Väestö, kaupat, koulut ja pubit olivat keskittyneet tehtaiden ja myllyjen ympärillä. Nämä tarjosivat työtä miehille

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Väestö, kaupat, koulut ja pubit olivat keskittyneet tehtaiden ja myllyjen ympärillä. Nämä tarjosivat työtä miehille. 27.1.2015 2"

Transkriptio

1 Manchesterin hiippakunta on ensimmäinen suuri teollisuusasutusalue maailmassa. Jo hiippakuntaa perustettaessa 1847, sen kaupungit olivat nopeassa kasvussa. Väestömäärän kasvaessa rakennettiin myös useita kirkkoja

2 Väestö, kaupat, koulut ja pubit olivat keskittyneet tehtaiden ja myllyjen ympärillä. Nämä tarjosivat työtä miehille

3 Monenlaisia yhteisöjä kehitettiin miesten ja naisten kouluttamiseksi. Eri kirkkokunnat palvelivat väestöä, jota yhdisti kristitty tausta

4 Julkinen liikenne oli kallista ja rajoitettua. Kaupat, työ, opiskelu ja kirkossakäynti sijaitsivat lähietäisyydellä kodeista

5 Anglikaanikirkon kirkkorakennukset rakennettiin suuriksi, jäljitellen Englannin vanhoja kirkkoja

6 Kirkossakävijän oli pukeuduttava lämpimästi kylmää vastaan. Kirkot rakennettiin kestämään satoja vuosia. Kirkkorakennukset ovat rakkaita monelle, mutta kalliita ylläpidettäviä ja sijainniltaan väärissä paikoissa

7 Uusilla asuma-alueilla on vähän jumalanpalvelus- ja kokoontumistiloja. Parkkitiloista on myös pula

8 Kirkkoja aikoinaan rakennettaessa, ne tehtiin suuriksi siinä toivossa, että ne täyttyisivät väestön kasvaessa tai sitten, että ne olisivat vaikuttavampia kuin naapurikirkot

9 Jotkut kirkoista sijaitsevat nykyisillä juutalais- ja muslimialueilla. Tämä edelleen vähentää anglikaanien kirkossakäyntiä

10 Moderni väestö edellyttää kirkkojen olevan lämmitettyjä ja mukavia. Se on talvisin kallista. Kirkot rakennettiin sunnuntain jumalanpalveluksia varten, ei palvelemaan monipuolisesti tämän päivän seurakunnan tarpeita

11 Osa kirkoista on ajanmukaisia, mutta useat eivät. Voi olla mahdollista tehdä parannuksia: lisätä lämmitystä, ehkä kerätä tuloja tiloja vuokraamalla. Kirkkoja voidaan laajentaa rakentamalla kokoushuoneita, vessoja, keittiöitä, toimistohuoneita, jopa suihkuja asunnottomille, mutta ei kaikkiin rakennuksiin

12 Pienimmillä seurakunnilla ei ole tähän varaa, eikä aina tahtoa ympärillä olevan väestön tavoittamiseen

13 Opettelemme harkitsemaan uudelleen mitä rakennuksia tarvitsemme tulevaisuudessa. Nämä ovat teologisia kysymyksiä, mutta myös käytännöllisiä ja taloudellisia, ja ne edellyttävät vaikeita päätöksiä. Rahaa on kyettävä siirtelemään

14 Olenkin sanonut, että manchesterilaiset ovat realisteja. He ymmärtävät, että kirkkoja on liikaa ja väärissä paikoissa. He tietävät, että jonain päivänä naapurikirkko on suljettava

15 Perinteisesti seurakuntapappi (kirkkoherra) on vastuussa yhdestä kirkosta kaupungissa tai kylässä. Kirkkoherraa avustaa kaksi yhteisön valitsemaa maallikkoa, kirkkoväärttiä, joille ei makseta palkkaa. Heidän tehtäviinsä kuuluu tilojen ylläpito, taloushallinto ja köyhäin apu

16 Kirkkoherra johtaa jumalanpalvelukset, vierailee sairaiden luona sekä järjestää muuta toimintaa

17 Kirkkoherralla voi olla useampia palkattuja kappalaisia, jotka johtavat vapaaehtoisryhmiä. Nämä vastaavat pyhäkouluista, miesten ja naisten kerhoista ja jopa urheiluharrastuksista. Monet nykyisistä ammattilaisurheiluseuroista saivat alkunsa kirkon suojissa

18 Vihin vuosittain kymmenen miestä ja naista palkattuihin papinvirkoihin Manchesterin hiippakunnassa, mutta joka vuosi vihin myös miehiä ja naisia vapaaehtoistehtäviin. Ihmisiä, jotka toimivat oman työnsä ohella. Monesti seurakuntatyössä ja pastoraalisissa tehtävissä avustavat n vuotiaat eläkepapit

19 Heidän lisäkseen on satoja, joita ei ole vihitty, mutta jotka on koulutettu johtamaan jumalanpalveluksia, evankelioimaan, toimimaan nuorten ryhmänjohtajina, saarnaamaan tai hoitamaan hallinnollisia tehtäviä. Monilla seurakunnilla on palkattuja sihteereitä ja joillakin nyttemmin palkattuja nuoriso- tai lapsityön ohjaajia. Kirkkoherralla on usein vastuullaan useamman kirkon toiminnan johtaminen

20 Olemme päätyneet tähän tarttumalla mahdollisuuteen jonka koulutetut, vanhaksi elävät ja kristillisiä arvoja tiedostavat maallikot tarjoavat, eikä niinkään kankeaa hierarkiaa noudattamalla

21 Olemme tulleet tähän myös siksi, koska meillä ei ole varaa kokopäivätoimisiin pappeihin ja koska esim. sodan jälkeen syntyneiden, eläköityneiden pappien määrä on suurempi kun ordinoitavien

22 Olemme tehneet pieniä muutoksia siellä täällä selvitäksemme nopeista haasteista. On tarkasteltava strategisesti, millaisia ihmisiä tarvitsemme. Tärkein kysymys on miten ajattelemme Jumalasta ja kirkosta

23 Mitä kirkkoherra voi tehdä paremmin kuin muut? Moneenko meillä on varaa? Voiko heitä sijoittaa uusille kasvaville alueille, palvelemaan vieraita kieliä puhuvia anglikaaneja

24 Voidaanko palkattuja maallikkoja lisätä, esim. köyhimpiin seurakuntiin? Millaisia työntekijöitä tarvitsemme? Lapsi- ja nuorisotyöhön vai hallinnon palvelukseen?

