Mistä on pienet Niilot tehty?

Transkriptio

1 NIILO-PALKINTO Mistä on pienet Niilot tehty? Tero Kivelä Pia Lindholm N ostaakseen lääketieteellisten tiedekuntien äidinkielen kirjoituskokeen alhostaan ja antaakseen sille arvostetun aseman medisiinarin tiellä lääkäriksi Suomalainen Lääkäriseura Duodecim perusti vuonna 1992 kaksi kirjoituspalkintoa, Iso-Niilon ja Pikku-Niilon. Nyt, kaksitoista vuotta myöhemmin, on sopiva hetki valottaa näiden kirjoituspalkintojen syntyä, tutkia ketkä palkintoja ovat saaneet ja mitä palkitut kirjoitukset kertovat medisiinareiden kielitaidosta sekä pohtia kirjoituspalkintojen tulevaisuutta lyhyesti sanoen selvittää, mistä Niilo-palkinnot ja niiden saajat on tehty. Lääketieteen sanastolautakunta, jonka Duodecim-seura oli muutamaa vuotta aikaisemmin perustanut vaalimaan lääketieteen suomen kieltä, kokoontui maaliskuun 5. päivänä vuonna 1985 käsittelemään kansainvälisen tautiluokituksen uutta versiota ja muita termikysymyksiä. Kun esityslistan varsinaiset asiat oli käsitelty, otti Turun yliopiston anatomian professori Mikko Niemi puheeksi lääketieteen opintoihin sisältyvät harjoitusaineet ja äidinkielen kirjoituskokeen (Lääketieteen sanastolautakunta 1985). Äidinkielen kirjoituskoe eli kypsyyskoe oli vuosien varrella vajonnut melkoiseen alennustilaan (Niemi 1993). Aikanaan sillä oli ollut kohtalaisen suuri merkitys, sillä suomenkielinen ylioppilastutkinto ja hyväksytty kypsyysnäyte suomeksi osoittivat virkamiehiltä vaadittavan täydellisen kielitaidon. Tätä varten näyte oli kirjoitettava koetilaisuudessa ilman apua, ja sen tarkasti myös äidinkielen asiantuntija. Kypsyysnäytteestä oli sittemmin tullut kuitenkin pelkkä muodollisuus. Kun käytännössä kukaan ei siinä reputtanut, oli vaikea tietää edes, missä suorituksen alaraja oli. Tyylipisteitä kypsyyskokeesta ei jaettu lainkaan. Duodecim 2003;119:

2 Kypsyyskokeen merkityksestä heräsi vilkas keskustelu, joka päättyi ehdotukseen järjestää tiedekuntien kielentarkastajien kanssa neuvottelukokous. Sen tavoite olisi kypsyyskokeen arvostuksen nostaminen ja hyödyllisyyden parantaminen. Siemen kylvetään Mikko Niemi valtuutettiin tuomaan seuraavaan kokoukseen konkreettinen ehdotus kutsutilaisuudesta. Hän ehdotti lääketieteen suomen kielen päivän järjestämistä seuran tiloissa (Lääketieteen sanastolautakunta 1985). Esko Koivusalo, kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen kielitoimiston päällikkö lupasi toimittaa listan sopivista esiintyjistä. Kutsu päätettiin lähettää myös suoraan lääketieteellisille tiedekunnille, jotta opetuksen suunnittelusta vastaavat tulisivat mukaan. Opiskelijayhdistyksille varattiin kullekin yksi paikka. Lääketieteen suomen kielen päivä marraskuun 11. päivänä 1985 onnistui hyvin (Lääketieteen sanastolautakunta 1985). Erityisen antoisaksi osoittautui, että tiedekuntien äidinkielenopettajilla oli tilaisuus ensi kertaa tavata toisensa. Lautakunta päätti pitää yhteyttä heihin vastaisuudessakin ja kirjoittaa raportin siitä, mikä suomen kielen asema lääketieteen opetuksessa oli, miten sitä voisi kehittää ja mihin pitäisi pyrkiä. Nämä ajatukset haluttiin