisiksi tahtoo tulla. Tämä ei tietenkään missään nimessä tarkoita sitä, että vanhat ystävät noin vain hylätään. Se tarkoittaa vain sitä, että kannattaa tavata uusia ihmisiä, jotka laajentavat ajattelua ja ikään kuin vetävät sinne, minne tahtoo päästä. Ratkaisu ongelmiin on vieraissa ihmisissä. Vieraiden ihmisten tapaaminen on itsessään hyödyllistä. Vaikka ei tutustuisikaan samanhenkiseen ihmiseen, vieraan ihmisen seurassa ihminen nostaa tasoaan automaattisesti. Tämän huomaa jo pienistä lapsista. Jo hyvin pienet lapset ovat vieraskoreita. He käyttäytyvät paremmin vieraiden seurassa kuin vanhempiensa kanssa. Aikuisetkin ihmiset tekevät niin. Usein me pyrimme antamaan itsestämme parhaan kuvan vieraille ihmisill, ja ikävä kyllä, vain hyvin tutuille ihmisille me kehtaamme olla todella ilkeitä. Niinpä uusien näkökulmien, luovien ideoiden ja paremman ajattelun tärkein askel on viettää aikaa paremmassa seurassa. Aitojen ihmiskontaktien ohella voimme "keskustella" aiheista lukemalla hyviä kirjoja tai kuuntelemalla loistavia äänikirjoja. Tärkeää on tunnustaa, että me itse emme tiedä vastausta siihen, kuinka pääsemme seuraavalle tasolle. Olemme ajattelumme vankeja, emmekä kykene rakentamaamme häkkiä itse murtamaan. Me tarvitsemme toisia ihmisiä, heidän kieltään, heidän asenteitaan, heidän tarttuvia arvojaan. Tässä niin kuin monessa muussakin asiassa vapaus koittaa vasta tutun oven toisella puolella. Sijoittajan tuotto muodostuu sekä arvonnoususta, että kassavirrasta. Osingot ovat tyypillisin ja tunnetuin kassavirran muoto osakesijoittajalle. Osingot eivät kuitenkaan ole ainoa tapa saada kassavirtaa osakkeesta. Miltä tuntuisi saada yli 10 % vuodessa ylimääräistä tuottoa suoraan tilille? Yksi minun ehdottomista suosikkistrategioistani on Covered Call strategia. Älä pelästy vaikeaa sanaa, sillä käymme tämän läpi niin, että isoäitinikin ymmärtäisi asian. Strategia koostuu kahdesta osasta. Ensimmäinen on omistamamme osake. Käytetään tässä esimerkkinä osaketta, jonka kaupankäyntitunnus on ISRG (Intuitive Surgical Inc.). Ajatellaan, että omistamme 200 kpl tätä osaketta, jonka kaupankäyntihinta on juuri tällä hetkellä $578. Älä hämäänny vaikka käytämme tässä esimerkkinä dollarihintaista osaketta, sillä strategia on yhtä lailla toimiva useimmilla muillakin laajemmalti vaihdetuilla osakkeilla Euroopassa sekä ihan kotipörssissämme Helsingissäkin. ISRG kertoi juuri erinomaisesta tuloksesta ja osake nousi hyvin jyrkästi. Tämä on oivallinen hetki käyttää strategiaamme, sillä nopeasti noussut osake suurella todennäköisyydellä sulattelee nousuaan jonkin aikaa ja mahdollisesti vierailee hieman alemmilla tasoilla ennen nousun jatkumista. Strategian toinen osa on osto-optio. Kyllä nyt tulee uutta asiaa. Osto-optio on sellainen lappunen, jonka voi ostaa pörssistä aivan kuten osakkeenkin. Optio antaa oikeuden ostaa valittua osaketta ennalta määrätyllä hinnalla ennalta määrättynä päivänä. Tästä mahdollisuudesta sijoittaja maksaa preemion eli option hinnan. Käydään esimerkin valossa lävitse. Meille sopiva optio on toukokuu 2012 erääntyvä optio, joka antaa omistajalleen oikeuden ostaa osakkeen hintaan $600. Tämän hinta on tällä hetkellä $8 per osake. Yksi optiosopimus sisältää aina oikeuden 100 osakkeeseen. Näin ollen yksi ISRG toukokuu osto- 3 ViikkoRaha

4 optiosopimus maksaa $800. Tämä optio antaa siis haltialleen oikeuden ostaa 100 kpl ISRG osakkeita hintaan $600 per osake perjantaina Osakkeiden erääntymispäivä on aina jokaisen kuukauden kolmatta perjantaita seuraava lauantai, eli käytännössä siis kuun kolmas perjantai. Tuona päivänä pörssin sulkeutumisen jälkeen katsotaan onko osake yli $600 vai alle. Mikäli se on ylitse, option omistaja ostaa osakkeen ennalta määrättyyn hintaan option myyjältä (se on vain järkevää ostaa osake hitaan $600 mikäli osakkeen hinta pörssissä on esimerkiksi $650). Myyjä myy sen hitaan $600 riippumatta onko osake $601 tai $901 tuona päivänä. Mikäli osake on alle $600, tuskin option omistaja haluaa ostaa osaketta hintaan $600. Option omistajalla on oikeus ostaa osake ja option myyjällä velvollisuus. Eli jos Pena on myynyt option Pirkolle ja saanut siitä $800, pitää Penan myydä 100 ISRG osaketta Pirkolle hintaan $600, mikäli Pirkko niin vaatii, ja kyllähän Pirkko vaatii, jos osake onkin hinnaltaan tätä ylempänä. Miten tämä sitten voi muuttua meille osakkeenomistajina tuottoisaksi kassavirranlähteeksi? Koska olemme melkoisia raharuhtinaita, meillä on sijoitussalkussamme 200 kpl ISRG osakkeita. Tämä antaa meille mahdollisuuden myydä kaksi sopimusta toukokuun osto-optioita, jotka antavat omistajalleen oikeuden ostaa osakkeemme meiltä hintaan $600. Miksi haluaisimme myydä tällaisen oikeuden jollekin toiselle? Ensinnäkin, saamme siitä heti tilillemme 2 x $800 = $ Toiseksi, uskomme, että osake on noussut niin nopeasti, että osake lepää hetken eikä päädy yli $600 hintaiseksi seuraavan kuukauden aikana. 4 ViikkoRaha