25 Miten kouluttaa työntekijät tulevaisuutta varten? Miten varustaa seurakunnat ihmissuhdekonflikteihin, valtataisteluihin ja kilpailuun, jota voi syntyä siirtyessämme yksilötyöskentelystä tiimityöskentelyyn?

26 Manchesterin hiippakunnassa, kun kirkkoherra ottaa viran vastaan uudessa seurakunnassa, hänelle ojennetaan symbolisena lahjana Raamattu, virsikirja, vettä, leipää ja viiniä. Annetaan vaikutelma, että maallikot luovuttavat takaisin velvollisuudet, joita he ovat kantaneet edellisen kirkkoherran lähdöstä asti

27 Edellisessä hiippakunnassani muutimme käytäntöä niin, että saatuaan nämä viran symbolit, kirkkoherra heti ojensi ne takaisin. Saatesanojen kanssa jotka tekivät selväksi että pappeus jaetaan viranhaltijan ja maallikoiden kesken. Jos käytäntö ei aina vastannutkaan mitä tällä haettiin, hetki oli arvokas ja merkityksellinen

28 Kolmas periytynyt, mutta paljon huolta aiheuttava asiakokonaisuus on historiallinen seurakuntien alueellinen jako. Koko Englanti on jaettu seurakuntiin ja väestön kasvaessa edelleen pienimpiin alueisiin, joissa jokaisessa on oma kirkko ja kirkkoherra. Seurakunta vastasi alueellisesta toiminnasta

29 Eri syistä tämä ei aina toiminut luvulta alkaen seurakuntia yhdisteltiin yhden kirkkoherran alaisuuteen. Myöhemmin myös maallikkovastuuta jaettiin yli oman seurakuntarajan

30 1970-luvulta eteenpäin, väestömäärän kasvaessa, jotkut kaupunkiseurakunnat yhtyivät niin kutsutuksi Team Ministryksi, johon kuului useampi kirkkoherra. Johtavaa kirkkoherra nimitettiin Team Rectoriksi

31 1980-luvun loppupuolella olin yhden tiimin johtajana hiilikaivos-seurakunnassa. Kolme pastoria kolmessa kirkossa, jäsenen seurakunnassa. Meillä oli erityisosaamisalueita: Vastasin itse köyhyyden ja työttömyyden vastaisesta työstä. Toimin myös hiilikaivoksen ja paikallisten liikelaitoksien työmaapappina ja saatoin osallistaa maallikkoja näiden piiristä

32 Kymmenen vuotta myöhemmin olin tiimin johtajana kymmenen mailin päästä tältä alueelta. Jälleen meillä oli kolme pappia, mutta nyt neljä kirkkoa. Maallikoita koulutettiin moniin tehtäviin: nuorisotyöhön, evankeliointiin, sururyhmien vetämiseen, perhetyöhön ja kasteopetukseen. Jotkut vierailivat HIV/aids-potilaiden luona

33 Manchesterissa kysymme: Mitä alueita työssämme tulee vahvistaa yhteistoiminnan lisäämiseksi voidaksemme resursoida missiomme toteutumista? Tätä voidaan kutsua missio-kumppanuudeksi. Joitakin on jo syntynyt. Esim. Prestwichissä kolmella papilla on oma kirkko, mutta he toimivat koko kaupungissa. Jokainen avustaa naapurikirkossa

34 Joskus koko pikkukaupunki on efektiivisempi alue ulospäinsuuntautuvalle työlle, kun taas sunnuntain jumalanpalvelus palvelee seurakunnan omalla alueella. Haemme, mikä palvelutehtävä toimisi paikallisesti, mikä taas laajemmalla alueella. Maallikoita etsitään toimimaan, ei vain seurakunnan vaan kokonaisen missioalueen piirissä

35 Jokaiselle edellä mainituista näkökulmista on olennaista, että kaikki saavat osallistua keskusteluun. Tie löytyy Pyhän Hengen opastamana, ei Manchesterin piispan ideoimana. Keräämme tietoa siitä, mitä ihmiset ajattelevat. Onnistumme vain, jos saamme heidät vakuuttuneeksi ideoiden toimivuudesta, ja se voi tapahtua vain, jos he saavat osallistua niiden kehittämiseen

36 Nautin saadessani matkustaa paikkoihin, joissa en ennen ole käynyt. Minua ilahduttaa olla kanssanne täällä Tampereella. On myös suuri ilo Manchesterissa, kun seuraamme Kristuksen jalanjäljissä kaupungin kiireisillä kaduilla. Me emme tiedä tarkkaan, mihin hän meitä vie, mutta luotamme ja seuraamme

Kunniamerkit ja muut huomionosoitukset. Kirkkoherrojen kokous 3.10.2007 Kaarlo Kalliala Päivitetty 21.3.2015 Timo Tavast

Kunniamerkit ja muut huomionosoitukset. Kirkkoherrojen kokous 3.10.2007 Kaarlo Kalliala Päivitetty 21.3.2015 Timo Tavast Kunniamerkit ja muut huomionosoitukset Kirkkoherrojen kokous 3.10.2007 Kaarlo Kalliala Päivitetty 21.3.2015 Timo Tavast Huomionosoitusten ilo vaikkei innostuisikaan juuri siitä mitä saa, ani harvaa oikeasti