saada Duodecim-seuran mielipiteenä julkisuuteen. Tiedekunnille lähetettäväksi tarkoitettu kirje kirjoitettiin»täsmälliseen ja vaativaan asuun» (Lääketieteen sanastolautakunta 1986). Jo varhain heräsi ajatus, että vuoden paras lääketieteen opiskelijan laatima tutkielma voitaisiin julkaista Aikakauskirja Duodecimissa (Lääketieteen sanastolautakunta 1985). Niilo-palkintojen siemen oli kylvetty, mutta kului vielä seitsemän vuotta, ennen kuin se oli itänyt ja kypsynyt ansiokkaan kypsyysnäytteen laatijalle annettavaksi kirjoituspalkinnoksi. Kielikoetta yritetään turhaan muuttaa Lääketieteen sanastolautakuntaa askarrutti, tulisiko äidinkielen kypsyyskoe kirjoittaa kuten tieteellinen teksti tai lehden pääkirjoitus, vai tulisiko siinä pyrkiä popularisointiin. Kirjoittajalle haluttiin antaa mahdollisuus valita näistä vaihtoehdoista. Lautakunta harmitteli, että tutkintoasetus ei sallinut puuttua suullisen esityksen kehittämiseen. Lautakunta olisi halunnut tulkita asetuksen sanamuotoa siten, että kokeelle ja siten suomen kielen opetukselle lääketieteellisissä tiedekunnissa olisi voitu asettaa muitakin kuin kirjalliseen kypsyyskokeeseen tähtääviä tavoitteita (Lääketieteen sanastolautakunta 1985). Sanastolautakunta ja Duodecim-seura vetosivat lääketieteellisiin tiedekuntiin. Toimia ei kuitenkaan näkynyt eikä palautetta kuulunut. Mikko Niemi (1993) epäili julkisesti Aikakauskirja Duodecimin pääkirjoituksessa seuran kirjeiden joutuneen»ö-mappiin». Kypsyyskoe oli ja pysyi, siksi lujasti se oli ankkuroitu kielilainsäädäntöön. Oli ilmeistä, että koe jouduttaisiin omin toimin nostamaan alhostaan, jotta se saisi arvostetumman aseman medisiinarin tiellä lääkäriksi T. Kivelä

3 Iso-Niilo ja Pikku-Niilo Kun vastakaikua ei saatu, Duodecim-seura päätti palkita vuosittain medisiinareita, jotka olivat ansiokkaimmin käsitelleet lääketieteellistä aihetta syventävien opintojensa äidinkielen kypsyyskokeessa suomen kielellä. Perusteet, joilla paremmuus arvioidaan, jätettiin avoimeksi (Niemi 1993). Tavoitteeksi asetettiin kuitenkin, että annettaisiin ennen kaikkea tyylipisteitä, eikä palkittaisi pelkästään oikeakielisyydestä. Tyylipisteet riippuisivat toki myös annetusta aiheesta. Yksityiskohtaisia tietoja luetteloimaan pakottava aihe ei väänny helposti hyvänkään kirjoittajan käsissä tenttikysymyksestä persoonalliseksi esseeksi. Palkintoja jaettaessa ymmärrettiin sen»niilojen Niilo» vuoksi tärkeäksi tuoda esiin myös opettajan osuus suorituksessa. Se tehtäisiin julkistamalla heidän nimensä. Tiedekuntien kielentarkastajat ottivat tehtäväkseen toimia esiraatina ja valita kukin vuosittaisista oppilaistaan kolme parasta. Lääketieteen sanastolautakunta toimi palkintolautakuntana. Kirjoituspalkinnoille päätettiin antaa nimi samaan tapaan kuin ReijoWaaran ja Äyräpään palkinnoille. Nimet Iso-Niilo ja Pikku-Niilo lainattiin samannimisestä Hans Christian Andersenin sadusta. Herätteenä oli halu kunnioittaa samaan aikaan 90 vuotta täyttänyttä seuran kunniajäsentä, lääketieteen suomen kielen uranuurtajaa Niilo Pesosta,»Niilojen Niiloa» (Niemi 1993). Iso-Niilo ja Pikku-Niilo jaettiin ensimmäisen