5 Toiseksi, vaikka osake nousikin yli $600 hintaiseksi kuukauden aikana, saamme sijoituksellemme kuukauden aina tuottoa arvonnoususta $22 per osake sekä $8 saamamme maksun muodossa, kun myimme oikeuden ostaa osakkeet meiltä nykyistä kalliimmalla hinnalla. Kokonaistuottomme on siis $30 per osake eli yhteensä $6 000 tai 5,2 % kuukaudessa. Vuosituotoksi muutettuna tämä olisi 83 %. Mikäli osake jää alle $600, saamme pitää sekä osakkeemme, että meille maksetun hinnan optioista. Olisimme siis edelleen onnellisia omistajia osakkeessa, josta pidämme ja lisäksi olemme saaneet $1 600 ja voimme tehdä sillä aivan mitä itse haluamme. Parasta tässä on se, että voimme tehdä tämän tempun joka ikinen kuukausi uudelleen ja uudelleen. Mikäli saisimme vastaavan hinnan joka kuukausi optioista, voisimme siis kerätä mukavat $ käteistä taskuumme vuosittain pelkillä optioiden myyntituloilla. Tämä vastaa noin 17 % lisävuosituottoa. Jos tämä kerran on mahdollista, miksi emme hyödyntäisi tätä? Oletko ennen kuullut tästä? Ehkäpä se juuri on suurin syy tähän. Monet sijoitusneuvojat sanovat, että 8 %:n vuosituotto on erinomainen. Miltä se tässä valossa vaikuttaa? Strategia soveltuu sijoittajalle, jonka tarkoituksena on omistaa osakkeita pitkään ja haluaa luoda massiivista kassavirtaa itselleen sekä hankkia osittaista suojaa mahdollista kurssilaskua vastaan. Suurin riski on siinä, että osake nousee voimakkaasti ja meidän on myytävä osakkeemme. Siitä tulee kova jukratus, mutta voimmehan aina hautoa ohimoita saamillamme seteleillä ja ostaa osakkeen takaisin myöhemmässä vaiheessa. Palaamme myöhemmin siihen, kuinka tällaisia Covered Call positioita tulisi hallinnoida erilaisien markkinaliikkeiden aikaan. Katso vierailijanurkkauksessamme tällä viikolla Marko Kaarron mainio videokooste viime viikonlopun Muutoksen Mestarit valmennuksesta. Videoon pääset kuvan alla olevasta linkistä. 5 ViikkoRaha

6 Osakemarkkinoiden tunnelmat ovat jälleen mollivoittoiset. Helsingin pörssi on jatkanut laskuaan ja viikkokuvaajasta tarkastelu kertoo meille karua kieltä suuresta kuvasta. Pitkää trendiä kuvastavat keskiarvomme eivät missään vaiheessa nousua päässeet leikkaamaan niin, että trendi olisi ollut virallisesti tämän mittarin mukaan nouseva. OMXH25 indeksi on sukeltanut ripeästi molempien viikkokeskiarvojen alapuolelle. Tämä saa herkkänahkaisemman sijoittajan varmasti pakenemaan kellariin ja toivomaan hiljaa parempia aikoja. Me emme kuitenkaan usko toivomiseen strategiana, vaan pyrimme poimimaan markkinoilta arvokkaita viitteitä tulevasta kulusta. Päiväkuvaajan tarkastelu kertoo, että OMXH25 on laskeutunut 2000 pisteen tukitasolle, ja yrittänyt tästä pomppua ylöspäin. Vauhti ei vain ole riittänyt ja liike pysähtyi yläpuolella olevaan vastustasoon, joka aikaisemmin oli toiminut tukitasona. Nyt kaikkein tärkeintä on tarkkailla alla olevaa tukitasoa. Mikäli se pettää, on luvassa suurella todennäköisyydellä karua kyytiä ja 1900 pisteen testausta ja jopa 1800 pistettä voi 6 ViikkoRaha

7 olla pian pelissä mukana. Meidän näkemyksemme on, että alla oleva tukitaso tulee antamaan periksi vielä tämän korjausliikkeen aikana. On siis syytä pitää kypärä päässä ja turvavyö kiinni. Tähän asti Helsingin pörssi reunaaluepörssinä on toiminut ennakoivana indikaattorina maailman pörssien liikkeille, aivan kuten olemme aikaisemmissa numeroissa sekä MarkkinaKatsauksessa käyneet läpi. Saksan DAX-indeksi on ollut Helsingin pörssiä vahvempi ja viikkokuvaajalla suuri trendi on edelleen nouseva vaikka itse indeksi onkin korjannut jo liukuvien keskiarvojen väliin. Tämä on se hetki kun pitää olla todella hereillä, sillä lipsahdus keskiarvojen alapuolelle pelottelee lisää myyjiä liikkeelle. Päiväkuvaajasta nähdään, kuinka DAX on pudonnut ensimmäiselle tavoitetasollemme (6600) ja noussut sieltä testaamaan alapuolelta 50 päivän liukuvaa keskiarvoa. Käännös tältä tasolta alaspäin on tulkittavissa markkinoiden kannalta negatiiviseksi kehityskuluksi. Nyt kriittistä on seurata alapuolella olevaa tukitasoa, sillä sen läpäiseminen tuo meidät pisteen haarukkaan. Tämä ei varmastikaan ole sijoittajien valtavirran mieleen. Markkinoiden ollessa korjausmoodissa, on syytä muistaa, että rivakoita laskuja seuraa useimmiten hyvin voimakkaita nousupäiviä. Näiden nousupäivien aikaan ei ole syytä kevyin perustein heittäytyä ostohuumaan vaan tehdä hankinnat järjestelmällisesti pohjanmuodostuksen ollessa nähtävissä. Sijoittamisessa kuitenkin kaikkein tärkeintä on pyrkiä olemaan menettämättä paljoa rahaa, jotta merkittävien tuottojen pitkäjänteinen kerääminen on mahdollista. 7 ViikkoRaha

8 ViikkoRaha Vertus Capital Asset Management Oy / Blue Apple Vastuunrajaus ViikkoRaha on opetuksellinen viikkokirje. ViikkoRahassa esitetyt osakkeet, omaisuuslajit tai strategiat eivät ole sijoitussuosituksia vaan ne esitetään opetuksellisessa tarkoituksessa. ViikkoRaha -viikkokirjeen lukija vastaa itse tekemistään päätöksistä, vaikka ne perustuisivat niihin tietoihin tai lähteisiin, joita ViikkoRaha -viikkokirjeessä mainitaan. Lukijakommentit ja kysymykset ViikkoRahan tilaukseen liittyvät asiat Sähköpostiosoitteen muutos 8 ViikkoRaha

Tervehdys, kanssakulkija!

Tervehdys, kanssakulkija! Nro 38 Tervehdys, kanssakulkija! Aurinkoisen viikonlopun kunniaksi virittelemme itsemme vapputunnelmiin ostamalla osakkeita alle markkinahinnan ja pohtimalla elämäntyötä. - Terhi, Jaakko ja Matias Miksi

Lisätiedot

Tervehdys, kanssakulkija! Tällä viikolla valmistaudutaan voittamaan ja viitoitetaan tietä kohti menestystä. sijoittajan sielunmaisemaan.