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi v TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi Lapset ja nuoret näkyviksi Kangasalan seurakunnassa info työntekijöille ja luottamushenkilöille v Mikä ihmeen LAVA? Lapsivaikutusten arviointi eli LAVA on

Lisätiedot

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Ensin Pietari selostaa Jerusalemissa oleville veljille, että armo

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

Kunniamerkit ja muut huomionosoitukset

Kunniamerkit ja muut huomionosoitukset Kunniamerkit ja muut huomionosoitukset Huomionosoitusten ilo vaikkei innostuisikaan juuri siitä mitä saa, ani harvaa oikeasti harmittaa, että joku kiinnittää myönteistä huomiota hyvä tapa osoittaa, että

Lisätiedot

Me lähdemme Herran huoneeseen

Me lähdemme Herran huoneeseen Me lähdemme l Herran huoneeseen "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta Ilo valtasi minut, kun

Lisätiedot

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa!

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! 7.8.2018 Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! Raamatussa seurakunta on yhteisö, jossa kaikki palvelevat toisiaan. Jokaisella on jotakin annettavaa. Sinulla on lahjoja; erilaista

Lisätiedot

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA Seurakunnan strategia TOIMINTA-AJATUS Liperin seurakunta kohtaa ihmisen, huolehtii jumalanpalveluselämästä, sakramenteista ja muista kirkollisista toimituksista,

Lisätiedot

Akaan seurakunnan strategia

Akaan seurakunnan strategia Akaan seurakunnan strategia 2017-2021 ARVOT Pyhä: Kunnioitamme kolmiyhteistä Jumalaa, näemme Jumalan kuvan ihmisessä Vastuullisuus: Huolehdimme lähimmäisistämme ja varjelemme luomakuntaa Oikeudenmukaisuus:

Lisätiedot

Ekklesiologia 14. Paikallisseurakunta

Ekklesiologia 14. Paikallisseurakunta Ekklesiologia 14 Kevään tunnit: 1 Dispensaatiot, Kristus Seurakunnan pää ja perustus 2 Seurakunnan olemassaolon kolme päätarkoitusta 3 Seurakunnan rakenteita ja johtajuusmalleja 4 Evankelioiminen 5 Rakentaminen

Lisätiedot

Nyakaton Luterilainen Raamattuopisto. Mwanza, Tanzania VIKTORIAJÄRVEN ITÄISEN HIIPPAKUNNAN TYÖNTEKIJÄKOULUTUS. Nimikkohankeraportti 1/2014

Nyakaton Luterilainen Raamattuopisto. Mwanza, Tanzania VIKTORIAJÄRVEN ITÄISEN HIIPPAKUNNAN TYÖNTEKIJÄKOULUTUS. Nimikkohankeraportti 1/2014 VIKTORIAJÄRVEN ITÄISEN HIIPPAKUNNAN TYÖNTEKIJÄKOULUTUS Nyakaton Luterilainen Raamattuopisto Mwanza, Tanzania Nimikkohankeraportti 1/2014 Hankenumero 14106 115 Nyakato Luterilainen Koulutuskeskus perustettiin

Lisätiedot

Haluaisin, että kirkko johon kuulun on

Haluaisin, että kirkko johon kuulun on VIRITTÄYTYMINEN AIHEESEEN Haluaisin, että kirkko johon kuulun on LEIKIN TAVOITE Johdatella ajatuksia illan aiheeseen. Herätellä miettimään mitä minä ajattelen kirkosta, sekä tuoda esiin myös toisten ajatuksia,

Lisätiedot

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky Näky Kuva: SXC/S. Braswell Kansanlähetys Yhteystiedot Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (SEKL) on vuonna 1967 perustettu Suomen evankelisluterilaisen kirkon lähetysjärjestö, jonka tarkoituksena

Lisätiedot

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Tapahtuman paikka on joku kylä Samarian ja Galilean rajalla b) Vieraat

Lisätiedot

RAPORTTI ISMMN KONFERENSSISTA 2014 ERI KANSAKUNNAT, YKSI KAIPAUS HENKEÄSALPAAVA AVAJAISSEREMONIA

RAPORTTI ISMMN KONFERENSSISTA 2014 ERI KANSAKUNNAT, YKSI KAIPAUS HENKEÄSALPAAVA AVAJAISSEREMONIA 2 RAPORTTI ISMMN KONFERENSSISTA 2014 ISMMN Johtajuuskonferenssi 2014 jumalan miehen, pastori Chrisin, kanssa oli historiallinen ja elämää muuttava. Se oli erityisen muutoksen ja Pyhän Hengen välittämisen

Lisätiedot

Papin ydinosaaminen

Papin ydinosaaminen Papin ydinosaaminen 14.6.2010 Ammatin kuvaus Kirkon järjestysmuoto erottaa toisistaan pappisviran ja papinviran. Papinviralla tarkoitetaan seurakunnan, seurakuntayhtymän, hiippakunnan tai kirkkohallituksen

Lisätiedot

Lasten ja nuorten osallisuus seurakunnassa Lapsivaikutusten arviointi. 31.10.2011, Helsinki Kaisa Rantala

Lasten ja nuorten osallisuus seurakunnassa Lapsivaikutusten arviointi. 31.10.2011, Helsinki Kaisa Rantala Lasten ja nuorten osallisuus seurakunnassa Lapsivaikutusten arviointi 31.10.2011, Helsinki Kaisa Rantala MIKSI PUHUMME OSALLISUUDESTA? Osallisuus on ohittamattoman tärkeää kirkon tulevaisuudelle. Missä

Lisätiedot

IHMISET, STRATEGIA JA SEURAKUNTA. ESPOON HIIPPAKUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Kirkkonummi Kai Peltonen