kerran seuran vuosijuhlassa 20. marraskuuta Sanastolautakunta piti viidestätoista ehdokkaasta parhaana Minna Mäcklinin kirjoitusta»refleksiterapioitten fysiologinen tausta» (taulukko). Pikku-Niilolla palkittiin ensimmäisenä Ulla-Maija Avikainen kirjoituksesta»käsitteellisen muistin anatomia». Palkitut kirjoittajat olivat Helsingin ja Kuopion lääketieteellisistä tiedekunnista. Palkinnot luovutti tietenkin Niilo Pesonen. Ensimmäisten voittaneiden kirjoitusten aiheet antoivat professori Erkki J. Valtonen ja filosofian tohtori Jouni Sirviö. Lääketieteen sanastolautakunta arvioi tänä syksynä kahdennentoista kerran Niiloehdokkaat ja teki esityksen palkintojen jakamisesta. Kun kaksitoista on Suomalai- 2363

4 selle Lääkäriseuralle Duodecimille merkityksellinen luku, on sopivaa tarkastella, mitä tähän mennessä myönnetyt palkinnot kertovat nuorten medisiinarien äidinkielentaidoista. On myös mahdollista luodata, vaikuttaako esimerkiksi sukupuoli, yliopistokaupunki tai iän myötä kertynyt elämänkokemus lääkärin äidinkielentaitoihin ja palkituksi tulemiseen. Niilo-palkinnon voittaja on ollut noin 63 %:n todennäköisyydellä nainen, olipa sitten kyse Iso- tai Pikku-Niilosta. Opetushallituksen tänä vuonna peruskouluissa suorittamassa äidinkielen ja kirjallisuuden testissä kävi ilmi, että joka kolmannen pojan kirjoitustaidot olivat heikot (Liiten 2003). Puolet tytöistä oli hyviä kirjoittajia, pojista joka viides. Eroa oli siinäkin, millä taidoilla oli saanut kouluarvosanan. Pojilta ei ollut edellytetty samantasoista osaamista kuin tytöiltä. Heijastuvatko nämä erot jo Niilo-palkintojen saajissakin? Asian selvittämiseksi valitsin jokaiselle 22:sta viime vuoteen mennessä Niilopalkinnon saaneesta verrokin, joka oli valmistunut samana vuonna saman yliopiston lääketieteellisestä tiedekunnasta kuin palkinnon saajakin. Avasin Suomen lääkärit matrikkelin sattumanvaraisesta kohdasta ja valitsin kullekin verrokiksi ensimmäisen vastaan tulleen ehdot täyttävän lääkärin. Satunnaisesti valituista verrokeista oli naisia 60 %, ja Niilo-palkintojen jakovuosina valmistuneiden lääkäreiden joukossa naisten osuus oli % (Suomen Lääkäriliitto 2003), joten»niilojen» valossa lääkäriksi vuosina valmistuneet miehet ja naiset ovat olleet tasavertaisia kirjoittaessaan lääketieteellisestä aiheesta suomen kielellä. Vieraiden kielten harrastus ei näytä liittyvän äidinkielen kirjoitustaitoon. Kaksi palkittua ja kaksi verrokkia ilmoitti kielitaidokseen enemmän kuin lukiossa yleisesti opetetut yksi tai kaksi vierasta kieltä. Useimmin Niilo-palkinto on tullut helsinkiläiselle kandidaatille, mutta Helsingin yliopiston kahdeksasta palkinnosta seitsemän on ollut Pikku-Niiloja. Kakkossijoista yli puolet on tullut pääkaupunkiin. Iso-Niilojen saajista sitä vastoin viisi melkein puolet on opiskellut Turun yliopistossa, joka onkin toistaiseksi saavuttanut vain ykkössijoja. Tämä on epäilemättä kunniaksi Mikko Niemen perinnölle. Viime vuoteen mennessä Kuopion, Oulun ja Tampereen kirjoittajat olivat kukin saaneet yhtä monta Iso- ja Pikku-Niiloa: Kuopio ja Tampere kaksi paria ja Oulu yhden. Päättyvän vuoden