RahaRääseikkö Pakurikäävän. tuottaminen. Henri Vanhanen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "RahaRääseikkö Pakurikäävän. tuottaminen. Henri Vanhanen"

Transkriptio

1 RahaRääseikkö Pakurikäävän luonnonkierto ja tuottaminen Henri Vanhanen

2 Pakurikääpä Pakurikääpä (Inonotusobliquus) (Hymenochaetaceae) on Suomessa lehtipuilla yleisenä esiintyvä lahottajasieni Erittäin aggressiivinen primäärinen patogeeni joka kykenee yksistään aiheuttamaan puun kuoleman eikä se tarvitse esim. hyönteisiä tai muita sieniä heikentämään puuta ennen iskeytymistään Pakurin kansanlääkinnällinen käyttö on ollut erittäin runsasta etenkin Venäjällä, Kiinassa, Japanissa, Koreassa sekä myös Baltiassa että Pohjoismaissa Pakurin ja sen bioaktiivisten aineiden lääkekäyttö on saanut pohjaa tieteellisistä tutkimuksista jo viime vuosisadan puolesta välistä lähtien.

3 Pakurikäävän luonnonkierto Sienen tarttuminen puuhun vaatii puun vioittuman jonka sienen itiöt infektoivat Huomattavasti runsaslukuisempi Fennoskandian pohjoisosissa, jossa kovat pakkaset aiheuttavat puihin pakkashalkeamia ja lumivioituksia Pohjois-Ruotsissa 30% lahonneista koivuista on pakurin lahottamaa, kun vastaava lukema Etelä-Ruotsissa on vain 6% Jo Keski-Euroopasssa sieni on harvinainen ja sen esiintymät rajoittuvat vuoristo-alueille

4 Pakurikäävän luonnonkierto Sieni tunkeutuu mantopuuhun ja levitessään se kykenee syrjäyttämään muut puussa elävät lahottajasienet Tartunnan jälkeen puu kuolee noin 7-12 vuodessa, jonka jälkeen puun kuoren alle muodostuu yksivuotiset itiöemät Pakurikäävän itiöemät kehittyvät vasta puun kuoltua Pakurikäävän aiheuttama musta ja lohkeileva pahka, eli pakuri ei ole sienen itiöemä vaan erillinen sienen ja puun vuorovaikutuksesta syntyvä puun kasvain Pakurikäävän tartuttamassa puussa voi olla kymmenittäin näitä kasvaimia Yksittäisten kasvaimien koko voi vaihdella sormenpäänkokoisesta aina useiden kilojen painoisiin

5 Pakurikääpä muodostaa pakuriksi kutsuttuja kasvaimia Pakurikäävän itiöt iskeytyvät vioittuneeseen koivuun, kuvassa pakkashalkeama Kanelinruskea/harmaa itiöemä muodostuu vasta puun kuoltua ja häviää/tulee syödyksi nopeasti

6 Pakurin tuottaminen luonnonesiintymistä ja viljelyllä Kerääminen luonnonesiintymistä Kerääminen EI kuulu jokamiehenoikeuksiin ja vaatii luvan metsänomistajalta -> Ongelmat lupien saannissa? Puoliviljely Elävien koivujen vioittaminen -> tartunta ja pakurin tuotanto hyvin epävarmaa Viljely Puhdasviljelmien tuottaminen eristämällä pakurikääpätartunnan saaneista koivuista ja valikoitujen puhdasviljelmien ymppääminen valikoituihin koivuihin Pakurinviljelyn kehittäminen ja siinä onnistuminen takaisi merkittävän lisäarvon metsätalouskäytön ulkopuolella oleville alueille ja loisi uutta luonnontuotealan yritystoimintaa Suomeen

7 Pakurin tuottaminen viljelyllä Puhdasviljelmä Ymppääminen koivuun Pakurikäävällä ympätyn koivun kaataminen ja jatkohyödyntäminen tahattoman leviämisen estämiseksi ennen itiöemän muodostumista Pakurin kerääminen myyntiin elävästä puusta edellytys laadukkaalle ja pilaantumattomalle pakurille

8 Pakurin tuottaminen luonnonesiintymistä ja viljelyllä Pelkästään pakurin organisoitu kerääminen voi tuoda pohjoisille alueille uuden sivutulolisän, mutta metsätaloudelliselta arvoltaan vähäisten koivikoiden omistajille suunnitelmallinen pakurintuotto voi olla merkittävä tulonlisä -> vaikeaa ja epävarmempaa perustaa laajamittaista jalostustoimintaa joka nostaisi tuotteesta saatavaa loppuarvoa Tehokkaasti ympättynä, yksittäinen koivu voisi teoriassa tuottaa n. 400 g pakuria metriä kohden laskettuna jos arviointiperusteena käytetään esim. siitakesienen tuottoa japanilaisessa tammessa. Yksittäisestä puusta voisi näin saada myytävää pakuria jopa noin 8 kg -> saatavuuden varmistaminen

9 Pakurin tuottaminen viljelyllä Missä mennään? - Eristetyt puhdasviljelmät - Koeviljelmät Tutkimuksessa mukana:

10 Kiitoksia mielenkiinnostanne!

Pakurikäävän viljelymahdollisuudet Suomessa.

Pakurikäävän viljelymahdollisuudet Suomessa. Pakurikäävän viljelymahdollisuudet Suomessa. Luonnontuotealan tutkimusseminaari 11.11.2015 Esa Laine, MMM Pakurikääpä (Inonotus obliquus) Pohjoisella pallonpuoliskolla tavattava lehtipuiden lahottajasieni.

Lisätiedot

Pakurikäävän viljelymahdollisuudet Suomessa.

Pakurikäävän viljelymahdollisuudet Suomessa. Pakurikäävän viljelymahdollisuudet Suomessa. Luonnontuotealan tutkimusseminaari 11.11.2015 Esa Laine, MMM Pakurikääpä (Inonotus obliquus) Pohjoisella pallonpuoliskolla tavattava lehtipuiden lahottajasieni.