IHMISET, STRATEGIA JA SEURAKUNTA. ESPOON HIIPPAKUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Kirkkonummi Kai Peltonen ESPOON HIIPPAKUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Kirkkonummi 2.4.2016 Kai Peltonen Miksi olet ryhtynyt seurakunnan luottamushenkilöksi? MIKÄ ON? Augsburgin tunnustus (1530): artikla V: Jotta saisimme

Lisätiedot

KOTISEURAKUNTA. - yhteinen tehtävämme. Kontiolahden seurakunnan strategia KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA

KOTISEURAKUNTA. - yhteinen tehtävämme. Kontiolahden seurakunnan strategia KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA KOTI - yhteinen tehtävämme Kontiolahden seurakunnan strategia 2017-2020 ARVOMME Usko Yhteys Jumalaan on kristityn elämän kestävä perusta Jo 500 vuotta jatkunut luterilainen reformaatio on muokannut kirkkoamme

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2014. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden

Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden lähteestä "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta 1. Aterian aikana

Lisätiedot

Keminmaan seurakunnan lähetystyön nimikkokohteet

Keminmaan seurakunnan lähetystyön nimikkokohteet Keminmaan seurakunnan lähetystyön nimikkokohteet Sopimus yhteydestä, esirukouksesta ja taloudellisesta tuesta Keminmaan seurakunnalla on maailman lähetyskentillä omia nimikkokohteita. Seurakunta on tehnyt

Lisätiedot

SUOMALAINEN KASTE MALJA NÄYTTELY

SUOMALAINEN KASTE MALJA NÄYTTELY SUOMALAINEN KASTE MALJA NÄYTTELY 1 KASTE ON LAHJA Ylösnoussut Kristus antoi kirkolleen tehtävän: Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen

Lisätiedot

Miksi tämä diasarja? Svebiliuksen katekismusta opetettiin Ruotsin Lapissa ulkoa vuodesta 1793 alkaen.

Miksi tämä diasarja? Svebiliuksen katekismusta opetettiin Ruotsin Lapissa ulkoa vuodesta 1793 alkaen. Miksi tämä diasarja? Piispa Olaus Svebilius on laatinut 1700-luvulla kattavan selityksen Lutherin katekismukseen. Se on hyvää luettavaa myös tänä päivänä. Se opetettiin ulkoa kaikille koko Skandinaviassa.

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

HELSINGIN MIKAELIN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2013 SEURAKUNTANEUVOSTO

HELSINGIN MIKAELIN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2013 SEURAKUNTANEUVOSTO HELSINGIN MIKAELIN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2013 SEURAKUNTANEUVOSTO Aika maanantai 4.3.2013 klo 17.30 Paikka Mikaelinkirkon takkahuone, Emännänpolku 1. Läsnä Häkkänen Martti, puh. johtaja Ihalainen Hannu

Lisätiedot

MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015

MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015 MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015 JES. 36:4-7 "Ilmoittakaa Hiskialle, että suurkuningas, Assyrian kuningas, sanoo näin: Mihin oikein luotat, kun luulet yhä olevasi

Lisätiedot

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, torstaina 16.7.2015 klo 18

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, torstaina 16.7.2015 klo 18 Arvoisa kirkkoneuvoston jäsen! Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, torstaina 16.7.2015 klo 18 Tyrnävän seurakuntatalon kerhohuone. Kahvitarjoilu alkaa klo 17.45. Tervetuloa!

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Osallisuus - vastaus kirkon kaikkiin ongelmiin? Seurakunnan tietoinen ja aktiivinen osallistuminen messussa

Osallisuus - vastaus kirkon kaikkiin ongelmiin? Seurakunnan tietoinen ja aktiivinen osallistuminen messussa Osallisuus - vastaus kirkon kaikkiin ongelmiin? Seurakunnan tietoinen ja aktiivinen osallistuminen messussa Kirkko kantaa huolta siitä, etteivät kristityt olisi sivullisina ja mykkinä katselijoina tätä

Lisätiedot

Kirkollisvaalit 18. syyskuuta. Sinä valitset.

Kirkollisvaalit 18. syyskuuta. Sinä valitset. Kirkollisvaalit 18. syyskuuta. Sinä valitset. Ruotsin kirkossa on yli 7 miljoonaa jäsentä ja sen kantavana voimana ovat ihmiset, jotka haluavat osaltaan jakaa vastuuta ja kehittää ja muokata kirkon tulevaisuutta.

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

NUORTENILLAN KYSELYKOOSTE

NUORTENILLAN KYSELYKOOSTE NUORTENILLAN KYSELYKOOSTE KYSELY TEHTY 1.3.2014 NUORTENILLASSA AIHE: SEURAKUNTA Johdanto: Alkusysäys tälle kyselylle tuli eräässä sunnuntaikokouksessa, jota ennen seurakunnan nuorisotyöntekijä oli pyytänyt

Lisätiedot

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET:

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET: 1 + SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + Nimesi: Osoitteesi: Puhelinnumerosi: PERUSOHJEET: Seurakunnan toimintaan tutustumista varten käyt 3-4 kertaa itsenäisesti jumalanpalveluksessa

Lisätiedot

Rakkaudesta lähimmäiseen

Rakkaudesta lähimmäiseen LAPUAN HIIPPAKUNT A Rakkaudesta lähimmäiseen Kirkon henkinen huolto Lapuan hiippakunnassa 5.9.2019 Johanna Korkeaniemi 1 Kirkon henkinen huolto Henkinen huolto (HeHu) on osa julkisen sektorin järjestämisvastuun

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Seurakuntavaalit 2018 Vaalikone. Koonti valituiksi tulleiden luottamushenkilöiden (N=3797) vastauksista