Tervehdys, kanssakulkija! Tällä viikolla valmistaudutaan voittamaan ja viitoitetaan tietä kohti menestystä. sijoittajan sielunmaisemaan. Nro 32 Tervehdys, kanssakulkija! Tällä viikolla valmistaudutaan voittamaan ja viitoitetaan tietä kohti menestystä. Markkinanurkkauksessa kurkistetaan sijoittajan sielunmaisemaan. - Terhi, Jaakko ja Matias

Lisätiedot

Nro 27 7.2.2012. ViikkoRahassa tällä viikolla: Yrityksen talousraportit selkokielellä. Markkinanurkkaus

Nro 27 7.2.2012. ViikkoRahassa tällä viikolla: Yrityksen talousraportit selkokielellä. Markkinanurkkaus Nro 27 Tervehdys, kanssakulkija! Rakentaessamme useita tulovirtoja monet meistä rakentavat yhtiöitä. Oletko koskaan kokenut päänvaivaa siitä, että et ymmärrä kirjanpitäjäsi raportteja? Nyt se loppuu. Tällä

Lisätiedot

Nro 28 14.2.2012. ViikkoRahassa tällä viikolla: Tulot eivät ratkaise vaan tapa käyttää rahaa. Markkinanurkkaus

Nro 28 14.2.2012. ViikkoRahassa tällä viikolla: Tulot eivät ratkaise vaan tapa käyttää rahaa. Markkinanurkkaus Nro 28 14.2.2012 Tervehdys, kanssakulkija! Viikonloppuna Rahan Vuosi 2012 seminaarissa törmäsimme samaan, mihin aina törmäämme katsoessamme esivalmennustehtäviä perheiden rahatilanteista. Tulot eivät ratkaise,

Lisätiedot

Tervehdys, kanssakulkija! Tällä viikolla kirkastetaan suuntaa ja mietitään mikä riski on ottamisen

Tervehdys, kanssakulkija! Tällä viikolla kirkastetaan suuntaa ja mietitään mikä riski on ottamisen Nro 34 Tervehdys, kanssakulkija! Tällä viikolla kirkastetaan suuntaa ja mietitään mikä riski on ottamisen arvoinen sekä kurkistetaan osake-esimerkkimme vointia sekä yleisesti osakemarkkinoiden tilaa. -

Lisätiedot

Tervehdys, kanssakulkija!

Tervehdys, kanssakulkija! Nro 33 Tervehdys, kanssakulkija! Tällä viikolla vapautetaan energiaa ja yksinkertaistetaan elämää. Kerromme myös, miksi älykkäät ihmiset saavat elämänsä niin pahasti raiteiltaan ja kuinka se vältetään.

Lisätiedot

Tervehdys, kanssakulkija! Tällä viikolla luvassa kova paketti, jolla ponnistetaan menestykseen. Lisäksi kurkistetaan. - Terhi, Jaakko ja Matias

Tervehdys, kanssakulkija! Tällä viikolla luvassa kova paketti, jolla ponnistetaan menestykseen. Lisäksi kurkistetaan. - Terhi, Jaakko ja Matias Nro 29 Tervehdys, kanssakulkija! Tällä viikolla luvassa kova paketti, jolla ponnistetaan menestykseen. Lisäksi kurkistetaan sijoittajan sielunmaisemaan ja tehdään markkinoille syväanalyysi. - Terhi, Jaakko

Lisätiedot

Tervehdys, kanssakulkija!

Tervehdys, kanssakulkija! Nro 35 Tervehdys, kanssakulkija! Tällä viikolla virtaviivaistetaan työntekoa ja luodaan ajatuskehikkoa omien taloudellisten tavoitteiden saavuttamiselle. Lisäksi katsastetaan pörssikuulumiset. - Terhi,

Lisätiedot

Tervehdys, kanssakulkija!

Tervehdys, kanssakulkija! Nro 39 Tervehdys, kanssakulkija! ViikkoRahassa tällä viikolla pistetään vipinää kinttuihin ja raha tekemään töitä hiki hatussa, jotta voimme itse ottaa rennosti kesän tullessa. - Terhi, Jaakko ja Matias

Lisätiedot

Tervehdys, kanssakulkija!

Tervehdys, kanssakulkija! Nro 40 Tervehdys, kanssakulkija! ViikkoRahassa tällä viikolla pohditaan rahan kolmea filosofiaa sekä pystytellään puskuria yllättävien menojen varalle. Markkinanurkkauksessa luodaan hahmotelmaa tulevaisuuden

Lisätiedot

OPTIOT Vipua ja suojausta - mutta mitä se maksaa? Remburssi Investment Group 23.5.2000

OPTIOT Vipua ja suojausta - mutta mitä se maksaa? Remburssi Investment Group 23.5.2000 OPTIOT Vipua ja suojausta - mutta mitä se maksaa? Remburssi Investment Group 23.5.2000 MARKKINAKATSAUS AGENDA Lyhyt johdanto optioihin Näkemysesimerkki 1: kuinka tehdä voittoa kurssien laskiessa Näkemysesimerkki

Lisätiedot

Tervehdys, kanssakulkija!

Tervehdys, kanssakulkija! Nro 26 Tervehdys, kanssakulkija! Luvassa on viikoittainen paketti tietoa rahaan ja sijoittamiseen. Olemme jälleen mielissämme tämän viikon ViikkoRahasta, sillä luvassa on rahan arvoisia ajatuksia! Useat

Lisätiedot

Terhi, Jaakko & Matias

Terhi, Jaakko & Matias Nro 3 ViikkoRaha on viikoittain ilmestyvä tietopaketti, joka sisältää heti rahaksi muutettavia ideoita. Käsittelemme yksinkertaisella tavalla erilaisia sijoittamisen ja säästämisen osa-alueita sekä ajankohtaisia

Lisätiedot

Suojaa ja tuottoa laskevilla markkinoilla. Johannes Ankelo Arvopaperi Aamuseminaari

Suojaa ja tuottoa laskevilla markkinoilla. Johannes Ankelo Arvopaperi Aamuseminaari Suojaa ja tuottoa laskevilla markkinoilla Commerzbank AG Saksan toiseksi suurin pankki Euroopan johtavia strukturoitujen tuotteiden liikkeellelaskijoita Yli 50 erilaista tuotetyyppiä listattuna Saksan

Lisätiedot

Nro 48 26.11.2012. Markkinat ovat kaaosta. Kaaos sinänsä ei ole vaarallista ennen kuin se alkaa näyttää järjestykseltä.

Nro 48 26.11.2012. Markkinat ovat kaaosta. Kaaos sinänsä ei ole vaarallista ennen kuin se alkaa näyttää järjestykseltä. Nro 48 Markkinat ovat kaaosta. Kaaos sinänsä ei ole vaarallista ennen kuin se alkaa näyttää järjestykseltä. Tässä on kyse merkittävästä opinkappaleesta, joka liittyy siihen, miksi niin monet häviävät rahaa

Lisätiedot

Terhi,, Jaakko & Matias

Terhi,, Jaakko & Matias ViikkoRaha on viikoittain ilmestyvä tietopaketti, joka sisältää heti rahaksi muutettavia ideoita. Käsittelemme yksinkertaisella tavalla erilaisia sijoittamisen ja säästämisen osa-alueita sekä ajankohtaisia

Lisätiedot

Nykyarvo ja investoinnit, L14

Nykyarvo ja investoinnit, L14 Nykyarvo ja investoinnit, L14 netto netto 1 Tarkastellaan tulovirtaa, joka kestää n jakson ajana, ja jossa jakson j lopussa kassaan tulee tulo k j. k 1 k 2 k 3 k 4 k 5 k 6... k n netto 0 1 2 3 4 5 6...