Lisätiedot

Sienten viljely osana luomumetsätaloutta

Sienten viljely osana luomumetsätaloutta Sienten viljely osana luomumetsätaloutta Henri Vanhanen Vanhempi tutkija, Luonnonvarakeskus (Luke), JOENSUU 029 532 6609, henri.vanhanen@luke.fi https://www.researchgate.net/profile/henri_vanhanen2 1 Teppo

Lisätiedot

Pakurikäävän anatomia

Pakurikäävän anatomia Pakurikäävän anatomia Pakurikääpä Inonotus obliquus Tieteellinen luokittelu Domeeni: Aitotumaiset (Eucarya) Kunta: Sienet (Fungi) Kaari: Kantasienet (Basidiomycota) Alakaari: Avokantaiset (Agaricomycetes)

Lisätiedot

Metsien raaka-aineiden yhteistuotannon edut

Metsien raaka-aineiden yhteistuotannon edut Metsien raaka-aineiden yhteistuotannon edut Jari Miina ja Mikko Kurttila Luonnonvarakeskus (Luke) Uusia tuotteita metsästä seminaari 29.3.2017 Rovaniemi Puun ja luonnontuotteiden yhteistuotanto Onko yhteistuotanto

Lisätiedot

Helsingin puistojen kääpiä. Sami Kiema, Heikki Kotiranta ja Kaarina Heikkonen

Helsingin puistojen kääpiä. Sami Kiema, Heikki Kotiranta ja Kaarina Heikkonen Helsingin puistojen kääpiä, ja Kaarina Heikkonen 1 Useimmat käävät ovat lahottajia Käävät ovat sieniä, jotka koostuvat sienirihmastosta ja itiöemistä. Rihmasto on näkymättömissä puun sisällä tai maaperässä.

Lisätiedot

Metsien luonnontuotteita kuvaaville malleille on tarve

Metsien luonnontuotteita kuvaaville malleille on tarve Metsien luonnontuotteita kuvaaville malleille on tarve Jari Miina, Henri Vanhanen ja Mikko Kurttila Luke Joensuu Metsätieteen päivä, Taksaattoriklubi 19.1.216 Käyttölisenssi: CC BY 4. Heikot signaalit

Lisätiedot

Metsät, metsätalous ja luonnontuoteala

Metsät, metsätalous ja luonnontuoteala Metsät, metsätalous ja luonnontuoteala Marko Ämmälä Tammela 5.6.2019 Euroopan metsäpeitteisin valtio Metsät mahdollisuutena Metsät peittävät 33 % Euroopan ja 73% Suomen pinta-alasta Suomessa käytetään

Lisätiedot

Metsänomistajat osaksi luonnontuotealan tuottajaverkostoa

Metsänomistajat osaksi luonnontuotealan tuottajaverkostoa Lumen 3/2017 TEEMA-ARTIKKELI Metsänomistajat osaksi luonnontuotealan tuottajaverkostoa Seija Niemi, projektipäällikkö, tuntiopettaja, Teollisuuden ja luonnonvarojen osaamisala, Lapin ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Tunne puuraaka-aineen lahoviat

Tunne puuraaka-aineen lahoviat Tunne puuraaka-aineen lahoviat Alkusanat Tämän oppaan tarkoituksena on helpottaa sellutehtaille tulevan raaka-aineen lahovikojen tunnistamista. Opas antaa tietoa puunhankinnassa, puun mittauksessa ja vastaanotossa

Lisätiedot

Satomalleista metsän tuoton optimointiin ja käsittelysuosituksiin

Satomalleista metsän tuoton optimointiin ja käsittelysuosituksiin Satomalleista metsän tuoton optimointiin ja käsittelysuosituksiin Mikko Kurttila, Jari Miina, Veera Tahvanainen & Henri Vanhanen Luke Joensuu Digitalisaatio ja teknologia luonnontuotealalla, Arktisten

Lisätiedot

Lisää segmenttipuusta

Lisää segmenttipuusta Luku 24 Lisää segmenttipuusta Segmenttipuu on monipuolinen tietorakenne, joka mahdollistaa monenlaisten kyselyiden toteuttamisen tehokkaasti. Tähän mennessä olemme käyttäneet kuitenkin segmenttipuuta melko

Lisätiedot

UUSIA TUOTTEITA METSÄSTÄ

UUSIA TUOTTEITA METSÄSTÄ UUSIA TUOTTEITA METSÄSTÄ SEMINAARI 29.03.2017 ROVANIEMI, LAPIN AMK PALJON PUHETTA PAKURISTA METSÄNOMISTAJIEN NÄKEMYS 4/4/2017 Pro Pakuri Finland ry / Hannu Piispanen 1 PUHEENAIHEITA Pakuri Suomesta Pro

Lisätiedot

Napapiirin luontokansio

Napapiirin luontokansio Puolipilvistä, sanoi etana ja näytti vain toista sarvea Tutki säätilaa metsässä ja suolla ja vertaa tuloksia. Säätilaa voit tutkia mihin vuodenaikaan tahansa. 1. Mittaa a) ilman lämpötila C b) tuulen nopeus

Lisätiedot

Tehokkuutta istutukseen! M-Planter Oy +358 400 120 349

Tehokkuutta istutukseen! M-Planter Oy +358 400 120 349 Tehokkuutta istutukseen! M-Planter Oy +358 400 120 349 antti@m-planter.fi www.m-planter.fi Manuaalisesta istutustyöstä, koneelliseen istutukseen Tarinamme alkaa 1970-luvulta, jolloin aloitimme maanmuokkaus-

Lisätiedot

Teema: Mom Ruokaketjun kehittäminen sekä Pro Pakurin toiminta ja hankkeet vuonna 2018

Teema: Mom Ruokaketjun kehittäminen sekä Pro Pakurin toiminta ja hankkeet vuonna 2018 Teema: Mom. 30.20.47 Ruokaketjun kehittäminen sekä Pro Pakurin toiminta ja hankkeet vuonna 2018 Asia: HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018 Aika: keskiviikko

Lisätiedot

Juurikääpä eri-ikäisrakenteisissa metsiköissä

Juurikääpä eri-ikäisrakenteisissa metsiköissä Juurikääpä eri-ikäisrakenteisissa metsiköissä Tuula Piri Metsäntutkimuslaitos Taimitarhapäivät 2014, Jyväskylä Puulajeistamme kuusi pärjää parhaiten eri-ikäisrakenteisessa metsikössä, koska se on puolivarjopuu.

Lisätiedot

Epäyhtälön molemmille puolille voidaan lisätä sama luku: kaikilla reaaliluvuilla a, b ja c on voimassa a < b a + c < b + c ja a b a + c b + c.