Seurakuntavaalit 2018 Vaalikone. Koonti valituiksi tulleiden luottamushenkilöiden (N=3797) vastauksista Seurakuntavaalit 2018 Vaalikone Koonti valituiksi tulleiden luottamushenkilöiden (N=3797) vastauksista Vaalikoneeseen vastanneet, seurakuntavaaleissa 2018 valituiksi tulleet Valituiksi tulleista 3797 henkilöä

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty

Nettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Rahan henki. Turun arkkihiippakunnan luottamushenkilöiden koulutuspäivä Henna Ahtinen Talouspäällikkö Paimion seurakunta

Rahan henki. Turun arkkihiippakunnan luottamushenkilöiden koulutuspäivä Henna Ahtinen Talouspäällikkö Paimion seurakunta Rahan henki Turun arkkihiippakunnan luottamushenkilöiden koulutuspäivä 14.11.2015 Henna Ahtinen Talouspäällikkö Paimion seurakunta Kirkon tehtävä Tunnustuksensa mukaisesti kirkko julistaa Jumalan sanaa

Lisätiedot

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA N:O KIRKKONEUVOSTO /2019

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA N:O KIRKKONEUVOSTO /2019 Kokousaika Torstaina 2.5.2019 klo 17.30 17.52 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Seurakuntatalo Heikki Nissinen, puheenjohtaja, kirkkoherra, varapuheenjohtaja Asko Merilä Sisko Seppänen Tuovi Sipola

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

Helluntaiseurakunta. Käytäntöjä uusien työmuotojen aloittamiseksi

Helluntaiseurakunta. Käytäntöjä uusien työmuotojen aloittamiseksi Rovaniemen Helluntaiseurakunta Välähtikö? Käytäntöjä uusien työmuotojen aloittamiseksi 2 Rovaniemen helluntaiseurakunnan käytäntöjä uuden työmuodon aloittamiseksi Rovaniemen helluntaiseurakunnan käytäntöjä

Lisätiedot

Muut osallistujat: Leena Brofeldt, kirkkovaltuuston puheenjohtaja Risto Sintonen, kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja Marja Lähdekorpi, sihteeri

Muut osallistujat: Leena Brofeldt, kirkkovaltuuston puheenjohtaja Risto Sintonen, kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja Marja Lähdekorpi, sihteeri Kirkkoneuvosto 9.8.2017 74 Kokousaika: Keskiviikko 9.8.2017 klo 18.00 20.45 N:o 08/2017 Paikka: Pappila, Huhdintie 9 Käsitellyt asiat: 80-89 Puheenjohtaja: Varapuheenjohtaja: Hannu Bogdanoff Jorma Kivilä

Lisätiedot

Kim Polamo T:mi Tarinapakki

Kim Polamo T:mi Tarinapakki Kim Polamo T:mi Tarinapakki Työnohjauksen voima Lue, kuinka työnohjaus auttaa työssäsi. 1 Tässä esitteessä on konkreettisia esimerkkejä työnohjaus -formaatin vaikutuksista. Haluan antaa oikeaa tietoa päätösten

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro 1

LAMMIN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro 1 Sivu 1 Kokousaika Keskiviikkona 21.1.2015 klo 17-18.20 Kokouspaikka Läsnä Seurakuntatalon kokoushuone Ulvinen Heli, kirkkoherra, puheenjohtaja Hanhimäki Sampo, jäsen Huostila Anja, jäsen Huostila Mari,

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2015. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

Kokousaika: Tiistai klo Puolangan seurakuntakuntakeskus, seurakuntasali

Kokousaika: Tiistai klo Puolangan seurakuntakuntakeskus, seurakuntasali HYRYNSALMEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 4/2019 1 Kokousaika: Tiistai 7.5.2019 klo 18.00 19.45 Puolangan seurakuntakuntakeskus, seurakuntasali Jäsenet: Hänninen Pirkko puheenjohtaja Hankkila Juha Pertti Heikkisen

Lisätiedot

Majakka-ilta. Antti.Ronkainenm@majakka.net, 3.10.2015

Majakka-ilta. Antti.Ronkainenm@majakka.net, 3.10.2015 Majakka-ilta Antti.Ronkainenm@majakka.net, 3.10.2015 Minne menet Majakka? -prosessista Viime vuoden loppupuolella alkaneissa Minne menet Majakka keskusteluilloissa olemme etsineet vastauksia seuraaviin

Lisätiedot

Simon seurakunta Pöytäkirja 1/2018 Kirkkoneuvosto Osallistujat Päätöksentekijät Raimo Kittilä, vs. kirkkoherra

Simon seurakunta Pöytäkirja 1/2018 Kirkkoneuvosto Osallistujat Päätöksentekijät Raimo Kittilä, vs. kirkkoherra 1 Pöytäkirja Nro 1/2018 Kokoustiedot Aika Tiistai 13.02.2018 klo 18.00-18.19 Paikka Simon seurakuntakeskus Osallistujat Päätöksentekijät Raimo Kittilä, vs. kirkkoherra Jari Miettunen (varapj) Johanna Leinonen-Simoska

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassasi! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015 su 5.7. Apostolien päivä Kadonnut ja jälleen löytynyt Seurakuntien diakoniatyötä tukevan Suurella Sydämellä -verkkopalvelun kehittämiseen Kirkkopalveluiden kautta. Kirkkopalvelut ry, PL 279, 00181 Helsinki,

Lisätiedot

SAIRAALAPAPIN YDINOSAAMISKUVAUS

SAIRAALAPAPIN YDINOSAAMISKUVAUS SAIRAALAPAPIN YDINOSAAMISKUVAUS OSAAMISEN YDIN PAPIN YDINOSAAMINEN PAPIN YDINOSAAMISEN PERUSTA: Kristus ja kirkko, teologia ja papin persoona SAIRAALAPAPIN YDINOSAAMINEN KIRKON SAIRAALASIELUNHOITOTYÖN