jako toi kuopiolaisille jo kolmannen Iso-Niilon. Palkintojen jakauma ei ole suoraviivaisessa suhteessa kunkin yliopiston opiskelijamääriin. Kenties murrealueiden ja opetuksen erot vaikuttavat lopputulokseen. Helsingin vahva panostus tutkimukseen saattaa ohjata kirjoittajia asiatyyliseen aiheen käsittelyyn, joka näyttää eräinä vuosina hävinneen hienoisesti keskustelevammalle aiheelle ja käsittelytavalle. Silti Iso-Niilon on voinut saada kummalla tahansa kirjoitustyypillä (taulukko). Sukupuolen ja opiskeluympäristön lisäksi elämänkokemuksen voisi ajatella vaikuttavan suotuisasti kirjoittajan taitoihin. Jos nuori ylioppilas aloittaa lääketieteen opinnot heti lukion ja ylioppilaskirjoitusten jälkeen ja etenee niissä viivytyksettä, hän valmistuu lääketieteen lisensiaatiksi keskimäärin 25-vuotiaana. Useimmat kirjoittavat kypsyyskokeensa hieman ennen valmistumistaan. Miehet saattavat suorittaa ensin varusmiespalveluksen ja valmistua 26-vuotiaana T. Kivelä

5 Taulukko. Niilo-palkintojen saajat vuosina (Iso-Niilolla palkittu ylempänä kunkin vuoden kohdalla). Vuosi Palkinnon saaja Yliopisto Kypsyyskokeen otsikko 1992 Minna Mäcklin Helsinki Refleksiterapioitten fysiologinen tausta Ulla-Maija Avikainen Kuopio Käsitteellisen muistin anatomia 1993 Anita Puustjärvi Kuopio Muistin neurobiologia Jussi Toikka Helsinki Prionitautien patogeneesi 1994 Katri Fredriksson Turku Globussyndrooman etiologia Heikki Koistinen Helsinki Dystrofiinigeenin metsästys 1995 Harri Marttila Turku Geenimenetelmät Mycobacterium tuberculosiksen mikrobilääkeresistenssin nopeassa osoittamisessa Maria Wirtanen Oulu Vastasyntyneen olkahermopunoshalvaus 1996 Manta Tolvanen Tampere Onko leikki unohdettu lasta tutkittaessa? Leena Hakala Helsinki Proteiini C:hen perustuva hyytymisen säätely ja APC-resistenssi 1997 Minna Vilminko Tampere Syöpäpotilaan kivun hoito Emma Virkki Kuopio Ravitsemus ja nesteytys saattohoidossa 1998 Pia Wahlsten Turku Sisplatiinin aiheuttamat audiologiset muutokset ja niiden tutkiminen Piia Aarnisalo Helsinki Tumareseptorit 1999 Riikka Mäkeläinen Oulu Lääkäri potilas uskonto Katja Sulkusalmi Tampere Vieläkö tuberkuloosi on suomalainen kansantauti? 2000 Samuli Rautava Turku Diagnoosi ja hoito tieteellisenä ongelmana Juha Laurén Helsinki Angiogeneesi syövässä 2001 Karri Utriainen Turku Unenaikaiset hengityshäiriöt ja niihin liittyvät verikaasumuutokset Riikka Liinpää Helsinki Silmän valkeaksi muuttunut mustuainen vaaran merkki 2002 Perttu Tavast Kuopio Lääkäri liikuntaneuvojana? Anna Sivunen Tampere Verisolujen tuotanto ja sen säätely 2003 Juha Hyvönen Kuopio Kulttuurin ja vallan aallokossa Arto Turunen Helsinki Neutrofiiliaktivaatio ja munuaisen siirto»niiloilla» palkituista 38 % on ollut 27-vuotiaita tai sitä vanhempia kandidaatteja; heistä kolme oli saavuttanut yli 30 vuoden iän palkinnon saadessaan. Ainoastaan yksi palkituista on ollut odotusikää nuorempi, 23-vuotias. Hän suoritti kypsyyskokeensa kaksi vuotta ennen valmistumistaan ja toimii nyt tutkijalääkärinä. Verrokeista 59 % oli 27-vuotiaita tai sitä vanhempia; heistä viisi oli yli 30 vuoden ikäisiä. Palkittujen