Epäyhtälön molemmille puolille voidaan lisätä sama luku: kaikilla reaaliluvuilla a, b ja c on voimassa a < b a + c < b + c ja a b a + c b + c. Epäyhtälö Kahden lausekkeen A ja B välisiä järjestysrelaatioita A < B, A B, A > B ja A B nimitetään epäyhtälöiksi. Esimerkiksi 2 < 6, 9 10, 5 > a + + 2 ja ( + 1) 2 2 + 2 ovat epäyhtälöitä. Epäyhtälössä

Lisätiedot

Uusi ajanvarausjärjestelmä

Uusi ajanvarausjärjestelmä Uusi ajanvarausjärjestelmä Koulutus, testaus ja käyttöönotto Maria Nieminen / Etäpalvelun infopäivä 27.10.2015 Uuden ajanvarausjärjestelmän käyttöönotto Uusi ajanvarausjärjestelmä korvaa nykyisen ajanvarauskäytännön

Lisätiedot

Saarijärvi i 25.1.2011 Merja Paakkari, Hafmex Wind Oy

Saarijärvi i 25.1.2011 Merja Paakkari, Hafmex Wind Oy Saarijärvi i 25.1.2011 Merja Paakkari, Hafmex Wind Oy Esityksen sisältö Hafmex Wind Oy Sli Selvityksen sisältö iälö Alueiden läpikäynti Verkkokysymykset Ehdotetut alueet jatkotarkasteluihin Hafmex Wind

Lisätiedot

Aasianrunkojäärä. Tilanne Vantaalla 18.11.2015

Aasianrunkojäärä. Tilanne Vantaalla 18.11.2015 Aasianrunkojäärä Tilanne Vantaalla 18.11.2015 Aino-Maija Alanko 18.11.2015 Sisällys Yleistä aasianrunkojäärästä Tilannekatsaus Kivipyykintien esiintymäpaikasta Kartoitukset Jatkotoimenpiteet Aino-Maija

Lisätiedot

Lahon aste Yhteensä Pysty- Maa- Yhteensä Pysty- Maa-

Lahon aste Yhteensä Pysty- Maa- Yhteensä Pysty- Maa- Liitetaulukko 43. Kuolleen puuston tilavuus lahon asteen mukaan metsä- ja kitumaalla. Ahvenanmaa Mänty 110 29 139 16 13 29 10 22 32 0 10 10 6 137 80 216 Kuusi 65 24 89 24 19 43 5 13 18 0 10 10 12 94 78

Lisätiedot

KOTONA, KOULUSSA JA KAUPUNGISSA

KOTONA, KOULUSSA JA KAUPUNGISSA JAKSO ❶2 3 4 5 6 KOTONA, KOULUSSA JA KAUPUNGISSA 4 OLETKO MIETTINYT: Miten sinä voit vaikuttaa omalla toiminnallasi ympäristöösi? Miten kasvit voivat kasvaa niin monenlaisissa paikoissa? Miten kasvien

Lisätiedot

Pakuri metsän musta kulta - Arvokääpien kasvatus

Pakuri metsän musta kulta - Arvokääpien kasvatus Pakuri metsän musta kulta - Arvokääpien kasvatus 1. 2. 3. Arvokääpien kasvatuksen esittely Miksi kasvattaa arvokääpiä? Miten arvokääpiä kasvatetaan? 3.1 Teoriaa ja tutkimuksia 3.2 Pakurikäävän viljely

Lisätiedot

Sanginjoen ulkometsän metsien ja ympäristönhoidon kehittäminen

Sanginjoen ulkometsän metsien ja ympäristönhoidon kehittäminen Sanginjoen ulkometsän metsien ja ympäristönhoidon kehittäminen Sanginjoen ulkometsän metsien ja ympäristönhoidon kehittäminen Tehdyt selvitykset Linnustoselvitys Kääväkässelvitys Jäkäläselvitys Pukilokasviselvitys

Lisätiedot

Veneilijän merenkulkuoppi I Saaristonavigointi 12 painos Korjauksia 2016.09.01

Veneilijän merenkulkuoppi I Saaristonavigointi 12 painos Korjauksia 2016.09.01 Veneilijän merenkulkuoppi I Saaristonavigointi 12 painos Korjauksia 2016.09.01 Sivu 13. Esimerkissä esitetyn paikan latitudi pitää olla 63 55,90 N Sivu 18. Korjaa kolmas ranskalainen viiva arvo, E (itään)

Lisätiedot

Puun monipuolinen jalostus on ratkaisu ympäristökysymyksiin

Puun monipuolinen jalostus on ratkaisu ympäristökysymyksiin Puun monipuolinen jalostus on ratkaisu ympäristökysymyksiin Metsätieteen päivät Metsäteollisuus ry 2 Maailman metsät ovat kestävästi hoidettuina ja käytettyinä ehtymätön luonnonvara Metsien peittävyys

Lisätiedot

H e l s i n g i n l u o n n o n m o n i m u o t o i s u u s. Kääpien merkitys luonnon toiminnassa. Kaarina Heikkonen, Sami Kiema, Heikki Kotiranta

H e l s i n g i n l u o n n o n m o n i m u o t o i s u u s. Kääpien merkitys luonnon toiminnassa. Kaarina Heikkonen, Sami Kiema, Heikki Kotiranta H e l s i n g i n l u o n n o n m o n i m u o t o i s u u s Kääpien merkitys luonnon toiminnassa Kaarina Heikkonen, Sami Kiema, Heikki Kotiranta Luonnontilaisessa metsässä on paljon lahopuuta ja runsaasti

Lisätiedot

Etelä-Suomen metsäverkkohanke

Etelä-Suomen metsäverkkohanke Etelä-Suomen metsäverkkohanke Esko Laitinen Metsänomistajien liitto Etelä-Suomi Taloustutkimus Oy:n vuonna 2010 tekemään tutkimukseen vastasi noin 1500 metsänomistajaa. Heidän tyytyväisyytensä metsäalan

Lisätiedot

Diskreetit rakenteet

Diskreetit rakenteet Diskreetit rakenteet 811120P 5 op 7. Oulun yliopisto Tietojenkäsittelytieteiden laitos 2015 / 2016 Periodi 1 Mikä on verkko? verkko (eli graafi) koostuu solmuista ja väleistä, jotka yhdistävät solmuja

Lisätiedot

Jousen jaksonaikaan vaikuttavat tekijät

Jousen jaksonaikaan vaikuttavat tekijät 1 Jousen jaksonaikaan vaikuttavat tekijät Jarmo Vestola Koulun nimi Fysiikka luonnontieteenä FY5-Työseloste 6.2.2002 Arvosana: K (9) 2 1. Tutkittava ilmiö Tehtävänä oli tutkia mitkä tekijät vaikuttavat

Lisätiedot

Kuusen siementen sienet

Kuusen siementen sienet Kuusen siementen sienet Katri Himanen Metla Suonenjoki Nordgen tuhoteemapäivä Vantaa 18.3.2010 Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Kaupallisten

Lisätiedot

Toimiva raaka-aineketju luonnontuotealan kehityksen perustana

Toimiva raaka-aineketju luonnontuotealan kehityksen perustana Toimiva raaka-aineketju luonnontuotealan kehityksen perustana Luonnontuotealan koordinaatiohanke LUMOA Kokkola 15.3.2018, MMM Juha Rutanen Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, Seinäjoki Luonnontuotealan