Lisätiedot

REKOLAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS

REKOLAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS lista kokous 1/2016 Seurakuntaneuvosto 14.1.2016 sivu 1 (6) REKOLAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika torstai 14.1.2016 klo 18.00 Paikka Rekolan Pyhän Andreaan kirkko, srksali 2 Kustaantie 22,

Lisätiedot

Hyvät seurakuntalaiset, kuulemissamme Raamatun kohdissa korostetaan Jumalan sanassa pysymistä, ensimmäi-

Hyvät seurakuntalaiset, kuulemissamme Raamatun kohdissa korostetaan Jumalan sanassa pysymistä, ensimmäi- 1/6 Ryttylä 04.09.2009 Matti Väisänen PASTORI HANNU PEKKA SAMUEL MIKKOSEN VIRKAAN ASETTAMINEN Kajaanissa 06.09.2009 Kristuksessa rakas veljemme, Hannu Mikkonen, hänen perheensä ja läsnä oleva seurakunta,

Lisätiedot

Seurakunnat ja Lape. Jarmo Kokkonen

Seurakunnat ja Lape. Jarmo Kokkonen Seurakunnat ja Lape Jarmo Kokkonen 23.5.2018 Lähtökohta: Lapset ja nuoret ovat meille yhteistä lahjaa! Luterilaisen kirkon palvelut: * alueellinen kattavuus * maksuttomuus * matala kynnys * koulutettu

Lisätiedot

-miksi lause 'ensimmäisenä aloittaneet tienaavat kaiken rahan' ei pidä paikkaansa?

-miksi lause 'ensimmäisenä aloittaneet tienaavat kaiken rahan' ei pidä paikkaansa? Mitä on MLM! Monitasomarkkinoinnin perusasioita: -Historia -Mistä raha tulee? -mitä on 'vivuttaminen'? -miksi siitä puhutaan?(6 kk esimerkki) -organisaatimalli *binäärinen organisaatiomalli *ylivuoto -palkkiojärjestelmä

Lisätiedot

Rakkaat ystävämme ja esirukoilijamme!

Rakkaat ystävämme ja esirukoilijamme! Elinan ja Hannun ystäväkirje 26 / 21.6.2014 Elina ja Hannu Heikkilä PL 189, 53101 Lappeenranta hannu.heikkila@felm.org elina.heikkila@felm.org Elina ven. + 7 921 3328 113 Elina suom.+358 50 369 9573 Hannu

Lisätiedot

KYSYMYKSET JA VASTAUKSET HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄN VUODEN 2007 KYSELYYN

KYSYMYKSET JA VASTAUKSET HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄN VUODEN 2007 KYSELYYN 1 (5) KYSYMYKSET JA VASTAUKSET HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄN VUODEN 2007 KYSELYYN 1. Lähetysjärjestö kirkon lähetystyön toteuttajana 1a. Miten järjestönne ymmärtää asemansa kirkon virallisena lähetysjärjestönä?

Lisätiedot

Aika Perjantai klo Vampulan seurakuntatalo

Aika Perjantai klo Vampulan seurakuntatalo 1 Aika Perjantai 11.5.2018 klo 17.00 Paikka Vampulan seurakuntatalo Läsnä Liisa Hosike varapuheenjohtaja Aarne Heinonen jäsen Heikki Koivula jäsen Jarmo Tuominen jäsen Hannele Isaksson kirkkoneuvoston

Lisätiedot

TULEVAISUUDEN SEURAKUNTATYÖ. Luottamushenkilöiden neuvottelupäivä Ruokolahti Hiippakuntadekaani Marko Marttila

TULEVAISUUDEN SEURAKUNTATYÖ. Luottamushenkilöiden neuvottelupäivä Ruokolahti Hiippakuntadekaani Marko Marttila TULEVAISUUDEN SEURAKUNTATYÖ Luottamushenkilöiden neuvottelupäivä 14.10.2017 Ruokolahti Hiippakuntadekaani Marko Marttila TULEVAISUUSTYÖN TAUSTAA Nykyinen tulevaisuustyöskentely käynnistyi 25 kirkolliskokous-edustajan

Lisätiedot

Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely

Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely Kysely on tarkoitettu kaikille seurakuntalaisille. Tavoitteena on kartoittaa vastaajien tietämystä ja ajatuksia Kuusamon ev.lut. seurakunnan

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Pöytäkirja 5/2015 Sivu 1

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Pöytäkirja 5/2015 Sivu 1 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Pöytäkirja 5/2015 Sivu 1 Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvosto Kokouksen aika Ke 3.6.2015 klo 18 19:20 Paikka Väärninsaaren leirikeskus Osallistujat: Jäsenet Varajäsenet

Lisätiedot

LET S GO! 5 KOEALUE 4-6 Nähnyt:

LET S GO! 5 KOEALUE 4-6 Nähnyt: 1 LET S GO! 5 KOEALUE 4-6 Nähnyt: On jälleen tullut aika testata osaamisesi. Koekappaleina ovat kappaleet 7-9. Muista LUKEA KAPPALEITA ÄÄNEEN useaan otteeseen ja opetella erityisen hyvin KUVASANASTOT ja

Lisätiedot

HeTa. Rovaniemi 23.9.2010

HeTa. Rovaniemi 23.9.2010 Kirkon palvelukeskushanke HeTa KiTo-teemapäivät Rovaniemi Lakimuutos Toukokuussa 2010 hyväksyttiin, että ev.lut.kirkkoon perustetaan kirjanpidon ja palkanlaskennan palvelukeskus, joka palvelee kirkon talousyksiköitä.