Lisätiedot

Yleiskatsaus. Jos et ole vielä uutiskirjeen tilaaja, klikkaa TÄSTÄ tai lähetä sähköpostia osoitteeseen listatut@sipnordic.fi

Yleiskatsaus. Jos et ole vielä uutiskirjeen tilaaja, klikkaa TÄSTÄ tai lähetä sähköpostia osoitteeseen listatut@sipnordic.fi v.26 Jos et ole vielä uutiskirjeen tilaaja, klikkaa TÄSTÄ tai lähetä sähköpostia osoitteeseen listatut@sipnordic.fi www.aktiiviporssikauppa.com Yleiskatsaus Kohde-etuus Suositus 1 viikko 1 kuukausi LONG-tuote

Lisätiedot

Neljä rahataitoa. Terhi, Jaakko & Matias. ViikkoRahassa tällä viikolla. Neljä rahataitoa. Miten onnistutaan asuntosijoittajana. Milloin myyn osakkeeni

Neljä rahataitoa. Terhi, Jaakko & Matias. ViikkoRahassa tällä viikolla. Neljä rahataitoa. Miten onnistutaan asuntosijoittajana. Milloin myyn osakkeeni Nro 4 ViikkoRaha on viikoittain ilmestyvä tietopaketti, joka sisältää heti rahaksi muutettavia ideoita. Käsittelemme yksinkertaisella tavalla erilaisia sijoittamisen ja säästämisen osa-alueita sekä ajankohtaisia

Lisätiedot

Tervehdys, kanssakulkija! - Terhi, Jaakko ja Matias

Tervehdys, kanssakulkija! - Terhi, Jaakko ja Matias Nro 36 Tervehdys, kanssakulkija! Tällä viikolla kellistetään inflaatio, taivastellaan miten kallista elämä on ja katsastetaan pörssikuulumiset. - Terhi, Jaakko ja Matias Monet katsovat ruokalaskuaan pohtien

Lisätiedot

Nro 50 3.2.2013. Jätä yleinen mielipide rahasta omaan arvoonsa. Se on luultavasti väärin.

Nro 50 3.2.2013. Jätä yleinen mielipide rahasta omaan arvoonsa. Se on luultavasti väärin. Nro 50 Jätä yleinen mielipide rahasta omaan arvoonsa. Se on luultavasti väärin. Demokraattisessa yhteiskunnassa tulee helposti hyväksyneeksi yleisimmän mielipiteen vailla riittävää kritiikkiä. Ajattelemme,

Lisätiedot

Huhtikuu 2012. MarkkinaKatsaus on tällä kertaa poikkeuksellisesti PDFmuotoisena ja ilmestyy pääsiäisen vuoksi torstaina totun lauantain sijaan.

Huhtikuu 2012. MarkkinaKatsaus on tällä kertaa poikkeuksellisesti PDFmuotoisena ja ilmestyy pääsiäisen vuoksi torstaina totun lauantain sijaan. Huhtikuu 2012 MarkkinaKatsaus on tällä kertaa poikkeuksellisesti PDFmuotoisena ja ilmestyy pääsiäisen vuoksi torstaina totun lauantain sijaan. Käymme läpi ensin USA:n osakemarkkinat ja tämän jälkeen siirrymme

Lisätiedot

Nykyarvo ja investoinnit, L7

Nykyarvo ja investoinnit, L7 Nykyarvo ja investoinnit, L7 netto netto 1 Tarkastellaan tulovirtaa, joka kestää n jakson ajana, ja jossa jakson j lopussa kassaan tulee tulo k j. k n k 1 k 2 k 3 k 4 k 5 k 6... 0 1 2 3 4 5 6... n j netto

Lisätiedot

Aloitamme yksinkertaisella leluesimerkillä. Tarkastelemme yhtä osaketta S. Oletamme että tänään, hetkellä t = 0, osakkeen hinta on S 0 = 100=C.

Aloitamme yksinkertaisella leluesimerkillä. Tarkastelemme yhtä osaketta S. Oletamme että tänään, hetkellä t = 0, osakkeen hinta on S 0 = 100=C. Luku 1 Johdatteleva esimerkki Herra K. tarjoaa osto-option Aloitamme yksinkertaisella leluesimerkillä. Tarkastelemme yhtä osaketta S. Oletamme että tänään, hetkellä t = 0, osakkeen hinta on S 0 = 100=C.

Lisätiedot

Rahataito 4 - Vivuttaminen. Valmennukset. Nro 8 20.9.2011. ViikkoRahassa. Rahataito 4. Kriittinen massa. Mustat banaanit.

Rahataito 4 - Vivuttaminen. Valmennukset. Nro 8 20.9.2011. ViikkoRahassa. Rahataito 4. Kriittinen massa. Mustat banaanit. Nro 8 ViikkoRahassa on tällä viikolla jälleen alkuun melko helppoa, mutta väkevää asiaa, jonka jälkeen siirrytään taloudellisen riippumattomuuden tärkeimpiin periaatteisiin. Tämän jälkeen kurkistamme miltä

Lisätiedot

Ongelmista eteenpäin. Tilaa ViikkoRaha Tästä! Nro 7 13.9.2011. Tällä viikolla ViikkoRahassa. Ongelmista eteenpäin. Karhun kyydissä

Ongelmista eteenpäin. Tilaa ViikkoRaha Tästä! Nro 7 13.9.2011. Tällä viikolla ViikkoRahassa. Ongelmista eteenpäin. Karhun kyydissä Nro 7 Euroopan talous on tällä hetkellä vastaavalla tavalla vaakalaudalla kuin se oli 2008 kriisin jälkeen. Pelot leviävät ja osakemarkkinat sulavat kuin jäätelö kuumana kesäpäivänä. Tässä numerossa keskitymmekin

Lisätiedot

Tervehdys, kanssakulkija!

Tervehdys, kanssakulkija! Nro 45 Tervehdys, kanssakulkija! Kesää on vielä jäljellä, mutta syksyn kujeet ovat jo aivan kulman takana. Nyt on hyvä teroittaa tavoitteet ja tähdätä kohti menestystä. - Terhi, Jaakko ja Matias Vaikka

Lisätiedot

Tervehdys, kanssakulkija!

Tervehdys, kanssakulkija! Nro 43 Tervehdys, kanssakulkija! Kesä. Maailmantalous. Markkinat. Ajankohtaista tehtävää ja opittavaa. Toivottavasti kaikilla on tärkeämpää tekemistä kuin pohtia raha-asioita kesällä. Toivotamme kaikille

Lisätiedot

Selkärankaa Sijoittamiseen! 14.9.2010 Finlandia-talo

Selkärankaa Sijoittamiseen! 14.9.2010 Finlandia-talo Selkärankaa Sijoittamiseen! 14.9.2010 Finlandia-talo Selkärankaa Sijoittamiseen! Valistunut Sijoittaja koulutusta vuodesta 2008 www.valistunutsijoittaja.com Petre Pomell Tmi Petre Pomell petrepomell@24.fi

Lisätiedot

Pääoman vapauttaminen muihin sijoituksiin johdannaisten avulla. Johannes Ankelo Equity Derivatives - Public Distribution

Pääoman vapauttaminen muihin sijoituksiin johdannaisten avulla. Johannes Ankelo Equity Derivatives - Public Distribution Pääoman vapauttaminen muihin sijoituksiin johdannaisten avulla Sisältö Commerzbank AG Markkinatakaajan rooli Vipuvaikutus Bull & Bear Mahdollisuudet ja riskit 1 Commerzbank AG Saksan toiseksi suurin pankki

Lisätiedot

Ajatukset - avain onnellisuuteen?

Ajatukset - avain onnellisuuteen? Ajatukset - avain onnellisuuteen? Minna Immonen / Suomen CP-liiton syyspäivät 26.10.2013, Kajaani Mistä hyvinvointi syntyy? Fyysinen hyvinvointi Henkinen hyvinvointi ja henkisyys Emotionaalinen hyvinvointi

Lisätiedot

Tervehdys, kanssakulkija!