mediaani-ikä oli puoli vuotta nuorempi kuin verrokkien. Nuoruuden into taitaakin selittää paremmin menestymistä kirjoituskilpailussa. Iän merkitys ei kuitenkaan ole yksiselitteinen. Iso-Niilolla palkittu on ollut keskimäärin vuotta vanhempi kuin Pikku-Niilon saaja, ja neljä vanhinta palkittua on saanut nimenomaan Iso-Niilon. Niilo-palkinnon saajista 35 % oli matrikkelitietojen mukaan naimisissa, eräs jo yhdeksättä vuotta. Siviilisäädyllä tai avioliiton kestolla ei ollut yhteyttä siihen, oliko palkinto Iso-Niilo vai Pikku-Niilo. Verrokeista 63 % oli valmistuessaan naimisissa, kaksi kolmasosaa jo kahdesta kahdeksaan vuotta. Elämänkokemusta koskeva hypoteesi ei taida saada tukea, joskaan lähdetiedot eivät sallineet muun parisuhteen kuin avioliiton huomioon ottamista. 2365

6 Suurempi merkitys saattaakin olla opiskelunaikaisilla kokemuksilla ja niitä heijastavalla uranvalinnalla. Kymmenenä ensimmäisenä vuonna palkituista 56 % toimii tutkijana tai opettajana, heistä puolet laboratoriossa ja puolet kliinisen lääketieteen parissa. Erikoislääkäreitä tai erikoistuvia lääkäreitä oli edennyt palkituista 30 %, ja 14 % toimii yleislääkärinä. Kaksi erikoislääkärin uran valinneista on suuntautunut psykiatrian alalle. Verrokeista 15 % toimii tutkijoina, 69 % on erikoistumassa tai jo valmiita erikoislääkäreitä, heistä kaksi psykiatrian alalla, ja yleislääkärin työtä tekee 16 %. Tutkimus ja opetus ovat Niilo-palkinnon saaneiden uralla yliedustettuja, myös verrattuna maamme lääkärikunnan uranvalintaan yleensä. Tutkijana tai yliopiston opettajana työskentelee Suomen Lääkäriliiton (2003) tilastojen mukaan noin 10 % työikäisistä lääkäreistämme. Sairaaloissa toimii noin 61 % ja terveyskeskuksissa noin 29 % lääkäreistä. Näissä prosenttivertailuissa olen jättänyt huomiotta mm. yksityisvastaanotolla ja hallintotehtävissä toimivat lääkärit, sillä nämä uranvalinnat ovat epätavallisia pian valmistumisen jälkeen. Kliininen ura on»niilon» saajien joukossa aliedustettu, toisin kuin verrokkiryhmässä, mutta erikois- ja yleislääkäreiden suhde on odotuksenmukainen. On toki mahdollista ja todennäköistäkin, että osa nyt tutkijan ja opettajan tehtävissä toimivista hakeutuu myöhemmin päätoimisiksi kliinikoiksi.»pienet Niilot» on siis tehty etupäässä Helsingissä ja»isot Niilot» Varsinais- Suomessa, Itä-Suomessa ja Hämeessä opiskelleista, pian lukion jälkeen lääketieteen opinnot aloittaneista kandidaateista, joiden mielessä on opiskelutovereita useammin ollut tutkijan ja yliopistonopettajan ura. Olisi luonnollista ajatella, että he ovat viimeksi mainitusta syystä jo opiskeluaikanaan harjaantuneet keskimääräistä enemmän kirjoittamaan lääketieteestä. Tarkastelu viittaa ilahduttavasti siihen, että he kykenevät viestimään etevästi aiheestaan myös suomen kielellä.»niilot» ja lääketieteen suomen kielen tulevaisuus Onko Niilo-palkinnoilla jo saavutettu se, minkä Suomalainen Lääkäriseura Duodecim asetti vuonna 1992 tavoitteeksi? Vaikka kehitys on johtanut siihen, että valtaosa suomalaisen lääketieteen havainnoista julkaistaan englannin kielellä, käytännön lääketieteen kieli on aina ollut ja tulee