Lisätiedot

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo (Matt 16:18) Ja mina sanon sinulle: Sina olet Pietari, ja ta lle kalliolle mina rakennan seurakuntani, eiva tka tuonelan portit sita voita. (Matt

Lisätiedot

KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2 KIRKKOHERRAN PÄÄTÖSLUETTELO 3

KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2 KIRKKOHERRAN PÄÄTÖSLUETTELO 3 Seurakuntaneuvosto ESITYSLISTA 6/2014 Aika Paikka 3.6.2014 klo 16.30 Tapiolan kirkon seurakuntasali KÄSITELTÄVÄT ASIAT: KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN

Lisätiedot

Ystävät hyvät! 24.4.2014

Ystävät hyvät! 24.4.2014 Ystävät hyvät! 24.4.2014 Morogorossa on sadekausi. Sadekuuroja tulee lähes päivittäin. Lämpötila kipuaa kuitenkin + 30 paikkeille päivisin, joten on kuumaa ja kosteaa. Pari viikkoa sitten täällä satoi

Lisätiedot

projektipäällikkö Terhi Jormakka

projektipäällikkö Terhi Jormakka projektipäällikkö Terhi Jormakka Kirkkolain ja järjestyksen sekä kirkon vaalijärjestyksen muutosten valmistelu Piispainkokouksen lausunto Lainsäädännön kirkolliskokouskäsittelyt kevät ja syksy 2014 Lainsäädäntö

Lisätiedot

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA Onnittelut uuden perheenjäsenen vanhemmille! Odotus on päättynyt, ja hän lepää sylissänne. Toivottavasti kaikki on mennyt hyvin. Ja vaikka ei menisikään, Jeesus lupaa olla

Lisätiedot

SUOMI EUROOPASSA 2002 -TUTKIMUS

SUOMI EUROOPASSA 2002 -TUTKIMUS A SUOMI EUROOPASSA 2002 -TUTKIMUS GS1. Alla kuvaillaan lyhyesti ihmisten ominaisuuksia. Lukekaa jokainen kuvaus ja rastittakaa, kuinka paljon tai vähän kuvaus muistuttaa teitä itseänne. a. Ideoiden tuottaminen

Lisätiedot

Che H~qgqB,Um,gp mg)g~agtmaa4g

Che H~qgqB,Um,gp mg)g~agtmaa4g Ote kirjasta Che H~qgqB,Um,gp mg)g~agtmaa4g (Parantarnisepidemia) kil-joittanut Peter Masters Luku 2 Okkulttinen parantaminen rakentaa maailman suurinta seurakuntaa Paul Yonggi Chon vaikutusvalta Elamme

Lisätiedot

Roomalaiskirje. 20.7.2014, Eura. Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia

Roomalaiskirje. 20.7.2014, Eura. Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia 20.7.2014, Eura Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia - Rm 1:1 Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin

Lisätiedot

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 2.12.2009

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 2.12.2009 . (tulostettava pdf-versio) sivu 1(5) Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus Su 6.12. klo 16 Partiolaisten harjoitukset alkavat jo klo 15.15 Olethan silloin paikalla! Jyväskylän vapaaseurakunnassa (Puutarhakatu

Lisätiedot

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1 Kim Polamo Työnohjauksen voima Lue, kuinka työnohjaus auttaa työssäsi. 1 Työnohjauksen tulos näkyy taseessa.* * Vähentyneinä poissaoloina, parempana työilmapiirinä ja hyvinä asiakassuhteina... kokemuksen

Lisätiedot

Armolahjat ja luonnonlahjat

Armolahjat ja luonnonlahjat Armolahjat ja luonnonlahjat Rakkauden palvelua varten Jumalan antamat lahjat Luonnonlahjat ja armolahjat liittyvät t syvällisell llisellä tavalla ihmisen kokonaisvaltaiseen kutsumukseen. Luonnonlahjat

Lisätiedot

Korpilahden alueseurakunnan varhaisnuoriso- ja nuorisotyön kehittämiseen.

Korpilahden alueseurakunnan varhaisnuoriso- ja nuorisotyön kehittämiseen. VUODEN 2016 KIRKKOKOLEHDIT JA HIIPPAKUNNALLISET KOLEHTIKOHTEET su 5.6. 3. sunnuntai helluntaista Kutsu Jumalan valtakuntaan Lähetystyöhön Suomen Lähetysseuran kautta teemalla Kirkko puhuu syrjäytettyjen

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

SUOSITUS TOIMITUSPALKKIOISTA

SUOSITUS TOIMITUSPALKKIOISTA 1 Soveltamisala 1 mom. Suosituksen tarkoitus Kirkon työmarkkinalaitos sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry. ja Kirkon alat ry suosittavat, että seurakunnat maksavat toimituspalkkiota

Lisätiedot

Timo Tavast Hiippakuntadekaani Porin seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto

Timo Tavast Hiippakuntadekaani Porin seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto Timo Tavast Hiippakuntadekaani Porin seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto 7.11.2012 Kirkko- ja seurakuntakäsitys, jossa sekä salatulla että näkyvällä on paikkansa Kaksinaisuus kirkon / seurakunnan

Lisätiedot

KOTISEURAKUNTANI - kiinteistöstrategia. Kontiolahden seurakunnan kiinteistöstrategia

KOTISEURAKUNTANI - kiinteistöstrategia. Kontiolahden seurakunnan kiinteistöstrategia KOTISEURAKUNTANI - kiinteistöstrategia Kontiolahden seurakunnan kiinteistöstrategia 2017-2020 ARVOMME Usko Yhteys armolliseen Jumalaan on kristityn elämän perusta. Messu hengellisen elämän keskiönä Vapaaehtoisten

Lisätiedot

KIT -uutiskirje 2/2014. Täysi tohina päällä. Tutkimuksessa on saatu ensimmäisiä tuloksia

KIT -uutiskirje 2/2014. Täysi tohina päällä. Tutkimuksessa on saatu ensimmäisiä tuloksia 1/5 KIT -uutiskirje 2/2014 Täysi tohina päällä Kehitysvammaiset ihmiset töihin (KIT) projektissa kevät on ollut touhua täynnä: Tutkimuksessa on kerätty aineistoa ja saatu ensimmäisiä tuloksia. Työvalmentajarengas

Lisätiedot

Kirkon srk-työn kehittäminen

Kirkon srk-työn kehittäminen Kirkon srk-työn kehittäminen Yhteistyökumppani: Thaimaan evankelisluterilainen kirkko ELCT Lutheran Mission in Thailand LMT Hankkeen kuvaus: Thaimaan evankelisluterilainen kirkko on perustettu vuonna 1994.