Tervehdys, kanssakulkija! Nro 44 Tervehdys, kanssakulkija! Kesä on ihmisen parasta aikaa, mutta onko se sijoitusten parasta aikaa? Tänään tarjolla tuhti paketti osakkeisiin, asuntoihin sekä yleiseen markkinaan. - Terhi, Jaakko

Lisätiedot

Käy kauppaa RBS minifutuureilla FIM Direct Pro -palvelulla

Käy kauppaa RBS minifutuureilla FIM Direct Pro -palvelulla Käy kauppaa RBS minifutuureilla FIM Direct Pro -palvelulla Kaupankäynti RBS minifutuureilla on kasvanut voimakkaasti viimeisen kahden vuoden aikana. Haluamme tällä lyhyellä oppaalla lisätä ymmärrystä näihin

Lisätiedot

ViikkoRaha Nro 53 8.5.2013

ViikkoRaha Nro 53 8.5.2013 ViikkoRaha Nro 53 Valtaosa suomalaisista ihmisistä ei osaa lukea. Kyse ei ole siitä, etteivätkö he pystyisi tarvittaessa lukemaan. Kyse on vain siitä, että he eivät tartu kirjaan. He eivät siis osaa lukea,

Lisätiedot

Vaurastu osakesäästäjänä 24.4.2010. Sari Lounasmeri Toimitusjohtaja Pörssisäätiö

Vaurastu osakesäästäjänä 24.4.2010. Sari Lounasmeri Toimitusjohtaja Pörssisäätiö Vaurastu osakesäästäjänä 24.4.2010 Sari Lounasmeri Toimitusjohtaja Pörssisäätiö Suomen Pörssisäätiö Riippumaton aatteellinen säätiö Tehtävänä arvopaperisäästämisen ja arvopaperimarkkinoiden edistäminen

Lisätiedot

Tervehdys, kanssakulkija! ViikkoRaha puskee kohti kesää ja kannustaa lukijoitaan nauttimaan auringosta ja kauniista kesäpäivistä.

Tervehdys, kanssakulkija! ViikkoRaha puskee kohti kesää ja kannustaa lukijoitaan nauttimaan auringosta ja kauniista kesäpäivistä. Nro 41 Tervehdys, kanssakulkija! ViikkoRaha puskee kohti kesää ja kannustaa lukijoitaan nauttimaan auringosta ja kauniista kesäpäivistä. - Terhi, Jaakko ja Matias Elämä tasapainoon yleisiä harhakäsityksiä

Lisätiedot

Vihaaja. Itsenäinen ajattelija

Vihaaja. Itsenäinen ajattelija Arvometallit 2012 Intoilija Vihaaja Itsenäinen ajattelija Mitä raha oikeastaan on? Käytännössä kaikki raha on VELKAA Keskuspankin tärkein tavoite on määrätä nopeutta, jolla RAHAN ARVO TUHOUTUU Pankki

Lisätiedot

r1 2 (1 0,02) 1 0,027556 (1 0, 0125) A250A0100 Finanssi-investoinnit 6. harjoitukset 21.4.2015 Futuuri, termiinit ja swapit

r1 2 (1 0,02) 1 0,027556 (1 0, 0125) A250A0100 Finanssi-investoinnit 6. harjoitukset 21.4.2015 Futuuri, termiinit ja swapit A50A000 Finanssi-investoinnit 6. harjoitukset.4.05 Futuuri, termiinit ja swapit Tehtävä 6. Mikä on kahden vuoden bonditermiinin käypä markkinahinta, kun kohdeetuutena on viitelaina, jonka nimellisarvo

Lisätiedot

Vekkulit asuntolainat

Vekkulit asuntolainat Nro 9 Tällä viikolla kaksi ensimmäistä artikkelia antavat suuntaviivoja asuntomarkkinoihin sekä oman asumisen suunnitteluun. Tämän jälkeen paneudumme todenteolla sijoittajan elämään vaikuttaviin tekijöihin

Lisätiedot

Rahoitusriskit ja johdannaiset Matti Estola. luento 8 Optioiden hinnoittelusta

Rahoitusriskit ja johdannaiset Matti Estola. luento 8 Optioiden hinnoittelusta Rahoitusriskit ja johdannaiset Matti Estola luento 8 Optioiden hinnoittelusta 1. Optioiden erilaiset kohde-etuudet 1.1. Osakeoptiot Yksi optio antaa yleensä oikeuden ostaa/myydä 1 kpl kohdeetuutena olevia

Lisätiedot

Terhi, Jaakko & Matias

Terhi, Jaakko & Matias ViikkoRaha on tietopaketti, joka sisältää heti rahaksi muutettavia ideoita. Käsittelemme yksinkertaisella tavalla erilaisia sijoittamisen ja säästämisen osa-alueita sekä ajankohtaisia teemoja. Oman taloudentilan

Lisätiedot

Copyright (C) 2012 Matias Savolainen & Marko Kaarto

Copyright (C) 2012 Matias Savolainen & Marko Kaarto Asunto 400 000 Pankista lainaa 200 000 Pankista lainaa 200 000 Omaa rahaa 100 000 Copyright (C) 2012 Matias Savolainen & Asunto 400 000 Omaa rahaa 100 000 + 100 000 = 200 000 Pankista lainaa 200 000 Pankista

Lisätiedot

Aktiivinen pörssikauppa Mini-futuureilla

Aktiivinen pörssikauppa Mini-futuureilla RBS MINI-FUTUURIT, WARRANTIT, OPEN END SERTIFIKAATIT Aktiivinen pörssikauppa Mini-futuureilla Mika Raukko, SIP Nordic Oy www.aktiiviporssikauppa.com Agenda Mini-futuurit Mikä on Mini-futuuri? Kohde-etuudet

Lisätiedot

Lisätuottoa Bull- ja Bear-sertifikaateilla

Lisätuottoa Bull- ja Bear-sertifikaateilla Lisätuottoa Bull- ja Bear-sertifikaateilla Sisältö Commerzbank AG Bull & Bear perusteet Sertikaatin komponentit Esimerkkejä Vertailua muihin tuotteisiin Suojamekanismi Mahdollisuudet ja riskit 1 Commerzbank

Lisätiedot

Päiväkohtaista vipua Bull & Bear -sertifikaateilla

Päiväkohtaista vipua Bull & Bear -sertifikaateilla Päiväkohtaista vipua Bull & Bear -sertifikaateilla Matias Juslin Equity Derivatives Public Distribution 21. marraskuuta 2013 Bull & Bear -sertifikaatit: Johdanto Pörssissä treidattu sertifikaatti, jolla

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU Toiminnallinen esiopetus on: Toiminnallinen esiopetus on tekemällä oppimista. Vahvistaa vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, sekä

Lisätiedot

Markkina romuna milloin tämä loppuu?

Markkina romuna milloin tämä loppuu? FIM ON PALANNUT! Olemme jälleen henkilöstön omistama, riippumaton, suomalainen varainhoitotalo - jatkamme työtämme aktiivisena ja kantaaottavana sijoittajan pankkina Vesa Engdahl / 18.11.2008 Markkina

Lisätiedot

Global Pension Plan TARPEEKSI UNELMOITU! ON AIKA ELÄÄ!