Lisätiedot

testo 606-1 Käyttöohje

testo 606-1 Käyttöohje testo 606-1 Käyttöohje FIN 2 Pikaohje testo 606-1 Pikaohje testo 606-1 1 Suojakansi: käyttöasento 2 Mittauspiikit 3 Näyttö 4 Toimintonäppäimet 5 Paristokotelo (laitteen takana) 6 Laitteen toimintatestausnastat

Lisätiedot

Puusta Proteiinia? Henri Vanhanen. KoneAgria - Vaihtoehtoiset proteiinilähteet , Jyväskylä

Puusta Proteiinia? Henri Vanhanen. KoneAgria - Vaihtoehtoiset proteiinilähteet , Jyväskylä Puusta Proteiinia? KoneAgria - Vaihtoehtoiset proteiinilähteet 11.10.2018, Jyväskylä Henri Vanhanen Tutkija, Luonnonvarakeskus (Luke), Yliopistonkatu 6, 80100 JOENSUU 029 532 6609, henri.vanhanen@luke.fi

Lisätiedot

Suunnistaminen peukalokompassilla Peukalokompasseissa on eroa

Suunnistaminen peukalokompassilla Peukalokompasseissa on eroa Suunnistaminen peukalokompassilla Peukalokompasseissa on eroa Pyörivä neularasia Kiinteä neularasia, Vain neula pyörii. Eikä mitään ylimääräisiä merkintöjä. Vain tuo musta suuntaviiva levyn reunassa. Pyörivällä

Lisätiedot

Rotstop-kantokäsittelyaineen vaikutus hakattuun puutavaraan

Rotstop-kantokäsittelyaineen vaikutus hakattuun puutavaraan Ryhmähanke Rotstop-kantokäsittelyaineen vaikutus hakattuun puutavaraan Markku Mäkelä Kari Korhonen Metsätehon raportti 54 30.4.1998 Rotstop-kantokäsittelyaineen vaikutus hakattuun puutavaraan Markku Mäkelä

Lisätiedot

Hallintarekisteröityjen osakkaiden äänestäminen (yht. 7 osakasta, 1 943 198 ääntä)

Hallintarekisteröityjen osakkaiden äänestäminen (yht. 7 osakasta, 1 943 198 ääntä) Hallintarekisteröityjen osakkaiden äänestäminen (yht. 7 osakasta, 1 943 198 ääntä) Nro Asiakohta Puoltavat äänet 1 Hallituksen ehdotus osingon jakamisesta Vastustavat äänet Tyhjät äänet 1 943 198 0 0 OKMETIC

Lisätiedot

METALLITUOTTEIDEN MAALAUS

METALLITUOTTEIDEN MAALAUS METALLITUOTTEIDEN MAALAUS ESIKÄSITTELYN VALINTA Copyright Isto Jokinen 1 ESIKÄSITTELYN TARKOITUS Esikäsittelyn tulee poistaa kaikki sellainen pinnalla oleva epäpuhtaus joka haittaa haluttua maalaustulosta.

Lisätiedot

lähteitä, mitä kirjoittaja on käyttänyt. Ja meille on helpompi nähdä ne, kun me jatkossa tutkimme evankeliumeja.

lähteitä, mitä kirjoittaja on käyttänyt. Ja meille on helpompi nähdä ne, kun me jatkossa tutkimme evankeliumeja. 1 Talmud tutuksi Aloittelemme opetusten sarjaa jossa käsittelemme juutalaisia lähteitä. Siihen sisältyy sekä Talmudin että Midrashin lähteitä. Joskus kun uskovainen kristitty kuulee sanan Talmud, niin

Lisätiedot

Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa

Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa Pohjois-Suomi Ohje hakkuukoneen kuljettajalle HARVENNUKSEN TAVOITTEET Harvennuksen tavoitteena on keskittää metsikön puuntuotoskyky terveisiin,

Lisätiedot

Tunnistaminen. Kolme yksinkertaista nyrkkisääntöä pakurin tunnistamiseen:

Tunnistaminen. Kolme yksinkertaista nyrkkisääntöä pakurin tunnistamiseen: Tunnistaminen Puunmyötäisen pakurikasvannaisen pinta on mureneva ja väriltään pikimusta. Pakurin sisäpinta on väriltään kahvinruskea, oranssinvivahteinen ja koostumukseltaan korkkimainen. Talvella jäätyneen

Lisätiedot

Biologisten kokoelmien merkitys lajien uhanalaisuuden arvioinnissa

Biologisten kokoelmien merkitys lajien uhanalaisuuden arvioinnissa Biologisten kokoelmien merkitys lajien uhanalaisuuden arvioinnissa Uhanalaisuusarvioinnin tulosten julkistamisseminaari 1.12.2010, Säätytalo, Helsinki Esityksen rakenne 1. Mitä biologiset kokoelmat ovat?

Lisätiedot

Metsien uudet tuotteet uusia ratkaisuja tulonlähteisiin

Metsien uudet tuotteet uusia ratkaisuja tulonlähteisiin Metsien uudet tuotteet uusia ratkaisuja tulonlähteisiin Ilmastoviisaita ratkaisuja resurssitehokkuudesta Henri Vanhanen, Jukka Tikkanen, Matti Vaara, Jari Miina, Veera Tahvanainen, Susanne Heiska & Mikko

Lisätiedot

Luennon 2 oppimistavoitteet RUNGON RAKENNE PUU. Elävä puu ja puuaineksen muodostuminen. Puu-19.210 Puun rakenne ja kemia

Luennon 2 oppimistavoitteet RUNGON RAKENNE PUU. Elävä puu ja puuaineksen muodostuminen. Puu-19.210 Puun rakenne ja kemia Elävä puu ja puuaineksen muodostuminen Puu-19.210 Puun rakenne ja kemia Luennon 2 oppimistavoitteet Osaat nimetä ja tunnistaa puun eri osat (latvusto, runko, oksat, sisäoksat, juuret). Tunnistat ja osaat

Lisätiedot

Helsingin luonnon monimuotoisuus. Kääpien merkitys luonnon toiminnassa. Kaarina Heikkonen, Sami Kiema, Heikki Kotiranta

Helsingin luonnon monimuotoisuus. Kääpien merkitys luonnon toiminnassa. Kaarina Heikkonen, Sami Kiema, Heikki Kotiranta Helsingin luonnon monimuotoisuus Kääpien merkitys luonnon toiminnassa Kaarina Heikkonen, Sami Kiema, Heikki Kotiranta Luonnontilaisessa metsässä on paljon lahopuuta ja runsaasti kääpiä. MARKKU HEINONEN

Lisätiedot

Proteiinia puusta Mitä ihmettä?