olemaan potilaan äidinkieli. Silti on turha odottaa, että tiedekuntien opintosuunnitelmiin kuuluisi merkittävästi suomen kielen opintoja. Duodecim-seuraa tarvitaan yhä lääketieteen suomen kielen vaalimiseen (Haarala ja Kivelä 1999). Kirjoituskilpailu on yksi käypä keino tehtävän toteuttamiseksi. Lääketieteen opintojaan aloittava kannattaisi opastaa suomen kielen käyttöön mahdollisimman varhain; tässä suhteessa»niilot» tulevat liian myöhään. Vaikuttavampaa olisi, jos tiedekunnat tukisivat nykyistä paljon enemmän opettajiaan ja opiskelijoitaan hyvän ja ymmärrettävän lääketieteen suomen käytössä. Suurin osa kielen opetusta sisältyy, yleensä täysin huomaamatta, muuhun lääketieteen opetukseen (Kivelä 2003). Tiedekuntien soisi myös aktiivisemmin kannustavan opiskelijoitaan valmentautumaan Niilo-kilpailuun. Nykyisin kilpailu on usein kielen T. Kivelä

7 tarkistajan ja opiskelijan oman aktiivisuuden varassa, eikä tiedekunta osaa täysin huomioida saatuja palkintoja keinona kannustaa nuorempia opiskelijoita. Itse kypsyyskokeeseen kirjoituskilpailu ei ole pystynyt vaikuttamaan. Asetus ja kypsyysnäytteen muodot ovat muuttumattomat ja aineen aiheet tapaavat yhä muistuttaa tenttikysymyksiä. Sanastolautakunnan vaikutelma kuitenkin on, että palkittavia kirjoituksia löytyy nykyään huomattavasti helpommin kuin kilpailun alkuaikoina.»niilot» selvästi tekevät vähitellen tehtävänsä. Kirjoitusten taso on parantunut siinä määrin, että niitä on voitu julkaista Aikakauskirja Duodecimissa (Tavast 2002) ajatus tästä heräsi jo varhain. Kärki on silti yhä kapea, sillä edelleen voi käydä niin, että jostakin yliopistosta ei saavu kilpailuun kolmea ehdokasta. Iso-Niilo ja Pikku-Niilo ovat kohottaneet tiedekuntien suomen kielen tarkastajien asemaa. Duodecim-seura ilmaisee niiden kautta arvostavansa heitä. Tarkastajille on tarjoutunut tilaisuus lähestyä askeleen verran enemmän lääketieteen opettajia ja opiskelijoita (Niemi 1993). Vuosittainen tapaaminen sanastolautakunnan kanssa jatkaa lääketieteen suomen kielen päivän perinnettä. Tärkeintä on, että lääketieteen opiskelijat arvostavat palkintoa ja tilaisuutta ottaa se henkilökohtaisesti vastaan Duodecim-seuran vuosijuhlassa. Eräs yksityiskohta kiinnitti siksi huomiotani: kolmestatoista palkinnon saajasta, jotka ovat antaneet täydelliset tietonsa lääkärimatrikkeliin, vain kolme mainitsee Niilo-palkinnon elämäkertatiedoissaan. Miksi lääkärit eivät enää muutaman vuoden kuluttua muista suomen kielen palkintoaan? Siinäpä pohdittavaa Duodecim-seuralle. Kirjallisuutta Haarala R, Kivelä T. Duodecim-seura lääketieteen suomen kielen vaalijana ja kehittäjänä. Duodecim 1999; 115: Kivelä T. Voiko lääkäriä ymmärtää? Kielikello 1/2003:8 10. Lääketieteen sanastolautakunta. Pöytäkirjat 1985 ja Liiten M. Arvio äidinkielen taidoista: pojat huonoja kirjoittajia. Helsingin Sanomat Niemi M. Iso-Niilo ja Pikku-Niilo. Duodecim 1993;109:18 9. Suomen Lääkäriliitto. Suomen lääkärit Helsinki: Suomen Lääkäriliitto, Tavast P. Lääkäri liikuntaneuvojana? Duodecim 2002;118: TERO KIVELÄ, dosentti, osastonylilääkäri HYKS:n silmätautien klinikka PL 220, HUS 2367