Global Pension Plan TARPEEKSI UNELMOITU! ON AIKA ELÄÄ! TARPEEKSI UNELMOITU! ON AIKA ELÄÄ! GPP on ohjelma, missä hyvin toimeentulevat rahoittajat suunnittelevat investoivansa iäkkäiden ihmisten eläkevakuutuksiin. Siksi GPP etsii 100.000 henkilöä, jotka haluavat

Lisätiedot

Hanken Svenska handelshögskolan / Hanken School of Economics www.hanken.fi

Hanken Svenska handelshögskolan / Hanken School of Economics www.hanken.fi Sijoittajan sanastoa Pörssisäätiön sijoituskoulu VERO 2014 Prof. Minna Martikainen Hanken School of Economics, Finland Sijoitusmaailman termistö ja logiikka, omat toimet ja näin luen. SIJOITUSMAAILMAN

Lisätiedot

Nro 51 22.2.2013. Jokainen euro on siemen. Rahapuun voi kasvattaa jo eurolla päivässä. Olisiko sinulla siihen varaa?

Nro 51 22.2.2013. Jokainen euro on siemen. Rahapuun voi kasvattaa jo eurolla päivässä. Olisiko sinulla siihen varaa? Nro 51 Kaikki vaurastuminen alkaa yksittäisestä eurosta. Pyöreä kolikko, jossa on pienin kokonainen numero ja kuvioita, ei vaikuta kovin tärkeältä. Inflaatio syö sen arvoa päivä päivältä. Mitä sitten,

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

1. Tulot. 3. Säästäminen. 2. Kulutus.

1. Tulot. 3. Säästäminen. 2. Kulutus. Nro 47 Rahan hallinnassa ja henkilökohtaisen varallisuuden kerryttämisessä on viisi osa-aluetta, jotka pitää hallita, jotta onnistuminen on mahdollista. Nämä ovat tulot, kulutus, säästäminen, korkoa korolle

Lisätiedot

Osamaksukauppa, vakiotulovirran diskonttaus, L8

Osamaksukauppa, vakiotulovirran diskonttaus, L8 Osamaksukauppa, vakiotulovirran diskonttaus, L8 1 Kerrataan kaavoja s n;i = ((1 + i)n 1) i = prolongointitekijä a n;i = ((1 + i)n 1) i(1 + i) n = diskonttaustekijä c n;i = i(1 + i) n ((1 + i) n 1) = kuoletuskerroin

Lisätiedot

Oletko Bull, Bear vai Chicken?

Oletko Bull, Bear vai Chicken? www.handelsbanken.fi/bullbear Handelsbankenin bull & Bear -sertifikaatit Oletko Bull, Bear vai Chicken? Bull Valmiina hyökkäykseen sarvet ojossa uskoen markkinan nousuun. Mikäli olet oikeassa, saat nousun

Lisätiedot

Johdon ennusteinformaation vaikutus yrityksen markkina-arvoon

Johdon ennusteinformaation vaikutus yrityksen markkina-arvoon Johdon ennusteinformaation vaikutus yrityksen markkina-arvoon - Analyytikon näkökulma Mikko Ervasti Analyytikko (Teknologia, Media & Telekommunikaatiolaitteet) Evli Pankki Oyj Puh: +358 9 4766 9314 Email:

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

Pohjoismaiden osakkeet ulottuvillasi Taurus tekee sijoittamisesta helpon. Taurus Capital Ltd 24.04. 2010

Pohjoismaiden osakkeet ulottuvillasi Taurus tekee sijoittamisesta helpon. Taurus Capital Ltd 24.04. 2010 Pohjoismaiden osakkeet ulottuvillasi Taurus tekee sijoittamisesta helpon Taurus Capital Ltd 24.04. 2010 The Little Book that Beats the Market 2006 ilmestyi kirja, jonka tekijä väitti kehittäneensä osakevalintamenetelmän

Lisätiedot

7 helppoa askelta päästä mukaan OneCoin liiketoimintaan?

7 helppoa askelta päästä mukaan OneCoin liiketoimintaan? 7 helppoa askelta päästä mukaan OneCoin liiketoimintaan? Miten saan omat ostokseni tuottamaan? Seppo Metsälä 2015!1 Miten pääsen helposti mukaan? Tässä ohjeet miten hankit koulutuspaketin ja miten pääset

Lisätiedot

SOPIMUSTEN MERKITYS OMISTAJANVAIHDOKSISSA

SOPIMUSTEN MERKITYS OMISTAJANVAIHDOKSISSA SOPIMUSTEN MERKITYS OMISTAJANVAIHDOKSISSA Sopimustyypit ja niiden valinta Kaksi päävaihtoehtoa ovat liiketoiminnan myynti (liiketoimintakauppa) ja yrityksen itsensä, eli ns. oikeushenkilön, myynti (osuus

Lisätiedot

ennustaminen Sijoitusstrategiat ja suhdanteiden ja Managerial Economics Sata ikivihreää pörssivihjettä Kirjat: Miten sijoitan pörssiosakkeisiin,

ennustaminen Sijoitusstrategiat ja suhdanteiden ja Managerial Economics Sata ikivihreää pörssivihjettä Kirjat: Miten sijoitan pörssiosakkeisiin, Sijoitusstrategiat ja suhdanteiden ennustaminen Kirjat: Miten sijoitan pörssiosakkeisiin, Sata ikivihreää pörssivihjettä ja Managerial Economics Sisällys 1 Yleistä sijoittamisesta 2 Kaupankäynnin ajoitus

Lisätiedot

Lataa strategiset työkalut

Lataa strategiset työkalut Lataa strategiset työkalut Joiden avulla saavutat taloudellisen riippumattomuuden. Mitä sinä tekisit, jos pystyisit rakentamaan jopa 4.000,00 kuukaudessa tuottavan tulovirran? Entä miten pitkään olet valmis

Lisätiedot

11 syytä, miksi ihmiset eivät vaurastu

11 syytä, miksi ihmiset eivät vaurastu Nro 46 29.8.2012 Tervehdys, kanssakulkija! ViikkoRaha on tällä kertaa muodoltaan TalousPaperi. Syyskuun numerossa käsitellään kärkevällä kulmalla mehukkaita aiheita, sekä luodaan katsaus maailmantalouden

Lisätiedot

Kallista vai halpaa? Oikea aika ostaa, pitää vai myydä?