Proteiinia puusta Mitä ihmettä? Proteiinia puusta Mitä ihmettä? Henri Vanhanen, Marika Laurila, Veera Tahvanainen* (henri.vanhanen@luke.fi) www.researchgate.net/profile/ Henri_Vanhanen2 *Esittäjä 1 Teppo Tutkija Historian havinaa Suomalainen

Lisätiedot

Metsistä saa muutakin kuin puuta

Metsistä saa muutakin kuin puuta Metsistä saa muutakin kuin puuta Rainer Peltola Luonnonvarakeskus Mitä muuta? Tuotteita: Luonnontuotteita, riistaa, makeaa vettä, energiaa Säätelyä: Hengitysilmaa, ilmaston säätelyä, tulvien tasausta,

Lisätiedot

Metsien luonnontuotteiden tuottaminen ja luomusertifiointi. Luomua ja luonnontuotteita metsävaratietoihin-hanke (LULUME)

Metsien luonnontuotteiden tuottaminen ja luomusertifiointi. Luomua ja luonnontuotteita metsävaratietoihin-hanke (LULUME) Metsien luonnontuotteiden tuottaminen ja luomusertifiointi Luomua ja luonnontuotteita metsävaratietoihin-hanke (LULUME) Lämpöyrittäjyyspäivä 29.3.2019 Luomua ja luonnontuotteita metsävaratietoihin -hanke

Lisätiedot

Yhdessä yritysten puolesta! Kuljetustuki ja dieselvero

Yhdessä yritysten puolesta! Kuljetustuki ja dieselvero Yhdessä yritysten puolesta! Kuljetustuki ja dieselvero Suomi on saari (pois lukien Venäjän vienti) -> 90 % Suomen viennistä kulkee satamien kautta Yritysten sijaintipaikkaan ja toimintaedellytyksiin vaikuttavat

Lisätiedot

Sonera Roaming Desk Research. TeliaSonera Finland Oyj. Raportti. Sonera Roaming Desk Research TNS 27.04.2016 220107223

Sonera Roaming Desk Research. TeliaSonera Finland Oyj. Raportti. Sonera Roaming Desk Research TNS 27.04.2016 220107223 TeliaSonera Finland Oyj Hintavertailun toteutus Roaming-hintavertailu tehtiin kolmen eri operaattorin valikoitujen liittymien kesken kuudessa maassa ja viidessä eri käyttötapauksessa. Hinnat kerättiin

Lisätiedot

Johdatus diskreettiin matematiikkaan Harjoitus 7, 28.10.2015

Johdatus diskreettiin matematiikkaan Harjoitus 7, 28.10.2015 Johdatus diskreettiin matematiikkaan Harjoitus 7, 28.10.2015 1. Onko olemassa yhtenäistä verkkoa, jossa (a) jokaisen kärjen aste on 6, (b) jokaisen kärjen aste on 5, ja paperille piirrettynä sivut eivät

Lisätiedot

Uudistamistuloksen varmistaminen

Uudistamistuloksen varmistaminen Uudistamistuloksen varmistaminen Suometsien uudistaminen seminaari 3.12.2014 Seinäjoki MMT Timo Saksa Metsäntutkimuslaitos Taimikonhoidon ABC Havupuutaimikot Pintakasvillisuuden torjunta - ensimmäiset

Lisätiedot

TEM Toimialapalvelu Luonnontuoteala kasvaa ja monipuolistuu

TEM Toimialapalvelu Luonnontuoteala kasvaa ja monipuolistuu TEM Toimialapalvelu Luonnontuoteala kasvaa ja monipuolistuu Arktisten Aromien 25-vuotisjuhlaseminaari 18.6.2018 Anne Ristioja, Lapin ELY-keskus Luonnontuoteala kehittyy osana biotaloutta Suomen biotalousstrategian

Lisätiedot

Dynaaminen optimointi

Dynaaminen optimointi Dynaaminen optimointi Tapa ratkaista optimointitehtävä Tehtävä ratkaistaan vaiheittain ja vaiheet yhdistetään rekursiivisesti Perustuu optimaalisuusperiaatteeseen: Optimaalisen ratkaisupolun loppuosa on

Lisätiedot

Venäjän n raakapuun vienti Pohjois-Eurooppaan

Venäjän n raakapuun vienti Pohjois-Eurooppaan Venäjän n raakapuun vienti Pohjois-Eurooppaan Muuttuva Venäjä -metsäseminaari Joensuu 7.5.21 Jari Viitanen Metla Sisällys Raakapuun vienti Venäjältä 1992 28 Venäläisen raakapuun viennin globaali jakautuminen

Lisätiedot

PUUN LAADUN SÄILYTTÄMINEN

PUUN LAADUN SÄILYTTÄMINEN PUUN LAADUN SÄILYTTÄMINEN Kylmävarastointi 1 Kylmävarastointi Kylmävarastointia käytetään kuusihiomopuun, koivuvaneri- ja havutukkien laatumuutosten estämiseen Kylmävarastot tehdään tammi-maaliskuussa

Lisätiedot

Luonnontuotteet vientivaltteina & Luonnonyrttioppaan esittely. FT Anni Koskela Arktiset Aromit ry

Luonnontuotteet vientivaltteina & Luonnonyrttioppaan esittely. FT Anni Koskela Arktiset Aromit ry Luonnontuotteet vientivaltteina & Luonnonyrttioppaan esittely FT Anni Koskela Arktiset Aromit ry Arktiset Aromit ry Luonnontuotealan valtakunnallinen toimialajärjestö, perustettu v. 1993 Tavoitteena edistää

Lisätiedot

Katso-palvelun siirto VRK:lle

Katso-palvelun siirto VRK:lle Miten? Mikä muuttuu? Katson omistajan vaihdos pähkinän kuoressa: Katso-palvelun hallinta siirtyy vuoden 2017 alusta Verohallinnolta Väestörekisterikeskukselle. Siirto perustuu 1.7.2016 voimaan tulevaan

Lisätiedot

VILOLIX -NUOLUKIVET TERVE PÖTSI - TEHOKAS TUOTANTO. Helppo ja yksilöllinen annostelu

VILOLIX -NUOLUKIVET TERVE PÖTSI - TEHOKAS TUOTANTO. Helppo ja yksilöllinen annostelu VILOLIX-NUOLUKIVET TERVE PÖTSI - TEHOKAS TUOTANTO Helppo ja yksilöllinen annostelu AINUTLAATUISET VILOLIX-NUOLUKIVET Vilolix-nuolukivien valmistusmenetelmä on ainutlaatuinen, patentoitu ja sertifioitu.