Lisätiedot

KYSELY EV.LUT SEURAKUNNAN TYÖNTEKIJÖILLE. Kristinuskon ydinopit

KYSELY EV.LUT SEURAKUNNAN TYÖNTEKIJÖILLE. Kristinuskon ydinopit KYSELY EV.LUT SEURAKUNNAN TYÖNTEKIJÖILLE. Helmikuu 2013 Kristinuskon ydinopit Tutkimustapa Tutkimuksen teki Radio Dei yhteistyössä Kirkon tutkimuskeskuksen kanssa. Kysely osoitettiin sähköpostin välityksellä

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 5/2015 Kirkkoneuvosto KOKOUSAIKA torstaina 18. päivänä kesäkuuta 2015.

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 5/2015 Kirkkoneuvosto KOKOUSAIKA torstaina 18. päivänä kesäkuuta 2015. 75 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 5/2015 KOKOUSAIKA torstaina 18. päivänä kesäkuuta 2015 KOKOUSPAIKKA JÄSENET Kyrönniemi, Pappila Viljo Honkanen Markku Huttunen Jukka Koivusalo Pertti Rytkönen Sirkka Rönkkö

Lisätiedot

KUTSUMUS TAUSTATIETOA KUTSUMUKSESTA

KUTSUMUS TAUSTATIETOA KUTSUMUKSESTA Andreas-raamatturyhmämateriaali I/03 Kansan Raamattuseuran nuorisotyö Kaisaniemenkatu 8, III krs 00170 HELSINKI nuorisotyö@karas-sana.fi 09/681 55 830 KUTSUMUS Tämän materiaalin sisältö tarkastelee kutsumusta

Lisätiedot

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Herra on Paimen Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Joh. 10:11 Minä olen se hyvä paimen. Joh. 10:11 Minä olen

Lisätiedot

Vainoista herätykseen. Ap t. 8:1-17

Vainoista herätykseen. Ap t. 8:1-17 Vainoista herätykseen Ap t. 8:1-17 Jumalan sanallinen ilmoitus on lisääntyvää ja se huipentuu Jeesuksen ihmiseksi tulemiseen. Pelastusilmoitus loppuu apostolien ajan päättyessä. Jeesuksen antaessa lähetyskäskyn

Lisätiedot

Isokääntä Arto Kaukoniemi Paula Kestilä Kalevi Leinonen-Simoska Johanna. Pirneskoski Toivo Simoska Kyllikki

Isokääntä Arto Kaukoniemi Paula Kestilä Kalevi Leinonen-Simoska Johanna. Pirneskoski Toivo Simoska Kyllikki 1 Kokoustiedot Aika Tiistai 13.2.2018 klo 19.00 19.28 Paikka Seurakuntakeskus Osallistujat Päätöksentekijät Aalto Ilkka Hamari Helena Isokääntä Arto Kaukoniemi Paula Kestilä Kalevi Leinonen-Simoska Johanna

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassa! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro 8

LAMMIN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro 8 Sivu 1 Kokousaika Keskiviikkona 25.11.2015 klo 17-18.45 Kokouspaikka Läsnä Seurakuntatalon kokoushuone Ulvinen Heli, kirkkoherra, puheenjohtaja Hanhimäki Sampo, jäsen Huostila Anja, jäsen Huostila Mari,

Lisätiedot

OHJEITA VALMENTAVALLE JOHTAJALLE

OHJEITA VALMENTAVALLE JOHTAJALLE OHJEITA VALMENTAVALLE JOHTAJALLE Maria Ruokonen 10.3.2013 Tunne itsesi ja tunnista unelmasi. Ymmärrä missä olet kaikkein vahvin. Miksi teet sitä mitä teet? Löydä oma intohimosi. Menestymme sellaisissa

Lisätiedot

Ksenia Pietarilainen -keppinuket

Ksenia Pietarilainen -keppinuket Ksenia Pietarilainen -keppinuket - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti. - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan. - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala jää pöytää vasten. - Liimaa hahmo

Lisätiedot

NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015

NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015 NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015 J O TA I N K Ä S I T TÄ M ÄT Ö N TÄ Jumala vaikuttaa pakanakuninkaan toteuttamaan suunnitelmansa Kuin kastelupuro on

Lisätiedot

Kleopas, muukalainen me toivoimme

Kleopas, muukalainen me toivoimme Luukas 24 : 13-35 16 18 : Mutta heidän silmänsä olivat pimitetyt, niin etteivät he tunteneet häntä. Ja hän sanoi heille: "Mistä te siinä kävellessänne puhutte keskenänne?" Niin he seisahtuivat murheellisina

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2014 Kirkkoneuvosto 15.4.2014. Ilmarinen Liisa jäsen Kiukkonen Sirpa jäsen

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2014 Kirkkoneuvosto 15.4.2014. Ilmarinen Liisa jäsen Kiukkonen Sirpa jäsen ,Aika 15.4.2014 klo 17.30 - Paikka Turengin seurakuntakeskus Läsnä Riikonen Pekka puheenjohtaja Elo Veijo jäsen Ilmarinen Liisa jäsen Kiukkonen Sirpa jäsen Kangas Anja varajäsen Pihkala Isto jäsen Selinummi

Lisätiedot