Kallista vai halpaa? Oikea aika ostaa, pitää vai myydä? Kallista vai halpaa? Oikea aika ostaa, pitää vai myydä? Sijoitusristeily 23.-24.3.2007 Tomi Salo Pj Helsingin Osakesäästäjät Toiminnanjohtaja, Osakesäästäjien Keskusliitto Pitkää nousua takana pörssinousu

Lisätiedot

TOTUUS TALOUDESTASI TERHI MAJASALMI

TOTUUS TALOUDESTASI TERHI MAJASALMI TOTUUS TALOUDESTASI TERHI MAJASALMI TALENTUM HELSINKI 2012 Copyright 2012 Talentum Media Oy ja Terhi Majasalmi ISBN: 978-952-14-1884-6 ISBN:978-952-14-1883-9 Ulkoasu: Lapine Oy Paino: BALTO print 2012

Lisätiedot

Kallista vai halpaa? Myynkö vielä - vai joko ostan? Sijoitusristeily 1.-2.10.2008 Tomi Salo Toiminnanjohtaja, Osakesäästäjien Keskusliitto

Kallista vai halpaa? Myynkö vielä - vai joko ostan? Sijoitusristeily 1.-2.10.2008 Tomi Salo Toiminnanjohtaja, Osakesäästäjien Keskusliitto Kallista vai halpaa? Myynkö vielä - vai joko ostan? Sijoitusristeily 1.-2.10.2008 Tomi Salo Toiminnanjohtaja, Osakesäästäjien Keskusliitto Sisältö markkinat nyt talouskasvu yritysten tulosodotukset kasvun

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Lokakuu 2015

Markkinakatsaus. Lokakuu 2015 Markkinakatsaus Lokakuu 2015 Talouskehitys Maailmanpankki laski Itä- ja Kaakkois-Aasian sekä Kiinan kasvuennusteita Kansainvälinen valuuttarahasto laski globaalin kasvuennusteen tasoille 3,1 prosenttia

Lisätiedot

Rahoitusriskit ja johdannaiset Luentokurssi kevät 2011 Lehtori Matti Estola

Rahoitusriskit ja johdannaiset Luentokurssi kevät 2011 Lehtori Matti Estola Rahoitusriskit ja johdannaiset Luentokurssi kevät 2011 Lehtori Matti Estola Itä-Suomen yliopisto, Yhteiskunta- ja Kauppatieteiden tiedekunta, Oikeustieteiden laitos, kansantaloustiede Luennot 22 t, harjoitukset

Lisätiedot

Markkinariskipreemio Suomen osakemarkkinoilla

Markkinariskipreemio Suomen osakemarkkinoilla Markkinariskipreemio Suomen osakemarkkinoilla Tutkimus Marraskuu 2005 *connectedthinking Sisällysluettelo Yhteenveto... 3 Yleistä... 3 Kyselytutkimuksen tulokset... 3 Markkinariskipreemio Suomen osakemarkkinoilla...

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

DESCOM: VERKKOKAUPPA JA SOSIAALINEN MEDIA -TUTKIMUS 2011

DESCOM: VERKKOKAUPPA JA SOSIAALINEN MEDIA -TUTKIMUS 2011 DESCOM: VERKKOKAUPPA JA SOSIAALINEN MEDIA -TUTKIMUS 2011 30.8.2011 MIKKO KESÄ, tutkimusjohtaja, HM JUUSO HEINISUO, tutkimuspäällikkö, HM INNOLINK RESEARCH OY YHTEENVETO TAUSTATIEDOT Tutkimus toteutettiin

Lisätiedot

RBS Warrantit NOKIA DAX. SIP Nordic AB Alexander Tiainen Maaliskuu 2011

RBS Warrantit NOKIA DAX. SIP Nordic AB Alexander Tiainen Maaliskuu 2011 RBS Warrantit DAX NOKIA SIP Nordic AB Alexander Tiainen Maaliskuu 2011 RBS Warrantit Ensimmäiset warrantit Suomen markkinoille Kaksi kohde-etuutta kilpailukykyisillä ehdoilla ; DAX ja NOKIA Hyvät spreadit

Lisätiedot

Q&A. 1) Kuka voi lainata osakkeita?

Q&A. 1) Kuka voi lainata osakkeita? Q&A 1) Kuka voi lainata osakkeita? Kaikki sijoittajat voivat ottaa lainaksi osakkeita, mutta osakkeita voi antaa lainaksi vain sijoittajat, joiden sijoitukset kuuluvat elinkeinoverotuksen piiriin. 2) Mitä

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Hyvästä paras. Miksi jotkut yritykset menestyvät ja toiset eivät?

Hyvästä paras. Miksi jotkut yritykset menestyvät ja toiset eivät? 1 Hyvästä paras Miksi jotkut yritykset menestyvät ja toiset eivät? Nimi: Nina Granqvist Päivämäärä: Teos: Hyvästä paras Kirjailija: Jim Collins Kirjapisteet: 3 2 Jim Collinsin teos Hyvästä paras on noussut

Lisätiedot

DESIGN THINKINGILLÄ MENESTYSTARINA: TAPIOLA PRIVATE. 24.5.2011 Tommi Elomaa Yksikönjohtaja Yksityistalousasiakkaat

DESIGN THINKINGILLÄ MENESTYSTARINA: TAPIOLA PRIVATE. 24.5.2011 Tommi Elomaa Yksikönjohtaja Yksityistalousasiakkaat DESIGN THINKINGILLÄ MENESTYSTARINA: TAPIOLA PRIVATE 24.5.2011 Tommi Elomaa Yksikönjohtaja Yksityistalousasiakkaat Design thinkingin pääaskeleet: Määritä Tutki Ideoi Tee Prototyyppi Kehitä Lanseeraa Opi

Lisätiedot

Vieläkö ostan -vai myynkö? Osakesäästäjien Sijoitusretki Mustioon 22.05.2015 Tomi Salo Osakesäästäjien Keskusliitto

Vieläkö ostan -vai myynkö? Osakesäästäjien Sijoitusretki Mustioon 22.05.2015 Tomi Salo Osakesäästäjien Keskusliitto Vieläkö ostan -vai myynkö? Osakesäästäjien Sijoitusretki Mustioon 22.05.2015 Tomi Salo Osakesäästäjien Keskusliitto Sisältö markkinat nyt talouskasvu kasvun riskit markkinoiden tunnelmat jatkuuko osakemarkkinoiden

Lisätiedot

H HI IN N T N O ANJ E S N U O S J U A O U J S AUS P Ö P Ö R RS SS I I S S S S Ä Ä 16.3.2009 1

H HI IN N T N O ANJ E S N U O S J U A O U J S AUS P Ö P Ö R RS SS I I S S S S Ä Ä 16.3.2009 1 HINTOJEN SUOJAUS HINNAN SUOJAUS PÖRSSISSÄ PÖRSSISSÄ 16.3.2009 1 Hintojen suojaus pörssissä - futuurit ja optiot Futuurisopimus on sitova sopimus, jolla ostat tai myyt tulevaisuudessa hintaan, josta sovitaan

Lisätiedot

YRITYSKAUPPA. Selvitä ensimmäisenä mitä olet myymässä tai ostamassa?