Lisätiedot

Matti Kärkkäinen professori (emeritus) Ugrilainen klubi 15.4.2011 klo 12 Helsinki, Katajanokan kasino

Matti Kärkkäinen professori (emeritus) Ugrilainen klubi 15.4.2011 klo 12 Helsinki, Katajanokan kasino Mihin Suomen puu tulisi käyttää? Matti Kärkkäinen professori (emeritus) Ugrilainen klubi 15.4.211 klo 12 Helsinki, Katajanokan kasino Nykytilanteesta ei pidä tehdä hätiköityjä päätelmiä Matti Kärkkäinen

Lisätiedot

Yleinen osa - Kuntoutuksessa tukena,

Yleinen osa - Kuntoutuksessa tukena, Yleinen osa - Kuntoutuksessa tukena, muutoksessa mukana Anneli Louhenperä Ma. kehittämispäällikkö 25.11.2015 1 Esityksen sisältö Kertausta: Mikä on standardi ja miksi sitä tarvitaan Diat 3 7 Muutokset:

Lisätiedot

Metsä Group Jyväskylän hankintapiiri 01.03.2016. 23.6.2016 Esityksen nimi

Metsä Group Jyväskylän hankintapiiri 01.03.2016. 23.6.2016 Esityksen nimi Metsä Group Jyväskylän hankintapiiri 01.03.2016 2 23.6.2016 Esityksen nimi Äänekosken biotuotetehdashanke Piiripäällikkö Matti Rossi, Metsä Group Metsä- ja viherpäivät, Jyväskylä, 7.-8.6.2016 Avainluvut

Lisätiedot

UPM OYJ TAMMELAN PÄÄJÄRVI LUONTOSELVITYKSEN TARKISTUS

UPM OYJ TAMMELAN PÄÄJÄRVI LUONTOSELVITYKSEN TARKISTUS UPM OYJ TAMMELAN PÄÄJÄRVI LUONTOSELVITYKSEN TARKISTUS UPM OYJ TAMMELAN PÄÄJÄRVI LUONTOSELVITYKSEN TARKISTUS 29.4 2012 Eräitä tarkistuksia Maastotarkistukset Syksyllä 2011 (19.9) ja keväällä 2012 suoritettiin

Lisätiedot

Metsä- ja puuala. Hämeen alueellinen verkostopäivä Tapani Pöykkö

Metsä- ja puuala. Hämeen alueellinen verkostopäivä Tapani Pöykkö Metsä- ja puuala Hämeen alueellinen verkostopäivä 20.1.2016 Tapani Pöykkö Hämeen metsävarat Metsätalousmaata on Kanta- ja Päijät-Hämeessä kaikkiaan noin 620 000 hehtaaria, joista valtaosa on yksityisten

Lisätiedot

Liito-orava kartoitus Nouvanlahden ulkoilualueelle sekä eteläisen Kilpijärven länsirannalle.

Liito-orava kartoitus Nouvanlahden ulkoilualueelle sekä eteläisen Kilpijärven länsirannalle. Liito-orava kartoitus Nouvanlahden ulkoilualueelle sekä eteläisen Kilpijärven länsirannalle. Tarmo Saastamoinen 2010. Kuva.1 Kaatunut kuusenrunko Nouvanlahdesta. LIITO-ORAVA: Liito-orava (pteromys volans)on

Lisätiedot

Miten kasvattaa metsätalouden tuottoja eheyttämällä metsäluontoa?

Miten kasvattaa metsätalouden tuottoja eheyttämällä metsäluontoa? Miten kasvattaa metsätalouden tuottoja eheyttämällä metsäluontoa? Iso osa Suomen metsistä on huonolla tolalla: metsätalous on valjastettu tuottamaan yksipuolisesti halpaa sellua tai keskinkertaista sahatavaraa.

Lisätiedot

Graafinen ohjeisto (27.6.2013)

Graafinen ohjeisto (27.6.2013) Graafinen ohjeisto (27.6.2013) Merkki Logotyyppi Alateksti Tunnus Lapin AMK:n tunnus koostuu kolmesta osasta: logotyypistä (Lapin AMK -teksti), merkistä ja englanninkielisestä alatekstistä. Tunnuksen minimileveys

Lisätiedot

OHJE YRITYSVAIKUTUSTEN ARVIOINNISTA

OHJE YRITYSVAIKUTUSTEN ARVIOINNISTA 10.3.2015 HL / 11.3.2015 AV / 20.3.2015 AT Khall liite 3 Kh 7.4.2015 OHJE YRITYSVAIKUTUSTEN ARVIOINNISTA Suomussalmen kunnan päätöksenteossa otetaan käyttöön yritysvaikutusten arviointi. Ohjeet yritysvaikutusten

Lisätiedot

Biopolttoaineet ovat biomassoista saatavia polttoaineita Biomassat ovat fotosynteesin kautta syntyneitä eloperäisiä kasvismassoja

Biopolttoaineet ovat biomassoista saatavia polttoaineita Biomassat ovat fotosynteesin kautta syntyneitä eloperäisiä kasvismassoja Biopolttoaineet ovat biomassoista saatavia polttoaineita Biomassat ovat fotosynteesin kautta syntyneitä eloperäisiä kasvismassoja 1 Miksi kotimaista metsäenergiaa? Metsäenergian käyttöä puoltavat mittavat

Lisätiedot

Perinteisen puuntuotannon rinnalle on viime

Perinteisen puuntuotannon rinnalle on viime Metsätieteen aikakauskirja 1/2011 Elina Peuhu ja Juha Siitonen Ontot puistopuut ovat merkittävä elinympäristö monimuotoiselle lahopuueliöstölle Lahopuu ja monimuotoisuus Perinteisen puuntuotannon rinnalle

Lisätiedot

Ensiharvennus vai uudistaminen aggressiivinen tervasroso mäntytaimikoiden ja nuorten metsien kimpussa

Ensiharvennus vai uudistaminen aggressiivinen tervasroso mäntytaimikoiden ja nuorten metsien kimpussa Ensiharvennus vai uudistaminen aggressiivinen tervasroso mäntytaimikoiden ja nuorten metsien kimpussa Risto Jalkanen Metla, Rovaniemi 11.12.2014 Tervasroson aiheuttama pienaukko Kuohunki, Rovaniemi 14.9.2010

Lisätiedot

Tuontipuu energiantuotannossa

Tuontipuu energiantuotannossa Tuontipuu energiantuotannossa Yliaktuaari Esa Ylitalo Luonnonvarakeskus,Tilastopalvelut Koneyrittäjien Energiapäivät 2017 Hotelli Arthur Metsähakkeen käyttö lämpö- ja voimalaitoksissa 2000 2015 milj. m³

Lisätiedot

Metsästä energiaa. Kestävän kehityksen kuntatilaisuus. Sivu 1

Metsästä energiaa. Kestävän kehityksen kuntatilaisuus. Sivu 1 Metsästä energiaa Kestävän kehityksen kuntatilaisuus Sivu 1 2014 Metsästä energiaa Olli-Pekka Koisti Metsästä energiaa Metsä- ja puuenergia Suomessa Energiapuun korjuukohteet Bioenergia Asikkalassa Energiapuun

Lisätiedot

Derivaatta, interpolointi, L6

Derivaatta, interpolointi, L6 , interpolointi, L6 1 Wikipeia: (http://fi.wikipeia.org/wiki/ ) Etälukio: (http://193.166.43.18/etalukio/ pitka_matematiikka/kurssi7/maa7_teoria10.html ) Maths online: (http://www.univie.ac.at/future.meia/

Lisätiedot

GREMMLER 1403 Tiivistysepoksi

GREMMLER 1403 Tiivistysepoksi TEKNINEN TUOTEKORTTI GREMMLER 1403 Tiivistysepoksi Vedeneriste teräskansille ja betonipinnoille sillanrakennuksessa Liuotteeton Kovettuu alhaisissa lämpötiloissa aina 5 C saakka Nopea kovettuminen Kuumuuden

Lisätiedot

Avoindata.fi. Palvelu julkishallinnon avoimen datan ja yhteentoimivuutta edistävien ohjeiden jakamiseen

Avoindata.fi. Palvelu julkishallinnon avoimen datan ja yhteentoimivuutta edistävien ohjeiden jakamiseen Avoindata.fi. Palvelu julkishallinnon avoimen datan ja yhteentoimivuutta edistävien ohjeiden jakamiseen Mikä on Avoindata.fi? Julkaistu 15.9.14 osana valtiovarainministeriön Avoimen tiedon ohjelmaa Tavoitteena

Lisätiedot

KUORMA- JA LINJA-AUTON HINNASTO 1.3.2016. www.nokiantyres.com/heavy

KUORMA- JA LINJA-AUTON HINNASTO 1.3.2016. www.nokiantyres.com/heavy KUORMA- JA LINJA-AUTON RENKAAT HINNASTO 1.3.2016 www.nokiantyres.com/heavy 19 Eturenkaat Nokian Hakkapeliitta Truck F 295/80 R 22.5 152/148M Nokian Hakkapeliitta Truck F x x D C 74 )) 860, 1 066, T675020

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimen strategia

Joensuun seudun hankintatoimen strategia Joensuun seudun hankintatoimen strategia Page 1 Visio Vuonna 2015 Joensuun seudun hankintatoimi on edistyksellisten ja kilpailukykyisten hankintapalveluiden tarjoaja ja aluekehityksellisesti merkittävä

Lisätiedot

Kesäkuu 2016. Synkka Tuote Pakkaushierarkia yksittäin ja monipakkauksissa myytäville tuotteille

Kesäkuu 2016. Synkka Tuote Pakkaushierarkia yksittäin ja monipakkauksissa myytäville tuotteille Synkka Tuote Pakkaushierarkia yksittäin ja monipakkauksissa myytäville tuotteille 1 Sisällys 1 Yksittäin ja monipakkauksessa myytävät tuotteet... 3 Vähittäistuote... 3 Kuljetuspakkaus ja monipakkaus...

Lisätiedot

Puu luovuttaa (desorptio) ilmaan kosteutta ja sitoo (adsorptio) ilmasta kosteutta.

Puu luovuttaa (desorptio) ilmaan kosteutta ja sitoo (adsorptio) ilmasta kosteutta. Puun kosteus Hygroskooppisuus Puu luovuttaa (desorptio) ilmaan kosteutta ja sitoo (adsorptio) ilmasta kosteutta. Tasapainokosteus Ilman lämpötilaa ja suhteellista kosteutta vastaa puuaineen tasapainokosteus.

Lisätiedot

TEM Toimialapalvelu Luonnontuoteala nyt

TEM Toimialapalvelu Luonnontuoteala nyt TEM Toimialapalvelu Luonnontuoteala nyt Lutunen-hankkeen seminaari 24.10.2018 Rovaniemi Anne Ristioja, Lapin ELY-keskus Luonnontuoteala kehittyy osana biotaloutta Suomen biotalousstrategian mukaan luonnontuotteet

Lisätiedot

Bentoniitti- ja tunnelin täyteainetutkimuksen osaamistason kartoitus

Bentoniitti- ja tunnelin täyteainetutkimuksen osaamistason kartoitus Bentoniitti- ja tunnelin täyteainetutkimuksen osaamistason kartoitus KYT seminaari 8.5.2007 Leena Korkiala - Tanttu Tausta Sisältö Tutkimuksen tavoitteet Tutkimuksen sisältö ja rajoitukset Loppusijoitus

Lisätiedot

Julkaistu 14.6.2013 klo 10.57, päivitetty 5.9.2014 klo 9.57. Helppoa osallistumista?

Julkaistu 14.6.2013 klo 10.57, päivitetty 5.9.2014 klo 9.57. Helppoa osallistumista? OSALLISUUS Leena Heinämäki, tutkijatohtori, Pohjoisen ympäristö- ja vähemmistöoikeuden instituutti, Arktinen keskus, Lapin yliopisto Heta Heiskanen, tutkija, Tampereen yliopisto Julkaistu 14.6.2013 klo

Lisätiedot

Miten tutkimusta pitäisi suunnata vastaamaan metsäalan haasteisiin?

Miten tutkimusta pitäisi suunnata vastaamaan metsäalan haasteisiin? Miten tutkimusta pitäisi suunnata vastaamaan metsäalan haasteisiin? Risto Seppälä Metsämiesten Säätiö: Ihminen ja metsä seminaari Säätytalo 2.12.2013 Esityksen jäsentely Metsäalan määritelmä Selvityksen

Lisätiedot

JÄÄKAUDEN JÄLKIÄ. Kallioimarre. Korpi-imarre Siirtolohkare ja saniaiset. Metsäimarre

JÄÄKAUDEN JÄLKIÄ. Kallioimarre. Korpi-imarre Siirtolohkare ja saniaiset. Metsäimarre JÄÄKAUDEN JÄLKIÄ Viimeisen, noin 10 000 vuotta sitten päättyneen Veiksel-jääkauden aikana koko Suomi peittyi kaksi kolme kilometriä paksun mannerjäätikön alle, joka laajimmillaan ulottui Berliinin eteläpuolelle.