YRITYSKAUPPA. Selvitä ensimmäisenä mitä olet myymässä tai ostamassa? YRITYSKAUPPA Selvitä ensimmäisenä mitä olet myymässä tai ostamassa? Kaksi päävaihtoehtoa ovat liiketoiminnan myynti ja Yrityksen eli ns. oikeushenkilön myynti. Yrityksen myynti Yrityksen myynti tarkoittaa

Lisätiedot

Pääsykoe 2001/Ratkaisut Hallinto

Pääsykoe 2001/Ratkaisut Hallinto Pääsykoe 2001/Ratkaisut Hallinto 1. Osio 3/Tosi; Organisaatiokenttää ei mainita (s.35). 2. Osiot 1 ja 2/Epätosia; Puppua. Osio 3/Lähellä oikeata kuvion 2.1 mukaan (s.30). Osio 4/Tosi (sivun 30 tekstin

Lisätiedot

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset

Lisätiedot

Tietoa hyödykeoptioista

Tietoa hyödykeoptioista Tietoa hyödykeoptioista Tämä esite sisältää tietoa Danske Bankin kautta tehtävistä hyödykeoptiosopimuksista. Hyödykkeet ovat jalostamattomia tuotteita tai puolijalosteita, joita tarvitaan lopputuotteiden

Lisätiedot

1.6.2014 Copyright www.videomarkkinointi.info

1.6.2014 Copyright www.videomarkkinointi.info 1 5. Palkkiot Tervetuloa viidennelle jaksolle! Tässä jaksossa käymme läpi eri palkkiot ja miten pätevöidytään saamaan palkkioita. Kurssin sisältö 1. Suoramyyntikomissio 2. Eagle Club bonukset 3. Director

Lisätiedot

Markkinakatsaus ja Citycon. Hämeen osakesäästäjien sijoituskerho Jarno Lönnqvist 29.5.2013

Markkinakatsaus ja Citycon. Hämeen osakesäästäjien sijoituskerho Jarno Lönnqvist 29.5.2013 Markkinakatsaus ja Citycon Hämeen osakesäästäjien sijoituskerho Jarno Lönnqvist 29.5.2013 Kaikki tässä esityksessä sekä myös puheessani olevat viittaukset tulevaisuuteen ovat vain minun omia mielipiteitäni.

Lisätiedot

Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015

Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015 Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015 Case: Hyvän Olon viikonloppu kurssilaisen palvelupolku Vierumäellä VIERUMÄKI KOTISIVUT www.vierumaki.fi - Paljon informaatiota

Lisätiedot

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset

Lisätiedot

Osakekaupankäynnin alkeet

Osakekaupankäynnin alkeet Osakekaupankäynnin alkeet Sisältö 1. Mikä on osake? 2. Kuinka sijoitan osakkeisiin? 3. Osakesijoittamisen edut 4. Verotus 5. Nordnet osakesijoittajan tukena 6. Katsaus sijoittajan työkaluihin Mikä on osake?

Lisätiedot

Warrantit - vipua salkkuun

Warrantit - vipua salkkuun Warrantit - vipua salkkuun Warrantti on option kaltainen arvopaperisoitu sijoitusinstrumentti, joka antaa sijoittajalle mahdollisuuden hyötyä kohde-etuuden arvon muutoksista. Esittely Warrantti on option

Lisätiedot

Q1 Monenko suomalaisen pörssiyhtiön osakkeita omistat?

Q1 Monenko suomalaisen pörssiyhtiön osakkeita omistat? Q1 Monenko suomalaisen pörssiyhtiön osakkeita omistat? Vastattuja: 363 Ohitettuja: 0 1-3 4-10 11-20 yli 20 1-3 4-10 11-20 yli 20 7,16% 26 34,71% 126 38,57% 140 19,56% 71 Yhteensä 363 1 / 20 Q2 Mikä on

Lisätiedot

Miten asiakas tekee valintansa?

Miten asiakas tekee valintansa? Miten asiakas tekee valintansa? ja miten me voimme vaikuttaa siihen? TkT Asiantuntija Harri Karkkila Strategia Asiakkaan kokema arvo Asiakastyytyväisyys ja asiakaskokemus Kilpailuedut Yrittäjä Kouluttaja

Lisätiedot

Miten luodaan kestävän kehityksen hyvinvointia kaikille?

Miten luodaan kestävän kehityksen hyvinvointia kaikille? Miten luodaan kestävän kehityksen hyvinvointia kaikille? Maailman Alzheimer -päivän muistiseminaari 20.9.2013 Seminaarin teema: Välitä Timo Järvensivu, KTT, tutkija Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu KESTÄVÄ

Lisätiedot

Yrittäjän oppikoulu. Johdatusta yrityksen taloudellisen tilan ymmärtämiseen (osa 2) 23.10.2015. Niilo Rantala, Yläneen Tilikeskus Oy

Yrittäjän oppikoulu. Johdatusta yrityksen taloudellisen tilan ymmärtämiseen (osa 2) 23.10.2015. Niilo Rantala, Yläneen Tilikeskus Oy Yrittäjän oppikoulu Johdatusta yrityksen taloudellisen tilan ymmärtämiseen (osa 2) 23.10.2015 Niilo Rantala, Yläneen Tilikeskus Oy Sisältö Mitä on yrityksen taloudellinen tila? Tunnuslukujen perusteet

Lisätiedot

ODIN Kiinteistö Rahastokatsaus Tammikuu 2011. Nils Petter Hollekim

ODIN Kiinteistö Rahastokatsaus Tammikuu 2011. Nils Petter Hollekim ODIN Kiinteistö Rahastokatsaus Tammikuu 2011 Nils Petter Hollekim 2010 ja tulevaisuuden näkymät ODIN Kiinteistö -rahaston arvo nousi 45,8 prosenttia vuonna 2010. Rahaston vertailuindeksi nousi samana aikana

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

SUKUPUOLI % Nainen 50 Mies 50

SUKUPUOLI % Nainen 50 Mies 50 SUKUPUOLI % Nainen 50 Mies 50 IKÄ % 18 24 9 25-34 35-44 26 45-54 30 55-60 13 Yli 60 7 ASEMA % Työntekijä 23 Alempi toimihenkilö 13 Ylempi toimihenkilö 31 Johtava asema 6 Opiskelija 9 Perhe-/opinto-/vuorotteluvapaalla

Lisätiedot

Handelsbanken Rahastosalkku -

Handelsbanken Rahastosalkku - Rahastosalkku - aktiivista varainhoitoa sijoitusrahastoilla Sijoitusristeily 2007 Salkunrakentamisen perusperiaatteet Hajauta sijoituksia sekä korko- että osakemarkkinoille Hajauta sijoituksia myös omaisuusluokkien

Lisätiedot

ODIN - Menestyksekästä osakepoimintaa yli 16 vuoden ajan. Sijoitusristeily 23.3.2007 Jaana Koskelainen, tj, Rahastotori Oy

ODIN - Menestyksekästä osakepoimintaa yli 16 vuoden ajan. Sijoitusristeily 23.3.2007 Jaana Koskelainen, tj, Rahastotori Oy - Menestyksekästä osakepoimintaa yli 16 vuoden ajan Sijoitusristeily 23.3.2007 Jaana Koskelainen, tj, Rahastotori Oy Forvaltning AS Perustettu 1990, Norjaan rekisteröity yritys Omistaja SpareBank 1 Gruppen

Lisätiedot

Indeksilainoilla vakautta salkkuun. johtaja Antti Parviainen Strukturoidut Tuotteet

Indeksilainoilla vakautta salkkuun. johtaja Antti Parviainen Strukturoidut Tuotteet Indeksilainoilla vakautta salkkuun johtaja Antti Parviainen Strukturoidut Tuotteet Indeksilainat Joukkolainamuotoisia sijoituskohteita, jotka koostuvat suurelta osin korkosijoituksesta jolla taataan pääomaturva,

Lisätiedot

ETF vai tavallinen osakerahasto?

ETF vai tavallinen osakerahasto? ETF vai tavallinen osakerahasto? Jaana Timonen Seligson & Co 1 KUSTANNUSTEN MERKITYS? Yksinkertainen on tehokasta. Lähtötilanne: 100 000 euron sijoitus 25 vuodeksi Tuotto-oletus: 10 % vuodessa Kaksi vaihtoehtoa:

Lisätiedot