Lisätiedot

Tervasroso. Risto Jalkanen. Luonnonvarakeskus. Rovaniemi. Luonnonvarakeskus. Luonnonvarakeskus. Lapin metsätalouspäivät, Rovaniemi

Tervasroso. Risto Jalkanen. Luonnonvarakeskus. Rovaniemi. Luonnonvarakeskus. Luonnonvarakeskus. Lapin metsätalouspäivät, Rovaniemi Tervasroso Risto Jalkanen Luonnonvarakeskus Rovaniemi 1 Lapin metsätalouspäivät, Rovaniemi Perinteinen tervasroso Peridermium pini - männystä mäntyyn 2 Lapin metsätalouspäivät, Rovaniemi Aggressiivinen

Lisätiedot

Omistuslaitureista on myytävänä paikkoja 2,5-3,5 metrin paikkoja Kysellä voi satamakapteenilta.

Omistuslaitureista on myytävänä paikkoja 2,5-3,5 metrin paikkoja Kysellä voi satamakapteenilta. Kokkolan Venekerhon laituripaikat Kausi 2014 Omistuslaitureista on myytävänä paikkoja 2,5-3,5 metrin paikkoja Kysellä voi satamakapteenilta. 1 / 24 Vuokrapaikkoja on myös saatavissa leveydet 2,5-4.0 metriin.

Lisätiedot

Palvelujen ja prosessien johtaminen olennaisen tiedon avulla

Palvelujen ja prosessien johtaminen olennaisen tiedon avulla Prosessipäivät 20.4.2016 Palvelujen ja prosessien johtaminen olennaisen tiedon avulla Mikko Kuusela Senior Solution Architect p. 040 574 7414 mikko.kuusela@qlik.com 04, 2016 Pohditaan palveluiden ja prosessien

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJE FLSNIF KÄYTTÖÖNOTTO V2.2 (23.04.2014) 1 (5)

KÄYTTÖOHJE FLSNIF KÄYTTÖÖNOTTO V2.2 (23.04.2014) 1 (5) V2.2 (23.04.2014) 1 (5) KÄYTTÖÖNOTTO 1. Asenna tietokoneeseen USB-sarjaporttiajuri laitteen mukana toimitetulta CD-levyltä. HUOM: Jos CD-levyn ajuri ei sovellu tietokoneeseesi, voit hakea ajurin internetistä

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020. Yritystuet

Maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020. Yritystuet Maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Yritystuet 1 Yritystuet / yleistä Tukea voidaan myöntää päätoimiseen yrittäjyyteen - pääasiallinen toimeentulo ainakin yhdelle yrittäjälle tai työntekijälle Yrityksellä

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa elokuu Raakapuu. Metsäteollisuustuotteet. Metsäteollisuuden viennin arvo viisi prosenttia.

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa elokuu Raakapuu. Metsäteollisuustuotteet. Metsäteollisuuden viennin arvo viisi prosenttia. Metsäteollisuuden ulkomaankauppa elokuu 22 Toimittaja: Jukka Torvelainen 22..22 648 Metsäteollisuuden viennin arvo viisi prosenttia jäljessä viime vuodesta Raakapuu Suomeen tuotiin elokuussa puuta 1, miljoonaa

Lisätiedot

Väli- ja loppuraportointi

Väli- ja loppuraportointi Väli- ja loppuraportointi Hyvän raportin merkitys hankkeen tulosten kuvaamisessa Sari Ahvenainen ESR-koordinaattori 25.5.2011 Uudenmaan ELY-keskus Väliraportti (1/8) Miksi väliraportti tehdään? - Tarkoituksena

Lisätiedot

Tuomo Niemelä Minna Terho Sami Kiema. Sienet ja laho. Helsingin puissa

Tuomo Niemelä Minna Terho Sami Kiema. Sienet ja laho. Helsingin puissa Tuomo Niemelä Minna Terho Sami Kiema Sienet ja laho Helsingin puissa OTTO MIETTINEN ROY KOTO ROY KOTO Tuomo Niemelä, FT, on Helsingin yliopiston dosentti ja Luonnontieteellisen keskusmuseon tutkija, erikoisalanaan

Lisätiedot

Painavaa asiaa kolesterolista ja sydänterveydestä

Painavaa asiaa kolesterolista ja sydänterveydestä Painavaa asiaa kolesterolista ja sydänterveydestä Mitä kolesteroli on ja mihin sitä tarvitaan? Eläinperäiset elintarvikkeet Maksa Elimistön oma kolesterolin tuotanto Kolesteroli D-vitamiinin tuotantoon

Lisätiedot

Metsäluomu biotalouden mahdollisuutena Luomufoorumi 3.2.2016

Metsäluomu biotalouden mahdollisuutena Luomufoorumi 3.2.2016 Metsäluomu biotalouden mahdollisuutena Eija Vuorela Suomen 4H-liitto/Youngfour Oy Luonnontuotteet monipuolistuvissa arvoverkoissa (LUMOA) -hanke Yhteistyössä Rainer Peltola LUKE 2 Mennään metsään Suomi

Lisätiedot

Nuorten tieto- ja neuvontatyön osaamiskartta Pirjo Kovalainen 14.4.2016

Nuorten tieto- ja neuvontatyön osaamiskartta Pirjo Kovalainen 14.4.2016 Nuorten tieto- ja neuvontatyön osaamiskartta Pirjo Kovalainen 14.4.2016 Nuorten tieto- ja neuvontatyön osaamiskartta Osaamiskartan laatiminen ja kehitystyön prosessi lähti liikkeelle osana laajempaa laadun

Lisätiedot

Sienten viljely osana luomumetsätaloutta

Sienten viljely osana luomumetsätaloutta Sienten viljely osana luomumetsätaloutta Henri Vanhanen Tutkija, Luonnonvarakeskus (Luke), Yliopistonkatu 6, 80100 JOENSUU 029 532 6609, henri.vanhanen@luke.fi https://www.researchgate.net/profile/henri_vanhanen2

Lisätiedot

PALONTUTKINNAN TILANNE OSANA RISKIENHALLINTAA

PALONTUTKINNAN TILANNE OSANA RISKIENHALLINTAA PALONTUTKINNAN TILANNE OSANA RISKIENHALLINTAA 1 25.3.2013 Pelastuslaki 41 Palontutkinta 1. Palontutkinnan tavoitteena on vastaavien onnettomuuksien ehkäisy ja vahinkojen rajoittaminen sekä pelastustoiminnan

Lisätiedot